1 Kasvun pakko ristiriita (2008) Osallistujat: Voitto Aaltonen Pentti Haikonen Arto Kanninen Olavi Kiviniemi Sirkka Kumpula Chris Kylander Kimmo Käyhkö Ari Lehto Mikko Malinen Tapio Muhonen Heikki Mäntylä Timo Penttilä Paul Talvio 7.10.2008 Mäntylä Hyvät luonnonfilosofit, Keväällä 2007 uusittiin seuramme internet- sivut ja avattiin keskustelupalsta. Se ei oikein lähtenyt käyntiin ja niinpä lähdin omapäisesti ja epävirallisesti elvyttämään s- postia hyödyntävää keskustelua. Tämä osoittautui tarpeelliseksi, koska internetkeskustelu ei vieläkään ole saanut vauhtia. Olen kuitenkin huomannut, että tuolloin kokoamani kiinnostuneiden osoitteisto ei ole ajan tasalla eikä yhtenäinen, vaan postia kulkee erilaisten osoitteistojen jakelulla. Siinä ei tietysti ole mitään huomautettavaa, mutta ehkä on kuitenkin aina silloin tällöin syytä ajantasaistaa kaikki s- postiosoitteet. Tämän hetken 'täydellinen' osoitteisto käy ilmi tämän kirjeeni 'Vastaanottaja'- luettelosta, mutta liitän lisäksi erillisenä liitteenä luettelon nimineen ja osoitteineen. Tilanne: 1.10.2008. Laitan toiseksi liitteeksi pohdiskeluni ristiriidasta, joka vaivaa minua. Se ei ole kovin filosofinen, mutta kyllä se kai jotenkin liittyy luonnonfilosofiaankin eksistenssimme kummajaisena. Onkohan jollain kirkastavia näkemyksiä asiasta? Syysterveisin Heikki Mäntylä Mäntylän Liite 2. Kasva ja kuole Kasvihuoneilmiöksi nimetyn ilmastonmuutoksen uskotaan etenevän hitaasti mutta vääjäämättä. Yleiseksi mielipiteeksi on muokkautumassa, että jotain olisi tehtävä muutoksen hillitsemiseksi, joskin ihmisen osuudesta ilmiössä on vielä erilaisia näkemyksiä eivätkä tietokonesimulaatioiden ja erilaisten mallien ennusteet ole kovin luotettavia. Kokouksia pidetään, julkilausumia sorvataan ja valtioiden välisiä sopimuksia allekirjoitetaan. Päästöoikeuksista käydään kauppaa.
2 Suomi on allekirjoittanut ns. Kioton sopimuksen 1997 ja sen jatkamisesta on sovittu Montrealin ilmastokokouksessa 2005. Lyömme omahyväisesti rintoihimme ja paheksumme USA:ta, joka ei ole allekirjoittajien joukossa. Sopimuksessa on sovittu, että teollisuusmaat vähentävät kasvihuonekaasujen päästöjä vuoden 1990 tasosta 5.2 % vuoteen 2012 mennessä. Suomen kokonaispäästöt olivat vuonna 1990 noin 71.5 miljoonaa tonnia hiilidioksidiksi muutettuna. Vuonna 2004 ne olivat jo 81.8 ja uusi virallinen ilmastostrategiamme tähtää arvoon 82.5 vuoteen 2012 mennessä. Tavoitteena on siis 15.4 %:n lisäys vaikka Kiotossa sovittiin 5.2 %:n vähennyksestä! Onko meillä aihetta ylpeyteen? En ole perehtynyt muiden sopimuksen allekirjoittajien saavutuksiin mutta rohkenen epäillä, etteivät ne ole kehuttavia. Trendejä myötäilevät poliitikot painottavat puheissaan tilanteen vakavuutta. Energiaa on säästettävä, päästöjä pienennettävä ja jätteitä tuotettava vähemmän. Yksityisiä ihmisiä maanitellaan energian säästötalkoisiin ja muuttamaan kulutustottumuksiaan vähentämällä turhien tavaroiden ostamista ja matkustelua. Herää kuitenkin epäilys: Ovatko johtajamme tosissaan? Mitä tapahtuisi jos ihmiset eli kuluttajat päättäisivät yksituumaisesti noudattaa kehotusta? Miten toimii talouselämä ja miten ylläpidetään hyvinvointiyhteiskuntaa? Vapaa markkinatalous toimii kasvun varassa. Yrityksiin ja koko talouselämään on iskostunut kasvun pakon periaate: Kasva tai kuole! Kaikki suunnitelmat perustuvat tuotannon ja liikevaihdon kasvuun. Johtaja, joka rohkenisi esittää yrityksensä hallitukselle ja omistajille toimintasuunnitelman ilman kasvutavoitteita, olisi nopeasti entinen johtaja. Koko länsimainen yhteiskunta elää kasvun varassa. Valtioiden paisuvat talousarviot nojaavat poikkeuksetta kulutuksen kasvuun. Se lisää verotuloja. Kulutuksen on lisäännyttävä jotta järjestelmä toimii. Vähäinenkin kasvuvauhdin hidastuminen herättää paniikinomaisen pelon lamasta, ja edellyttää pikaisia elvytystoimenpiteitä. Millään valtiolla ei kerta kaikkiaan ole varaa kulutuksen kasvun pysäyttämiseen, saati etumerkin muuttamiseen ilman, että ns hyvinvointiyhteiskunta kärsii. Lama aiheuttaa työttömyyttä ja sosiaalimenojen lisääntymistä. Mistä revitään rahat? Kun kotimarkkinat eivät riitä, on kasvu haettava maailmalta. Kasvutavoitteet aiheuttavat myös työvoimapulaa. Väkirikkaat kehitysmaat, joissa kasvuvauhti voi olla yli kolminkertainen, tarjoavat valtavan potentiaalin, joka on hyödynnettävä. Tekopyhästi todistellaan, että on suorastaan moraalinen velvollisuuteemme auttaa niitä nousemaan länsimaiselle tasolle. Materiaalinen kasvu edellyttää hyödykkeiden määrän lisäämistä. Tämä vaatii energiaa, jonka tuottaminen ilman päästöjä on toistaiseksi haave. Tuotteiden valmistukseen tarvitaan entistä enemmän energiaa ja tuotteiden käyttö vaatii lisää energiaa aiheuttaen väistämättä lisää päästöjä. Lopulta tavarapaljouden hävittäminen jätteenä kruunaa prosessin. Propagandanomainen keskustelu tuulivoimasta, biopolttoaineista, energialampuista, asuntojen lämpötilojen alentamisesta, turhien kesämökkimatkojen välttämisestä on harhaanjohtavaa näpertelyä ja väärää yksityisen ihmisen syyllistämistä, joka ohjaa huomion pois pääongelmasta. Tosiasia on, että niin kauan kuin kaikki makrosuunnitelmat perustuvat kasvuun on kulutuksen lisäännyttävä ja päästöt sen mukana. On helppo nähdä, että Kioton sopimus on kuollut paperi.
