ELÄMÄÄ KUVA-OHJELMAN JÄLKEEN KUNTOUTTAVAN VANKITYÖN VAIKUTTAVUUS SIVIILISSÄ SELVIYTYMI- SEEN Petra Alavuotunki Suvi Virtanen Opinnäytetyö, kevät 2006 Diakonia-ammattikorkeakoulu Helsingin yksikkö Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)
TIIVISTELMÄ Alavuotunki Petra, Virtanen Suvi. Elämää Kuva-ohjelman jälkeen. Kuntouttavan vankityön vaikuttavuus siviilissä selviytymiseen. Helsinki, kevät 2006, 54 s., 4 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK). Tämä tutkimus liittyy vuonna 1999 alkaneeseen ja vuonna 2001 vakinaistettuun Kuntouttava vankityö-ohjelmaan (Kuva). Kuntouttava vankityö-ohjelma (Kuva) on Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ja vankeinhoitolaitoksen yhteisohjelma, jonka tavoitteena on parantaa helsinkiläisten vankien yhteiskuntaan sijoittumista. Ohjelmaan valitaan miesvankeja, jotka ovat valmiita sitoutumaan päihteettömyyteen ja rikoksettomuuteen. Toiminta perustuu Rikosseuraamusviraston ja Helsingin kaupungin sosiaaliviraston yhteistyösopimukseen. Ohjelmaan valituille vangeille järjestetään päihdekuntoutusta, kuntoutusta, asumispalveluita ja muuta tukea, jota Helsingin kaupungin sosiaalivirasto ja Helsingin työsiirtola yhteistyössä järjestävät. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia ja selvittää kuntouttavan vankityö-ohjelman (Kuva-ohjelman) merkitystä siviilissä selviämiytymiselle vapautuvien vankien näkökulmasta. Tutkimuksessa on tarkasteltu onko Kuva-ohjelmalla ollut vaikutusta vapautuvien vankien elämään, asumisen tasoon, työllistymiseen sekä päihteiden käyttöön. Tutkimuksemme selvittää haastateltavien esiintuomia kehittämistarpeita Kuva-ohjelman suhteen. Tutkimuksessa on lisäksi selvitetty mitkä tekijät ovat auttaneet Kuva-ohjelman läpikäyneitä siviilissä selviytymiseen. Tutkimuksemme näkökulmana on ollut Kuva-ohjelman läpikäyneiden omat näkemykset ja kokemukset. Tutkimusta varten on haastateltu yhdeksää Kuvaohjelmaa läpikäynyttä miestä, joiden vapautumisesta on kulunut jo yli kaksi vuotta. Iältään haastateltavat ovat olleet 37-47-vuotiaita. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisella tutkimusmenetelmänä teemahaastattelua käyttäen. Tutkimuksen tulosten mukaan Kuva-ohjelmasta on ollut hyötyä haastateltaviemme siviilissä selviytymiseen. Päihteidenkäyttö on vähentynyt merkittävästi ja asumisen taso sekä työllistyminen ovat parantuneet. Haastateltavat korostivat omaa motivaatiota päihteettömään ja rikoksettomaan elämään. Kuvaohjelma on merkittävästi tukenut tämän tavoitteen toteutumisessa. Kaiken kaikkiaan haastateltavat olivat tyytyväisiä Kuva-ohjelmaan. Kehittämistarpeina haastateltavat näkivät tarpeellisena, että vapautumisen jälkeinen tuki jatkuisi nykyistä pidempään. Asumispalveluissa nähtiin myös parannettavaa. Asiasanat: elämänhallinta, elämänlaatu, kuntouttava työtoiminta, kvalitatiivinen tutkimus, päihdehuolto, selviytyminen, sosiaalinen tuki, vankeinhoito
ABSTRACT Alavuotunki, Petra & Virtanen, Suvi. Life after prisoners rehabilitation program. Helsinki, Spring 2006, 54 p., 4 appendices. Diaconia University of Applied Sciences. Helsinki Unit, Programme in Social Services. This study is connected with a prisoners rehabilitation work program which began 1999 and was made permanent 2001. The prisoners rehabilitation work program is Helsinki Social Services Department and Prison Service s program, the goal of which is to integrate Helsinki prisoners better back into the society. In the program male prisoners committed to a lifestyle without drugs and crimes are selected. This functional model is based on The Criminal Sanctions Agency program and Helsinki Social Services Department s co-operation agreement. The purpose of this study was to survey prisoners rehabilitation work program and its implication to coping in civilian life eg released prisoners command of life, the standards of housing, employment opportunity and intoxicant problems. In summer 2005 four nine men, aged 37 to 47, were interviewed. They had been out of prison two or over two years. The study was carried out using qualitative research methods: thematic interviews. Study results indicated that prisoners rehabilitation work program had been useful to interviewees lives. Drug use seemed to have substantially decreased, the level of housing and employment opportunity improved. Interviewees highlighted their own motivation in a life without substance abuse and crime, and prisoners rehabilitation work program gave them a great opportunity for this. However, interviewees wished for a longer support period and improved housing services. Key words: command of life, The Criminal Sanctions Agency, intoxicant, prisoners, qualitative research, rehabilitation work program, social support
SISÄLLYS 1 JOHDANTO 6 2 KUNTOUTTAVA VANKITYÖ 8 2.1 Vankilan tehtäviä 8 2.2 Kuntoutuksen historiaa vankiloissa 10 2.3 Kuntoutuksen ja perustyön välinen jännite 12 2.4 Uusintarikollisuuden vähentäminen 14 2.5 Kuntouttavia ohjelmia vankiloissa 15 2.6 Kuntoutuksen tuloksellisuus 17 2.7 Kuva-ohjelma 18 3 VAPAUTUVIEN VANKIEN SOSIAALISIA ONGELMIA 20 3.1 Asunnottomuus 20 3.2 Työllistymisen vaikeudet 21 3.3 Päihteet 21 3.4 Uusintarikollisuus 22 4 AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET 22 5 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET 27 6 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 28 6.1 Tutkimusmenetelmä ja aineiston kerääminen 28 6.2 Aineiston analysointi 30 6.3 Eettiset kysymykset 31
7 TUTKIMUSTULOKSET 31 7.1 Haastateltavien taustatiedot 31 7.2 Asunto on tärkeä 32 7.3 Työn merkityksellisyys 33 7.4 Päihteidenkäytön muutos 35 7.5 Sosiaalisten verkostojen merkitys 36 7.6 Kuva-ohjelmasta on ollut hyötyä 38 7.7 Kuva-ohjelman kehittämistarpeet 40 7.8 Tulevaisuuden näkymät ja unelmat 42 8 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA 43 8.1 Tutkimuksen luotettavuuden arviointi 48 8.2 Kehittämisideat ja jatkotutkimusehdotukset 50 LÄHTEET 52 LIITTEET Liite 1 Tutkimuslupa Liite 2 Kirje haastateltaville Liite 3 Suostumuslomake Liite 4 Teemahaastattelurunko
JOHDANTO Vapautuneista vangeista merkittävä ja lisääntyvä osa on työelämän ulkopuolella. Selvitykset kertovat vankilakierteen johtavan työkyvyn heikkenemiseen. Työja toimintakyvyn on osoitettu liittyvän myös uusintarikollisuuteen. Vankeusrangaistusten pikauusijoista lähes kaikki ovat työvoimahallinnon määrittelyjen mukaan työvoiman ulkopuolella. (Komiteamietintö 2001, 102). Suomessa on 1990-luvun lopulla vahvistunut näkemys, että rangaistusajan toimintasisältöihin tulisi kuulua kuntouttavia ja elämänhallintaa parantavia elementtejä. Nykyisin korostetaan aikaisempaa enemmän sitä, että vankien yhteiskuntaan sopeuttaminen edellyttää moniammatillista työtä ja usein varsin räätälöityjä palveluja. Vankeinhoitoa koskevan lainsäädännön ja rakenteiden muutos astuu voimaan vuoden 2006 lokakuussa. Muutos merkitsee aiempaa suunnitellumpaa toimintaa, jolla vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan ja yhteiskuntaan sijoittumiseen yritetään lisätä. Uudistuksella pyritään myös lisäämään yhteistyötä vankeinhoitolaitoksen ja yhteiskunnan muiden viranomaisten ja toimijoiden kesken vankilasta vapautuneiden yhteiskuntaan sijoittumisen edistämiseksi. Tällä hetkellä vankeinhoidossa on suuntauksena kuntouttava ja valmentava toiminta. Kuntouttavaa toimintaa on ryhdytty järjestämään yhä lisääntyvissä määrin niin opiskelun, työnteon, sosiaalisten taitojen kuin päihteettömän elämänhallinnan tukemiseksi. Vankeusrangaistuksen aikana toteutettavat toimenpiteet eivät kuitenkaan yksistään riitä. Vapaudessa selviytyminen edellyttää sekä seuraamusjärjestelmän piirissä toteutettujen toimenpiteiden jatkuvuutta rangaistuksen suorittamisen jälkeen että erityisiä esimerkiksi asumiseen ja päihdehuoltoon liittyviä tarpeenmukaisia palveluja. Tarkoituksemme on tutkia ja selvittää kuntouttavan vankityö-ohjelman (Kuvaohjelman) merkitystä siviilissä selviytymiselle vapautuvien vankien näkökulmasta. Kuntouttava vankityö aiheena on ajankohtainen tällä hetkellä.sen vaikutusta
