KOILLISLÄJITYSALUEEN JÄLKIHOIDON JA JÄLKITARKKAILUN PERIAATTEET

KOILLISLÄJITYSALUEEN JÄLKIHOIDON JA JÄLKITARKKAILUN PERIAATTEET Suunnitelmaselostus (päivitetty Pöyryn jälkihoitosuunnitelmasta 2013)

1 Yleistä Tässä suunnitelmassa esitetään Nordkalk Oy Ab:n Ihalaisen kaivoksen koillispuolelle suunnitellun rikastushiekan kuivaläjitysalueen jälkihoidon ja jälkitarkkailun periaatteet. Alkuperäisen jälkihoitosuunnitelman alueelle, koskien pintamaiden ja sivukiven läjitystä, on tehnyt Pöyry Finland Oy (nyk. Afry Finland Oy) (16UTS0181.BAEE1 9.12.2013). Vanha suunnitelma on nyt päivitetty koillisläjityksen osalta vastaamaan muutosta rikastushiekan kuivaläjitysalueeksi. Pääperiaatteet jälkihoidolle ja maisemoinnille ovat samat. Suunnitelmassa esitetään mm. läjitysalueen muotoilu ja peittäminen, kasvillisuuden käyttöperiaatteet sekä sade- ja suotovesien johtamisen ja käsittelyn periaatteet. Suunnitelma on yleissuunnitelmatasoinen ja sen tarkoituksena on esittää jälkihoitotoimenpiteiden periaatteita sekä mahdollisuuksia. Lopulliset suunnitelmat läjitysalueiden jälkihoidolle ja maisemoinnille sekä mahdolliselle tulevalle maankäytölle laaditaan ja hyväksytetään ympäristöviranomaisella ennen läjitystoiminnan päättymistä ja läjitysalueiden sulkemista, mikä on koillisläjityksen osalta noin 40 vuoden kuluttua. Lopullisissa jälkihoitosuunnitelmissa huomioidaan toimintaa koskevassa ympäristöluvassa annetut jälkihoitoa koskevat määräykset, kaivosalueen ympäristön kiinteistönomistajien ja muiden asianosaisten antama palaute sekä muut mahdolliset jälkihoitotoimenpiteitä koskevat voimassa olevat ohjeistukset ja käytännöt. Suunnitelmaan ei sisälly nykyisen rikastushiekka-alueen jälkihoitosuunnitelmat, jotka on laadittu jo aiemmin. Suunnitelmaan ei myöskään sisälly kaivostoiminnan lopettamiseen liittyvät jälkihoitosuunnitelmat, sillä kaivostoiminta tulee jatkumaan Ihalaisessa arviolta vielä yli 100 vuotta. 2 Rikastushiekan muodostuminen, ominaisuudet ja käsittely 2.1 Muodostuminen ja ominaisuudet Rikastushiekkaa muodostuu louhittavan kalkkikiven jatkojalostuksessa tehdasalueen rikastamoilla. Rikastushiekkaa muodostuu 150 000 200 000 t/a. Rikastushiekka koostuu pääasiassa kalsiitista, wollastoniitista ja diopsidista. Lisäksi se sisältää mm. plagioklaasia, kvartsia, kalimaasälpää ja sarvivälkettä. Sulfidimineraaleja on hyvin vähän ja ne koostuvat lähinnä magneettikiisusta. Rikastushiekka sisältää huomattavan määrän kalsiumia ja karbonaattihiiltä sekä suhteellisen runsaasti piitä, magnesiumia ja rautaa. Rikastushiekan rikin pitoisuus on hyvin matala. Arseenin ja raskasmetallien pitoisuudet rikastushiekassa ovat hyvin alhaiset, ollen selvästi maaperän pilaantuneisuuden arviointiin tarkoitettuja kynnysarvoja pienempiä. Rikastushiekalla on hyvä puskurikapasiteetti ja korkea neutralointipotentiaalisuhde (korkea NPR luku), eikä rikastushiekka ole missään olosuhteissa happamia valumavesiä tuottavaa. Rikastushiekka on lievästi emäksistä ja sen ph on noin 9,5. Rikastushiekasta ei tutkimusten mukaan liukene merkittäviä määriä haitallisia aineita, vaan metallien, sulfaatin, kloridin ja orgaanisen aineksen (DOC) liukoisuudet ovat selvästi alle pysyvän jätteen rajaarvojen. 2.2 Läjittäminen ja hyödyntäminen

