POJAT ON POIKIA, VAI OVATKO? Lasten sukupuolen moninaisuus äitiensä kertomana

POJAT ON POIKIA, VAI OVATKO? Lasten sukupuolen moninaisuus äitiensä kertomana Lapin yliopisto Maria Mustanoja Pro gradu tutkielma Kasvatustiede Kevät 2007

Lapin yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta Työn nimi: POJAT ON POIKIA, VAI OVATKO? Lasten sukupuolen moninaisuus äitiensä kertomana Tekijä: Maria Mustanoja Koulutusohjelma/oppiaine: Kasvatustieteiden maisteri/kasvatustiede Työn laji: Pro gradu työ X Laudaturtyö Lisensiaatintyö Sivumäärä: 97 + 2 liitesivua Vuosi: Kevät 2007 Tiivistelmä: Pro gradussani perehdyn sukupuolen moninaiseen ymmärtämiseen radikaalin sosiaalisen konstruktionismin valossa. Osoitan, että millään sukupuolen määrittelyn osa-alueella ei onnistuta jakamaan ihmisiä yksiselitteisesti vain nais- ja miessukupuolisiin, vaan luonto on moninainen myös sukupuolten osalta. Siksi nostan esiin Judith Butlerilta omaksutun tavan ymmärtää sukupuoli performatiivina eli olemisen sijaan tekemisenä. Tämä sukupuolinäkemys auttaa ymmärtämään sukupuolen moninaisuutta, sillä sen mukaan ei ole olemassa mitään luonnollista ydinsukupuolta, vaan sukupuolet ajatellaan vallan aikaansaannoksena. Tutkielmani on luonteeltaan laadullista tutkimusta ja sen metodologisena lähtökohtana on narratiivisuus. Tutkimusaineistoni koostuu viidestä vapaamuotoisesta kirjoitelmasta, jotka keräsin yhteistyössä Seta ry:n kanssa. Narratiivien eli kertomusten avulla perehdyn sukupuoleltaan moninaisten lasten ja nuorten sukupuoli-identiteetin rakentumiseen, tähän liittyviin ympäristön reaktioihin sekä tuen tarpeeseen heidän äitiensä kokemusten kautta. Aineiston analyysimenetelmänä käytän empaattista lähilukua. Tutkimusaineistoni vahvisti kulttuurissamme vallitsevien kaksijakoisten sukupuoliroolien pysyneen hyvin jäykkinä. Tämän vuoksi niiden, jotka eivät identifioidu yksiselitteisesti joko naiseksi tai mieheksi, on vaikea sopeutua yhteiskuntaamme. Ympäristön reaktioiden pelossa useat sukupuoleltaan moninaiset vaikenevat sukupuolikokemuksestaan, mikä voi aiheuttaa masennusta, ahdistusta ja jopa itsetuhoisuutta. Ongelmien ehkäisemiseksi kirjoitelmapyyntööni vastanneet äidit toivoivat ammattilaisilta lisää tietoa ja tukea. He kertoivat olevansa tyytyväisiä Seta ry:n toimintaan ja tiedonjakoon, mutta kunnalliseen terveydenhuoltoon he kaipasivat enemmän koulutusta sukupuoliasioissa. Lisäksi äidit toivoivat julkista keskustelua tästä lähes tabuna pidetystä aiheesta, jotta sukupuoleltaan moninaisia ihmisiä lakattaisiin sortamasta ja kohdeltaisiin ihmisarvoisina, tasavertaisina naisten ja miesten kanssa. Avainsanat: seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, transihmiset, Judith Butler, sukupuolen performatiivisuus narratiivisuus, empaattinen lähiluku Muita tietoja: Suostun tutkielman luovuttamiseen kirjastossa käytettäväksi X Suostun tutkielman luovuttamiseen Lapin maakuntakirjastossa käytettäväksi X

SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 4 2. SUKUPUOLI SUURENNUSLASIN ALLA... 10 2.1 Perusteluja perinteiselle ajattelulle sukupuolen kahtiajaosta... 10 2.2 Biologinen ja sosiaalinen sukupuoli... 12 2.3 Sukupuolen kahtiajaon riittämättömyys... 14 2.4 Judith Butler ja sukupuolen performatiivisuus... 18 3. HETEROSEKSUAALISEN MATRIISIN ULKOPUOLELLA... 23 3.1 Heteroseksuaalinen matriisi... 23 3.2 Seksuaalivähemmistöt... 25 3.3 Sukupuolivähemmistöt... 28 4. TUTKIELMAN TOTEUTUS... 33 4.1 Narratiivisuus ja sosiaalinen konstruktionismi... 33 4.2 Tutkimusongelmat... 36 4.3 Aineistonkeruu Kirjoitelmia äideiltä... 38 4.4 Aineiston analyysitapa Empaattinen lähiluku... 41 4.5 Tutkimusetiikka... 45 5. ÄITIEN ÄÄNI JA KOKEMUKSET KUULUVIIN... 47 5.1 Narratiiveista nostettua... 47 5.2 Sukupuolen moninaisuuden ilmeneminen... 50 5.3 Haasteita sukupuoli-identiteetin rakentamisessa... 57 5.4 Kasvuympäristön suhtautuminen sukupuolen moninaisuuteen... 66 5.5 Tiedon puute ja tuen tarve... 76 6. POHDINTA... 83 LÄHTEET... 87 LIITE.... 98

1. JOHDANTO Vastasyntyneen lapsen vanhemmat, sukulaiset ja muutkin ympärillä olevat ihmiset haluavat tietää heti lapsen synnyttyä tai nykyään jo odotusaikana kumpaa sukupuolta uusi tulokas on. Se määritelläänkö lapsi tytöksi vai pojaksi, määrää hyvin pitkälti ihmisten suhtautumisen lapseen: Miten hänet puetaan, mitä leluja hänelle ostetaan ja mitä häneltä odotetaan, eli minkälaiseen sosiaaliseen rooliin häntä aletaan ohjata. Vastasyntyneen sukupuolen selvittämiseksi riittääkin useimmiten vilkaisu vauvan haarojenväliin ja näin havaittujen ulkoisten sukuelinten perusteella määritellään hänen biologinen sukupuolensa. Tämän anatomisiin ominaisuuksiin perustuvan määritelmän perusteella vauva kirjataan väestörekisteriin joko parillisella henkilötunnuksen yksilönumerolla naispuoliseksi tai parittomalla yksilönumerolla miespuoliseksi 1) (Väestörekisterikeskus 2006). Biologisten ominaisuuksiensa perusteella ihmiselle määritetään siis oikeudellinen ja sosiaalinen asema yhteiskunnassa joko naisena tai miehenä, ja tämän määritelmän oletetaan pysyvän muuttumattomana kehdosta hautaan. Sukupuolta pidetäänkin yhtenä keskeisimmistä ihmistä määrittävistä tekijöistä, koska sen ajatellaan olevan synnynnäinen, pysyvä ja jatkuva ominaisuus. Sukupuolesta on tullut meille jopa niin keskeinen käsite, että sukupuolijaon voidaan ajatella kuuluvan maailmankäsitykseemme. Tästä olemassaoloa kuvaavasta ontologisesta käsityksestä on tullut niin itsestäänselvyys, että se kumpuaa meistä tiedostamattammekin. Onhan lähes automaattista, että määrittelemme muut ihmiset ensisilmäyksellä sukupuolen perusteella joko tytöksi/naiseksi tai pojaksi/mieheksi. (Hyyppä 1996, 18.) 1) Henkilötunnus koostuu kolmesta osasta: Kuusinumeroisesta syntymäajasta, kolminumeroisesta yksilönumerosta, joka naisilla on parillinen ja miehillä pariton, sekä tarkistusmerkistä, joka voi olla numero tai kirjain. Lisäksi syntymäajan ja tarkistusnumeron välissä oleva merkki kertoo henkilön syntymävuosisadan: Yhdysmerkki (-) kertoo henkilön syntyneen 1900-luvulla, plusmerkki (+) ilmaisee syntymävuosisadaksi 1800-luvun ja A-kirjain 2000-luvun. (Väestörekisterikeskus 2006.)

