MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA 2007-2013 ARVIOINTIRAPORTTI VUODELTA 2010

MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA 2007-2013 ARVIOINTIRAPORTTI VUODELTA 2010 Tuomas Kuhmonen, Reijo Keränen, Liisa Kytölä, Perttu Pyykkönen, Kyösti Arovuori, Irene Huusko- nen, Jouni Ponnikas, Verna Mustonen, Hanna- Leena Pesonen RAPORTTI 14.10.2011

SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 3 2 Ohjelman vaikuttavuus ja toimeenpano... 5 2.1 Rakenne- ja kilpailukykyvaikutukset...5 2.2 Tulovaikutukset...7 2.3 Markkina- ja tuotantovaikutukset...9 2.4 Ympäristö- ja hyvinvointivaikutukset...10 2.5 Väestö- ja yhdyskuntarakennevaikutukset...12 2.6 Työllisyysvaikutukset...14 2.7 Ohjelman toimeenpano ja tekninen toteutus...15 3 Erityisteema: yritys- ja hanketuet...17 3.1 Yritys- ja hanketukien rooli ja merkitys ohjelmassa...17 3.2 Tukien käyttö ja vaikuttavuus...18 3.2.1 Toimenpide 111: Ammatillinen koulutus ja tiedotus...26 3.2.2 Toimenpide 123: Maa- ja metsätaloustuotteiden arvon lisääminen...29 3.2.3 Toimenpide 124: Innovatiivinen yhteistyö maa-, metsä- ja elintarviketaloudessa...32 3.2.4 Toimenpide 311: Maatilojen toiminnan monipuolistaminen...35 3.2.5 Toimenpide 312: Mikroyritysten perustaminen ja kehittäminen...38 3.2.6 Toimenpide 313: Matkailuelinkeinon edistäminen...42 3.2.7 Toimenpide 321: Elinkeinoelämän ja maaseutuväestön peruspalvelut...45 3.2.8 Toimenpide 322: Kylien kunnostus ja kehittäminen...48 3.2.9 Toimenpide 323: Maaseutuperinnön säilyttäminen ja edistäminen...51 3.2.10 Toimenpide 331: Koulutus ja tiedotus (toimintalinja 3)...54 4 Johtopäätökset ja suositukset...57 Lähteet...59 Liitteet...60 2

1 Johdanto Suomen kolmas ohjelmakausi EU:n jäsenvaltiona käynnistyi vuonna 2007 ja päättyy vuonna 2013. Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma kokoaa yhteen ensimmäistä kertaa lähes kaikki maatiloja ja osin myös muuta maaseutua koskevat kehittämistoimenpiteet, joita aiempina kausina on toteutettu useiden erillisten ohjelmien puitteissa. Ohjelma tähtää Suomen maaseudun kehittämisstrategian mukaisesti elinvoimaisen ja toimivan maaseudun säilymiseen, ympäristön tilan parantamiseen ja uusiutuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön (s. 52). 1 Tämän pohjalta ohjelmalle on asetettu kolme painopistettä: 1) maa- ja metsätalouden harjoittaminen taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla koko Suomessa, 2) yritysten kilpailukykyä, uutta yrittäjyyttä ja yrittäjien verkostoitumista suosiva ja kehittävä toiminta maaseudun elinkeinojen monipuolistamiseksi ja työllisyyden parantamiseksi, 3) paikallisen omaehtoisen toiminnan vahvistaminen maaseudun elinvoiman ja elämänlaadun lisäämiseksi. Paikallisuus, yhteistyö ja tasa- arvo, osaaminen ja kestävä kehitys toimivat läpäisyperiaattei- na kaikissa painopisteissä. Näiden rinnalla ohjelmassa on 25 eri toimenpidettä, jotka on koottu neljään toimintalinjaan. Toimintalinja 1 tähtää maa- ja metsätalouden kilpailukyvyn parantamiseen, toimintalinja 2 ympäristön ja maaseudun tilan parantamiseen, toimintalinja 3 maaseutualueiden elämänlaatuun ja maaseudun elinkeinoelämän monipuolistamiseen ja toimintalinja 4 maaseudun paikalliseen kehittämiseen Leader- toimintatavan ja toimintaryh- mien kautta. Ohjelmaan käytetään julkisia varoja noin 6,8 mrd. euroa, minkä lisäksi toimenpi- teisiin arvioidaan sitoutuvan yksityistä rahoitusta noin miljardi euroa. Laaja- alaisen, monivuotisen ohjelman arviointi on haasteellinen tehtävä. Arviointityö on jäsennetty seitsemään teemaan, joiden kautta ohjelman vaikuttavuutta ja toimeenpanoa seurataan systemaattisesti koko ohjelmakauden ajan ulkopuolisten arvioitsijoiden toimesta. Arviointiasetelman kuusi teemaa kuvaavat ohjelman vaikuttavuuden eri ulottuvuuksia: yritysten rakennetta ja kilpailukykyä, tuloja, markkinoita ja tuotantoa, ympäristöä, työllisyyttä sekä väestöä ja yhdyskuntarakennetta. Seitsemäntenä teemana tarkastellaan ohjelman toimeenpanoa ja teknistä toteutusta erityisesti vaikuttavuuden syntymisen näkökulmasta (kuvio 1). 1 Sivunumerot kuten myös toimenpiteiden rahoitusta ja tavoitteita koskevat luvut viittaavat 28.4.2011 hyväksyttyyn ohjelmaversioon. 3

Kuvio 1. Arviointiasetelma. Ohjelma on tarjous maaseudun toimijoille. Se sisältää laajan valikoiman vapaaehtoisia toimenpiteitä, tukikeinoja. Tuen saamiseksi tulee sitoutua erilaisiin ehtoihin: investointeihin, kouluttautumiseen, kehittämistoimenpiteisiin, ympäristön tilan parantamiseen jne. Ohjelman todellinen vaikuttavuus syntyykin näiden ehdollisten tulonsiirtojen kautta, kun maaseudun yrittäjät ja asukkaat toteuttavat toimenpiteitä, joita he 1) eivät toteuttaisi lainkaan ilman tukikeinoja, 2) toteuttaisivat ne myöhemmin ilman tukikeinoja tai 3) toimisivat eri tavalla ilman tukikeinoja. Vaikuttavuuskanavat ovat maaseudun liiketoiminta ja maaseutuasuminen maaseudun elinvoimaisuuden tukijalat. Ohjelman vaikuttavuus perustuu siis lopulta siihen, kuinka ja missä määrin ohjelma vaikuttaa ihmisten liiketoimintaa ja asumista koskeviin valintoihin. Arviointiteemat kokoavat näiden valintojen tulokset. Tämän prosessin hallinnan tulisi tapahtua politiikkatasolla jatkuvana säätötoimintana. Arviointiote on syntetisoiva ja toistoa välttävä (yksityiskohdat löytyvät ohjelma- asiakirjoista). Arviointi tuottaa ohjelman onnistumisen ja vaikuttavuuden näkökulmasta punnittuja ja perusteltuja näkemyksiä sekä ehdotuksia ohjelman tai sen hallintaprosessin parantamiseksi. 4

