FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014"

Transkriptio

1 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus harrastaa ohjatusti maailman suosituinta urheilulajia Saarijärvellä. FC Saarijärvi kuuluu Suomen Palloliiton Keski-Suomen piiriin. Seuran edustusjoukkueena on miesten joukkue, joka pelaa VI-divisioonassa. FC Saarijärvi on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä merkittävimpänä lasten, nuorten ja aikuisten liikuntaharrastusmahdollisuuksien luojana Saarijärvellä. FC Saarijärvi järjestää mahdollisuuden harrastaa jalkapalloa kilpasarjoissa, harrastesarjoissa, puulaakisarjoissa ja jalkapallokouluissa. FC Saarijärvi tukee koulujen liikuntakasvatusta antamalla asiantuntija-apua kouluille jalkapallotaitojen opettamisessa. Lisäksi seurassa on mahdollisuus harrastaa sisäjalkapalloa Futsalia. Yleistä Miesten edustusjoukkue pelaa VI-divisioonassa. Koko seura on tukemassa edustusjoukkuetta niin, että se saavuttaa sille asetetun minimitavoitteen. Edustusjoukkueen pelaajat puolestaan tukevat seuran muuta toimintaa avustamalla juniorijoukkueita niiden valmennuksessa sekä toimimalla tuomareina harrastesarjan turnauksissa. Jalkapalloa on Saarijärvellä mahdollisuus harrastaa kesällä Keskuskentän nurmella ja Kusiaismäen hiekkakentällä. Talvella Futsalia pelataan Monitoimihallissa. Talvella harjoitellaan Monitoimihallissa sekä mahdollisuuksien ja resurssien mukaan myös Piispalan jalkapallohallissa. Toiminnan jatkuvuutta turvataan kannustamalla ja kouluttamalla seuran vanhempia junioreita osallistumaan seuratyöhön esim. tuomareina ja nuorempien ikäluokkien kuten jalkapallokoulujen ohjaajina. Perustetaan toiminnanjohtajan ja jatketaan junioripäällikön toimea, jossa on mukana ryhmä kehittämässä junioritoiminnan kehityksen edesauttamista, suunnittelemassa toimintaa ja rakentamalla perustaa tulevaisuuden junioritoiminnan haasteille. Kannustetaan ja annetaan mahdollisuus johtokunnan jäsenille, valmentajille, joukkueenjohtajille ja muille toimijoille osallistua erilaisiin koulutustilaisuuksiin. 1

2 Viedään aktiivisesti eteenpäin esim. Kusiaismäen keinonurmihanketta sekä hakemalla paikkaa uusille kentille asumalähiöiden läheisyyteen. Valmentajille ja johtokunnan jäsenille järjestetään perinteinen valmennusseminaari syksyllä kauden päätyttyä. Kauden päätyttyä järjestetään seuran junioreille ja edustusjoukkueelle palkintojenjakotilaisuus. Talous Varainhankintaa toteutetaan seuran sääntöjen määrittelemällä tavalla. FC Saarijärven talous pidetään vakaalla pohjalla pitämällä menot kurissa. Kaudella 2014 panostetaan aktiivisesti yhteistyökumppaneiden hankintaan, erilaisten yhteistoimintojen tehostamiseen joukkueiden kesken varainhankinnassa. Junioreiden varsinainen toiminta rahoitetaan pääasiallisesti pelaajamaksuilla ja Saarijärven kaupungin avustuksella. Pelaajamaksujen osuus on noin 80 prosenttia juniorijoukkueen tuloista. Seuran toiminnan kehittämistä rahoitetaan yhteistyökumppaneiden tuella. Talouden läpinäkyvyyden vuoksi miesten joukkueen ja osa junioritoiminnan taloudesta on eriytetty eri pankkitileille. VARSINAINEN TOIMINTA 2014 FC Saarijärven edustusjoukkue osallistuu VI-divisioonaan. Tämän lisäksi Suomen palloliiton Keski-Suomen piirin (jatkossa piiri) sarjoihin osallistutaan kuudella joukkueella. Miehet osallistuvat VI-divisioonaan sekä D-(00-01), E-pojat (02-03) / 2 joukkuetta, F-pojat (04-05) ja G-pojat (06-07) juniorisarjoihin ja tytöt (00-03) sekä naiset piirin harrastesarjaan. Tytöille ja pojille järjestetään jalkapallokoulu ja aikuisille KKI pelailuvuoro sekä nuorten harrastevuoro. Yhdessä kaupungin vapaa-aikatoimen kanssa järjestetään jalkapallopuulaaki aikuisille. Junioreita ohjataan ja kannustetaan osallistumaan piirihaavitoimintaan ja annetaan sitä kautta mahdollisuus kehittyä jalkapalloilijana sekä päästä mukaan piirijoukkueisiin. Jokaiselle joukkueelle pyritään saamaan riittävästi toimihenkilöitä. Jokainen juniorijoukkue järjestää pelisääntökeskustelut piirin antamien ohjeiden mukaan ennen sarjakauden alkua. Miehet/edustusjoukkue Edustusjoukkue osallistuu VI-divisioonaan. Joukkueen minimitavoitteena on nouseminen V-divisoonaan. Joukkue harjoittelee valmentajien johdolla pelaajien kanssa yhdessä sovitulla tavalla ja asettaa itse lopullisen tavoitteensa kaudelle

