Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 9 / 2014 Sivu 1



Samankaltaiset tiedostot
Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 10 / 2014 Sivu 1

51 Kesäkauden tapahtumat Anttolassa vuonna 2016 ja niiden järjestelyt

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 8 / 2014 Sivu 1

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2015 Sivu 1

3 Anttolan aluejohtokunnan kohdeavustus - Vanhan koulun kutojat / Auri Ahvenainen

11 Anttolan aluejohtokunnan toimintakertomus vuodelta Anttolan aluejohtokunnan kohdeavustus - Anttolan yhtenäiskoulu

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 7 / 2014 Sivu 1

21 Asukkaiden kuulemistilaisuudet aluejohtokuntiin ja kylien neuvottelukuntiin valittavaksi esitettävistä jäsenistä kaudelle , Anttolan ajk

58 Lausunnot sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunnan talousarvioehdotuksesta vuodelle 2016

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 8 / 2014 Sivu 1

45 Anttolan aluejohtokunnan talousarvioehdotus vuodelle 2016

19 Mikkelin kaupungin/tilakeskuksen rakennusten ja osakkeiden realisointisuunnitelma 2015

68 Pro Patria taulujen säilyttäminen ja uudelleensijoittaminen. 69 Anttolan aluejohtokunnan avustusjakoperusteiden päivittäminen

74 Anttolan aluejohtokunnan kohdeavustus - Anttolan urheilijat ry/ Spurttis. 75 Anttolan aluejohtokunnan kohdeavustus - MLL Anttolan yhdistys

18 Anttolan aluejohtokunnan kohdeavustus - Anttolan yhtenäiskoulun henkilökunta

29 Anttolan Juhannustapahtuma /Anttolan asukasyhdistys ry

43 Mikkelin kaupungin hallintorakenteen uudistamisprosessin käynnistäminen. 44 Anttolan aluejohtokunnan kohdeavustus - Mikkelin Järvipelastajat ry

26 Anttolan Urheilijat ry, kirjan teko Savon rintaman taistelut 1918 kohdeavustus

19 Mikkelin kaupungin/tilakeskuksen rakennusten ja osakkeiden realisointisuunnitelma 2015

25 Anttolan yhtenäiskoulun kohdeavustus matkan Saksaan Ostholsteinisssa sijaitsevaan Pönitzin kouluun

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2015 Sivu 1. Muut saapuvilla olleet Kauria, Outi, kaupunginhallituksen edustaja

50 Anttolan aluejohtokunnan kohdeavustus - Mikkelin Järvipelastajat ry. 52 Anttolan vapaapalokunnan leirikoulutus nuorille kohdeavustus

3 Anttolan aluejohtokunnan käyttötaloussuunnitelma 2017

3 Mikkelin kaupungin rakennusjärjestyksen uusiminen, Suomenniemen aluejohtokunnan lausunto

13 Anttolan yhtenäiskoulun- ja hyvinvointiaseman tilojen tulevat ratkaisut

Mikkeli Kokouskutsu 1 (9) Suomenniemen aluejohtokunta Aika , klo 18:00. kahvila-ravintola Salmenranta. Käsiteltävät asiat

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (11) Nilsiä-neuvottelukunta

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2015 Kunnanhallitus. Tiistai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2014 Kunnanhallitus. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 11 / 2014 Sivu 1

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Vesannon kunnanviraston yläsali

57 Mannerheimin lastensuojeluliiton Ristiinan yhdistyksen järjestämä lasten kulttuuritapahtuma

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

4 Strategiapuheenvuoro Leo Laukkanen: case Haukivuoren aluejohtokunta

Mikkeli Pöytäkirja 1/ (10) Suomenniemen aluejohtokunta Aika , klo 18:10-18:59. kahvila-ravintola Salmenranta

29 Kiesilän Erä ry, laavun (grillikatoksen) rakentaminen. kohdeavustus. 32 Kohdeavustus, KäenJälki ry, rantakalaillan järjestäminen

26 Selvitykset tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n johtokunnan huone, Snellmaninkatu 25

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (8) Tarkastuslautakunta

Mikkelin kaupunki Kokouskutsu Nro 7 / 2014 Sivu

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (13) Nilsiä-neuvottelukunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Tarkastuslautakunta Kaupunginhallituksen kokoushuone, Kaupungintalo 2. krs.

