Lisätietoja DVD:hen From Past to Present. Documenting Northwest Russia. Armi Pekkala, Minna Turunen, Lapin yliopisto, Arktinen keskus * Tämä esitys perustuu DVD:hen, joka on tehty AFBARE projektissa (Artic Documentary Films at Risk in Barents Region: Surveying, Protecting and Screening 2002-2006). Artikkeli keskittyy kuvaamaan elinkeinoja Murmanskin, Arkangelin ja Nenetsian Autonomisen Piirikunnan alueilla. Artikkelin teemat perustuvat DVD:ssä käytettyyn dokumenttifilmimateriaaliin.
1 Sisällys Johdanto 2 Luonnon olosuhteet 2 Väestöhistoria 6 Hallinnon historia 11 Yhteiskunnallinen muutos arktisilla alueilla 13 Elinkeinot 15 Murmanskin alue 15 Yleistä 15 Kaivosteollisuus 16 Kalastus 17 Energiantuotanto 19 Poronhoito 19 Pohjoinen laivasto 21 Arkangelin alue 23 Yleistä 23 Metsäteollisuus 24 Konepajateollisuus 26 Energia 27 Mineraalit 28 Poronhoito 29 Ympäristö 31 Ympäristöongelmat 32 Kaivosteollisuus 32 Metsätalous 34 Öljyntuotanto 34 Radioaktiivisuus 36 Luonnonsuojelu 37 Lopuksi 39 Ulkomaiset investoinnit 39 Kotimaiset investoinnit 40 Yhteistyöhankkeet 41 Lähteet 43
2 Johdanto Murmanskin ja Arkangelin alue sekä Nenetsian autonominen piirikunta sijaitsevat Luoteis-Venäjällä kattaen noin 4 % Venäjän pinta-alasta (Kuva 1). Myös Franz Josefin maa sekä Novaja Zemljan saaret kuuluvat Arkangelin alueeseen. Luoteis- Venäjä on pinta-alaltaan 731 900 km 2 ja se sijaitsee 60. ja 70. leveyspiirin välissä. 1 Se rajoittuu pohjoisessa Barentsinmereen ja Karamereen (osa Jäämerta), lännessä Suomeen ja Norjaan, etelässä ja idässä Venäjään (Vologda Oblast ja Komin tasavalta). Murmanskin alue sijaitsee lähes kokonaan Napapiirin pohjoispuolella kun taas Arkangelin alueesta vain kolmannes. (Lausala & Valkonen 1999) Kuva 1. Murmanskin alue, Arkangelin alue ja Nenetsian autonominen piirikunta. (Kartta: Afbare-kokoelmat 2004) Luonnon olosuhteet Luoteis-Venäjä on maantieteellisiltä erikoispiirteiltään karu. Geologisesti Kuolan niemimaa (Kol skiy Polustrov) on osa Fennoskandian kilpeä, joka koostuu kvartäärikauden aikaisten sedimenttikerrosten peittämästä gneissistä, graniitista ja kiteisistä kivilajeista. Kuolan niemimaa on erityisen rikas mineraalivaroiltaan. Sen geologinen alkuperä, fysikaalis-geologiset ominaisuudet, graniittimassiivien esiintymät, vesialueverkoston kehittyminen, suuri järvien lukumäärä sekä suhteellisen 1 Tässä esityksessä Luoteis-Venäjään katsotaan kuuluvaksi seuraavat Venäjän federaatioon kuuluvat alueet: Murmanskin alue, Arkangelin alue sisältäen Franz Josephin ja Novaja Zemljan saaret sekä Nenetsian autonominen piirikunta. Hallinnollis-alueellisesti Nenetsian autonominen piirikunta on osa Arkangelin aluetta, vaikka se onkin itsenäinen Venäjän alue (katso myös http://barents.envicat.com/website/barentsmap/viewer.htm).
3 lauha ja kostea ilmasto muistuttavt Skandinavian ja Karjalan alueita. Tertiääri- ja kvartäärikauden laattaliikunnot saivat aikaan ylänköjen, tuntureiden ja alankojen muodostaman korkokuvan. Useat tunturit, kuten Hiipinätunturit kohoavat yli 1100 m korkeuteen merenpinnasta (Kuva 2). Tsastnotsorr on korkein tunturi Murmanskin alueella (1199 m). (Lausala & Valkonen 1999) Kuva 2. Hiipinätunturit Apatiitissa. (Kuva: M. Turunen, kuvan käsittely Armi Pekkala) Suurin osa Arkangelin alueesta sijaitsee paleotsooisella tasanteella, jolle on luonteenomaista viimeaikaiset pienen mittakaavan lohkoliikunnot. Alueen kallioperä sisältää runsaasti erilaisia kivilajeja. Vanhimmat, arkeeisella kaudella syntyneet kivilajit sijaitsevat alueen läntisimmissä osissa (Fennoskandian kilpi) ja ovat gneissiä, graniittia tai muita kiteisiä kivilajeja. Samalla alueella on myös proterotsooisen kauden aikana syntyneitä, voimakkaasti metamorfoituneita liuskeita, kvartsia jne. Fennoskandian kilvestä itään ja Timan-Kanin-vyöhykkeen molemmin puolin arkeeisen ja proterotsooisen kauden kivilajit sijaitsevat syvällä eri aikakausina syntyneiden paksujen sedimenttien alla (2000-3000 m ja jopa 6000-8000 m syvyydessä, Pechora basin). Näistä yleisimpiä ovat kalkkikivi-, kipsi-, marliini-, dolomiitti- tai värikkäät hiekka-savi-esiintymät. Arkangelin alueen länsiosat ovat osa Fennoskandian kilpeä, mutta myös metamorfoituneet liuskeet ja kvartsi ovat yleisiä. Arkangelin alueen korkokuva on tasainen, korkeimman kohdan noustessa 460 m merenpinnan yläpuolelle. (Lausala & Valkonen 1999) Luoteis-Venäjän ilmasto on arktinen tai subarktinen. Alhaiset lämpötilat, runsaslumisuus, lyhyet valoisat kesät, ikirouta sekä merten ja jokien jääpeite ovat luonteenomaisia arktisen vyöhykkeen piirteitä. Subarktisen vyöhykkeen ilmasto on lauhempi, talven lumimäärä on suurempi ja vuodenaikojen väliset lämpötilaerot ovat suuremmat. Jäämeri ja sen meret (Barentsinmeri, Vienanmeri ja Karameri) huuhtelevat Luoteis-Venäjän rannikkoa pohjoisessa. Golf-virran ansiosta Murmanskin alueen ilmasto on suhteellisen lauha, mikä selittää ikiroudan puuttumisen alueelta. Kostea ja raaka mereltä puhaltava tuuli tekee ilmastosta kuitenkin ankaran. Tammikuun keskilämpötila on -8ºC rannikolla ja -13ºC sisämaassa. Lumipeitteen paksuus vaihtelee tundratasankojen 40cm:stä jopa 2.5m tunturilaaksoissa. Talvi kestää 240-280 vuorokautta ja alhaisin mitattu lämpötila on -47ºC. Arktinen kesä kestää vain muutaman kuukauden tai joskus vain muutaman viikon, ja on yleensä viileä ja sateinen keskilämpötilojen vaihdellessa +8º +13 ºC. Kolme-neljäsosaa kaikesta sateesta esiintyy kesä-lokakuun aikana ja vuoden sademäärä on 400 mm. (Lausala & Valkonen 1999)
4 Usein toistuvat ilmamassojen muutokset ja voimakkaat tuulet ovat luonteenomaisia Arkangelin alueen ilmastolle. Meren läheisyydellä on huomattava vaikutus ilmastoon. Atlantin valtameren ja Barentsinmeren läheisyys selittävät talven kohtuulliset lämpötilat. Keväällä ja kesällä kylmä arktinen ilma, niin kutsuttu siverko saa aikaan vastakkaisen vaikutuksen. Kesällä heinäkuun keskilämpötila on +15.5 C ja korkein mitattu lämpötila on +31.8 C. Arkangelin alueen läntisellä mantereella talvi kestää 200-240 vuorokautta ja tammikuun keskilämpötila on 17 C. Alhaisin mitattu lämpötila on -48.6 C. Lumipeitteen paksuus metsävyöhykkeellä on 40-60cm. Itäisellä tundra-alueella ilmasto on ankarampi ja talven keskilämpötila on 20 C, mutta lämpötila voi pudota jopa 55 C. Usein toistuvat lumimyrskyt aiheuttavat kinoksia ja ikiroudan paksuus saattaa olla jopa 300 m. Vuotuinen sademäärä on 450-550 mm. (http://arcticcentre.urova.fi/barentsinfo/maps/mapsbig/temper.jpg; Lausala & Valkonen 1999) Murmanskin ja Arkangelin alue kuuluu kasvillisuusvyöhykkeeltään pääsääntöisesti pohjoiseen havumetsä- eli taigavyöhykkeeseen. Metsät ovat sekä ekologisesti että taloudellisesti yksi tärkeimmistä Luoteis-Venäjän luonnonvaroista. Noin puolet Murmanskin alueen pinta-alasta ja 60-70 % Arkangelin alueesta on metsien peittämää. Arkangelin alueella on 20 milj. ha metsää, kun taas Murmanskin alueella metsää on vain 5 milj. ha. Tämän vuoksi metsäteollisuus ei ole niin tärkeä osa Murmanskin alueen taloutta kuin mitä se on Arkangelin alueella. Tämän lisäksi liikahakkuut ovat olleet yleisiä Kuolan niemimaalla ja kaivosteollisuuden aiheuttamien ympäristötuhojen vuoksi metsät ovat pahoin vaurioituneita. (Kuusela 1996; Lausala & Valkonen 1999; Arctic Pollution 2002) Alue Metsien osuus kasvillisuusvyöhykkeistä (%) Tundra Pre- Pohjoinen Tundra Taiga Varsinainen Taiga Arkangelin alue 27 5 30 38 0 Murmanskin alue 15 25 60 0 0 Sekametsät Taulukko 1. Metsien jakaantuminen eri kasvillisuusvyöhykkeisiin Arkangelin ja Murmanskin alueilla. (Lähde:http://arcticcentre.urova.fi/barentsinfo/economic/02/yla_osa2.html) Luoteis-Venäjän kasvillisuusvyöhykkeiden päätyypit on esitetty Taulukossa 1. Tundranomainen vyöhyke muodostaa 100-150 km leveän vaihettumisvyöhykkeen taigan ja varsinaisen tundran välille. Vallitsevat puulajit ovat lehtikuusi, siperiankuusi, koivu, vaivaiskoivu ja siperianmänty. Tämän vyöhykkeen metsillä on tärkeä suojelumerkitys, mutta niiden taloudellinen arvo on merkittävää vain paikallisella tasolla. Pohjoinen taigavyöhyke koostuu männystä, koivusta, lehtikuusesta ja siperiankuusesta. Puuston tilavuus on keskimäärin alle 50 m 3 hehtaaria kohden, ja yleensä vain paikallinen väestö hyödyntää metsävaroja. Varsinainen taigavyöhyke koostuu pääasiassa männystä, lehtikuusesta, siperiankuusesta, koivusta ja haavasta. Puuston tilavuus on 80-150 m 3 hehtaaria kohti, ja se on yleensä laajamittaisen hyödyntämisen kohteena. Murmanskin ja Arkangelin alueen yleisimmät puulajit ovat kuusi (Picea abies), mänty (Pinus sylvestris), lehtikuusi (Larix sibirica), koivut (Betula sp.) ja pihlaja (Sorbus aucuparia). (Kuusela 1996; Ollikainen 1998; Lausala & Valkonen 1999) Havupuut ovat yleisempiä kuin lehtipuut (Taulukko 2).