3 C-pojat (99-00) C-pojat osallistuvat piirin 7v7 kilpasarjaan. Joukkueiden runko muodostuu syntyneistä pojista. Tavoitteena on antaa pojille mahdollisuus pelata ja pitää hauskaa jalkapalloharrastuksen parissa. Poikia kannustetaan jatkamaan harrastusta vanhempanakin. Kilpailullisista tavoitteista ja harjoitusmääristä sovitaan kauden alussa pidettävissä pelisääntökeskusteluissa yhdessä valmentajien, pelaajien ja heidän van-hempiensa D-pojat (01-02) D-pojat osallistuvat piirin 7v7 piirien peli-iltaan. Joukkueiden runko muodostuu syntyneistä pojista. Tavoitteena on antaa pojille mahdollisuus pelata ja pitää hauskaa jalkapalloharrastuksen parissa. Poikia kannustetaan jatkamaan harrastusta vanhempanakin. Kilpailullisista tavoitteista ja harjoitusmääristä sovitaan kauden alussa pidettävissä pelisääntökeskusteluissa yhdessä valmentajien, pelaajien ja heidän vanhempiensa E-pojat (-03) E-pojat osallistuvat piirin 7v7 / kilpasarjaan. Joukkueiden runko muodostuu 2003 syntyneistä pojista. Tavoitteena on antaa pojille mahdollisuus pelata ja pitää hauskaa jalkapalloharrastuksen parissa. Poikia kannustetaan jatkamaan harrastusta vanhempanakin. Kilpailullisista tavoitteista ja harjoitusmääristä sovitaan kauden alussa pidettävissä pelisääntökeskusteluissa yhdessä valmentajien, pelaajien ja heidän vanhempiensa En-pojat (04-05) En-pojat osallistuvat piirin 7v7 / kilpasarjaan. Joukkueiden runko muodostuu syntyneistä pojista. Tavoitteena on antaa pojille mahdollisuus pelata ja pitää hauskaa jalkapalloharrastuksen parissa. Poikia kannustetaan jatkamaan harrastusta vanhempanakin. Kilpailullisista tavoitteista ja harjoitusmääristä sovitaan kauden alussa pidettävissä pelisääntökeskusteluissa yhdessä valmentajien, pelaajien ja heidän vanhempiensa Fn-pojat (06) F-pojat osallistuvat piirin 7v7 kilpasarjaan. Joukkueiden runko muodostuu 2006 syntyneistä pojista. Tavoitteena on antaa pojille mahdollisuus pelata ja pitää hauskaa jalkapalloharrastuksen parissa. Poikia kannustetaan jatkamaan harrastusta vanhempanakin. Kilpailullisista tavoitteista ja harjoitusmääristä sovitaan kauden alussa pidettävissä pelisääntökeskusteluissa yhdessä valmentajien, pelaajien ja heidän vanhempiensa G-pojat (07-08) G-pojat osallistuvat kesällä piirin 7v7 piirien peli-iltaan. Joukkueen runko muodostuu syntyneistä pojista. Tavoitteena on antaa pojille mahdollisuus harrastaa jalkapalloa. Poikia kannustetaan jatkamaan harrastusta vanhempanakin. Kilpailullisista 3

