Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 28/2012 Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2011 13.6.2012 Marja-Liisa Juntunen Helena Herrala-Ylinen Metsänhoito- ja metsänparannustöihin käytettiin 300 miljoonaa euroa vuonna 2011 Yksityismetsissä metsänhoito- ja metsänparannustöihin kului 210 miljoonaa euroa vuonna 2011. Metsäteollisuuden metsissä näihin töihin investoitiin 33 ja valtion metsissä 58 miljoonaa euroa. Kokonaissummasta, 300 miljoonasta eurosta, käytettiin kolmannes metsän uudistamiseen. Valtio tuki yksityismetsien puuntuotantoa 82 miljoonalla eurolla. Metsänhoito- ja metsänparannustöihin vuonna 2011 käytetty rahamäärä 300 miljoonaa euroa kasvoi edellisvuodesta 11 miljoonaa euroa (+4 %). Yksityismetsissä näihin töihin kului 3 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Metsäteollisuuden metsissä investoinnit kasvoivat 2 miljoonaa euroa ja valtion metsissä 5 miljoonaa euroa. Teollisuuden ja valtion metsissä investoinnit kasvoivat siten suhteellisesti enemmän (+9 %) kuin yksityismetsissä (+2 %). Tukkuhintaindeksillä deflatoidut reaaliset kokonaiskustannukset olivat kuitenkin 14 miljoonaa euroa ( 4 %) pienemmät kuin vuonna 2010. Nimellisistä kokonaiskustannuksista (300 milj. ) metsänuudistamiseen käytettiin 100 miljoonaa euroa, eli sama määrä kuin vuotta aiemmin. Maanmuokkausalojen kasvu lisäsi muokkauskustannuksia neljänneksellä edellisvuodesta 33 miljoonaan euroon. Metsänviljelyn, etenkin istutusten, supistuminen sitä vastoin pienensi metsänviljelyyn käytettyä rahamäärää 60 miljoonaan euroon ( 9 %). Nuoren metsän hoidon eri työlajien yhteenlasketut kokonaiskustannukset nousivat 104 miljoonaan euroon (+3 %). Taimikonhoidon kustannukset (62 milj. ) kasvoivat 4 prosenttia edellisvuodesta, sen sijaan nuoren metsän kunnostukseen kulunut rahamäärä (25 milj. ) supistui 12 prosenttia. Kasvatushakkuiden ennakkoraivausten lisäys lähes kolmanneksella kasvatti kustannuksia samassa suhteessa 17 miljoonaan euroon, kun koko maan nimellinen yksikkökustannus ei muuttunut. Metsänparannustöihin, mukaan lukien metsänlannoitus, investoitiin kaikkiaan 75 miljoonaa euroa, mikä oli 6 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Metsiä lannoitettiin 15 miljoonalla eurolla (+23 %). Kun lannoitusala kasvoi vain 8 prosenttia, johtui kokonaiskustannusten kasvu lannoitusten nimellisten yksikkökustannusten noususta. Kunnostusojituksiin käytettiin yhtä paljon varoja kuin lannoituksiin eli 15 miljoonaa euroa. Metsäteihin investoitiin 44 miljoonaa euroa, mikä oli yli kolme miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Uusia teitä rakennettiin 8 miljoonalla eurolla ja vanhoja teitä perusparannettiin 31 miljoonalla eurolla. Teiden suunnittelukustannukset olivat 5 miljoonaa euroa. Summasta puuttuu teollisuuden ja valtion metsien kustannuksia, koska suurin osa tiedontoimittajista ei pysty erottamaan suunnittelukuluja toteutus- tai toimihenkilökustannuksista. Investointien