7 ei ole kuitenkaan vielä tutkittu kovin paljon. Sen vuoksi tästä aiheesta on hyvä saada lisää tutkimustietoa. Kuntouttava vankityö on suhteellisen uusi asia vankeinhoidon historiassa. Kuntouttavasta vankityöstä on erilaisia mielikuvia ja ristiriitoja jopa vankeinhoidon henkilöstön välillä. Kenties uusi tutkimustieto selkeyttää ja antaa uutta näkökulmaa asiaan. Kuntouttavaan vankityökokeiluprojektiin osallistuivat yhteistyössä Oikeusministeriön vankeinhoito-osasto, Helsingin kaupungin sosiaalivirasto sekä Helsingin lääninvankila. Nykyisin projektin toiminta on vakinaistettu pysyväksi kuntouttava vankityö ohjelmaksi (Kuva). Se on Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ja vankeinhoitolaitoksen yhteisohjelma, jonka tavoitteena on parantaa helsinkiläisten vankien yhteiskuntaan sijoittumista. Mielenkiintoista on selvittää, onko kuntouttavalla vankityöohjelmalla vaikutusta vapautuneiden vankien päihteettömyyteen ja siviilissä selviytymiseen sekä vaikuttaako tällainen ohjelma uusintarikollisuuteen ennaltaehkäisevästi. Vankeusrangaistustaan suorittava vanki aloittaa Kuva-ohjelman noin puoli vuotta ennen vapautumistaan, jolloin hän siirtyy suljetusta vankilasta Helsingin työsiirtolaan. Kuva-ohjelmassa mukana olevat vangit käyvät päivittäin Helsingin kaupungin työtoiminnassa työsiirtolan ulkopuolella. Vankeusrangaistuksen päätyttyä Kuva-ohjelmaan osallistunut voi jatkaa ohjelmassa jopa kahden vuoden ajan. Tällöin hän saa jatkaa työskentelyä samassa työpisteessä, jossa on työskennellyt myös vankeusrangaistuksen aikana. Kuva-ohjelmassa mukana oleva on intensiivisen sosiaalityön piirissä sekä saa tukea asumiseen ja päihteettömään elämänhallintaan. Opinnäytetyömme teoreettisessa osuudessa tarkastelemme vankeinhoidon yleisiä periaatteita kuntoutuksesta. Tutkimuksemme empiirinen osuus on toteutunut haastattelemalla yhdeksää Kuva-ohjelman läpikäynyttä mieshenkilöä, joiden vapautumisesta on kulunut vähintään kaksi vuotta. Tarkoituksemme on selvittää, onko Kuva-ohjelmalla ollut merkitystä siihen, kuinka vangit ovat selviytyneet vapautumisen jälkeen. Selvitämme heidän omia kokemuksiaan Kuvaohjelmasta sekä siitä, onko sillä ollut positiivista ja myönteistä vaikutusta heidän
8 elämäänsä. Tarkastelemme myös, onko Kuva-ohjelmalla ollut vaikutusta päihteidenkäytön vähentämiseen tai lopettamiseen. Tarkastelun kohteena tutkimuksessamme on myös Kuva-ohjelman mahdollinen vaikutus vapautuneen vangin asumisen tasoon sekä työllistymiseen. Edellä mainittujen lisäksi olemme myös tutkineet Kuva-ohjelman vaikutusta uusintarikollisuuteen haastateltaviemme osalta. 2 KUNTOUTTAVA VANKITYÖ 2.1 Vankilan tehtäviä Vankilan on aina ajateltu täyttävän erilaisia tehtäviä. Vankila pyrkii rangaistusmuotona vaikuttamaan rikollisuuteen ennaltaehkäisevästi. Rankaisemisen yleisestävän vaikutuksen ajatellaan ehkäisevän kansalaisia tekemästä rikoksia. Vankeusrangaistuksen on tarkoitus antaa pelotevaikutus muille mahdollisille rikoksentekijöille. Rankaisun tehtävänä on myös pitkällä tähtäimellä luoda yleistä moraalia kansalaisten keskuudessa. (Laine 2002, 123.) Vankeusrangaistuksen tehtäväksi voidaan asettaa myös rikoksen tekijöiden vaarattomaksi tekeminen, eristäminen muista kansalaisista. Tätä on kritisoitu siksi, että vankilaan joutuminen ei aina estä henkilön rikollisen toiminnan jatkumista. (Laine 2002, 123.) Vankiloissa tapahtuu esimerkiksi päihde- ja väkivaltarikoksia. Huumausaineidenkäyttö voi jopa lisääntyä joidenkin henkilöiden kohdalla vankeusrangaistuksen aikana. Negatiivisena suhteessa eristämiseen voidaan nähdä myös seikka, että monesti vanki vapautuu tuomiostaan vielä yhteiskunnan vastaisempana kuin mitä hän oli sinne tullessaan (Lång 2004, 18). Vankeusrangaistuksen tehtävänä voidaan nähdä myös ajatus vääryyden oikeudenmukaisesta hyvittämisestä ja sovittamisesta. Tällä pyritään lähinnä hakemaan oikeudenmukaisuutta, eikä pyritä niinkään hyödyllisiin kriminaalipoliittisiin vaikutuksiin, kuten uusintarikollisuuden vähentämiseen. (Laine 2002, 124.) Aja-
9 tuksena tällöin on, että rangaistuksen tulee olla kärsimystä, joka yhteiskunnan taholta aiheutetaan rikoksentekijälle hänen yhteiskunnalle aiheuttamansa rikoksen sovittamiseksi. Suomessa rangaistuksen täytäntöönpanoon vaikuttaa edelleen tämä vanha sovitusajatus. (Lång 2004, 17.) Vankeinhoidossa edellä mainitut tehtävät ovat olleet käytössä pitkään ja niillä on ollut erilaisia painotuksia eri aikakausina. Kaikki näistä sisältyvät jollain tavalla myös tämän päivän vankeusrangaistukseen. Vankeinhoidolle on siis asetettu monia laajoja yhteiskunnallisia tehtäviä. (Laine 2002, 124.) Nykyisen käsityksen mukaan vankeusrangaistukseen liittyy kaksi vaikeasti yhteen sovitettavaa tavoitetta. Toisaalta tuomittu on yhteiskunnan turvallisuuden vuoksi eristettävä yhteiskunnasta. Toisaalta hänet olisi tärkeää saada yhteiskuntaan jälleensopeutuvaksi. (Lång 2004, 17.) Tärkeä vankilan tehtävä on vankien kuntouttaminen. Kuntoutus on tässä yhteydessä sanana hyvin moniselitteinen ja sillä voidaan ymmärtää monenlaisia asioita ja toimintoja. Kuntoutusajatus voidaan kuitenkin määritellä lyhyesti siten, että sillä tarkoitetaan kaikkia niitä toimia, joilla yksittäiseen rikoksentekijään pyritään vaikuttamaan siten, että hän vähentäisi taipumustaan syyllistyä uusiin rikoksiin ja hänen mahdollisuutensa elää yhteiskunnan hyödyllisenä kansalaisena lisääntyisi. (Laine 2002, 124.) Pidemmällä tähtäimellä tätä tehtävää voitanee pitää yhteiskunnallisesti erityisen tärkeänä. Vangin ongelmat saattavat joskus jopa pahentua vankila-aikana. Hän menettää usein työmarkkinakelpoisuutensa, suuren osan positiivisia ihmissuhteitaan ja tutustuu entistä huonompia käyttäytymismalleja tarjoaviin ihmisiin. Jotta tällainen negatiivinen vankila-aikainen kehitys ei vahvistaisi rikoskierrettä, vankeinhoidon sisällön tulee pyrkiä entistä tarmokkaammin poistamaan näitä ongelmia. Vankeinhoidossa tulee korostua päihdekuntoutus, elämänhallinnan parantamiseen tähtäävä koulutus, fyysinen kuntoutus ja päivittäisten elämäntaitojen opiskelu. Näin vaikutamme syvimmin niihin syihin, jotka ovat vankilaan johtaneet. (Salminen 2002, 311,312.)