Arviointi ei ole tilintarkastus eikä tekninen katsastus. Arvioinnin tilaajana on maa- ja metsätalousministeriö, joka on asettanut arviointityölle myös ohjausryhmän (pj. Mikko Peltonen, MMM). Arviointikonsortion muodostavat Suomen Aluetutkimus FAR (koordinaatto- ri), Fin- Auguuri Oy, Jyväskylän yliopiston ympäristöntutkimuskeskus, Kajaanin yliopistokes- kuksen aikuis- ja täydennyskoulutuspalveluiden monitieteinen tutkimusryhmä AIKOPA (ent. Oulun yliopiston Lönnrot- instituutti) ja Pellervon taloustutkimus PTT. Ohjelmaa arvioidaan ensimmäistä kertaa jatkuvan arvioinnin menetelmällä erillisten väli- ja jälkiarviointien sijaan. Arvioinnissa tuotetaan suppeiden vuosiraporttien lisäksi laajempi väliarviointiraportti vuonna 2010 ja jälkiarviointiraportti vuonna 2015. Vuosiraportit ovat samalla teemaraportteja; vuoden 2008 raportin teemana oli ohjelman toimeenpano ja ohjelmakauden vaihdos. Vuodelta 2009 ei laadittu erillistä vuosiraporttia. Tämä raportti kokoaa yhteen keskeiset arviointihavainnot ohjelmasta vuodelta 2010. Raportin teemana ovat yritys- ja hanketuet 2, joita tarkastellaan tavanomaista yksityiskohtaisemmin ja koko kuluneen ohjelmakauden ajalta. Raportissa käytetty aineisto perustuu erityisesti hallinnon rekistereistä (IACS, Rahtu, Hanke2007) tuotettuihin tietoihin, väliarvioinnin laajoihin arviointikeskustelui- hin ja kyselyihin sekä hallinnon raportteihin, minkä lisäksi on perehdytty hankkeiden tuottamaan materiaaliin ja tarkistettu tietoja asiantuntijoilta ja hankkeiden toteuttajilta. Arviointiteemoista on tehty synteesi vaikuttavuuden kannalta merkittävimmistä havainnois- ta; yritys- ja hanketuista on tehty tilastollinen analyysi tukien käytön ja vaikuttavuuden näkökulmasta. Johtopäätöksiin ja suosituksiin on sisällytetty ohjelman vaikuttavuuden ja sitä palvelevan toimeenpanon kannalta merkittävimmät havainnot, joita on vertailtu myös laajemman, tuoreen väliarvioinnin suosituksiin. Arviointi perustuu 28.4.2011 hyväksyttyyn ohjelmaversioon, joka sisältää seitsemän ohjelmamuutosta. 2 Ohjelman vaikuttavuus ja toimeenpano Seuraava lyhyt katsaus ohjelman vaikuttavuuteen ja toimeenpanoon vaikutusten syntymisen edistäjänä koskee erityisesti vuotta 2010. Huomiota on kiinnitetty yleiseen kehityskuvaan ja seurantajärjestelmistä saataviin vaikuttavuustietoihin (seuraava laaja vaikuttavuusanalyysi kyselyineen tehdään jälkiarvioinnissa). Arviot ovat edelleen monelta osin alustavia ohjelman käynnistymisviiveiden, tilastoviiveiden ja vaikutusten eripituisten syntyprosessien (esim. tukipäätös - > investointi - > tuotannon/rakenteen muutos - > takaisinmaksuaika - > tulovaiku- tus) vuoksi. Kaikista toimenpiteistä on esitetty tarkemmat analyysit ja niihin perustuvat johtopäätökset ja suositukset tuoreessa väliarviointiraportissa (Kuhmonen ym. 2010). 2.1 Rakenne- ja kilpailukykyvaikutukset Rakenne- ja kilpailukykyvaikutuksia on erityisesti maatalouden rakennetuilla sekä yritys- ja hanketuilla. Maatalouden rakennetukien osalta pääinstrumentti kilpailukyvyn parantamisessa on rakennekehitystä tukevien investointien rahoitustuki. Maataloudessa Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukainen EU- osarahoitteinen tuki on suunnattu tilanpidon aloittamiseen (tp 112) sekä lypsy- ja muun nautakarjatalouden 2 Yritys- ja hanketuiksi on alettu nimittää tukijärjestelmiä, jotka kohdentuvat joko yritysten investointien tai kehittämisen edistämiseen toimenpiteissä 111, 123, 124, 311 ja 312 tai erilaisten kehittämishankkeiden rahoittamiseen toimenpiteissä 111, 124, 311, 312, 313, 321, 322, 323, 331, joskus myös 421 ja 431 (toiminta- ryhmät). Pelkästään maatiloille myönnettäviä investointi- ja aloittamistukia (toimenpiteet 112 ja 121) on taas tapana käsitellä rakennetukina. 5

tilanpidon aloittamiseen (tp 112) sekä lypsy- ja muun nautakarjatalouden investointeihin, vuodesta 2010 alkaen myös kasvihuoneinvestointeihin (tp. 121). Tämä muutos ohjelmaan tehtiin, koska nautakarjatalouden investointeja ei tehty aivan sitä tahtia kuin oli ennakoitu. Ohjelmamuutos oli perusteltu, koska muutoin investointien tukemiseen EU:lta saatavaa rahoitusta olisi jäänyt käyttämättä. Muihin kuin edellä mainittuihin kohteisiin Suomessa myönnetään kokonaan kansallista investointitukea. Jatkossakin osarahoitteisten investointien tukikohteita on tarvittaessa muutettava, jotta käytettävissä olevat varat voidaan kohdentaa tehokkaimmin. Tukiehtoihin ei sinänsä ole tehty muutoksia ja tuen saamisen edellytykset ovat eri EU- osarahoitteisissa kohteissa hyvin samantyyppiset. Avustustasoissa on hakijan ikään, alueeseen ja tuotantosuuntaan liittyviä eroja, jotka ovat perusteltuja mm. kansallisten tulotukiin liittyvien syiden takia. Aloitustukien osalta on jatkuva haku, mutta maatalouden muiden investointitukien osalta vuonna 2010 varten järjestettiin kolme hakukierrosta. Lisäksi päätöksiä tehtiin vuoden 2009 viimeisen hakukierroksen hakemuksista. Tukipäätöksen saaminen kestää 2-3 kuukautta, mitä on pidettävä varsin kohtuullisena käsittelyaikana. Isot investoinnit vaativat kuitenkin pitkän suunnitteluajan ja siten käsittelyaika voidaan hyvin ottaa huomioon suunnitteluprosessissa. Tuen hakijat asetetaan etusijajärjestykseen, jonka perusteella niin monelle ehdot täyttävälle hakijalle myönnetään tukea kuin tarkoitukseen varatut varat riittävät. Toistaiseksi tarkoitukseen varatut rahat ovat riittäneet kaikkien ehdot täyttävien hankkeiden rahoittamiseen. Pitkällä aikavälillä rahoituksen riittävyys on kuitenkin ongelma, koska EU- osarahoitus ja kansallinen rahoitus yhdessä muodostavat kokonaisuuden, jolla tuetaan Suomen maatalouden rakennemuutosta. Kaiken kaikkiaan rakennetuet toimivat niille asetettujen tavoitteiden mukaisesti, tukijärjestelmä on kunnossa ja myös hakujärjestel- mää on kehitetty vastaamaan paremmin hakijoiden tarpeita. Aloitustukia (tp. 112) myönnettiin vuonna 2010 yhteensä 542 tilanpidon aloittajalle. Näistä valtaosa eli 97 % oli maatalouden harjoittajia ja 3 % porotilallisia. Maatalouden harjoittajista valtaosa eli 91 % oli keskimääräistä isompia ja päätoimisempia tiloja, jotka olivat oikeutettuja 35.000 avustukseen. Loput olivat hieman pienempiä tiloja, joilla maatalouden osuus tulonmuodostuksessa oli pienempi. Nämä tilat voivat saada avustusta 5.000. Aloitustukia myönnettiin jonkin verran enemmän kuin edellisenä vuonna. Huolimatta hankalasta markkinatilanteesta ja maatalouden kannattavuusongelmista ja ottaen huomioon se, että osa sukupolvenvaihdoksista tehdään eri syistä kokonaan ilman tukea, voidaan tuettujen sukupolvenvaihdosten määrän arvioida olevan varsin kohtuullinen maataloustuotannon säilymisen näkökulmasta. Siten tuki selkeästi edesauttaa maatalouden rakennekehitystä ja kilpailukyvyn säilymistä. Lypsykarjatalouden investointeja toteutettiin vuonna 2010 yhteensä 292 hankkeessa. Näistä varsinaisia navettarakennushankkeita oli 185 kappaletta ja loput niihin liittyviä lantala-, rehuvarasto- ja lämpökeskusinvestointeja. Lukumäärä on hieman pienempi kuin edellisenä vuonna (215 hanketta), mutta hankkeiden keskikoko on toisaalta edelleen kasvanut. Navettahankkeiden keskimääräinen kustannusarvio oli vuonna 2010 lähes 500.000, mikä tarkoittaa sitä, että tyypillinen navettainvestointi on suuruusluokaltaan noin 50 lehmäpaikkaa. Kun maidontuotannossa keskimääräinen karjakoko on edelleen alle 30 lehmää, voidaan tuen arvioida kohdentuvan merkittävästi keskimääräistä suuremmille tiloille ja siten edesauttavan maatalouden rakennekehitystä ja pysymistä muun Euroopan kehityk- sessä mukana (ks. myös Pyykkönen ym. 2010 ja Pyykkönen ym. 2011). 6

