6. TAPATURMAT Hannu Virokannas ja Veli-Pekka Raatikka Oulun yliopiston kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitos 6.1 Johdanto Tapaturmat muodostavat meillä huomattavan kansanterveysongelman. Suomessa sattuu vuosittain arviolta yli miljoona tapaturmaa, joista 70 % on kotitai vapaa-ajan tapaturmia (Tapaturmatilanne 2002). Tapaturmiin kuolee vuosittain n. 2700 henkilöä. Yleisimpiä tapaturmaisen kuoleman syitä ovat kaatumiset, myrkytykset ja liikennevahingot. Parhaiten selvitettyjä ja tilastoituja ovat työtapaturmat ja liikennetapaturmat. Työtapaturmia korvataan vuosittain n. 120 000 tapausta ja liikennetapaturmia vajaa 60 000 tapausta (Tapaturmatilanne 2002). Koti- ja vapaa-ajan tapaturmista tietoja on vähemmän ja ne perustuvat väestökyselyihin ja -haastatteluihin. Tässä luvussa kuvataan pääasiassa palkansaajien ja maatalousyrittäjien työtapaturmia (työpaikkatapaturmat ja työmatkatapaturmat) sekä henkilövahinkoihin johtaneita liikenneonnettomuuksia Lapin ssä vuosina 1993 2000. Lisäksi esitetään suuntaa-antavaa tietoa muista tapaturmista. Tarkoituksena on alueellisen tiedon kokoamisella Lapin stä sattuneista tapaturmista tarjota päättäjille ja turvallisuuden parissa työskenteleville näköaloja entistä turvallisemman ympäristön edistämiseen. Tapaturmien kehitystä tarkastellaan vuodesta 1993 lähtien. Silloin elettiin kansantalouden lama-aikaa, kunnes seuraavana vuonna tuotanto kääntyi useilla aloilla nousuun ja työllisyys kohentui. Tuotannon määrän kasvaessa myös työtapaturmien määrä lisääntyi (Seppälä 2000). Pohjois-Suomessa työllisyys kuitenkin kohentui viiveellä ja Lapin ssä työttömyys jäi suurimpia keskuksia lukuun ottamatta korkeaksi. Talouden elpyminen on Lapissa näkynyt rakentamisen sekä konepaja- ja asennustöiden lisääntymisenä keskuksissa (Ympäristö ja toiminta-analyysi 2002). Lapin ssä työpaikat ja palkansaajat ovat keskittyneet Kemi-Tornion ja Rovaniemen seuduille. Terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut sekä teollisuus työllistävät Lapissa runsaasti palkansaajia. Myös koulutus, tukku- ja vähittäiskauppa, julkinen hallinto ja maanpuolustus sekä kiinteistö ja muut palvelut ovat merkittäviä työllistäjiä (Työssäkäyntitilasto 2003/6). Yhteensä julkisten palveluiden osuus on Lapissa suurempi kuin muualla maassa. Myös yrittäjien osuus on suuri, yli kymmenes työllisistä. Valtaosa yrittäjistä toimii maataloudessa. Lisäksi majoitus- ja ravitsemustoiminta sekä liikenne ovat lukuisia yrittäjiä työllistäviä toimialoja. Yrittäjistä ainoastaan maatalousyrittäjien tapaturmista on saatavissa kootusti tietoja. Työpaikat Lapissa ovat valtaosin pieniä, sillä alle kymmenen työntekijän työpaikkoja on lähes yhdeksän kymmenestä (Ympäristö- ja toiminta-analyysi 2002). Yleisimpiä ovat yhdestä neljään työntekijää työllistävät työpaikat.
Lapissa työympäristön erityispiirteitä ovat voimakkaasti vaihtelevat valaistusolosuhteet, kylmyys ja pitkät välimatkat, jotka voivat lisätä tapaturmia (Ympäristö ja toiminta-analyysi 2002). Elinkeinoista poronhoito tunnetaan erityisen tapaturma-alttiina (Pekkarinen 1994). 6.2 Työpaikkatapaturmat Palkansaajien työpaikkatapaturmat sisältävät yksityisten työnantajien ja kuntien palkansaajille korvatut työpaikkatapaturmat. Tiedot perustuvat SAMMIO - tapaturmatilastotietokantaan, jonka tässä tarkastelussa esitetyt tapausmäärät tulevat vuoden 2001 osalta uusien korvaus- Taulukko 6.1 Palkansaajien korvatut työpaikkatapaturmat Lapin ssä ja vertailualueilla 1993-2001 (lähde: SAMMIO 2003/5). 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 Lapin Oulun 2457 2629 2833 2674 2728 2742 2746 2699 2759 5704 6009 6588 6387 6879 7077 7203 7477 7055 Koko maa 85 821 93 074 98 441 95 650 100 850 104 594 104 062 104 202 102 726 Taulukko 6.2 Palkansaajien korvatut työpaikkatapaturmat Lapin n seutukunnissa 1993-2001 (lähde: SAMMIO 2003/5). 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 Rovaniemi 661 773 839 780 780 852 872 890 830 Kemi-Tornio 1275 1270 1398 1369 1353 1342 1273 1207 1374 81 98 125 92 108 89 122 79 81 Itä-Lappi 212 234 219 192 224 196 197 208 205 Torniolaakso Tunturi- Lappi Pohjois- Lappi 115 126 113 121 121 148 151 164 140 131 128 139 120 142 115 131 151 129 Yhteensä 2457 2629 2833 2674 2728 2742 2746 2699 2759