3 Onko tilanne siis toivoton? Siltä näyttää, jos ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat ennustettujen kaltaisia ja jos tämä muutos johtuu ihmisen toimista. Mikä neuvoksi? Pannaanpa insinöörit töihin! Keksikööt energian tuottajia, jotka eivät aiheuta haitallisia päästöjä. Kehittäkööt myös koneita, jotka eivät saastuta ilmaa ja valmistusmenetelmiä, jotka eivät tuota jätteitä. Lopputuotteetkin saisivat olla sellaisia, jotka aikansa palveltuaan häviävät itsestään eivätkä aiheuta jäteongelmia. Vaikka insinöörien kyvyt ovatkin hämmästyttäviä, on heidänkin kekseliäisyydellään rajansa, ja lopulta fysiikan ja kemian karut faktat ratkaisevat. Kehittyneen yhteiskunnan symbolin, auton, polttoaineen kulutuksessa on tapahtunut huima kehitys. Kun keskikokoinen henkilöauto kulutti pari vuosikymmentä sitten reilusti yli kymmenen litraa sadalla kilometrillä, kulkevat nykyautot 6-7 litralla. Autokanta jatkaa Suomessa maltillista kasvuaan, todetaan eräässä katsauksessa. Autojen määrä lisääntyy noin 2,4% vuodessa eli 60 % kahdessakymmenessä vuodessa. Vaikka polttoaineen kulutus autoa kohti on insinöörien voimin pienentynyt, on kokonaiskulutus kasvanut. Suodattimilla ja katalysaattoreilla on kasvaneet päästöt onnistuttu meillä Suomessa pitämään lähes kurissa, mutta vain hetkellisesti. Nopean kasvun kehitysmaissa, ei ollenkaan. Kasvussa on aina kyse vallasta. Eläinsadun mukaan vallanhaluinen sammakko haluaa kasvaa ihailemansa härän kokoiseksi. Näin se uskoo pärjäävänsä elämässään paremmin kuin pienet otukset. Niinpä sammakko puhkuu ja puhisee, imee itseensä ilmaa ja paisuu paisumistaan kunnes lopulta halkeaa. Kerrotaan myös kokeesta, jossa sammakko uiskentelee astiassa miellyttävän viileässä vedessä. Kun vettä lämmitetään riittävän hitaasti, ei sammakko huomaa vaaraa ennen kuin on liian myöhäistä. Se kuolee ymmärtämättä hypätä pois ajoissa. Liekö todellinen koe, vai keksitty tarina. Ehkäpä meidän pitäisi loikata lämpimästä kylvystä ajoissa tosiasioiden kylmään maailmaan. Ehkäpä silmittömän puhkumisen ja huokumisen sijasta pitäisi muuttaa tavoitteita määrästä laatuun eli henkiseen kasvuun? Oman lajimme säilymisen kannalta sellainen kasvun pakko alkaa näyttää välttämättömältä, eikä se edellytä uusia energialähteitä ja voimaloita. Sen sijaan se vaatisi ankaraa pohtimista todellisen hyvinvoinnin ja elämisen tason (siis ei elintason) filosofiasta. Mutta ainahan on olemassa helpompi vaihtoehto. Jatketaan samalla kaavalla, jolloin nykyinen mantra: Kasva tai kuole, vain muuttuu muotoon: Kasva ja kuole. Kuollaan uljaasti kuten tarinan sammakot. Härkä jää käyskentelemään laitumelleen ja vesi jäähtymään kattilaan tulen sammuttua. Luonto ja maailma eivät kaipaa elinkelvottomiksi osoittautuvia luontokappaleita ja ilmastokin muuttuu omia aikojaan jos on muuttuakseen. Tällaisia mietteitä, 7.10.2008 Heikki 7.10.2008 Pentti Haikonen Nohhei, Ihan pari kommenttia kun kerran kysyit.
4 Vuonna 1990 Suomi oli lamassa ja hiilidioksidipäästöt sen takia alhaalla. Päästölaskuissa varmaankin yritetään käyttää sellaista lukua, joka olisi normaalitilanteessa vallinnut. Taas ollaan kovaa vauhtia menossa lamaan, joten kyllä ne päästöt tässä ainakin hetkellisesti putoavat. Toisaalta globaalisti Suomen päästöillä ei ole mitään merkitystä. Toisaalta päästötön energiamuoto on jo keksitty, nimittäin ydinvoima. No, tuleehan siitäkin epäsuoria päästöjä rakennusaikana ja hieman polttoaineen prosessoinnissa, materiatase ydinvoimassa on kuitenkin valtavan hyvä. Veikkaan, että tuulivoimassa nämä epäsuorat päästöt per TWh ovat valtavasti suuremmat kun kerran kwh tuotantohintakin on moninkertainen vaikka itse tuuli onkin ilmaista. Nyt näyttää siltä, että muutaman vuoden sisään saadaan niitä sähköautoja, jolloin bensiinin ja sen kirotun dieselin kulutus alkaa laskea. Mutta, perusongelma on liian suuri ihmisten määrä. Luonto kyllä tämän asian vielä hoitaa ja tavalla joka ei meitä miellytä. Ei ihmiskunta maailmankaikkeutta mihinkään hetkauta, mutta onhan se kiva kuvitella, että olisimme jotenkin tärkeitä. terv. P Haikonen PS laitan tämän Sinulle ihan kommenttina, en tiedä ovatko nämä niin viisaita ajatuksia, että viitsii kaikille jakaa. 7.10.2008 Heikki Mäntylä Tervehdys Pentti, Kiitokset pikaisesta reaktiostasi. Tällä kertaa olen samaa mieltä kanssasi suurimmasta osasta. - Suomen päästöillä ei ole kuin vähäinen moraalinen merkitys globaalisti. - Ydinvoima on vähäsaasteisinta. Fissio jo toimii (mutta jättää ydinjätteitä), Fuusio, joka on vielä monin verroin fiksumpi, kehitetään käyttöön KUN TARVITAAN. Nyt ei vielä sellaista tarvetta tunnu olevan.. - Tuulivoiman rakentaminen, huoltaminen ja käyttäminen rasittaa luontoa enemmän kuin moni muu. Sen "ilmaisuus" on ihmisille syötettyä satuilua tai tarkoituksellista hämäystä. Tällä ajattelullahan esim. vesivoima on ilmaista, kun joki virtaa joka tapauksessa ja turvetta syntyy soihin ihan ilmaiseksi, tosin hitaasti. - Sähköautot tulevat varmasti, kun öljyn hinta on riittävän korkea ja autotehtaille annetaan aikaa kuolettaa vanhat investoinnit polttomoottoreihin. - Ihmiskunta ei todellakaan hetkauta maailmankaikkeutta eikä edes maapalloa. Jos se osoittautuu kelvottomaksi, se kuolee. Eri mieltä olen: - Ihmiskunnan määrä ei toistaiseksi eikä vielä pitkään aikaan ole ongelma. Meidän biomassamme on häviävän pieni verrattuna esim. eläinkuntaan. Kaikki maapallon ihmiset mahtuisivat (seisaalleen) pilkkikisoihin Inarin järven jäälle. Ongelma on puhtaasti poliittinen, moraalinen ja logistinen. - Ajatuksesi ovat mielestäni terveitä ja viisaita joten olisi vahinko jos et jakaisi niitä laajemmin muillekin luonnonfilosofeille.
5 Terveisin Heikki 7.10.2008 Pentti Haikonen No hei, Vähän numeroita. Inarin järven pinta- ala on 1043 km2 = 1 043 000 000 m2. Ihmisten lukumäärä on 6 700 000 000. Pilkkikisoissa tarvittaneen ainakin 1 m2 per kilpailija, joten tila ei riitä, tarvittaisiin liki seitsemänkertainen pinta- ala. Jos ihmiset ahdetaan ns. tappituntumalle, niin sitten juuri ja juuri mahtuu, ehkä, jos intian laihat kompensoivat lihavat jenkit. - Minusta tämä ei ole kovin fiksu ajatusleikki, yhtä hyvin voitaisiin sanoa, että kaikki ihmiset mahtuvat lasikuutioon, jonka sivu on 2 km. Olisi siinäkin ihmettelemistä. Mutta ongelmahan ei ole tietenkään ihmiskunnan biomassa, vaan kulutus ja sitä kautta maapallon uusiutumattomien resurssien haaskaus ja ympäristön tuhoaminen. Visiitti jonkun kehitysmaan suurkaupunkiin antaa käytännön näkemystä (Esim. Kairon slummit, olen käynyt.). terv. PHa 8.10.2008 Heikki Mäntylä Terve taas Pentti, Kiitos pilkkikisakorjauksesta. Itse laskeskelin päässäni, että neliömetrille mahtuu seisomaan tiuhasti 4 henkeä. Ei taida ihan mahtua, ja Inari taitaa silti olla hiukan liian pieni, mutta suuruusluokka on kuitenkin oikea - ei ole edes dekaadin virhettä kuten monissa pelottelulaskelmissa. Esimerkki antaa kuitenkin monille jonkinlaisen mielikuvan suuruusluokista pahimmille vouhoille. Resurssien haaskaus ja ympäristön tuhoaminen on todellinen ongelma. Siinä olemme samaa mieltä. Se ei näpertelyllä muutu. Siinäkin taidamme olla samaa mieltä. Olen käynyt aika monessa suurkaupungissa sekä Euroopassa, Aasiassa, Pohjois- ja Etelä- Amerikassa ja Afrikassa. Nähnyt pelottavia slummeja. Olen edelleen sitä mieltä, että ruokaa riittäisi niihinkin jos olisi humanitaarista ja poliittista tahtoa sekä pystyttäisiin hoitamaan logistiikka kunnolla. Tietenkin hyvin toimeen tulevien ihmisten harrastama silmitön tuhlaus, olisi vähennyttävä. Heikki 7.10.2008 Chris Kylander Kiitos Heikki, Tässä äsken laittamani kirjoitus siitä, miksi kirjat häviävät tämän suhteen
