VEROTUS- JA KUNNALLISPOLIITTINEN VALIOKUNTA

VIII VEROTUS- JA KUNNALLISPOLIITTINEN VALIOKUNTA 97 SOSIALIDEMOKRAATTISEN PUOLUEEN KUNNALLIS POLIITTINEN OHJELMA Kunnallishallinto on osa yhteiskuntaa Kunnat vastaavat alueensa kaikinpuolisesta kehittämisestä ja ainakin välillisesti asukkaiden elinolosuhteiden parantamisesta. Verovarojen tarkoituksenmukaisella käytöllä voidaan tasoittaa kuntalaisten eriarvoisuutta. Koko kansantaloudessa kunnat vaikuttavat sekä määrällisesti että laadullisesti. Kunnat kuuluvat osana hallintokoneistoon, edustukselliseen päätöksentekoon. Kansalaisten on helpointa osallistua hallintoon nimenomaan kunnan puitteissa. Sen tähden on kunnan asukkaiden osallistumisen ja heidän taholtaan suoritettavan valvonnan mahdollisuuksia jatkuvasti kehitettävä. Kunnallinen itsehallinto on perustuslailla turvattu. Tiedämme kuitenkin, että on paikkakuntia, joissa se toimii paikallisen talou- 309

dellisen mahdin määräämissä puitteissa. Samoin ovat työvoiman muuttamisesta johtuvat kunnallispoliittiset ongelmat suoraa heijastusta talouselämän keskittymisestä. Kunnallisesta itsehallinnosta on myös tehty itseisarvo kuntauudistuksen jarruttamiseksi. Sosialidemokraattien mielestä kunnallispolitiikan näkökulmaa on laajennettava. Vain siten voidaan välttää tarpeettoman virkakoneiston ylläpito, kannattamattomat sijoitukset ja epäkelvot suunnitelmat. Työväen vaatimuksesta saatiin kunnallinen kansanvalta Forssan puoluekokouksessa 1903 käsiteltiin ensimmäistä kertaa Työväen Kunnallisohjelmaa. Siihen sisällytettiin vaatimuksia, jotka koskivat kunnallista äänioikeutta, rakennustarkoituksiin sopivan maan liittämistä kaupunkikuntiin, asuntopulan poistamista, tuotantolaitosten ottamista kuntien haltuun, maksutonta sairaanhoitoa ja ilmaisia lääkkeitä, lasten ja vanhusten huoltoa, kesäsiirtoloita, kunnan töiden järjestämistä työttömyysajoiksi, työnvälitystoimistojen perustamista, köyhäin asianajajan palkkaamista, kunnallista ammattien tarkastusta sekä työväen oikeutta osallistua työriitain sovitteluun. Kunnallisen toiminnan demokratisointi olikin keskeisimpiä kysymyksiä siinä uudistustyössä, johon 1917 kokoontuneet valtiopäivät ryhtyivät. Tämä tehtävä ei ole edes silloisten vaatimusten osalta vielä loppuun suoritettu. Tavoiteohjelma vuosille 1972 75 Sosialidemokraattinen puolue asettaa tässä ohjelmassa kunnallispoliittiset tavoitteensa. Tavoiteohjelma on tarkoitettu koko maan sosialidemokraatteja varten. Se ei sisällä paikallisia ohjeita. Tavoiteohjelma pyrkii kokonaisvaltaisuuteen. On vaikeata rajata määrättyjä tehtäviä pelkästään kunnallispolitiikkaan kuuluviksi. Tavoiteohjelmaa ei pidä rinnastaa kunnallispoliittiseen ohjesääntöön, joka on sosialidemokraattien kunnallinen menettelytapasäännöstö. Tavoitteiden toteuttaminen edellyttää sekä lainsäädäntötyötä että toimintaa käytännön kunnallispolitiikassa. Kaikki kunnallispoliittiset tavoitteet ovat johdettavissa puolueen yleisistä yhteiskuntapoliittisista päämääristä. Siten koulutuksen ja kulttuurin palvelusten järjestäminen edellyttää arvostusten ja opetuksen sisällön muokkaamista. Kun aiotaan parantaa huonompiosaisten asemaa, on ensisijaiseksi sosiaalipoliittiseksi tavoitteeksi otettava tuloerojen tasoittaminen toisaalta työläisten ja toisaalta suuripalkkaisten ja pääoman omistajien välillä. 310

KUNNALLISHALLINTO JA KANSANVALTA Kansan valtaa ja vaikuttamisen mahdollisuuksia lisättävä Luottamusmiesten asemaa vahvistettava Tiedonvälitys kuntoon Kunnallishallinto perustuu kuntalaisten oikeuteen päättää asioistaan. Tätä päätäntävaltaa käyttävät kunnan asukkaiden vaaleilla valitsemat valtuutetut. Edustuksellisen päätöksenteon tulee siis nojautua valitsijoiden käsityksiin. Puolueilla on sääntöjensä puitteissa oltava oikeus asettaa ehdokkaat ja mahdollisuudet valvoa luottamusmiesten työtä jäsenistön edun mukaisesti kesken vaalikauttakin. Tehtävien määrä kunnallishallinnossa on jatkuvasti lisääntynyt ja asiat monipuolistuneet. Kansanvallan osuus on kaventunut viranhaltijain ja asiantuntijoiden vaikutusvallan tieltä. Tässäkin tavoitteenamme on kansanvaltaisten periaatteiden vahvistaminen. Luottamusmiesten asemaa vahvistettva Luottamusmiesten osallistuminen asioiden käsittelyyn vaatii aikaa ja vaivaa. Vapaa-ajat eivät enää riitä, vaan heidän on käytettävä myös työaikaansa. Tästä seuraa, että varsinkin yksityisoikeudellisessa työsuhteessa olevat menettävät palkkansa luottamustoimen hoitoon käytetyltä ajalta. Siksi on laissa säädettävä kunta velvolliseksi korvaamaan ne työansion menetykset, joita aiheutuu yhteisten asioiden hoitamisesta. Sama koskee luottamusmiehille järjestettäviä koulutustilaisuuksia. Poliittinen toiminta antaa kuntalaisille mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa. Puolueet perehdyttävät meitä yhteiskunnassa käsiteltäviin asioihin ja välittävät kannanottoja ja kritiikin päätöksentekijöille. Tämä toiminta vaatii laajaa organisaatiota, henkilökuntaa ja riittäviä taloudellisia edellytyksiä. Sen tähden on myös kunnille tehtävä mahdolliseksi antaa avoimesti ja tasapuolisin perustein taloudellista tukea puolueille, milloin kunta itse niin päättää. Kunta on velvollinen palkkaamaan valtuustoryhmille sihteerit. Näin lisättäisiin ennen muuta työväestön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan. Päätäntävaltaa käyttävät määräajaksi valitut luottamushenkilöt. Nykyisin moniin kunnallisiin elimiin kuuluu itseoikeutettuina jäseninä viranhaltijoita. Tämä on vastoin kansanvallan periaatteita. Äänivaltaisina jäseninä kunnallisiin toimielimiin ei saa kuulua muita kuin kansanvaltaisesti valittuja luottamusmiehiä. Viranhaltijain äänivalta on puolustettavissa vain, mikäli heidät valitaan määräajaksi. Määräenemmistöstä ja alistusmenettelystä luovuttava Päätöksenteossa on päästävä siihen, että enemmistön kanta tulee päätökseksi. Pieni vähemmistö ei saa yksin jarruttaa rat- 311