5 Luokka Murmanskin alue Arkangelin alue Karjalan tasavalta Komin tasavalta Yhteensä Havupuut 1,789 3,909 1,731 3,769 11,198 Lehtipuut 902 450 263 731 2,346 Taulukko 2. Metsien luokittelu Luoteis-Venäjällä 1993 (1,000 hehtaaria). (Lähde http://arcticcentre.urova.fi/barentsinfo/economic/02/yla_osa2.html) Venäjän metsät luokitellaan kolmeen käyttöryhmään: Ryhmä I sisältää metsät, joilla on vesien suojelullinen, suojelu- ja/tai terveydenhoidollinen tehtävä ja joihin luonnonsuojelualueet sisältyvät. Ryhmä II sisältää metsät, jotka sijaitsevat lähellä tiheästi asuttuja alueita ja liikenneverkostoja. Näillä metsillä on suojelutehtävä ja niiden taloudellinen arvo on vähäinen. Ryhmä III sisältää metsät, jotka ovat kaupallisen hyödyntämisen piirissä. (Lausala & Valkonen 1999) Ankaran ilmaston ja vaikeiden maaperäolosuhteiden vuoksi hidas puun kasvu johtaa tiheäsyisen, huonekaluteollisuuden tarpeisiin soveltuvan puuaineksen syntyyn. Kasvuolot muuttuvat sitä ankarammaksi mitä pohjoisemmaksi mennään. Murmanskin ja Arkangelin alueen pohjoisimmat osat ja Nenetsian autonominen piirikunta kokonaisuudessaan kuuluvat lähes puuttomaan, ikiroudan leimaamaan tundravyöhykkeeseen (Koroleva 1994). Tundrakasvillisuus koostuu pääasiassa sammalista, jäkälistä ja kitukasvuisista puista. Murmanskin alueella on yli 100 000 järveä, jotka kattavat yli 10 000 m 2 pinta-alan. Suurimman järven, Imandran, pinta-ala on 812 km 2 ja sen maksimisyvyys on 67 m. Järvet yhtyvät meriin tuhansien purojen ja jokien kautta, näistä pisin on Ponoi-joki, 426 km. Arkangelin alueen tärkeimmät joet ovat Severnaya Dvina, Vaga, Pinega, Onega ja Mezen. Kaiken kaikkiaan alueella on 70 000 pientä ja suurta jokea. Suurin osa Arkangelin alueesta on metsien (39 %) ja poron laidunalueiden (24.2 %) peittämää. Muu alue on saarten (19 %), suoalueiden (12.5 %), jokien ja järvien (4 %) sekä maatalousmaan (1.3 %) peittämää. (Lausala & Valkonen 1999) Luoteis-Venäjän meret, joet, järvet, tundra ja taiga ovat monenlaisten kalojen (turska, piikkikampela, punakampela, silli, lohi), lintujen (pyy, metso, kiiruna), ja nisäkkäiden (hylje, kauris, hirvi, naali, jänis, karhu) leimaamaa. (Lausala & Valkonen 1999; Lakso & Taksami 1996) Jäämeri ja sen ainoa sulana pysyvä satama, Murmansk, muodostavat elintärkeän merireitin ns. Koillisväylän, joka kulkee Luoteis-Venäjältä Tyynelle merelle. Koillisväylällä on takanaan pitkä historia. Jo 1600-luvulla hollantilaiset ja englantilaiset kauppiaat tulivat Arkangeliin etsimään halpoja turkiksia, mikä johti Koillisväylän sulkemiseen Tsaarin määryksellä vuonna 1620. 1700-luvulla Arkangelin kaupungista tuli useiden arktisille seuduille suuntautuvien ja Koillisväylää kartoittavien tutkimusmatkojen lähtöpaikka. Tämä vesireitti kulkee Euroopan ja Aasian pohjoisilla rannikkoseuduilla, Atlantin ja Tyynenmeren välillä. Ensimmäisen kerran Koillisväylän läpi onnistui purjehtimaan ruotsinsuomalainen Nils A. E.
6 Nordenskjöld, joka suoritti tehtävän vuosien 1878-79 aikana. 2 1900-luvun alussa jäänmurtajat purjehtivat läpi Koillisväylän ja Neuvostoliitto perusti Pohjoisen Vesireitin laivaväyläksi vuonna 1930. Entinen Neuvostoliitto ja nykyinen Venäjä ovat ylläpitäneet säännöllistä laivaliikennettä väylällä toisesta maailmansodasta lähtien kehittämällä uusia satamia ja hyödyntämällä sisämaasta tulevia luonnonvaroja. Venäjän jäänmurtajalaivasto pitää väylän liikennekelpoisena heinäkuusta lokakuuhun ilmatiedustelun ja sääasemien avulla. Pohjoinen vesireitti lyhentää matkaa Venäjän Atlantilta Tyynenmeren satamiin puolella. (Bjørklund & al. 1995; Østren 1994; Lausala & Valkonen 1999; Raurala 1992; http://www.south-pole.com/p0000091.htm) Väestöhistoria Kuolan niemimaalla on todennäköisesti ollut asutusta jo kivikaudella, mikä on voitu päätellä alueelta löydetyistä kivikautisista asuinpaikoista. Varhaisimmat kulttuurin merkit on jättänyt ns. Komsa-kulttuuri noin 7000-5000 ekr, jonka alue Jäämeren rannalla ulottui Murmanskin vuonoilta aina Norjaan Tromssan seudulle. Kuolan niemimaan varhaiskulttuuri muistuttaa Karjalaista kultuuria, josta on löydetty Neoliittisen kauden muistomerkkejä lähinnä Laatokan koillisrannoilta. Osa tutkijoista arveleekin, että Kuolan niemimaan varhaisimmat asukkaat tulivat Karjalan koillisosista. Arkelogien mukaan Kuolan niemimaa asutettiin aikaisintaan 1000- luvulla. Näiden asuinpaikkojen haltijoiden on sanottu olevan nykyisten saamelaisten esi-isiä. Nykyään Luoteis-Venäjällä asuu kaksi alkuperäiskansaa, saamelaiset ja nenetsit. 3 (Lakso & Taksami 1996; Pennanen 2000) Norjalainen Ottar mainitsi ensimmäisen kerran saamelaiset (finnas) 4 purjehtiessaan Vienanmerelle 800-luvulla. Venäjän vallan perustaminen Kuolan niemimaalla ja ensimmäiset venäläiset merkinnät saamelaista on tehty Novgorodin kroniikkaan vuonna 1216. Nimitys lop ilmestyi venäläisiin lähteisiin vasta 1300-luvun lopulla. 5 1400-luvulta lähtien saamelaisista alkoi kertyä merkintöjä muihin kirjallisiin lähteisiin kuten asiakirjoihin, lakikirjoihin tai muihin kirjallisiin dokumentteihin (maininta villit lappalaiset, jne.). Jo 1500-1600 -luvuilla Kuolan saamelaisten esi-isät asuttivat laajaa aluetta, mm. nykyisen Karjalan aluetta. Karjalaisten siirtyessä kohti pohjoista, joutuivat saamelaiset vähitellen muuttamaan muualle. Kuitenkin vanhojen käsintehtyjen karttojen mukaan Karjalan pohjoisosassa on sijainnut kaksi 2 Vuosisatojen kuluessa Koillisväylää yritettiin valloittaa useaan otteeseen. Englantilaiset, hollantilaiset ja venäläiset purjehtijat etsivät koillista reittiä purjehtimalla Venäjän pohjoisrannikkoa kauas arktisille merille. Englantilaiset etsivät vesireittiä 1550-luvulla, hollantilainen purjehtija Willem Barentz teki useita tuloksettomia hakuretkiä 1590-luvulla, kuten teki myös Henry Hudson 1600-luvun alussa. Hollantilaislaivaston heikkeneminen 1700-luvulla jätti tutkimusretket venäläisten harteille, joiden joukossa oli Vitus Bering, joka tutki väylän itäistä osaa. Venäjän Suuren Pohjan tutkimusretken (1733 43) aikana kartoitettiin suuri osa Pohjois-Siperian rannikkoa. (Raurala 1992) 3 Määritelmä alkuperäiskansa vaihtelee Venäjällä eri tilanteissa esim. saamelaiset ja nenetsit on määritelty alkuperäiskansaksi federaation tasolla, mutta paikallisella tasolla siihen sisältyvät myös komit, vepsäläiset ja karjalaiset. Lakitekstissä käytetään termiä pohjoisen alueen, Siperian ja Kaukoidän pienet kansat (lyhennetty yleensä pohjoiset kansat). (Tuisku 1999, 70-71.) 4 Germaanissukuinen finnas tai finn viittaa ilmeisimmin saamelaisiin. Vallalla olevan teorian mukaan saamelaiset ja suomalaiset eriytyivät omaksi ryhmäkseen vasta ajanlaskun alusta lähtien, kun he erkanivat myös kielellisesti, aikaisemmin heitä erotti myös elinkeinojen ja elämäntavan muutokset. (Itkonen 1948; Aikio 1985; Lehtola 2002) 5 Jotkut tutkijat pitävät lop ja Laplander -sanojen alkuperänä suomalaista sanaa lape, joka tarkoittaa sivua (T.I. Itkonen), kun taas toiset liittävät sen ruotsalaissanaan lapp, joka tarkoittaa paikkaa (E. Itkonen). Omakielinen nimitys heillä on sápmi, sápmelas.
