Työvoimakoulutus. Työvoimakoulutusetuudet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työvoimakoulutus. www.mol.fi. Työvoimakoulutusetuudet"

Transkriptio

1 Työvoimakoulutus Työvoimakoulutus Työvoimakoulutusetuudet

2 Työvoimakoulutus Työvoimakoulutuksen (työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen) tehtävänä on kehittää ja ylläpitää aikuisten ammatillista osaamista. Työvoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille tai työttömyysuhan alaisille oppivelvollisuutensa suorittaneille aikuisille. Koulutus on opiskelijoille maksutonta. Työhallinto hankkii koulutusta mm. ammatillisilta aikuiskoulutuskeskuksilta, korkeakouluilta ja muilta koulutuspalvelujen tuottajilta. Ammatillinen työvoimakoulutus on pääosin tutkintotavoitteista koulutusta, jossa opiskelija voi suorittaa monen eri alan perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinnon tai tutkinnon osan. Koulutus voi olla myös jatko- tai täydennyskoulutusta. Lisäksi järjestetään yrittäjäkoulutusta yritystoimintaa käynnistäville tai harkitseville. Koulutuksen aikana opiskelijalle laaditaan hänen aikaisemmat opintonsa ja työkokemuksensa huomioon ottava henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Opintoihin sisältyy yleensä työssäoppimisjakso, joka syventää oppimista ja edistää työhön sijoittumista koulutuksen jälkeen. Ammatillista koulutusta voidaan hankkia myös yhteistyössä työnantajan kanssa ns. yhteishankintakoulutuksena. Koulutus suunnitellaan tällöin työnantajan tarpeita vastaavaksi ja työnantaja myös osallistuu koulutuksen rahoitukseen ja opiskelijavalintaan. Korkeakoulututkintoon johtavaa työvoimakoulutusta voidaan hankkia kesken jääneiden yliopisto-opintojen loppuunsaattamiseksi tai ammattikorkeakoulututkintoon johtavana muuntokoulutuksena. Valmentava työvoimakoulutus voi olla esimerkiksi työn ja koulutuksen hakuun tai ammatilliseen suunnitteluun painottuvaa koulutusta. Koulutuksella kohennetaan myös tietotekniikan yleisvalmiuksia, kielitaitoa ja edistetään maahanmuuttajien kotoutumista. Työvoimakoulutukseen hakeminen Kun harkitset ammatilliseen tai muuhun koulutukseen hakeutumista, sinun kannattaa tutustua laajasti työvoimakoulutuksen tarjoamiin vaihtoehtoihin myös nykyisen ammattialasi ja kotiseutusi ulkopuolelta. Tietoja tarjolla olevasta työvoimakoulutuksesta hakuaikoineen saat kaikista työvoimatoimistoista sekä -sivuilta. Muita tietolähteitä on tämän esitteen lopussa. Työvoimakoulutukseen haetaan joko -sivuilta avautuvalla sähköisellä hakulomakkeella tai työvoimatoimistosta saatavalla hakulomakkeella (lomake 6.01 TM). 2

3 Internetin kautta lähetetty sähköinen hakulomake ohjautuu automaattisesti opiskelijavalinnoista vastaavaan työvoimatoimistoon. Paperinen hakulomake palautetaan henkilökohtaisesti oman paikkakunnan työvoimatoimistoon. Hakulomake on aina syytä täyttää huolellisesti ja tiedot tarkistaen. Hakijan kannattaa perustella hakemuksessaan mahdollisimman hyvin, miksi koulutus on hänelle tarpeellista. Perusteluilla on suuri vaikutus valintaan. Jos sinulle soveltuvaa koulutusta ei löydy valmiista työvoimakoulutuksen tarjonnasta, voit ottaa yhteyttä omaan työvoimatoimistoosi ja keskustella mahdollisuudesta hankkia koulutus ns. yksittäisenä opiskelijapaikkana. Työvoimakoulutuksen opiskelijavalinta Työvoimakoulutuksen opiskelijat valitaan hakemusten, haastattelujen ja tarvittaessa soveltuvuustestien perusteella. Koulutuksen alussa voi olla myös 1 2 viikon kartoitusjakso, jonka perusteella tehdään lopullinen opiskelijavalinta. Työvoimakoulutuksen valintaperusteita ovat: soveltuvuus koulutukseen ja opiskeltavalle alalle koulutuskohtaiset pääsyvaatimukset koulutuksen vaikutus työn saantiin aikaisempi koulutus ja työkokemus Opiskelijavalinnasta vastaa yleensä koulutuspaikkakunnan työvoimatoimisto. Valinnat suorittaa valintaryhmä, jossa on työvoimatoimiston edustajien lisäksi mukana koulutuksen järjestäjän edustaja ja tarvittaessa myös muita asiantuntijoita. Jos kyse on tietyn työnantajan palvelukseen tulevien koulutuksesta, osallistuu työnantajan edustaja valintaan. Työvoimatoimisto ilmoittaa valintapäätöksestä kaikille hakijoille kirjallisesti. Koulutuksen järjestäjä lähettää koulutukseen valituille opiskelijoille yleensä erillisen kutsun, jossa kerrotaan tarkemmat tiedot koulutuksen alkamisesta ja muista järjestelyistä. Mikäli et tule valituksi hakemaasi koulutukseen, ota yhteyttä työvoimatoimistoosi, josta saat apua muiden koulutusmahdollisuuksien selvittämisessä. Ole aktiivinen ja etsi itsellesi sopivaa koulutusta! Hanki tietoa ja usko mahdollisuuksiisi! Käytä hyväksesi työvoimatoimiston asiantuntevaa palvelua!

