MAAILMA Kun taideteoksen nimi on Maailma, tuntuu heiveröiseltä keksiä teosta luonnehtivalle tekstille jotain tasavertaista otsikkoa. Myös jokainen näkökulma imeytyy heti nimen ehdottomuuteen. On siis turha yrittää pyristellä ja ottaa etäisyyttä, kun on erottamattomasti aiheen sisällä ja ehdottomasti osa sitä. Siinähän olet kuin täi tervassa tai eksistentialisti maailmaan viskattuttuna. Noora ja Kimmo Schroderus kuvaavat Maailmaa moniselitteiseksi teokseksi. Selitteisyys kertautuu katsojien lukumäärällä. He ovat maailman asiantuntijoita sen silmänräpäyksellisinä asukkaina, mutta jokainen heistä ainakin hieman toisistaan poikkeavasti. Onhan ihminen, joka on kokenut suuren rakkauden ja onnen, aivan erilaisella maailmasuhteella täytetty kuin ahdistunut ja yksinäinen ihminen. Fundamentalisti näkee tulevaisuuden viimeisenä tuomiona ja skeptikko kumoaa sen. Rikkaan tilanne on toinen kuin köyhän, terveen toinen kuin sairaan ja henkistyneen toinen kuin materialistin vain muutamia vastakohtapareja mainitakseni. Olemassaoloon vääjäämättömästi sisältyvä elämän pelko on yhteinen. Sen volyymi ja kestokyky vain vaihtelee yksilöiden välillä. Toiset tunnistavat kaikenkattavan kauhun päivätajunnassaan, toisille taas yhteys syntyy yön pahoissa unissa. Toistuvasti Maailma pakottaa mieleeni Leonardo da Vincin piirustuksen Vitruviuksen mies. Piirustus luonnehtii ihmisen ihanteellisia mittasuhteita yhtyneenä universumin absoluuttiseen mittakaavaan. Kaikkea ympäröi täydellinen ympyrä. Maailma on piirustuksen esittelemän utopian antiutopia. Maailma kuvaa tai mallintaa vaihetta, jossa ihmiskeskeinen maailmankuva ja edistysutopia hajoaa dystopiaksi. Kun siis täydellinen ympyrä hajoaa, sen vaikutus on kuin jättiläismäisellä ilmapallolla, jonka räjähdyksestä Maailman maisema syntyy. Maailma muistuttaa dokumentaarista pysäytyskuvaa tapahtuneesta tai kuten taiteilijat ilmaisevat, otosta maailmasta.
Vain ihmisfiguureiden klovnimaisen epävakaat asennot toimivat viimeisinä seismografeina vielä liikkeessä olevasta tapahtumasta. Sama yli pyyhkivä puuska tarttuu myös puun vihreään lehvistöön. Vuonna 2009 Kiasmassa oli kolmen taiteilijan näyttely Horror vacui. Näyttelykirjassa Kimmo Schroderus totesi, että hän kokee kriittisyyden päälle liimauksena ja vieroksuu sellaista taiteensa päämääränä. Todellisuuden kuvaus, joka näyttäytyy veistoksissa perfektionistisesti hiotun muodon, materiaalien ja teknisten ratkaisujen välityksellä, on hänen juttunsa. Saman periaatteen voi tunnistaa myös Noora Schroderuksen taiteessa. Tulkintojen tekeminen siirtyy vastaanottajan henkilökohtaiseksi tehtäväksi. Edellä esitetyn näkemyksen pohjalta voisikin ajatella niin, että taiteilijoiden toteuttama Maailma simuloi medioiden destruktiivista uutisvirtaa samoin kuin elokuvien, peliteollisuuden, kirjallisuuden ja sarjakuvan sisältämiä maailman tuhon kuvauksia sekä ihmisten välisten keskustelujen pauhua maapallomme tulevaisuudesta. György Ligeti tunnetaan musiikistaan Stanley Kubricin elokuvassa 2001:Avaruusseikkailu, mutta vähemmän oopperasävellyksestään La grand macabre, jossa hän ilmaisee vastenmielisyytensä aikansa maailmaa ja ihmistä kohtaan. Hän yhdisti sävellykseen lajin konventioita murtavia kiljahduksia, pauketta, rätinää ja populaarikulttuurin kaoottisia aineksia. Veistoksen äänimaailman mieltää tai suorastaan kuulee samankaltaisena. Siksi iloisesti hypähtelevät kauriit eivät edusta teoksessa niinkään optimistista elementtiä sinänsä. Pikemminkin ne heijastavat ihmisten toiveikkuutta tai torjunnan mekanismia, joka sitten ilmaistaan kitsimäisinä symboleina. TOISIAAN TÄYDENTÄVÄT Noora ja Kimmo Schroderus alkoivat kehitellä yhteistä teostaan vuonna 2009. Yhteisteoksen perusteena ei ollut suinkaan se, että he ovat taiteilijapari eikä se, että molemmat ovat kuvanveistäjiä. Tällaisin perustein ei luultavasti syntyisikään muuta kuin eripuraan keskeytyneitä veistosyritelmiä.
Tärkeimpänä motiivinaan taiteilijat pitivät asennettaan kuvanveistäjinä. Siinä heillä on riittävästi yhteisiä ja erilaisia piirteitä, jotta he voivat toimia taiteellisena työparina toisiaan täydentävästi. He listaavat sellaisiksi Noora Schroderuksen kiinnostuksen ihmisfiguuriin, tapahtumiin, luontoon ja maisemiin. Kimmo Schroderuksen kohdalla etusijalla ovat ihmisen rakentamat mekaaniset rakenteet, asiat ja objektit. Maailmaa voi tarkastella edellä esitetty luettelo matkaoppaanaan. Vähintäänkin yhtä valaisevaa on tutkia taiteilijoiden aikaisempaa tuotantoa, joka onnistuukin vaivattomasti avaamalla heidän kotisivunsa. Schroderuksia yhdistää ilmiselvästi pop-taiteen traditio, jonka edustamaa realismia ja todellisuuden kuvauksen strategioita molemmat ovat jatkaneet omalla tavallaan. Vuonna 2004 syntynyt Tumma Pilvi vaikutti hieman poikkeavalta Kimmo Schroderuksen silloisessa tuotannossa. Nyt sen asettaisi mielikuvissaan leijumaan Maailman yllä. Etenkin teoksen vuoristo rinnastuu Tummaan pilveen, jonka idea syntyi taiteilijan samoillessa Norjan vuoristossa. Hän keksi yhdistää pilven ja vuoret samaan teokseen. Alhaalta katsottuna veistos näyttäytyy pilvenä ja sivuprofiilissa se muuttuukin vuoristonäkymäksi. Yksi Maailman visuaalisista huippukohdista liittyy vuoristoon: alkukuvana vuoriston stuktuurille toimivat alumiinipinnoitettun paperin taitokset. Siitä on valettu kipsimuotti, johon lujitemuovi on laminoitu. Vuoriston ylevä henki näyttäytyy teknisenä efektinä, mutta säilyttää silti vaikuttavuutensa. Muutama vuosi sitten Noora Schroderus totesi näyttelytiedotteessaan, että hän on etenemässä kohti yhä pienempiä veistoksia. Veistosten aiheet taiteilija on kuvannut seuraavasti: Kuvanveistäjän työ ja vapaa-aika sekä koti, autot ja työvälineet. - Katsokaa kotisivuja ja ymmärrätte mistä on kysymys. Monet Noora Schroderuksen veistokset vaikuttavat pienestä koostaan huolimatta monumentaalisilta. Kimmo Schroderus on tehnyt 2000-luvulla pienoismalleja useisiin julkisiin veistoksiin ja näyttelyidensä suurikokoisiin teoksiin. Molemmat taiteilijat ovat toimineet suurin piirtein
mittakaavassa 1:18, joten heidän oli sujuvaa siirtää sama periaate Maailman tekemiseen. Yhteisteosta onkin hyvä lähestyä pienoismallina Maailmasta. Useinhan pienoismalli tehdään fyysiseksi esitetyksi aikaisemmin olleesta ja jo tuhoutuneesta tai menetystä. Esimerkiksi Viipurin kaupungin vuoteen 1939 kiteytetty pienoismalli Etelä-Karjalan museossa perustuu faktaaineistoon siinä kuin tieteellinen historiankirjoituskin. Yleensä pienoismallin tehtävänä on kuitenkin toimia suunnitelman havainnollistajana. Siksi pienoismalli on tuttu vaihe sekä arkkitehdeille, lavastajille ja kuvanveistäjille vision konkretisoijana ja tilaajan vakuuttajana. Elokuvan alueella pienoismalli on korvannut sellaiset kohtaukset, jotka olisivat tulleet liian kalliiksi tai olisivat muuten mahdottomia toteuttaa. Yhä useammin pienoismallin tehtävän on korvannut 3d-mallinnus ja animointi. Perinteinen pienoismalli näyttääkin jäävän tulevaisuudessa intohimoisten harrastajien puuhaksi ja taiteen yhdeksi esitysmuodoksi. Vuonna 2010 valmistuneessa teoksessa Kaikki on valmiina sinua varten Noora Schroderuksen visuaalisena lähtökohtana oli nukkekodin intiimi pienoismaailma. Kimmo Schroderus taas oli jo pitemmän aikaa suunnitellut havainnollistaa julkisten veistostensa suunnitelmia niin, että hän rakentaa tarkan pienoismallin myös ympäröivästä tilasta. Maailman luomisperiaate on siis paljossa synteesi kaikesta siitä, mikä taiteilijoita on kiinnostanut omassa tekemisessään viime vuosina. Edellä on kuvattu joukko syitä yhteiselle taideteokselle, mutta yksi vielä puuttuu. Molemmille taiteilijoille on nimittäin ratkaiseva merkitys kuvanveistäjän fyysisellä työllä. He eivät tyydy vain ideoiden käsitteelliseen toteutukseen. Taide on heille teonasia. Jos joku idea vaatii uuden tekniikan ja materiaalin opiskelua, he toimivat juuri niin ja tekevät itse. HALLITUN IMPROVISAATION MENETELMÄ Maailma on syntynyt kolmessa eri paikassa: omissa työtiloissa Nurmijärvellä ja residensseissä Rovaniemellä ja Norjassa. Veistoksen
muotoutumiseen ovat vaikuttaneet sekä pitkä ja intensiivinen työskentelyjakso että sitä jaksottavat paikanvaihdokset. Paikanvaihdokset ovat antaneet myös tekniset resurssit satojen osien ja elementtien monipuoliseen toteuttamiseen. Taiteilijoiden mukaan tuhansien kilometrien automatkoilla oli aikaa keskittyä veistoksen suunnitteluun. Samalla, kun maisema vaihtui, etupenkillä kimpoilevat ideat loivat maisemaa Maailmalle. Auto toimi siis neljäntenä työtilana, mikä varmasti merkitsi nautinnollista luomisvaihetta avioparille, jonka elämässä ja taiteessa autoilla on korvaamaton rooli. (katso www.schroderus.info/autoperheschroderus/) Maailmaa katsoessa tuntuukin kuin joku jossakin olisi pistellyt autonmuotoisia woodoo-nukkeja ja pakottanut taiteilijat kuvaamaan autojensa pienoismallit kolaroituneissa muodoissa. Ehkäpä siitä on muodostunut työskentelyn aikana myös absurdi huvi; tehdä ensin täydellinen pienoismalli ja puristaa siihen sitten tuhon design. Noora ja Kimmo Schroderus muodostavat taiteilijaparin, joka samalla on pienin mahdollinen taiteilijaryhmä. Yhteistyön kiinteyttämisen tarkoituksena ei ollut taiteessa vallitsevan yksilökeskeisyyden kyseenalaistaminen, vaikka ajan hengelläkin lienee ollut päätöstä vahvistava vaikutus. Taiteilijaparina työskentelyn hedelmällinen perustilanne on paikannettavissa juuri auton etupenkille. Suunnittelu tapahtui kuin jatkuvina roolivaihdoksina. Kun toinen sai idean, toinen toimi tavallaan kuin sen vastaanottajana tai kriitikkona. Seuraavassa vaiheessa sama tapahtui toisin päin. Maailma muotoutui siis yksimielisyyden ja erimielisyyden dynaamisena vuoropuheluna. Kotisivujen työskentelykuvista voi aistia, että varsinaisessa työvaiheessa puhe vähenee tai sammuu työkoneiden meluun. Silloin pienikin ele riittää tärkeäksi viestiksi. Sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Lopullinen prosessi eteni taiteilijoiden mukaan keskeisesti hallitun improvisaation periaatteella.
Prosessi jatkuu samankaltaisena, kun teos on lähtenyt pitkälle näyttelykierrokselle. Eri näyttelypaikoissa teos nimittäin muuntuu tilan ehtojen mukaan Kuopion taidemuseossa Maailman elementit asettuvat yhteen eri tavalla kuin sitä ennen Jyväskylän Taidemuseossa, jossa taiteilijat näkivät ensimmäisen kerran itsekin, miten osat toimivat kokonaisuutena, tilan täyttävänä veistoksena. Sama prosessi hallitun improvisaation rytmittämänä toistuu, kun näyttely jatkaa kiertuettaan Turun ja Amos Anderssonin taidemuseoihin ja siirtyy sitten Norrtäljen taidehalliin Ruotsiin. Jatko sen jälkeen on vielä avoin. Maailman matkaa on mahdollista seurata kotisivujen kuvadokumenteista. Samalla voi kiinnittää huomiota siihen, miten teema kehittyy ja veistos kasvaa matkan aikana. - Maailma muuttuu kaiken aikaa ja ehkäpä sama tapahtuu reaaliaikaisesti myös veistoksen maailmassa. Hannu Castrén