2.2.1 Koillinen läjitysalue Suunnitelmana on rakentaa kaivoksen itäpuolelle uusi rikastushiekan kuivaläjitysalue (koillisläjitys), joka voimassa olevassa ympäristöluvassa on osoitettu pintamaiden ja sivukiven läjitykseen. Koillisläjityksen pinta-ala on 35 ha, läjitystilavuus 5 Mm3 ja läjityksen ylin korkeus +86 95 m mpy. Läjitysalueelle läjitetään kuivaa rikastushiekkaa sivukivistä tehtyjen louhearkkujen tukemana. Maisemointiin käytetään maanpoistomassoja. Läjitysalueelle ei ole suunniteltu varsinaisia pohjarakenteita, vaan läjitysalueiden tiivis pohjamaa muodostaan riittävän pohjarakenteen. Läjitysalueen pohjamaassa on ylimpänä maakerroksena tiiviydeltään hyvin löyhästä löyhään vaihtelevaa savista silttiä ja laihaa savea 3 20 m paksuudelta. Tämän alla on tiiviydeltään ja kivisyydeltään vaihtelevaa moreenia. Alueella tehdyt maaperäkairaukset päättyivät 5,7 8,3 m syvyydellä maanpinnasta moreenikerroksessa oleviin kiviin/lohkareisiin tai kallioon. Osa kairauksista lopetettiin 18 25 4 m määräsyvyyteen. Maanäytteiden rakeisuuskäyrien perusteella arvioidut pohjamaan vedenläpäisevyyskertoimet ovat suuruusluokaltaan seuraavat: savinen siltti k< 1 10-9 m/s ja silttinen hiekkamoreeni k= 1 10-8 1 10-9 m/s. 2.2.2 Läjittäminen Kuivan rikastushiekan läjitys aloitetaan koillisalueen eteläosasta, josta jatketaan kohti pohjoista. Läjitys tehdään ensimmäisessä vaiheessa lohkoittain ja kerroksittain täyttötasoon +80 m mpy. Tämän jälkeen läjitysalue korotetaan kerroksittain tasolle +86...95 m mpy. Läjitystoiminnan alkaessa sekä läjityksen edetessä läjitysalueiden reunoille rakennetaan suojapenkereet. Suojapenkereet rakennetaan kaivoksen sivukivilouheesta, käyttäen luiskissa kaltevuutta, johon louhe pengerrettäessä luonnostaan asettuu (1:1.7). Penkereiden ulkoluiskaan louheen päälle levitetään kasvualustaksi vähintään 0,5 m:n peittokerros maa-aineksista, jonka jälkeen luiskat maisemoidaan istuttamalla nurmea ja pensaita taikka luiskien annetaan vehreytyä luontaisessa sukkessiossa. Suojapenkereen tasanteelle ja päälle voidaan istuttaa myös puita. Tällöin kasvualustan minimipaksuus on noin 1 m. Läjityksen edetessä läjitysalueen luiskat muotoillaan keskimäärin kaltevuuteen 1:3 ja luiskien väliset tasanteet kaltevuuteen 1:10. Läjityksen loppuvaiheessa läjityksen lakialue tehdään reunoja kohti viettäväksi. 2.2.3 Rikastushiekan hyödyntäminen Rikastushiekka on routimaton materiaali ja soveltuu erityisesti maanrakenteiden suodatin- ja pengermateriaaliksi. Rikastushiekkaa on hyödynnetty teollisuusalueen ulkopuolisissa kohteissa. Hyötykäyttökohteita on ollut mm. tie-, katu- ja kenttärakentamis-kohteissa, kaatopaikkarakentamisessa sekä maanparannuksessa. 2.3 Vesienhallinta toiminnan aikana Läjitysalueen valumavedet kerätään ympärysojituksilla ja johdetaan selkeytysaltaan kautta ympäristöön. Selkeytysaltaan avulla vesistä saadaan erotettua kiintoainesta. Koillisläjityksen alueelta selkeytetyt valumavedet johdetaan Pikkalanojaan, josta vedet virtaavat edelleen Rakkolanjoen kautta Haapajärveen.

3 Sulkemis-ja maisemointitavoitteet Kaivostoiminnan lopettamiseen liittyvän jälkihoidon päätavoitteena on: 1. Varmistaa yleinen turvallisuus kaivostoiminnan muuttamilla alueilla Huomioidaan mm. avolouhos ja läjitysalueet Lopullisena tavoitteena on alueen saattaminen mahdollisimman laajasti turvalliseksi ilman tarvetta käytön ja kulkemisen rajoituksiin 2. Varmistaa, että alueen ympäristökuormitus on hyväksyttävällä tasolla ilman aktiivisia käsittelytoimia ja edelleen pienentää ympäristökuormitusta mahdollisimman alhaiseksi kohtuullisilla kustannuksilla Mahdollisesti heikkolaatuisten valuma- ja suotovesien määrän minimoiminen mm. peittorakenteilla ja kasvillisuudella Muodostuvien valuma- ja suotovesien hallinta menetelmin, jotka eivät vaadi jatkuvaa huoltoa ja seurantaa 3. Saavuttaa fyysisesti ja kemiallisesti pysyvät olosuhteet kaivosalueella sulkemisen jälkeen Läjitysalueiden kemiallisen tilan vakiinnuttaminen Maaperän pilaantuneisuuden selvittäminen ja tarvittaessa kunnostustoimet Louhoksen, rikastushiekka-altaiden ja muiden läjitysalueiden luiskien pitkäaikaisen geoteknisen vakavuuden varmistaminen 4. Palauttaa käytöstä poistuvat alueet luonnonympäristöksi tai muuhun myöhempään maankäyttöön Maaperä- ja pohjavesiolosuhteiden palauttaminen soveltuvaksi luonnollisen kasvillisuuden uudistumiselle Uusien elinympäristöjen luominen Arvioida alueen soveltuvuus muuhun käyttöön ja esittää tarvittaessa käytölle rajoituksia Suunnitella alueen jatkokäyttöä yhdessä alueen yhteisöjen kanssa 5. Huolehtia osaltaan, että kaivostoiminnan päättymisestä aiheutuvia negatiivisia sosioekonomisia vaikutuksia voidaan pienentää Yhteistyön jatkaminen alueen yhteisöjen kanssa uusien maankäyttömuotojen löytämiseksi 6. Saavuttaa passiivinen jälkihoidon vaihe kohtuullisessa ajassa kaivostoiminnan lopettamisen jälkeen. 7. Alueen palauttaminen mahdollisimman luonnontilan kaltaiseen tilaan ja alueen maisemaan sopivaksi. 4 Läjitysalueen sulkeminen Läjitystoiminnan päätyttyä läjitysalueella tehdään jälkihoitotoimenpiteitä. Toiminnassa muodostuvat rikastushiekka sekä sivukivet ja pintamaat ovat hyvälaatuisia ja ympäristökelpoisia, eivätkä muodosta happamia tai haitta-aineita sisältäviä suoto- ja valumavesiä pitkänkään ajan kuluessa.