4 Työvoimakoulutusetuudet Työvoimakoulutuksen ajalta opiskelijalle voidaan maksaa koulutustukea tai työmarkkinatukea sekä ylläpitokorvausta. Koulutukseen hakeutuvalle voidaan lisäksi korvata hakeutumisesta aiheutuvia kustannuksia. Hakeutumiskustannusten korvaaminen Työvoimatoimisto voi myöntää työvoimakoulutukseen hakeutuvalle korvausta edestakaisesta matkasta valintatilaisuuteen, soveltuvuuskokeisiin sekä opetukseen ja olosuhteisiin tutustumista varten. Korvausta voidaan myöntää myös yhdensuuntaisesta matkasta työssäkäyntialueen ulkopuolella sijaitsevalle koulutuspaikkakunnalle koulutuksen alkaessa. Korvauksena myönnetään 0,21 euroa kilometriltä. Lisäksi voidaan myöntää päivärahaa, ateriakorvausta ja majoittumiskorvausta valtion virkaehtosopimuksen matkustussäännön mukaisesti. Koulutustuki ja koulutuksen aikana maksettava työmarkkinatuki Koulutustuki Koulutustukeen on oikeus 17 vuotta täyttäneellä opiskelijalla, joka työttömäksi jäädessään tai koulutuksen aloittaessaan on täyttänyt työssäoloehdon ja jolla työttömyyspäivärahan saamisen enimmäisaika ei ole täyttynyt ennen koulutuksen alkua. Palkansaajan työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on 28 lähinnä edellisen kuukauden aikana ollut 43 kalenteriviikkoa sellaisessa palkkatyössä, jossa työaika on ollut vähintään 18 tuntia viikossa ja palkka työehtosopimuksen mukainen. Työttömyyspäivärahaa aikaisemmin (vuonna 1997 tai sen jälkeen) saaneen palkansaajan työssäoloehto täyttyy, kun hän on ollut työssä 34 kalenteriviikkoa 24 edellisen kuukauden aikana. Yrittäjän työssäoloehto täyttyy, kun henkilö lähinnä edellisen 48 kuukauden aikana on työskennellyt yhteensä 24 kuukautta yrittäjänä ja yritystoiminta on ollut laajuudeltaan olennaista. Koulutustuki maksetaan joko perustukena tai ansiotukena. Perustuki on työttömyysturvan peruspäivärahan suuruinen. Vuonna 2008 peruspäivärahan määrä on 24,51 euroa päivässä. Ansiotukea maksetaan työttömyyskassojen jäsenille. Se muodostuu perusosasta sekä ansio-osasta. Perusosa on työttömyysturvan peruspäivärahan suuruinen. Ansio-osa on 45 % vakiintuneen päiväpalkan ja perusosan erotuksesta. Mikäli palkka kuukaudessa on suurempi kuin 90-kertainen perusosa, ansio-osa on tämän rajan ylittävältä päiväpalkan osalta 20 %. 4

5 Ansio-osaa voivat saada sellaiset työttömyyskassan jäsenet, jotka 1) ovat työttömiä tai lomautettuja tai 2) ovat työttömyysturvalaissa tarkoitettuja, soviteltuun työttömyysetuuteen oikeutettuja henkilöitä (mm. lyhennettyä työviikkoa tekevät) tai 3) ovat työttömyysuhan alaisia. Työvoimatoimisto ilmoittaa tuen maksajalle työttömyysuhan alaisuudesta. Ansio-osa voidaan maksaa korotettuna henkilölle, joka 1) on menettänyt työnsä tuotannollisista ja taloudellisista syistä ja 2) on ollut palkansaajakassan jäsenenä vähintään viisi vuotta ja 3) on ennen työn menettämistä ollut työssä vähintään 20 vuotta. Työssäoloaikaa laskettaessa työhön rinnastetaan mm. aika, jolta henkilölle on maksettu esimerkiksi äitiys-, isyys-, tai vanhempainrahaa sekä aika, jolloin hän on ollut hoitovapaalla tai suorittanut varusmies- tai siviilipalvelusta. Perustuki voidaan maksaa korotettuna henkilölle, joka täyttää 1 ja 3 kohdassa säädetyt edellytykset. Vuonna 2008 perustuen korotusosa on 4,21 euroa päivässä. Korotettu ansio-osa on 55 % vakiintuneen päiväpalkan ja perusosan erotuksesta. Mikäli palkka kuukaudessa on suurempi kuin 90-kertainen perusosa, ansio-osa on tämän rajan ylittävältä päiväpalkan osalta 32,5 %. Korotettua koulutustukea ei makseta ajalta, jolta opiskelijalle maksetaan työllistymisohjelmalisää. Työllistymisohjelmalisää maksetaan opiskelijalle, joka osallistuu työllistymisohjelmaansa sisältyvään koulutukseen ja joka: 1) on menettänyt työnsä tuotannollisista tai taloudellisista syistä ja on ollut työssä vähintään kolme vuotta tai 2) on työsuhteen päättyessä ollut määräaikaisessa työsuhteessa keskeytyksittä vähintään kolme vuotta tai ollut samaan työnantajaan määräaikaisissa työsuhteissa yhteensä vähintään 36 kuukautta viimeksi kuluneen 42 kuukauden aikana ja lisäksi 3) on ennen työn menettämistä ollut palkansaajakassassa vakuutettuna vähintään edelliset 10 kuukautta ja 4) on täyttänyt työttömyyspäivärahan työssäoloehdon Perustukeen oikeutetulle opiskelijalle maksetaan työllistymisohjelmalisää, jos hän täyttää kohdissa 1 tai 2 sekä kohdassa 4 mainitut edellytykset. Perustuen työllistymisohjelmalisä on 4,21 euroa päivässä vuonna Ansiotuen työllistymisohjelmalisä on 65 % päiväpalkan ja perusosan erotuksesta. Kun palkka kuukaudessa on suurempi kuin 90-kertainen perusosa, työllistymisohjelmalisä on tämän rajan ylittävältä päiväpalkan osalta 37,5 %. Mikäli opiskelijalla ei ole oikeutta ansio-osaan, hänelle ei makseta työllistymisohjelmalisää. Työllistymisohjelmalisää voidaan maksaa enintään 185 vuorokaudelta. Tähän lasketaan mukaan päivät, joilta henkilölle on maksettu työllistymisohjelmalisällä korotettua työttömyyspäivärahaa. Alle 18-vuotiaiden lasten huoltajille maksetaan lisäksi lapsikorotusta. Lapsikorotus yhdestä lapsesta on 4,64 euroa, kahdesta lapsesta 6,82 euroa ja kolmesta tai useammasta lapsesta 8,79 euroa päivässä. Koulutustukea maksetaan enintään viideltä päivältä viikossa ja se on veronalaista tuloa. Koulutustukipäivät eivät vähennä työttömyysturvan enimmäisaikaa. 5

