valitse monitieteinen
valitse kasvatustieteellinen Oulussa opitaan asioita laajasti. Mikko Rahkola, luokanopettajakoulutus 2
KOKO ELINKAAREN KATTAVA KOULUTUSTARJONTA Oulun yliopiston kasvatustieteellinen koulutusala on Pohjois-Suomessa ainoa, jonka koulutustarjonta kattaa ihmisen koko elinkaaren. Teoreettiset opinnot nivoutuvat harjoittelujaksoihin, ja käytettävät työtavat ovat monipuolisia. Opiskelijana Oulun yliopistossa olet kansainvälisen oppimisympäristön jäsen. Etenkin englanninkielisessä Intercultural Teacher Education -koulutusohjelmassa pääset kansainvälistymään jo kotiyliopistossa. Tämä esite käy läpi opintoja Oulun yliopiston kasvatustieteellisessä sekä monitieteistä yliopistoa myös laajemmin. Kertojina ovat mm. Mikko Rahkola, alan opiskelija, sekä joukko jo valmistuneita kasvatusalan ammattilaisia. Opinnot Oulun yliopiston s. 4 5 kasvatustieteellisessä Opiskelija Mikko Rahkola s. 6 7 kertoo Opiskelijaelämän ABC s. 8 9 Oulun yliopistossa Uralla: koulutussuunnittelija Heli Pesonen s. 10 11 ja muut valmistuneet kertovat Haku keväällä 2016 s. 12 3
KASVATUSTIETEELLISEN KOULUTUSOHJELMAT KASVATUSTIETEEN KANDIDAATTI (KK) Laajuus: 180 opintopistettä Opiskeluaika: 3 vuotta KASVATUSTIETEEN MAISTERI (KM) Laajuus: 120 opintopistettä Opiskeluaika: 2 vuotta Kasvatustieteet, kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri Aloituspaikkoja 25 + 5 Musiikkikasvatus, kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri Aloituspaikkoja 20 Luokanopettaja, kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri Aloituspaikkoja 100 - tutkimus ja opetus - muita asiantuntijuuden alueita ovat psykologia, sosiologia, koulutusteknologia, nais- ja sukupuolentutkimus ja monikulttuurisuus Pääainevaihtoehdot: a. kasvatustiede b. kasvatuspsykologia - viisi aloituspaikkaa avoimen yliopiston opintoja suorittaneille - asiantuntijoita ensisijaisesti perusopetuksen ja lukion musiikinopettajan tehtäviin - muusikon ja musiikinopettajan perusolemukset samaan muusikkouden, kasvattajuuden ja tutkimuksen merkityksen ymmärtävään henkilöön - luokanopettajan kelpoisuus - kasvatukselliset valmiudet 0 6-luokkien opettamiseen Mahdollisuus suuntautua: a. laaja-alaisesti b. taide- ja taitopainotteisesti c. teknologiapainotteisesti Intercultural Teacher Education kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri Aloituspaikkoja 20 Varhaiskasvatus, kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri Aloituspaikkoja 60 Erityispedagogiikka, kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri Aloituspaikkoja 20 - luokanopettajan kelpoisuus ja valmiudet toimia kansainvälisissä koulutustehtävissä - opintoihin kuuluu ulkomaanjakso - asiantuntijoita erilaisiin varhaiskasvatusalan tehtäviin - oikeus suorittaa maisterin tutkinto - lastentarhanopettajan kelpoisuus - pääaine erityispedagogiikka - opintojen aikana mahdollisuus hakeutua varhaiserityisopettajan tai erityisluokanopettajan kelpoisuuden antaviin opintoihin 4
