Järjestöt, eläkeikäiset ja tulevaisuus Seniorit vapaaehtoisina suuret ikäluokat mahdollisuutena. Vaveron loppuseminaari, 3.11.2010. FT Arto Tiihonen
Sisältö Vertaisuuden, vertaiskokemuksen, vertaisasiantuntijuuden ja vertaistuotannon merkityksistä Lähimmäisvastuusta ja velvollisuuksista toisia ihmisiä kohtaan Yhteiskunnan eri sektoreiden työnjaosta ja yhteistyöstä Hyvinvointia liikunnasta ja kulttuurista kohti hyvinvointikulttuuria
Esityksen tavoite Katsoa tulevaisuuteen ainakin muutaman vuoden päähän ja hahmottaa idullaan olevia kehityskulkuja vapaaehtoistoiminnan erilaisilla kentillä, mutta myös ihmisten käsityksissä vapaaehtoistoiminnasta Taustana Vavero-projektin aikana heränneet uudet käsitykseni ja tulkintani prosesseista, jotka liittyvät järjestötoimintaan, ikääntymiseen ja koko yhteiskuntaamme sekä ihmisten käyttäytymiseen
1. Vertaisuudesta Vertaistulkintoja
Mitä vertaiskokemus on? Vertaiskokemus on useimmiten tulkittu kokemukseksi, jonka voi saada kun kohtaa toisen samanlaisen kokemuksen omaavan ihmisen ja voi jakaa yhteisiä tunteita, tapahtumia, tilanteita ja tulee siten ymmärretyksi tavalla, joka muille on vaikeaa. Tämän on todettu voimaannuttavan ihmisiä. Vertaiskokemuksen voimasta todistavat lukemattomat vertaistuen muodot ryhmistä Internetryhmiin tai toisaalta ajatus siitä, että koko tiedonvälityksen pitäisi tulevaisuudessa perustua vertaistietoon esim. sosiaalisen median ennakoimalla tavalla.
Vertaiskokemusten aukipurkua Olen luokitellut kokemuksellisuuksia neljään eri kategoriaan niiden erilaisten laatujen perusteella (ks. Tiihonen 2009, 2010) Kokemukset voivat siten olla elämyksiä, merkityksellisiä kokemuksia, osallisuuskokemuksia ja toimijuuskokemuksia Luokitukset menevät osittain päällekkäin (esim. elämyksellisyyttä kuuluu jokaiseen), mutta erojen avulla saamme tarkemman kuvan myös vertaiskokemuksesta
Kokemuksellisuuden laatuja Kokemuksellisuudet Laatu Perusta Elämys passiivinen oma mielihyvä Kokemus merkityksellinen ymmärrys itsestä ja maailmasta Osallisuus aktiivinen vaikutus omaan elämään Toimijuus vaikuttava vaikutus toisten elämään
Kokemuksellisuudet ja vertaiskokemus Vertaiskokemuksessa voimme siis 1) Eläytyä ja kokea elämyksellisesti samaistumisen, tunnistamisen, tunnetilan tai tapahtuman, tilanteen, elämyksen 2) Kokea identiteetin merkityksellisen muutoksen eli muuttua uuden vertaisryhmäni jäsenten kaltaiseksi: olen alkoholisti, eroisä, masentunut etc. Olen yksi heistä ja meitä on muitakin. 3) Kokea olevani osallinen jossakin itseäni suuremmassa; kuulun kohtalotovereiden joukkoon, olen intressiryhmän jäsen, jolla on yhteiskunnassa oma, erillinen äänensä 4) Kokea toimijuutta ja tukea toimijuuteeni voimalla käyttää yhteiskunnan erilaisia tukirakenteita (vapaaehtoisia, julkisia, yksityisiä) ja palveluja ja voin vaikuttaa asioihin uudesta identiteetistäni ja vertais- tai viiteryhmästäni käsin