lisäksi metsäteiden vuosittaiseen kunnossapitoon kului lähes 17 miljoonaa euroa. Metsänhoito- ja metsänparannustöiden suoritteet Tiedot metsänhoito- ja metsänparannustöiden suoritteista on julkaistu Metsätilastotiedotteessa 19/2012 (www.metla.fi /metinfo/tilasto/julkaisut/mtt/2012/mhpp11.pdf). Suorite- ja kustannustiedot julkaistaan eri ajankohtina, jotta aikaisemmin valmistuvat suoritetiedot olisivat kaikkien tiedonkäyttäjien saatavilla mahdollisimman pian. Metsätilastojen julkistamiskalenteri on saatavilla Metinfo Tilastopalvelusta. Lisätietoja: Marja-Liisa Juntunen, p. 040 801 5120, marja-liisa.juntunen@metla.fi Laatuseloste: www.metla.fi/metinfo/tilasto/laatu/mhmpp.htm www.metla.fi/metinfo/tilasto/laatu/mhmpptermit.htm Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 2012 Finlands officiella statistik Jord- och skogsbruk samt fi ske Offi cial Statistics of Finland Agriculture, forestry and fi shery
Juurikäävän torjuntakustannukset olivat 5 miljoonaa euroa. Yksityismetsien torjunta-alat ja -kustannukset perustuvat vuoden 2011 Kemera-tukimaksatuksiin. Kantokäsittelyn työ- ja materiaalikustannukset korvaavaa tukea haetaan usein vasta vuoden lopussa, jolloin varojen loppumisen vuoksi osa maksatuksista siirtyy seuraavalle vuodelle. Vuoden 2011 juurikäävän torjunta-alasta 59 prosentille oli tukimaksatukset tehty tammi kesäkuun aikana, joten suurin osa tästä alasta oli käsitelty jo vuonna 2010. Keskimäärin juurikäävän torjunnasta maksettiin valtion tukea 75 euroa hehtaarille vuonna 2011. Vuoden 2011 metsänhoito- ja metsänparannustöihin käytetystä 300 miljoonan euron kokonaissummasta yksityismetsien investointien osuus oli 70 prosenttia, valtion metsien 19 prosenttia ja teollisuuden metsien 11 prosenttia. Keskeisissä työlajeissa kustannusten jakauma eri omistajaryhmien välillä oli samanlainen. Yksityismetsissä investoitiin kuitenkin selvästi muita omistajaryhmiä vähemmän lannoituksiin ja metsäteihin. Kunnostusojituksissa yksityismetsien osuus kustannuksista oli sen sijaan 85 prosenttia. Pystykarsintaa tehtiin vain yksityismetsissä. Valtion tuki yksityismetsien puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen kasvoi 82 miljoonaan euroon (+2 % edellisvuodesta), josta 63 miljoonalla eurolla tuettiin varsinaisia metsänhoito- ja metsänparannustöitä ja 19 miljoonalla eurolla energiapuun korjuuta ja haketusta. Haketustukea maksettiin yli 5 miljoonaa euroa, jossa oli nousua vuotta aiemmasta reilut kaksi miljoonaa euroa. Korjuutuen määrä pieneni sen sijaan lähes miljoonalla eurolla edellisvuodesta ( 6 %). Metsänhoito- ja metsänparannustöiden yksikkökustannukset Yksityismetsissä keskeisten työlajien nimelliset yksikkökustannukset nousivat 4 6 prosenttia vuoteen 2010 verrattuna. Maanmuokkauksen työlajeista äestyksen keskihinta kasvoi eniten, 11 prosenttia, ja laikutuksen vähiten, 4 prosenttia. Metsänlannoituksen keskikustannus nousi myös muita työlajeja enemmän: 10 prosenttia. Tukkuhintaindeksillä deflatoidut reaaliset yksikkökustannukset kuitenkin laskivat vuotta aiemmasta 2 6 prosenttia työlajista riippuen. 