SEITSEMÄN SYYTÄ VALITA OULUN YLIOPISTON KASVATUSTIETEELLINEN 1. Ainutlaatuista luokan- 2. Monipuolisia 3. Matka 4. Kansainvälinen 5. Ala erityisopettajaksi opettajakoulutusta valmiuksia maisteriksi asti ulottuvuus Tiedekunnan uudessa Normaalin luokanopet- Koulutuksen aikana Myös varhaiskasva- Kansainvälisessä luo- erityisopettajan koulu- tajakoulutuksen lisäksi voit joustavasti ja yli tie- tuksen koulutuksen kanopettajan koulu- tuksessa voit hakeutua voit suuntautua taito- teenalarajojen hankkia opiskelijana saat tuksessa (Intercultural erillisiin varhaiserityis- ja taidepainotteisesti tai kelpoisuuksia erilaisiin suoraan kasvatustieteen Teacher Education) opettajan tai erityisluokan- teknologiapainotteisesti. opetustehtäviin. maisterin tutkinnon saat luokanopettajan opettajan kelpoisuuden suoritusoikeuden. kelpoisuuden lisäksi antaviin opintoihin. 6. Musiikkia, maestro! 7. Aikuiskoulutukseen opettajan pedagogiset valmiuksia kansainvälisiin koulutustehtäviin. Musiikkikasvatuksen Kasvatustieteiden kou- opinnot ja työllistyä sitä koulutuksessa sinusta lutuksessa voit valita kautta aikuiskoulutuk- kasvaa monipuolinen kahdesta pääaineesta: sen tehtäviin. musiikin osaaja ja kas- kasvatustiede tai kas- vattaja eri oppilaitosten vatuspsykologia. Osa Lue lisää musiikinopettajan opiskelijoista voi saada opiskelupaikastasi tehtäviin. oikeuden suorittaa www.oulu.fi/ktk VALITSE MONITIETEINEN, VALITSET ENEMMÄN Oulun yliopisto on Kehitä itseäsi uusilla, yllättävilläkin aloilla. Kaikki Oulun yliopiston tieteenalat monitieteinen yliopisto. Rakenna tutkinto, joka on sinun näköisesi. Hammaslääketieteellinen Kasvatustieteellisen Suunnittele aineyhdistelmä, jolla vastaat Humanistinen opiskelijana Oulussa tulevaisuuden työelämän haasteisiin. Kasvatustieteellinen sinulla on siis erin- Tutustu eri alan ihmisiin ja asiantuntijoihin. Kauppatieteellinen omainen mahdollisuus Luo monitieteinen verkosto. Luonnontieteellinen valita sivuaineesi mitä Saa ystäviä ja tuttavia eri asioista kiinnostu- Lääketieteellinen monipuolisimmista neista ihmisistä. Teknillistieteellinen vaihtoehtoista. Terveystieteet 5
KÄYTÄNNÖSSÄ ERITTÄIN HYVÄ Mikko Rahkola valitsi luokanopettajakoulutuksen Oulun yliopistossa. Kun hän kertoo opiskeluistaan, yksi asia nousee toistuvasti esille: kasvatustieteellisessä asioita pääsee tekemään käytännössä. 6
Mikko Rahkola aloittaa viidettä vuottaan luokanopettajakoulutuksen koulutusohjelmassa, josta valmistuu alaluokkien opettajia. Opintojen myötä Mikolle on käynyt selväksi, että opiskelu ei ole vain kirjojen lukemista ja luennoilla istumista. Käytännön miehelle se on sopinut hyvin. Yli puolet on kontaktiopetusta, erilaisia harjoituksia, joissa keskustellaan paljon. Käymme läpi esimerkkejä, tehtäviä ja ratkaisumalleja, Mikko kertoo. Luokanopettajan pitää hallita laajasti alakoulussa opetettavia aineita. Mikko käy liikunnan sivuainetta, ja suunnitelmissa on myös ns. hallinnon sivuaine, jonka päämäärä on rehtorin pätevyys. Opetusta on paljon myös taitoaineissa, kuten puukäsitöissä tai vaikkapa nokkahuilun soitossa. Luokanopettajalle kuuluu myös säestyssoitin eli kitara tai piano. Kävin kahden vuoden ajan pianonopettajan yksityistunneilla ja opin sen, mitä opettajalta vaaditaan, vaikka aiempaa soittokokemusta ei ollut, Mikko sanoo. Opintojen käytännönläheisyys sopii Uskon, että käsillä tekemällä