kaisuja. Määräenemmistöä koskevat säännökset on poistettava kunnallislaista. Samoin on rajoitettava kuntien päätösten alistamisvelvollisuutta. Maistraatit ja järjestysoikeudet on epädemokraattisina ja poliittisen kontrollin ulkopuolella olevina lakkautettava. Niiden tehtävät rakennus- ja liikennelupa-asioissa on siirrettävä kansanvaltaisille kunnallisille elimille. Alueneuvostoja Laajoissa ja väkirikkaissa kunnissa on kunnallisvaalien yhteydessä valittava kunnan osia varten paikalliset alueneuvostot. Niillä on oltava kunnan talousarvion puitteissa oikeus itsenäisiin päätöksiin. Lisäksi niiden velvollisuutena on tehdä esityksiä ja antaa lausuntoja oman alueen kehittämistä tarkoittavissa asioissa. Kunta mallityönantajaksi Kunnan laitokset on kansanvaltaistettava. Niissä työskenteleville on yhtäläisen äänivallan turvin annettava mahdollisuus vaikuttaa sisäistä hallintoa koskeviin päätöksiin. Työntekijöiden viihtyminen lisää myös laitosten palveluja tarvitsevien kuntalaisten viihtymistä. Avoimia paikkoja täytettäessä ei sukupuoli, ikä tai sovitettu rangaistusseuraamus saa olla esteenä valitsemiselle. Sen sijaan on vältettävä jo eläkettä nauttivien valitsemista. Tiedonvälitys kuntoon Äänestäjien, luottamusmiesten ja kunnan viranhaltijoiden tulee tietää päätettävistä asioista yhtä paljon. Kaikkien kunnan asukkaiden on saatava seurata asioiden valmistelua. Julkisuutta on lisättävä. Kunnallishallituksen ja useimpien lautakuntien kokoukset on pääsääntöisesti määrättävä julkisiksi. Tehtävät päätökset on perusteltava. Asukkaiden oikeutta tehdä viranomaisille aloitteita on kehitettävä. Kunnan on perustettava tiedotuselin, joka antaa tietoja palvelujen laadusta ja mistä niitä saa ja miten niitä hakiessa tulee menetellä. Tiedotuskeskuksessa vastaanotetaan kunnan toimintaa koskevat valitukset ja pidetään esityslistat ja pöytäkirjat nähtävinä. Siellä järjestetään vaaleja koskeva tiedotustoiminta ja yleensä yhteydet julkisiin tiedotusvälineisiin ja lehdistöön. Tiedottamisen tasapuolisuus on tärkeää maassa, missä lehdistön omistajien poliittinen jakautuma on harvainvaltaa suosiva ja muutenkin epäsuhtainen. 312

MAA-, YHDYSKUNTA- JA ASUNTOPOLITIIKKA Kunnille maata Suunnittelu kansanvaltaiseksi Asukkaille asunto Kunnille maata kohtuuhintaan Kuntien on saatava haltuunsa kaikki rakennus- ja virkistyskäyttöön tarkoitettu maa. Maan lunastamista koskevat rakennuslain säännökset on uudistettava siten, että kunnat saavat oikeuden maapohjan omistukseen jo ennen kaavoitukseen ryhtymistä. Kaavoituksesta ja muusta yhdyskunnan kehittymisestä aiheutuva maan ansioton arvonnousu on kokonaisuudessaan saatava yhteiskunnalle. Lunastettaessa on hinta määrättävä sen käytön mukaan, joka alueella on silloin, kun lunastamismenettely pannaan vireille. Suunnitteludemokratiaa Tavoitteellinen toiminta edellyttää suunnittelua. Kansanvaltaisesi hallitussa yhteiskunnassa asukkaille on taattava oikeus asettaa suunnittelun tavoitteet. Asiantuntijoiden tulee esittää vaihtoehtoja, joiden perusteella luottamusmiehet voivat johtaa suunnittelua. Suunnitteludemokratian edellytyksenä on suunnittelun julkisuus. Asemakaava-, liikenne- ym. suunnitelmat on tehtävä avoimesti. Ennen lopullista päätöksentekoa on varattava tarpeeksi aikaa julkisuudessa käytävää mielipiteiden vaihtoa varten. Salainen suunnittelu ei sovi avoimeen keskustelevaan yhteiskuntaan. Kuntalaisten välittömän osallistumisen mahdollisuuksia yhdyskuntasuunnittelun päätöksenteossa on muutenkin lisättävä. Heidän on saatava vaikuttaa elinympäristönsä muovautumiseen. Tasa-arvoa lisättävä yhdyskunnissa Yhdyskunnan tulee antaa kaikille ihmisille yhtäläiset mahdollisuudet elää turvallista elämää iästä, varallisuudesta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta. Samalla kun ihmisten erilaiset toiveet asuinympäristönsä ja vapaa-ajanviettotapansa suhteen otetaan huomioon, on huolehdittva siitä, että yhdyskuntarakenne ei korosta luokkavastakohtaisuuksia. Julkiselle liikenteelle on annettava etusija katujen ja tieväylien käytössä. Joukkoliikenne on tehtävä niin nopeaksi, halvaksi ja mukavaksi, että se korvaa yksityisauton. Suurimpien kaupunkien joukkokuljetus on otettava yhteiskunnan hoidettavaksi ja pyrittävä järjestämään ilmaiseksi. Vähittäiskaupan palveluverkko on suunniteltava ihmistä, ei autoa varten. Liikenneinvestointeja ei saa suunnata niin, että ne koituvat pääasiassa suppean, hyvätuloisen ryhmän hyväksi. 313