10 2.2 Kuntoutuksen historiaa vankiloissa Vankilan voidaan katsoa syntyneen nimenomaan päämääränään vaikuttaa positiivisella tavalla rikoksentekijöihin. Tämä seikka erottaakin nykyaikaisen vankilan ja entisaikojen tyrmän. Linnojen tyrmässä vankeja lähinnä säilytettiin oikeudenkäyntiä tai varsinaista rangaistusta varten. Modernin vankilan katsotaan syntyneen noin 1750 1820 Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopassa. Vankilan tarkoitus oli korvata julmat ruumiinrangaistukset ja erityisin menetelmiin vaikuttaa vankeihin. (Laine 2002, 124.) Kuntoutuksen ja parantamisen elementit olivat nähtävissä jo vankilan esiasteissa, työtaloissa (workhouse), joita alettiin perustaa Englantiin ja Hollantiin 1500- luvun lopulta lähtien. Työtalot eivät olleet vielä varsinaisia vankiloita, vaan niihin sijoitettiin rikollisten lisäksi myös muita ongelmalliseksi koettua väkeä, kuten irtolaisia. Jo vuonna 1589 hollantilainen Jan Laurenszoon Spiegel kehitteli työtalojen vangeille työ- ja ammattiohjelmia. (Laine 2002, 125.) Näin ollen vankienkuntoutuksella ja myös Kuva-ohjelman perimmäisellä toimintaideologialla on vahvat juuret vankeinhoidon historiassa. 1800-luvun kuluessa keskeisiksi rikollisuuteen vaikuttamisen menetelmiksi vakiintuivat vankeinhoidossa ankara työnteko, koulunkäynti, uskonnollinen kasvatus, kurinpito; tarkka päiväjärjestys ja aikataulu sekä oman syyllisyyden tarkastelu ja yksinäisyys. Ensimmäinen kansainvälinen vankeinhoitokongressi totesi Lontoossa vuonna 1872, että vankeinhoidon tavoitteena on paraneminen, ei tarpeettoman kärsimyksen tuottaminen. Sen mukaan vankilan tulee tehdä rikoksentekijöistä ahkeria ja kunnollisia kansalaisia nimenomaan tulevaa vapautta ajatellen. (Laine 2002, 125.) Suomainen vankeinhoito perustui 1800-luvulla niin sanottuun pakkokasvatus ajatteluun aina pitkälle 1960-luvulle saakka. Voidaan kuitenkin sanoa, että vasta 1900-luku oli vankien ja rikollisten kuntoutusideaalin vuosisata. Vankiloihin alkoi tulla psykologeja, sosiaalityöntekijöitä, opinto- ja ammatinvalinnanohjaajia ja psykiatreja. He muodostivat tiimejä, jotka testasivat ja haastattelivat vankeja.
11 Vankeja luokiteltiin erilaisiin luokkiin, joiden perusteena olivat erityisesti heidän kuntoutumistarpeensa ja mahdollisuutensa. Erilaiset vangit sijoitettiin erilaisiin vankiloihin. (Laine 2002, 126 127.) Vuonna 1946 Suomeen perustettiin valtion työsiirtoloita. Niillä ei ollut suoranaisia ulkomaalaisia esikuvia. Työsiirtolat erosivat muista avolaitoksista; uutta oli erityisesti vangeille maksettava palkka ja vartioiden puuttuminen. (Anttila 1981, 341.) Jälkikäteen aikakauden vankeinhoitoa tarkasteltaessa on kuitenkin havaittu, että kysymys on ollut pikemminkin periaatteista ja tavoitteista kuin todellisuudesta itse selliosastoilla. Usein vangit suorittivat tuomioitaan ankarissa ja ahtaissa oloissa. Vanki nähtiin lähinnä passiivisena objektina, johon kohdistettiin erilaisia toimia. (Laine, 2002, 126 127.) Nykyisessä kuntoutusajattelussa vangin omia voimavaroja, yksilöllisyyttä ja motiiveja korostetaan huomattavasti enemmän. Ennen vuosituhannen vaihdetta keskustelu kuntoutuksen mahdollisuuksista lisääntyi alan julkaisuissa voimakkaasti. Esiin on tullut suuri joukko erilaisia tutkimuksia erityyppisten ohjelmien ja toimintojen vaikuttavuudesta. Uuden aikakauden hoitoideologia edellyttää myös vangilta vastuullisuutta hoidon onnistumisessa. Myös henkilökunnalta odotetaan paljon. Työntekijöiden täytyy olla toiminnassaan johdonmukaisia, sitoutuneita ja myös tehtäviinsä koulutettuja. (Laine 2002, 132 133.) Vaihtoehtoisia malleja vankeusrangaistukselle tuli erityisesti 1980-luvun lopulla ja erityisesti 1990-luvulla Suomeenkin. Merkittävä uudistus oli yhdyskuntapalvelun tulo vankeusrangaistuksen vaihtoehdoksi. Vankiloihin tulevia vankeja leimasivat kuitenkin yhä moninaisemmat elämänhallinnan vajeet. Tämä aiheutti muutostarpeita aikaisemmin paljolti tuotannolliseen vankityöhön perustuneeseen vankien toimintavalikoimaan. Koulutuksen ja kuntoutuksen merkitys päivätoimintojen sisältönä korostui. (Komiteamietintö 2001, 44.) Vankeinhoidon historiaa värittävät erilaiset kuntouttavat ajatukset ja kokeilut, jotka näkyivät siis eritavoin eri maiden vankeinhoidon lainsäädännöissä eri aikoina. Toisaalta kuntoutuksen mahdollisuuksiin on suhtauduttu epäilevästi ja kuntoutuksen tuloksia on pidetty heikkoina. Toisaalta on taas väitetty, että kun-
12 touttaville toiminnoille ei ole annettu koskaan kunnon mahdollisuutta, vaan ne ovat jääneet vankilan muiden tehtävien syrjäyttämiksi. Kaikesta huolimatta kuntoutuksen ajatus on jäänyt pysyväksi osaksi vankeinhoitoa ja on siis aktivoitunut Suomessakin muun muassa vankien lisääntyneiden huumeongelmien vuoksi. (Tourunen 2002, 29.) Rikollisuus ja vankiyhteisö ovat monella tapaa voimakkaan sosiaalisia tekijöitä. Tämän vuoksi kuntoutuksessa käytetään yhteisöllistä lähestymistapaa. Esimerkiksi päihderiippuvuudessa sosiaalinen riippuvuus näyttelee merkittävää osaa psyykkisen ja fyysisen rinnalla. (Laine 2002, 134.) Rikollinen elämäntapa myös liittyy moniin muihin sosiaalisiin tekijöihin, joita ovat esimerkiksi asunnottomuus ja työttömyys. 2.3 Kuntoutuksen ja perustyön välinen jännite Monet tutkijat pitävät rangaistuksen ja kuntoutuksen välistä jännitettä vankilan keskeisimpänä rakenteellisena ristiriitana. Vankilan tehtävänä on panna täytäntöön vankeusrangaistuksia ja pyrkiä samalla kuntouttamaan vankeja. Vankilan tulisi olla yhtä aikaa sekä ennaltaehkäisevä, kontrolloiva, negatiivinen ja pelottava, että erityisehkäisevä, hoitava, positiivinen ja kuntouttava laitos. Sosiologisesti vankilaa voidaan tarkastella ikään kuin pienoisyhteiskuntana. Vankila heijastaa sen yhteiskunnan asenteita ja rakenteita, jolta se saa tehtävänsä ja toimeksiantonsa. (Tourunen 2002, 26, 30.) Tourunen seurasi vuonna 2000 tutkimuksessaan Epäilyksen polttopisteessä ulkopuolisena osallistuvana havainnoitsijana ns. terapeuttisen huumehoitoyhteisön sijoittamista vankilan sisään, vankilan yhdeksi osastoksi. Hoito-osaston onnistumisen mahdollisuuksia epäiltiin vahvasti ulkoapäin. Hoito-osaston työryhmä sai tehdä paljon työtä muokatakseen hoito-osastosta myönteistä kuvaa, murtaakseen siihen kohdistuvia ennakkoluuluja ja tehdäkseen sen hyväksytyksi vankilan toimintamuodoksi. Jännitteitä syntyi myös hoito-osastoa toteuttavan työryhmän sisällä. Täysin uudentyyppinen hoito-osasto synnytti jännitteitä vartijoiden ja erityistyöntekijöiden välisessä työnjaossa. Tulkintaeroista huolimatta