oppii parhaiten. Vastuuta vuosi vuodelta Luokanopettajan opinnoissa töitä tehdään heti ensimmäisestä vuodesta asti lasten parissa. Harjoittelukouluina ovat Oulun Opiskeluaika on tosi antoisaa. Työ, johon valmistutaan, on vastuullista ja vaativaa. normaalikoulun Linnanmaan ja Koskelan yksiköt, jotka sijaitsevat yliopiston tuntumassa. Syvään päähän ketään ei kuitenkaan heitetä. Edetään hiljokselleen eikä jätetä yksin. Ensin seurataan tunteja luokan perältä, sitten autetaan lapsia. Ensimmäiset tunnit pidetään yhdessä toisen opiskelijakaverin kanssa, Mikko kertoo. Vastuu kasvaa opintovuosien myötä, ja opiskelijat oppivat toimimaan itsenäisesti. Kaiken hauskuuden keskelläkin Mikko muistuttaa, että opettajan ammatissa on myös haasteensa. Opiskeluaika on tosi antoisaa. Työ, johon valmistutaan, on vastuullista ja vaativaa. Parasta ystävät ja omannäköinen tutkinto Opiskeluissaan ykköseksi Mikko nostaa uudet kontaktit. Samanhenkisistä ihmisistä on ollut helppoa löytää omat ystävät. Luokanopettajan opintojen ensimmäisinä vuosina kaikki suorittavat samat kurssit, joten luennolta toiseen siirrytään samassa, tiiviissä porukassa. Ainejärjestötoiminnassa aktiivisesti mukana oleva Mikko on verkostoitunut myös muiden kuin opiskelijakavereidensa kanssa. Tutuksi on tullut niin yliopiston henkilökunta kuin muiden tieteenalojen opiskelijat. Toiminta on antanut minulle todella paljon, Mikko summaa. Toinen tärkeä asia Mikolle on se, että tutkinto tuntuu omalta. Pitää päästä toteuttamaan itseään. Opiskeluun kuuluu muutakin kuin kasvatustieteitä ja kasvatuspsykologiaa. Voi valita sivuaineita ja kehittää itseään, Mikko korostaa. Monipuolisen tutkinnon mahdollisuus onkin yksi Oulun yliopiston vahvuuksista. Oulussa opitaan asioita niin laajasti. Uskontoa, musiikkia, käsitöitä, kaikkia mukavia asioita, Mikko luettelee. 7
OPISKELIJAELÄMÄN ABC OPINNOT KANSAINVÄLISYYS YHTEISÖ Luennot Luennot ovat yliopiston yleisin opetusmuoto. Luennoitsijoina kasvatustieteellisessä on tutkijoita ja opettajia. Vaihto-opiskelu Kasvatustieteellisestä pääset helposti vaihtoon ulkomaille. Ainejärjestöt Ainejärjestöjen toiminnassa tapaat uusia ihmisiä, verkostoidut ja opit organisaatiotaitoja. Harjoitusryhmät Harjoitusryhmissä opit vuorovaikutteisesti muiden opiskelijoiden ja opettajan kanssa. Kansainvälinen oppimisympäristö International Teacher Education -koulutusohjelman opetus on englanniksi ja opiskelijoita on monista kulttuureista. Opintoihin kuuluu myös ulkomaanjakso. Lastarit ry: varhaiskasvatus ja erityispedagogiikka Motiva ry: kasvatustieteilijät Mukava ry: musiikkikasvatus Ohari ry: aineenopettajat OLO ry: Oulun luokanopettajat Ryhmätyöt Ryhmätöissä harjoittelet yhteistyötaitoja työelämää varten ja tutustut muihin opiskelijoihin. OYY Oulun yliopiston ylioppilaskunta ajaa kaikkien Oulun yliopiston opiskelijoiden asiaa. Harjoittelu Harjoittelut ovat korvaamaton osa kasvatustieteellisen opintoja. Niiden aikana pääset soveltamaan oppimaasi käytäntöön kokeneemman henkilön ohjauksessa. Parasta opiskeluissa olivat opiskelukaverit, tiivis yhteisö, mukavat opettajat ja monipuolinen koulutus. Katja Sutela, musiikkikasvatuksesta valmistunut 8