Jälkihoitotoimenpiteiden painotus suuntautuu rakenteiden stabiliteettiin, maisemointiin ja alueen vehreyttämiseen. Laaditun suunnitelman mukaan läjitysalue peitetään maa-aineksilla ja sinne istutetaan tai kylvetään kasvillisuutta, mikä auttaa eroosion hallintaa ja ehkäisee pölyämistä sekä vähentää läjitykseen suotautuvaa vesimäärää. Läjitysalueelta muodostuvat valuma- ja suotovedet kerätään ojituksin sekä johdetaan ympäristöön. 4.1 Läjitysalueen muotoilu ja peittäminen Läjitysaluetta muotoillaan alueen täytön aikana niin, että merkittävä lisämuotoilu toiminnan lopettamisen jälkeen ei ole tarpeen. Reunaluiskat muotoillaan keskimäärin kaltevuuteen 1:3 tai loivemmiksi, mikä on riittävä luiskien stabiliteetin, peittomaakerroksen levittämisen ja luiskien kasvillistumisen kannalta. Läjityksen lakialue tehdään reunoja kohti viettäväksi. Jälkihoitovaiheessa läjityksen pinta tarpeen mukaan tasataan, jotta se muodostaa vakaan alustan peittokerrosta varten. Kasan pinta peitetään noin 0,5-1 m:n vahvuisella peittokerroksella, joka tiivistetään työkonekalustolla. Poikkeuksena ovat mahdolliset paahderinteeksi osoitetut alueet, joihin läjitetään ohuempi kerros pintamaata, kuten on kuvattu jäljempänä. Peittokerroksena käytetään kaivosalueelle läjitettyjä pintamaita. Peiterakenteeseen käytettävän maa-aineksen vedenläpäisevyys on <1x10-7 m/s, jollaisia maa-aineksia kaivosalueelta on runsaasti saatavissa. Rikastushiekan ja sivukiven ympäristökelpoisuudesta johtuen ei läjitysaluetta ole tarpeen peittää paksummalla tai alhaisemman vedenjohtavuuden omaavalla peittomateriaalilla. Hapen diffuusiota estävä ja hapon muodostumista ehkäisevä peittorakenne ei ole tarpeen. Sivukiven ympäristökelpoisuudesta johtuen osa läjitysalueen rinteestä voidaan jättää myös verhoilematta. Sivukivipenkereen jättäminen osin verhoilematta myös loisi uusia kasvuympäristöjä kalkinsuosijakasveille. Läjitysalueen peittämiseen liittyvät ratkaisut tehdään lopullisessa jälkihoidon suunnittelussa ja hyväksytetään viranomaisella. Läjitysalueen peittokerrokseen muotoillaan ojapainanteita, jotka keräävät läjitysalueilla muodostuvat valumavedet ja ohjaavat ne hallitusti luiskan alaosaan. Pintarakenteen vedenläpäisyn ja vesieroosion vähentämiseksi ojapainanteet tehdään hienorakeisella maa-aineksella ja eroosiosuojattuina. Peittämisen jälkeen alueille voidaan istuttaa puustoa ja pensaikkoa tai kylvää siemeniä. Kasvusto sitoo maa-ainesta ja ehkäisee eroosiota. Läjitysalueen istutus- ja maisemasuunnittelua sekä vesien johtamista on kuvattu tarkemmin luvuissa 5 ja 6. 5 Läjitysalueen maisemointi 5.1 Liittyminen ympäristöön Suunnitelmassa on huomioitu läjitysalueen sijainti ympäröivässä kaupunkirakenteessa, maisemat ja näkymät ympäröiville alueille sekä ympäristöstä kohti läjitysaluetta, mahdolliset toiminnot ja virkistysmahdollisuudet sekä ekologiset ja luonnon monimuotoisuutta lisäävät näkökulmat. Kyseisiä aihepiirejä ovat esimerkiksi pienilmasto ja ilmansuunnat, alueen oleva eläin- ja kasvilajisto sekä hulevesien keräily ja ohjaaminen hallitusti. Jälkihoitotoimenpiteiden suunnittelussa on otettu huomioon sekä lähi- että kaukomaisemanäkökulma. Läjitysalue sijaitsee avolouhoksen itäpuolella, jossa on nykyisin maa- ja metsätalousalueita. Ympäristöministeriön vahvistamassa Etelä-Karjalan maakuntakaavassa 21.12.2011 Nordkalkin kaivosalue läjitysalueineen sijaitsee Lappeenrannan keskustatoimintojen alueen (C) eteläpuolella. Koillisläjitys liittyy välittömästi myös tuotantotoiminnan ja palveluiden alueeseen (TP-1), joka on kaavamerkintöjen kuvauksessa osoitettu vähintään seudullisesti merkittäväksi ympäristöhäiriöttömäksi toiminta- ja palvelualueeksi.