Lihakarjataloudessa hankkeiden määrä sen sijaan pysyi vuonna 2010 (78 navettahanketta) suunnilleen edellisvuoden tasolla (81 kpl). Hankkeiden keskimääräinen koko kasvoi myös lihakarjataloudessa; vuonna 2010 se oli noin 260.000. Myös lihakarjatalouden investoinnit edistävät rakennekehitystä ja parantavat elinkeinon kilpailukykyä. Kasvihuonetuotannon rakentamisinvestoinnit ovat olleet myös varsin suuria. Vuonna 2010 rahoitettiin 49 hanketta, joiden keskimääräinen koko oli noin 600.000. Vuonna 2009, jolloin kasvihuonehankkeita rahoitettiin pelkästään kansallisin varoin, vastaavia hankkeita rahoitettiin jonkin verran enemmän eli 57 kappaletta, ja niiden keskimääräinen koko oli myös suurempi eli noin 700.000. Ottaen huomioon kasvihuonetuotannon intensiivisyys ja tuotannon keskittyneisyys tietyille alueille, on investointituella keskeinen merkitys hankkei- den toteuttamiselle. Useista toimintalinjojen 1 ja 3 toimenpiteistä rahoitettavat yritystuet koskevat muuta liiketoimintaa kuin perusmaataloutta, ja ne ovat suuntautuneet erityisesti matkailuun, bioenergiaan, metallituotteiden ja elintarvikkeiden valmistukseen ja hevostalouteen liittyvään liiketoimintaan. Kesäkuussa 2011 hankkeita oli käynnissä tai lopetettuna (päättyneenä) noin 6.300 kappaletta; indikaattoritietoja oli saatavissa useimpien seurantatietojen osalta noin joka kymmenennestä hankkeesta. Näiden tietojen perusteella tuet olivat vaikuttaneet olemassa olevan liiketoiminnan kilpailukyvyn parantamiseen hieman laaja- alaisemmin kuin liiketoiminnan käynnistämiseen tai laajentamiseen: säilytettyjä työpaikkoja on toistaiseksi ollut noin 900 (netto) ja uusia kokoaikaisia työpaikkoja noin 700 (netto; taulukko 6a). Tukea saaneiden yritysten liikevaihto on kasvanut noin 180 milj. eurolla (netto) ja tulos noin 15 milj. eurolla. Tuotteitaan tai tuotantomenetelmiään uudistaneita innovaatioyrityksiä on ollut noin 1.100. Määrällisesti suurimmat kilpailukykyvaikutukset ovat syntyneet toimenpiteessä 312. Kehittämishankkeita oli kesäkuussa 2011 käynnissä tai lopetettuna yhteensä runsaat 3.000 kappaletta. Hankkeiden laaja- alaisin vaikutus on suuntautunut maaseudun palveluiden ja perusrakenteen säilyttämiseen ja parantamiseen, millä on olennainen merkitys yritysten kilpailukyvylle. Hanketuilla on ollut myös suoria rakenne- ja kilpailukykyvaikutuksia, kun tuki on edistänyt esimerkiksi noin 1.000 mikroyrityksen perustamista, 5.200 yhteistyötoimen syntymistä ja runsaan 10.000 henkilön osaamisen parantumista uuden taidon saavuttamisen myötä (taulukko 6a). Kaikki nämä ja monet muut tukien edistämät muutokset ovat paranta- neet yritysten kilpailukykyä ja uudistaneet yritysrakennetta erityisesti yritysperustannan kautta. Tuloksia on tarkasteltu yksityiskohtaisemmin luvussa 3. 2.2 Tulovaikutukset Ohjelman kaikilla toimenpiteillä on tulovaikutuksia, koska toimenpiteet perustuvat tulonsiirtoihin. Bruttomääräisistä tuista valtaosa kuitenkin korvaa investointi- tai toiminta- kustannuksia, minkä vuoksi nettomääräiset tulovaikutukset ovat selvästi tulonsiirtoja (tukia) pienempiä. Vuoden 2010 osalta ohjelman vaikutuksista aiheutuneet tulovaikutukset eivät eronneet merkittävästi ohjelmakauden kolmesta ensimmäisestä vuodesta. Ohjelman määrällisesti suurimmat tulonsiirrot tehdään luonnonhaittakorvauksen ja maatalouden ympäristötuen kautta. Näistä tulonsiirroista syntyvät myös kokonaisuuden kannalta suurimmat tulovaiku- tukset, kun luonnonhaittakorvaus jää lähes kokonaan nettotuloksi viljelijöille varmistamaan viljelyn jatkumista. Maatalousmarkkinoiden muutokset ovat vuosien 2007 2010 välisenä 7

aikana olleet nopeita ja äärimmäisen jyrkkiä. Suurimmat muutokset on nähty viljamarkkinoil- la. Markkinatuottojen heilahtelut vaikuttavat tukien suhteelliseen merkitykseen tulonmuo- dostuksessa etenkin kasvinviljelytiloilla, joiden kokonaistuotosta hehtaariperusteiset luonnonhaittakorvaus ja ympäristötuki muodostavat suhteellisesti merkittävimmän osan. Vuoteen 2009 verrattuna muutokset ohjelmasta aiheutuneissa tulovaikutuksissa ovat olleetkin seurausta markkinoiden heilahduksista. Luonnonhaittakorvauksen ja ympäristötuen merkitys maatalouden kokonaistuotossa korostui hieman, kun maatalouden markkinatuotot pienentyivät viljan hinnan laskun ja tuotantoalan pienentymisen seurauksena. Vaikutus näkyi kuitenkin lähinnä kasvinviljelytiloilla. Kotieläintuotannossa markkinatuotot heilahtivat selvästi vähemmän ja näin ollen ohjelmaan kuuluvien tukien merkitys säilyi ohjelmakauden alun tasolla. Vaikka ympäristötuki on lähtökohtaisesti korvausta toimenpiteiden aiheuttamista kustannuk- sista ja tulonmenetyksistä, on sillä vaikutusta myös tilan taloudelliseen tulokseen. Suhteelli- nen merkitys kuitenkin vaihtelee ohjelmakauden aikana ensi sijassa markkinatuottojen muutoksen seurauksena. Ympäristötuella on kuitenkin selkeä vaikutus tilojen taloudelliseen tulokseen verrattuna tilanteeseen, jossa ympäristötukea ei maksettaisi lainkaan, eikä siihen liittyviä toimenpiteitä toteutettaisi. Arovuoren (2011) tutkimuksen mukaan vajaat 40 % viljelijöistä katsoo oman maatilansa taloudellisen tilanteen muuttuneen paremmaksi maatalouden ympäristötuen vaikutuksesta (kuvio 2). Lisäksi lähes puolet viljelijöistä näkee ympäristöasioihin panostavan maatilan taloudellisesti kannattavaksi. Kuvio 2. Viljelijöiden näkemys ympäristötuen vaikutuksesta oman tilansa talouteen. Lähde: Arovuori 2011. Positiivinen suhtautuminen ympäristötuen tulovaikutuksiin on samansuuntainen kaikissa tuotantosuunnissa. Ainoastaan sika- ja siipikarjanlihan tuotannon päätuotantosuunnakseen ilmoittaneet viljelijät katsovat, että oman tilan taloudellinen tulos ei ole muuttunut parem- maksi ympäristötuen vaikutuksesta. Ympäristöasioihin panostavaa maatilaa pitävät 8

