TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEEN JA

Samankaltaiset tiedostot
Työterveyshuollon muutokset

Vakuutuslääkärin näkökulma työkyvyn arviointiin ja työkyvyttömyyseläkkeisiin

Yhdessä työkyvyn tukena

oma arvio työkykynsä ja työhyvinvointinsa tilasta tällä hetkellä. Vastaaminen on vapaaehtoista ja se tehdään nimettömänä.

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa

Osaaminen työkykyä arvioitaessa eläke- ja kuntoutusratkaisuissa. Osaaminen osana työkykyä seminaari Seppo Kettunen, ylilääkäri

Ammatillinen kuntoutus- Voimaa työvoimaan

Ammatilliseen kuntoutukseen pääsee nyt helpommin kuin aikaisemmin Kelan kuntoutuslain muutos

AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina. Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela

Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön

Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Jukka Kivekäs Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä

Kela myöntää nuoren kuntoutusrahaa ammatillisen kuntoutumisen varmistamiseksi ja työllistymisen edistämiseksi

HENKILÖSTÖ PALVELUTUOTANNON VOIMAVARANA

Kelan kuntoutuspalvelut. Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA

KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI

KELAN TULES-AVOKURSSIT

Nuoren kuntoutusraha. Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto Irma Leppänen, Kela

TYÖKYVYTTÖMYYSRISKIN HALLINTA. Seppo Kettunen

Työkyvyn arviointi vakuutuslääkärin näkökulmasta Jyväskylä

Miksi kuntoutusta pitää suunnitella?

Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Jyrki Varjonen Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

Satakielikeskustelufoorumi Vammaisetuudet. Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä

Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Mikael Ojala Ylilääkäri, neurologi Merimieseläkekassa

Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Maija Haanpää Ylilääkäri Etera

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon?

TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA

Kelan ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet. Minna Nilsson Etuuskäsittelyn päällikkö Läntinen vakuutuspiiri

Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja Lappeenranta

Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut?

KELA hylkää haetun kuntoutuksen miksi? Jari Välimäki Ylilääkäri Kelan Läntisen vakuutuspiirin asiantuntijalääkärikeskus

Vankeusajan hyödyntäminen työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa

Masennus työkyvyttömyyssyiden kärjessä - miksi?

Sosiaaliturvan selvittäminen

Osatyökykyisten TE-palvelut

Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi

B-lausunnon ja liitteiden sisältö Kelan näkökulmasta

Työssä selviytymisen tuki työterveyshuollon näkökulmasta

Ajankohtaista lausunnoista. Ylilääkäri Jari Välimäki Kela, Läntisen vakuutuspiirin asiantuntijalääkärikeskus

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö,

Kela kuntouttaja 2009

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija

KELAN HOITOTUKI mihin se on tarkoitettu

Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena

Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa?

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

A-todistus ja B-lausunnot sairausvakuutuslain mukainen päiväraha

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri

AMMATILLINEN KUNTOUTUS

HAKEMUSLOMAKE OHJATTUUN RYHMÄTOIMINTAAN KOIVUTARHAAN (KANNUS), KOTIPÄÄSKYYN (KOKKOLA) JA VASKOOLIIN (VETELI)

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

NEET-nuorten kuntoutuksen kehittämisen projekti v

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous Oheismateriaali B HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN

Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Mitä toimintakyky on ja miten sitä tutkitaan?

Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Mikä muuttui projektin tuloksena?

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet

Kuntatyöntekijöiden työhyvinvointi 2012

Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa. Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri

TYÖKYVYN HALLINTA, KUNTOUTUSVAIHTOEHDOT JA TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKE. LähiTapiola-ryhmä / Asko Mustonen

Eläkeinfo. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Liisi Gråstén-Weckström

Ammatillinen kuntoutusselvitys

MITÄ ON SOSIAALIVAKUUTUS?

