EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 LOPULLINEN A5-0362/2003 23. lokakuuta 2003 MIETINTÖ vainajien kotiinkuljetusta koskevien toimenpiteiden hyväksymisestä (2003/2032(INI)) Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Esittelijä: Michael Cashman RR\511141.doc PE 329.921
PR_INI PE 329.921 2/11 RR\511141.doc
SISÄLTÖ Sivu ASIAN KÄSITTELY...4 EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS... 5 PERUSTELUT... 7 RR\511141.doc 3/11 PE 329.921
ASIAN KÄSITTELY Parlamentin puhemies ilmoitti istunnossa 10. huhtikuuta 2003, että kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle oli annettu lupa laatia työjärjestyksen 163 artiklan mukaisesti valiokunta-aloitteinen mietintö vainajien kotiinkuljetusta koskevien toimenpiteiden hyväksymisestä. Valiokunta oli nimittänyt kokouksessaan 10. joulukuuta 2002 esittelijäksi Michael Cashmanin. Se käsitteli mietintöluonnosta kokouksissaan 9. heinäkuuta, 7. lokakuuta ja 21. lokakuuta 2003. Viimeksi mainitussa kokouksessa valiokunta hyväksyi päätöslauselmaesityksen yksimielisesti. Äänestyksessä olivat läsnä seuraavat jäsenet: Jorge Salvador Hernández Mollar (puheenjohtaja), Johanna L.A. Boogerd-Quaak (varapuheenjohtaja), Giacomo Santini (varapuheenjohtaja), Michael Cashman (esittelijä), Mary Elizabeth Banotti, Giuseppe Brienza, Kathalijne Maria Buitenweg (Alima Boumediene-Thieryn puolesta), Carmen Cerdeira Morterero, Carlos Coelho, Thierry Cornillet, Gérard M.J. Deprez, Giuseppe Di Lello Finuoli, Adeline Hazan, Margot Keßler, Timothy Kirkhope, Eva Klamt, Alain Krivine (Fodé Syllan puolesta), Jean Lambert (Pierre Jonckheerin puolesta), Baroness Ludford, Marjo Matikainen-Kallström (Charlotte Cederschiöldin puolesta), Claude Moraes (Sérgio Sousa Pinton puolesta), Bill Newton Dunn, Arie M. Oostlander (Hartmut Nassauerin puolesta), Marcelino Oreja Arburúa, Elena Ornella Paciotti, Paolo Pastorelli (Marcello Dell'Utrin puolesta), Hubert Pirker, Bernd Posselt, Heide Rühle, Ole Sørensen (Francesco Rutellin puolesta), Patsy Sörensen, Joke Swiebel, Anna Terrón i Cusí ja Christian Ulrik von Boetticher. Mietintö jätettiin käsiteltäväksi 23. lokakuuta 2003. PE 329.921 4/11 RR\511141.doc
EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS vainajien kotiinkuljetusta koskevien toimenpiteiden hyväksymisestä (2003/2032(INI)) Euroopan parlamentti, joka ottaa huomioon työjärjestyksen 163 artiklan, ottaa huomioon kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan mietinnön (A5-0362/2003), A. ottaa huomioon, että tällä hetkellä ei ole voimassa olevia säädöksiä, joilla säädeltäisiin yhdenmukaisesti kaikkialla unionin alueella vainajien kotiinkuljetusta jäsenvaltiosta toiseen, B. ottaa huomioon, että asiaa koskevien säädösten puuttuessa vainajien kuljettamista maasta toiseen säädellään kahdella kansainvälisen oikeuden välineellä, Berliinin yleissopimuksella (1937) ja Strasbourgin yleissopimuksella (Euroopan neuvosto, 1973), joihin vain osa jäsenvaltioista on liittynyt ja jotka ovat monessa suhteessa vanhentuneita, C. panee merkille, että kyseisten sopimusten pohjalta unionin kansalaisen kuollessa jossakin muussa jäsenvaltiossa kuin kotijäsenvaltiossaan menettelyt ovat monimutkaisempia, hautaus- ja tuhkausajat pidempiä ja kustannukset kalliimpia kuin jos kuolemantapaus olisi sattunut vainajan kotijäsenvaltiossa, D. ottaa huomioon, että unionin sisäisen matkailun yleistyessä ja