Jalankulkijoille on taattava turvallinen, mukava ja nopea liikkumismahdollisuus. Asuntoalueille ja keskustoihin on järjestettävä ajoneuvoliikenteeltä suojattuja jalankulkukatuja. Myös pyöräilijöille on järjestettävä turvallinen liikkumismahdollisuus. Maaseudun kaavoittamattomien alueiden liikenneolosuhteita on parannettava kehittämällä yksityistieverkkoa ja lisäämällä kuntien avustuksia niille tiehoitokunnille, joilla ei itsellään ole varoja tienpitoon. Liikenneväylien järjestäminen ei vielä riitä. Kuntien on järjestettävä myös välineet, jotta kaikki kunnan eri puolilla asuvat asukkaat saadaan palvelujen piiriin. Lisääntyvän kauttakulkuliikenteen vuoksi on kaava-alueilla kaikkien teiden kunnossapito siirrettävä valtion ja kuntien hoidettavaksi. Kunnallista vuokra-asuntotuotantoa lisättävä Kuntien on pidettävä kiinni kaavoitusmonopolistaan. Niiden on saatava ratkaista, mitä, missä ja millaisin ehdoin rakennetaan. Asuntopolitiikan on huolehdittava siitä, että jokaisella on mahdollisuus hinnaltaan ja laadultaan kohtuulliseen asuntoon, että asumiskustannusten välisiä eroja tasoitetaan ja että luodaan terveellinen asumisympäristö. Kunnallisen asuntotuotannon pääpainon on oltava vuokra-asuntotuotannossa. Rakennusmenetelmiä on pyrittävä kehittämään, jotta rakentamisen kustannustaso pysyisi kohtuullisena. Alueen kuntien ja lääninsuunnitteluviranomaisten on asuntotuotantoohjelmia laatiessaan oltava yhteistyössä, jotta saman talousalueen kuntien ohjelmat eivät olisi ristiriidassa keskenään. Asumispalveluja kehitettävä Asuntojen rakentaminen on toteutettava rinnan julkisen liikenteen, koulujen ja kaupan palvelujen kanssa. Asumispalveluja on kehitettävä siten, että mahdollisimman monet voivat käyttää niitä hyväkseen. Vanhusten ja vajaakuntoisten palvelutalojen rakentaminen on erityisen tärkeää. Vähimmäisnormeja käyttäen on luotava lasten päivähoitotilat, vapaa-ajan huoneistot, lasten leikkikentät sekä urheilu- ja ulkoilualueet. Erilaisia toimintoja voidaan sijoittaa edullisesti kunnallisiin monitoimitaloihin: vapaaajan, kokoontumisen ja palvelujen tilat saman katon alle. Kuntiin on perustettava maksuton kunnallinen asuntoneuvontatoimisto, jonne myös asuntojen välitystoiminta keskitetään. Kuntien tulee asuntojen jaossa kiinnittää erityistä huomiota vaikeassa asemassa olevien asunnontarpeen tyydyttämiseen. Tällaisia ovat työelämän palveluksessa olevat nuoret ja opiskelijat. Heitä varten on tuotettava nuorten vuokra-asuntoja, joiden vuokrat pidetään kohtuullisina. Kuitenkaan ei eri ikä- tai sosiaalisia ryhmiä saa osoittaa erillisiin asuintaloihin. Lisäksi kuntien on täydennettävä valtion asumistukijärjestelmää. 314

SOSIAALIHUOLTO Palvelut kaikki kansankerrokset kattaviksi Köyhäinhoitoasenteet hävitettävä Tahdonvastainen auttaminen lopetettava Sosiaalihuollon tulee pyrkiä heikompiosaisten aseman parantamiseen. Sosiaalihuollon on aktiivisesti edistettävä väestön turvallisuutta ja suoriutumismahdollisuuksia. Johtavana periaatteena tulee olla yksilön tarpeista lähtevä toiminta. Yksilön riippuvuus hallintokoneistosta on poistettava. Köyhäinhoitoasenteista on päästävä. Edistyksellisen sosiaalihuollon toteutuminen edellyttää, että alan toimielimille varataan nykyistä suuremmat mahdollisuudet vaikuttaa kuntasuunnitteluun, kaavoitukseen, asunto- ja työllisyyspolitiikkaan sekä työ-, koulu- ja terveydenhoito-oloihin. Kunnissa on laadittava sosiaalisuunnitelma, jossa kartoitetaan, mitä palveluja on varattava kaikkien asukkaiden käyttöön, mitä erityispalveluja tarvitaan vaikeuksiin joutuneiden suorituskyvyn parantamiseksi, mitä laitoksia on tarpeellista perustaa, ylläpitää ja tukea sekä miten sosiaalihuollon paikallinen hallinto ja sen hoitamat palvelut järjestetään tehokkaiksi ja joustaviksi. Sosiaalihuollon hallinnossa ja sen eri palvelumuodoilla tulee olla riittävästi alan ammattitaitoista henkilökuntaa, jonka jatkoja täydennyskoulutukseen kunnan on osallistuttava. Tehokkaasti ja joustavasti toimiva hallinto, riittävät määrärahat sekä hyvin suunnitellut toimintapisteet ovat toiminnalle välttämättömiä. Sosiaalipalvelut kaikille Yleisiin sosiaalipalveluihin tulee kuulua: Sosiaaliturvaa koskeva neuvonta, ohjaus ja siihen liittyvä avustaminen sekä palvelujen välittäminen. Perhe- ja kasvatusneuvonta. Kodinhoitoapu vanhuksille, sairaille, vammaisille ja lapsiperheille. Lasten päivähoito. Riittävästi valinnaisia hoitomuotoja. Palvelu- ja virkistyspisteiden järjestäminen vanhuksille ja vammaisille. Erityispalvelut vaikeuksiin joutuneille Vanhuksia, vajaakuntoisia ja muita toimintavaikeuksissa olevia on tuettava mahdollisimman itsenäisen elämän turvaamiseksi perustamalla palvelutaloja, järjestämällä ateriapalveluja, parantamalla asuntojen varustetasoa sekä tukemalla suojatyötoimintaa. Ruumiillisessa tai henkisessä kehityksessä häiriintyneille lapsille ja heidän vanhemmilleen on järjestettävä lapsen kuntoutumista ja tasapainoista kehitystä edistäviä palveluja. 315

Sopeutumisvaikeuksissa oleville on järjestettävä kasvatusneuvoloita, nuorisoasemia tai alkoholisti- ja huumausaineklinikoita. Heitä on tuettava myös taloudellisissa vaikeuksissa, työhönsijoittumisessa ja asuntojen hankinnassa. Muut huoltomuodot Sairaanhoitoa tarvitsevat vanhukset ja vajaakuntoiset on hoidettava sairaanhoitolaitoksissa, milloin avohoito ei ole mahdollista. Vanhainkodit on suunniteltava kodinomaisiksi ja niissä on pyrittävä monipuolisesti rikastuttamaan huollettavien elämänsisältöä sekä vältettävä tarpeettomia rajoituksia ja kieltoja. Lapset, joiden hoidon kunta järjestää, on sijoitettava riittävää korvausta vastaan yksityiskoteihin tai ammattitaitoisella henkilökunnalla varustettuihin lastenkoteihin. Sopeutumisvaikeuksissa olevia nuoria varten on järjestettävä ensi sijassa nuorisoasuntoja. Huollon tarpeen ja sen syiden perusteellista tutkimusta ja tehokasta lyhytaikaista hoitoa varten on järjestettävä kunnan ylläpitämiä nuorisokoteja. Mahdollisen koulukotisijoituksen päätyttyä on kullekin nuorelle annettava sosiaalista ja taloudellista tukea. Toimeentulon turvaaminen Sosiaalivakuutusta ja -avustusta täydentävän huoltoavun tulee olla yksilöllisen tarpeen mukaan joustava, nopeasti ratkaistava ja riittävä. TERVEYDENHOITO Maksuttomaan terveyden- ja sairaanhoitoon Terveellisiin työolosuhteisiin Neuvoloita kaikenikäisille Tavoitteena on kansanterveyspalvelusten tarjoaminen maksuttomina ja palvelusten määrän ja laadun jatkuva parantaminen. Kansanterveyspalveluksiin kuuluvat kunnanlääkäreiden ja kunnan hammaslääkäreiden palvelukset, terveyshoitajien vastaanotot ja kotikäynnit, terveystarkastukset, lääkkeiden jakelu, lasten ja nuorten terveydenhoito, terveyskeskusten psykologien ja kuntouttajien palvelukset, sairaankuljetus, kotisairaanhoitopalvelut ja muut tarpeelliset toiminnat. Kansanterveyspalvelukset tarjotaan kunnan terveyskeskuksessa. Terveyskeskusten kehittäminen on aloitettava yhdistämällä paikalliset olosuhteet huomioiden neuvolat, kunnansairaalat, lääkäreiden vastaanotot, kouluhammashoitolat ja muut tilat yhtei- 316

