Kemijoen vesienhoitoalueen toimenpideohjelma pohjavesille vuoteen 2015

Kemijoen vesienhoitoalueen toimenpideohjelma pohjavesille vuoteen 2015 Kemijoen vesienhoitoalue 2009

Sisällys 1 YLEISTÄ... 4 1.1 Johdanto... 4 1.2 Toimenpideohjelma-alueen kuvaus... 5 1.3 Toimenpideohjelman laatiminen ja yhteistyö... 6 1.4 Tarkasteltavat pohjavedet... 7 1.5 Pohjavesialueiden rajaus ja luokittelu... 8 1.6 Pohjavedet Lapin ympäristökeskuksen alueella... 8 1.7 Pohjavedet Kemijoen vesienhoitoalueella... 10 2 VESIENHOITOON LIITTYVÄT OHJELMAT JA SUUNNITELMAT... 13 2.1 Kansainväliset ja kansalliset ohjelmat... 13 2.2 Alueelliset ohjelmat ja suunnitelmat... 16 2.3 Maankäytön suunnittelu ja ohjaus... 17 2.4 Vesihuoltosuunnitelmat... 18 2.5 Vedenottamoiden suoja-alueet... 19 2.6 Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat... 19 3 ERITYISET ALUEET... 20 3.1 Vedenhankintakäytössä olevat pohjavesialueet... 20 3.2 Pohjavesialueet Natura-suojelualueilla... 20 3.3 EU-uimarannat... 20 4 ILMASTONMUUTOKSEN VAIKUTUKSET... 21 5 POHJAVETTÄ VAARANTAVA JA MUUTTAVA TOIMINTA... 22 5.1 Maatalous... 22 5.1.1 Peltoviljely... 22 5.1.2 Karjatalous... 23 5.2 Metsätalous... 24 5.3 Turvetuotanto... 24 5.4 Asutus... 24 5.5 Liikenne... 25 5.6 Teollisuus ja yritystoiminta... 26 5.7 Pilaantuneet maa-alueet... 27 5.8 Maa-ainesten otto... 28 5.9 Vedenotto ja tekopohjaveden muodostaminen... 29 6 POHJAVESIEN SEURANTA, RISKINARVIOINTI JA TILAN LUOKITTELU... 31 6.1 Pohjavesien seuranta... 31 6.2 Riskinarviointi... 33 6.3 Tilatavoitteet ja tilan luokittelu... 34 7 VESIENHOIDON TOIMENPITEET... 35 7.1 Toimenpiteiden suunnittelun perusteet... 35 7.2 Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet... 35 7.2.1 Maa- ja metsätalous... 35 7.2.2 Turvetuotanto... 37 7.2.3 Asutus... 37 7.2.4 Liikenne... 38 7.2.5 Teollisuus ja yritystoiminta... 38 7.2.6 Vedenotto ja tekopohjaveden muodostaminen... 39 7.2.7 Maa-ainesten otto ja rakentaminen... 39 7.2.8 Pilaantuneet maa-alueet... 39 7.2.9 Pohjavesien seuranta, selvitykset ja suojelusuunnitelmat... 39 7.2.10 Arvio nykykäytännön toimenpiteiden riittävyydestä... 40 2

7.3 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi ja ohjauskeinoiksi... 40 7.3.1 Maa- ja metsätalous... 40 7.3.2 Asutus... 40 7.3.3 Liikenne... 41 7.3.4 Teollisuus ja yritystoiminta... 41 7.3.5 Vedenotto ja tekopohjaveden muodostaminen... 41 7.3.6 Maa-ainestenotto ja rakentaminen... 42 7.3.7 Pilaantuneet maa-alueet... 42 7.3.9 Arvio lisätoimenpiteiden riittävyydestä... 42 7.4 Toimenpiteiden seuranta... 43 7.5 Pohjavesien suojelun kustannukset, rahoitusjärjestelmät ja toteutusvastuut... 43 8 YHTEENVETO TARVITTAVISTA TOIMENPITEISTÄ... 44 8.1 Tarvittavat toimenpiteet... 44 8.2 Arvio toimenpiteiden vaikutuksista ja niiden kustannuksista... 44 9 SELOSTUS VUOROVAIKUTUKSESTA... 46 9.1 Kuulemiskierrokset... 46 9.1.1 Kuuleminen vesienhoitosuunnitelman laatimisen työohjelmasta ja aikataulusta... 46 9.1.2 Vesienhoidon keskeiset kysymykset... 46 9.2 Vesienhoidon yhteistyöryhmä... 47 VIITTEET... 48 LIITTEET... 50 Liite 1. Pohjavedenotto pohjavesialueittain Kemijoen vesienhoitoalueella.... 50 Liite 2. Haitta-aineiden raja-arvot... 54 Liite 3. Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokoonpano (1.9.2009)... 57 Liite 4. Alueelliset yleisötilaisuudet... 59 Liite 5. Vesienhoitoalueelta suojelualuerekisteriin valitut Natura 2000 -alueet... 62 3

1 YLEISTÄ 1.1 Johdanto Vesipolitiikan puitedirektiivin tavoitteena on vesien hyvän tilan saavuttaminen ja sen säilyttäminen. Vesienhoito on koko Euroopan laajuista, vesipolitiikan puitedirektiiviin (2000/60/EY) pohjautuvaa työtä. Suomessa vesipolitiikan puitedirektiivi on pantu toimeen lailla vesienhoidon järjestämisestä (1299/2004) ja siihen liittyvillä asetuksilla vesienhoitoalueista (1303/2004) ja vesienhoidon järjestämisestä (1040/2006). Lisäksi on soveltuvin osin muutettu ympäristönsuojelulakia (86/2000) ja vesilakia (264/1961). Näillä säädöksillä vesipolitiikan puitedirektiivi on liitetty osaksi suomalaista vesien käyttöön, hoitoon ja suojeluun liittyvää toimintaa. Pohjavesien suojelun olennaisena perustana ovat edelleen pohjaveden pilaamis- ja muuttamiskielto sekä ympäristönsuojelulain ja vesilain mukainen lupajärjestelmä. Vesienhoitotyöhön kuuluva vesien tilan arviointi, tilan seuranta, tilatavoitteiden asettaminen ja tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeelliset toimenpiteet kootaan vesienhoitosuunnitelmaksi, joka tehdään jokaiselle vesienhoitoalueelle. Toimenpiteistä laaditaan erillinen toimenpideohjelma, jonka yhteenveto on osa vesienhoitosuunnitelmaa. Vesienhoitosuunnitelmat hyväksytään valtioneuvostossa vuoden 2009 aikana. Toimenpideohjelma ja vesienhoitosuunnitelmat päivitetään seuraavien kuusivuotisten hoitosuunnitelmakausien aikana. Vesienhoidossa ja toimenpideohjelmien laadinnassa pyritään pohjavesien osalta seuraaviin tavoitteisiin: Pohjavesien tila ei heikkene. Pohjavesien kemiallinen ja määrällinen tila on vuoteen 2015 mennessä vähintään hyvä. Pilaavien sekä muiden haitallisten ja vaarallisten aineiden pääsy pohjavesiin ehkäistään ja rajoitetaan. Lapin ympäristökeskuksen ryhmittelemät pohjavesialueet sijoittuvat kolmelle eri vesienhoitoalueelle, jotka ovat Tornionjoen vesienhoitoalue, Kemijoen vesienhoitoalue ja Teno- Näätämöjoen ja Paatsjoen vesienhoitoalue (kuva 1). Aivan eteläisen Lapin pohjavesialueet kuuluvat Oulujoen Iijoen vesienhoitoalueeseen, ja tälle alueelle sijoittuvien pohjavesialueiden ryhmittelystä vastaa Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. Kuva 1. Lapin vesienhoitoalueet. 4

