Katsaus suomalaisten turvallisuusasenteisiin

Katsaus suomalaisten turvallisuusasenteisiin Suhtautuminen rikoksiin, väkivaltaan ja tapaturmiin sekä niiden ehkäisyyn Korkeakouluharjoittelija Aura Kostiainen 2.8.2010 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto Haittojen ehkäisemisen ryhmä Sosiaali ja terveysministeriö

1 Johdanto... 3 2 Pelot, riskien arviointi ja turvallisuudentunne... 5 2.1 Väkivalta ja rikokset... 7 2.2 Tapaturmat ja onnettomuudet... 12 3 Turvallisuuden edistäminen ja riskeihin varautuminen... 16 3.1 Väkivalta ja rikokset... 17 3.2 Tapaturmat ja onnettomuudet... 18 3.2.1. Asenteet... 18 3.2.2 Toiminta... 21 4 Johtopäätökset... 24 Kirjallisuus ja lähteet... 27 2

1 Johdanto Tämän katsauksen tarkoituksena on selvittää, millaisia tuloksia tutkimusten avulla on saatu suomalaisten suhtautumisesta rikoksiin ja väkivaltaan sekä tapaturmiin ja onnettomuuksiin. Katsauksen avulla yritän muodostaa jonkinlaista yleiskuvaa suomalaisten turvallisuusasenteista ja niiden kehittymisestä: peloista, riskien arvioinnista ja suhtautumisesta haittojen ehkäisykeinoihin sekä riskeihin varautumiseen. Turvallisuus on niin laaja käsite, että sen kaikkia ulottuvuuksia on tällaisessa lyhyessä katsauksessa mahdotonta tavoittaa. Siksi aihe on rajattu nimenomaan rikoksiin ja väkivaltaan sekä tapaturmiin kohdistuviin asenteisiin ja pelkoihin. Turvallisuus on käsitteenä jatkuvan poliittisen kamppailun kohteena. Toisen turvallisuuden edistäminen voi aiheuttaa toiselle turvattomuutta. Tällöin on olennaista, kuka pääsee määrittelemään, mikä on turvallista ja kenen turvallisuus on etusijalla. 1 Näin ollen turvallisuuden määritelmästä ei vallitse yksimielisyyttä, vaan se voidaan nähdä esimerkiksi valtion, yksilön, valtaväestön, vähemmistöjen, organisaatioiden, kansainvälisen yhteisön tai yhteiskuntatutkijan näkökulmasta. Yhteiskuntatutkija voi nähdä esimerkiksi tuloerot turvallisuusriskinä, koska ne heikentävät yhteiskunnan vakautta, kun taas yksittäisen ihmisen näkökulmasta turvallisuusriskinä voivat olla vähemmistöt tai liian lievät rangaistukset. Järjestyslain perusteluissa turvallisuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmiset voivat pelkäämättä ja toisten estämättä käyttää heille kuuluvia perusoikeuksia, kuten oleskelua ja liikkumista yleisillä paikoilla. 2 Psykologisesta näkökulmasta turvallisuus on samanaikaisesti sekä yksilön tarve että tunne: inhimillinen peruspyrkimys, jonka toteutumattomuuden mahdollisuus johtaa turvattomuuden kokemukseen. Turvattomuus on psyykkinen kokemus, joka ilmenee pelkoina, psykosomaattisena oirehdintana ja huolestuneisuutena. Turvallisuus ja turvattomuus ovat yksilölle varmuutta ja epävarmuutta hyvän jatkuvuudesta. 3 Turvallisuuden ydin löytyy vieraan pelosta ja pyrkimyksestä varmuuteen, jotka yhdistettynä tuottavat tutun ja hallitun elämän (tunteen). 4 Turvallisuuden voi jakaa subjektiiviseen ja objektiiviseen ulottuvuuteen, joista edellinen tarkoittaa yksilön kokemaa turvallisuudentunnetta, jälkimmäinen taas tosiasiallista riskiä joutua rikoksen tai onnettomuuden uhriksi. Objektiivista turvallisuutta on kuitenkin varsin vaikeaa mitata, sillä esimerkiksi vain pieni osa rikollisuudesta tulee poliisin tietoon. 5 Turvallisuuden voi jaotella edelleen tahattomasti aiheutuneisiin vahinkoihin liittyvään turvallisuuteen (vrt. englannin kielen safety) sekä tahallisesti aiheutettuihin vahinkoihin, kuten väkivaltaan liittyvään turvallisuuteen (vrt. security). 1 Laitinen 2008. 2 Suominen 2009, 2 3. 3 Niemelä 2000, 21 24. 4 Laitinen 2008. 5 Suominen 2009, 3. 3

Turvallisuus psyykkisenä kokemuksena vaikuttaa esimerkiksi siihen, mitkä asiat koetaan pelottaviksi ja miten turvallisuuden edistämiseen suhtaudutaan. Esimerkiksi Christien mukaan ihmisten välinen sosiaalinen etäisyys vaikuttaa merkittävästi rikoksista annettavien rangaistusten ankaruuteen: kun on mahdollista kuvitella itsensä toisen henkilön paikalle, samastua tähän, rangaistukset ovat todennäköisemmin lievempiä. 6 Hille Koskelan mukaan pelkokierre syntyy, kun ihmiset uskovat ja uskottelevat toisilleen erilaisten tapahtumien ja tilanteiden olevan vaarallisempia kuin ennen, vaikka mitään olennaista muutosta ei ole tapahtunut. 7 Tässä selvityksessä tarkastelen turvallisuutta enimmäkseen yksilöiden näkökulmasta subjektiivisena turvallisuutena, mutta vertaan sitä myös todelliseen tilanteeseen. Selvityksen pääsisältö jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäinen käsittelee turvallisuudentunnetta, pelkoja ja riskien arviointia security safety jaottelun mukaisesti väkivaltaan ja rikoksiin sekä tapaturmiin ja onnettomuuksiin eriteltynä. Toisessa osassa tarkastelen turvallisuusasenteita, suhtautumista onnettomuuksien ehkäisyyn ja riskeihin varautumista niinikään security safetyjaon mukaisesti. Lopuksi yritän koota yhteen saamiani tuloksia ja analysoida niitä syvemmin. Oheinen kuvio havainnollistaa tämän selvityksen lähtökohtia. Haittojen luonne Turvallisuuden luonne Subjektiivinen (pelot, asenteet, riskien arviointi) Objektiivinen (toteutuneet rikokset, väkivalta ja tapaturmat) Tahallisesti aiheutetut vahingot (security) Tahattomasti aiheutuneet vahingot (safety) Security turvallisuuteen liittyvä väkivalta on rikosuhritutkimuksissa määritelty perinteisesti nimenomaan rikoksena, jossa lähtökohtana on fyysisen väkivallan, siis lähinnä pahoinpitelyjen ja seksuaalirikosten, niiden yritysten ja väkivallalla uhkaamisen kohteeksi joutuminen. On kuitenkin sopimuksenvaraista, millaista käyttäytymistä pidetään väkivaltaisena. Väkivaltaa kohdataan paitsi suoraan itseen kohdistuvana, myös silminnäkijöinä tai viestimien välityksellä. Rikosoikeudellisiin toimenpiteisiin ei ryhdytä tapauksissa, joissa tekijäksi epäilty on alle 15 vuotias. Kaikkia väkivallan muotoja ei siten välttämättä määritellä rangaistaviksi rikoslaissa tai muussa lainsäädännössä. 8 Safety turvallisuuteen liittyvän tapaturman taas voi nähdä kaksivaiheisena kokonaisuutena, johon kuuluu sekä itse tapahtuma eli onnettomuus että seuraukset, eli henkilövahingot vamman tai kuoleman muodossa ja aineelliset vahingot. 9 Tapaturmiin liittyvät pelot ja asenteet saattavat siis liittyä sekä itse tapahtumaan, että sen seurauksiin. Usein on ongelmallista, että itse onnettomuuden sattuminen saatetaan kokea jännittäväksi, vaikka sen vakavat seuraukset olisivatkin periaatteessa tiedossa. Näin ollen riskialtis käyttäytyminen ei välttämättä 6 Christie 1993, 39. 7 Koskela 2009. 8 Ellonen, Kääriäinen, Salmi ja Sariola 2008, 25 26. 9 Råback 2010. 4