6 (olen ollut samaa mieltä kanssasi, että nyt pitäisi ruveta maksamaan viisaudesta eikä tavaran määrästä). Kirje meni tulevaisuuden tutkijoille, joihin olen vastikään liittynyt: Subject: Re: MINÄ vai tulevaisuus? Hei Helsingin Yliopisto antaa koko ajan ilmaiseksi pois kaikki kirjat, joista minä mm olen äärimmäisen kiinnostunut: kaikki ne, joista selviää ihmisen sisäinen logiikka, sisäinen motivaatio, minuuden ja informaation suhde, oppimaan oppiminen ja lukutaito, ruoka ja ihminen, ja eilen löysin julkaisun jonka itse asiassa on kirjoittanut Tulevaisuuden Tutkimusseura: "Futurologian - ihmisen ylihuomisen - tutkimisen ongelmista tänään (TKU 1981; Olavi E Niitamo) toimittanut Mika Mannermaa. Tässä vaunussa mikä on yliopiston ulkopuolella (saa ottaa - kyltti) on jatkuvasti tosi hyviä kirjoja ainakin siihen mikä minua kiinnostaa mutta siksi juuri en ole ehkä sopinut minnekään ja toimittajan vaimo kertoi minulle, että olen tervetullut työelämään mikäli en hae pedagogista työtä (joka on minulle outoa koska olenhan juuri aikuiskasvatuksesta pätevöitynyt ja sen lisäksi oppimisesta eikä opettamisesta). Tuntuu siltä, että tämä tieto ei ole ajankohtainen tai että se on otettu ns. poliittisesti jo niin pitkälle haltuun, ettei siihen sovi sekoittaa sormensa. Mutta minä olen vakavasti sitä mieltä, että nämä fundamentaaliset asiat eivät ole vielä loppuun asti myös demokratiassa puitu koska uutta tietoa tulee mm aivotutkimuksen osalta. Pitää siis ymmärtää miten ihminen oppii myös intrinsikaalisesti eikä vain imitaation kautta instrumenttien käyttäjäksi ja silloin lasken kielen (extention) myös tekniseksi osaamiseksi. Hyvinvointi on siis osittain kiinnitetty siihen, että on lupa oppia ns. pitkän tien kautta; ensin poistaa omat kompleksit joita ei opeteta missään, sitten poistaa epäluulot ja turhat häpeät, turhat ujoutta aiheuttavat komplikaatiot ja lopulta oppia tekemään/suorittamaan kaikenlaista. Nyt tuntuu että pääasiallinen pedagogiikka menee ns. sosiaalisen konstruktivismin (joka oikeastaan on sosiaalisen oppimisen, ks. Banduran oppien mukaan eli se on behaviorismia vaikka sanotaan toisin). Kun pedagoginen osaaminen on oikea se on tehokas ja luo heti vankkaa pohjaa oppimiselle. Nyt kun opettajat vaihtuvat ja heidän elämään sotketaan koko ajan kukaan ei ole enää perusturvallinen ja tänä päivänä kouluissa on jo lähes hysteerinen olotila eikä siinä pian opeteta yhtään mitään. Puhuin ystäväni kanssa, joka on Minervan ala- asteella osittain opettajana ja hän kertoi, että lasten kanssa pitää lähes koko ajan olla vain psykologi - opetus on pian jotain ihan toisarvoista. Tässä meillä pian aikapommi... Jos opetus ei tähtää siihen, että lapsi saa tuntea kiinnittämisen iloa johonkin aikuseen hän hakee sitä vimmatusti: jos ei saa rakkautta sen puutteeseen haetaan huomiota ja jos ei saa huomiota sen puutteeseen haetaan väkivaltaaa... Tästä on runsaasti kirjoitelmia. Suomi yrittää vain jatkaa sitä destruktiivista mallia minkä muut maat ovat jo poistaneet (ks. MetaCapitalizm the e- Business Revolution and the Design of 21st- Century Companies and Markets; Schneider
7 David 2001). Kun koulumme ja sitä ohjaavat eivät taida ymmärtää, ettei se riitä, että joku ventovieras ihminen on palkattu jonnekin ns. vastaanottamaan psykologian vastaanotoilla koska se voi tuntua jopa ivalta lapselle. Lapsi kaipaa siis sitoutumista eikä jonkun ulkopuolisen puoli- tutun ongelmanratkaisua, joka on kaksi eri asiaa. Tärkein työ lasten hyvinvoinnissa tapahtuu silti alle 3- v. jolloin perusturvan kivijalka tulee. Rahaa ei siis kannata syytää vääriin kohtiin ilman tarkempia tietoja mutta sitä ollaan tehty kun ei olla uskallettu poiketa jostain metastrategiasta (ja joka osoittautuikin bluffiksi; jonkun pienryhmän omaksi eduksi ajateltuna koska Suomella on vettä ja maata sittenkin kun muiden maat ovat ilmaston takia heikentyneet). Mutta miten voisi saada kirjastoja ylläpitämään myös näitä intrinsikaalisia oppeja ettei niiden uudelleen löytäminen veisi sitten omat vuosikymmenensä? Hyvää viikkoa yst.terv. Chris Kylander 7.10.2008 Ari Lehto Hei! Kiitos taas kerran oivallisesta analyysistäsi! Niitä on aina hauska lukea. Katselin myös hieman noita lukuja ja laskeskelin, että Suomen fossiiliset CO2 päästöt ovat hieman yli promille maapallon kokonaispäästöistä. Jos Suomi sääsää muutaman prosentin, niin puhutaan kymmenestuhannes- sadastuhannesosista. Onko tällä mitään merkitystä?? Samaan aikaan Kiinan vuotuinen lisäys on n. 5-6 Suomen kokonaispäästöä! Itse ajattelen, että ilmastonmuutoksen torjunta on kertakaikkiaan väärä argumentti (varsinkin, kun satelliittimittausten mukaan Maapallo on jäähtynyt viimeiset 10 vuotta (MOT viikko sitten)). Oikeat argumentit ovat energian ja raaka- aineiden säästö (varsinkin tuonti- sellaisten). Kun poliitikot tuntuvat sokeasti uskovan ilmasto(malli)propagandaan huomioimatta kaikkia ilmaston mittaushavaintoja, niin vaarana on, että suomalaisten elämä tehdään vaikeaksi ja kalliiksi ilman, että toimenpiteillämme olisi mitään vaikutusta ilmastoon. Parasta toiveajattelua on se, että jos suomalaiset ensin, niin kyllähän muu maailma seuraa! Yksi esimerkki on energialamppujen tuputus kaikille. Tämähan on aivan huuhaata. Jos sähkölämmitteisen talon lamput ja elektroniikka saadaankin kuluttamaan vähemmän energiaa, niin sähköpatterit sitten korvaat sen vastaavalla määrällä. Energialamput sopivat kyllä kaukolämpötaloihin ja öljytalo on välimuoto (ehkä kannattaa, ehkä ei). Tästä asiasta pitäisi antaa lämmitysmuotokohtaiset neuvot! Kesällähän valojen tarve on pieni, eikä lampuista ja elektroniikasta tuleva pieni lämpö ole haitallista, pysyyhän talo kuivempana! Jos mennään niin pitkälle, että aletaan laskea talojen lämpötiloja, niin
