1(7) KAKSin seminaari 17.2.2016, Marina Congress Center, Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Arvoisa presidentti Tarja Halonen, hyvät seminaarin osanottajat, Sipilän hallituksen visiossa kymmenen vuoden päähän sanotaan muun muassa seuraavaa: Julkisessa taloudessa tulot ja menot ovat tasapainossa. Emme elä velaksi. Suomessa eletään ahkeruudesta, työstä ja toimeliaisuudesta. ja edelleen, että Suomen kilpailukyky rakentuu korkealle osaamiselle, kestävälle kehitykselle sekä ennakkoluulottomalle uudistamiselle kokeiluja ja digitalisaatiota hyödyntäen. Suomessa kannustetaan uusiutumiseen, luovuuteen ja uteliaisuuteen. Arvelen, että teistä jo moni ajattelee kyynisesti, että hoh,hoijaa, mitähän tuollakin on tekemistä hallinnon uudistamisen kanssa. Väitän, että paljonkin. Meidän käsissä on tehdä Suomesta maa, jossa byrokratia on minimoitu ja on helppo ryhtyä yrittäjäksi sekä työllistää itsensä. Meidän käsissä on, että ihmiset, yritykset ja yhteisöt saavat hyvää ja nopeaa palvelua julkishallinnosta. Meidän käsissä on, että juuri julkistetut digitalisoinnin periaatteet, kuten poistamme turhan asioinnin ja pyydämme uutta tietoa vain kerran, muuttuvat käytännöiksi julkisessa hallinnossa ja palveluissa. Hallinto ei ole itseään varten. Sen tehtävä on palvella mahdollisimman hyvin kansalaisia ja asiakkaita, siis yrityksiä, yhteisöjä, järjestöjä ja toisia viranomaisia. Henkilökohtaisesti ajattelen, että Suomi ei nouse uusille urille vain rakenneuudistuksilla, kipeillä säästöillä ja kilpailukykyä lisäämällä. Tarvitsemme rinnalle toimintatapojen ja hallinnon uudistamista sekä palveluita turvaavia reformeja. Toimintatapojen uudistamisen ydintä on liian tiukan sääntelyn purkaminen, kokeilukulttuurin käyttöönotto sekä digitalisaation täysi hyödyntäminen. Toimintatapamme eivät muutu ilman uudistavaa ja uteliasta asennetta. Meillä kaikilla päättäjillä ja virkamiehillä on peiliin katsomisen paikka. On kysyttävä, toimimmeko jokapäiväisessä työssämme edelläkävijöinä ja rohkeina uudistajina vai epäilijöinä ja uudistusten jarrumiehinä?
2(7) Hallitus on sitoutunut ohjelmassaan viiteen julkisen sektorin reformiin. Kansalaisten kannalta tärkein on ehdottomasti sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen. Muut reformit ovat kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen, tulevaisuuden kunta, keskushallinnon uudistus ja tässä tilaisuudessa aiheena oleva aluehallinnon uudistus eli itsehallintoalueuudistus ja vielä eritellymmin maakuntauudistus. Olen huomannut epäileviä kommentteja siitä, että hallituksella on liikaa reformeja ja niitä ei saisi tehdä samaan aikaan. Pidän kohtuullisena sitä, että hallitus voi oman kautensa aikana eli neljän vuoden aikana viedä maaliin ohjelmansa tärkeimpiä isoja uudistuksia. On poliittista realismia, että jos hallitus aikoo tehdä laajoja reformeja, ne on laitettava täysillä liikkeelle heti hallituskauden alussa. Puheeni otsakkeeksi on annettu mahtipontisesti Itse hallituksen linja. Hallituksen linja perustuu viime toukokuussa julkaistuun hallitusohjelmaan, jossa todetaan seuraavasti Hallitus valmistelee sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisratkaisun kuntaa suurempien itsehallintoalueiden pohjalta. Alueita on enintään 19. Aluehallinnon uudistamisen osalta hallitusohjelmassa