Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 20 ARVOT, YHTEISÖLLISYYS
. SETLEMENTTILIIKKEEN YHTEISET PERUSARVOT OVAT TOTEUTUNEET JYVÄLÄSSÄ. Jyvälän setlementtityössä on toteutunut lähimmäisenrakkaus arjen keskellä.2 Jyvälän setlementtityössä on toteutunut yhteisöllisyys. Jyvälän setlementtityössä on toteutunuterilaisten ihmisten välinen yhteistyö. KALLIOLAN NUORET RY ON OMIEN ARVOJENSA JA TOIMINTAPERIAATTEIDENSA MUKAAN TOIMIVA. Kalliolan Nuoret ry:ssä kunnioitetaan erilaisuutta.2 Kalliolan Nuoret ry:ssä toteutuu sukupuolisensitiivisyys. Kalliolan Nuoret ry:ssä toteutuu kulttuurisensitiivisyys. Kalliolan Nuoret ry:n toiminnassa toteutuu yhteisöllisyys.5 Kalliolan Nuoret ry:n toiminnassa edistetään osallisuutta.6 Kalliolan Nuoret ry:ssä luotetaan yksilön voimavaroihin sekä kykyyn kasvaa ja kehittyä.7 Kalliolan Nuoret ry:n toiminnassa toteutuu ihmisen aito kohtaaminen.8 Kalliolan Nuoret ry käynnistää ja kehittää uusia toimintamuotoja. SETLEMENTTI LOUHELA TOTEUTTAA SETLEMENTTILIIKKEEN YHTEISIÄ ARVOJA JA TOIMINNALLE YHDESSÄ SOVITTUJA TOIMINTAPERIAATTEITA. Setlementti Louhelassa arvostetaan ihmisten erilaisuutta.2 Setlementti Louhela on oppimista ja arkea tukeva yhteisö. UKONHATUN TOIMINTA PERUSTUU YHDESSÄ SOVITTUIHIN ARVOIHIN JA VISIOON 20. Henkilöstö on sitoutunut Ukonhatun arvoihin.2 Asiakkaan oikeuksia kunnioitetaan. Ukonhatussa hyväksytään erilaisuutta. Ukonhatussa yhteisö toimii yksilön tukena.5 Ukonhatussa toteutuu tasa-arvoisuus. ITÄ-PASILAN SOSIAALINEN NUORISOTYÖ ON VAHVA ALUEELLINEN TOIMIJA (KALLIOLAN NUORET RY). Toiminta perustuu aktiiviseen vuorovaikutukseen alueen asukkaiden kanssa.2 Tuemme yhdenvertaista yhteisöllisyyttä. Tarjoamme sukupuolisensitiivisen kohtaamispaikan. Tuemme lasten ja nuorten yksilöllistä kasvua.5 Itä-Pasilan sosiaalinen nuorisotyö on aktiivinen alueen verkostojen jäsen 6. KEHITTYVÄ OLOHUONEVERKOSTO VAHVISTAA TOIMINTAKYKYÄ, OSALLISUUTTA JA YHTEISÖLLISYYTTÄ (SETLEMENTTI LOUHELA RY) 6. Olohuonetoiminta luo mielekästä sisältöä elämään ja tukee osallisuutta 6.2 Olohuoneverkoston toimijoiden työskentelytapa on innovatiivista ja se luo hyviä käytäntöjä 6. Olohuoneet ovat turvallisia ja luotettavia paikkoja, joissa mahdollistuu toisen ihmisen kohtaaminen 6. Olohuonetoiminta tarjoaa mielekkäitä vapaaehtoistoiminnan muotoja 8 20 2 2 6
SETLEMENTTILIIKKEEN YHTEISET PERUSARVOT OVAT TOTEUTUNEET JYVÄLÄSSÄ jakautuu osatavoitteeseen. Osatavoite: Jyvälän setlementtityössä on toteutunut lähimmäisenrakkaus arjen keskellä Osatavoitetta on mitattu 2 tavoitemittarilla. Tavoitemittari: 80 % hallituksen jäsenistä ja henkilöstöstä kokee, että Jyvälässä hyväksymme toinen toisemme sellaisenaan ja korkeintaan 0 % on eri kpl (2%) täysin eri Päätavoite kpl (9%) jokseenkin eri 2 kpl (7%) ei eri eikä samaa 2 (~6%) jokseenkin samaa 6 kpl (6%) täysin samaa 5 /7 kpl (60,%) Henkilöstön hyvinvointikysely toteutettiin Jyvälän hallitukselle ja henkilökunnalle (yht. 80 hlö) 2.2. -..202 vakuutusyhtiö Tapiolan toimesta. Hallituksen jäsenet eivät vastanneet kyselyyn, joten tulokset ja vastausprosentit koskevat pelkästään henkilöstöä (7 hlö). Vastausten keskiarvo 82 % vastanneista oli jokseenkin tai täysin samaa % oli jokseenkin tai täysin eri, 2. Tavoitemittari: 80 % hallituksen jäsenistä ja henkilöstöstä kokee, että Jyvälässä pystytään tukemaan vaikeassa elämäntilanteessa olevia ja korkeintaan 0 % on eri kpl (2%) täysin eri kpl (7%) jokseenkin eri 2 9 kpl (20,5%) ei eri eikä samaa 7 kpl (8,5%) jokseenkin samaa kpl (2%) täysin samaa 5 /7 kpl (60,%) Henkilöstön hyvinvointikysely toteutettiin Jyvälän hallitukselle ja henkilökunnalle (yht. 80 hlö) 2.2. -..202 vakuutusyhtiö Tapiolan toimesta. Hallituksen jäsenet eivät vastanneet kyselyyn, joten tulokset ja vastausprosentit koskevat pelkästään henkilöstöä (7 hlö). Vastausten keskiarvo,9 70,5 % vastanneista oli jokseenkin tai täysin samaa 9 % oli täysin tai jokseenkin eri