Koillisläjityksen itäpuolella on asutusta, pohjois-eteläsuuntainen ulkoilureittivaraus ja eteläpuolella viheryhteystarve / ekologinen käytävä sekä lähietäisyydellä urheilu- ja virkistyspalveluiden alue (vu/vr) ja junarata. Keskustan, asutuksen ja viheryhteyksien läheisyyden vuoksi koillisläjityksen pohjoisrinteeseen on esitetty jälkihoitosuunnitelmassa mahdollisina tulevina maankäyttömuotoina ulkoilutoimintoja, kuten pulkkamäkeä sekä ulkoilureittiä. Muutoin läjitysalue näkyy keskustaan päin metsäisenä selänteenä, eikä korostu poikkeavasti ympäröivässä maisemarakenteessa. Kaivosalueen läheisyys antaa mahdollisuuksia myös kiinnostaville näköalapaikoille koillisläjitykseltä länteen ja lounaaseen päin. Sen vuoksi suunnitelmassa on esitetty läjitysalueelle tehtäväksi jälkihoitovaiheessa avoimia näkymäkiiloja kaivosaluetta kohti. Avoimet alueet voidaan toteuttaa mm. luonnon monimuotoisuutta lisäävinä ketoalueina. Läjitysalueelle on osoitettu myös muutamia oleskelualueita. Oleskeluun soveltuvat esimerkiksi suurikokoiset sivukivilohkareet, joilla voidaan myös maisemoida alueitta sekä ohjata valumavesiä. Läjitysalueen jälkihoitoon ja mahdolliseen tuleen maankäyttöön liittyvät ratkaisut tehdään lopullisessa jälkihoidon suunnittelussa ja hyväksytetään viranomaisella. Suunnittelussa ja toteutuksessa tulee huomioida myös turvallisuusnäkökohdat, jos lopullisessa suunnittelussa alueita esitetään otettavaksi esim. virkistyskäyttöön. 5.2 Maisemasuunnittelun periaatteita Toiminnan päätyttyä suljettujen läjitysalueen monimuotoisuutta ja vaihtelevuutta ohjataan muun muassa maaperä- ja kasvivalinnoilla sekä maastonmuotoilulla. Maastoa muotoillaan läjityksen aikana ja sen päättyessä sulavalinjaiseksi; maisemallisesti epäluonnollisia kulmikkaita muotoja mahdollisuuksien mukaan vältetään. Toiminnallisuutta on mahdollista lisätä esimerkiksi ulkoilureitillä, taukopaikoilla, pulkkailun mahdollistavilla rinteillä tai näköalatornilla, jotka monipuolistavat alueen virkistys- ja viherverkostoa sekä tarjoavat erilaisia näköalapaikkoja ympäristön tarkkailuun. Koillisläjityksen eteläosa, jonne paistaa eteläaurinko, soveltuu hyvin esimerkiksi paahderinteelle ja oleilualueeksi. Läjitysalueen mahdollinen tuleva maankäyttö suunnitellaan tarkemmin lopullisissa jälkihoitosuunnitelmissa ennen läjitysalueiden sulkemista. Tässä yleissuunnitelmassa alueen maisemointi on suunniteltu toteutettavaksi ns. kiila-periaatteella, jossa erilaiset kiilat eroavat luonteeltaan ja kasvillisuudeltaan toisistaan. Kiilojen suunnittelussa on otettu huomioon muun muassa ympäröivä maankäyttö, tavoiteltavat avoimet näkymäsektorit sekä pienilmasto-olosuhteet, kuten ilmansuunnat ja tuulisuus. Osasta kiiloja avautuu näkymiä ympäristöön. Koillisläjityksen päälle voidaan sijoittaa esimerkiksi näkötorni. Avoimet alueet muotoillaan siten, että jälkihoidettavan läjityksen lakialueelle ei jää maisemakuvassa häiritsevästi erottuvia aukkokohtia. Avoimien alueiden kasvillisuuden muodostamat reunavyöhykkeet toteutetaan monikerroksellisina, jotta korkea puusto ei muodosta suurta kontrastia matalan kasvillisuuden kanssa. Keskenään vaihtelevat kiilamaiset alueet luovat vaihtelevaa maisemaa ja tarjoavat erilaisia elinympäristöjä alueen eläin- ja kasvilajistolle. Suunnittelussa huomioidaan mahdollisuuksien mukaan ympäristössä viihtyvä eläinlajisto sekä suunnittelualueen ympäristön luontainen kasvillisuus. Kasvillisuuden menestyminen varmistetaan tuomalla kullekin kasvupaikkatyypille soveltuvaa pintamaata. Hulevesiä kerätään läjitysten päältä ja ohjataan ojissa/painanteissa läjitysalueen reunaojiin ja edelleen selkeytysaltaiden kautta ympäristöön.

Kuvaselitykset: A) Ulkoilureittivaraus. Ulkoilureitteihin soveltuvasta kiviaineksesta voidaan suunnitella koillisläjitykselle luontopolku. B) Etelään päin avautuva kiila voi olla muotokieleltään rakennetumpi, esimerkiksi aaltoilevasti terassoitu rinne, jonka muotokieltä on korostettu kaivosalueella sivukivituotteena syntyvistä kivilohkareista toteutetuilla tukivalleilla ja painanteilla. Kivilohkareita voidaan käyttää hulevesien ohjaukseen maastossa, osana eliöiden elinympäristöjä sekä isoja lohkareita istuskelukivinä. C) Lehtimetsäkiila. Valtapuulajina koivu ja haapa. mm. Valkoselkätikan elinympäristöä. D) Tiheäkasvuinen sekametsä. mm. Pyyn elinympäristöä. E) Niittyä, harvaa puustoa, paahderinnettä. mm. Käenpiian elinympäristöä. Kuva 1.Tyyppipiirroksia kiilojen muotokielen ja kasvillisuuden suunnitteluun (Pöyry Finland Oy, 2013) Kuva 2. Alustava luonnos jälkihoidettavien läjitysalueiden liittymisestä ympäristöön. Kuvassa on esitetty näkymälinjat läjitysalueilta ympäristöön sekä ympäristön alueita ja toimintoja, joiden luonne on vaikuttanut suunnitelmaratkaisuihin. (Pöyry Finland Oy, 2013)