GAS-prosessi Aslakissa, ensikokemuksia Kiipulasta

AMMATILLISEN KUNTOUTUKSEN MAHDOLLISUUDET

/4/03. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juha Niemelä

Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita

Miksi on tärkeää, että hyvinvovinti on strateginen kysymys?

Asunnottomana työelämässä. Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? Mariitta vaara

TUNNUSMERKKEJÄ VALMIUDET OSAAMISEN JOHTAMISEEN

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk

Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa

26.4. Uudistuva työeläke, osa 2/5: Jos työkyky heikkenee

Kuka on näkövammainen?

Työhön kuntoutumisen palveluverkosto Kela. Terveys- ja toimeentuloturvaosasto Kuntoutusryhmä. Helena Ahponen

Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

Työkyvyn arviointi keuhkosairauksissa

Työkyvyn arviointi terveyskeskuksessa Haasteet ja mahdollisuudet. Tuula Sassi Apulaisylilääkäri Sotkamo-Kuhmo terveysasemat Kelan asiantuntijalääkäri

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho)

ATK- päivät Maakuntamallin toteutus Pentti Itkonen

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK

PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN

Kuntoutuksesta lapsen kuntoutumiseen. Ilona Autti-Rämö, Johtava ylilääkäri

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä

Palvelutarve- ja asiakasrakenneluokitus tarkempaa tietoa asiakkaista? Anja Noro, THT, Dosentti, Tutkimuspäällikkö

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen

Työssä vai työkyvyttömänä

Vammaispalvelut - tiedätkö oikeutesi Anne Pyyhtiä

Neuropsykologisen kuntoutuksen arviointi ja porrastuminen

Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP. Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot

Miten huomioin asiakkaan elämäntilanteen kuntoutuksen suunnittelussa? Marjatta Musikka-Siirtola Vastaava psykologi Pshp Tays Neuroalat ja kuntoutus

Voimavaralähtöinen, aktivoiva ja kuntouttava työote

Transkriptio:

B2 LAUSUNTO TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEEN JA AMMATILLISEN KUNTOUTUKSEN HAKEMINEN TYÖELÄKEYHTIÖLTÄ Timo Aro Master of Science (Harvard) Vakuutuslääketieteen Dosentti (HY), Vakuutuslääketieteen erityispätevyys (HY)

SISÄLTÖ Työkyvyn arvioinnin tasot Työkyky on juridinen käsite Eläkehakemuksen asiakirjat Työkyvyn arviointi Eläkeratkaisun oikeudenmukaisuus

TYÖKYVYN ARVIOINNIN TASOT 1. Oma arvio (subjektin taso) 2. Työyhteisön/työpaikan arvio 3. Hoitavan lääkärin arvio 4. Sairausvakuutuksen arvio 5. Eläkejärjestelmän arvio

TYÖKYKY TYÖELÄMÄSSÄ Työ ja työympäristö Osaaminen Terveydentila Sosiaaliset suhteet Ihminen Henkilöstöpolitiikka Työyhteisö Eläkelainsäädäntö

TYÖKYVYN ARVIOINNIN TASOT 1. Oma arvio (subjektin taso) 2. Työyhteisön/työpaikan arvio 3. Hoitavan lääkärin arvio 4. Sairausvakuutuksen arvio 5. Eläkejärjestelmän arvio

TYÖKYVYN ARVIO TYÖYHTEISÖN/TYÖPAIKAN NÄKÖKULMA Toiminta Tulokset Johtajuus Hyvinvoinnin johtaminen Henkilöstö Henkilöstöpolitiikka Strategia ja Toimintatavat Työhyvinvointiohjelma Kumppanuudet ja resurssit Esimiestyö ja HR, hyvinvoinnin tukifunktiot Prosessit, tuotteet ja palvelut Henkilöstön terveyden ja työkyvyn edistäminen työuran eri vaiheissa Osaamisen kehittäminen Muutoksen hallinta Työyhteisön toimivuus Työturvallisuus Työterveyspalvelut Työyhteisötason tulokset Yksilön tulokset Tehokas ja kannustava ilmapiiri Sitoutuminen Yrityskuva Kustannussäästöt Työkyky Terveyden ja hyvinvoinnin kehittyminen Liiketoiminnan tehokkuus ja henkilöstötuottavuus Innovaatiot - oppiminen Mukautettu Euroopan laatupalkinnosta EFQM-mallista