13 hoito-osasto pystyi kuitenkin soveltamaan erilaiset näkemykset yhteen ja löytämään hoito-osastolle soveltuvan yhteistyömallin. (Tourunen 2000, 35 76.) Uudet toimintatavat aiheuttavat väistämättä ristiriitaa ja synnyttävät ristiriitoja henkilökunnan kesken. Kuntoutuksen järjestäminen kohtaa käytännössä monia organisatorisia ja rakenteellisia vaikeuksia, mutta ennen kaikkea vankilakulttuurisia jännitteitä niin henkilökunnan ja vankien välillä, kuin vankien keskinäisissäkin suhteissa. Päihdekuntoutusta ei voi toteuttaa vain vankien päihdeongelmiin ja niiden hoitoon keskittyen, vaan päihdekuntoutus synnyttää myös laajempia ja periaatteellisempia kysymyksiä muun muassa vankeinhoidon tehtävästä, eri henkilöstöryhmien välisestä työnjaosta ja vangin asemasta kuntoutuksessa. (Tourunen 2000, 213, 243.) Vankila asettaa jäsenilleen vahvat ja perinteiset lähtökohdat ja rooliodotukset, joista poikkeaminen ei ole aivan yksinkertaista. Toisaalta rooliodotukset eivät ole täysin määrääviä, vaan niitä voidaan myös muokata tietoisella ja tavoitteellisella toiminnalla, kuten edellinen esimerkki osoittaa. (Tourunen 2002, 33.) Uudet toimintamuodot tuovat aina tullessaan haasteita henkilökunnalle ja yhteisölle. On hyvä tiedostaa kontrolloivan ja hoitavan ajattelun välinen ristiriita, kun ajatellaan vankeinhoidon historiaa. Suomessa ja muualla maailmassa on puhuttu jopa hoidon ja rangaistuksen vaihtoehtoisuudesta. Esimerkiksi Ruotsissa sopimushoito on ollut mahdollinen jo vuodesta 1998 muun muassa päihdeongelmaiselle henkilölle, joka sitoutuu hoitoon. Sopimushoitoa voidaan järjestää henkilölle, jonka rikokset liittyvät päihteiden väärinkäyttöön. (Mutalahti 1999, 25.) Suomessakin sopimushoitoa on ryhdytty järjestämään kokeiluluontoisesti vuodesta 2004 alkaen (Oikeusministeriö 2005). Nykyisin ajatellaan entistä enemmän, että vapauden menettäminen rangaistuksena riittää ja vankeusaika voidaan käyttää hyödyllisesti. Tämä tarkoittaa mahdollisuutta viettää vankeusaikaa päihdekuntoutuksessa. Vangin vapautumisen jälkeistä selviytymistä edistetään hänen työ- ja toimintakykyään parantamalla. Rikosten uusimisriskin pienentämiseksi otetaan käyttöön toiminta-ohjelmia, jot-
14 ka vaikuttavat rikollista käyttäytymistä aiheuttaviin ja ylläpitäviin tekijöihin. (Mutalahti 1999, 26.) 2.4 Uusintarikollisuuden vähentäminen Uusintarikollisuuden vähentäminen on yksi osa hallitusohjelman painopistealueeksi määriteltyjen rikoslajien erityistarkastelun kohteesta. Vapautuvien vankien jälkihuoltoa parannetaan kehittämällä seuraamusjärjestelmästä palaavien palveluohjausta ja pääsyä sosiaali- ja terveyshuollon sekä asumis-, koulutus- ja työllisyyspalvelujen piiriin. On tärkeää, että vankilasta vapautuville turvataan heidän tarvitsemansa peruspalvelut, mikä tarkoittaa sosiaali- ja terveyspalveluja sekä koulutus- ja työllistämispalveluja. Se edellyttää vastuukysymysten tarkennuksia eri viranomaisten sekä valtion ja kunnan välillä sekä saumattoman palveluketjun turvaamista vankilan ja siviilin välillä. (Arjen turvaa - sisäisen turvallisuuden ohjelma 2004, 47.) Kunnallisissa ja seudullisissa hankkeissa kehitetään seuraamusjärjestelmien piirissä olevien ja sieltä palaavien palveluohjausta ja suunnitelmallista, pitkäjännitteistä kuntoutusta. Tätä toimintaa on syytä tukea paitsi kehittämisrahoituksella myös turvaamalla itse palvelujen saatavuus. Vastuutahoina toimivat Opetusministeriö, Sosiaali- ja terveysministeriö, Oikeusministeriö, kunnat ja kolmas sektori. (Arjen turvaa - sisäisen turvallisuuden ohjelma 2004, 47.) Toisaalta myös vankeinhoitolaitosta ollaan uudistamassa. Hallitus antoi vuonna 2004 esityksen eduskunnalle uudeksi vankeuslaiksi, jonka taustana on vangin perusoikeuksien vahvistaminen sekä vankeinhoidon sisällöllinen kehittäminen. Esityksen mukaan 2006 alkaen vankeinhoidon keskeinen tavoite on lisätä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan ja edistää hänen elämänhallintaansa ja yhteiskuntaan sopeutumistaan. (Kaukonen 2005.) Laki astuu voimaan 1.10.2006. (Vankeuslaki 23.9.2005/767. 22 luku, 2.)
15 2.5 Kuntouttavia ohjelmia vankiloissa Kuntouttavat ohjelmat ovat lisääntyneet vahvasti erityisesti 1990-luvun lopulla. Erilaisten kuntouttavien toimintaohjelmien tavoitteena on lisätä vangin elämänhallintaa ja sosiaalisia valmiuksia sekä vähentää rikosten uusimisriskiä ja siihen usein liittyvää päihde- ja väkivaltakäyttäytymistä. Lisäksi järjestetään toimintakykyä ylläpitävää toimintaa. Kuntouttava toiminta voi olla erilaisia kursseja, kuntoutusosastojen päiväohjelmia tai lyhyitä leirejä. (Vankeinhoitolaitos 2006.) Vuonna 2004 kuntoutusohjelmiin osallistui 848 vankia. Informointitilaisuuksiin ja lyhyisiin motivointiohjelmiin osallistui aiempaa vähemmän vankeja. Ohjelmaan ja/tai sopimusosastolle tulevan vangin on sitouduttava päihdetestin antamiseen pyydettäessä. Kaikkiin avolaitoksiin pääsyn ehtona on sitoutuminen päihteettömyyteen. Vanki voi myös saada tukea päihteettömyyteen keskustelusta toimintaan perehtyneen työntekijän mm. terveydenhuollon henkilöstön, sosiaalityöntekijän, päihdeohjaajan, psykologin, papin tai vartijan kanssa. Useimmilla vankiloilla on omat päihdetukihenkilöt tai päihdeohjaajat. (Vankeinhoitolaitos 2006.) Tarjoamalla mahdollisuuden erilaisiin päihdekuntoutusohjelmiin ja muuhun toimintaan vankeja tuetaan päihteettömään ja rikoksettomaan elämänhallintaan. (Vankeinhoitolaitos 2006). Tämä on myös Kuva-ohjelman keskeisin tarkoitus. Vapautumisen jälkeinen sosiaalinen selviytyminen näyttäisi olleen parempaa ja etenkin uusintarikollisuus selvästi vähäisempää niillä vankilasta vapautuneilla, jotka ovat tavalla tai toisella onnistuneet selvittämään päihdeongelmansa. (Kaukonen 2005.) Vankeinhoidon eri kuntoutusmuotoja ovat muun muassa Cognitive Skills kurssit, väkivaltarikoksista tuomittujen toimintaohjelmat, seksuaalirikollisista tuomittujen toimintaohjelma, muu sosiaalinen kuntoutus sekä ulkopuoliseen kuntoutuslaitokseen sijoitetut. Useat suljetut laitokset järjestävät perheleirejä, kuntouttavia leirejä tai vapauteen valmentavia leirejä avolaitoksissa. Perheleirejä vangeille ja heidän läheisilleen järjestää myös Vapautuvien Tuki ry. (Vankeinhoitolaitos 2006.)