2. Osatavoite: Jyvälän setlementtityössä on toteutunut yhteisöllisyys Osatavoitetta on mitattu 2 tavoitemittarilla. Tavoitemittari: 80 % hallituksen jäsenistä ja henkilöstöstä kokee, että Jyvälässä jaetaan vastuuta ja korkeintaan 0 % on eri kpl (2%) täysin eri kpl (7%) jokseenkin eri 2 kpl (25%) ei eri eikä samaa 2 (5,5%) jokseenkin samaa 9 kpl (20,5%) täysin samaa 5 /7 kpl (60,%) Henkilöstön hyvinvointikysely toteutettiin Jyvälän hallitukselle ja henkilökunnalle (yht. 80 hlö) 2.2. -..202 vakuutusyhtiö Tapiolan toimesta. Hallituksen jäsenet eivät vastanneet kyselyyn, joten tulokset ja vastausprosentit koskevat pelkästään henkilöstöä (7 hlö). Vastausten keskiarvo,8 66 % vastanneista oli jokseenkin tai täysin samaa 9 % oli jokseenkin tai täysin eri 2. Tavoitemittari: 80 % hallituksen jäsenistä ja henkilöstöstä kokee, että Jyvälässä annamme toisillemme tunnustusta ja rohkaisua arjen toimissa ja korkeintaan 0 % on eri (0%) täysin eri 5 kpl (%) jokseenkin eri 2 kpl (25%) ei eri eikä samaa 8 kpl (%) jokseenkin samaa (2%) täysin samaa 5 /7 kpl (60,%) Henkilöstön hyvinvointikysely toteutettiin Jyvälän hallitukselle ja henkilökunnalle (yht. 80 hlö) 2.2. -..202 vakuutusyhtiö Tapiolan toimesta. Hallituksen jäsenet eivät vastanneet kyselyyn, joten tulokset ja vastausprosentit koskevat pelkästään henkilöstöä (7 hlö). Vastausten keskiarvo,8 6 % vastanneista oli jokseenkin tai täysin samaa % oli jokseenkin tai täysin eri 5
. Osatavoite: Jyvälän setlementtityössä on toteutunut erilaisten ihmisten välinen yhteistyö Osatavoitetta on mitattu tavoitemittarilla. Tavoitemittari: 80 % hallituksen jäsenistä ja henkilöstöstä kokee, että Jyvälässä osaamista arvostetaan työtehtävistä riippumatta ja korkeintaan 0 % on eri 2 kpl (5%) täysin eri kpl (9%) jokseenkin eri 2 5 kpl (%) ei eri eikä samaa 9 kpl (%) jokseenkin samaa kpl (2%) täysin samaa 5 /7 kpl (60,%) Henkilöstön hyvinvointikysely toteutettiin Jyvälän hallitukselle ja henkilökunnalle (yht. 80 hlö) 2.2. -..202 vakuutusyhtiö Tapiolan toimesta. Hallituksen jäsenet eivät vastanneet kyselyyn, joten tulokset ja vastausprosentit koskevat pelkästään henkilöstöä (7 hlö). Vastausten keskiarvo,9 75 % vastanneista oli jokseenkin tai täysin samaa % oli jokseenkin tai täysin eri 2. Tavoitemittari: 80 % hallituksen jäsenistä ja henkilöstöstä kokee, että Jyvälän työntekijät kokevat toimivansa aidosti yhteistyössä ja korkeintaan 0 % on eri 2 kpl (5%) täysin eri 6 kpl (%) jokseenkin eri 2 9 kpl (20%) ei eri eikä samaa 5 kpl (%) jokseenkin samaa 2 kpl (27%) täysin samaa 5 /7 kpl (60,%) Henkilöstön hyvinvointikysely toteutettiin Jyvälän hallitukselle ja henkilökunnalle (yht. 80 hlö) 2.2. -..202 vakuutusyhtiö Tapiolan toimesta. Hallituksen jäsenet eivät vastanneet kyselyyn, joten tulokset ja vastausprosentit koskevat pelkästään henkilöstöä (7 hlö). Vastausten keskiarvo,7 6 % vastanneista oli jokseenkin tai täysin samaa 9% oli jokseenkin tai täysin eri 6