6 Koulutuksen ajalta maksettava työmarkkinatuki Työvoimakoulutuksen aloittavalle vuotiaalle työttömälle, joka ei täytä työssäoloehtoa tai joka on saanut työttömyyspäivärahaa enimmäisajan, maksetaan koulutuksen ajalta työmarkkinatukea. Työmarkkinatuki on työttömyysturvan peruspäivärahan suuruinen (24,51 euroa päivässä). Vuonna 2008 työmarkkinatuen saajalle maksettava lapsikorotus yhdestä lapsesta on 4,64 euroa, kahdesta lapsesta 6,82 euroa ja kolmesta tai useammasta lapsesta 8,79 euroa päivässä. Työmarkkinatukea maksetaan enintään viideltä päivältä viikossa. Tuki on veronalaista tuloa. Työvoimakoulutuksen ajalta maksettavaan työmarkkinatukeen ei sovelleta omavastuu- eikä odotusaikaa koskevia rajoituksia. Puolison tulot eivät vaikuta koulutuksen ajalta maksettavaan työmarkkinatukeen. Vanhempiensa taloudessa asuvalle tuki maksetaan koulutuksen ajalta täysimääräisenä. Korvauksettomat määräajat (karenssit) eivät ole voimassa koulutuksen aikana. Koulutus- ja työmarkkinatuen saamisen rajoitukset Opiskelijalla, joka saa sairausvakuutuslain mukaista päivärahaa tai osasairauspäivärahaa, ei ole oikeutta koulutustukeen eikä työmarkkinatukeen. Samoin kuntoutusraha sekä tapaturma- ja liikennevakuutuksen perusteella kuntoutukseen maksettavat ansionmenetyskorvaukset estävät tukien saamisen. Opiskelijalle ei makseta työmarkkinatukea, jos hänellä on oikeus äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaan. Koulutustuen saamista nämä etuudet eivät estä, mutta ne vaikuttavat vähentävästi koulutustuen määrään. Ylläpitokustannusten korvaaminen Koulutuksesta aiheutuvien ylimääräisten ateria-, matka- ja majoituskustannusten korvaamiseksi maksetaan ylläpitokorvausta tai korotettua ylläpitokorvausta. Maksamisen edellytyksenä on, että opiskelija on oikeutettu koulutus- tai työmarkkinatukeen. Ylläpitokorvaus Ylläpitokorvaus on tarkoitettu ateria- ja matkakustannusten korvaamiseen. Korvauksen määrä on 8 euroa päivältä ja se on verotonta. Ylläpitokorvaus maksetaan viideltä päivältä viikossa ja se maksetaan koko koulutusajalta lukuun ottamatta lomajaksoja. Korotettu ylläpitokorvaus Ylläpitokorvaus voidaan maksaa korotettuna silloin, kun opiskelija osallistuu koulutukseen työssäkäyntialueensa ulkopuolella. Lisäksi korotettua ylläpitokorvausta voidaan maksaa opiskelijalle, joka osallistuu koulutukseen työssäkäyntialueellaan, mutta kotikuntansa ulkopuolella ja hänelle aiheutuu tästä ylimääräisiä majoituskustannuksia. Tällöin opiskelijan on toimitettava työttömyyskassalle tai KELAn toimistolle jäljennös vuokrasopimuksesta tai muu luotettava selvitys majoituskustannuksistaan koulutusaikana. Jokaiselle kunnalle on työministeriön asetuksella vahvistettu työssäkäyntialue. Työvoimatoimisto ilmoittaa työttömyyskassalle tai KELAn toimistolle, onko kyseessä kotikunnan tai työssäkäyntialueen ulkopuolella järjestettävä koulutus. 6