Taulukko 6.3 Palkansaajien työpaikkatapaturmat tuhatta alueella työssäkäyvää palkansaajaa kohden Lapin ssä ja vertailualueilla 1993-2000 (lähde: SAMMIO 2003/5, Työssäkäyntitilasto 2003/6). 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 Lapin Oulun 45,0 47,7 51,5 48,1 47,5 46,6 46,7 45,3 48,0 48,6 51,7 49,1 50,0 49,3 48,6 48,7 Koko maa 62,4 57,2 59,2 56,3 56,6 55,6 54,0 52,5 päätösten myötä tulevaisuudessa jonkin verran kasvamaan. Vuonna 2000 palkansaajien korvattujen työpaikkatapaturmien lukumäärä Lapin ssä oli 2699 (Taulukko 6.1). Työpaikkatapaturmasuhde (tapaturmia / 1000 palkansaajaa) on viimeiset viisi vuotta pienentynyt (Taulukko 6.3). Vuonna 2000 työpaikkatapaturmasuhde oli Lapissa 45. Vastaavasti työpaikkatapaturmia kirjattiin Oulun ssä vuonna 2000 enemmän kuin koskaan aiemmin (Taulukko 6.1). Tapaturmasuhde laski Lapissa nopeammin kuin Oulun ssä ja lasku oli lähes samaa luokkaa kuin koko maassa (Taulukko 6.3). Lapissa työpaikkatapaturmasuhde on pitkällä aikavälillä ollut vähän pienempi kuin Oulun ssä ja huomattavasti pienempi kuin koko maassa. Lapissa kuten koko maassa noin kolme neljännestä työpaikkatapaturmista sattuu miehille. Lapissa noin 60 % ko. turmista sattuu 35-54-vuotiaille henkilöille melko tasaisesti eri viisivuotisikäluokissa. Koko maassa työpaikkatapaturmasuhde kuitenkin alenee miehillä tasaisesti iän myötä. Naisilla puolestaan sattuu työpaikkatapaturmia suhteellisesti eniten vanhimmassa ikäluokassa. Vaikka työpaikkatapaturman sattumisella näyttää olevan yhteys ikään ja sukupuoleen, on esitetty, että sukupuolten väliset erot häviäisivät samanlaista työtä tehtäessä (Pekkarinen ja Anttonen 2000). Edellisen mukaan kyse olisi kokemuksesta eikä iästä, vaikka nämä yleensä liittyvät toisiinsa. Palkansaajille sattui eniten korvattuja työpaikkatapaturmia Kemi-Tornion ja toiseksi eniten Rovaniemen seutukunnassa (Taulukko 6.2). Näissä seutukunnissa sattui 80 % kaikista Lapin työpaikkatapaturmista. Myös työpaikkatapaturmasuhde on Lapissa ollut korkein Kemi- Tornion seudulla (Kuvio 6.1), mikä pitkälti selittyy tapaturma-alttiiden toimialojen suurella osuudella. Vuonna 2000 teollisuudessa työskenteli noin neljännes, rakentamisessa vajaa kymmenes ja kuljetusalalla noin viisi prosenttia kaikista alueella työssäkäyvistä henkilöistä. Kemi-Tornion seudulla työpaikkatapaturmien määrä kasvoi 1990-luvun puolivälissä huippuunsa vajaan 1400:n tapauksen tasolle vuodessa. Sen jälkeen tapaturmien määrä väheni 1200:n tapauksen tasolle vuoteen 2000 (Taulukko 6.2). Vuoden 2001 alustavien tietojen perusteella tapaturmat ovat lisääntyneet siten,
80 70 60 50 40 30 20 Kemi-Tornio Rovaniemi Tunturi-Lappi Itä-Lappi Torniolaakso Pohjois-Lappi 10 0 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 Kuvio 6.1 Palkansaajien korvatut työpaikkatapaturmat tuhatta alueella työssäkäyvää palkansaajaa kohden Lapin n seutukunnissa 1993-2000 (lähde: SAMMIO 2003/5, Työssäkäyntitilasto 2003/6). että 1990-luvun korkeimmat vuosittaiset tapausmäärät tulevat ylittymään. Rovaniemen seutukunnassa työpaikkatapaturmien lukumäärä on vaihdellut viime vuosina 780:n ja 890:n tapauksen välillä (Taulukko 6.2). Muissa neljässä Lapin seutukunnassa työpaikkatapaturmien määrä on ollut yhteensä 550 600 tapausta vuodessa. Työpaikkatapaturmasuhde on monissa Lapin seutukunnissa säilynyt lähes samana vuodesta 1993 lähtien (Kuvio 6.1). Poikkeuksena on Kemi-Tornion seutu, missä suhde on vähitellen pienentynyt ja Torniolaakson seutu, missä suhde on heilahdellut muita voimakkaammin. Vuonna 2001 Lapissa sattui korvattuja työpaikkatapaturmia yksittäisistä palkansaaja-ammateista yleisimmin talonrakentajille (7 %) ja lähes yhtä usein kuormaauton kuljettajille (6 %) ja koneenkorjaajille (5 %). Suomessa tapaturmaaltteimmat ammattiryhmät ovat olleet levysepät sekä koneistajat ja työstäjät. Vakavia tapaturmia sattuu yleisimmin tehtyjä työtunteja kohden rakentajille (Seppälä 2000). Palkansaajille sattui Lapissa vuonna 2000 lukumääräisesti eniten työpaikkatapaturmia teollisuudessa, runsaat 700. Kunta-alalla palkansaajille sattui yli 500, rakentamisessa noin 400 sekä kuljetus-, varastointi ja tietoliikennealalla 300 työpaikkatapaturmaa. Teollisuuden osuus työpaikkatapaturmista on Lapissa pienempi (30 %) kuin koko maassa (40 %) ja yhteiskunnallisten palveluiden osuus puolestaan vähän suurempi, ollen Lapissa noin 25 % ja koko maassa noin 20 % (Pekkarinen ja Raatikka 2001). Työpaikkatapaturmataajuus (tapaturma / 1 milj. työtuntia) on ollut Lapissa suurin rakentamisen toimialalla. Taajuudet ovat kuitenkin olleet koko 1990-luvun pienempiä kuin vertailualueilla (Kuvio 6.2).