4 Naiset tavoitteista ja harjoitusmääristä sovitaan kauden alussa pidettävissä pelisääntökeskusteluissa yhdessä valmentajien, pelaajien ja heidän vanhempiensa Naisten joukkue osallistuu piirin 7v7 sarjaan. Joukkueen runko muodostuu edelliskauden Nais-palaajista sekä B-ikäisistä tytöistä. Tavoitteena on pitää hauskaa jalkapalloharrastuksen parissa kehittämällä pelaajien henkilökohtaisia teknisiä ja taktisia taitoja. Lisäksi tavoitteena on saada joukkueeseen mukaan uusia naisjalkapalloilijoita. Kilpailullisista tavoitteista ja harjoitusmääristä sovitaan kauden alussa joukkueen ja valmentajien kesken Joukkueen vanhempia tyttöjä kannustetaan osallistumaan seuratyöhön ohjaajina. Tytöt (00-03) Tytöt joukkue osallistuu piirin 7v7 sarjaan. Tavoitteena on pitää hauskaa jalkapalloharrastuksen parissa kehittämällä pelaajien henkilökohtaisia teknisiä ja taktisia taitoja. Lisäksi tavoitteena on saada joukkueeseen mukaan uusia tyttöjalkapalloilijoita. Kilpailullisista tavoitteista ja harjoitusmääristä sovitaan kauden alussa joukkueen ja valmentajien kesken. Jalkapallokoulut Kesällä kesäkuun alusta elokuun puoliväliin saakka järjestetään kerran viikossa jalkapallokoulu tytöille ja pojille. Vastuuvetäjinä toimivat aikuiset ohjaajat, joiden apuna on seuran omia junioreita. Tavoitteena on opettaa jalkapallotaitojen perusteita ja ryhmässä olemisen taitoja ja pitää hauskaa jalkapalloharrastuksen parissa. Nuorten harrastevuoro Nuorille järjestetään oma harrastevuoro, jossa he saavat pelailla jalkapalloa hyvissä olosuhteissa nurmikentällä. Tavoitteena on herätellä uudelleen henkiin jalkapalloinnostusta ja saada sitä kautta uusia pelaajia miesten joukkueisiin. Yhteistyö koulujen kanssa Keväällä järjestetään yhdessä piirin kanssa alakouluille suunnattu, Kaikki pelaa jalkapallotapahtuma. Jalkapallopuulaaki Kesällä järjestetään aikuisille, ei sarjapelaajille, tarkoitettu jalkapallopuulaaki. Tavoitteena on saada sellaiset aikuiset, jotka eivät pelaa sarjatasolla harrastamaan jalkapalloa kuntoliikuntana. KKI peli-ilta Aikuisille, ei sarjapelaajille, järjestetään kesällä kerran viikossa peli-ilta, jossa miehillä ja naisilla on mahdollisuus harrastaa jalkapalloa kuntoilumielessä. 4

5 5

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA?

PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA? PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA? tiistai 30. kesäkuuta 2015 Sisällysluettelo Saatteeksi... 1 Pelaajanpolku... 2 Tyrvisliiga... 2 Ikäkausijoukkueet... 4 F-9... 4 E-10 (pojat/tytöt)...

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Vuosi 2014 on seuran kahdestoista varsinainen toimintavuosi. Vuosille 2013 2015 tehtiin päätös palkata AC Kirkkonummi- ACK ry:lle oppisopimuksella kokopäiväisesti toimiva

Lisätiedot

Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille Copy

Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille Copy Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille 2 2012 Copy 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana Keskiarvo: 5,1 Joukkue, jossa lapsi on mukana 25 11 20 15 7 19 11 7 15 8 6 B pojat C pojat D99 pojat D00 pojat E01

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2008

TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Oulunsalo Pesäpallojaosto 7.11.2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

IPS RY Toimintasuunnitelma 2016

IPS RY Toimintasuunnitelma 2016 IPS RY Toimintasuunnitelma 2016 Junioritoiminta kaudella 2016 Kaudella 2016 seuralla tulee olemaan erilaisia projekteja, millä pyritään kehittämään seura yhden askeleen eteenpäin. Isoin projekti on seuratoiminnan

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA)

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA) TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA) Oulunsalo Pesäpallojaosto 14.11.2012 Sisältö YLEISTÄ...3 Jaosto... 4 Vastuuhenkilöt... 4 Jäsenistö... 4 TOIMINTA...5 Junioritoiminta... 5 Tuomaritoiminta...

