Työttömyyskassan terveiset AKOL edunvalvontakoulutus Helsinki 13.2.2016

Samankaltaiset tiedostot
Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä?

Tammikuu Kassanjohtaja Marjaana Maisonlahti Marjaana Maisonlahti

Työttömyysturva ja työttömyyskassaasiat. AKOL Lappeenranta

Samassa veneessä Työttömyysturvan ajankohtaiset asiat

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa. HOAY:n luottamusmiesjaos 2016

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.

TYÖTTÖMYYSTURVAN. PERUSOPAS 2009 Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

Irtisanominen, lomautus, osaaikaisuus

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta /2013 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Muutosturva. Hannele Liesegang.

Työttömyysturvailta. Salossa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

KUN TYÖT LOPPUVAT JA TYÖTTÖMYYS TAI LOMAUTUS ALKAVAT

HE 254/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalain

OHJEITA HAKEVALLE PUUKASSA TYÖTTÖMYYSETUUTTA

Eläkeinfo. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Liisi Gråstén-Weckström

Lakimuutokset

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa (RK 54/2012) HOAY:n luottamusmiesjaos 2013

JÄSENYYDEN. Vakuuttava työttömyyskassa. Vakuutetun oikeudet ja velvollisuudet

Osuuskunnat ja ansioturva

Ammatillisen koulutuksen vuosityöaikakokeilu

Työttömyysetuushakemuksen täyttöohje

SISÄLLYS. N:o 665. Laki työmarkkinatuesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 1996

ANSIOTURVAN. Vakuuttava työttömyyskassa

HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.

1. Lakiin tai virka-/työehtosopimukseen perustuva. Subjektiivinen oikeus edellytysten täyttyessä

HE 130/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.

Palkansaajan työssäoloehdon laskenta

Periaatteet harkinnanvaraisten palkattomien ja palkallisten virka- ja työvapaiden myöntämisestä

Työvoimakoulutus. Työvoimakoulutusetuudet

Opintososiaaliset edut

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus

TYÖTTÖMYYSPÄIVÄRAHAHAKEMUKSEN TÄYTTÖ- JA TARKISTUSOHJEET

Yhteistoimintamenettelystä Ja muutosten hallinnasta

Palkkatuki v Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (JTYPL) 916/2012, luku Keski-Suomen TE-toimisto

Eläkeasiat muutostilanteessa.

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje

Virkamiesten lomauttaminen

TYÖTTÖMYYSTURVA Työttömyyskassa Pro

Tietoa yritystoiminnasta Yritys-Suomi on kattavin verkkopalvelu yrittäjäksi aikoville ja toimiville yrittäjille.

Lomauttaminen? Irtisanominen?

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Työttömyysturva. Esko Salo

LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA

Koulutusrahaston etuudet

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien

Koulutusrahaston ajankohtaisia asioita

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto

OHJEITA TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN MUKAISEN VUOSITYÖANSION MÄÄRITTÄMISEEN ( )

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

HE 223/2004 vp. loppuun, jona henkilö täyttää 68. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia,

PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE

1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

Vuosilomat - koulutus

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Sisältää liittymislomakkeen. Yrittäjän työttömyysturvaopas 2011

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Apurahatutkija ja työttömyysturva -tietoisku

TYÖELÄKEUUDISTUS 2017

Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6

MUUTOS-MAHDOLLISUUS-POLKUJEN SISÄLTÖ

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %.

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä

Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje

Työttömyysturvan muutokset 2017

Mauri Saarinen TYÖSUHTEEN PELISÄÄNNÖT

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1

KOULUTUSRAHASTO Saana Siekkinen

Osasairauspäiväraha - vapaaehtoinen mahdollisuus kuntoutuvasta paluusta töihin

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5

LIIKKUVUUSAVUSTUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot

Neljä tapaa uudistaa työttömyysturvaa

TIETO OYJ:N INFO-TILAISUUS OTL, VT Esa Schön

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2

rehtorit ja apulaisrehtorit,

HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma

Jäsenkirje T7/2007 Liite 2. Vuonna 2008 toteutetaan keskitetysti sovitut palkantarkistukset ja yleiskorotus.

PALKKAUS. 37 Palkanmaksu mom. Palkan maksaminen. Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille.