Maa-, riista- ja metsätalous Teollisuus 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 Lapin Koko maa Oulun Lapin Koko maa Oulun Rakentaminen Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 Lapin Koko maa Oulun Lapin Koko maa Oulun Kuvio 6.2 Palkansaajien korvatut työpaikkatapaturmat miljoonaa työtuntia kohden toimialoittain Lapin ssä ja vertailualueilla 1993-2000 (lähde: SAMMIO 2003/5). Teollisuuden työpaikkatapaturmataajuus oli Lapissa 1990-luvun alussa vertailualueita korkeammalla tasolla, mutta ero tasoittui sen jälkeen (Kuvio 6.2). Kuljetuksen, varastoinnin ja tietoliikenteen työpaikkatapaturmataajuus oli huipussaan Lapissa vuonna 1995, minkä jälkeen kehitys on kääntynyt suotuisammaksi. Kuitenkin tapaturmataajuus on ko. toimialalla Lapissa korkeampi kuin Oulun ssä ja huomattavasti korkeampi kuin koko maassa (Kuvio 6.2). Maa-, riista- ja metsätalouden palkansaajien työpaikkatapaturmatiheys oli Lapissa koko maata hieman alempi (Kuvio 6.2).
Vaikka kunta-alalla sattui Lapissa vuonna 2000 palkansaajille toimialoista määrällisesti toiseksi eniten työpaikkatapaturmia, niin suhteutettuna miljoonaa työtuntia kohden tapaturmia sattui harvoin, ainoastaan 14. Vertailualueilla tapaturmataajuus on ollut hieman suurempi. Runsas neljännes vuonna 2001 palkansaajille Lapissa sattuneista työpaikkatapaturmista oli esineisiin tai esineiden satuttamista, runsas viidennes kaatumisia, liukastumisia tai kompastumisia sekä runsas kymmenes liittyi ylikuormittumiseen tai ylirasittumiseen. Esineisiin tai esineiden satuttamisia oli Lapin ssä suhteellisesti hieman vähemmän ja kaatumisia, liukastumisia tai kompastumisia hieman enemmän kuin vertailualueilla, mutta muuten Lappi ei poikkea vertailualueista. Jakauma on myös pitemmällä aikavälillä, vuosina 1995-2001, pysynyt samanlaisena. Lapissa työpaikkatapaturman yleisimmät aiheuttajat olivat kappaleet ja esineet sekä työympäristö ja rakenteet, kumpikin yli neljäsosassa työpaikkatapaturmia. Kolmannes vammoista oli sijoiltaan menoja, nyrjähdyksiä ja venähdyksiä, yli neljännes pintavammoja, naarmuja, haavoja ja tulehduksia. Ruhjevammat ja musertumat muodostivat viidenneksen aiheutuneista vammoista. Neljännes vammoista oli aiheutunut kämmeniin ja sormiin, viidennes alaraajoihin ja runsas kymmenes yläraajoihin sekä selkään. Myöskään näiden tekijöiden suhteen Lappi ei sanottavasti poikkea vertailualueista, lähinnä pintavammoja, naarmuja, haavoja ja tulehduksia aiheutui hieman vähemmän kuin vertailualueilla. Vamman kohteet jonkin verran vaihtelivat ammattialoittain. Suurin osa työpaikkatapaturmista aiheuttaa alle kolmen päivän poissaolon työstä. Näistä vain osa ilmoitetaan vakuutusyhtiöön, joten todellisuudessa alle kolmen päivän tapauksia on huomattavasti tilastoitua enemmän. Koko maassa alle kolmen päivän tapauksia on korvatuista tapauksista runsas 40 %, kun Lapissa vastaava osuus on jonkin verran pienempi (Pekkarinen ja Raatikka 2001). Vakavia, yli 30:n päivän työkyvyttömyyden aiheuttaneita työpaikkatapaturmia korvattiin palkansaajille Lapissa vuosina 1995-1998 keskimäärin 278, vuosittaisen vaihtelun ollessa vähäistä. Vuonna 1999 vakavia työpaikkatapaturmia korvattiin 307. Työkyvyttömyysaika työpaikkatapaturmissa on Lapissa ollut keskimäärin hieman pitempi kuin koko maassa (Pekkarinen ja Raatikka 2001). Kuolemaan johtaneet työtapaturmat ovat vuosien aikana vähentyneet. Vielä 1980-luvulla niitä sattui koko maassa vuosittain vajaa 100. Vuonna 2000 työtapaturmissa kuoli 47 työntekijää. Aikaisempina vuosina osa kuolemista on sattunut työliikenteessä, mutta vuonna 2000 kaikki kuolemat tapahtuivat työpaikalla. Lapissa on viime vuosien aikana korvattu työtapaturmaisia kuolemia 2-6 tapausta vuosittain (SAMMIO 2003/5). Valtion palveluksessa, ennen muuta julkisessa hallinnossa, maanpuolustuksessa, rakentamisessa ja metsätaloudessa, työskentelevien henkilöiden osuus on Lapissa kymmenes työllisistä. Valtiokonttorin heille korvaamat työpaikkatapaturmat ovat 1990-luvun puolivälistä vähentyneet neljänneksellä (Taulukko 6.4). Oulun ssä kehitys on ollut samansuuntainen. Tapaukset ovat vähentyneet ennen muuta metsätaloudesta samalla kun metsätaloudessa työskentelevien valtion työntekijöiden määräkin on vähentynyt. Työpaikkatapaturmasuhde oli vuonna 1995 Lapissa valtion työn-