1.2 Toimenpideohjelma-alueen kuvaus Toimenpideohjelma-alue kattaa koko Kemijoen vesienhoitoalueen. Alue muodostuu Kemijoen, Simojoen ja Kaakamojoen vesistöalueista. Lisäksi Viantienjoen vesistö sekä Kemin ja Simon kuntien edustan merialue kuuluvat alueeseen (kuva 2). Kemijoen vesienhoitoalue ulottuu pohjoisesta Saariselän tuntureilta ja Pöyrisjärven erämaasta etelään Perämeren rannikolle. Aluetta luonnehtivat suuret pohjoiset joet, joille ovat tyypillisiä suuret vuodenaikaiset ja vuosittaiset virtaamavaihtelut. Virtaamien suureen vaihteluun vaikuttavat veden juoksua tasaavien järvialtaiden vähäisyys, pitkä talvi ja routainen maa lumen sulamisen aikoihin. Soiden osuus vesienhoitoalueella on huomattava, laajoilla alueilla yli kolmannes maa-alasta; Simojoella jopa yli puolet. Suurimmat säännöstelemättömät joet ovat Simojoki, Ounasjoki sekä Kemijoen yläjuoksu ja sen sivuhaarat Tenniö- ja Värriöjoki. Alueella on edustettuna pääosa suomalaisista jokityypeistä. Pääosa alueen joista on keskisuuria, soiden runsaasta osuudesta johtuen humuspitoisia jokia. Kevättulvat voivat nostaa vedenpintaa joinakin vuosina poikkeuksellisen korkealle, mikä korostaa tulvasuojelun merkitystä riskialueilla. Yli puolet alueen järvistä on pieniä ja kohtalaisen humuspitoisia. Korkeimmilla alueilla on myös kirkkaita tunturijärviä. Suurimmat järvet ovat Simojärvi, Kemijärvi, Suolijärvet sekä Lokan ja Porttipahdan tekojärvet. Kuva 2. Kemijoen vesienhoitoalue. 5

Perämeren rannikkovedet ovat kokonaisuudessaan matalia ja pääosin tuulelle alttiita, mutta alueella on myös suojaisia lahtialueita. Oman lisäpiirteensä tuo maankohoaminen. Jokivesien vaikutus näkyy selkeästi korkeassa humuspitoisuudessa ja alhaisessa suolapitoisuudessa. Jääpeitteinen kausi on pitkä ja vedet suhteellisen kylmiä. Monet alueen eliölajeista elävät sekä suolapitoisuuden että lämpötilan osalta sietokykynsä äärirajoilla. Järvien ja jokien tilaan on vaikuttanut niin haja- ja pistekuormitus kuin maa- ja vesiympäristön fyysinen muokkaaminen. Kemijoen pääuoma sekä Kitinen ja Raudanjoen alaosa ovat säännösteltyjä sähköntuotantoa varten. Suurista järvistä voimataloutta varten säännöstellään Kemijärveä ja Suolijärviä sekä Lokan ja Porttipahdan tekojärviä. Vesistöjä kuormittavat tekijät painottuvat vesienhoitoalueen eteläosaan. Alueen ihmistoiminnasta sisävesiin merkittävin fosfori- ja typpikuormitus tulee hajakuormituksena maa- ja metsätaloudesta sekä haja- ja loma-asutuksesta. Pistemäinen ravinnekuormitus on pääosin peräisin teollisuudesta ja yhdyskuntien jätevesistä. 1.3 Toimenpideohjelman laatiminen ja yhteistyö Pohjavesien suojeluongelmien määrittämisessä tarvitaan tietoa pohjavesien tilasta, kuormituksesta ja muuttavasta toiminnasta. Keskeisimmät sidosryhmät ovat osallistuneet suunnitteluun ja merkittävistä kysymyksistä sidosryhmiä on kuultu laajemminkin. Vesiin liittyvät tärkeimmät ongelmat on esitetty vuonna 2007 kuullussa keskeisten kysymysten asiakirjassa. Pohjavesien suojelun osalta on tullut esille joitain kysymyksiä liittyen pohjaveden laatuun ja määrään. Keskeisistä kysymyksistä saatu palaute on huomioitu toimenpideohjelman laadinnassa. Vesien tilan parantamiseen soveltuvia toimenpiteitä on etsitty portaittain etenevänä prosessina (kuva 3), jossa on tarkasteltu EU:n lainsäädäntöön perustuvat perustoimenpiteet, yleisesti käytössä olevat täydentävät toimenpiteet ja vaativammat täydentävät toimenpiteet. Mikäli riskikohteita ilmenee, niille etsitään tarvittaessa toimenpiteitä pohjavesitilanteen parantamiseksi ja vaihtoehtoja vertailemalla pyritään löytämään kustannuksiltaan kohtuullisimmat ja vaikutuksiltaan parhaimmat toimenpiteet. Mikäli vaihtoehtotarkastelun kautta ei kaikilta osin löytyisi soveltuvia toimenpiteitä hyvän tilan saavuttamiseen vuonna 2015, seuraavaksi tarkastellaan voidaanko hyvä tila saavuttaa seuraavalla kuuden vuoden jaksolla. Jos tavoitteita ei saavutettaisi jatkoajankaan avulla, voidaan tarkastella vähemmän vaativia tavoitteita. Vaiheittainen eteneminen on päätynyt yhteenvetoon ehdotettavista tavoitteista ja toimenpiteistä. Toimenpideohjelman laadinnassa on noudatettu osallistuvan suunnittelun periaatteita. Varsinainen vesienhoitosuunnitelma on laadittu suunnitelmien ja ohjelmien vaikutusten arvioinnista annetun lain mukaisin menettelytavoin ja siihen sisältyy niin kutsuttu ympäristöselostus. Lain periaatteiden mukainen vuorovaikutus on toteutunut toimenpideohjelmaa laadittaessa osallistumisena ja kuulemisena erilaisissa valintatilanteissa. Toimenpideohjelman laatimisen yhteydessä on syntynyt myös suuri osa vesienhoitosuunnitelman ympäristöselostukseen tarvittavasta aineistosta. Tämän toimenpideohjelman laatimiseen on voinut vaikuttaa Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kautta. Yhteistyöryhmään kuuluu runsaat 30 alueen eri viranomaisen, kuntien, elinkeinojen ja järjestöjen edustajaa. Toimenpideohjelman laatimisen vaiheita on esitelty yhteistyöryhmän kokouksissa ja se on myös osallistunut toimenpideohjelman laatimiseen. Vesilaitosten erityisedustajana työryhmässä on ollut Markku Koivisto Kemijärven kaupungista (liite 3). 6

Tunnistetaan ja luokitellaan tarkasteltavat vedet. Arvioidaan, riittävätkö nykykäytännön mukaiset toimenpiteet tilatavoitteen saavuttamiseksi viimeistään vuonna 2015 ottaen huomioon toimintojen todennäköinen kehitys. Riittävät Esitetään nykykäytännön mukaisia toimenpiteitä Eivät riitä Suunnitellaan lisätoimenpiteitä. Arvioidaan, saavutetaanko niillä tilatavoite viimeistään vuonna 2015. Saavutetaan Ei saavuteta Esitetään kustannustehokkaita lisätoimenpiteitä Arvioidaan, onko tilatavoitteen saavuttaminen lisätoimenpitein mahdollista viimeistään vuonna 2021 tai 2027. On Esitetään tavoitteen myöhentämistä Ei ole Selvitetään vähemmän vaativien tavoitteiden asettamista Kuva 3. Kaaviokuva toimenpideohjelman laatimisesta. 1.4 Tarkasteltavat pohjavedet Pohjavesimuodostumalla tarkoitetaan maa- tai kallioperään varastoitunutta, kyllästyneessä vyöhykkeessä yhtenäisenä esiintymänä olevaa vettä. Pohjavesimuodostumalle ominaista on merkittävä pohjaveden virtaus, joka mahdollistaa merkittävän pohjavedenoton (keskimäärin vähintään 10 m 3 /d). Käytännössä toimenpideohjelmissa pohjavesimuodostumat sisältyvät ympäristöhallinnon kartoittamiin ja luokittelemiin vedenhankintaa varten tärkeisiin ja vedenhankintaan soveltuviin pohjavesialueisiin. Toimenpideohjelmassa käsitellään kokonaisuutena vedenhankintaa varten tärkeät ja vedenhankintaan soveltuvat pohjavesialueet (I ja II luokka). Tarvittaessa huomioidaan myös tulevaisuuden vedenhankinnan kannalta mahdollisesti merkittävät muut pohjavesialueet (esim. III luokka) ja alueet, joilla on oleellista vaikutusta pintavesien tilaan tai maaekosysteemeihin. Pohjavesialueille on tehty alustava riskinarviointi asiantuntija-arviona huomioiden pohjavesialueilla sijaitsevat toiminnot. Riskinarvioinnissa on hyödynnetty muun muassa pohjavesitietojärjestelmässä (POVET) käytettyä riskipisteytystä. Riskialueita, joilla pohjaveden hyvä tila on heikentynyt tai uhattuna, tarkastellaan toimenpideohjelmassa yksityiskohtaisemmin. Tällaisten kohteiden osalta tarkennetaan tietoja pohjavesiin kohdistuvista paineista, pohjaveden laadusta ja ihmistoiminnan vaikutuksista pohjaveden laatuun. Pohjavesialuekohtaiset riskinarvioinnit ja ihmistoiminnan vaikutusarviot todennetaan muun muassa suojelusuunnitelmamenettelyn ja seurantatietojen perusteella. 7