Lisätiedot

FC SCJ Strategia 2019

FC SCJ Strategia 2019 FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 1.10.2013-30.09.2014. Jatkovuosikokouksessa 27.1.2014

TOIMINTASUUNNITELMA 1.10.2013-30.09.2014. Jatkovuosikokouksessa 27.1.2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 1.10.2013-30.09.2014 Jatkovuosikokouksessa 27.1.2014 2 Sisällysluettelo Toimintasuunnitelma... 1 Organisaatiokaavio... 3 HauPan strategia 2014-2015... 3 Arvot... 4 Tehtävä... 4 Visio...

Lisätiedot

INFO G-E junioreiden vanhemmille

INFO G-E junioreiden vanhemmille INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän

Lisätiedot

LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013

LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013 1. Johtokunnan kokoonpano 2013: Johtokunta jatkaa neljännen toimintavuoden seuraavalla kokoonpanolla: Johtokunta: Petri Mäkinen, puheenjohtaja; Matti Huvinen, vara puheenjohtaja; Harri Bergström, sihteeri;

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa JyPK:ssa valmennus on valmennuslinjan ohjaama prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 1 (6) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2009 30.4.2010 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoissa eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE 21.9.2017 KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE Yleistä Kankaanpään Pallo Ry. on jalkapalloseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa lajia ohjatusti ja asiantuntevien ohjaajien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2015-31.10.2016

TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2015-31.10.2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2015-31.10.2016 Vuosikokouksessa 16.12.2015 1993-2015 2015 - SISÄLLYSLUETTELO 2 Organisaatiokaavio 2015-2016... 3 Painopistealueet 2015-2016... 3 Strategia 2015-2016 (pohjautuu

Lisätiedot

Jalkapallojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Jalkapallojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Jalkapallojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Tulevan toimintakauden visio Jalkapallon kiinnostavuuden lisääntyminen ja pelaamisen riemu kaikissa ikäluokissa sekä tytöillä että pojilla. Kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja OLS Jalkapallo OLS Kaupunkisarja OLS Kaupunkisarjassa lapsi pääsee aloittamaan jalkapalloharrastuksen lähellä kotia. Muut harrastukset vs. OLS Kaupunkisarja Kaupunkisarjatoiminnan lisäksi lapsilla pitää

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTA-AJATUS Haapajärven Pesä-Kiilat ry:n tavoitteena on kansallispelin välityksellä tarjota haapajärvisille ja lähialueen asukkaille * lapsille ja nuorille

Lisätiedot

KONTU OPAS Ohjeita jalkapalloilua aloittavien perheille

KONTU OPAS Ohjeita jalkapalloilua aloittavien perheille KONTU OPAS Ohjeita jalkapalloilua aloittavien perheille FC Kontu - kaikille avoin FC Kontussa joukkuetoiminta alkaa 6-ikävuodesta niin tytöillä kuin pojillakin. Jalkapallon voi aloittaa myöhemminkin. Suositeltavaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 Imatran Tennis Ry http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Vuosi 2010 tuo tullessaan tennisharrastajille merkittävän

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

FC Haka juniorit ry Toimintasuunnitelma Sivu 1 / 7

FC Haka juniorit ry Toimintasuunnitelma Sivu 1 / 7 FC Haka juniorit ry Toimintasuunnitelma 2015-2016 Sivu 1 / 7 SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...2 2 Strategia...2 3 Harjoittelu...3 4 Pelaaminen...3 5 Talous...4 6 Tiedotus...5 7 Kasvatus...5 8 Seurayhteistyö...5

Lisätiedot

1990-luvulla jääkiekon pelaaminen ulkojäillä tuli mahdottomaksi ja jääkiekkotoiminta seurassa loppui.

1990-luvulla jääkiekon pelaaminen ulkojäillä tuli mahdottomaksi ja jääkiekkotoiminta seurassa loppui. 1. Johdanto Seurakäsikirja on laadittu kaikkien seuratyötä tekevien avuksi. Tämän seurakäsikirjan tarkoituksena on esitellä Joutsan Seudun Pallon toimintaa sekä antaa suuntaviivat kaikille seuran toiminnassa

Lisätiedot

FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015

FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 02880 VEIKKOLA Yhd.rek.tunnus 200075 1( 7) 1. TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAYMPÄRISTÖ FC WILD ry on Kirkkonummen kunnan alueella toimiva jalkapallon erikoisseura. Seuran

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma, vuosi 2016

Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus... 2 2 Arvot... 2 3 Visio... 2 4 Yleistä... 2 5 Painopistealueet... 3 6 Harrastus- ja kilpailutoiminta... 4 7 Pallokoulu ja PerheFutis...