7 saamelaisten hautuumaata jo 1700-luvun puolessa välissä. 1800- ja 1900- lukujen vaihteessa saamelaiset asuttivat jo miltei koko Kuolan niemimaata lukuunottamatta Vienanmeren rannikkoa, jossa asusti pääasiassa venäläisiä. (Jurjev & Kuznetsov 2003; Lakso & Taksami 1996) Novgorodilaiset (Novgorodin asukkaat) ilmestyivät ensimmäisen kerran Kuolan niemimaalle ja Vienanmeren rannikolle 1100-luvulla. 6 Ensimmäinen maininta Turjan rannikon asukkaista, jotka maksavat veroa novgorodilaisille on vuodelta 1216. Ajalla 700-luvun lopusta 1300-luvun alkuun novgorodilaiset olivat asuttaneet jo koko Kuolan niemimaan alueen. Novgorodista tulleet slaavit perustivat muinaisen Kuolan kaupungin lähelle nykyistä Murmanskia vuonna 1264. Novgorod alkoi menettää mahtiaan 1400-luvulta lähtien, jolloin Lappi siirtyi lähemmäs Moskovan suurruhtinaskuntaa, ja yhdistyi sittemmin vastaperustettuun Venäjän valtioon. Näistä ajoista alkoi saamelaisten käännyttäminen kristinuskoon. Vuodelta 1526 peräisin olevissa kirjallisissa raporteissa on merkintä villeistä lappalaista, jotka asuivat Kantalahdella, minne oli rakennettu Ivan Predtechan syntymän kirkko. Petsamon luostarilla, jonka perusti Pyhä Trifon 1530-luvulla, oli suuri rooli kristinuskon levityksessä saamelaisten keskuuteen. (Jurjev & Kuznetsov 2003; Lakso & Taksami 1996; Luzin & al.1993) Vuonna 1556 kaksi saamelaisten hautausmaata Petsamo ja Motovsky- otettiin luostarin hallintaan ja alueella asuvat saamelaiset lisättiin luostarin talonpoikaluetteloon. Sen lisäksi, luostarin munkit alkoivat hyödyntää ympäristössä olleita tuotantolaitoksia. Petsamon luostari tuhoutui vuonna 1589 ja se rakennettiin uudelleen vasta vuonna 1882. 1500-luvun loppupuoli oli Turjan saamelaisten kristinuskoon käännyttämisen alkuaikaa. Vuosilta 1575 ja 1581 peräisin olevien Ivan Suuren lakien mukaan Ponoi-joen rannalle rakennettiin Pietarin ja Paavalin kirkko. 1600-luvulla kirkko sai haltuunsa suuria maa- ja vesialueita. Luostareiden uskonnollinen ja lähetystyöhön perustuva toiminta korvaantui pian taloudelisilla asioilla. Luostareista tuli tärkeitä kaupankäynnin keskuksia alueella. Pomorikauppiaiden ohella luostarien asukit olivat paikallisten elinkeinojen (poronhoito, turkiseläinkauppa, kalastus ja metsästys) pääasiallisia harjoittajia. He myös käyttivät paikallista väestöä työvoimana. (Jurjev & Kuznetsov 2003; Lakso & Taksami 1996; Ruotsala 2002) 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa Kuolan saamelaiset eivät siis asuneet eristyksissä muista kansoista, vaan olivat kiinteässä yhteistyössä heidän kanssaan. Venäläisiin saamelaisilla on ollut kontakteja yli 800 vuoden ajan. Venäläisten lisäksi myös suomalaiset, karjalaiset (pääasiassa niemimaan luoteisosissa), komilaiset ja nenetsit (pääasiassa itäosissa) asuivat saamelaisten naapurustossa. Kuitenkaan saamelaiset eivät ole täysin sulautuneet toisiin kansoihin, vaan ovat päinvastoin säilyttäneet äidinkielensä ja etnisen tietoisuutensa. Nykyään saamelaisia on Venäjällä noin 2000. 7 Paimentolais-nenetsit tai samojedit kuten heitä on myös kutsuttu asuvat Vienanmeren ja Ural-vuorten välisellä tundralla. Nykyisten tutkimusten mukaan ensimmäiset nenetsit saapuivat alueelle 1000-luvulla. He kutsuvat itseään nenetseiksi 6 Novgorodin slaavilaiset asuttivat Arkangelin alueen jokiseutuja ja merenrannikkoa jo 900-luvulla. 7 Suurin osa saamelaisista asuu nykyisin Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Yhteensä heitä on noin 30 000.