siksi toiminnallisiksi kokonaisuuksiksi. Yksityiset potilasosastot ja potilaspaikat on muutettava normaaleiksi potilasosastoiksi ja -paikoiksi. Työpaikat terveellisiksi Terveyskeskuksissa on aloitettava' työikäisen väestön sairauksien ehkäisy ja varhaistoteaminen. Työstä aiheutuvien terveyshaittojen estämiseksi terveyskeskusten on ulotettava työnsä työpaikoille valvomaan työpaikkojen terveellisyyttä, kehittämään työtapaturmien torjuntaa ja huolehtimaan työikäisen väestön terveysneuvonnasta. Suurimpiin työpaikkoihin on perustettava kunnallisten terveyskeskusten alaisia sivuvastaanottoja. Työolosuhteiden ja työntekijäin oikeuksien valvontaa on tehostettava lisäämällä kunnallisia ammattientarkastajia, näiden ammattitaitoa ja valtuuksia. Terveyshenkilöstöä on palkattava kuntiin lisää Kunnanlääkäreiden lukumäärää on lisättävä niin, että jokaisessa kunnassa on vähintään yksi kunnanlääkäri 2.500 asukasta kohti. Jotta tähän päästäisiin, on valtion toimesta huolehdittava lääkäreiden määrän nopeasta ja tuntuvasta lisäämisestä, ja samalla on uudistettava kunnanlääkäreiden koulutus niin, että he nykyistä paremmin pystyvät huolehtimaan sairauksien ehkäisystä ja hoidosta. Terveyshoitajien määrää on lisättävä niin, että jokaisessa kunnassa on vähintään yksi terveyshoitaja 1.000 asukasta kohti. Terveystarkastajien koulutus on uudistettava niin, että he pystyvät huolehtimaan kaikesta kunnan kansanterveystyöhön kuuluvasta tarkastustoiminnasta. Terveyskeskusten on nopeasti pystyttävä tarjoamaan koko väestölle maksuton hammashoito. Tämä on mahdollista aloittamalla heti hammassairauksien ehkäisyyn ja hoitoon erikoistuneiden hammashoitajien koulutus ja perustamalla terveyskeskuksiin tällaisten hammashoitajien virkoja. Samanaikaisesti on terveyskeskuksiin perustettava myös hammaslääkäreiden virkoja. Hammaslääkärit johtavat hammassairauksien vastustamistyötä ja hoitoa terveyskeskuksissa ja hoitavat itse osan potilaista. Kunnallisia kodinhoitajia on oltava kunnassa niin paljon, että sairaustapausten sattuessa voidaan kuntalaisille aina tarvittaessa tarjota kodinhoitoapua. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota työssä käyvien äitien auttamiseen lasten sairastuessa. Sairauksia ehkäisevää terveydenhoitoa kaikille kunnan asukkaille Terveyskeskusten on aloitettava äitiys- ja lastenneuvolatoiminnan ohella terveysneuvonta ja -palvelu kaikenikäisille. Neuvonta on ulotettava myös mielenterveyden ja seksuaalikysymysten alueelle. Koulujen terveyskasvatusta on lisättävä. Kouluissa tulee olla myös koulupsykologeja. 317

Sairaaloiden ja terveyskeskusten yhteistyöhön Sairaanhoitohallintoa on kehitettävä uusiin sairaanhoitopiireihin perustuen. Samalla on huolehdittava keskus- ja aluesairaaloiden sekä terveyskeskusten yhteistyöstä. Sairaanhoitopiirien ja kuntien yhteistyönä on mm. silmä-, korva- ja naistentautilääkärien sekä röntgenlääkäreiden palveluksia tarjottava terveyskeskuksissa määräaikoina. Jonotus sairaalapaikoille on saatava loppumaan. Kunnallisten terveyskeskusten ja erikoislääkärisairaaloiden yhteistyönä voidaan huolehtia siitä, että sairaalapaikkoja on tarjolla riittävästi. Sairausvakuutustoimistojen verkko on varsinkin maaseudulla suhteellisen harva, ja ihmiset joutuvat kulkemaan pitkiäkin matkoja korvaukset saadakseen. Sen vuoksi olisi myös röngen- ja laboratoriopalvelusten osalta toteutettava sama järjestelmä kuin lääkkeitten hankinnan yhteydessä jo on toteutettu: asiakkaan tulee saada palvelukset hinnalla, jossa korvaukset jo on otettu huomioon. Terveyskeskusten yhteydessä tulee kunnille varata mahdollisuus lääkkeiden myyntiin. Elintarvikevalvontaa on tehostettava Kunnallista elintarvikevalvontaa on tehostettava ja nykyisen valvonnan edellytyksiä parannettava erityisesti laboratoriotoiminnan osalta. Terveydenhoitolautakuntien aktiivisuutta on lisättävä. Elintarviketeollisuuden on osallistuttava elintarvikevalvonnan rahoitukseen, kuten jo osittain tapahtuukin lihan- ja maidontarkastustoiminnassa. KOULUTUS- JA KULTTUURIPOLITIIKKA Koulutuksen taloudelliset esteet poistettava Harrastajataiteelle tukea Kirjastosta kulttuurikeskus Taloudellinen eriarvoisuus synnyttää epäsuhteita myös kulttuurin alueella. Kulttuurin jakelua kehitettäessä on tasoitettava kulttuurin levityksen alueellisia ja yhteiskuntaluokkien välisiä eroja. Kunnallisen kulttuuripolitiikan on toimittava entistä enemmän työväenliikkeen tavoitteiden mukaan. Koulutuksen taloudelliset esteet poistettava Opintotukijärjestelmä on luotava tueksi kaikille peruskoulunjälkeisille opiskelijoille, myös aikuisille. Kuntien tarjoamat sosiaaliset palvelut on yhdenmukaistettava kaikille koululaisille. 318

Koululaitosta koskevat valtionapusäännökset on saatava vastaamaan kantokykyluokitusta. Peruskoulu-uudistuksen nopeuttamiseksi on keskikoulu tehtävä ilmaiseksi kaikille. Nuorisoasteen koulut on kunnallistettava ja korvaavat koulut nähtävä vain ylimenokauden ratkaisuina. Esikoulu Oppivelvollisuusikä on alennettava kuuteen vuoteen siten, että pakolliseen esikouluvaiheeseen liitetään mahdollisuus päivähoidon saantiin. Esikoulutuksessa tulee pääpainon olla lähtötasoerojen poistamisessa ja yleisten henkisten valmiuksien kehittämisessä. Tehokas päivähoito on ulotettava alle 6-vuotiaisiin lapsiin. Päivähoidon tulee olla virikkeitä antavaa. Ammattikoulutuksen asema korjattava Peruskoulun jälkeinen nuorisoasteen koulutus on uudistettava niin, että yleissivistävä, ammatillinen ja teoreettinen koulutus muodostavat yhtenäisen järjestelmän tasavertaiset koulutusmuodot. Ammatillisen koulutuslinjan valinneille on taattava mahdollisuudet jatkaa opintojaan korkeakoulussa. Ammattikoulutuksen saanti on tehtävä asunpaikasta riippumattomaksi. Ammattiyhdistystiedon opetusta on lisättävä kouluissa. Ammattikurssiorganisaatiot on saatava työväenjärjestöjen valvontaan. Aikuiskoulutus on luotava kunnan koululaitoksen osaksi. turvaa monelle työsuhteen jatkuvuuden. Se Kouludemokratian toteuttaminen Yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on opittava koulussa. Tähän tarjoaa parhaan mahdollisuuden kouludemokratian toteuttaminen. Poliittinen toiminta on sallittava kouluissa. Vaikuttamisen mahdollisuutta ei saa sulkea kenenkään toimintapiirin ulkopuolelle. Taide kuuluu kaikille Kunnallisen taidetoiminnan on oltava vastapainona kaupalliselle, yhdenmukaistettavalle massakulttuurille, jonka tarkoituksena on pelkästään tuottaa voittoa. Kunnan on tuettava sellaisia taiteen aloja, joilla kaupallisuuden vaikutus tuntuu tuhoisimpana. Kunnassa työskentelevien ammattitaiteilijoiden on saatava kunnalta tukea toimintaansa. Kunnan omistamiin rakennuksiin on hankittava taideteoksia jo rakentamisvaiheessa. Taiteen luomiseen on kaikille annettava mahdollisuus. Erilaisille harrasteryhmille ja laitosten ulkopuolella toimiville on kunnan annettava riittävät tilat ja välineet sekä taloudelliset toimintaedellytykset. 319

