TEAM LKP RY JÄSENTIEDOTE 2016-2017 LAUKAASSA KAIKKI PELAA
ESISANAT tiedote on tarkoitettu luettavaksi Team LKP:n jäsenperheille. Joka vuosi ilmestyvän jäsentiedotteen tarkoitus on tarjota jäsenillemme tietoa Team LKP ry:stä ja siitä, millaisessa seurassa harrastamme ja toimimme. tiedotteessa kerromme myös tulevan kauden toimintamalleista sekä jäsenille tarjoamistamme eduista. Haluamme luoda Team LKP ry:stä laadukkaan ja mukavan yhteisön, jossa lapsella ja perheellä on mielekästä harrastaa ja toimia. Tiedostamme vastuumme merkittävänä yhteiskunnallisena vaikuttajana toimintaalueellamme. Terveyden edistäminen ja liikuntakasvattaminen niiden laajassa merkityksessä on perustehtävämme. Terveyttä edistävä toiminta luo edellytyksiä myös lasten liikunta- ja urheilukulttuurin kehittymiselle. Lähtökohtamme on toimia liikuntakulttuurin edistäjänä ja täten luoda mahdollisuuksia terveyden kehittymiselle. Urheilukasvattaminen on yksi tärkeä osa terveyden edistämisen kokonaisuutta. Kiitos, että juuri sinä olet mukana jäsenenä yhdistyksessä. Hyvä, olet yksi 530 muusta estämme kaudella 2016-2017. Laukaassa kaikki pelaa - niin lapset, nuoret, kuin aikuisetkin. Seuratoiminnasta löytyy kaikille mielekästä tekemistä. Liity mukaan terveelliseen, aktiiviseen ja kasvattavaan urheiluseuratoimintaan. TEAM LKP RY KAUDELLA 2016-2017 Team LKP ry on yleisseura, joka toimii Laukaan kunnan alueella. Tarjoamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden pelata, harrastaa ja kehittyä suomen suosituimpien urheilulajien parissa. Lajeina seurassamme ovat jalkapallo ja jääkiekko. Team LKP ry:n tavoitteena on aktivoida paikkakuntamme ja alueemme lapsia ja nuoria terveelisen ja aktiivisen liikunnallisen harrastustoiminnan pariin. Toimintamme lähtökohta on mahdollistaa laadultaan ja määriltään riittävän hyvä harjoitteleminen omalla paikkakunnalla mahdollisimman pitkään. Tarkoituksena on synnyttää kipinä kohti liikkuvaa ja terveellistä elämää sekä herättää urheilullisia unelmia. Meillä Team LKP:ssä unelmoivat kaikki ja vain yhteisellä tekemisellä saamme unelmat toteutumaan. 2
Toiminnassamme liikkuu yhteensä 470 lasta ja nuorta joka viikko ympäri vuoden. Jalkapallon junioritoiminnassa on mukana 360 alle 18-vuotiasta harrastajaa ja jääkiekossa 170 alle 18-vuotiasta harrastajaa. Molempia lajeja harrastavia junioreita seurassamme on 60. Aikuisjäseniä seurassamme on 60. Seuramme kokonaisjäsenmäärä on kaudella 2016-2017 530 henkilöä. Toiminnassamme toimii joka viikko arviolta 100 vapaaehtoista toimihenkilöä. He kaikki siis ovat mukana toiminnan ytimessä viikottain. Näistä 100 vapaaehtoisesta 62 on valmennustehtävissä ja loput joukkueiden johtoryhmien toimissa. Haluamme seurana tarjota jokaiselle arvokkaalle vapaaehtoistoimijalle mukavan ympäristön toteuttaa vapaaehtoistyötä ja luoda merkityksiä ja arvoa heidän tekemälleen yhteiskunnallisesti merkittävälle työlle. Sinä seuramme toimihenkilö olet meille sekä toiminnallemme erittäin tärkeä. SEURATOIMINTAMAKSU JA JÄSENMAKSU Toimintaan osallistuville junioreille kuuluu joka vuosi yhdistyslain mukaisesti seuratoimintamaksun lisäksi yhdistyksemme jäsenmaksu. Seuran vuosikokous vahvistaa jäsenmaksun sekä seuratoimintamaksun vuosittain. Seuratoimintamme tarkoitus on ymmärtää