Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2016 2017 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa keskiviikkona 20.1.2016 klo 17.30
Nokianvirran koulussa järjestetään valinnaisaineilta keskiviikkona 20.1.2016. Illan aiheena ovat valinnaisaineet, niiden valinta sekä opiskelu Nokianvirran koulussa. Illan aikana vanhemmilla ja oppilailla on mahdollisuus: Tutustua eri valinnaisaineisiin luokissa Tavata valinnaisaineiden opettajia Saada tietoa eri valinnaisaineista Myös rehtori ja oppilaanohjaajat ovat tavattavissa ja opastavat tarvittaessa valinnaisaineisiin liittyvissä asioissa. Tervetuloa!
Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden, erityisesti taide- ja taitoaineiden, mukaan luettuna kotitalous, sekä haluttaessa aihekokonaisuuksien tietoja ja taitoja oppilaan valinnan mukaisesti. Valinnaisten aineiden tehtävä on myös antaa oppilaalle mahdollisuus syventää harrastuksiaan ja löytää uusia kiinnostuksen kohteita. Valinnaisten aineiden tulee tukea perusopetuksen tavoitteita. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004) Tämä vihkonen esittelee lyhyesti Nokianvirran koulun valinnaisainetarjonnan 8. luokalle tehtäviä valintoja varten. Tutustu huolella vihkosen sisältöön ja tee valintasi oman kiinnostuksesi mukaan. Valinnaisaineet ovat pääosin yksivuotisia. Kaksivuotisia valinnaisaineita ovat 8. luokalla alkavat kielet (B2-kielet), niiden opiskelua on siis jatkettava 9. luokalla. Valitse valinnaisaineet siten, että valinnaisten kokonaismäärä 8. luokalla on kahdeksan tuntia. Sinun täytyy valita myös kahdeksan tuntia varavalintaa. Mitä tahansa varavalintaa voidaan tarvita silloin, kun jokin varsinaisista valinnoista ei toteudu. Vähintään kaksi valinnoistasi tulee olla 2 vuosiviikkotunnin valintoja. Vuoden kuluttua valitset 9. luokalle 5 tuntia valinnaisaineita. Valittaviin kahdeksaan valinnaisainetuntiin sisältyvät 8. luokalla: - liikuntaluokan lisäliikunta 1 tunti/vuosi - musiikkiluokan musiikki 3 tuntia/vuosi sekä musiikkiluokan kuvataide 2 tuntia/vuosi - kuvataideluokan kuvataide 3 tuntia/vuosi sekä kuvataideluokan musiikki 1 tunti/vuosi - A2-kielen kolmesta tunnista yksi sisältyy kahdeksaan valinnaistuntiin, kaksi muuta tuntia ovat valintojen ulkopuolella (5. luokalla alkaneen kielen opiskelijoilla viikkotunteja on 8. ja 9. luokalla yhteensä 32). Tuntia 1 2 3 4 5 6 7 8 Perusluokka Perusluokka + A2 A2 Liikuntaluokka LIL Liikuntaluokka + A2 A2 LIL Kuvataideluokkalaiset KU KU KU MU Kuvataideluokkalaiset + A2 KU KU KU MU A2 Musiikkiluokkalaiset MU MU MU KU KU Musiikkiluokkalaiset + A2 MU MU MU KU KU A2
Jatko-opintoihin pyrittäessä voit 9. luokan yhteishaussa hyödyntää sellaisia valinnaisaineita, joita olet opiskellut vähintään kaksi vuosiviikkotuntia/vuosi ja saanut niistä arvosanan numeroin. Tietotekniikkaa ei oteta kuitenkaan huomioon jatko-opintoihin hakeuduttaessa. Yhden vuosiviikkotunnin valinnat arvioidaan hyväksytty/ hylätty periaatteella. Yhteishaussa lukion opiskelijavalinta tehdään pääosin lukuaineiden (sis. valinnaiset kielet) keskiarvon perusteella, erityistehtävän saaneisiin lukioihin voi saada lisäpisteitä myös muista valinnaisista opinnoista. Ammatillisen puolen pisteytyksessä huomioidaan myös taito- ja taideaineiden arvosanat (sekä yhteiset että valinnaiset). Lisätietoja valinnaisaineiden valintaan liittyvistä asioista voit kysellä: rehtorilta Harri Yli-Valkama puh. 050-3956452 oppilaanohjaajilta Pekka Tiitu puh. 050-3958954 Raimo Nylund puh. 050-3958959
1. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS... 7 DRA Draama... 7 LUO Luova kirjoittaminen... 8 SUO Suomi toisena kielenä lisäkurssi... 9 2. ENGLANTI... 10 ENC Learn to Communicate in English... 10 ENU Use your English... 11 3. RUOTSI... 12 RUR Rohkeasti ruotsiksi... 12 4. MATEMATIIKKA... 13 MAS Shakki... 13 5. KEMIA... 14 KEK Kemisti tutkii ja kokeilee... 14 6. FYSIIKKA... 15 FYT Tähtitiede... 15 7. BIOLOGIA... 16 BIL Luontoharrastus- ja tutkimuskurssi... 16 BIP Puutarhakurssi... 17 8. YHTEISKUNTAOPPI... 18 YTY Business kurssi... 18 9. MUSIIKKI... 19 MUB Musiikin tekemisen iloa soittaen ja laulaen... 19 10. KUVATAIDE... 20 KUT Kuvataide... 20 KUE Keramiikka... 21 KUV Nykytaide ja valokuvaus... 22 11. KOTITALOUS... 23 KOP Kotitalouden peruskurssi... 23 KON Nopeaa arkiruokaa... 24 12. TEKNINEN TYÖ... 25 TNL Tekninen työ laaja peruskurssi... 25 TNP Tekninen työ peruskurssi... 26 TNT Tekninen työ Teknologia/elektroniikka... 27 13. TEKSTIILITYÖ... 28 TSV Valinnainen tekstiilityö... 28 TST Tilkkutyöt... 29 TSKO Korut ja koristeet... 30 14. LIIKUNTA... 31 LIHT Liikunta harrastukseksi tytöille... 31 LILI Lisää liikuntaa liikuntaluokkalaisille... 32 LIM Lisää liikuntaa monipuolisesti/sekaryhmät... 33 LIP Lisää liikuntaa pojille... 34 LIR Retkeilykurssi/sekaryhmät... 35 LIT Lisää liikuntaa tytöille... 36 MUUT VALINNAISET AINEET... 37
15. RANSKA... 37 RAD Ranska B2... 37 16. SAKSA... 38 SAD Saksa B2... 38 17. VENÄJÄ... 39 VED Venäjä B2... 39 18. TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA... 40 TVP Digitaalisen median perusteet... 40 TVR Robottiohjelmointi... 41
1. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS DRA Draama Mihin oppiaineeseen DRA liittyy? Äidinkieli ja kirjallisuus Laajuus Tavoitteet Sisältö Kaksi vuosiviikkotuntia Jos haluat rohkaistua esiintyjänä, kehittyä näyttelijänä, unohtaa kirjat ja toimia porukalla rennosti iloisissa tunnelmissa, draaman opiskelu vastaa tavoitteisiisi. Harjoitellaan näyttelemistä pareittain, ryhmässä, improvisoiden, eläytyen, kokonaisvaltaisesti näytellen tai keskittyen yhteen osaalueeseen (puhetavat, ilmeet, kehonkieli ). Suunnitellaan ja toteutetaan oikeita draamateoksia näytelmä, kuunnelma, elokuva Työtavat Arviointi Toiminta! Numeroarviointi
LUO Luova kirjoittaminen Mihin oppiaineeseen LUO liittyy? Äidinkieli ja kirjallisuus Yksi vuosiviikkotunti Rakastatko kirjoittamista? Tykkäätkö keksiä juttuja? Haluaisitko kenties kirjoittaa tulevassa ammatissasi tai huvin vuoksi? Olet tervetullut tälle kurssille, olit sitten nelosen tai kympin kirjoittaja. Opit ajattelemaan luovemmin, kehityt kirjoittajana ja innostut lisää kirjoittamisesta. Ideoidaan ja kirjoitetaan erilaisia tekstejä yksin ja yhdessä. Novelli, elokuvan käsikirjoitusta, biisin suomennos, sarjakuvan tekstitys, hatusta keksitty päiväkirja tässä vain pieni osa innostavasta valikoimasta, jonka pariin pääset paineettomassa ympäristössä, sillä kurssia ei arvioida numeroin. Yksilö-, pari- ja ryhmätyötä. Hyväksytty/Hylätty
SUO Suomi toisena kielenä lisäkurssi Mihin oppiaineiseen SUO liittyy? Äidinkieli ja kirjallisuus Yksi vuosiviikkotunti Kenelle kurssi on tarkoitettu? Kaikille S2-oppilaille Suomen kielen ymmärtämisen sekä kirjallisten taitojen kehittäminen. Harjoitellaan luetun ymmärtämistä ja kirjoittamista. Tehdään harjoituksia, jotka auttavat kokeisiin lukemiseen ja koevastausten kirjoittamiseen. Opiskellaan myös paljon uutta sanastoa. Ohjattua yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelyä. Hyväksytty/Hylätty
2. ENGLANTI ENC Learn to Communicate in English Mihin aineeseen ENC liittyy? Englannin kieli Yksi vuosiviikkotunti Kehittää oppilaan suullista ja kirjallista kielitaitoa sekä englannin kuuntelutaitoja. Kurssi on tarkoitettu jo hyvät englannin perustaidot osaaville. Kurssilla tehdään englanniksi erilaisia suullisia ja kirjallisia kommunikatiivisia harjoituksia sekä kuunteluharjoituksia. Pääpaino on suullisissa harjoituksissa, mutta lisänä on myös kirjallisia- ja kuunteluharjoituksia. Pääasiassa pari- ja pienryhmätyöskentely suullisesti ja eri aiheista kertominen ja puhuminen englanniksi. Lisäksi myös itsensä ilmaisemista kirjallisesti englanniksi ja erityyppisiä kuunteluharjoituksia ja kuullunymmärtämiseen reagointiharjoituksia. Hyväksytty/Hylätty
ENU Use your English Mihin oppiaineeseen ENU liittyy? Englannin kieli Yksi vuosiviikkotunti Parantaa kielen perusasioiden hallintaa kielen eri osa-alueilla Kurssilla kehitetään oppilaiden taitoja kuuntelemisessa, lukemisessa, kirjoittamisessa sekä puhumisessa. Ohjattu pari-, pienryhmä- ja itsenäinen työskentely Hyväksytty/Hylätty
3. RUOTSI RUR Rohkeasti ruotsiksi Mihin oppiaineeseen RUR liittyy? Ruotsin kieli Yksi vuosiviikkotunti Parantaa ruotsin kielen eri osa-alueiden hallintaa, suullisen ja kirjallisen kielitaidon rohkea käyttö erilaisissa käytännön tilanteissa Kurssi painottuu jo hankitun kielitaidon aktivoimiseen. Harjoittelet ruotsin kielellä selviytymistä eri puhetilanteissa. Harjaannut ymmärtämään toisten tuottamaa puhetta ja puhut itse rohkeasti ruotsia. Opit myös kirjoittamaan ruotsiksi lyhyitä viestejä, kortteja ja kirjeitä. Samalla kertaat ja syvennät kieliopin osaamistasi. Ohjatut pari- ja pienryhmäkeskustelut, leikinomaiset harjoitukset, kuuntelutehtävät, kielistudiotyöskentely, pienehköt kirjallisen ilmaisun tehtävät, tietokoneohjelmien hyödyntäminen Hyväksytty/Hylätty
4. MATEMATIIKKA MAS Shakki Mihin oppiaineeseen MAS liittyy? Matematiikka Yksi vuosiviikkotunti Opitaan keskittymiskykyä sekä ajattelemaan asioita eri näkökulmista. Opitaan shakkiin olennaisesti kuuluva hillitty käytös, shakin säännöt, termistö, normaali avaustapa, peliin liittyvä monimuotoinen strategia ja loppupelitaitoja. Opitaan shakkimerkintä ja pystytään seuraamaan shakkipelejä kirjallisista lähteistä. Saadaan elinikäinen harrastus. Opetellaan siirrot, nappuloiden arvosuhteet sekä oikeaoppinen pelin avaus. Opetellaan keskipelin strategioita mm. kiinnitys, haarukointi, paljastus, uhraus ja pattipuolustus. Opetellaan realisoimaan saavutettu etu eli voittopelin voittaminen. Ratkaistaan shakkitehtäviä, harjoitellaan vastustajan kanssa annetuista tilanteista pelaamista. Pelataan harjoituspelejä muiden kurssilaisten kanssa. Pelataan kurssin sisäisiä ranking-pelejä ja kurssiturnaus. Hyväksytty/Hylätty
5. KEMIA KEK Kemisti tutkii ja kokeilee Mihin oppiaineeseen KEK liittyy? Kemia Kurssin toteutus: Yksi vuosiviikkotunti Herättää mielenkiintoa ja harrastusta kemian opiskeluun. Oppia turvallista ja päämäärätietoista laboratoriotyöskentelyä. Syventää kemian tietoja ja taitoja, myös jatko-opintoja varten. Kurssilla voidaan käsitellä mm. seuraavia aiheita: liuosten kemia, elintarvikkeiden kemia, synteesit, muovien kemia, sähkökemia, veden kemia, paperin kemia, ainemäärän käsite ja laskut. Pääpaino on pari- ja ryhmätyöskentelynä tehtävissä kokeellisissa töissä ja niiden kirjallisessa raportoinnissa Syksyllä tai keväällä 2 tuntia viikossa Hyväksytty/Hylätty
6. FYSIIKKA FYT Tähtitiede Mihin oppiaineeseen FYT liittyy? Fysiikka Yksi vuosiviikkotunti Oppia ymmärtää maailmankaikkeuden synty ja siihen liittyvät ilmiöt. Tutustua maailmankaikkeuden historiaan ja pohtia sen tulevaisuutta. Ymmärtää maailmankaikkeuden rakenne ja siellä vallitsevat ilmiöt. Tutustua moderniin fysiikkaan ja sen vaikutuksiin ympäröivässä maailmankaikkeudessa. Tutustua havaintovälineiden (kaukoputki, kiikari, silmät) käyttöön ja tehdä omakohtaisia havaintoja mielenkiintoisista taivaankappaleista. Tutkitaan erilaisten lähteiden avulla maailmankaikkeuden syntyä, historiaa ja tulevaisuutta. Tutustutaan tähtien elinkaareen ja erilaisiin tähtijärjestelmiin. Käsitellään mustia aukkoja ja niihin liittyviä fysikaalisia ilmiöitä. Kurssi sopii hyvin jatkoksi kahdeksannen luokan kurssille, mutta halutessaan kurssille voi osallistua myös ilman pohjatietoja. Erilaisten tutkimusten tekeminen käyttämällä hyväksi tietokoneella toimivia tähtisimulaattoreita, uusimpia tiedelehtiä sekä internetiä. Harjoitellaan havaintovälineiden käyttöä ja pidetään henkilökohtaista havaintopäiväkirjaa havaituista yötaivaan kohteista. Vierailu Kaupissa sijaitsevaan tähtitorniin. Hyväksytty/Hylätty
7. BIOLOGIA BIL Luontoharrastus- ja tutkimuskurssi Mihin oppiaineeseen BIL liittyy? Biologia Yksi vuosiviikkotunti Tutustua erilaisiin luontoharrastuksiin ja luonnontieteellisen tutkimuksen tekoon. Tutustutaan erilaisiin luontoharrastuksiin mahdollisuuksien mukaan myös maastossa. Perehdytään luonnontieteelliseen tutkimukseen ja tehdään koulun lähiympäristöön liittyviä pienimuotoisia tutkimuksia. Työtavat vaihtelevat opettajajohtoisesta pari- ja yksilötyöskentelyyn niin maastossa kuin luokkatilassa. Hyväksytty/hylätty
BIP Puutarhakurssi Mihin oppiaineeseen BIP liittyy? Biologia Yksi vuosiviikkotunti Tutustua kasvihuoneviljelyyn ja puutarhanhoitoon. Puutarhakasvien viljely kavihuoneessa. Eri kasvilajin, niiden erityisominaisuudet, kasvupaikkavaatimukset, hoitomenetelmät, pihanhoito ja pihasuunnittelu. Työtavat vaihtelevat opettajajohtoisesta pari- ja yksilötyöskentelyyn niin maastossa kuin luokkatilassa. Hyväksytty/Hylätty
8. YHTEISKUNTAOPPI YTY Business kurssi Mihin aineeseen YTY liittyy? Yhteiskuntaoppi Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssin tavoitteena on virittää oppilaissa sisäinen yrittäjyys. Tavoitteena on tutustua yritystoimintaan ja yrittäjän arkeen. Opimme johtajuutta, markkinointia, myyntiä ja yhteistoimintaa. Toiminnallisten harjoitusten avulla opimme mitä käsite sisäinen yrittäjyys tarkoittaa. Käsittelemme työelämään ja yrittäjyyteen liittyviä aiheita. Valmistamme kotisivut yritykselle ja toimimme eri tehtävissä harjoitusyrityksissä. Kurssilla perehdymme yrittäjyyteen harjoitusyrityksen toiminnan avulla. Kurssilla perustamme harjoitusyrityksen, jonka toimintaa oppilaat suunnittelevat ja toteuttavat oman ideointinsa mukaisesti. Yritysvierailujen kautta tutustumme työelämään. Numeroarviointi Tulosta työn mukaan! Yrityksen tuotto oppilaille! Omatoimisuutta, luovuutta, yritteliäisyyttä ja yhteistyötä!
9. MUSIIKKI MUB laulaen Musiikin tekemisen iloa soittaen ja Mihin oppiaineeseen MUB liittyy? Musiikki Kenelle kurssi on tarkoitettu? Kurssin valinnan edellytyksenä on jonkin soittimen (piano, kitara, basso tai rummut) perustaitojen hallinta tai solistisen laulamisen kyky Kurssin toteutus: Yksi vuosiviikkotunti Käymme läpi bändisoittoharjoittelun periaatteita, harjoittelemme monipuolista musiikkimateriaalia ja tutustumme mahdollisuuksien mukaan myös tietokoneen hyödyntämiseen biisien tekemisessä. Syksyllä tai keväällä 2 tuntia viikossa Hyväksytty/Hylätty
10. KUVATAIDE KUT Kuvataide Mihin oppiaineeseen KUT liittyy? Kuvataide Kaksi vuosiviikkotuntia Kuvallisten taitojen kehittäminen monipuolisten tehtävien avulla. Omien ajatusten ja mielikuvien ilmaiseminen. Taiteen tuntemuksen ja luovuuden lisääminen. Taiteen tuntemusta ja tulkintaa, ympäristöestetiikkaa, muotoilua, tilaa sekä graafista suunnittelua. Kuvallista työskentelyä monipuolisesti eri tekniikoilla mm. piirustus, maalaus, grafiikka, kolmiulotteinen. Luovaa työskentelyä prosessimaisesti. Numeroarviointi
KUE Keramiikka Mihin oppiaineeseen KUE liittyy? Kuvataide Yksi vuosiviikkotunti Tutustuminen keramiikkaan ja työskentely erilaisilla saventyöstötekniikoilla. Kolmiulotteisuuden ja muototajun kehittäminen. Tutustutaan oman työskentelyn avulla muotoiluprosessiin, erilaisiin savimateriaaleihin ja käyttötarkoituksiin sekä käyttö- ja kauneusarvojen merkitykseen muotoilussa. Tehdään mm. puna- ja valkosavesta käsin rakentaen ja dreijaten sekä esim. kipsimuottia hyödyntäen erilaisia töitä. Pintakäsittelytapoina engobet, oksidit ja lasitteet. Kehitetään omia ideoita monipuolisten esimerkkien ja tehtävien avulla. Tehdään veistosmaisia töitä, mutta myös astioita, hahmoja, kylttejä, laattoja jne. Hyväksytty/Hylätty
KUV Nykytaide ja valokuvaus Mihin oppiaineeseen KUV liittyy? Kuvataide Yksi vuosiviikkotunti Kuvailmaisun syventäminen valokuvauksen ja muiden nykytaiteen tekniikoiden keinoin. Kokeileva ote kuvataiteelliseen työskentelyyn. Tutustutaan 2000-luvun taiteeseen. Opetellaan eri tekniikoiden yhdistämistä samaan teokseen esim. valokuva ja maalaus. Työskentelyssä kokeillaan monipuolisesti eri nykytaiteen tekniikoita kuten valokuvausta, maalausta, animointia, rakentelua ja ympäristötaiteen menetelmiä jne. Hyväksytty/Hylätty
11. KOTITALOUS KOP Kotitalouden peruskurssi Mihin oppiaineeseen KOP liittyy? Kotitalous Kaksi vuosiviikkotuntia Syventää 7. luokan kotitaloudessa opittuja tietoja ja taitoja. Antaa varmuutta käytännön töiden tekemiseen. Oppilas oppii suunnittelemaan omaa työskentelyään, osaa tehdä arjen valintoja ja oppii vastuullisuutta. Harjaannuttaa ruoanvalmistuksen ja leivonnan taitoja, lisätä elintarvikkeiden tuntemusta, tutustuttaa tavallisimpiin erityisruokavalioihin ja suomalaiseen ruokaperinteeseen. Opettaa vastuullista ja ympäristöystävällistä kuluttamista. Yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelyä. Mahdollisuuksien mukaan opintokäyntejä. Numeroarviointi
KON Nopeaa arkiruokaa Mihin oppiaineeseen KON liittyy? Kotitalous Yksi vuosiviikkotunti Oppia valmistamaan helppoa ja nopeaa kotiruokaa ja maukkaita välipaloja. Puolivalmisteiden hyödyntäminen ruoanvalmistuksessa, monipuolisten aterioiden suunnitteleminen ja valmistaminen. Yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelyä. Hyväksytty/Hylätty
12. TEKNINEN TYÖ TNL Tekninen työ laaja peruskurssi Mihin oppiaineeseen TNL liittyy? Tekninen työ Neljä vuosiviikkotuntia Kurssin tavoitteena on kehittää monipuolisesti teknistä tietämystä ja osaamista. Tavoitteena on kannustaa oppilasta sisäiseen yrittäjyyteen, luovaan ja vastuulliseen toimintaan sekä oppia toimimaan ryhmän jäsenenä yhteisprojekteissa. Kurssin opetus muodostuu neljästä aihealueesta puutyö, metallityö, sähkö- ja elektroniikkatyö sekä koneoppi. Kurssilla opiskellaan turvallista työvälineiden ja työstökoneiden käyttötekniikkaa. Kurssilla perehdytään monipuolisesti erilaisiin valmistustekniikoihin ja materiaaleihin. Kurssilla oppilaat valmistavat oppilastöitä pääsääntöisesti omien ideoiden ja suunnitelmien pohjalta. Kurssin laajuus antaa mahdollisuuden syventyä perusteellisemmin eri aihealueisiin. Numeroarviointi. Arvioinnin perustana on työprosessi kokonaisuudessaan. Vaikuttavina tekijöinä ideointi, luovuus, valmistustekniikoiden hallinta, tuotteen toimivuus ja muotoilu, työn laatu ja oppilaan ahkeruus sekä yhteisprojektin osalta myös yhteistoiminta ryhmän jäsenenä.
TNP Tekninen työ peruskurssi Mihin oppiaineeseen TNP kuuluu? Tekninen työ Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssin tavoitteena on kehittää teknistä tietämystä ja osaamistaan sekä antaa oppilaille perustiedot jatko-opinnoille ja harrastustoiminnalle teknisellä alalla. Tavoitteena on kannustaa oppilasta sisäiseen yrittäjyyteen ja luovaan työskentelyyn. Kurssilla opiskellaan ja harjoitellaan puutyö-, metallityö-, sähkö- ja elektroniikkatyöaihealueita. Kurssilla opiskellaan turvallista työvälineiden ja työstökoneiden käyttötekniikkaa, tutustutaan erilaisiin valmistustapoihin ja tekniikoihin. Kurssilla valmistetaan oppilastöitä pääsääntöisesti oppilaan oman ideoinnin ja suunnittelun pohjalta. Numeroarviointi. Vaikuttavina tekijöinä ideointi, luovuus, valmistustekniikan hallinta, tuotteen toimivuus, työn laatu ja oppilaan ahkeruus
TNT Tekninen työ Teknologia/elektroniikka Mihin aineeseen TNT liittyy? Tekninen työ Kaksi vuosiviikkotuntia Tavoitteena on oppia monipuolisesti teknisen työn perusteita ja oppia soveltamaan elektroniikkaa erilaisissa kohteissa. Kurssin tavoitteena on rakentaa jokin laite ja liittää siihen elektroniikan avulla erilaisia toimintoja. Tavoitteena on oppia projektin avulla yhteistoimintaa. Kurssilla opiskellaan monipuolisesti teknisen työn aiheita. Elektroniikka on monipuolisesti ja vahvasti kurssin pääsisältö. Kurssilla on mahdollista toteuttaa oma elektroninen laite esim. liikkuva esine, stereokaiutin tms.. Kurssin sisältöä voidaan muokata myös ryhmän mukaan isommaksi koko ryhmää koskevaksi projektityöksi. Kurssilla voi siis halutessaan toimia ryhmässä tai suunnitella ja toteuttaa oman työprojektin. Kurssilla opiskellaan 3D- suunnitteluohjelmien käyttämistä ja 3D-tulostamista. Suunnitellaan omat 3D-malli/työ ja tulostetaan se. Lisäksi kurssilla on mahdollista opiskella robotiikan alkeita eli robotiikkasarjojen rakentamista ja niiden ohjelmointia. Kurssilla voi valmistaa pienryhmissä työkokonaisuuden, jonka myötä tutustumme osavalmistukseen tai valmistaa oman työprojektin. Pyrimme tutustumaan yrittäjyyteen tehdasvierailujen avulla. Arviointi numeroarvosteluna. Vaikuttavina tekijöinä ovat tekniset tiedot ja taidot sekä yrittävän asenteen omaksuminen, ideointi, luovuus ja ahkeruus.
13. TEKSTIILITYÖ TSV Valinnainen tekstiilityö Mihin oppiaineeseen TSV liittyy? Tekstiilityö Kaksi vuosiviikkotuntia Pidetään yllä jo olemassa olevia kädentaitoja ja opitaan uusia tekniikoita. Kehitetään suunnittelukykyä ja ongelmanratkaisutaitoja Kurssilla suunnitellaan ja valmistetaan yksilöllisiä sisustustuotteita, vaatteita ja asusteita monipuolisesti eri tekniikoita käyttäen ja yhdistellen. Suunnittelun ja valmistuksen lähtökohtina ovat oppilaan oma osaaminen ja kiinnostus. Kurssilla valmistetaan oppilastöitä oman suunnittelun ja ideoinnin pohjalta. Numeroarviointi. Arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota suunnitteluun, työskentelyyn, valmiin työn laatuun ja kykyyn arvioida omaa työskentelyä.
TST Tilkkutyöt Mihin oppiaineeseen TST liittyy? Tekstiilityö yksi vuosiviikkotunti Kehittää jo olemassa olevia kädentaitoja ja oppia uusia. Kehittää suunnittelukykyä ja ongelmanratkaisutaitoja. Kurssilla tutustutaan ja kokeillaan erilaisia tilkkutyötekniikoita, opitaan käyttämään siihen liittyviä välineitä ja sommitellaan esimerkiksi värien yhteensopivuutta. Oman suunnittelun pohjalta valmistetaan tuote tai tuotteita erilaisia tilkkutyötekniikoita hyväksi käyttäen. Yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelyä Hyväksytty/hylätty
TSKO Korut ja koristeet Mihin oppiaineeseen TSKOKO liittyy? Tekstiilityö yksi vuosiviikkotunti Ylläpidetään jo olemassa olevia kädentaitoja ja oppia uusia tekniikoita. Kehitetään suunnittelukykyä ja ongelmanratkaisutaitoja. Tehdään koruja, korumaisia koristeita ja asusteita ennakkoluulottomasti tuttuja, tuntemattomia ja kierrätettyjä materiaaleja hyödyntäen. Kurssilla opitaan uusia tekniikoita ja sovelletaan aiempaa osaamista, lisäksi perehdytään erilaisiin materiaaleihin ja niiden käsittelyyn. Kurssin tekniikoiden painotus on tekstiilityössä. Kurssilla valmistetaan oppilastöitä oman suunnittelun ja ideoinnin pohjalta. Hyväksytty/hylätty
14. LIIKUNTA LIHT Liikunta harrastukseksi tytöille Mihin oppiaineeseen LIHT liittyy? Liikunta Yksi vuosiviikkotunti Kurssi on tarkoitettu vähän tai ei ollenkaan liikuntaa harrastaville tytöille, ja sen tavoitteena on tutustua eri liikuntalajeihin oman tasoisessa ryhmässä, ja löytää sitä kautta joku liikunnallinen harrastus. Kurssin sisällöt pohjautuvat yleisimpiin koululiikuntalajeihin kausivaihtelut huomioiden. Tekemisessä pyritään kehittämään oppilaiden kestävyyttä ja lihaskuntoa erilaisilla yksilö- ja joukkuelajeilla. Mahdollisuuksien mukaan voidaan tutustua myös joihinkin uusimpiin lajeihin. Kurssin lopullinen ohjelma laaditaan yhteistyössä oppilaiden ja opettajan kanssa. Työtapoina käytetään yksilö-, pari-, pienryhmä- ja ryhmätyöskentelyä. Hyväksytty/Hylätty
LILI Lisää liikuntaa liikuntaluokkalaisille Mihin oppiaineeseen LILI liittyy? Liikunta Yksi vuosiviikkotunti Kurssin tarkoitus on tarjota monipuolista liikuntaa liikuntaluokkalaisille omasta lajista riippumatta. Kurssilla perehdytään mm. kehonhuollon perusteisiin, fyysisen suorituskyvyn kehittämiseen. Kurssi antaa valmiuksia urheilijan ajankäytön hallintaan ja levon ja harjoittelun tasapainottamiseen. Yleisliikunnallisuutta lisäävää liikuntaa monipuolisesti. Kurssin ohjelma laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa. Osa tunneista liikutaan yhdessä, osa yksin, pareittain ja pienryhmissä.. Hyväksytty/Hylätty
LIM Lisää liikuntaa monipuolisesti/sekaryhmät Mihin oppiaineeseen LIM liittyy? Liikunta Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssi antaa mahdollisuuden liikunnan pitkäjänteiseen lisäämiseen. Pyrkimyksenä on syventää lajitaitoja ja tutustuttaa myös uusiin lajeihin. Tavoitteena on löytää oppilaalle jokin oma harrastelaji ja antaa aikaa harjoittelulle myös kouluaikana. Joukkue- ja yksilölajeja kausivaihtelut huomioiden Kestävyys- ja lihaskuntoa kehittäviä lajeja Oman henkilökohtaisen lajin harjoittelua Johonkin uuteen lajiin tutustumista Kurssin ohjelma laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa. Osa tunneista liikutaan yhdessä, osa yksin, pareittain ja pienryhmissä. Numeroarviointi
LIP Lisää liikuntaa pojille Mihin oppiaineeseen LIP liittyy? Liikunta Yksi vuosiviikkotunti Kurssi antaa pojille mahdollisuuden vauhdikkaaseen lisäliikuntaan motivoituneessa poikaryhmässä. Tarkoituksena on syventää lajitaitoja niin joukkue- kuin yksilölajeissakin. Lisäliikunta piristää koulutyötä ja antaa mahdollisuuden ylimääräisen energian purkamiseen. Joukkue- ja yksilölajeja kausivaihtelut huomioiden Kestävyys- ja lihaskuntoa kehittäviä lajeja Johonkin uuteen lajiin tutustuminen Kurssin ohjelma laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa pyrkien monipuolisiin valintoihin. Yleisimpien lajien lisäksi pyritään kokeilemaan myös jotain uutta lajia. Työtapoina käytetään yksilö-, pari-, pienryhmä- sekä koko ryhmän työskentelyä. Hyväksytty/Hylätty
LIR Retkeilykurssi/sekaryhmät Mihin oppiaineeseen LIR liittyy? Liikunta Yksi vuosiviikkotunti Tavoitteena on lisätä oppilaiden retkeily- ja luonnossa liikkumisen taitoja ja tietoja, ja antaa malli retken suunnittelusta ja varustautumisesta. Pyrkimyksenä on myös parantaa oppilaiden yhteistyötaitoja ja antaa elämyksiä luonnossa selviytymisestä. Tavoitteena on myönteinen asenne luontoa ja sen suojelemista kohtaan. Teoriatunteja varusteista ja turvallisuudesta. Käytännön harjoituksia kartan ja kompassin käytöstä. Käytännön harjoituksia retkiruoan laitosta ja tulenteosta yms. Kahdeksannen luokan retkikurssin oppisisältö on yhteneväinen yhdeksännen luokan retkikurssin kanssa, joten kurssin voi valita ainoastaan kerran joko kahdeksannella tai yhdeksännellä luokalla. Kahdeksasluokkalaisten retkeilykurssin teoriaosuus (12 h) pidetään koululla ennen käytännön harjoituksia. Vuorokauden kestävä pääretki tehdään lähialueen kansallispuistoon ennalta sovittuna viikonloppuna. Kurssin läpäiseminen vaatii retkelle osallistumista. Hyväksytty/Hylätty
LIT Lisää liikuntaa tytöille Mihin oppiaineeseen LIT liittyy? Liikunta Yksi vuosiviikkotunti Kurssi antaa mahdollisuuden lisäliikuntaan motivoituneessa tyttöryhmässä. Painopiste on perinteisten liikuntalajien taitojen syventämisessä. Tavoitteena on myös koulutyön piristäminen. Joukkue- ja yksilölajeja kausivaihtelut huomioiden Kestävyys- ja lihaskuntoa kehittäviä lajeja Ryhmän mukaan myös tanssi- ja musiikkiliikuntaa Kurssin ohjelma laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa niin, että myös oppilaiden omat mieltymykset tulevat huomioiduiksi. Yleisimpien koululiikuntalajien ohella pyritään kokeilemaan myös joitain uusia lajeja. Työtapoina käytetään yksilö-, pari-, pienryhmä- ja koko ryhmän työskentelyä. Hyväksytty/Hylätty
MUUT VALINNAISET AINEET 15. RANSKA RAD Ranska B2 Mihin oppiaineeseen RAD liittyy? Ranskan kieli Kaksi vuosiviikkotuntia kahden vuoden ajan Oppilas tutustuu ranskan kielen ominaispiirteisiin ja peruskielioppiin sekä ranskalaiseen kulttuuriin. Oppilas oppii ilmaisemaan itseään ranskaksi sekä suullisesti että kirjallisesti. Oppilas saavuttaa kielitaidon, jolla hän selviytyy erilaisissa arkielämän asioimistilanteissa. Hän osaa kertoa itsestään, omasta elämästään ja harrastuksistaan. Lisäksi hän saa hyvät valmiudet jatko-opintoihin niin lukiossa kuin muissakin oppilaitoksissa. Työtavat vaihtelevat opittavan asian vaatimusten mukaan. Numeroarviointi
16. SAKSA SAD Saksa B2 Mihin oppiaineeseen SAD liittyy? Saksan kieli Kaksi vuosiviikkotuntia kahden vuoden ajan Oppilas tutustuu saksan kielen ominaispiirteisiin ja peruskielioppiin. Oppilas oppii ilmaisemaan itseään saksaksi sekä suullisesti että kirjallisesti ja saa tietoa saksaa puhuvien maiden kulttuurista. Oppilas saavuttaa kielitaidon, jolla hän selviytyy erilaisissa arkielämän asioimistilanteissa. Hän osaa kertoa itsestään, omasta elämästään ja harrastuksistaan. Lisäksi hän saa hyvät valmiudet jatko-opintoihin niin lukiossa kuin muissakin oppilaitoksissa. Työtavat vaihtelevat opittavan asian vaatimusten mukaan. Numeroarviointi
17. VENÄJÄ VED Venäjä B2 Mihin oppiaineeseen VED liittyy? Venäjän kieli Työtavat; Kaksi vuosiviikkotuntia kahden vuoden ajan Oppilas tutustuu venäjän kielen ominaispiirteisiin ja peruskielioppiin sekä venäläiseen kulttuuriin. Oppilas saavuttaa kielitaidon, jolla hän selviytyy erilaisissa arkielämän asioimistilanteissa. Hän osaa kertoa itsestään, omasta elämästään ja harrastuksistaan. Lisäksi hän saa hyvät valmiudet jatko-opintoihin niin lukiossa kuin muissakin oppilaitoksissa. Työtavat vaihtelevat opittavan asian vaatimusten mukaan. Numeroarviointi
18. TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA TVP Digitaalisen median perusteet Mihin oppiaineeseen TVP liittyy? Tieto- ja viestintätekniikka Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssilla opitaan tieto- ja viestintätekniikan perustaitoja. Kurssin aikana oppilas tutustuu kuvien ja videoiden editointiin sekä niiden julkaisemiseen erilaisissa sosiaalisen median palveluissa. Tavoitteena on oppia tuottamaan sisältöä erilaisia palveluja ja sovelluksia hyödyntäen. Kurssi toteutetaan projektityöskentelynä, jossa jokainen voi työskennellä omien mieltymyksien ja kiinnostuksen kohteiden mukaan sekä yhteistyössä muiden oppiaineiden kanssa. Tekstinkäsittely ja esitysgrafiikka Kuvan- ja videonkäsittely Sosiaalinen media Sisällön tuottaminen Projektityöt Numeroarviointi
TVR Robottiohjelmointi Mihin oppiaineeseen TVR liittyy? Tieto- ja viestintätekniikka Yksi vuosiviikkotunti Kurssilla opitaan ongelmanratkaisua sekä perusteita tekoälystä, robotiikasta ja ohjelmoinnista, jotka ovat ehdottomasti tulevaisuuden aloja. Tavoitteena on oppia tärkeimpiä asioita robotiikan historiasta sekä merkityksestä yhteiskunnassa. Kurssin aikana opitaan ohjelmoinnin perusrakenteet sekä harjoitellaan ratkaisemaan ongelmia ohjelmoimalla yksinkertaisia robotteja robottiohjelmointiympäristöä käyttämällä. Kurssin aikana tehdään mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä myös muiden oppiaineiden kanssa. Opetuksessa käytetään Lego Mindstorms -robotteja ja siihen liittyvää graafista ohjelmointiympäristöä. Aiempaa ohjelmointikokemusta ei tarvita, mutta ohjelmointi edellyttää pitkäjänteistä työskentelyä ja loogista ajattelua sekä ongelmanratkaisutaitoa. Robotiikan ja tekoälyn teoriaa Ohjelmoinnin perusrakenteet Robottien rakentamista ja ohjelmointia tietokoneella Pareittain tehtävät harjoitus- ja projektityöt Hyväksytty/Hylätty