johonkin toiseen jäsenvaltioon asumaan asettuvien eläkeläisten määrän kasvaessa sekä yleisesti ottaen yhteisön sisäisen liikkuvuuden lisääntyessä ja sitä edistettäessä jossakin muussa jäsenvaltiossa kuin kotijäsenvaltiossaan asuvien yhteisön kansalaisten kuolemantapausten määrä kasvaa väistämättä, E. muistuttaa komission todenneen äskettäin, että "unionin kansalaisten tulisi saada liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden välillä soveltuvin osin tasavertaisin edellytyksin kunkin jäsenvaltion kansalaisten kanssa, jotka liikkuvat tai vaihtavat asuinpaikkaa kotivaltiossaan" ja että vapaan liikkumis- ja oleskeluoikeuden harjoittamista pitää edistää mahdollisimman laajalti "vähentämällä hallinnolliset muodollisuudet siihen, mikä on ehdottoman välttämätöntä", 1 F. toteaa, että nykytilanteessa kuolemantapauksessa ollaan vielä varsin kaukana unionin kansalaisen rinnastamisesta kotimaassaan kuolleeseen kyseessä olevan maan kansalaiseen, ja useat Euroopan parlamentin jäsenet ovat huomauttaneet komissiolle ja neuvostolle esittämissään kysymyksissä, että esimerkiksi vainajan kuljettamiseen Salzburgin ja Freilassingin välillä (10 kilometriä) tarvitaan sinkkiarkku, mutta sitä ei tarvita vainajan kuljettamiseen Ivalon ja Helsingin välillä (1 120 kilometriä), 2 1 Muutettu ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella (KOM(2003) 199). 2 Ks. kirjalliset kysymykset E-0935 ja E-0210/02. RR\511141.doc 5/11 PE 329.921
1. muistuttaa, että liikkumis- ja oleskeluvapaus kuuluu Euroopan unionin perusoikeuksiin, että kyseinen oikeus liittyy laajempaan yhteyteen eli sisämarkkinoihin, joilla ei tunneta rajoja ja joilla liikkumis- ja oleskeluvapautta ei voida rajoittaa, ja että kyseinen oikeus sisältyy lisäksi Euroopan unionin perusoikeuskirjaan, jonka valmistelukunta aikoo sisällyttää tulevaan Euroopan perustuslakiin; 2. katsoo, että vainajien kotiinkuljetuksen ilman kuluja ja liiallisia hallinnollisia menettelyjä tapauksessa, jossa vainaja on unionin kansalainen, joka on kuollut jossakin muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa hänet haudataan tai tuhkataan, voidaan katsoa liittyvän luonnollisesti jokaisen unionin kansalaisen oikeuteen liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella; 3. katsoo, että Strasbourgin yleissopimuksen määräykset, joissa asetetaan tiukkoja normeja vainajien kuljettamiselle maasta toiseen, ovat epäsuorasti syrjiviä, koska niitä sovelletaan muihin kuin kulloinkin kyseessä olevan maan kansalaisiin ja koska ne ovat siten vastoin yhteisön toimintaperiaatteita; 4. pyytää komissiota perussopimusten valvojana tarkistamaan kyseisen kansainvälisen oikeuden välineen yhteensopivuuden yhteisön lainsäädännön kanssa ja ryhtymään tarvittaessa toimiin yhteisön lainsäädännön noudattamisen varmistamiseksi; 5. pyytää lisäksi komissiota varmistamaan, että vainajien kuljettamiseen maasta toiseen sovellettavat menettelyt ja normit yhdenmukaistetaan kaikkialla Euroopan unionissa, ja pyrkimään kyseisessä asiassa mahdollisimman pitkälti siihen, että unionin kansalaiset rinnastetaan kunkin jäsenvaltion kansalaisiin; 6. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä hautauspalvelualan eurooppalaiselle liitolle. PE 329.921 6/11 RR\511141.doc