5 Kaikkien ihmisten kohdalla määrittely jompaankumpaan sukupuoleen kuuluvaksi ei ole kuitenkaan yksiselitteistä. Esimerkiksi joku näyttää pojalta, mutta käyttäytyy kuten tytöt ja toinen taas näyttää naiselta, mutta kuulostaa aivan mieheltä. Tällöin ulkopuolinen jää usein miettimään, kumpaan sukupuoleen kyseisen henkilön luokittelisi, koska muitakaan vaihtoehtoja ei kulttuurissamme yleisesti hyväksytä sukupuolitulkinnalle. Vaikka valtaväestölle sukupuolisuus on itsestäänselvyys, niin yhä useammalta henkilöltä se vaatii itsetutkiskelua ja ajatustyötä (Sipilä 1998, 5 6). Kun kesällä 2004 kuulin ystäväpiirissäni olevasta leikki-ikäisestä pojasta, joka uskoi vahvasti olevansa tyttö, kiinnostuin sukupuoli-käsitteen tutkimisesta. Tämä niin kutsuttu tyttöpoika oli jo useamman kuukauden ajan halunnut pukeutua tyttöjen osastolta ostettuihin hempeäsävyisiin, paljetein ja kimalluksin koristeltuihin vaatteisiin sekä leikkiä tyttö- tai äitihahmoa säännöllisesti eri leikeissä, vaikka häntä kasvatettiin täysin poikana. Tämä sai minut kiinnostumaan sukupuolen moninaisuudesta ja ennen kaikkea sen ilmenemisestä lapsuusiässä. Aihe alkoi kiinnostaa minua tutkimusmielessä, koska sitä ennen olin ajatellut sukupuolen ylittävien kokeilujen ja kokemusten kuuluvan vasta murros- ja aikuisikäisille. Tutkimusaihetta kypsytellessäni sain kuitenkin huomata, että muutamilla opiskelutovereillanikin oli tiedossa joku poikien tavoin käyttäytyvä tyttö tai tyttöjen tapaan käyttäytyvä poika, joka oli herättänyt keskustelua perhe- ja ystäväpiirissään. Nämä tyttöpoikia ja poikatyttöjä koskevat juttutuokiot sekä vierailu Seksuaalinen tasavertaisuus (Seta) ry:n Internetsivuilla saivat minut huomaamaan, että sukupuoleltaan moninaisia lapsia on paljon enemmän kuin mitä heistä uskalletaan julkisesti puhua leimatuksi tulemisen, häpeän ja ennakkoluulojen pelossa. Tuon havainnon jälkeen - kasvatustiedettä ja kasvatuspsykologiaa opiskelleenani - mieleeni juolahti lukuisia kysymyksiä sukupuoleltaan moninaisten lasten kasvattamisesta: Miten lapsen vanhemmat kokevat lapsensa sukupuolen moninaisuuden? Aiheuttaako sukupuolten ylittäminen lapsen kasvatuksessa ja opetuksessa joitakin muutoksia ennalta suunniteltuihin kasvatusmenetelmiin tai muihin perheen ja suvun sisäisiin asioihin, kuten keskinäiseen vuorovaikutukseen ja avoimuuteen? Entä mistä tai keneltä sukupuoleltaan

6 moninainen lapsi, hänen vanhempansa ja muut läheiset ihmiset voivat saada tietoa ja tukea, jos siihen on tarvetta lapsen kasvun ja kehityksen eri vaiheissa? Paljonko näitä lapsia on Suomessa, entä koko maailmassa? Miten heihin suhtaudutaan päiväkodeissa, kouluissa ja kaveripiireissä? Miten he itse kokevat sukupuolensa eri elämänvaiheissa? Entä minkä sukupuolen edustajia heistä tulee aikuisina? Lukuisista mielessäni heränneistä kysymyksistä minun oli valittava tutkimuskohteekseni sellaiset, joiden tarkasteluun aloittelevan tutkijan taitoni riittäisivät. Ensimmäisenä kysymyslistaltani karsiutuivat pois sukupuoleltaan moninaisten lasten lukumäärää ja aikuisiän sukupuolista suuntautumista koskevat kysymykset, sillä niihin tuskin pystyvät vastaamaan yksiselitteisesti edes kokeneemmat tutkijat. Myös sukupuoleltaan moninaisten lasten omien sukupuolikokemusten tutkiminen olisi liian hankalaa lasten kehittymättömän sanavaraston ja sukupuolitietouden takia. Niinpä pitkän harkinnan ja kysymysten pyörittelyn jälkeen päädyin tutkimaan ja kuvaamaan yleisesti vanhempien kokemuksia sukupuoleltaan moninaisten lasten kasvattamisesta. Koska tiesin tutkimusaiheeni olevan maassamme uusi sekä vaiettua ja henkilökohtaista asiaa koskeva, halusin kerätä tutkimusaineistoa vapaamuotoisilla kirjoitelmilla. Jotta tavoittaisin tutkielmaani oikeita henkilöitä, pyysin aineistonkeruuseen apua Seta ry:stä. Sitä kautta sainkin arvokkaita kirjoitelmia, jotka kaikki olivat tyttöpoikien ja poikatyttöjen äitien käsialaa. Siksi tutkielmani tarkastelukohteeksi täsmentyivät vanhempien kertomusten sijaan äitien kertomukset sukupuoleltaan moninaisista lapsista. Sukupuoleltaan moninaisilla lapsilla sosiaalinen ja biologinen sukupuoli eivät muodosta jatkumoa, minkä vuoksi käytän heistä kyseistä nimitystä. He käyttäytyvät eri tavoin kuin valtaosa länsimaisen kulttuurin jäsenistä, sillä heillä on halu ilmentää sosiaalista sukupuoltaan vallitsevien normien vastaisesti (Kekki 2006). Tämän vuoksi heidän sukupuolisuuttaan voisi kuvata myös erilaiseksi tai epänormaaliksi, mikäli valtaväestön naisellisesti käyttäytyvät naiset ja miehisesti käyttäytyvät miehet määrittyvät normaaleiksi. Tiukkojen sukupuolirajojen ylittäjiä voisi luonnehtia myös sukupuoleltaan moniulottei-

7 siksi tai monipintaisiksi, mutta päädyin tutkielmassani käyttämään termiä sukupuolen moninaisuus Seta ry:n Transtukipisteen työntekijöiden ohjeistamana. Muita varteenotettavia sukupuoleltaan moninaisia lapsia kuvaavia termejä olisivat olleet Lasse Kekin (2006) käyttämät termit pervolapsi ja queer-lapsi. Ajattelin niiden kuitenkin olevan liian rohkeita ja aikaisemmilta merkityksiltään negatiivissävytteisiä, minkä vuoksi ihmiset eivät ehkä osaa mieltää niitä positiivisiksi ilmauksiksi sukupuoleltaan moninaisille ihmisille. Ajattelin myös, että termit transsukupuolinen lapsi ja trans-lapsi olisivat voineet olla tutkielmassani liian leimaavia ja kyseenalaisia, koska yksittäisen lapsen stereotyyppisestä tytön tai pojan käyttäytymisestä poikkeavasta toiminnasta ei voida päätellä lapsen tulevaisuuden sukupuolista suuntautumista (Transtukipiste Internetissä). Trans-alkuisten termien sijaan käytän tutkielmassani sukupuoleltaan moninaisista lapsista myös termejä tyttöpojat ja poikatytöt. Ennen kuin annan äänen sukupuoleltaan moninaisten lasten äideille, kuvaan tutkielmassani sukupuolen erilaisia ymmärtämistapoja ja tutkielmani tekemisen eri vaiheita. Tutkielmani rakentuu siten, että johdannon jälkeen toisessa luvussa kuvaan perinteistä nainen-mies-sukupuolidikotomiaa eli kaksijakoisuutta. Lisäksi tutustun sukupuolen biologisiin ja sosiaalisiin ominaisuuksiin, joilla tätä jyrkkää kahtiajakoa on aikojen saatossa perusteltu. Koska minkään jakoperusteiden mukaan kaikkia ihmisiä ei voida jakaa yksiselitteisesti vain naisiin ja miehiin, perehdyn sukupuolen kahtiajaon riittämättömyyteen kuvaamalla muun muassa joitakin kolme tai useamman sukupuolen sisältäviä yhteisöjä. Lisäksi perehdyn Judith Butlerin tutuksi tuomaan näkemykseen ymmärtää sukupuoli performatiivina eli olemisen sijaan tekemisenä. Performatiivisen sukupuoliteorian mukaan sukupuoli ei voi olla luonnostaan tai itsestään selvästi olemassa, vaan kaikki mitä sukupuolella ymmärretään, on performatiivisesti tuotettua. Alkuperän paikantamisen sijaan Butlerin sukupuolinäkemys painottaa sukupuolen rakentumista kulttuurisen vallan aikaansaamana, minkä vuoksi se auttaa ymmärtämään myös sukupuolen moninaisuutta.

