Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma YRITYSRAHOITUS
|
|
- Jutta Mattila
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma YRITYSRAHOITUS Kevät 2015 Heikki Moilanen Lapin Ely-keskus Maaseutu- ja energia yksikkö
2 OHJELMAKAUDEN RAHOITUS LAPIN ELY:LLÄ KÄYTÖSSÄ YRITYSTUKIIN N => HANKKEET LISÄKSI LEADER-RYHMIEN RAHOITUS YRITYKSILLE N PÄÄTÖS PAIKALLISESSA LEADER- RYHMÄSSÄ hm/2015
3 OHJELMAN MERKITYS VAIN OHJELMAN TAVOITTEITA JA LINJAUKSIA TOTEUTTAVAA YRITYSTOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ EI YLEISTÄ YRITYSTUKEA LAPIN ALUEELLINEN MAASEUTUSUUNNITELMA LEADER-RYHMIEN PAIKALLISET KEHITTÄMISSTRATEGIAT (5 RYHMÄÄ) hm/2015
4 OHJELMASTA JOHTUVAT PAINOTUKSET Luonnontuotealan yritykset Elintarvikealan yritykset Bioenergia-alan yritykset Matkailupalvelut Painopistealojen ulkopuolisetkin mahdollisia hm/2015
5 YRITYSTUKI YRITYKSELLÄ VOIDAAN ARVIOIDA OLEVAN JATKUVAN KANNATTAVAN TOIMINNAN EDELLYTYKSET hm/2015
6 YKSINKERTAISESTI => INVESTOINTIRAHOITUS SIS. TOTEUTETTAVUUSTUTKIMUKSEN ENNEN INVESTOINTIIN RYHTYMISTÄ =>PERUSTAMISTUKI ALOITETTAVALLE UUDELLE YRITYKSELLE LIIKETOIMINTAANSA UUDISTAVALLE TOIMIVALLE YRITYKSELLE ALOITTAMISTA EDISTÄVÄT KOKEILU TOIMENPITEET hm/2015
7 UUTTA KAUDELLE 2014=> HAKUAJAT ELY-KESKUKSEN RAHOITUKSESSA 3KK (?) HANKKEIDEN PISTEYTYS (SUOSII VARSINAISELLE MAASEUDULLE SIJOITTUVIA) SÄHKÖINEN HAKU: HYRRÄ ASIOINTIVÄYLÄ RAHOITETTAVAN YRITYKSEN KOKO MAATALOUSTUOTTEET KESKISUURI ( <250 TP) MUUT TOIMIALAT PIENI (< 50 TP) hm/2015
8 UUTTA KAUDELLE 2014=> PÄÄTOIMEENTULOVAATIMUS LIEVENNYS ALKUTUOTTAJALLA EI YLÄIKÄRAJAA YRITTÄJÄLLE BLANCO-HAKEMUS EI ENÄÄ ONNISTU HAKIJA KOHDETOIMENPIDE KUSTANNUKSET JA RAHOITUS HAETTU TUEN MÄÄRÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMA INVESTOINTISUUNNITELMA hm/2015
9 RAHOITUKSEN SUUNTAAMINEN TOIMEENPITEESEEN MYÖNNETTÄVÄN TUEN VAIKUTUS: TOTEUTUS NOPEAMMIN TAI TOTEUTUS KORKEATASOISEMPANA TAI TOTEUTUS LAAJEMPANA TAI EI TOTEUTETTAISI ILMAN TUKEA hm/2015
10 ALUERAJAUS hm/2015
11 TYÖNJAKO ELY/LEADER ELY: KAIKKI RAHOITUSMUODOT KAIKKI SALLITUT YRITYSLUOKAT PÄÄPAINO MIKROYRITYKSILLÄ LEADER-RYHMÄT: PÄÄASIASSA MIKROYRITYKSET PERUSTAMISAVUSTUS VAIN ERITYISTAPAUKSET hm/2015
12 INVESTOINTITUKI Tuotantotilat/rakennukset ostetaan rakennus kunnostetaan rakennus rakennetaan rakennus ostetaan kiinteistöyhtiön osakkeita Uudet koneet ja laitteet Aineettomat investoinnit hm 02/2015
13 INVESTOINTITUKI Tuen ulkopuolelle: Traktorit Tieliikenne kuljetusvälineet Puunkorjuukoneet Energiaturpeen tuotanto Yrityksen hankinta Korvausinvestoinnit Rahoituskustannukset Sisäpiirihankinnat hm 02/2015
14 INVESTOINTITUKI Eri valtiontukisäännöt selittää monimutkaisuuden: uusiutuvan energian tuotanto ja jakelu (uudet laitokset) muiden elintarvikkeiden valmistus ensiasteen jalostus muu yritystoiminta hm 02/2015