taloudellisesti kannattavana pääsääntöisesti kaikki viljelijät tuotantosuunnasta riippumatta (taulukko 1). Taulukko 1. Viljelijöiden asenteet ympäristötuen taloudellisiin vaikutuksiin tuotantosuunnit- tain. *) (1) N=250 (2) N=41 (3) N=24 (4) N=16 (5) N=35 (6) N=366 Ympäristötuen vaikutuksesta maatilan taloudellinen tulos on muuttunut paremmaksi 3,1 3,2 2,8 2,4 3,2 3,1 Ympäristöasioihin panostava maatila on myös taloudellisesti kannattava 3,4 3,5 3,2 3 3,1 3,3 *) Keskiarvo, asteikko 1=täysin eri mieltä 5=täysin samaa mieltä. (1) = kasvinviljely, (2) = maidontuotanto, (3) = naudanlihantuotanto, (4) = sian- ja siipikarjanlihantuotanto, (5) = muu tuotanto, (6) = kaikki yhteensä. Lähde: Arovuori 2011. Yritystukien välittömät tulovaikutukset syntyvät, kun tuki alentaa yritysten perustamis- ja investointikustannuksia tukiprosentin verran. Varsinaiset (nettomääräiset) tulovaikutukset kuitenkin syntyvät vasta, kun toteutettu investointi tuottaa toteuttajalleen lisätuloa takaisin- maksuajan jälkeen. Seurantatietojen mukaan ohjelman yritystukea saaneiden yritysten liikevaihto on toistaiseksi kasvanut lähtökohtatilanteeseen verrattuna noin 47 % ja tulos noin 42 %. Hanketuilla on bruttomääräisiä tulovaikutuksia, kun tuki korvaa toiminnasta aiheutuneita kuluja. Nettomääräisiä, varsinaisia tulovaikutuksia hanketuet luovat, kun niiden synnyttämä tai säilyttämä liiketoiminta luo lisätuloja. Seurantatietoja tästä ei kuitenkaan kerätä. Sekä yritys- että hanketukia on tarkasteltu yksityiskohtaisemmin luvussa 3. 2.3 Markkina- ja tuotantovaikutukset Markkina- ja tuotantovaikutuksia on erityisesti ohjelman maataloustuilla ja yritystuilla. Maataloustukien osalta tuen markkinavaikutuksia voidaan tarkastella tuotannollisten, rakenteellisten sekä laajempien aluevaikutusten kautta. Tuella on tuotannollista vaikutusta, jos eri tuotantosuuntien, eri alueiden tai viljelykasvien tukitasoissa on eroja, joiden seurauk- sena syntyy kannustin käynnistää tai laajentaa tuotantoa tai siirtää sitä alueelta toiselle, tuotantokasvilta toiselle tai tuotantosuunnasta toiseen. Markkinoihin liittyvät rakenteelliset vaikutukset voivat olla rakennekehitystä hidastavia tai nopeuttavia. Ohjelman maataloustuet ovat lähtökohtaisesti tuotannosta irrotettuja tulotukia, vastikkeellis- ta korvausta viljelykäytännön muutoksista tai rakenteellisia investointitukia. Tuotannosta irrotettu tuki ei ohjaa tuotantoa, joten sen aiheuttamat tuotantovaikutukset ovat minimaalisia. Tuki saattaa ylläpitää sellaista tuotantoa, joka ilman tukea loppuisi tai siirtyisi tehokkaampien tuottajien haltuun. Investointitukiin liittyvät tuotantovaikutukset ovat yleensä seurausta tuottavuuden kasvusta. Ohjelmaan sisältyvillä tuilla ei ole vuoden 2010 aikana ollut merkittä- viä tuotantovaikutuksia, eivätkä vaikutukset eroa ohjelmakauden aikaisemmista vuosista. Koska ohjelman sisältöön ei ole tullut merkittäviä muutoksia eri alueiden välillä, ei ohjelman toimenpiteillä ole ollut vaikutusta eri alueiden tai tuotantosuuntien suhteelliseen asemaan. Ohjelman markkinavaikutukset heijastuvat ohjelman tavoitteiden toteutumisen kautta. Selkein yksittäinen markkinavaikutus perustuu luonnonmukaiseen tuotantoon liittyviin erityistukisopimuksiin, joiden kautta luomuviljelyä Suomessa edistetään. Osittain niiden ansiosta luomutuotanto on selvästi yleisempää kuin se olisi ilman tukea. Luomutuotannossa oleva peltoala on ohjelmakauden alkuvuosina kasvanut vuosina 2005-2006 tapahtuneen 9

notkahduksen jälkeen. Luomutuotannon piirissä oli vuonna 2009 noin 7,2 % viljellystä peltoalasta, noin 164.000 hehtaaria. Luomutilojen määrä on pysynyt suunnilleen ennallaan (vajaat 4.000), pinta- alan on vuoteen 2009 kasvanut 14.000 hehtaarilla (Evira 2010). Näin ollen myös luomutilojen keskimääräinen koko on ohjelmakauden aikana kasvanut. Luomu- tuotannon voimakas kasvu saattaisi vaikuttaa eri tuotteiden ja tuotantosuuntien väliseen asemaan, jos kuluttajien kiinnostus tuotteiden ostamiseen lähtisi voimakkaaseen kasvuun. Markkinoiden heilahtelut ovat jo kasvattaneet luomutuotannon suosiota ohjelmakauden aikana. Näin ollen ohjelmalla voidaan katsoa olleen maltillisia markkinavaikutuksia. Yritystuilla on tuotantovaikutuksia, kun perustettavat yritykset tulevat markkinoille tai entiset lisäävät kapasiteettiaan taikka monipuolistavat tuotantoaan. Esimerkiksi toimenpi- teestä 123 yritystukea saaneista lähes puolet on uudistanut tuotantomenetelmiään ja tuotteitaan (ks. luku 3). Yritystukien tuotantovaikutukset ovat kohdentuneet erityisesti jalostus- ja palvelualoille, kuten matkailuun, bioenergian tuotantoon sekä elintarvikkeiden ja metallituotteiden valmistukseen. Hanketuet ovat kohdentuneet ensisijaisesti toimintaedelly- tysten ja osaamisen parantamiseen; niiden välittömät markkinavaikutukset ovat olleet vähäisiä ja kohdistuneet lähinnä matkailuun (ks. luku 3). 2.4 Ympäristö- ja hyvinvointivaikutukset Ympäristövaikutuksia on erityisesti maatalouden ympäristötuilla ja luonnonhaittakorvauksel- la (maatalousmaan säilyminen viljelyssä ja avoimena), mutta jossakin määrin myös maata- louden rakennetuilla ja yritystuilla (investointien myönteiset ympäristövaikutukset) sekä hanketuilla (ympäristönhoitohankkeet). Hyvinvointivaikutuksia on laajasti ymmärrettynä kaikilla tuilla, mutta erityisesti eläinten hyvinvointituella (tp. 215). Kattavilla maatalouden ympäristötuilla on vaikutettu laaja- alaisesti maaseutuympäristön laatuun: perustuen piirissä oli vuonna 2010 noin 93 % maatalousmaasta. Lainsäädännön määrittämän ympäristönsuojelun perustason lisäksi maaseudun kehittämisohjelman eritasoisilla ympäristötuilla pyritään pienentämään maatalouden ympäristökuormitusta. Vaikuttavuudessa ei ole kaikilla osa- alueilla päästy tavoiteltuihin tuloksiin, vaikka myös positiivisista muutoksista esim. vesistökuormituksen vähenemisen suhteen on raportoitu (Aakkula ym. 2010). Tukien vaikuttavuus riippuu paitsi toimenpiteiden hyvyydestä ympäristön kannalta, myös niiden toteuttamisen mittakaavasta ja alueellisesta kohdentumi- sesta sekä ulkoisista tekijöistä. 3 Viljelijöiden päätöksentekoprosessi erilaisia työkaluja valittaessa on olennaisessa asemassa hyvistä työkaluista ei ole hyötyä, jos niitä ei käytetä siellä, missä niitä tarvitaan. Perustuen osalta sitoumusala oli vuonna 2010 noin 1,7 % suurempi kuin ohjelmakauden alussa. Lisätoimenpiteiden alueellisen kattavuuden osalta ohjelman tavoitetaso saavutettiin vuonna 2010 peltojen talviaikaisen kasvipeitteisyyden, tarkennetun typpilannoituksen, viljelyn monipuolistamisen ja tuhoeläintarkkailun osalta. Selvimmin eli alle puoleen tavoitealasta jäätiin laajaperäisen nurmituotannon, ravinnetaseen ja puutarhakasvien 3 Hyvä esimerkki näistä on juuri vuosi 2010. Kuiva ja kuuma kesä alensi erityisesti vilja- ja öljykasvien satoa (ja sen myötä poistuvaa ravinnemäärää) niin paljon, että ohjelmakaudella tapahtunut selvä typpi- ja fosforitaseiden alentuminen lähes nollaantui. Pelkästään säätila siis kumosi kymmenien tuhansien erilaisten ympäristönsuojelu- toimenpiteiden yhteisvaikutukset tällä indikaattorilla mitattuna. 10