ELÄVÄÄ ELÄMÄÄ OPINTOJEN TUEKSI OULU Musiikkia Musiikkikasvatuksen opinnoissa soittaminen ja laulaminen kuuluvat erottamattomasti opintoihin. Myös luokanopettaja- ja varhaiskasvatuksen opiskelijat kehittävät omia musiikillisia taitojaan opintojensa aikana. Pienryhmät Kaikilla opiskelijoilla alkaa opintojen ensimmäisenä päivänä pienryhmäohjaus. Noin 10 20 hengen ryhmissä tutustut oman opiskelualan, tiedekunnan ja koko yliopiston käytäntöihin mutta ennen kaikkea opiskelukavereihin ja Ouluun. Erinomainen asuntotilanne Oulussa opiskelijan on hyvä asua. PSOASilla eli Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiöllä on useita tuhansia asuntoja eri puolilla kaupunkia. Yksityisillä markkinoilla tarjonta on myös runsasta ja hintataso kohtuullinen. Tenttejä parrasvaloissa Miltä tuntuisi tenttiä luentosalin sijaan lavalla? Musiikkikasvatuksen opinnoissa suoritat instrumenttien tenttejä sekä rytmimusiikin bänditenttejä julkisina keikkoina baareissa ja kahviloissa. Liikuntaa, kuvia ja draamaa Kasvatustieteellisessä voit myös opiskella taide- ja taitoaineita. Luokanopettajaopiskelijat ja varhaiskasvatuksen opiskelijat tekevät paljon käytännössä, esimerkiksi harjoittelevat liikuntalajeja, piirtävät ja näyttelevät. Omaopettaja Jokaiseen koulutusohjelmaan on nimetty omaopettaja tai useampi. Hän perehdyttää sinut alan opintoihin, ammatillisiin asioihin ja työelämän tärkeisiin kysymyksiin. Hänen kanssaan voit sekä suunnitella että arvioida opintojesi kulkua. Elämää Oulussa Oulu on yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Opiskelijoitakin on suuri joukko, huikeat 40 000. Tarjontaa riittää kaupoista ravintoloihin ja harrastuksiin, olipa sitten kyse muodista, ruuasta, konserteista, kuntosaleista, luistelukentistä, leffoista tai vaikkapa laskuvarjohypyistä. 9
TERVEISIÄ TYÖELÄMÄSTÄ Oulun yliopiston kasvatustieteellisestä valmistuneet kertovat, millaisia töitä tekevät. Musiikinopettaja, yliopisto-opettaja KM Katja Sutela, 38 Pääaine: musiikkikasvatus Sivuaine: musiikki Miksi kasvatustieteellinen? Tutkinto tuntui mielenkiintoiselle, yleispätevälle ja laaja-alaiselle. Musiikkikasvatuksen opinnoista löysin oman intohimoni ja urani. Miksi Oulun yliopisto? Läheisyys ja monipuolisuus. Parasta opiskeluissa? Opiskelukaverit, tiivis yhteisö, mukavat opettajat ja monipuolinen koulutus. Työnkuvasi? Heinätorin koulussa opetan erityisnuorille musiikkia eli pääasiassa bändisoittoa ja yhteismusisointia. Yliopistossa opetan tällä hetkellä klassista pianoa ja musiikkiliikuntaa. Parasta työssäsi? Musiikki tuo paljon iloa ja energiaa. Se on vuorovaikutuksellista luovaa toimintaa, mikä innostaa niin opettajaa kuin oppilastakin. Haasteellisinta työssäsi? Erityisnuorten parissa haastavat oppilaat ja opetukseen liittyvät dilemmat. Kaikki eivät opi samalla kaavalla. Opettajan 10 täytyy osata sovittaa ja muotoilla opetus niin, että kaikki pysyvät mukana mielekkäällä tavalla. Yliopisto-opetuksessa haastat koko ajan myös itseäsi parempiin suorituksiin. Opiskelijoiden kanssa käytävä vuorovaikutus ja reflektio rohkaisevat ylittämään omiakin rajoja. Miten hyödynnät opintoja työssäsi? Didaktiikan opinnoista oli