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1001/2012 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Uudistuvat eläkemuodot ja varhaiseläkemenoperusteinen maksu

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o Laki. N:o 1401

Juha-Matti Moilanen SOPIMUKSET TYÖSUHTEEN PÄÄTTYESSÄ

Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää tärkeää tietoa tiivistetysti.

HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA. OTTY ry

Tiivistelmä työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä

Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

LOKAKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA

Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha

Kilpailukykysopimukseen perustuvan 24 tunnin vuosittaisen työajan lisäyksen toteuttaminen alkaen (uusi kohta 12 :n viimeiseksi kohdaksi)

Työnhakijan työttömyysturva

Vanhempainvapaan voi pitää myös osittaisena jolloin molemmat vanhemmat ovat samaan aikaan osa-aikatöissä ja saavat osittaista vanhempainrahaa.

Transkriptio:

Työttömyyskassan terveiset AKOL edunvalvontakoulutus Helsinki 13.2.2016 Marjaana Maisonlahti Opettajien Työttömyyskassa 1

Sisältö Opettajien Työttömyyskassan toiminta - Tulevasta työllisyystilanteesta ja siitä, miten työttömyyskassa varautuu muutoksiin Yleistä työttömyysturvasta Miten toimia, jos työttömyys alkaa YT-menettely ja yleisimmät kysymykset sekä vastauksia niihin Jatkokurssi 2

Nykytila 1/2 Ansiopäivärahan maksaminen on kasvanut jatkuvasti - Päivärahan saajien määrä vuonna 2013 noin 10 000 henkeä, vuonna 2015 noin 11 350 henkeä - keskimääräinen maksettu kausi pidentynyt vuoden 2013 noin 79 päivästä vuoden 2015 noin 95 päivään - Työttömyyden perusteella maksetut eurot kasvaneet vuoden 2013 noin 60 milj. eurosta vuoden 2015 noin 83 mil. euroon Erityistä kasvua on ollut osittaisessa työllistymisessä, eli sovitellun päivärahan maksamisessa - Saajien määrä kasvanut vuoden 2013 noin 3 200 hengestä vuoden 2015 noin 4 400 henkeen - Maksetut eurot kasvaneet vuoden 2013 noin 10,8 milj. eurosta vuoden 2015 noin 18,6 milj. euroon - Taustalla paitsi osittaisen työllistymisen lisääntyminen myös lakimuutokset 3

Kuukausitilanne 4

Nykytila 2/2 Vuorottelukorvauksen maksaminen sen sijaan on vähentynyt - Korvauksen saajien määrä vuonna 2013 noin 2 300 henkeä, vuonna 2015 noin 2 100 henkeä - Keskimääräinen maksettu kausi vuonna 2013 noin 98 päivää ja vuonna 2015 noin 100 päivää - Maksetut eurot tippuneet vuoden 2013 noin 14,5 milj. eurosta vuoden 2015 alle 14 milj. euroon Muutokseen vaikuttavia mahdollisia tekijöitä - Vuoden 2015 alusta voimaan tulleet tiukennukset, - Työnantajien ratkaisut, työntekijöiden ratkaisut Vuoden 2016 alusta voimaan tuli edelleen tiukennuksia - Kesto enää enintään 180 päivää - Työhistoriavaatimus aina 20 vuotta - Korvaustaso enää 70 %:ia ansiopäivärahasta 5

Muuttuuko työttömyysturvalaki? Miten muutokset vaikuttaisivat? Pääministeri Sipilän hallituksen hallitusohjelmassa on kirjaus ansiopäivärahan säästöistä Kuten julkisuudessa on keskusteltu, suunnitellut säästöt ovat seuraavat: - Enimmäiskesto lyhenee 300 tai 400 päivään, nykyinen 500 päivää vain rajoitetulla, ikääntyvällä ryhmällä - Omavastuuaika pitenee nykyisestä 5 päivästä 7 päivään - Pitkän työuran perusteella ei enää korotettua ansio-osaa Säädettiin aikoinaan erorahan tilalle - Työllistymistä edistävän palvelun ajalta maksettavaa korotettua ansio-osaa leikataan 6