todetaan, että valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla yksinkertaistetaan julkisen aluehallinnon järjestämistä (valtio, alueet, kunnat). Ensisijaisena ratkaisuna on toimintojen keskittäminen tehtäviltään ja toimivallaltaan selkeille itsehallintoalueille. Edellä olevat sitaatit todentavat, että hallitus sitoutui jo Smolnan neuvotteluissa rakentamaan Suomeen perustuslain 121 :n 4 momentissa tarkoitetut itsehallintoalueet. Marraskuussa linjausta tarkennettiin ja silloin päätettiin, että maahan perustetaan 18 itsehallintoaluetta nykyisten maakuntien pohjalta. Samalla linjattiin, että maakunnille osoitetaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen lisäksi vuodesta 2019 lähtien pelastustoimen tehtävät, maakunti-
3(7) en liittojen tehtävät ja ELY-keskusten kehittämiseen liittyvät tehtävät ja lisäksi mahdollisesti ympäristöterveydenhuolto. Joulukuussa asetimme ministeri Lauri Tarastin selvityshenkilöksi valmistelemaan valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamista ja yhteensovittamista. Hän luovutti esityksensä allekirjoittaneelle tammikuun lopulla. Tarasti esitti siirrettäväksi maakunnille laajan joukon luonteeltaan alueellisia ja alueellisesta tehtävien organisoinnista hyötyviä, nykyisin ELY-keskuksille ja TEtoimistoille, kunnille sekä maakuntien liitoille kuuluvia tehtäviä. Tarasti korosti työssään kolmen Y:n periaatetta: hallinnon tulee olla asiakkaan näkökulmasta ymmärrettävää, yksinkertaista ja yhdenmukaista. Näihin periaatteisiin on nyt jatkotyössä helppoa tukeutua. Valmistelu etenee tällä hetkellä siten, että hallitus päättää maakunnille siirrettävistä tehtävistä lähiviikkojen aikana. Rinnalla valmistellaan maakuntia koskevaa lainsäädäntöä, joista tärkeimmät lait laitetaan lausuntokierrokselle huhtikuussa. Nämä päälait ovat sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki, maakuntalaki, järjestämislain ja maakuntalain voimaanpanolaki, valtionosuuslait sekä verolainsäädännön muutokset. Hallituksen esitykset eduskunnalle annetaan loppusyksystä ja lakien on määrä tulla voimaan heinäkuussa 2017. Maakuntauudistuksen myötä Suomi siirtyy kohti eurooppalaista ja pohjoismaista hallintomallia. Sen olennaisinta tunnusmerkistöä on kansanvaltaisuuteen perustuva kolmiportainen hallinto kunta-maakunta-valtio. Uudistus antaa meille mahdollisuuden toteuttaa nykyistä paremmin Euroopan Unionin korostamaa läheisyysperiaatetta tarkoittaen sitä, että päätökset tehdään sillä tasolla, mitä päätöksenteko koskee. Kaikkia kansalaisia koskevat päätökset tehdään eduskunnassa, alueen asukkaita ja yhteisöjä koskevat päätökset maakunnissa ja kuntalaisia koskevat päätökset kunnissa. Uudistuksen lähtökohtana tulee olla maakunnan aito itsehallinto. Jatkovalmistelua tehdessään hallituksen on arvioitava, kuinka laajasti se on valmis antamaan itsehallintoa maakunnille. Kysymykset mm. maakuntien verotusoikeudesta ja taloudellisesta päätösvallasta, oman toimintansa