paljon hyötyä ajatellen opetustapoja ja erilaisten ihmisten kohtaamista. Monipuolinen instrumenttien hallinta on myös helpottanut työtä. Klassisen pianon ja musiikkiliikunnan opinnoista on puolestaan hyötyä tämänhetkisessä työssä. Terveiset kasvatustieteellisen opintoja harkitsevalle abille? Mieti, mitkä asiat ovat tärkeitä itsellesi ja mitkä ovat vahvuuksiasi. Kasvatustieteellisen opinnot voivat vahvistaa omaa luontaista näkemystäsi työurasta, mutta tärkeintä on sisäinen palo! Koulutussuunnittelija, OSAO KM Heli Pesonen, 25 Pääaine: kasvatustiede Sivuaineet: kasvatuspsykologia, aikuiskasvatustiede ja sosiologia, opettajan pedagogiset opinnot Miksi kasvatustieteellinen? Haaveena oli akateeminen ja ihmisläheinen koulutus, joka antaa laaja-alaiset mahdollisuudet työelämään. Miksi Oulun yliopisto? Kotipaikkakunta. Parasta opiskeluissa? Kriittisen ajattelukyvyn, ryhmätyö- ja tiedonhakutaitojen kehittäminen. Sekä se, että tutustui eri-ikäisiin ja taustoiltaan erilaisiin opiskelutovereihin. Työelämäopinnot avarsivat paljon työllistymismahdollisuuksia. Työnkuvasi? Oppisopimuskoulutukseen liittyvä ohjaus- ja neuvontatyö, oppisopimusten valmistelu ja tekeminen sekä yhteydenpito oppisopimuksen eri osapuolien kanssa. Lisäksi työnkuvani tulee sisältämään oppisopimusesittelyitä ja tulen olemaan mukana työpaikkakouluttajien koulutuksissa. Olen mukana myös Oulun seudun OpinTorin toiminnassa. Parasta työssäsi? Haasteet, hektisyys, työtehtävien vaihtelevuus ja se, että osaa olla avuksi ammatilliseen koulutukseen liittyvissä asioissa. Haasteellisinta työssäsi? Aloittelevana koulutussuunnittelijana on paljon sisäistettävää tietoa ja omaksuttavia toimintatapoja. Lisäksi täytyy pysyä ajan hermolla ja huomioida kunkin asiakkaan yksilölliset tarpeet koulutusta suunniteltaessa. Miten hyödynnät opintoja työssäsi? Opintojen myötä olen tottunut esiintymään, oppinut organisoimaan asioita
sekä omaksunut kriittisen ajattelukyvyn että tehokkaan kirjoitusrutiinin. Terveiset kasvatustieteellisen opintoja harkitsevalle abille? Jos olet kiinnostunut ihmisläheisestä koulutusalasta tai et tiedä vielä, mitä haluat, harkitse kasvatustieteellisiä opintoja. Alan opinnoista on hyötyä, päädyt sitten loppujen lopuksi melkein mihin tahansa työtehtäviin. Perusopetuksen luokanopettaja, Kaakkurin koulu KM Krista Åman, 29 Pääaine: kasvatustiede Sivuaineet: musiikki, erityispedagogiikka, psykologia Miksi Oulun yliopisto? Oulu on viihtyisä opiskelijakaupunki, ja lapsuudenkoti Torniossa on sopivan lähellä. Parasta opiskeluissa? Opiskelijatoverit, harjoittelut ja yhdessä oppiminen. Työnkuvasi? Luokanopettajan työ on monipuolista ja vaatii monenlaisia taitoja. Opetus ja opetuksen suunnittelu ovat vain yksi osa opettajan työtä. Luokanopettajan työhön kuuluvat mm. yhteydenpito koteihin, opettajankokoukset, koulun kehittäminen, moniammatillisuus, erilaisten tapahtumien ja juhlien järjestäminen. Parasta työssäsi? Viihdyn luokassa oppilaiden kanssa. Suurimman palkinnon työstä saa, kun kokee, että luokkani oppilaat viihtyvät koulussa ja kokevat onnistumisen tunteita. Tässä työssä pysyy ajan hermolla ja pystyy vaikuttamaan monen lapsen kasvuun