16 Kriminaalihuoltolaitos voi olla mukana vankilassa järjestettävien kurssien ja vapautumisleirien järjestämisessä. Vuonna 2004 elämänhallintaa lisääviä ja vapauteen valmentavia ohjelmia järjestettiin kymmenessä vankilassa ja niihin osallistui 443 vankia. Lisäksi vankiloissa on meneillä erilaisia kuntouttavia projekteja, näitä ovat muun muassa YRE-, WOP- ja POLKU- projektit. Lisäksi Tampereella toimii Silta-valmennusyhdistys, jonka kanssa Vankeinhoito tekee kuntoutusyhteistyötä. Seuraavaksi kerromme lyhyesti näistä toimintaohjelmista. (Vankeinhoitolaitos 2006.) YRE (Yhteistyössä rikoksettomaan elämään) -projekti oli kansallinen, poikkihallinnollinen hanke. Projekti toimi vuosina 2002 2005. Sen tehostetulla yhteistyöllä etsittiin nykyistä vaikuttavampia keinoja seuraamusjärjestelmän piiriin joutuneiden henkilöiden elämänhallinnan parantamiseksi. (Vankeinhoitolaitos 2006.) WOP (Work Out Project) projekti on vuonna 2001 Keravan vankilassa alkanut projekti. Projekti kuntouttaa nuoria, Uudeltamaalta kotoisin olevia vankeja rikoksettomaan elämään. Käytännössä tämä tarkoittaa työhön valmentamista, päihdekuntoutusta, kuntoutusta ja elämänmuutokseen motivoitumista. Verkostoyhteistyöstä on tullut projektin kantava voima. WOP-projekti on saanut Euroopan Sosiaalirahastolta jatkorahoituksen hankkeelle vuosiksi 2004 2006. Projektin tavoitteena on jatkaa hyväksi havaittua verkostotyön toimintamallia, kehittää sitä edelleen ja laajentaa yhteistyöverkostoa. (Vankeinhoitolaitos 2006.) Polku-projektin tarkoituksena on tukea vangin selviytymistä siviiliin siirryttäessä. Tavoitteena on rakentaa rajatulle kohderyhmälle yksilöllisesti ja verkostotyöllä tuettuja räätälöityjä selviytymispolkuja, alkaen hyvissä ajoin vankeudessa ja kantaen pitkälle siviiliin. Pyrkimyksenä on myös kehittää uudenlaista toimintamallia vankilan ja siviiliviranomaisten välille. Yhteistyökumppaneita ovat kuntien sosiaalitoimi, päihdehuolto, asuntotoimi, työvoimatoimi, Kriminaalihuoltolaitos, poliisi, seurakunnat, järjestöt, oppilaitokset ja omaiset. (Vankeinhoitolaitos 2006.)
17 Vuoden 2001 aikana Vankeinhoitolaitos käynnisti kuntoutusyhteistyön myös Silta-valmennusyhdistyksen kanssa. Yhdistyksen kuntoutuksen tavoitteena on edistää vangin selviytymistä rangaistusaikana, tukea hänen yhteiskuntaan sopeutumistaan sekä vähentää päihdekäyttöä ja riskiä syyllistyä uusiin rikoksiin. Kuntoutuspalveluiden avulla työstetään vangin elämänmuutosprosessia, tarjotaan välineet elämänhallinnan ja toimintakyvyn lisäämiseen ja päihteiden käytön vähentämiseen sekä annetaan perusvalmiudet koulutukseen ja työelämään osallistumiseen. (Vankeinhoitolaitos 2006.) Sopimushoito on uusi rikosoikeudellinen seuraamus päihdeongelmaisille lainrikkojille. Sopimushoito on mahdollista suorittaa päihdehoitoyksiköissä lyhyehkön vankeusrangaistuksen sijasta. Oikeusministeriön asettaman toimikunnan ehdotuksena sopimushoitoa kokeillaan vuosina 2004 2006. (Oikeusministeriö 2005.) Tämän seuraamuksen keskeisenä kohderyhmänä ovat ne lainrikkojat, joita ei päihdeongelmansa vuoksi voida tuomita yhdyskuntapalveluun, mutta joihin - usein juuri päihdeongelmiin liittyvistä syistä, ei myöskään vankeusrangaistuksella ole toivottua tulosta. Vaihtoehtona on tehostettu päihdekuntoutus vankilalaitoksen ulkopuolella. (Kaukonen 2005.) 2.6 Kuntoutuksen tuloksellisuus Kuntoutuksella tarkoituksena on pyrkiä kohti parempaa toimintakykyä, työllisyyttä, sosiaalista osallisuutta ja elämänhallintaa. Alan kirjallisuudessa ja kansanvälisissä seminaareissa on esitelty yhteenvetoja niistä toimintaohjelmista, joilla näyttäisi olevan vaikutusta uusintarikollisuuden ehkäisemiseen. Tulokset eivät ole olleet ristiriidattomia, ovathan olosuhteet ja ongelmatkin varsin vaihtelevia. Jokin toimintatapa voi toimia johonkin rikollisuuslajiin, esimerkiksi omaisuusrikoksiin, mutta väkivaltarikollisiin se ei juuri tehoa. On huomioitava myös seikka, että valtaosa tutkimuksista on tehty Kanadassa ja Yhdysvalloissa, jolloin toimivuudesta esimerkiksi pohjoismaissa ei voida olla täysin varmoja. (Laine 2002, 134-135.)
18 Huolimatta tulosten suhteellisesta ristiriitaisuudesta on mahdollista tehdä joitain johtopäätöksiä siitä, millaisilla toiminnoilla näyttäisi olevan ainakin lyhyellä tähtäimellä vaikutusta uusintarikollisuuteen. Tällaisia kuntoutusmuotoja ovat muun muassa vankiloissa toimeenpantavat terapeuttiset yhteisöt, laadukas ammatillinen koulutus, vankiloissa toimeenpantavat riittävän monipuoliset työ- ja ammattiohjelmat sekä jälkihuollon työllistävä toiminta. (Laine 2002, 135.) Tällaiseksi voitaneen Kuva-ohjelmakin laskea. Irtautuminen päihde- ja rikoskierteestä ei riipu pelkästään ihmisten omasta halusta, vaan se edellyttää kokonaisvaltaista kuntoutusta. Myönteisen elämänmuutoksen toteuttaminen edellyttää myös sitä, että vankilasta vapautuville turvataan riittävät yhteiskunnan tukipalvelut, joihin sisältyy tarvittava kuntoutusjatkumo vapautumisen jälkeen. Tärkeimpänä selviytymiskeinona siviilissä on suhteiden katkaisu huumekavereihin. Tärkeää on löytää uusia positiivisia ja päihteettömiä ihmissuhteita, joiden kautta he saavat uuden päihteettömän ja rikoksettoman tukiverkoston. (Karsikas 2005, 149.) 2.7 Kuva-ohjelma Kuntouttava vankityö (Kuva) on Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ja vankeinhoitolaitoksen yhteisohjelma, jonka tavoitteena on parantaa helsinkiläisten miesvankien yhteiskuntaan sijoittumista. Kuntouttava vankityö on jatkoa vankilan päihdekuntoutukselle, työhön valmentumiselle ja muulle selviytymismahdollisuuksista edistävälle toiminnalle. Kuva-ohjelma on jatkoa Oikeusministeriön vankeinhoito-osaston, Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ja Helsingin lääninvankilan järjestämän vankeusrangaistukseen tuomittujen vankeja koskevaan kuntouttavaan vankityöprojektiin, joka toteutettiin 15.11.1999 14.4.2000. (Vankeinhoitolaitos 2006.) Kuva-ohjelma on tarkoitettu helsinkiläisille miesvangeille. Vangin tulee olla motivoitunut päihdeongelmansa hoitamiseen ja edistynyt sen hoitamisessa vankilassa. Vanki voi itse ilmoittaa halukkuutensa osallistua kuntoutusohjelmaan ja kertoa siitä henkilökunnalle. Vangit valitsee työryhmä, johon kuuluu vankilan työntekijöitä, sosiaaliviraston edustajia ja mahdollisesti muita yhteistyötahoja.