8 veikkaanpa, että homeongelmat lisääntyvät. Kas kun se kastepiste on jossain siellä luuraamassa. Tämä se vasta kalliiksi tulee! Tämmöistä tuli mieleen heti luettuani viestisi. t Ari 8.10.2008 Heikki Mäntylä Tervehdys Ari, Rohkaisevaa ja ilahduttavaa, kun huomaa, että kunnioittamani tietäjä on monessa asiassa samaa mieltä. Kaikki mainitsemasi asiat ovat pyörineet mielessäni juuri kuvaamallasi tavalla. On se vaan kumma, kun nämäkin faktat kuuluvat yleisillä foorumeilla 'kiellettyjen mielipiteiden' joukkoon. Niiden esittäjät leimataan joko tulevaisuudesta piittaamattomiksi tai välinpitämättömiksi. Tulee väistämättä mieleen 60- luvun poliittinen jako: edistyksellisiin ja taantumuksellisiin - mutta kuinkas kävikään! terveisin Heikki 9.10.2008 Olavi Kiviniemi Hyvät luonnonfilosofit Suurkiitokset Heikki Mäntylälle loistavasta puheenvuorosta. Tarvitaan insinöörin suoraviivaista ja selkeää ajattelua, että näin yksinkertaiset asiat ja riippuvuudet huomaisi. Talousviisaille ja filosofeille ne ovat liian yksinkertaisia. Maailma on menossa maapalloistumisensa kanssa päin mäntyä. Ajattelemisen laadun lisäksi myös tuotteiden laatu on jatkuvasti huonontunut. Tuotteet tehdään tarkoituksella lyhytikäisiksi ja korjauskelvottomiksi, vaikka tässä vaiheessa jo pitäisi visusti säästää energiaa ja luonnonvaroja. Suuret massat eivät vaadi kunnon laatua, vaan ostavat moskaa. Ja tottahan moskan tuottaminen on kansantaloudellisen ajattelun mukaan paljon edullisempaa kuin pitkäikäisten tuotteiden. Mitä nopeammin tuotteet hylätään, sitä mukavammin talous pyörii. Kuluttajat sitten kärsivät kaikki nahoissaan. Ihan halvoista tuotteista ei jaksa lähteä valittamaan. Ja monet firmat kuuluvat luokkaan: ota rahat ja juokse. Terveisin Olavi Kiviniemi 9.10.2008 Sirkka Kumpula Hei kaikki keskustelijat! Lennättelen minäkin ajatuksia ja toivon, että jotakin osaisin ilmaista ymmärrettävästi. Olen lukenut viestit niiden saapuessa ja miettinyt, mikä on keskustelun punainen lanka. Mikä on keskustelun tavoite ja mihin suuntaan yhteistä havaintokimppua mahdollisesti ohjataan. Meillä on esitettyjen puheenvuorojen perustalta paljon vakavia kysymyksiä, mutta vähän vastauksia. Kansakuntia koskevia ongelmia on tunnistettu, ainakin arjen raaistuminen,
9 hyvinvoinnin paradoksi, Jokelat, Kauhajoet, ihmisten välisen vuorovaikutuksen puutteet, ilmastonmuutos hiilidioksidi- kasvihuonekaton seurauksena ja yleinen todellisuuden systeemiskaoottinen prosessi. Kaikki ongelmat liittyvät jollakin tapaa toisiinsa. Näiden haastavien kysymysten äärellä en sano, kuten tietokilpailuissa - yritän ratkaista ongelman. Yritän kuitenkin jotenkin jäsentää ajatteluani ja siten ehkä stimuloida muitakin ajattelemaan omaa ennakkojäsennystään. Yritän edustaa tulevaisuusorientaatiota ja lähestyä kysymyksiä eksitenssifilosofian näkökulmasta. Oletan, että keskusteluun osallistuvat ovat kiinnostuneita mielekkäästä elämästä ja sen ylläpitämistä tukevista perusteista. Ontologinen suhde maailmaan on eksistenssifilosofinen, jonka mukaan ihminen ajattelee, tuntee ja toimii itsensä varassa ja joutuu tekemään kaikki merkittävät ratkaisut pääosin yksinään. Ihminen (minä) reflektoi maailman kanssa ja tulkitsee kokemustaan tavoittamiensa heijastuskuvien (edell musta tuntuu) perusteella, puolustautuen, alistuen tai rekonstruoiden. Ajattelun lähtökohtana minua miellyttää erityisesti Eino Kailan kiteytys: "Yhteiskunta ja kaikki sen ilmiöt elävät funktionaalisesti yksilöissä - kehityksen lähtökohta on sielullinen tilanne," Yhteisöllinen muutos edellyttää konstanttien, yhteensopivien merkitysten, funktioiden löytymistä. Tällöin jokainen erillinen minä työskentelee samojen kysymysten äärellä omassa tilassaan, so. omissa asemissaan. Mahdollisesti syntyvä dialogi toisten kanssa voi rikastaa yhteisöä, jolloin yhteinen tietäminen on enemmän kuin osiensa summa. Yhteisöllisessä toiminnassa usein ongelmana on osallistujien tilan erilaisuus (opitut ja muunnetut kulttuuriset arvot, johon yksilöllinen sisäinen metafora eli skeemarakenne on kytkeytynyt), jolloin kukin puhuu omasta näkökulmastaan ja johon toisten on vaikea saada otetta. Tarvitaan siis yhteinen tietoisuus tilasta, jossa ollaan, jotta voidaan yhteistuumin suunnistaa yhdessä tunnistettuun suuntaan. Yksilöllisen eksistenssin ongelma on, että suurin osa sen tietoisuutta on piilossa tiedostamattomassa, olemuksena kehossa tai muuten käsittein käsiin ottamatta. Ongelmana on, että yksilöllisellä kokemuksella ei ole epistemologisesti tieteellistä evidenssiä. Minän ja maailman vuorovaikutus on näin suurimmaksi osaksi pimeää. Se, mikä on minulle valoa, saattaa olla toiselle pimeää ja toisinpäin - kohtaaminen vaikeutuu. Pimeää voidaan yhteisöjen kokemuksessa kutsua myös hiljaiseksi tiedoksi. Miten hiljainen tieto saadaan jalostettua yhteiseksi tietoisuudeksi? Esimerkiksi sillä, että tunnustetaan yksilöllisen kokemuksen ainutlaatuinen merkitys. Intuitiivisen ihmisen kokemus sisältää kaikki mahdollisuudet tietämiselle. Olemus on substanssi, joka ajattelee, joka tarjoaa syvyydessään kaiken tiedon. Platon, Hegel, Schippenhauer, Nietzsche ja Bergson tunnustavat: "Emme me ajattele, vaan meissä ajattelee." Pohjimmiltaan tietämisen alkuperä on sisäistä ääntä, jonka olemassaolon nykytiede on ohittanut. Emerson siteeraa: "Ihminen on virta, jonka lähde on salattu." Näin kysymys, kumpi on ensin, fyysinen vai psyykkinen, saa vastauksen. Tajunta on ennen tietoisuutta, tunne ennnen kosketusta. Näin tietämisen salattu lähde on olemassa ennen fyysistä olemusta ja mentaalinen olemus päältää fyysistä. Tieteen kriisin aikaan sata vuotta sitten, intuitio jäi vähemmälle huomiolle. Lieneekö nykypäivänä ilmenevä systemaattinen suunnistusvirhe seurausta tuon ihmisen tunneominaisuuden ohittamisesta. Grotenfelt määritteli tuolloin tiedon vastakohdaksi tunteen ja tahdon. Kuitenkaan ei ihminen voi tavoittaa tietoa ilman tunnetta. Tunneteorioiden mukaan tunne sisältää myös kognitiota. Joukko- oppia lainaten: minuuksien unioni, ei minuuksien leikkaus, sisältää eettisen tietoisuuden mahdollisuuden. Unioni on monimuotoinen ja koostuu heterogeenisistä aineksista, leikkaus sisältää vain sen, mikä meissä on yhteistä eli samanlaista. Yhteisöllinen
