Ohjausryhmä linjasi ensimmäisessä kokouksessaan 14.05. kulttuurikasvatuksen tavoitetta näin:

Samankaltaiset tiedostot
Iisalmen. varhaiskasvatuksen. kulttuuriohjelma

Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma. Kulttuurivoltti Utajärvi : Satu Jehkonen ja Katri Tenetz

Hankasalmen kulttuuritoimi. Hankasalmi Ellinoora Auvinen

IISALMEN PERUSOPETUKSEN KULTTUURIKASVATUS- OHJELMA

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

TEHHÄÄN YHESSÄ. Ylä-Savon kuntien yhteinen kulttuuritoiminnan kehittämishanke

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa Kuntamarkkinat

Kuopion kaupunki uuden lain toimeenpanijana

kulttuuri lähipalveluna Anna Vilkuna

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016

SATA - Saavutettava lastenkulttuuri ja taiteen perusopetus

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8220/ /2015

KERHONJÄRJESTÄJILLE, KOULUILLE JA OPETTAJILLE

Kulttuuriohjelman rakenne

16 Pohjois-Savo Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

Oulun kaupungin päivähoidon.

Museotoiminnan kehittäminen

Koulutusasiainvaliokunta

Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri

Kulttuuri- ja opetussektorin yhteistyö Lastenkulttuuripoliittinen ohjelmaehdotus ja sitä tukevat hankkeet. Saara Vesikansa 1.10.

KULTTUURIPOLKU. Hankasalmen lasten ja nuorten kulttuuriopetussuunnitelma. Hyväksytty Hankasalmen sivistyslautakunnassa 17.5.

Kulttuurikasvatussuunnitelma takaa kaikille lapsille ja nuorille tasaarvoisen mahdollisuuden kokea monipuolisesti paikallista kulttuuria.

Kunnan kulttuuritoiminnan hallinto- ja palvelurakenne: (Kuvaus hallinnosta, palvelurakenteesta ja palveluvalinnoista.)

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

KULTTUURIOHJELMA NURMIJÄRVEN KUNTA

MEILLÄ TEHDÄÄN VAPAA AIKAPALVELUJEN SUUNNITELMA

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta

3 Etelä-Karjala. 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

HONKIMAAN PÄIVÄKODIN KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma

SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA?

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

KULTTUURISTRATEGIA Nurmeksen kaupunki

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Kehittämisavustukset Alustavia tuloksia PePa-kyselystä Muuta. Tampere Marjariitta Viiri

Palvelut nyt ja tulevaisuudessa

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki

Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto

Lappeenrannan kulttuuripolku

Keskuskirjastokokous Pasila Hannu Sulin

KAMU kaikki mukaan turvallisuustyöhön

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

Harjavallan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1

DEMOKRATIA JA OPPILAIDEN OSALLISUUS KOULUJEN KANSAINVÄLISTÄMISESSÄ

OpKu I Vaikuttajana alakoulussa

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, Kuopio /

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Alueellinen museotyö ja kuntauudistus. Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen

KEMPELE KASVAA KULTTUURIKUNNAKSI KEMPELE KULTTUURIKUNNAKSI KEMPELEESTÄ KULTTUURIKUNTA. Kempeleen kunnan kulttuuriohjelma

Loviisan kaupungin kulttuuripoliittinen ohjelma

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

KULTTUURIPOLKU. Raili Takolader: Retkellä. Hankasalmen kunnan taidekokoelma. Hankasalmen lasten ja nuorten kulttuurikasvatussuunnitelma

SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ

Kulttuuria hoitolaitoksiin yhdistysten ja kunnan yhteistyönä -Hymykuopat-hanke

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut. Marju Myllymaa

Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry

2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR

Keski-Savon kuntien kulttuurikasvatussuunnitelma osana seudullista opetussuunnitelmaa

Arjen turvaa nyt ja tulevaisuudessa Enemmän yhdessä tekemistä - Enemmän yhteisillä resursseilla