tarkennetun typpilannoituksen osalta. Erityistukisopimusten osalta ohjelman tavoitteet saavutettiin niin ikään varsin vaihtelevasti. Esimerkiksi valumavesien käsittelyn ja lietelannan sijoittamisen osalta tavoiteala ylitettiin moninkertaisesti, kun taas valtaosassa toimenpiteitä jäätiin selvästi alle tavoitealan. Luontoarvoiltaan arvokkaan maatalousmaan (High Nature Value) määrä on koko Suomessa vähentynyt Varsinais- Suomen maakuntaa lukuun ottamatta. Vuodesta 2010 alkaen luonnon ja maisemanhoidon edistämistä sekä ei- tuotannollisia investointeja (kosteikot ja perinnebiotoopit) on ollut mahdollista toteuttaa Leadertoimintatavalla. Tämä tarjoaa lisämahdollisuuksia arvokkaiden elinympäristöjen hoitoon ja ennallistamiseen, joskin mahdollisuutta on käytetty vuoden 2010 rahoitustietojen perusteella vähäisesti. Tiedotusta tuen käytön mahdollisuuksista on myös lisätty. Ympäristöhankkeita pidetään toimintaryhmätasolla tärkeänä, mutta toimenpiteet koetaan kuitenkin hankaliksi toteuttaa. Toimenpiteiden houkuttelevuutta vähentävät mm. pitkät sopimusajat, joihin talkootyön varassa pyörivät yhdistykset eivät aina voi sitoutua, sanktion uhat sekä liian pienet hyödyt työmäärään nähden. Myös viljelijätasolla tukisopimusten pituus vaikuttaa erityisesti tiettyjen tukitoimien houkuttelevuuteen, mutta tämän ohjelmakauden puitteissa ei ole ollut mahdollista määrittää uudelleen sopimuskausien pituuksia. Ympäristötukien toimenpiteiden vaikuttavuutta seurataan MYTVAS-tutkimuksen avulla. MYTVAS- hankkeesta julkaistiin vuonna 2010 väliraportti (Aakkula ym. 2010). Lisäksi ympäristötuen vaikuttavuutta on tutkittu esimerkiksi TEHO- ja HYÖTYLANTA- hankkeissa. TEHO- hankkeen tavoitteena on ollut vesiensuojelun edistäminen, ja sen pilottialueet ovat Varsinais- Suomessa. Hankkeessa todettiin viljelijän ja suunnittelijan välisen kokonaisvaltai- sen ympäristönsuojelun suunnittelun tuottavan hyviä tuloksia ympäristökuormituksen vähentämiseksi. Potentiaalisia sopimuskohteita on huomattavasti enemmän kuin mille sopimuksia on tehty (MMM 2011). Tulevalla ohjelmakaudella erityistukisopimusten pinta- alan kasvattamiseen pyritään mm. tehostetun neuvonnan ja koulutuksen avulla. Lisäksi myös ympäristötuen joustavuutta tai joustamattomuutta on syytä tarkastella siitä näkökulmasta, kuinka houkuttelevaksi se tekee erityistukien hakemisen viljelijöille. Vuonna 2010 päätty- neessä HYÖTYLANTA- hankkeessa on tutkittu lannan ja muiden eloperäisten materiaalien tehokkaampaa hyödyntämistä, taloudellisuus ja ympäristövaikutukset huomioiden. Eräs mahdollisuus lannan tehokkaammaksi hyödyntämiseksi on sen tuottaminen biokaasuksi, joka tällä hetkellä vaikuttaa erityisesti karjatalouden ydinalueilla lupaavimmalta vaihtoehdolta sekä energiatalouden, lannan sijoitusongelmien että vesistökuormituksen hallinnan kannalta. Vuosi 2010 oli Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelman ympäristöteemavuosi. Teemavuoden tarkoituksena oli lisätä ympäristökysymysten huomioarvoa, ja sitä kautta lisätä vaikuttavuutta esim. ympäristötukien hakemusmäärien lisääntymisen kautta. Teemaa toteutettiin maaseutuverkostoyksikön johdolla ympäristöaiheisten koulutustilaisuuksien, koulukampanjan sekä erilaisten tiedotusmateriaalien avulla. Envitecpolis Oy järjesti Ympäristö 2010 - kiertueen puitteissa yhteensä 26 tilaisuutta, joita oli seuraamassa noin 800 osallistujaa viljelijöitä, viranomaisia sekä yhdistysten, oppilaitosten ja tutkimusorganisaati- oiden edustajia. Myös toimintaryhmät järjestivät ympäristöteemavuoden aikana erilaisia tiedotustilaisuuksia ympäristöhankkeista. Tilaisuuksiin oltiin tyytyväisiä. Teemavuosi lisäsi ympäristökysymysten huomioarvoa ja tässä mielessä täytti tavoitteensa. Lisääntyneen tiedotuksen vaikutusta hakemusmääriin voidaan luotettavasti tarkastella vasta ohjelmakau- den loppuvaiheessa. 11

Vuonna 2010 tiedotettiin erityisesti ympäristötuen vaikutuksista, mitä arvioinnin viljelijä- kyselyssä oli laajalti toivottu. Myös sähköistä tukihakua kehitettiin, minkä tarkoituksena on helpottaa tukien hakemista, ja samalla lisätä hakemusmääriä. Sähköisen tukihaun kehittämi- nen oli ohjelman väliarvioinnin viljelijäkyselyssä useasti toistunut kehitystoive. Ympäristötu- keen jo tehtyjen ja siihen kaavailtujen uudistusten suunta on vaikuttavuuden kannalta oikea. Maaseudun kehittämisohjelman arvioinnin väliraportissa (Kuhmonen ym. 2010) tehtiin useita suosituksia ympäristötuen kehittämiseksi. Yleisesti ottaen ympäristötukijärjestelmää tulee yksinkertaistaa (esimerkiksi kaksitasoisella tukijärjestelmällä) ja joustavoittaa. Ympäristönhoidon kattavuus tulee säilyttää peruskorvauksella, toisaalta ympäristötukijärjes- telmän tulee nykyistä tehokkaammin kyetä vastaamaan tila- ja aluekohtaisiin ympäristönhoi- totarpeisiin erityisesti räätälöitävillä erityiskorvauksilla. Näihin haasteisiin voidaan haluttaes- sa vastata toden teolla vasta seuraavalla ohjelmakaudella, mutta pieniä muutoksia on nykyiseenkin ohjelmaan jo pystytty tekemään. Nauta- ja sikatiloille maksettavassa eläinten hyvinvointituessa ei tapahtunut vuonna 2010 merkittäviä muutoksia tukiehtojen (pl. tukikaton poisto vuoden alussa) eikä tuen käytön tai vaikutusten osalta. Vuonna 2011 toimenpiteen tukijärjestelmää muutettiin merkittävästi muuttamalla tukitasoja ja ehtoja, jotka kannustavat entistä paremmin esimerkiksi eläintilan elintilan suurentamiseen ja lajinomaisen käyttäytymisen mahdollistamiseen (pesäntekomate- riaali, laidunnus, virikkeet, ruokinta). Näiden muutosten vaikutukset syntyvät vasta tulevina vuosina kun ne tulevat voimaan vuonna 2012. Maatalouden rakennetuilla ja yritystuilla on ollut myönteisiä ympäristövaikutuksia, kun merkittävä osa tuetuista investoinneista parantaa samalla ympäristön tilaa (Kuhmonen ym. 2010). Esimerkiksi toistaiseksi ohjelmasta tukea saaneista yritystukihankkeista 42-43 % raportoi energian säästöistä ja energiatehokkuuden parantumisesta (n = 917-921). Laaja- alaisempia hyvinvointivaikutuksia on ollut sekä yritystuilla että hanketuilla: esimerkiksi noin 74 % yritystukihankkeista (n = 1.038) ja 92 % kehittämishankkeista (n = 958) raportoi ihmisten elinolojen ja viihtyvyyden parantuneen hankkeen myötä. Yritys- ja hanketukia on tarkasteltu lähemmin luvussa 3. 2.5 Väestö- ja yhdyskuntarakennevaikutukset Manner- Suomen maaseutuohjelmalla on kyetty vain ohuesti vaikuttamaan väestö- ja yhdyskuntarakenteisiin, jotka muovautuvat hitaasta vuosikymmenien kuluessa. Ohjelman merkittävimmät toimenpiteet tässä suhteessa ovat luonnonhaittakorvaus (maatalouden työllisyyden ja haja- asutusrakenteen säilyttäminen) sekä erilaiset maaseudun liiketoimintaa ja asutusta edistävät investointien ja kehittämishankkeiden tuet. Väestötilannetta ohjelman kohteina olevilla Manner- Suomen maaseutualueilla luonnehtivat esimerkiksi vanhusväestön kaupunkeja suhteellisesti suuremmat osuudet ja sitä kautta haasteelliset aktiivi- ja passiiviväestön osuudet (huoltosuhteet). Mitä enemmän on lapsia ja/tai eläkeikäisiä, sitä korkeampi väestöllisen huoltosuhteen arvo on. Huoltosuhdetta voidaan tarkastella väestöllisenä, taloudellisena tai väestöllis- taloudellisena ilmiönä. Vuonna 2009 koko maassa sekä 0-14- vuotiaiden että yli 65- vuotiaiden suhteelliset osuudet koko väestöstä olivat noin 17 prosenttia. Ydinmaaseudulla ja erityisesti harvaan asutulla maaseu- dulla vanhusväestön osuus taas on selkeästi lasten osuutta suurempi (Ponnikas ym. 2011), ja 12