ole seurausta tiedon puutteesta, vaan itse tapahtuman jännittävyys kumoaa pelot sen seurauksista. Turvallisuuden tai turvattomuuden kokemus voi olla seurausta monenlaisista syistä, ja safety security jaottelu tahallisen vahingoittamisen ja onnettomuuksien kautta ilmaistuna on varsin mekaaninen. Negatiivisesti (fyysisten) haittojen kautta lähtevästä ajattelusta ei tule ilmi esimerkiksi yhteisöön kuulumiseen tai siitä poissulkemiseen liittyvä ns. ihmissuhdeturvallisuus tai jokapäiväiseen toimeentuloon liittyvä turvallisuus. Sen kautta ei voi myöskään hahmottaa turvallisuuteen liittyviä valtasuhteita tai kontrollin käyttöä vallan tai turvallisuuden saavuttamiseksi. Myöskään turvallisuuden monimutkainen suhde muihin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, kuten syrjäytymiseen tai hyvinvointiin ei tule jaottelussa otetuksi huomioon. Tämän lyhyen selvityksen tarkoituksiin jaottelu kuitenkin sopii, sillä tarkoituksena on selvittää nimenomaan rikoksiin ja väkivaltaan sekä tapaturmiin ja onnettomuuksiin liittyviä turvallisuusasenteita. Pyrin kuitenkin ottamaan laajemman näkökulman huomioon aina, kun se sopii selvityksen tarkoituksiin. Myös molempien päälukujen alussa käsittelen turvallisuutta hieman laajemmin. 2 Pelot, riskien arviointi ja turvallisuudentunne Turvallisuuden ja turvattomuuden kokemisesta voidaan saada tietoa monin tavoin. Yleisimpiä tapoja ovat erilaiset kysely ja haastattelututkimukset, mutta esimerkiksi lasten ja nuorten kohdalla kokemuksen tavoittamiseen voi käyttää ainekirjoituksia, valokuvia, tarinatyöpajoja tai draamaryhmiä. Turvallisuuden kokeminen vaihtelee suuresti sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan. Aikuisista erityisesti väkivaltaa nähneet tai kokeneet, naiset ja kaupungissa asuvat kokevat olonsa turvattomaksi. Lapsissa ja nuorissa turvattomuutta herättävät pimeys, sääntöjen puute, yksinolo, päihteet ja konkreettiset arjen asiat. Turvallisimmaksi olonsa kokevat ne henkilöt, joilla on paljon sosiaalisia siteitä ja jotka luottavat toisiin. Pohja luottamukselle ja turvallisuudelle muodostuu jo lapsuudessa. Poliisin ylijohto selvitti vuonna 2009 suomalaisten turvallisuusasenteita ja huolia kyselytutkimuksella. Tutkimuksesta käy ilmi, että turvallisuuden kokeminen vaihtelee suuresti eri väestöryhmien keskuudessa. Tutkimuksen mukaan naisista lähes puolet koki turvattomuutta kävellessään yksin asuinkuntansa keskustassa myöhään viikonloppuiltaisin, kun miehillä vastaava osuus oli vain 20 %. Ikäryhmistä taas turvattomuutta kokivat eniten 20 24 vuotiaat sekä yli 60 vuotiaat. Ystäviään ja sukulaisiaan usein tapaavat ja toisiin ihmisiin luottavat sen sijaan kokivat huomattavasti muita vähemmän turvattomuutta. Turvallisuus on yleisesti suurempaa maaseudulla kuin suurissa kaupunkikeskuksissa. Kainuussa ja Itä Suomessa asuvista yli 70 % (Mikkelin ja Lappeenrannan alueella jopa noin 80 %) koki olonsa turvalliseksi tai melko turvalliseksi kävellessään viikonloppuiltaisin yksin asuinalueensa keskustassa, kun taas Uudellamaalla, Helsingissä ja Oulussa olonsa turvalliseksi koki vain noin 50 60 % kansalaisista. 10 10 Suominen 2009, 6 9. 5

Omaan elämään liittyvistä huolenaiheista eniten huolestuttivat vakava sairastuminen, työttömyys ja taloudelliset ongelmat, joista vähintään melko huolestuneita oli noin 40 %. Etenkin työttömyys ja taloudelliset ongelmat huolestuttivat huomattavasti enemmän, kuin vuonna 2006, joskaan eivät radikaalisti enemmän kuin vuonna 2003. 11 Yhteiskuntaan liittyvistä huolenaiheista työttömyys huolestutti eniten kysytyistä aiheista, ja siitä melko tai erittäin huolestuneiden osuus oli kasvanut 61 prosentista 78 prosenttiin. Myös huoli huumausaineiden käytöstä (69 %), ihmisten syrjäytymisestä (66 %) ja alkoholin kulutuksesta (63 %) oli selvästi kasvanut. Huoli rikollisuudesta oli vain hivenen kasvanut, mutta se oli silti yksi suurimmista huolenaiheista, sillä 69 % oli siitä melko tai erittäin huolestunut. Liikennekäyttäytymisestä kannettu huoli oli sitä vastoin pienentynyt, mutta siitä melko tai erittäin huolestuneita oli edelleen 61 %. 12 Asuinkuntaan liittyvistä huolenaiheista eniten vastaajia huolestutti terveyspalvelujen saatavuus (57 % melko tai erittäin huolestunut), seuraavaksi eniten poliisipalvelujen, pelastustoimen palvelujen sekä sosiaalipalvelujen saatavuus (37 39 % melko tai erittäin huolestunut). Katuväkivalta huolestutti myös jonkin verran, ja 35 % vastaajista oli siitä melko tai erittäin huolestunut. 13 Tutkijoiden mukaan toimeentuloon liittyvien huolten lisääntymisessä heijastuu selvästi laman aiheuttama huoli tulevaisuudesta. 14 Myös rikollisuuteen, väkivaltaan ja huumausaineiden käyttöön liittyvien huolen kasvun voi nähdä yhteydessä lamaan. 15 Päijät Hämeen turvallisuussuunnitelman yhteydessä kartoitettiin lasten ja nuorten pelkoja ja turvallisuuskäsityksiä monin eri tavoin. Lapsen oikeuksien päivänä Lahdessa tehdyn kyselyn mukaan nuoren vastauksissa nousivat esiin muun muassa perheväkivallan keskellä elävien lasten suojelu, oikeus vanhempien rakkauteen, oikeus turvalliseen ja lämpöiseen kotiin, oikeus opetukseen ja leikkiin, huoli yksinäisyydestä, oikeus onnellisuuteen ja hyvään oloon, nuorten keskinäisen tuen tärkeys sekä huoli lapsiprostituutiosta ja lapsikaupasta. Lahtelaisen koulun 13 15 vuotiaat oppilaat kirjoittivat lyhyitä kirjoitelmia turvallisesta perhe elämästä. Kirjoituksissa tuli ilmi, että pelkästään väkivallan puuttuminen ei riitä turvalliseen perheelämään, vaan turvallisuus syntyy toiminnasta ja teoista, joista välittyy huolenpito, arvostus, luottamus ja kunnioitus muita perheenjäseniä kohtaan. Vapaa ajan turvallisuutta kartoitettiin kyselyllä yläkoulun oppilaskunnan edustajille ja nuorisotiloissa käyville nuorille. Kyselyn perusteella nuoret pitivät asuinaluettaan varsin turvallisena, mutta kauppakeskukset, lähibaarit ja niiden lähialueet koettiin turvattomiksi erityisesti pimeällä. Myös erityisesti keskustoissa liian nopeasti ajavat autot sekä muutamat liikennealueet koettiin pelottaviksi. Internetissä surffailu koettiin myös turvalliseksi, vaikka vaaroista oltiinkin tietoisia. Nuorten mukaan turvallisuutta lisäsivät aikuisten läsnäolo, säännöt ja päihteettömyys. Toisin kuin aikuisilla, myös poliisien ja järjestyksenvalvojien lisäämisen katsottiin parantavan turvallisuutta. Myös nuorten elämänhallintataitoja, mielen hyvinvointia ja luokkien ilmapiiriä parantamaan pyrkineen Pulinapaja hankkeen yhteydessä havaittiin, että ai 11 Suominen 2009, 32 34. 12 Suominen 2009, 36 37. 13 Suominen 2009, 34 35. 14 Suominen 2009, 36 37. 15 Sirén, Aaltonen ja Kääriäinen 2010, 26 30. 6

kuisten läsnäolo ja säännöt toivat turvallisuutta luokkaan. Oppilaat toivoivat jämäkämpiä aikuisia ja puuttumista ongelmiin. Liika väljyys toi turvattomuutta. Kuvaa pelko pois projektissa kolmen koulun 3. 9 luokkalaiset saivat valokuvata pelkojaan. Luokkien koostamissa valokuvissa nousivat esiin etenkin pimeys, yksinolo ja päihteet. Turvallisuuden tunnetta herättivät perhe, ystävät, koti ja oma huone. Tekstarihelppi palveluun tulleet yhteydenotot käsittelivät paljolti ihmissuhdekysymyksiä ja terveyttä. Päiväkoti ikäisten pelkojen kartoitus tehtiin piirtämistehtävällä, jossa lapset piirsivät tilanteen, jonka kokivat turvalliseksi ja mukavaksi sekä tilanteen, jossa kokivat turvattomuutta ja pelkoa. Päiväkoti ikäisten lasten pelot koostuivat konkreettisista asioista, kuten verhon heilumisesta yöllä tai ajatuksesta siitä, että käärme pistää koiraa. Lapsissa herätti turvallisuutta esimerkiksi leikkiminen vapaapäivänä kotona. Sekä pelot että turvallisuutta herättävät tilanteet olivat sellaisia, joita aikuiset eivät välttämättä edes huomaa tai pitävät merkitykseltään vähäpätöisinä. 16 Juha Kääriäisen mukaan esimerkiksi lasten keskinäistä väkivaltaa tai kuritusväkivaltaa ei aina mielletä rikokseksi, ja huomattava osa lapsiin kohdistuvasta väkivallasta ei käytännössä määrity pahoinpitelyksi, koska myös tekijänä on lapsi. 17 2.1 Väkivalta ja rikokset Markku Heiskasen mukaan haavoittuvuus on keskeinen väkivallan pelkoa määrittävä tekijä. Haavoittuvuus tarkoittaa ihmisen tuntemusta siitä, että hän ei pysty puolustautumaan. Haavoittuvuuteen liittyy fyysisiä, sosiaalisia ja tilannekohtaisia tekijöitä. Heiskasen mukaan käsitykset haavoittuvuudesta vaihtelevat eri väestöryhmissä ja saattavat olla juurtuneita syvälle ihmisten sosialisaatioprosesseihin. Haavoittuvuuden kokemukseen voi vaikuttaa esimerkiksi sukupuoli, ikä, aikaisempi rikoksen uhriksi joutuminen, muilta kuullut uhrikokemukset ja asuinympäristö. 18 Suomi on erityisesti henkirikollisuuden osalta Euroopan väkivaltaisimpia yhteiskuntia. Henkirikoskuolleisuus 100 000 henkeä kohti oli yleisesti 2,17 ja miesten osalta 3,13 vuonna 2009. Luku on viidenneksi suurin Euroopan unionin jäsenmaista ja suurin euromaista. 19 Suomalaisten kokema väkivalta on silti pysynyt varsin vakaana vuosina 1980 2009. Kun väkivallan määritelmää on tarkennettu kartoittamaan paremmin myös läheisväkivaltaa, ovat miesten ja naisten väkivaltakokemukset lähentyneet toisiaan. Naisista 6,3 % ja miehistä 5,9 % oli kokenut fyysistä väkivaltaa vuonna 2009, kun taas vanhan määritelmän aikana vuonna 1997 4,8 % naisista oli kokenut fyysistä väkivaltaa. Vamman väkivallasta saaneiden naisten osuus oli jo miesten osuutta korkeampi vuosina 2006 ja 2009. 20 Henkirikoskuolleisuus taas on miesten dominoimaa aluetta. 16 Lapset ja nuoret mukaan turvallisuussuunnitteluun 2010, 21 32. 17 Ellonen, Kääriäinen, Salmi ja Sariola, 26. 18 Heiskanen 2002, 180 187. 19 Lehti 2010, 3 ja liitetaulukko 4. 20 Sirén, Aaltonen ja Kääriäinen 2010, 3 5. 7