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI

KULTTUURIN YHDISTYSILTA

Lausuntopyyntö STM 2015

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen

Kulttuuri kunnan toiminnassa 2019

SIVISTYSPALVELUT. Toteutunut

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

Ylä-Savon yhteinen kulttuurin kehittämistyö

Työtä teatterista. Iisalmen, Kiuruveden ja Lapinlahden teatterialan työllistämis- ja kehityshanke. Hakemus

Vuosaaren alueen palveluverkko. Ideariihi

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista

19 Uusimaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

Imatran kulttuuripolku. Koulujen kulttuurikasvatusohjelma

14 Pohjois-Karjala Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen. Kuntamarkkinat Ylijohtaja Riitta Kaivosoja, OKM

LIITE. JAKE Järjestö- ja kansalaistoiminnan kehittämishanke

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA Johdanto

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) Ruokolahti Voimaan (kv / 59) muutos (kv

Päätösliite sivistyslautakunta asia 94

Meri-Lapin päättäjäpäivä: Millainen rooli kirjastolla on kunnan sivistys- ja hyvinvointipalveluissa?

Lisäksi pakolaistyössä toimivat kaksi SOTE kuntayhtymän ostopalvelutyöntekijää v loppuun saakka:

PARIKKALAN KUNTA KULTTUURISTRATEGIA Eeva Paakkinen 2013

Transkriptio:

Tehhään yhessä hanke / Kulttuurikasvatus Hankkeessa on selvitetty kulttuurikasvatuksen nykytilannetta hankkeeseen osallistuvissa kunnissa, kulttuurikasvatuksessa toteutettuja malleja muualta Suomesta ja kuntien koulutoimien mahdollisuuksia tällä alueella toteutettavan kulttuurikasvatusohjelman osalta. Tavoitteet 1. Tehhään yhessä -hankkeen tavoitteet Ohjausryhmä linjasi ensimmäisessä kokouksessaan 14.05. kulttuurikasvatuksen tavoitetta näin: 6 Hankkeen sisältö / Kulttuurikasvatusohjelma Hankesuunnitelman tavoite: Ylä-Savoon rakennetaan kuntien yhteinen kulttuurikasvatusohjelma, joka voi tarkentua kuntakohtaisilla kulttuuriopetussuunnitelmilla. Kulttuurikasvatusohjelma laaditaan niin, että se huomioi kuntien palveluiden erot sekä erityistarpeet. Lisäksi ohjelmassa tiedostetaan ja työstetään kulttuurin kaari kaikille ikäryhmille vauvasta vaariin. Ohjelman pohjalta voidaan räätälöidä oma kuntakohtainen kulttuuriopetussuunnitelma eri luokka-asteille ja kulttuurisuunnitelma eri ikäasteille. Kulttuurikasvatusohjelmassa tulee huomioida myös tulevat kuntauudistukset ja mahdolliset kuntayhdistymiset vaikutuksineen kulttuurin lähipalveluihin. Kulttuurikasvatusohjelman pohjalta luodaan maakunnallinen kulttuuripolkumalli, joka kattaa perusopetuksen kaikki vuosiluokat. Kulttuuripolkujen rakentamisessa tehdään vahvaa yhteistyötä alueen koulujen, Pohjois-Savon kulttuurin aluekeskusten (elokuva, valokuva, tanssi ja lastenkulttuuri) ja muiden maakunnallisten lastenkulttuuritoimintaa edistävien toimijoiden kuten Pohjois-Savon sanataidetyöryhmän kanssa. Aluekeskukset ovat esimerkiksi yhdessä hakeneet rahoitusta maakunnallisten kulttuuripolkutyöpajojen ja -materiaalien työstämiseen ja pilotoimiseen. Esitys: TOIMENPITEET HANKKEEN AIKANA -Kulttuurikasvatuksen nykytilanteen selvittäminen osallistuvissa kunnissa -Kulttuurikasvatusohjelman yhteisen mallin valmistelu ja sen käyttöönotosta päättäminen kunnissa. Kulttuurikasvatusohjelman toteutus niissä kunnissa joille se on mahdollista vuoden 2013 aikana. -Jatkohankevalmistelu aiheesta TOIMENPIDE-ESITYKSET HANKKEEN JÄLKEEN TOTEUTETTAVAKSI - Kulttuurikasvatusohjelman vakiinnuttaminen jokaisessa Ylä-Savon kunnassa osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa. - Ylä-Savon mittakaavassa toteutettava erillinen kulttuurikasvatushanke jossa huomioidaan lasten lisäksi myös vanhukset. 2. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman HYVIS 2012-2015 tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteista erityisesti seuraavat huomioidaan kulttuurikasvatuksen suunnittelussa: Kulttuurin aluekeskusten tuottamien palveluiden saaminen alueelle (kuten taidemuseo, valokuvakeskus jne.), tapahtumien ja näyttelyiden hankinta sekä yhteiset kehittämishankkeet yhteistoiminta-alueen kulttuuripalvelujen kanssa, kulttuuritarjontaa viedään kylille, kouluihin ja päiväkoteihin, kartoitetaan yhteistyökumppanit ja tehdään yhteistyötä, lapset oppivat tuntemaan omaa kulttuuriperintöään ja juuriaan