. Tavoitemittari: 80 % hallituksen jäsenistä ja henkilöstöstä kokee, että Jyvälässä kunnioitetaan yksilöllisyyttä ja korkeintaan 0 % on eri (0%) täysin eri kpl (9%) 9 kpl (20,5%) kpl (29,5%) 8 kpl (%) jokseenkin ei eri eikä jokseenkin eri samaa samaa 2 5 täysin samaa /7 kpl (60,%) Henkilöstön hyvinvointikysely toteutettiin Jyvälän hallitukselle ja henkilökunnalle (yht. 80 hlö) 2.2. -..202 vakuutusyhtiö Tapiolan toimesta. Hallituksen jäsenet eivät vastanneet kyselyyn, joten tulokset ja vastausprosentit koskevat pelkästään henkilöstöä (7 hlö). Vastausten keskiarvo,0 70,5 % vastanneista oli jokseenkin tai täysin samaa 9 % oli jokseenkin tai täysin eri 7
KALLIOLAN NUORET RY ON OMIEN ARVOJENSA JA TOIMINTAPERIAATTEIDENSA MUKAAN TOIMIVA jakautuu 8 osatavoitteeseen. Osatavoite: Päätavoite Kalliolan Nuoret ry:ssä kunnioitetaan erilaisuutta Osatavoitetta on mitattu tavoitemittarilla. Tavoitemittari: 70 % Kalliolan Nuorten sidosryhmäkyselyyn vastanneista kokee, että Kalliolan Nuoret ry:ssä kunnioitetaan erittäin hyvin tai hyvin erilaisuutta. (0%) (0%) (%) (8%) (8%) huonosti ei hyvin eikä huonosti hyvin 2 5 erittäin huonosti erittäin hyvin /07 kpl (,%) Vastausten keskiarvo, Viite s.76 Kyselyyn vastasi 6 henkilöä, joista 2 (%) jätti vastaamatta tähän. Kysymys: Kalliolan Nuoret ry:n toimintaa ohjaa vahvasti alla olevat arvot ja toimintaperiaatteet. Haluaisimme nyt kuulla mielipiteesi siitä, miten nämä arvot näkyvät ulospäin toiminnassamme. [Erilaisuuden kunnioittaminen] 96 % vastanneista kokee että Kalliolan Nuoret ry:ssä kunnioitetaan erittäin hyvin tai hyvin erilaisuutta. 2. Tavoitemittari: 80 % Itä-Pasilan asiakaskyselyyn vastanneista on vahvasti samaa tai melko samaa siitä että toiminnassa kunnioitetaan erilaisuutta. vahvasti eri kpl (~5,5 %) melko eri kpl (7 %) melko samaa kpl (72 %) vahvasti samaa 2 kpl (~5,5 %) en osaa sanoa 8/8 kpl (00%) Viite 2 s.76 Kyselyyn vastasi 8 henkilöä, joista kaikki vastasivat tähän. Väittämä: Ryhmässä saa olla myös erilainen Vastausten keskiarvo,7 89 % Itä-Pasilan asiakaskyselyyn vastanneista on vahvasti samaa tai melko samaa siitä, että toiminnassa kunnioitetaan erilaisuutta. 8
. Tavoitemittari: 75 % Tyttöjen Talon asiakaskyselyyn vastanneista tytöistä on vahvasti samaa tai samaa väittämän Tyttöjen Talo on kaikenlaisille tytöille avoin paikka kanssa. (0%) (2%) (0%) (6%) (%) (25%) (6%) Melko eri Ei samaa Melko samaa Samaa Eri eikä eri 2 5 6 7 Vahvasti eri vahvasti samaa 8/82 kpl (58,5%) Viite s.76 Kyselyyn vastasi 8 henkilöä, joista kaikki vastasivat tähän. Vastausten keskiarvo 6, 88 % Tyttöjen Talon asiakaskyselyyn vastanneista tytöistä on vahvasti samaa tai samaa väittämän kanssa. 2. Osatavoite: Kalliolan Nuoret ry:ssä toteutuu sukupuolisensitiivisyys Osatavoitetta on mitattu tavoitemittarilla. Tavoitemittari: 70 % Kalliolan Nuoret ry:n sidosryhmäkyselyyn vastanneista kokee että Kalliolan Nuoret ry:ssä toteutuu sukupuolisensitiivisyys erittäin hyvin tai hyvin. (0%) (0%) (9%) (20%) (72%) huonosti ei hyvin eikä huonosti hyvin 2 5 erittäin huonosti erittäin hyvin 6/07 kpl (2,9%) Viite s.76 Kyselyyn vastasi 6 henkilöä, joista kaikki vastasivat tähän. Kysymys: Kalliolan Nuoret ry:n toimintaa ohjaa vahvasti alla olevat arvot ja toimintaperiaatteet. Haluaisimme nyt kuulla mielipiteesi siitä, miten nämä arvot näkyvät ulospäin toiminnassamme. [Sukupuolisensitiivinen työote] Vastausten keskiarvo,7 92 % Kalliolan Nuoret ry:n sidosryhmäkyselyyn vastanneista kokee, että Kalliolan Nuoret ry:ssä toteutuu sukupuolisensitiivisyys erittäin hyvin tai hyvin. 9