4(7) järjestämisestä ja päätöksenteosta sekä oikeudesta päättää tehtäväkentästään ovat itsehallintokeskustelun ydintä. Asukkaan näkökulmasta osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien ja tehtävien jaon tulisi olla selkeitä. Pidän tärkeänä, että säädämme selkeät päätöksentekovaltuudet niin luottamushenkilötoimielimille kuin viranhaltijoille. Itsehallinnon keskeinen elementti on niin sanottu yleinen toimiala. On huolehdittava siitä, että jatkossa kunnat ja maakunta eivät hoida samaa tehtävää ja ettei niiden välille tule huonoa kilpailuasetelmaa. Maakuntalain on kuitenkin mahdollistettava, että maakunnat voivat hoitaa tehtäväalueeseensa sidoksissa olevia alueellisia tehtäviä. Olennainen seikka itsehallinnon kannalta on myös maakunnan ja kuntien rajapinta. Esillä on ollut kysymys, voiko lakisääteisiä tehtäviä siirtää kunnilta maakunnalle ja maakunnalta kunnalle. Näihin kysymyksiin vastaamme valmistelun edetessä. Puhdasoppiseen itsehallintoon kuuluu verotusoikeus. Verotusoikeus mahdollistaisi vallan ja vastuun pysymisen yhdessä. Verotusoikeuden antaminen maakunnille on iso asia ja siihen liittyy monia kiperiä kysymyksiä. Uudistusta tehtäessä ja mahdollisesta verotusoikeudesta päätettäessä, meidän on huolehdittava siitä, että kokonaisveroaste ei saa nousta, kuten hallitus on aiemmin linjannut. Hallitus ei ole vielä tehnyt varsinaista linjausta rahoitusmallista. Myös maakuntien ohjaus puhuttaa paljon. Valtio haluaa taloudenhoidon näkökulmasta ohjausvälineitä. Kunnat ja maakunnat kokevat, että ne ovat vastuullisia paikallisia ja alueellisia päätöksentekijöitä ja odottavat valtiolta enemmänkin strategista, sopimusperusteista ohjausta. Molemmat ovat oikeassa. Tarvitsemme vahvaa ohjausta työnjakoon ja asioihin, joilla voimme varmistaa soteuudistukselle asetetun 3 mrd säästötavoitteen. Toisaalta säästöt syntyvät alueiden notkeista ratkaisuista, joita ei tulisi yksityiskohtaisella ohjauksella lannistaa. Ohjauksen valmistelussa onkin tärkeää löytää oikea tasapaino näiden lähtökohtien välistä. Hyvät seminaarin osanottajat,
5(7) Maakuntien perustaminen on herättänyt monenlaista keskustelua. On väitetty, sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on nyt unohtumassa ja maakuntauudistus saa liikaa huomiota. On puhuttu heikoista ja vahvoista maakunnista niiden kantokykyyn viitaten ja väitetty jopa, että aluehallinnon uudistus riskeeraa kansalaisten lääkäriin pääsyn. Maakuntia on pidetty hallinnollisena himmeleinä ja aluejakoa epätarkoituksenmukaisena. Haluan todeta hyvin selvästi, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on kokonaisuudessa ykkösasia. Kansalaisten yhdenvertaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaamisen on oltava kaikkien yhteinen prioriteetti. Sote on myös mittaluokaltaan, esimerkiksi henkilötyövuosilla mitattuna, noin kaksikymmenkertainen verrattuna muihin maakunnille siirtyviin tehtäviin. Muiden tehtävien osalta on kyse kuntayhtymien ja muiden ylikunnallisten järjestäjien sekä valtion alueellisten tehtävien kokoamisesta järkeväksi kokonaisuudeksi saman maakunnallisen toimijan alle. Tämä on suhteellisen helposti toteutettavissa eikä vaaranna sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta millään tavoin. Käsissä oleva uudistus koskettaa reilusti yli 200 000 työntekijää. Suuri uudistus on suuri myös ihmisen mitassa. Ymmärrän hyvin, että moni sosiaali- ja terveysalalla työskentelevä, Ely-keskuksen tai maakuntaliiton työntekijä pohtii, että miten sote- ja maakuntauudistus vaikuttaa juuri minun työhöni. Onkin välttämätöntä, että henkilöstö on aidosti mukana tekemässä muutosta. Jokainen haluaa kokea