400 350 300 milj. vuoden 2011 rahana Yhteensä Yksityiset Metsäteollisuus Valtio 250 200 150 100 50 0 65 70 75 80 85 90 95 00 05 10 Vuonna 2008 kustannuksiin lisättiin kasvatushakkuiden ennakkoraivauksen kustannukset. Kuva 1. Metsänhoito- ja metsänparannustöiden reaaliset kokonaiskustannukset 1963 2011 (defl atointi: tukkuhintaindeksi, 1949=100) 2 Metsätilastotiedote 28/2012
40 30 milj. euroa Valtio Metsäteollisuus Yksityiset ym., valtion tuki Yksityiset ym., oma rahoitus/työ 160 140 indeksi (2002 = 100) Mätästys Kylvö Istutus Taimikonhoito Kunnostusojitus Tien perusparannus 20 120 10 100 0 Ra L-S H-U Ka-S Pi E-S E-P K-S P-S P-K Ka P-P La Valtion tuessa ei ole mukana energiapuun korjuun ja haketuksen tukea. Kuva 2. Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2011 metsäkeskusalueittain 80 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Kuva 3. Metsänhoito- ja metsänparannustöiden reaalisten yksikkökustannusten kehitys 2002 2011 yksityismetsissä (defl atointi: tukkuhintaindeksi, 1949=100) Taulukkoluettelo 2011 Kokonaiskustannukset 1. Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kokonaiskustannukset 2011... 4 2. Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kokonaiskustannukset 2011 työlajeittain... 5 3. Yksityismetsien metsänhoito- ja metsänparannustöiden rahoitus 2011... 6 4. Yksityismetsien puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen käytetty valtion tuki ja laina 2011... 7 Yksikkökustannukset 5. Maanmuokkauksen yksikkökustannukset 2011 työlajeittain... 8 6. Kylvön yksikkökustannukset 2011... 8 7. Istutuksen yksikkökustannukset 2011... 9 8. Nuoren metsän hoidon työlajien ja uudistusalan raivauksen yksikkökustannukset 2011... 10 9. Metsänlannoituksen ja kunnostusojituksen yksikkökustannukset 2011... 11 10. Metsäteiden rakentamisen ja perusparannuksen yksikkökustannukset 2011... 11 Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2011 3
1. Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kokonaiskustannukset 2011 Työlaji Yksityiset ym. Metsäteollisuus Valtio Metsäteollisuus ja Yhteensä Yhteensä Muutos valtio yhteensä 2011 2010 I II III II + III I + II + III I + II + III 1 000 % Uudistusalan valmistaminen 27 034 4 575 8 018 12 594 39 628 33 058 20 Uudistusalan raivaus 4 153 2 523 6 676 7 080-6 Kulotus 79 328 407 195 109 Maanmuokkaus 22 802 9 743 32 545 25 783 26 Metsänviljely 43 462 7 021 9 734 16 755 60 216 66 046-9 Kylvö 2 643 2 174 4 817 4 922-2 Istutus 38 521 14 007 52 528 57 037-8 Täydennysviljely 1 132 472 1 604 2 520-36 Heinäntorjunta 1 166 101 1 267 1 566-19 Nuoren metsän hoito 80 341 10 515 13 175 23 691 104 031 101 337 3 Taimikonhoito (ml. taimikon varhaishoito) 44 189 17 517 61 705 59 222 4 Nuoren metsän kunnostus 22 530 2 284 24 815 28 265-12 Pystykarsinta 690-690 894-23 Kasvatushakkuiden ennakkoraivaus 12 932 3 889 