2. Tavoitemittari: 75 % Tyttöjen Talon asiakaskyselyyn vastanneista kokee, että on saanut tukea tyttöyteen ja naiseuteen Tyttöjen Talon toiminnassa. Viite s.76 Kysymys: Olen saanut Tyttöjen Talolta tukea joihinkin seuraavista asioista. (voit valita useamman vaihtoehdon) 8 % Tyttöjen Talon asiakaskyselyyn vastanneista kokee että on saanut tukea tyttöyteen ja naiseuteen Tyttöjen talon toiminnassa. 8 rastittanut kohdan tyttöyteen ja naiseuteen. itsetuntemukseen % itsetuntoon 50% sosiaalisiin suhteisiin 6% perhesuhteisiin 27% omaan vanhemmuuteen 9% tunteisiin 5% opiskeluun ja työhön % elämänhallintaan 0% uusiin näkökulmiin 56% toiveikkuutta tulevaisuuteen 2% seksuaalisuuteen 27% omiin rajoihini % tyttöyteen ja naiseuteen 8% en koe saaneeni tukea 6% Johonkin muuhun, mihin? 2% 8/82 kpl (58,5%). Tavoitemittari: 80 % Itä-Pasilan asiakaskyselyyn vastanneet lapset ja nuoret ovat vahvasti samaa tai samaa siitä että tyttöjen ja poikien erilaiset toiveet huomioidaan Itä-Pasilan sosiaalisessa nuorisotyössä. vahvasti eri melko eri 2 prosentit on vastanneista(pois lukien EOS) eli Viite 2 s.76 7 kpl (9 %) melko samaa % -luvut ovat suhteutettuna kyselyyn vastanneiden määrään, kuten tavoitemittarissa on muotoiltu. Eli vastausvaihtoehdon vastaajamäärä/kyselyyn vastanneiden lukumäärä x 00%. Kyselyyn vastasi 8 henkilöä, joista 2 (%) jätti vastaamatta tähän. Väittämä: Tyttöjen ja poikien erilaiset tarpeet ja toiveet otetaan huomioon toiminnassa 8 kpl ( %) vahvasti samaa kpl (6%) en osaa sanoa 6/8 kpl (88,9%) Vastausten keskiarvo 00% x 5/8,5 8 % Itä-Pasilan asiakaskyselyyn vastanneista lapsista ja nuorista (5/8) on vahvasti samaa tai melko samaa siitä että tyttöjen ja poikien erilaiset toiveet huomioidaan Itä- Pasilan sosiaalisessa nuorisotyössä. 0
. Tavoitemittari: Kuva poikien ryhmästä Kivikon kumppanuusnuorisotalolla.. Osatavoite: Tavoite ei toteutunut, koska poikien ryhmä peruuntui toistuvasti juuri niillä kerralla kun kuva oli tarkoitus ottaa. Ajankohta kuvan ottamiselle ajoittui loppuvuoteen 20 ja näin ollen siihen ei tarjoutunut enää uutta mahdollisuutta. Kalliolan Nuoret ry:ssä toteutuu kulttuurisensitiivisyys Osatavoitetta on mitattu tavoitemittarilla. Tavoitemittari: 75 % Kalliolan Nuoret ry:n sidosryhmäkyselyyn vastanneista kokee, että Kalliolan Nuoret ry:ssä toteutuu erittäin hyvin tai hyvin kulttuurisensitiivisyys. (0%) (0%) (6%) (%) (50%) erittäin huonosti ei hyvin huonosti eikä hyvin erittäin hyvin huonosti 2 5 /07 kpl (,%) Vastausten keskiarvo, Viite s.76 Kyselyyn vastasi 6 henkilöä, joista 2 (%) jätti vastaamatta tähän. Kysymys: Kalliolan Nuoret ry:n toimintaa ohjaa vahvasti alla olevat arvot ja toimintaperiaatteet. Haluaisimme nyt kuulla mielipiteesi siitä, miten nämä arvot näkyvät ulospäin toiminnassamme. [Kulttuurisensitiivinen työote] 8 % Kalliolan Nuoret ry:n sidosryhmäkyselyyn vastanneista kokee että Kalliolan Nuoret ry:ssä toteutuu erittäin hyvin tai hyvin kulttuurisensitiivisyys. 2. Tavoitemittari: 75 % Tyttöjen Talon asiakaskyselyyn vastanneista on vahvasti samaa tai samaa siitä, että toiminnassa otetaan hyvin huomioon eri kulttuureista tulevat nuoret. (0%) (0%) (0%) (9%) (0%) (0%) (62%) Vahvasti eri Melko eri Ei samaa Eri Melko samaa maa Samaa vahvasti sa- eikä eri 2 5 6 7 7/82 kpl (57,%) Viite s.76 Kyselyyn vastasi 8 henkilöä, joista (2%) jätti vastaamatta tähän. Väittämä: Mielestäni Tyttöjen Talolla otetaan hyvin huomioon eri kulttuureista tulevat nuoret. Vastausten keskiarvo 6,5 92 % Tyttöjen Talon asiakaskyselyyn vastanneista on vahvasti samaa tai samaa siitä, että toiminnassa otetaan hyvin huomioon eri kulttuureista tulevat nuoret.