Kirjastot kulttuurikeskuksiksi Kunnan kirjaston toimintaa on laajennettava. Kirjojen lainausja lukusalitoiminnan lisäksi kirjastoihin on varattava tilat ja välineet musiikin kuuntelua ja kieliopintoja varten. Siellä voidaan järjestää myös taidenäyttelyjä ja konsertteja sekä taideteosten lainaustoimintaa. Uusia kirjastotiloja hankittaessa on varauduttava audiovisuaalisten opetusvälineiden käyttöön. Kirjasto voi yhdessä kansalais- ja työväenopistojen kanssa muodostaa ytimen toimintakeskukselle, johon kunnan vapaa-ajan palvelukset keskitetään. Kansalaisjärjestöjen ja muiden harrastajaryhmien on saatava toimia sen piirissä omien tavoitteidensa mukaisesti. LUONNON JA YMPÄRISTÖN HOITO Kaikille oikeus luontoon ja terveelliseen ympäristöön Yhteiskunnalle valta luonnonsuojelussa Luonnon tasapaino säilytettävä Luonnon ja ympäristön hoito edellyttää laisäädäntöä, jolla taataan luonnon tasapainon, maisemakokoaisuuksien sekä taajamien läheisyydessä olevien alkuperäisen luonnon rippeiden säilyminen. Kaikille on taattava yhtäläinen oikeus luontoon. On luotava hallintojärjestelmä, joka vastaa tämän alan suunnittelusta, valvonnasta ja yhteistyöstä. Kuntiin on perustettava luonnonsuojelulautakunnat ja niille saatava riittävät valtuudet. Veden ja ilman saastuminen ei saa jatkua Tavoitteeksi on otettava, että vedet kaikkialla, asutuskeskustenkin läheisyydessä ovat puhtaita ja uimakelpoisia. Jätevedet on puhdistettava ja ravinteet niistä poistettava. Kuntien on rakennettava taajama-alueille vesi- ja viemärijohdot sekä riittävän tehokkaat puhdistuslaitokset. Vesien pilaantuminen ja saastuminen on ehkäistävä myös taajamien ulkopuolella. Teollisuuden jätevedet on puhdistettava joko teollisuuden itsensä toimesta tai yhteistyössä kunnan kanssa jälkimmäisen määräämällä tavalla. Teollisuus ei saa saastuttaa pinta- eikä pohjavesiä. Ilman saastuminen on ehkäistävä. Teollisuuden on itsensä puhdistettava kaasumaiset ja muut jätteensä. Ilmansuojelu on otettava huomioon liikenteen suunnittelussa, samoin meluntorjunta jo kaavoitusvaiheessa ja työpaikoilla. Oikeus luontoon on kaikilla Kunnan on huolehdittava jätehuollon järjestämisestä. Sen kustannukset on perittävä jätteen tuottajilta oikeudenmukaisessa suhteessa jätteen laatuun ja määrään. Kuntien on tarvittaessa 320

yhteistoiminnassa järjestettävä jäteöljyjen ja myrkyllisten jätteiden kerääminen niiden vaarattomaksi tekemistä ja muuta käsittelyä varten. Kuntien on järjestettävä kaikille varallisuudesta riippumatta mahdollisuudet ulkoiluun ja muuhun luonnonharrastukseen. Yleiseen käyttöön on varattava ulkoilualueita, erityisesti rantoja. Ulkoilu- ja virkistysalueille on järjestettävä pääsy julkisin kulkuneuvoin. Leirintäalueiden palveluja ja valvontaa on tehostettava. Kuntalaisten mahdollisuuksia virkistyskalastukseen on edistettävä. Kuntien on tuettava luonnon ja ympäristön hoidon opetusta kouluissa ja muissa oppilaitoksissa sekä erityisesti aikuiskasvatuksen piirissä. Kuntien palveluksessa oleville ja luottamushenkilöille on järjestettävä luonnon ja ympäristön hoidon koulutusta. Kustannukset Luonnon ja ympäristön pilaantumisen torjunnasta koituvat kustannukset on jaettava aiheuttamisperiaatteen mukaan: ne, jotka haitan aiheuttavat, ovat velvollisia kukin osuutensa mukaan korvaamaan sen poistamisesta johtuvat kustannukset ja haitan seurauksena olevat taloudelliset tappiot. Yleisiä varoja on käytettävä luonnon ja ympäristön suojelun hallinnollisiin tehtäviin, valvontaan, tutkimus-, koulutus- ja valistustyöhön sekä sosiaaliseen luonnon suojeluun ja hoitoon. Sen tärkeimpiä tehtäviä on ulkoilualueiden varaaminen. Valtion on avustettava kuntia luonnon ja ympäristön hoidon rahoituksessa. KUNNALLISTALOUS Niistä palveluksista, joita kunta tuottaa, riippuu oleellisesti kunnan asukkaan elintaso. Tämän elintason turvaamiseksi tarvitaan sekä taloudellisilta että henkisiltä voimavaroiltaan riittävän suuria kuntia. Kunnat ja valtio Valtion asiana on tuottaa palveluksia, jotka joko suurten kustannusten takia tai muutoin soveltuvat sille parhaiten. Valtion asiana on puuttua kuntien tehtäviin vain sikäli, kuin ne eivät muutoin tulisi riittävästi ja oikeudenmukaisesti hoidetuiksi. Kuntien tehtävistä on kuitenkin osa sellaisia, että valtion tulee avustaa niiden rahoittamisessa. Valtionapujen tulee määräytyä oikeudenmukaisen kuntien taloudellisen kantokykyluokituksen pohjalta. Mikäli kunnille säädetään tehtäviä, jotka eivät muutoin kuulu niiden hoidettaviksi, tulee valtion suorittaa tästä kunnille 21 321