TYÖKYVYN ARVIOINNIN TASOT 1. Oma arvio (subjektin taso) 2. Työyhteisön/työpaikan arvio 3. Hoitavan lääkärin arvio 4. Sairausvakuutuksen arvio 5. Eläkejärjestelmän arvio

HOITAVAN LÄÄKÄRIN JA VAKUUTUSLÄÄKÄRIN NÄKÖKULMA Vakuutuslääkärillä on vakuutuslääketieteen erityispätevyys ja erityisosaaminen vakiintuneesta korvauskäytännöstä. Vakuutuslääkäri on vakuutuslääketieteen asiantuntija Hoitavalla lääkärillä on hoitosuhteen perusteella vastuu ja kliinisen kokemuksen perusteella osaaminen potilaan hoidon osalta. Hoitava lääkäri on hoidon asiantuntija

TYÖKYVYN ARVIOINNIN TASOT 1. Oma arvio (subjektin taso) 2. Työyhteisön/työpaikan arvio 3. Hoitavan lääkärin arvio 4. Sairausvakuutuksen arvio 5. Eläkejärjestelmän arvio

TYÖKYVYN ARVIOINNIN TASOT 1. Oma arvio (subjektin taso) 2. Työyhteisön/työpaikan arvio 3. Hoitavan lääkärin arvio 4. Sairausvakuutuksen arvio 5. Eläkejärjestelmän arvio

TYÖKYKY ELÄKEVAKUUTUKSESSA Työ Terveydentila Ihminen Eläkelainsäädäntö

SISÄLTÖ Työkyvyn arvioinnin tasot Työkyky on juridinen käsite Eläkehakemuksen asiakirjat Työkyvyn arviointi Eläkeratkaisun oikeudenmukaisuus

TYÖKYVYTTÖMYYS ON JURIDINEN KÄSITE Työkyvyttömyys on juridinen käsite, johon aina liittyy lääketieteellinen arvio Työkyvyttömyyskäsitteen sisältö riippuu sovellettavasta sosiaalivakuutuksen lajista eikä lääketieteestä

SOVELLETTAVIA TYÖKYVYTTÖMYYSKÄSITTEITÄ Sairausvakuutuksen päiväraha TYEL-työkyvyttömyyseläke, täysi (3/5) TYEL-työkyvyttömyyseläke, osa (2/5) Valtio ja kunta: ns. spesiaalityökyvyttömyys KELA:n työkyvyttömyyseläke, yleissäännös Tapaturmaeläke, min. 10 % työkyvyn alenema Haittaluokka

TYÖKYVYTTÖMYYS ON JURIDINEN KÄSITE Oikeus saada työkyvyttömyyseläkettä on työntekijällä, jonka työkyvyn voidaan sairauden, vian tai vamman johdosta arvioida, kun otetaan huomioon myös jo kulunut aika, olevan yhdenjaksoisesti ainakin vuoden ajan alentunut vähintään 2/5:lla (osaeläke) ja 3/5:lla (täysi)." Työhyvyn alentumista arvioitaessa otetaan huomioon työntekijän jäljellä oleva kyky hankkia itselleen ansiotuloja saatavissa olevalla sellaisella työllä, jonka suorittamisesta voidaan häneltä kohtuudella edellyttää silmällä pitäen hänen koulutustaan, aikaisempaa toimintaansa, ikäänsä ja asumisolosuhteitaan sekä näihin verrattavia muita seikkoja. TYEL

HARKINNANVARAISUUS Työkyvyn arviointi perustuu harkinnanvaraisiin seikkoihin. Harkinnanvaraisuuden muodostavat arviointi sairauden vaikutuksista toimintakykyyn ja harkinta työn vaatimuksista.