. Tavoitemittari: 80 % iltapäivätoiminnan vanhempien kyselyyn vastanneista on täysin samaa tai samaa väittämän Toiminnassa otetaan huomioon eri kulttuuritaustasta tulevat lapset ja perheet kanssa. (2%) täysin eri (0%) (0%) (%) (%) (9%) eri osittain eri osittain samaa Samaa täysin samaa 2 5 6 (6%) en osaa sanoa 59/89 kpl (66,%) Viite s.76 Kyselyyn vastasi 6 henkilöä, joista 2 (%) jätti vastaamatta tähän. Vastausten keskiarvo 5, 60 % iltapäivätoiminnan vanhempien kyselyyn vastanneista on täysin samaa tai samaa väittämän kanssa.. Osatavoite: Kalliolan Nuoret ry:n toiminnassa toteutuu yhteisöllisyys Osatavoitetta on mitattu 2 tavoitemittarilla. Tavoitemittari: 70 % Kalliolan Nuoret ry:n sidosryhmäkyselyyn vastanneista kokee että Kalliolan nuoret ry:ssä toteutuu erittäin hyvin tai hyvin yhteisöllisyys. (0%) (0%) (6%) (8%) (6%) huonosti ei hyvin eikä huonosti hyvin 2 5 erittäin huonosti erittäin hyvin 6/07 kpl (2,9%) Viite s.76 Kyselyyn vastasi 6 henkilöä, joista kaikki vastasivat tähän. Kysymys: Kalliolan Nuoret ry:n toimintaa ohjaa vahvasti alla olevat arvot ja toimintaperiaatteet. Haluaisimme nyt kuulla mielipiteesi siitä, miten nämä arvot näkyvät ulospäin toiminnassamme. [Yhteisöllisyyden edistäminen] Vastausten keskiarvo,2 8 % Kalliolan Nuoret ry:n sidosryhmäkyselyyn vastanneista kokee, että Kalliolan Nuoret ry:ssä toteutuu erittäin hyvin tai hyvin yhteisöllisyys. 2
2. Tavoitemittari: 75 % Tyttöjen Talon asiakaskyselyyn vastanneista on vahvasti samaa tai samaa siitä että kokee yhteisöllisyyden tärkeäksi osaksi talon toimintaa. (0%) (0%) (2%) (%) vahvasti eri (9%) (7%) (8%) eri melko eri ei samaa melko samaa Samaa eikä eri 2 5 6 7 vahvasti samaa 6/82 kpl (56,%) Viite s.76 Kyselyyn vastasi 8 henkilöä, joista 2 (%) jätti vastaamatta tähän. Valitse vaihtoehto, joka on lähinnä Sinun mielipidettäsi. [Koen yhteisöllisyyden tärkeäksi osaksi Tyttöjen Talon toimintaa.] Vastausten keskiarvo 6, 85 % Tyttöjen Talon asiakaskyselyyn vastanneista on vahvasti samaa tai samaa siitä että kokee yhteisöllisyyden tärkeäksi osaksi talon toimintaa. 5. Osatavoite: Kalliolan Nuoret ry:n toiminnassa edistetään osallisuutta Osatavoitetta on mitattu 2 tavoitemittarilla. Tavoitemittari: 70 % Kalliolan Nuoret ry:n sidosryhmäkyselyyn vastanneista kokee, että Kalliolan Nuoret ry:ssä edistetään lasten ja nuorten osallisuutta erittäin hyvin tai hyvin. (0%) (%) (7%) (%) (%) huonosti ei hyvin eikä huonosti hyvin 2 5 erittäin huonosti erittäin hyvin 5/07 kpl (2,%) Vastausten keskiarvo, Viite s.76 Kyselyyn vastasi 6 henkilöä, joista (2%) jätti vastaamatta tähän. Kalliolan Nuoret ry:n toimintaa ohjaa vahvasti alla olevat arvot ja toimintaperiaatteet. Haluaisimme nyt kuulla mielipiteesi siitä, miten nämä arvot näkyvät ulospäin toiminnassamme. [Lasten ja nuorten osallisuus] 88 % Kalliolan Nuoret ry:n sidosryhmäkyselyyn vastanneista kokee, että Kalliolan Nuoret ry:ssä edistetään lasten ja nuorten osallisuutta erittäin hyvin tai hyvin.
2. Tavoitemittari: 90 % iltapäivätoiminnan kyselyyn vastanneista lapsista kokee, että he voivat osallistua iltapäiväkerhon toiminnan suunnitteluun. 5 kpl (7 %) 57 kpl (79 %) ( %) ei kyllä vastaamatta jättäneet 62/89 kpl (69,7%) Viite 5 s.77 % -luvut ovat suhteutettuna kyselyyn vastanneiden määrään, kuten tavoitemittarissa on muotoiltu. Eli vastausvaihtoehdon vastaajamäärä/kyselyyn vastanneiden lukumäärä x 00%. Kysymys: Saatko osallistua kerhotoiminnan suunnitteluun? 79 % iltapäivätoiminnan kyselyyn vastanneista lapsista kokee että he voivat osallistua iltapäiväkerhon toiminnan suunnitteluun. 6. Osatavoite: Kalliolan Nuoret ry:ssä luotetaan yksilön voimavaroihin sekä kykyyn kasvaa ja kehittyä Osatavoitetta on mitattu 2 tavoitemittarilla. Tavoitemittari: 70 % Kalliolan Nuorten sidosryhmäkyselyyn vastanneista kokee, että Kalliolan Nuoret ry:n toiminnassa luotetaan erittäin hyvin tai hyvin yksilön voimavaroihin ja kykyyn kasvaa ja kehittyä. (0%) (2%) (7%) (%) (7%) huonosti ei hyvin eikä huonosti hyvin 2 5 erittäin huonosti Viite s.76 erittäin hyvin Kyselyyn vastasi 6 henkilöä, joista jätti vastaamatta tähän. Kysymys: Kalliolan Nuoret ry:n toimintaa ohjaa vahvasti alla olevat arvot ja toimintaperiaatteet. Haluaisimme nyt kuulla mielipiteesi siitä, miten nämä arvot näkyvät ulospäin toiminnassamme. [Luottamus yksilön voimavaroihin] Vastausten keskiarvo 5/07 kpl (2,%), 9 % Kalliolan Nuorten sidosryhmäkyselyyn vastanneista kokee, että Kalliolan Nuoret ry:n toiminnassa luotetaan erittäin hyvin tai hyvin yksilön voimavaroihin ja kykyyn kasvaa ja kehittyä.