3 Mikkelin kaupungin rakennusjärjestyksen uusiminen, Suomenniemen aluejohtokunnan lausunto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Tarkastuslautakunta

26 Rakennusvalvonnan toimipisteet Ristiinassa ja Suomenniemellä. 27 Kohdeavustukset 2015, Kiesilä-Pajulahti-Kakkolan kyläyhdistys ry

40 Kohdeavustus, Suomenniemen kotiseutuyhdistys ry, suomenniemeläinen -julkaisu

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (11) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (11) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (11) Nilsiä-neuvottelukunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (16) Jukka Savolainen, puheenjohtaja. Jaakko Leskinen, varapuheenjohtaja

Mikkeli Pöytäkirja 8/ ( 8) Kaupunginhallitus

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (11) Nilsiä-neuvottelukunta

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2012 Sivu

Mikkeli Pöytäkirja 6/ (9) Vesiliikelaitoksen johtokunta Aika , klo 17:20-18:40. Käsitellyt asiat

Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone, Espoonkatu 5

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta. Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone

Riitta Björklund kaupunkitarkastaja, sihteeri

21 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2017

12 Kesäkatu-tapahtuman ulottaminen aluejohtokuntien alueelle

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (8) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta. Kuntatekniikkaliikelaitoksen kokoushuone, 2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Tarkastuslautakunta

Mikkeli Pöytäkirja 4/ ( 16) Ristiinan aluejohtokunta

Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, Mikkeli

33 Kohdeavustus Kiesilän Erä ry, ampumatornien rakennus

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona klo 18

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/ Sivu. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjantarkastajat 4

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Tarkastuslautakunta

Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/ ( 9) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/ Sivu. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjantarkastajat 4

Tuusulan kunta Pöytäkirja 11/ ( 10) Tarkastuslautakunta

varajäsen jäsen jäsen

Mikkeli Pöytäkirja 5/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 16:00-18:45. Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2.

Terveyskeskuksen neuvotteluhuone

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 2/

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) Seurakuntaneuvosto

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona klo 18

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Anttola-talo, Taipaleentie 31. Kokouksen jälkeen tutustutaan Lakeistenrannan leirintäalueeseen.

LAUKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o 3/2011 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 32

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (9) Tarkastuslautakunta. Paikka Valtuustovirastotalo, lautakuntien kokoushuone, 3. krs.

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Temmes-Silvonen Eija. POISSA Björkman-Nystén Nina varapuheenjohtaja Cedervall Jouni Mikael

22 Arviointiseminaari , tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Omistajaohjausjaosto

Tämä asiakirja on sähköisesti hyväksytty Kirkkonummi asianhallintajärjestelmässä

Hämeenkyrö Pöytäkirja 12/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 13:00-15:40. Kunnanvirasto, 1. kerroksen neuvotteluhuone

NOKIAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2018 Tarkastuslautakunta Elina Kivimäki Juha-Pekka Mannila

Transkriptio:

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 9 / 2014 Sivu 1 Kokoustiedot Aika 21.10.2014 tiistai klo 18.00-20.10 Paikka Anttolan yhtenäiskoulu, luokka 1 Saapuvilla olleet jäsenet Harmoinen Jorma, esittelijä / puheenjohtaja Leinonen Tiina, varapuheenjohtaja, saapui klo 18.02 Kauppi Juhani Korhonen Tapani Korpikallio Titta Kukko Helena Kuva Ilkka Noponen Katriina Pylkkänen Ilpo Salonranta Suvi Harmoinen Taina, varajäsen / Leppänen Toni Poissa Leppänen Toni Muut saapuvilla olleet Pöyry Jukka, kaupunginhallituksen edustaja Parkkinen Eija, sihteeri Allekirjoitukset Puheenjohtaja Sihteeri Jorma Harmoinen Eija Parkkinen Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi 29.10.2014. Juhani Kauppi Tiina Leinonen Pöytäkirjan nähtävänäolo