Taulukko 6.4 Valtiokonttorin valtion työntekijöille korvaamat työpaikkatapaturmat Lapin ssä 1995-2001 (Ympäristö- ja toiminta-analyysi 2002). 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 Julkinen hallinto 112 105 124 113 94 92 105 Rakentaminen 54 62 57 55 62 47 43 Metsätalous 74 62 57 55 62 47 26 Yhteensä 276 275 260 242 230 201 198 tekijöillä 34,5, kun vuonna 2000 vastaavasti korvattuja tapaturmia oli vähän alle 30 tuhatta työntekijää kohti. Työssä esim. autonkuljettajille sattuneet liikennetapaturmat sisältyvät tarkastelussa työpaikkatapaturmiin. Lapissa tällaisten liikenteessä sattuvien työpaikkatapaturmien osuus 1990-luvun alkuvuosina oli prosentin luokkaa ja vuosikymmenen loppupuolella kahden prosentin luokkaa kaikista työpaikkatapaturmista, eli vajaa 60 tapausta vuodessa. Oulun ssä osuus on pitkällä aikavälillä ollut prosentin luokkaa, mutta vuoden 2001 tietojen perusteella osuus näyttää olevan kasvamassa. 6.3 Työmatkatapaturmat Suomessa työmatkatapaturmista (tapaturma, joka sattuu työmatkalla kodin ja työpaikan välillä) valtaosa sattuu liikuttaessa jalkaisin tai polkupyörällä, ja naisille useammin kuin miehille. Lapissa vuosina 1990-1998 palkansaajille sattuneista työmatkatapaturmista runsas puolet sattui jalkaisin, hieman yli neljäsosa polkupyörällä ja noin kuudesosa henkilöautolla liikuttaessa (Pekkarinen ja Raatikka 2001). Koko maahan verrattuna jalan sattuneet työmatkatapaturmat olivat Lapissa jonkin verran harvinaisempia ja henkilöautolla liikuttaessa sattuneet puolestaan hieman yleisempiä. Lapissa palkansaajille korvattujen työmatkatapaturmien lukumäärä on vuodesta 1993 vaihdellut vuosittain välillä 260 360 ja tapaturmasuhde välillä 3,9 5,1. Oulun ssä kehitys on ollut yhtä lailla vaihtelevaa ja erot tapaturmasuhteissa ovat olleet Lappiin verrattuna pieniä. 6.4 Liikennetapaturmat Sattumispaikkakunnan mukaan tilastoituja vahinkoja, joista liikenteessä käytettävälle moottoriajoneuvolle pakollinen liikennevakuutus on maksanut henkilökorvausta, sattui vuosina 1993-2001 Lapissa vuosittain keskimäärin 483. Määrä on ollut vuosittain 13 15 % kaikista korvatuista liikennevahingoista. Vuonna 2001 henkilövahinkoja aiheuttaneita liikenneonnettomuuksia näyttää alustavien tietojen mukaan sattuneen Lapissa aiempaa hieman vähemmän. Kaiken kaikkiaan vammaan johtaneet liikenneonnettomuudet ovat koko maassa 1980-luvulta lähtien vähentyneet (Tapaturmatilanne 2002). Kuitenkin niiden määrä on 1990-luvun puolivälin jälkeen pysynyt koko maassa samoin kuin Lapissa vuosittain melko samana. Poikke-
Taulukko 6.5 Vaikeasti vammautuneet tai kuolleet (suluissa) liikennetapaturmien uhrit Lapin ssä ja vertailualueilla 1993-2001 (lähde: Vakuutusyhtiöiden liikennevahinkotilasto 2003/6). 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 Lapin 72 (24) 58 (17) 65 (25) 42 (16) 41 (18) 55 (20) 48 (18) 45 (11) 36 (17) Oulun 86 (36) 72 (45) 72 (33) 83 (34) 71 (36) 76 (30) 53 (31) 53 (25) 64 (29) Koko maa 954 (388) 944 (376) 909 (317) 778 (310) 739 (347) 707 (321) 678 (333) 610 (268) 622 (324) uksena edellisistä korvattiin Oulun ssä henkilövahinkoja aiheuttaneita liikenneonnettomuuksia vuonna 2000 huomattavasti edellisvuotta enemmän. Liikennevahinkoja, joista on maksettu henkilökorvausta, sattui vuonna 2001 eniten Rovaniemellä (63 tapausta) ja Kemissä, Rovaniemen maalaiskunnassa sekä Torniossa (vajaat 50 tapausta). Väkilukuun suhteutettuna henkilövahinkoja korvattiin eniten Enontekiöllä, vajaat seitsemän vahinkoa tuhatta asukasta kohden. Moottoriajoneuvojen määrään suhteutettuna henkilövahinkoja korvattiin eniten Ylitorniolla, Simossa ja Torniossa. Lapissa ilmoitettuja liikennetapaturman uhreja oli vuonna 2000 runsaat 600, Oulun ssä runsaat 1200 ja koko maassa noin 14 000. Lapin ssä uhrien lukumäärä on vuoden 1993 tasosta laskenut merkittävästi, Oulun ssä uhrien lukumäärä on etenkin viime vuosina noussut ja koko maassa kehitys on ollut varsin tasaista. Henkilövahinkoon johtaneista liikenneonnettomuuksista eivät kaikki tule yleiseen tietoon, sillä ainoastaan vakavat loukkaantumiset on ilmoitettava poliisille. Vastaavasti liikennevakuutuksesta ei korvata vähäistä kipua ja särkyä. Siksi vakavaan loukkaantumiseen tai kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet ovat luotettavin lähtökohta henkilövahinkojen alueiden välisessä vertailussa. Kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet ovat koko maassa viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana vähentyneet ja sama kehitys näkyy myös Lapissa ja Oulun ssä (Taulukko 6.5). Kuitenkin vuosi 2001 näyttää alustavasti edellisvuotta synkemmältä. Lapissa moottoriliikenteeseen liittyvä erityispiirre on moottorikelkan käyttö niin työtehtävissä, esim. poronhoidossa, kuin vapaa-aikana, erityisesti matkailussa. Lapissa moottorikelkkavahinkojen kehitys on pitkällä aikavälillä ollut Oulun ä ja koko maata suotuisampaa. Vuonna 2000 Lapissa korvattiin 185 moottorikelkkavahinkoa.