2. Tavoitemittari: 75 % Tyttöjen Talon asiakaskyselyyn vastanneista on vahvasti samaa tai samaa väittämän Koen, että Tyttöjen Talon toiminnassa luotetaan minun omiin voimavaroihini ja kykyyn kasvaa ja kehittyä. kanssa. (0%) (2%) (0%) (%) vahvasti eri (%) (26%) (57%) melko eri ei samaa eri melko samaa Samaa eikä eri 2 5 6 7 vahvasti samaa 7/82 kpl (57,%) Vastausten keskiarvo 6, Viite s.76 Kyselyyn vastasi 8 henkilöä, joista (2%) jätti vastaamatta tähän. 8 % Tyttöjen Talon asiakaskyselyyn vastanneista on vahvasti samaa tai samaa väittämän Koen, että Tyttöjen Talon toiminnassa luotetaan minun omin voimavaroihini ja kykyyn kasvaa ja kehittyä. kanssa. 5
7. Osatavoite: Kalliolan Nuoret ry:n toiminnassa toteutuu ihmisen aito kohtaaminen Osatavoitetta on mitattu 2 tavoitemittarilla. Tavoitemittari: 70 % Kalliolan Nuoret ry:n sidosryhmäkyselyyn vastanneista kokee että Kalliolan Nuoret ry:ssä toteutuu ihmisen aito kohtaaminen erittäin hyvin tai hyvin. (0%) (0%) (7%) (%) (62%) huonosti ei hyvin eikä huonosti hyvin 2 5 erittäin huonosti erittäin hyvin 5/07 kpl (2,%) Vastausten keskiarvo,6 Viite s.76 Kyselyyn vastasi 6 henkilöä, joista (2%) jätti vastaamatta tähän. Kysymys: Kalliolan Nuoret ry:n toimintaa ohjaa vahvasti alla olevat arvot ja toimintaperiaatteet. Haluaisimme nyt kuulla mielipiteesi siitä, miten nämä arvot näkyvät ulospäin toiminnassamme. [Aito kohtaaminen] 9 % Kalliolan Nuoret ry:n sidosryhmäkyselyyn vastanneista kokee että Kalliolan Nuoret ry:ssä toteutuu ihmisen aito kohtaaminen. 2. Tavoitemittari: Tyttöjen Talolla toteutuu aito kohtaaminen Tulos saatiin Tyttöjen Talon asiakastytön kuvauksesta. Hän jäi pohtimaan yksilötapaamisensa päätteeksi miksi olo on aina rauhoittunut ja helpottunut Tyttöjen Talolla. Kuvauksen kirjoitti ylös tytön työntekijä (22..20). Tytön kuvaus: Tyttöjen Talo on jo ilmeeltäänkin rauhoittava, henkilökunnasta puhumattakaan. Tyttöjen Talolla saan ja pystyn keskustelemaan kunnolla asioista, mikä ei muualla ole mahdollista. Minut kohdataan kokonaisena ja saan laajalti tukea eri ongelmiini elämässä. 6
8. Osatavoite: Kalliolan Nuoret ry käynnistää ja kehittää uusia toimintamuotoja Osatavoitetta on mitattu tavoitemittarilla - Kuvaukset on kirjoittanut Kalliolan Nuoret ry:n nuorisotyönjohtaja. Tavoitemittari: Kalliolan Nuoret ry. käynnistää Poikien Talo hankkeen vuonna 20 tukemaan poikien kokonaisvaltaista hyvinvointia ja sukupuoli-identiteettiä Kuvaus: Poikien Talo -hanke on syntynyt sekä järjestön sisäisestä että sidosryhmien toiveesta ja tarpeesta tehdä intensiivistä ja sukupuolisensitiivistä työtä poikien ja nuorten miesten parissa. On huomattu, että poikien on vaikeaa hakeutua palveluiden piiriin, joten tarvitaan matalan kynnyksen periaatteella toimivaa omaa paikkaa pojille. Poikien Talo aloitti toimintansa keväällä 20 kolmen työntekijän voimin ja on jo osoittanut tarpeellisuutensa. Syksyllä käynnistyivät ensimmäiset ryhmät pojille ja poikien yksilölliset asiakaskäynnit ovat olleet mahdollista koko ajan. Poikien Talon tilaa on luotu Vallilaan ja tila avataan pojille huhtikuussa 202. Poikien Talolla on laaja yhteistyöverkosto työnsä tukena. Hanketta rahoittaa RAY ja Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskus. 2. Tavoitemittari: Kalliolan Nuoret ry. käynnistää vuonna 20 nuorten työllistämishanke my W.A.Y:n tukemaan syrjäytymisvaarassa olevia nuoria työttömiä Kuvaus: My W.A.Y - nuorten työllistämishanke käynnistyi keväällä 20. Hanke käynnistyi yhteiskunnallisesta tarpeesta: nuorisotyöttömyys luvut olivat jatkuvassa kasvussa sekä koulupudokkaiden määrä on myös hälyttävän korkea. On olemassa suuri joukko nuoria, jotka putoavat kaiken yhteiskunnallisen tuen ulkopuolelle. My W.A.Y hanke tukee 7-25 -vuotiaita nuoria löytämään oman tiensä elämässä valmennuksen, yksilöllisen tuen ja työharjoittelun keinoin. Vuonna 20 toteutettiin kaksi My W.A.Y nuorten ryhmää. Tavoitteena on tarjota nuorille positiivinen kokemus työelämästä ja harjoittaa elämänhallinnallisia taitoja. Hanketta rahoittaa Uudenmaan ELY- keskus.. Tavoitemittari: Kalliolan Nuoret ry käynnistää