täysi korvaus. Valtion ja kuntien välinen nykyinen tehtävien ja kustannusten jako perustuu liiaksi historiallisille arvoille. Sitä on kiireellisesti tarkistettava. Keskussairaaloiden, oikeuslaitoksen ja poliisitoimen kustannukset on siirrettävä kokonaan valtiolle ja liikevaihtovero poistettava kunnilta. Kuntien luotonsaanti on turvattava. On syytä vakavasti harkita erityisen kunnallispankin perustamista. Kuntien palvelukset Kunnallisten palvelusten tulee olla niin paljon kuin mahdollista käyttäjille ilmaisia. Tämä koskee varsinkin tiettyjä peruspalveluksia, kuten terveydenhuoltoa, erinäisiä sosiaalipalveluksia ja opetustointa. Kohtuullinen korvaus voidaan periä näistä ainoastaan sillä perusteella, että ei syntyisi kohtuutonta painetta kunnallisveroäyrin hintaa kohtaan eikä vaikeutettaisi uusien palvelusten tuottamista. Ylellisyyspalveluksista, kuten pysäköintija venepaikoista, on perittävä vähintään omakustannushintaa vastaava korvaus. Hautausmaat on kunnallistettava. Kuntien iiikeluonteinen palvelutoiminta Kunnan toimialaa on laajennettava niin, että ne voivat entistä enemmän harjoittaa liikeluonteista toimintaa. Tällaisia ovat mm. vapaa-ajan palveluksiin liittyvä laaja yritystoiminta, energiahuolto ja rakennusalan yritystoiminta. Liikeluonteinen toiminta on pyrittävä hoitamaan kunnan oman organisaation puitteissa. Yhteistoimintaa muiden kuntien kanssa on harjoitettava. Yksityisoikeudellisiin yritysmuotoihin kuten osakeyhtiöihin, säätiöihin jne. on turvauduttava vain, mikäli asiaa ei voida hoitaa kunnan oman organisaation puitteissa riittävän taloudellisesti. Poliittinen tasapuolisuus on tällöinkin otettava huomioon. Työllisyyspolitiikka ja yritystoiminnan tukeminen Kunnan on aktiivisesti pyrittävä työllisyyden ylläpitämiseen alueellaan. Tätä varten kunnan tulee suunnitella ja toteuttaa työvoimapolitiikkansa niin, että etenkin taloudellisina lamakausina voidaan kunnan omin toimenpitein työllistää mahdollisimman monia henkilöitä. Tarvittaessa kunnan tulee pyrkiä myös järjestämään erilaisia ammattikoulutustilaisuuksia. Myös valtion tulee työvoimapolitiikassaan ottaa kunnallistalouden vaatimat alueelliset näkökohdat huomioon. Kunnan on myötävaikutettava siihen, että sen alueelle syntyy tarkoituksenmukaista yksityistä yritys- ja muuta elinkeinotoimintaa. Tätä varten kunta luo ne edellytykset, mitä elinkeinotoiminnan syntyminen vaatii. Välittömien ja välillistenkin etujen myönmisessä on suoritettava tarkka hyötyjen ja kustannusten arviointi sekä huolehdittava valvonnasta. 322

Kunnallisverotus Verotuksella tulee pyrkiä nykyistä oikeudenmukaisempaan tulonjakoon. Verotuksen tulee kaventaa tulo- ja varallisuuseroja sekä alueellisesti että sosiaaliryhmittäin. Verotus on järjestettävä veronmaksajan maksukyvyn mukaan. On pyrittävä pienituloisten ja suuriperheisten verorasituksen lieventämiseen. Perusvähennystä on korotettava niin paljon, että minimitoimeentuloa vastaava ansiotulo jää verottomaksi. Kunnallisvero on muutettava progressiiviseksi, koska jakovero rasittaa eniten pienituloisia. Kuntien verotulojen lisäämiseksi on etsittävä uusia oikeudenmukaisia verotuskohteita. Tällaisia ovat maan ansiottoman arvonnousun verottaminen ja kunnallinen kiinteistövero. 98 VEROPOLITIIKAN SUUNTAVIIVAT 1 Yhteiskunta ja verotus Yhteiskunnan palvelumuotojen monipuolistuessa lisääntyvät niistä aiheutuvat kustannukset. Kustannuksiin tarvittavat varat on koottava valtiolle ja kunnille veroina ja veronluonteisina maksuina. Verojen merkitys tulonsiirtoina on siten erittäin suuri. Kunnille on annettava osuus liikenteestä saatujen verojen tuotosta. SOSIALIDEMOKRAATTISEN VEROPOLITIIKAN tavoitteena on oikeudenmukaisella, VERONMAKSUKYKYISYYDEN PERIAATTEE SEEN nojaavalla lainsäädännöllä koota ne varat, jotka yhteiskunnan kehittäminen ja sen palvelujen laajentaminen ja monipuolistaminen vaativat. Voimassa oleva verolainsäädäntömme ei useissa oleellisissa kohdissa täytä sosialidemokraattisen veropolitiikan vaatimuksia. Useat sen säännökset ovat kohtuuttomat vähäväkistä kansanosaa kohtaan. Useat sen säännökset mahdollistavat varakkaan ja suurituloisen kiertää veroja. Verolait ovat aikojen kuluessa muodostuneet vaikeaselkoisiksi ja epäyhtenäisiksi. Aihetta verolakien perusteelliseen korjaamiseen on siten riittävästi. Vuonna 1966 ryhdyttiin verolakien uudistustyöhön, jonka tuloksena tähän mennessä on säädetty mm. maatilatalouden tuloverolaki, laki elinkeinotulon verottamisesta ja omaisuusverotusta koskevat lainmuutokset. Sosialidemokraattien tavoitteena on tämän uudistustyön ripeä jatkaminen ja verolainsäädännön edelleen kehittäminen. 323

2 Verot ja veronluonteiset maksut Verot voidaan jakaa kahteen pääryhmään: välittömiin ja välillisiin. Välittömien verojen merkitys on valtiontaloudessa vähenemässä ja välillisten verojen vastaavasti kasvamassa. Valtion tulo- ja omaisuusvero sekä merimiesvero ovat välittömiä veroja, joihin luetaan myös perintö- ja lahjavero sekä arpajaisvero. Välittömien verojen osuus valtion tuloista on arvioitu vuoden 1972 tulo- ja menoarviossa 26,74 %:ksi. Välillisiä veroja sekä veronluonteisia maksuja kootaan valtiolle nykyisin nimikkeillä liikevaihtovero, vakuutusmaksuvero, tuontitulli, tuontimaksut, vientitulli, tupakkavalmistevero, makeisvalmistevero, oluen valmistevero, alkoholijuomavero, virvoitusjuomavero, eräiden elintarviketuotteiden valmistevero, nestemäisten polttoaineiden valmistevero, leimavero, elokuvavero, auto- ja moottoripyörävero, moottoriajoneuvovero, työnantajan lapsilisämaksu, Oy Alko Ab:n ylijäämä, lästimaksut, voin hinnanalennusmaksut, maidon ja vehnän markkinoimismaksut sekä apteekkimaksu. Välillisten verojen ja veronluonteisten maksujen osuus valtion tuloista on vuoden 1972 tulo- ja menoarviossa arvioitu 58,79 %:ksi valtion kaikista tuloista. Verojen ja veronluonteisten maksujen osuus valtion tuloista on siis vuoden 1972 tulo- ja menoarviossa arvioitu yhteensä 85,53 %:ksi. Kuntien toiminnan rahoituksessa on välittömiin veroihin kuuluvalla kunnallisverolla ratkaiseva osuus. Kuntien tuloista oli kunnallisveron osuus kuntien vuoden 1968 tilinpäätösten mukaan 52 %. Valtion tulo- ja omaisuusvero, merimiesvero sekä perintö- ja lahjavero ovat progressiivisia veroja, ts. niiden suhteellinen suuruus kasvaa sitä mukaa, kuin tulo tai muu veron peruste suurenee. Kunnallisvero on sitä vastoin ns. jakovero, jonka suhteellinen suuruus on riippumaton verotettavan tulon määrästä. Se on siten suurituloisia suosiva vero, jonka korotuksesta aiheutuva lisärasitus kohdistuu suhteellisesti raskaimpana kunnan vähätuloisiin. Valtion ja kuntien keräämien verojen ja veronluonteisten maksujen lisäksi kannetaan veroja myös kansaneläkkeitä, sairausvakuutuskorvauksia, seurakuntia, manttaalikuntia ja metsänhoitoa varten. Vanhin vielä kannettava veronluonteinen maksu on ns. köyhäinsadannes, jota kannetaan kunnalle ja joka on suuruudeltaan 1/8 % kuolinpesän varojen yhteenlasketusta määrästä. 3 Verotuksen tehtävät 324 Verotuksen tärkeimmät tehtävät ovat: 1] yhteiskunnan varaintarpeen tyydyttäminen 2) tuloerojen tasoittaminen