Taulukko 6.6 Vakuutettujen maatalousyrittäjien korvatut työtapaturmat Lapin ssä ja vertailualueilla tuhatta vakuutettua kohden 1993-2002 (lähde: Maatalousyrittäjien tapaturmarekisteri 2003/6, MYEL-vakuutetut kunnittain 2003/6). 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 Lapin Oulun 72 69 68 62 62 60 69 68 76 72 77 80 73 69 67 65 64 69 70 63 Koko maa 80 79 76 71 70 64 65 64 64 61 6.5 Maatalousyrittäjien työpaikkatapaturmat Maatalousyrittäjien eläkelain piiriin kuuluvien ja samalla pakollisesti tapaturmavakuutettujen maatalousyrittäjien, perheyrityksen jäsenet mukaan luettuna, lukumäärä väheni Lapissa vuosien 1993-2002 aikana 6806:sta henkilöstä 3660:een. Maatilatalousyritykseksi määritettiin laskennassa tilat, joilla oli maatalousmaata vähintään viisi hehtaaria. Vapaaehtoisen työajan maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen ottaneet eivät ole mukana tarkastelussa. Maatalousyrittäminen on Lapissa yleisin yrittämismuoto. Se sisältää myös poronhoidon. Maatalousyrittäminen on Lapissa luonteeltaan lähes yksinomaan kotieläintuotantoa ja koko maan tavoin yksityishenkilöiden, perikuntien ja perheyritysten harjoittamaa toimintaa. Rovaniemen maalaiskunnassa, Sodankylässä ja Posiolla maatalousyrittäjiä oli enemmän kuin n muissa kunnissa. Työlliseen työvoimaan suhteutettuna maatalousyrittäminen oli vuonna 2002 yleisintä Savukoskella (25 %), Posiolla (23 %) ja Ranualla (20 %). Poronhoitajia oli eniten Inarissa, missä myös heidän suhteellinen osuutensa maatalousyrittäjistä oli suurin, sillä kahdeksan kymmenestä maatalousyrittäjästä oli poronhoitajia. Lukumääräisesti poronhoitajia oli toiseksi eniten Sodankylässä. Lapissa oli vuonna 2002 yhteensä 1046 vakuutettua poronhoitajaa. Suomessa maatalousyrittäjien työpaikkatapaturmasuhde on liki kaksinkertainen palkansaajiin verrattuna (Työtapaturmat Suomessa vuonna 2000). Lapissa maatalousyrittäjille sattui vuosien 1993-2002 aikana 3326 työpaikkatapaturmaa ja tapaturmasuhde vaihteli 60 76:n välillä. Lukumääräisesti eniten työpaikkatapaturmia sattui ajanjakson alussa, 490 tapaturmaa vuodessa, ja vähiten jakson lopussa, 265 tapaturmaa vuodessa. Suhteutettuna vakuutettujen lukumäärään kuitenkin havaitaan, että kehitys on viimeksi kuluneiden vuosien aikana mennyt huonompaan suuntaan (Taulukko 6.6). Sekä koko maassa että Oulun ssä maatalousyrittäjien tapaturmakehitys on ollut suotuisampaa kuin Lapissa ja vertailualueiden tapaturmasuhteet ovat selvästi Lapin suhdetta pienempiä. Myös Pekkarinen ja Anttonen (2000) toteavat Pohjois-Suomessa syntyneillä
nuorilla yrittäjillä ja omaa työtään tekevillä henkilöillä olevan moninkertaisen riskin joutua tapaturmaan verrattuna muihin nuoriin aikuisiin. Edellistä selittää toimiminen vaarallisilla aloilla kuten maa- ja metsätaloudessa sekä kuljetusalalla. Eläimet aiheuttivat neljäsosan työpaikkatapaturmista, ulkoinen ympäristö oli aiheuttajana jonkin verran harvinaisempi ja rakennukset, rakenteet ja rakennelmat olivat syynä joka kahdeksannessa työpaikkatapaturmassa. Työliikkeet ja - asennot, kuljetusajoneuvot sekä käsityökalut olivat seuraavaksi yleisimpiä työtapaturman aiheuttajia. Yli kolmannes vammoista oli sijoiltaan menoja, nyrjähdyksiä, venähdyksiä, ja runsas neljännes tärähdyksiä ja sisäisiä vammoja. Haavoja ja pinnallisia vammoja sekä luunmurtumia aiheutui selvästi vähemmän, kuitenkin keskimäärin vuosittain noin 50, muiden vaurioiden ollessa harvinaisempia. Kymmenen vuoden aikana aiheutui yhteensä 50 palovammaa, syöpymistä tai paleltumaa ja 10 amputoitumista ja raajan irtirepeämistä. Yritysten tuotantorakenteen vuoksi eläimet aiheuttavat Lapissa ja myös Oulun ssä jonkin verran yleisemmin työpaikkatapaturmia kuin keskimäärin koko maassa, missä ulkoinen ympäristö on yleisin tapaturman aiheuttaja. Eri vammojen yleisyydessä Lappi ei merkittävästi poikkea vertailualueista. Pakollisen tapaturmavakuutuksen piiriin kuuluville poronhoitajille on Lapissa sattunut vuosittain vajaa 100 työpaikkatapaturmaa, kun kymmenen vuotta sitten työtapaturmia sattui kolmannes enemmän (Pekkarinen 