16 821 12 956 30 Metsänlannoitus 5 886 3 907 5 616 9 523 15 409 12 563 23 Terveyslannoitus 4 034 953 4 987 3 288 52 Kasvatuslannoitus 1 853 8 569 10 422 9 276 12 Kunnostusojitus 12 870 598 1 591 2 190 15 060 15 563-3 Suunnittelukustannukset 4 791 548 5 339 5 995-11 Kunnostusojitus 8 079 1 642 9 721 9 568 2 Metsätiet 28 653 3 417 12 097 15 514 44 167 40 918 8 Suunnittelukustannukset 5 355 10 5 365 5 393-1 Metsäteiden rakentaminen 3 558 4 543 8 101 9 220-12 Metsäteiden perusparannus 19 740 10 960 30 701 26 305 17 Metsäteiden kunnossapito 7 576 1 857 7 118 8 975 16 551 15 763 5 Juurikäävän torjunta 3 723 1 255 4 978 3 859 29 Kaikkiaan 2011 209 545 32 816 57 679 90 495 300 040 289 106 4 Kaikkiaan 2010 206 167 30 364 52 576 82 940 289 106 Muutos, % 2 8 10 9 4 4 Metsätilastotiedote 28/2012
2. Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kokonaiskustannukset 2011 työlajeittain Metsäkeskus Uudistusalan valmistaminen: Metsänviljely: Taimikonhoito: Nuoren metsän kunnostus raivaus, kulotus, muokkaus kylvö, istutus, täydennysviljely ja taimikon varhaishoito ja heinäntorjunta taimikonhoito I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä 1 000 0 Ahvenanmaa 72-72 174-174 74-74 92-92 1 Rannikko 1 645 5 1 650 2 596 31 2 627 1 929 30 1 959 1 163 5 1 168 2 Lounais-Suomi 1 929 142 2 071 3 235 372 3 607 2 799 312 3 111 1 674 48 1 722 3 Häme-Uusimaa 2 568 251 2 819 5 238 408 5 647 3 795 415 4 210 1 876 64 1 940 4 Kaakkois-Suomi 2 115 525 2 640 2 803 732 3 534 2 514 517 3 030 934 33 967 5 Pirkanmaa 1 679 693 2 372 2 936 916 3 853 3 038 1 184 4 222 1 436 163 1 599 6 Etelä-Savo 2 854 592 3 446 4 086 871 4 957 4 599 862 5 461 1 461 64 1 525 7 Etelä-Pohjanmaa 1 943 224 2 167 2 742 206 2 948 3 385 237 3 623 3 141 46 3 187 8 Keski-Suomi 2 325 1 346 3 670 3 910 1 491 5 400 3 636 2 428 6 064 1 852 155 2 007 9 Pohjois-Savo 2 502 968 3 470 4 999 1 472 6 471 6 511 1 612 8 123 2 190 224 2 414 10 Pohjois-Karjala 1 517 1 394 2 911 2 704 1 621 4 325 4 802 2 300 7 101 950 239 1 189 11 Kainuu 962 2 092 3 054 1 052 2 720 3 773 1 499 2 753 4 251 927 888 1 815 12 Pohjois-Pohjanmaa 2 830 1 272 4 101 3 947 1 543 5 490 3 369 1 123 4 492 2 930 166 3 097 13 Lappi 2 094 3 090 5 184 3 041 4 371 7 412 2 239 3 744 5 984 1 905 190 2 094 Koko maa 2011 27 034 12 594 39 628 43 462 16 755 60 216 44 189 17 517 61 705 22 530 2 284 24 815 Koko maa 2010 22 564 10 494 33 058 50 828 15 217 66 046 40 843 18 379 59 222 25 334 2 931 28 265 Muutos, % 20 20 20-14 10-9 8-5 4-11 -22-12 Metsäkeskus Pystykarsinta Kasvatushakkuiden Metsänlannoitus Kunnostusojitus: ennakkoraivaus suunnittelu ja ojitus I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä I II Yhteensä 1 000 0 Ahvenanmaa 4-4 - - - - - - 1-1 1 Rannikko 12-12 1 586 17 1 603 61-61 738-738 2 Lounais-Suomi 43-43 2 165 169 2 334 232 59 291 713 44 757 3 Häme-Uusimaa 70-70 1 464 186 1 650 145 142 287 254 18 271 4 Kaakkois-Suomi 53-53 783 97 880 126 442 569 105 13 117 5 Pirkanmaa 26-26 1 706 