Kuva 3. Läjitysalueet sovitetaan luontevaksi osaksi maisemakokonaisuutta. Kuvassa on esimerkkinä koillisläjityksen suunnitteluperiaatteen poikkileikkaus (ei mittakaavassa). (Pöyry Finland Oy, 2013) 5.3 Luiskaukset ja maaston muotoilua Luiskaukset ja maaston muu muotoilu ovat oleellinen osa jälkihoitoa. Läjitysalue tulisi muotoilla alueiden täytön aikana niin, että merkittävä lisämuotoilu toiminnan lopettamisen jälkeen ei ole tarpeen. Läjitysalue tulisi muotoilla maisemakokonaisuuteen sopiviksi luonteviksi, sulavalinjaisiksi kummuiksi, jotka jäljittelevät ympäröivän luonnonmaiseman geologista muotoa; maisemallisesti epäluonnollisia kulmikkaita muotoja tulisi välttää. Etelään suuntautuva kiila voidaan poikkeuksellisesti toteuttaa porrastaen (ks. kuva 1, kohta B). Lakialueen maastonmuodot pyöristetään (vietto noin 1 %). Reunaluiskat tulisi muotoilla keskimäärin kaltevuuteen 1:3 tai loivemmiksi, mikä on riittävä luiskien stabiliteetin, peittomaakerroksen levittämisen ja luiskien kasvillisuuden hyvän kasvuun lähdön kannalta. Läjitysalueille ei saa jäädä jyrkänteitä. Peitettyjen ja maisemoitujen läjitysalueiden maksimipinnankorkeus on lopputilanteessa tasolla +94 95 m mpy. Puuston kasvaessa läjitysalueiden selänteen havaittu korkeus kasvaa vähitellen. Läjitysalueiden pinta muotoillaan niin, että se muodostaa vakaan asennusalustan pinta/peittokerrosta varten. Pinta/peittokerroksena käytetään kaivosalueelta kaivettuja pintamaita. Peittokerros tiivistetään työkonekalustolla. Pintakerros on paksuudeltaan noin 0,5-1 m. Osa läjitysalueen pinnasta voidaan jättää myös ilman peittokerrosta. Kuva 4. Läjitysalueiden muotoilussa tulisi välttää kulmikkaita muotoja ja pyöristää läjityksen reunaalueet maisemaan sopeuttamiseksi ja eroosion vähentämiseksi. (Pöyry Finland Oy, 2013)

5.4 Metsitys ja kasvillisuuden käyttö Tässä yleissuunnitelmassa läjitysalue on suunniteltu peitettäväksi maa-aineksilla ja osin metsitettäviksi. Metsitettävät alueet toteutetaan suunnitelman mukaan siten, että läjitysalueen kasvillisuuden muodostamat reunavyöhykkeet ovat luonteeltaan samankaltaisia kuin ympäröivässä maisemassa. Reuna-alueet toteutetaan vyöhykkeittäin; Reuna-alueilla on matalampaa lehtipuustoa ja pensaskasvillisuutta, mikä luo luonnonmukaisen, monikerroksellisen reunavyöhykkeen läjitysalueille. Avoimessa kulttuurimaisemassa tulisi suosia läjityksen ja ympäröivien metsien yhtenäistä vaikutelmaa, niin että ne liittyvät toisiinsa luontevasti (Komulainen 2012). Metsitykset toteutetaan vaiheittain, ja maisemointi aloitetaan jo toiminnan aikana. Reunavyöhykkeisiin ja kasvualustojen paksuuden riittävyyteen kasvuun lähdön kannalta tulee kiinnittää huomiota. Pintamaista läjitysalueen päälle tehtävän kerroksen tulee olla riittävän paksu. Peittokerrokseen osittain istutetaan puustoa ja osittain alueiden annetaan metsittyä luonnostaan. Laajoja metsäalueita voidaan kylvää, mutta kiireellisempinä toteutettavat monikerroksiset reunavyöhykkeet on suositeltavaa istuttaa, jotta maisemallisesti herkät reuna-alueet saadaan maisemoitua ensivaiheessa. Puiden välille voidaan istuttaa myös matalampaa kasvillisuutta, joka edesauttaa kasvillisuuskenttäkerroksen muodostumista. Avoimien alueiden kasvillisuudessa voidaan suosia paahderinnekasvillisuutta ja kalkinsuosijakasveja. Tällaisia ovat esimerkiksi kukkiva mäkitervakko, varsankello ja kurjenkello. (Virolainen et al., 2003). Aiemmin luiskattuihin rinteisiin voidaan kylvää kuivan kedon siemeniä. Toteutus tulisi tehdä myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä. Läjitysalueen rinteisiin voidaan tuoda myös isokokoisia kivilohkareita, mikä lisää eliöstön elinympäristöjen monipuolisuutta. Kivillä voidaan muodostaa myös tukimuureja, joilla maan pintakerros saadaan pysymään paikoillaan varmemmin. Rinteisiin voidaan jättää pieniä porrastuksia ja niiden tasaisille osuuksille istuttaa kasvillisuutta, joka ajan myötä ja luonnollisesti leviää rinnettä alaspäin (kuva 5). Myös pintamaan (ja kivennäismaan) sekoittaminen humusmaahan voi auttaa kasvualustaa pysymään luiskissa paremmin. Kuva 5. Maastoa muotoillaan sulavalinjaiseksi, huomioiden kasvillisuuden tukeva kasvualusta. (Pöyry Finland Oy, 2013) Paahderinteissä kasvualusta voi olla ohuempi kuin metsitettävillä alueilla, jotta alue säilyy helpommin avoimena. Rinteille, joihin on osoitettu mahdollista aktiivista käyttöä, tehdään