8 Koska sukupuoleltaan moninaiset ihmiset elävät kulttuurissamme vahvasti esillä olevan heteromatriisin ulkopuolella, tutustun tutkielmani kolmannessa luvussa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin. Vaikka seksuaalisuus ei ole keskeinen asia sukupuolen moninaisuuden ymmärtämisessä, valotan seksuaalivähemmistökäsitteitä siksi, että niitä sekoitetaan usein sukupuolivähemmistöihin liittyvien käsitteiden kanssa. Näiden tutkimusaihettani tukevien teoreettisten tarkastelujen jälkeen kuvaan luvussa neljä tutkielmani toteutuksen eri vaiheita ja metodologisia ratkaisuja. Siinä perehdyn tutkielmani tieteenfilosofisena lähtökohtana olevaan sosiaaliseen konstruktionismiin sekä laadullisen tutkimuksen piiriin kuuluvaan narratiivisuuteen, joka toimii tutkielmani lähtökohtana. Tutkimusongelmieni täsmentämisen lisäksi kuvaan kirjoitelmapyynnöllä tapahtunutta aineistonkeruuta ja analyysimenetelmääni empaattista lähilukua. Luvun neljä päätän tutkimuseettisiin pohdintoihin, mistä on hyvä siirtyä itse tutkimustulosten tarkasteluun. Luvussa viisi tuon kirjoitelmapyyntööni vastanneiden äitien äänen kuuluviin tulkitsemalla heidän kirjoitelmiaan. Vaikka kirjoitelmat ovat yksilöllisiä, niistä oli löydettävissä useita samanlaisia piirteitä. Teemoja, joita tutkielmassani tulkitsen, ovat sukupuolen moninaisuuden ilmeneminen lapsuudessa ja nuoruudessa, sukupuolen moninaisuuden tuomat haasteet identiteettikehitykselle, kasvuympäristön suhtautuminen sukupuolen moninaisuuteen sekä tiedon puute ja tuen tarve. Koska kyseessä on sukupuolen moninaisuuden kuvaamiseen ja ymmärtämiseen tähtäävä tutkielma, en pyri tekemään laajoja yleistyksiä tutkimusaineistoni perusteella. Sen sijaan haluan tuoda sukupuoleltaan moninaisten lasten äitien äänen kuuluviin kuvaamalla vastaajien kokemuksia ja tuntemuksia. Jotta lukija voi seurata miten olen tulkintani tehnyt, nostan narratiiveista esille suoria lainauksia. Aineistositaatit mahdollistavat lukijalle myös omien tulkintojensa tekemisen, jolloin hän ei jää täysin tulkintojeni varaan. Pro gradu tutkielmani on siis sukupuolta ja sen ylittämistä tarkasteleva tutkielma, joka sijoittuu kasvatussosiologian, mutta myös queer-tutkimuksen

9 kenttään. Queer-tutkimus on osana naistutkimusta nostanut yhteiskuntatieteissä esille keskustelua erilaisista seksuaalisuuksista ja sukupuolista, minkä vuoksi tutkielmani teoreettinen viitekehys nojaa pitkälti naistutkimuksen kirjallisuuteen. Aikaisempia tutkimuksia sukupuolisuudesta ja seksuaalisuudesta on paljon, mutta lapsuuden ja nuoruuden aikaista sukupuolisuuden poikkeavaa kokemista on maassamme tutkittu vähän. Muiden muassa Jukka Lehtonen on tehnyt tutkimusaihettani lähellä olevan pro gradun Seksuaalivähemmistöt koulussa (1995) sekä väitöskirjan Seksuaalisuus ja sukupuoli koulussa (2003). Maarit Huuska (1998) on tutkinut transseksuaalisen sukupuoliidentiteetin kehittymistä haastattelemalla viittä miehestä naiseksi transseksuaalia sekä yhtä transgenderiksi identifioituvaa henkilöä. Outi Hannuksela ja Nina Tölli (1998) ovat myös tutkineet transseksuaalisen identiteetin rakentumista ja vahvistumista haastattelemalla seitsemää sukupuolenkorjausleikkaukseen hakeutumassa olevaa transseksuaalia. Transvestiittien elämää on tutkinut muun muassa Merja Rastas (1992) ja yleisesti sukupuolen moninaisuuteen ovat perehtyneet useat tutkijat erityisesti queer- ja naistutkimuksen alalta. Koska sukupuolen moninaisuus ja etenkin sen ilmeneminen lapsuudessa ovat maassamme tuore ja julkisesti hyvin vaiettu ilmiö, uskon tutkielmallani olevan uutuusarvoa ja sitä kautta merkitystä keskustelun herättäjänä ainakin kasvattajien keskuudessa, ehkä laajemminkin. Äitien yksilöllisten kertomusten avulla pyrin rakentamaan tutkielmalleni yhteiskunnallisen näkökulman tuomalla esiin tämän lähes tabuna pidetyn aiheen, minkä vuoksi tutkielmani näkökulmaa voidaan pitää sekä yksilöllisenä että yhteisöllisenä. Koska tutkielmani tarjoaa vain yhden tarkastelutavan lapsuuden aikaiseen sukupuolen moninaisuuteen, myös uudet tutkimukset tästä aiheesta ovat tärkeitä todellisen tietämyksen lisäämiseksi ja ennakkoluulojen poistamiseksi. Siksi toivoisin tutkielmani toimivan keskustelun avaamisen lisäksi uusiin tutkimuksiin innoittavana työnä tällä tutkimusalalla.

10 2. SUKUPUOLI SUURENNUSLASIN ALLA 2.1 Perusteluja perinteiselle ajattelulle sukupuolen kahtiajaosta Jo vuosisatoja vallinneen länsimaiskulttuurisen sukupuolikäsityksemme mukaan sukupuolia on ollut vain ja ainoastaan kaksi: mies ja nainen. Sukupuolten kahtiajako tulee esille jo itse sukupuoli-termistä, jossa sana suku viittaa suvunjatkamiseen ja puoli kahtiajakoon. (Pulkkinen 1993, 298.) Sukupuoli viittaa siis kaikkein perustavimmalla tasolla puolikkaisiin, jotka yhdessä pystyvät jatkamaan sukua, koska molemmat tuottavat erilaisia sukusoluja. Siksi yksi puolikas ei voi tuottaa jälkeläisiä yksin, kuten ei myöskään toisen samanlaisen puolikkaan kanssa, joten ainoan luonnollisen kokonaisuuden katsotaan muodostuvan kahdesta erilaisesta sukupuolesta. (Sipilä 1998, 28.) Tämän vuoksi kulttuurissamme vallitsee myös yleinen oletus siitä, että kaikki ihmiset voidaan jakaa yksiselitteisesti, lähinnä biologisin perustein, jompaankumpaan sukupuoliryhmään, mihin liittyy myös seksuaalinen vetovoima sukupuolten välillä; naiset tuntevat seksuaalista vetovoimaa miehiin ja päinvastoin. Lisääntymisominaisuuksiensa perusteella sukupuolet myös ajatellaan niin erilaisiksi, että niiden katsotaan olevan toisilleen vastakkaisia ja toisensa poissulkevia: Jos olet sukuelimiltäsi miespuolinen, et voi ajatella, tuntea tai käyttäytyä naispuolisen tavoin, tai toisin päin. Ihmisen sukupuolen onkin ajateltu määräytyvän naiseksi tai mieheksi täysin biologisista lähtökohdista käsin aina 1950-luvulle asti. Tämä biologinen sukupuoli käsittää kehon ulkopuolisten sukuelinten perusteella määritellyn anatomisen sukupuolen sekä sukupuolikromosomien mukaan määräytyvän geneettisen sukupuolen. Tavallisesti naisten sukupuolikromosomit ovat tyyppiä XX ja miesten XY, mutta näistä malleista on olemassa myös poikkeuksia. Ihmisillä, joilla on XX-tyyppiset sukupuolikromosomit, on kohtu ja munasarjat, minkä perusteella heidät luokitellaan naisiksi. XY-tyyppiset sukupuolikromosomit