1994). Tapaturmasuhde on viimevuosina vaihdellut 75 95:n välillä. Yleisimmät työpaikkatapaturmien aiheuttajat ovat olleet porot, ulkoinen ympäristö, kuljetus- ja maastoajoneuvot ja käsityökalut kuten teurastusveitsi. Vakavimmat tapaturmat ovat aiheutuneet maastoajoneuvojen kuten moottorikelkan, maastomoottoripyörän ja mönkijän käytöstä (Virokannas ja Pekkarinen 1984). Yleisimmin aiheutuneet vammat ovat samoja kuin kokonaisuudessaan maatalousyrittäjillä, mutta haavoja ja pinnallisia vammoja poronhoitajille syntyy muita yleisemmin. Poronhoitajien suuri osuus maatalousyrittäjien kokonaismäärästä ja heitä korkeampi alttius työpaikkatapaturmille myös selittää maatalousyrittäjien Lapissa muuta maata korkeampaa työpaikkatapaturmatasoa. 6.6 Koti- ja vapaa-ajan tapaturmat Koti- ja vapaa-ajan tapaturmat ovat ylivoimaisesti yleisin tapaturmalaji Suomessa, mutta niiden tilastointi on puutteellista. Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien yleisyyttä väestössä on arvioitu kyselyiden ja haastatteluiden perusteella. Vuonna 2002 toteutettuun FINRISKI 2002 -tutkimukseen osallistui Lapissa yli 1700 25 74-vuotiasta henkilöä, joista 276:lle oli viimeksi kuluneen vuoden aikana sattunut ainakin yksi lääkärin hoitoa vaatinut tapaturma (Laatikainen ym. 2003). Useimmat edellisistä olivat olleet kotitapaturmia (28 %), työtapaturmia (27 %) sekä urheilu- ja vapaaajantapaturmia (27 %). Harvinaisimpia olivat liikennetapaturmat (9 %) ja muut tapaturmat (9 %). Kotitapaturma oli sattunut miehille suhteellisesti hieman yleisemmin kuin naisille (5 % vs. 4 %). Eri ikäluokista eläkeikäisillä kotitapaturma oli suhteellisesti yleisin (miehet 7 %, naiset 9 %). Urhei-
lutapaturma oli sattunut alle 2 %:lle vastaajista, mutta nuorilla miehillä suhteellinen osuus oli selvästi keskimääräistä korkeampi (7 %). Muu vapaa-ajan tapaturma oli puolestaan sattunut alle 3 %:lle vastaajista. Edellisestä kyselystä ilmenevät vahingoittuneiden henkilöiden määrät, mutta tapaturmien kokonaismäärää ei kysytty. Tulokset kuitenkin antavat viitettä siitä, että koti- ja vapaa-ajantapaturmien osuus kaikista tapaturmista olisi Lapissa lähellä koko maan osuutta (Heiskanen ym. 2000). 6.7 Päätelmät Tapaturmilla on Lapissa runsaasti sekä terveydellisiä että taloudellisia vaikutuksia. Työkyvyn ja terveyden alentuminen tapaturman vuoksi aiheuttaa inhimillistä kärsimystä, vähentää työpanosta, heikentää yrityksen kilpailukykyä ja lisää terveydenhuoltojärjestelmän työtä. Tapaturmatutkimus on Suomessa korvauksellisista syistä keskittynyt työtapaturmiin ja liikennevahinkoihin. Niistä löytyvät tarkat tilastot jo vuosien ajalta. Määrällisesti suurin alue, koti- ja vapaaajan tapaturmat, ovat jääneet vähemmälle huomiolle, eikä niistä löytynyt kuin vähän Lappia koskevaa suuntaa-antavaa tietoa. Lapissa työpaikkatapaturmien kehitys on ollut edullisempaa kuin Oulun ssä tai koko maassa. Myös työpaikkatapaturmasuhde on Lapissa alempi kuin vertailualueilla. Työmatkatapaturmien esiintymisessä ei juuri ollut eroja Lapin ja vertailualueiden välillä. Edellisestä huolimatta tapaturmien torjunnalla on paljon saavutettavissa, koska työtapaturmia sattuu Lapissakin n. 50 tapausta tuhatta palkansaajaa kohti. Lapissa työtapaturmat keskittyvät palkansaajien ja työpaikkojen sijainnin mukaan Kemi-Tornion ja Rovaniemen seuduille. Rakennusala on myös Lapissa kaikkein riskialttein ja teollisuus heti sitä seuraava. Lapin erikoispiirre on korkea tapaturmataajuus kuljetuksen ja varastoinnin toimialalla. Selityksenä voivat osaltaan olla pitkät kuljetusetäisyydet ja ajoajat sekä se, että usein sama henkilö hoitaa kuljetuksen sekä varastoinnin ja jakelun. Tapaturmat ovat periaatteessa estettävissä. Tutkimusten pohjalta on luotu runsaasti tapaturmateorioita, jotka pyrkivät selittämään tapaturmien syntyä tieteellisesti ja tarjoavat keinoja tapaturmien torjuntaan. Torjunnassa voidaan nähdä kaksi päälinjaa. Toisaalta pyritään löytämään tapaturman syyt ja vaikuttamaan tapaturman syyketjuun (Johnson 1973). Toisaalta tapaturmia tarkastellaan systeemissä tapahtuvana