oman työnsä mielekkääksi ja olla mukana tekemisensä kehittämisessä. Maakunnat ovat luonteva pohja uudistuksen toteuttamiselle. Niillä on valmis identiteetti ja luontaista jo olemassa olevaa yhteistoimintaa. Tämän pohjan hyödyntäminen nopeuttaa sisällöllisten uudistusten käynnistämistä kun aikaa ei mene reviiri- ja valtataisteluihin. Nimenomaan toiminnan sisältö ratkaisee tavoitteeksi asetetun kestävyysvajeen pienentämisen, ei alueiden määrä. Olemme kuulleet huolta myös siitä, että kunnat eivät ole mukana uudistuksessa tai pelkoa siitä, että tulevaisuuden kunta olisi pelkkä vaakunakunta, ilman todellisia tehtäviä. Tähän en yhdy. Sen
6(7) sijaan jaan ajatuksen, että kunnan ja maakunnan rajapintaa, yhteistyötä ja samaan suuntaan toimimista on viisasta pohtia erityisesti jokaisessa kunnassa ja jokaisessa maakunnassa. Arvelen, että vastakkainasettelut kuntien ja maakuntien välillä kumpuavat enemmänkin poliittisen eliitin ajatuksista kuin tavallisten kuntalaisten tai maakunnan asukkaiden toimesta. Kuntien tehtäviä ovat jatkossakin muun muassa varhaiskasvatus- ja koulutuspalvelut, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, kaavoitus ja tekninen toimi sekä vapaa-ajan palvelut. Tulevaisuuden kuntaa ja sen toimintalogiikkaa on rakennettava mieluummin tulevaisuuden tarpeista käsin kuin ajatellen mitä kunnat ovat tänään tai olivat eilen. Tulevaisuuden kunnassa keskeiseen asemaan on nostettava itse ihminen ja kunta lähiyhteisönä. Perinteisessä peruspalvelukunnassa ihminen on nähty toiminnan kohteena, yleensä viranomaisen myöntämän edun tai palvelunsaajana. Kunnan toiminnan perusta on ollut mahdollisimman tasalaatuiset ja kustannustehokkaat palvelut kuntalaisille. Valtiovallalta tulleet normit ovat helposti ohjanneet toimintaa enemmän kuin asiakkaiden tarpeet. Tämä asetelma ei taida toimia enää. Ihmisten elämäntilanteet, palveluiden tarve ja toisaalta monipaikkaisuus haastavat kuntia. Kuntien fyysiset rajat menettävät merkitystään. Ihmisten tarpeet ja odotukset omaa kuntaa kohtaan vaihtelevat. Toisaalta pysyvä resurssien niukkuus edellyttää koko paikallisyhteisön voimavarojen hyödyntämistä kuntien toiminnan osana. Tulevaisuudessa menestyvät ne kunnat, jotka ottavat kopin alueensa asukkaiden, yritysten ja kolmannen sektorin panoksen yhteisen hyvinvoinnin tuottamisessa. Jatkossa meillä on kunta, jonka päätehtävä on huolehtia asukkaiden, yritysten ja yhteisöjen toimintavapaudesta sekä alueensa elinvoiman, yrittäjyyden ja työllisyyden edistämisestä. Vuodesta 2019 alkaen meillä on maakunnat, jotka vastaavat erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluista ja alueellisen kehittämisen tehtävistä. Valtiolle kuuluvat jatkossakin luonnollisesti oikeusvaltion ylläpitäminen, perusoikeuksien turvaaminen, turvallisuustehtävät ja huolehtiminen lupa- ja valvontatehtävistä.
7(7) Tämä ja ensi vuosi näyttävät miten paljon valtiovalta, siis hallitus ja eduskunta, ovat valmiita antamaan itsehallintoa perustettaville maakunnille. Kunta- ja uudistusministerinä toivon, että keskustelu ei olisi pelkkää laatikkoleikkiä ja omista poteroista kiinni pitämistä. Enemmän kaipaan keskustelua maakuntien toimintaideasta ja siitä, miten valmistelussa oleva uudistus turvaa palveluita, sujuvoittaa julkista hallintoa ja kiihdyttää Suomen uudistumista.