11 omaavilla on puolestaan penis ja kivekset, jolloin heitä pidetään kulttuurissamme itsestään selvästi miehinä. (Lehtonen 1995, 10.) Biologisen sukupuoleen kuuluu myös hormonaalinen sukupuoli, joka vaikuttaa lääketieteellisten tutkimusten mukaan huomattavasti yksilön feminiinisyyteen tai maskuliinisuuteen. Kaikkien ihmisten elimistöissä vaikuttaa suuri joukko samoja hormoneja eli umpirauhasten erittämiä kemiallisia aineita, jotka leviävät verenkierron mukana kaikkialle elimistöön ja vaikuttavat muun muassa aineenvaihduntaan, mielialoihin, kasvuun ja sukupuolikehitykseen (Lyytinen, Laine & Himberg 2001, 35 36). Miesten kehoissa on kuitenkin kymmenkertainen määrä naisiin verrattuna androgeeneiksi kutsuttuja mieshormoneja ja naisten kehoissa kymmenkertainen määrä miehiin verrattuna estrogeeneiksi kutsuttuja naishormoneja. Mieshormonien päähormoni testosteroni ja naishormonien päähormoni estradioli vaikuttavat naisten ja miesten erilaiseen fyysiseen ja psyykkiseen kehitykseen murrosiässä (Abrahams & Ahlbrand 2002, 22), minkä ansiosta naisista ja miehistä tulee lisääntymiskykyisiä. Ulospäin sukupuolihormonien vaikutus näkyy pääasiassa toissijaisissa sukupuolen tunnusmerkeissä, joita ovat esimerkiksi naisilla rintojen kasvu ja lantion leveneminen sekä miehillä parran kasvu ja äänen mataluus. Näitä biologisen sukupuolen osa-alueita ja niiden merkitystä sukupuolen muodostumisessa on painotettu eri tavoin eri aikoina ja eri tutkimuspiireissä. Esimerkiksi Antiikin aikana naiseuden merkiksi miellettiin kohtu, joka oli havaittavissa ilman kehittyneempiäkin instrumentteja. Mikroskoopin ja riittävien kirurgisten menetelmien kehittämisen jälkeen sukurauhasten ajateltiin olevan fyysisten ja mentaalisten sukupuoliominaisuuksien tuottaja. Kun ihmisten kromosomit identifioitiin 1920-luvulla, alkoi sukupuolten eriytymistä tutkiva biolääketiede olla kiinnostunut niistä. 1900-luvun puoliväliin tultaessa sukupuolierojen tarkkailun kohteeksi löydettiin puolestaan hormonit. (Ruotsalainen 1995, 310 311.)

12 2.2 Biologinen ja sosiaalinen sukupuoli Samoihin aikoihin nais- ja miessukupuolihormonien paikallistamiseen liittyvän tutkimuksen kanssa otettiin Yhdysvalloissa uusi askel sukupuolitutkimuksessa: Sukupuolen ja seksuaalisuuden teorioissa tapahtui käsitteellinen siirtymä biologisista teorioista sukupuolen psykologisia ja sosiaalisia ulottuvuuksia painottavaan suuntaan. Tämä painotuksen muutos johtui siitä, että biolääketieteelliset teoriat eivät pystyneet selittämään riittävästi sukupuolijakoa ja sukupuoliin liitettäviä sosiaalisia ilmentymiä. (Ruotsalainen 1995, 310 311.) Tämän seurauksena biologisen sukupuolen (sex) rinnalle alettiin nostaa sosiaalisen sukupuolen (gender) käsitettä. 1950-luvun alussa John Money tutkimusryhmineen otti ensimmäisenä sukupuolen sosiaaliset ja kulttuuriset ulottuvuudet biologisten ominaisuuksien rinnalle tutkiessaan intersukupuolisten (ks. s. 15) henkilöiden sukupuolen omaksumista. Näitä kulttuurisista tekijöistä peräisin olevia feminiinisiä ja maskuliinisia piirteitä kuvaamaan John Money sekä Joan ja John Hampson keksivät käsitteen gender role, joka tarkoittaa sukupuoliroolia. (Ruotsalainen 1995, 311.) Myös yhdysvaltalainen psykoanalyytikko Robert Stoller vaikutti vahvasti biologisen ja sosiaalisen sukupuolen erotteluun, sillä hän loi 1960-luvun alussa sukupuoli-identiteettiä tarkoittavan käsitteen gender-identity. Lisäksi Stollerin vuonna 1968 kirjoittaman Sex and Gender -teoksen välityksellä sex/gender-teorian nähdään kulkeutuneen feministiseen tutkimukseen (Ruotsalainen 1995, 311) ja sitä kautta myös laajempaan tietoisuuteen maailmalla. Sex/gender jaottelulla haluttiin siis erottaa toisistaan sukupuolen biologiset ja sosiaaliset piirteet. Useimmiten sosiaaliseksi sukupuoleksi suomennettu gender-termi viittaa Druann Pagliassotin mukaan kulttuurisesti määriteltyyn, sosiaalisesti rakentuneeseen ja historiallisesti muuttuvaan kuvaukseen niistä toimista, jotka kertovat, miten yksilö on nainen tai on mies (Hannuksela ja Tölli 1998,13). Tästä biologisen ja sosiaalisen sukupuolen erottelusta tuli 1970-luvulla feministien keskeinen analyyttinen väline, jolla pyrittiin käsitteellistämään sukupuoli uudelleen. Tämä uudelleenkäsitteellistäminen oli tarpeen kritisoitaessa miesvallan järjestelmää eli patriarkaattia, joka rakentuu näke-

13 mykselle luonnollisista sukupuoli-identiteeteistä, sijoittaen naiset ensisijaisesti kodin ja perheen piiriin. Sex/gender-jaottelun avulla feministit onnistuivatkin kyseenalaistamaan tuon luonnollisuuden tekemällä eron niin sanotun biologisen eli anatomis-fysiologisen ja sosiaalisen eli historiallisesti ja kulttuurisesti tuotetun sukupuolen välillä. Tämän jaottelun avulla he ovat myös argumentoineet naisten olemuksellista toiseutta ja valtahierarkioita vastaan aina 1970-luvulta lähtien. (Koivunen & Liljeström 1996, 15.) Naisten asemaa parantaakseen feministinen liike levitti maailmalle tietoutta sukupuolen sosiaalisesta luonteesta. Kritikoidakseen sekä sukupuoliidentiteettejä että niiden mukaisia työn- ja vallanjakojakin (Koivunen & Liljeström 1996, 15), feministit halusivat biologisten naisten omaksuvan miesten sosiaalisia piirteitä, mutta myös biologisten miesten omaksuvan joitakin naisten sosiaalisia piirteitä (Pulkkinen 1998, 172). Vaikka feministit onnistuivat tässä sosiaalisten sukupuolten sekoittamisessa jossakin määrin, on ero biologisen ja sosiaalisen sukupuolen välillä säilynyt silti jyrkkänä: Biologinen sukupuoli nähdään edelleen luonnollisena ja muuttumattomana, kun taas sosiaalinen sukupuoli kulttuurin aikaansaannoksena ja täten helpommin muutettavana. (Pulkkinen 1998, 172.) Sex/gender-erottelu ei kuitenkaan ole täysin yksiselitteinen, sillä joissakin tutkimuksissa termi gender viittaa pelkästään sosiaaliseen sukupuoleen, mutta toisissa sitä käytetään kuvaamaan kaikkea muuta kuin biologista eroavaisuutta miehen ja naisen välillä. (Hannuksela & Tölli 1998, 13.) Tämä johtuu siitä, että kyseinen jako on muuttunut vuosien kuluessa ja eri koulukunnat määrittelevät asiat eri tavoin. Esimerkiksi feministisessä sukupuoliteoriassa sex/gender-jako tehtiin aluksi sisällöllisesti, eli luettelemalla yhtäältä ne ominaisuudet, jotka sisältyvät sex-luokkaan, ja toisaalta ne, jotka sisältyvät gender-luokkaan. 1970-luvun feministien mukaan gender-piirteitä olivat käyttäytymispiirteet ja mentaaliset piirteet, kun sex-piirteitä puolestaan olivat yksilön fysiologiset ominaisuudet eli geneettiset, hormonaaliset ja elimelliset piirteet. (Heinämaa 1996, 113.)