360 2 066 57 563 620 321 52 373 6 Etelä-Savo 85-85 741 156 897 244 380 624 301 40 341 7 Etelä-Pohjanmaa 31-31 1 101 82 1 183 1 191 590 1 781 2 819 66 2 884 8 Keski-Suomi 38-38 937 718 1 655 415 1 239 1 654 337 147 484 9 Pohjois-Savo 171-171 697 469 1 166 1 229 826 2 056 906 219 1 125 10 Pohjois-Karjala 64-64 846 582 1 428 221 1 305 1 527 444 274 719 11 Kainuu 14-14 221 833 1 054 275 1 307 1 582 1 054 377 1 431 12 Pohjois-Pohjanmaa 48-48 347 64 411 1 660 2 642 4 302 3 562 408 3 970 13 Lappi 32-32 339 155 494 30 27 57 1 317 532 1 848 Koko maa 2011 690-690 12 932 3 889 16 821 5 886 9 523 15 409 12 870 2 190 15 060 Koko maa 2010 867 28 894 10 561 2 395 12 956 5 930 6 634 12 563 13 777 1 786 15 563 Muutos, % -20-100 -23 22 62 30-1 44 23-7 23-3 Yksityismetsien kasvatushakkuiden ennakkoraivauksen kustannukset on laskettu Metsäteollisuuden yksikkökustannusten perusteella. JATKUU Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2011 5
2. Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kokonaiskustannukset 2011 työlajeittain (jatkoa) Metsäkeskus Metsätiet: suunnittelu, Metsäteiden Juurikäävän Metsänhoito- ja rakentaminen ja kunnossapito torjunta metsänparannustöiden perusparannus kustannukset yhteensä I II Yht. I II Yht. I II Yht. I II Yht. 1 000 0 Ahvenanmaa 6-6 - - - 23-23 445-445 1 Rannikko 731-731 411 61 472 316 11 327 11 187 160 11 347 2 Lounais-Suomi 1 888 243 2 131 496 161 657 349 33 382 15 524 1 583 17 107 3 Häme-Uusimaa 1 725 129 1 855 460 195 655 634 29 663 18 229 1 837 20 066 4 Kaakkois-Suomi 1 247 315 1 562 348 167 515 415 101 516 11 442 2 941 14 383 5 Pirkanmaa 2 296 732 3 028 506 461 967 261 78 339 14 261 5 202 19 463 6 Etelä-Savo 2 824 313 3 136 576 437 1 013 439 110 549 18 209 3 825 22 034 7 Etelä-Pohjanmaa 3 633 98 3 730 682 276 958 146 24 170 20 813 1 848 22 661 8 Keski-Suomi 2 481 761 3 242 681 703 1 384 443 187 630 17 054 9 174 26 228 9 Pohjois-Savo 1 612 1 098 2 710 545 568 1 113 483 184 667 21 844 7 641 29 485 10 Pohjois-Karjala 601 2 534 3 135 556 1 140 1 696 214 498 712 12 918 11 888 24 806 11 Kainuu 1 856 2 874 4 730 482 1 591 2 073 - - - 8 342 15 436 23 778 12 Pohjois-Pohjanmaa 5 305 1 124 6 429 833 1 177 2 010 - - - 24 830 9 519 34 349 13 Lappi 2 450 5 293 7 744 1 000 2 038 3 038 - - - 14 447 19 441 33 888 Koko maa 2011 28 653 15 514 44 167 7 576 8 975 16 551 3 723 1 255 4 978 209 545 90 495 300 040 Koko maa 2010 25 684 15 234 40 918 7 123 8 640 15 763 2 657 1 202 3 859 206 167 82 940 289 106 Muutos, % 12 2 8 6 4 5 40 4 29 2 9 4 Yksityismetsien juurikäävän torjuntakustannukset ovat kestävän metsätalouden rahoituslain perusteella vuoden 2011 aikana maksettuja tukia. 