puolestaan kestävämpi maasto ja pohjakasvillisuus. Mikäli alueelle toteutetaan pulkkamäki, sen alueella täytyy huolehtia kivettömästä maaperästä. Avoimia alueita pidetään avoimina esimerkiksi niittämällä. Kuva 6. Kuvassa on esitetty koillisläjityksen maaston muotoilun periaatteet (uudet korkeuskäyrät) sekä ohjeellisesti erilaiset kasvillisuuskiilat, vesien ohjauksen ja suuren kiviaineksen sijoittelun periaatteita sekä mahdollinen ulkoilureittilinjaus (ei mittakaavassa). Avoimina pidettävät näkymäkiilat on esitetty kuvassa paksuilla viivoilla. (Pöyry Finland Oy, 2013) 5.5 Maaperä ja kasvualustat Läjitysalueen peittämisessä, erilaisten maalajikerrosten sijoittelussa sekä kerrosten paksuuksissa tulisi huomioida tässä suunnitelmassa esitetyt suositukset kasvillisuuden käytöstä. Jälkihoidossa käytetään mahdollisimman paljon kaivosalueelta toiminnan aikana kaivettuja pintamaita. Jälkihoidossa tulee

huomioida, että monipuolinen, hyvinvoiva ja onnistuneesti kasvuun lähtevä kasvillisuus vaatii eloperäistä maa-ainesta kuten turvetta tai humusta kasvualustakseen. Toiminnan aikana muodostuvia pintamaita läjitetään kaivosalueelle. Pintamaiden varastoimisessa ja käytössä tulee mahdollisuuksien mukaan huomioida maan elinvoimaisuuden säilyttäminen. Maaainesten kelpoisuus kasvualustaksi tulisi varmistaa ennen lopullista läjitysalueiden peittämistä. Erinäisissä soranottoalueilla toteutetuissa istutusseurannoissa erityisesti puuistutusten osalta - on saatu hyviä tuloksia humusmaiden levittämisestä (10 cm kerros) kivennäis-maan päälle (Lehmuskoski ym. 2002). Männyille riittää 10 cm humuskerros takaamaan kasvuun lähdön. Luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta myös hiekkapintaisilla paljasmailla ja paahderinteillä on suotuisa vaikutus läjitysalueille. Tällaisten avoimien alueiden kasvualustaksi soveltuu hiekkapohjainen maa. Lehtivaltaisilla metsäalueilla sekä sekalaista kasvillisuutta varten osoitettaville alueille tulisi pintakerroksen savi-silttimaahan sekoittaa alueen omaa pintamaata noin 10-20 cm. Eräässä tutkimuksessa keskimääräisesti paras kasvutulos havaittiin saavutettavan maatuneen turpeen ja hiekan sekoituksella (Rintala, 1997). Kasvualustasuosituksia erilaisille luontotyypeille: Havumetsä > moreenimaata 0,5 1 m, humusta 10 cm Lehtimetsä > moreenimaata 0,5 m ja humusta sekoitettuna pintamaahan n. 20 cm Avoin paahderinne, kalkinsuosijakasvillisuus > hietahiekka / hietamoreeni -pitoinen maakerros n. 10 cm. Tärkeää on, että paahderinteeseen ei sijoiteta liian hienojakoista ainesta. Etelärinne (matala kasvillisuus) > savi-silttimaata, joka pidättää hyvin vettä. 6 Vesien johtaminen ja käsittely Läjitysalueen pintakerros ja -ojitus sekä kasvillisuus vähentävät sade- ja sulamisvesien imeytymistä täyttöön. Pintarakenne, jonka vedenjohtavuus on luokkaa 10-8 m/s, päästää lävitseen vain noin 20 % sadannasta. Suuremmilla vedenjohtavuuksilla täytön läpäisevä vesimäärä kasvaa. Läjitysalueen peittokerrokseen muotoiltavat ojapainanteet keräävät läjitysalueella muodostuvat valumavedet ja ohjaavat ne hallitusti luiskan alaosaan. Vedenläpäisyn ja vesieroosion vähentämiseksi ojapainanteet tehdään hienorakeisella maa-aineksella ja eroosiosuojattuina. Myös sivukivilohkareilla voidaan ohjata veden kulkua hallitusti ja hidastaa virtaamia, mikä myös hidastaa rinteiden pystysuuntaista erodoitumista. Suljetun sivukivialueen päältä kertyvät vedet ovat puhtaita vesiä, joita ei ole tarpeen käsitellä. Pintavalumavedet kerätään luiskan alaosassa kiertäviin ojiin ja johdetaan edelleen selkeytysaltaiden kautta ympäristöön. Rikastushiekan, sivukiven ja maa-ainesten laadusta johtuen läjitysalueella syntyvien suotovesien arvioidaan olevan hyvälaatuisia, jolloin erillisiä suotoveden keräysjärjestelyitä ei sulkemisen jälkeen tarvittaisi. Alustavan suunnitelman mukaan suotovedet kerätään samaan ojaan pintavalumavesien kanssa ja johdetaan edelleen selkeytysaltaan kautta ympäristöön. Suljetulta läjitysalueelta muodostuvat valuma- ja suotovedet ovat laadultaan lähellä luonnonvesiä. Vedet johdetaan läjitysalueen ympärysojien ja selkeytysaltaiden kautta ympäristöön. Koillisläjityksen