8 (n'enyts, pl. n'enytsja), joka tarkoittaa ihmistä. Etymologisesti nenetsi-sana tulee samasta kantasanasta kuin nganasan ja enets. Venäjän kieleen laajalti levinneet nimitykset Jurakin samojedit tai yurakit ovat vanhentuneita. Nimitys nenetsi tuli viralliseksi Neuvostoliitossa 1920-luvulla. (Golonev & Osherenko 1999; Tuisku 1999; http://www.eki.ee/books/redbook/nenets.shtml) 1000-1200 -luvuilla pohjois-samojedien ryhmä muutti etelästä kohti arktisia seutuja ja hajaantui Ural-vuorten itä- ja länsipuolelle. On luultavaa, että he sulautuivat jo paikalla asuneiden arktisten kansojen joukkoon. Seuraavien vuosisatojen aikana pohjoiset heimot (joiden joukossa oli nykyisten nenetsien esi-isät) joutuivat muutosten kouriin. Koillis-Euroopassa nenetsit olivat suomalais-ugrilaisten kansojen naapureina, mutta toisinaan heidän retkensä ulottuivat aina Äänisjärven rannoille ja jopa vepsäläisten asuma-alueille asti. 1200-1400 luvuilla nenetsit olivat Novgorodin alaisuudessa ja 1300-1500 luvuilla myös tataarien. 1500-luvun lopussa venäläiset tuhosivat Siperian ja vakiinnuttivat valtansa länsi-siperiaan. Krasnojarskin linnoitus (1628) ilmentää kaikkien samojedikansojen yhteensaattamista Venäjän vallan alle. (http://www.eki.ee/books/redbook/nenets.shtml; Golonev & Osherenko 1999; Tuisku 1999) Kristinuskoa esiteltiin nenetseille 1700-luvulla. Laajamittainen Venäjän ortodoksinen käännytystyö aloitettiin 1824, kun Arkangelin maakuntaan perustettiin lähetysasema erityisesti kristinuskon levittämiseen samojedien keskuuteen. Tämän lisäksi nuoria nenetsejä pyrittiin opettamaan Bolshaya Zemlyan, Kaninin ja Tymenin seurakuntakouluissa. Vuonna 1846 hengenmies Popov perusti koulun Obdorskiin (nykyisin Salehart), missä joitakin samojedeja opiskeli yhdessä venäläisten kanssa. Nenetseistä itsestään ei kuitenkaan saatu ainuttakaan lähetystyöntekijää, eikä luku- ja kirjoitustaitoa saatu juurrutettua heidän keskuuteensa. (Tuisku 1999; http://www.eki.ee/books/redbook/nenets.shtml;) 1800-luvun aikana nenetseistä, jotka olivat siihen asti eläneet pelkästään luontaistaloudessa, tuli hyvin riippuvaisia kaupankävijöistä ja siirtomaakaupasta. Kauppiaat saattoivat rankaisematta riistää huimia summia esim. teestä, sokerista, jauhoista, tupakasta ja ruudista. Alkoholin hämmentäminä nenetsit velkaantuivat kauppiaille helposti, mikä johti asemaan, josta oli hyvin vaikea irrottautua. Oli tavallista, että nenetsit maksoivat isiensä ja jopa isoisiensä velkataakkaa. 1870-luvulla Venäjä hyödynsi nenetsejä omiin poliittisiin tarkoituksiin. Osa nenetseistä asutettiin Novaja Zemljaan, jotta norjalaisten leviäminen pohjoisille seuduille estettäisiin. Samalla myös Kuolan niemimaan asujaimistoja vahvistettiin Venäjän alamaisilla. (http://www.eki.ee/books/redbook/nenets.shtml; Golonev & Osherenko 1999; Tuisku 1999) Tänä päivänä nenetsit asuvat Koillis-Euroopan ja Luoteis-Siperian napaseuduilla aina Kanin niemimaalta Vienanmerellä Yenisein suistoon. Heitä asuu myös Jäämeren saarilla ja Kuolan niemimaalla. Hallinnollisesti heidän asuma-alueensa on jaettu Nenetsian autonomiseen piirikuntaan Arkangelin alueella ja Yamal-Nenetsian autonomiseen piirikuntaan Tymenin alueella. Yhdessä tämä valtava alue kattaa noin 1 milj. km 2. Osa nenetseistä asuu myös Taymyrin tai Dolgan-Nenetsian autonomisessa piirikunnassa Krasnoyarskin alueella. Nenetsit ovat vähemmistönä kaikkialla missä asuvat. Esimerkiksi Nenetsian autonomisen piirikunnan alueella heitä asui 15,6 % koko alueen väestöstä vuonna 1998. Nenetsien synnyinmaa on tundra ja metsätundra,
9 ikuisen roudan maa lukemattomine jokineen ja valtavine suoalueineen. Nenetsien asuma-alue ulottuu Ob-joen rannoilta Siperian taigaan asti. Nenetsejä on nykyään Venäjällä 35 000, joista 6200 asuu Nenetsian autonomisessa piirikunnassa. (http://www.eki.ee/books/redbook/nenets.shtml; Golonev & Osherenko 1999; Tuisku 1999) Nykyisen pomori-asutuksen vanhojen venäläisten ja komi-asutuksen juuret juontavat 1500-luvulla alkaneeseen siirtolaisuuteen. Pomori tarkoittaa rannikon asukasta ( po more = meren rannalla) ja he olivat tunnettuja etenkin kaupankäynnistä ja kalastuksesta. Ns. Pomori-kauppa, missä Vienanmeren pomorit kävivät vaihtokauppaa Jäämeren kauppapaikoilla, pääasiassa Ruijassa, alkoi 1700- luvulla ja siitä muodostui myöhemmin alueen tärkein taloudenhaara. Pomorit vaihtoivat viljelykasveja, jauhoja, puutavaraa, eläinten nahkoja ja muita tarvikkeita norjalaisten ja saamelaisten kalaan ja työkaluihin. Pomorien historia on yhdeydessä myös suomalais-ugrilaiseen väestöön, mikä näkyy erityisesti Arkangelin alueen kulttuurihistoriassa ja perinteessä. (Alm & Heikkilä 2001; Bjørklund & al. 1995) Arkangelin kaupunki (vanhalta suomalaiselta nimeltään Vienankaupunki) perustettiin Iivana Julman käskystä vuonna 1584 Vienanjoen suulle puolustukseksi mereltä tunkeutujia vastaan (Kuva 3). Asuinpaikka, joka tunnettiin aikaisemmin nimellä Novo-Kholmogory 8, kehittyi nopeasti Vienanmeran läheisyyden ansiosta. Vuonna 1613 Arkangeli sai nykyisen nimensä. Arkangeli on aina ollut Venäjän henkisen elämän keskus. Muinaisia luostareita voi löytää joukoittain jopa alueen kaukaisimmista kolkista. Mihail Arhangelin luostari (Arkkienkeli Michael) perustettiin Arkangelin paikalle jo 1100-luvulla, ja Solovetskin 9 sekä Karkapolin luostarit perustettiin 1400- ja 1500-luvuilla. Arkangeli muodostui tärkeäksi kauppapaikaksi lännen ja idän välille, sillä se oli Venäjän ainoa vapaa pääsy merelle, portti Eurooppaan. Vuodesta 1581 aina 1700-luvulle asti Arkangeli olikin Venäjän ainoa kansainvälistä kauppaa käyvä satama. Vahvat kauppasiteet Englannin, Hollannin, Saksan ja monien muiden valtioiden kanssa löivät leimansa tähän pohjoiseen kaupunkiin vuosisatojen ajan. Kukoistuskauttaan Arkangeli eli 1600- ja 1700-luvuilla. Tärkeitä vientituotteita olivat turkikset, pellava, hamppu, tali, vaha, maastopuut, vilja, terve, purjekankaat ja suola. (Kauppala 1998; Yegorov 2003; http://www.russiatrek.com/r_arkhangelsk.shtml) Arkangelista tuli laivaston rakentamiskeskus, kun Pietari I perusti ensimmäisen veistämön Solomalin saarelle. Ensimmäinen Venäjällä rakennettu kauppalaiva laskettiin vesille vuonna 1694. Rautatie Arkangelista Moskovaan valmistui vuonna 1898 ja tätä kautta sataman merkitys korostui entisestään. Perustamisensa jälkeen vuonna 1703 Pietari otti haltuunsa suurimman osan kansainvälisestä kaupasta, jolloin Arkangelin rooli ulkomaan suhteiden ylläpitäjänä supistui. Kuitenkin, kaukaisen sisämaasijaintinsa vuoksi se säilytti asemansa tärkeänä satamana. 10 1800-luvulla Arkangelista kehittyi Venäjän puutavarakeskus. Jokivarren metsiä hakkaamalla puu 8 Nimi viittaa lähellä sijainneeseen viikinkilinnoitukseen, Holmgårdiin (Holmogory). 9 Tämä on alueen tunnetuin luostari ja se sijaitsee Solovetskin saarella. Luostari tuli tunnetuksi myös yhtenä julmimmista keskitysleireistä neuvostovuosina. Keskitysleirisysteemi tunnettiin nimellä GULAG (=Glavnoe upravlenie lagerei). Nykyään luostari on kunnostettu ja se houkuttelee tuhansia pyhiinvaeltajia sekä Venäjältä että ulkomailta. 10 Arkangeli toimi intensiivisesti tavaran toimituksessa Liitoutuneilta Venäjän armeijalle toisen maailmansodan aikana.
10 saatiin helposti jokisuuhun ja sitä kautta Euroopan markkinoille. Tänä päivänä Arkangelin alueelle on kehittynyt metsä- ja puunjalostusteollisuutta, telakkateollisuutta ja kalastusta. Plesetkissä on Venäjän ainoa avaruuskeskus ja Novaja Zemlja on ollut Venäjän ainoa ydinkoealue. (Lausala & Valkonen 1999) Arkangelin alueen väkiluku kasvoi Neuvostoliiton alkuaikoina 1920- ja 1930-luvuilla, kun alueelle virtasi pakkotyöläisten tulva. Nykyään alueellä on yli 1.5 milj. asukasta, joista noin neljäsosa asuu maaseudulla ja puolet alueen neljässä suurimassa kaupungissa: Arkangeli (420 000), Severodvinsk (250 000), Kotlas (85 000) ja Novodvinsk (50 000). Nenetsian autonomisessa piirikunnassa on 50 000 asukasta, joista suurin osaa asuu Naryan-Marissa ja sen ympäristössä. (Lausala & Valkonen 1999) Kuva 3. Panoraama Arkangelin kaupungista. (Kuva: Afbare-kokoelmat 2004) Murmanskin kaupunki perustettiin vuonna 1916 Kuolan niemimaan pohjoisrannikolle (Kuva 4). Se syntyi Pietarin ja Murmanskin yhdistävän rautatien tuloksena. Alussa kaupunki nimettiin Venäjän tsaari Nikolai II mukaan Romanov-on-Murmanniksi, mutta Helmikuun vallankumouksen (1917) jälkeen se sai nykyisen nimensä. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Murmansk oli vain pieni kylä, jossa oli noin 500 asukasta. Satama ja rautatie valmistuivat vuosina 1915-16 11, jolloin keskusvallat katkaisivat Venäjän Baltian ja Mustanmeren huoltoreitit. Liittoutuneet sotavoimat miehittivät Murmanskia Venäjän sisällissodan vuosina 1918-20 ja toisen maailmansodan aikana se palveli huoltotukikohtana ja satamana angloamerikkalaisille saattueille. (Kauppala 1998; Luzin & al. 1994) Rautatien ja sataman rakentaminen muutti Kuolan alueen taloudellista rakennetta, sillä se tarjosi tarvittavan infrastruktuurin tulevaisuuden kehittämishankkeille. Murmanskin alueen kukoistuskausi alkoi Neuvostoliitossa vuosina 1921-1928 harjoitetun Uuden talouspolitiikan (NEP) myötä, jolloin valtion roolia pienennettiin ja yksityinen omistus sekä pienet ja keskisuuret yritykset sallittiin. Murmanskin Teollisuus- ja Kuljetuskombinaatti perustettiin vuonna 1923. Kolmessa vuodessa 11 Rautatien (1044 km) rakentaminen läpi asumattomien tunturialueiden, soiden, järvien ja tiheän taigavyöhykkeen erittäin hankalissa olosuhteissa tapahtui vain 1,5 vuodessa, mitä voidaan pitää ainutlaatuisena tapauksena rautateiden rakentamishistoriassa. Rakennustyömaalla työskenteli noin 30 000 palkattua talonpoikaa, noin 40 000 itävaltalalaista sotavankia sekä tuhansia kiinalaisia työläisiä.