mm. alueen museoissa, Ylä-Savon museoiden yhteinen markkinointi, vanhempien ja koulujen aktivointi sekä Opetuspakettien luominen lapsille ja nuorille. Näiden toimenpiteiden vastuutahoksi on määritelty kulttuuritoimet. HYVIS 2012-2015 (http://www.nettiaviisi.fi/node/618 ) 6.6. Kulttuuri- ja kirjastopalvelut Kulttuuri Kunnan tehtävänä on edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa kunnassa. Kunnan tehtävänä on myös järjestää kunnan asukkaille mahdollisuuksia taiteen perusopetukseen sekä harrastusta tukevaan opetukseen taiteen eri aloilla. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan tässä laissa taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelujen tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä. Iisalmessa, Kiuruvedellä ja Sonkajärvellä on päätoimiset kulttuurisihteerit. Vieremällä kulttuuritoimen tehtävät ovat osa kansalaisopiston rehtorin toimenkuvaa (25 %). Iisalmessa ja Kiuruvedellä on kulttuurikeskukset, Sonkajärvellä ja Vieremällä tapahtumia järjestetään kirjastotalojen yhteydessä sekä muissa tiloissa. Tärkeitä paikkoja ovat myös museot, joiden palveluja käyttävät mm. koulut ja päivähoito. Iisalmessa, Kiuruvedellä, Sonkajärvellä ja Vieremällä on kotiseutumuseot, jotka mahdollistavat mm. tutustumisen paikalliseen perinteeseen. Lisäksi on erikoismuseoita, kuten luontomuseo, postimerkkimuseo, Juhani Ahon museo Iisalmessa sekä pullomuseo Sonkajärvellä. Lain edellyttämää taiteen perusopetusta annetaan alueen kunnissa kansalaisopistojen, Ylä-Savon musiikkiopiston ja Ylä-Savon käsi- ja taideteollisuus ry:n toimipisteiden kautta.lasten- ja nuortenkulttuuri kuuluu yhtenä osana kulttuuritoimen painopistealueisiin. Tavoitteena on, että alueen lapset ja nuoret saavat monipuolisia kokemuksia ja elämyksiä kulttuurin ja taiteen alalta. Kaiken toiminnan perustana on kulttuurikasvatus, jolla pyritään kasvattamaan lasten ja nuorten kulttuuritietoisuutta. Kulttuurikasvatus toteutetaan siten, että lapsille ja nuorille suunnattu kulttuuritarjonta on monipuolista ja eri osa-alueista koostuvaa. Kulttuuritoimi toteuttaa lasten- ja nuortentapahtumia itsenäisesti, mutta myös yhteistyössä eri järjestöjen ja hankkeiden kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lapsille ja nuorille kohdennettuja erilaisia tapahtumia järjestetään useita vuosittain. Tapahtumat käsittävät esimerkiksi näyttelyitä, teatterivierailuja, konsertteja, työpajoja. Lisäksi järjestetään kaikille avoimia yleisötapahtumia, joihin voivat myös osallistua lapset perheineen. Kulttuuriavustuksilla tuetaan yhdistysten lasten- ja nuortenkulttuurityötä konserttien ja muiden lastentapahtumien järjestämiseksi. Pohjois-Savon alueella toimivat aluekeskukset, kuten Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu tuottavat myös kulttuuripalveluja. KULTTUURI- JA KIRJASTOPALVELUJEN TAVOITTEET, TOIMENPITEET, VASTUUTAHOT JA AIKATAULUT Tavoite 1 Lasten ja nuorten hyvinvointia edistetään monipuolisten kulttuurija kirjastopalvelujen avulla Toimenpide 1 Laadukkaiden ja monipuolisten palvelujen takaaminen kunnissa: riittävät määrärahat ja resurssit Vastuutaho Kuntien valtuustot ja lautakunnat, johtavat viranhaltijat Toimenpide 2 Kirjastossa järjestetään lapsille ja nuorille kohdistettuja tapahtumia, nuorisotoimet, kulttuuritoimet, järjestöt