7 Korotetun ylläpitokorvauksen suuruus on 16 euroa päivältä ja sitä maksetaan viideltä päivältä viikossa. Se on veroton etuus. Ylläpito- ja majoituskustannusten korvaus ulkomailla järjestettävään koulutukseen osallistuville Mikäli työvoimakoulutus tai siihen liittyvä työharjoittelu järjestetään ulkomailla, maksetaan opiskelijalle ylläpitoja majoituskustannusten korvauksena 50 % valtion virkamiehille kyseisessä maassa tehdyn virkamatkan perusteella maksettavasta päivärahasta. Korvaus maksetaan seitsemältä päivältä viikossa. Korvauksen saamisen edellytyksenä on, että ulkomailla tapahtuvasta koulutuksesta on sovittu koulutuksen hankintasopimuksessa. Pohjois-Kalotin koulutussäätiön järjestämässä Nord-koulutuksessa oleville opiskelijoille on järjestetty ilmainen majoitus. Heille maksetaan ylläpitokorvausta 16,82 euroa päivältä. Tulojen vaikutus koulutusaikaisiin etuuksiin Muut tulot vaikuttavat vähentävästi koulutustuen ja työmarkkinatuen määrään työttömyysturvalain 4 luvun 7 pykälässä mainittuja sosiaalietuuksia lukuun ottamatta. Tällaisia etuuksia ovat mm. perhe-eläkkeet, asumistuki, lapsilisä ja sotilasavustus. Koulutustuen saajat Koulutusaikainen palkka tai muu työtulo sekä muut kuin edellä mainitut lakisääteiset etuudet vaikuttavat koulutustuen määrään. Koulutustuki maksetaan vähennettynä, jos tulot kuukaudessa ylittävät 127 euroa. Suojaosan ylittävästä osasta 80 % vähentää koulutustukea. Mikäli sovittelujaksona käytetään neljää viikkoa, suojaosan suuruus on 118 euroa. Työmarkkinatuen saajat Työmarkkinatuessa ei ole suojaosaa. 50 % palkasta tai muusta työtulosta vähentää työmarkkinatuen määrää (soviteltu työmarkkinatuki). Muut kuin työttömyysturvalain 4 luvun 7 pykälässä mainitut lakisääteiset etuudet vähennetään työmarkkinatuesta sellaisinaan (vähennetty työmarkkinatuki). Etuuksien hakeminen Koulutustukea on haettava kirjallisesti kolmen kuukauden kuluessa koulutuksen aloittamisesta. Työttömyyskassan jäsenet hakevat tukea omalta työttömyyskassaltaan, muut opiskelijat KELAn toimistolta. Työmarkkinatukea haetaan KELAn toimistolta. Jos opiskelija saa työmarkkinatukea jo ennen koulutuksen aloittamista, työmarkkinatuen saaminen jatkuu eikä uutta hakemusta tarvitse tehdä. Työvoimakoulutuksen tuki ja muut koulutusetuudet Työvoimakoulutukseen osallistuvalle ei makseta opintotukea eikä aikuiskoulutustukea. Lisätiedot Lisätietoja työvoimakoulutuksen taloudellisista etuuksista saa työvoimatoimistoista, Kansaneläkelaitoksen toimistoista ja työttömyyskassoista

8 Työlinja Valtakunnallinen puhelinpalvelu ma pe klo 8 19 Tietoa avoimista työpaikoista ja työvoimatoimiston palveluista sekä opastusta verkkoasiointiin ma pe klo 8 19 Työnhaun muutostiedot ma pe klo 9 17 Työttömyysturvaneuvonta. Koulutuslinja ma pe klo 9 17 Tietoa erilaisista koulutusmahdollisuuksista, työvoimakoulutuksesta, haussa olevasta koulutuksesta, opintojen rahoituksesta sekä aloista ja ammateista. Sähköposti: koulutuslinja@mol.fi. Puhelujen hinnat: Työhallinnon verkkosivut. Avoimet työpaikat ja työvoimakoulutus. Työhön, koulutukseen ja työelämään liittyvää tietoa. Teksti-TV, sivu 521 Avoimia työpaikkoja, työvoimakoulutusta sekä ajankohtaisia asioita. Työvoimatoimistojen nettisivut Jokaisella työvoimatoimistolla on omat verkkosivut, joilta saat paikallista ja alueellista tietoa. Sivuille pääset etusivulta. Julkisen hallinnon yhteisestä lomakepalvelusta löydät myös työvoimatoimiston lomakkeet. TEM 6.033s 1/2008 Edita Prima Oy

Työharjoittelu. www.mol.fi. Työharjoittelu ja työelämävalmennus

Työharjoittelu. www.mol.fi. Työharjoittelu ja työelämävalmennus Työharjoittelu www.mol.fi Työharjoittelu ja työelämävalmennus Työtön työnhakija voi osallistua työharjoitteluun tai työelämävalmennukseen perehtyäkseen työelämään sekä edistääkseen työhönsijoittumistaan

Lisätiedot

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 204/2009 vp Hallituksen esitys laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012 Kelan etuudet aikuisopiskelijalle Nina Similä 28.8.2012 Opintotuki Aikuisopiskelija voi hakea Kelasta opintotukea, jos hänen opintojaan ei tueta muun lain perusteella. Ensin kannattaa selvittää oikeudet

Lisätiedot

Työvoimakoulutus. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Koulutuksen aloitus

Työvoimakoulutus. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Koulutuksen aloitus Työvoimakoulutus 1 Työvoimakoulutuksen tavoitteet Työllistyminen Koulutuksen tavoitteena olevan tutkinnon saavuttaminen Muut yleiset valmiudet 2 Opiskelijan oikeudet Koulutus on opiskelijalle maksutonta

Lisätiedot

Koulutusrahaston ajankohtaisia asioita

Koulutusrahaston ajankohtaisia asioita Koulutusrahaston ajankohtaisia asioita Aikuiskoulutustuki ja ammattitutkintostipendi Veli-Pekka Ruotsila Nivala 28.8.2012 1 Koulutusrahasto lyhyesti Työmarkkinajärjestöjen hallinnoima rahasto Tukee omaehtoista

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013. 1049/2013 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013. 1049/2013 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013 1049/2013 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 Eduskunnan

Lisätiedot

Opintososiaaliset edut

Opintososiaaliset edut Opintososiaaliset edut Miten rahoitan opiskeluni? Miten rahoitan kouluttautumiseni? Omaehtoinen koulutus Oppisopimuskoulutus Työvoimakoulutus - Kelan opintotuki - Aikuiskoulutustuki - Työttömyysetuus opintoihin

Lisätiedot

Koulutusrahaston etuudet

Koulutusrahaston etuudet Koulutusrahaston etuudet 1 Koulutusrahasto lyhyesti Työmarkkinajärjestöjen hallinnoima rahasto Tukee omaehtoista ammatillista aikuiskoulutusta Etuudet aikuiskoulutustuki ja ammattitutkintostipendi Toimintaa

Lisätiedot

Koulutusrahaston vuosi 2011 9.2.2012

Koulutusrahaston vuosi 2011 9.2.2012 Koulutusrahaston vuosi 2011 9.2.2012 Koulutusrahasto Perustettu lailla vuonna 1970 Eroraharahastona o Hoitaa lakisääteisiä tehtäviä, jotka valmisteltu kolmikantaisesti o Rahaston perustamisesta sovittiin

Lisätiedot

HE 130/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.