niiden luonnollinen väestölisäys onkin negatiivinen (taulukko 2). Koko maan väestöllinen huoltosuhde oli vuoden 2009 lopussa 50,6. Pienin huoltosuhde oli kaupungeissa 46,4 ja suurin harvaan asutulla maaseudulla 62,8; kaupunkien läheisellä maaseudulla se oli 55,1 ja ydinmaaseudulla 60. Koko maan huoltosuhteen ennakoidaan nousevan nopeasti lähitulevai- suudessa. Väestön ikärakenteen kehityksellä on dramaattisia vaikutuksia maaseutualueiden asumisen ja palvelujen järjestämiseen. Kaupunkien läheinen maaseutu on hyvässä asemassa siinä mielessä, että vaikka siellä ikääntyneiden määrä kasvaa, siellä on samanaikaisesti työikäistä väestöä eli hoitavia käsiä ja veronmaksajia. Harvaan asutun maaseudun ennakoitu tulevaisuus sen sijaan edellyttää erityisiä toimenpiteitä (Ponnikas ym. 2011). Väestöllinen tilanne maaseutualueilla on samansuuntainen kuin aluerakenteen kehitys. Suomen aluerakenne, joka syntyy ja muovautuu pitkälti taloudellisen toiminnan tuloksena, on keskittynyt voimakkaasti viime vuosikymmenien aikana. Elinkeinorakenteen muutokset ovat heijastuneet muuttoliikkeeseen ja sitä kautta pysyvän asutuksen sijoittumiseen. 1990- luvun loppupuolelta alkaen väestönkasvu on keskittynyt entistä enemmän vain suurimmille kaupunkiseuduille, jolloin valtaosa kunnista on jäänyt muuttotappioalueiksi. Aluerakenteen ääripäät ovat korostuneet, kun väestön väheneminen on kiihtynyt monissa harvaan asutun maaseudun kunnissa (Ponnikas ym. 2011). Taajama- alueilla asuvien määrä on kasvanut tasaisesti jokaisella vuosikymmenellä 1970 2010- luvuilla ja noussut jo 84 prosenttiin koko väestöstä. Etenkin suurten kaupunkiseutujen taajama- alueet ovat kasvattaneet väestömää- räänsä voimakkaasti. Kaupunkien läheisellä maaseudulla taajama- asukkaiden määrä on kasvanut nopeasti. Suurten kaupunkien ympäryskunnat ovat vetäneet puoleensa asukkaita, erityisesti lapsiperheitä, keskuskaupungista. Aivan viime vuosina ympäryskuntien kasvu on hieman tasaantunut, kun kaupunkialueet ja keskusta- asuminen ovat kasvattaneet jälleen vetovoimaansa. Haja- asutuksen määrä on kasvanut suurimpien kaupunkien kehysalueella, mutta vähentynyt muualla maassa myös kaupunkien läheisellä maaseudulla (Ponnikas ym. 2011). Vuonna 2009 maaseutualueet saivat hieman muuttovoittoa hyvin koulutettujen ryhmässä (taulukko 3). Aluerakenteen keskittymisen ohella on tapahtunut yhdyskuntarakenteen hajautumista. Hajautuminen näkyy mm. taajamien asukastiheyden alenemisena sekä työ- ja asiointimatko- jen pidentymisenä. Kaupunkiseutujen merkitys keskusverkostossa on kasvanut ja pienten taajamien asema on heikentynyt. Suurimpien kaupunkien työssäkäyntialueet ovat laajentu- neet huomattavasti. Monet kaupunkien läheisen maaseudun kunnat ovat kiinnittyneet työssäkäynnin kautta yhä tiiviimmin osaksi kaupunkiseudun toiminnallista aluetta. Kokonaisuudessaan työmatkat ovat kuitenkin pidentyneet kaikilla maaseutualueilla (Ponnikas ym. 2011). Manner- Suomen maaseutuohjelmalla tehty maatalouden ja muiden maaseudulla harjoitetta- vien elinkeinojen tukeminen on lisännyt mahdollisuuksia asumiseen ja työssäkäyntiin maaseutualueilla. Väestö- ja yhdyskuntarakenteen kehityskuvassa tai ohjelman vaikutuksissa ei ole vuonna 2010 tapahtunut merkittäviä muutoksia. Luonnonhaittakorvauksen merkitys noin 63.000 aktiivimaatilan toiminnan jatkumiselle on ollut ratkaiseva; kerrannaisvaikutuk- sineen tämä on ollut maaseudun asutuksen ja yhdyskuntarakenteen säilymiselle keskeistä. Maatalouden rakennetuet ja yritystuet ovat tehostaneet ja uudistaneet maaseudulla sijaitsevaa yritystoimintaa ja pitäneet sen myötä yllä asutusta ja yhdyskuntarakennetta (Kuhmonen ym. 2010). Samansuuntaisia vaikutuksia on ollut myös hanketuilla, jotka ovat seurantatietojen mukaan toistaiseksi edistäneet esimerkiksi noin 5.400 palvelun säilymistä (netto) ja noin 4.100 uuden palvelun syntymistä (netto) maaseutualueilla sekä edistäneet 13

noin 6.400 uuden asukkaan sijoittumista maaseudulle. Yritys- ja hanketukien vaikutuksia on tarkasteltu lähemmin luvussa 3. Taulukko 2. Väestö ja väestömuutos 2009, henkilöä/vuosi. ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Aluetyyppi Väestö Väestömuutos Yhteensä Miehet Naiset Yhteensä Syntyneiden Maassa- Maahanenemmyys muutto muutto ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Harvaan asuttu maaseutu 492.149 250.446 241.703-5230 -3.093-2.925 +788 Ydinmaaseutu 697.858 348.638 349.220-988 -647-1.694 +1.353 Kaupunkien läh. maaseutu 735.880 367.947 367.933 +7.323 +3.874 +2.034 +1.415 Kaupungit 3.425.540 1.658.036 1.767.504 +24.008 +10.413 +2.585 +11.010 Koko maa 5.351.427 2.625.067 2.726.360 +25.113 +10.547 0 +14.566 ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Lähde: Tilastokeskus, maaseutuindikaattorit. Taulukko 3. Kuntien välinen nettomuutto vuonna 2009, henkilöä/vuosi. ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Aluetyyppi Perusaste Keskiaste Korkea-aste ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Harvaan asuttu maaseutu -1.558-1.389 +22 Ydinmaaseutu -716-1.433 +455 Kaupunkien läh. maaseutu -124-18 +2.176 Kaupungit +2.398 +2.840-2.653 ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Lähde: Tilastokeskus, maaseutuindikaattorit. 2.6 Työllisyysvaikutukset Maaseudun työllisyyden kehityskuvassa ei ole tapahtunut vuonna 2010 olennaisia muutoksia. Koko maassa työllisten määrä säilyi lähes edellisvuoden tasolla, ja alkutuotannon työpaikat vähenivät noin 4,4 prosentilla edellisvuodesta (Tilastokeskus). Työllisyysvaikutuksiltaan ohjelman merkittävin toimenpide on luonnonhaittakorvaus, joka alkutuotannon työpaikko- ja turvaamalla on siihen liittyvän panostuotannon, elintarvikejalostuksen ja kaupan myötä merkittävässä asemassa yli 100.000 työpaikan säilymiselle. Maatilojen rakennetuet ovat merkittävästi edistäneet olemassa olevan liiketoiminnan kilpailukyvyn säilymistä yritysra- kenteen parantumisen ja uuden teknologian hyödyntämisen kautta (ks. 2.1), mikä on edellytys myös työpaikkojen säilymiselle. Ohjelmasta rahoitettujen yritystukien tavoiteltu vaikutus kohdistuu tuotantoon ja työllisyy- teen ja ohjelmasta tukea saaneissa hankkeissa onkin toistaiseksi syntynyt noin 700 uutta kokoaikaista työpaikkaa (netto) ja säilynyt noin 900 työpaikkaa (netto), minkä lisäksi hankkeissa on työllistynyt esimerkiksi rakennushankkeissa noin 500 henkilöä. Maaseututyy- peittäin tarkasteltaessa uusista kokoaikaista työpaikoista (netto) noin 45 % on syntynyt ydinmaaseudulle, 19 % harvaan asutulle maaseudulle ja ydinmaaseudulle sekä 17 % kaupunkeihin. Harvaan asutulle maaseudulle on syntynyt keskimääräistä enemmän miestyöpaikkoja (26 % miestyöpaikoista), kaupunkeihin ja kaupunkien läheiselle maaseudul- le naistyöpaikkoja (29 % vs. 19 % naistyöpaikoista). Nuorten työpaikkojen syntymistä yritystuet ovat edistäneet erityisesti kaupungeissa (26 % alle 25- vuotiaiden työpaikoista). Säilyneistä työpaikoista (netto) ydinmaaseudun osuus on ollut vastaavasti 46 %, harvaan asutun maaseudun osuus 25 %, kaupunkien 23 % ja kaupunkien läheisen maaseudun 7 %. Tukea saaneen toimenpiteen aikana työllistyneistä (netto) noin 44 % on sijainnut ydinmaa- seudulla, 23 % kaupungeissa, 19 % harvaan asutulla maaseudulla ja 14 % kaupunkien 14