10 koheesio tukee liikaa samanlaista ja kriteeriperustaista selektointia (mm. koulutus). Luovuus ei taivu ennakkokriteereihin. Yhteisön monimuotoisuuden tukeminen, entropian kasvattaminen vaatii energiaa, ihmisten maailmassa mentaalista työtä syvemmän tietämisen tavoittamiseksi ja uuden tietoisuuden emergenssin tukemiseksi. Yhteistoiminnan tulosta, jonka pohjimmaista ohjaavaa syytä ei ole selvitetty, so. ei tunnusteta finaalista selitystä, vaan tuetaan kausaalisuhteen funktiota ilmioiden taustalla. Vallitseva tieteellinen kuva ihmisestä ei kysele tarkoitustaan, vaan etenee sisäisten lainalaisuuksien mukaan. Kehitystä ei ohjaa kukaan. Ihmisellä olisi siihen mahdollisuus tajuntansa kautta. Edelleen kuitenkin tieteessäkin väitellään siitä, kuka on oikeassa mieluummin kuin siitä, mitä ihminen tiedolla tekee ja miten hän sen kokee. Pitäisikö meidän siis muuttaa tiedetodellisuuden tarkastelukulmaa? Talonpoikaisfilosofin terveisin sirkka kumpula 9.10.2008 Arto Kanninen hyvät luonnonfilosofit. tässä tuli mainittua eksistenssifilosofia,johon olen perehtynyt jonkin verran.tämmöiseksihän tämä materialismin palvonta,etten sanoisi jumalointi on mennyt.halvalla tehtään joutavaa krääsää,joka ei kestä,eikä ole välttämättä vällttämätöntä ihmiselon kannalta. toisin sanoen on uohdettu eksistoiva ihminen.tulee mieleen martin heidegger joka inhosi teknologiaan menehtynyttä nykyaikaa.. ps. jostain syystä en saanut linuxissa toimimaan isoja kirjaimia,joten olen muotoilusta pahoillani.syysterveisin arto kanninen. 9.10.2008 Paul Talvio Hyvät luonnonfilosofit Rajattoman kasvun mahdottomuudesta olemme keskustelleet aikaisemminkin, esim. 2003 ja 2005. Yritin silloin vääntää (insinööri kun olen) rautalankamallin talouden lainalaisuuksista. Minusta tuntuu, että se sellaisenaan sopii tähänkin keskusteluun. Panen sen liitteeksi. Terveisin Paul Talvio Talvion liite: Hyvät luonnonfilosofit. Veikko Salovaara palasi sanontaani Muutos ei ole mahdollinen demokraattisesti hallitussa yhteiskunnassa. Kysymys oli tällöin siitä onko talouden ja siis kulutuksen aina vaan pakko kasvaa. Vastaukseni oli, että on - ellemme halua luopua demokratiasta. Demokratia ja markkinatalous perustuvat vapaaseen kilpailuun. Kilpailu on primäärinen syy kasvavaan talouteen. Kilpailu voi tietenkin olla myös
11 seuraus omistajien ahneudesta, mutta se olisi joka tapauksessa välttämätön edellytys markkinataloudelle vaikka omistajat tyytyisivät siihen mitä heillä jo on. Kuvitelkaamme suljettua yhteisöä, jossa kaikki tarvittavat tuotteet valmistetaan itse ja joka ei myy mitään ulos. Tuottajien keskinäinen kilpailu pakottaa nostamaan tuottavuutta. Tämä merkitsee sitä, että tuote on tuotettava entistä pienemmin kustannuksin. Seuraus on, että tuotteeseen liittyvä palkkakustannus pienenee. Tämä tarkoittaa sitä, että tuotteen valmistus synnyttää vähemmän ostovoimaa. Tämä kompensoituu, jos tuotteen hintaa vastaavasti voidaan laskea. Tuotteen valmistuskustannus ei kuitenkaan laske koko palkkakustannuksen pienenemisen verran, koska tilalle tulee kustannuksia investoinneista esim. automatiikkaan tai lisääntynyt energian kulutus. Jos tuotantovolyymit pysyvät samoina, niin työpaikkoja katoaa ja massojen ostovoima pienenee hintojen laskemisesta huolimatta. On rajoitettava tuotantoa, jolloin työpaikkoja katoaa edelleen ja ostovoima vähenee lisää jne. Kierre johtaa romahdukseen. Samoin käy, jos hintoja pudotetaan alle tuotantokustannusten. Yrityksiä kaatuu ja ostovoima vähenee. Ostovoiman ylläpito on siis kilpailutalouden säilymisen edellytys numero yksi. Siksi meillä on velvollisuus kuluttaa vaikka velaksi. Edellä olevassa esimerkissä ostovoimaa oli vain palkkasumma. Ostovoimaa luovat kuitenkin myös pääomatulot joko suoraan tulonsaajan kulutuksena tai jälleeninvestoinnin tuomina työpaikkoina. Ostovoimaa luovat myös sosiaaliset avustukset ja muut tulonsiirrot. Ne ovat kuitenkin vain hallinnollisia päätöksiä, jotka jakavat jo syntynyttä ostovoimaa, eivät lisää sitä. Ostovoiman kasvu voidaankin redusoida tehtyihin työtunteihin. Pääomatulot ja tulonsiirrot ovat vain se osa työtunnin tuottamasta ostovoiman lisäyksestä, jota ei anneta suoraan työntekijän käyttöön. Tuon lisäarvon osuus on suuri esim. puunjalostusteollisuudessa, jossa palkkakustannukset ovat alle kymmenesosa tuotteen hinnasta, kun taas noita tehtaita suunnittelevassa insinööritoimistossa palkkakustannus voi olla 80% liikevaihdosta. Talouden kykyä tuottaa lisäystä kulutuskykyyn tehtyä työtuntia kohti voidaan siten pitää sen olennaisimpana tehokkuuden mittana. Tehty työtunti lisäsi bruttokansantuotetta vuoden 1998 tilaston mukaan US- dollareissa esim. seuraavasti: Suomi 30 (740), USA 36 (900), Belgia 39 (620), Norja 39 (710), Japani 29 (950), Unkari 18 (650), E- Korea 13 (1070). Työssä käyvän väestön osuus samoissa maissa kuitenkin erosi huomattavasti toisistaan. Suluissa olevat numerot antavat työtunnit vuodessa per asukas. Maa pysyy jaloillaan, vaikka työssä käyvän väestön osuus on alhainen, jos samalla työtunnin tuottavuus on korkea. Hyvä yhdistelmä on, jos molemmat ovat korkeita kuten USA:ssa ja huono, jos molemmat ovat alhaisia kuten Unkarissa. Palaamme nyt alussa kuvailemaani yhteisöön. Yhteisön romahduksen eli deflaation voi siis estää vain nostamalla palkkasummaa. Juuso Salokoski pohtiikin tätä HS:n vieraskynäpalstalla 2.2.2003 artikkelissaan Uhkaako talouskasvua deflaatio. Hän toteaa:
12 Tie ulos deflaatiosta näyttäisi siten olevan ostovoiman lisääminen, ei velalla vaan ansioita kasvattamalla toisin sanoen palkkoja korottamalla. Selvää on, että eurotaloudessa Suomi ei voi yksin ryhtyä korottamaan palkkoja. Se johtaisi yritysten kannattavuuden heikkenemiseen, viennin laskuun, konkursseihin ja pitemmän päälle taloudellisen aktiviteetin hiipumiseen. Näin ei välttämättä kuitenkaan ole koko Euroopan tasolla. Kenties Euroopassa pitäisi ryhtyä kohottamaan elintasoa, kansainvälisen kilpailukyvyn heikkenemisen uhallakin. Vahvojen vaihtotaseiden ja pääomaa vievän Euroopan päällimmäinen huolihan ei ole kilpailukyky vaan heikko kysyntä. Tämä kuitenkin johtaisi ennen pitkään tullimuureihin, Euroopan linnoituksen syntyyn ja globalisaation hylkäämiseen. Globaalissa taloudessa olemme kuin tuo aikaisemmin mainittu suljettu yhteisö. Palkkojen korotus pitäisi siis tehdä maailmanlaajuisessa kolmikannassa. Siinä haastetta Lauri Ihalaiselle. Realistista kuitenkin on edellyttää, että on edelleenkin elettävä kilpailutalouden ehdoin. Silloin ainoa keino palkkasumman kasvattamiseksi tai edes pitämiseksi ennallaan on, että tuottavuuden noususta johtuva tuoteyksikkökohtainen työvoiman tarpeen pienennys kompensoidaan lisäämällä tuoteyksiköiden määrää, siis kasvattamalla tuotantoa olevissa laitoksissa ja luomalla uutta liiketoimintaa. Talouden pitää siis kasvaa ainakin tuottavuuden verran, jotta edes entiset työpaikat säilyisivät. Tätähän meille koko ajan hoetaankin. Talouden on siis juostava, jotta se pysyisi edes paikallaan. Olemme tuomittuja kasvavaan talouteen tai romahdukseen. Talouden romahtaessa myös demokratia romahtaisi. Ostokykyä pitäisi jakaa yhä enemmän hallinnollisin päätöksin, ottaa toisilta ja antaa toisille. Tätä yritettiin Neuvostoliitossa. Jokaiselle annettiin tarpeittensa mukaa ja jokainen antoi kykyjensä mukaan. Jonkun pitää kuitenkin päättää jokaisen kohdalla hänen tarpeistaan ja kyvyistään. Sen voi tehdä joko paljas diktatuuri tai vaaleilla valittu enemmistödiktatuuri. Enemmistö kuitenkin voi vaaleissa vaihtua ja taas tarpeet ja kyvyt arvioitaisi uudelleen. Se johtaisi kaaokseen ja niinpä neuvostoihmiset olivatkin niin viisaita, että he kaikissa vaaleissa kannattivat vanhaa hallitusta jopa yli 100 prosentin äänestysvilkkaudella. Kun Marx kurjistumisteoriassaan ennustaa kapitalistin imevän työvoimansa kuiviin, niin hän oli todella alkeellinen ajattelija. Mihin hän kuvitteli kapitalistin myyvän tuotteensa Marssiinko? Kapitalistin etu on maksaa kunnon palkkoja. Paikallisesti tätä sääntöä kuitenkin voidaan rikkoa. Pieni eliitti voi riistää työvoimaa harjoittamalla vientiteollisuutta ja vähät välittää paikallisesta ostovoimasta. (Esim. Brasilia ja Venäjä). Tuotannon siirtäminen halpatyövoiman maihin on myös globaalia ostovoimaa heikentävä. Esim. Nokialla on suurta kännykkävalmistusta Kiinassa. Tuotannosta menee 40 % vientiin. Jos nuo kännykät valmistettaisi Suomessa tai jossakin muussa