19 Valinta perustuu vankilassa tehtyyn työ- ja toimintakyky- (TARKE) arvioon, jossa otetaan huomioon terveydentila, työkyky, päihdekuntoutustarve sekä turvallisuus. Ohjelmassa edellytetään kirjallisesti sitoutumista päihteettömyyteen, työntekoon ja ohjelmaan liittyvään muuhun toimintaan. Kaikki toiminta tapahtuu yhteistyössä ohjelmaan osallistuvan vangin kanssa ja hänen omien tarpeittensa mukaisesti. (Vankeinhoitolaitos 2006.) Vanki aloittaa ohjelmassa noin puoli vuotta ennen vankilasta vapautumistaan. Tällöin hänet sijoitetaan Helsingin työsiirtolaan. Ohjelmassa käydään päivittäin Helsingin kaupungin työtoiminnassa työsiirtolan ulkopuolella. Työllistämisestä huolehtii Helsingin sosiaaliviraston työtoimisto. Vangeille tarjotaan tarpeiden mukaisia päihde- ja muita kuntoutuspalveluja. Päihdekuntoutus ja sosiaalityö järjestetään yhteistyössä Helsingin sosiaaliviraston ja työsiirtolan kanssa. Päihdekuntoutus käsittää esimerkiksi A-klinikan palveluita sekä AA- ja NA- ryhmissä käyntejä. Sosiaalipalvelut ja sosiaalityö suunnitellaan yksilökohtaisesti vangin tarpeiden perusteella. Velkajärjestelyyn on mahdollisuus osallistua ulosottotoimen ja Helsingin velkaneuvonnan kanssa. (Vankeinhoitolaitos 2006.) Vapauduttuaan vankilasta Kuva-ohjelmaan osallistuvia voidaan työllistää 6 kuukauden jaksossa yhteensä enintään 24 kuukaudeksi. Tavoitteena on, että osallistujat tottuvat jo työsiirtola-aikana säännölliseen työntekoon ja että heidän työllistymisensä välittömästi vapautumisen jälkeen jatkuu samassa työympäristössä. Vapautumisen jälkeen Kuva-ohjelmaan osallistuneille tarjotaan tarvittaessa asumispalveluja. (Stenberg ym. 2005, 1, 5.) Ohjelmaan osallistuvat asioivat oman asuinalueensa sosiaalipalvelutoimistossa. Enemmistö Kuva-ohjelman asiakkaista on kuitenkin ollut ennen vankeutta vailla vakinaista asuntoa olevia ja heidän sosiaalipalveluista huolehtii asunnottomien sosiaalipalvelutoimisto (entinen Erityissosiaalitoimisto). Kriminaalihuoltolaitoksen työntekijät osallistuvat valvontaan määrättyjen jälkihuoltotyöhön. Muita tärkeimpiä yhteistyötahoja ovat Ulosottovirasto, Helsingin kaupungin työtoimisto, Kriminaalihuollon tukisäätiön vertaistukiryhmän kohtaamispaikka Redis. (Stenberg ym. 2005, 5, 7.)
20 3 VAPAUTUVIEN VANKIEN SOSIAALISIA ONGELMIA 3.1 Asunnottomuus Lähes puolet Suomen asunnottomista on keskittynyt Helsinkiin. Halpojen vuokra-asuntojen puutteen lisäksi asunnottomuutta aiheuttaa meillä myös köyhyys, syrjäytyminen ja päihteet. Asunnottomien suurin enemmistö majailee tilapäisesti tuttavien ja sukulaisten luona. Syrjäytyneiden ja moniongelmaisten auttamiseksi ei riitä pelkkä asunto. Asunnon lisäksi tarvitaan myös muita kuntouttavia ja elämähallintaa parantavia tekijöitä. (Korhonen 2002, 9.) Vapautuvat vangit ovat yksi asunnottomien huono-osaisimmista ryhmistä. Helsinkiin vapautuu vuosittain noin 400 vankia, jotka ovat vailla vakinaista asuntoa. Vailla asuntoa vapautuvien vankien elämässä huono-osaisuus on voimakkaasti kasautunutta. Vapautuvien vankien asunnottomuuteen liittyy usein myös muita ongelmia kuten työmarkkinoiden ulkopuolisuus, päihteidenkäyttö, köyhyys ja velkaantuminen. Asunnottomuus aiheuttaa erityisen suuren riskin syyllistyä uudelleen rikoksiin. (Granfelt 2003a, 9-12.) Asunnottomuudessa on nähtävillä sama ilmiö kuin muissakin sosiaalisissa ongelmissa. Ongelmat pitkittyvät vaikeutuessaan ja pitkittyessään ongelmat vetävät luokseen muita ongelmia. Näin rakentuu syrjäytymisen kierre, jonka ratkaisemiseen vaaditaan monitahoisia tukitoimenpiteitä. (Granfelt 2003a, 10.) Granfeltin tutkimuksen mukaan vapautuvat vangit pitävät usein asuntolapaikkaa parempana vaihtoehtona kavereiden nurkissa kiertelyä tai jopa rappukäytävää. Asuntoloissa ei haluta asua, koska eläminen vieraiden ja ongelmaisten ihmisten kanssa on vaikeaa. Omaa rauhaa ja yksityisyyttä kaivataan enemmän mitä asuntolapaikat pystyvät tarjoamaan. Tutkimuksen mukaan kavereilla majailu ja kuljeskelu asunnosta toiseen on vapautuneilla vangeilla yleistä. Usein näissä asunnoissa liikkuu paljon huumeita ja huumeidenkäyttö on pakko mahdollistaa rikoksia tekemällä. (Granfelt 2003a, 33 38.)
