VIESTI 2/2012 TERVEYDENHUOLLON HENKILÖKUNNALLE Teemana Ainutkertainen ihminen SISÄLLYS SISÄLLYS 3 Pääkirjoitus Kaija Toivanen 4 Minäkuvia ja minuuden tarinoita Marjaana Tuovinen 8 Näkökulma Hengellisyys hoitotyössä sairaalapapin ajatuksia Petra Sainio 10 Keskustelua 12 Ihmisen elämän ainutkertaisuus Haastattelussa Aili Huhtinen 14 Kirjanurkka 16 SSKS ry:n uutisia 18 SSKS ry:n toimintakertomus 20 Meiltä ja muualta Oikeus oppia omalla kielellä Tiina Tuominen Julkaisija Suomen Sairaanhoitajain Kristillinen Seura ry. SSKS Kannen kuva: Arno Toivanen Jokainen ihminen on... 2 VIESTI 2/12
4 VIESTI 2/12
Minäkuvia ja minuuden tarinoita Kuka minä olen? Kysymys tulee määräajoin elämässä vastaan. Vaikka uskoin jo tietäväni kaiken itsestäni ja elämästäni, niin yhtäkkiä kaikki kääntyy ylösalaisin ja omassa itsessä ja elämässä tuntuu olevan vain epäselvää, eikä tiedä, mitä tahtoisi tai haluaisi. Elämä yllättää ja joutuu taas toteamaan, että omassa minässä on sittenkin vielä paljon tuntematonta. Tabula rasa -ajatus ihmisestä tyhjänä tauluna, joka kirjoitetaan täyteen, saa minut miettimään ihmisen vastuuta toisesta ihmisestä. Kirjoitamme toistemme tauluja. Kalligrafia vaatii sekä harkintaa että taitoa. Piirtomerkit ovat pysyviä. Olemme tarinankertojia. Sanotaan, että voimme itse kirjoittaa tarinoita, jotka tekevät meidät onnellisiksi. Kerromme tarinoita itsestämme, sanoitamme, kuvitamme ja valitsemme roolit ja näyttämöt. Identiteetti rakennetaan ja itsestä voi luoda persoonan, joka haluaisi olla. Omien ainutlaatuisten valintojen summana rakennetaan ite tehty elämä. Menestyjä osaa kameleonttipelin. Menestystarinoissa elämä on taidetta ja viihdettä. Taiteellisessa tuotannossa oman minuuden saattaa tulla myyneeksi hernerokkaakin halvemmalla. Naamiota voi tehdä taidokkaasti ja niiden taakse voi kätkeä todelliset tunteensa. Valitsemme naamareita sen mukaan, mitä tarinaa haluamme toisten meistä kertovan. Vaikeita ja ahdistavia tunteita voi paeta naamareiden alle. Hämäämällä voi päästä pitkälle. Naamarit vaihtuvat sopivasti tilanteiden mukaan, eikä kukaan aavista todellisia tunteita naamarin alla. Jos naamari on kasvanut naamaan kiinni, ei itsekään enää tiedä, onko se aito. Naamaria raottaessani joudun kysymään itseltäni, kuka tuntee todellisen minäni, tunnenko edes itse itseäni valeminuuden alta? Mikä minussa on aitoa minuutta? VIESTI 2/12 5
> Katso, niin kuin savi on valajan kädessä, niin sinä olet minun kädessäni. (Jeremia 18:6) Kuva: Elli Tuovinen Peili on todellisuuden heijastaja. Se näyttää kuvan virheineen. Ilman peilikuvaa ei voi tietää kuka on. Mutta entä jos heijastukset ovat vääristyneet eikä peili heijastakaan todellista kuvaa minuudesta? Kun elämän peilisaleissa kaikki, mikä kuvasta näkyy, ei ole totta, niin entä jos olenkin katsonut väärentäviä peilejä ja käsitykseni itsestäni on väärennös. Se mitä uskoin todeksi itsestäni on kenties peilien vääristämää. Mistä tiedän, jos minäkuvani onkin vääristynyt tai se on vääristetty? Entä jos kuva joka näkyy, ei olekaan totta, mistä sitten tiedän, kuka minä olen? Kuka minä oikeastaan olen? Ikkunat avaavat näkymiä ulos ja sulkevat sisään. Maiseman voi nähdä se, joka katsoo ulos ikkunasta. Viereisestä ikkunasta ei näkymä ole sama, vaan näköala onkin jo toinen. Mielenmaisemat ikkunan tällä puolella värittävät sen mitä näen ja havaitsen. Kaikki värittyy katsojan tunteiden läpi. Tästä ikkunasta minä katson elämää. Kun seison tässä hetkessä ikkunani takana, niin tämä hetki on jatkumoa edellisien hetkien kokemuksille ja samalla olen jo tunteineni tulevan rajapinnalla. Tämä on minun tapani nähdä ja kokea, olla olemassa tässä hetkessä, tulkita ja ymmärtää maailmaa, elämää, itseäni ja toisia ihmisiä. 6 VIESTI 2/12
Joharin ikkuna on neliruutuinen ikkuna meistä itsestämme. On tietoisuuden ruudut ja tiedostamattoman ruudut. Ruudut, jotka ovat avoimia katsella ja ruudut, jotka on salattu. Kaikkein pysähdyttävin on ruutu, jonka päällä lukee: Minä en tiedä, eivätkä muutkaan tiedä. Sellaista ainestakin meissä on, jota kukaan ei vielä tiedä. Hyvää ja huonoa. Kasvupotentiaalia ja mahdollisuuksia, uhkakuvia ja minuuden pimeitä reuna-alueita. Tutustuminen omaan itseensä on elämänmittainen matka. Oman ikkunan ääreen on hyvä pysähtyä, sillä tunteet, ajatukset ja muistot ovat ihmisen vahvinta pääomaa. Persoonallinen kasvu on omaksi itsekseen tulemista, itsensä löytämistä. Kasvun suunta on kohti vahvuutta olla jotakin muuta mieltä kuin kaikki toiset, uskaltaa ilmaista itseään silloinkin, kun ei saakaan suosiota. Tiedätkö, miten saadaan persoonalliset kasvot? Piirtämällä niihin virheitä. Persoonallinen kasvu edellyttää epätäydellisyyteen suostumista, kasvua kohti parempaa ja täydellisempää kuin tällä hetkellä on. Marjaana Tuovinen KM, kasvatustieteen ja ilmaisutaidon opettaja Iisalmi PS. Minun piti olla leikkauspöydällä tänään, mutta toisin kävi. Tässä minä nyt olen kirjoittamassa minuuden tarinoita. Elämä yllättää. Sattuman sanelemaa vai sittenkin viimeistä piirtoa myöten järjestettyä? VIESTI 2/12 7