SISÄLTÖ Työkyvyn arvioinnin tasot Työkyky on juridinen käsite Eläkehakemuksen asiakirjat Työkyvyttömyyseläkehakemus Ammatillisen kuntoutuksen hakemus Lääkärinlausunto (B1,B2) Työkyvyn arviointi Eläkeratkaisun oikeudenmukaisuus

ELÄKEHAKEMUKSEN ASIAKIRJAT VAKUUTUSLÄÄKÄRIN NÄKÖKULMASTA (1/3) Työkyvyttömyyseläkehakemus Lääkärinlausunto B (B1 ja B2) SVA-todistus Työnantajan lausunto

ELÄKEHAKEMUKSEN ASIAKIRJAT VAKUUTUSLÄÄKÄRIN NÄKÖKULMASTA (2/3) Työkyvyttömyyseläkehakemus Kohta 5. Sairaudet - miten sairaus on haitannut työntekoanne - tärkeys hakijalle Kohta 7. Työelämään paluu - millaiseksi arvioitte mahdollisuutenne - motivaatio Kohta 8. Koulutus ammatillinen kuntoutus Kohta 8. Työtehtävät - työn vaatimukset Kirjallinen esitystaito, loogisuus Käsiala kuka on täyttänyt, koordinaatio

ELÄKEHAKEMUKSEN ASIAKIRJAT VAKUUTUSLÄÄKÄRIN NÄKÖKULMASTA (3/3) Lääkärinlausunto B (B1 ja B2) ensimmäinen osa sairaustiedot toinen osa hoito- tai kuntoutussuunnitelma kolmas osa työkykyarvio

SISÄLTÖ Työkyvyn arvioinnin tasot Työkyky on juridinen käsite Eläkehakemuksen asiakirjat Työkyvyn arviointi Eläkeratkaisun oikeudenmukaisuus

TYÖKYVYN ARVIOINTI B-LAUSUNTO- TIEDOISTA SAIRAUSTIEDOT 1.1 Työkykyyn vaikuttavat sairaudet tärkeysjärjestyksessä (myös ICD-tautiluokituskoodi) 1.2 Esitiedot a) sairauden alkuvaiheet ja kehitys b) aikaisemmat tutkimukset, hoito ja kuntoutus sekä niiden vaikutukset

TYÖKYVYN ARVIOINTI B-LAUSUNTO- TIEDOISTA SAIRAUSTIEDOT 1.3 Tutkimushavainnot a) kliininen tutkimus; pvm paino kg, pituus cm b) suoritus- ja toimintakykytutkimukset (asianmukaisesti lääkittynä), laboratorio- ja kuvantamistutkimukset sekä muut tutkimukset 1.4 Toimintakyky (mihin jokapäiväisen elämän toimintoihin tutkittava tehtyjen tutkimusten ja lääkärin arvion mukaan kykenee, myös mahdolliset sairauden aiheuttamat rajoitteet)

TOIMINTAKYKY On esitetietoihin, havaintoihin ja tutkimustietoihin perustuva arvio siitä, kuinka tutkittava selviytyy jokapäiväisen elämän vaatimuksista. Voidaan arvioida kokonaisuutena tai osa-alueittain

TOIMINTAKYVYN KUVAUS - OSA SAIRAUDEN KUVAUSTA Esimerkkejä Sairaus (Dg) Kehon toiminnot ja rakenteet (status) Toimintakyky Suoriutuminen/ osallistuminen Astma Keuhkojen kuuntelulöydös Hengenahdistusta portaita noustessa Toimistotyössä ei rajoituksia Paniikkihäiriö Ahdistus Paniikkikohtauksia ahtaissa tiloissa Vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa Selkäydinvaurio Alaraajojen voima ja liikkuvuus Liikkuu vain pyörätuolilla tai talutettuna Rajoitetut mahdollisuudet työskennellä tehtävissä, jotka edellyttävät runsaasti liikkumista. Sokeritauti Haiman toimintahäiriö Ei rajoituksia Ruokavalio noudattamisen mahdollisuus Vitiliigo Kasvojen alueen ihottuma Ei rajoituksia Ei rajoituksia