yhteiskunnallisia ilmiöitä sekä tiedostaa harjoitettavien lajien kustannukset ja niiden harrastajiltaan vaatimat taloudelliset uhraukset. Seuratoiminta- ja jäsenmaksujen kustannusten lähtökohtana on pyrkiä varmistamaan, että harrastaminen on systemaattista ja kokoajan kehittyvää johon jokaisella on mahdollista liittyä mukaan. Samalla yhdistyksemme tiedostaa myös, että tarjotakseen laadukasta ja kokoajan kehittyvää jäsentoimintaa sen on varmistettava yhdistykselle taloudellinen tukijalka. Tavoitteenamme on luoda harrastamiselle mahdollisimman edulliset olosuhteet. Mitä pienempien lasten harrastamisesta on kyse, sitä alhaisemmilla kuluilla pyrimme toimintaa järjestämään. Seuratoimintamaksut sekä jäsenmaksut ovat osa yhdistyksemme varainhankintaa, jolla katetaan junioritoiminnan järjestämisestä aiheutuvia kuluja. 3
Seuratoimintamaksu vahvistetaan vuosittain seuran vuosikokouksessa. Seuratoimintamaksun hinta kaudella 2016-2017 on 100 /vuosi, alle 8- vuotiailta 80 /vuosi. maksumme suuruus on 15 vuodessa. Seuratoimintamaksu ja jäsenmaksu laskutetaan erikseen, seuratoimintamaksu jaetaan yleensä kahteen osaan. Seuratoimintamaksu ja jäsenmaksu kohdistetaan seuran hallinnollisiin kuluihin sekä seuratoiminnan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Seuratoiminta- sekä jäsenmaksu peritään vain kerran vuodessa vaikka jäsenemme olisi mukana molempien lajiemme toiminnassa. Seuratoimintamaksun sekä jäsenmaksun lisäksi joukkueet perivät toiminnasta aiheutuvia joukkuekohtaisia kuluja. Joukkuekohtaiset harrastemaksutavoitteet määritetään molemmille lajeillemme muodostetuissa junioripoluissa. Joukkuekohtaiset maksut menevät suoraan joukkuekohtaisiin kiinteisiin kuluihin, joita ovat tilavuokrat, sarjamaksut, valmennusmaksut, erotuomarimaksut, varustemaksut, tms. Joukkuekohtaisia kuluja pyritään pitämään maltillisina ja seura ja joukkueet järjestävät aktiivisesti talkoita sekä muuta varainkeruuta pyrkiäkseen vähentämään perustoiminnasta aiheutuvia kuluja. Seuran laskutus vuoden aikana tapahtuu seuraavasti: - Seuran jäsenmaksu jalkapallossa mukana olevat: Toukokuu - Seuratoimintatoimintamaksu osa 1. jalkapallossa mukana olevat: Toukokuu - Seuran jäsenmaksu jääkiekossa mukana olevat: Elokuu - Seuratoiminatamaksu osa 1. jääkiekkossa mukana olevat: Elokuu - Seuratoimintamaksu osa 2. jalkapallossa mukana olevat: Elokuu - Seuratoimintamaksu osa 2. jääkiekossa mukana olevat: Tammikuu Kaudella 2016-2017 Team LKP ry:n jäsenperheen kolmas tai useampi harrastava lapsi saa 20 alennuksen seuratoimintamaksusta. Haluamme tällä pienellä eleellä tukea toiminnassa mukana olevien useampilapsisten perheiden osallistumista seuratoimintaan. 4
TEAM LKP RY:N LASKUTUSKÄYTÄNTEISTÄ Yhdistyksemme hoitaa laskutusta sähköisesti. kauden aluksi laskut tulevat vielä sähköpostiin, mutta kesken jäsenkauden vaihdamme laskutuksen toimimaan jäsenohjelmamme kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa jokainen jäsen saa laskun jäsenohjelmapalveluun, josta sen voi noutaa maksettavaksi. Yhdistyksemme vastulle jää vain tiedottaa jäsenperhettä, kun uusi lasku on tehty noudettavaksi. Tällä tavoin kykenenmme tehostamaan taloushallintoamme ja muuttamaan laskutuksen asiakas- ja jäsenlähtöisemmäksi. Otamme käyttöömme myös säännöstön