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

Kaudenaloitusinfo 2014-2015

Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub

Lisätiedot

Maskun Palloseura pyrkii tarjoamaan tulevanakin toimikautena jalkapalloharrastamisen laadukkaan mahdollisuuden kaikille jäsenilleen tasapuolisesti.

Maskun Palloseura pyrkii tarjoamaan tulevanakin toimikautena jalkapalloharrastamisen laadukkaan mahdollisuuden kaikille jäsenilleen tasapuolisesti. YLEISTÄ Maskun Palloseura pyrkii tarjoamaan tulevanakin toimikautena jalkapalloharrastamisen laadukkaan mahdollisuuden kaikille jäsenilleen tasapuolisesti. Vuonna 2018 pyrimme edelleen lisäämään joukkueiden

Lisätiedot

PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS

PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS 20.9.2018 PELI-KARHUT TOIMINTAFILOSOFIA Peli-Karhut tarjoaa nuorille mahdollisuuden oppia ja nauttia jalkapallon pelaamisesta ja harjoittelemisesta riippumatta

Lisätiedot

FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 02880 VEIKKOLA Yhd.rek.tunnus 200075 1( 7) 1. TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAYMPÄRISTÖ FC WILD ry on Kirkkonummen kunnan alueella toimiva jalkapallon erikoisseura. Seuran

Lisätiedot

FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 02880 VEIKKOLA Yhd.rek.tunnus 200075 1( 7) 1. TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAYMPÄRISTÖ FC WILD ry on Kirkkonummen kunnan alueella toimiva jalkapallon erikoisseura. Seuran

Lisätiedot

PU-62:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

PU-62:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 PORRASSALMEN URHEILIJAT -62 SUUNNITELMA 1(6) PU-62:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Tämä toimintasuunnitelma (TOSU) on hyväksytty yhdistyksen sääntömääräisessä syyskokouksessa 27.10.2015 Mikkelissä.

Lisätiedot

TOPO JUNIORIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016

TOPO JUNIORIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 TOPO JUNIORIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 Kuvaus seuran toiminnasta ja toimintasuunnitelma 1. Yleistä Seuran osoite Paavo Nurmen kuja 1, Y-tunnus 1020171-1 2. Hallitus 2015-2016 Puheenjohtaja Kari

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019 Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2019 Toiminnan arvot Ysikaks Nivala Ry:n toiminnan arvoina on tarjota harrastajille monipuolista liikuntaa ja lajitaitojen harjoittamista kohtuullisin kustannuksin. Haluamme

Lisätiedot

Jalkapallon Kaslink liiga

Jalkapallon Kaslink liiga 2015 Jalkapallon Kaslink liiga jukka.latva@saunalahti.fi Kouvolan jalkapallo 4.2.2015 Kortteliliigan (Kaslink liiga) ajatuksena on järjestää jalkapallon harrastusmahdollisuus lähikentille eri puolille

Lisätiedot

TPV:n pelaajan polku. Click to add text

TPV:n pelaajan polku. Click to add text TPV:n pelaajan polku Click to add text Pelaajan polku Pelaajan polku TPV:ssä käsittää kolme osakokonaisuutta. Suuri osa pelaajista aloittaa TPV-uransa kaupunginosatoiminnasta, josta kilpailullisempaan

Lisätiedot

Jokelan Kisa ry P1213 ja T1011 ikäryhmien infotilaisuus.

Jokelan Kisa ry P1213 ja T1011 ikäryhmien infotilaisuus. Jokelan Kisa ry P1213 ja T1011 ikäryhmien infotilaisuus www.jokelankisa.net 28.11.2017 JoKi - Jokelalaisille liikuntaharrastusta ja hyvinvointia 21.3.2017 / JKu Jokelan Kisa Urheilutoiminta Jalkapallo

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä.