vuonna 20 nuorten sukupuolisensitiivisen tukiasuntoyhteisötoiminnan tukemaan lastensuojelun avohuollon ja jälkihuollon asiakasnuoria Kuvaus: Saunalahden tukiasuntoyhteisötoiminta (SaTU) käynnistyi syyskuun alussa. SaTu tarjoaa kokonaisvaltaista tukea sekä ryhmäettä yksilötasolla Espoon kaupungin lastensuojelun avo- ja jälkihuollon nuorille. Toiminnassa yhdistyy sekä sukupuolisensitiivinen, että yhteisöllinen työote. Tarve lähteä kehittämään SaTu:n kaltaista toimintaa on lähtenyt nuorista. Nuorisokodeista lähtee maailmalle suuri joukko nuoria, jotka vielä tarvitsevat intensiivisempää tukea itsenäistymiseen ja kasvuun. Tukiasuntoyhteisötoiminta on tarpeellinen ja soveltuva paikka myös avohuollon nuorille, jotka tarvitsevat apua vaikeaan tilanteeseen, mutta eivät aivan tarvitse tai saa paikkaa nuorisokodista. SaTu:n toimintamallia on kehitetty Kalliolan Nuorissa jo usean vuoden ajan Tyttöjen tuetun asumisyhteisön toiminnassa. Tyttöjen tuetun asumisen toiminnan kokemuksista Saunalahden malli on kehitetty edelleen. SaTu:ssa nuoret asuvat omissa asunnoissaan. Samassa talossa lähellä nuoria ovat työntekijöiden työtilat sekä yhteisötilat. Työmallia rahoittaa Espoon kaupunki. 7
. päätavoitteen itsearviointi Arviointi koskee päätavoitetta. Kalliolan Nuoret on omien arvojensa ja toimintaperiaatteidensa mukaan toimiva (osatavoitteet, -,8 ja tavoitemittarit,-,8) Kalliolan Nuoret ry:n päätavoite oli vuonna 20 toimia omien arvojensa ja toimintaperiaatteidensa mukaan. Osatavoitteiksi kirjattiin Kalliolan Nuoret ry.n arvot ja toimintaperiaatteet, jotka noudattelevat setlementtiarvoja. Setlementtiarvot ovat elävä ja ohjaava elementti Kalliolan Nuoret ry:n toimintaa hallinnosta ruohonjuuritalolle. Kalliolan Nuorille on tärkeää, että arvot näkyvät selkeästi ulospäin järjestön työssä. Tämän vuoksi arvojen näkyvyyttä kysyttiin tänä vuonna laajalti sidosryhmäkyselyssä lasten ja nuorten kyselyjen ja kokemuksellisten kuvausten ohella. Sidosryhmäkysely lähetettiin 07 yhteistyökumppanille, yhteistyötaholle ja rahoittajille. Kyselyn vastausprosentti oli %. Olemme alhaisesta vastausprosentista huolimatta tyytyväisiä tulokseen. Saimme sidosryhmäkyselystä hyvät tulokset, ylitimme kaikki tavoitteemme kirkkaasti. 6 vastausta antaa kuitenkin suhteellisen luotettavaa tulosta järjestömme toiminnasta. Tulos oli myös hyvä opin paikka tämän vuoden sidosryhmäkyselyn toteuttamista ajatellen. Jatkossa mietimme sidosryhmämme ehkä tarkemmin. Lähetämme kyselyn vain lähimmille sidosryhmäläisille, noin 70:lle. Vastausprosentti voisi siinä tapauksessa nousta ja saisimme yhä edelleen luotettavaa tietoa järjestömme toiminnasta. Parhaimmat tulokset saimme. päätavoitteen osalta osatavoitteissa, Kalliolan Nuoret ry:ssä kunnioitetaan erilaisuutta ja,7 Kalliolan Nuoret ry:n toiminnassa toteutuu aito kohtaaminen. Olemme tästä hyvillämme, sillä se kertoo arjen keskellä tapahtuvasta jokapäiväisestä hyväksymisestä ja välittämisestä, jota jokainen lapsi ja nuori tarvitsee. Tulokset kertovat että Kalliolan Nuoret ry:n toiminnassa se on totta. Osatavoite,22 koski sukupuolisensitiivisyyden toteutumista ja tavoitemittari,22 75 % Tyttöjen Talon asiakaskyselyyn vastanneista 75 % kokee, että on saanut tukea tyttöyteen ja naiseuteen Tyttöjen Talon toiminnassa. Tavoite jäi saavuttamatta sillä 8% kyselyyn vastanneista tytöistä ja nuorista naisista koki saavansa tukea tähän. Tyttöjen Talon työ on jo itsessään sukupuolisensitiivistä. Se on ikään kuin sisään kirjattuna kaikkeen toimintaan talossa. Sen toteutumisen kysyminen asiakastytöiltä ja naisilta on koettu haastavaksi. Kaikki eivät tarvitse varsinaisesti tukea omassa sukupuolessaan olemiseen, vaan kyse saattaa olla tarpeenmukaisesta vahvistamisesta, esimerkiksi oman tahdon ilmaisussa tai stereotypian murtamisessa, josta on apua kokonaisvaltaisessa identiteettityössä. Sukupuolisensitiivinen työ toteutuu myös hienovaraisena vahvistumisena, joka tapahtuu olemalla yhdessä ja yhteydessä toisiin tyttöihin ja naisiin. Toinen tulokseen vaikuttava tekijä saattaa olla se, että kohta tyttöys ja naiseus oli yhtenä osana pitkähköä listaa, jossa kysyttiin yleisesti tuen saamista Tyttöjen Talolla ( itsetuntemus, itsetunto, sosiaaliset suhteet, perhesuhteet, opiskelu tai työ, elämänhallinta, tyttöys ja naiseus, oma vanhemmuus, seksuaalisuus, uudet näkökulmat ja toiveikkuus). Tyttöys ja naiseus ikään kuin hukkuvat muiden merkittävien tekijöiden joukkoon. Toisaalta näin sen halusimme kyselyyn rakentaakin, ilman johdattelevaa korostamista. 8