PERUSTELUT 1. Johdanto Kreikassa puolisonsa kanssa lomaa viettänyt Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen herra X hukkui uidessaan meressä. Kysymättä omaisten mielipidettä kreikkalaisviranomaiset suorittivat ruumiinavauksen ja totesivat kuolinsyyksi sydänkohtauksen, joka oli aiheuttanut hukkumisonnettomuuden. Kun vainaja siirrettiin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, omaiset pyysivät uutta ruumiinavausta, koska he pitivät kreikkalaisviranomaisten löydöstä yllättävänä. Uudessa ruumiinavauksessa kävi ilmi, että vainajan sisäelimet oli poistettu ja tuhottu välittömästi ruumiinavauksen jälkeen. Vaikka kyseinen käytäntö on Kreikan lainsäädännön mukainen, se aiheutti kuitenkin järkytyksen vainajan omaisille, jotka joutuivat surun hetkellä vielä tällaisenkin epämiellyttävän asian eteen. 1 Olkoonkin, että edellä mainittu tapaus on aivan erityisen traaginen, niin käytäntönä on kaikesta huolimatta, että unionin kansalaisen kuollessa jossakin muussa jäsenvaltiossa kuin kotijäsenvaltiossaan menettelyt ovat monimutkaisemmat, hautaus- ja tuhkausajat pidemmät ja kustannukset kalliimmat. Yhteisön sisäisen liikkuvuuden lisääntyessä ja sitä edistettäessä on tarpeen pohtia, ovatko Euroopan unionin jäsenvaltioissa jonkin muun kuin kyseessä olevan jäsenvaltion kansalaisen kuollessa noudatettavat säännökset yhdenmukaisia yhteisön oikeuden tai yhteisön toimintaperiaatteiden kanssa, vai onko kyseistä asiaa koskevia normeja tarpeen yhdenmukaistaa. 2. Nykytilanne Tällä hetkellä vainajien kuljettamista maasta toiseen säädellään kahdella kansainvälisen oikeuden välineellä, jotka ovat vuonna 1937 tehty Berliinin yleissopimus, jota on nykyaikaistettu ruumiiden kuljettamisesta (Euroopan neuvosto, 26. lokakuuta 1973) tehdyllä Strasbourgin yleissopimuksella. Kyseiset yleissopimukset on tehty paljon ennen sisämarkkinoiden toteutumista. Kaikki Euroopan unionin jäsenvaltiot eivät ole ratifioineet kyseisiä välineitä 2, minkä vuoksi sovellettavien toimien välillä on eroavuuksia. Strasbourgin yleissopimuksessa määrätään muun muassa, että ruumiin mukana tulee kuljettamisen aikana olla erityinen asiakirja, ruumiinkuljetuslupa, jonka lähtövaltion toimivaltainen viranomainen antaa. 3 Kaikki lähtömaassa voimassa olevat ruumiiden kuljettamiseen tai vastaavasti hautaukseen ja esiin kaivamiseen liittyvät lääketieteelliset, terveydelliset, hallinnolliset ja lainsäädännölliset vaatimukset on täytettävä 4. Näin ollen kyseisen luvan myöntämistä säännellään kansallisen lainsäädännön säännöksillä eikä sopimuksen kautta yhdenmukaistetuilla säännöksillä. Arkun rakennetta koskevista teknisistä kriteereistä määrätään Strasbourgin yleissopimuksen 6 artiklassa, jossa edellytetään, että jos 1 Kyseessä ovat Cashmanin ilmoittamat tiedot. 2 Strasbourgin yleissopimukseen eivät ole liittyneet Saksa, Tanska, Irlanti, Italia ja Yhdistynyt kuningaskunta. Yleissopimus on sitä vastoin tullut voimaan 11. elokuuta 1978 Itävallassa, 26. lokakuuta 1981 Belgiassa, 19. huhtikuuta 1992 Espanjassa, 15. maaliskuuta 1989 Suomessa, 10. kesäkuuta 2000 Ranskassa, 8. toukokuuta 1983 Kreikassa, 22.marraskuuta 1983 Luxemburgissa, 25. joulukuuta 1975 Alankomaissa, 8. elokuuta 1980 Portugalissa ja 5. marraskuuta 1982 Ruotsissa. 3 Ruumiiden kuljettamisesta 26. lokakuuta 1973 tehdyn Strasbourgin yleissopimuksen 3 artikla. 4 Strasbourgin yleissopimuksen 5 artikla. RR\511141.doc 7/11 PE 329.921