HOITO- TAI KUNTOUTUSSUUNNITELMA 1.1 On olemassa tiedot sairaudesta 1.2 On olemassa tiedot aikaisemmista tutkimuksista, hoidoista ja kuntoutustoimenpiteistä ja niiden vaikutuksista 1.3 On olemassa tiedot tutkimushavainnoista 1.4 On olemassa tiedot toimintakyvystä Tieto tutkittavan toimintakyvystä luo pohjan hoito- tai kuntoutussuunnitelmalle 2.1 Voidaanko sairautta hoitaa ja miten? 2.2 Voidaanko hoidolla tai kuntoutuksella toimintakykyä parantaa? 2.3 Tarvitaanko ammatillista kuntoutusta? Mikä on suunnitelma?

TYÖKYKYARVIO 3.1 Lääkärin käytössä olevat tiedot tutkittavan työnteosta ja työn luonteesta: a) työhistoria ja nykyisen työn kuvaus b) työn fyysinen ja psyykkinen kuormittavuus 3.2 Työkyky: a) miten sairauden aiheuttama haitta vaikuttaa tutkittavan selviytymiseen nykyisessä työssä tai siihen läheisesti verrattavassa työssä b) mikä on tutkittavan jäljellä oleva työkyky c) miten esitettyjen hoito- tai kuntoutustoimenpiteiden arvioidaan vaikuttavan työkykyyn (myös aikatauluarvio) Mikäli lausunnon laatija ei tunne tutkittavan työtä ja sen vaatimuksia riittävästi, tulee tässä arvioida minkätasoisiin työsuorituksiin toimintakyky riittää 3.3 Johtopäätökset Pidän tutkittavaa työkykyisenä En ota kantaa Pidän tutkittavaa kykenemättömänä tekemään tavallista työtään tai siihen läheisesti verrattavaa työtä alkaen määräaikaisesti saakka toistaiseksi muu

SISÄLTÖ Työkyvyn arvioinnin tasot Työkyky on juridinen käsite Eläkehakemuksen asiakirjat Työkyvyn arviointi Eläkeratkaisun oikeudenmukaisuus Määrämuotoinen päättelyrakenne Vakuutetun valitusoikeus ja oikeusturva

ELÄKERATKAISUT OIKEUDENMUKAISESTI Sairauden arvio Toimintakyvyn arvio Työn vaatimusten arvio Työkyvyn ja työkyvyttömyyden uhkan arvio Vakuutuslääketieteellinen arvio ja ratkaisuehdotus Sairauksilla ei ole vaikutusta työkykyyn tai vaikutus on vähäinen Sairaudet alentavat lievästi työkykyä 2/5 Sairaudet alentavat keskivaikeasti työkykyä 3/5 Sairaudet alentavat vaikea-asteisesti työkykyä Sairaudet alentavat erittäin vaikea-asteisesti työkykyä Eläkeratkaisu? Eläkeratkaisu? Kuntoutusratkaisu? Eläkeratkaisu? Kuntoutusratkaisu? Eläkeratkaisu? Kuntoutusratkaisu? Eläkeratkaisu?

VAKUUTETUN OIKEUSTURVA Itseoikaisu Eläkeratkaisutoiminnan tarkastus tilintarkastajan lausunto Muutoksenhaku Eläkelautakunnat Vakuutusoikeus Valvontaviranomainen julkista tehtävää hoitaessa noudatetaan lakia

YHTEENVETO Työkyvyn arvioinnin tasot Työkyky on juridinen käsite Eläkehakemuksen asiakirjat Työkyvyn arviointi Eläkeratkaisun oikeudenmukaisuus

KYSYMYKSIÄ? Timo Aro, johtaja Vakuutuslääketieteen Dosentti, vakuutuslääketieteen erityispätevyys