3) kansalaisten hallussa olevan ostovoiman tasapainottaminen tuotettavissa olevien tavaroiden ja palvelujen arvoon ja 4) investointipäätösten ohjaaminen yhteiskunnan kokonaisedun kannalta tarkoituksenmukaisimpiin kohteisiin. Verotuksella koottavin varoin rahoitetaan valtaosa yhteiskunnan tarjoamista palveluksista. Yhteiskunnan varaintarpeen tyydyttäminen on kaikkien verojen ja veronluonteisten maksujen ensisijainen tehtävä. Luonnollisten henkilöiden välitön verotus mahdollistaa osaltaan suurten tuloerojen kaventamisen. Välilliset verot, joilla kerätään pääosa valtion tuloista, ovat samalla keino ostovoiman ja tuotannon arvon tasapainottamiseen sekä investointipäätösten ohjaamiseen. Viimeksi mainittuun päämäärään on meillä viime vuosina pyritty myös lukuisten veronhuojennuslakien avulla. Nämä ovat kuitenkin monesti johtaneet toisaalta suurien verovapaiden tulojen ja omaisuuksien muodostumiseen sekä toisaalta verojen kiertämiseen ja laajamittaiseen keinotteluun. Veronhuojennuslakien säätämiseen tulee tämän vuoksi turvautua vain, milloin tarkoituksenmukaisempia keinoja halutun tuloksen saavuttamiseksi ei ole käytettävissä. 4 Välittömät verot SDP:n tavoitteena on kaikkiin kansalaisiin yhtäläisin perustein kohdistuva suuria tuloeroja tasaava välitön verotus. Välittömän verotuksen perusteeksi on pyrittävä saattamaan kunkin verovelvollisen saama todellinen tulo ja hänen omaisuutensa. Verovapaiden tulo- ja omaisuusryhmien muodostumista on pyrittävä ehkäisemään, sikäli kuin ne aiheuttaisivat verorasituksen epätasaista jakautumista kansalaisten kesken. Samasta syystä erilaisia tuloja, kuten palkka-, osinko-, korko- ja eri elinkeinojen harjoittamisesta saatuja tuloja olisi verotettava yhtäläisten perusteiden mukaan. Valtiolle välillisinä veroina kertyvää kasvavaa tuottoa olisi käytettävä niin, että kunnallista verorasitusta voitaisiin keventää ottamalla nykyistä enemmän valtion kannettavaksi menoja esim. sairaala- ja opetustoimen aloilla. SDP pitää tärkeänä kunnallisverorasituksen keventämistä, koska se yleensä kohdistuu kohtuutomana pienituloisiin ja maksukyvyltään heikkoihin kansalaisiin. Kunnallisvero samalla perusteella määräytyvine kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksuineen kohoaa monissa kunnissa jo yli 20 %:n kuntalaisten tuloista, joten katsomme nykyisen tilanteen kestämättömäksi. Kunnallisverotuksessakin tulisi pyrkiä siihen, että vain vähimmäistoimeentulon takaavista tuloista ei olisi maksettava veroa. Manttaaliveron kantaminen tulee viipymättä lakkauttaa. Siirryttäessä välillisten verojen laajempaan perintään tulee valtion tuloverotuksessa verotettavan tulon alarajaa nykyisestään korottaa säilyttäen kuitenkin progressiivinen veroasteikko. 325

5 Välilliset verot Liikevaihtovero on tulo- ja omaisuusveron ohella pääveromme. Molemmat tuottavat valtiolle likipitäen yhtä paljon. Liikevaihtoverotus uudistettiin meillä viimeksi vuonna 1964. Silloin pyrittiin liikevaihtoverojärjestelmä tekemään taloudellisilta vaikutuksiltaan mahdollisimman tasapuoliseksi. Tällainen on järjestelmä elinkeinoelämän ja kuluttajan kannalta silloin, kun verotus ei muuta hyödykkeiden suhteellisia hintoja verrattuna tilanteeseen, jossa verotusta ei esiinny. Nykyisessä liikevaihtoverolaissa omaksuttu järjestelmä oli kansainvälisen kaupankäyntimme sekä sisäisen elinkeinoelämän kannalta huomattava parannus aikaisempaan. Liikevaihtoverojärjestelmämme ei nykyisissä kansainvälisissä kilpailuolosuhteissa kuitenkaan enää riittävästi ota huomioon vientikauppamme ja kotimarkkinateollisuutemme yhteiskunnalle elintärkeitä etuja. Tämän vuoksi on vaadittu sen korvaamista nk. lisäarvonverolla (arvonlisäverolla). Tässä uudessa järjestelmässä verovelvollisten luku kasvaisi huomattavasti. Kun viennin verottomaksi tekemisestä johtuva verotulojen vähentyminen olisi perittävä kotimaisesta kulutuksesta, vaikuttaisi tämä elinkustannuksiin kohottavaksi. Lisäarvonveroon siirtyminen merkitsee edelleen eräitä taloudellisia ja oikeudellisia muutoksia, joiden laadusta, määrästä ja merkityksestä puuttuu riittävä selvitys. Jo näistä syistä johtuen liikevaihtoverotuksen uudistus on toteutettava perusteellisen ja huolellisen tutkimuksen jälkeen. Muuta välillistä verotusta uudistettaessa ja kehitettäessä on otettava huomioon ne yleisnäkökohdat, joihin SDP:n veropolitiikka nojaa. 6 Lähiajan veropoliittinen tavoiteohjelma 6.1. Luonnollisten henkilöiden verotus Luonnollisten henkilöiden tuloverotusta on yksinkertaistettava sekä ennakkoperintäjärjestelmää kehitettävä tavoitteena ennnakkoperinnän saaminen lopullista verotusta vastaavaksi. Tämän uudistuksen yhteydessä on löydettävä oikeudenmukainen ratkaisu aviopuolisoiden verottamiseen ja nykyiseen veroasteikkojärjestelmään. Verotettavan tulon alarajaa on sosiaalisista syistä pyrittävä nostamaan sekä valtion- että kunnallisverotuksessa ainakin vähimmäistoimeentulon tasolle. Sosiaalisilla perusteilla tulosta tehtäviä vähennyksiä ei progressiivisessa verotuksessa voida pitää tarkoituksenmukaisina, koska ne johtavat sitä suurempiin huojennuksiin, mitä korkeammat asianomaisen tulot ovat. Tuloverotuksen yksinkertaistamisen yhteydessä näistä vähennyksistä tulisikin luopua lisäämällä vastaavasti suoria sosiaalipoliittisia tulonsiirtoja. Perheverotuksen tarkistamistoimikunnan mietintöön (Komiteanmietintö 1970: B 69) 326

