Yksityismetsien luontoarvot ja niiden taloudellinen hyödyntäminen - Katsaus

Yksityismetsien luontoarvot ja niiden taloudellinen hyödyntäminen - Katsaus

Yksityismetsien luontoarvot ja niiden taloudellinen hyödyntäminen - Katsaus

Marjatta Hytönen, Luonnonvarakeskus, PL 18, 01301 Vantaa, marjatta.hytonen@luke.fi Valtionhallinnon strategioissa asetetaan tavoitteeksi metsien käytön, metsäalan rakenteiden ja metsänomistajien ansaintamahdollisuuksien monipuolistuminen sekä elinvoimainen maaseutu. Tämän katsauksen tavoitteena on vastata osaltaan näihin kehittämishaasteisiin kartoittamalla metsien luontoarvojen taloudellisen hyödyntämisen nykytilaa, toimintamalleja ja haasteita tulevaisuuden kehittämistoimenpiteitä varten. Katsauksen tavoitteena on selvittää mitä yksityismetsien ei-puuntuotannolliset luontoarvot ovat ja miten niitä hyödynnetään taloudellisesti. Tarkastelun keskeiset näkökulmat ovat 1) metsänomistajien mahdollisuudet saada tuloja luontoarvoista ja 2) julkisen hallinnon rooli yksityismetsien luontoarvojen taloudellisen hyödyntämisen mahdollistajana. Tarkastelun kohteena olevat luontoarvot on ryhmitelty viiteen teemaan: 1) lakisääteinen luonnonsuojelu ja METSO -ohjelma, 2) puustoiset perinneympäristöt, 3) talousmetsien luonnonhoito, 4) yksityisten suojelualueiden luonnonhoito ja 5) ekosysteemipalvelut. Kunkin teeman yhteydessä kuvataan siihen sisältyviä luontoarvoja sekä niihin liittyviä taloudellisia hyödyntämismahdollisuuksia. Metsäpolitiikkaan liittyen tarkastellaan metsävarojen käyttöä ohjaavien ministeriöiden strategioiden ja toimintaohjelmien luontoarvoihin liittyviä tavoitteita ja hallinnonalojen käytössä olevia keinoja edistää luontoarvojen taloudellista hyödyntämistä. Ministeriöiden toimintaa kuvataan hallitusohjelman ja sektoripolitiikkojen näkökulmasta; tarkasteltavat sektoripolitiikat ovat metsä-, ympäristö-, elinkeino- ja maaseutupolitiikka. Kunkin politiikkasektorin osalta ohjauskeinot on jaoteltu kolmeen ryhmään: lainsäädännöllinen ohjaus, taloudellinen ohjaus ja informaatio-ohjaus. Luontoarvoja hyödyntävinä käytännön toimijoina tarkastellaan yksityismetsänomistajia sekä muita toimijaryhmiä, jotka ovat julkisrahoitteiset organisaatiot, markkinaehtoiset toimijat ja kansalaisjärjestöt. Katsaukseen on koottu myös esimerkkejä ajankohtaisista julkisrahoitteisista kehittämis- ja tutkimushankkeista, joiden tavoitteena on edistää luontoarvojen taloudellista hyödyntämistä. Suurimmalle osalle metsänomistajista puuntuotanto on tärkein metsien käyttötapa. Luontoarvot ovat kuitenkin kasvattaneet merkitystään metsänomistajien päätöksenteossa. Virkistyskäyttö ja maisema-arvot vaikuttavat metsänomistajien metsänhoidollisiin valintoihin entistä enemmän. METSO - ohjelman tarjoamat luonnonsuojelukeinot kiinnostavat monia; metsänomistajat arvostavat ohjelmaan osallistumisen vapaaehtoisuutta, omistajalähtöisyyden korostumista sekä suojelusta saatavia korvauksia. Osa metsänomistajista suojelee osia talousmetsistään suojeluohjelmien ulkopuolella ilman korvausta. Moni metsänomistaja arvostaa rahallista korvausta enemmän suojelusta johtuvia muita hyötyjä lähipiirille ja yhteiskunnalle. Luontoarvojen vaalimiseen perustuva yritystoiminta on usein pienimuotoista ja muodostaa osan laajempaa monituloyrittäjyyttä. Pienimuotoisuudesta huolimatta luontoarvoihin liittyvällä yritystoiminnalla voi paikoitellen olla ratkaiseva merkitys maaseutuyhteisöjen ja maatilojen säilymiselle elinvoimaisina. Metsäpolitiikan luontoarvoihin liittyvät tavoitteet ovat suurelta osin yhteiskunnallisia. Yhteiskunnallinen ja elinkeinojen kehittämistä koskeva metsäalan tutkimus on kuitenkin vähäistä. Niukka yhteiskunnallinen metsäntutkimus on sirpaleista ja siitä on vaikea löytää tietoa. Luontoarvojen taloudellisen hyödyntämisen tutkimuksen ja kehittämistoiminnan tulevaisuuden haasteita ovat muun muassa luontoarvoja hyödyntävän elinkeinotoiminnan seurannan ja tilastoinnin järjestäminen sekä luontoarvojen hyödyntämisen integroiminen osaksi maaseutuyhteisöjen ja maatilojen yritystoimintaa. Asiasanat: metsätalous, metsäpolitiikka, ympäristöpolitiikka, elinkeinopolitiikka, maaseutupolitiikka, luontoarvot, elinkeinot 3

1. Katsauksen taustaa, tavoitteet, rajaukset ja rakenne... 5 2. Yksityismetsien luontoarvot ja niiden hyödyntäminen metsänomistajan näkökulmasta... 7 2.1. Lakisääteinen luonnonsuojelu ja Metso-ohjelma... 7 2.2. Puustoiset perinnebiotoopit... 11 2.3. Talousmetsien luonnonhoito... 13 2.4. Yksityisten suojelualueiden luonnonhoito... 14 2.5. Ekosysteemipalvelut... 16 3. Luonnonvarapolitiikan ja julkisen hallinnon näkökulma metsien luontoarvoihin... 19 3.1. Toimijat, tavoitteet ja ohjauskeinot... 19 3.2. Valtakunnalliset luontoarvotavoitteet ja ohjauskeinot... 19 3.2.1. Hallitusohjelma... 19 3.2.2. Metsäpolitiikka... 20 3.2.3. Ympäristöpolitiikka... 25 3.2.4. Elinkeinopolitiikka... 31 3.2.5. Maaseutupolitiikka... 36 4. Käytännön toimijat luontoarvojen vaalijoina ja hyödyntäjinä... 44 4.1. Yksityismetsät ja metsänomistajat... 44 4.1.1. Yleistä yksityismetsistä... 44 4.1.2. Metsänomistajat... 44 4.1.3. Yksityismetsänomistajat ja luontoarvot... 45 4.2. Julkisrahoitteiset toimijat... 47 4.2.1. Suomen metsäkeskus... 47 4.2.2. ELY -keskukset... 49 4.2.3. Tapio Oy... 51 4.2.4. Suomen riistakeskus... 52 4.3. Markkinaehtoiset toimijat... 53 4.3.1. Metsäyhtiöt... 53 4.3.2. Metsäpalveluyrittäjät... 57 4.3.3. Luontoyrittäjät... 58 4.4. Kansalaisjärjestöt... 59 4.4.1. Metsänhoitoyhdistykset ja MTK... 59 4.4.2. ProAgria maaseutukeskukset ja Maa- ja kotitalousnaiset... 61 4.4.3. Suomen Metsäsertifiointi ry ja Vastuullisen metsänhoidon yhdistys ry... 63 4.4.4. Metsänomistajien yhdistykset... 65 4.4.5. Luonnonsuojelujärjestöt... 66 4.4.6. Yrittäjäyhdistykset... 66 4.4.7. Muita kansalaisjärjestöjä... 68 5. Luontoarvojen hyödyntämistä parantavat toimintamallit... 70 5.1. Julkisrahoitteisia kehittämishankkeita... 70 5.2. Tutkimushankkeet kehittämisvälineinä... 72 5.3. Maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeet... 74 6. Yhteenvetoa ja johtopäätöksiä... 75 6.1. Luontoarvo käsite... 75 6.2. Luontoarvojen hyödyntäminen... 75 6.3. Luonnonvarapolitiikan metsien luontoarvoihin liittyvät tavoitteet ja ohjauskeinot... 77 6.4. Luontoarvot yksityismetsänomistajien näkökulmasta... 81 6.5. Julkisrahoitteiset toimijat ja luontoarvot... 82 6.6. Markkinaehtoiset toimijat ja luontoarvot... 84 6.7. Kansalaisjärjestöt... 86 6.8. Luontoarvojen taloudellista hyödyntämistä parantavien toimintamallien tutkimus ja kehittäminen... 88 7. Tulevaisuuden näkymiä ja haasteita... 90 Viitteet... 91 4