häiriönä (Häkkinen 1972), jolloin työpaikalla pyritään varmistamaan ympäristön ja työntekijöiden välinen häiriötön toiminta. Tapaturmiin liittyy usein yllätyksellisiä ja inhimillisiä tekijöitä, joihin keskittyen on tutkittu tapaturmataipumusta ja sittemmin on kehitetty mm. tapaturmaalttiusteoria. Liikennetapaturmatutkimuksessa on käsitelty mm. riskinottotaipumusta ja mukautumista ajamisen riskeille, niin että ajajat eivät koe liikenteessä enää lainkaan riskiä (Summala ja Näätänen 1988). Tarjolla on erilaisia lähestymistapoja eri tilanteisiin. Työturvallisuuden parantaminen edellyttää työpaikalla laaja-alaista lähestymistä, jossa luodaan turvallisuuden tekniset edellytykset, ylläpidetään henkilöstön tiedollisia ja taidollisia valmiuksia sekä edistetään turvallisia työtapoja (Laitinen ym. 1993).
Työsuojelu on tehnyt hyvää työtä työpaikkatapaturmien ehkäisemiseksi, mutta tapaturmaluvut Lapissakin osoittavat, että tarvitaan toiminnan tehostamista. Näyttää siltä, että työsuojelu on monilla työpaikoilla ajautunut liiaksi erilleen niin, että sen sisältymistä työpaikan päätoimintoihin on syytä tarkentaa. Lisäksi työterveyshuollon asema työtapaturmien ehkäisyssä voisi olla huomattavasti nykyistä voimakkaampi. Tämä tarkoittaa työpaikkatason yhteistyön lisäämistä nykyisen työterveyshuoltolain hengessä. Suomessa on saavutettu tapaturmantorjunnassa myös hyviä tuloksia. Yhtenä esimerkkinä on meillä kehitetty Tuttavatoiminta (TUTTAVA 1992). Rakennuksilla on käytetty menestyksellä TRmittaria turvallisuuden parantamiseen (Laitinen ym. 1994) ja pk-sektorilla ELMERI -ohjelmaa (Lankinen ja Rasa 2000). Lisäksi nolla tapaturmaa -ajattelu, missä tapaturmien vähentäminen koskee jokaista työntekijää, on yleistymässä (Laitinen 2002). Mm. edellisiä onnistuneita esimerkkejä soveltaen on Lapissa mahdollista kehittää työpaikkojen turvallisuutta myös pk-sektorilla ilman merkittävää erikoisosaamisen hankintaa. Vuonna 2003 voimaan tullut uusi Työturvallisuuslaki (2002) velvoittaa työnantajalta turvallisuuden ja terveellisyyden edistämiseksi ja työntekijöiden työkyvyn ylläpitämiseksi työsuojelun toimintaohjelmaa. Työn vaarojen selvittämisessä ja arvioinnissa on selvitettävä tapaturman ja muun terveyden menettämisen vaara sekä esiintyneet tapaturmat, ammattitaudit ja työperäiset sairaudet ja vaaratilanteet. Myös työntekijän on ilmoitettava havaitsemistaan vaaratekijöistä. Maatalousyrittäjien työtapaturmasuhde oli Lapissakin korkea, kaksinkertainen verrattuna palkansaajiin. Toteutettavissa oleva keino nopeasti parantaa turvallisuutta ko. alalla on yhteistyö työterveyshuollon kanssa. Sama pätee myös muihin pienyrityksiin, joissa yrittäjien pitkät ja epäsäännölliset työajat ja vahva sitoutuminen omaan yritystoimintaan saattaa lisätä työtapaturmien riskiä (Pekkarinen ja Anttonen 2000). Vuonna 2001 koko maassa vain runsas kolmannes maatalousyrittäjien eläkevakuutuslain piiriin kuuluvista yrittäjistä oli liittynyt työterveyshuoltoon ja vain kuudennes työterveyshuoltoyksiköistä ilmoitti tekevänsä valtaosalle asiakkaistaan työtapaturmien seurantaa (Kinnunen ym. 2002). Poronhoitajien työtapaturmien ehkäisemisessä Oulun aluetyöterveyslaitos on tehnyt paljon työtä. Parhaillaan laitos on kehittämässä lähestymistapaa, missä työtapaturmien ehkäisy on osa laajempaa työkykyä ylläpitävää toimintaa ja poronhoitajien elämänhallintaa (Pekkarinen ja Pyy 2003). Suomalaisille aikuisille sattuvista ja fyysisen vamman aiheuttavista tapaturmista arvioidaan määrällisesti noin 70 % olevan koti- ja vapaa-ajan tapaturmia (Tapaturmatilanne 2002). Vastaavasti Kemin terveyskatsauksessa arvioitiin, että kaksi kolmasosaa kemiläisten tapaturmista sattuu kotona tai vapaa-ajan toiminnassa (Pekkarinen ja Raatikka 2001). Lapissa tilanne vaikuttaa samankaltaiselta. Tietojen vajaapeittoisuuden vuoksi tapaturmien kokonaismäärän arvioiminen ei kuitenkaan ole Lapin osalta tässä katsauksessa mahdollista. Jatkossa kotija vapaa-ajan tapaturmien selvittäminen ja niiden torjuntaohjelmien laatiminen olisi Lapissa yhteiskunnallisesti tärkeää.