11 yhteenliittymä hallitsi kalastusteollisuutta, mineraalien talteenottoa ja puutavaran varastointia ja jalostusta sekä vientiä Englantiin. Suotuisat taloudelliset olosuhteet lisäsivät alueen väestön 27 000 henkilöön, mutta varsinainen sysäys väestömäärän kasvuun alkoi ensimmäisen viisivuotissuunnitelman myötä vuonna 1928. Suunnitelman päämääränä oli alueen massiivinen teollistaminen, sotilaallistaminen ja talonpoikien pakkokollektivisointi. 1930-luvulla noin 220 000-250 000 ihmistä asutettiin Kuolan niemimaalle. Vuonna 1940 alueella oli jo 318 000 ihmistä. (Luzin & al. 1994) Vuonna 2001 Murmanskin alueella oli 970 000 asukasta. Eri kansallisuuksien kirjo alueella ei johdu vain Stalinin aikaisten pakkotyöleirien suuresta määrästä, vaan myös Neuvostoliiton aikaisesta politiikasta, jossa eri kansallisuudet pyrittiin yhdistämään kaiken kattavaksi neuvostokansalaisuudeksi. Myöhemmin myös pohjoisen korkeat palkat ja muut etuisuudet houkuttelivat ihmisiä maan muista osista. (Luzin & al. 1994; Lausala & Valkonen 1999) Kuva 4. Yleisnäkymä Murmanskin kaupungista ja Aljoshan patsaasta. (Kuvat: Afbare-kokoelmat 2003) Hallinnon historia Venäjän valtion syntymäajankohtana pidetään perinteisesti vuotta 862, jolloin tanskalainen viikinki Rurik perusti Novgorodin. Rurikin seuraaja Oleg ylläpiti Kievin määräävää alueellista asemaa 900- ja 1000-luvuilla, kunnes kauppateiden vaihdokset muuttivat sen kaupankäynnin takapajulaksi. Novgorodin kauppiaat julistautuivat lopulta itsenäisiksi Kievin määräysvallasta ja yhdistyivat Hansaliittoon eli hansakaupunkien liittoutumaan, joka hallitsi Itämeren ja Pohjanmeren kauppaa. (Kirkinen 1986; Nestorin kronikka 1994; Marabini 1989; http://www.departments.bucknell.edu/russian/chrono.html) Ryöstelevat Mongolian tataarit, jotka olivat vallassa aina vuoteen 1480, hävittivät vuosisatojen hyvinvoinnin 1200-luvulla. 1500-luku todisti Iivanan Julman laajentumishakuista valtakautta, minkä aikana tunkeutumiset Volgan alueille sai ruotsalaiset ja puolalaiset vihastumaan Venäjän myöhemmäksi tappioksi. Kun Rurikin 700-vuotinen dynastia loppui lapsettomaan Fyodoriin, kostonhaluiset ruotsalaiset ja puolalaiset maahantunkeutujat vaativat Venäjän kruunua verisesti. Asia saatiin lopullisesti sovittua vuonna 1613, jolloin hallitsijaksi nousi 16-vuotias Mikhail Romanov aloittaen dynastian, jota kesti aina vuoteen 1917. Dynastian vahvin hallitsija Pietari Suuri juhlisti voittoa ruotsalaisista perustamalla uuden pääkaupungin Pietarin. (http://www.departments.bucknell.edu/russian/chrono.html; Kirkinen 1986; Marabini 1989)
12 1800-luvun aloitti Napoleonin hyökkäys ja päätti maan pahaenteiseen sekasortoon. Kauan kärsineet maaorjat vapautettiin vuonna 1861 ja tsaarin sortavaa ja auktoritaarista vallankäyttöä vastaan nousi kasvava vastarinta. Talonpojat olivat vihoissaan joutuessaan maksamaan maasta, jota he pitivät omanaan, uudistusmieliset puolustivat perustuslaillisia uudistuksia länsieurooppalaisessa hengessä ja terroristit salamurhasivat Aleksanteri II vuonna 1881. Monet radikaalit pakenivat maasta, heidän joukossa tunnetuin maanpakolainen Vladimir Ulyanov, paremmin tunnettu salanimeltään Lenin. (Jussila 1986; Marabini 1989; http://www.departments.bucknell.edu/russian/chrono.html) Nuoren ja heikon Nikolai II hallituskausi, mikä sisälsi myös nöyryyttävän tappion Japanin sodassa (1904-5), johti lisääntyneisiin levottomuuksiin. Verisen Sunnuntain verilöyly, jossa kuoli tuhansia siviileitä, johti massalakkoihin ja teollisuusjohtajien murhaamisiin. Sosiaalidemokraattiset aktivistit perustivat työläisten neuvostoja (soviets), ja Lokakuun 1905 yleislakko vei maan polvilleen. Lopulta tsaari taipui ja antoi luvan perustaa maan ensimmäisen eduskunnan (duma), mutta vain hajottaakseen sen pian, koska hän ei pitänyt sen vasemmistolaisista vaatimuksista. Venäjän surkea esiintyminen ensimmäisessä maailmansodassa lietsoi uusia levottomuuksia. Sotilaat ja poliisit kapinoivat ja uudelleenkoottu ja liiketalouden eliitistä koostuva eduskunta otti vallan. Myös työläisten ja sotilaiden neuvosto perustettiin, jolloin hallinnoimassa oli kaksi vastakkaista valtakeskittymää. Molemmat yhdistivät voimansa tsaarin erottamiseksi, mihin Tsaari Nikolai II oli pakotettu maaliskuun ensimmäisenä vuonna 1917. (Zetterberg 1986; http://www.departments.bucknell.edu/russian/chrono.html; Marabini 1989) Lokakuun 25. päivänä Sosiaalidemokraattinen ryhmä nimeltään bolsevikit kaappasi vallan ja valtuutti neuvostot käyttämään ylintä valtaa. Leninin johtamana ja Trotskin ja georgialaisen Stalinin tukemana, neuvostohallinto jakoi maan työläisille, solmi aselevon Saksan kanssa ja loi Trotskin punaisen armeijan. Maaliskuussa 1918 bolsevikkien puolue uudelleennimettiin Kommunistiseksi Puolueeksi ja maan pääkaupunki siirrettiin Petrogradista (Pietarin uusi ei-saksalaistyylinen nimi) Moskovaan. Kommunistista hallintoa vastustavien tyyssijat olivat maan etelä- ja itäosissa. Heitä piti yhdessä kuitenkin vain nimitys Valkoiset. Kolmen vuoden sisällissota johti yli miljoonan ihmisen maastapakoon. (Zetterberg 1986; Marabini 1989; http://www.departments.bucknell.edu/russian/chrono.html) Sisällissodan taloudelliset seuraukset olivat hirvittävät ja ne kulminoituivat nälkävuosiin 1920-21. Neuvostotasavaltojen liitto tai Neuvostoliitto (USSR) perustettiin vuonna 1922. Leninin kuoleman jälkeen vuonna 1924 hänen seuraajansa Stalin saavutti uuden maailmanennätyksen oman maan kansalaisten pahoinpitelyssä. Hän esitteli kollektivisoinnin, mikä johti koko talonpoikaisluokan sekä heidän elämäntapansa hävittämiseen. Miljoonia ihmisiä teloitettiin tai karkotettiin Siperian ja Keski-Aasian keskitysleireille. (Vihavainen 1986; Marabini 1989; http://www.departments.bucknell.edu/russian/chrono.html; Luzin & al. 1994) Venäjän sopimus Saksan kanssa loi puitteet toiselle maailmansodalle, missä Hitler ja Stalin pallottelivat eri valtioita puolelta toiselle. Osat muuttuivat vuonna 1941, kun Hitlerin Operaatio Barbadossa aloitti sodankäynnin verisen aikakauden, jonka aikana kuudesosa Venäjän kansalaisista sai surmansa. Leningradin (aikaisemmin Petrograd,