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2016 31.12.2016 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ Lentopalloa Torniossa, esiintyjinä aikuisjoukkueet, pääosissa junioripalloilijat, tuottajana Tornion Lentis-88, siinä on sitä perinteistä. 23. toimintakausi

Lisätiedot

Järvenpään Palloseura ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019

Järvenpään Palloseura ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 Järvenpään Palloseura ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 Sisältö 1. Yleistä 2. Nappula- ja junioritoiminta 3. Edustustoiminta 4. KKI- ja harrastetoiminta 5. Koulutus 6. Talous ja hallinto 7. Viestintä

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

Mitä tehdään tehdään kunnolla.

Mitä tehdään tehdään kunnolla. SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:

Lisätiedot

TPV 2017 Strategia - Päivitys 2015 -

TPV 2017 Strategia - Päivitys 2015 - TPV 2017 Strategia - Päivitys 2015-20.12014 TPV:n arvot 4. Mihin toimintamme perustuu? Tavoitteellisuus Positiivisuus Vastuullisuus!loisuus! Visio 2017 Tähtien tekijä TPV toimii monipuolisesti osana tamperelaista

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

VALEPA ESITTELYKALVOT

VALEPA ESITTELYKALVOT VALEPA ESITTELYKALVOT 26.1.2019 KOLME VÄITETTÄ Junioritoiminta on tärkeintä Liiga on tärkein Naisten joukkue on tärkein MUUTOSVALMIUS Pitkä historia, Vammalan Kisa -> VaLepa Asiat muuttuu nopeasti Tärkeää

Lisätiedot

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja 1. Yleista joukkueenjohtamisesta - Joukkueenjohtajan valitsee vanhempainkokous, jonka vahvistaa juniorijaosto. Joukkueenjohtajia voi olla myos useampia - Joukkueenjohtaja

Lisätiedot

Jalkapalloseura FC Hertan STRATEGIA

Jalkapalloseura FC Hertan STRATEGIA Jalkapalloseura FC Hertan STRATEGIA 2012-2017 VISIO 2017 FC Hertta on suomalaisen tyttö- ja naisjalkapallon laatuseura. FC Hertta tarjoaa Joensuun seudun tytöille ja naisille mahdollisuuden pelata jalkapalloa

Lisätiedot

Joukkue, jossa toimin

Joukkue, jossa toimin Seurakysely 2016 / Yhteenveto kaikista vastauksista Toimihenkilöt Vastaajia yhteensä 38 Joukkue, jossa toimin Muu joukkue, mikä? D-tytöt C-tytöt G6 (-10)-nappulat F8-G7 (-08-09)-nappulat F9 (-07)-pojat/musta

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen

Lisätiedot

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940 TOIMINNAN KÄIKIRJA 1940 JALKAPALLOA VUODETA 1940 IÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO 2 JÄNTEVÄN ARVOT JA TAVOITTEET 3 ORGANIAATIO MALLI 3.1 EURAN JOHTOKUNTA 4 JÄNTEVÄ JA VIETINTÄ 4.1 IÄINEN JA ULKOINEN VIETINTÄ 4.2

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen Espoonlahdesta Espoon Palloseuran Jalkapallo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen Espoonlahdesta Espoon Palloseuran Jalkapallo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten 04.05.2015 Sivu 1 / 1 2008/02.07.00/2015 45 Alueen vuokraaminen Espoonlahdesta Espoon Palloseuran Jalkapallo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan

Lisätiedot

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 Jatketaan vuonna 2012 aloitettua työtä lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen kehittämisen parissa Toimintamme päivittyy SUNDAY LEAGUE

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

Tähtiainesta! Tähtiainesta! Isännän ääni 2014 Komeettojen hallintotapa

Tähtiainesta! Tähtiainesta! Isännän ääni 2014 Komeettojen hallintotapa Tähtiainesta! Wikipedia: Isännän ääni 2014 Komeettojen hallintotapa 1500 Jyväskylä (1500 Jyvaskyla) is a small Main belt asteroid. It was discovered by Y. Väisälä on October 16, 1938, and is named after

Lisätiedot

Riihimäen Palloseura Toimintamalli

Riihimäen Palloseura Toimintamalli Riihimäen Palloseura Toimintamalli Markus Koivuniemi Nuorisopäällikkö 12.9.2013 Sisältö Riihimäen Palloseuran toimintamalli ja ohjeistus Joukkueenjohtajille Valmentajille Rahastonhoitajille Huoltajille

Lisätiedot

Organisaatio 2014 16.1.2014 2. Toimisto Arkisto. Supporterit Nimityskomitea. GBK johtokunta. Edustusjalkapallo jaosto. PR-jaosto.