Toimenpide 3 Kulttuurin aluekeskusten tuottamien palveluiden saaminen alueelle (kuten taidemuseo, valokuvakeskus jne.) Vastuutaho kulttuuritoimet Yhteistyökumppanit Aluekeskukset Toimenpide 4 Tapahtumien ja näyttelyiden hankinta sekä yhteiset kehittämishankkeet yhteistoiminta-alueen kulttuuripalvelujen kanssa Vastuutaho Kulttuuritoimet yhteistyökumppanit Kirjastot, järjestöt, seurakunnat, yritykset sponsorina jne. Toimenpide 5 Verkostoituminen: kartoitetaan yhteistyökumppanit ja tehdään yhteistyötä Vastuutaho Kulttuuritoimet, kirjastot, päiväkodit, nuorisotoimi, järjestöt aikataulu 2012-2014 Tavoite 2 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut vastaavat lasten ja nuorten toiveita. Kulttuuri- ja kirjastopalvelut saadaan lähipalveluina. Toimenpide 1 Lapset ja nuoret ovat mukana suunnittelemassa kulttuuritapahtumia sekä osallistuvat kirjastotoiminnan suunnitteluun ja aineiston valintatyöhön., Kulttuuritoimet, kulttuuriyhdyshenkilöt, päiväkodit, nuorisotoimi Toimenpide 2 Kirjastoissa tehdään lapsille suunnattu markkinointisuunnitelma Yhteistyökumppanit Toimenpide 3 Kulttuuritarjontaa viedään kylille, kouluihin ja päiväkoteihin Vastuutaho Kulttuuritoimet, päiväkodit, kyläyhdistykset Toimenpide 4 Taataan laadukkaat kirjastoautopalvelut haja-asutusseuduille Tavoite 3 Lapset ja nuoret ovat tottuneita ja aktiivisia kirjaston käyttäjiä Toimenpide 1 Turvataan kirjaston kokoelmien monipuolinen uudistuminen Vastuutaho Kunnat, kirjastot, Toimenpide 2 Lapsille ja nuorille annetaan säännöllisesti kirjastonkäytön opetusta, päiväkodit, kodit