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja Tilastokeskuksen tekemissä rikosuhritutkimuksissa on tarkasteltu säännöllisin väliajoin väkivallan pelkoa vuodesta 1988 lähtien. Tutkimusten mukaan yleisten turvallisuuskokemusten pitkän aikavälin kehitystä voi kuvata ylösalaisin käännetyksi U kirjaimeksi: jaksolla 1988 1997 pelko ja huolestuneisuus kasvoivat, minkä jälkeen ne laskivat jaksolla 1997 2006. Esimerkiksi niiden 15 74 vuotiaiden vastaajien osuus, jotka pelkäävät liikkua kotinsa lähellä jollakin alueella myöhään, kasvoi ensin vuoden 1988 19 prosentista vuoden 1997 27 prosenttiin ja laski sitten 20 prosenttiin vuonna 2006. Vuonna 2009 pelkäävien osuus oli 22 %. Väkivallan kohteeksi joutumisesta iltaisin kodin ulkopuolella jokseenkin tai erittäin huolestuneiden osuus nousi vastaavasti vuoden 1988 33 prosentista vuoden 1997 45 prosenttiin ja laski 32 prosenttiin vuonna 2006. Osuus oli vielä alempi, 30 % vuonna 2009. Naiset ovat kautta linjan huolestuneempia väkivallasta kuin miehet, mutta kehitystrendit seuraavat molemmilla sukupuolilla yleistä linjaa. Rikosuhritutkimusten mukaan perheväkivallan pelko on vähentynyt melko voimakkaasti ja tasaisesti vuoden 1993 10 prosentista vuoden 2009 3 prosenttiin. Pelko on vähentynyt, vaikka perheväkivaltaa kokeneiden määrä ei uhritutkimukseen vastanneiden mukaan ole muuttunut. Myös seksuaalisen väkivallan pelosta kärsivien naisten osuus on vähentynyt 1990 luvun noin 30 prosentin tasolta 2000 luvulla vakaana pysyneeseen 20 prosentin tasoon. Sen sijaan työpaikkaväkivallan pelko on yleisesti hieman kasvanut, ja etenkin työpaikkaväkivallan kohteeksi jokseenkin tai erittäin huolestuneita naisia oli 19 % vuonna 2009, kun heitä oli 15 % vuonna 1993. Tämä on linjassa sen kanssa, että työpaikkaväkivallan kohteeksi joutuneiden osuus on kasvanut. 21 Rikosuhritutkimuksen tekijöiden mukaan väkivallan pelko on kasvanut ja vähentynyt, muta väkivaltaa kokeneiden osuus on pysynyt melko vakaana. 22 Väkivallan pelon määrä ei näyttäisi heijastavan suoraan väkivallan määrän kehitystä. Tekijöiden mukaan väkivallan pelon nousu 1990 luvulla voi olla seurausta taloudellisen laman ja korkean työttömyyden aiheuttamasta yleisestä turvattomuudesta. Kansallisten uhriaineistojen mukaan työttömyys lisää rikospelkoa, kun omien rikosuhrikokemusten vaikutus on vakioitu. Myös Itä Euroopan mullistukset, kansainvälistyminen ja maahanmuuton lisääntyminen ovat saattaneet vaikuttaa pelon kokemuksiin. Yhtenä tekijänä voi olla myös rikosuutisoinnin voimakas lisääntyminen lehdistössä ja televisiouutisissa vuoden 1998 jälkeen. 23 Poliisin ylijohdon tutkimuksen mukaan suomalaisten turvallisuudentunne on heikentynyt hieman vuodesta 2006. Yksi syy tähän on, että suurempi osa kansalaisista 7,3 % kansalaisista ja 17,8 % 20 24 vuotiaista miehistä oli joutunut väkivallan uhriksi kuin vuonna 2006. Vuoden 2006 tutkimuksen mukaan väkivallan uhreiksi oli joutunut 6,2 % kansalaisista. 24 Toisaalta omaisuusrikosten uhreiksi joutuneiden määrä oli pienentynyt, ja väkivaltarikoksen tai väkivallalla uhkailua oli kokenut edelleen pienempi osa vastaajista kuin vuonna 2003, vaikka luvut olivatkin vuotta 2006 suurempia. 25 Sellaisten vastaajien osuus, joiden mielestä yleisten 21 Sirén, Aaltonen ja Kääriäinen 2010, 26 30. 22 Sirén, Aaltonen ja Kääriäinen 2010, 30. 23 Sirén, Aaltonen ja Kääriäinen 2010, 26 30. 24 Suominen 2009, 22 23. 25 Suominen 2009, 19. 8

paikkojen turvallisuus oli heikentynyt viimeisten kolmen vuoden aikana, oli kasvanut 33 prosenttiin vuoden 2006 27 ja vuoden 2003 25 prosentista. 26 Tutkimuksessa kysyttiin nuorison häiriökäyttäytymisen, yleisten paikkojen epäsiistiyden, julkisella paikalla tapahtuvan alkoholin juomisen ja ilkivallan esiintymistä asuinalueella. Eniten vastaajat olivat havainneet asuinkunnassaan ilkivaltaa ja alkoholin juontia julkisella paikalla, melko tai erittäin paljon näitä ilmiöitä kertoi havainneensa yli 40 % vastaajista. Kaikilla neljällä kysytyllä ilmiöllä oli selvä yhteys turvattomuuden kokemiseen, esimerkiksi olonsa turvattomaksi kokeneista vastaajista 70 % oli havainnut paljon ilkivaltaa, kun turvalliseksi olonsa kokeneista sitä oli havainnut vain 40 %. Naiset havaitsivat kaikkia kysyttyjä ilmiöitä enemmän kuin miehet. Ikäryhmistä eniten ilmiöitä olivat havainneet 20 34 vuotiaat. 27 Poliisin tutkimuksen mukaan rikollisuuden vakavuuden kokeminen omalla asuinalueella oli vähentynyt: melko tai erittäin vakavaksi sen koki enää 18 % vastaajista, kun osuus oli 19 % vuonna 2006 ja 26 % vuonna 2003. Poliisin tutkimuksen mukaan tämä ei ole ristiriidassa yleisten paikkojen turvattomuuden lisääntymisen kanssa, sillä yleiset paikat sijaitsevat usein kaupungin keskustassa erillään asuinpaikasta. 28 Huolestuneisuus rikosten kohteeksi joutumisesta on vähentynyt tasaisesti kaikissa kysytyissä rikostyypeissä vuodesta 2003. Huolestuneimpia vuonna 2009 oltiin omaisuusrikoksista: jopa 63 prosenttia oli niistä vähintään jonkin verran huolissaan, mutta melko tai erittäin huolestuneiden osuus oli laskenut 12 prosenttiin vuoden 2003 20 ja vuoden 2006 15 prosentista. Seksuaalirikoksista ja seksuaalisesta häirinnästä huolestuneimpia olivat alle 30 vuotiaat naiset, mutta kaikista vastaajista näistä rikoksista oli melko tai erittäin huolissaan vain 5 % vastaajista. Väkivallan tai uhkailun kohteeksi joutumisesta melko tai erittäin huolissaan oli 11 % vastaajista ja asuntomurron kohteeksi joutumisesta 8 %. Turvattomuuden kokemukset ovat kytköksissä huolestuneisuuteen rikoksista. Vastaajat, jotka kokivat turvattomuutta asuinalueellaan ja asuinkuntansa keskustassa, olivat selvästi muita enemmän huolissaan erityisesti väkivallan, seksuaalirikosten ja seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutumisesta. Mitä harvemmin vastaajat tapasivat ystäviään ja sukulaisiaan ja mitä vähemmän he luottivat kanssaihmisiin, sitä enemmän he olivat huolestuneita etenkin asuntomurron kohteeksi joutumisesta. Helsingin alueen vastaajat olivat muita enemmän huolissaan omaisuutensa varastamisesta, väkivallasta, seksuaalirikoksista, seksuaalisesta häirinnästä ja joutumisesta internetissä tapahtuvan rikoksen uhriksi. Itä Uudenmaan poliisialueen vastaajat olivat huolestuneimpia asuntomurroista. 29 Alueelliset tutkimukset Paikalliseen turvallisuuteen liittyviä kokemuksia on kartoitettu myös useissa alueellisissa tutkimuksissa. Esimerkiksi helsinkiläiset joutuvat väkivallan uhreiksi useammin, kuin muut suurten kaupunkien asukkaat. Sisäisen turvallisuuden ohjelman yhteydessä on kartoitettu harvaan asuttujen alueiden asukkaiden kokemuksia turvallisuudesta. 26 Suominen 2009, 11. 27 Suominen 2009, 14 15. 28 Suominen 2009, 13 14. 29 Suominen 2009, 15 17. 9