3. Yksityismetsien metsänhoito- ja metsänparannustöiden rahoitus 2011 Työlaji Oma rahoitus ja Valtion Valtion Yhteensä Valtion tuen oman työn arvo tuki laina osuus 1 000 % Metsänuudistaminen 60 645 9 772-70 417 6 Kulotus 41 38-79 48 Taimikonhoito ja nuoren metsän kunnostus 38 707 28 010 2 66 719 42 Pystykarsinta 400 290-690 42 Kasvatushakkuiden ennakkoraivaus 12 932 - - 12 932 - Terveyslannoitus 2 620 1 414-4 034 35 Kasvatuslannoitus 1 853 - - 1 853 - Kunnostusojitus 3 914 8 959-3 12 870 70 Metsäteiden rakentaminen ja perusparannus 17 527 11 119 7 28 653 39 Metsäteiden kunnossapito 7 576 - - 7 576 - Juurikäävän torjunta - 3 723-3 723 100 Yhteensä 146 215 63 324 6 209 545 27 Negatiivinen lainamäärä on muutettu tueksi ja se on siirretty tukeen. Valtion tuki- ja lainatiedot ovat peräisin maa- ja metsätalousministeriöstä. 6 Metsätilastotiedote 28/2012
4. Yksityismetsien puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen käytetty valtion tuki ja laina 2011 Metsäkeskus Metsän- Luonnontuhon Pellon- Kulotus Taimikonhoito ja Pysty- Terveys- Kunnostusojitus uudistaminen metsänviljely metsitys nuoren metsän karsinta lannoitus kunnostus Tuki Tuki Tuki Tuki Tuki Laina Tuki Tuki Tuki Laina 1 000 0 Ahvenanmaa 27 - - - 76 2 2 - - - 1 Rannikko 62 107 44-1 229-6 15 562-2 Lounais-Suomi 8 115 59-1 370-2 6 462-3 Häme-Uusimaa 40 551 84 4 1 703-12 16 146-4 Kaakkois-Suomi 7 400 152 2 943-11 5 100-5 Pirkanmaa 11 179 74-1 090-3 2 166-2 6 Etelä-Savo 54 813 215 3 2 236-57 50 179-7 Etelä-Pohjanmaa 118 106 93 7 3 154-12 217 1 632-1 8 Keski-Suomi 49 590 123 4 2 771-29 102 168-9 Pohjois-Savo 223 578 403 2 3 362-68 301 583-10 Pohjois-Karjala 74 128 283-1 579-26 59 297-11 Kainuu 96 154 101-1 598-10 82 744-12 Pohjois-Pohjanmaa 1 215 208 237-3 867-34 551 2 844-13 Lappi 1 942 8 43 15 3 030-18 8 1 077 - Koko maa 2011 3 925 3 937 1 910 38 28 010 2 290 1 414 8 959-3 Koko maa 2010 4 346 4 409 2 213 18 27 833 7 233 948 9 427 3 Muutos, % -10-11 -14 105 1-71 24 49-5 -200 Metsäkeskus Metsäteiden rakentaminen Juurikäävän Metsänhoito- ja metsän- Energiapuu ja perusparannus torjunta parannustyöt kaikkiaan Korjuu Haketus Tuki Laina Tuki Tuki Laina Yhteensä Tuki Tuki 1 000 0 Ahvenanmaa 2-23 130 2 132 - - 1 Rannikko 452-316 2 794-2 794 581 175 2 Lounais-Suomi 983-349 3 354-3 354 1 123 328 3 Häme-Uusimaa 411-634 3 602-3 602 1 486 352 4 Kaakkois-Suomi 303-415 2 338-2 338 654 199 5 Pirkanmaa 784 6 261 2 571 4 2 575 886 268 6 Etelä-Savo 573-439 4 617-4 617 1 171 647 7 Etelä-Pohjanmaa 1 587-146 7 071-1 7 070 1 193 636 8 Keski-Suomi 495-443 4 774-4 774 1 765 611 9 Pohjois-Savo 559 1 483 6 563 1 6 564 1 271 566 10 Pohjois-Karjala 372-214 3 031-3 031 673 147 11 Kainuu 653 - - 3 438-3 438 262 169 12 Pohjois-Pohjanmaa 2 529 - - 11 484-11 484 1 769 797 13 Lappi 1 417 - - 7 557-7 557 804 278 Koko maa 2011 11 119 7 3 723 63 324 6 63 330 13 638 5 171 Koko maa 2010 10 580 30 2 657 62 664 40 62 705 14 528 3 021 Muutos, % 5-78 40 1-86 1-6 71 Metsänuudistamiseen sisältyvät metsänviljelyn, luontaisen uudistamisen ja muun avoimen maan metsityksen tuet. Negatiiviset lainamäärät on muutettu tueksi ja ne on siirretty tukeen. Lähde: Maa- ja metsätalousministeriö Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2011 7