Toimenpide 3 Hyödynnetään kirjastohenkilökunnan erityisosaamista ja vinkataan aineistoja kirjastossa, kouluilla ja sosiaalisessa mediassa. Satutunnit pidetään kirjastoissa ja kirjastoautossa., päiväkodit, perhepäivähoitajat, sosiaalinen media Toimenpide 4 Kirjaston luku- ja kirjallisuusdiplomeja suoritetaan säännöllisesti. Kirjasto laatii valmiit lukulistat Toimenpide 5 Kirjastossa järjestetään vanhempainiltoja, joissa lukemiseen innostamisesta tiedotetaan koteihin. Tavoite 4 Lapset oppivat tuntemaan omaa kulttuuriperintöään ja juuriaan mm. alueen museoissa Toimenpide 1 Ylä-Savon museoiden yhteinen markkinointi Vastuutaho Kulttuuritoimet, alueen museot Toimenpide 2 Vanhempien ja koulujen aktivointi Vastuutaho Kulttuuritoimet Toimenpide 3 Opetuspakettien luominen lapsille ja nuorille Vastuutaho kulttuuritoimet, alueen museot Aikataulut 2012-2014 Toimenpiteet Kulttuurikasvatusosion toimenpiteet Tehhään yhessä hankkeessa toteuttavat kuntien strategioita, HYVIS 2012-2015 hyvinvointiohjelman tavoitteita, perusopetuksen opetussuunnitelmien tavoitteita sekä laadukkaan ja monipuolisen kulttuurikasvatuksen tavoitteita. Kulttuurikasvatusohjelman yhteisen mallin valmistelu ja sen käyttöönotosta päättäminen kunnissa. Ohjausryhmälle on toimitettu tutustuttavaksi malleja muualla Suomessa toteutetuista kulttuurikasvatusohjelmista. Esimerkkejä: http://www.poleeni.fi/files/kulttuuritarjotin%202012-2013(1).pdf http://www.lastenpiipoo.fi/kulttuurirappuset-kulttuurikasva/ http://www.tampere.fi/material/attachments/t/61dn6ndbw/lopullinen_kulttuurikasvatusohjelma.pdf

http://www.taikalamppu.fi/index.php/fi/kulttuuripolut http://salopolku.ning.com/ http://www.joy2010.fi/polku-kulttuurikasvatusohjelma-tutustuttaa-lapset-lahiymparistoon kulttuuriympäristö: http://www.saranat.fi/ http://www.oph.fi/oppimisymparistohankkeet_2009/kulttuuri_ja_lahiymparisto/kulttuuriymparisto_verko ssa K9 kortti, malleja maailmalta: http://kulttuurikasvatus.kuopio.fi/k9-kortti;jsessionid=e9c6626f9ed790a86b323438d0656c00 Kuopio http://www.ponunet.fi/sivut/el%e3%a4m%e3%a4t%e3%a4/vapaa-aika/k9/ Joensuu https://sites.google.com/site/koulujenkulttuuripolku/k9-kulttuurikortti Mikkeli http://www.tuusula.fi/sivu.tmpl?sivu_id=1436 Tuusula http://www.lappeenranta.fi/suomeksi/palvelut/kulttuuri/k9_kulttuurikortti.iw3 Lappeenranta LAHTI Kulttuurikasvatusohjelman rakenne: 1.luokka: Kirjasto (kirjastoon tutustuminen) 2. luokka: Sinfonia Lahti 3. luokka: Kaupunginteatteri, Hiihtomuseo, Kirjasto (kirjavinkkaus) 4. luokka: Taidemuseo, Radio- ja tv-museo 5. luokka: Historiallinen museo 6. luokka: Sinfonia Lahti 7. luokka: Taidemuseo, Kirjasto (tiedonhaku) 8. luokka: Kulttuurikeskus (Nuorisoteatteri) 9. luokka: Kulttuurikortti (omatoiminen) Esityksiä yläsavolaisen kulttuurikasvatusohjelman elementeiksi Ylä-Savoon rakennetaan kuntien yhteinen kulttuurikasvatusohjelma, joka huomioi kuntien palveluiden erot sekä erityistarpeet. Hankkeen aikana selvitetään kulttuurikasvatuksen nykytilanne osallistuvissa kunnissa, valmistellaan yhteinen kulttuurikasvatusohjelman malli ja pilotoidaan sitä niissä kunnissa joissa se on vuoden 2013 aikana mahdollista. Hankkeen aikana valmistellaan aiheen jatkotoimenpiteet, kuntien omien toimintojen ja mahdollisesti alueellisen erillisen kulttuurikasvatushankkeen osalta. Alla paikallisiin kohteisiin pohjaava, minimiresursseilla toteutettavissa oleva esitys: 1. luokka: Kirjasto (kirjastoon tutustuminen) 2. luokka: Musiikkiprojekti (oppilaan omaa tekemistä, koulun omaan musiikinopetukseen sisällytettynä) 3. luokka: Kirjasto (kirjavinkkaus) 4. luokka: Paikallismuseoon ja kotiseudun historiaan tutustuminen 5. luokka: Kuvataideprojekti (oppilaan omaa tekemistä, koulun omaan kuvisopetukseen sisällytettynä) 6. luokka: Rakennettu ympäristö / arkkitehtuuri 7. luokka: Kirjasto (tiedonhaku) 8. luokka: Teatteriprojekti (joko hankittu produktio / teatterivierailu tai oppilaiden omaan tekemiseen perustuva produktio kunnan lähtökohdat huomioiden) 9. luokka: Kulttuurikortti (tavoitteena oppilaan omatoiminen kulttuuriharrastaminen, olisiko koko alueen kortti tavoitteena? Kulttuurikasvatusohjelman pilottien toteutus niissä kunnissa joille se on mahdollista vuoden 2013 aikana. Pilottiesityksiä kulttuurikasvatusohjelman testaamiseksi syksyllä 2013:

1) Valtakunnallinen Mennään museoon viikko 8.-11.10.2013. Teemana rakennettu kulttuuriympäristö jolloin museoalueiden rakennuksiin voi tutustua ulkopuolelta. 2) Euroopan rakennusperintöpäivän kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu jossa lapset ja nuoret ideoivat uusia käyttötarkoituksia rakennuksille tai rakennelmille. Kilpailu innostaa lapsia ja nuoria havainnoimaan lähiympäristöään ja vaikuttamaan kulttuuriympäristöön. http://www.rakennusperinto.fi/muuta_sisaltoa/erp/fi_fi/kulttuuriympariston_tekijat/ 3) Euroopan rakennusperintöpäivän Avataan silmät! Avataan ovet! tapahtumaosio: Mikä kohde teidän paikkakunnallanne on saanut uuden käyttötarkoituksen? Mikä tyhjillään oleva rakennus odottaa käyttäjiä? Kaikki, yksityisistä henkilöistä yhteisöihin ja yrityksiin, ovat tervetulleita järjestämään rakennusperintöpäivien tapahtumia. Vuositeeman mukaisesti avointen ovien päiviä ja tutustumiskäyntejä voi järjestää erityisesti kohteisiin, joissa käyttötarkoitus on muuttunut. Huomion voi kiinnittää myös rakennukseen, joka tulisi saada jälleen käyttöön. Tapahtumien pääviikonloppu on 6.-8.9.2013, mutta ohjelmaa voi järjestää myös muuna ajankohtana. 4) Konserttikeskuksen valtakunnalliset kiertueet: Kaikki Konserttikeskuksen esiintyjäryhmät ovat mukana tässä koko maan kattavassa kiertuetarjonnassa. Konsertteja myydään kolmen konsertin eli yhden työpäivän paketteina, joista muodostetaan kiertueita. Työpäivään voidaan yhdistää myös työpajoja. http://www.konserttikeskus.fi/fi/konsertit_ja_kiertueet Konserttiin voidaan yhdistää myös osio, jossa oppilaat toimivat konsertin tuottajina: http://www.konserttikeskus.fi/fi/konsertit_ja_kiertueet/oppilaat_konsertin_tuottajina Tietoa esiintyjistä: http://www.konserttikeskus.fi/fi/esiintyjat/esiintyjapankki/esiintyjaryhmat_2012-2013_lyhyesti 5) Kaski-kiertonäyttely (tulee lainattavaksi Lapinlahden taidemuseosta, oli esillä Iisalmessa alkukesällä). Jatkohankevalmistelu aiheesta Toukokuussa hankkeeseen oltiin yhteydessä alueellisen kulttuurikasvatushankkeen valmistelijoiden toimesta (14.5. Eeva Eloranta, ITAK). Alla ote hankesuunnitelmasta: Kulma kulttuuria Pohjois-Savon maakuntiin on neljän taiteen alan aluekeskuksen yhteistyönä toteutettava hanke. Hankkeen tarkoituksena on luoda pysyviä toimintamalleja taiteilijoiden työllistämiseen, sekä kulttuuritoiminnan lisäämiseen Pohjois-Savossa, erityisesti pienillä paikkakunnilla. Hankkeessa mukana olevat tahot ovat Tanssitaiteen tuki ry / Itäinen tanssin aluekeskus (ITAK), Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu ry / Lastenkulttuurikeskus Lastu, Victor Barsokevitsch seura ry / VB valokuvakeskus ja Itä-Suomen AV-kulttuurin edistämis- ja kehittämisyhdistys ISAK ry. Hankkeessa yhteistyökumppanina toimii Taiteen edistämiskeskuksen Itä-Suomen toimipiste. Läänintaiteilijoiden työpanosta tullaan hyödyntämään osana projektin ammatillista tasokkuutta. Tiivistä yhteistyötä tehdään myös toiminnan kohteena olevien kuntien kanssa (mm. kulttuuritoimet ja koulut). Aluekeskusten ja kuntasektorin toimijoiden kanssa on tavoitteena synnyttää pysyvä ja jatkuva yhteistoimintamalli, jota voidaan jatkaa myös hankkeen jälkeen. Eri puolilla Suomea on vuosien varrella toteutettu monenlaisia lapsille ja nuorille suunnattuja kulttuuriopetussuunnitelmia ja kulttuuripolkuja. Kulttuuripolut ja toiminnot ovat keskittyneet suurempiin kaupunkeihin, missä on muutoinkin lähellä erilaisia kulttuurilaitoksia ja tarjontaa. Toisin sanoen pienemmät paikkakunnat ovat jääneet auttamatta vaille kehittävää kulttuuritoimintaa. KULMA-hankkeessa Pohjois- Savossa toimivat aluekeskukset kehittävät ja mallintavat maakunnallisia kulttuuripolkuja. Kulttuuripolut jalkautuvat kuntakeskusten ulkopuolelle maaseudulle ja kyläkouluihin, minne ei toistaiseksi ole luotu lasten ja nuorten kulttuuriopetussuunnitelmia eikä kulttuuripolkuja, ja missä kulttuurilaitokset sekä kulttuuritoiminta ja -toimijat ovat kaukana. KULMA-hankkeen tarkoituksena on luoda maakunnallinen kulttuuripolkumalli, jonka kohderyhmänä ovat ensimmäisessä vaiheessa Ylä-Savon pienet paikkakunnat, sekä niiden kyläkoulut. Ylä-Savossa kyläkouluja,