21 3.2 Työllistymisen vaikeudet Vapautuvien vankien on vaikeaa työllistyä. Tähän vaikuttaa alhainen koulutustaso sekä usein olematon työhistoria. Työsuhteen tai sen puuttumisen on todettu olevan voimakkaasti vaikuttava tekijä suhteessa nopeaan rikoksen uusimiseen vapautumisen jälkeen. Niin sanotuista pikauusijoista yli 90 % on virallisen työvoiman ulkopuolella. (Komiteamietintö 2001, 31.) Vapautuvien vankien joukossa on suuri osa niitä, joiden edellytykset vapaille työmarkkinoille ovat olemattomat. Vangeista noin viidellätoista prosentilla ei ole mitään työhistoriaa. Työkykyisyys heikkenee kaiken aikaa rikosuran pidetessä. Ensikertalaiset ovat lähes kaikki työkykyisiä. (Komiteamietintö 2001, 31.) Työttömyys on yksi merkittävä yhteiskunnasta syrjäyttävä tekijä. Työttömyyden mukanaan tuomat taloudelliset ongelmat ja kenties olemassa olevat velat altistavat omalta osaltaan uusintarikollisuudelle. 3.3 Päihteet Noin 80 prosentilla vangeista on arvioitu olevan päihdeongelma (Granfelt 2003a, 13). Monet vangeista on vankilaan tullessaan usein päihdehoidon tarpeessa. Päihteidenkäyttö on vankilan keskeisimpiä ongelmia. Rikollisuus ja päihteidenkäyttö näyttävät kytkeytyvän toisiinsa. Osa vangeista tulee vankilaan vieroitusvaiheessa, osa jopa aloittaa päihteenkäytön vankilassa. Toisaalta vankeuden aikana alkanut päihteetön jakso päättyy usein vapautumisen jälkeen. Vankeinhoidolla ja päihdehuollolla on yhteisiä asiakkaita, jotka kiertävät vankilan ja vapauden välillä. Tämä vaatii yhteistyötä yli hallintarajojen. (Mutalahti 1999, 13-14.) Päihteidenkäyttö hallitsee usein voimakkaasti moninkertaisten rikoksenuusijoiden elämää. Heidän sosiaalinen elämänsä on usein rajoittunut päihteidenkäyttäjien piiriin, jossa keskeinen sosiaalisuutta ylläpitävä voima on päihteiden hankinta ja käyttö. Elinolosuhteet ovat tavallisesti heikot, monet ovat asunnottomia, työttömiä ja köyhiä. (Kääriäinen 1994, 278.) Rikolliskulttuurissa päihteet, erityi-
22 sesti huumausaineet ovat väline sekä rahaan, että valtaan. Vaikeasti päihdeongelmaisen kynnys laittomiin tekoihin on matala, jos sillä voi turvata päihteenkäytön jatkumisen. (Mäki 2002, 239 240.) 3.4 Uusintarikollisuus Päihteidenkäytöllä on siis vahva yhteys uusintarikollisuuteen. Aikaisempi vankilatuomio lisää uuden vankeustuomion riskiä. Hypenin tutkimuksen mukaan voimakkaimmin rikoksen uusimista ennusti nimenomaan vankilakertaisuus. Ensimmäistä kertaa vankilassa olleista suurin osa ei palannut vankilaan takaisin tutkimuksen seuranta-aikana 1993-2001. Uusijoiden osuudet kasvoivat tasaisesti vankilakertaisuuden myötä. (Hypen 2004, 33.) Syrjäytymisen ja huono-osaisuuden ehkäisy on keskeisin uusintarikollisuutta vähentävä tekijä. Vankien yhteiskuntaan palaamisen edistämiseksi tarvitaan erityisiä tukitoimia esimerkiksi tukiasuntoja ja työtilaisuuksien erityistä järjestämistä. Yleiset työllisyys- ja sosiaalipalvelut eivät ole osoittautuneet riittäviksi nykyisessä työllisyystilanteessa vankiaineksen muututtua sosiaalisesti entistä ongelmaisemmaksi. Lyhyidenkin työkausien järjestäminen vapautuneille aikuisille moninkertaisille vangeille on arviointitutkimuksissa osoitettu yhdeksi tuloksellisimmista keinoista ehkäistä uusintarikollisuutta. (Järvelä 2002, 269.) Uusintarikollisuuteen vaikuttavat monet tekijät. Yhteiskunnasta syrjäytyminen lisää uusintarikollisuuden riskiä. Voidaan puhua syrjäytymisen oravanpyörästä eli asunnottomuus, päihteidenkäyttö, työttömyys ja velkakierre sekä sosiaalisen verkoston kapeutuminen johtavat usein uusintarikoksiin. 4 AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET Kuva-ohjelmasta on valmistunut ammattikorkeakoulu-opinnäytetöitä. Salminen on tehnyt Kuva-projektin alkuvaiheessa opinnäytetyön Kohti siviilissä selviyty-
23 mistä vuonna 2001. Opinnäytetyössä selvitettiin projektissa mukana olevien vankien kokemuksia selviämisestä. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, mitkä asiat auttavat sopeutumaan yhteiskuntaan rangaistusajan jälkeen ja, onko projektilla ollut selviytymistä tukeva vaikutus. Tutkimuksessa haastateltiin viittä mieshenkilöä, jotka olivat projektiin osallistuneet ensimmäiset vangit. Haastattelut tapahtuivat ennen vankien vapautumista. Iältään haastateltavat olivat 22 35 - vuotiaita helsinkiläisiä, rikostaustaltaan lähinnä huume- ja omaisuusrikollisia. Lähes jokainen haastateltava mainitsi tärkeänä seikkana siviilityöpaikan saannin ja pitkän työsopimuksen, joka jatkuu vielä vapautumisen jälkeen. Taustatuki koettiin voimakkaana ja sen merkitys oli suuri. Avolaitoksessa vietetty aika nähtiin vapautumista tukevana. Haastattelun yhteydessä kävi ilmi, että vankien keskuudessa vapauteen liittyvät pelot olivat varsin monenlaisia. Näitä pelkoja olivat esimerkiksi pelko siitä, miten elämä lähtee sujumaan vapautumisen jälkeen. Erityisen pelottavana koettimiin entisen ympäristön kohtaaminen eli pelko siitä, että vanhat kuviot jatkuvat. Asunto ja oma työpaikka nähtiin asioina, jotka valmistivat vangit kohtaamaan siviilielämän muut pelot paremmin. (Salminen 2001, 17 27.) Projektista kokivat hyötyvänsä eniten ne vangit, jotka olivat motivoituneet tekemään töitä päihteettömyyden ja uuden elämän muutoksen eteen. Osa haastateltavista koki, että vapauduttuaan ei tarvitse heti mennä tekemään uusia rikoksia. Suhde siviiliin ja pärjäämisen mahdollisuudet koettiin olevan paremmat kuin aiemmista tuomioista vapautuessa. Viranomaisten lisäksi myös lähiomaiset nousivat tärkeään rooliin tukihenkilöinä. (Salminen 2001, 22 25.) Kaikilla haastateltavilla oli realistinen kuva tulevaisuuteen; eletään vain päivä kerrallaan. Realistisuus suhteessa vapautumiseen tuli esille niin sanotusti pienenä pelkona siviilimaailmaa kohtaan. Projekti sai haastateltavilta hyvää palautetta. Vangit eivät uskoneet, että missään rangaistuslaitoksessa olisi tarjolla vastaavaa, jota heille on tarjottu. He kokivat, että kaikki mahdolliset eväät oli annettu ja loppu on heistä itsestään kiinni. (Salminen 2001, 24, 28.)
24 Kuva:lla kotiin - kokemuksia ja näkemyksiä kuntouttavasta vankityökokeilusta on Laurilan vuonna 2001 tehty ammattikorkeakoulun opinnäytetyö. Opinnäytetyössään Laurila kertoo kuntouttavan vankityökokeiluprojektin (Kuva) kokeiluvaiheesta, joka toteutettiin vankeinhoito-osaston ja sosiaaliviraston yhteistyönä 15.11.1999-14.4.2000. Opinnäytetyössä Laurila kertoo, mikä ja millainen projekti kuntouttava vankityökokeilu on ollut. Projektin pilottivaiheeseen osallistui kuusi vankia ja heidän kanssaan työskenteli koordinaatioryhmän jäsenet, jotka liittivät yhteistyöhön myös muita tahoja, kuten velkaneuvonnan ja päihdehuoltolaitoksen. (Laurila 2001.) Tutkimuksen mukaan kokeiluvaiheessa projekti onnistui hyvin. Projektin avulla saatiin muutoksia vankien toiminta-areenoihin, vangit kokivat, että tulevat selviämään vapaudessa paremmin Kuva-projektin ansiosta. Työtoiminnan arviointi osoitti, että vangit pystyivät kehittymään työjaksojen aikana yleisesti ottaen parempaan suuntaan. Heidän motivaationsa parani ja samalla myös työtaito kehittyi. Projektin pidempiaikaiset vaikutukset, kuten uusintarikollisuuden vähentäminen vaatii huomattavasti pidempää seuranta-aikaa. (Laurila 2001.) Viimeisin Kuva-projektista tehty ammattikorkeakoulun opinnäytetyö on Pihlajamäen vuonna 2005 tehty tutkimus: Vankien odotukset kuntouttavasta vankityökokeiluohjelmasta. Tutkimusta varten on haastateltu neljää ohjelmassa sillä hetkellä olevaa vankia Helsingin työsiirtolassa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia odotuksia vangeilla oli Kuva-ohjelmasta sekä ohjelman palveluiden laadusta. Tarkoituksena oli lisäksi selvittää, ovatko odotukset riippuvaisia aikaisemmista yrityksistä raitistua ja päästä pois rikoskierteestä. (Pihlajamäki 2005, 6.) Tutkimuksen tulosten mukaan suurimmat odotukset kohdistuivat aineellista tukea eli asuntoa ja toiminnallista tukea eli työtä kohtaan. Työn ja asunnon katsottiin olevan tärkeimmät tekijät rikoksettoman ja päihteettömän elämän kannalta. Päihteettömyys oli myös merkittävässä roolissa vankien hakeutuessa ohjelmaan, sillä haastateltavat olivat kyllästyneitä päihteiden käyttöön, ja he kokivat ohjelman antavan mahdollisuuden raitistua. Päihdekuntoutuksessa kannustuksen merkitys koettiin tärkeäksi tueksi. Haastateltavilla oli niukasti aikaisempaa