14 Myöhemmin tämä sisällöllinen määritelmä sai rinnalleen muodollisen määritelmän, joka ei suoraan luettele sex- ja gender-luokkien sisältämiä ominaisuuksia, vaan antaa ainoastaan kriteerin kyseiseen luokkaan kuulumiselle. Tässä määrittelyssä gender on laajentunut tarkoittamaan mitä tahansa sukupuolipiirteitä, olivatpa ne fysiologisia, mentaalisia tai käyttäytymispiirteitä, jotka määräytyvät yhteiskunnasta ja kulttuurista käsin. Sex viittaa tällöin niihin sukupuoliominaisuuksiin, joiden määräytymistä kuvaavat puhtaasti yksilöbiologiaa koskevat lainalaisuudet. (Heinämaa 1996, 113.) Yritettiinpä sukupuolet määrittää ainoastaan naiseksi ja mieheksi sosiaalisen tai biologisen - anatomisen, hormonaalisen tai geneettisen sukupuolen mukaan, siinä ei onnistuta jättämättä näiden luokkien ulkopuolelle lukuisia ihmisiä. Seuraavaksi tarkastelen sellaisia ihmisryhmiä, jotka eivät lukeudu täydellisesti länsimaisen kulttuurimme luokittelemiin nais- eivätkä miessukupuolisiin. Epäjatkuvuuden heidän sukupuolessaan voi aiheuttaa useat tekijät, joita käyn läpi hyvin pintapuolisesti. Lisäksi tarkastelen muutamia kulttuureja, joissa sosiaalisia sukupuolia on useampi kuin kaksi. 2.3 Sukupuolen kahtiajaon riittämättömyys Suomessa, kuten muuallakin maailmassa on ihmisiä, jotka eivät lukeudu yksiselitteisesti naisen eivätkä miehen sukupuoleen, vaan ovat jotakin siltä väliltä tai sekä että. Tämä voi johtua useista tekijöistä, kuten ristiriidasta anatomisen, psyykkisen ja sosiaalisen sukupuolen välillä, kuten tilanne on transsukupuolisilla. Kyse voi olla myös ristiriidasta sukupuolta määrittävien kromosomien, sukuelinten ja hormonaalisen sukupuolen välillä, kuten intersukupuolisilla eli hermafrodiiteilla. Intersukupuolisuus kuvataan tilaksi, joka on kulttuurissamme tiukasti määritellyn nais- ja miessukupuolen ulkopuolella. Intersukupuolisuus on kattokäsite, jonka alle lukeutuu monenlaisia sukupuolikehityksen häiriöitä ja sukuelin-

15 ten anomalioita. Suomenkielisessä tautiluokituksessa niitä ovat kaksineuvoisuus, valekaksineuvoisuus ja epäselvä sukupuoli, jotka eivät kuitenkaan kata kaikkia intersukupuolisuuden muotoja. Koska tutkimuskirjallisuudessa intersukupuolisuuden määrittelystä ei ole yksimielisyyttä, intersukupuolisuuden yleisyys vaihtelee eri lähteiden mukaan 0,1-2 % välillä. Intersukupuolisille on kuitenkin yhteistä se, että heidän ulkoiset sukuelimensä eivät ole yksiselitteisesti määritettävissä naisen eivätkä miehen elimiksi tai ne voivat olla ristiriidassa sukurauhasten tai kromosomien määrittämän sukupuolen kanssa. (Socada 2005, 3739 3740.) Koska näiden kaksineuvoisten syntymäsukupuolta ei pystytä tarkkaan määrittelemään ulkoisten sukuelinten tai kromosomien perusteella, päätöksen lapsen sukupuolesta tekee useimmiten lääkäri (Hannuksela & Tölli 1998, 17). Vaikka lapsen vanhemmilla on periaatteessa valta päättää lapsensa sukupuolesta ja mahdollisista sukuelimiin kohdistuvista kirurgisista toimenpiteistä, useimmiten lääkärin hienovaraisetkin hoitosuositukset ja mielipiteet vaikuttavat voimakkaasti hämmentyneisiin vanhempiin. Ja koska sen enempää lääkärit kuin vanhemmatkaan eivät pysty varmasti ennakoimaan, mikä intersukupuolisena syntyneen lapsen sukupuoli myöhemmin on, olisi kirurgisissa toimenpiteissä syytä olla mahdollisimman pidättyväinen. Väärien ratkaisujen ja uusintaleikkausten välttämiseksi suhtautuminen intersukupuolisten ihmisten hoitoon onkin muuttumassa. Yhä laajempaa kannatusta saa näkemys, jonka mukaan sukuelimiin kohdistuvia kosmeettisia interventioita tulee lykätä, kunnes intersukupuolinen itse haluaa hoitoa. (Socada 2005, 3742.) Sukupuolen ankaraa kahtiajakoa voidaan kyseenalaistaa myös niiden ihmisten kohdalla, joiden kokemus omasta sukupuolestaan ei vastaa heidän ruumiinsa sukupuolta. Nämä ihmiset eivät koe henkisesti olevansa oikeassa sukupuolessa, mikä voi johtua muun muassa hormonien vaikutuksesta. Esimerkiksi Moir ja Jessel (1991) ovat tutkineet hormonien vaikutusta eri sukupuolten kehittymiseen ja todenneet, että mieshormonit ovat ratkaiseva tekijä lapsen sukupuolen määrittymisessä. Jos geneettisesti XX-tyyppiä oleva naispuolinen alkio altistuu kohdussa mieshormoneille tarpeeksi aikaisessa vaiheessa, vauvasta syntyy poikavauvan näköinen. Ja jos geneettisesti XY-

16 tyyppiä oleva miespuolinen alkio jää ilman mieshormoneja, syntyvä vauva on tytön näköinen. Tilanne voi olla myös sellainen, että miespuolisella sikiöllä on sen verran mieshormoneja, että ne käynnistävät miessukuelinten kehityksen, mutta eivät riitä tuottamaan niitä miespuolisia lisähormoneja, joilla aivot kehittyisivät miehiseen malliin. Tällöin syntyvällä vauvalla on naiselliset aivot miehisessä ruumiissa. Samoin tyttösikiö voi altistua mieshormoneille, jolloin hänen aivoistaan kehittyy miehiset, vaikka hän syntyykin naisen ruumiiseen. (Moir & Jessel 1991, 32 35.) Toisin kuin sukupuolen kahtiajakoa ylläpitävässä kulttuurissamme, joissakin kulttuureissa sosiaalisia sukupuolia on useampia kuin kaksi (Huuska 1998, 112). Tällaisia useamman sukupuolen sisältäviä yhteisöjä löytyy vain muutamia tunnetuimpia mainitakseni - esimerkiksi Intiasta, Pohjois-Amerikasta ja Polynesiasta. Intiassa lienee maailman runsain kolmannen sukupuolen (third gender) joukko, hijrat, joita arvioidaan olevan viidestä kuuteen miljoonaa. Hijrat ovat biologiselta syntymäsukupuoleltaan pääasiassa miehiä, mutta heidän joukossaan on myös intersukupuolisina syntyneitä. Hijrat yhdistelevät naisten ja miesten sosiaalisia rooleja, sillä he ajavat partansa, puhuvat ja tupakoivat kuten miehet, mutta pukeutuvat asuinalueensa perinteisiin naisten vaatteisiin, kasvattavat hiuksensa pitkiksi sekä käyttävät koruja ja meikkiä kuten naiset. Osa hijroista on kastroitu, toisia ei, mutta yhteistä heille on se, että he eivät pidä itseään miehinä eivätkä naisina. (Suthrell 2004, 79.) Sen sijaan he katsovat muodostavansa kolmannen sukupuolen, joka on myös hyväksytty intialaisiin passihakemuksiin naisen ja miehen rinnalle vuonna 2005 (Wikipedia: The Free Encyclopedia 2007). Myös osan Pohjois-Amerikan intiaaneista katsotaan kuuluvan johonkin muuhun kuin nais- tai miessukupuoleen. Näistä sukupuoleltaan moninaisista ihmisistä käytetään yleisesti nimitystä berdatsi (berdache) tai kaksisieluinen (two-spirit). Eri heimoissa berdatseja kutsutaan kuitenkin eri nimillä ja joissakin heimoissa nais- ja mies-berdatseille on omat nimityksensä. Berdatsin alatermejä on paljon, sillä miespuolisia berdatseja on tutkittu elävän yli 155 heimossa ja naispuolisia berdatseja noin kolmasosassa noista heimoista. (Roscoe 2007.)