Toinen tavoitemittari, jossa tulos jäi alle tavoittelemamme tason oli,52 90 % iltapäivätoiminnan kyselyyn vastanneista lapsista kokee, että he voivat osallistua iltapäiväkerhon toiminnan suunnitteluun. Tämä koski osatavoitetta,5 Kalliolan Nuoret ry:n toiminnassa edistetään osallisuutta. Iltapäiväkerho-ohjaajat arvioivat tulosta ja jäivät miettimään, kuinka paljon tulokseen vaikuttaa se, että lapset eivät saa tehdä kerhossa aina kaikkea mitä haluaisivat tai kaikkia toiveita ei ole realistista toteuttaa. 79 % lapsista kokee osallistuvansa iltapäiväkerhon toiminnan suunnitteluun. Tulos on tavoitteen toteutumattomuudesta huolimatta hyvä ja positiivista on myös se, että iltapäiväkerhoohjaajat ovat nyt enemmän tietoisia osallisuuden toteutumisessa iltapäiväkerhotoiminnassa. Tästä huolimatta kaikkia toiveita ei edelleenkään tulla toteuttamaan, kuten karkkia välipalaksi tai ip-kerhon ulkomaanmatkaa. Arvojen lisäksi halusimme tuoda näkyväksi Kalliolan Nuoret ry:n toiminnan laajenemisen ja yhteiskunnan haasteisiin vastaamisen. Yhteiskunnan haasteisiin vastaaminen ja niiden nuorten asiakasryhmien tavoittaminen, joita muut tahot eivät tavoita, on Kalliolan Nuoret ry:n strategian mukaista. Vuonna 20 Kalliolan Nuoret ry käynnisti jopa kolme uutta toimintamuotoa, joiden avulla voidaan vastata tiettyjen syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tarpeeseen. Vuosi 20 oli järjestössämme vahvaa laajenemisen ja kehittämisen aikaa. (osatavoite,8 Kalliolan Nuoret ry. käynnistää ja kehittää uusia työmuotoja) Henna Lehtinen / Kalliolan Nuoret ry:n sot-tiimi 9
Päätavoite SETLEMENTTI LOUHELA TOTEUTTAA SETLEMENTTILIIKKEEN YHTEISIÄ ARVOJA JA TOIMINNALLE YHDESSÄ SOVITTUJA TOIMINTAPERIAATTEITA jakautuu 2 osatavoitteeseen Päätavoitteessa on tavoitteena tuoda Setlementti Louhelan toiminnan taustalla oleva arvopohja ja sen näkyminen/vaikutukset arjen työssä. Mahdollisimman kattavan tuloksen saamiseksi on eri asiakasryhmien ja vapaaehtoisten sekä sidosryhmien kyselyissä kysytty päätavoitteessa tavoitemittareihin liittyvät kysymykset. Asiakasryhmät ovat Rinkulan ja Jampan olohuoneiden asiakkaat (olohuonekysely), maahanmuuttaja-asiakkaat (Rinki), Rinkulan avunvälityksen asiakkaat (Rinkulan avun.), Rinkulan ja Ringin vapaaehtoiset (vapaaehtoiskys.) sekä sovittelun vapaaehtoiset (Sovittelu). Tavoitemittarin kohdalla sovittelun vapaaehtoiskyselystä oli kysymys tuntemattomasta syystä jäänyt pois. 2 osatavoitteen tavoitemittariin liittyvä kysymys on nähty tarkoituksenmukaiseksi kysyä myös sidosryhmiltä. Kyselyt ja vastausprosentit Olohuonekysely: 8/8, vastausprosentti: 00% Rinki-kysely: 27/27, vastausprosentti:00% Rinkulan avunvälityksen asiakkaat: /58, vastausprosentti: 22,% Vapaaehtoiskysely: 8/5, vastausprosetti: 0% Sovittelun vapaaehtoiskysely: 20/8, vastausprosentti:,7% Sidosryhmäkysely: 9/89, vastausprosentti: 2,%. Osatavoite: Setlementti Louhelassa arvostetaan ihmisten erilaisuutta Osatavoitetta on mitattu tavoitemittarilla. Tavoitemittari: 80 % vastanneista on täysin tai osittain samaa väittämän Setlementti Louhelan toiminnassa saa olla oma itsensä kanssa. täysin eri kpl (6,9 %) osittain eri (7,2 %) osittain samaa kpl (75,9 %) täysin samaa 2 58/8 kpl (9,2%) Vastaajat: Jampan olohuoneiden asiakkaat, maahanmuuttaja-asiakkaat, Rinkulan avunvälityksen asiakkaat, Rinkulan ja Ringin vapaaehtoiset täysin samaa (TSM) osittain samaa (OSM) osittain eri (OEM) täysin eri (TEM) Vastausten keskiarvo,7 9, % vastanneista on täysin tai osittain samaa väittämän kanssa. TEM OEM OSM TSM Vast.yht. Olohuonekysely 0 2 2 8 Rinki 0 9 2 Rinkulan avun. 0 0 8 9 Vapaaehtoiskys 0 0 7 Vast.yht. 0 0 58 20