5. Maanmuokkauksen yksikkökustannukset 2011 työlajeittain Metsäkeskus Laikutus Äestys Mätästys Säätöauraus Pellonmuokkaus I II I II I II I II I II /ha 0 Ahvenanmaa 473 - - - 266 - - - - - 1 Rannikko 289 352 182 198 350 362 - - 221-2 Lounais-Suomi 289 278 195 211 358 358 - - 318-3 Häme-Uusimaa 325 317 238 201 380 372 - - 330-4 Kaakkois-Suomi 288 279 235 184 297 337 - - 278-5 Pirkanmaa 297 279 204 213 346 377 - - 307-6 Etelä-Savo 320 305 212 189 345 325 - - 325-7 Etelä-Pohjanmaa 265 295 187 156 332 276 - - 343-8 Keski-Suomi 293 310 215 204 362 353 - - 428-9 Pohjois-Savo 271 291 226 180 345 323 - - 306-10 Pohjois-Karjala 335 186 335 - - - 11 Kainuu 264 315 161 160 326 300 224-339 - 12 Pohjois-Pohjanmaa 364 295 172 139 292 271 227-305 - 13 Lappi 268 215 157 172 315 305 220-204 - Koko maa 2011 308 259 187 170 336 321 221-323 - Koko maa 2010 296 239 168 162 317 304 200-305 - Muutos, % 4 8 11 4 6 6 10-6 - 6. Kylvön yksikkökustannukset 2011 Metsäkeskus Konekylvö Käsinkylvö Kylvö keskimäärin I II I II I II /ha 0 Ahvenanmaa - - - - - - 1 Rannikko - 132 191 242 191 164 2 Lounais-Suomi 216 206 230 372 218 290 3 Häme-Uusimaa 187 198 301 332 212 249 4 Kaakkois-Suomi 209 207 306 266 238 211 5 Pirkanmaa 166 205 222 322 196 266 6 Etelä-Savo 193 198 258 405 227 228 7 Etelä-Pohjanmaa 185 197 255 347 191 192 8 Keski-Suomi 277 200 278 301 277 231 9 Pohjois-Savo 210 181 300 391 245 232 10 Pohjois-Karjala 228 386 233 11 Kainuu 174 181 282 256 191 196 12 Pohjois-Pohjanmaa 170 155 225 309 181 171 13 Lappi 170 162 223 287 187 213 Koko maa 2011 190 198 247 345 204 208 Koko maa 2010 181 201 241 324 194 207 Muutos, % 5-2 3 6 5 1 Konekylvön kustannukset eivät sisällä maanmuokkausta, vaan ns. kylvölisän, joka maksetaan muokkauksen yhteydessä tehtävästä kylvöstä. 8 Metsätilastotiedote 28/2012
7. Istutuksen yksikkökustannukset 2011 Metsäkeskus Paakkutaimien käsinistutus Istutus keskimäärin I II I II /ha 0 Ahvenanmaa - - 878-1 Rannikko 690 687 690 668 2 Lounais-Suomi 749 678 749 683 3 Häme-Uusimaa 782 732 782 729 4 Kaakkois-Suomi 702 625 702 643 5 Pirkanmaa 730 706 730 676 6 Etelä-Savo 719 619 719 632 7 Etelä-Pohjanmaa 650 655 651 626 8 Keski-Suomi 731 688 731 669 9 Pohjois-Savo 798 591 798 617 10 Pohjois-Karjala 469 552 11 Kainuu 631 671 631 683 12 Pohjois-Pohjanmaa 568 632 568 596 13 Lappi 683 586 683 631 Koko maa 2011 715 625 716 636 Koko maa 2010 691 647 692 630 Muutos, % 4-3 4 1 Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2011 9
8. Nuoren metsän hoidon työlajien ja uudistusalan raivauksen yksikkökustannukset 2011 Metsäkeskus Taimikon varhaishoito täysperkauksella Taimikonhoito Nuoren metsän kunnostus I II I II I II /ha 0 Ahvenanmaa.. - 272-264 - 1 Rannikko.. 210 402 310 411 309 2 Lounais-Suomi.. 253 385 371 469 488 3 Häme-Uusimaa.. 278 447 431 450 482 4 Kaakkois-Suomi.. 200 423 347 355 392 5 Pirkanmaa.. 281 452 459 418 475 6 Etelä-Savo.. 277 389 414 280 349 7 Etelä-Pohjanmaa.. 250 358 437 368 400 8 Keski-Suomi.. 