1.5 Pohjavesialueiden rajaus ja luokittelu Suomessa pohjavesialueet sijaitsevat pääosin sora- ja hiekkamuodostumissa, kuten harjuissa ja reunamuodostumissa. Pohjavesialueiden rajaus perustuu alueen maa- ja kallioperän hydrogeologisiin ominaisuuksiin: alueiden rajaamisessa on kiinnitetty huomiota etenkin esiintymän maalajikoostumukseen, hydraulisesti yhtenäisen alueen laajuuteen sekä vedenläpäisevyyteen. Pohjavesialueen ulompi määritysraja osoittaa sitä aluetta, joka voi vaikuttaa pohjavesiesiintymän veden laatuun tai muodostumiseen. Tämän lisäksi on erikseen rajattu pohjavesialueen varsinainen hyvin vettä läpäisevä osa eli muodostumisalue siten, että tällä alueella maaperän vedenläpäisevyys maanpinnan ja pohjavedenpinnan välillä on vähintään hienohiekan läpäisevyyttä vastaava. Pohjavesialueiden luokittelu perustuu muodostuman käyttökelpoisuuteen ja suojelutarpeeseen. Vedenhankintaa varten tärkeäksi, luokan I, pohjavesialueeksi luokitellaan pohjavesialue, jonka pohjavettä käytetään tai tullaan suunnitelmien mukaan käyttämään 20 30 vuoden kuluessa, tai sitä muutoin tarvitaan esimerkiksi kriisiajan vedenhankintaa varten liittyjämäärältään vähintään kymmenen asuinhuoneiston vesilaitoksessa tai hyvää raakavettä vaativassa teollisuudessa. Luokkaan II, vedenhankintaan soveltuvaksi pohjavesialueeksi katsotaan alue, joka on tutkimuksin osoitettu soveltuvaksi yhteisvedenhankintaan, mutta jolle ei ole toistaiseksi osoitettu käyttöä yhdyskuntien, hajaasutuksen tai muussa vedenhankinnassa. Muut pohjavesialueet ovat luokan III pohjavesialueita, joiden hyödyntämiskelpoisuuden arviointi vaatii tutkimuksia vedensaantiedellytysten, veden laadun tai likaantumis- tai muuttumisuhan selvittämiseksi. Suomessa on tällä hetkellä noin 6 600 ympäristöhallinnon luokittelemaa pohjavesialuetta. Tutkimusten myötä pohjavesialueiden luokitus tarkentuu vielä nykyisestään; vedenhankintaan soveltuvia alueita otetaan vedenhankintakäyttöön ja ne siirtyvät II luokasta I luokkaan. Muiden (III luokan) pohjavesialueiden soveltuvuus vedenhankintaan selvitetään ja ne siirretään joko I tai II luokkaan. Alueita voidaan myös poistaa kokonaan luokituksesta, mikäli ne todetaan tutkimuksissa soveltumattomaksi vedenhankintaan. 1.6 Pohjavedet Lapin ympäristökeskuksen alueella Lapin ympäristökeskuksen alueella on kaikkiaan noin 2 360 pohjavesialuetta, joista vedenhankintaa varten tärkeitä I-luokan alueita on noin 295 kpl, vedenhankintaan soveltuvia II-luokan alueita on noin 185 kpl ja muita III-luokan alueita on noin 1 880 kpl (taulukko 1, kuva 4). Taulukko 1. Pohjavesialueet ja muodostuvan pohjaveden määrä Lapin ympäristökeskuksen alueella. Luokka Pohjavesialueet kpl Pinta-ala yhteensä km 2 Osuus LAP:n maapinta-alasta % Muodostuvan pohjaveden määrä m 3 /vrk I 295 356,5 0,39 130 350 II 185 263 0,28 60 600 III 1 880 2 554 2,76 8 93 000 Yhteensä 2 360 3 173,5 3,43 1 083 950 8

S Y K E M a a n m it ta u sla it o s lu p a n ro 7 / M M L / 0 8 Pohjavesiluokka 1 2 3 Vesienhoitoalue VHA5 VHA6 VHA7 Mittakaava 1:3250863 0 40 80 Km N Koo rd in aatisto: yk j Nurk kako ordinaatit: 31 314 65,72 603 61 3735196,78 02 828 //2 3.0 4.2 00 8 Kuva 4. Pohjavesialueet Lapin vesienhoitoalueilla. 9

1.7 Pohjavedet Kemijoen vesienhoitoalueella Kemijoen vesienhoitoalue kattaa suurimman osan Lappia ja alueelle sijoittuvat myös Lapin suurimmat asutuskeskittymät, kuten Kemi ja Rovaniemi. Alueen pohjavedet voidaan jakaa kolmeen ryhmään: Pohjanmaan rannikkoalueen pohjavedet, Happaman kivilajialueen pohjavedet ja Keski- Lapin liuskekivialue. Kemijoen vesienhoitoalueella asuu noin 136 000 asukasta painottuen alueen etelä- ja keskiosaan. Pohjavedenottamoita alueella on noin 247. Taulukko 2. Kemijoen vesienhoitoalueen I luokan pohjavesialueet I-luokan pohjavesialueiden pinta-ala, km 2 245 I-luokan pohjavesialueiden pinta-alan osuus koko pinta-alasta (%) 0,45 I-luokan pohjavesialueiden vedenottomäärät m 3 /d 19 106 Muodostuvan pohjaveden määrä m 3 /d 94 788 Kokoalueen pinta-ala km 2 53 914 Taulukko3. Kemijoen vesienhoitoalueen pohjavesiluokat I-luokka II-luokka III-luokka Yhteensä Pohjavesialueita 188 117 1 022 1 327 Maa- ja kallioperän mineraalikoostumus vaikuttaa suuresti pohjaveden kemialliseen peruskoostumukseen. Suomessa pohjavedet ovat yleensä pehmeitä, pienen elektrolyyttipitoisuuden omaavia ja herkkiä happamoitumiselle. Sähkönjohtavuusarvot ovat yleensä Etelä-Suomessa pohjoista suurempia korkeimpien sähkönjohtavuusarvojen esiintyessä Pohjanmaan sulfaattimailla. Suomessa luonnontilainen pohjavesi luokitellaan yleensä hyväksi. Pohjanmaan rannikon (VHA5_01) pohjavesiryhmä sijaitsee Kemin, Keminmaan, Simon, Tervolan ja Tornion itäpuolella muinaisen Litorinameren pinnan alapuolella olleella alueella. Kokonaisuutena samalla nimellä kulkeva valtakunnallisesti yhteinen "Pohjanmaan rannikko"-pohjavesiryhmä kulkee Perämeren pohjukasta Pohjanmaan kautta Vaasan eteläpuolelle ja alueelle on valtakunnallisesti määritelty yksi perusnimi. Pohjanmaan rannikkoalueen kallioperä koostuu liuskeista ja kvartsiitista ja vulkaanisista kivilajeista. Lisäksi tavataan gabroja ja peridotiitteja. Ryhmittelyalueella on myös runsaasti kalkkipitoista kallioperää, joka heijastuu suoraan pohjaveden laatuun. Pohjavesi on useimmiten selvästi emäksistä ja ph arvot 7,4 8,1. Yleisesti ottaen pohjaveteen on liuennut Suomen oloihin verrattuna tavallista enemmän kalsiumia ja magnesiumia. Pohjavesien kovuusarvot ovat Pohjanmaan rannikon alueella usein 1,5 2,2 mmol/l, joten vesi on suhteellisen kovaa. Paljolti muinaisista merivaiheista johtuen pohjavesien natrium- ja kloridipitoisuudet ovat usein muutama kymmenen mg/l ja siten suhteellisen korkeita. Eteläosassa Simojoen alueella kalkkipitoisen kallioperän ja maaperän kiviaineksen vaikutus vähenee ja siellä ph ja kovuusarvot ovat pienemmät. Alueella on melko paljon Litorinameren aikana kerrostuneita orgaanispitoisia sulfidisilttejä, jotka lisäävät sulfaattien määrää vedessä.. Pohjavesissä on usein niukasti happea ja runsaasti rautaa sekä mangaania ja paikoin hapettomissa pohjavesissä on voimakkaan hajuista rikkivetyä.. Luontaisesti pohjaveden laatu on usein heikko talousvesikäyttöä ajatellen, erityisesti aivan rannikon tuntumassa. Tärkeimmät pohjavesialueet tässä Kemijoen eteläisimmässä pohjavesiryhmässä ovat pitkittäisharjuja tai reunamuodostumakomplekseja. Harjuissa on melko usein moreenipeitettä pinnalla. Pieniä vedenottamoja on myös rantakerrostumien alueilla ja moreenimuodostumien lähdepurkautumissa. Erityisesti muodostumien reunaosia peittävät usein merisedimentit. 10

Ryhmään kuuluu 122 pohjavesialuetta, joista tärkeitä pohjavesialueita on 41 kappaletta. Ryhmittelyalueella on neljä seurantapistettä, jotka sijaitsevat Tervolan Kauvonkankaalla (12 845 02), Tornion Kattilaharjun alueella (12 851 01) ja Keminmaan Ristikankaalla (12 241 50 A). Lisäksi seurantapisteenä on Torniossa sijaitseva Könölän pohjavesiasema. Kemijoen vesienhoitoalueella on laajoja happamien kivilajien esiintymäalueita. Näillä alueilla pohjaveden laatu poikkeaa selvästi rannikkovyöhykkeen vesistä. Olennaisia laatueroja on myös verrattuna Keski-Lapin liuskealueen pohjavesiin. Siten nämä alueet on eritelty omaksi happamien kivilajien (VHA5_02) pohjavesiryhmäksi. Ryhmän pohjavesialueet jaetaan kolmeen maantieteellisesti erillään olevaan osa-alueeseen. Rovaniemen ja sen ympäristökuntien seuduilla on laaja alue ja Sodankylän, Savukosken ja Sallan kuntien pohjoisosassa on myös melko suuri happamien kivilajien alue. Enontekiön pohjoisosassa on kolmas erillinen osa-alue. Graniitit ja gneissit ovat yleisimpiä happamia kivilajeja näillä alueilla. Ryhmän alueella pohjavesimuodostumat ovat maaperärakenteiltaan monen tyyppisiä, useimmiten pitkittäisharjuja. Moreenimuodostumien rinteiden juurilla olevat lähteet muodostuvat myös käyttö Kuva 5. Pohjanmaan rannikon pohjavesiryhmän alue. Kuva 6. Happamien kivilajien pohjavesiryhmän alue. Taulukko 4. Pohjanmaan rannikon pohjavesialueiden yhteenveto. Kokonaispinta-ala km 2 Muodostumisalueen Arvio muodostuvan pinta-ala km 2 pohjaveden määrästä m 3 /d I-luokka 66,0 30,8 22 755 Kaikki alueet 142,0 63,1 44 250 11

Taulukko 5. Happamien kivilajien ryhmän yhteenveto. Kokonaispinta-ala (km 2 Muodostumisalueen Arvio muodostuvan ) pinta-ala (km 2 ) pohjaveden määrästä (m 3 /d) I-luokka 137,0 64,0 57 993 Kaikki alueet 960,2 485,6 408 149 kelpoisia, antoisuudeltaan usein pienehköjä pohjavesialueita. Talvi ja lumipeitteinen aika kestää noin puoli vuotta, jolloin uutta pohjavettä ei muodostu. Moreenimuodostumissa olevien lähteiden antoisuus on loppukeväällä monin verroin pienempi kuin kesäkaudella, ennen kuin uutta pohjavettä alkaa taas muodostua lumensulamisvesistä ja kesäsateista. Happamien kivilajien alueen kallioperä on enimmäkseen happamia graniitteja, gneissejä ja granuliittia, paikoin on kiilleliuskeita ja kvartsiitteja. Yleispiirteiltään happamien kivilajien alueen vesi on hapanta, erittäin pehmeää ja siinä on vähän liuenneita aineita. Esimerkiksi Lautavaaran seurantapisteellä Rovaniemellä ph on noin 6,3, sähkönjohtavuus on hyvin pieni ja magnesiumia ja kalsiumia on hyvin vähän. Ryhmän sisällä on paikoin muutamia pieniä emäksisemmän kivilajin alueita, joissa veden laatu poikkeaa ryhmän tyypillisistä ominaisuuksista. Rovaniemen ja Kemijärven seuduilla on jonkin verran moreenipeitteisiä harjuja. Enontekiön alueella harjut ovat lounais-koillissuuntaisia ja niihin liittyy usein laajoja dyyniytyneitä lentohiekkaalueita. Alueella on myös joitakin porakaivoja yleisinä vedenottamoina. Jäänjakajavyöhykkeellä jäätikön kallioperää kuluttava toiminta on ollut heikompaa ja tällä vyöhykkeellä on esim. Saariselän alueella kohtalaisen usein kallioperän yläosassa löyhää rapakalliota, jossa pohjavesi virtaa paremmin kuin rapautumattomassa kivessä. Pohjavesialueita ryhmässä on 854 kappaletta, joista 124 kuuluu luokkaan I. Koko happamien kivilajien pohjavesiryhmässä on 12 seurantapaikkaa. Eteläosassa Rovaniemen seurantapisteet sijaitsevat Jokkavaaran harjualueella (12699101), Kemijärven seudun pisteet Kostamonpalossa (12320104), ja Sallan pisteet Yli-Aapalammella (12732115) ja Vaulavaarassa (12732178). Lisäksi Lautavaaran pohjavesiasema kuuluu seurantapisteisiin. Sallan, Sodankylän ja Savukosken pohjoisosan happamien kivilaijien alueen seurantapisteet ovat Lokan (12758106), Vuotson (1278105) ja Miekkakoskenharjun (12742101 A) pohjavesialueilla. Kolmanteen happamankivilajien osa-alueeseen Enontekiön ja Kittilän kuntiin on ehdolla neljä seurantapistettä: Närpistönkangas (12047101), Peltovuoma (12047107), Raattama (12261253) ja Tepasto (12261107). Lapin keskiosassa on Kemijoen vesienhoitoalueen läpi kulkeva kaakko-luodesuuntainen liuskekivivyöhyke ja tälle alueelle on eritelty Keski-Lapin liuskealueen (VHA5_03) pohjavesiryhmä. Pohjavesialueet ovat useimmiten harjuissa, mutta myös muunlaisissa muodostumissa. Kallioperässä metavulkaniitit, liuskeet, karbonaatit kalkkisilikaatit, kvartsiitti ja konglomeraattikivet vaihtelevat alueella vyöhykkeittäin. Ryhmittelyalueella on myös gabroa ja peridotiittia. Paikoin vyöhykkeen sisällä on erillisiä, suhteellisen pieniä graniitin tai muiden happamien kivien alueita. Keski-Lapin liuskealueen liuskeet ovat happamuuden suhteen pääosin hieman emäksisiä ja kokonaisuutena tämän alueen pohjavedet erottuvat laadullisesti ympäröivistä happamista ja hyvin emäksisistä kivilajialueista. Alueen pohjaveden ph on keskimäärin vähän yli 7, mutta kallioperän vaihtelusta johtuen vaihteluväli voi olla 6,5 7,9. Vesi saattaa paikoin sisältää tavanomaista enemmän kalsiumia ja magnesiumia johtuen kalkkikivipitoisesta kallioperästä. Sodankylän Kyläjärven seurantapiste(1278103) on hyvä esimerkki tyypillisestä liuskealueen pohjavedestä. Veden ph on yli 7,5, mutta vesi on kuitenkin pehmeää, mutta ei niin pehmeää kuin happamien kivilajien alueella. Sähkönjohtavuus on aika pieni noin 7 ms/m. 12

Kuva 6. Keski-Lapin liuskealueen pohjavesiryhmän alue. Taulukko 6. Keski-Lapin liuskealueen yhteenvetotiedot. Kokonaispinta-ala km 2 Muodostumisalueen Arvio muodostuvan pohjaveden pinta-ala km 2 määrästä m 3 /d I-luokka 43,2 16,9 15 200 Kaikki alueet 385,6 175,9 137 613 Keski-Lapin liuskealueella on 342 pohjavesialuetta, joista 33 on luokiteltu tärkeäksi. Seurantapisteitä on yhteensä kuusi: Vaarantie Kittilässä (1226113), Kyläjärvi (12758103) ja kirkonkylän pohjavesiasema (12758209), Sodankylässä, Petäjämaa (12732101) ja Kelloselkä Sallassa (12758209) sekä Messukallio (1258354) Pelkosenniemellä. 2 VESIENHOITOON LIITTYVÄT OHJELMAT JA SUUNNITELMAT 2.1 Kansainväliset ja kansalliset ohjelmat Kansainvälinen yhteistyö ja sopimukset Suomen vesiensuojelun ja -hoidon politiikkaan vaikuttaa kansainvälinen yhteistyö eri tasoilla. UNECE:n rajavesisopimus (1996) ehkäisee, rajoittaa ja vähentää sellaista vesien pilaantumista, jonka vaikutukset ulottuvat tai todennäköisesti voivat ulottua maasta toiseen. Sopimuksella edistetään ekosysteemien säilymistä ja tarvittaessa niiden tilan palauttamista ennalleen. Tähän sopimukseen liitetyllä "Vesivarat ja terveys" -pöytäkirjalla (2005) tähdätään veden välityksellä leviävien sairauksien ehkäisyyn. Suomella on Venäjän (1964), Ruotsin (1971) sekä Norjan (1980) kanssa rajavesistösopimus, joilla edistetään vesiensuojelua yhteisissä vesistöissä. Kokemuksia hyödynnetään UNECE:n yhteistyössä sekä muussa vesiensuojeluun ja vesivarojen yhdennettyyn suunnitteluun liittyvässä kansainvälisessä yhteistyössä. EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin toimeenpanossa Suomi valmistelee Ruotsin ja Norjan kanssa yhteen sovittaen vesienhoitosuunnitelmat yhteisille vesistöalueille. Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskevan Helsingin yleissopimuksen (1974, uudistettu vuonna 1992) tarkoituksena on pysäyttää kaikenlainen Itämeren alueen saastuminen ja luoda paremmat edellytykset Itämerelle kokonaisuudessaan. Sen osapuolina ovat Itämeren rantavaltiot Venäjä mukaan lukien sekä EU. Sopimus käsittää nykyään meren, merenpohjan ja koko Itämeren valuma-alueen. Sopimuksen puitteissa on luotu kuormituksen vähentämistavoitteet, laadittu Itämeren suojeluohjelma, seurattu Itämeren tilan ja kuormituksen kehittymistä sekä annettu erilaisia suo- 13

situksia mm. kuormituksen ja merenkulun ympäristöhaittojen vähentämiseksi. Itämeren suojelun uusi toimintaohjelma valmistui15.11.2007. Sen toimeenpanon sekä EU:n meriensuojelua koskevien säännösten ja strategioiden vaikutus vesienhoitosuunnitelmiin tulee ottaa huomioon. YK:n alainen Kansainvälinen merenkulkujärjestö (IMO) hyväksyi vuonna 2005 koko Itämerelle Venäjän aluevesiä lukuun ottamatta erityisen herkän merialueen aseman (PSSA). IMO on myös kehittänyt etenkin merenkulun turvallisuutta parantavia ja ympäristöriskejä vähentäviä pelisääntöjä, mikä tehostaa myös Itämeren alueen suojelua. Itämeren liikenteen päästöjä voidaan ehkäistä vaikuttamalla kansainvälisten määräysten tiukentumiseen ja valvontaan. EU:n ja Venäjän yhteistyö- ja kumppanuussopimus, neljä yhteistyöaluetta ja rahoitusvälineenä toimiva naapuruusinstrumentti (vuodesta 2007) luovat pohjan Itämeren ja Suomenlahden tehostetuille suojelutoimille. Myös Pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuus tarjoaa hyvän työkalun. EU:n komission ehdotuksessa (2005) yhteisön meriympäristöpolitiikan puitedirektiiviksi (ns. meristrategiadirektiivi) on tavoitteeksi esitetty meriympäristön suojelun ja säilyttämisen puitteet sekä meriympäristön hyvä tila vuoteen 2021 mennessä. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden tulee määritellä merialueiden ekologisen tilan tavoitteet sekä laatia toimenpideohjelmat niiden saavuttamiseksi. Suomen rannikkostrategia on laadittu Euroopan unionin rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon suosituksen (2002) mukaisesti. Sen tavoitteena on rannikkoalueiden käytön ja hoidon kestävyyden lisääminen. Itämeren lisääntyvää ilmaperäistä typpikuormitusta on rajoitettava sekä kansainvälisen ilmansuojelupolitiikan keinoin että kotimaisin toimin liikenteen päästöjen vähentämiseksi. Kansalliset ohjelmat ja suunnitelmat Suomessa vesiensuojelua ja -hoitoa ohjaavat useat kansainväliset sopimukset sekä valtakunnallisella että alueellisella tasolla laaditut ohjelmat ja suunnitelmat. Kansainvälisesti sovitut tavoitteet pyritään saavuttamaan toteuttamalla näitä ohjelmia ja suunnitelmia. Pohjavesien suojeluun vaikuttavat erityisesti valtakunnallinen vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 ja muut pohjavesialuekohtaiset suunnitelmat. Vesiensuojelun valtakunnalliset tavoitteet on määritetty ja tavoiteohjelmia on laadittu jo 1960- luvulta lähtien. Vesiensuojelun tavoiteohjelma vuoteen 2005, jonka valtioneuvosto hyväksyi vuonna 1998, painotti pohjavesien suojelussa ennaltaehkäisyä sijoituspaikan valinnan avulla ja suojaamista niissä poikkeustapauksissa, joissa toiminto pohjavesialueelle sijoitetaan. Jo pohjavesialueille sijoittuneet pohjavettä vaarantavat toiminnot tarkastetaan ja toteutetaan riittävät pohjavesien suojelutoimenpiteet. Perusteluosassa esimerkiksi turkistarhauksesta todetaan, että tärkeillä ja muilla vedenhankintaan soveltuvilla pohjavesialueilla olevat tarhat siirretään vähitellen pohjavesialueiden ulkopuolelle nykyisten tarharakenteiden kestoiän päätyttyä, kuitenkin viimeistään vuoden 2005 loppuun mennessä. Vuonna 2006 valtioneuvostossa hyväksytty vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 jatkaa aiempaa vesiensuojelupolitiikkaa. Vesiensuojelun suuntaviivoilla määritellään vesiensuojelun tarpeet ja tavoitteet valtakunnallisella tasolla. Vesiensuojelun suuntaviivojen on tarkoitus tukea alueellista vesienhoitosuunnittelua. Vesiensuojelun suuntaviivoissa on tarkasteltu eri toimenpidevaihtoehtojen vaikutuksia suhteessa vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisiin yleistavoitteisiin. Lainsäädännön asettamina tavoitteina on turvata pohjavesien määrällinen, kemiallinen ja mikrobiologinen hyvä tila kaikilla vedenhankintaa varten tärkeillä ja siihen soveltuvilla pohjavesialueilla. Hyvinä säilyneillä alueilla ei pohjavesien tilaa saa ihmistoiminnan vaikutuksesta heikentää. Keskeisinä tavoitteina vuoteen 2015 on, että pohjavesien laadullinen ja määrällinen tila säilyvät vähintään nykyisellä tasolla. Erityisesti vedenhankinnan kannalta tärkeiden ja muiden vedenhankintaan soveltuvien pohjavesialueiden veden laadun säilymisestä luonnontilaisena huolehditaan. 14

Vesiensuojelun suuntaviivojen taustaselvitys IV (Gustafsson ym. 2006) antaa tietoa valtakunnallisista kehitysnäkymistä vuoteen 2015 ja pohjavesiensuojelutoimenpiteiden vaikutuksista ja vaihtoehdoista. Maa- ja metsätalousministeriön laatiman Suomen maaseudun kehittämisstrategian 2007 2013 yksi painopistealue on maa- ja metsätalouden harjoittaminen taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla koko Suomessa. Toimintalinja 2:n ensisijainen vesistöihin vaikuttava tavoite on vähentää maataloudesta maaperään, pinta- ja pohjavesiin sekä ilmaan kohdistuvaa ympäristökuormitusta ympäristöystävällisten tuotantomenetelmien käyttöä edistämällä. Lisäksi tavoitteena on edistää maa- ja metsätalousmaalla tuotettavalla uusiutuvalla bioenergialla kasvihuonekaasujen vähentämistä sekä maaperän orgaanisen aineen ja hiilinieluvaikutuksen säilymistä. Toimintalinjalla 2 käytettävästä yhteisön rahoitusosuudesta kohdennetaan vähintään 50 % luonnonhaittakorvauksiin ja vähintään 40 % maatalouden ympäristötukeen. Maatalouden ympäristötukijärjestelmässä korostetaan pinta- ja pohjavesiin kohdistuvien päästöjen vähentämistä. Ohjelmakautta 2007 2013 koskevan tukijärjestelmäesityksen käsittely on hyväksytty EU:ssa vuonna 2007. Pohjavesien kannalta keskeisiä toimenpiteitä ovat muun muassa suojavyöhykkeiden perustaminen ja hoito sekä pohjavesialueiden peltoviljely. Vesivarojen tulevaisuuden tilaa ja käyttöä käsitellään myös maa- ja metsätalousministeriön laatimissa vesivara- ja luonnonvarastrategioissa sekä ilmastonmuutoksen kansallisessa sopeutumisstrategiassa. Vesivarastrategiassa vuosille 1999 2010 linjataan vesivarojen käytön, vesihuoltopalveluiden ja vesistörakentamisen periaatteita. Yksi visioista on, että vesivarojen käyttö on yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää. Pohjavesien osalta strategian tavoitteena on edistää pohjavesivarojen käyttöä yhdyskuntien talousveden laadun parantamiseksi, tehostaa vedenhankintaan soveltuvien pohjavesialueiden seurantaa ja laatia pohjavesialueiden suojelusuunnitelmia. Luonnonvarastrategian perusperiaate on uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö ja tavoitteena ihmisen ja luonnon hyvinvointi. Ilmastonmuutoksen kansallisessa sopeutumisstrategiassa tarkastellaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia muun muassa luonnonvarojen käyttöön ja toimialakohtaista sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin. Ilmastonmuutoksen ennustetaan muuttavan vesimääriä, veden laatua ja merenpinnan korkeutta, ja ilmaston ääri-ilmiöiden kuten tulvien ja kuivuuden uskotaan yleistyvän. Tällaiset muutokset vaikuttavat muun muassa vedenhankintaan. Strategian tavoitteena on vahvistaa sopeutumiskykyä ilmastonmuutokseen ja strategiassa esitetään mahdollisia toimenpidelinjauksia eri toimialoille, muun muassa vesivarojen käyttöä ja hoitoa koskien, esimerkiksi vesihuollon suunnitteluun ja pohjaveden tarkkailuun liittyen. Liikenne- ja viestintäministeriön ympäristöohjelmassa Liikenteen toimintalinjat ympäristökysymyksissä vuoteen 2010 määritellään ympäristötyön keskeiset toimintamallit kaikille liikennemuodoille. Yhtenä tavoitteena ympäristöohjelmassa on vesistöjen ja maaperän pilaantumisen ehkäisy ja jo pilaantuneiden alueiden aiheuttamien riskien hallinta siten, että ne eivät aiheuta haittaa ihmiselle eivätkä ympäristölle. Keskeisenä toimenpiteenä pohjavesien osalta on niiden tilan ja mahdollisen kunnostustarpeen arviointi maaperän kunnostushankkeiden yhteydessä. Ministeriön rooli ympäristöohjelman toteuttamisessa vesistöjen ja maaperän suojelussa on pilaantuneita alueita koskevan yhteisen toimintamallin aikaansaaminen yhteistyössä eri ministeriöiden ja muiden toimijoiden kanssa sekä pilaantuneiden alueiden selvittämiseen ja kunnostamiseen tarvittavien resurssien kartoitus. Toimintalinjoja täydennetään alempien liikennesektorin organisaatioiden omilla ympäristöohjelmilla. Radanpidon ympäristöhaittojen vähentäminen on yksi ratahallintokeskuksen (RHK) ympäristöraportissa 2006 esitetyistä ympäristöpoliittisista tavoitteista. Pohjavesien suojelussa RHK:n pääpaino on pilaantuneiden alueiden puhdistuksessa, joita tehdään ratojen ja ratapihojen perusparannustöiden yhteydessä. RHK:lla on myös omaa tutkimustoimintaa uusien ratahankkeiden yhteydessä. 15

Näiden lisäksi RHK tarkkailee säännöllisesti pohjaveden laatua 10 15 kohteessa eri puolilla Suomea. Tiehallinnon ympäristöohjelmassa 2010 kirjataan keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet tieliikenteestä ympäristöön kohdistuvien haittojen ja kuormituksen vähentämiseksi. Pohjavesien osalta tienpidon haasteena nähdään liukkaudentorjunnan toteuttaminen tärkeillä ja vedenhankintaan soveltuvilla pohjavesialueilla liikenneturvallisuus ja pohjaveden laatu huomioiden. Vuoteen 2010 mennessä tiehallinnon tavoitteena on vähentää tiesuolausta pohjavesialueilla osallistumalla muun muassa vaihtoehtoisten liukkaudentorjunta-aineiden tutkimukseen. Tavoitteena on myös saattaa loppuun vuosille 2002 2006 ajoitettu kiireellisten pohjavesisuojausten teemaohjelma. Lisäksi Tiehallinnolla on erilaisia hankkeita yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, esimerkiksi valtakunnallinen pohjaveden kloridipitoisuuden seuranta, sekä piiritasolla tapahtuva pohjaveden laadun ja pohjavesisuojausten seuranta yhteistyössä ympäristöhallinnon kanssa. Metsätalouden ympäristönsuojelua tehostetaan muun muassa metsänhoitosuositusten ja metsäsertifioinnin avulla. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion Hyvän metsänhoidon suositukset luovat peruslinjauksen talousmetsien hoitoon ja niiden tavoitteena on taloudellisesti kannattavan puuntuotannon rinnalla turvata metsäluonnon monimuotoisuus ja ottaa huomioon metsien muut käyttömuodot (www.metsakeskus.fi). Sertifioinnin tavoitteena on edistää taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää metsien hoitoa ja käyttöä ja sertifikaatti on siten todistus metsätalouden ympäristöystävällisyydestä. Suomen metsäsertifiointijärjestelmä FFCS on kehitetty soveltumaan Suomen metsänomistuksen oloihin ja koko Suomi kuuluu alueellisen ryhmäsertifioinnin piiriin. Metsäkeskuksittain muodostetut ryhmäsertifikaatit kattavat yli 95 prosenttia Suomen metsäpinta-alasta. FFCS:n vaatimukset ja säännöt on koottu standardeihin, joissa on asetettu kriteerit kestävän metsätalouden edistämiselle. Metsien hoidon ja käytön standardissa on kriteerit myös pohjavesialueilla harjoitettuja metsätalouden toimenpiteitä, kuten torjunta-aineiden ja lannoitteiden käyttöä varten (www.ffcs-finland.org). 2.2 Alueelliset ohjelmat ja suunnitelmat Lapin ympäristökeskus sijoittuu kokonaisuudessaan Lapin maakunnan alueelle. Maakunta käsittää saman alueen kuin Lapin lääni. Maakunnan kehittämisestä vastaa Lapin liitto. Maakuntakaavat Rovaniemen ja Itä-Lapin osalta ovat lainvoimaisia, Pohjois-Lapin maakuntakaava on ympäristöministeriön vahvistettavana ja Tunturi-Lapin maakuntakaavan laatiminen on aloitettu. Länsi-Lapin osalta on voimassa seutukaava. Maakuntien keskeisiä suunnitteluasiakirjoja maakuntakaavojen lisäksi ovat maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Maakuntasuunnitelma on pitkän aikavälin strateginen suunnitelma, joka osoittaa maakunnan tavoitetilan ja sen saavuttamiseksi tarvittavat strategiset linjaukset. Maakuntasuunnitelmassa määritellään muun muassa tärkeimmät ympäristöt, alue- ja yhdyskuntarakennetta sekä alueidenkäyttöä koskevat tavoitteet. Maakuntaohjelma on maakuntasuunnitelmia toteuttava suunnitteluasiakirja, joka sisältää maakunnan keskeiset hankkeet ja muut olennaiset toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Lapin maakuntasuunnitelman 2022 tavoitteena on luonnonvarojen kestävä käyttö, viihtyisän ja terveellisen ympäristön luominen sekä luonnon biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemin toimivuuden turvaaminen. Hyvä ympäristö on tärkeä alueellisen kilpailukyvyn tekijä, ja vastuu tulevista sukupolvista velvoittaa pitämään hyvää huolta ympäristöstä ja luonnonvaroista. Lapin maakuntaohjelman 2007 2010 mukaan vedenhankinnan käytössä olevia tärkeitä I luokan pohjavesialueita on noin 300 ja vedenottoon tutkimusten perusteella varmuudella soveltuvia II luokan alueita noin 180 kappaletta. Lapin pohjavesialueet ovat yleensä selvästi rajautuvia hiekka- ja soramuodostumia. Pohjavesialueet ovat käytännössä usein asumattomia ja siten suojassa monilta ihmistoiminnan riskitekijöiltä. Maanrakennukseen käyttökelpoisuudeltaan luontaisesti parhaat hiekat ja sorat ovat yleensä pohjavesien kanssa samoilla alueilla, minkä vuoksi maanoton suunnittelu ja pohjavesi- 16