lähtövaltion toimivaltainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi, arkussa on oltava puhdistuslaite arkun sisällä ja ulkopuolella vallitsevan paineen tasoittamiseksi. Kyseisen kansainvälisen oikeuden välineen soveltaminen Euroopan unionin alueella herättää suhteellisuusperiaatteeseen ja vastavuoroiseen tunnustamiseen liittyviä kysymyksiä, minkä vuoksi sen yhteensopivuus yhteisön oikeuden kanssa on kyseenalainen. Komissio esitteli äskettäin unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeutta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella koskevan direktiiviehdotuksen, jossa ehdotetaan unionin kansalaisten rinnastamista mahdollisimman pitkälti kulloinkin kyseessä olevan jäsenvaltion kansalaisiin. Nykyisten asianhaarojen vallitessa kuolemantapauksen ollessa kyseessä ollaan kuitenkin varsin kaukana unionin kansalaisen rinnastamisesta kulloinkin kyseessä olevan jäsenvaltion kansalaiseen, joka on kuollut kotimaassaan. Kuten useat Euroopan parlamentin jäsenet ovat huomauttaneet komissiolle ja neuvostolle esittämissään kysymyksissä, esimerkiksi vainajan kuljettamiseen Salzburgin ja Freilassingin välillä (10 kilometriä) tarvitaan sinkkiarkku, mutta sitä ei kuitenkaan tarvita vainajan kuljettamiseen Ivalon ja Helsingin välillä (1 120 kilometriä) 1. Mitkään hygieenisyys- tai turvallisuussyyt eivät riitä selittämään kyseistä asiaa. Kyseessä on näin ollen monessakin suhteessa henkilöiden vapaan liikkuvuuden rajoittaminen. Yhteisöjen tuomioistuin on tunnustanut asiassa Cowan 2, että "yhteisön oikeudessa taataan luonnolliselle henkilölle vapaus mennä toiseen jäsenvaltioon, tähän liikkumisen vapauteen liittyy välttämättä se, että tällaisen henkilön koskemattomuutta suojataan kyseisessä jäsenvaltiossa samalla tavoin kuin valtion omien kansalaisten tai siellä asuvien koskemattomuutta." Tässä yhteydessä on tarpeen tarkastella vastaavuuden käsitettä, sillä kaikkien unionin kansalaisten on voitava olla varmoja siitä, että kuolemantapauksen sattuessa jossakin muussa jäsenvaltiossa kuin kyseisen henkilön kotijäsenvaltiossa vainajaan sovelletaan mahdollisimman pitkälti samoja menettelyjä kuin kyseisen jäsenvaltion omiin kansalaisiin. Jossakin muussa Euroopan unionin jäsenvaltiossa kuin kyseessä olevan henkilön kotijäsenvaltiossa sattuneen kuolemantapauksen osalta hallinnollisilla ja materiaalikuluilla (erikoisvalmisteinen arkku) voisi olla sellainen vaikutus, että varsinkaan iäkkäät ja/tai sairaat henkilöt eivät matkustaisi ulkomaille. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kaikki, mikä haittaa vapaata liikkuvuutta, on perussopimusten vastaista. 1 Ks. esimerkiksi kirjalliset kysymykset E-0935 ja E-0210/02. 2 Asia 186/87, 2.2.1989 annettu tuomio, Cowan vs. Trésor public. PE 329.921 8/11 RR\511141.doc
Siitä, että kaikki jäsenvaltiot eivät noudata samoja normeja vainajien kuljettamisessa maasta toiseen vain osa jäsenvaltioista on ratifioinut ruumiiden kuljettamisesta tehdyn Strasbourgin yleissopimuksen (ks. edellä) aiheutuu kyseiseen sopimukseen sisältyvien kriteerien hyväksyttävyyteen liittyvä ongelma yhteisön oikeuteen nähden. Kuuluisan "Cassis de Dijon" 1 -tuomion ansiosta on yleisesti tunnustettu seikka, että vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta, jonka mukaan jokaisen jäsenvaltion on annettava kaikkien muissa jäsenvaltioissa laillisesti valmistettujen tuotteiden liikkua vapaasti, sovelletaan kauppatavaroiden lisäksi myös palveluihin ja henkilöihin. Kyseinen periaate on yksi yhteisöjen perusperiaatteista, ja sen huomioon ottaen