353 384 448 323 449 9 Pohjois-Savo.. 256 420 380 384 377 10 Pohjois-Karjala.. 243 361 297 11 Kainuu.. 207 286 397 245 419 12 Pohjois-Pohjanmaa.. 231 345 436 298 307 13 Lappi.. 233 343 498 310 292 Koko maa 2011.. 263 390 423 356 401 Koko maa 2010.. 268 372 452 359 477 Muutos, %.. -2 5-6 -1-16 Metsäkeskus Uudistusalan raivaus Kasvatushakkuiden ennakkoraivaus Pystykarsinta I II I II I II /ha 0 Ahvenanmaa - -.. - 308-1 Rannikko 165 104.. 174 - - 2 Lounais-Suomi 161 206.. 198 - - 3 Häme-Uusimaa 193 174.. 327 620-4 Kaakkois-Suomi 197 135.. 236 - - 5 Pirkanmaa 220 188.. 295 - - 6 Etelä-Savo 224 126.. 281 258-7 Etelä-Pohjanmaa 174 116.. 258 - - 8 Keski-Suomi 147 172.. 276 214-9 Pohjois-Savo 235 133.. 279 451-10 Pohjois-Karjala 142.. 263... - 11 Kainuu 175 115.. 217 - - 12 Pohjois-Pohjanmaa 92 111.. 131 383-13 Lappi 94 122.. 221 253 - Koko maa 2011 169 130.. 262 413 - Koko maa 2010 157 128.. 263 550... Muutos, % 8 1.. 0-25 -100 10 Metsätilastotiedote 28/2012
9. Metsänlannoituksen ja kunnostusojituksen yksikkökustannukset 2011 Metsäkeskus Metsänlannoitus Kunnostusojitus Kunnostusojitus I II I II I II /ha /m 0 Ahvenanmaa - - 354-2,10-1 Rannikko 395-166 - 0,59-2 Lounais-Suomi 334 181 213 149 0,76 0,53 3 Häme-Uusimaa 322 307 258 126 0,93 0,45 4 Kaakkois-Suomi 370 293 262 158 1,00 0,56 5 Pirkanmaa - 376 183 136 0,65 0,49 6 Etelä-Savo 346 273 197 131 0,68 0,47 7 Etelä-Pohjanmaa 386 294 216 115 0,77 0,41 8 Keski-Suomi 371 306 160 141 0,61 0,50 9 Pohjois-Savo 287 277 163 132 0,59 0,47 10 Pohjois-Karjala 298 129 0,46 11 Kainuu 383 282 161 111 0,57 0,40 12 Pohjois-Pohjanmaa 361 313 151 111 0,53 0,40 13 Lappi 419 321 188 162 0,64 0,58 Koko maa 2011 342 300 180 129 0,64 0,46 Koko maa 2010 312 255 173 113 0,62 0,40 Muutos, % 10 17 4 14 3 14 10. Metsäteiden rakentamisen ja perusparannuksen yksikkökustannukset 2011 Metsäkeskus Metsäteiden rakentaminen Metsäteiden perusparannus I II I II /m 0 Ahvenanmaa - - 5,60-1 Rannikko 8,32-9,30-2 Lounais-Suomi 12,25 9,11 11,83 6,40 3 Häme-Uusimaa 17,11-11,66 6,81 4 Kaakkois-Suomi 14,01 7,70 11,06 12,23 5 Pirkanmaa 13,30-8,66 7,10 6 Etelä-Savo 10,21 10,20 9,05 6,74 7 Etelä-Pohjanmaa 14,59 23,82 11,51 3,87 8 Keski-Suomi 11,19 10,19 8,38 6,43 9 Pohjois-Savo 8,55 7,58 7,62 6,15 10 Pohjois-Karjala 11,57 6,30 11 Kainuu 11,94 11,63 10,59 5,77 12 Pohjois-Pohjanmaa 11,68 23,53 7,60 3,97 13 Lappi 14,98 14,56 11,19 9,34 Koko maa 2011 12,27 12,73 9,56 6,64 Koko maa 2010 11,28 13,37 9,37 6,34 Muutos, % 9-5 2 5 Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2011 11
Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 2012 Finlands officiella statistik Jord- och skogsbruk samt fi ske Offi cial Statistics of Finland Agriculture, forestry and fi shery Julkaisija: Metsäntutkimuslaitos Metsätilastollinen tietopalvelu PL 18 01301 Vantaa Sähköposti: tilasto@metla.fi www.metla.fi /hanke/3006/index.htm Puhelin 029 532 5441 ISSN 1796-0479 Suomen virallinen tilasto (verkkojulkaisu) ISSN 1797-3074 Metsätilastotiedote (verkkojulkaisu)