25 kokemusta päihdekuntoutuksesta, joten aikaisemmat kokemukset eivät vaikuttaneet odotuksiin Kuva-ohjelmasta. Kaiken kaikkiaan haastateltavat olivat tyytyväisiä ohjelmaan, kehittämisen tarvetta oli heidän mielestään hyvin vähän. (Pihlajamäki 2005, 45 49.) Granfelt (2003b) laatima tutkimus Päihteettömien päivien talo, liittyy Espoon Diakoniasäätiön ylläpitämään asuinyhteisö Kivitaskuun, joka on huumekuntoutujille tarkoitettu 12-paikkainen tuetun asumisen yhteisö. Vanki voi vapautuessaan hakea Kivitaskuyhteisöön. Granfeltin tutkimuksen tavoitteena oli arvioida asukasnäkökulmasta Kivitaskuyhteisön toimintaa päihderiippuvuudesta kuntoutuvien asumispalveluna. Tutkimuksen ensisijainen tarkoitus oli antaa aineksia Kivitaskuyhteisössä meneillään olevalle työn sisällölliselle kehittämiselle ja arvioinnille. Tutkimusaineisto koostui ensisijaisesti asukkaiden temaattisista ja vapaamuotoisista haastatteluista, joita täydensivät Kivitaskun työntekijöiden haastattelut. (Granfelt 2003b, 7) Kivitaskuyhteisö on erinomainen paikkansa täyttävä tuetun asumisen vaihtoehto. Asuinyhteisö pystyy kiistatta tukemaan raskaasta päihderiippuvuudesta irti pyrkiviä nuoria aikuisia heidän ponnisteluistaan rakentaa uutta elämää. Kivitaskuyhteisöön on valikoitunut asukkaiksi nuoria miehiä ja naisia, jotka pystyvät hyödyntämään niin ammatillisten tarjoamaa psykososiaalista tukea kuin vertaistukea ja tämän lisäksi myös itse tarjoamaan tukea toipumisprosessin eri vaiheissa oleville asuinkumppaneille. Asuinyhteisöön on rakentunut luottamuksen ja arkisen yhdessä tekemisen ilmapiiri, joka sallii myös yksityisyyden ja antaa tilaa asukkaiden keskinäisille eroavuuksille. (Granfelt 2003b, 90.) Granfelt (2003a) on myös tutkinut vankien asunnottomuuden ongelmaa. Tutkimusaineisto koottiin narratiivisin teemahaastatteluin, joissa edettiin nykytilanteesta aiempiin elämänvaiheisiin. Tutkimukseen haastateltiin kuusitoista miestä ja seitsemän naista Helsingin, Keravan, Jokelan ja Hämeenlinnan vankiloista sekä Helsingin avovankilasta. Haastatteluaineistoa täydentävät neljän vankilasta vapautuneen miehen ja yhden naisen haastattelut. Vankien asunnottomuudessa korostuivat asunnottomuuden äärimmäiset muodot; elämä kaduilla ja rapuissa sekä kiertely kavereiden asunnoissa ns. huumeloukuissa. Asuntola-
26 asumiseen vangit suhtautuivat hyvin kielteisesti. Kaikki toivoivat vapauduttuaan saavansa asua omassa rauhassaan, joko kaupungin vuokra-asunnossa tai tukiasunnossa. Lähes kaikilla vangeilla oli vakava päihdeongelma. Päihdekierteestä pyrittiin vankeusaikana eroon osallistumalla päihdekuntoutusohjelmiin ja NA-ryhmiin. Vankilasta vapautuneet vangit korostivat tuetun asumisen ja kuntoutuksen jatkuvuuden merkitystä vapautumisen jälkeisinä kuukausina. (Granfelt 2003a, 15 16, 29.) Sosiaalisen asuntotuotannon lisääminen pääkaupunkiseudulla ja erilaisten tuetun asumisen vaihtoehtojen kehittäminen on äärimmäisen tärkeää pyrittäessä tukemaan vankilasta vapautuvia irtautumaan päihde- ja rikoskierteestä. Asunnottomuus ylläpitää syrjäytymistä ja vahvistaa itsetuhoista käyttäytymistä. Kodittomana ei voi integroitua yhteiskuntaan. (Granfelt 2003a, 84.) Kääriäinen on tutkinut vuonna 1994 väitöskirjassaan Seikkailijasta pummiksi rikosuralle joutumiseen ja sille jäämisen syytä ja prosessia sekä sitä kuinka pitkästä rikosurasta on mahdollista irrottautua. Tutkimuksen mukaan rikoksenuusijat olivat pudonneet yhteiskunnan turvaverkosta, he olivat köyhiä, päihdeongelmaisia ja sosiaalisesti eristäytyneitä. He saattavat olla viranomaisia kohtaan hankalia sekä joskus jopa ympäristölleen vaarallisia. (Kääriäinen 1994, 282.) Kääriäisen tutkimuksen mukaan tällaiset sosiaalisuuden vastaiset yksilölliset reagointitavat ovat ilmausta sosiaalisesta etäisyydestä ja siihen liittyvistä taidottomuuden ja alemmuuden kokemuksista ja niihin voidaan vaikuttaa ympäristön taholta. Sosiaaliviranomaiset ovat tutkimuksen mukaan tässä tärkeässä roolissa. Rikosuraan kyllästymistä tulisi edistää. Alamaailman suhteellinen vetovaikutus vähenee, jos yhteiskunta vetää puoleensa vahvemmin. Rikoksenuusijoille olisi kyettävä luomaan selkeitä ja houkuttelevia vaihtoehtoja ilman välitöntä ansaintaperiaatetta. (Kääriäinen 1994, 282, 286.) Karsikas on ammatillisessa lisensiaattityössään vuonna 2005 tutkinut päihdeongelmaisten vankien voimaannuttamista. Tutkimuksessa on pohdittu myös vankeinhoidon kuntouttavan toiminnan lähtökohtia ja edellytyksiä. Tutkimuksessa tarkastellaan Silta-valmennusyhdistykseen vankeuden loppuvaiheessa sijoi-
27 tettujen vankien kuntoutusprosessia vankilasta vapautumisvaiheeseen saakka. Tutkimusta varten on haastateltu kolmeatoista Silta-valmennukseen sijoitettua vankia sekä kuutta yhdistyksen työntekijää. Silta-valmennus on lainrikkojien kuntoutukseen erikoistunut yksikkö, jonka toiminnan kautta voidaan löytää polku koulutukseen ja työelämään saakka. (Karsikas 2005, 2-3.) Tutkimustulosten mukaan vankilan päihdekuntoutus auttoi tutkittavia päihteidenkäytön katkaisemisessa, se aukaisi silmät näkemään oma tilanne ja lisäsi motivoituneisuutta päihteettömänä elämiseen. Päihdekuntoutuksen lisäksi tutkittavat arvostivat pehmeää siviiliin palaamista. Se pitää sisällään mahdollisuuden asioiden kuntoon saattamiseksi sekä turvallisessa ympäristössä totuttelua yhteiskuntaan. Retkahtamisen riski on suurempi ilman tällaista pehmeää laskua siviiliin. Silta-valmennus koettiin hyvänä kuntoutuspolkuna siviilielämään. (Karsikas 2005,152.) Tulosten perusteella tärkeimpänä selviytymiskeinona siviilissä monille tutkittaville oli löytää uutta sosiaalista verkostoa, joilta he saivat sosiaalista tukea. Tärkeää oli myös irtaantuminen entisistä huumekavereista. Myönteisen elämänmuutoksen toteuttaminen edellyttää myös sitä, että vankilasta vapautuville turvataan riittävät yhteiskunnan tukipalvelut, joihin sisältyy tarvittava kuntoutusjatkumo vapautumisen jälkeen. (Karsikas 2005, 154.) 5 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET Tarkoituksenamme on selvittää opinnäytetyössämme, onko Kuva-ohjelmasta ollut apua ja tukea siviilissä selviytymisessä, sekä selvittää onko ohjelmalla ollut ennaltaehkäisevää vaikutusta uusintarikollisuuteen.