Taustaa Luontoarvo käsitettä on käytetty jo pitkään metsä- ja ympäristöaloilla. Sen käyttö on lisääntynyt viime vuosina muun muassa lakiteksteissä. Käsitettä on myös analysoitu lakiuudistusten yhteydessä (esim. Ekroos & Warsta 2012, Pärnänen 2012). Metsätalouteen liittyen käsitettä on käytetty, mutta sen sisältöä ja merkitystä ei ole eritelty tarkemmin. Erityisesti luontoarvoihin liittyvät elinkeinotaloudelliset mahdollisuudet tunnetaan huonosti. Metlassa luontoarvoihin liittyviä kysymyksiä on tutkittu muun muassa metsien monikäytön tutkimusohjelmissa sekä metsien monimuotoisuuteen ja METSO -ohjelmaan liittyvissä tutkimuksissa. Tämä katsaus on laadittu Metlan (1.1.2015 lähtien Luken) hankkeessa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman (METSO 2008-2020) seuranta ja vaikutukset (2013-3016). Katsaus on jatkoa erityisesti seuraaville tutkimuksille: - Kumela, H., Hujala, T., Pykäläinen, J., Rantala, M. & Kurttila, M. 2013. Metsänomistajille tarjottavat luontoarvopalvelut: nykytila ja kehitysnäkymiä. Metlan työraportteja 253. - Rämö, A.-K., Kniivilä, M., Horne, P., Primmer, E., Hytönen, M. & Jäppinen, J.-P. 2013. Monien hyötyjen metsä - ekosysteemipalvelut metsänomistajan näkökulmasta. Pellervon taloustutkimus, Helsinki. Tämä katsaus täydentää aikaisempaa tutkimusta muun muassa tarkastelemalla miten metsänomistajat voivat hyötyä taloudellisesti luontoarvojen tuottamisesta, tuomalla uusia näkökulmia (esim. perinnebiotoopit, maatilojen monituloyrittäjyys) mukaan tarkasteluun, esittelemällä useiden eri hallinnonalojen metsiin liittyviä tavoitteita ja ohjauskeinoja sekä kuvaamalla konkreettisia käytännön toimijoita. Katsaus on laaja-alainen ja aikaansa sidottu. Metsäalan ja maaseutupolitiikan uudistukset etenevät niin nopeasti, että vuoden 2015 kuluessa moni tässä katsauksessa mainittu asia on jo siirtynyt historiaan, ja monia uusia hankkeita on ehditty aloittaa. Tavoitteet Katsauksen tavoitteena on selvittää mitä yksityismetsien ei-puuntuotannolliset luontoarvot ovat ja miten niitä hyödynnetään taloudellisesti. Tarkastelun keskeiset näkökulmat ovat 1) metsänomistajien mahdollisuudet saada tuloja luontoarvoista ja 2) julkisen hallinnon rooli yksityismetsien luontoarvojen taloudellisen hyödyntämisen mahdollistajana. Suomen hallitusohjelmassa pidetään tarpeellisena elinkeinorakenteen uudistumista ja työpaikkojen syntymistä myös pieniin yrityksiin (Pääministeri Alexander 2014). Kansallisessa metsästrategiassa asetetaan tavoitteeksi metsien käytön, metsäalan rakenteiden ja metsänomistajien ansaintamahdollisuuksien monipuolistuminen. Strategian mukaan tulevaisuudessa on tarpeen kehittää ja toteuttaa toimenpiteitä kilpailukykyisen toimintaympäristön luomiseksi metsiin perustuville liiketoiminnoille. (Kansallinen metsästrategia 2015). Tämä katsauksen tavoitteena on vastata osaltaan näihin kehittämishaasteisiin kartoittamalla luontoarvojen taloudellisen hyödyntämisen nykytilaa, toimintamalleja ja haasteita tulevaisuuden kehittämistoimenpiteitä varten. 5

Rajaukset Laajan määritelmän mukaan metsien luontoarvot sisältävät myös puuntuotannon. Koska puuntuotanto ja jalostus on pitkään ollut vallitseva ja paljon tutkittu metsien hyödyntämistapa Suomessa, tarkastellaan tässä katsauksessa ensisijaisesti ei-puuntuotannollisia luontoarvoja. Katsaus keskittyy luontoarvo -käsitteen kuvauksen lisäksi metsäalan käytännön toimijoiden tämän hetken tavoitteiden ja toiminnan kuvaukseen. Luontoarvot ovat olleet pitkään esillä metsien monikäytön määritelmissä. Monikäytön tarkastelut ovat perinteisesti sisältäneet myös luonnontuotteiden keräilyn, porotalouden ja riistatalouden (esim. Metsätilastollinen vuosikirja 2014). Niitä ei kuitenkaan käsitellä tässä katsauksessa, vaan päähuomio kohdistetaan metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseen liittyviin metsän taloudellisiin hyödyntämistapoihin. Rakenne Luvussa 2 Yksityismetsien luontoarvot ja niiden hyödyntäminen metsänomistajan näkökulmasta luontoarvojen tarkastelu on ryhmitelty viiteen ryhmään: 1) lakisääteinen luonnonsuojelu ja METSO - ohjelma, 2) puustoiset perinneympäristöt, 3) talousmetsien luonnonhoito, 4) yksityisten suojelualueiden luonnonhoito ja 5) ekosysteemipalvelut. Ryhmittely perustuu käsitteen määritelmiin, käsitteen käytön yleisyyteen eri yhteyksissä sekä aihepiirien ajankohtaisuuteen metsätaloudessa. Kunkin teeman yhteydessä kuvataan lyhyesti siihen sisältyviä luontoarvoja sekä niihin liittyviä taloudellisia hyödyntämismahdollisuuksia metsänomistajien näkökulmasta. Luvussa 3 Metsäpolitiikan ja julkisen hallinnon näkökulma luontoarvoihin tarkastellaan metsävarojen käyttöä ohjaavien ministeriöiden strategioiden ja toimintaohjelmien luontoarvoihin liittyviä tavoitteita ja kunkin hallinnonalan käytössä olevia keskeisimpiä keinoja edistää luontoarvojen taloudellista hyödyntämistä. Ministeriöiden toimintaa kuvataan hallitusohjelman ja sektoripolitiikkojen näkökulmasta; tarkasteltavat sektoripolitiikat ovat metsä-, ympäristö-, elinkeino- ja maaseutupolitiikka. Kunkin politiikkasektorin osalta ohjauskeinot on jaoteltu kolmeen, yleisesti käytettyyn ohjauskeinoryhmään: lainsäädännöllinen ohjaus, taloudellinen ohjaus ja informaatio-ohjaus. Luku 4 Käytännön toimijat luontoarvojen vaalijoina ja hyödyntäjinä käsittelee julkisen hallinnon tavoiteohjelmien toimeenpanijatahojen luontoarvojen hyödyntämiseen liittyvää toimintaa ja muutospaineita. Aluksi kuvataan osittain markkinaehtoisiin toimijoihin kuuluvia yksityismetsänomistajia. Muita toimijaryhmiä, jotka ovat julkisrahoitteiset toimijat, markkinaehtoiset toimijat ja kansalaisjärjestöt, tarkastellaan ensisijaisesti yksityismetsänomistajien yhteistyötahoina. Luvussa 5 esitellään lyhyesti esimerkkejä ajankohtaisia julkisrahoitteisia kehittämis- ja tutkimushankkeista, joiden tavoitteena on edistää luontoarvojen taloudellista hyödyntämistä. Yhteenvetoluku 6 sisältää hyödyntämistä koskevat yhteenvedot ja johtopäätöksiä koskien edellä kuvattuja aihepiirejä. Luku 7 sisältää keskeisimmät johtopäätökset. 6