13 nyk. Pietari) ja Stalingradin (nyk. Volgograd) piiritykset kestivät todella pitkään ja ne olivat luonteentaan kammottavia. Miljoona venäläistä sotilasta kuoli puolustaessaan Stalingradia, symbolisesti tärkeää kaupunkia, joka oli saanut nimensä johtaja Stalinin mukaan. (Polvinen 1986; Marabini 1989; http://www.departments.bucknell.edu/russian/chrono.html) Sodan loputtua Neuvostoliiton Itä-Euroopalle antama vapaus havaittiin pian harhaanjohtavaksi. Neuvostoliiton voimistuva kontrolli Itä-Euroopasta oli avain, joka mahdollisti sen nousun yhdeksi supervalloista. Stalin otti uudelleen käyttöön vanhan kaavan arvaamattomista puhdistuksista ja Kylmän sodan kehittymisen myötä hän loi uuden valtion vihollisen länsimaisesta ideologiasta. Stalinin kuoltua vuonna 1953, hänen seuraajansa Nikita Krushchev pyrki varovaisti puhdistamaan puoluetta stalinistisista aatteista. Hänen yrityksensä kaatoi konservatiivinen Leonid Brezhnev. Lisääntyvästä sorrosta huolimatta vastarintaliikkeitä nousi esiin. Muutos oli tuloillaan ja Neuvostoliiton kommunismin huonon maineen tarkistutti perusteellisesti kuvanriistäja Mikhail Gorbachov. Gorbachov esitteli uudet poliittiset ja taloudelliset uudistukset (perestroika) ja peräänkuulutti suurempaan avoimuutta (glasnost). Vuonna 1988 hän määräsi pidettäväksi vaalit, joissa valta siirtyi puolueelta uudelle eduskunnalle. Vähentyntynyt sorto johti lopulta 15 Neuvostotasavallan itsenäistymiseen, Baltian maiden näyttäessä tietä. Vaikutusvallan väheneminen ja vakava taloudellinen kriisi johti Gorbachovin kotimaiseen kriisiin. Taantumuksellisten vallankaappausyritys elokuussa 1991 avasi tien Gorbachoviakin radikaalimmalle seuraajalla, Boris Yeltsinille. (Jungar 1986; Brown 2001) Nykyään sitkeä ja karkea sisällissota Tsetseniassa jatkuu, samalla kun Venäjän kotoiset vaikeudet ovat tulleet yhä pysyvämmiksi. Korruptoituneiden virkamiesten, rahamiesten ja täysveristen ganstereiden leväperäinen käsittely sekä huumeiden käyttäjien, järjestäytyneen rikollisuuden ja murhien määrä on huimassa nousussa. Muutoksiin kohdistuvasta epäsuosiosta huolimatta Yeltsin valitiin uudelleen presidentiksi vuoden 1996 vaaleissa. Vuonna 1999 asiat näyttivät vielä huolestuttavimmilta, Yeltsin hajotti hallituksen toistuvasti. Tästä huolimatta maan talous alkoi hitaasti elpyä. Elokuussa 1998 rupla kellui ja sen arvo romahti välittömästi. Maaliskuussa 2000, Vladimir Putinista tuli Venäjän uusi presidentti, hoidettuaan tehtäviä viransijaisena jo kuusi kuukautta. Hänen autoritaarinen tyylinsä teki tästä entisestä vakoojasta suositun. Sen jälkeen tsetsenialainen terrorismi on ollut Venäjän julkisen elämän keskeinen teema, erityisesti lokakuussa 2002 tapahtuneen Moskovan teatterin pankkivankiturman jälkeen, missä 117 ihmistä sai surmansa. Putin valittiin uudelleen presidentiksi vuonna 2004. (Brown 2001) Yhteiskunnallinen muutos arktisilla alueilla Venäjän arktisten seutujen luonnonvarojen määrätietoinen ja systemaattinen hyväksikäyttö samoin kuin alueen teollistaminen massiivisine väestösiirtoineen alkoi 1920-luvulla. Pohjoisten alueiden luonnonvarojen riisto nähtiin välttämättömäksi Neuvostoliiton taloudellisen kehityksen turvaamiseksi. 1930-luvulla valtavat rakennushankkeet kuten kaupunkien ja teollisuuskeskusten rakentaminen sekä kanavanrakennustyöt toteutettiin miltei pelkästään pakkotyövoimalla. Vangit ja karkotetut työskentelivät myös metsässä, kaivoksissa, etsivät öljyä ja rakensivat teitä. Sosialismin aikakausi muutti elinkeinorakenteita perusteellisesti etenkin Murmanskin alueella, mutta myös Arkangelissa. Luontaiselinkeinot joutuivat väistymään
14 kaivosteollisuuden, metsäteollisuuden ja laivanrakennuksen tieltä. Asujaimisto keskittyi näillä alueilla taajamiin ja kaupunkikeskuksiin. (Bjørklund & al. 1995; Kauppala 1998; Luzin & al. 1994) Neuvostovallan perustaminen Kuolan niemimaalla tapahtui helmikuussa 1920. Kollektivisointi alkoi vuonna 1928, jolloin koko maan talous, viljanviljelyksestä, karjanhoidosta, metsästyksestä, kalastuksesta aina poronhoitoon saakka, oli siirrettävä yhteisomistukseen ja yhteistyöperusteiseksi. Vuosina 1927-1928 Murmanskin alueen paikalliset neuvostot, jotka sijaitsivat saamelaisalueella, muutettiin saamelaisneuvostoiksi. Ne toimivat vuonna 1926 säädetyn ohjeen Neuvostoliiton pohjoisilla alueilla eläviä alkuperäiskansoja ja heimoja koskeva väliaikainen johtamissäädös mukaan. 1930-luvun puolessa välissä saamelaisalueet oli jaettu kahteen osaan: saamelaisten asuttamaan ja saamelaisten, komien, nenetsien ja venäläisten asuttamaan osaan. 12 (Bjørklund & al. 1995; Kauppala 1998; Luzin & al. 1994) Stalinin vuosina 1929-34 toimeenpanema väkivaltainen kollektivisointi loi ne sosiaalis-taloudelliset perusstruktuurit, joille Neuvostoliitto rakentui. Pohjois-Venäjän kohdalla stalinismin dynamiikka ilmeni täällä suhteellisesti vahvimpana. Mitä pitemmälle pohjoiseen siirrytään, sitä yksipuolisemmin kaikki perusrakennustyö on teetetty pakkotyönä. Stalinistisen pohjoisstrategian perusidea pohjautui havaintoon, että pohjoisen luonnonvarojen hyväksikäyttö on erityisen kallista, niinpä työvoima pakotettiin alueelle ilman palkkaa ja etuuksia. Pohjoisen orjatalouteen vedettiin mukaan vuosina 1930-53 useita satojatuhansia ihmisiä. Esimerkiksi Norilskin rakennustyössä arvellaan toimineen noin 500 000 vankia. Tämä raaka toimintatapa, jota harjoitettiin 1930- ja 1940-luvuilla tuottikin tuloksia. Ääripohjolan tundralle ilmestyivät tyhjästä suurkaupungit Norilsk (1939) nikkelin ja hiilen tuotantoa varten sekä apatiitti ja nikkelikaupunkien rengas Montsegorsk-Apatiitti-Kirovsk (1931-37). (Kauppala 1998; Luzin & al. 1994) Stalinin kuoleman (1953) jälkeen pakkotyöleirejä purettiin vähitellen. Neuvostonormien mukaisen vapaan työn lisääntyessä myös palkkasysteemin oli muututtava. Porrastettu pohjoislisien järjestelmä loi pohjaa työn houkuttelevuudelle pohjoisilla alueilla. Nämä kannustimet sisälsivät mm. palkkabonuksia (1,5 kertainen palkka kansalliseen keskivertoon verrattuna), ylimääräisen 18 päivän vapaan, asunnon varauksen aikaisemmasta asuinpaikasta, eläkkeellepääsyn viisi vuotta muita aikaisemmin, ja monia muita etuja, kuten ruoan ja kulutushyödykkeiden tarjonnan. Tämä systeemi oli kuitenkin niin kallis ylläpitää, että vuonna 1992 Venäjän hallitus määräsi uuden politiikan pohjoisille alueille. Tuottamattomia pohjoisen asukkaita 12 Pohjoisia kansoja koskeva valtiojohtoinen huolenpito perustettiin hallituksen määräyksellä vuonna 1957. Pohjoiset kansat (nenetsit, saamelaiset, evenkit) alistettiin valtion vallan alle syntymästä koulutuksen loppuunsaattamiseen asti. Tämä tarkoitti asumista sisäoppilaitoksissa kaukana omasta kotiseudusta ja etnisesestä taustasta. Valtion ohjaama ylläpito (ilmaiset ateriat, vaatetus, kirjat ja kuljetukset) on vahingoittanut nuoren sukupolven velvollisuudentuntoa, vastuullisuutta ja aloitteellisuutta. Koulun lopettanut nuori on yhtä avuton kuin kasvihuonekasvi istutettuna ikiroutaan. Neuvostoliittolaismallinen tasapäistämissysteemi on tehnyt paljon vahinkoa, sillä se ei ota yhtään huomioon eri kansallisuuksien erityistarpeita, paikallisominaisuuksia tai kansallispiirteitä. Pohjoisten kansojen lapset opiskelivat saman opetusohjelman mukaisesti kuin muutkin lapset koko Neuvostoliitossa, majoitustilat on rakennettu saman standardin mukaisesti kaikkialla ja kylän johtaja seurasi standardoituja ohjeita. Jopa ruoka-annokset (kupongit, joilla voi ostaa teetä, sokeria, jauhoja, voita, tupakkaa, jne.) olivat samat koko Neuvostoliiton alueella.