Muuttuuko jäsenistön työllisyystilanne? YT-neuvotteluista saatujen tietojen mukaan lomautuksia, irtisanomisia ja määräaikaisten palvelussuhteiden vähentämisiä on edelleen tulossa Kokonaisluvut ovat toteutuessaan luonteeltaan toimintaan ja talouteen vaikuttavia - Tieto edelleen puutteellista - Tieto vaikuttaa merkittävästi työttömyyskassan toiminnan suunnitteluun Painetta talouteen - Hakemusmäärän kasvu, etuusmenon kasvu, henkilöstömäärän kehitys, hallintokulut Painetta palveluun - Henkilöstömäärän kehitys, ennakoiva ja jälkikäteinen tiedottaminen, palvelutaso eli käsittelyaika, puhelinpalvelun määrä 7

Yleistä työttömyysturvasta Ansiopäivärahaa maksetaan vain henkilölle, joka on työttömänä työnhakijana työ- ja elinkeinotoimistossa - Aina haettava kokoaikatyötä Poikkeus: eräät osa-aikaeläkkeet - Työnhakua ei saa voimaan takautuvasti! Ansiopäivärahan maksaminen edellyttää työn ja palkan vähentymistä tai poisjääntiä Ansiopäivärahaoikeus ja päivärahan suuruus ratkaistaan samoilla laskentaperusteilla työttömyyden syystä, palkkatyön laadusta ja ammatista riippumatta Jäsenyyden ylläpito on edellytys päivärahan maksamiselle - Huolehdi ammattiliiton/työttömyyskassan jäsenmaksusta 8 26.10.2012 Marjaana Maisonlahti

Kuka on työtön työnhakija? Työttömäksi työnhakijaksi on ilmoittauduttava itse Miten toimin? - Ilmoittaudu työttömäksi työnhakijaksi heti työn päätyttyä tai lomautuksen alkaessa tai työn muuttuessa osa-aikaiseksi, viimeistään siitä päivästä lukien, josta alkaen haluat hakea päivärahaa tai josta alkaen haluat omavastuuajan asetettavaksi. Ilmoittautumisen voi tehdä myös etukäteen, tulemaan voimaan ensimmäisestä työttömyyspäivästä - Osoitteesta www.te-palvelut.fi löydät työ- ja elinkeinotoimistojen (TE-toimisto) yhteystietoja ja myös verkkopalvelujen linkin sähköistä ilmoittautumista varten. - Apua ilmoittautumisen tekemiseen? Ole yhteydessä valtakunnalliseen työlinjaan (0295 020 700, ma-to klo 8-17, pe klo 10-17). - Ilmoita työnhakijaksi ilmoittautumisen yhteydessä, että olet Opettajien työttömyyskassan jäsen 9 26.10.2012 Marjaana Maisonlahti

Mitä muuta työnhakijaksi ilmoittautumiseen liittyy? Työnhakijaksi ilmoittautuminen - Pyydä työllistymissuunnitelmaa - Pyydä tietoa työllistymistä edistävistä toimenpiteistä/palveluista - Muista kertoa opiskeluoikeudesta ja pyydä tarvittaessa sen tukemista palveluna - Muista kertoa yritystoiminnasta, myös silloin, vaikka harjoittaisit itsenäistä tulonhankintaa muutoin kuin yritysmuodossa Työnhaku on ylläpidettävä TE-toimiston edellyttämällä tavalla Työmarkkinoille suuntautuminen - Muista, että ansiopäivärahan saaminen edellyttää kokoaikatyön hakemista! Ei työvoimapoliittista estettä päivärahan maksamiselle - Oma ero työstä voi estää päivärahan maksamisen - Kieltäytyminen työstä voi estää päivärahan maksamisen - Päätoiminen opiskelu voi estää päivärahan maksamisen - Päätoiminen yritystoiminta voi estää päivärahan maksamisen - Muu työvoimapoliittinen este voi estää päivärahan maksamisen 10 - Lisätietoa saat TE-toimistosta 17.9.2013 Tuija Häkkinen

YT-neuvottelut alkavat, yleisimmät kysymykset kassalle Voiko työttömyyskassaa vaihtaa, kun neuvottelut alkavat? Liityin vasta, ja Kuinka päiväraha lasketaan? Mitä liitteitä hakemukseen? Mitä tapahtuu eläkkeelle? Entäpä lisäpäivät? Miten lomautuspäivien sijoittelu vaikuttaa toimeentuloon? Työllistyn osa-aikatyössä/teen sijaisuuksia, onko palkka ainoa tuloni? 11

Työttömyyskassan vaihtaminen Työttömyyskassaa on mahdollista vaihtaa, mutta vain työssä oltaessa - Uuteen työttömyyskassaan ei pääse jäseneksi perhevapaan, vuorotteluvapaan tms. palkattoman jakson aikana, eikä myöskään työttömyyden aikana Jos palkansaajakassan jäsen kassasta erottuaan kuukauden kuluessa liittyy toiseen palkansaajakassaan, hänen hyväkseen luetaan hänen työssäoloaikansa ja vakuutettuna olo aikansa edellisessä kassassa - Katkon aikaisia työviikkoja ei siis lueta hyväksi, eli jäsenyys kannattaa siirtää katkoitta - Jäsenmaksut muistettava hoitaa kuntoon edellisessä työttömyyskassassa! 12

Liityin vasta ja Ansiopäivärahaa voidaan maksaa vain kassan jäsenelle, jolla on - Riittävä jäsenyysaika Vähintään 26 jäsenyysviikkoa Vaihtanut työttömyyskassaa? Ilmoitettava päivärahahakemuksessa, edellisen kassan jäsenyysaika voidaan yleensä hyväksyä ja laskea mukaan jäsenyysajan kestoa tarkistettaessa - Riittävä työskentely jäsenyysaikana Vähintään 26 kerryttävää työssäoloviikkoa jäsenyysaikana - Jäsenyys- ja työssäoloehto on pidempi, jos kerryttävää työtä ei ole viikolla 1/2014 tai sen jälkeen Esim. osittainen hoitovapaa, osa-aika tai osatyökyvyttömyyseläke, apurahakausi Kassan vaihtaja saa kuitenkin mukaansa edellisen kassan jäsenyysja työssäoloajan, jos vaihdon ehdot täyttyvät 13

Kuinka päiväraha lasketaan? Ennakonpidätyksen alaisesta palkkakertymästä (ml. luontaisedut), jonka olet saanut työttömyyttä välittömästi edeltävän 26 työssäoloehtoon hyväksyttävän työviikon aikana - Tästä palkasta muodostetaan keskiarvo - Pois laskettavia eriä mm. lomaraha, lomakorvaus, lomapäiväkorvaus - Lisäksi tehdään nk. sotumaksuvähennys Päivärahan perusteena oleva palkka ei siis ole viimeisen kuukauden palkka! Pääsääntö: välittömästi työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumista edeltävältä ajalta - Jäsenyysaikaista työtä voidaan laskea yhteen, eli vaadittava viikkomäärä voidaan saada kokoon erillisistä jaksoista 14

Mitä liitteitä hakemukseen? Liitetarpeet vaihtelevat, tähän ei ole yksiselitteistä vastausta Työttömyyskassa ohjeistaa kotisivuillaan osoitteessa opetk.fi kohdassa Ansiopäivärahan hakeminen siitä, mitä liitteitä meille tulee toimittaa Myös päivärahahakemus ohjaa toimittamaan oikeat liitteet 15

Mitä tapahtuu eläkkeelle? Entäpä lisäpäivät? Eläkettä koskeviin kysymyksiin emme vastaa - Yhteys OAJ:n edunvalvontaan tai omaa eläkeyhtiöön Ennen vuotta 1950 syntyneet, - Jos täyttänyt 57 vuotta ennen 500 pvän täyttymistä - Sen kalenterikuukauden loppuun saakka, jona hän täyttää 60 vuotta. Seuraavilla ikäryhmillä edellytetään - vähintään 5 vuoden työssäoloaikaa viimeisen 20 vuoden aikana, ja - oikeus kestää enintään sen kalenterikuukauden loppuun, jona työnhakija täyttää 65 vuotta Vuosina 1950 1954 syntyneet, - jos täyttänyt 59 vuotta ennen 500 pvän päättymistä Vuonna 1955 ja 1956 syntyneet - jos täyttänyt 60 vuotta ennen 500 pvän päättymistä ja Vuonna 1957 tai sen jälkeen syntyneet - jos on täyttänyt 61 vuotta ennen enimmäisajan päättymistä 15.3.2 012 Marjaana Maisonlahti Opetk 16

Miten lomautuspäivien sijoittelu vaikuttaa toimeentuloon? Lomautusten sijoittelulla on suuri merkitys ansiopäivärahan maksamiseen Kun luottamusmies on työttömyyskassaan yhteydessä, kysymysten tulisi olla yksiselitteisiä - Ei näin: meidät lomautetaan 14 päiväksi - Vaan näin: meidät lomautetaan yhteensä 14 päiväksi, ja suunnitelma on seuraava On muistettava, että työnantaja päättää lomautuksen ajankohdasta Yksittäisen työntekijän kannalta tärkein on muistaa, että itse otettu säästövapaa ei oikeuta ansiopäivärahaan, työnantajan tekemä lomautus voi oikeuttaa Jatkokurssi, jos aikataulu sallii 17

Osittain työllistyminen ja ansiopäiväraha Osittain työllistyvällä saattaa olla oikeus ns. soviteltuun päivärahaan Soviteltu päiväraha tarkoittaa sitä, että ansiopäivärahaoikeus syntyy, mutta palkkatulojen takia sitä ei makseta täytenä Kenelle maksetaan soviteltua päivärahaa? - Soviteltua päivärahaa maksetaan vain, jos työn osa-aikaisuus johtuu työnantajan päätöksestä. Oma, vapaaehtoinen työn osa-aikaistaminen estää sovitellun päivärahan maksamisen - Soviteltua päivärahaa voit saada, jos työaikasi kuukaudessa on enintään 80 %:ia kyseisen työtehtävän täydestä työajasta - Myös TE-toimiston sivutoimiseksi arvioima yritystoiminta (huomio! Itse itsensä työllistävät!) Miten paljon saan soviteltua päivärahaa? - Ansaitsemasi bruttopalkka ja soviteltu päiväraha (myös brutto) voi yhteensä olla enintään täyden päivärahan perusteeksi laskettu palkkasi - Haluatko laskea arvion sovitellusta päivärahastasi? Käytä sähköisen palvelumme, Openetin, päivärahalaskuria! Sama laskuri löytyy myös osoitteesta www.tyj.fi Lisätietoa? Tutustu kotisivuillamme osioon Työllistytkö osittain? 18 17.9.2013 Tuija Häkkinen

Mitä työttömyyskassa voi tarjota muutoksessa? Infotilaisuudet: aikataulut ajoissa selville Tiedotusmateriaali: - Kohdennettua materiaalia luottamusmiehille - Informaatiota kassan verkkosivuille - Kohdennetut kirjeet jäsenille Puhelinpalvelu ja sähköposti - Keskitetty tiedottaminen Oikeat osoitteet - Miten työttömyysturva-asioissa on jaettu toimintavastuut viranomaisten kesken Ansiopäiväraha - Neuvonta, käsittely, maksaminen 19

Yhteystietoja Tutustu Opettajien Työttömyyskassan verkkosivuihin osoitteessa www.opetk.fi, tutustu erityisesti Openettiin (linkki kassan verkkosivuilta). - Openetti on sähköinen palvelukanava, jossa voi mm. hakea päivärahaa, lähettää hakemuksen liitteitä ja lähettää työttömyyskassaan kysymyksiä/saada vastauksia. Palvelu on suojattu. - Kotisivuiltamme löydät myös yhteystietomme, kuten postiosoitteemme ja puhelinpalvelun numeron. - Tarkista puhelinpalveluaikamme verkkosivuiltamme. Työvoimapoliittisista kysymyksistä lisätietoa työ- ja elinkeinotoimistosta - Osoitteesta www.te-palvelut.fi löytyy työ- ja elinkeinotoimistojen (TEtoimisto) yhteystietoja ja myös verkkopalvelujen linkki sähköistä ilmoittautumista varten. Tarvitsetko apua palveluun? Ota yhteyttä valtakunnalliseen työlinjaan (0295 020 700, ma-to klo 9-17, pe klo 9-16.15). Jäsenmaksuasiat - Ota yhteyttä OAJ:n jäsenrekisteriin 20 26.10.2012 Marjaana Maisonlahti