7 Tiukan määritelmän mukaan luontoarvoina pidetään uhanalaisiksi arvioitujen lajien tai luontotyyppien esiintymiä, jotka ovat merkittäviä valtakunnallisesti tai alueellisesti arvioituna (Usein kysytyt 2012). Suojeltavat luontotyypit ja elinympäristöt on määritelty luonnonsuojelulaissa ja metsälaissa. Valtion rahoittamassa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma METSO:ssa määritellään lisää erityistä suojelua ja hoitoa vaativia luontotyyppejä. Luonnonsuojelulaissa luetellaan suojeltavat luontotyypit, joita ei saa muuttaa niin, että luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu: 1) luontaisesti syntyneet, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvat metsiköt 2) pähkinäpensaslehdot 3) tervaleppäkorvet 4) luonnontilaiset hiekkarannat 5) merenrantaniityt 6) puuttomat tai luontaisesti vähäpuustoiset hiekkadyynit 7) katajakedot 8) lehdesniityt sekä 9) avointa maisemaa hallitsevat suuret yksittäiset puut ja puuryhmät. (Luonnonsuojelulaki 1096/1996, 29 ). Metsälaissa luetellaan metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeät elinympäristöt, joita koskevat hoito- ja käyttötoimenpiteet tulee tehdä elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävällä tai vahvistavalla tavalla: 1) lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä enintään 0,5 hehtaarin suuruisten lampien välittömät lähiympäristöt, joiden ominaispiirteitä ovat veden läheisyydestä ja puu- ja pensaskerroksesta johtuvat erityiset kasvuolosuhteet ja pienilmasto; 2) seuraavat a e-alakohdissa luetellut suoelinympäristöt, joiden yhteinen ominaispiirre on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous: a) lehto- ja ruohokorvet, joiden ominaispiirteitä ovat rehevä ja vaatelias kasvillisuus, erirakenteinen puusto ja pensaskasvillisuus; b) yhtenäiset metsäkorte- ja muurainkorvet, joiden ominaispiirteitä ovat erirakenteinen puusto ja yhtenäisen metsäkorte- tai muurainkasvillisuuden vallitsevuus; c) letot, joiden ominaispiirteitä ovat maaperän runsasravinteisuus, puuston vähäinen määrä ja vaatelias kasvillisuus; d) vähäpuustoiset jouto- ja kitumaan suot; sekä e) luhdat, joiden ominaispiirteenä on erirakenteinen lehtipuusto tai pensaskasvillisuus sekä pintavesien pysyvä vaikutus; 3) rehevät lehtolaikut, joiden ominaispiirteitä ovat lehtomulta, vaatelias kasvillisuus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen puusto ja pensaskasvillisuus; 4) kangasmetsäsaarekkeet, jotka sijaitsevat ojittamattomilla soilla tai soilla, joissa luontainen vesitalous on pääosin säilynyt muuttumattomana; 5) kallioperässä olevat tai kivennäismaahan uurtuneet, jyrkkärinteiset, pääosiltaan vähintään kymmenen metriä syvät rotkot ja kurut, joiden ominaispiirteenä on luonteenomainen muusta ympäristöstä poikkeava kasvillisuus; 6) pääosiltaan vähintään kymmenen metriä korkeat jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät;

7) karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot ja louhikot, joiden ominaispiirre on harvahko puusto. (Metsälaki 1093/1996, 10 ). METSO ohjelman (2008-2025) tavoitteena on pysäyttää metsäisten luontotyyppien ja metsälajien taantuminen sekä vakiinnuttaa luonnon monimuotoisuuden suotuisa kehitys vuoteen 2025 mennessä. Valtion rahoittaman ohjelman toteutuskeinoja ovat pysyvä suojelu, määräaikainen suojelu sekä luonnonhoito talousmetsissä ja suojelualueilla. Ohjelman toimenpiteitä toteutetaan monimuotoisuuden kannalta merkittävissä puustoisissa elinympäristöissä, joille on laadittu luonnontieteelliset valintaperusteet (Elinympäristöt 2013). Valintaperusteiden tehtävänä on tukea päätöksiä, joita tehdään monimuotoisuuden turvaamiseksi sekä suojelualueilla että talousmetsissä, mutta niitä ei ole tarkoitettu sovellettavaksi tiukkoina sääntöinä (Valtioneuvoston periaatepäätös... jatkamisesta 2014). METSO -ohjelman monimuotoisuuden kannalta merkittävät puustoiset elinympäristöt ovat: - lehdot - runsaslahopuustoiset kangasmetsät - pienvesien lähimetsät - puustoiset suot ja soiden metsäiset reunat - metsäluhdat ja tulvametsät - harjujen paahdeympäristöt - maankohoamisrannikon monimuotoisuuskohteet - puustoiset perinnebiotoopit - kalkkikallioiden ja ultraemäksisten maiden metsäiset elinympäristöt - muut monimuotoisuudelle merkittävät metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot (Valtioneuvoston periaatepäätös jatkamisesta 2014). Lisäksi METSO -ohjelmassa luetellaan metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä elinympäristöjen rakennepiirteitä ja ominaisuuksia: - lahopuu: lahot maapuut, pökkelöt, kelot, pystypuut, kolopuut, tuulenkaadot - kookkaat ja vanhat lehtipuut: haavat, koivut, raidat, pihlajat - jalot lehtipuut - palanut järeä puuaines - lehtoisuus, korpisuus, lähteisyys, tihkuisuus, luhtaisuus ja lettoisuus - pohjavesivaikutus, kalkkivaikutus, ravinteinen kallioperä - luonnontilainen tai ennallistamiskelpoinen vesitalous; sekä puuston erirakenteisuus, latvusaukkoisuus (Valtioneuvoston periaatepäätös... jatkamisesta 2014). Lakisääteisten luontoarvojen ja METSO -elinympäristöjen taloudellinen hyödyntäminen METSO -ohjelmaan on sisällytetty luonnonsuojelutoimenpiteitä, joista valtio maksaa korvausta metsänomistajalle. Osa rahoitettavista kohteista perustuu luonnonsuojelu- ja metsälakiin, osa METSO - ohjelman luonnontieteellisiin valintakriteereihin. METSO -ohjelmaan sisältyvät myös Suomen metsäkeskuksen luonnonhoitohankkeet, joiden puitteissa tehtävät luonnonhoitotoimenpiteet ovat ilmaisia metsänomistajille, mutta niiden toteutuksesta kertyy tuloja luonnonhoitotöiden toteuttajille. Metsänomistajan neuvottelukumppaneita suojelun rahoituksessa ovat Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY -keskusten) ja Suomen metsäkeskuksen palvelualueiden METSO -vastuuhenkilöt. ELY - keskus päättää luonnonsuojelulain mukaisesta pysyvästä ja määräaikaisesta suojelusta. Suomen metsäkeskus päättää kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisesta ympäristötuesta ja luonnonhoitohankkeista. 8

ELY-keskuksen kanssa tehtävät sopimukset ja kaupat (Taulukko 1): 1) Yksityisen suojelualueen perustaminen soveltuu metsänomistajalle, joka haluaa säilyttää alueen omistuksen ja mahdollisuuden vaikuttaa alueen luonnonhoitoon. Alueen rauhoitusmääräykset ja korvaus sovitaan metsänomistajan ja ELY -keskuksen kesken, minkä jälkeen suojelualueesta tehdään rauhoituspäätös. Metsänomistaja voi edelleen päättää esimerkiksi metsästysoikeuksien vuokraamisesta alueelle. (Metsien suojelu 2014). Metsänomistajalle maksettava verovapaa korvaus perustuu puuston arvoon. Metsonpolku.fi -sivustolla olevassa esimerkkilaskelmassa yksityisen viiden hehtaarin luonnonsuojelualueen perustamisesta saatava korvaus on 36 160 euroa. Hakkuutulona alueen puuston kertamyyntibruttoarvo olisi 45 202 euroa. (Tutustu METSOn 2014, METSO on 2014). 2) Alueen myynti valtiolle sopii niille, jotka haluavat luopua suojeltavasta kohteesta kokonaan. Kaupan kohteena voi olla koko metsätila tai erillinen määräala. Kauppahintana käytetään alueen käypää hintaa, joka lasketaan metsätaloudellisen arvon perusteella. Yksityishenkilölle kaupasta saatu tulo on verovapaata. (Metsien suojelu 2014). Metsänomistaja ja ELY -keskus sopivat maakaupasta. Metsonpolku.fi -sivustolla olevassa esimerkkilaskelmassa yksityisen viiden hehtaarin alueen myynnistä saatava korvaus on 38 000 euroa kun hakkuutulona puuston kertamyyntibruttoarvo olisi 45 202 euroa. (Tutustu METSOn 2014, METSO on 2014). 3) Alueen vaihto valtion maahan on sopiva vaihtoehto metsänomistajalle, joka haluaa suojella kohteen, mutta jatkaa toisaalla metsätalouden harjoittamista. Vaihdossa maanomistaja saa korvauksena suojelualueen arvoa vastaavasti talousmetsää. Vaihto on mahdollista, jos tarjolla on sijainniltaan ja arvoltaan sopivaa vaihtomaata. Maanomistaja ja ELY -keskus sopivat vaihtokaupasta. (Metsien suojelu 2014, METSO on 2014). 4) Määräaikaisen luonnonsuojelualueen perustaminen soveltuu kohteille, joiden luonnonarvot muuttuvat nopeasti. Luonnonsuojelulain nojalla toteutettavan määräaikaisen suojelujakson pituus määritellään kohteen luonnonarvojen perusteella. Pisimmillään se voi olla 20 vuotta. Määräaikaista rauhoittamista on käytetty lähinnä uhanalaisten eliölajien elinympäristöjen turvaamiseen kuten liito-oravan pesäpuiden suojeluun. (Metsien suojelu 2014). Maanomistajalle korvataan suojelun ajalta aiheutuvan taloudellisen hyödyn menetys, joka arvioidaan tapauskohtaisesti. Korvaus on verovapaata, ja sopimus tehdään ELY -keskuksen kanssa. Metsonpolku.fi -sivustolla olevassa esimerkkilaskelmassa korvaus yksityisen viiden hehtaarin alueen rauhoittamisesta 20 vuoden määräajaksi on 14 000 euroa kun hakkuutulona puuston kertamyyntibruttoarvo olisi 45 202 euroa. (Tutustu METSOn 2014, METSO on 2014). Taulukko 1. Sopimukset Kiinteistöt Pinta-ala Hankinnat valtion omistukseen ELY -keskukset* 159 181 3 086 12 925 557 Päätökset yksityisistä suojelualueista (LSL 24 ) 352 399 4 248 20 587 341 Alueen määräaikainen rauhoittaminen (LSL 25 ) 25 26 170 370 401 *Kaupat, vaihdot, lunastukset, perinnöt ym. saannot. 9

Metsäkeskuksen kanssa tehtävät sopimukset ja kaupat (Taulukko 2): 5) Kestävän metsätalouden rahoituslain mukainen ympäristötukisopimus tehdään kymmeneksi vuodeksi kerrallaan. Tyypillisiä ympäristötukikohteita ovat metsälain mukaiset arvokkaat elinympäristöt, jotka voidaan tuen avulla turvata lain antamaa suojaa laajempina kokonaisuuksina. Myös muita luonnonarvoiltaan merkittäviä METSO -ohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet täyttäviä elinympäristöjä voidaan perustaa ympäristötukialueiksi. Ympäristötuen laskennan pohjana käytetään kohteelta hakattavissa olevan puuston määrää ja keskikantohintoja. Korvaus on veronalaista tuloa. Tuen saanti edellyttää, että kohteen hakkuuarvo on yli 4 000 tai yli neljä prosenttia metsänomistajan samassa kunnassa olevien metsien hakkuuarvosta. Metsäkeskus tekee kohteesta ja sitä koskevista ehdoista sopimuksen metsänomistajan kanssa. Ympäristötuki maksetaan yhdellä kertaa sopimuskauden alkaessa. (Metsien suojelu 2014). Metsonpolku.fi -sivustolla olevassa esimerkkilaskelmassa 1,2 hehtaarin alueella, jossa puustoa on 250 m³, 10 vuoden ympäristötuki on 2710 (Tutustu METSOn 2014, METSO on 2014). 6) Kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisen, valtion rahoittaman luonnonhoitohankkeen tuloksena metsänomistaja saa hoidetun tai kunnostetun luontokohteen ilmaiseksi, mutta ei rahallista korvausta. Metsäkeskus korvaa töiden kustannukset; tuella katetaan luonnonhoidon suunnittelun ja toteutuksen kulut. (Metsien suojelu 2014, METSO on 2014). Vuonna 2013 hankkeiden toteutus siirrettiin Metsäkeskukselta metsäalan yrittäjille (Ks. luku 4.2.1). Taulukko 2. Vuosi Ympäristötuki, Ympäristötuki, ha Tuki metsäluonnonhoitoon, 1000 1000 1997 76 37 2 038 1998 300 135 1 809 1999 751 250 2 421 2000 1 370 1 584 3 082 2001 1 546 1 299 2 792 2002 1 475 1 971 2 649 2003 1 375 2 574 2 819 2004 2 588 3 538 2 456 2005 3 113 3 094 2 315 2006 4 104 5 892 2 446 2007 4 104 7 364 2 459 2008 4 507 6 648 2 352 2009 5 329 6 626 2 284 2010 7 642 5 007 2 391 2011 8 737 5 302 2 228 2012 5 187 3 514 1 592 2013 4 385 1 714 1 312 10

Maatiloilla metsää, maatalousalueita ja karjanhoitoa yhdistävät puustoiset perinnebiotoopit. Ne ovat maatilojen lajirikkaimpia elinympäristöjä (Heliölä & Herzon 2012). Puustoisia perinnebiotooppeja ovat muun muassa vanhat hakamaat ja metsälaitumet, joissa on nähtävissä selviä merkkejä laidunnuksesta tai alueen käytöstä karjan rehun tuotantoon. (Puustoiset perinneympäristöt 2006, METSO - ohjelman luonnontieteelliset 2009). Ne ovat myös yksi METSO -ohjelman arvokkaista elinympäristöistä ja ohjelma sisältää niitä koskevia hoitosuosituksia. Arvokkaita perinnebiotooppeja on jäljellä noin 20 000 hehtaaria. Niistä puustoisia perinneympäristöjä on arvioitu olevan noin puolet (Puustoiset perinneympäristöt 2006, Puustoisten perinneympäristöjen 2011). Perinneympäristöjen säilyminen edellyttää jatkuvia luonnonhoitotöitä; niitä hoidetaan pääasiassa laidunnuksella, mutta alueita voidaan tarvittaessa hoitaa myös niittämällä ja puustoa harventamalla. (Puustoiset perinneympäristöt 2006, Arvokkaiden perinnebiotooppien 2013). Perinnebiotooppien taloudellinen hyödyntäminen Valtio on rahoittanut puustoisten perinneympäristöjen hoitoa pääasiassa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan (2007-2013) sisältyneillä tukitoimenpiteillä. Maaseudun kehittämisohjelmaan kuuluvan maatalouden ympäristötuen perinnebiotooppien hoidon erityistuki on ollut vuonna 2013 päättyneellä rahoituskaudella merkittävin perinnebiotooppien säilyttämistä tukeva rahoitusmuoto (Valtioneuvoston periaatepäätös Suomen luonnon 2013). Tukea perinnebiotooppien hoitamiseen ovat voineet saada maatalouden ympäristötukeen sitoutuneet viljelijät sekä rekisteröidyt yhdistykset Leader -toimintatavan kautta. Laiduneläimiä pitävät tilat ovat voineet hakea ympäristötuen erityistukea omien tai vuokra-alueiden hoitamiseen (Tuottoa perinnebiotooppien 2007). Tukisopimukset ovat olleet viisivuotisia ja tuki on ollut enintään 450 euroa/ha vuodessa (Matila & Virtanen 2010). Ei-tuotannollisten investointien tukijärjestelmä on täydentänyt maatalouden ympäristötukea. Investointitukea on voinut saada perinnebiotooppien alkuraivaukseen ja aitaamiseen. Hankkeen valmistuttua viljelijän on pitänyt tehdä kohteen hoidosta myös maatalouden ympäristötuen mukainen perinnebiotooppien hoitoa koskeva 5 -vuotinen erityistukisopimus (Arvokkaiden perinnebiotooppien 2013). Viljelijät ja rekisteröidyt yhdistykset ovat voineet hakea tukea, jonka enimmäismäärä on ollut 1179 euroa/ha (Matila & Virtanen 2010). Luonnon monimuotoisuuden ja maiseman edistämisen erityistuki on ollut edellä mainittujen tukien ohella ainoa erityisesti luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen tähtäävä maatalouden ympäristötuen toimenpide. (Heliölä & Herzon 2012). Tuen tavoitteena on ollut säilyttää maatalousympäristöissä tyypillisten ja uhanalaisten lajien elinympäristöjä sekä parantaa viljelymaiseman avoimuutta ja monipuolisuutta. Yleisimpiä kohteita ovat pellon ja metsän reunavyöhykkeet sekä metsäsaarekkeet. Tukisopimus on solmittu viideksi tai kymmeneksi vuodeksi, ja sitä ovat voineet hakea maanviljelijät ja rekisteröityneet yhdistykset. Tuki on ollut vuodessa enintään 450 euroa/ha. (Luonnon ja maiseman 2013). Avustuksia perinneympäristöjen hoitoon on haettu ELY -keskuksista. Tietoa tuista on saanut myös ProAgria maaseutukeskuksista (Matila & Virtanen 2010). Vuonna 2012 perinnebiotooppien hoitoa tuettiin EU:n maaseuturahaston varoilla Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman kautta 8 371 000 eurolla (Manner-Suomen maaseudun 2013). Koska Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion mukaan noin puolet perinnebiotoopeista on puustoisia, 11

niin puustoisten perinnebiotooppien hoidosta maksetun tuen voidaan arvioida olleen vuonna 2012 noin 4 miljoonaa euroa. Ohjelmakaudella 2014-2020 erityistukisopimukset on korvattu ympäristösopimuksilla. Perinnebiotooppien hoitoon voidaan hakea tukea tekemällä maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoidon ympäristösopimus, joka kattaa perinnebiotoopit, luonnonlaitumet, reunavyöhykkeet ja metsäsaarekkeet. Sopimusten kesto on viisi vuotta ja korvauksen määrä 450 /ha/vuosi. Valtakunnallisesti tai maakunnallisesti arvokkaille perinnebiotooppikohteille korvaus maksetaan korotettuna 600 //ha/vuosi. Ei-tuotannolliset investoinnit täydentävät myös uudella ohjelmakaudella ympäristökorvausta. Perinnebiotooppien ja luonnonlaidunten osalta korvausta voi saada kohteen koosta riippuen enintään 754 /ha - 1108 /ha. Uudella ohjelmakaudella ELY -keskuksen harkintamahdollisuutta ohjelman tavoitteita edistävien kohteiden hyväksymisessä on laajennettu. Tukia voivat entiseen tapaan hakea viljelijät ja rekisteröidyt yhdistykset. (Tuet ja palvelut 2015). METSO -ohjelmaan sisältyviä Kemera -lain mukaisia tukia on käytetty vain vähän perinnebiotooppien hoitoon; vuosina 2008-2009 ympäristötukisopimuksia solmittiin 27 hehtaarille. Vastaavana aikana METSO -varoilla hankittiin noin 71 hehtaaria pysyviä suojelualueita perinnebiotooppeihin. (Puustoisten perinneympäristöjen 2011). Lisäksi metsätilanomistaja, joka ei harjoita maataloutta, on voinut hyötyä valtion tuesta vuokraamalla perinnebiotoopin maatalouden ympäristötuen erityistukeen oikeutetulle viljelijälle, joka on voinut saada maatalouden ympäristötuen erityistukea kohteen hoitoon ja ylläpitokustannuksiin. (Puustoiset perinneympäristöt 2006). Franzen ja Lehtomaa (2005) ovat selvittäneet kuudella tilalla mitä mahdollisuuksia perinnebiotooppien ja muiden luonnon monimuotoisuuskohteiden hoito tarjoaa maatilojen toimeentulopohjan laajentamiselle Lounais-Suomessa. Laskelmia sisältävässä tutkimuksessa tarkasteltiin erityisesti maatalouden erityistukea saavan luonto- ja maisemaurakoinnin tilatason kannattavuutta. Tutkimuksessa selvitettiin myös eri tahojen roolia maaseudun töiden ja tekijöiden välittäjinä sekä kehitettiin laskuri, jonka avulla maatalousyrittäjät sekä maisemanhoidonsuunnittelijat ja -neuvojat voivat laskea onko maisemanhoitotyön aloittaminen kannattavaa. Tutkijat muistuttavat, että kannattavuuteen liittyy paljon välillisiä tuloja, joita ei voi muuttaa laskuriin syötettäviksi numeroiksi. Tutkimukseen osallistuneet viljelijät toivat esiin muun muassa seuraavat aineettomat tai epäsuoria taloudellisia tuloja tuottavat perinnebiotooppien hoidon vaikutukset: - riistakanta hyötyy - matkailu, etenkin tilamatkailu lisääntyy - tilan lihatuotteiden myynti lisääntyy - tuottaa avoimen maiseman - luonnon monimuotoisuus säilyy ja lisääntyy - luo viihtyisän ja kauniin ympäristön - työllistää ihmisiä - lisää virkistyskäyttöä -lisää viljelijän henkistä hyvinvointia - lisää tilan positiivista imagoa - vapauttaa peltoa laidunnukselta muuhun tuotantoon - raivaustähteitä energiakäyttöön (Franzen & Lehtomaa 2005). WWF Suomi ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio (nykyinen Tapio Oy) ovat kehittäneet yhdessä eläintuottajien kanssa ekologisen kestävyyden kriteerejä luonnonlaidunlihan tuotannolle. Luonnonlaidunlihalla tarkoitetaan lihaa, joka tulee vapaana esimerkiksi niityillä ja hakamailla laiduntavista eläimistä. Laiduntaessaan perinneympäristöissä eläimet estävät niiden umpeen kasvamisen ja häviämisen. Seuraava vaihe on perustaa hanke, jonka tavoitteena on työstää kriteerit sertifikaatiksi, järjestää sertifikaatin valvonnan ja sitoutuu sen edistämiseen. Suomen kriteerien kehittämisessä on käytetty hyväksi Ruotsin kokemuksia. Ruotsissa myydään luonnonlaidunlihaa noin 400 000 kiloa vuo- 12

dessa, ja tuottaja voi saada siitä jopa viidenneksen paremman hinnan kuin tavallisesta lihasta. (Ekologiselle ja 2013, Metsälaidunhanke 2014). Laajemmin tarkasteltuna luontonarvoihin sisällytetään luonnonsuojelu ja luonnon monimuotoisuuden vaalimisen lisäksi myös maisema-arvot (esim. Ekroos & Warsta 2012). Käytännön metsätaloudessa luontoarvojen vaalimisen yhteydessä hoidetaan myös metsiin liittyviä kulttuuriarvoja. Esimerkiksi Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion mukaan talousmetsien luonnonhoidolla voidaan edistää luonnon monimuotoisuuden turvaamista, vesiensuojelua, metsämaiseman hoitoa, metsien kiinteiden muinaisjäännösten säilymistä ja/tai monikäyttömahdollisuuksia puuntuotannon ohella (Talousmetsien luonnonhoito 2013). Talousmetsien luonnonhoidon menetelmiä ovat muun muassa säästöpuuryhmien jättäminen käsittelyn ulkopuolelle, lahopuun määrän lisääminen sekä metsikön lehtipuusekoituksen säilyttäminen (esim. Saaristo ym. 2009). Luonnonhoito voi olla luontonarvojen ylläpitämistä, lisäämistä tai metsän palauttamista luonnontilaisemmaksi. Talousmetsien luonnonhoitoa edistetään muun muassa metsäsertifioinnin, metsänhoitosuositusten, metsäsuunnittelun ja neuvonnan avulla (Valtioneuvoston periaatepäätös jatkamisesta 2014). Talousmetsien luonnonhoidon taloudellinen merkitys Yksityismetsien ei-puutuotannollisiin käyttötapoihin perustuvan yritystoiminnan taloudellista merkitystä maaseudulla ja osana maatilataloutta tunnetaan huonosti. Luonnon merkitystä ja potentiaalia tulojen tuojana voi hahmottaa epäsuorasti monialaisia tiloja sekä maaseutumatkailua koskevien tutkimusten ja tilastotietojen avulla. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus TIKE:n tilastojen mukaan noin 19530 maatilaa, eli 31 % kaikista toimivista maatiloista harjoitti maa-, puutarha- ja metsätalouden rinnalla muuta yritystoimintaa vuonna 2010 (Yrittäjyyskatsaus 2012, Maatalouslaskenta 2010 - Monialaiset 2013). Palvelut olivat muun yritystoiminnan päätoimialana noin 13 800 tilalla. Suosituin palveluala oli urakointi, jota harjoitti noin 8 900 tilaa. Näistä metsäkoneurakointia harjoitti 937 tilaa ja bioenergiaurakointia 57 tilaa. Matkailualalla toimi noin 1 400 monialaista tilaa. (Maatalouslaskenta 2010 monialaisuus 2013). Osa maatilojen koneurakoinnista ja maatilamatkailusta liittyy luontoarvojen hyödyntämiseen (Taulukko 3). 13

Taulukko 3. 2000 2005 2010 Palvelut: Matkailu, majoitus ja virkistystoiminta 2 272 1 865 1 440 Lomamökkien vuokraus 1 193 1 056 1 021 Majoituspalvelut 194 265 157 Ravintola- ja/tai kahvilatoiminta 132 117 73 Pitopalvelu ja/tai muut ateriapalvelut 177 144 76 Virkistyskalastus, retkeily 576 212 36 Ohjelmapalvelut 71 77 Palvelut: Urakointi 8 880 10 013 8 642 Maatalouskoneurakointi 3 247 4 229 3 380 Metsätyökoneurakointi 1 370 1 299 937 Bioenergiaurakointi. 57 Lumen auraus, teiden kunnossapito 3 362 2 925 2 584 Maanrakennustyöt yms. koneurakointi 901 1 560 1 684 Palvelut: Muut palvelut 1318 1331 695 Hoito- ja hoivapalvelut 263 234 117 Kuljetuspalvelut 1 055 833 428 Kiinteistö- ja siivousalan palvelut sekä ympäristönhoito 264 150 Keskimäärin muun yritystoiminnan taloudellinen merkitys on pientä työajalla ja liikevaihdolla mitattuna. Noin 40 prosentilla monialaisista tiloista muun yritystoiminnan liikevaihto jäi alle 10 000 euroon vuonna 2010. Työ- ja elinkeinoministeriön yrittäjyyskatsauksessa kuitenkin todetaan, että pienimuotoisuudesta huolimatta muulla yritystoiminnalla voi olla ratkaiseva merkitys maatilan säilymiselle aktiivisena (Yrittäjyyskatsaus 2012). Talousmetsissä toteutettavien luonnon- ja maisemanhoitopalvelujen kysyntä on lisääntynyt metsänomistajien moniarvoistumisen seurauksena (luku 4.1.3). Tämä voi lisätä myös luonnonhoitopalveluja tarjoavien metsäpalveluyrittäjien työllisyyttä tulevaisuudessa (luku 4.3.2). Luonnonhoidosta saatavat taloudelliset hyödyt voivat olla myös epäsuoria. Maaseututaajamien asukkaat, matkailuyrittäjät ja maatilamatkailua harjoittavat maanomistajat voivat hyötyä luonnonhoitotoimien johdosta parantuneen ympäristön laadusta esimerkiksi jos luonnonhoitotoimenpiteet lisäävät asuinympäristön viihtyisyyttä ja kiinnostavuutta, mikä houkuttelee matkailijoita ja uusia asukkaita vilkastuttamaan elinkeinotoimintaa. Yksityisiä luonnonsuojelualueita (ns. YSA -alueita) oli vuoden 2014 alussa 9 450 kpl (295 341 ha). Suojelualueiden hoitoon liittyvissä asioissa metsänomistajien kanssa yhteistyötä tekevät ELY -keskukset ja Metsähallitus. ELY -keskukset vastaavat suojelualueiden perustamisesta ja rajojen merkinnästä sekä koordinoivat kohteiden hoitoa; Metsähallitus vastaa ennallistamis- ja luonnonhoitotoimenpiteiden toteuttamisesta. (Suojelualueiden hoidon 2014). Yksityisiä luonnonsuojelualueita on perustettu 1930 luvulta lähtien ja niiden määrä lisääntyy edelleen. (Taulukko 4). 14

Taulukko 4. Vuosi Lkm Maapinta-ala, Vesipinta-ala, Kokonaisha ha pinta-ala, ha 2007 5288 84 583 111 272 195 854 2011 7773 107 134 125 766 (54 %) 232 900 2014 9450 295 341 Yksityiset suojelualueet sijaitsevat pääasiassa Etelä-Suomessa. Niillä on suhteellisesti enemmän lehtoja, reheviä soita, perinne- ja kulttuuriympäristöjä, lintuvesiä, rantoja ja harjuja kuin valtion omistamilla suojelualueilla. Huomattava osa yksityisten omistamista luonnonsuojelualueista on pieniä ja ilman aktiivista hoitoa ne menettävät luonnonsuojeluarvojaan. (Salminen 2007, Halonen 2010, Muut luonnonsuojelualueet 2014). Pääosa yksityisistä suojelualueista sisältyy Natura 2000 -verkostoon. Natura-alueilla voidaan sallia toiminta, joka ei uhkaa suojeltavia luontoarvoja. Natura-alueiden suojelutavoitteiden ja tarvittavien toimenpiteiden yksityiskohtaisempia erittelyjä yksittäisen luontotyypin tai lajin tavoitetilan tilanteesta ja saavuttamisesta tehdään hoito- ja käyttösuunnitelmien, toimenpidesuunnitelmien ja Natura alueiden tila-arviointien yhteydessä. (Suojelualueiden hoidon 2014). Yksityisten luonnonsuojelualueiden monimuotoisuutta voidaan hoitaa ennallistamalla ja luonnonhoidolla. Ennallistamisen avulla ihmistoiminnan takia heikentynyt, vahingoittunut tai tuhoutunut ekosysteemi pyritään palauttamaan mahdollisimman lähelle luonnontilaa. Luonnonhoidolla tarkoitetaan tietyn luontotyypin tai suojeltavalle lajistolle otollisen elinympäristön elvyttämistä tai ylläpitämistä. Suojelualueiden luonnonhoidon menetelmiä ovat esimerkiksi kuusialikasvoksen raivaus ja jalojen lehtipuiden suosiminen lehdoissa (Similä & Junninen 2011). Metsähallitus kartoittaa yksityisten luonnonsuojelualueiden hoitotarvetta luontotyyppi-inventointien perustiedon keruun ja perinneympäristöjen hoitoseurantojen yhteydessä. Hoitoaloite voi tulla myös maanomistajalta. (Yksityisten suojelualueiden 2014). (Kuva 1). Yhteydenotto maanomistajaan Luontotyyppi-inventointi, lajistokartoitukset, suunnittelu Maastokäynti maanomistajan kanssa Suunnitelma Maanomistajan hyväksyntä ELY-keskuksen hyväksymispäätös Toteutus Seurannat Kuva 1. 15

Metsähallitus hoitaa yksityisillä luonnonsuojelualueilla puustoisia elinympäristöjä sekä metsissä, soilla että perinneympäristöissä (Yksityisten suojelualueiden 2014). Vuosina 2008-2010 Metsähallitus ennallisti yhteensä 150 ha soita ja metsiä sekä hoiti 330 ha arvokkaita luontokohteita yksityisillä suojelualueilla (Ennallistaminen metsähallituksessa 2014). Vuonna 2012 Metsähallitus toteutti luonnonhoitotoimenpiteitä yksityisten suojelualueiden arvokkaissa elinympäristöissä noin 75 hehtaarilla (Päivinen ym. 2013). Metsähallituksen rooli käytännön hoitotoimissa yhteistyössä maanomistajien kanssa on kasvanut viime vuosina. Yksityisiä suojelualueita koskevien tietojen hallinta on kuitenkin ollut vaikeaa. Metsähallitus pyrkii parantamaan tietojen saatavuutta vuonna 2014 käyttöön otetulla SATJ - suojelualuetietojärjestelmällä (Suojelualueiden hoidon 2014). Tilannetta selkiinnyttänee osaltaan päivitettävänä oleva YM:n Ohje hoidon ja ennallistamisen toteuttamiseksi yksityisillä suojelualueilla ja soveltuvin osin muillakin yksityisomistuksessa olevilla luonnonhoitokohteilla (Suojelualueiden hoidon 2014). Yksityisten suojelualueiden taloudellinen hyödyntäminen METSO -ohjelman linjausten mukaan yksityisillä luonnonsuojelualueilla ennallistamis- ja hoitotoimet suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä maanomistajan kanssa (Valtioneuvoston periaatepäätös jatkamisesta 2014). Maanomistaja voi osallistua hoitotoimenpiteiden suunnitteluun ja toteuttaa itse luonnonhoitotöitä sovittua korvausta vastaan. Metsähallitus voi myös teettää hoitotoimenpiteet työllistämällä paikallisia luonnonhoitoyrittäjiä tai omia metsureitaan. Metsähallituksen kotisivuilta löytyy sekä yksityisten omistamien perinnemaisemien että muiden yksityisten luonnonsuojelualueiden hoidon yhteishenkilöiden yhteystiedot maakunnittain. (Yksityisten suojelualueiden 2014). Luontoarvoja voidaan tarkastella myös ekosysteemipalvelujen näkökulmasta (mm. Koivulehto 2012). Ekosysteemipalvelut luokitellaan yleisesti neljään ryhmään: tuotantopalveluihin, säätelypalveluihin, kulttuuripalveluihin sekä ylläpito- ja tukipalveluihin (mm. Pärnänen 2012). Esimerkiksi Ekroosin ja Warstan (2012) mukaan luontoarvoina voidaan pitää luonnon monimuotoisuuden kannalta valtakunnallisesti, alueellisesti tai paikallisesti tärkeitä elinympäristöjä, suojeltavien tai silmällä pidettävien kasvi- tai eläinlajien esiintymistä, luonnonkauneudeltaan tai maisema-arvoiltaan eheitä kokonaisuuksia sekä keskeisten ekosysteemipalvelujen tarjontaa. Ajankohtainen esimerkki ekosysteemipalveluajattelun soveltamisesta käytäntöön on YM:n tekeillä oleva ohjeisto luontoarvojen huomioimisesta soiden ja turvemaiden hoidon ja käytön suunnittelussa. Ohjeiston laadinnassa suon luontoarvoilla tarkoitetaan suoluonnon monimuotoisuuden, ekologisen kytkeytyneisyyden ja ekosysteemipalveluiden turvaamisen kannalta olennaisia ekologisia ja geologisia olosuhteita, luontotyyppejä ja lajeja. (Alanen 2013). Ekosysteemipalvelujen taloudellinen hyödyntäminen Ekosysteemipalvelut käsitteenä on useimmille metsänomistajille vieras. Käsitteen avulla on kuitenkin tutkittu metsänomistajien suhtautumista metsien tuottamiin hyötyihin. Pellervon taloustutkimuksen selvityksen mukaan puuntuotanto on pääosalle metsänomistajista metsien tärkein käyttömuoto. Sen lisäksi metsänomistajat pitävät itselleen tärkeinä hyötyinä marjastusta ja sienestystä, virkistystä ja ulkoilua, metsäkulttuurin siirtämistä uusille sukupolville sekä energiapuun tuotantoa. Metsänomistajista joka toinen on kiinnostunut hyödyntämään metsiään taloudellisesti tuottamalla muitakin ekosysteemipalveluita kuin puuta. Erityisesti metsänomistajia kiinnostaa hiilensidontapalveluiden 16

myynti. Myös luontoarvo- ja maisema-arvokauppa sekä metsän vuokraaminen matkailukäyttöön kiinnostavat. (Rämö ym. 2013.) Vuonna 2013 yksityismetsänomistajat saivat kantorahatuloja 1,6 miljardia euroa ja valtion tukea puuntuotantoon 64 miljoonaa euroa. Puuntuotannon kustannusten jälkeen liiketulosta kertyi 1,3 miljardia euroa. Vastaavat luvut hehtaarikohtaisina ovat: kantorahatulot 120,6 /ha, valtion tuki 4,8 /ha ja liiketulos 98,8 /ha. (Uotila 2014). Energiantuotantolaitoksissa käytettävän polttopuun myynnistä saaduista tuloista ei ole saatavissa seurantatietoa. Metla (Luke) on kuitenkin aloittamassa yksityisiltä metsänomistajilta ostettujen energiapuulajien hinta- ja kauppatietojen tilastoimista. Toistaiseksi energiapuun hinnat tilastoidaan ilman valtion maksamia tukia. (Metla käynnisti 2014). Teollisuudelle ja energiantuotantoon myytävän puun lisäksi yksityismetsiin liittyviä ja metsänomistajille taloudellista hyötyä tuottavia puutuotteita ovat kotitarvepuu ja pientalojen polttopuu. Kotitarvepuun arvo oli 18 miljoonaa euroa ja pientalojen polttopuun 66 miljoonaa euroa vuonna 2012. (Metsätilastollinen vuosikirja 2013). Luvussa 2.1. on kerrottu yksittäisille metsänomistajille METSO ohjelman puitteissa maksettavista korvauksista sekä perinneympäristöjen hoidon erityistuesta. Vuonna 2012 ELY -keskukset maksoivat metsänomistajille METSO -ohjelman kautta verottomia korvauksia maanhankinnasta valtion omistukseen 13 044 000 euroa, korvauksia yksityisten luonnonsuojelualueiden perustamisesta 20 933 000 euroa ja määräaikaisia suojelukorvauksia 272 200 euroa (Rantala ym. 2014). Suomen metsäkeskus maksoi metsänomistajille vuonna 2012 verotettavana metsätalouden ympäristötukena 5 187 000 euroa (Metsätilastollinen vuosikirja 2013). Vuonna 2012 puustoisten perinnebiotooppien hoitoa tuettiin EU:n maaseuturahaston varoilla Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman kautta noin 4 miljoonalla eurolla. Rahamääräisiä arvoja on pyritty määrittelemään myös muille metsien tuotteille ja palveluille (esim. Saastamoinen 1995, Lähtinen 2010, Kestävää kasvua 2014). (Taulukko 5). Metsänomistajille päätyviä tuloja ei kuitenkaan ole eritelty. Taulukko 5. Massa- ja paperiteollisuus, tuotannon bruttoarvo (2012)** 12 945 Puutuoteteollisuus, tuotannon bruttoarvo (2012)** 5 578 Metsätalous, tuotos perushintaan (ennakkotieto)** 4 216 Kantorahatulot, bruttomääräinen kantorahatulo (ennakkotieto)** 1 950 Luontomatkailu, arvio arvonlisäyksestä (2011)* 1 226 Energia-, kasvu- ja ympäristöturve, arvio kokonaisliikevaihdosta (2012)*** ~ 300 Metsähake + polttopuu, arvo käyttöpaikalla** 361 Marjat, sienet, ja jäkälä, kauppa-arvo + arvio kotitarvepoiminnasta sekä suora- ja torimyynnistä (2012)** ~ 220 Riistatalous, laskennallinen arvo** 64 Porotalous laskennallinen arvo** 15 -Metsien virkistyskäytön arvoksi on kansalaisten metsiin suuntautuvia ulkoilukäyntikertoja hinnoittelemalla laskettu noin 1,93 miljardia euroa vuodessa.** -Luvut eivät ole keskenään täysin vertailukelpoisia ja osa perustuu pelkästään arvioon. Ne antavat kuitenkin kuvan erilaisten metsiin perustuvien toimintojen ja palveluiden arvojen suuruusluokasta. Lähteet: *Tilastokeskus, **Metsäntutkimuslaitos, ***Bioenergia ry. 17

Ekosysteemipalvelu -ajattelua on sovellettu myös maatilatalouteen. Sen avulla maatalouteen liittyvät virkistysarvot, maisema ja vesien suojelu voidaan yhdistää osaksi maaseudun tuotantoa. Maatalousalueiden monimuotoisuuden suojeluun on kehitetty HNVF (High Nature Value Farming) konsepti, jonka avulla voidaan määritellä maatilojen luonnon monimuotoisuuden arvot ja tasot sekä asettaa tilakohtaiset tavoitteet luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Maatilojen näkökulmasta hyödyllisiä metsiin ja puihin liittyviä ekosysteemipalveluja tuottavat esimerkiksi peltojen ja metsien väliset reunavyöhykkeet, perinnebiotoopit ja kosteikot. (Ympäristöakatemian yhteenveto 2011, ks. myös Schulman & Luoto 2006). Ekosysteemipalveluihin perustuvat taloudelliset hyödyt ovat edellisissä luvuissa mainittujen metsän-, luonnon-, ja maisemanhoitopalvelujen tapaan usein epäsuoria. Ne tulevat esimerkiksi urakoinnin, virkistyskäytön tai matkailun kautta. Taloudellisesti kannattavaa on myös estää kalliita korjaustoimenpiteitä vaativien ongelmien syntymistä huolehtimalla ekosysteemipalvelujen kestävästä tuotannosta. Olennaista ekosysteemipalvelujen hoidossa on luontoon perustuvien taloudellisten toimintamahdollisuuksien turvaaminen myös tulevaisuudessa. 18

Luontoarvojen hoidon ja käytön valtakunnalliset linjaukset löytyvät hallitusohjelmista. Tarkemmin yksityismetsien luontoarvoihin ja niiden hyödyntämiseen liittyviä tavoitteita määritellään osana metsäpolitiikkaa, ympäristöpolitiikkaa ja elinkeinopolitiikkaa. Lisäksi tavoitteita asetetaan aluepolitiikassa sekä siihen liittyvässä maaseutupolitiikassa. Päävastuu metsäpolitiikasta on maa- ja metsätalousministeriöllä (luku 3.2.2). Myös ympäristöministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö ohjaavat metsäalaa; niiden toimintaa käsitellään luvuissa 3.2.3 (Ympäristöpolitiikka) ja 3.2.4. (Elinkeinopolitiikka). Luvussa 3.2.5 käsiteltävä maaseutupolitiikka integroi edellä mainittuja politiikan sektoreita. Suomessa metsäpolitiikan ohjauskeinot ryhmitellään useimmiten kolmeen pääryhmään: lainsäädännöllinen ohjaus, taloudellinen ohjaus ja informaatio-ohjaus (esim. Mäki ym. 2011, Suomen metsät 2012). Tässä luvussa esitellään kolmijaon avulla lyhyesti kunkin hallinnonalan ja sen sektoripolitiikan keskeisimpiä metsien luontoarvojen hyödyntämiseen vaikuttavia ohjauskeinoja. Jyrki Kataisen hallitusohjelma 2011-2015 Hallitusohjelman tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttäminen vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteeseen pyritään suuntaamalla luonnonsuojelun määrärahoja METSO - ohjelman, biodiversiteettistrategian, soidensuojelun täydennysohjelman ja muiden suojeluohjelmien toteuttamiseen. Tavoitteita tarkennetaan ympäristöministeriön laatimassa Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategiassa ja siihen liittyvässä toimintaohjelmassa. (Pääministeri Jyrki 2011). Luontoarvojen taloudelliseen hyödyntämiseen liittyviä tavoitteita asetetaan hallituksen maaseutupoliittisissa linjauksissa. Hallitusohjelman mukaan maaseutupolitiikan tavoitteena on maataloustuotannon ja maaseudun elinvoimaisuudesta huolehtiminen, rakenneongelmien lievittäminen, asukkaiden toimeentulon, palveluiden ja yhdyskuntien toimivuuden parantaminen sekä maaseudun kilpailukyvyn, hyvän ympäristön ja vetovoimaisuuden vahvistaminen. Metsiin liittyviä tavoitteita ovat uusiutuviin luonnonvaroihin ja matkailuun perustuvan yrittäjyyden monipuolistaminen ja vahvistaminen. Keskeisenä lähtökohtana maaseudun elinolojen parantamisessa on maaseudun monituloyrittäjyys (Pääministeri Jyrki 2011). Hallitusohjelmaan sisältyy myös metsälainsäädännön kokonaisuudistus, joka on jo osittain toteutettu. Sen avulla halutaan turvata luonnon monimuotoisuus ja monikäyttöisyys sekä kansantalouden, puunkäyttäjien ja metsänomistajien edut. Lisäksi halutaan edistää nykyistä monipuolisempaa metsänhoitoa ja metsien uudistamista. Lakimuutoksiin sisältyvät organisaatiouudistukset tukevat moniarvoistamistavoitetta, esimerkiksi uuden metsänhoitoyhdistyslain tavoitteena on varmistaa tasapuolinen kilpailuasema eri toimijoille metsäpalvelumarkkinoilla. (Pääministeri Jyrki 2011). 19