15 rohkaistiin muuttamaan takaisin etelään, missä heistä ei koituisi niin paljon kustannuksia. Pohjoisen väestön määrässä onkin ollut havaittavissa laskua 1990- luvulla. (Kauppala 1998; Luzin & al. 1994) Neuvostoliiton hajoaminen ja sen seurannaisvaikutukset ovat hidastaneet myös Luoteis-Venäjän kehitystä. Vuosi 1990 toi mukanaan monia muutoksia ja epävakautta Venäjän poliittiseen ja sosio-ekonomiseen tilanteeseen, mikä myöhemmin ilmeni vakavana taloudellisena kriisinä. Valtava inflaatio ravisutti maan taloutta ja sekoitti poliittista kenttää, mikä puolestaan aiheutti laman, joka säteili kaikkiin elinkeinoihin. Erityisesti elintarvikkeiden hintojen raju nousu sekä palkkojen maksamatta jättäminen johti ostovoiman heikkenemiseen etenkin pohjoisilla alueilla. Monet tuotannollisen toiminnan lohkot joutuivat energian hintojen ja kalliiden kuljetusten vuoksi voimakkaasti vähentämään volyymiaan ja useat tehtaat ja tuotantolaitokset joutuivat lopettamaan tuotantonsa kokonaan. Tämä johti vastaavasti osa-aikatyöttömyyden kasvuun, joka vuoden 1995 paikkeilta alkaen muuttui enenevästi avoimeksi massatyöttömyydeksi. Ainoaksi selviytymiskeinoksi tietyillä liikennemaantieteellisesti epäsuotuisilla alueilla on noussut luontaistalous eli kalastus, metsästys, sienestys ja marjastus. (Kauppala 1998; Lausala & Valkonen 1999) Talouspolitiikan ja lainsäädännön muutoksien myötä, osuuskuntien ja yksityisten yhtiöiden määrä on noussut olennaisesti. Vuonna 1991 osuuskuntaorganisaatioiden määrä Kuolan alueella nousi 72,6 % edellisestä vuodesta. Liikeyritykset vastasivat suurimmasta osasta yksityistämistoimintaa, seuraavina tulivat rakennus- ja teollisuusyritykset. Myös kansainvälisiä yhteistyöyrityksiä on perustettu, eniten Suomen kanssa (12), sitten Norjan (7), Ruotsin (6) ja muiden (12) kanssa, yhteensä 37 yhteistyöyritystä vuonna 1991. Omistussuhteiden muutokset eivät ole kuitenkaan tuoneet kaivattua vakautta teollisuuden tai maatalouden aloille. (Luzin et al. 1994) Elinkeinot Murmanskin alue Yleistä Murmanskin alue on sisällytetty Venäjän kymmenen korkeimman bruttokansantuote/henkilö- alueen joukkoon viime vuosien aikana. Alue on toisella sijalla Luoteis-Venäjän teollisuustuotanto/henkilö-listalla. Bruttokansantuotteen perusta on perinteisesti teollisuustuotannossa. Vuonna 1998 Murmanskin alueen elinkeinorakenne oli seuraava: metalli- ja ei-metalli (värimetalli) teollisuus 44 %, sähköntuotanto 22 %, elintarviketeollisuus 17 %, kemianteollisuus 11 %, mekaaninen konerakennus 5 % ja muut elinkeinot 3 %. (Lausala & Valkonen 1999;??? 2003) Murmanskin alue on omavarainen energian tuotannossa ja sähköenergian nettoviejä. Kuitenkin kaikki fossiiliset polttoaineet täytyy tuoda alueen ulkopuolelta. Noin 70 % koko sähköenergiasta menee seitsemän suurimman kaivos- ja metalliteollisuusyrityksen kulutukseen. Alueen energian tuotantoa koskeva ongelma johtuu mm. Kuolan niemimaan atomivoimaloiden rajallisesta eliniästä. Kuolan kahden atomivoimalan alasajaminen vuoteen 2010 mennessä tuo 6 TWh:n sähkötuotannon menetyksen vuosittain. (Lausala & Valkonen 1999)
16 Murmanskin satama pysyy Golf-virran ansiosta sulana läpi vuoden. Se on pohjoisen Venäjän laivauksen, teollisuuden vientituotteiden ja pohjoisen alueen kuljetustoimintojen keskuspaikka. Arktisista olosuhteista johtuen maataloudella on Murmanskin alueella vähäinen merkitys. Myös metsätalous muodostaa vain pienen osan alueen taloudesta. Poronhoidon merkitys elinkeinona on tärkein alueen alkuperäisväestölle, saamelaisille. Mahdollisia kehitysnäkymiä on olemassa biotuotteiden kuten marjojen ja sienien keruulla ja kaupalla. Maataloussektorin tärkeimmät tuotteet ovat maito ja liha. (Lausala & Valkonen 1999; Luzin & al. 1994) Arktisten alueiden länsiosassa sijaitsevien öljy- ja kaasuesiintymien hyväksikäyttö ja Venäjän öljy-yhtiöiden suunnitelmat rakentaa putkilinja ja terminaali Murmanskiin ovat merkittäviä alueen talouden kehittymisen kannalta. Kuljetusteollisuuden, erityisesti laivakuljetusten kehittäminen, alueen kaasuverkon ja jätteenkäsittelylaitokset omaavien kemianlaitosten rakentaminen on jo suunnitteilla, mikä lisää alueen budjetin ylijäämää ja parantaa näin ollen myös alueen elintasoa. (Lausala & Valkonen 1999; Luzin & al. 1994) Kaivosteollisuus Kuolan niemimaa on yksi Venäjän tärkeimmistä kaivosteollisuuskeskuksista. Siellä sijaitsee yli 200 esiintymää 40 eri mineraalista, joista tärkeimmät ovat fosfori, rauta, kupari, nikkeli, koboltti, rikki ja alumiini (katso kartta http://arcticcentre.urova.fi/barentsinfo/maps/mapsbig/murmmi.jpg). Aluelta löytyy myös huomattavat määrät ei-metallisia raaka-aineita, kuten vermikuliittia, muskoviittia, pegmatiittia ja fluoriittia. Kuolan niemimaalta löytyy myös kromia, titaania ja rakennusteollisuuden raaka-aineita. Tyypillinen piirre alueen mineraalien raaka-aineille on niiden monimutkainen rakenne. (Lausala & Valkonen 1999; Luzin & al. 1994;??? 2003) Luoteis-Venäjän suurimmat kaivosalueet ovat Montsegorskissa ja Petsamossa. Severonikel-kombinaatin rakentaminen Montsegorskiin aloitettiin vuonna 1934. Nykyään se on yksi maailman suurimmista nikkelin tuottajista. Ensimmäinen rautanikkelin sekoitus toteutui vuonna 1939 ja vuoden sisällä puhdasta elektrolyyttistä nikkeliä pystyttiin valmistamaan. Karbonyylinikkeli-jauhetta valmistettiin ensimmäisen kerran vuonna 1964 koko maassa. Vuonna 1967 alkoi rikkihapon tuotanto. Raakamalmin jätteenkäsittelylaitos valmistui vuonna 1982 Norilskiin. Uusi 1500 tonnia kuparia vuodessa tuottava osasto aloitti toimintansa tammikuussa 2003. Moderni tekniikka leikkaa malmintuotannon kustannuksia ja jätekaasupäästöjä ilmakehään huomattavasti. (Lausala & Valkonen 1999; Luzin & al. 1994;??? 2003) Petsamon sula satama sijaitsee Petsamovuonon rannalla Barentsin merellä lähellä Norjan rajaa. Se on myös Arktisen maantien pohjoispysäkki. Petsamossa on kalastuslaivaston keskus. Kaupungilla on oma malminjalostamo, sillä se sijaitsee tärkeällä nikkeli- ja kuparikaivosalueella. Petsamo tunnettiin 1500-luvulla ulkomaan kauppasatamana. Vuonna 1920 Venäjä luovutti sen Suomelle ja se palveli saksalaissuomalaisena tukikohtana toisen maailmansodan aikana. Venäläiset joukot kuitenkin piirittivät kaupungin ja se palautettiin Neuvostoliitolle vuonna 1944. (Lausala & Valkonen 1999; Luzin & al. 1994;??? 2003)
17 Muita tärkeitä Murmanskin alueen teollisuuskombinaatteja ovat Apatiitti, Kovdor ja Olenegorsk. Yli 70 vuoden ajan Kuolan metallurginen kaivostyöyhtiö on kaivanut ja jalostanut Hiipinän apatiitti-nepheline-esiintymiä. Yli 15 000 Kirovskin ja Apatiitin asukkaista työskentelee yrityksen palveluksessa. Sillä on neljä malmikaivosta, joista kaksi on maansisällä (Kirovsk ja Rasvumchorr) ja kaksi avointa (Keski- ja Itäkaivokset), rikastamo, rautatie- ja kuljetusosasto ja yli 20 muuta osastoa lisätehtäviä varten. Apatiitti-konsentraatin pääkäyttäjiä ovat Venäjän lannoitteita valmistavat tehtaat. Sen lisäksi konsentraattia viedään Puolaan, Suomeen, Saksaan, Norjaan, Belgiaan ja muihin Itsenäisten valtioiden alueelle sekä Baltian maihin. (Kauppala 1995; Lausala & Valkonen 1999; Luzin & al. 1994;??? 