15 Maataloustuotteiden (ensiasteen) jalostus Ostetaan maataloustuotteita Jalostetaan/ varastoidaan/ valmistetaan Myydään maataloustuotteita (annex I)
16 Elintarvikkeiden (ei-annex) valmistus Ostetaan maataloustuotteita/ ensiasteen jalosteita Valmistetaan Myydään ei-annex elintarvikkeita
17 AINEELLISEN INVESTOINNIN TOTEUTETTAVUUSTUTKIMUS MYÖNNETTÄÄN INVESTOINTITUKENA EI EDELLYTÄ INVESTOINTIIN TAI HANKKEESEEN RYHTYMISTÄ EI VOI KOHDISTUA INVESTOINNIN DETALJISUUNNITTELUUN; ESIM. RAKENNUSSUUNNITTELUUN tai SAVUSTUSUUNIEN RAKENNESUUNNITTELUUN hm 02/2015
18 AINEELLISEN INVESTOINNIN TOTEUTETTAVUUSTUTKIMUS Selvitetään investoinnin taloudellisia teknisiä toiminnallisia yms. edellytyksiä ja toteuttamisen vaihtoehtoja. hm 02/2015
19 AINEELLISEN INVESTOINNIN TOTEUTETTAVUUSTUTKIMUS Suunnitellaan investoinnin toiminnallisuutta koneiden hankintaa rakentamisen vaihtoehtoja yms hm 02/2015
20 AINEELLISEN INVESTOINNIN TOTEUTETTAVUUSTUTKIMUS? Rakennetaanko VAI ostetaanko rakennus? Jatketaanko sittenkin vuokralla? hm 02/2015
21 AINEELLISEN INVESTOINNIN TOTEUTETTAVUUSTUTKIMUS Käytetyt koneet? Uudet koneet hm 02/2015
22 INVESTOINTIRAHOITUS YRITYS TUKITASO MAX. % PIENIN AVUSTUS TOTEUTETTAVUUS % / PIENI (<50, 10, 10) PIENI /ENERGIA ANNEX 1: - MIKRO (<10, 2, 2) YHTEISYRITYS PIENI KESKISUURI (<250, 50, 43) INNOVAATIORYHMÄ hm/2015
23 RAJOITTEET: INVESTOINTITUKI: - PAIKALLISESTI TOIMIVALLE YRITYKSELLE VAIN, JOS: - JOS KORVAA ALUEEN ULKOPUOLELTA HANKITTAVIA TUOTTEITA TAI PALVELUITA TAI - TÄYDENTÄÄ PAIKKAKUNNAN TAI ALUEEN KYSYNTÄÄ, JOTA JOHON TOIMIVAT YRITYKSET EIVÄT KOHTUUDELLA PYSTY VASTAAMAAN hm/2015
24 PERUSTAMISTUKI YRITYS- TOIMINNAN ALOITTAMISEEN Uudelle yrittäjälle, yrityksen perustamiseen Maatilalla uuden yritystoiminnan käynnistämiseen LIIKETOIMINTASUUNNITELMA!! hm 02/2015
25 PERUSTAMISTUKI YRITYS- TOIMINNAN ALOITTAMISEEN Olemassa olevalle yritykselle, uuden liiketoiminta- alueen perustamiseen LIIKETOIMINTASUUNNITELMA!! hm/2015
26 PERUSTAMISTUKI EI VOI KOHDENTUA ALKUTUOTANTOON TAI MAATALOUSTUOTTEIDEN ENSIASTEEN JALOSTUKSEEN EI PÄÄLLEKKÄIN STARTTIRAHAN KANSSA EI JOS ON HAKENUT TAI SAANUT NUOREN VILJELIJÄN ALOITUSTUEN TAI SEN VÄHIMMÄISJATKAMISAIKANA hm/2015
27 UUSI YRITYS sparrataan kolme vuotta INVESTOINTITUKI PERUSTAMISTUKI YRITTÄJÄKOULUTUS (avoimia koulutushankkeita, ei valtion tukea) yritystoimintaa suunnittelevat LTS hm 02/2015
28 PERUSTAMISTUKI LTS (LiikeToimintaSunnitelma): o taloudellinen lähtötilanne o toiminta-ajatus, liikeidea o tavoitteet o kuvaus toiminnan aloittamisesta hm 02/2015
29 PERUSTAMISTUKI TPS (ToimenPideSuunnitelma): 1. toimenpiteet=moduleita (paketteja), joilla o selkeä sisältö o määritelty kesto o hintalappu /tähän perustuu tuki hm 02/2015
30 PERUSTAMISTUKI Esimerkkejä toimenpiteistä: o liiketoimintavalmennus, koko perustamisprosessin ajan o tuotekehityshanke o markkinointisuunnitelma o laatujärjestelmän laatiminen o vientiselvitys kokeilut, pilotointi hm 02/2015
31 PERUSTAMISTUKI TPS(ToimenPideSuunnitelma): 2. toimenpiteiden järjestys ja toteuttamisen aikataulu 3. kokonaiskustannusarvio hm 02/2015
32 PERUSTAMISTUKI KOHDE TUKI ENINTÄÄN TUKI VÄHINTÄÄN UUSI YRITYS TOIMIVAN UUSI LIIKETOIMINTA KOKEILU YHTEENSÄ KAUDELLA hm/2015
33 PERUSTAMISTUKI: RAJOITTEET: - EI PAIKALLISILLA MARKKINOILLA TOIMIVILLE, ELLEI : - PALVELUIHIN TAI TUOTTEISIIN KOHDISTU RIITTÄVÄÄ ALUEEN ULKOPUOLISTA KYSYNTÄÄ TAI - NE KORVAA ALUEEN ULKOPUOLELTA HANKITAVIA PALVELUITA TAI TUOTTEITA TAIKKA - SILLOIN KUN TOIMIVAT YRITYKSET EIVÄT KOHTUUDELLA PYSTY VASTAAMAAN PAIKALLISEEN TAI ALUEELLISEEN KYSYNTÄÄN hm/2015
34 ENNAKOINTIA KATSO-tunnisteen tilanne? ASIOINTITILIN PERUSTAMINEN ROOLIT hm/2015
35 hm/2015
36 hm/2015
37 hm/2015
38 hm/2015
39 OLLAAN YHTEYKSISSÄ!
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Työkaluja elinkeinojen kehittämiseen
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Työkaluja elinkeinojen kehittämiseen Kirkonkranni, Seinäjoki 24.9.2015 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö
YRITYSTUET KÄYTÄNNÖSSÄ
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSTUET KÄYTÄNNÖSSÄ Yrittäjyys ja mahdollisuuksien maaseutu 28.1.2016 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö
Yritystuen myöntäminen Tukikelpoisuus. Leader-työn ajankohtaispäivät 28.10.2015 Reijo Martikainen
Yritystuen myöntäminen Tukikelpoisuus Leader-työn ajankohtaispäivät 28.10.2015 Reijo Martikainen 30.10.2015 TUKIKELPOISUUS Kehittämislain tavoitteet (1 ) 1) Elinkeinotoiminta monipuolistaa, uudistaa, lisätä
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma AJANKOHTAISTA TOIMEENPANOSTA Elinkeinojen kehittäminen
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 AJANKOHTAISTA TOIMEENPANOSTA Elinkeinojen kehittäminen Rahoitusinfo 5.5.2015 Kalevi Hiivala Asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 6.5.2015 YRITYSTEN
Maaseudun kehittämisaamu. Yritysrahoituksen tietoisku. Keski-Suomen ELY-keskus
Maaseudun kehittämisaamu Yritysrahoituksen tietoisku Keski-Suomen ELY-keskus 28.9.2016 Maaseutuohjelman rahoitus yrityksille Rahoitusta vuosille 2014-2020 käytettävissä yhteensä n. 24 milj. Tukea myönnetään
Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet
Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Pääehdot yritykselle Maaseutumaisella alueella sijaitsevat pienet (alle 50 htv) - ja mikro-yritykset tai elintarvikkeiden
ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen. 25.9.2015 Outi Kaihola
ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen 25.9.2015 Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden jalostus, markkinoille saattaminen ja kehittäminen Maaseuturahastossa Lopputuote maataloustuote (jalostuksen
Maaseudun yritystuet. Lainsäädäntö, valintaperusteet Investointituki. Perustamistuki. Hyrrä toteutettavuustutkimus.
Maaseudun yritystuet Lainsäädäntö, valintaperusteet Investointituki toteutettavuustutkimus Perustamistuki kokeilu Hyrrä www.mavi.fi/hyrra Säädöksiä Maaseutuohjelma 2014-2020 Laki maaseudun kehittämisen
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET. Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry 2015 1 Tavoite Tavoitteena on kestävän kehityksen periaatteita noudattaen monipuolistaa, uudistaa
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Uusiutuva energia NYT! tilaisuus 24.2.2016 Timitran Linna, LIEKSA ELY-keskus Haetut yritystuet tukimuodoittain vuonna 2015. -
Rahoitusta maaseutualueen yrityksille
Rahoitusta maaseutualueen yrityksille Helmikuu 2017 Outi Kaihola Etelä-Savon ELY-keskus Rahoitus EU:lta ja valtiolta Maaseuturahasto Sijainti maaseudulla Alle 10 hlöä työllistävät (mikroyritykset), maataloustuotteiden
Manner-Suomen maaseutuohjelma yritystuet
Manner-Suomen maaseutuohjelma 2014 2020 yritystuet Pohjanmaan ELY-keskus Matias Smeds 21.4.2015 Sivu 1 Yleistä tuesta Maaseutualueella toimiville Manner-Suomen maaseutuohjelman tavoitteita edistäville
Manner-Suomen maaseutuohjelma yritystuet
Manner-Suomen maaseutuohjelma 2014 2020 yritystuet Varsinais-Suomen ELY-keskus Sivu 1 Yleistä tuesta Maaseutualueella toimiville Manner-Suomen maaseutuohjelman tavoitteita edistäville pienille (alle 50
Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet
Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Yritystuet Yritystuen tavoitteena on - lisätä toimeentulomahdollisuuksia ja työpaikkoja maaseudulla - Edesauttaa uusien yritysten
Maaseutuohjelman yritystuet. KEUKE rahoitusinfo Krapi
Maaseutuohjelman yritystuet KEUKE rahoitusinfo 24.4.2019 Krapi Yleistä 1/2 Maaseutuohjelman rahoitusta sekä ELYkeskusten että Leader-ryhmien kautta molemmilla samat säädökset Leader-ryhmät rahoittavat
Maaseudun yritystuet. Maaseudun kehittämisohjelma Investointituki Perustamistuki. Nurmes Tapani Mikkonen
Maaseudun yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Investointituki Perustamistuki Nurmes 8.11.2018 Maaseuturahoituksen tavoitteet Monipuolistaa, uudistaa, lisätä maaseudun elinkeinotoimintaa Parantaa
Manner-Suomen maaseutuohjelma 2014 2020 yritystuet
Manner-Suomen maaseutuohjelma 2014 2020 yritystuet Varsinais-Suomen ELY-keskus Sivu 1 Yleistä tuesta Maaseutualueella toimiville Manner-Suomen maaseutuohjelman tavoitteita edistäville pienille (alle 50
Leaderrahoituksen. yritystuet
Leaderrahoituksen yritystuet Millainen yritys voi saada leader - tukea Yrityksellä on oltava edellytykset kannattavaan liiketoimintaan Yritystoiminta on päätoimista ja ammattimaista yrityksen on annettava
Ajankohtaista ELY- keskuksen yritysrahoituksesta. Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus
Ajankohtaista ELY- keskuksen yritysrahoituksesta Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus 16.2.2015 Muutoksia 2014 à Säädösmuutokset Aluekehityslainsäädäntö Yritystukisäädökset Maaseudun
Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet
Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Asiantuntija Kalevi Hiivala Sivu 1 19.2.2015 Esityksen sisältö Yleistä maaseudun yritystuesta Investointituki Perustamistuki Valintakriteerit Hakeminen
Maaseutuohjelman yritystuet Uudenmaan ELY-keskus
Maaseutuohjelman 2014-2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Investointituki Yritystoiminnan kehittämisen/aloittamisen kannalta tarpeellisen ja kannattavan investoinnin hankintaan Tuotantotilat/rakennukset
Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet
Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Yleistä maaseudun yritystuesta 1/2 Perustuu maaseudun kehittämistä koskevaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen
Manner-Suomen maaseutuohjelma 2014 2020 yritystuet
Manner-Suomen maaseutuohjelma 2014 2020 yritystuet Perustamistuki Varsinais-Suomen ELY-keskus Sivu 1 Perustamistuki (Komission asetus (EU) N:o 702/2014 maa- ja metsätalousalan ryhmäpoikkeusasetus ) tarkoitettu
Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet ja yritysryhmät Rahoitusinfo virran Sali. Asiantuntija Kalevi Hiivala
Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet ja yritysryhmät Rahoitusinfo 24.8.2016 10-virran Sali Asiantuntija Kalevi Hiivala Sivu 1 25.8.2016 Sivu 2 25.8.2016 Yritystukea voi hakea vähintään 18-vuotias
Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet
Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Paltamo 10.2.2015 Yleistä maaseudun yritystuesta Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla. Yritysten perustamista ja investointeja
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet IsoValkeinen 31.3.2015 1 Pekka Stjerna Yleistä maaseudun yritystuesta Maaseudun yritystukea haetaan ELY-keskuksista ja Leaderryhmien kautta
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukainen yritysrahoitus ohjelmakaudella
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukainen yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Älykäs ja osallistava kasvu maaseutualueilla: Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Sivu 1 16.5.2014
Hakijan ohje koskien 11.5 alkavaa yritys- ja hanketukien hakua
Hakijan ohje koskien 11.5 alkavaa yritys- ja hanketukien hakua Haettavilla hankkeilla tuetaan Manner-Suomen maaseutuohjelman, Lapin alueellisen maaseudun kehittämisstrategian sekä Lapin maakuntaohjelman
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maatalousalan ja maaseudun yritysrahoituksen pääperiaatteet
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maatalousalan ja maaseudun yritysrahoituksen pääperiaatteet Sysmä 10.12.2015 Kari Palvaila, Hämeen ELY-keskus Sivu 1 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet
Laihia 1.9.2015 Matti Jaskari
Laihia 1.9.2015 Matti Jaskari Leader YHYRES Leader-toiminta on Euroopan laajuinen verkosto. Suomessa 54 Leader-ryhmää, koko Euroopassa yli 3000. Leader YHYRES toiminta-alue: Isokyrö, Laihia, Vaasan Vähäkyrö
Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015
Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015 Faktaa Mansikasta Yhdistyksen johtavana ajatuksena toimia maaseutualueiden elinvoimaisuuden puolesta Yhdistyksen toimialue Sisä-Savo, Leppävirta, Varkauden
Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020
Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maatilayritysten ja maaseudun pienyritysten yritysrahoitus Yrityksen investointituki Janakkala 2.3.2015 Kari Palvaila, rahoitusasiantuntija Hämeen ELY-keskus
PERUSTAMISTUKI Perustamistuki yritystoiminnan aloittamiseen maaseutualueilla
PERUSTAMISTUKI Perustamistuki yritystoiminnan aloittamiseen maaseutualueilla Janakkala 2.3.2015 Kari Palvaila, Rahoitusasiantuntija Hämeen ELY-keskus Sivu 1 1.3.2015 Esityksen sisältö Oikeusperusta Liiketoimintasuunnitelma
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maatilayritysten ja maaseudun pienyritysten yritysrahoitus Yrityksen investointituki Riihimäki 1.9.2015 Kari Palvaila, rahoitusasiantuntija Hämeen ELY-keskus
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman yritysrahoitus elintarvikealan investointeihin
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 yritysrahoitus elintarvikealan investointeihin Salo 27.9.2016 Toimialapäällikkö Markku Alm Sivu 1 Esityksen sisältö Maaseudun yritysrahoitus investointeihin
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen
Pilkepäivä Airport Hotel 10.12.2014. Maaseutuohjelman Yritystuet uudelle ohjelmakaudelle v. 2014-2020. Asiantuntija Kalevi Hiivala POP ELY.
Pilkepäivä Airport Hotel 10.12.2014 Maaseutuohjelman Yritystuet uudelle ohjelmakaudelle v. 2014-2020 Asiantuntija Kalevi Hiivala POP ELY Sivu 1 Yritystukitoimenpiteiden valmistelun tilanne ohjelma-asiakirjaa
Toiminta-alue. Heinävesi Enonkoski Savonlinnan maaseutualueet
Piällysmies Toiminta-alue Heinävesi Enonkoski Savonlinnan maaseutualueet Savonlinnan keskusta ei ole LEADER -aluetta Tukimuodot ohjelmakaudella 2014-2020 1. Yrityksen perustamistuki 2. Investointien toteutettavuusselvitykset
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Panu Kässi Keski-Suomen ELY-keskus 11.6.2015 Sivu 1 Mikä muuttui yritystuissa? Yrityksen käynnistystuki poistui Yrityksen kehittämistuki
Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi
on Rahoitusta Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta. Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä
Maaseudun yritystuet (teknologia yritykset) Iisalmi
Maaseudun yritystuet (teknologia yritykset) Iisalmi 22.11.2016 Yleistä maaseudun yritystuesta Pohjois-Savossa maaseutualuetta kaikki muu paitsi Kuopion ja Varkauden keskusta-alueet Tukea haetaan sähköisesti
Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa
Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa 12.5.2015 Yritys-Suomi palvelut yhteinen roadmap Perustmisneuvon ta - TE-toimisto - Elinkeinoyhtiöt - ProAgria Koulutus Yrittäjäkurssit Oma Yritys-
Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Yritystuet
Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet 1 Yritystuet / yleistä Tukea voidaan myöntää päätoimiseen yrittäjyyteen - pääasiallinen toimeentulo ainakin yhdelle yrittäjälle tai työntekijälle Yrityksellä
Energiailta Salo lot Campus
Energiailta Salo lot Campus 9.4.2019 Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus Sivu 1 MAASEUTUOHJELMAN 2014-2020 MUKAINEN RAHOITUS UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINNEILLE 1A. MAASEUDUN YRITYSTUKI
Mahdollisuuksien maaseutu Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella
Mahdollisuuksien maaseutu Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Seutupäivä 22.5.2017 Jukka Saarni Kaakkois-Suomen ELY-keskus Sivu 1 Maaseutuohjelma rahoitus ja tavoitteita
Perustamistuki. Uudenmaan ELY-keskus. Tony Lassas
Perustamistuki Uudenmaan ELY-keskus Tony Lassas 17.4.2019 Yrityksen perustamistuella tuettava toiminta Yrityksen perustamistukea voidaan myöntää aloittavan yrittäjän ensimmäisen uuden yrityksen käynnistämiseen
Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti
Leaderistä rahoitusta Karkkila Lohja Salo Vihti Leader-toiminta Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta
Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020
Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Biotalous Pirkanmaalla 27.1.2015 Anne Värilä Maaseudun kehittämisen ohjelmavastaava Pirkanmaan ELY-keskus Alueelliset kehittämistoimenpiteet Koulutus
Ideasta totta Vaala Pirjo Oikarinen
Ideasta totta Vaala 17.3.2015 Pirjo Oikarinen Perustietoa Leaderista Kainuussa 2 ryhmää Oulujärvi LEADER: Paltamo, Puolanka, Vaala, Kajaanin maaseutualueet Elävä Kainuu LEADER: Hyrynsalmi, Kuhmo, Ristijärvi,
Kuvaus maaseutuohjelman yritystuen suuntaamisesta Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella
1.1.2017 Kuvaus maaseutuohjelman yritystuen suuntaamisesta 2014-2020 Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 mahdollistaa yritysten tukemista maaseudulla.
Yritystukien ajankohtaiset. Neuvottelupäivät 12.4.2016 Reijo Martikainen
Yritystukien ajankohtaiset Neuvottelupäivät 12.4.2016 Reijo Martikainen Yritystukipäätökset Tehty 332 päätöstä, tukea myönnetty noin 23 m Näistä Leader-päätöksiä 90 kpl ja 1,9 m 297 investointitukea 29
LEADER- YRITYSTUET YLÄ-SAVOSSA
LEADER- YRITYSTUET YLÄ-SAVOSSA RAHOITUSKAUDELLA 2014-2020 Minna Partanen, hanketyöntekijä minna.partanen@ylasavonveturi.fi, p. 040 760 7173 Leader-ryhmäsi: Ylä-Savon Veturi ry, Antinkatu 10, 74120 IISALMI
Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella
Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella Yläkemijoki 26.3.2013 Sivu 1 28.3.2013 Mihin voi saada julkista tukea? Koulutukseen; maaseutuyrittäjien koulutus ja maaseudun asukkaiden koulutus Tiedottamiseen
Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet
Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet BIOKAASU JA BIODIESEL Uusia mahdollisuuksia maatalouteen - seminaari 15.11.2007 Juha S. Niemelä Keski-Suomen TE-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma
Yhdessä enemmän Yritysrahoituksen mahdollisuudet. Lappeenranta Kouvola Riikka Huhtanen
Yhdessä enemmän Yritysrahoituksen mahdollisuudet Lappeenranta 11.3.2016 Kouvola 15.3.2016 Riikka Huhtanen Maaseudun yritystuen tavoitteita Monipuolistetaan maaseudun elinkeinoja ja parannetaan työllisyyttä
AJANKOHTAISTA MAATALOUSALAN JA MAASEUDUN YRITYSTUISTA Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Riihimäki 1.9.
AJANKOHTAISTA MAATALOUSALAN JA MAASEUDUN YRITYSTUISTA Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Riihimäki 1.9.2015 Kari Palvaila Hämeen ELY-keskus Sivu 1 Eurooppa 2020
Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla! Pauli Tervonen Kainuun ELY-keskus
Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla! Pauli Tervonen Kainuun ELY-keskus 16.5.2017 Yrittäjä tai sellaiseksi aikova! Maaseudun yritystukiin kannattaa tutustua. Ne tarjoavat mahdollisuuksia
Maaseutuohjelman yritystuet
Maaseutuohjelman 2014-2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Siina Viskari Sivu 1 Maaseudun yritystuki kannattavan ja työllistävän yritystoiminnan edistämiseksi maaseutualueella haetaan ELY-keskuksista tai
Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013
Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus myöntänyt noin 36 milj. julkista tukea (EU+valtio), josta Yritystukiin 52 % Keskeisimmät toimialat metalli, elintarvikkeiden jatkojalostus,
Yritysrahoituksen mahdollisuudet. Savitaipale Riikka Huhtanen
Yritysrahoituksen mahdollisuudet Savitaipale 1.9.2016 Riikka Huhtanen Mitä maaseudun yritystuki on käytännössä? Tässä yksi esimerkki: US Wood Oy (youtube) Lisää käytännön esimerkkejä osoitteessa www.kaakonkantri.fi
Maaseutuohjelman yritystuet
Maaseutuohjelman 2014-2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Yritystoiminnan edistäminen maaseutuohjelmassa Yritysten rahoitus - Investointituki, perustamistuki, kokeilu, yritysryhmän kehittämistuki,
Maaseutuohjelman yritystuet
Maaseutuohjelman 2014-2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 ELY-keskuksen rahoitus pk-yrityksille Team Finland Yritysten kehittämispalvelut (Hämeen ELY-keskus) Kehittämisavustus + ÄRM/ERM + TF-tuki
Tukea yrityksille Maaseuturahastosta
Tukea yrityksille 2014-2020 Maaseuturahastosta Ykkösakseli ry lyhyesti Leader-ryhmä alueella Karkkila, Lohja, Salo, Vihti Alueella maaseutualueen asukasmäärä vajaa 140 000 Hallitus käsittelee hankkeet
Maaseuturahaston toimenpiteet ja Satakunnan alueelliset painopisteet
Maaseuturahaston toimenpiteet ja Satakunnan alueelliset painopisteet 2014-2020 Rahoitusinfo Noormarkun klubi 12.2.2015 Satakunnan ELY-keskus, Maaseutuyksikkö, Timo Pukkila 11.2.2015 1 Esityksen sisältö
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 yritysrahoitus investointeihin
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 yritysrahoitus investointeihin Paimio 9.6.2015 Toimialapäällikkö Markku Alm Sivu 1 Esityksen sisältö Maaseudun yritysrahoitus investointeihin ohjelmakaudella
ELY-keskus rahoittajana. Yrityksen kehittämisavustus. 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija
ELY-keskus rahoittajana Yrityksen kehittämisavustus 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija Yhteinen Itä-Suomen yritysrahoitusstrategia Yritysrahoitusstrategialla tarkennetaan hankevalintakriteereitä
Maaseudun yritystuet
Maaseudun yritystuet Yritystuet ja kehittämishanketyypit Yritystuet Hanketuet Kehittämistuki -toimintaedellytykset / aloitettava - yritysryhmähanke - muu kehittäminen Käynnistystuki Yleishyödyllinen kehittämishanke
Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Maaseutuohjelma vesistökunnostusten rahoituslähteenä Vesistökunnostusverkoston seminaari 7.6.2016 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Pisara, Retkisatamat Geopark kuntoon, Kivijärven venereitti, Rauhan
Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys
Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu ry ja Leader-rahoitus Linnaseutu ry ja Leader-rahoitus Linnaseutu toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa Myöntää rahoituksia
2017/TR. Ideat lentoon, investoinnit käyntiin
2017/TR Ideat lentoon, investoinnit käyntiin Tukimuodot Yrityksen investointituki, tukitaso 20 30% Rakennuksen, rakenteen tai rakennelman rakentaminen, laajentaminen, korjaaminen tai hankkiminen Uusien
Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020
Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020 Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Mikä maaseutuohjelma? Osaksi EU:n rahoittama kehittämisohjelma, EU osuus tulee maaseuturahastosta - On toteutettu
Yleistä maaseutuohjelmasta
Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseuturahoituksen uudet tuulet Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.2016 Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1
Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi
Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi Manner-Suomen maaseutuohjelman maaseudun kehittämistukien haut Alustava aikataulun mukaan haut alkavat vaiheittain keväällä Kaikkien tukimuotojen
Koillismaan Leader ry. Toiminnanjohtaja Pirjo Jaakkonen
Koillismaan Leader ry Toiminnanjohtaja Pirjo Jaakkonen 1 on Rahoitusta Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta. Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta
Maaseutuohjelman yritystukien suuntaaminen Keski-Suomessa ohjelmakaudella Yritystuki-info Ulla Mehto-Hämäläinen
Maaseutuohjelman yritystukien suuntaaminen Keski-Suomessa ohjelmakaudella 2014-2020 Yritystuki-info 11.6.2015 Ulla Mehto-Hämäläinen Sivu 1 27.5.2015 Yritystukien suuntaaminen Toteutetaan Manner-Suomen
Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella
Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella Matkailuyritysverkosto Myyntiä, markkinointia, edunvalvontaa 3.10.2013 Survon kartano Ulla Mehto-Hämäläinen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Kehittämisohjelmasta
TUKENA JA RAHOITAJANA
ELY-KESKUS MATKAI LUYRI TTÄJÄN TUKENA JA RAHOITAJANA 22.09.2010 2010 Lisää viraston Paul a Nordenswan nimi, tekijän nimi ja osasto 21.9.2010 1 Avustusten myöntäminen yrityksille Kansalliset rahat EAKR-rahat=
Hämeen ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pk-yrityksille
Hämeen ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pk-yrityksille BUUSTIa kasvuun rahoituksesta 17.2.2016 Teea Lyytikäinen, Hämeen ELY-keskus Esityksen aiheena Yritysten kehittämispalvelut Yrityksen kehittämisavustus
Maaseudun kehittämisen alueelliset ja paikalliset toimenpiteet
Maaseudun kehittämisen alueelliset ja paikalliset toimenpiteet Yhteistyöllä menestystä maaseudulle - vuoropuhelua uuden ohjelmakauden alussa Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Maa- ja metsätalousministeriö
Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen
Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen Tilannekatsaus Huhti-toukokuu 2016 Jyrki Pitkänen KASELY Maaseutupalvelut Maaseuturahoitus Kaakkois-Suomessa 2014-2020 Myöntökehys 2014-2020
Rahoitusmahdollisuudet elintarvikealan mikro- ja pk-yrittäjille
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007 2013 ja sitä tarkentava Etelä-Savon maaseudun kehittämissuunnitelma 2007-2013 Rahoitusmahdollisuudet elintarvikealan mikro- ja pk-yrittäjille Elintarvikealan
Rahoitus ja kehittäminen
Rahoitus ja kehittäminen Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 5.4.2018 1 Yritysten kehittämispalvelut 2 Analyysi Tavoitteena on aktivoida pk-yritystä suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen kehittämistoimintaan.
Leader-rahoitus. Yritysten ja yhdistysten info 2015
Leader-rahoitus Yritysten ja yhdistysten info 2015 Mitä Leader on? Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta
Sopimus yhteensovituksesta
Lapin E-ks s 1 1. 02. 2015 Sopimus yhteensovituksesta Lapin ELY- keskus ja Lapin Leader- ryhmät 4.2.2015 1 YHTEISTYÖSPIMUS 04.02.2015 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2014-2020 toteutetaan koko
Maaseutuohjelman yritystuet Leader
Leader 2014-2020 Maaseutuohjelman yritystuet Leader Rahoitustuki- ja neuvontainfo, Nurmijärvi 3.3.2015 Esko Pietari, EMO ry Mitä on Leader-toiminta? Leader-ryhmät Yritystuet Tuen hakeminen Mitä on Leader-toiminta?
Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014
Viisari Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari 2007-2013 RAHOITUKSESTA -Ohjelmakaudelle 2007-2013 indikatiivinen rahoituskehys julkinen raha 5 mio euroa, yksityinen arvio 2,6 mio euroa -Rahoitusjakauma:
Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020
Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Valtakunnalliset museopäivät Lappeenranta 19.5.2015 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus .Salpapolku, Parikkalan
Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö
Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011 Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö 1 Milj. 80 70 Maatalouden viljelijätuet Etelä-Savossa (kunnat
Hakijan ohje koskien vuoden 2015 hakuja
Hakijan ohje koskien vuoden 2015 hakuja Haettavilla hankkeilla tuetaan Manner-Suomen maaseutuohjelman, Lapin alueellisen maaseudun kehittämisstrategian sekä Lapin maakuntaohjelman tavoitteita. Tavoitteena
Tavoitteena edistää maatalousalan ja maaseutualueiden kehittymistä, työllisyyttä ja yritysten kilpailukykyä
Maaseudun yritystuet Tavoitteena edistää maatalousalan ja maaseutualueiden kehittymistä, työllisyyttä ja yritysten kilpailukykyä Maaseutualueella toimiville Manner-Suomen maaseutuohjelman tavoitteita edistäville
Maaseudun kehittäminen: Alueelliset ja paikalliset toimenpiteet
Maaseudun kehittäminen: Alueelliset ja paikalliset toimenpiteet Maa- ja metsätalousministeriö Sirpa Karjalainen Marianne Selkäinaho Juuso Kalliokoski Leena Anttila Sanna Sihvola Mahdollisuuksien i maaseutu
ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUPARLAMENTTI
ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUPARLAMENTTI Rahoitusmahdollisuudet mikroyrityksen sähköisen liiketoiminnan kehittämisessä Kuortanen 1.9.2009 Jarmo Kallio MIKROYRITYS Yritys joka työllistää alle 10 työntekijää
Maaseutuohjelman yritystuet
Maaseutuohjelman 2014-2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Maaseudun yritystuki kannattavan liiketoiminnan edellytykset omaavan, ja uusia työpaikkoja luovan yritystoiminnan edistämiseksi maaseutualueella
toiminta-aluettaan kehittämässä
toiminta-aluettaan kehittämässä Pirkan Helmi on Akaan, Pälkäneen, Urjalan ja Valkeakosken alueen Leaderryhmä perustettu vuonna 1999 rahoittanut Etelä-Pirkanmaalla hankkeita vuodesta 2001 lähtien ja yritystukia
Maaseudun kehittämisohjelman tilannekatsaus
Maaseudun kehittämisohjelman tilannekatsaus MYR 13.3.2015 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Sivu 1 16.3.2015 Työryhmät MYR asettanut kaksi työryhmää maaseudun kehittämisohjelman tueksi: biotalouden
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus syyskuu 2014 Sivu 1 Kokemukset ohjelmakaudesta 2007-2013 Pohjois-Karjalan elintarvikeala Maaseuturahasto ylivoimaisesti suurin toimialan julkinen rahoittaja
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Aluekehittämisen ajankohtaiskiertue Huhtikuu 2015 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 13.4.2015 MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA 2014-2020 * varojen