en suojelu on tärkeää. Yhtenä ohjelman kärkihankkeena todetaan ilmastonmuutoksen vaikutusten arviointi ja sopeutuminen siihen. Metsäsektori on Lapin metsäohjelman 2006 2010 tavoitteiden mukaisesti sitoutunut huolehtimaan pohjavesien suojelusta metsätalouden vesiensuojelun toimenpiteissä. mm. lähteiden suojelun osalta ja maanmuokkausmenetelmien käytöstä pohjavesialueilla. Toimenpiteiksi metsäohjelmassa esitetään parannettavaksi vesiensuojelusuunnitelmien ja -toimenpiteiden laatua sekä luonnon monimuotoisuudelle tärkeiden kohteiden tunnistamista jatkamalla metsäammattilaisten ja urakoitsijoiden koulutusta, käynnistämällä ohjelmakauden aikana kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisia luonnonhoitohankkeita pää-asiassa vesiensuojelun ja monimuotoisuuden ylläpitämiseen ja lisäämiseen. Lapin valuma-alue- ja virtavesikunnostusohjelmaan 2007 2013 on koottu Lapin ympäristökeskuksen, Lapin TE-keskuksen, Metsähallituksen ja Lapin Metsäkeskuksen suunnittelemat valumaalue- ja virta-vesikunnostustoimenpiteet, aikataulu- ja rahoitussuunnitelmineen vuosille 2007 2013. Valuma-alue ja virtavesikunnostusten yhteistyöryhmä on perustettu koordinoimaan eri organisaatioiden harjoittamaa vesistöjen kunnostustoimintaa. Simojoen kehittämisen yleissuunnitelman yhtenä tavoitteena on pienentää maalta peräisin tulevaa vesistökuormitusta ja siten parantaa vesistön tilaa ja sen käyttökelpoisuutta. Ounasjoen vesistön monikäytön kehittämisen yleissuunnitelman tavoitteena on parantaa Ounasjoki-alueen maisemaa, vesistön käyttökelpoisuutta ja ehkäistä luonnon roskaantuminen ja kuluminen. Lisäksi yleissuunnitelman toteuttamisella pyritään edistämään paikallista elinkeinoelämää lisäämään jokivarren matkailullista vetovoimaa. Perämeren toimintasuunnitelmassa korostetaan viittä teemaa: rehevöitymisen vähentäminen, ympäristölle vaarallisten aineiden seuranta, alueidenkäytön kokonaissuunnittelu, luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen ja valmius uusien lajien varalta. Suunnitelmassa esitetään rannikkoalueiden rehevöitymisen vähentämiseksi toimenpiteitä kaikista valuma-alueen toiminnoista, kuten maa- ja metsätaloudesta sekä asutuksesta ja teollisuudesta, peräisin olevan ravinnekuormituksen pienentämiseksi. Haitallisten aineiden käsittelyyn tarvitaan kansallisen ja kansainvälisen tason toimia. Perämerellä erityisesti dioksiinit, PCB-yhdisteet, elohopea ja hiilivedyt tulee ottaa huomioon. Vedenalaisen ympäristön tärkeyttä tulee korostaa, ja asenteisiin ja kiinnostukseen merellisen ympäristön suojeluun tulee vaikuttaa. Lapin Natura 2000 -verkoston hoidon ja käytön yleissuunnitelman tavoitteena on määritellä kohdekohtaisen suunnittelun tarve ja tärkeysjärjestys Natura 2000 -alueittain. Erillisillä Naturaalueilla olevat yleiset maankäyttörajoitteet luovat lisäturvaa pohjavesille ja pohjavesien tilanne on siten niillä hyvä. 2.3 Maankäytön suunnittelu ja ohjaus Maankäytön suunnittelun tavoitteena on luoda edellytykset hyvälle elinympäristölle edistämällä samalla ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Maankäytön suunnittelujärjestelmä koostuu valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista sekä kaavoituksesta. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä on muun muassa auttaa saavuttamaan maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) ja alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet sekä toimia kaavoituksen ennakko-ohjauksen välineenä valtakunnallisesti merkittävissä alueidenkäytön kysymyksissä. Alueidenkäyttötavoitteiden toteutumista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. 17

Maakuntakaava on ylin kaavamuoto ja keskeinen maankäytön ohjausväline, joka ohjaa kuntien kaavoitusta ja viranomaisten muuta alueiden käytön suunnittelua. Yleis- ja asemakaavoilla huolehditaan tavoitellun kehityksen toteutumisesta kunnissa ja pienemmillä alueilla. Maakuntakaavat laaditaan ja hyväksytään maakuntien liitoissa ja vahvistetaan ympäristöministeriössä, kunnat puolestaan vastaavat yleis- ja asemakaavojen laadinnasta ja hyväksymisestä. Maankäytön suunnittelussa vesivarojen kestävä käyttö ja suojelu pyritään sovittamaan yhteen muiden alueidenkäyttötavoitteiden kanssa. Pohjavesien suojelua pyritään edistämään osoittamalla kaavoissa yhdyskuntien ja teollisuuden raakavesihuollon kannalta tärkeät ja soveltuvat pohjavesialueet, eli luokkien I ja II alueet. Myös III-luokan alueet voidaan merkitä varsinkin niiden ollessa osa laajempaa pohjavesialuetta, josta osa kuuluu I- tai II-luokkaan. Näin huolehditaan siitä, että muu alueidenkäyttö kaavoissa osoitetuilla pohjavesialueilla ei uhkaa vesivarojen määrää ja laatua. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaisesti pohjavesien pilaantumis- ja muuttumisriskiä aiheuttavat laitokset ja toiminnot tulisi sijoittaa riittävän etäälle vedenhankinnan kannalta tärkeistä ja vedenhankintaan soveltuvista pohjavesialueista. Tämä saattaa edellyttää näiden alueiden käyttöä koskevien rajoitusten määrittelyä esimerkiksi maakuntakaavassa, jolloin pohjavesialuemerkintään voidaan liittää maakuntakaavamääräys, jolla osoitetaan vesiensuojelun näkökulmasta tarpeelliset reunaehdot alueen muulle käytölle. Yksityiskohtaisempia määräyksiä pohjaveden suojeluun voidaan tarvittaessa antaa yleis- ja asemakaavoissa. Määräykset voivat koskea esimerkiksi jätevesien johtamista; öljysäiliöiden, liikenneväylien ja -alueiden sijoittamista; pohjavesisuojausten rakentamista sekä maa-ainesten ottoa (Maankäyttö- ja rakennuslaki 2000 -sarja, oppaat 11 ja 12). 2.4 Vesihuoltosuunnitelmat Vesihuoltolaki (119/2001) velvoittaa kuntia osallistumaan ylikunnalliseen vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun sekä kuntakohtaisten vesihuollon kehittämissuunnitelmien laatimiseen. Vesihuollon yleissuunnittelun tarvetta korostetaan myös vesipolitiikan puitedirektiivin toteuttamisen kannalta ja suunnitelmissa tuotettua tietoa voidaankin hyödyntää myös vesienhoitoalueiden hoitosuunnitelmissa (Vikman & Santala 2001). Vesihuollon alueellisten yleissuunnitelmien toteutuksesta huolehtivat kunnat yhteistyössä alueen tärkeimpien vesihuoltolaitosten ja alueellisten ympäristökeskusten kanssa. Vesihuoltosuunnitelmien laadinnassa huomioidaan alueen vesihuollon kehittämistarpeet pohjautuen esimerkiksi asutuksen ja elinkeinoelämän, vedenkulutuksen sekä jäteveden määrän kehitysennusteisiin suhteutettuna nykyisten vesihuoltolaitosten kapasiteetin riittävyyteen ja hyödynnettävissä oleviin pohja- ja pintavesivaroihin. Vesihuollon nykytilan pohjalta laaditaan kehittämistavoitteita ja esitetään toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Vesienhoitoalueen kaikkiin kuntiin on vuosina 2002 2004 laadittu vesihuoltolain (119/2001) mukainen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma. Kehittämissuunnitelmassa kiinnitetään erityistä huomiota vesihuollon järjestämiseen alueilla, joilla on voimassa maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettu yleis- tai asemakaava tai joilla em. kaavojen laatiminen on vireillä sekä alueilla, joita koskevat ympäristönsuojelulain 19 :n nojalla annetut ympäristönsuojelumääräykset. Kehittämissuunnitelma ei ole kuitenkaan kuntaa sitova oikeusvaikutteinen suunnitelma vaan se on tarkoitettu joustavaksi kunnan vesihuollon suunnittelun välineeksi. Sen sisältö ja tarkkuus riippuvat kunkin kunnan tarpeista. Suunnitelmassa esitetään mm. alueet, jotka kunnan on tarkoitus saattaa vesihuoltolaitosten vesijohto- ja viemäriverkoston piiriin. Vesienhoitoalueelle on laadittu vuosina 2004 2006 Ounasjoki-, Ala-Kemijoki-, Ylä-Kemijoki- ja Simojokivarren vesihuollon alueelliset yleissuunnitelmat. Vesihuollon alueellisen yleissuunnittelun peruslähtökohtana on löytää alueellisesti tarkoituksenmukaisia vesihuoltoratkaisuja. Suunnitelmien tarkoituksena on antaa kokonaiskuva niistä vesihuollon investointitarpeista, jotka noin 15 vuoden aikajänteellä on toteutettavana. Suunnitelma on pohjana yksityiskohtaisempien selvitysten ja suunnitelmien laatimiselle sekä taloudellisen varautumisen ohjaamiselle. 18