Organisaatio 2014 16.1.2014 2. Toimisto Arkisto. Supporterit Nimityskomitea. GBK johtokunta. Edustusjalkapallo jaosto. PR-jaosto. 16.1.2014 1 Organisaatio 2014 GBK johtokunta Toimisto Arkisto Supporterit Nimityskomitea Edustusjalkapallo jaosto Juniorijaosto Talousjaosto Kokkola Cup jaosto PR-jaosto Miehet GBK I, II, Tigers, III,

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa T09-10 vanhempainilta 8.1.2017 T09-10 vanhempainilta Asialista Lyhyt seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Viestinnän käytännöt Maksut Toimihenkilöt FC REIPAS Iloa

Lisätiedot

SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013

SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013 SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013 2 TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 SB-PRO NURMIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA... 1 KAUDELLE 2012-2013... 1 1. YLEISTÄ... 3 2. VARSINAINEN TOIMINTA...

Lisätiedot

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä.

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2015 31.12.2015 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

Joukkue jossa lapsi pelaa

Joukkue jossa lapsi pelaa Seurakysely 2016 / Yhteenveto kaikista vastauksista Vanhemmat Vastaajia yhteensä 129 Joukkue jossa lapsi pelaa Muu, mikä? D-tytöt C-tytöt G6(-10)-nappulat F8-G7 (-08-09)-nappulat F9 (-07)-pojat/musta F9

Lisätiedot

Puijo Wolley Juniorit ry

Puijo Wolley Juniorit ry Puijo Wolley Juniorit ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 1.6.2011 31.5.2012 2 (8) Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. VARSINAINEN TOIMINTA... 4 2.1. Koulutustoiminta... 4 2.2. Viestintä... 4 2.3. Leiri-

Lisätiedot

Orimattilan Pedot jalkapallo. Toimintaperiaatteet 2012 -

Orimattilan Pedot jalkapallo. Toimintaperiaatteet 2012 - Orimattilan Pedot jalkapallo Toimintaperiaatteet 2012 - 1. Toiminnan tarkoitus 1.1. Toiminnan tarkoituksena on edistää liikunta- ja urheiluharrastusta, erityisesti jalkapalloilua, tavoitteena ruumiillisen

Lisätiedot

Sata lasissa. Keskeiset teemat:

Sata lasissa. Keskeiset teemat: 1 / 5 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2016 Sata lasissa Keskeiset teemat: Vankka kivijalka: juniorit, talous, edustusurheilu Treeni- ja peliolosuhteiden kehittäminen Köyden veto samaan suuntaan 100-vuotisjuhlat

Lisätiedot

Arvot ja visio. KuPS ry Kuopion Palloseura ry

Arvot ja visio. KuPS ry Kuopion Palloseura ry Arvot ja visio KuPS ry Kuopion Palloseura ry 1 Sisällys ARVOT... 2 Suvaitsevaisuus... 2 Urheilullisuus ja terveet elämäntavat... 2 Tavoitteellisuus... 2 VISIO... 2 KUPS RY:N KYMMENEN KELTAISTA LUPAUSTA...

Lisätiedot

FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2019

FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2019 FC WILD RY TOIMINTASUUNNITELMA 2019 02880 VEIKKOLA Yhd.rek.tunnus 200075 1( 7) 1. TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAYMPÄRISTÖ FC WILD ry on Kirkkonummen kunnan alueella toimiva jalkapallon erikoisseura. Seuran

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2008 Nummelan Palloseura ry 28.11.2007 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT... 3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

Haukiputaan Pallo. Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain

Haukiputaan Pallo. Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain Haukiputaan Pallo Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain 1.1.2013 Seuran tavoitteet Mahdollistaa kilpa- ja harrastepelaaminen * Kilpatoiminnassa pelaaja sitoutuu osallistumaan joukkueen

Lisätiedot

FC WILD Tyytyväisyyskysely 2014 24.04.2013

FC WILD Tyytyväisyyskysely 2014 24.04.2013 FC WILD Tyytyväisyyskysely 214 24.4.213 Yleistä/taustaa Tyytyväisyyskysely järjestettiin kolmatta kertaa Kyselyn tavoitteena on saada kuuluviin kentän ääni, jotta seura pystyy ottamaan jäsenistön toiveet