läheisellä maaseudulla. Ohjelman yritystukien työllisyysvaikutuksista toistaiseksi noin 2/3 on siis kohdistunut suurimman rakennemuutospaineen ja elinvoimaisuusuhkan kanssa kamppaileville ydinmaaseudulle ja harvaan asutulle maaseudulle. Kehittämishankkeet (ml. toimintaryhmät) ovat työllistäneet myös välittömästi noin 600 ihmistä (liite 3), ja niillä on luonnollisesti myös kerrannaisvaikutuksia toiminnan kohteena olevan (liike)toiminnan jatkuessa. 2.7 Ohjelman toimeenpano ja tekninen toteutus Vuonna 2010 tehtiin yksi pienehkö, järjestyksessään kuudes ohjelmamuutos (7.6.2010) ja valmisteltiin 28.4.2011 hyväksyttyä suurempaa ohjelmamuutosta. Valtiotukisääntöjen soveltamista yrityksen investointituen myöntämisessä toimenpiteissä 123, 311 ja 312 muutettiin laajaperäistä nurmituotantoa koskeva maatalouden ympäristötuen toimenpide laajennettiin myös C- alueelle. Ohjelman maaseuturahaston rahoituksesta (ml. lisävarat) oli sidottu vuoden 2010 lopussa noin 66 % ja maksettu noin 46 %, kun ohjelmakaudesta oli kulunut 57 % (toimeenpano tosin jatkuu vielä ohjelmakauden päätyttyäkin). Toimintalinjassa 2 osuudet olivat maatalouden ympäristötuen (75 % ja 55 %) ja luonnonhaittakorvauksen (72 % vs. 57 %) ansiosta keskimääräistä suuremmat, muissa toimintalinjoissa vastaavasti selvästi keskimääräistä pienemmät. Suurimmat sidonnat suhteessa rahoitussuunnitelmaan (ml. lisävarat) olivat toimenpiteissä 323 (maaseutuperinnön säilyttäminen ja edistäminen; 150 %) ja 331 (koulutus ja tiedotus tl. 3; 125 % pienimmät puolestaan toimenpiteissä 216 (ei- tuotannolliset eli ympäristöinvestoinnit; 5 %) ja 123 (maa- ja metsätaloustuotteiden arvon lisääminen, 20 %). Vaihtelu eri toimenpiteiden kysynnässä on siis ollut suurta, mikä edellyttää joustavuutta varojen uudelleenkohdentamisessa esim. toimenpiteiden kysynnän ja kustan- nustehokkuuden perusteella. Ohjelman toimeenpanossa uudistettiin esimerkiksi yritys- ja hanketukien lomakkeita, ohjeita ja määräyksiä (esimerkiksi poistamalla kustannuslajien sitovuus eli palaamalla edellisen ohjelmakauden käytäntöön) sekä parannettiin keskeneräiseksi jäänyttä Hanke2007- järjestelmää, jotta sen kautta tuettavia hankkeita pystyttäisiin seuraamaan. Muutoksista johtuen eri aikoina vireille tulleisiin hankkeisiin sovelletaan tosin nyt kolmenlaisia ohjeita ja määräyksiä. Hanketukien myöntöpäätöksissä saatiin vuoden 2010 aikana kurottua umpeen ohjelmakauden käynnistymisestä vuosina 2007-2009 aiheutuneita ruuhkia. Toimintaryhmät toimeenpanivat vuoden 2010 aikana muutamia kymmeniä edellisenä vuonna mahdollisiksi tulleita koordinointihankkeita, mutta niiden synergiahyöty on jäänyt odotettua pienemmäk- si, vaikka pieniä hankkeita toisaalta saatiin koottua hallinnollisesti yhteen. Myös uusi Leader- asiamies aloitti työnsä vuonna 2010. Vuonna 2010 tehdyissä ohjelman tukien ja toimeenpanon tarkastuksissa ei havaittu olennaisia puutteita. Ohjelman varainkäytön kannalta merkittävimpien luonnonhaittakorva- uksen ja maatalouden ympäristötuen valvonnoissa ja ristiintarkistuksissa ei ilmennyt merkittäviä puutteita: leikkauksia ja sanktioita määrättiin vain 0,1-0,6 prosentille valvotusta pinta- alasta. 15

Toimintaryhmät Kesällä 2010 maa- ja metsätalousministeriön tekemän ja Lönnrot- instituutin analysoiman kyselyn (n = 1.106) tulosten mukaan alueilla on varsin laaja yhteisymmärrys siitä, että paikallisten toimintaryhmien kehittämisohjelmat tiivistävät alueidensa kehittämistarpeet ja ryhmät toteuttavat hyvin omaa kehittämisohjelmaansa. Ryhmillä on täydentävä, neuvova ja aktivoiva rooli. Toimintaryhmät pitävät yhteyttä kansalaisiin ja vahvistavat alueen sosiaalista pääomaa. Kuluvan ohjelmakauden aikana ne ovatkin järjestäneet toistaiseksi esimerkiksi noin 660 tiedotus- ja 1.200 aktivointitilaisuutta sekä tuottaneet noin 5.800 erilaista julkaisua (liite 3). Toimintaryhmät ovatkin ohjelmassa keskeisessä asemassa varsinkin kehittämishankkei- den synnyttämisessä, jossa tarvitaan yhteistoimintaa (kuvio 4). Ryhmien roolissa kansalaisten aktivoijina on kuitenkin vielä kehittämistä. Kansalaiset eivät riittävästi välitä kehittämisaja- tuksiaan ryhmien kautta kehitettäviksi. Tilanteen taustalla voi nähdä monia syitä, joista hankebyrokratia ei ole vähäisin. Sosiaalisen pääoman tukemista voidaan edistää hankerahoituksen hallinnointia helpottamalla varsinkin silloin, kun kehittämisen instrumentteina ovat pienimuotoiset kehittämishankkeet, jotka vaativat vain pientä rahoitusosuutta. Pienten toimenpiteiden toteutuksen helpottaminen ei väistämättä johda toimintaryhmän alueellisen kehittämisohjelman tai taustalla olevan laajemman maaseudun kehittämisohjelman vaikuttavuuden pirstaloitumiseen, kun ryhmät pitävät huolen rahoittamiensa toimien yhdenmukaisuudesta ohjelman kanssa. Sosiaalisen pääoman peruspiirteitä ovat toisiaan vahvistavat luottamus ja yhteistyö. Pääosin luottamus toimintaryhmien toimintaan on asianmukaista ja ryhmien yhteistyö keskeisten viranomaisten ja kansalaisten kanssa sujuvaa. Kuitenkin arvioinnissa on tullut esille kipupisteitä esim. ryhmien ja ELY- keskusten yhteistyössä. Nämä yhteistyön säröt haittaavat sosiaalisen pääoman vahvistumista alueilla ja heikentävät siltä osin toimintaryhmien työn tuloksellisuut- ta. Toimintaryhmien ja ELY- keskusten työnjako yritystukien käsittelyssä sekä tarkoituksen- mukaisuus- ja laillisuusharkinnan välinen roolitus hiertää ryhmien ja viranomaisten välistä toimintaa edelleen. Myös ryhmien toimintaraha on ollut useissa tapauksissa tuloksellisen toiminnan kannalta riittämätön. Tiedotustoimissa toimintaryhmien tulee miettiä tiedotuksen räätälöintiä kulloisenkin kohderyhmän tarpeiden mukaisesti. Yleiset tiedotus- ja aktivointitilaisuudet ovat tärkeitä toimintaryhmätyön yleisen tietoisuuden lisäämiseksi, mutta todella hanketoimintaan ja ohjelman toteutukseen johtavia toimia käynnistyy silloin, kun aktivointitoimet kohdistetaan erityisryhmille, joilla on täsmällisiä kehittämistarpeita ja joihin toimintaryhmän rahoituksella voidaan vastata. Toimintaryhmien hallitusten jäsenet omien taustayhteisöjensä edustajina ovat tärkeitä yhteyshenkilöitä ja viestinviejiä omiin taustayhteisöihinsä toimintaryhmätyöstä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Samalla tämän kaltainen tiedonkulku vahvistaa alueiden sosiaalisen pääoman perustana olevaa verkostoitumista. Hyvää viestiä toimintaryhmistä tulee, kun onnistuneista hankkeista kertovat oman taustayhteisön edustajat (esimerkiksi yrittäjät yrittäjille). 16