2003) Merkittävät Murmanskin alueen kaivosteollisuuslaitokset ovat kehittyneet tähän päivään asti pelkästään Kuolan niemimaalla ja vielä nykyäänkin Murmanskin alueen talous on täydellisen riippuvainen olemassa olevasta metallurgisesta ja kaivosteollisuudesta. Kuolan niemimaan malmiesiintymillä on arvoa koko Venäjälle ja erityisesti apatiitti-nepheliiini-syaniittiesiintymillä sekä harvinaisilla malmiesiintymillä on myös kansainvälistä arvoa. Murmanskin alue on maailman suurin fostaattilannoitteiden tuottaja. Venäjän federaatio saa 100 % apatiitistaan, 99 % keraamisista pegmatatiiteistaan, 88 % fostaateistaan, 78 % kiillemineraalistaan ja huomattavan osan kuparista, nikkelista, koboltista, harvinaisista metalleista ja maaelementeistä, bauksiiteista ja rakennuskivistä sekä hydraulisesta sementistä Luoteis-Venäjän alueelta. Noin 50 yritystä toimii kaivos- ja malminjalostusteollisuuden parissa, joista suurimmat ovat Kuolan Kaivos ja Metallurginen Oy, Severonikel, Pechenganikel, Apatiitti Oy, Kovdor Oy, Olkon Oy, Kovdorsluda Oy, Lovozero Oy ja Sual Kaz-Sual Oy. (Lausala & Valkonen 1999; Luzin & al. 1994;??? 2003) Mineraalien ja metallin tuotannon suunniteltiin palvelevan Neuvostoliiton laivanrakennusteollisuuden, koneteollisuuden ja muun raskaan teollisuuden tarpeita sekä sotilaallisessa että siviilitarkoituksessa. Tämän vuoksi korkealaatuisen teräksen tuotanto on ollut erityisen tärkeää, mikä on edellyttänyt monien eri metallien saantia. Luoteis-Venäjän mineraalivarat ovat strategisesti tärkeitä niin Venäjän sisämarkkinoilla kuin ulkomaan viennissäkin. Venäjän federaation kaivostoiminnan kehittäminen vaatii suuria investointeja, jotka ovat puolestaan riippuvaisia maan poliittisista ja hallinnollisista olosuhteista. Murmanskin ja Arkangelin alueen kaivosteollisuuden tuotannon kehittämisen kannalta ongelmallista on mm. se, että louhintakoneistot ja rikastuslaitteistot ovat usein vanhentuneita, mikä on osasyy suuriin saastepäästöihin. Lisäksi löydökset sijaitsevat kaukana olemassa olevasta infrastruktuurista ja kaivoksille johtavat rautatie- ja maantieyhteydet kaipaavat parannusta. Nykypäivän päätavoitteet on kohdistettu jo olemassa olevien tehtaiden entisöinti- ja modernisointitoimintaan, jolla on vaikutuksia myös lähiympäristön ekologisen tilan parantumiseen. (Lausala & Valkonen 1999; Luzin & al. 1994;??? 2003) Kalastus Kalastus ja siihen sisältyvä kalanjalostusteollisuus olivat Murmanskin alueen suurin työllistäjä aina 1980-luvun lopulle asti, ja ne ovat edelleen johtava teollisuudenala alueella. Vuosituotanto on kuitenkin laskenut alle puoleen vuoden 1990 tasosta, jolloin saalista saatiin 1.1 miljoonaa tonnia. Monet ihmiset ovat tämän vuoksi jääneet
18 vaille työtä. Tulevaisuuden päätavoitteena on siirtää painopiste syvämerenkalastuksesta rannikkokalastukseen. Tämä muutos vaatisi puolestaa uutta laivakalustoa ja uusien työntekijöiden kouluttamista. viitteet Paikalliset kalakannat Luoteis-Venäjällä löytyvät Barentsin merestä, Vienanmerestä, Karan ja Pechoran meristä sekä sisämaan vesistöistä. Yleisimmät kalalajit ovat turska, makrilli, kolja, ahven, villakuore ja silli. Sisävesistä saadaan mm. siikaa ja lohta. Liikakalastus on vähentänyt kalakantoja huomattavasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Kuolan tiedekeskuksen Murmanskin meribiologisen instituutin mukaan vuosittaiset kalakannat romahtivat vuosien 1950 ja 1989 välillä, mikä näkyy alla olevasta Taulukosta 2. (Lausala & Valkonen 1999; Luzin & al. 1994;??? 2003) Kalalajit 1950-70 (milj. tonnia) 1989 (milj. tonnia) Turska 3.00 1.00 Kolja 0.50 0.20 Pohjoinen turska 1.10 0.01 Ahven 0.43 0.20 Villakuore 5.00 0.30 Silli 10.00 1.30 Taulukko 2. Vuosittaiset kalakannat Barentsin meren alueella. (Lähde http://arcticcentre.urova.fi/barentsinfo/economic/02/yla_osa2.html) Sillin, tuskan ja villakuoreen katoaminen Barentsin merellä johti myös Pohjois- Atlantin turskakannan alenemiseen. Pienten ravintokalojen puutteessa turskat söivät omia poikasiaan. Syötävän kalan raju lasku muutti myös Vienanmeren hyljepopulaation kokoa. Vienanmeren hylkeiden vaellusreitti ulottui yleensä Barentsin meren itäpuolelle, mutta vuonna 1986 hylkeet joutuivat kulkemaan aina Norjan rannikolle saakka. Tämän tuloksena, 60 000 hyljettä kuoli nälkään ja vain 71 000 hedelmällistä naarasta löydettiin vuonna 1988. Murmanskin alueen kalakanta väheni virallisten tietojen mukaan 1,172 tonnista vuonna 1990 vain 0,53 tonniin vuoteen 1994 mennessä. Tutkijat väittelevät, johtuiko kalakantojen lasku liikakalastuksesta, kalastusmenetelmistä, meren saastumisesta vai normaalista kalakantojen vaihtelusta. Joka tapauksessa kalastus on joutunut siirtymään Atlantin pohjois-, koillis- ja lounaisosiin sekä Tyynenmeren lounaisosiin. Vuonna 1994 Murmanskin alue tuotti 15.1 % Venäjän federaation koko kalasaaliista. Yksi syy kalasaaliiden vähenemiseen on myös siinä, että suuret määrät kalaa viedään myytäväksi suoraan Norjaan ja muihin Euroopan maihin. (Lausala & Valkonen 1999; Luzin & al. 1994;??? 2003 Neuvostovallan romahtamisen seurauksena ulkomaiset yritykset kiinnostuivat lohikalastuksesta Kuolan niemimaalla. Alueella toimi vuonna 1998 jo viisi kalaturismiyhtiötä, joista kaksi oli täysin venäläisten omistamia. (Lausala & Valkonen 1999; Luzin & al. 1994;??? 2003)
19 Energiantuotanto Energiavarat ovat erittäin tärkeitä Luoteis-Venäjän taloudelle johtuen kylmästä ilmastosta, pitkistä välimatkoista ja runsaasti energiaa käyttävästä teollisuudesta. Energiantuotanto on Murmanskin alueen toiseksi suurin teollisuudenala. Pääosa energiasta tuotetaan ydinvoiman ja vesivoiman avulla (Taulukko 3). Murmanskin alueen tärkein ydinvoimala on Polyarnye Zori (Kola Nuclear Power Plant), joka tuottaa 46 % alueen energiantuotannosta. Murmanskin alueella on myös huomattavia vesivaroja. Alueen 28 pienen joen arvioitu vuosittainen voimakapasiteetti on 9,3 kwh. Sähköntuotanto on jo nyt varsin riippuvainen olemassa olevista 17 vesivoimalasta. Myös vuorovesivoimaa on tarjolla alueen pohjoisrannikolla. Vuoroveden syklisestä luonteesta johtuen tällainen voimala tarvitsisi kuitenkin täydentävän jokivesivoimalan. Alueella on lisäksi merkittävä potentiaali tuulivoimaa. Useita tuulivoiman kehittämishankkeita onkin jo käynnissä mm. Suomen Valtion Teknillisen Tutkimuskeskuksen (VTT) kanssa. Suotuisimmat tuulivoimala-alueet ovat Barentsin meren ja Kuolan niemimaan rannikkoseudut. (Lausala & Valkonen 1999; Luzin & al. 1994;??? 2003) Tuotantokapasiteetti lajeittain Muurmanskin Alue Yhteensä Ydinvoima 1,760.0 1,760.0 Lämpovoima 414.0 2,049.0 Vesivoima 1,625.0 2,257.8 Yhteensä 3,799.0 5,434.0 Taulukko 3. Energiantuotantokapasiteetti Murmanskin alueella vuonna 1996. (Lähde http://arcticcentre.urova.fi/barentsinfo/economic/03/yla_osa3.html) Murmanskin alueella ei tällä hetkellä ole käynnissä fossiilisten polttoaineiden tutkimustoimintaa ja alueen polttoainetta käyttävä teollisuus on täysin tuontipolttoaineen varassa. Hiili ja öljy tuodaan joko suoraan tuottajilta tai tukkumyyntiorganisaatioiden kautta. Toimituspaikat sijaitsevat yleensä varsin kaukana loppukäyttäjistä ja kun kuljetussysteemi on heikosti kehittynyttä, polttoaineen toimituksissa on usein ongelmia etenkin aikataulujen kanssa. Polttoaineen loppumisen vuoksi monet voimayhtiöt joutuvat usein keskeyttämään lämmönjakelun alueella. Murmanskin lämpövoimalat käyttävät polttoaineenaan pääasiassa raskasta polttoöljyä (masuuttia). Muita alueella käytettäviä öljytuotteita ovat merenkulkuun tarvittava polttoöljy, diesel-öljy, tavallinen ja lentopetrooli sekä kerosiini. Öljytuotteet tulevat pääasiassa Yaroslavin, Riazan, Permin, Leningradin, Volgogradin ja Nizhnin alueilta sekä Bashkortostanin ja Komin tasavalloista. Murmanskin alueella ei ole tällä hetkellä yhtään toimivaa öljyputkilinjaa, joten toimitukset suoritetaan rautateitse. (Lausala & Valkonen 1999; Luzin & al. 1994) Poronhoito Tilastot Murmanskin alueelta osoittavat, että poronhoito näyttelee taloudellisesti varsin vaatimatonta osaa. Se on sisällytetty osaksi muut teollisuuden alat, joiden