sisältyvät veronkiertoa ehkäisevät säännösehdotukset yhtymien ja konkurssipesien verottamisesta on kiireellisesti saatettava voimaan. Veron kierto verovapaaseen omaisuuteen kohdistuvien korkojen vähentämisen, perheen sisäisten pääomansiirtojen, tekaistujen toistuvaisavustusten sekä muiden järjestelyjen avulla on myös tehokkaasti estettävä. 6.2. Asuntoedun verotus Kaikkien asunnonhaltijain, kuten asunto-osakkeen ja omakotitalon omistajien sekä maatilatalouden harjoittajien samoin kuin työsuhde- ja vuokra-asunnossa asuvien asumiseen liittyvät verotuskysymykset on ensi tilassa selvitettävä ja saatettava oikeudenmukaiseen ratkaisuun säätämällä tuottoprosenttiperusteinen asuntoverolaki. Omakotitaloon kohdistuvien velkojen korkojen vähennysoikeus on pikaisesti kunnallisverotuksessakin laajennettava muiden asuntovelkojen korkojen vähennysoikeuden mukaiseksi. 6.3. Yritysten verotus Elinkeinotulon verotus uudistettiin kesäkuun 24 päivänä 1968 annetuilla laeilla elinkeinotulon verottamisesta sekä tappiontasauksesta tuloverotuksessa. Uudistus merkitsisi elinkeinotulon verotuksen lievennystä. Tätä uutta työllisyyteemme ja vientiimme suotuisasti vaikuttanutta verolainsäädäntöä on tarpeen tarkistaa ja edelleen kehittää yhdessä muun verolainsäädännön kanssa tulo- ja omaisuuserojen tasoittamiseksi ja varsinkin niiden kasvun estämiseksi. Yrittäjän yrityksestään omaan käyttöönsä ottama tulo on säädettävä veronalaiseksi todellisen määräisenä. Uudessa elinkeinoverotuksessa havaitut veronkiertomahdollisuudet on poistettava. Liiallinen ja kallis mainonta merkitsee kuluttajiin kohdistuvaa manipulaatiota ja heidän maksettavakseen tulevien hintojen nousua. Eräiden tuotteiden, kuten lääkeaineiden, tupakan ja alkoholijuomien mainonnan salliminen ei ole yhteiskunnan kokonaisedun mukaista. Liiallisen mainonnan ja edustamisen rajoittamismahdollisuudet veropoliittisia keinoja käyttäen on kiireellisesti tutkittava. Mainos- ja edustuskulujen vähennysoikeuden järkevällä rajoittamisella tai muulla mainonnan verottamisella voidaan liiallisen mainonnan kuluttajille ja kansantaloudelle aiheuttamia haittoja vähentää. 6.4. Liikevaihtoverotus Kysymys siitä, tulisiko Suomen toisten EFTA-maiden ja EECmaiden tavoin siirtyä lisäarvonverojärjestelmään, on tullut ajankohtaiseksi. On väitetty, että uusi järjestelmä parantaa teollisuutemme kilpailukykyä, edistää maan taloudellista kasvua ja tuotantokykyä, vaikuttaa työllisyyden ylläpitämiseen ja helpottaa maksu- ja vaihtotasettamme, JOS OSOITETAAN, että kilpailukykymme säilyttäminen vaatii, on liikevaihtoverotuksessa siirryttävä uuteen perimisjärjestelmään. 327

Mikäli uusi liikevaihtoverolaki säädetään, on samalla toteutettava kaikki ne sosiaalipoliittiset ja muut toimenpiteet, joilla turvataan niiden väestöryhmien asema, joihin verotusta ei taloudellisista tai muista syistä saa kohdistaa. On huolehdittava mm. siitä, että eläkeläiset, suuriperheiset, pienituloiset ja tulottomat eivät kulutuksen lisääntyvän verotuksen vuoksi joudu kärsimään. SDP PITÄÄ VÄLTTÄMÄTTÖMÄNÄ, että PERUSTEELLISESTI SELVITE TÄÄN, millä tavoin mainituille väestöryhmille RIITTÄVÄSTI ja PYSYVÄSTI korvataan elinkustannusten hinnan nousu ja muut haitat. 6.5. Säätiöiden verovapauden rajoittaminen Säätiöitä koskeva verolainsäädäntö aiheuttaa verotuksen kiertämistä ja keinottelua. Viipymättä tulee ryhtyä toimenpiteisiin säätiöitä koskevien verosäännösten uudistamiseksi niin, että väärinkäytökset voidaan ehkäistä ja säätiöiden tulot ja omaisuus saattaa asianmukaisesti verotettaviksi. 6.6. Perintö- ja lahjaverotus Vuodelta 1940 olevan, monessa kohden vanhentuneen ja suurten perintöjen, testamenttien ja lahjojen saajia suosivan perintö- ja lahjaverolain kokonaisuudistus tulee kiireellisesti saattaa eduskunnan käsiteltäväksi. Tavoitteeksi on tällöin asetettava, että sellaiset perinnöt, testamentit ja lahjat, jotka saajalleen eivät edusta mitään varsinaista varallisuuden lisäystä ja jotka tulevat lähinnä saajan ja hänen perheensä henkilökohtaiseen käyttöön, jäävät perintö- ja lahjaverotuksen ulkopuolelle. Toisaalta suurten perintöjen, testamenttien ja lahjojen verottaminen on saatettava oikeudenmukaiselle tasolle. Testamenteilla ja lahjoilla tapahtuva perintö- ja lahjaverotuksen kiertäminen ja muu keinottelu on samalla estettävä. Perintö- ja lahjaveron merkitys julkisten menojen kattamisen kannalta on suhteellisen vähäinen sen tuotto on valtion vuoden 1971 tuloja menoarviossa arvioitu 1,44 %:ksi tulo- ja omaisuusveron tuotosta. Perintö- ja lahjaverolain uudistamista on pidettävä tarpeellisena ja kiinnitettävä erityistä huomiota tulo- ja varallisuuserojen tasaamista tarkoittaviin seikkoihin. 6.7. Maan ansiottoman arvonnousun verottaminen Nykyiset verotussäännöksemme osaltaan suosivat sijoituksia maaomaisuuteen, minkä tuloksena esiintyy maakeinottelua. Tästä seuraa yhdyskuntien liiallinen hajaantuminen sekä sosiaalisesti että taloudellisesti epätarkoituksenmukainen yhdyskuntamuodostus. Seurauksena on ollut myös, että erityisesti asutuskeskusten rakennusmaan arvonnousu on ollut varsin nopeata. Tähän on lisäksi vaikuttanut maan arvon riippumattomuus rahan arvon alenemisesta. Pääosa yhdyskuntien kasvun aiheuttamasta maan arvon noususta on mennyt ja menee maanomistajille, koska ve- 328