alueelta vedet johdetaan Pikkalanojaan, josta vedet virtaavat edelleen Rakkolanjoen kautta Haapajärveen. 7 Jälkihoitotoimenpiteiden vaiheistus Läjitysalueen reunaluiskia peitetään ja maisemoidaan jo toiminnan aikana sitä mukaa kun läjitysaluetta korotetaan. Läjitysalue suljetaan vaiheittain, kun se saavuttaa lopullisen korkeutensa. Läjitysalueen lopullinen sulkeminen ja maisemointi tehdään läjityksen päätyttyä. 8 Suljetun läjitysalueen ympäristövaikutukset Jälkihoitovaiheessa läjitysalueen pintaosat peitetään maa-aineksilla ja alueet kasvittuvat, mikä vähentää pintavalumia sekä veden imeytymistä täyttöön ja suotovesien muodostumista. Suljetun läjitysalueen päältä kertyvät valumavedet sekä suotovedet ovat lähellä luonnonvesien laatua. Vedet eivät sisällä haitallisia aineita, eivätkä merkittäviä määriä kiintoainetta, ravinteita tai happea kuluttavaa ainesta. Lisäksi vesien virtaamat ovat suhteellisen pieniä. Läjitysalueelta poisjohdettavista vesistä ei aiheudu merkittäviä vesistövaikutuksia. Jälkihoidettujen läjitysalueiden vaikutukset pohjavesiin ja maaperään aiheutuvat läjitysalueiden pohjien kautta tapahtuvasta suotautumisesta. Läjitysalueelta maaperään ja pohjaveteen suotautuvien vesien laatu on lähellä luonnontilaisen alueen suotovettä. Läjitysalueen tiivis ja heikosti vettä johtava maaperä sekä vesien kerääminen ja johtaminen vastaanottavaan vesistöön vähentävät suotautumista pohjavesiin ja maaperään. Suljetulta läjitysalueelta aiheutuvat maaperä- ja pohjavesivaikutukset ovat hyvin vähäisiä. Läjitysalueen peittämisen ja kasvillistamisen seurauksena pölypäästöjen muodostuminen toiminnan päätyttyä estyy, eikä läjitysalueelta aiheudu vaikutuksia ilmanlaatuun. Läjitysalueen reuna-alueiden maisemointi aloitetaan jo läjitysvaiheessa. Läjitystoiminnan päätyttyä tehtävät jälkihoitotyöt muokkaavat läjitysalueen maisemaan paremmin sopivaksi. Läjitys maisemoidaan muistuttamaan mahdollisimman paljon kaivostoimintaa edeltänyttä tilaa. Kasvillisuuden palattua alueelle läjitysaluetta ei juuri erota maisemassa muutoin kuin muuttuneen topografian perusteella. Läjitysalueen fyysinen stabiliteetti varmistetaan jo suunnitteluvaiheessa siten, että rakenteilta vaadittu varmuuskerroin ylittyy myös kaivoksen sulkemisen jälkeen. Läjitysalue perustetaan vakaalle maapohjalle ja läjitykset tullaan tekemään fyysisesti vakaiksi siten, ettei alueilla ole liukuma- tai sortumavaaroja. 9 Jälkitarkkailu Jälkitarkkailun tavoitteena on varmistaa, että tehdyt toimenpiteet ja rakenteet toimivat suunnitellulla tavalla, alue on turvallinen ja ettei alueesta aiheudu haittaa tai vaaraa ympäristölle tai terveydelle. Tarkkailun piiriin kuuluvat läjitysalueen geoteknisen vakavuuden, pintarakenteiden kunnon (eroosio, eheys) ja kasvun onnistumisen seuranta, vesien johtamis- ja käsittelyrakenteiden seurata sekä ympäristökuormituksen ja -vaikutusten seuranta. Tarvittaessa seurantatulosten perusteella voidaan suunnitella ja toteuttaa korjaavia toimenpiteitä. Mahdollisia rakenteellisia heikkouksia ja eroosiota tarkkaillaan suljetulla läjitysalueella alkuvaiheessa vuosittain. Tarkkailu tehdään silmämääräisesti kiertämällä läjitysalue keväällä lumen sulamisen jälkeen sekä syksyllä ennen jäätymistä. Havainnot eroosiosta kirjataan muistiin ja kohteet valokuvataan.