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 9 / 2014 Sivu 2 Anttola-talon yhteispalvelupisteessä 30.10.2014 Palvelusihteeri Eija Parkkinen

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 9 / 2014 Sivu 3 Käsitellyt asiat 1 / 76 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 / 77 Pöytäkirjantarkastajien valinta 3 / 78 Ilmoitusasiat 4 / 79 Kohdeavustushakemus / Anttolan yhtenäiskoulun oppilaspaitojen hankinta 5 / 80 Kohdeavustushakemus / Kuljetus vanhustenpäivän valtakunnalliseen pääjuhlaan Mikaeliin 6 / 81 Vuoden 2015 talousarvioehdotusten lausuntopyynnöt 7 / 82 Liite 1 Tiedoksi 8 / 83 Muut asiat

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Listan asianro 1 Sivu 4 76 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Aluejohtokunnan kokous on laillinen ja päätösvaltainen, jos saapuvilla on enemmän kuin puolet aluejohtokunnan jäsenmäärästä. Puheenjohtaja toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 5 77 Pöytäkirjantarkastajien valinta Pöytäkirja on tarkistettava aluejohtokunnan päätöksen mukaan siten, että pöytäkirjantarkastajiksi valitaan aakkosjärjestyksessä kaksi jäsentä kerrallaan. Tarkastus tulee suorittaa keskiviikkona 29.10.2014 ja tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä Anttola-talolla torstaina 30.10.2014 klo 12.00-16.00. Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Tiina Leinonen ja Juhani Kauppi.

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 6 78 Ilmoitusasiat Kaupunginhallitus 15.9.2014 320 ja 13.10.2014 360 Kaupunginhallitus ei käytä kuntalain 51 :n mukaista otto-oikeutta Anttolan aluejohtokunnan 10.6.2014, 19.8.2014 ja 16.9.2014 tekemiin päätöksiin. Merkitään tiedoksi.

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Listan asianro 4 Sivu 7 79 2380 / 053 / 2014 Kohdeavustushakemus / Anttolan yhtenäiskoulun oppilaspaitojen hankinta Asia oli esillä aluejohtokunnan 16.9.2014 75 kokouksessa. Asia jätettiin käsiteltäväksi aluejohtokunnan seuraavaan kokoukseen. Anttolan yhtenäiskoulun tukioppilaat anovat 200 euroa tukioppilaspaitoihin. Paidan etuosaan tulee teksti: TUKARI ja selässä tai hihassa mainostaisimme Anttolaa jollain sopivalla tekstillä (esim. Anttola, satamasi Saimaalla). Paitoja pidämme päällä erilaisissa koulun tapahtumissa, joita järjestämme pitkin lukuvuotta. Tukioppilaat toimivat koulumme parhaaksi luomalla hyvää yhteishenkeä. Paitoja aiotaan tilata 10 paitaa ja ne maksavat yhteensä noin 200 e. Oma osuus on n. 50 e. Aluejohtokunta päättää myöntää tukea 140 euroa. Avustus maksetaan jälkikäteen luotettavia selvityksiä vastaan. Keskustelun kuluessa puheenjohtaja muutti ehdotusta seuraavanlaiseksi: Aluejohtokunta päättää myöntää tukea 150 euroa. Avustus maksetaan jälkikäteen luotettavia selvityksiä vastaan. Merkittiin pöytäkirjaan, että Ilpo Pylkkänen poistui kokouksesta esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Tiedoksi Anttolan yhtenäiskoulu, Eija Parkkinen

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Listan asianro 5 Sivu 8 80 2407 / 053 / 2014 Kohdeavustushakemus / Kuljetus vanhustenpäivän valtakunnalliseen pääjuhlaan Mikaeliin Anttolan alueseurakunnan puolesta diakonissa Reetta Sirkiä hakee kohdeavustusta vanhustenpäivän kuljetuskustannuksiin. Vanhustenpäivän valtakunnallinen pääjuhla järjestettiin tänä vuonna Mikkelissä. Juhla pidettiin Mikaelissa sunnuntaina 5.10.2014. Juhlan teemana oli "Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina" Anttolasta oli kuljetus tuohon juhlaan. Kuljetuskustannukset olivat 260 e. Aluejohtokunta myöntää tapahtuman kuljetukseen tukea 260 euroa. Avustus maksetaan jälkikäteen luotettavia selvityksiä vastaan. Tiedoksi Reetta Sirkiä, Eija Parkkinen