17 Berdatsit voivat olla siis anatomiselta sukupuoleltaan nais- tai miespuolisia, mutta heillä on taipumusta ilmentää vastakkaisen sukupuolen ominaispiirteitä. Yhteisössään heitä rohkaistaan elämään syntymäsukupuolensa rooliodotusten ulkopuolella ja omaksumaan täysin vastakkaisen sukupuolen sosiaalinen rooli. Esimerkiksi anatomialtaan miespuolinen berdatsi voi pukeutua naisten vaatteisiin, tehdä naisten töitä ja viettää aikaa naisten parissa yhtenä heistä. Lisäksi hän voi avioitua miehen kanssa ja osallistua heimon hengellisiin seremonioihin tavallisen naisen tavoin. Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat eivät siis määrittele sukupuolta ihmisten biologisten ominaisuuksien mukaan joko naiseksi tai mieheksi, vaan sukupuoli on jatkumo naisen ja miehen sosiaalisten roolien omaksumisen väliltä. Siksi heidän yhteisöissään sukupuoliluokkia voi olla kahden sijasta jopa neljä tai viisi. (Healthy Place 2000) Hijrojen tavoin joissakin polynesialaisissa yhteiskunnissa kolmantena virallisena sukupuolena naisen ja miehen rinnalla on fa afafine, johon lukeutuvat ovat biologisilta ominaisuuksiltaan miehiä, mutta olemukseltaan ja käyttäytymistavoiltaan naisellisia. Nämä fa afafinet ovat usein lisääntymiskyvyttömiä, mutta heitä ei halveksita tai syrjitä yhteiskunnassa, vaan he ovat tasavertaisia kahden muun sukupuolen edustajien kanssa. Lisäksi esimerkiksi Thaimaassa elää suuri joukko sellaisia ihmisiä, jotka eivät lukeudu tiukkoihin nainen/mies-sukupuoliluokkiimme. Nämä ihmiset ovat biologisilta ominaisuuksiltaan miehiä, mutta he ovat omaksuneet naisen sosiaalisen roolin (ladyboys) ja pitävät itseään naisena tai toisenlaisena naisena (a second kind of woman). (Wikipedia: The Free Encyclopedia 2007.) Myös muualla maailmassa on ollut läpi historian sellaisia ihmisryhmiä, joita voitaisiin nykytermistöllä siteerata kolmanneksi sukupuoleksi tai transihmisiksi. Perinteisen sukupuolidikotomian ylittävistä yhteisöistä Charlotte Suthrell (2004, 7) mainitsee Pohjois-Amerikan kaksisieluisten berdatsiintiaanien ja Intian hijrojen lisäksi Siperian ristiinpukeutuvat shamaanit ja Lähi-idän eunukit. Lisäksi hän kirjoittaa useiden Afrikan heimojen perinteisiin ja juhlallisuuksiin kuuluvista jaksoista, jolloin ihmiset pukeutuvat ja käyttäytyvät

18 vastakkaisen biologisen sukupuolen tavoin, mikä on täysin hyväksyttävää ja normaalia, eikä mitenkään huomiota herättävää tai paheksuttavaa. Nämä edellä kuvatut sukupuolen moninaisuuden muodot osoittavat sen, että vaikka ihmisten oletettuihin ominaisuuksiin perustuva sukupuolijako on yksi tehokkaimmista ihmiskunnan käyttämistä kahtiajaoista (Hyyppä 1996, 23), se on hyvinkin puutteellinen. Koska tämä kahtiajako on osoitettu sekä biologisen että sosiaalisen sukupuolen mukaan vaillinaiseksi, pitäisi sukupuolten muodostumisen ymmärtämistä jotenkin muuttaa tai laajentaa. Judith Butler tarjoaa sukupuolten muodostumisesta mielenkiintoisen näkemyksen, joka poikkeaa täysin sukupuolen paikantamisesta johonkin biologiseen alkuperään tai sukupuolen sosiaaliseen olemukseen. Hän nimittäin painottaa sukupuolen performatiivista luonnetta luonnollisen ydinsukupuolen löytämisen sijaan. 2.4 Judith Butler ja sukupuolen performatiivisuus Judith Butler on vuonna 1956 syntynyt angloamerikkalainen poststrukturalistisen feminismin johtava teoreetikko, joka on ollut maassamme 1990-luvun lopusta lähtien yksi eniten lainatuimmista ajattelijoista niin naistutkimuksen, kulttuurin tutkimuksen kuin feministisen politiikan tutkimuksenkin parissa (Nieminen 2004b, 292). Poststrukturalismilla viitataan väljässä merkityksessä kielen määräävyyteen merkitysten tuotannossa ja valmiisiin rakenteisiin, jotka pakottavat yksilöä tietynlaiseksi (Kaskisaari 2000, 9). Tämä näkyy Butlerin genealogiaan ja performatiivisuuteen viittaavassa näkemyksessä, jonka mukaan yksilön sukupuoli muodostuu performatiivisuuden eli subjekteja tuottavan toiminnan kautta. Tutkielmani kannalta tämä ajattelutapa on mielekäs siksi, että se auttaa ymmärtämään sukupuolen moninaisuutta. Butlerin kuuluisin ajatus sukupuolen luonteesta ja sukupuolisuudesta on se, että sukupuoli ei palaudu naisen ja miehen väliseen ruumiilliseen eroon eikä mihinkään alkuperään, koska sukupuoli ei ole olemista vaan tekemistä (Pulkkinen 2000, 43). Hänen mukaansa sukupuoli ei ole pysyvä ja selkeästi määri-

19 tettävissä oleva ominaisuus, vaan se on performatiivi, jota tuotetaan sosiaalisissa käytännöissä, diskursseissa ja instituutioissa toistamalla tiettyjä sääntöjä ja normeja (Butler 1993, 12; Nieminen 2004b, 292). Näin ollen sukupuoli rakentuu diskursiivisesti, sellaisin ruumiillisin teoin, jotka ovat kulttuurisesti mahdollisia ajatella ja tulkita (Ojajärvi 2004, 256). Näitä kulttuurisesti vakiintuneita tekoja ja eleitä, joilla sukupuolta suoritetaan, ovat esimerkiksi tietynlainen puhe- ja kävelytyyli, tuntemisilmaisut, koristautuminen ja ruumiin muokkaaminen (Pulkkinen 2000, 52 53). Butler oivalsi sukupuolen performatiivisuuden katsellessaan drag-esityksiä homobaarissa, jolloin hän huomasi, kuinka naista esittävä mies voi olla paljon feminiinisempi kuin hän itse pystyy naisena olemaan, tai edes haluaisi olla (Nieminen 2004a, 102). Tämän oivallettuaan Butler alkoi kehitellä ajatusta siitä, että sukupuoleen ei synnytä, vaan sukupuolet tuotetaan jokapäiväisten samaistumisten, nimeämisten, luokittelujen ja halun suuntaamisen kautta (Paasonen 2005, 66). Butlerin mukaan sukupuoli rakentuu siis jatkuvasti toistettavissa kielellisissä ja kulttuurisissa representaatioissa (Vänskä 2005, 18), eikä näin ollen ole synnynnäinen ja muuttumaton ominaisuus, joka olisi selitettävissä biologian kautta tai anatomian pohjalta. Diskurssi, jolla tarkoitetaan kieltä rakenteena, kielellisenä käytäntönä ja tietoalueena, on sidoksissa valtaan ja vallankäyttöön (Auvinen & Einemäki 1990, 9). Tämä tulee esille niissä puhetavoissa ja käytännöissä, joilla ihmisiä ja ilmiöitä luokitellaan eri kategorioihin. Näiden diskurssien käyttäminen ja toistaminen muodostavat erotteluja, jotka tuottavat kohteensa asettamalla ne erilaisiin paikkoihin ja asemiin. (Juvonen 2002, 28.) Näin myös nainen ja mies rakentuvat diskursseissa eri paikoille omaksuen erilaiset asemat (Auvinen & Einemäki 1990, 1). Vaikka subjekteja tuotetaan kielen avulla, tuottaminen edellyttää toimintaa ja toiminnan ruumiillisuutta. Performatiivisuudella Butler ei tarkoitakaan pelkkää kielellistä tekoa, vaan toimintaa, joka subjektin ilmaisuna myös tuottaa subjektia pakottamalla yksilöä tietynlaiseksi toistamalla jo olemassa olevia subjektin rakenteita. (Butler 2004, 198 199; Kaskisaari 2000, 9.) Näin ollen pu-