Kirjallisuus Heiskanen M, Aromaa K, Niemi H, Siren R. Tapaturmat, väkivalta, rikollisuuden pelko. Väestöhaastattelun tuloksia vuosilta 1980-1997. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 171. SVT Oikeus 1/2000. Helsinki: Tilastokeskus, 2000. Häkkinen S. Liikenneonnettomuuksien syytutkimuksia. Sosiaalilääketieteen Aikakauslehti 1972: 241-245. Johnson WG. Sequences in accident causation. Journal of Safety Research 1973: 5, 54-7. Kinnunen B, Taattola K, Mäittälä J. Maatalousyrittäjien työterveyshuolto Suomessa vuonna 2000. Teoksessa: Räsänen K (toim.). Työterveyshuolto Suomessa vuonna 2000-1990-luvun kehitystrendit. Helsinki: Työterveyslaitos ja sosiaali- ja terveysministeriö, 2002, 92-102. Laatikainen T, Tapanainen H, Alfthan G ym. FINRISKI 2002. Tutkimus kroonisten kansantautien riskitekijöistä, niihin liittyvistä elintavoista, oireista, psykososiaalisista tekijöistä ja terveyspalvelujen käytöstä. Tutkimuksen toteutus ja tulokset 2. Taulukkoliite. Helsinki: Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B7/2003. Laitinen H. Työtapaturmat tietoyhteiskunnassa ja tietointensiivisessä työssä. Kirjassa: Härmä M, Laitinen H, Leppänen A (toim.). Katsauksia tietointensiiviseen työhön. Työ ja ihminen 2000: 14; 2, 136-141. Laitinen H, Huuskonen M, Ketola R ym. Työympäristön suunnittelukirja. Helsinki: Työterveyslaitos, 1993. Laitinen H, Rasa PL, Ruohomäki I. TRmittari, Rakennustyömaan työturvallisuuden auditointi. Helsinki: Työterveyslaitos, 1994. Lankinen T, Rasa PL. Elmerillä kehitettiin työoloja. Työ Terveys Turvallisuus 2000: 10, 21. Maatalousyrittäjien tapaturmarekisteri 2003/6. Helsinki: Maatalousyrittäjien eläkelaitos. (julkaisematon) MYEL-vakuutetut kunnittain 2003/6. Helsinki: Maatalousyrittäjien eläkelaitos. (julkaisematon) Pekkarinen A. Occupational accidents occuring in different physical environments with particular reference to indoor and outdoor work. Acta Universitatis Ouluensis, Technica C 80, 1994. Pekkarinen A, Anttonen H. Pohjois- Suomessa syntyneiden tapaturmat 30 ikävuoteen saakka. Työ ja ihminen 2000: 14; 1, 37-48. Pekkarinen A, Pyy L. Research is needed to improve the work ability of reindeer herders. Barents Newsletter on Occupational Health and Safety 2003: 6, 19-20. Pekkarinen A, Raatikka VP. Tapaturmat ja turvallisuus. Teoksessa: Näyhä S, Hassi J (toim.) Kemin terveyskatsaus. Oulun aluetyöterveyslaitos, Raportti 10/2001: 99-114. SAMMIO-tapaturmatilastotietokanta 2003/5. Helsinki: Tapaturmavakuutuslaitosten liitto. (julkaisematon) Seppälä A. Työtapaturmat. Teoksessa: Kauppinen T, Heikkilä P, Lehtinen S, Lindström K, Näyhä S, Seppälä A, Toikkanen J, Tossavainen A (toim.) Työ ja terveys Suomessa vuonna 2000. Helsinki: Työterveyslaitos, 2000, 104-113.
Summala H, Näätänen R. The zero-risk theory and overtaking decisions. In: Rothengatter T, de Bruin R (eds.) Road user behaviour: theory and research. Assen: Van Gorcum, 1988, 82-92. TUTTAVA. Järjestys, siisteys, kehittäminen. Helsinki: Työterveyslaitos, 1992. Työssäkäyntitilasto 2003/6. Helsinki: Tilastokeskus. Tapaturmatilanne 2002. Koti- ja vapaa-ajan tapaturmat ja niiden torjuntatyö. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 3/2003. Työtapaturmat Suomessa vuonna 2000, 2003/3. Helsinki: Tilastokeskus, Työolojen tutkimusyksikkö. Työturvallisuuslaki n:o 738/2002. Vakuutusyhtiöiden liikennevahinkotilasto 1992-2001, 2003/6. Helsinki: Liikennevakuutuskeskus. (julkaisematon) Virokannas H, Pekkarinen A. A survey of snowmobile accidents in northern Finland. Arct Med Res 1984: 38, 27-31. Ympäristö- ja toiminta-analyysi 2002. Kemi: Lapin työsuojelupiiri, 2002