Helsingissä on tehty kolme kyselyä aiheesta, vuosina 2003, 2006 ja 2009. Kyselyiden avulla on kartoitettu rikosten kohteeksi joutumista ja arkisia turvattomuuskokemuksia. Väkivaltaa tai sen uhkaa 12 kuukauden aikana oli kokenut Helsingissä noin 16 17 % vuona 2009, kun muissa suurissa kaupungeissa keskimääräinen osuus oli noin 12 %. Vuoden 2009 tutkimuksen mukaan helsinkiläiset joutuivat sekä omaisuus että väkivaltarikosten uhriksi hieman useammin kuin vuonna 2006. Naisten kokema väkivalta ja sillä uhkaaminen on yleistynyt jo vuodesta 2003, kun taas miesten kohtaama väkivalta ja uhkailu ovat jopa hieman vähentyneet. Sukupuolten kokema väkivalta ja sillä uhkailu ovat lähentyneet toisiaan, ja vuonna 2009 miehet ja naiset kohtasivat väkivaltaa ja uhkailua suunnilleen yhtä paljon. Miehillä väkivallalla uhkailu sekä julkisella paikalla tapahtuva väkivalta muodostaa valtaosan kokemuksista. Naisten kokemusten erilaisuus miehiin verrattuna johtuu seksuaalisen väkivallan ja ahdistelun yleisyydestä. Naisten kohtaamasta väkivallasta näyttää lisääntyneen julkisilla paikoilla kohdattu väkivalta, ja suhteellisesti eniten on lisääntynyt väkivalta työpaikalla, jonka kokeminen on lähes kaksinkertaistunut. Seksuaalinen väkivalta ja ahdistelu eivät sen sijaan ole yleistyneet. 30 Eniten väkivaltaa kokevat alle 24 vuotiaat miehet ja naiset, mutta nuorten naisten kokema väkivalta on vähentynyt hieman joka tutkimuskerralla. Nuorten miesten kokema väkivalta taas kasvoi huimasti vuonna 2006, mutta väheni taas vuonna 2009. Naisten kohtaaman väkivallan lisääntyminen johtuu yli 24 vuotiaiden työikäisten naisten kohtaamasta väkivallasta. Naisten kohdalla nopeimmin ovat lisääntyneet 46 64 vuotiaiden väkivaltakokemukset. Merkille pantavaa on myös, että 65 74 vuotiaiden miesten kohtaama väkivalta kaksinkertaistui vuodesta 2006, ja samanikäisten naistenkin kohtaama väkivalta lisääntyi. 31 Huolimatta väkivallan ja sillä uhkailun hienoisesta kasvusta helsinkiläisten turvallisuuskokemuksissa on tapahtunut vähäistä, mutta johdonmukaisen myönteistä kehitystä. 32 Arviot rikollisuusongelman vakavuudesta sekä Helsingissä että omalla asuinalueella ovat säännönmukaisesti laskeneet vuodesta 2003. Samoin on laskenut huolestuneisuus varkauden tai vahingonteon, väkivallan tai sillä uhkailun sekä asuntomurron kohteeksi joutumisesta. Kysytyistä uhkista eniten helsinkiläiset olivat huolissaan varkauksista ja vahingonteoista, vähiten asuntomurroista. Naisten huolestuminen seksuaalirikoksista oli myös aiempaa vähäisempää, vaikka selvä enemmistö naisvastaajista oli ainakin hieman huolestunut seksuaalirikoksen uhriksi joutumisesta. Asiasta huolestumattomien osuus on kasvanut lähes kahdeksan prosenttiyksikköä vuodesta 2003 vuoteen 2009. Väkivaltakokemukset, ja erityisesti seksuaalisen koskemattomuuden loukkaukset, lisäsivät voimakkaasti huolestuneisuutta väkivallan kohteeksi joutumisesta. 33 Helsinkiläisten koettu turvallisuus omalla asuinalueella myöhään viikonloppuiltaisin on hieman parantunut 2000 luvun aikana. Naisten kokema turvallisuus oli parantunut selvästi enemmän, kun taas miehillä olonsa turvalliseksi tai melko turvalliseksi olonsa kokevien osuus oli pysynyt samassa tai jopa aavistuksen pienentynyt. Kuitenkin täysin turvalliseksi kokenei 30 Helsingin turvallisuuskysely 2009, 24 30. 31 Helsingin turvallisuuskysely 2009, 31. 32 Helsingin turvallisuuskysely 2009, 12. 33 Helsingin turvallisuuskysely 2009, 34 39. 10

den osuus oli kasvanut muutamalla prosenttiyksiköllä vuodesta 2003. Parantuneesta tilanteesta huolimatta naiset kokivat yleisesti ottaen olonsa turvattomammaksi kuin miehet: täysin turvalliseksi liikkumisen omalla asuinalueellaan viikonloppuiltaisin koki nuorimmista miehistä yli 40 % ja vanhimmastakin ikäluokasta 30 %. Naisilla vastaava osuus vaihteli ikäryhmittäin vajaan kymmenen ja 17 prosentin välillä. Mielenkiintoista on, että turvalliseksi olonsa kokeneiden 65 74 vuotiaiden miesten osuus kasvoi noin kymmenellä prosenttiyksiköllä vuodesta 2006 samaan aikaan, kun heihin kohdistunut väkivalta lähes kaksinkertaistui. 34 Naisten kokema huolestuneisuus vähentyi ja miesten kasvoi, vaikka todellinen väkivaltatilanne kehittyi päinvastaisesti. Helsingin keskustassa myöhään viikonloppuiltaisin koettu turvallisuus oli selvästi pienempää kuin oman asuinalueen keskustan turvallisuus. Etenkin naisille keskusta näyttäytyy huomattavan turvattomana: kun miehistä lähes 70 % liikkui Helsingin yöelämässä vähintään melko turvallisin mielin, naisista vähintään melko turvalliseksi olonsa koki vain 45 %. Täysin turvalliseksi keskustassa liikkumisen viikonloppuiltaisin koki alle viisi prosenttia naisista. Turvallisuus Helsingin keskustassa on kuitenkin vastaajien mielestä jatkuvasti parantunut, ja etenkin 25 44 vuotiaat naiset uskaltavat liikkua keskustassa entistä turvallisemmin mielin. 35 Myös joukkoliikennevälineet koettiin turvallisemmaksi kuin vuonna 2006, joskin vuoden 2003 tasoa ei ole vielä saavutettu. Bussi ja raitiovaunu koettiin turvallisemmiksi kulkuvälineiksi iltaisin, kuin paikallisjuna ja metro, mutta metroa säännöllisesti iltaisin käyttävistä itähelsinkiläisistä 62 % koki metron vähintään melko turvalliseksi, kun kaikista iltaisin liikkujista osuus oli 55 %. Metron käyttöön kohdistuu siis myös ennakkoluuloja sitä harvoin käyttävien taholta. 36 Keskimääräisestä koetun turvallisuuden parantumisesta huolimatta pääkaupungin alueelliset erot ovat merkittäviä. Asuinalueiden väliset erot turvattomuuskokemuksissa ovat kasvaneet vuosien 2006 ja 2009 välillä, vaikka ne hiukan pienenivät vuosien 2003 ja 2006 välillä. Niillä alueilla, joilla turvattomuuskokemukset ovat keskimääräistä yleisempiä, on muutos kulkenut pääosin heikompaan suuntaan, kun taas turvallisiksi koettujen alueiden kehitys on kulkenut pääosin parempaan suuntaan. Näin ollen koko kaupunkia koskeva myönteinen kehitys selittyy turvallisiksi koettujen alueiden kohentuneesta turvallisuudentunteesta. 37 Kehitys on huolestuttavaa ja kertoo kaupunginosien eriarvoistumisesta, mikä on pahimmillaan itseään voimistava ilmiö. Tällöin hyväosaiset muuttavat ns. turvallisille alueille ja huono osaiset sekä maahanmuuttajat kasautuvat ns. turvattomille alueille. Näin kasvanut turvallisuudentunne ns. turvallisten alueiden sisällä kumpuaa yleisemmän yhteiskunnallisen luottamuksen heikentymisestä ja ongelmien kasautumisesta ja johtaa kasvavaan turvattomuuteen ja sosioekonomisten erojen kasvuun kaupungin sisällä. Sisäasiainministeriö teetti vuonna 2009 selvityksen, jossa vertailtiin harvaan asuttujen alueiden asukkaiden (maaseutumaiset kunnat) kokemuksia turvallisuudesta muiden suomalaisten näkemyksiin. Aineistona käytettiin poliisin vuoden 2006 ja 2009 turvallisuuskyselyaineistoja. Selvityksen mukaan asuinalueturvallisuus vaihtelee selvästi väestötiheyden perusteella. Harvaan asutut alueet koetaan turvallisemmiksi kuin tiheään asutut: maaseutumaisissa kunnissa 93 % koki asuinalueensa melko tai erittäin turvalliseksi, kun vastaava osuus oli taajaan asu 34 Helsingin turvallisuuskysely 2009, 41 45. 35 Helsingin turvallisuuskysely 2009, 50 52. 36 Helsingin turvallisuuskysely 2009, 54 55. 37 Helsingin turvallisuuskysely 2009, 45 46. 11

tuissa kunnissa 90 % ja kaupunkimaisissa kunnissa 80 %. Myös maaseutumaisten kuntien sisällä turvattomuuden tunne lisääntyy, kun siirrytään haja asutusalueelta kunnan keskustaan, samoin kaupunkimaisissa kunnissa turvallisuuden tunne on suurempi haja asutusalueilla kuin kunnan keskustassa. Asuinkunnan keskustassa liikkuminen viikonloppuiltaisin oli maaseutumaisten kuntien asukkaista 16 prosentin mielestä turvatonta tai melko turvatonta, kun vastaava osuus oli taajaan asutuilla alueilla 25 % ja kaupunkimaisissa kunnissa jopa 42 %. 38 Kyselyn mukaan maaseutumaisten kuntien vastaajat olivat yleisesti tyytyväisimpiä asuinalueisiinsa. Tyytyväisyys oli lisääntynyt kolme prosenttiyksikköä vuoteen 2006 verrattuna. 39 Maaseutumaisissa kunnissa myös rikollisuus koetaan lievemmäksi kuin kaupunkimaisissa kunnissa: kaupunkimaisissa kunnissa 20 %, taajaan asutuissa kunnissa 15 % ja maaseutumaisissa kunnissa 13 % asukkaista piti rikollisuutta asuinalueellaan melko tai erittäin vakavana ongelmana. 40 Tämä on linjassa myös rikoksen kohteeksi joutumisen kanssa: maaseutumaisissa kunnissa asuvat olivat joutuneet kaikissa rikostyypeissä vähiten rikosten uhriksi, ja huomattavin ero oli omaisuusrikosten (varkaudet ja vahingonteot) kohdalla. Kaupunkimaisissa kunnissa omaisuusrikosten uhriksi oli joutunut 33,8 % vastaajista, kun taas maaseutukunnissa vain 22,3 %. 41 Itä ja Etelä Suomen maaseutumaisten kuntien asukkaat pitivät asuinalueellaan ja sen lähistöllä tapahtuvaa rikollisuutta hieman vakavampana, kuin muiden läänien asukkaat. 42 Huolimatta keskimäärin paremmasta koetusta turvallisuudesta maaseutumaisten kuntien asukkaat suhtautuivat kriittisimmin poliisin toiminnan onnistumiseen lähes kaikilla osaalueilla. Esimerkiksi näkyvästä valvonnasta ja partioinnista, kiireellisten hälytystehtävien hoidosta, liikennevalvonnasta ja lupapalveluista poliisi sai huonoimman arvosanan maaseutumaisten kuntien asukkailta. Nämä arvioivat negatiivisimmin myös poliisin toiminnan onnistumisen kokonaisuudessaan. Ainoat poikkeukset muodostivat autovarkauksien, asuntomurtojen ja väkivaltarikosten selvittäminen. Vuosivertailun perusteella poliisipalvelujen taso on harvaan asuttujen alueiden asukkaiden mielestä pysynyt samana tai heikentynyt. Eniten oli heikentynyt lupapalveluiden taso. Tyytyväisimpiä poliisin toimintaan olivat Oulun läänin maaseutumaisten kuntien asukkaat, kriittisimpiä taas Etelä Suomen läänin maaseutukuntien asukkaat. 43 2.2 Tapaturmat ja onnettomuudet Poliisin ylijohdon tutkimuksessa kartoitettiin valtakunnallisesti huolestuneisuutta onnettomuuksien kohteeksi joutumisesta. Selvästi eniten, jopa enemmän kuin rikoksen kohteeksi joutumisesta, oltiin huolestuneita liikenneonnettomuuksista. Jopa 22 % vastaajista oli melko tai erittäin huolissaan liikenneonnettomuuden kohteeksi joutumisesta, ja vähintään jonkin 38 Harvaan asuttujen alueiden turvallisuus 2009, 16. 39 Harvaan asuttujen alueiden turvallisuus 2009, 19. 40 Harvaan asuttujen alueiden turvallisuus 2009, 18. 41 Harvaan asuttujen alueiden turvallisuus 2009, 25 26. 42 Harvaan asuttujen alueiden turvallisuus 2009, 18 19. 43 Harvaan asuttujen alueiden turvallisuus 2009, 4 7. 12

verran huolestuneita oli 75 %. Huolestuneisuus oli hiukan vähentynyt, vuonna 2006 melko tai erittäin huolestuneita oli 23 % ja vuonna 2003 25 %. Vähintään jonkin verran huolestuneita oli 72 % vuonna 2006 ja 74 % vuonna 2003 ei lainkaan huolissaan olevien joukko oli siis hiukan pienentynyt. 44 Helsingin turvallisuusselvityksen mukaan liikenneonnettomuuden uhriksi joutumisesta huolestuneiden osuus pääkaupunkilaisista on jatkuvasti pienentynyt. 45 Asunnossa syttyvästä tulipalosta erittäin tai melko huolissaan oli 10 %, mikä oli hiukan vähemmän kuin vuoden 2006 13 %. Vähintään jonkin verran huolissaan olevien joukko oli jopa hivenen kasvanut vuoden 2006 66 prosentista 67 prosenttiin. 46 Tutkimuksessa ei selvitetty muita onnettomuus tai tapaturmatyyppejä, kuten esimerkiksi kotona tai vapaa ajalla tapahtuvia kaatumisia ja putoamisia, mitä voidaan pitää valitettavana. Sisäasiainministeriö teetti 2008 TNS Gallupilla tutkimuksen, jossa selvitettiin suomalaisten pelastustoimeen liittyviä käsityksiä ja tietoja. Sen mukaan kysytyistä onnettomuuksista todennäköisimmin kansalaiset olettivat joutuvansa kotitapaturman uhriksi: 54 % ajatteli joutuvansa sen kohteeksi todennäköisesti tai erittäin todennäköisesti. Näin uskovien osuus on kasvanut tasaisesti (lukuun ottamatta vuosia 2002 ja 2005, jolloin osuus pysyi samana tai laski hieman) vuodesta 1992, jolloin todennäköisesti tai erittäin todennäköisesti kotitapaturman uhriksi arveli joutuvansa 45 % vastaajista. 47 Vuonna 2009 koti ja vapaa ajan tapaturmia oli 72 % ja kotona sattuneita tapaturmia 29 % kaikista fyysisen vamman aiheuttamista tapaturmista. 48 Liikuntatapaturman tai muun vapaa ajan tapaturman uhriksi joutumisen todennäköisyyttä ei tutkimuksessa pyydetty arvioimaan, vaikka niitä todennäköisinä pitäneiden osuutta olisi ollut mielenkiintoista verrata toteutuneisiin tapaturmiin. Sisäasiainministeriön tutkimuksen mukaan toiseksi todennäköisimpänä pidettiin joutumista liikennetapaturman uhriksi, mitä piti todennäköisenä tai erittäin todennäköisenä 54 %. Osuus on vaihdellut vuosien saatossa, mutta pysynyt kuitenkin aina 46 ja 62 prosentin välillä. 49 Liikennetapaturmien osuus on kuitenkin vain 7 % kaikista tapaturmista 50, joten niitä todennäköisinä pitävien osuus on huomattavan suuri verrattuna todelliseen tilanteeseen. Vuoden 2002 tutkimuksen tekijät ovat arvelleet, että liikennetapaturmien suuri rooli todennäköisyysarvioinneissa johtuu niiden runsaasta medianäkyvyydestä verrattuna koti ja vapaa ajan tapaturmiin. 51 Liikenneonnettomuuksien ehkäisemiseksi on myös ollut ainakin viime vuosina näkyviä kampanjoita. Liikenneonnettomuuksien määrä suhteessa liikenteessä vietettyyn aikaan on myös suuri. Kolmanneksi todennäköisimpänä vuoden 2008 tutkimuksessa pidettiin ydinvoimalaonnettomuutta Suomen lähialueilla, jota 43 % piti joko todennäköisenä tai erittäin todennäköisenä. Osuus on kuitenkin laskenut huomattavasti vuodesta 1992, jolloin se oli 70 %. Taustalla vaikuttanee Tshernobylin ja Sosnovyi Borin ydinvoimalaonnettomuuksien muiston himmen 44 Suominen 2009, 15 17. 45 Helsingin turvallisuuskysely 2009, 37. 46 Suominen 2009, 15 17. 47 Pelastusasenteet 2008. 48 Suomalaiset tapaturmien uhreina 2009, 5 ja 66. Koti ja vapaa ajan tapaturmat. Tilastokatsaus 2010. (Sivunumerot puuttuvat, sillä katsausta ei ole vielä taitettu.) 49 Pelastusasenteet 2008. 50 Suomalaiset tapaturmien uhreina 2009, 5. Koti ja vapaa ajan tapaturmat. Tilastokatsaus 2010. 51 Pelastusasenteet 2002. 13

tyminen. Ydinvoimalaonnettomuutta Suomessa piti todennäköisenä vain 10 % vastaajista, ja Suomeen vaikuttavaa ydinasesotaa 8 %. Sen sijaan suurta muuhun kuin ydinvoimaan liittyvää ympäristöonnettomuutta todennäköisenä tai erittäin todennäköisenä pitävien osuus oli 34 % vuonna 2008. Työtapaturmaa todennäköisenä tai erittäin todennäköisenä pitävien osuus on kasvanut noin kymmenellä prosenttiyksiköllä vuodesta 1992: 30 prosentista 39 prosenttiin. 52 Työtapaturmien toteutunut osuus oli 21 % vuonna 2009. 53 Vaikka työtapaturmat ovat jatkuvasti vähentyneet, on niitä todennäköisenä pitävien osuus kasvanut. Tämä ilmiö saattaa olla seurausta työturvallisuusasioiden vähitellen kasvaneesta tiedostamisesta työpaikoilla ja ammatillisissa perustutkinnoissa. Tulipalon arvioi todennäköisesti tai erittäin todennäköisesti kokevansa 35 % vastaajista. Osuus on keskimäärin lievästi kasvanut, ja se on vakiintunut noin 35 prosentin tasolle 1990 luvun alun ja puolivälin noin 30 prosentin tasosta. 54 Tulipaloja ei ole erikseen tutkittu kansallisessa uhritutkimuksessa, mutta tilastokeskuksen kuolemansyytilastojen mukaan palokuolemia oli vuonna 2008 yhteensä 88, mikä on alle 3 % kaikista tapaturmakuolemista. Sisäasiainministeriön tutkimusten valossa näyttää yleisesti siltä, että arjen turvallisuuden tiedostaminen on jonkin verran kasvanut ja laajoja ympäristö ja turvallisuusuhkia todennäköisenä pitävien osuus laskenut lukuun ottamatta ympäristö ja luonnononnettomuuksia, kuten tulvia, myrskyjä ja öljykatastrofeja. Etenkin ydinvoimaan liittyvien onnettomuuksien todennäköisyys on pienentynyt kansalaisten mielissä. Samaa aihetta hieman toisenkaltaisen jaottelun myötä tarkasteltiin myös kansallisessa uhritutkimuksessa. Siinä kysyttiin vastaajilta näiden huolestuneisuutta liikenne, työ sekä koti ja vapaa ajan tapaturmista. Henkilö tulkittiin huolestuneeksi, jos hän ilmaisi olevansa jonkin verran huolestunut tai erittäin huolestunut tapaturmaan joutumisesta. Tutkimuksesta käy ilmi, että eniten oltiin huolestuneita liikennetapaturmaan joutumisesta, mikä on linjassa myös sisäasiainministeriön galluptutkimuksen kanssa. Huolestuneiden osuus oli 58 %, ja se on kasvanut vuoden 2003 54 prosentista. 55 Liikennetapaturmaan joutumisesta huolestuneimpia olivat naisista 35 44 vuotiaat ja miehistä 45 54 vuotiaat. Vähiten huolissaan olivat naisista yli 74 vuotiaat ja miehistä 15 24 vuotiaat. 56 Merkille pantava ero tutkimustuloksissa on, että yllä mainittujen poliisin ja Helsingin kaupungin tutkimusten mukaan liikennetapaturmasta huolestuminen on vähentynyt 2000 luvulla. Huolestuneisuus koti ja vapaa ajan tapaturmista on myös kasvanut, joskaan ei yhtä voimakkaasti kuin huolestuneisuus liikennetapaturmista. Huolestuneiden osuus oli 28,7% vuonna 2009, kun se oli 26,4 % vuonna 2003. Vähiten oltiin huolissaan työtapaturman uhriksi joutumisesta, vaikka osuus olikin kasvanut 23,8 prosenttiin vuoden 2003 22,4 prosentista. 57 Koti 52 Pelastusasenteet 2008. 53 Suomalaiset tapaturmien uhreina 2009, 5. 54 Pelastusasenteet 2008. 55 Suomalaiset tapaturmien uhreina 2009, 56 57. 56 Suomalaiset tapaturmien uhreina 2009, 57 59. 57 Suomalaiset tapaturmien uhreina 2009, 56 57. 14

tai vapaa ajan tapaturmaan joutumisesta olivat sekä naisista että miehistä huolestuneimpia yli 74 vuotiaat. Vähiten huolestuneita olivat sekä miehistä että naisista 15 24 vuotiaat. 58 Sisäasiainministeriön galluptutkimuksen ja uhritutkimuksen tulokset ovat sikäli samansuuntaisia, että molemmissa tapaturmista huolestuneiden tai niitä todennäköisenä pitäneiden osuus on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana. Asennoituminen näyttäisi heijastavan yleistä trendiä, sillä koti ja vapaa ajan tapaturmakuolemissa näkyy selvä kasvu 2000 luvulla, kun 1990 luvun noin 40 tapaturmakuolemasta 100 000 asukasta kohti vuosittain siirryttiin kohti 50 tapaturmakuolemaa (ks. Taulukko 1 alla). Määrä on huomattavan suuri, kun sitä vertaa esimerkiksi henkirikoskuolemiin (2,17 kuolemaa 100 000 asukasta kohden vuonna 2009). Naiset olivat kaikissa ikäluokissa miehiä enemmän huolissaan liikennetapaturmaan sekä koti tai vapaa ajan tapaturmaan joutumisesta. Työtapaturmaan joutuminen taas huolestuttaa enemmän miehiä lukuun ottamatta 15 24 vuotiaita. Suurimpana erona uhritutkimuksessa sisäasiainministeriön tutkimukseen verrattuna on, että sisäasiainministeriön selvityksen mukaan todennäköisimpänä pidettiin kotitapaturmaa, vaikka kysymyksestä oli jätetty vapaa aika pois, kun taas uhritutkimuksessa sekä koti että vapaa ajan tapaturmista yhteensä huolestuneiden osuus oli huomattavasti liikennetapaturmista huolestuneiden osuutta pienempi. Erot saattavat kertoa siitä, että koti ja vapaa ajan tapaturmia kyllä pidetään kohtalaisen todennäköisinä, mutta niiden ei ajatella olevan kovin vakavia, vaikka uhritutkimuksen mukaan koti ja vapaa ajan tapaturmista koituu tapaturmista eniten fyysisiä vammoja, lääkärin tai sairaalahoitoa, haittapäiviä ja sairauslomaa. 59 Nuorten turvallisuuskäyttäytymistä ja uskomuksia kartoitettiin kyselytutkimuksella vuonna 2006. Tutkimuksen mukaan nuoret pitivät todennäköisimpänä joutumista liukastumisonnet 58 Suomalaiset tapaturmien uhreina 2009, 57 59. 59 Koti ja vapaa ajan tapaturmat. Tilastokatsaus 2010. 15

tomuuteen. Tämän jälkeen tulivat liikenneonnettomuus ja väkivaltatilanne. Teknisten järjestelmien riskit, kuten vaarallinen kemikaalipäästö, lento onnettomuus tai junaonnettomuus arvioitiin pieniksi. Keskisuuriksi riskeiksi arvioitiin asuntopalo, putoamisonnettomuus ja asuntomurto. 60 3 Turvallisuuden edistäminen ja riskeihin varautuminen Viime vuosikymmeninä erityisesti omaisuusrikoksiin varautuminen on lisääntynyt voimakkaasti, kun sekä organisaatioiden että yksityisten ihmisten mahdollisuudet omaisuuden turvaamiseen ovat kasvaneet. Lukitus ja valvontajärjestelmät ovat teknisesti kehittyneet samalla, kun niiden käytöstä on tullut entistä halvempaa. 61 Hille Koskela esittää kirjassaan Pelkokierre, että ns. turvallistumiskehitys on vienyt turvallisuutta yhä uusille elämänalueille. 62 Kaikkiin ihmisiin turvallisuuden yhteiskunnallisen merkityksen kasvu ei kuitenkaan vaikuta samalla tavalla. Pertti Palukka esittää, että turvallisuustietoisuus on keskeinen osa turvallisuususkomuksia, ja turvallisuusvastuullisuus osa turvallisuuskäyttäytymistä. Uskomukset vaikuttavat asenteisiin, jotka vaikuttavat käyttäytymiseen. Turvallisuustietoisuus on keskeinen edellytys turvalliselle toiminnalle. Myös turvallisuuden arvostus on keskeistä turvallisen ja vastuullisen käyttäytymisen kannalta. Ongelmia turvallisuustietoisuudessa on etenkin nuorilla, varsinkin nuorilla miehillä, ja vaikka turvallisuustietoisuus kasvaa iän myötä, miesten turvallisuuskäyttäytymisen erot naisiin verrattuna pysyvät samalla tasolla kuin nuorena. 63 Palukan mukaan sukupuoli, ikä, oppilaitos ja työkokemus vaikuttavat ainakin jossain määrin nuorten turvallisuuskäyttäytymiseen ja turvallisuususkomuksiin. Naispuolisten vastaajien käyttäytyminen oli Palukan tutkimuksessa turvallisuushakuisempaa kuin miespuolisten vastaajien, niin eri oppilaitoksissa kuin työelämässäkin. Suurin sukupuolten välinen ero käyttäytymisessä oli toisen asteen oppilaitoksissa ja nuorimmissa ikäluokissa. Turvallisuuden huomioiminen käyttäytymisessä lisääntyy iän myötä, mutta käyttäytymiserot sukupuolten välillä eivät juuri pienene, sillä naistenkin turvallisuuskäyttäytyminen paranee. Erot turvallisuustietoisuudessa ovat sukupuolten välillä myöskin selviä, joskin ero oli tutkimuksessa pienempi kuin turvallisuuskäyttäytymisessä ja se kapenee iän myötä. 64 Olennaista on, että nuorilla miehillä turvallisuusasioiden tiedostaminen ei realisoidu turvallisena toimintana samalla tavalla kuin naisilla. Palukan tutkimuksessa nuoret arvelivat, että he voivat parhaiten vaikuttaa itse liikenne ja putoamisonnettomuuksiin sekä asuntopaloihin. Vielä kohtalaisesti voidaan vaikuttaa väkivaltatilanteisiin ja asuntomurtoihin. Vähiten henkilökohtaisista riskeistä koettiin voitavan vaikuttaa liukastumisonnettomuuksiin. Kaikkein nuorimmat, eli 16 18 vuotiaat epäilivät muita 60 Palukka 2006, 11. 61 Helsingin turvallisuuskysely 2009, 39. 62 Koskela 2009. 63 Palukka 2006, tiivistelmä. 64 Palukka 2006, 28 32. 16

nuoria huomattavasti enemmän mahdollisuuksia ehkäistä onnettomuuksia liikenteessä, väkivaltatilanteissa ja asuntopaloissa. Nuoret naiset uskoivat, yllättävää kyllä, miehiä enemmän mahdollisuuksiinsa hallita väkivaltatilanteita. 65 3.1 Väkivalta ja rikokset Poliisin vuoden 2009 kyselyssä tiedusteltiin kansalaisilta, mitkä tekijät parantaisivat turvallisuutta ja asuinviihtyvyyttä paikallisesti. Kyselylomakkeessa oli 13 vaihtoehtoa, joiden vaikutusta turvallisuuden parantamiseen vastaajien tuli arvioida. Kyselyn tulosten perusteella valvontaa ja kontrollia lisäävät toimenpiteet saivat vuonna 2009 huomattavasti vähemmän kannatusta kuin vuosina 2003 ja 2006. Esimerkiksi poliisin näkyvyyden lisäämisen näki melko paljon tai paljon parantavan turvallisuutta 58 % vastaajista, kun osuus oli 67 % vuonna 2006 ja 73 % vuonna 2003. Vartijoiden näkyvyyden lisäämisen kannatus oli niinikään laskenut, vain 40 % uskoi, että se parantaisi turvallisuutta melko paljon tai paljon, kun näin oli ajatellut kolme vuotta sitten 55 % ja vuonna 2003 jopa 60 % vastaajista. Myöskään päihdevalistukseen ei uskottu, vain 39 % piti sitä melko tai hyvin paljon turvallisuutta edistävänä. Katuvalaistus ja puistojen valaistuksen lisääminen saivat myös vähän kannatusta, edellinen 36 ja jälkimmäinen 39 %. Eniten kannatusta saivat nuorisotoiminnan ja harrastusmahdollisuuksien lisääminen, joita molempia piti hyvänä tai melko hyvänä keinona n. 70 % vastaajista. Myös kodin ja koulun tiiviimpi yhteistyö sai 59 % kannatuksen (parantaisi turvallisuutta paljon tai melko paljon). Liikenneympäristön turvallisuuden parantaminen sai 53 % kannatuksen ja joukkoliikenneasemien turvallisuuden parantaminen 40 % kannatuksen. On tosin hieman epäselvää, tarkoitettiinko kyselyssä joukkoliikenneasemien turvallisuudella tapaturma alttiutta vai rikoksia ja väkivaltaa. Vapaaehtoispartiointi viikonloppuisin sai 53 % kannatuksen ja kameravalvonta julkisilla paikoilla 44 % kannatuksen, mutta molempien kannatus oli laskenut edellisvuosista. 66 Kyselyssä ei kartoitettu laaja alaisempia vaihtoehtoja, kuten syrjäytymisen ehkäisemistä, tuloerojen kaventamista, erilaisten tukipalvelujen ja tulonsiirtojen määrän kasvattamista, rakennetun asuinympäristön parempaa suunnittelua, välineturvallisuutta tai lainsäädäntöä. Kyselyssä ei myöskään menty kovin syvälle tai kysytty avokysymyksillä perusteluja valinnoille, eikä omia vaihtoehtoja voinut esittää. Helsingin kaupungin turvallisuuskyselyssä selvitettiin asukkaiden näkemyksiä samankaltaisista toimenpiteistä kuin valtakunnallisessa kyselyssä. Tulokset poikkesivat jonkin verran kansallisista vastauksista. Eniten kannatusta Helsingissä saivat poliisipartioiden näkyvyyden lisääminen, puistojen valaistuksen lisääminen ja asemien vartiointi, jotka kaikki saivat yli 70 prosentin kannatuksen, vaikka kunkin suosio oli laskenut muutamalla prosenttiyksiköllä. 65 Palukka 2006, 11 12. 66 Suominen 2009, 17 18. 17

Nämä valvonnan olemassaolosta julkisilla paikoilla viestivät toimenpiteet saivat valtakunnallisessa kyselyssä huomattavasti vähemmän kannatusta. Samansuuntaisiakin tuloksia kyselyissä oli. Kontrollin kannatus, vaikka se olikin Helsingissä suurempaa kuin koko maassa keskimäärin, oli vähentynyt vuosien 2006 ja 2009 välillä, kun taas harrastusmahdollisuuksien lisääminen (hiukan yli 60 %), kodin ja koulun tiiviimpi yhteistyö (hiukan alle 60 %) ja nuorisotilojen lisääminen (hiukan alle 60 %) olivat kasvattaneet hiukan suosiotaan. Sekä julkisten paikkojen kameravalvonnan (noin 50 %) että vartijoiden näkyvyyden lisäämisen (hiukan alle 60 %) kannatus oli laskenut yli viidellä prosenttiyksiköllä. 67 Helsingin kaupunki selvitti turvallisuuskyselyssään myös, miten asukkaat ovat varautuneet erilaisten rikosten varalta. Viidennes helsinkiläisistä kertoi varautuneensa väkivaltaisiin tilanteisiin, ja yleisimmät keinot olivat uhkaavien paikkojen ja tilanteiden välttäminen, ns. kaupunkijärjen käyttö sekä ennakointi yleensä. Nämä keinot olivat naisilla yleisempiä kuin miehillä. Erilaisista itsepuolustuskeinoista miehet mainitsivat fyysisen kunnon ylläpitäminen sekä sumutteet ja naiset soittovalmiina pidettävän puhelimen, äänihälyttimen sekä esimerkiksi hiuslakkapurkin mukana pitämisen. Omaisuusrikoksiin varauduttiin etenkin ovisilmän (hieman yli 60 %), lukitun porrasoven (hieman alle 60 %) ja turvalukon (hieman yli 55 %) avulla. Porrasoven lukossa pitäminen on jatkuvasti yleistynyt vuodesta 2003 lähtien. Turvabisneksen vaikutus näkyi lähinnä omakotitaloasujien vastauksissa, ja esimerkiksi murtohälytin oli vuonna 2009 yli 30 prosentissa helsinkiläisistä omakotitaloista. Lähes 70 % omakotitaloasukkaista oli sopinut naapurien kanssa talon silmälläpidosta. 68 3.2 Tapaturmat ja onnettomuudet 3.2.1. Asenteet Vielä vuonna 2003 kansallisessa uhritutkimuksessa selvitettiin kansalaisten asenteita tapaturmien ehkäisyyn useilla kysymyksillä. Valitettavasti näitä asenteita ei ole tämän jälkeen selvitetty yhtä laajamittaisesti. Joitakin asenteita, kuten liikuntatapaturman vältettävyyttä ja riskinottoa selvitettiin myös vuonna 2009. Vuoden 2009 selvityksen mukaan miehistä 6 % ja naisista 3 % vastasi ottavansa riskejä usein. Vähintään silloin tällöin riskejä vastasi ottavansa miehistä 30 % ja naisista 20 %. 69 Kotitapaturman kohteeksi joutuneista miehistä noin 60 % ja naisista noin 55 % oli vuonna 2003 sitä mieltä, että tapaturma olisi voitu välttää toimimalla toisin. Vastaavat luvut olivat liikuntatapaturman osalta miehillä noin 43 % ja naisilla noin 45 % sekä muun vapaa ajan tapaturman osalta miehillä noin 59 % ja naisilla noin 49 %. 70 Mahdollisuutta välttää liikuntatapaturma kysyttiin vielä vuonna 2009, jolloin yhteensä 35 % vastaajista (31 % miehistä ja 41 % 67 Helsingin turvallisuuskysely 2009, 49 50. 68 Helsingin turvallisuuskysely 2009, 39 41. 69 Suomalaiset tapaturmien uhreina 2009. Luvut poimittu THL:n aineistosta. 70 Råback 2010. 18

naisista) uskoi, että tapaturman olisi voinut välttää toimimalla toisin. 71 Usko liikuntatapaturmien vältettävyyteen on siis huomattavasti pienentynyt, sillä vielä vuonna 2006 41 % liikuntatapaturman uhreista uskoi, että tapaturma olisi ollut vältettävissä. 72 Vuonna 2003 suurin osa, 88 %, oli joko täysin tai jossain määrin samaa mieltä siitä, että useimmat tapaturmat johtuvat omasta varomattomuudesta tai huolimattomuudesta. Kuitenkin hieman ristiriitaisesti jopa 49 % oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa, jonka mukaan useimmat tapaturmat johtuvat sattumasta, eikä niitä voi estää. Näin ajattelivat etenkin naiset (52 %), vaikka naisille sattuu vähemmän tapaturmia ja he ovat niistä enemmän huolissaan, mikä viittaisi siihen, että naiset ovat huolellisempia ja näkisivät tapaturmien syy seuraussuhteet paremmin. Miehistä samoin ajatteli 46 %. Väittämän kanssa, jonka mukaan turvallisuudesta huolehtiminen joka tilanteessa on liioittelua, jokseenkin tai täysin samaa mieltä oli vuonna 2003 32 %: naisista 29 % ja miehistä 35 %. Suuri osuus samaa tai jokseenkin samaa mieltä olevia oli myös 15 24 vuotiaiden ikäryhmässä, ylemmissä toimihenkilöissä, opiskelijoissa ja työntekijöissä sekä kaupunkilähiössä asuvissa. Neljännes vastaajista oli samaa mieltä tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että nopeusrajoituksen ylittäminen on sallittua, mikäli siitä ei aiheudu vaaraa. Miehistä näin ajatteli jopa 35 %, kun taas naisilla vastaava osuus oli huomattavasti pienempi, 16 %. Vastaavasti ajattelivat myös etenkin maatalousyrittäjät, muut yrittäjät sekä 15 24 vuotiaat, joilla kaikilla osuus oli noin 36 %. 73 Nuorten muita ikäryhmiä välinpitämättömämmät asenteet turvallisuuden edistämiseen tulevat esiin myös Pertti Palukan nuorten turvallisuuskäyttäytymistä ja uskomuksia kartoittaneesta tutkimuksesta. Palukan mukaan nuorten aikuisten turvallisuuskasvatuksessa on merkittäviä puutteita, eikä nuorten sosiaalinen ja kouluympäristö tue riittävästi turvallisuuskäyttäytymistä. Etenkin nuoret miehet ottavat paljon riskejä. 74 Puutteet nuorten turvallisuusasenteissa näkyivät enemmän käytännön toiminnassa kuin turvallisuususkomuksissa. Uskomuksia käsittelevän osa alueen vastaukset olivat hyvin samansuuntaisia. 68 % piti itseään turvallisuustietoisena (lähes ja täysin samaa mieltä olevat) ja 73 % ajatteli, että omat turvallisuususkomukset auttavat heitä välttämään onnettomuuksia. Hyvin suuri osa nuorista oli sitä mieltä, että turvallisuutta voi edistää omalla toiminnallaan. 61 % oli sitä mieltä, että onnettomuudet eivät johdu kohtalosta ja 71 % sitä mieltä, että loukkaantumisessa ei ole kyse huonosta onnesta (täysin ja lähes samaa mieltä olevat). 61 % oli sitä mieltä, että yksilö voi omalla toiminnallaan estää tapaturmia, ja 83 % ajatteli, että ihmisen toiminnan ja onnettomuuslukujen välillä on yhteys. Silti 91 % ajatteli, että joillakin yksilöillä on luontainen taipumus riskinottoon. Kysymys on tosin sikäli hankalasti muotoiltu, että luontaisen taipumuksen riskinottoon voi halutessaan käsittää myös ei synnynnäisenä käyttäytymismallina, johon voisi periaatteessa vaikuttaa, jolloin kysymyksen voisi tulkita muodossa toiset ottavat enemmän riskejä kuin toiset, mikä on sinänsä totta. Tätä tulkintaa tukee myös se, että 93 % ajatteli, että vaikuttamalla ihmisten käyttäytymiseen voidaan vähentää tapaturmaisia kuolemia ja loukkaantumisia. 71 Suomalaiset tapaturmien uhreina 2009. Luvut poimittu THL:n aineistosta. 72 Suomalaiset tapaturmien uhreina 2006. Luvut poimittu THL:n aineistosta. 73 Tiirikainen, Lounamaa ja Sihvonen 2005, 64 67. 74 Palukka 2006, tiivistelmä. 19

91 % nuorista ajatteli, että vanhemmilla on selkeä vaikutus lastensa turvalliseen käyttäytymiseen. Lapsille leluja hankittaessa tulisikin 82 prosentin mielestä huomioida suositusikärajat. Uusien tuotteiden turvallisuusohjeiden lukeminen oli tärkeää 77 prosentille vastaajista, ja 87 prosentin mielestä kaikkien pitäisi saada ohjeistusta ennen uuteen toimintaan osallistumista. Turvallisuuteen kohdistuvista riskeistä kysyttäessä 88 % nuorista oli sitä mieltä, että sängyssä ei pitäisi tupakoida. 90 prosentin mielestä turvavyön käyttö on tärkeää myös ajettaessa lyhyitä matkoja. Sen sijaan jopa 28 % oli lähes tai täysin sitä mieltä, että päihtyneenä ajaminen on yksilön oma valinta, vaikka 61 % ajattelikin toisin. 75 Kati Tiirikainen tutki internetin keskustelupalstoilla tapaturmista käytyjä keskusteluja keväällä 2010. Tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset keskustelevat mielellään tapaturmista. Etenkin kerrotaan omista tapaturmista ja kuunnellaan muiden kokemuksia. Keskustelunaiheina olivat muun muassa liikuntatapaturmat, mopoilla kaatumiset, koulujen välituntitapaturmat, autotallitapaturmat, armeijatapaturmat sekä vakuutukset. Eniten tapaturmista puhuivat nuoret. Verrattuna esimerkiksi Palukan tutkimukseen on yllättävää, että nuoret eivät Tiirikaisen mukaan suhtautuneet turvallisuuteen kielteisimmin. Sen sijaan täysi ikäiset miehet suhtautuivat turvallisuuteen vähättelevästi ja pitivät turvallisuudesta huolehtivia moralisoivina hössöttäjinä. Tiirikaisen mukaan tapaturmien välttämiseen liittyvä näkökulma puuttui lähes kaikista keskusteluista. Tapaturmia pidettiin onnettomina sattumuksina, joita vain tapahtuu, ja tapaturma alttiutta pidettiin usein jopa synnynnäisen piirteen kaltaisena ominaisuutena. Riskialtista käyttäytymistä ei suoranaisesti ihannoitu, mutta silti tapaturmat koettiin usein huvittaviksi, ja niiden ajateltiin kuuluvan kiinnostavaan elämään. Tapaturmista oli hyväksyttävää oppia kantapään kautta, mutta ennalta varautuminen koettiin liioitteluksi. 76 Simo Salminen ja Anne Seppälä tutkivat vuonna turvallisuusilmapiirien ja toimien eroja 2005 pienissä ja keskisuurissa yrityksissä työskentelevien suomen ja ruotsinkielisten työntekijöiden keskuudessa. Tutkimuksen lähtökohta syntyi siitä, että suomenkielisillä työpaikoilla sattui 21 % enemmän työtapaturmia kuin ruotsinkielisillä. Tutkijat eivät havainneet selviä eroja suomen ja ruotsinkielisten työntekijöiden turvallisuusasenteissa tai käyttäytymisessä, mutta suomenkieliset työntekijät korostivat työntekijän omaa vastuuta, kun taas ruotsinkielisten turvallisuuskulttuuri oli kollektiivisempaa. Ruotsinkieliset työntekijät antoivat ylimmän johdon osallistumiselle ja valvojien toiminnalle paremman arvosanan kuin suomenkieliset. 77 Vuonna 2006 tehdyssä työturvallisuusbarometrissä selvitettiin työsuojelupäälliköiden ja työsuojeluvaltuutettujen näkemyksiä turvallisuudesta. Kyselystä kävi ilmi, että työsuojelupäälliköt arvioivat yrityksen turvallisuuden paremmin hoidetuksi kuin työsuojeluvaltuutetut. Työsuojeluvaltuutetut suhtautuivat työsuojelupäälliköitä epäilevämmin yritysjohdon sitoutumiseen turvallisuusasioissa. Asteikolla 1 5 (5 paras) työsuojelupäälliköiden antamat arvosanat liikkuivat yleisimmin noin välillä 3 3,6, kun taas työsuojeluvaltuutettujen arvosanat olivat enimmäkseen noin välillä 2,4 3,1. Samansuuntaisia tuloksia on saatu sekä Australiassa että Yhdysvalloissa. Salmisen mukaan tulos heijastaa ryhmien erilaisia taustoja: työsuojelupäälli 75 Palukka 2006, 19 23. 76 Tiirikainen 2010. 77 Salminen ja Seppälä 2005. 20