laskujen maksamisen suhteen. Kaudelta 2016-2017 lähtien seuraamme tulee säännöksi, että harrastemaksujen maksamatta jättäminen aiheuttaa toiminnasta pois sulkemisen, jos maksut on maksamatta yli 2 kuukautta. Näissä ääritapauksiaa tulemme sulkemaan harrastajan ulos toiminnasta. Tämä on myös omalta osin tasa-arvoa kaikkia toimijoitamme ja harrastajiamme kohtaan. TEAM LKP RY:N JÄSENEKSI Toivomme, että myös junioreiden vanhemmat liittyvät seuraamme jäseneksi ja tulevat mukaan tukemaan koko ajan kasvavaa ja kehittyvää seuratoimintaamme. Tänä vuonna tarjoamme yhteistoimintakumppaneidemme kanssa jäsenillemme enemmän etuja kuin aikaisemmin. maksujemme hinnat kaudella 2016-2017 Team LKP ry jäsenmaksu 15 Harrastajat, harrastajien vanhemmat Aikuisjäsenmaksu 25 Jalkapallo naiset kuntoliiga sekä Jääkiekko Huru-Ukot Kannattajajäsenmaksu 100 Henkilökohtainen tukimaksu seuratoimintaamme kohtaan 10 vuoden jäsenoikeus 5
eksi voit liittyä ilmoittautumalla mukaan seuraamme www-sivuilta löytyvän jäsenlomakkeen kautta. TEAM LKP RY HALLITUKSEN TOIMIHENKILÖT KAUDELLA 2016-2017 Puheenjohtaja Varajäsen Varajäsen Toiminnanjohtaja Päivi Arkko Mika Lahtinen Pertti Arkko Anssi Puurtinen Sirpa Karhu Harri Nieminen Hanna-Maija Tuomaala Timo Raudasoja Mari Rantamäki Anssi Kuusela TEAM LKP RY VERKOSSA Seuran uudet nettisivut avataan kesän 2016 aikana ja myös sosiaalisen median kanavat ovat avoinna. Niiden avulla seuran tiedotus saadaan ajantasaiseksi ja seuran toiminta näkyvämmäksi. Toivomme, että kaikki jäsenet tai jäsenten vanhemmat olisivat tykkäämässä ja osallistumassa keskusteluun ainakin yhdessä kanavassa, miksei kaikissa. Facebook Instagram Twitter Team LKP ry teamlkp teamlkp 6
TEAM LKP RY:N YHTEISTOIMINTA 2016-2017 Team LKP ry kiittää pääyhteistyökumppaneita! Kannustamme jäseniämme käyttämään pääyhteistoimintakumppaneidemme palveluita. Team LKP ry:n kanssa yhteistoiminnassa toimii Nordea, Kylpylähotelli Peurunka. Lisäksi lajiemme kanssa yhteistoiminnassatoimintaa on toteuttamassa Joma, Kesport Niskanen, Laukaan Kuntokulma, Keski-Suomen Ilmastointihuolto, Rakennus Kaseva, Laukkavirran Kuljetus. Ohessa markkinointimateriaalia yhteistoimintakumppaneiltamme. Kannattaa hyödyntää heidän jäsenille tarjoamiaan etuja. 7
8
KYLPYLÄHOTELLI PEURUNGAN ETUHINNAT JÄSENILLE Kylpylälippu arkisin klo 16 saakka 11 /13 (norm. 16,00 ) Kylpylälippu arkisin klo 16 jälkeen, vkl, arkipyhät, lomasesongit 11 /16 (norm. 20,00 ) Kylpylän sarjalippu x 10 ark. klo 16 saakka / iltaisin, vkl, pyhät 130 /160 (norm. 144 /178 ) Kuntosalit kertamaksu 7 (norm. 8 ) Kylpylä + kuntosalit tai kylpylä + liikuntaryhmät ark. klo 16 saakka / iltaisin, vkl, pyhät 15 /18 (norm. 20 /23 ) Keilailu ratamaksu (max 6 hlö/rata) sis. kengät ja pallot ark. klo 16 saakka / iltaisin, vkl, pyhät 20 /26 (norm. 22 /28 ) Liikuntaryhmät kertamaksu 6,50 (norm. 8 ) Liikuntaryhmät sarjalippu x 10 65 (norm. 72 ) Liikuntatilat 55 min Sulkapallo 18 (norm. 20 ) Lentopallo, salibandy ½ halli 70 (norm. 75 ) Voimistelusali tai Ergo 1 tai 3 30 (norm. 40 ) Liikuntasali tai SpinningStudio 50 (norm. 60 ) Liikuntaryhmät, kuntosali ja liikuntatilojen vuokra sisältävät saunan ja suihkun. Etuhinnat saat kertomalla nimesi ja mainitsemalla seuran sopimuksen kassalla. Katso lisää www.peurunka.fi 9