20 heella on Butlerin mukaan tuottava voima. Se ei ainoastaan kuvaa todellisuutta tai väitä jotain, vaan samalla tuottaa jonkin teon. (Ojajärvi 2004, 259.) Performatiivisuus viittaa siis diskursiivisen vallan kykyyn saada toistuvien nimeämisten kautta aikaan erilaisia vaikutuksia vallan kentässä (Petäjäniemi 1997, 255). Näillä toistoilla ei kuitenkaan tarkoiteta vapautta valita tuotettava subjekti, kuten sukupuoli, mielensä mukaan. Sen sijaan performatiivisuudessa kysymys on siitä, kuinka toimia siinä paikassa, johon on joutunut. Performatiivisuus ei ole siis radikaali valinta eikä vapaaehtoisuutta, eikä sitä voi palauttaa pelkäksi olemisen tyyliksi. (Kotz & Butler 1995, 264.) Performatiivisuuden rinnalla Butlerin sukupuoliajattelussa on vahvasti esillä Michel Foucault lta omaksuttu genealoginen lähestymistapa, jossa totuutta ja tietoa ihmisestä tavoittelevat diskurssit hahmottuvat yhteiskunnallisina valtakäytäntöinä (Valtonen 2004, 217). Genealogian mukaan sukupuolella, kuten muillakaan rakentuneilla ilmiöillä, ei ajatella olevan aitoa ylihistoriallista ydintä eli essentiaa (Juvonen 2002, 28 29). Tämä on vastakkainen näkemys substanssin metafysiikalle, jonka teorioiden mukaan subjekteilla oletetaan olevan sisäsyntyinen, kiinteä ja pysyvä olemus (Petäjäniemi 1997, 247). Genealogisen näkemyksen mukaan meille nyt tietynlaisena asiana näyttäytyvä ilmiö on muodostunut yhdeksi asiakokonaisuudeksi historian saatossa, eikä sillä ole alkuperäistä muotoa. Näin ollen koko ihminen sukupuolineen ja haluineen on myös historiallisten prosessien tulosta. (Valtonen 2004, 217.) Tähän nojautuen Butler kehottaakin tarkastelemaan sukupuolikysymyksissä sitä, miten sukupuoli asiana on rakentunut itsestään selvästi olemassa olevalta näyttäväksi sen sijaan, että etsittäisiin sukupuolelle perustaa tai alkuperäistä tilaa (Pulkkinen 2000, 48). Alkuperän tutkimisen asemesta genealogia tarkastelee ilmiöitä vallan aikaansaannoksina (Butler 1993, 34). Vallalla ei genealogiassa tarkoiteta hierarkkista tai pysyvää valtaa, vaan sen ajatellaan olevan päättymätöntä kamppailua, joka jatkuvasti kääntää ja muuttaa voimasuhteita. Valta ei ole erityisesti kenenkään hallussa, vaan se kietoutuu niihin suhteisiin, joiden mukaisesti koko yhteiskunta jäsentyy. Alistavuuden lisäksi valta voi olla tuottavaa, minkä vuoksi vallan katsotaan pikemminkin tuottavan kuin hallitsevan todellisuutta.

21 Näin valta tuottaa omien tarpeidensa mukaista totuutta, joten totuus on valtaa hyvin käytännöllisessä mielessä. (Valtonen 2004, 218 220.) Esimerkiksi kasvatus- ja koulutusinstituutiot ovat merkittävä osa niitä vallan käytäntöjä, joissa sukupuolia tuotetaan ja ylläpidetään paitsi tiedostetusti, myös tiedostamattomasti. Kouluissa sukupuolta rakennetaan, luetaan ja tulkitaan puheessa, teksteissä, vaatteilla ja ruumiillisuutena (Palmu 1999, 182). Kulttuurisena konstruktiona sukupuoli ilmenee kaksijakoisena myös koulun käytännöissä, opetussuunnitelmissa, opetuksessa ja oppimateriaaleissa, jolloin se ilmenee tietynlaisena ryhmäominaisuutena. Näin sukupuolen mukaisia roolijakoja uusinnetaan koulutuksen käytännöissä piiloisesti. (Vuorikoski 2003, 142.) Jos kasvattajien, vanhempien ja opettajien, valta tuottaa muunkinlaisia sukupuolia kuin naisellisia naisia ja miehisiä miehiä saataisiin tiedostetummaksi, kulttuurissamme vallitsevaa kahden sukupuolen tuottamismallia olisi mahdollista laajentaa. Esimerkiksi ottamalla sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus osaksi kouluopetusta, annettaisiin tilaa erilaisuuden näkymiselle ja tarjottaisiin myönteisiä malleja niille nuorille, joiden identiteetti ei rakennu perinteiseksi heteroseksuaaliseksi naiseksi tai mieheksi (Lehtonen 1999, 223). Kun sukupuolet ymmärretään vallan aikaansaannoksina, ne voidaan käsittää huomattavasti laajemmin kuin biologisina olentoina, jolloin myös sukupuolen moninaisuuden ymmärtäminen olisi helpompaa. Kuitenkin niin sanottu normalisoiva valta pyrkii paljastamaan kaiken sukupuolisen moninaisuuden ja palauttamaan sen heteroseksuaalisen hegemonian kenttään. Foucault n mukaan poikkeavuuksia problematisoivia normaaliuden tuomareita onkin kulttuurissamme kaikkialla: lääkäreissä, opettajissa ja sosiaalityöntekijöissä. (Valtonen 2004, 221.) Koska Butlerin mielestä sekä biologinen että sosiaalinen sukupuoli ovat tietyn järjestävän vallan aikaansaannoksia, hän ei pidä mielekkäänä paljon käytettyä erottelua biologisen ja sosiaalisen sukupuolen välillä (Nieminen 2004b, 293). Hänen mukaansa biologinen sukupuoli voidaan nähdä kulttuurisesti rakentuneena samalla tavalla kuin sosiaalinen sukupuolikin. Sen vuoksi hän

22 pitää epäoleellisena feminististä teoriaa sex/gender-kahtiajaosta, jossa biologinen sukupuoli esitetään oikeana ja aitona sukupuolen perustana, jolle sosiaalinen sukupuoli rakentuu. (Ojajärvi 2004, 258.) Sillä, että biologiselta sukupuolelta kielletään sen asema alkuperänä esittäen se käytäntöjen tuotoksena, Butler on saanut aikaan valtavan mullistuksen sukupuolinäkemysten tarkastelussa. Hänen mukaansa siis biologistakin sukupuolta on pidettävä ainoastaan välineenä sukupuolitetun todellisuuden tuottamisessa. (Pulkkinen 1998, 175 176; 1993, 299.) Se, miten sukupuoli ymmärretään, määrittelee myös sen, mikä ylipäänsä hyväksytään sukupuoleksi. Butlerilaisittain ajateltuna ei ole olemassa mitään luonnollista ydinsukupuolta, vaan sukupuoli on heteroseksuaalisen normin muovaama instituutio, joka pyrkii säätelemään sen rajoja koettelevia muita seksuaalisuuden ilmaisuja. Koska sukupuoli jäsennetään länsimaisessa kulttuurissa heteroseksuaalisen hegemonian mukaisesti, tavallisin sukupuolten teko olettaa biologisen ja sosiaalisen sukupuolen vastaavan toisiaan ja seksuaalisen halun kohdistuvan vastakkaiseen sukupuoleen. Tällöin kulttuurisen ymmärrettävyyden ulkopuolelle jäävät kaikki ne ihmiset, joiden biologinen ja sosiaalinen sukupuoli eivät muodosta jatkumoa ja ne, joiden seksuaalinen halu ei kohdistu kaksijakoisen sukupuolioletuksen mukaisesti toiseen sukupuoleen. (Ojajärvi 2004, 258 260.) Seuraavaksi tutustun lähemmin näihin heteroseksuaalisen matriisin ulkopuolelle jääviin ihmisryhmiin.