eli kuntakeskuksen ulkopuolella olevia kouluja on 19. Kaikki kuntakeskusten ulkopuolella olevat kyläkoulut ovat alakouluja. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on kulttuuritoiminnan tasa-arvoisuuden, sekä saatavuuden ja saavutettavuuden parantaminen viemällä toiminta lähelle vastaanottajaa. Mallinnettavat kulttuuripolut ovat todellista kulttuurin lähipalvelua ja niissä on matala osallistumisen ja tekemisen kynnys. Ohjausryhmälle hankkeesta tiedotettiin 15.5. ja ratkaisuksi ohjausryhmä päätyi 16.5. siihen, että omassa hankesuunnitelmassamme (OKM / Tehhään yhessä 2 vaihe) kulttuurikasvatukseen liittyvät toimenpiteet saadaan valmiiksi hankkeen 1. vaiheen aikana eikä toiseen vaiheeseen haeta tälle teemalle rahoitusta. 14.11. jätetyssä Tehhään yhessä hankkeen jatkorahoitushakemuksessa kulttuurikasvatusohjelman vakiinnuttaminen ja mahdollinen laajentaminen varhaiskasvatuksen ja lukioiden puolelle sisällytettiin jatkohankkeen tavoitteisiin. Palveluhankinnat, menettely Ohjausryhmälle on toimitettu tutustuttavaksi erilaisia yhteishankintamenettelyjä palveluhankintojen suhteen. Menettelyä testattiin syksyn 2013 aikana Sonkajärven ja Vieremän teatteriaiheisella yhteishankinnalla kuntien kouluihin.