3 Erityisteema: yritys- ja hanketuet 3.1 Yritys- ja hanketukien rooli ja merkitys ohjelmassa Yritys- ja/tai hanketukina toteutetaan toimintalinjojen 3 ja 4 toimenpiteet sekä kolme toimintalinjan 1 toimenpidettä (kuvio 3). Näiden toimenpiteiden julkinen rahoitus on yhteensä noin 915 milj. euroa (ml. toimintaryhmät, ohjelmaversio 28.4.2011), joka on noin 14 % ohjelman julkisen rahoituksen kokonaismäärästä (kuvio 2). Kyseisiin toimenpiteisiin on suunniteltu sitoutuvan noin 672 milj. euroa yksityistä rahoitusta, joka on 59 % ohjelman yksityisen rahoituksen kokonaismäärästä. Tuen määrän osalta merkittävimmät toimenpiteet ovat mikroyritysten perustaminen ja kehittäminen (312) ja maatilojen toiminnan monipuolis- taminen (311). Kuvio 3. Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 julkisten varojen jakautuminen eri toimenpiteisiin sekä yritys- ja hanketukina toteutettavat toimenpiteet, milj. euroa (ohjelmaversio 28.4.2011). Kyseiset toimenpiteet kytkeytyvät erityisesti ohjelman maaseudun liiketoiminnan monipuo- listumista ja kehittymistä koskevaan painopisteeseen tai päämäärään, mutta tukevat myös kestävän maa- ja metsätalouden sekä omaehtoisen toiminnan vahvistumista. Tässä raportissa tarkastellaan toimintalinjojen 1 ja 3 yritys- ja hanketukia (toimintalinjaa 4 käsitellään seuraavassa vuosiraportissa). Niille asetetut vaikuttavuustavoitteet koskevat tuotantoa ja työtä. Toimenpiteistä rahoitettujen hankkeiden tulisi lisätä talouskasvua (mitattuna 17

ostovoimastandardilla ilmaistun bruttoarvonlisäyksen nettokasvuna), työpaikkoja (mitattu- na luotuina kokoaikaisina työpaikkoina; vain toimintalinjan 3 toimenpiteet) ja työn tuottavuutta (mitattuna bruttoarvonlisäyksen kasvuna kokoaikaista työpaikkaa kohti; vain toimintalinjan 1 toimenpiteet). Arvonlisäyksen ja työn tuottavuuden tulisi kasvaa ohjelma- kauden aikana em. tavalla mitattuna runsaalla 7 prosentilla sekä maataloudessa, metsätalou- dessa että tuen kohteena olevilla muilla toimialoilla. Tulostavoitteeksi tarkastelluille toimenpiteille on asetettu 8.430 uutta työpaikkaa ja vaikuttavuustavoitteeksi 6.450 kokoai- kaista työpaikkaa ohjelmakauden aikana. 4 3.2 Tukien käyttö ja vaikuttavuus Taulukoissa 4-16 ja kuvioissa 4-15 on esitetty tuloksia yritys- ja hanketukien käytöstä ja vaikuttavuudesta. Kaikkeen indikaattoritietoon sisältyy tietojärjestelmän, ilmoitus- ja tallennusvirheiden sekä kerättävän tiedon laadun (esim. selkeys, relevanssi) osalta virhemahdollisuuksia, minkä vuoksi tuloksia on syytä tarkastella varauksella ja suuntaaantavina suuruusluokkatietoina. Kesäkuussa 2011 ohjelman tietojärjestelmiin oli tallennettu tiedot 13.280 hankkeesta. Käsittelyprosessiin tulleista hankkeista runsas puolet oli edelleen käynnissä, pidempikestoi- sista hanketuista hieman suurempi osuus (taulukko 4). Yritystuista oli suhteellisesti eniten käynnissä olevia hankkeita toimenpiteessä 111, hanketuista puolestaan toimenpiteessä 331. Hylättyjen hankkeiden osuus on ollut yritystuista korkein toimenpiteessä 312 (17 %), hanketuissa puolestaan toimenpiteessä 311 (33 %). Toimenpiteen 311 hanketukien lukumäärä on varsin al hainen (13 käynnissä olevaa tai lopetettua hanketta). Lopetettuja hankkeita oli yritystuista noin viidennes ja hanketuista noin kuudennes. Korkeimmat suhteelliset osuudet olivat yritystuista toimenpiteessä 311 (22 %) ja hanketuista toimenpi- teessä 323 (21 %); molemmista toimenpiteistä on rahoitettu kooltaan varsin pieniä ja siten lyhytkestoisia hankkeita. Peruttujen ja muihin rahoituslähteisiin siirrettyjen hankkeiden osuus on ollut yhteensä noin 8 %. Vireillä olevien hankkeiden osuus oli noin 7 %; yritystuista näiden hankkeiden osuus oli suurin toimenpiteessä 124 ja hanketuista toimenpiteessä 313. Lukumääräisesti hankkeita on eniten vireillä toimenpiteessä 312: noin 530 hanketta. Päättyneiden hankkeiden osuus on varsin alhainen siihen nähden, että ohjelmakauden puoliväli on selvästi ohitettu. Useissa toimenpide-tukijärjestelmä yhdistelmissä hankkeiden lukumäärä jää alhaiseksi yhdistelmien suuren lukumäärän vuoksi. Hanketukien hylkäysprosentti (keskimäärin 9 %) on varsin alhainen, mikä kertoo suhteellisen vähäisestä kilpailusta erilaisten hankkeiden ja/tai niiden toteuttajien välillä, sekä toteutuskelvottomien hankkeiden karsiutumisesta valmistelu- ja neuvotteluvaiheessa tai niiden ohjaamisesta muihin rahoitusinstrumentteihin. 4 Uusien työpaikkojen bruttomäärää koskeva tavoite jakautuu eri toimenpiteille seuraavasti: tp. 123 800 työpaikkaa, tp. 124 530 työpaikkaa, tp. 311 2.600 työpaikkaa ja tp. 312 4.500 työpaikkaa. Ohjelman kokoaikaisia työpaikkoja koskeva tavoite jakautuu eri toimenpiteille seuraavasti: tp. 311 2.400 työpaikkaa, tp. 312 3.000 työpaikkaa, minkä lisäksi toimenpiteelle 421 on asetettu 50 työpaikan tavoite, jolloin muille toimintalinjan 3 toimenpiteille jää tavoitteeksi yhteensä 1.050 työpaikkaa. 18