13 palkkatasoltaan korkeassa maassa, niin syntyisi paljon enemmän ostovoimaa - esim. Nokian kännyköitten ostoon. Aikanaan kotielektroniikan valmistus siirtyi silloiseen halpatyövoiman maahan Japaniin, nyt se siirtyy Kiinaan. Näin HS 27.12.2002: Kiinasta on tulossa koko maailman tavaratuutti! Kiinassa tehdään jo 55% DVD-laitteista, 50% kameroista, 30% pöytätietokoneista, 25% matkapuhelimista, 25% pesukoneista, 20% jääkaapeista. Vain hyvin peni osa jää kotimaahan. Esim. Nokia vie 40% kiinan tuotannostaan muualle. Tavaraa siis tulee entistä halvemmalla mutta syntyykö riittävästi ostovoimaa sen kaiken ostamiseen. Kun tähän vielä lisätään verokilpailu, niin on vaikea nähdä miten globaalitaloudessa voidaan ylläpitää maailmanlaajuista ostovoimaa ja varsinkin miten se voidaan ylläpitää vanhoissa teollisuusmaissa. Olkoon tämä nyt tällainen mahdollisimman neutraali puheenvuoro politiikasta. Muutoin olen sitä mieltä, että meidän on syytä välttää politiikkaa Luonnonfilosofian seurassa. Pysytään paremmin ystävinä. Terv. Paul 10.10.2008 Heikki Mäntylä Hyvät luonnonfilosofit, Paul Talvion selkeä oppitunti vapaasta markkinataloudesta oli hyvin muistissani kun kirjoitin 'Ristiriita'- viestini. Kutakuinkin näinhän kilpailu yllyttää kasvuun. Olen samaa mieltä Paulin kanssa siinäkin, kun hän liitteensä lopussa kehottaa välttämään politiikkaa luonnonfilosofian debateissa. Tarkoitukseni ei ole nytkään yllyttää politikoimiseen. Viestini perusidea oli kiinnittää huomio ristiriitaan, joka vallitsee eri tavoitteiden välillä. Ne eivät ilmiselvästi ole yhtäaikaisesti toteutettavissa, joten jotain on muutettava. Jos ahneus ja vallanhalu on kaiken toimeenpanevana yllykkeenä, kuten pahasti näyttää, lienemme toivottomassa tilassa ainakin demokraattisesti hallinnoidussa vapaassa markkinatalousjärjestelmässä. Toisaalta kukaan ei halua diktatuuria, ei edes ns. valistunutta yksinvaltaa, jota on historian saatossa kokeiltu melko huonolla menestyksellä. Silti haluan koettaa olla optimistinen idealisti ja kuvitella, että kasvua voisi tapahtua myös henkisellä tasolla eikä vain materiaalisella. Jonkinmoinen konkreettinen alku voisi olla systemaattinen, sekä tuotteiden että elämisen laadun voimakas painottaminen suorastaan propagandanomaisesti nykyisen määrään keskittyneen propagandan sijasta. Elämän laatuun liittyy perhe, vapaa- aika, luonto, tieteet, taiteet, luonnonfilosofia jne., eikä vain urakehitys. Ympäristön suojelu tulisi laadun ohessa ikään kuin itsestään selvänä bonuksena. Heikki Mäntylä
14 10.10.2008 Pentti Haikonen Hyvä Olavi Kiviniemi Voitko esittää konkreettisia esimerkkejä tuotteista, jotka ovat selvästi huonompia kuin vastaavat, sanotaan noin 20 v aikaisemmin? Tai 40 v aikaisemmin? Kumpi on mielestäsi kestävämpi ja kuluttaa vähemmän luonnonvaroja, 60- luvun putkitelkkari vai nykyinen LCD- televisio? Terv. P Haikonen 10.10.2008 Mikko Malinen Hei luonnonfilosofit, äskettäin Johan Silenin lähettämän sähköpostin liitteenä oli artikkeli, jossa yksinkertaisessa ilmastomallissa on lämmönsiirtymisen yhtälö, jossa lämmön siirtymisen voimakkuus on suoraan verrannollinen lämpötilaeroon. Tämä näytti kovin tutulta, ja tästä rohkaistuneena lähetän linkin omaan artikkeliini, jossa johdetaan kaava lämmitettävän kappaleen loppulämpötilan laskemiseksi lämpötilan derivaattoja hyväksi käyttäen. Tulos on artikkelin viimeinen kaava. Linkki artikkeliin: http://solmu.math.helsinki.fi/2008/3/dynamiik.pdf Terveisin Mikko Malinen 10.10.2008 Chris Kylander Sana "yhteistoiminta" on yhtä vaarallinen sana kuin "moraali" tai "häpeä" koska kyse on aina siitä, kenen ns. äänenpainon mukaana mennään. Nyt koulutus puhuu kovasti yhteisöllisyyden lisäämisestä mutta jos epävarmuutta lisätään median kautta tämä johtaa siihen, mitä KL sanoo tänään: "epävarmuus ajaa varainhoitajien syliin" eli jos pelko on pääasiallinen syy olla yhteisöllisyyden perään niin se värittää voiman ja uskalluksen olla omaa mieltä myös siihen, että kaavaillaan liian helppoja ratkaisuja siinä pelossa, että olemme pian Islannin tilassa. Tämä on hyvä avata myös: miksi jokaisen pitää olla ihan lugni eikä siirtää hätää vaikka rahavalta sai näpilleen. Suomi voi aina ottaa traktorit esiin; sitä Islannilla ei ole (Hbl tänään kertoo, että nyt syövät jo sisälmyksiä ja se on jo liiottelua mielestäni: tosin paluu turskaan ja lampaaseen on varmasti edellä ja etninen herkuttelu jää tilapäisesti pois). Pitää katsoa, ettei tule ylireagointia. Kiitos. Chris Kylander
15 10.10.2008 Olavi Kiviniemi Hyvät luonnonfilosofit ja varsinkin Pentti Haikonen P. Haikonen: Voitko esittää konkreettisia esimerkkejä tuotteista, jotka ovat selvästi huonompia kuin vastaavat, sanotaan noin 20 v aikaisemmin? Tai 40 v aikaisemmin? Tässäpä on yksilöintipyyntö, johon on todella helppo vastata. Henkilökohtaisesti olen joutunut tuotteiden laadun kanssa korostuneesti tekemisiin polkupyöräilijänä. Parikymmentä vuotta sitten polkupyörässä olivat tiuhaan vaihdettavia kulutusosia vain renkaat ja ketju, ja kaikki muu kesti suunnilleen yhtä kauan kuin oli tarpeen keskinkertaisella polkupyörän käyttäjällä. Minä huollan polkupyöräni itse ja olen törmännyt seuraaviin hankaluuksiin: - ulkorenkaisiin tulee murtumia muutamassa kuukaudessa ja ne väsyvät ennenaikaisesti puhki saman tien - sisärenkaissa on huokosia, jota yhtyvät käytössä ja tuhoavat renkaan lyhyessä ajassa - vanteet kalvavat renkaat rikki jopa parissatuhannessa kilometrissä käsijarrua varten muutetun reunarakenteensa vuoksi, eikä hyvän rakenteen vanteita ole saatavissa - halvat kiinalaiset polkimien kammet kestivät 5-24 kuukautta, ja kammen katkeaminen aiheuttaa aina loukkaantumisvaaran; myyjä ei korvannut kampia ja sanoi, että parempia ei ole saatavissa - laakereihin ostetut uudet kuulat murenevat muutamassa kuukaudessa - ketjurattaat ovat pehmeätä terästä, joka jopa tyssääntyy käytössä puhumattakaan kulumisesta - polkupyörien varaosatilanne on räjähtänyt käsiin halpojen pyörien moninaisuuden ja standardoinnin häviämisen takia Elektroniikkaan siirtyäkseni: - digiboksit olivat kauan ala- arvoisia sekä nopean hajoavuutensa että ohjausjärjestelmiensä suhteen; uskomaton määrä elektronista romua syntyi ja talous sai hyviä lukuja - dvd- asemani hajosi heti takuun loppumisen jälkeen, mitättömällä käytöllä Sitten vähän yleisempiä esimerkkejä ja muilta kuulemiani kokemuksia: - halpojen painepesurien pumpun hammaspyörät ovat muovisia ja hajoavat mitättömällä käytöllä - autojen varaosat ovat suuria ja kalliita, korjauskelvottomia paketteja - Hesarista huomaamani tiedon mukaan television nykyään oletetaan vanhenevan vaihdettavaksi parissa vuodessa - uusien pesukoneiden ja kylmälaitteiden odotettu käyttöikä ei ole entisten veroinen - yleensäkin on tapana laittaa muovia sopiviin kriittisiin osiin, joiden rikkoutuminen tekee tuotteen nopeasti käyttökelvottomaksi; muovin laatu ei ole arvioitavissa ostamishetkellä - sittenhän meillä on tietenkin tuo rakentamisen laatu vuotavine kattoineen ja putkineen ja homeineen, joita ongelmia ei ole saatu kuriin uskomattomasta jauhamisesta huolimatta; rakennusjätettä syntyy äkkiä ja paljon
16 Kumpi on mielestäsi kestävämpi ja kuluttaa vähemmän luonnonvaroja, 60- luvun putkitelkkari vai nykyinen LCD- televisio? Meidän on syytä pitää erillään toisaalta tuotteiden suunniteltu ja valmistettu laatu ja toisaalta tieteellinen ja tekninen kehitys, joka tekee mahdolliseksi uudet ratkaisut. Tämä pitäisi olla varsin helppoa oivaltaa. Terveisin Olavi Kiviniemi 10.10.2008 Pentti Haikonen Kiitokset Olavi Kiviniemelle vastauksesta. En tunne polkupyöriä, mutta varmaan näin on. Halvalla ei saa hyvää ja kaukoitä lykkää markkinoille ala- arvoisia komponentteja, joita täällä sitten myydään kovalla katteella. Digiboksit ovat luku sinänsä (poikani tietää, että 50- luvulla digiboksitkin olivat mustavalkoisia.) Itse olen kuluttanut lukuisia CD- ja DVD- asemia ja läppäreitä todella raskaassa käytössä eikä kohdalleni ole sattunut vielä yhtäkään hajoamista. Kokemukseni mukaan myös nykyaikaiset televisiot näyttävät kestävän hyvin (Itselläni 4 v vanha Panasonic plasma TV on kuin uusi). Tämä on myös johtanut siihen, että entisaikojen tv- korjaajien armeija on nyt työtön. Takavuosien simca- 1000 oli totaalisen loppu kun mittariin tuli 100 000 km, jopa ikkunoiden nostimien vivut katkesivat silloin. Kyllä nykyiset autot kestävät aivan toisella tavalla (paitsi ranskalaiset ja Volvo?). Entäpä paristot? Niiden kapasiteetti on varmaan kymmenkertainen siihen nähden mitä ne olivat vielä 80- luvulla, hinta ei ole. Halpa roska on sitä, mutta voidaanko oikeasti ja perustellusti väittää, että kaikki kohtuuhintaiset tuotteet olisivat tänä päivänä huonompia kuin 10 v sitten? Kyllä tällaisen väitteen tueksi tarvittaisiin tilastoja tai jotain, pelkät anekdootit eivät riitä. Tieteellinen ja teknillinen kehitys tekee tietysti vertailusta vaikean; ovatko nykyiset muistitikut huonompia kuin 10 v sitten? Minusta on edistystä, että muistitikkuja on nyt saatavilla ja vieläpä pilkkahintaan. (Radioputkilla toteutettuna 1 Gbyte muistitikku olisi tarvinnut yli 8 000 000 000 kaksoistriodiputkea ja jatkuvan virransyötön; olisikohan se mahtunut Inarin järven jäälle). Jospa tässä kuitenkin mennään parempaan suuntaan? Terv. P Haikonen 10.10.2008 Kimmo Käyhkö
17 Luonnonfilosofia on hyvin moitahoinen alue, mutta se ei varmaankaan ole politiikkaa eikä se myöskään ole kuluttajatuotefoorumi. Näihin on sekä yleisiä että erikoistuneita kanavia, mm. paperiset aikakausijulkaisut, jotka tekevät suhteellisen puolueettomia testejä tuotteista ja palveluista laidasta laitaan ammattitaitoisen henkilökunnan toimesta. Tällaisella luonnonfilosofisella foorumilla tulee helposti vaara liian pienestä otoksesta ja subjektiivisesti virittyneestä kapeasta mielipiteestä...? Joka tapauksessa kaikkia koskettavasta mielenkiinnosta huolimatta näitä keskusteluita ei kannattaisi jatkaa. Itse olin positiivisesti yllättynyt 20- vuotisseminaarin korkeatasoisista luennoista. Ne vastaavat hyvin käsitystäni LFS'n toiminta- alueesta. Lisää sellaisia ja keskusteluita niistä! Kimmo Käyhkö, amatööri 11.10.3008 Voitto Aaltonen Talouskasvu ja henkinen kasvu eivät ole toisensa korvaavia kasvutapoja, vaan vuoroaikaisia toimintoja yhteiskunnan eri kehitysvaiheissa. Luin Paul Talvion kirjoituksen, jonka hän oli kirjoittanut 4.2.2003. Kirjoituksessa Talvio todistelee jatkuvan talouskasvun merkitystä hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Mielestäni kirjoitus on tyypillinen insinöörin yksipuolinen näkemys yhteiskunnan lainalaisuuksista. Pääpaino hänen talousnäkemyksessään on yhteiskunnan tavaratuotannon ja perustoimentuloon liittyvän toiminnan lainalaisuuksista, eli teollisuusyhteiskunnan toimintatavasta. Siinä yhteiskunnan kehitysvaiheessa jatkuva kasvu onkin oleellista, mutta ei välttämättä enää jälkiteollisessa palveluyhteiskunnassa, jossa pääpaino siirtyy tavaratarpeista henkisiin tarpeisiin. Yhteiskuntien kehitystä voidaan verrata ihmisen eri kasvu- ja kehitysvaiheisiin: Ensin on fyysinen kasvu 0-18 ikävuoteen, jolloin aineellisten tarpeiden tyydyttäminen on etusijalla ja edellyttää jatkuvaa kasvua. Kun määrämitta on saavutettu, pääpaino on siirtynyt henkisten tarpeiden tyydyttämiseen ja kasvu sillä sektorilla ja aineellisten tarpeiden taso vakiintuu omalle tasolleen. Esimerkiksi Suomi, Ruotsi ja Tanska ovat yhteiskuntana tulleet tähän "täysi- ikäisyyteen" ja ovat siirtymässä jälkiteolliseen palveluyhteiskuntaan jossa teollisuuden ja sen kasvun lisäämisellä on ainoastaan ylilihavuuteen johtava sairastuttava vaikutus. Toisaalta taas globalisella tasolla tarkasteltuna "koko maailman yhteiskunta" on keskimäärin teollisuusyhteiskunnan kasvuvaiheessa ja edellyttää jatkuvaa kasvua, koska käyttäjämäärä väestökasvun johdosta jatkuvasti kasvaa ja luo lisäpainetta perustarviketuotannon kasvulle. Tähän kasvuun toki luonto on jo "asettanut" omat kasvurajoituksensa ja reagoi siihen omalla tavallaan. Joidenkin mielestä ihmismäärän kasvurajat ja sen saastevaikutukset on jo ylitetty ja luonto iskee nyt takaisin myrskyillä ja tsunameilla kasvua hillitsevästi. Esimerkiksi Pentti Linkolan mielestä ihmisiä on jo kaksi kolmasosaa liikaa. Suljetulla yhteiskunnalla, kuten eläinpopulaatiollakin, on määrätyssä kehitysvaiheessaan taipumus vähentää syntyvyyttään ja vakiinnuttaa olemassaolonsa jollekin optimitasolle, kuten on käynyt esimerkiksi pohjoismaille. Eli populaation/yhteiskunnan kasvun painopiste siirtyy määrällisestä (kvantitatiivisesta) kasvusta henkiseen (kvalitatiiviseen) kasvuun.