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Listan asianro 6 Sivu 9 81 2379 / 040 / 2014 Vuoden 2015 talousarvioehdotusten lausuntopyynnöt Mikkelin kaupungin eri tulosalueet ovat käsitelleet kokouksissaan vuoden 2015 talousarvio-ehdotukset ja esittävät ne kaupunginhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäviksi, ennen sitä lausunnot pyydetään aluejohtokunnilta. Tulosalueiden talousarvioesityksissä ei ole esitetty tulosyksikkökohtaisesti sitä, millaiset vaikutukset ovat palvelujen ylläpitämisessä Mikkelin kaupungin eri taajama-alueilla Anttolassa, Haukivuorella, Ristiinassa ja Suomenniemellä. Anttola on kasvava entinen kuntakeskus. Terveysasemalla on hyvät toimivat tilat ja lapsiperheiden määrä on lisääntymässä. Tänä vuonna Anttolassa syntyy yli 20 lasta, vrt kaupungin esittämä ennuste oli 9 lasta. Nykyiset Anttolan terveysaseman työntekijät ovat motivoituneita jatkamaan sekä kehittämään toimintoja Anttolassa. Anttolan aluejohtokunta esittää lausuntonaan vuoden 2015 talousarvioehdotukseen, että Anttolan terveysasemalla lääkäripalvelut tulee olla viitenä päivänä viikossa ja hammaslääkäripalvelut kolmena päivänä viikossa. Nykyisin lääkäri on ollut vain kahtena päivänä viikossa, eikä työpäivinä ehditä hoitamaan nykyistä, saati kasvavaa asiakasmäärää. Lääkärin työaika jakaantuu kotihoitoon, palveluasumiseen, kouluterveydenhoitoon ja neuvolatoimintaan nk. normaalin asiakasvastaanoton lisäksi. Hammaslääkäri on ollut vain kerran viikossa. Asiakkaita hammaslääkäriin olisi tulossa Anttolaan sekä Mikkelin keskustasta että Puumalasta. Anttolan terveysaseman toimivia palveluita hyvissä tiloissa tulisi markkinoida myös Anttolan ulkopuolelle. Näin saadaan käyttöastetta nostettua entisestään. Sotepalveluselvityksessä Anttola on todettu kustannustehokkaaksi toimipisteeksi, joten sen toimintaan kannattaa satsata. Tiedoksi Kaupunginhallitus, taloushallinto

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Listan asianro 7 Sivu 10 82 Tiedoksi Aluejohtokunnan tietoon saatetaan seuraavat asiat 1) Rakennuslautakunnan 25.9.2014 38 pöytäkirjanote, muutokset rakennusvalvonnan toimitilaratkaisuissa. 2) Talousarvion toteutuminen 15.10.2014 Talousarvion toteutuminen 15-10-14 Liite 1 Merkitään tiedoksi.

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Listan asianro 8 Sivu 11 83 Muut asiat Aluejohtokunta ottaa kokouksessa tarvittaessa käsiteltäväksi myös muut asiat, mikäli jäsenet sen yksimielisesti hyväksyvät. 1. Vuoden nuori anttolalainen - Seuraavaan Anttolan Sanomat-lehteen ilmoitus Vuoden 2014 nuori anttolalainen -valinnasta ja aluejohtokunta pyytää ehdotuksia palkittavasta nuoresta 7.11.2014 mennessä. 2. Jouluvalojen sytyttäminen - Asia käsitellään seuraavassa kokouksessa. 3. Aluejohtokunta selvittää mahdollisuutta järjestää avoimien ovien tilaisuuden Anttola-talolla Hyväksytään 1.-3. asioiden järjestelyt.