HE 130/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksessä ehdotetaan, ettei puolison

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407. Laki. N:o 1401

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407. Laki. N:o 1401 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407 SISÄLLYS N:o Sivu 1401 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta... 4707 1402 Laki

Lisätiedot

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 31.3.2015 Johdanto Tämä info on tarkoitettu tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuille työntekijöille

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Osaavaa työvoimaa. RekryKoulutus

Osaavaa työvoimaa. RekryKoulutus Osaavaa työvoimaa RekryKoulutus Töitä on kun vain joku tekisi! Harvassa ovat ne työnantajat, jotka löytävät juuri heidän alansa hallitsevat ammatti-ihmiset valmiina. Fiksuinta on tunnustaa tosiasiat ja

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje

Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje Vanhempainpäivärahan yleisistä perusteista saat tarkempaa tietoa Lapsiperheet-sivuilta sekä Kelan toimistoista. Päivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti henkilön

Lisätiedot

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Työvoimakoulutus. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Työvoimakoulutuksen aloitus

Työvoimakoulutus. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Työvoimakoulutuksen aloitus Työvoimakoulutus 1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Työvoimakoulutuksen aloitus Työvoimakoulutuksen tavoitteet Työllistyminen Koulutuksesta riippuen mahdollisesti tutkinnon/osatutkinnon suorittaminen Ammatillinen

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSTURVAN. PERUSOPAS 2009 Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

TYÖTTÖMYYSTURVAN. PERUSOPAS 2009 Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa TYÖTTÖMYYSTURVAN PERUSOPAS 2009 Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa 1 Sisällys: 3 Ansiopäivärahan hakuohje lyhyesti 4 Työttömyysturvasanasto 6 Ansiopäiväraha Pidä jäsenyys kunnossa Ansiopäivärahan

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6

Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Aikuisopiskelijan tuet

Aikuisopiskelijan tuet Aikuisopiskelijan tuet 9.10.2009 Monica Varjonen, vakuutuspäällikkö Kela, Turun vakuutuspiiri 3.2008 KANSANELÄKELAITOS, KELA Huolehtii Suomessa asumiseen perustuvista sosiaaliturvaetuuksista eri elämäntilanteissa

Lisätiedot

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan

Lisätiedot

Ammatinvalinta- ja urasuunnittelupalveluja saavan ja vajaakuntoisen henkilöasiakkaan tukitoimenpiteet

Ammatinvalinta- ja urasuunnittelupalveluja saavan ja vajaakuntoisen henkilöasiakkaan tukitoimenpiteet Ammatinvalinta- ja urasuunnittelupalveluja saavan ja vajaakuntoisen henkilöasiakkaan tukitoimenpiteet Ammatinvalinta- ja urasuunnittelupalveluja saavan ja vajaakuntoisen henkilöasiakkaan tukitoimenpiteet

Lisätiedot

www.koulutusrahasto.fi Ammattitutkintostipendi

www.koulutusrahasto.fi Ammattitutkintostipendi www.koulutusrahasto.fi Ammattitutkintostipendi l näyttötutkinnon suorittaneelle Ammattitutkintostipendi lyhyesti l ammatillisen näyttötutkinnon (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto)

Lisätiedot

Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje

Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje Sairauspäivärahan yleisistä perusteista saat tarkempaa tietoa Kun sairastat -sivuilta sekä Kelan toimistoista. Päivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti henkilön

Lisätiedot

1993 vp - HE 240 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1993 vp - HE 240 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1993 vp - HE 240 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työvoimapoliittisesta

Lisätiedot

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän

Lisätiedot

HE 223/2004 vp. loppuun, jona henkilö täyttää 68. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia,

HE 223/2004 vp. loppuun, jona henkilö täyttää 68. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, Hallituksen esitys Eduskunnalle työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, työttömyyskassalakia,

Lisätiedot

Työttömyysturva. Esko Salo

Työttömyysturva. Esko Salo Työttömyysturva Esko Salo 16.9.2015 Työttömyysetuuksien saajat 2014 Työttömyysetuuksia maksettiin yhteensä 4,8 mrd ansioturva: saajia 332 000, etuudet 2,7 miljardia peruspäiväraha: saajia 75 000, etuudet

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 455. Laki. eräiden pitkäaikaisesti työttöminä olleiden henkilöiden eläketuesta annetun lain 1 ja 21 :n muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 455. Laki. eräiden pitkäaikaisesti työttöminä olleiden henkilöiden eläketuesta annetun lain 1 ja 21 :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2005 N:o 455 462 SISÄLLYS N:o Sivu 455 Laki eräiden pitkäaikaisesti työttöminä olleiden henkilöiden eläketuesta annetun lain 1 ja 21

Lisätiedot

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus. Työttömän mahdollisuus parantaa työmarkkina-asemaa

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus. Työttömän mahdollisuus parantaa työmarkkina-asemaa Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus Työttömän mahdollisuus parantaa työmarkkina-asemaa Tuen tarkoitus ja tavoite Työttömyysetuudella tuettu työnhakijan omaehtoinen opiskelu on työllistymistä

Lisätiedot

Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2005

Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2005 Kela tiedottaa 28.12.2004 Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2005 Ensi vuosi tuo tasokorotuksia moniin Kelan maksamiin etuuksiin. Vanhempainpäivärahojen, sairauspäivärahan, kuntoutusrahan ja erityishoitorahan

Lisätiedot

Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä?

Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä? Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä? Marjaana Maisonlahti, Opettajien Työttömyyskassa 1 17.9.2013 Tuija Häkkinen Yleistä työttömyysturvasta

Lisätiedot

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Omaehtoinen opiskelu

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Omaehtoinen opiskelu Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu 1 Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Työllistymistä edistävä palvelu Mahdollisuus opiskella työttömyysetuudella tuettuna päätoimisia opintoja

Lisätiedot

HE 158/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

HE 158/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta HE 158/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapoliittisesta

Lisätiedot

OPISKELUN RAHOITUS AIKUISELLE

OPISKELUN RAHOITUS AIKUISELLE OPISKELUN RAHOITUS AIKUISELLE www.opintoluotsi.fi sivustolta koostanut Lapin TE-toimisto / YLEISET TUET Opintotuki Opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä ja valtion takaamasta opintolainasta.

Lisätiedot

Osuuskunnat ja ansioturva

Osuuskunnat ja ansioturva Osuuskunnat ja ansioturva Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö Mäkelänkatu 2 C, 4 krs. 00500 HELSINKI www.tyj.fi Sisältö Yrittäjä määritelmä työttömyysturvalaissa Ansiopäivärahan saamisen edellytykset Yrittäjän

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien EV 132/1995 vp - HE 136/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen

Lisätiedot

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Takaisinperintä Regressi Mari Haavisto 4.4.20 Korvauksen hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1999 N:o 1367 1378 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Laki nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta... 3631 1368 Laki kansaneläkelain muuttamisesta...

Lisätiedot

Tiivistelmä työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä

Tiivistelmä työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä Tiivistelmä työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 16.9.2015 vanhempi hallitussihteeri Timo Meling Työ- ja elinkeinohallinnon organisaatio työ-

Lisätiedot

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus. Laki voimaan 1.1.2010 lukien

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus. Laki voimaan 1.1.2010 lukien Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus Laki voimaan 1.1.2010 lukien Johdanto Julkisesta työvoimapalvelusta annettuun lakiin ehdotetut muutokset perustuvat sosiaaliturvan kokonaisuudistusta pohtineen

Lisätiedot

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä Työn kaari kuntoon Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä 2 Keva tukee työssä jatkamista työkyvyn heikentyessä Jos sinulla on sairaus, jonka vuoksi työkykysi on uhattuna, Kevan tukema ammatillinen

Lisätiedot

Aikuiskoulutustuki. opintovapaalle jäävälle palkansaajalle tai yrittäjälle

Aikuiskoulutustuki. opintovapaalle jäävälle palkansaajalle tai yrittäjälle Aikuiskoulutustuki opintovapaalle jäävälle palkansaajalle tai yrittäjälle 2012 2013 2 Sisällysluettelo Aikuiskoulutustuki lyhyesti................................. 4 Aikuiskoulutustuen saamisedellytykset......................

Lisätiedot

Muutosturva. Hannele Liesegang. hannele.liesegang@tem.fi

Muutosturva. Hannele Liesegang. hannele.liesegang@tem.fi Muutosturva Hannele Liesegang hannele.liesegang@tem.fi Laki yhteistoiminnasta yrityksissä Ilmoitus työ- ja elinkeinotoimistolle viimeistään yt-neuvottelujen alkaessa: neuvotteluesitys (8 luku 48 ) Viipymättä

Lisätiedot

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009. 5.3.2009 Markku Koponen 1

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009. 5.3.2009 Markku Koponen 1 Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009 1 Kokonaisuudistuksen lähtökohdat Tavoitteena ollut selkiyttää hajanaista hallintoa, rahoitusta, etuuksia

Lisätiedot

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen KOULUTUSRAHASTO 2012 Saana Siekkinen 1 lyhyesti Omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuva aikuisopiskelija, joka on työ- tai virkasuhteessa tai toimii yrittäjänä ja joka on ollut työelämässä

Lisätiedot

Kuntoutusraha toimeentulo kuntoutuksen aikana. Anne Flak Suunnittelija

Kuntoutusraha toimeentulo kuntoutuksen aikana. Anne Flak Suunnittelija Kuntoutusraha toimeentulo kuntoutuksen aikana Anne Flak Suunnittelija 17.4.2019 Kuntoutusrahan myöntöedellytykset 16 67 vuoden ikä Kuntoutuspäätös Työstä estyminen kuntoutuksen vuoksi, vähintään 4h matkoineen

Lisätiedot

SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN

SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN 1 SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

Omaehtoinen opiskelu. www.mol.fi. Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu

Omaehtoinen opiskelu. www.mol.fi. Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Omaehtoinen opiskelu www.mol.fi Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Vuoden 2010 alusta lukien voit tietyin edellytyksin opiskella päätoimisia

Lisätiedot

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus AKKU-johtoryhmän toimenpide-ehdotukset (toinen väliraportti) Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:11 AKKU (=ammatillisesti

Lisätiedot

Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Fulbright Center 12.5.2014

Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Fulbright Center 12.5.2014 Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Fulbright Center 12.5.2014 Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen ja Yhdysvaltojen välillä

Lisätiedot

Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012

Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012 Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012 Voit hakea opiskelijan tukia verkossa www.kela.fi/asiointi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Opiskelijan tuet 020 692 209 Asevelvollisen tuet 020 692

Lisätiedot

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa 23.9.2014 Irma Paso vakuutussihteeri, kuntoutuksen etuusvastaava Kela, Oulun vakuutuspiiri Ammatillinen kuntoutusjärjestelmä Suomessa 1/2 Kuntoutuksen