Materiaalista Tämän esityksen materiaali on valmistettu tiedotus- ja koulutustarkoituksessa, eikä niitä ole tarkoitettu lainopillisiksi neuvoiksi tai tulkintalinjauksiksi. Tiedon oikeellisuus ja kattavuus on ollut valmistelutyön tavoitteena, mutta koska etuusoikeus ratkaistaan aina yksittäistapauksissa kunkin henkilön tosiasiallisen toiminnan ja olosuhteiden perusteella kokonaisharkintaa käyttäen, esityksen oikeellisuutta, sovellettavuutta, tarkkuutta ja ajantasaisuutta yksilön etuusoikeuden syntymisen ja säilymisen tai päättymisen näkökulmasta ei voida taata. Esitys perustuu kirjoitushetkellä (helmikuu 2016) voimassa olevaan lainsäädäntöön, mahdollisiin hallituksen esityksiin ja ennakkotietoihin lainsäädännön muutossuunnitelmista. Esityksen valmistelija ja sen esille asettaja yksimielisesti toteavat, ettei heillä ole vastuuta toimista ja ratkaisuista, jotka lukija tekee tai jättää tekemättä sen perusteella, mitä hän on esityksestä lukenut. Konkreettisissa etuustilanteissa tulee ottaa yhteyttä joko Opettajien Työttömyyskassaan tai omaan työ- ja elinkeinotoimistoon. 21

Seuraavat kolme diaa Kuuluvat oikeastaan jatkokurssille, mutta siltä varalta, että kotimatkalla on tylsää, olkaa hyvät! Ja kiitos! 22

Hei! Meillä lomautetaan kuinkas sitten kävi? 1 OSA Lomautus toteutetaan ajalla 5.9.-18.9., 14 päivää. Omavastuuaika asetetaan ajalle 5.9.-11.9., ja päivärahaa voidaan maksaa ajalta 12.9-16.9., 5 arkipäivältä. - Näin siksi, että lauantai ja sunnuntai eivät kerrytä omavastuuaikaa eikä niiltä voida maksaa päivärahaa, vaikka palkka jäisikin lomautuksen vuoksi pois. - Tämä on esimerkki hyvin toteutuneesta ajoittamisesta. 23 26.10.2012 Marjaana Maisonlahti

Hei! Meillä lomautetaan kuinkas sitten kävi? JATKO-OSA Lomautus toteutetaan kolmessa jaksossa 12.-16.8, 3.- 10.10. ja 19.12. eli yhteensä 14 kalenteripäivää. - Ensimmäinen lomautusjakso alkaa viikolla 32, ja jotta omavastuuaika täyttyisi 8 peräkkäisen kalenteriviikon sisällä, kaikkien 5 lomautusarkipäivän pitäisi ajoittua jaksolle 12.8.- 2.10.2016. Ensimmäinen jakso ei siis mahdu omavastuuajan käytön tarkastelujaksolle, kun seuraava lomautus alkaa vasta maanantaina 3.10.2016. Omavastuuajan kerryttäminen alkaa siis alusta, nollapisteestä. - Toisen lomautusjakson omavastuuta kerryttävät päivät ovat ma-pe 3.-7.10.2016. Päivärahaa voidaan maksaa maanantailta 10.10. ja maanantailta 19.12.2014 - Kaikkiaan 14 lomautuspäivästä 2 päivää oikeuttaa ansiopäivärahaan 24 26.10.2012 Marjaana Maisonlahti

Hei! Meillä lomautetaan kuinkas sitten kävi? FINAALI Lomautus toteutetaan ajalla 1.4.-15.6.2016. Ensimmäinen lomautusjakso on 1.4.-4.4. (4 päivää, joista 2 arkipäiviä) ja toinen jakso 22.4.-25.4. (4 päivää, joista 2 arkipäiviä). Koossa on 4 päivää omavastuuaikaan. Seuraava jakso on ajalla 27.5.-30.5. (jälleen 4 päivää, joista 2 arkipäiviä). Viimeisin jakso ei mahdu 8 kalenteriviikon sisälle ensimmäisestä jaksosta, joten koossa on edelleen vain 4 omavastuupäivää (kertyneet ajalta 22.4.- 30.5.). Viimeisin lomautusjakso on 13.-14.6.. Nyt jakso 22.4.-25.4. ei taaskaan mahdu uusimman lomautusjakson kanssa 8 kalenteriviikon sisälle, joten koossa on edelleenkin vain 4 omavastuupäivää (nyt kertyneet ajalla 30.5.- 10.6.2014. Esimerkissä palkka on jäänyt pois 14 päivältä, mutta korvausta ei ole voitu maksaa. Omavastuuaikakaan ei ole koossa, joten jos lomautus jatkuu, omavastuuaikaa kerrytetään edelleen. 25 26.10.2012 Marjaana Maisonlahti