on tarpeen pohtia, onko allekirjoittajavaltioille tarkat ruumiiden kuljettamista koskevat normit asettava Strasbourgin yleissopimus yhteensopiva yhteisön oikeuden kanssa. Jos kuolemantapauksen kaltainen erityistilanne edellyttää tiettyjä ylimääräisiä hallinnollisia tai muita velvollisuuksia, ne olisi, kuten komissio muistuttaa edellä mainitussa direktiiviehdotuksessa, "rajoitettava siihen, mikä on ehdottoman välttämätöntä muiden kuin jäsenvaltion omien kansalaisten ollessa kyseessä." Näin ollen herää kysymys, vastaako vainajan kuljettamiseen vaadittava erikoisvalmisteinen arkku kuljetettavasta matkasta riippumatta ainoastaan siksi, että kuljettaminen tapahtuu valtioiden rajojen yli, suhteellisuusperiaatetta ja onko kyseinen vaatimus perusteltu yleiseen järjestykseen tai kansanterveyteen liittyvistä syistä, jotka ovat ainoat tuomioistuimen (joskin monin varauksin) hyväksymät poikkeukset. 3. Komission kanta Komissiota on pyydetty lukuisissa parlamentin jäsenten esittämissä kysymyksissä ryhtymään toimiin vainajien kotiinkuljetukseen liittyvien menettelyjen yksinkertaistamiseksi tai yhdenmukaistamiseksi, mutta komissio on ollut järkähtämätön ja kieltäytynyt käsittelemästä kyseistä asiaa tarkemmin. Suhtaudumme varauksella asian torjumiselle esitettyihin syihin. Komission jäsen David Byrne ilmoitti Mary Banottille 11. lokakuuta 2000 antamassaan vastauksessa, että "komissio tuli kuultuaan laajalti kaikkia asiaan liittyviä tahoja 2 siihen tulokseen, että jäsenvaltioiden tämän alan säännösten nykyistä pidemmälle menevä yksityiskohtainen yhtenäistäminen ei ole toivottavaa eikä tarpeellista" 3. Jos asian laita on näin, niin on todellakin tarpeen kysyä, miksi hautauspalvelualan eurooppalainen liitto jota edellä mainitut ongelmat erityisesti koskettavat on jo vuosien ajan tehnyt työtä vainajien kuljettamisen yksinkertaistamisen toteuttamiseksi. European Report -julkaisussa kirjoitettiin 21. marraskuuta 2001, että liiton varapuheenjohtaja Jean Neveu aikoo jättää komissiolle piakkoin ehdotuksen, joka koskee kyseisten menettelyjen helpottamista ja omaisten säästämistä kaikilta ylimääräisiltä kuluilta. Olisi hyvä, jos komissio ilmoittaisi kyseisen ehdotuksen mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Edellä mainitussa vastauksessa komissio ilmoittaa myös, että "yksityiskohtainen yhtenäistäminen ei ole toivottavaa eikä tarpeellista, eikä sitä voida perustella toissijaisuuden ja suhteellisuuden kannalta". Miten komissio voi olla näin ehdoton, ja miten komissio uskoo, 1 Tuomio 120/78, 20.2.1979, Rewe vs. Bundesmonopolverwaltung für Branntwein (Rec. 1979, s. 649). 2 Kyseiset kuulemiset toteutettiin ilmeisesti vuonna 1995, ja niitä ei ole sen jälkeen tehty uudelleen edes Amsterdamin sopimuksen voimaantulon jälkeen. 3 EYVL C 136 E, 8.5.2001, s. 40. Vastaus on annettu Mary Banottin esittämän kirjallisen kysymyksen E-2465 johdosta. RR\511141.doc 9/11 PE 329.921