Lisätiedot

Työttömyysetuushakemuksen täyttöohje

Työttömyysetuushakemuksen täyttöohje Sivu 1/9 Työttömyysetuushakemuksen täyttöohje Työttömyysetuuden saaminen edellyttää, että olet ilmoittautunut työ-ja elinkeinotoimistoon (TE-toimisto) työttömäksi työnhakijaksi. Näin täytät sähköisen työttömyysetuushakemuksen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1001/2012 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1001/2012 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1001/2012 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2012 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan

Lisätiedot

SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN

SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN 1 SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

Selkoesite. Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi

Selkoesite. Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi Selkoesite Vuorotteluvapaa te-palvelut.fi Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa tarkoittaa, että työntekijä jää pois työstä määräajaksi ja työnantaja palkkaa hänen tilalleen työttömän työnhakijan. Työntekijä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014. 1366/2014 Laki

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014. 1366/2014 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014 1366/2014 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk)

OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk) 2014 OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk) Työllistymiseen liittyvänä tukimuotona Oulun kaupunki myöntää yritysten palkkatuettuihin oppisopimustyösuhteisiin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain ja työmarkkina-tuesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015

Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015 Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain ja työmarkkinatuesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja

Lisätiedot

SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN

SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN 1 SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen

Lisätiedot

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa. HOAY:n luottamusmiesjaos 2016

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa. HOAY:n luottamusmiesjaos 2016 Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa HOAY:n luottamusmiesjaos 2016 Miksi ihmeessä? Työntekijälle pidempi vapaa opiskeluun, lasten tai omaisten hoitoon, lepoon, harrastuksiin... Työttömälle

Lisätiedot

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp).

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain, työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016. Vammaisetuudet. Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä

Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016. Vammaisetuudet. Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016 Vammaisetuudet Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä 1 Vammaisetuuslainmuutos 1.6.2015 Lainmuutoksessa erityiskustannusten

Lisätiedot

OHJEITA HAKEVALLE PUUKASSA TYÖTTÖMYYSETUUTTA

OHJEITA HAKEVALLE PUUKASSA TYÖTTÖMYYSETUUTTA OHJEITA TYÖTTÖMYYSETUUTTA HAKEVALLE 2011 PUUKASSA PUUKASSA OHJEITA TYÖTTÖMYYSETUUTTA HAKEVALLE 2011 PUUKASSA Sisällysluettelo Ansiopäivärahan hakeminen 7 Ensimmäinen hakemus työttömyyden alussa 7 Jatkohakemus

Lisätiedot

Sisältää liittymislomakkeen. Yrittäjän työttömyysturvaopas 2011

Sisältää liittymislomakkeen. Yrittäjän työttömyysturvaopas 2011 Sisältää liittymislomakkeen Yrittäjän työttömyysturvaopas 2011 2 AYT:N JÄSENMAKSU JA PÄIVÄRAHAN SUURUUS VUONNA 2011 JÄSENMAKSU: PÄIVÄRAHA: 2,7 % 5.800 /v ylittävästä työtulon osasta 25.000 /v työtuloon

Lisätiedot

HE 195/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, siten, että se määritetään työeläkelakien

HE 195/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, siten, että se määritetään työeläkelakien Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain, aikuiskoulutustuesta annetun lain ja vuorotteluvapaalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen - Opintotuki Leena Ikonen Kela Fulbright Finland, 17.5.2017 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan

Lisätiedot

Aikuiskoulutustukea maksetaan yhteensä enintään 19 kuukauden ajalta

Aikuiskoulutustukea maksetaan yhteensä enintään 19 kuukauden ajalta Koulutusrahasto Työmarkkinaosapuolten hallinnoima rahasto, jonka tehtävänä on edistää työssä tarvittavia valmiuksia myöntämällä tukea ammatilliseen koulutukseen ja kehittymiseen Rahasto on aloittanut toimintansa

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen rahoitusmuodot ja hakeutumisvaiheiden prosessit. EKA Opin Ovi -projekti 1.12.2009 30.6.2012

Aikuiskoulutuksen rahoitusmuodot ja hakeutumisvaiheiden prosessit. EKA Opin Ovi -projekti 1.12.2009 30.6.2012 Aikuiskoulutuksen rahoitusmuodot ja hakeutumisvaiheiden prosessit EKA Opin Ovi -projekti 1.12.2009 30.6.2012 EKA Opin Ovi -projektissa toimii neljä kehittämisryhmää, jotka on muodostettu aikuiskoulutuksen

Lisätiedot

VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa VUOROTTELUKORVAUS Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa kokoaikatyössä ollut työntekijä

Lisätiedot

Pentti Arajärvi. Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta. Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006

Pentti Arajärvi. Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta. Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006 Pentti Arajärvi Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006 1 SUOMEN PERUSTUSLAKI 18 Oikeus työhön ja elinkeinovapaus Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa

Lisätiedot

2. Tilinumero Kirjoita oma tilinumerosi, vaikka tuki maksettaisiinkin hoidon tuottajalle.

2. Tilinumero Kirjoita oma tilinumerosi, vaikka tuki maksettaisiinkin hoidon tuottajalle. Kela Hakemus Lasten kotihoidon tuki Lasten yksityisen hoidon tuki WH 1 Voit tehdä tämän hakemuksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa www.kela.fi/asiointi Lisätietoja www.kela.fi/lapsiperheet Voit

Lisätiedot

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa. JATTK-työttömyyskassa tiedottaa Ansiopäiväraha 1.1.2014, keskeisimmät muutokset Ansiopäivärahan saaminen edellyttää, että henkilö on täyttänyt jäsenyys- ja työssäoloehdon sekä maksanut jäsenmaksun kassan

Lisätiedot

antaja on nimennyt alle 18-vuotiaan lapsen sijoitettavaksi. Filippiinit, Etiopia ja Venäjä

antaja on nimennyt alle 18-vuotiaan lapsen sijoitettavaksi. Filippiinit, Etiopia ja Venäjä Kelan etuudet numeroina 2013 Äitiysavustus Oikeus: Suomessa asuva odottava äiti, jonka raskaus on kestänyt vähintään 154 päivää ja joka on käynyt neuvolassa tai lääkärissä terveystarkastuksessa ennen 4.

Lisätiedot

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE 2007 2010

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE 2007 2010 MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND Marjatta Sidarous JÄSENKIRJE M/2/2007 10.10.2007 1(5) TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE 2007 2010 Maaseudun Työnantajaliiton ja Puu- ja

Lisätiedot

TIETOA MUUTOSTURVASTA JA TYÖVOIMATOIMISTON PALVELUISTA

TIETOA MUUTOSTURVASTA JA TYÖVOIMATOIMISTON PALVELUISTA TIETOA MUUTOSTURVASTA JA TYÖVOIMATOIMISTON PALVELUISTA Uudenmaan muutosturvayksikkö Hillevi Ceder 1 TYÖVOIMATOIMISTON PALVELUT OVAT: avoimia kaikille valtakunnallisia luottamuksellisia maksuttomia 2 TYÖVOIMATOIMISTO

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Tehtävä 00.01.02 Asianro 76/2013 1.7.2013

Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Tehtävä 00.01.02 Asianro 76/2013 1.7.2013 Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Kuopion kaupungin Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Muutokset hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.5.2008, voimassa 1.7.2008 ja 1.1.2009 lukien. Muutokset hyväksytty

Lisätiedot

Palkkatuki 25.11.2010 3

Palkkatuki 25.11.2010 3 Palkkatuki Tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa sekä edistää pitkään työttömänä olleen pääsemistä avoimille työmarkkinoille Palkkatukea koskevat

Lisätiedot

Eläkkeelle. Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki. Lyhyesti ja selkeästi

Eläkkeelle. Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki. Lyhyesti ja selkeästi Eläkkeelle Eläketurva, asumisen tuki ja hoitotuki Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Eläkkeelle 1 Mitä eläkettä voit saada? 2 Työeläke 3 Kelan eläkkeet 3 Kansaneläke 3 Takuueläke 4 Vanhuuseläke 5 Työkyvyttömyyseläke

Lisätiedot

SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO. Ari Haapasaari

SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO. Ari Haapasaari SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO Ari Haapasaari MIKSI OPPISOPIMUSKOULUTUS? Oppisopimuskoulutus on yrittäjälle hyvä vaihtoehto kun haluat laajentaa tai päivittää omaa ammatillista

Lisätiedot

Omat eläketietosi - Kevan info 2012

Omat eläketietosi - Kevan info 2012 Omat eläketietosi - Kevan info 2012 1 Ohjelma 18.00 Tilaisuuden avaus Kevan esittely ja ajankohtaiset palvelut Työeläkeote Omat eläketietosi palvelu Joustavasti eläkkeelle Vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke

Lisätiedot

Lastenhoidon tuen internetlaskurin ohjeet:

Lastenhoidon tuen internetlaskurin ohjeet: Lastenhoidon tuen internetlaskurin ohjeet: Yleisohje Laskennalla voit laskea arvion kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen määristä. Jos asut Ahvenanmaalla, tarkista lastenhoidon tuen määrä omasta asuinkunnastasi,

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhtymävaltuuston kokouksessa 27.2.2013 / 7 Yhtymähallitus 23.1.2013 Sisällys 1 Yleistä... 3 2 Kokouspalkkioiden määrä... 3 3 Toimielinten puheenjohtajien palkkiot...

Lisätiedot

Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

Laki. kansaneläkelain muuttamisesta Laki kansaneläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kansaneläkelain (568/2007) 105, ja muutetaan 6, 10 ja 11, 12 :n 1 momentti, 15 :n 4 momentti, 22 :n 3 ja 4 momentti, 23, 33 :n

Lisätiedot

ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI

ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI ORIENTOIVAT OPINNOT 2 VUONNA 2010 OPINTOTUKI OPINTOTUKI ON opintoraha asumislisä lainantakaus lainavähennysoikeus 2 TUKIAJAT Yliopistotutkintoon ( tukiajat 1.8.2005 alkaen) Opinto oikeus pelkästään alempaan

Lisätiedot

Peruspäiväraha 08.02.2016

Peruspäiväraha 08.02.2016 Peruspäiväraha 08.02.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.3 Etuuden osat... 2 1.3.1 Peruspäiväraha... 2 1.3.2 Lapsikorotus... 2 1.3.3 Korotusosa... 3 1.3.3.1

Lisätiedot

Korjattu liite nro: 1. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot

Korjattu liite nro: 1. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot Nykyinen versio Muutettu versio Korjattu liite nro: 1 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kainuun maakunta -kuntayhtymän luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 1 2 Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 678/2014 Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 678/2014 Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 26 päivänä elokuuta 2014 678/2014 Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2014 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan

Lisätiedot

1993 vp - HE 235. Hallituksen esitys Eduskunnalle työmarkkinatukea koskevaksi lainsäädännöksi sekä laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta

1993 vp - HE 235. Hallituksen esitys Eduskunnalle työmarkkinatukea koskevaksi lainsäädännöksi sekä laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta 1993 vp - HE 235 Hallituksen esitys Eduskunnalle työmarkkinatukea koskevaksi lainsäädännöksi sekä laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

STARTTIRAHA TUKI ALOITTAVALLE YRITTÄJÄLLE. Armi Metsänoja

STARTTIRAHA TUKI ALOITTAVALLE YRITTÄJÄLLE. Armi Metsänoja STARTTIRAHA TUKI ALOITTAVALLE YRITTÄJÄLLE 2014 Starttiraha on henkilökohtainen tuki mahdollista myös useammalle samaan yritykseen Starttiraha ei ole Yritystuki ei yrityksen rahoitusta tai tuloa, ei kuulu

Lisätiedot