Kasvillisuudessa tapahtuvat muutokset ovat suhteellisen hitaita, mistä johtuen läjitysalueen kasvillisuuden kasvua tarkkaillaan esimerkiksi kolmen vuoden välein, alkaen maisemoinnin toteuttamista seuraavan kasvukauden loppupuolella. Kasvillisuuden kehittyessä tarkkailua harvennetaan esimerkiksi viiden vuoden välein tehtäväksi. Kasvillisuuden tarkkailua toteutetaan eri puolilla läjitysaluetta. Tarkkailuissa selvitetään alueilla kasvavat kasvi- ja puulajit sekä niiden peittävyys. Alueelta muodostuvaa kuormitusta sekä pohjavesi- ja vesistövaikutuksia tarkkaillaan. Tarkkailujen piiriin kuuluvat läjitysalueelta ympäristöön johdettavien vesien laatu sekä ympäristön pohja- ja pintavesien laatu. Tarkkailupisteet ja parametrit ovat alkuvaiheessa pääosin samoja kuin toiminnan aikaisessa tarkkailussa. Ajan myötä ja tarkkailutulosten perusteella jälkitarkkailuja voidaan muuttaa valvovan viranomaisen kanssa sovittavalla tavalla. Jälkiseurantaa koskeva tarkkailuohjelma laaditaan ennen läjitystoiminnan päättymistä ja hyväksytetään valvovalla viranomaisella. Tarkkailuja tehdään niin kauan kuin ne ovat tarpeen sen varmistamiseksi, että läjitysalueesta ei aiheudu ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, alueet ovat vakaita ja pysyvästi maisemoituja ja alueesta ei aiheudu onnettomuuden vaaraa. Alkuperäisen jälkihoitosuunnitelman (2013) sivukivien ja pintamaiden läjittämiseen tarkoitetulle koillisläjitysalueelle on laatinut Pöyry Finland Oy:n; Ympäristötekniikka Maisema-arkkitehti Maisema-arkkitehti Päivitetty koillisläjityksen osalta vastaamaan esitettyä muutosta rikastushiekan kuivaläjitysalueeksi 2021; Ympäristöpäällikkö Nordkalk Oy ab

LÄHTEET PÖYRYN ALKUPERÄISESSÄ SUUNNITELMASSA Alapassi, Markus; Britschgi, Ritva; Kinnunen, Timo; Lavia, Mika; Rintala, Jari; Ryttäri, Terhi; Savola, Anne; Tiainen, Markku & Valpasvuo, Vesa / Ympäristöministeriö (2009). Maa-ainesten kestävä käyttö Opas maa-ainesten ottamisen sääntelyä ja jär-jestämistä varten. Ympäristöhallinnon ohjeita 1/2009. Edita Publishing Oy. Eriksson Arkkitehdit Oy (2012). Lappeenrannan kaupunki, Eteläisten osien osayleis-kaava, kaavaluonnos ja kaavaselostusluonnos 3.2.2012. Etelä-Karjalan liitto (2010). Etelä-Karjalan maakuntakaava, kaavamerkinnät ja määräykset sekä kaavaselostus. Hakala, Irina & Laurila, Juha / Syke, Suomen ympäristökeskus (2010). Ympäristöasioi-den hallinta kiviainestuotannossa, Paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT). Helsinki: Edita Prima Oy. Komulainen, Minna (2012). Metsä maisemassa Suunnittelu ja hoito. Hämeenlinna: Metsäkustannus Oy. Kuitunen K. (2010). Lappeenrannan eteläosien osayleiskaavan lisäluontoselvitys vuon-na 2010 - pesimälinnusto, liito-orava, luontokohteet, raportti. Laulumaa, Pirjo (2013). Suullinen tiedonanto teoksessa Soranottoalueen maiseman kunnostus Yleissuunnitelma Hyvinkään Suomieheen. Luonnos. (Vilma Pylkkö 2013) Laurila, Juha (2013). Suullinen tiedonanto teoksessa Soranottoalueen maiseman kun-nostus Yleissuunnitelma Hyvinkään Suomieheen. Luonnos.(Vilma Pylkkö 2013) Lehmuskoski, Miia; Päivinen, Jani & Regårdh, Elina / Ympäristöministeriö (2002). Sorakuopasta asuinalueeksi Tuusulan Nummiharjun asuntomessualueen seurantatutki-mus, Eko- Infra. Helsinki: Edita Prima Oy. Pylkkö, Vilma (2013). Soranottoalueen maiseman kunnostus Yleissuunnitelma Hyvin-kään Suomieheen. Luonnos. Jari Rintala 24.9.2013 ja Juha Laurila 4.2.2013. Pöyry Environment Oy (2009). Lappeenrannan kaupunki, keskustaajaman eteläosan osayleiskaava: Luonto- ja ympäristöselvitys. Pöyry Finland Oy (2013). Ihalaisen kaivoksen sivukivien, rikastushiekan ja maa-ainesten läjitysalueiden laajennus sekä kivenkäsittelylinjan muutos, ympäristövaikutus-ten arviointiselostus. Nordkalk Oy Ab. Rintala, Jari (1997). Soranottoalueen jälkihoito Pintarakennemateriaalit suojaverho-uksessa. Helsinki: Suomen ympäristö 54, Oy Edita Ab. Rintala, Jari (2013). Suullinen tiedonanto teoksessa Soranottoalueen maiseman kunnos-tus Yleissuunnitelma Hyvinkään Suomieheen. Luonnos. (Vilma Pylkkö 2013) Virolainen, et al. (2003). Kukkaniitty viheralueelle. Jyväskylä: Suomen Niittysiemen Oy

LIITE 1 Luonnon monimuotoisuus, huomioitavat kohteet Lappeenrannan yleiskaava-alueen länsiosan linnustollisesti tärkeät levähdysalueet ja huomionarvoisten lajien havaintopaikat. (Pöyry Finland Oy, 2013) Hankealueen ja sen lähiympäristön luontoarvoiltaan merkittävät kohteet (Pöyry Environment Oy 2009).