että kaikissa jäsenvaltioissa voitaisiin soveltaa yhdenmukaisia ja yhteisön oikeuden mukaisia sääntöjä vainajien kuljettamisessa maasta toiseen, jos se ei tapahdu yhteisössä toteutettavien toimien myötä? Komissio viittaa vastauksessaan lisäksi Euroopan neuvoston yleissopimukseen ruumiiden kuljettamisesta antaen siten ymmärtää, ettei ole tarpeen ryhtyä sääntelemään sellaista asiaa, jota säännellään jo kansainvälisellä yleissopimuksella. On syytä muistuttaa jälleen kerran, että kaikki jäsenvaltiot eivät ole ratifioineet kyseistä yleissopimusta ja että sen yhteensopivuus yhteisön oikeuden kanssa on lisäksi kyseenalainen. Useisiin vainajien kotiinkuljetusta koskeviin kirjallisiin kysymyksiin antamassaan yhteisessä vastauksessa 1 komissio kiteyttää johtopäätöksensä ylimalkaisesti toteamalla, että "joka tapauksessa on muistettava, että vainajien kuljetusta sääntelevien jäsenvaltioiden on yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti sovellettava kaikkia vaatimuksia syrjimättömällä tavalla." Ei pidä unohtaa, että saman oikeuskäytännön mukaan on niin, että vaikka vapaata liikkuvuutta rajoittavina on pidettävä säännöksiä, jotka siitä huolimatta, että niitä sovelletaan tekemättä eroa kansalaisuuden perusteella, estävät jäsenvaltion kansalaisia lähtemästä tai saavat heidät luopumaan ajatuksesta lähteä kotimaastaan käyttääkseen oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen, minkä vuoksi ne muodostavat vapaan liikkuvuuden esteen 2. Vaikka vainajien kuljettamista maasta toiseen koskevaa lainsäädäntöä sovelletaan syrjimättömällä tavalla, se on silti ristiriidassa yhteisön oikeuden kanssa. Kuten yhteisöjen tuomioistuin vahvisti äskettäin, kansallisen oikeuden säädöstä on pidettävä epäsuorasti syrjivänä, jos se saattaa vaikuttaa enemmän siirtotyöläisiin ja jos se saattaa näin ollen haitata heidän asemaansa, ja toisaalta, jos se ei perustu objektiivisiin, kyseessä olevien työntekijöiden kansallisuudesta riippumattomiin ja säädöksen omiin tavoitteisiin suhteutettuihin seikkoihin. 3 Vainajien kotiinkuljetuksen tapauksessa, vaikka siinä ei olekaan varsinaisesti kyse työntekijöistä, voitaisiin varsin hyvin noudattaa samaa logiikkaa. On sanomattakin selvää, että vainajien kuljettamista maasta toiseen koskevia kansallisen oikeuden säännöksiä sovelletaan lähinnä muihin kuin kyseisen maan kansalaisiin. Niiden voidaan siis katsoa olevan tavallaan epäsuorasti syrjiviä. 4. Johtopäätös Liikkumis- ja oleskeluvapaus kuuluu Euroopan unionin perusoikeuksiin. Kyseinen oikeus liittyy laajempaan yhteyteen eli sisämarkkinoihin, joilla ei tunneta rajoja ja joilla liikkumis- ja oleskeluvapautta ei voida rajoittaa. Esittelijän mielestä vainajien siirtämisessä jäsenvaltiosta toiseen noudatettavat menettelyt muodostavat esteen liikkumisvapaudelle, ja esittelijä toivoo komission ryhtyvän toimiin asiantilan muuttamiseksi. 1 EYVL C 309 E, 12.12.2002, s. 61. 2 C-190/98, 27.1.2000 annettu tuomio, Graf (Rec. 2000, s. I-493, 23 kohta). 3 C-195/98, 30.11.2000 annettu tuomio, Österreichischer Gewerkschaftsbund (Rec. 2000, s. I-10497, 40 kohta). PE 329.921 10/11 RR\511141.doc
On valitettavaa, että vaikka Euroopan unionissa pyritään monin tavoin luomaan eurooppalaista tietoisuutta, edistämään yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vahvistamaan unionin kansalaisuuden käsitettä yhteenkuuluvuuden perustana, unionin kansalaiset saattavat joutua kuten äskettäin kävi läpikäymään unionin ulkopuolisia juridisia menettelyjä (Euroopan ihmisoikeustuomioistuin) saadakseen tunnustuksen sille, että tilanne, jossa he ovat odottaneet kuusi kuukautta jossakin toisessa jäsenvaltiossa kuolleen tyttärensä maallisten jäännösten kotiinkuljetusta, on loukkaus heidän perusoikeuksiaan kohtaan. 1 1 Asia Pannullo ja Forte vs. Ranska, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 30. lokakuuta 2002 antama tuomio. RR\511141.doc 11/11 PE 329.921