Vertaiskokemuksesta vertaisasemaan Vertaiskokemuksen ja vertaistuen kautta haavoitettu ihminen voi nousta toimijaksi ja vertaisasemansa kautta yhteiskunnallisten rakenteiden, toimintojen ja palvelujen käyttäjäksi ja muokkaajaksi 1) Voi ja osaa hakea tukea läheisiltä, perheiltä, naapureilta, koska muutkin samassa asemassa olevat tekevät niin 2) Osaa käyttää julkisia palveluja, koska on kuullut muiden vertaisten kautta, mitä on tarjolla ja mihin on oikeus 3) Osaa hakeutua vapaaehtoisjärjestöjen puoleen a) toimiakseen itse vapaaehtoisena (mm. vertaistukena) ja b) saadakseen vapaaehtoisten tukea ja apua tilanteeseensa 4) Oppii käyttämään myös yksityisiä palveluja tarvittaessa
Vertaisasiantuntijuudesta Yhä useammin puhutaan siitä, miten perinteinen asiantuntijatieto vaatii rinnalleen kokemustietoa, jossa joku tuttu (tai vaikkapa facebook-ystävä) on koetellut asiantuntijan neuvoa, hoitoa, lääkettä jne. Tarvitaan omaelämäkerrallista asiantuntijuutta (peilausta omiin kokemuksiin) ja vertaisasiantuntijuutta (peilausta muiden kokemuksiin), kun maailma on täynnä osin ristiriitaistakin asiantuntijatietoa
Vertaistuotannosta Vertaistuotannolla tarkoitetaan erilaisia toimintamalleja, joissa edelliset vertaisuuden muodot ovat jollakin tavalla läsnä ja niistä syntyy toimintoja tai palveluja. Vertaistuotanto voi olla vapaaehtoisten voimin syntyvää tiedon lisääntymistä ja ansaintalogiikkoja (Wikipedia, Linux, iphone etc.) Vertaistuotantoa on myös vertaistuen ja osaamisen mahdollistaminen yhteiskunnan tuella (perhe- ja omaishoito etc.), jolla korvataan esim. laitoshoitoa Vertaistuotantoluonteiset palvelut lisääntynevät tulevaisuudessa monestakin eri syystä
Vertaisuus ja vapaaehtoistoiminta Vertaisuus kokemuksina, asiantuntijuutena ja vertaistuotantona tullee olemaan tulevaisuudessa entistäkin tärkeämpää vapaaehtoistoiminnassa Vertaisuus on kuitenkin haasteellista syntyy neuvotteluja vastuista, velvollisuuksista, maksullisuudesta, omistajuudesta, joihin kaikkiin olisi hyvä olla olemassa toimivat pelisäännöt.
2. Lähimmäisvastuusta ja - velvollisuuksista
Miksi kysymys lähimmäisvastuusta on nyt ajankohtainen? Peruskysymys: Mikä meitä vaivaa, kun emme (enää) osaa kantaa vastuuta lähimmäisistämme (lapsista, vanhuksista) tai vähäosaisimmista? (syrjäytyneistä, kerjäläisistä)? Rinnakkaiskysymys: Miksi emme osaa osoittaa rakkautta tai huolenpitoa lähimmäisiämme kohtaan?
Niin miksi? Suomalaiset ovat privatisoituneet, urbanisoituneet ja professionaalistuneet?! Nykyaika vaatii ihmiseltä kykyä elää kaupungistuneessa ympäristössä, jossa jokaiselle ihmiselle pitää antaa oma yksityinen tilansa, vaikka elämmekin päällekkäin ja rinnakkain. Ammattimaistuminen on tuonut mukanaan tarkat työnjaot ja vastuut niin eri ammattiryhmien kuin yhteiskunnan sektoreidenkin välille.
Vai onko näin? Suomalaiset ja pohjoismaalaiset ovat auttaneet vain tarvittaessa, koska tasavertaisuuden perinne on vahva. Auttamisen kohteeksi joutuminen tekee haavoittuvaksi ja ylentää auttajan (vastenmielisyys hyväntekeväisyystoimintaa vastaan) Voimaantuminen on tapahtunut kansalaisjärjestöissä ja vapaaehtoistoiminnassa, jossa yhteisyyden ja vertaisuuden yksilöä vahvistavaan voimaan on luotettu
Ongelma lähimmäistunteissa? Suomalaiset ovat kaukokohteliaita, vaivaannumme, jos toiset ihmiset tulevat iholle emmekä itsekään mieluusti mene toisen yksityiselle alueelle. Nykyään vaaditaan tai odotetaan hoiva- ja palveluammateissa sekä järjestöissä ihmisiltä affekti- tai emootioherkkyyttä kohdata toinen ihminen tavalla, joka ei ole ollut meille luontaista.
Miksi näin? Globalisaatio eli ulkomaalaiset keskellämme ja kansainvälisten vaikutteiden leviäminen mm. viestimien välityksellä on muuttanut emotionaalista herkkyyttämme tai odotuksia siihen - hyvin nopeasti. Toinen selitys: yhteiskunnan nopean (post)modernisaatiokehityksen myötä emme tiedä, kenen tehtäviin kuuluu lähimmäisvastuu ja miten sitä eri tilanteissa pitäisi osoittaa.
Yhteiskunnan eri sektoreiden vastuista Ajatuksena tässä tarkastelussa on se, että historian saatossa erilaiset toiminnot (lasten ja vanhusten hoito, päihdetyö, liikuntapalvelut jne.) on suomalaisessa yhteiskunnassa päätetty antaa jollekin sektorille eikä tämä keskustelu koskaan lopu vaan sitä käydään jatkuvasti. Seuraavassa erittäin karkea taulukko siitä, miten tilanne on tällä hetkellä. Jako-osuudet kuvaavat vastuuta, joka ei ole suoraan verrannollinen rahoitukseen, vaan esimerkiksi kasvatusvastuuseen, lähimmäisvastuuseen tai vaikkapa työnantajien vastuuseen työntekijöistään
Vastuiden (myös lähimmäisvastuiden) jakaantuminen Taulukossa olen jakanut vastuut seuraavasti: 1 = yksityissektori, yritykset 2 = julkinen sektori, kunnat & valtio 3 = kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan sektori 4 = kotitaloudet ja perheet 5 = yksilöt itse Väestön olen jakanut kahdeksaan eri ikäryhmään, jotta tarkastelu tavoittaisi näiden ryhmien erityispiirteet hienovaraisemmin kuin yleisemmät tarkastelut. Vastuut olen arvioinut prosentteina niin, että jokaisen rivin summa on 100%. Prosenttiluvut ovat tietysti vain suuntaa-antavia.
Vastuiden jakautuminen ikäryhmittäin Sektori/ Ikäryhmä 1. Sektori 2. Sektori 3. Sektori 4. Sektori Yksilöt lapset 0-7 5 40 5 50 0 nuoret 7-18 10 30 30 30 0 nuoret aikuiset 18-25 20 20 20 20 20 keski-ikäiset 25-45 20 10 10 40 20 ikääntyvät 45-60 30 15 15 30 10 3. ikä: 60-75 20 20 20 20 20 4. ikä: 75-85 15 40 15 20 10 5. ikä: 85-10 60 10 20 0
Vastuiden jakautuminen toimintojen pohjalta Sektori/ Teema 1. Sektori 2. Sektori 3. Sektori 4. Sektori Liikunta 20 15 55 10 Kulttuuri 30 40 20 10 Sosiaali 10 50 20 20 Terveys 20 60 15 5 Nuoriso 20 30 40 10 Ikääntyneet 10 50 20 20 Aatteelliset 20 30 40 10
Vastuiden jakaantumisen suuntia Kuntien vastuita lisätään lainsäädännöllä, mutta rahoituksen ongelmat ovat johtamassa väestön eriarvoistumiseen Yksityissektorin vastuuta palveluista ollaan lisäämässä mm. kilpailuttamalla, palveluseteleillä jne. Kolmannen sektorin toivotaan ottavan vastuuta varsinkin ennaltaehkäisevästä työstä, mutta myös lasten, nuorten ja vanhusten palveluista Myös kodeille, 4. sektorille ja yksilöille halutaan antaa lisää vastuuta mm. lasten hoidossa ja omaishoidossa
Esimerkkejä vastuunjakojen suunnista Lastenhoito: 4. sektori (kodit/perheet, äidit & isät ja sisarukset) > 1. sektori (piiat, kodinhoitajat) > 2. sektori, kunnat (lastentarhat, päiväkodit) > 1. sektori, yksityiset päiväkodit > 3. sektori (iltapäivätoiminta, harrastukset). 4 > 1 > 2 > 1 > 3 Liikunta: 3. sektori (urheilu- ja liikuntaseurat) > 2. sektori (valtio, kunnat; liikuntapaikat, erityisryhmät) > 1. sektori (kuntosalit, palloiluhallit) > 4. sektori (terveysliikunta). 3 > 2 > 1 > 4 Kotihoito ja palvelu: 4. Sektori (omaiset, läheiset) > 2. sektori (kunnat) > 1. sektori (palvelutalot, kotipalveluyritykset) > 3. sektori (kotipalvelu, perhehoito) > 4. sektori (omaishoito). 4 > 2 > 1 > 3 > 4
Vastuunjakojen kehittymisen syitä Vastuunjakojen muutokset vuosikymmenten saatossa kuvastavat yhteiskuntapoliittisia linjanvetoja, joita nykyään on yhä vaikeampi ohjata ylhäältä päin. Yhteiskunnan eri sektoreiden oma aktiivisuus (mm. toiminnan ja palvelujen laatu/hinta) ja myös kyky yhteistyöhön toisten sektoreiden kanssa ohjaa tulevaa kehitystä rinnan lainsäädännön ja julkisen talouden/yksityisten talouksien resurssien kanssa
Yhteiskunnalliset vastuut, työnjaot vaikutukset lähimmäisvastuuseen Yhteiskunnallisten vastuiden ja työnjakojen muuttuessa elämäkerrallista ja kokemuksellista tietoa nopeammin ovat ihmiset niin kansalaisina, työntekijöinä, asiakkaina kuin lähimmäisinäkin epätietoisia siitä, kenelle (lähimmäis)vastuu eri tilanteissa kuuluu tai sopii. Onko hoitaja, opettaja, valmentaja, ohjaaja myös lähimmäinen ja millä tavalla hän voi olla lähimmäinen? Miten edellä mainitut ovat/voivat olla lähimmäisiä vapaaajalla ja eri tilanteissa?
Vapaaehtoisjärjestöjen vastuiden muutoksesta Vapaaehtoisilta ja järjestöiltä odotetaan vastuunottoa asioista, toiminnoista ja palveluista, jotka ovat aiemmin (viime vuosina tai vuosikymmeninä) kuuluneet julkiselle sektorille tai kodeille Seurauksena ristiriitaisia tilanteita, kun vapaaehtoisilta odotetaan lähes ammattimaista palvelua ja samalla pitäisi olla pyyteettömästi vapaaehtoinen ja lähimmäinen Järjestöjen vapaaehtoistoiminnassa puhutaan paljon uusista pelisäännöistä ja vapaaehtoiset joutuvat pohtimaan enemmän toimintansa eettisiä ja filosofisia perusteita
Harmaa alue lähimmäisvastuussa Lähimmäisvastuun osoittaminen on taitolaji: Voiko naapurin lasten toimiin puuttua tai oppilaiden toimiin vapaa-ajalla tai potilaan toimiin hoitosuhteen ulkopuolella? Olemme herkkiä asettamaan rajoja lähimmäisvastuulle, jos se mahdollisesti loukkaa ihmisten integriteettiä ja autonomiaa Lähimmäisvastuuta osoittava ihminen joutuu nykyään perustelemaan tekoaan, ettei vain tule loukanneeksi, häirinneeksi tai jopa syytetyksi häirinnästä ja jopa ahdistelusta.
Lähimmäisvastuun taito Pitää osata mennä läheistä lähelle, mutta pitää osata myös irrottautua Yhä useammissa työtehtävissä, mutta myös vapaaehtoistoiminnassa, vaaditaan affekti- ja emootiokykyjä silti tavallisen kansalaisen lienee kaikkein vaikeinta olla lähimmäinen tuntemattomalle kanssaihmiselle Kyse on myös identiteettityöstä ja mahdollisista eri roolien osaamisesta ja hallinnasta: läheinen, vertainen, vanhempi, hoitaja
Lähimmäinen vapaaehtoistoiminnassa Vapaaehtoistoiminnan kenttä tarjoaa erilaisia lähimmäisen positioita tai rooleja, joissa lähimmäisvastuu vaihtelee Jalkapallovanhempi : Lähimmäisvastuu laajenee koskemaan kaikkia joukkueen pelaajia/vanhempia Plankummi : Lähimmäisvastuu koskee yksilöä ja hänen yhteisöään eri puolella maailmaa ilman kasvokkaista kohtaamista Ulkoiluystävä/kulttuurikaveri : Lähimmäisvastuu tukihenkilönä, jolla suuri, mutta tilanteinen lähimmäisvastuu
Lähimmäinen vapaaehtoistoiminnassa Sijaisvanhempi : Lähimmäisvastuu suuri, intensiivinen ja pitkäkestoinen, muuttuu ajan kuluessa vertaisuudeksi. Miesten vertaistukiryhmä : Lähimmäisvastuu toverillista, kokemusten ja tunteiden jakamista ja sanoittamista. Omaishoitaja : Lähimmäisvastuu suuri, intensiivinen ja pitkäkestoinen, muuttuu ajan kuluessa hoitajuudeksi.
Vapaaehtoisuus, järjestöt ja lähimmäisvastuu Vapaaehtoistoiminta ja järjestöt tarjoavat laajan foorumin erilaisille mahdollisuuksille olla lähimmäinen ja lähimmäisvastuussa kanssaihmisistä Vapaaehtoistoiminnassa lähimmäisvastuu voi olla yhteisöllistä tai kulttuurista, mutta myös hyvin yksilöllistä. Lähimmäisvastuu on järjestöille asia, jolla ne perustelevat omaa tärkeää toimintaansa, mutta joka on myös vaikea asia, josta pitää jatkuvasti keskustella niin vapaaehtoistoimijoiden, ohjattavien/tuettavien/autettavien kanssa kuin julkisuudessakin
3. Järjestöjen muuttuva rooli
Järjestöjen muuttuva rooli: muutamia huomioita & kysymyksiä Suomi on järjestöjen luvattu maa tulevaisuudessakin? Intressien organisoitumiseen suuntautuneet (puolueet, ayliike) menettäneet vetovoimaansa (poikkeuksena yhdenasian liikkeet, joissa kokemuksellisuudella iso merkitys) kokemuksellisuuteen, vertaisuuteen ja toiminnallisuuteen (yhteiset kokemukset, liikunta/harrasteet) suuntaavat lisänneet vetovoimaansa Minkälaisia rooleja järjestöillä on ollut, on ja tulee olemaan?
Järjestöjen (3. sektorin) identiteetti Historian saatossa järjestöt ovat kopioineet julkisen sektorin toimintatapoja: hyvä byrokratia, arviointi, ammatillisuus kopioineet yksityissektorin toimintatapoja: managerialismi, kustannustehokkuus, asiakasajattelu Nyt katseet ovatkin kääntyneet 3. sektorin omaan logiikkaan ja toimintatapoihin: sosiaalinen pääoma, luottamus, toimijuus jne., joista odotetaan ratkaisua mm. väestön ikääntymisen aiheuttamiin haasteisiin Onko järjestöissä enää oikeaa järjestöhenkeä ja toimintatapoja, kun sitä nyt apuun huudetaan?
Järjestöjen (3. sektorin) vastuiden muutos Järjestöiltä odotetaan, mm. hyvinvoinnin (laaja-alaisen) edistämistä nuorten osallisuuden tukemista ikääntyneiden toimintakyvyn tukemista erilaista vertaistukea ja toimintaa yhteiskuntapoliittista aktiivisuutta
Odotusten hedelmälliset ristiriidat Osa järjestöihin kohdistuvista uusista odotuksista nousee Yhteiskuntapoliittisilta päättäjiltä ja rahoittajilta (mm. RAY, OPM) Aidosti kentältä, ihmisten tarpeista, ruohonjuuritasolta Järjestöjen (aktiivien, työntekijöiden, järjestöyhteistyön) omista visioinneista Joskus odotukset voidaan yhdistää hedelmällisesti, mutta on paljon tilanteita, joissa ristiriidat muuttuvatkin ongelmiksi: mikä on järjestöjen rooli suhteessa julkisiin peruspalveluihin tai yksityisiin palveluihin? miten paljon järjestön (ja sen aktiivien) on muutettava toimintaansa ja identiteettiään, jotta se voisi vastata esitettyihin odotuksiin ja vaatimuksiin? miten suhtautua hyväntekeväisyysyrityksiin, sosiaaliseen mediaan, joka tarjoaa mm. vertaistukea ja tietoa järjestöistä riippumatta?
Järjestöjen yhteistyön luonteesta Järjestöjen yhteistyön voi jakaa karkeasti kolmeen luokkaan 1) Yhteistyö muiden yhteiskunnan sektoreiden (julkinen, yksityinen, perheet/kotitaloudet) 2) Yhteistyö tietyn toimialan (sisällön, teeman) sisällä ja yhteistyö toimialojen (esim. tietyn ikäisten tai tietyn ongelman suhteen) kesken 3) Yhteistyö muiden järjestöjen kanssa
Suhde muihin yhteiskunnan sektoreihin Järjestöjen suhde yhteiskunnan muihin sektoreihin on luonteeltaan poliittista/ideologista: kuka/mikä taho/ logiikka ohjaa toimintaa, kuka rahoittaa, miten toimintaa arvioidaan käytännöllistä: miten vastuut jaetaan, millä tavoin toimitaan yhteistyössä, miten huomioidaan erilaiset toiminnan logiikat
Järjestöjen tulevaisuus Näyttää periaatteessa hyvältä: 3. sektorin kykyyn vastata ikääntyvänkin yhteiskunnan haasteisiin luotetaan Sisältää suuria haasteita: vapaaehtoistoiminnan vetovoima erilaiset intressit toimia vapaaehtoisena, kohoavat laatuvaatimukset (yksityissektorin tehokkuus, julkisen sektorin vastuullisuus, vapaaehtoistoiminnan käytännöt ja henki).
4. Kulttuurista hyvinvointia - hyvinvointikulttuuri
Kulttuurista hyvinvointia Kulttuurista hyvinvointia ajattelu kehittää yhteiskuntamme käsitteellistämistä hyvinvointivaltiosta kohti hyvinvointiyhteiskuntaa tuomalla kulttuurin eri muodot ja yhteiskunnan eri sektorit toimintojen ja palvelujen tuottajiksi. Lopullinen tavoite olisi kuitenkin hyvinvointikulttuuri, jossa mahdollisimman moni ihminen olisi aktiivinen toimija ja osallistuja ja kaikki yhteiskunnan sektorit rakentaisivat hyvinvointikulttuuria, joka konkretisoituisi ihmisten elämäntavoissa ja tyyleissä.
Hyvinvointivaltiosta Hyvinvointivaltion perusideana on turvata peruspalvelut kaikille ihmisille kohtuuhinnalla pääasiassa julkisen sektorin toimesta Haasteena on mm. ikääntyvän väestön aiheuttama kustannusten nousu, alueelliset erot ja voimaannuttavan tai ennaltaehkäisevän työn riittämättömyys.
Hyvinvointiyhteiskunnasta Hyvinvointiyhteiskunta termiä on alettu käyttää, kun on havaittu, että yhteiskunnan kaikkien sektoreiden yksityissektorin (1.), julkisen (2.), vapaaehtoistoiminnan (3.) yhteistoimintaa tarvitaan hyvinvoinnin monipuolisessa kehittämisessä. Vastuuta ihmisten hyvinvoinnista on jaettu myös ihmisille ja mm. perheille itselleen.
Hyvinvointikulttuurista Hyvinvointikulttuurista voidaan puhua sitten, kun suomalainen kulttuuri muuttuu kaikilta osiltaan ihmisten hyvinvointia tukevaksi. Se tarkoittaa osallistumista taiteen, liikunnan tai minkä muun merkityksellisen toiminnan piiriin mahdollisimman monelle (ks. Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia toimintaohjelma) Se tarkoittaa lähimmäisvastuuta, jossa pyrimme tukemaan toinen toisiamme niin lähipiirissämme, järjestöjen toiminnan kautta, mutta myös julkisissa ja yksityisissä palveluissa (ks. www.etene.fi)
Askeleita kohti hyvinvointikulttuuria Hyvinvointivaltiosta ei tarvitse luopua, vaan sitä voi kehittää ja uudistaa. Hyvinvointiyhteiskuntaa tulee vahvistaa kehittämällä eri yhteiskuntasektoreiden yhteistyötä ja resursseja. Hyvinvointikulttuuri tarkoittaa myös elämäntapojen ja elämän asenteiden muutosta joka tasolla.
Askeleita kohti hyvinvointikulttuuria Kulttuurin monet dimensiot; elämäntapana/- tyylinä, esteettisyytenä, taiteena, tuotteina, yhteiskuntapolitiikkana jne. rakentavat omalta osaltaan hyvinvointikulttuuria eikä niiden välillä ole ratkaisemattomia ristiriitoja. Hyvinvointi ymmärretään laajasti mm. elämyksinä, merkityksellisinä kokemuksina, osallisuutena ja toimijuutena ei pelkästään terveytenä tai sairauden poissaolona.
Ikääntyneet ja kulttuurista hyvinvointia - tavoitteet
Erilaisia ikääntyneitä Aktiivisia ja toimintakykyisiä 3. iän eläkeläisiä Aktiivisuudessa tukea tarvitsevia, toimintakykyvajavaisuuksia omaavia 4. iän kansalaisia Aktiivisuudessa muiden ihmisten tuesta ja hoivasta riippuvaisia 5. iän kansalaisia
Erilaisia ikääntyneitä Eri sukupolvia edustavia ikääntyneitä: Suurten ikäluokkien melko koulutettuja, hyvien työeläkkeiden kanssa eläviä, moderneja suomalaisia Sotasukupolven maaseutuisia, ruumiillista työtä tehneitä modernin Suomen rakentajia Eri tavoin syrjäytyneitä, sairaita, yksinäisiä, monenlaisista ongelmista kärsiviä
Erilaisia ikääntyneitä Kulttuurilaitokset, -kurssit ja tilaisuudet täyttäviä aktiivisia naisia Monin tavoin aktiivisia ja toimintakykyisiä pariskuntia Omaishoitajia ja hoidettavia Seniori- ja palvelutaloissa asuvia Laitosten asukkaita
Kulttuurista hyvinvointia ikääntyneille Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia toimintaohjelmassa on runsaasti ehdotuksia, jotka sopivat ikääntyneille Arjen kulttuurisuus, jolla tarkoitetaan juuri tekemistä, osallistumista, toimimista taiteen ja kulttuurin eri muodoin arjessa, juhlassa, epämuodollisissa lähiyhteisöissä Vapaaehtoissektorin toiminnat ja palvelut, joissa ikääntyneet voivat olla osallistujina, tuottajina ja kuluttajinakin yhä enenevässä määrin Laitosten ja palvelutalojen asukkaiden omat kulttuuriharrastukset ja järjestetyt tapahtumat
Kulttuurista hyvinvointia ikääntyneille Kulttuuriluotsit ja kaverit, joina ikääntyneet voivat olla, mutta joiden kohteina ikääntyneet ovat Hoitohenkilöstön kouluttaminen taide- ja kulttuurilähtöisiin menetelmiin ja taiteen hankinta laitoksiin lisäävät myös kulttuurin hyvinvointivaikutuksia ikääntyneiden elämään Ja kaikki muut ehdotukset, koska ikääntyneet eivät sinänsä ole mikään erityisryhmä ja hyvinvointikulttuurin eräs tärkeimmistä teemoista olisi eri sukupolvien kulttuurinen lähentyminen
Hyvinvointikulttuuri ja yhteiskunnalliset vastuut Hyvinvointikulttuurissa vallitsee hyvä tasapaino yksilöiden, läheisten, vapaaehtoistoiminnan, julkisten ja yksityisten palveluiden vastuiden kesken Yksilöiden toimintakykyä ja toimijuutta tuetaan mm. tarjoamalla kaikille mahdollisuuksia osallistua kulttuuri- ja liikuntatoimintaan sekä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen Vapaaehtoistoiminnan järjestöt (liikuntaseurat, kulttuuriyhdistykset, seurakunnat jne.) ovat tärkeitä toiminnan järjestäjiä, osaajia ja tukijoita
Yhteenvetoja On tunnistettava eri sektoreiden toimintavastuut väestön eri ikäryhmien toiminnan, ennaltaehkäisevän työn ja palvelujen suhteen on myös keskusteltava siitä, miten nämä vastuut tulevaisuudessa jaetaan tai miten ne yhdistetään. On kehitettävä 3. sektorin toimijoiden (sosiaali, liikunta, kulttuuri etc.) yhteistyötä, jotta toiminta kehittyisi sekä sisällöiltään että muodoiltaan ja tavoittaisi näin paremmin sekä uusia toimijoita että tuen ja palveluiden tarvitsijoita. On kehitettävä innovatiivisia keinoja 3. sektorin rahoituksen moninaistamiseksi ja vahvistamiseksi.
Yhteenvetoja On osattava puhutella ihmisten erilaisia kokemusmaailmoja ja merkityksenantoja aina elämyksistä toimijuuteen asti. On ymmärrettävä ihmisten arkielämän kokonaisuus ja on oltava yhtä aikaa realisti ja utopisti eri elämäntilanteisiin tulisi räätälöidä juuri siihen elämänvaiheeseen sopivaa vapaaehtoistoimintaa. On osattava perustella eli tutkia ja soveltaa ja keskustella vapaaehtoistoiminnan hyvistä, mutta mahdollisesti myös sen vähemmän hyvistä puolista niin, että sen merkitys yksilöiden, yhteisöjen, yhteiskunnan ja kulttuurin tasolla ymmärretään ja se myös vaikuttaa ihmisten toimintaan ja yhteiskuntapolitiikan eri sektoreille.
Kirjallisuutta Liikunnan ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksista: Pirnes & Tiihonen: www. Kasvatus- ja -aika.fi/2/2010 www.minedu.fi/julkaisut/taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia - ehdotus toimintaohjelmaksi 2010 2014 Lähimmäisvastuusta Tiihonen, Arto: rt. http://www.etene.org/dokumentit_seminaarit.shtml Vapaaehtoisuudesta ja vertaisuudesta www.vapaaehtoiseksiseniorina.fi Toimijuudesta www.mll.fi/vanhempainnetti/kattapidempaa/tyokirjat/ Luovista menetelmistä Karisto & Kuhalampi & Tiihonen: Rantautumisia kaksitoista kertomusta Arabianrannasta. Ikäinstituutti 2010.
Suuret kiitokset vastavuoroisuudesta, vertaisuudesta ja osallisuudesta! Vavero-hanke kiittää yhteistyökumppaneita, seminaarin osallistujia ja hankkeen rahoittajaa RAY:tä.