ja oppimiseen. Haasteellisinta työssäsi? Tällä hetkellä haastavinta työssä on opetuksen eriyttäminen sekä oppilaiden ihmisiksi kasvattaminen. Miten hyödynnät opintoja työssäsi? Kun työkokemusta on karttunut, opintojen merkitys on korostunut. Koulutuksella todella on merkitystä. Harjoitteluissa suunnitellut tunnit ja jaksot ovat edelleen käytössä. Omaa opettajaidentiteettiä avasivat parhaiten syventävät opinnot. Terveiset kasvatustieteellisen opintoja harkitsevalle abille? Jos haet luokanopettajan koulutukseen, älä pety, jos et pääse ensimmäisellä kerralla sisään. Pidä välivuosi ja hanki työkokemusta. Tavoittele unelmiasi ja tee kaikkesi sen eteen! Päiväkodin johtaja, Ilmajoen kunta KM Heidi-Maria Panula, 29 Pääaine: kasvatustiede, erityisesti varhaiskasvatus Sivuaineet: liikunta, ilmaisuaineiden integroitu kokonaisuus, erityispedagogiikka Miksi Oulun yliopisto? Harrastukseni kilpatanssi ohjasi Ouluun. Kaupunkina Oulu on viihtyisä. Parasta opiskeluissa? Opiskelu oli mielekästä. Ainekokonaisuudet olivat mielenkiintoisia ja opiskelu sujui vaivattomasti. Taideaineet, tekeminen ja luova työskentely innostivat kovasti. Parasta olivat liikunnan sivuaine sekä piano-opinnot. Työnkuvasi? Toimin 0 5-vuotiaiden ryhmässä lastentarhanopettajana sekä päiväkodin johtajana vastaten oman taloni toimivuudesta, pedagogiikasta, budjetista ja rekrytoinnista. Parasta työssäsi? Työssäni on monia hyviä puolia, kuten yksittäisen lapsen oppimat taidot tai työntekijöiden tyytyväisyys, mutta arkeani helpottaa suuresti se, että teen itse talon työvuorosuunnittelun. Tämä auttaa minua suunnittelemaan ja toteuttamaan vapaammin kaikkia työn ulkopuolisia projekteja. Haasteellisinta työssäsi? Haasteellisinta on toimia kuntamme puutteellisten ja kirjavien linjausten ja vanhempien vaatimusten välikätenä. Myös työntekijöiden vaatimusten täyttäminen ja omien arvojen kohtaaminen ovat joskus ristiriidassa keskenään. Johtajana minulla on suuri vastuu mutta vähän päätösvaltaa. Miten hyödynnät opintoja työssäsi? Pedagogiikan osalta opintoja on suhteellisen helppo hyödyntää lastentarhanopettajan työssä. Myös opintojen kautta saatu laaja-alainen osaaminen sekä valmiudet nähdä kauas ovat erittäin hyviä eväitä kentällä. Terveiset kasvatustieteellisen opintoja harkitsevalle abille? Miettikää sivuaineita tarkkaan ja tehkää mahdollisimman paljon opintoja, kun olette tutkinto-opiskelijoita. Laaja-alaisuus ja moninaiset pätevyydet ovat hyviä eväitä tulevaisuuden työpolulla. Kasvatustieteellisestä valmistuttuasi voit työllistyä - päiväkoteihin ja päivähoidon opetus- ja hallintotehtäviin - opetustehtäviin peruskouluihin ja lukioihin - aikuiskoulutuksen tehtäviin - järjestöihin ja säätiöihin - kasvatusalan suunnittelu- ja hallintotehtäviin - yritysten henkilöstöhallinnon tehtäviin. 11
HAE OULUN YLIOPISTON KASVATUSTIETEELLISEEN 16.3.-6.4.2016 Valtakunnallinen yhteishaku LISÄTIETOJA Oulun yliopiston kasvatustieteellinen Hakeminen Oulun yliopistoon yleisesti Oulun yliopiston Hakijapalvelut http://www.oulu.fi/yliopisto/haeopiskelijaksi hakijapalvelut@oulu.fi Puh. 02 9448 4035 facebook.com/oulunyliopisto instagram.com/unioulu twitter.com/unioulu