18 Tosin polöiittinen eliitti ja demokratia ei ole kehittynyt enemmistönä sille tietoisuuden tasolle, että se olisi ymmärtänyt nämä vuoroaikaiset lainalaisuudet. Siten esimerkiksi teollisuudesta vapautunut väestö ei ole kyennyt uudistumaan teollisuustyöntekijästä palvelutyöntekijäksi yhteiskuntakehityksen tarpeiden mukaisesti. Siten entiset teollisyystyöntekijät on siirretty työttömyyskortistoon ja palvelutuotantoon rekrytoidaan ulkomaista työvoimaa. Yhteiskunnan toimivuuden kannalta katsoen, väestömäärän kasvuun ei olisi ollut mitään tarvetta, jos koulutus-, tulonjako- ja verotuspolitiikka olisi sovitettu aikanaan tähän muuttuvaan yhteiskuntakehitykseen. En käsittele nyt aihetta enempää, ettei se kulkeutuisi liiaksi politiikkaan. Terveisin Voitto Aaltonen 11.10.2008 Paul Talvio Hyvä Voitto Aaltonen &al Kun puhun tuotannosta ja tuotteista en suinkaan puhu vain tavaroista. Samat talouden mekanismit pätevät niin tavara- kuin palvelutuotannossakin (no free luches). Itse olen elänyt palvelutuotannolla ja myynyt sen etupäässä ulkomaille. Myös palvelutuotannossa kilpailu pakottaa tuottavuuden lisäämiseen (esim. tietokoneiden avulla). Pelkästään toistemme selkää raaputtamalla emme voi elää. Välillä täytyy löytää tuo "henkistyneitten" väheksymä tavaran tuottaja, joka suostuu raaputusta vastaan antamaan leipää. Jos vain kiinalaiset tuottavat tavaroita, niin onko varmaa, että he haluavat maksaa raaputuksestamme. Pelkän palvelutuotannon varaan jättäytyvä yhteiskunta olisi todella haavoittuva. Ihmiset kestävät aika kauan palveluiden puutetta, mutta ruuan loppumisesta on aikaa mellakkaan vain neljä päivää. Terv. Paul Talvio 11.10.2008 Voitto Aaltonen Arvostettu Paul Talvio! Minä pahoin pelkään, että me taidamme puhua vähän toistemme ohi Minä kirjoituksessani koetin tuoda esille, että taloudellinen kasvu ja henkinen kasvu eivät ole toisensa korvaavia, vaan että ne ovat vuoropainotteisia. Esimerkiksi ihmisen fyysisessä kasvussa on optimaalinen kasvuraja (pituus ja leveys), jonka jälkeen tapahtuva kasvu on jo sairaalloista kasvua ja alkaa haitata yksilön hyvinvointia (liikalihavuus ja sen aiheuttamat sairaudet). Samoin yhteiskuntien talouskasvulla on optimaalinen tasonsa, jonka ylittäminen on jo sairasta. Hyvänä esimerkkinä alkanut kansainvälinen talouskriisi. Optimaalisen kasvurajan saavuttaminen ei kuitenkaan merkitse sitä, että perustuotannon ja palvelujen ylläpito lopetettaisiin, kuten sinä annoit ymmärtää minun sanoneen. Tietenkin perustuotannon ja palvelujen ylläpito jatkuu ja on perustana henkisen kasvun mahdollisuudelle. Jatkuvan kasvun painopiste vain siirtyy perustoimeentulotaloudesta
19 henkiseen kasvuun (Tiede, taide, kulttuuri ja demokratiakehitys). Terv Voitto Aaltonen 11.10.2008 Paul Talvio Hyvä Voitto Sinun visiosi toetutuu vain, jos Veikko Salovaaran peräämä eettinen ihminen korvaa nykyisen. Käytännöllisesti katsoen koko väestö esim. Euroopassa ja Pohjoismaissa on aikoja sitten ohittanut perustoimeentulon rajan. Onko henkisen kasvun lisääntymistä havaittavissa? Viihteelliset "henkiset " tuotteet sitä tuskin ovat. Moni ehkä tyytyisi kohtuullisempaan elintasoon, jos se olisi turvattu. "Pahan päivän varalle" on kuitenkin hankittava lisää - ja prinnöksi lapsille. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on vähentänyt tätä turvattomuutta ja selvästi pehmentänyt yhteiskuntiamme verrattuna esim. Yhdysvaltoihin ( jossa olen asunut 6 vuotta). Terv. Paul Talvio 11.10.2008 Timo Penttilä Hyvät keskustelun osanottajat, henkisen kasvun ohjelma on siitä vaikea, että emme pääse yksimielisyyteen arvoista. Kyseessä on vanha teema: voiko arvoja johtaa todellisuudesta. Naturalistinen vaihtoehto väittää, että sellainen on mahdollista. Minä haluan vain sanoa, että voidaan toimia joko niin, että arvojen johtaminen todellisuudesta helpottuu tai arvojen johtaminen vaikeutuu. Ensinmainittu toimintavaihtoehto on minusta parempi (tämä on arvo), sillä silloin päättäminen helpottuu ja saadaan aikaiseksi päätöksiä, jotka ovat objektiivisella pohjalla. Kaikkinainen politiikan tekeminen helpottuu, kun pyritään arvojen objektivisointiin. Ei jouduta ottamaan suuria subjektiivisia riskejä, poliitikon ei tarvitse menetellä vaistonvaraisesti, mistä voi myöhemmin joutua vastuuseen. Marx toi tähän aiheeseen poliittisen taloustieteen näkökulman, jossa talouden toimijat jakautuivat luokkiin. Luokkaristiriidat olivat sovittamattomia, niiden oli annettava kehkeytyä ja purkautua. Tämä oli Marxin 'ympärikäännetty' hegeliläisyys. Taloudellisen kasvun mahdollisuuksia tulisi käsitellä vallitsevasta talouspoliittisesta doktriinista käsin. Minä olen ymmärtänyt vallitsevan doktriinin olevan Milton Friedmanin 'monetarismia', jota Alan Greenspan on toteuttanut Yhdysvalloissa pitkän uransa aikana. Minusta hämeenlinnalainen taiteilija Irwin Goodman lauloi monetarismista, kun
20 hän lauloin "...raha ratkaisee..." Milton Friedman aloitti keynesiläisen talouspolitiikan kritiikillä ja meidän tulisi jatkaa friedmanilaisen monetarismin kritiikillä ja tästä kritiikistä voimme sitten yrittää ammentaa uusia arvoja. Arvot eivät ole puhtaan ilmoituksen lähteestä syntyneitä kategorisia imperatiivejä, vaan jatkuvati objektivoituvan arvokeskustelun tuotteita, kun annetaan diskurssin laajentua talouspolitiikan alueelle. - Olemmeko kaikki samassa veneessä? Yhteiskuntarauhan säilymisen kannalta on hyvä ajatella että olemme, mutta väitän, että tässä kohdassa emme saisi olla liian pragmaattisia vaan juuri edelläkuvatulla tavalla keskustelun ja analyysin avulla on pyrittävä syventämään käsitystä itsestämme maailmantalouden toimijoina. kunnioittavasti Timo Penttilä 12.10.2008 Tapio Muhonen Arvoisat kanssaihmiset Juuri väitöskirjaa väsäävänä yrittäjänä en malta olla tuomatta esille, että keskustelun teemat ja sävyt ovat samoja, joita jo antiikin sofistit pyörittelivät. En tee väikkäriä filosofiasta, vaan?hyvästä? johtamisesta, mutta ihmiskunnan historian keskustelukulttuurin tunteminen on aina hyväksi meille jokaiselle. Olen varsin hyvin tietoinen, ettei omien ja muiden?uskomusten? karsiminen ole ollut koskaan mahdollista, mutta olen optimisti ihmiskunnan kehityksen suhteen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun rajallinen maapallomme asettaa tavaratuotannolle ja saastuttamiselle, meidän pakko alkaa kasvaa henkisesti, mikä aina edellyttää itsekuria tai muiden, minua fiksumpien, ihmisten asettamia rajoituksia vapaalle toiminnallemme. (Tuohon toiseen keskusteluketjuun maailman tulevaisuudesta en ole ennättänyt osallistua, mutta Prigoginen mukaan maailmankaikkeuden heilahtelu paikallisesti järjestyksen ja kaaoksen välillä ei tunne mitään ennakoivaa determinismiä tai kausaalisuutta pitkällä aikajänteellä: esim. ihmiskunta voi tuhoutua hetkessä, jos jokin ketjureaktio syö hapen ilmakehästä!) Sen vuoksi teen seuraavan ehdotuksen: teema kerrallaan (ontologia; tietäminen/ epistemologia; metodologia/ tiedon luomisen tapa; ihmisluonto) pyrkisimme vähentämään tarvittavia käsitteitä. Tätä von Wright (Logiikka ja humanismi, 1998, 312) suosittelee, kun hän sanoo, että tieteessä tulisi edetä niin pitkään kuin mahdollista käyttäen nominalistista kieltä. Mikseipä valittaisi jokin näistä teemoista ja jokainen pyrkisi kiteyttämään sen, miltä pohjalta tai kenen oppi- isän edustamia väitteitä omat propositiot edustavat? Seuraavassa omat, alustavat aivoitukseni: