LITTEROINTIKOOSTE DOKUMENTTIKILLAN JA SUOMEN ELOKUVATUOTTAJIEN KESKUSLIITON SEK:IN DOKUMENTTIELOKUVAN BUDJETOINTI JA LEVITYS SEMINAARISTA 26.4.2016 WHS TEATTERI UNIONISSA Tämä kooste on purettu ääninauhalta, joten se on varsin puhekielinen. Joitakin ilmauksia on suoristettu hieman luettavuuden parantamiseksi, mutta pääosin teksti on suoraa litterointia. Tekstiin on lisätty väliotsikoita luettavuuden parantamiseksi. Tässä koosteessa ovat mukana Joonas Berghällin ja Peter Toiviaisen osuudet, sekä suurin osa niihin liittyvistä yleisökommenteista/-kysymyksistä. Joonas Berghällin osuutta kannattaa lukea yhdessä ohessa olevan esimerkkibudjetin kanssa, johon puheessa jatkuvasti viitataan. Ensimmäisen puheenvuoron käyttää ohjaaja-tuottaja Joonas Berghäll, joka on Dokumenttikillan hallituksen puheenjohtaja ja SEK:in hallituksen varajäsen. JOONAS BERGHÄLL / OKTOBER Olen neljän muun kokeneen tuottajan kanssa koostanut tietopaketin, jossa käydään läpi budjettiasioita. Olen tehnyt elokuva-alan töitä noin 18 vuoden ajan. 16 vuotta siitä olen ollut Elokuvasäätiön asiakkaana. Suurin kiinnostukseni on saada parannettua asioita elokuva-alalla. Olen pyörittänyt tuotantoyhtiö Oktoberia 12 vuotta. Tuotantoyhtiön alkumetreillä minä ja tiimini saimme kansainvälistä rahoitusta. Tämä sai minut huomaamaan, että ulkomailla elokuva-alalla työntekijöiden asiat ovat paremmalla mallilla. Esimerkiksi Suomessa voimavarat ja resurssit eivät ole Ruotsin ja Tanskan tasolla. Kun Äidin toive -dokumentti saatiin tuotantoon, kerroin siitä tanskalaiselle ja ruotsalaiselle osatuottajalle. Kyseiset osatuottajat kertoivat, että heillä itsellään molemmilla oli nyt kuusi tuotantoa samaan aikaan päällä. Ero suomalaiseen tuotantotyöhön on valtava. Soitin kyseisille osatuottajille ja heillä on tällä hetkellä neljä dokumenttielokuvaa tuotannossa ja kuusi oli saanut kehittämistukea eli kymmenen projektia pyörii samaan aikaan. Toiveeni olisi saada vietyä dokumenttielokuva-alaa eteenpäin Suomessa samoihin mittapuihin kuin ulkomaillakin. ESIMERKKIBUDJETTI Tässä on neljän tuottajan kanssa laadittu esimerkkibudjetti elokuvalle, jota kuvataan 24 päivää Helsingin ulkopuolella. KEHITTÄMINEN Kehittämistukivaihe on joka kerta erilainen riippuen käsikirjoituksen oikeuksista. Oikeuksista maksettavan summan keski-arvo on 5 000 euroa. Kehittämistukivaihe voi kestää jopa 1-2 vuotta. Esimerkiksi dokumenttielokuvassa Miesten vuoro teimme töitä kahden vuoden ajan saadaksemme elokuvamme tuotantoon. Reissasimme ympäri Suomea kuukausia etsimässä kuvattavia elokuvaan. Palkkani oli kahden vuoden ajalta yhteensä 1 200 euroa.
Mielestäni olisi tärkeää pystyä siihen, että tuottajalle ja tuotantopäällikölle voitaisiin maksaa kuuden päivän palkka. Ohjaajat saisivat palkan kahdeksalta päivältä, kuvaaja kahdelta päivältä. Esimerkiksi demokuvaukset kestävät minimissään kaksi päivää. Tässä esimerkissä kuvaajan palkka ei ole liiton taulukosta vaan useamman palkka on kysytty useammalta kuvaajalta, ja niistä on sitten tehty keskiarvo. Demon äänisuunnitteluun on varattu yksi päivä, äänittäjälle kaksi päivää, leikkaajalle kolme päivää. Vaikkakaan leikkaajan osalta kolme päivää ei ole koskaan riittänyt hänen oman kokemuksensa mukaan. Muita kuluja ovat mm. polttoainekulut. Sitten kehittämistuen vaihe 4, johon kuuluu kamerakalusto, äänikalusto, leikkausyksikkö ja ääniyksikkö. Tämä perustuu 5-6 eri ääniyksikköfirman keskiarvoon. Kuluihin kuuluu myös majoitusta. Tässä vaiheessa demoon laitetaan Nordisk Panoramassa käynti, vaikka esimerkissä kyseessä on elokuva, joka ei välttämättä saa kansainvälistä rahoitusta eli kyseinen elokuva pysyy Suomen rajojen sisällä. Kokemukseni mukaan Nordisk Panorama on tuottajalle välttämätön. Kaikkien näiden edellä mainittujen yhteiskustannus kehittämistukivaiheessa on 19 920 euroa. Tuottaja ja tuotantopäällikkö Tuottajakorvauskohtaan laitetaan tuottaja, koska silloin Elokuvasäätiön moniin tukiselvityksiin ei tarvitse sitä tarkalla summalla selvittää. Sosiaalikulut ovat samassa kohdassa, koska tässä halutaan huomauttaa kuinka tuottajan ja ohjaajan palkat ovat identtisiä. Kävimme läpi tuotantopäällikön kanssa sitä, että kuinka paljon hän tekee sen ensimmäisen vuoden aikana eli kehittämistukivaiheessa töitä, kuinka paljon hän tekee tuotantovaiheessa, sekä kuinka paljon hän tekee jälkityövaiheessa töitä. Lisäksi jos elokuvan suosio lähtee nousuun, tuotantopäällikön työpäivät lisääntyvät ja tämä on tuottajan pussista pois, koska sitä ei rahoita kukaan. Tuotantopäällikköön olemme esimerkkibudjetissa budjetoineet 1 459 (sisältäen sosiaalikulut) Leikkausassistenttien työmäärät ovat olleet myös suuria. KYSYMYS: Minkä pituisesta elokuvasta on kyse? Me puhutaan nyt 75-90 minuuttisesta elokuvasta, joka menisi elokuvateatterilevitykseen. Lopuksi selviää sitten kokonaisbudjetti riippuen siitä, että muutetaanko jotain. Ohjaaja Kokeneemmalle ohjaajalle en tarjoaisi kakkosella alkavaa summaa palkaksi. Sekin riippuu toki kokonaisbudjetista ja työmäärästä. Esimerkiksi itsellä painaa viimeisimmät elokuvat, jotka ovat olleet niin päättömiä, että on ollut 14 maassa kuvaukset ympäri maapallon, ja Säilötyissä unelmissa 10 maassa. Myönnän, että odotan innolla ohjaavani seuraavan elokuvan Suomessa. Matkustaminen Suomen sisällä tai ulkomaille on kuluttavuudeltaan ja työmäärältään erilainen. Tähän on laitettu kahdeksan kuukautta ja liiton palkka, mutta kokisin, että ennemmin puhutaan könttäsummasta. Kun lähdin avaamaan sitä toista kautta, niin kyllä niitä päiviä ohjaajalle tulee. Jos päähenkilöt ovat Kajaanissa ja dokumenttielokuva kuvataan kotimaassa, niin ohjaaja hoitaa yhteydenpidon ja kuvausten valmistelun. Kun on 24 kuvauspäivää ja 24 vetoa, eli 2-3 päivän vetoja, niin ohjaajan pitää valmistella ne. Tähän nyt on budjetoitu tuotantopäällikkö vuokraamaan autot, huoltamaan, että kalusto on oikeassa paikassa, varaamaan junaliput, mutta ohjaajalla riittää silti työtä. Esimerkkinä leikkausvaihe. Vaikka ohjaajan ei tarvitse olla leikkaus- ja
äänisuunnitteluvaiheessa koko ajan paikalla, häntä tarvitaan olemaan siinä vahvasti mukana. Ohjaaja voi tehdä muita töitä ohella, mutta toiveena on, etteivät ne keikat ole kovin suuria. Minulla on kokemuksia elokuvista, joissa äänisuunnittelijat ovat pyytäneet saada tehdä töitä yksin ja näinä kertoina olemme joutuneet tekemään viikkoja töitä takaisin toiseen suuntaan. Siksi on tärkeää, että ohjaaja on hyvin läsnä äänisuunnittelussa. TUOTANTO JA JÄLKITYÖT Kuvaaja Tuossa kohdassa on 26 päivää eli 24 kuvauspäivää, mutta loppuvaiheessa on yleensä tullut paljon säätöjä, että ei haittaa vaikka kuvaaja saa kahden päivän palkan kaikesta värimäärittelystä, loppusäädöistä sekä kehittämistuen ja tuotannon välisestä vaiheesta. Kuvaajaan olemme esimerkkibudjetissa budjetoineet 11 757 (sisältäen sosiaalikulut) Äänittäjä Vaikka liiton taulukko sanookin, että äänittäjälle voi maksaa pienempää palkkaa, ja kahdeksan tunnin mukaan saataisi tiputettua reilustikin. Äänittäjän päivän pituus on kuitenkin kaukana kahdeksasta tunnista. En toki mielellään haluaisi maksaa enempää, mutta pitää olla realistinen ja tietää se, mikä se lopputulema on. Esimerkkinä Miesten vuoro -dokumentti, jossa kuvauspäivät olivat pitkiä. Päivä alkoi sillä, että kuljettiin 250 kilometriä, sitten kuvattiin paikan päällä kokonainen päivä ja sitten siirryttiin 250 kilometriä. Siitä haluttiin myös sen mukainen korvaus. Äänittäjään olemme esimerkkibudjetissa budjetoineet 8 139 (sisältäen sosiaalikulut) Kuljeukset, matka ja majoitus Esimerkkinä äänittäjä, kuvaaja ja ohjaaja menevät yöjunalla Ouluun, sieltä siirtyvät Kajaaniin, kuvaavat siellä 2-3 päivää ja siirtyvät takaisin yöjunalla Helsinkiin Oulun kautta. Kuljetuksiin, matkoihin ja majoitukseen olemme esimerkkibudjetissa budjetoineet 16 620. Kamerakalusto Eräällä tuottajalla oli jopa n. 290 euroa alkava summa kameralle, kahdella muulla oli yli 1000 euroa päivässä. Kaikista näistä sain keskiarvon noin 650 euroa päivä. Kun budjettia käydään korkeammalla tasolla läpi, niin toivon, että kuvaajalla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisella kameralla kuvataan riippuen taiteellisesta suunnitelmasta. Äänikalusto 27 päivää maksaisi 195 euroa. 27 päivää sen takia, että esimerkiksi Oktoberin kuuden viimeisimmän ohjaajan dokumenttielokuvissa äänikalusto on vuokrattu ennen kuvausten alkua, kuvausten aikana ja jälkiäänityksissä. Leikkaus ja kuvankäsittely Tässä muiden tuottajien arviot olivat 75 päivää. Minun arvioni oli suurin, 90 päivää, joka pohjautuu siihen, että on ollut kansainvälisiä dokumenttielokuvia, joista en olisi selviytynyt 80 päivässä. Keskiarvoksi tuli siis 78 päivää. Leikkaus ja kuvankäsittely -osio on esimerkkibudjetissamme 50 436.
KYSYMYS: Ymmärsinkö oikein, että elokuvasta on pitkä versio ja leikataan myös tuntinen TVversio? Ajattelin, että tämä olisi vain yksi versio. Tässä budjetissa on ideana se, että ei välttämättä tule sitä kansainvälistä rahaa. Jos tulee kansainvälistä rahaa, versiot lisääntyisivät. Esimerkiksi Säilöttyjä unelmia -dokumentista on viisi eri versiota, mutta Äidin toive -dokumentista on vain kaksi versiota. Eri kanavat vaativat eri versioita. KOMMENTTI: Jos ajatellaan pitkää elokuvaa, niin maailmallehan myydään sitä tuntista versiota. Meilläkin se alkaa olla automaatio, että pitää olla kaksi versiota vähintään. Kyllä. Itse toivoisin, että saisin budjetoida ne 85 päivän mukaan. Ja jos siinä on vähänkään enemmän, niin 90 päivän mukaan. Esimerkiksi kun ohjasin Äidin toive -dokumenttia, niin tietyt versiot tehtiin kahdeksan tunnin aikana eli yhden päivän aikana. Erityisesti Säilöttyjä unelmia - dokumentissa tuli lukuisia pyyntöjä eri versioille rahoittajilta johtuen elokuvan raakuudesta. Apulaisleikkaaja 28 päivää, tämä on taas meidän viiden tuottajan yhteinen keskiarvo. Itse laittaisin 35 päivää johtuen edellä mainituista versiovaihtoehdoista. Olen huomannut, että joka kerta kun kuvauksista tullaan, niin aina on paikalla leikkausassistentti tekemässä jotain, vaikka hän olisikin vain 4-5 tuntia kerrallaan. Tosiaan jälkisäätöihin laittaisin aikaa 35 päivää, jolloin saisi tehtyä erinäisiä versioita, kuten kieliversioita. Jos teetettäisiin erilaisia väliversioita ammattifirmoissa, se maksaisi vielä enemmän. Apulaisleikkaajaan olemme esimerkkibudjetissa budjetoineet 4 488 (sisältäen sosiaalikulut). Seuraavat kohdat sisältävät könttätarjouksen eli kun on värimäärittely, alku- ja lopputekstejä, niin ne kaiken kaikkiaan on ollut noin 8 000 10 000 euron välissä, riippuen mitä jälkityöfirmaa haluaa käyttää ja minkälainen sopimus sinne on tehty. Kokonaisuus eli loppulasku on tärkeämpi. Offline-edit Tämä on se kohta, johon on aina puututtu. Offline-editistä 10 350 euroa pois. Tuotantoyhtiö sen omistaa, mutta juuri viimeisimpään elokuvaan jouduin ostamaan uuden editin ja se oli juuri tuon hintainen. Edit, jolla Äidin toive leikattiin ei enää käynytkään Kuun metsän Kaisa elokuvaan johtuen efektien määrästä. Pitää muistaa se, että jos on oma edit, niin hintaan täytyy lisätä myös huoneen vuokra. Jos ajatellaan vuotta tai kymmentä vuotta, niin sitä kautta pitäisi saada myös sitä rahaa tuotantoyhtiön suuntaan. Joissain tapauksissa on ollut hyvä ratkaisu laittaa edit tuotantoyhtiön omarahoitussijoituksiin, koska joihinkin tahoihin yhtäkkiä saattaa tarvita enemmän sijoitusta ja joihinkin vähemmän. Äänisuunnittelu Kyseenalaistin tuota 32 päivää eri tuottajien suunnasta, mutta siihen ei paljoa haastetta tullut. Äidin toive -elokuvan ääntä suunniteltiin 35 päivää, johon lisättiin vielä viisi päivää miksausta. Jouduin tanskalaiselle elokuvasäätiölle kirjoittamaan, että miksi dokumenttielokuvia suunnitellaan äänen puolesta näin paljon. Äänisuunnittelija Peter Albrechtsen vaan sanoi, että nuo ovat ne päivät, mitä tarvitaan. Tokihan kyseisestä elokuvasta haluan sanoa sen, että meillä äänittäjiä oli ympäri maailmaa eikä äänityksen taso ollut ihan suomalaisella tasolla. Äänen jälkikäsittelyyn olemme esimerkkibudjetissa budjetoineet 23 315. Foley Keskiarvona 2 000 euroa. Tämäkin riippuu, 1 500 tai jopa 1 000 eurolla tästä voi selvitä, mutta tämäkin pohjautuu aiempiin elokuviin.
Loppumiksaus 24 tuntia eli kolme päivää. KYSYMYS: Jos tekee omalla kalustolla, saako sen budjetoida? Kyllä. Saa budjetoida, vaikka olisi oma kalusto. 60 prosenttia sen päivähinnasta on hyväksyttävissä sekä Elokuvasäätiölle että AVEK:ille. Siihen pitää pyytää tarjous jostain firmasta. Kun saimme Media Slate -tukea kaksi vuotta sitten, piti yhtäkkiä löytää neljä vuotta vanha tarjous joltain firmalta läheltä sitä päivää, kun elokuva meni tuotantoon. Säveltäjä Musiikinsäveltäjän hinta poukkoili 4 700 ja 10 000 euron väliltä. Ihan kotimaisista säveltäjistä on kyse, mutta keskiarvoksi tuli 7 500 euroa. Muusikot Muut tuottajat antoivat keskiarvoksi 3 800 euroa. Tämä sisältää siis muusikoiden palkkiot. Teosto-summa on varmaan vanhemmasta budjetista. Tässä on ajateltu pohjoismaisia oikeuksia ja festivaalioikeuksia. Teostolle on budjetoitu esimerkkibudjetissamme 1 378. Kopiokustannukset DCP-master ja esityskopio, TV-masteri ja katseluita, eli tässä on käytetty esimerkkinä Kino K-13:n ja tämän teatterin hinnastoa, jota itse olen käyttänyt ja arvioinut kuinka monta katselua käytännössä kankaalta on katsottu joko rahoittajien kanssa tai loppuvaiheessa yhteystyötahojen kanssa tai ihan ohjaaja-leikkaaja-tuottaja -kolmikolla. Tähän olemme budjetoineet esimerkkibudjetissamme yhteensä 2 490 sisältäen kaikki eri masterkopiot. Käännökset, ajastus ja tekstitykset Nämä hinnat ovat viimeiseltä neljältä kuukaudelta kahden eri elokuvan pohjalta. Katso budjetin kohdasta käännökset. Markkinointisuunnittelu Tästä kohdasta sanotaan usein, että pitäisi tiputtaa 20 000 tai 40 000 euroa alaspäin. AVAINryhmässä oli hyvä keskustelu, kun ihminen joka ei ole niin vahvasti dokumenttielokuvan puolella läsnä sanoi, että olisi hienoa, jos elokuvia markkinoitaisiin jo 3-4 vuotta ennen niiden valmistumista. Minulla on aina ollut varaa laittaa 1 200 euroa markkinointiin. Olisi tärkeää voida maksaa yksi kuukausi tuotantopäällikön tasoiselle ihmiselle siinä vaiheessa ennen kuin levittäjä ottaa elokuvan huomaansa. Graafinen suunnittelu Olen itse käyttänyt sekä suomalaisia graafikkoja sekä tanskalaista graafikkoa, joka tekee julisteet melkein kaikkiin isoihin elokuviin Tanskassa. Summat ovat olleet 2 000 ja 4 000 euron välissä, yleensä lähemmäs 4 000 euroa. Aikaisemmin pelkät alku- ja lopputekstit olivat 2 000 euroa. Hallintokulut Sitten päädymme pieneen ongelmaan. Olemme yhdessä tehneet budjetin kotimaiselle 75-90 minuutin pituiselle dokumenttielokuvalle. Hallintokuluihin en koskisi missään nimessä tietäen oman
tuotantoyhtiöni 12 vuoden historian ja mitä vuokrat, vesi, sähkö, siivous maksavat. Unohtamatta, että hallintokuluista pitää selvitä myös seuraavaan tuotantoon. Varaus satunnaisiin kuluihin on 7-10 prosenttia, jota en pienentäisi, koska tuotantopäällikölle on 7 kuukauden palkka merkattu. Yhtään dokumenttielokuvaa en usko, että tehdään 7 kuukauden aikana alusta loppuun. Esimerkiksi minä oman tuotantoyhtiön pyörittäjänä en ole kertaakaan ollut tilanteessa, jossa olisin joka vuosi saanut dokumenttielokuvan tuotantoon. Tuotantopäällikkö on töissä vain yhdessä tuotannossa kerrallaan, ja välittömästi, kun huomataan, että nyt me ehkä selvitään tästä loppuun, niin tuotantopäällikön työsopimusta ei enää pystytä uusimaan. Toivoisin, että Suomessa saataisiin dokumenttielokuva-alan tuotantoyhtiöitä, joissa tuotantopäällikkö olisi töissä ympäri vuoden kuukausipalkalla. Tärkeää olisi, että toimistolla olisi se oikea käsi, joka voisi reagoida esimerkiksi kansainvälisiin pyyntöihin, joissa pyydetään asioita asap, ja joiden hoitamiseen menee sitten yllättäen koko päivä. Tilintarkastus Tähän summaksi on laitettu 1 500 euroa. Tämäkin riippuu hyvin paljon elokuvan koosta ja siitä onko kansainvälistä rahoitusta mukana, eli pitääkö tilintarkastajan tehdä lausunnot ja kaikki vielä englanniksi. 1 500 euroa, tai voisi olla 1 100 euroa. YHTEENSÄ Budjetin summaksi tuli yhteensä 336 000 euroa. Tuotantoyhtiö laittaa omarahoitusta 10 000 euroa. YLE:n summaa 45 000 euroa ei voida varmaan paljoa nostaa. KOMMENTTI YLEN EDUSTAJALTA: Meidän tulokulma YLE:llä näihin ohjelmahankintoihin lähtee vain ja ainoastaan siitä hankintojen esitysvälitysoikeuksien määrästä, ja myöskin siinä vaikuttaa kokonaisrahoitus ja myös se hankkeen muu julkaisu ja sen painoarvo julkaisun suhteen. Se on varmasti hyvä keskiarvollinen luku. Se on kuitenkin hyvin lavea keskiarvo, koska nämä kolme isoa muuttujaa ovat keskeisessä roolissa, kun sitä lopullista summaa tuohon lyödään. AVEK:sta 20 000 40 000 euroa, keskiarvoksi tuli 35 000. KOMMENTTI AVEKIN EDUSTAJALTA: AVEK:ssa on eletty hyvinkin värikkäitä vuosia. 2014-2015 -kausi oli AVEK:n historian heikoin ja nämä summat ovat yläkanttiin siihen nähden. Tämä kulunut vuosi ja tuleva vuosi tulevat olemaan hieman parempia. Tässä voisi olla ehkä sellainen 40 000 euroa keskiarvona. Elokuvasäätiöltä pyydettäväksi jää 246 000. Elokuvasäätiö ei voi mitenkään laittaa sellaista summaa jokaiseen pitkään dokumenttielokuvaan. Tässä on yhtälö, johon toivon tulevaisuudessa ratkaisua. Mietitään siis suomalaista dokumenttielokuvaa, johon ei saada kansainvälistä rahaa. Itselläni on ollut kaksi hanketta, joista toinen on mahdoton ja toinen oli mahdoton. Mutta kiitos Elina Kivihalmeen ja hänen ison summansa sekä International Sami Film Instituten tuen saimme elokuvan budjetin kasattua. Mutta mitä tapahtuu niille dokumenttielokuville, jotka ovat aiheensa puolesta niin suomalaisia, että kansainväliset rahoittajat hylkäävät ne välittömästi? KYSYMYS: Mikä olisi Elokuvasäätiön keskiarvo? KOMMENTTI SÄÄTIÖN EDUSTAJALTA: Meidän summat ovat varmaan liikkuneet tällaisessa pitkässä elokuvassa 80 000 ja 180 000 välissä. Ei ole mitään tilastoja siihen, että tällaisia summia käsittääkseni dokumenttielokuville olisi kertaakaan myönnetty.
Eli tätä juuri tarkoitan, että tämä on yhtälö, jota ei saada toteutumaan, enkä oletakaan Säätiön antavan jokaiselle elokuvalle tuollaista summaa. Tässä on joku ongelma, koska se oli vain onnea, että esimerkiksi Kuun metsän Kaisalle löytyi kaksi saamelaistahoa, joilta saatiin tukea ja elokuva pystyttiin tekemään. Elokuva sai ensi-iltansa Hot Docs:ssa, ja seuraavaksi Sodankylässä, ja matkustaa eteenpäin siitä. Miten suomalaiset dokumenttielokuvat saataisiin tehtyä? Vai pitäisikö Elokuvasäätiöstä saada dokumenttielokuvalle lisää rahaa? KOMMENTTI: Olemme puhuneet paljon tuotantoyhtiöistä, joissa tuotetaan yksi elokuva per vuosi. Jos olisi kaksi elokuvaa samalle vuodelle, tulisiko sitä kautta jotain helpotusta? Uskon, että jos haluaa tehdä 24 kuvauspäivän elokuvia ja haluaa maksaa äänittäjälle, kuvaajalle ja leikkaajalle sitä palkkaa, niin tuota esimerkkibudjettia ei saa pienennettyä. Yksi vaihtoehto on, että tuotantoyhtiössä ei ole tuotantopäällikköä. Jos tuotantoyhtiöt saisivat useampia projekteja tuotantoon, niin tuotantopäällikkö olisi kiinnitettynä 1/3 osa vuodesta yhteen elokuvaan, 1/3 osa vuodesta toiseen elokuvaa, 1/3 kolmanteen elokuvaan, jolloin se saataisiin pyörimään. Silloin tulee heti etuuksia, että editti ja kalusto on paremmin käytössä jne. KYSYMYS: Voisiko karkeasti sanoa, että budjetista pitäisi ottaa 100 000 euroa pois? Aika paljon. Kyllä. Ja kun esimerkiksi kameranvuokraajalta ei saa enempää alennusta, eli keneltä tämä kaikki on pois? Todennäköisesti työntekijöiltä, ohjaajalta, tuottajalta ja tuotantopäälliköltä. Kyllä voisin tehdä 80 000 eurolla elokuvan, mutta sitten ei noudateta mitään työlakeja. Tanskassa esimerkiksi on 28 hanketta saanut Tanskan elokuvasäätiöltä tukea, ja 13 niistä hankkeista sai 180 000 euroa tai enemmänkin. Ja vain neljä hanketta sai alle 150 000 euroa. Vuonna 2014 yksi elokuva sai 350 000 euroa pelkästään Tanskan elokuvasäätiöltä. Ero Suomen Elokuvasäätiön budjettiin on suuri. KYSYMYS: Mitä mieltä olet muista kotimaisista rahoituksista, kun näitä säätiöitä on, esimerkiksi Suomen kulttuurirahasto. Elokuvantekijät hakevat sieltä paljon rahoitusta, ainakin itse olen kokenut ongelmalliseksi epävarmuuden siinä. Ne ovat pieniä summia. Tähän mennessä ne ovat ainakin omalta osaltani aina menneet ohjaajalle ja sille alkutyöryhmälle. Siinähän saataisiin pikkuisen leikattua, jos myönnettäisiin, että sieltä jostain säätiöstä on saatu 4 000 tai 12 000 euroa, niin sitten ei tarvitsisi Elokuvasäätiön, AVEK:n ja YLE:n kehittämistukeen budjetoida sitä alkutyöryhmän palkkaa, jos se on saatu jostain toisesta tahosta. Jos meidän pitäisi leikata tästä budjetista 100 000 euroa, niin ei se 4 000 euroa ole ratkaisevassa roolissa. Toki yksi rahoitustaho on valitettavasti tänään unohdettu eli Kirkon mediasäätiö, mutta se ei ole ratkaisu koko ongelmaan. KOMMENTTI: Olen pyörittänyt useaa tuotantoyhtiötä parikymmentä vuotta ja on tärkeää kenen näkökulmasta elantoa mietitään ja kuinka monta tuotannossa pitää olla mukana, jotta pystyy vuoden elantonsa saamaan. Mietimme aina 2-3 vuoden periodilla, mitä kaikkea tuotamme ja miten ne tuotannot voivat olla synergiassa ja miten ne voivat hyötyä siitä. Näin ansaintalogiikka on toinen. Haluaisin mennä tanskalaiselle ja ruotsalaiselle tasolle, että pystyisin ne kansainväliset vaatimukset täyttämään. Toiveena olisi, että ihmiset voisivat hyvin ja pysyisivät hengissä. Oli hienoa kun tuotantopäällikkö pystyi aikoinaan perehtymään työntekijöiden hyvinvointiin. Elokuvien menestyessä varsinkin pienet tuotantoyhtiöt ovat vaikeuksissa henkilöresurssien kanssa.
KOMMENTTI: Usein tuottajat ovat liian optimistisia. Järkevämpää olisi miettiä miten dokumentaristit selviävät alalla. Mielestäni tuo rahoituskuvio on utopistinen, eikä se voi toteutua lähivuosina johtuen siitä, että lisävaroja ei ole tulossa Yleen tai AVEK:iin. Mielestäni pitäisi miettiä miten dokumenttielokuvia tehdään ja mikä on keskimääräinen budjetti, joka on reilusti alle puolet tuosta. Eivätkä elokuvat ole aina 90 minuuttisia vaan 75 minuuttisia ja se on mielestäni oleellista. Tätä pitäisi myös miettiä suhteessa siihen, miksi joudumme kokoajan menemään työehtosopimuspalkkojen alle ja mitä siitä seuraa? Lisäksi löytyisikö uusia tapoja tehdä yhdessä, niin että syntyisi vahvempaa synergiaa? Mielestäni kuitenkin tällainen utopistinen ajattelu ei hyödytä ketään. Kotimaassa tällaisia budjetteja ei vain voida saada kasaan. Uskoisin, että on aika katsoa tulevaisuuteen ja lähteä muuttamaan asioita, eikä nöyränä katsoa sivusta. Haluaisin maksaa liiton mukaista palkkaa, ja että työntekijät voisivat hyvin. Ja mielestäni se on se suunta [johon pitäisi pyrkiä]. KOMMENTTI: Mikä olisi ratkaisu siihen? Tästä on puhuttu 20 vuotta, se ei ole toteutunut. Ja tuskinpa toteutuu. En tiedä mistä se voima sinne säätiöön tulisi, joka uskaltaisi tehdä semmoisia päätöksiä. Haluan sanoa silti, että sen sijaan, että lytätään tämä ajatus, niin lähdettäisiin taistelemaan näistä asioista yhdessä eteenpäin. Yritetään päästä pohjoismaiselle tasolle. KOMMENTTI: Ei unohdeta yleisöjä myöskään, että kyllä se yleisö vaatii sitä laadukasta sisältöä. Laadusta siinä vaan yksinkertaisesti oli kyse, mitä tietyssä vaiheessa tapahtui elokuvateatterissa kun samana vuonna dokumentit Reindeerspotting, Miesten vuoro ja Vesku pyörivät elokuvateattereissa. Tällainen laatu ja aikakausi olisi syytä pitää voimissaan. KYSYMYS: Tuli mieleen se, mikä tuli voimakkaasti esille Dokumenttikillan 20- vuotisjuhlissa, kun tämä European Documentary Networkin edustaja [EDN:n johtaja Paul Pauwels], joka maalaili näitä erilaisia näkymiä dokumenttipuolelle, ja juuri enemmän interaktiivista digitaalista levitystä. Televisiokanavat eivät ole enää ainoita levityskanavia ja myöskin minun mielestäni tämä on sellainen erittäin tärkeä asia, mitä pitäisi vielä voimakkaammin ottaa esille, että mitkä ne tulevaisuuden levityskanavat ovat, ja tavat katsoa dokumenttielokuvaa. Ja hyväksyä, että maailma muuttuu radikaalisti juuri nyt ja miten me olisimme jollakin tavalla siellä mukana siinä kehityksessä. Ja toinen näkökulma on se, että pääsisimme mukaan teknologian puolelle, jossa on myös kasvavat markkinat, että voisiko dokumenttielokuvaa yhdistää myös siellä puolella sisältöön? Seuraavan puheenvuoron käyttää Peter Toiviainen, joka on levitysyhtiö B-planin levityspäällikkö. PETER TOIVIAINEN / B-PLAN B-plan on perustettu noin reilut kaksi vuotta sitten. Sen takana on tuotantoyhtiö Bufo. Ideana oli levittää itse omat elokuvat. Sitten huomasimme, että on muitakin elokuvia, joita haluaisimme levittää. Tällä hetkellä siis levitämme muidenkin yhtiöiden elokuvia. Katsotaan, mihin tämä tästä laajenee, mutta levityskapasiteetti on tällä hetkellä 5-6 elokuvaa vuodessa. Sanotaanko että hyvin tällaisella käsin poimitulla systeemillä, johtuen siitä, että meillä on pieni organisaatio. Meitä on kaksi henkeä, minä ja Helena Mielonen, jotka hoitavat tätä levitystä, joka tarkoittaa, että aika ei riitä
kaikkeen. Levityksessä on erityisen tärkeää se, että pystymme keskittymään elokuviimme. Niitä ei voi vaan huitaista kankaalle, vaan jokainen elokuva vaatii ison työn, jotta se onnistuisi. Sen verran taustoista vielä, että edustan siis pientä levitysyhtiötä, mutta olen toiminut useita vuosia Sandrew Metronomen levitysorganisaatiossa. Kokemusta on siis myös isomman levitysyhtiön toiminnasta. Olen myös levittänyt suoraan tuotantoyhtiöille. B-plan on levittänyt kolme dokumenttielokuvaa kankaalle: Talvivaaran miehet, Atomin paluu ja Takaisin pintaan, joka oli elokuvana menestys, mutta myös kaupallisesti tai sanotaan levityksellisesti menestys. Levittäjänä voisimme unohtaa kokonaan dokumentti-sanan. Siinä vaiheessa, kun elokuvaa levitetään, sana dokumentti ei merkitse mitään. Se merkitsee, onko elokuva sellainen, jolle löytyy elokuvateatteriyleisö. Se on se lähtökohta. Se voi olla mikä tahansa elokuva, kunhan sille löytyy elokuvateatteriyleisö ja sen levittäminen on kannattavaa. Koska jos ajatellaan sitä, että miten levitysyhtiö elää, miten se maksaa kaikki hallintokulunsa, miten se maksaa palkkansa, niin se kaikki tulee siitä filmivuokrasta. Tai siitä osuudesta filmivuokraa, jonka levitysyhtiö saa. Ajatellaan, että meillä on tällainen perinteinen tilanne, että meillä on näin ja näin paljon tukea Säätiöltä ja näin ja näin paljon esimerkiksi sponsorirahaa, että eihän tämä riski ole kuin 1 000 tai 2 000 euroa. Mutta asia ei ole niin, koska se vaatii aina sen työpanoksen. Dokumenttielokuvan tai fiktiivisenkin elokuvan vähin mahdollinen työpanos on 2 kuukautta työtä yhdelle ihmiselle tai sitten vaikka 2 ihmiselle 1 kuukausi. Se on minimi, mitä se elokuva vaatii, että se pääsee kankaalle. Kun mietitään elokuvaa, että vaikka se rahoitus muuten näyttää hyvältä, mutta onko meidän järkevää levittää sitä, saammeko maksettua järkevästi palkkaa? Sen takia tulee tenkkapoita vastaan, kun dokumenttielokuvan katsojaluku elokuvateattereissa jäi keskimäärin noin 1 000 3 000 katsojaan. Ja näin on käynyt monen elokuvan kohdalla. Onneksi on hienoja menestyksiä, esimerkiksi Järven tarina, jolla oli 173 000 katsojaa. Kun meille tullaan tarjoamaan dokumenttielokuvia, ensimmäinen lähtökohta on, että millainen elokuva on. Hienoa, jos me saadaan valmis elokuva nähtäväksi, mutta näin ei aina käy. Usein jos saamme, niin silloin levityksellä on kiire, se pitää saada nopeasti kankaalle ja se aika ei välttämättä riitä siihen. Toivotaan, että lähestytään aikaisessa vaiheessa, treatment-vaiheessa, levittäjää, koska sitten on pitkä kaari ja voidaan ruveta miettimään mitä sen kanssa voidaan tehdä. Esimerkiksi Takaisin pintaan -elokuvasta tavattiin puolitoista vuotta ennen kuin elokuva tuli kankaalle, joka oli hienoa. Koska pystyimme alusta lähtien olemaan koko prosessissa mukana. Pystyimme miettimään mahdollisia kohderyhmiä ja mahdollisia sponsoreita. Saatiin se prosessi niin aikaisin liikkeelle, että ei tullut kiirettä. Oli rauha tehdä, ja se näkyi onnistumisessa. Dokumentin levitys. Pitää miettiä, että mikä on elokuvan mahdollinen nettotuotto, silloin aloitetaan katsojamäärästä, että mikä on keskilipun hinta ja mikä on mahdollinen filmivuokra, mitä siitä elokuvasta voi saada. Dokumenttielokuvien kohdalla ensinnäkin keskilipun hinta on pienempi kuin fiktioelokuvilla johtuen siitä, että niitä aika paljon katsotaan päivänäytöksissä ja erikoisnäytöksissä. Niissä on mahdollisesti hyvin paljon semmoisia elokuvia, jotka paikallisesti saattavat toimia, jos sen elokuvateatterin lipun hinta on huomattavasti pienempi kuin Finnkinolla. Esimerkiksi Talvivaaran miehet -elokuvan parhaimmat esityskaudet olivat Kajaanissa, ja Sotkamossa ja sen ympäristössä. Silloin keskilipun hinta tippui. Dokumenttielokuvan keskilippuhinta on tällä hetkellä noin 8,40 euroa, kun fiktiolle saattaa jopa olla yli 10 euroa. Eli sillä on aika iso ero. Samoin filmivuokrissa ei tule huippua Hollywoodin blockbusterien tapaan ensimmäisellä viikolla. Dokumenteilla saattaa kestää, ja filmivuokra tippuu ajan kuluessa. Jos keskimääräinen filmivuokra olisi 43 prosenttia, niin dokumenteissa se on pienempi, esimerkiksi 38 prosenttia. Tuotto on pienempi kuin fiktioilla. Levittämisen kannattavuutta laskettaessa on otettava nämä seikat huomioon. Ei kannata olla liian optimistinen.
Tuotannonaikaisista markkinoinneista: näkisin sen dokumenttien kohdalla erittäin tärkeänä. Pitäisi myös lähteä siinä vaiheessa etsimään niitä erikoisryhmiä, järjestöjä, ketkä siitä asiasta olisi kiinnostuneita, että saadaan perusyleisö. Jos elokuvantekijä tulee kertomaan, että tältä taholta tulee 2 000 katsojaa, se auttaa levittäjää huomattavasti. Jos elokuvateattereissa dokumentit saavat alle 3 000 katsojaa, levittäjälle se ei kaupallisesti kannattavaa. Heidänkin on pakko maksaa palkat ja saada elanto. Tämän takia joutuu miettimään kannattaako dokumentteja levittää. Isommilla levitysyhtiöillä on tietenkin cash flow:ta, rahaa siellä takana. Jos puhutaan pienemmästä levitysyhtiöstä, niin silloin miinustulosta vaikka 4 000 5 000 euroa saattaa olla aika kohtalokasta, koska niitä ei voi ottaa montaa peräkkäin. Henkilöresurssien osalta tuki on kaiken A ja O, mutta mistä tahansa löytyy rahaa levitykseen, jota voi siihen laittaa, niin se auttaa. Yksi on esimerkiksi Veikkaus. Jos elokuva pääsee Veikkauksen tuen piiriin, niin se on 6 700 euroa mikä saadaan levitykseen. Sen sijoittaminen levitykseen auttaa paljon, koska silloin sillä saa omarahoitusosuutta kasvatettua. Tiedetään, että kun Säätiöstä haetaan tukea se ei ole sataprosenttinen tuki, vaan maksimissaan se 70 prosenttia, ja hyvin harvoin se on sitäkään. Aina vaaditaan sitä omarahoitusosuutta. KYSYMYS: Oletteko saaneet joillekin elokuville 70 prosenttia? Entä yli 50 prosenttia? Ei olla saatu 70 prosenttia, mutta yli 50 prosenttia kyllä. Tietysti Säätiössäkin on tapahtunut näissä markkinointi- ja levitystuissa muutoksia. Iso tervetullut muutos oli se, että ns. VPF-maksut voidaan sisällyttää sinne. Se on auttanut huomattavasti, että niitä ei tarvitse enää laskea päälle. Koska tällä hetkellä ne ovat yksi aika iso kulu. Jos halutaan Finnkinon teatteriin, niin se on 700 euroa per sali, VPF-sopimuksesta riippuen. Saat 38 prosenttia siitä filmivuokraa, niin siinä on aika monta katsojaa, että saat katettua edes VPF-kustannuksen. Jos mennään vielä enempi näihin haasteisiin, että mitkä dokumenttielokuvassa ovat näitä vaikeuksia fiktiiviseen elokuvaan verrattuna, niin yksi on myyntivaihe, sen elokuvan saaminen elokuvateattereille. Se vaatii soittelua, myyntipuheita, elokuvateatterin omistajan vakuuttelua kannattavuudesta. Onnistuneissa dokumenteissa on ollut aihe sellainen, että sillä teatterin omistajalla ollut henkilökohtaisesti vahva luotto elokuvaan. Tässä kilpaillaan kaikkia muita elokuvia vastaan, ja omistaja voi päättää mikä elokuva tuo paremmat tuotot elokuvateatterille. Tällä hetkellä asioihin vaikuttaa pääkaupunkiseudulla salien määrä, joka on liian pieni. Ainoa arthouse teatteri on Kinopalatsi, jossa puolet saleista on Hollywood-blockbustereille. Näytösaikojen saaminen on hankalaa. Hatunnosto esimerkiksi Finnkinolle, joka ajaa kaikki elokuvat Suomessa, mikä ei esimerkiksi kaikissa pohjoismaissa ole näin. Jos normaali dokumentti tulee ohjelmistoon ja Finnkino ei näe kaupallisia mahdollisuuksia, niin dokumentti saa esimerkiksi kaksi näytösaikaa ensi-iltaviikolla ja huonoihin aikoihin. 14 näytöstä viikossa, ja sitten pitäisi miettiä, että paljonko elokuva saa katsojia kasaan meidän ykkösteatterissa. Hyvin äkkiä huomaa, että ei tämä elokuva voi päästä kuin siihen 3 000 4 000 katsojaan. Ja sen takia salien ja näytösmäärien päätös on niin merkittävässä asemassa. Ellei kyseessä ole word of mouth -hitti, että alkaa olla salit täynnä toinen toisensa jälkeen myös päivänäytöksissä, niin totta kai se saa lisää näytösaikoja tai ainakin pysyy niissä. Mutta jos joka viikonloppu tulee 5-6 elokuvaa ensi-iltaan, niin se on sisään ja ulos. Se huonoin tippuu pois sieltä, menee pienimmille näytösajoille. Usein käy niin, että seuraavalla viikolla sille ei ole kuin yksi näytösaika, ja se on sitten se 15:45 aika. Sitä seuraavalla viikolla sille on se 13:45, ja sitten neljännellä viikolla klo 11 tai 10:45. Julma totuus, joka on otettava vastaan, kun mietitään, että saadaanko tällä 5 000 katsojaa kasaan? Sen takia vois miettiä, että onko muita keinoja, pitääkö meidän lähteä siihen perinteiseen elokuvateatterilevitykseen. Voidaanko ajatella, että tehdään se levitys teattereissa enemmän event-tyyppisinä. Tiedotetaan alusta asti, että elokuvasta on vain joitakin näytöksiä. Ja sen jälkeen mietitään mitä muita keinoja on, että voidaanko saada esimerkiksi Doc Lounge mukaan siihen järjestämään näytöksiä, jotka eivät ole siellä elokuvateatterissa, vaan jossain muualla, mutta niistä
kumminkin tulee pääsylipputuloja? Voidaanko lyhentää ikkunaa niin, että se VOD-levitys tulisi aikaisemmin? Ikävä kyllä tänä päivänä useassa tapauksessa dokumenttien kohdalla se fyysisen DVD:n tekeminen ei ole enää kannattavaa. DVD:n myynnit ovat tippuneet niin paljon, että fiktiivinen art-house -elokuvakaan ei ole kannattava DVD:nä. Pitääkö keskittyä VOD:iin kokonaan? Finnkino on tarkka ikkunasta. Eli se on 120 päivää sen jälkeen, kun se on ollut elokuvateatteri ensi-illassa, sen jälkeen lähdetään tallennelevitykseen. Jos VOD-levitys tulisi mahdollisimman nopeasti eventin perään, niin sitten se olisi saatavilla muista jakelukanavista. Mutta nämä on tällaisia asioita, joissa tehdään tarkkaan elokuvakohtaisia ratkaisuja. Ainakaan tällä hetkellä elokuvateatterissa ei näytä asiat menevän parempaan suuntaan, ei ole tulossa enempää saleja tai muita. Meidän täytyy etsiä uusia kanavia. KYSYMYS: Tekeekö B-plan pelkkiä teatterilevityksiä? B-plan tekee pääasiassa elokuvalevityksiä. Meillä ei ole DVD-puolta, emmekä voi sitä ottaa. Mutta me ollaan käytetty siihen myös niin sanottua sub-distributoria. Teemme töitä myös muiden alustojen eteen. KYSYMYS: Kuinka paljon Elokuvasäätiön tuki on vaikuttanut levityksen saamiseen? Jos tuki on niin iso, ettei se mene pakollisiin kuluihin vaan käytetään se raha mainontaan, niin sillä on suuri merkitys. Elokuvalla pitää olla näkyvyyttä. Elokuvasäätiö tuki suuresti Takaisin pintaan -dokumenttia, sen tuen avulla pystyttiin ostamaan mainontaa. Esimerkiksi jos dokumentin banderollit ovat isojen Hollywood-elokuvien julisteiden vierellä, niin onhan sillä todella iso merkitys. KYSYMYS: Mitä sanot siitä, että Elisa Viihde tarjoaisi dokumenttielokuvakanavan? Voisiko Dokumenttikilta avata yhteistyön heidän kanssaan? Asiasta on keskusteltu, mutta yleensä siinä on se, että he haluavat yksinoikeuden koko kanavaan. Elisa on suurin VOD-jakelija, mutta jonkinnäköinen keskustelu on käynnissä. Ihmiset ovat laiskoja. VOD-palvelun voisi laittaa käyntiin ja myydä elokuvia. Mutta ihmiset usein kokevat elokuvien ostamisen netistä vaivalloiseksi, kun pitää kaivaa nettipankkitunnukset esiin ja niin edelleen. VOD-levityksen kautta olisi mahdollisuuksia onnistua, mutta miten levitys tapahtuu? KYSYMYS: Suomessa katsotaan paljon dokumenttielokuvia, mutta ei ole kulttuuria mennä teatteriin niitä katsomaan. Kuinka tuoda lisäarvoa elokuville, jotka menevät teattereihin? Levitys ja ikkuna-ajatus ovat ongelmallisia pienemmille elokuville. Miten saataisiin teatterit mukaan kokeilemaan uusia keinoja. Esimerkki uudenlaisista esitystavoista on PMMP-dokumentti, joka esitettiin 10-15 paikkakunnalla, ja esityksiä oli hyvin pieni määrä. KOMMENTTI PMMP-DOKUMENTISSA MUKANA OLLEELTA: Mietittiin, että meillä on tässä hieno elokuva, mutta ei katsojia. Rakennettiin elokuvasta eventmäinen, että jos sen haluaa nähdä niin on toimittava nopeasti. 10-15 näytöksen jälkeen se nousi katsotuimpien elokuvien joukkoon. Fanit pääsivät katsomaan PMMP:tä viimeistä kertaa. KYSYMYS: Paljonko sai katsojia? VASTAUS: Katsojia sillä oli tuhansia ja sen jälkeen sitä levitettiin VOD-alustalla. Teatterinäytöksiä oli ainoastaan kahden viikon ajan. Lipuilla oli spesiaalihinta. Tässä tapauksessa se saattoi olla järkevämpi tapa kuin normaali levitys. Sen sosiaalinen verkostoituminen sai aikaan nopean reagoinnin, että nyt pitää mennä katsomaan. Tämä
keksittiin fanien takia. Sen jälkeen VOD tuli samassa imussa. Paikkakunnille, joissa elokuvaa ei esitetty, niin se oli heitä varten. Esityksen ei ole pakko olla elokuvateatterissa, esimerkiksi Talvivaaran miehet -dokumentista olivat poliittiset toimijat kiinnostuneita niin, että heille näytettiin kyseinen elokuva pääsylipullisena tapahtumana. Nämä eivät näy tilastoissa. Tällaisiakin vaihtoehtoisia mahdollisuuksia on elokuvateatteriesityksille. Mutta se vaatii levittäjältä työtä. Ja hienoa, jos tuotantoyhtiö on tässä mukana, sillä siitä jää parempi jälki. KYSYMYS: Ulkomaille levitys. Voisiko sitä tehdä enemmän ja mitä kaikkea se vaatii? Yleensä kun tehdään Suomessa sopimus, se on pätevä vain Suomen rajojen sisäpuolella. Jos tuotantoyhtiöllä on ulkomainen myyntiyhtiö, he hoitavat myynnin. On kuitenkin joitain kotimaisia elokuvia, joille on ostettu oikeuksia koko Skandinaviaan. Tuottajilla on tästä parempaa tietoa. Ulkomaiset myyntiyhtiöt pyytävät festivaaliesiintymisistä rahaa ja nämä eivät ole yleensä pieniä summia. KOMMENTTI: Teimme Sota ja mielenrauha -elokuvalle itselevityksen. Palkkasimme markkinointipäällikön sekä varaajan, joilla oli pitkät urat taustalla, mutta silti itse hallinnoimme koko prosessia. Homma on vielä kesken, mutta jo nyt on yli 3 000 katsojaa. Elokuvasäätiön tuki on äärimmäisen tärkeä, sillä ilman sitä ei pystytä levittämään elokuvia. Alustavien tietojen mukaan kyseistä mallia pystyy myös hyödyntämään pienemmissäkin elokuvissa. Siten levytysyhtiöporras jää pois ja sitä kautta kertyy säästöä. Näen itselevityksen yhtenä validina tapana, sillä elokuvateattereita on koko ajan vähemmän ja tarvitsemme luovempaa levitysajattelua erilaisia medioita hyödyntäen. Yritimme myös yhdistysyhteistyötä, mutta se kaatui aikajänteen pituuden vuoksi. Se on resurssikysymys, pystyykö levityksen aloittamaan 6 kuukautta ennen julkaisua, mutta muuten tulee liian kiire. Tuotanto on menossa poispäin 50-luvun mallista, mutta tekijöinä ja teollisuutena on avauduttava ja tehtävä yhteistyötä. Elokuvaa kehittäessä on tehtävä markkinoinnillisia päätöksiä, koska mitä enemmän niistä on tietoinen, sitä enemmän sitä kautta säästetään. Yleensä, kun tuotantobudjetti on kasassa, ensimmäisenä lähtevät PR-kulut pois. Budjetteja pitää olla erilaisia. Esimerkiksi sellainen, jota ei saa käyttää muuhun kuin markkinointiin. Sitä kautta rakennetaan systemaattisesti katsojakuntaa ja pohjaa itse markkinoinnille. Kilpailua käydään Hollywoodin kanssa, koska sieltä tulee paljon erilaista tarjontaa ja meidän pitää osata erottautua ja päästä lähemmäs katsojaa. Se vaatii paljon aikaa ja työtä. Aluksi pitää saada itse markkinointi konkreettisemmalle tasolle. Hold-back -aika tuottajille on iso ongelma. Siinä on kuin puun ja kuoren välissä. Hold-back on aikaväli teatterilevityksestä ensimmäiseen televisioesitykseen. Sillä on myös merkitystä teatterilevityksessä. Koska jos elokuvaa aletaan näyttää tai edes mainostamaan televisiossa, kun elokuva vielä pyörii teattereissa, teatterin kiinnostus vähenee rajusti ja he voivat perua esitykset. KOMMENTTI: Järkeviä keskusteluja Hold-back -ajoista. Fiktioelokuvilla se on pääsääntöisesti kaksi vuotta. Jos levittäjä pääsee hohkaan kiinni, niin se ei pysty uudestaan palkeilla hengittämään. Maailma toimii vain niin, että uusia elokuvia tulee koko ajan lisää. Ylellä
pystytään nostamaan joitakin elokuvia paremmin näkyville. Esimerkiksi Valkoinen raivo keräsi TV:ssä suuret katsojamäärät, toisin kuin teattereissa. Tuntematon pakolainenkaan ei ollut numeerisesti suuri menestys, mutta on muitakin tapoja laskea vaikuttavuutta, esimerkiksi jos elokuva on tavoittanut oikeat ihmiset. KYSYMYS: Onko niin, että elokuva vanhenee, jos sillä on liian pitkä hold-back? KOMMENTTI: Takaisin pintaan -elokuvan tapahtumat tapahtuivat vastikään, niin se täytyy siten saada nopeammin televisioesitykseen. Tottakai hold back -aika vaikuttaa siten, että vuoden hold backilla elokuva kiinnostaa katsojia vähemmän kuin puolen vuoden hold backilla. Kysymys Peterille: onko teillä hold back -rajoja olemassa? Yleisön kiinnostus on suuri juuri kun elokuva tulee teattereihin. VOD:ille ei lasketa suurta arvoa. Puolen vuoden hold back on liian vähän. 9 kk on aika sopiva. On muistettava, että teattereilla voi joskus kestää 4 kuukautta ottaa elokuva ohjelmistoonsa, senkin vuoksi elokuvan levitystyö on aloitettava jo aikaisin ennen elokuvan valmistumista. KOMMENTTI YLEN EDUSTAJALTA: Maksamme oikeuksista. Esitysoikeus ja ajatus rahoittamisesta perustuu siihen, että maksetaan paljon vähemmän jos hold back -aika on pidempi. Ylen tarkoitus on olla ajassa kiinni ja olla merkityksellinen suomalaisille. KYSYMYS: Joukkorahoitustoiminta toimii myös Suomessa. Onko kokemuksia siitä, että on myyty ennakkoon lippuja ja ihmiset joutuvat maksamaan vain, jos tarpeeksi moni haluaa lipun? Hankaluus siinä on se, että teatterin pitäisi tässä olla mukana. Ilman teatteria lippujen myyminen ennakkoon on sama kuin möisi ilmaa. Siinä on se riski, jos kokonaisrahoitus ei onnistukaan, että lupauksella, jonka tuottaja kuluttajalle (lipun ostajalle) on antanut, sille ei välttämättä olekaan katetta. Voidaan olettaa, että saa pääsyn teatteriin, mutta liput pitää silloin ostaa ja antaa niiden ostajille. Johtopäätös: Lippujen myyminen ennakkoon ilman varmuutta elokuvan valmistumisesta ei ole suositeltava tapa. Yhdysvalloissa on Cinema on Demand -palvelu, jossa yleisö saa toivoa, mitä elokuvia tulee teattereihin. Se kuvastaa nykyaikaa. Joukkoistamisella on suuri vaikutus sisältöön ja se vaikuttaa levittämiseen, muttei taas rahoitukseen. Siihen menee aikaa ennen kuin tämä palvelu rantautuu Suomeen. KYSYMYS: Millä tavalla Yle on mukana dokumenttielokuvan näkyvyydessä? VASTAUS: Järjestämme elokuvailtoja ja joskus on joitakin puffiksi tulkittavia juttuja. Näitä kuitenkin tehdään yllättävän vähän ja elokuvailtoja voisi olla enemmänkin, mutta se edellyttää hereillä olemista ja on tehtävä asiat ohjeiden mukaisesti. Ongelma on esimerkiksi se, että Yle ei saisi mainostaa sillä tavalla, että näyttäisi vaikka kokonaisen elokuvan trailerin. Monet trailerit ovat kuitenkin tarkoin algoritmein laskelmoituja ja ne pitää esittää juuri sellaisina kuin ne on laskettu.