Jätevesien osalta pääpaino on kyläkeskusten ja niiden lähialueiden jätevesien käsittelyn parantaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa viemäriverkostojen laajentamista keskusten läheisyydessä sekä keskitettyjen jätevesijärjestelmien rakentamista. Vedenhankinnan osalta pääpaino on laatuvaatimukset täyttävän talousvedenveden jakelun turvaamisessa ja pienten vesilaitosten organisoinnin kehittämisessä. 2.5 Vedenottamoiden suoja-alueet Aina vesilain voimaantulosta lähtien pohjaveden suojelua on toteutettu perustamalla vesilain mukaisia suoja-alueita vedenottamoiden ympärille. Suoja-alueet määrätään ympäristölupaviraston päätöksellä terveydellisistä syistä tai pohjaveden puhtauden säilyttämiseksi. Pohjaveden laatua vaarantava toiminta suoja-alueella on siten kielletty ilman ympäristölupaviraston päätöstä. Suoja-aluepäätökset ovat ottamokohtaisia. Varsinkin vanhemmat suoja-alueet on jaettu lähi- ja kaukosuojavyöhykkeisiin veden virtauksen ja virtausajan mukaan, mutta nykyisin suojavyöhykejaosta on osin luovuttu pohjaveden pilaamis- ja muuttamiskieltojen koskiessa koko pohjavesialuetta. Vedenottamoiden suoja-alueita on Suomessa kaikkiaan noin 220 kappaletta. Lapin vedenottamot sijaitsevat yleensä varsin luonnontilaisilla alueilla, ja erityisten suojelualueiden hakemiselle ei juuri ole ollut tarvetta. 2.6 Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat Nykyisin yhä merkittävämpi väline pohjavesien suojelussa suoja-alueiden rinnalla on pohjavesialue tai -muodostumakohtainen suojelusuunnitelmamenettely, jonka tarkoituksena on suojella pohjavesivaroja rajoittamatta kuitenkaan tarpeettomasti muita maankäyttömuotoja pohjavesialueella. Suojelusuunnitelmia on laadittu mm. riskinalaisille vedenhankintaa varten tärkeille ja soveltuville pohjavesialueille jo yli 15 vuoden ajan. Suojelusuunnitelmamenettely poikkeaa suoja-alueen muodostamisesta muun muassa siten, että suojelusuunnitelmia ei vahvisteta ympäristölupavirastossa eikä niillä ole sitovia juridisia seurausvaikutuksia. Suojelusuunnitelmien laadinnasta tai laadituttamisesta vastaavat pääasiassa kunnat ja muut pohjavedenottajat. Suojelusuunnitelmien yhteydessä kerätyt tiedot antavat hyvän pohjan riskien hallintaan. Valtakunnallisella tasolla suojelusuunnitelmia on tehty noin 260 kappaletta ja ne kattavat yhteensä noin tuhat pohjavesialuetta. Alueellisten ympäristökeskusten tekemien arvioiden mukaan noin 240 vedenhankintaa varten tärkeällä pohjavesialueella on todettu olevan pohjavedelle riskiä aiheuttavaa toimintaa siinä määrin, että suojelusuunnitelman laatiminen olisi kiireellinen tehtävä. Lähivuosien tavoite onkin laatia suojelusuunnitelmat ainakin kaikille riskialueille. Lisäksi on esitetty, että kaikki ennen vuotta 2000 laaditut suojelusuunnitelmat tulisi päivittää. Lapin ympäristökeskuksen alueella suojelusuunnitelmia on laadittu kolme kappaletta. Ne sijoittuvat Rovaniemen kaupungin alueelle kattaen kaksi pohjavesialuetta. Taulukko 8. Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat Kemijoen vesienhoitoalueella. Kunta Pohjavesialue Laadittu Rovaniemi Mäntyvaara 30.10.1996 Rovaniemi Mellavaara 10.01.2007 19

3 ERITYISET ALUEET 3.1 Vedenhankintakäytössä olevat pohjavesialueet Suomessa on noin 6 600 pohjavesialuetta. Näillä alueilla muodostuu yhteensä lähes kuusi miljoonaa kuutiometriä pohjavettä vuorokaudessa. Pohjavedellä on suuri merkitys Suomen vesihuollossa: Pohjaveden ja tekopohjaveden osuus vesilaitosten jakamasta vedestä on 60 % ja pohjavettä käyttää noin 3,5 milj. asukasta. Pohjaveden osuuden odotetaan tulevaisuudessa kasvavan lähinnä pohjaveden pintavettä parempien ominaisuuksien ja vähäisen käsittelytarpeen ansiosta. Lapin ympäristökeskuksen alueella on noin 470 vedenhankintaa varten tärkeää ja vedenhankintaan soveltuvaa pohjavesialuetta. Kaikkien vesilaitosten jakama talousvesi on pohjavettä. Kemijoen vesienhoitoalueella kaikki yleiset vesilaitokset käyttävät pohjavettä. Tärkeitä I-luokan pohjavesialueita, joista otetaan vettä vesilaitosten tarpeisiin, on 188 kpl. Vedenhankintaan tutkittuja II-luokan soveliaita alueita, jotka ei vielä ole käytössä on 117 kpl ja tutkimattomia alueita 1 022 kpl. Vesienhoitoalueen pohjavesialueita on tarkasteltu perusteellisemmin luvussa 1.6. 3.2 Pohjavesialueet Natura-suojelualueilla Lapin Natura 2000 -verkostoehdotus sijoittuu kahdelle luonnonmaantieteelliselle vyöhykkeelle, alpiiniselle ja boreaaliselle vyöhykkeelle. Verkostoon kuuluu 161 aluetta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on yli 3 milj. ha. Suurin osa Natura-alueista on jo kansallisilla päätöksillä perustettuja luonnonsuojelualueita tai ne kuuluvat kansallisiin suojeluohjelmiin tai muilla tavoin suojeltuihin alueisiin. Yhtä aluetta lukuun ottamatta kaikki Lapin Natura verkostoehdotukseen sisältyvät alueet ovat luontodirektiivin mukaisia SCI-alueita. Alueista 55 on ilmoitettu myös lintudirektiivin mukaisina SPA-alueina. Vesienhoitoalueella ei ole sellaisia Natura-alueita, joiden suojelulliset arvot perustuisivat olennaisesti pohjavesivaikutukseen, mutta lähteet ja lähteiköt voivat olla osa suojeluperusteista. Liitteessä 5 on esitetty Kemijoen vesienhoitoalueelta suojelualuerekisteriin valitut Natura 2000 -alueet. 3.3 EU-uimarannat Suomessa EU-uimarannaksi luokitellaan ranta, jonka suurin päivittäinen kävijämäärä on vähintään 100 henkilöä. Vesienhoitoalueella sijaitsee neljä EU-uimarantaa. Nämä eivät sijaitse pohjavesialueilla. Taulukko 9. EU-uimarannat vesienhoitoalueeella. Uimarannan nimi Kunta Järvi/Joki/Rannikko Takajärvi Kemi Järvi Ounaskoski Rovaniemi Joki Mansikkanokka Kemi Rannikko Pöyliönjärvi Kemijärvi Järvi 20