23 3. HETEROSEKSUAALISEN MATRIISIN ULKOPUOLELLA 3.1 Heteroseksuaalinen matriisi Judith Butler nimittää heteroseksuaaliseksi matriisiksi sitä diskursiivista tietovaltaa, joka toimii normatiivisen, luonnollisen sukupuolen ja seksuaalisuuden tuottajana. Tämä valta jakaa ruumiit kahteen sukupuoleen, liittää niihin halun toiseen sukupuoleen ja yhdistää tämän biologisseksuaalisen yhdistelmän tiettyyn sosiaaliseen rooliin. Heteroseksuaalinen matriisi tuottaa siis kahdenlaisia ihmisolioita: biologisesti miehisiä ruumiita, joilla on seksuaalinen halu naisia kohtaan ja miehen sosiaalinen rooli, sekä biologisesti naispuolisia ruumiita, joilla on seksuaalinen halu miehiä kohtaan ja naisen sosiaalinen rooli. (Pulkkinen 1998, 177 180.) Tämä heteroseksuaalisen matriisin mukainen kaksijakoisuus ja heteroseksuaalisuuden taustaoletus vaikuttavat vahvasti ihmisten tapaan jaotella itsensä ja toiset ihmiset naisiksi ja miehiksi (Butler 1993, 12). Kuitenkin, kun sukupuoli ja seksuaalisuus nähdään genealogisen näkemyksen valossa vallan tuottamiksi, on mahdollista kyseenalaistaa nämä kulttuurissamme vallitsevat naisen ja miehen tuottavat performatiivit eli heteroseksuaalisen matriisin luomat sukupuolijaot ja niihin liitetyt seksuaaliset halut. Tämä johtuu siitä, että vaikka sukupuolta suorittavilla performatiiveilla on tuottava ja aikaansaava voima, tätä voimaa voidaan vastustaa (Kaskisaari 2000, 9) toistamalla näitä olemassa olevia rakenteita toisin. Tämä mahdollistaa myös sen, että vallitsevia sukupuolia ja seksuaalisuuksia voi olla muitakin kuin heteronormatiivisen ajattelutavan mukaiset naiset ja miehet, sillä nainen ja mies voivat asettua sosiaalisissa käytännöissä ja diskursseissa johonkin feminiinisyyden ja maskuliinisuuden välimaastoon. Tämä johtuu siitä, että termit feminiininen ja maskuliininen eivät viittaa mihinkään lopullisiin ja muuttumattomiin ominaisuuksiin, jotka olisivat olemassa itsenäisesti. Sen sijaan ilman käsitettä feminiininen ei olisi myöskään käsitettä maskuliininen, sillä nämä muodostuvat toisilleen vastakohtapareina. (Salo 1999, 259.)

24 Heteroseksuaalisen matriisin ulkopuolelle jäävät kaikki sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen edustajat, sillä joku osa-alue heidän ruumiillisuuden, halun kohteen ja sosiaalisen roolin yhtälössä ei ole heteroseksuaalisen matriisin muodostaman normaaliuden mukainen (Kaskisaari 2000, 9). Butler on sukupuolen ja seksuaalisuuden tutkimuksessaan kiinnostunut myös näistä heteroseksuaalisen matriisin ulkopuolelle asettuvista subjekteista, sillä hän on pohtinut sukupuolen sosiaalista rakentumista erillään biologisesta sukupuolesta. Vaikka Butlerin tarkoitus ei ole kehitellä teoreettisesti kaikkia sukupuolten välivaihtoehtoja, hän on miettinyt teoreettisesti niitä muunnelmia, jotka ovat jo olemassa, mutta määrittyvät dikotomisessa sukupuoliajattelussa mahdottomiksi. (Ojajärvi 2004, 260 261.) Heteroseksuaalisen matriisin ulkopuolelle jäävien tarkasteluun keskittyneenä Butleria pidetään yhtenä queer-teorian keskeisenä kehittäjänä. Hänen vuonna 1990 kirjoittamansa kirja Gender Trouble: Feminism and the Subversion of Identity avasi queer-teorialle olennaisen diskursiivisen kentän, jolla queertutkijat ovat toimineet siitä lähtien. (Tuhkanen 2005, 5.) Queer-termi on englanninkielinen ja sillä on useita suomennoksia kuten outo, omituinen, kummallinen, epäilyttävä, hämäräperäinen, tärähtänyt ja homo. Lisäksi se voi tarkoittaa verbejä pilata, tärvellä ja panna hankalaan tilanteeseen. (Hurme, Pesonen & Syväoja 2001, 979.) Tämä alkuperältään halventava termi otettiin uudelleen käyttöön poliittisen aktivismin ja tutkimuksen kentillä 1990-luvulla, jolloin se suomennettiin positiiviseksi identifikaatioksi heterovirrasta poikkeavan halun määrittämisessä (Vänskä 2005, 16). Vaikka queer-teorian juurien voidaan ajatella olevan homo- ja lesbotutkimuksessa sekä feminismissä, queer-teorian katsotaan alkaneen vakiintua institutionaalisesti vasta Butlerin kirjoitusten myötä 1990-luvulla. Butler loi nimittäin queer-teorialle homoseksuaalisuutta laajemman merkityksen, joka koskee yksilön sukupuoleen ja seksuaali-identiteettiin liittyviä näkemyksiä ja asenteita. Näiden näkemysten mukaan jokaisen yksilön aiemmin hyvin vakaana ja pysyvänä pidetty - sukupuoli onkin häilyvä (Nieminen 2004b, 293). Näin ollen ihmisiä ei voi pitää automaattisesti perinteisen kahtiajakoajattelun mukaisina heteroseksuaalisen matriisin tuottamina naisina ja miehinä haluineen ja sosi-

25 aalisine rooleineen, vaan heidän lisäkseen on olemassa erilaisia sukupuolija seksuaalivähemmistöjä. 3.2 Seksuaalivähemmistöt Koska sukupuolisuus ja seksuaalisuus liittyvät kiinteästi toisiinsa, niiden eri ilmentymät voivat sekoittua helposti keskenään. Ne ovat kuitenkin toisistaan riippumattomia siinä mielessä, että sukupuoli-identiteetistä ei automaattisesti voi päätellä seksuaali-identiteettiä tai päinvastoin. Kuten edellä olen todennut, kulttuurissamme ihmisyys on totuttu ymmärtämään ja tulkitsemaan sukupuolisidonnaisesti eli jakamalla ihmiset kahteen vastakkaiseen luokkaan. Näihin luokkiin liitetään tietyt piirteet ja ominaisuudet sekä useimmiten käsitys näiden seksuaalisesta halusta vastakkaista sukupuolta olevaa ihmistä kohtaan. Sukupuolioletukseen sisältyy länsimaissa luonnollistettu normatiivinen oletus heteroseksuaalisuudesta, naisen ja miehen välisestä rakkaudesta ja eroottisesta halusta. (Charpentier 2001, 23.) Elämme siis kulttuurissa, joka on paitsi sukupuolittunut, myös läpeensä seksualisoitu heteroseksuaalisen järjestyksen mukaisesti (Kaskisaari 1998, 278). Ronkainen kirjoittaa osuvasti seksuaalienemmistönä maailmalla olevasta heteroseksuaalisuudesta: "Heteroseksuaalisuus ei ole oikeastaan seksuaalinen identiteetti vaan itsestäänselvyys. `Kaikki ovat heteroita jopa siinä määrin, että puhuessamme rakkaudesta ja seksuaalisista suhteista meidän ei tarvitse laittaa sanaa hetero näiden eteen. Heterous on oletusarvo, normaliteetti, tausta, jota emme edes huomaa, mutta jonka suhteen lesborakkaus tai biseksuaalisuus erottuu. (Ronkainen 1997, 36.) Heteronormatiivisuudella tarkoitetaan siis yhteiskunnassamme vallitsevaa sosiaalista järjestystä ja pakottavaa symbolista valtaa, jonka mukaan heteroseksuaalisuus näyttäytyy oikeana, hyväksyttävänä ja normaalina seksuaalisuuden muotona (Vänskä 2005, 15). Tähän liittyvät kaikki sellaiset instituutiot, rakenteet ja käytännön asenteet, joiden kautta heteroseksuaalisuus ra-