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2014 Nummelan Palloseura ry 13.11.2013 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT... 3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KIEKON TOIMINTAKÄSIKIRJA

KEMIJÄRVEN KIEKON TOIMINTAKÄSIKIRJA KEMIJÄRVEN KIEKON TOIMINTAKÄSIKIRJA Toiminta-ajatus Kemijärven Kiekko ry on vuonna 1979 perustettu jääkiekon erikoisseura. Seura luo jäsenilleen järjestelmällisellä toiminnalla olosuhteet laadukkaaseen

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus JyPK:ssa on pitkäjänteistä kja suunnitelmallista toimintaa perusasioiden kautta

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2009 Nummelan Palloseura ry 20.11.2008 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

joukkueenjohtajatapaaminen 1.12.2014

joukkueenjohtajatapaaminen 1.12.2014 joukkueenjohtajatapaaminen 1.12.2014 toimintakaudet Kausi 2015 1.11.2014-31.10.2015 Talvikausi 2015 1.11.2014-31.3.2014 Kesäkausi 2015 1.4.2015-31.10.2015 Seuran organisaatio Jaostoiminta lopetettiin hallituksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Vuosi 2016 on seuran kolmastoista varsinainen toimintavuosi. Perustuen siihen, että AC Kirkkonummi - ACK ry:n tavoitteena on tarjota laadukasta toimintaa kaikissa ikäluokissa

Lisätiedot

TPV Strategia - Päivitys

TPV Strategia - Päivitys TPV 2017 Strategia - Päivitys 2016-6.12.2015 TPV:n arvot 1. Tavoitteellisuus 2. Positiivisuus 3. Vastuullisuus 4.!loisuus! Mihin toimintamme perustuu? Visio 2017 Tähtien tekijä - TPV toimii monipuolisesti

Lisätiedot

Vuoden 2014 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä.

Vuoden 2014 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2014 31.12.2014 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI TOIMINTASUUNNITELMA 2017

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI TOIMINTASUUNNITELMA 2017 PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Palloliiton strategiset painopistealueet vv. 2016-2020 1. Pelaajan laadukas arki pelaajien kehittäminen valmentajien kehittäminen 2. Elinvoimainen seura

Lisätiedot

Foot PASS Finland Auditoini 1

Foot PASS Finland Auditoini 1 Kaarinan Pojat 20780 Kaarina 05/01/2011 yhteispisteet 5500 3163 58 5000 5 0 organisaatio 300 253 84 300 0 0 strategia 500 425 85 500 0 0 pelaajakartoitus 600 294 49 600 0 0 jalkapallo 1: valmennus 750

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015 Koivukylän Palloseura ry B-juniorit Toimintasuunnitelma kaudella 2015 01.12.2014 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2014 31.10.2015. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja:

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Panelian Raikas ry Toimintatapasäännöt TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET

Panelian Raikas ry Toimintatapasäännöt TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Panelian Raikas ry Toimintatapasäännöt TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Panelian Raikkaan tavoitteena on kehittää ja luoda mahdollisimman monelle hyvät ja monipuoliset jääurheilun harrastus ja osallistumismahdollisuudet,

Lisätiedot

Tikkurilan Palloseuran. jäsen- ja toimintamaksu

Tikkurilan Palloseuran. jäsen- ja toimintamaksu Tikkurilan Palloseuran jäsen- ja toimintamaksu Mitä jäsen- ja toimintamaksu sisältää Jäsen- ja toimintamaksuilla katetaan seuran kokonaismenoista pääosa, noin 2/3 kuluista. Loput 1/3 vuotuisista kuluista

Lisätiedot

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 31.8.2005 SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 SEUROJEN YHTEYSTIEDOT PELISÄÄNNÖT LISENSSIT RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET KAUDELLA 2005-2006 HAE TUKEA LASTEN JA NUORTEN RINGETTEEN LIITON UUDET HENKILÖT HYVÄÄ

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2014-2015

KAUSIJULKAISU 2014-2015 KAUSIJULKAISU 2014-2015 www.salibandy.ols.fi TERVETULOA MUKAAN OLS-SALIBANDYN TOIMINTAAN! OULUN LUISTINSEURA Oulun Luistinseura (OLS) on perustettu vuonna 1880. Toiminnassa olevista palloiluseuroista OLS

Lisätiedot