2016 Agility iloinen, vauhdikas ja hyvinvointia edistävä urheilulaji Suomen Agilityliitto www.agilityliitto.fi
Mitä agilityon? Agility on ihmisen ja koiran yhteistyöhön perustuva liikuntamuoto, joka sopii kaiken ikäisille ihmisille. Koiran ja ohjaajan muodostamaa tiimiä kutsutaan koirakoksi. Tavoitteena on suorittaa erilaisista esteistä koostuva agilityrata mahdollisimman nopeasti ja virheettömästi. Kilpaillaan koiran koon mukaan mini-, medi- ja maksiluokassa. Kilpaillaan koiran saavutusten perusteellan kolmessa tasoluokassa (1-, 2- ja 3-luokka). Agilityaharrastetaan ympäri maailmaa aina Japania, Brasiliaa, Argentiinaa ja Etelä-Afrikkaa myöten!
Antidoping Suomen Agilityliitto SAGI on säännöissään sitoutunut kansallisten ja kansainvälisten antidopingmääräysten noudattamiseen. Jäsenyhdistykset sitoutuvat antidopingmääräyksiin liittyessään SAGIn jäseneksi. Yksittäiset urheilijat puolestaan sitoutuvat antidopingmääräyksiin lunastaessaan kilpailulisenssin. Koirien osalta noudatetaan Kennelliiton antidopingsäännöksiä. Agilityurheilussaei ole tähän mennessä tullut esiin yhtään dopingtapausta!
Suomen Agilityliitto Toiminta-ajatus Suomen Agilityliiton tarkoituksena on edistää ja kehittää agilitya mahdollisimman monipuolisesti kaikilla lajin osa-alueilla koirakon hyväksi, jäsenyhdistysten kautta. Tavoitteena on harrastajien fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kehittäminen. Toiminta käsittää koko maan. Toiminnassa kannustetaan kaiken ikäisiä ihmisiä fyysiseen aktiivisuuteen, liikkumiseen, urheiluun ja seuratoimintaan. Tavoitteena on edistää koirien koulutusta ja hyvinvointia sekä parantaa yleistä koiranpitoa. SAGI toimii paitsi agilityseurojen ja -harrastajien yhdyssiteenä ja keskusjärjestönä, myös agilityharrastuksen etujärjestönä. Visio Suomen Agilityliitto vastaa agilityn monipuolisesta toiminnasta ja kehityksestä voimakkaasti laajentuvassa harrastuskentässä. Tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä Suomi on kansainvälisesti johtava agilitymaa kaikilla toiminnan osa-alueilla. AGILITY ON ILOINEN, VAUHDIKAS, HYVIÄ ARVOJA JA HYVINVOINTIA EDISTÄVÄ URHEILULAJI
Suomen Agilityliitonarvot AVOIMUUS Toimintamme on avointa, demokraattista, vuorovaikutteista ja kansainvälistä. YHTEISÖLLISYYS Tuemme tasavertaista yhdessä tekemistä seurojen, koirakoiden ja lajin hyväksi. Toiminnan tarkoituksena on edistää toisten kunnioittamista ja vastuullisuutta, innostaen ja kannustaen harrastajia kehittymään ja toimimaan yhdessä. VASTUULLISUUS Toimintamme perustuu liikunnan eettisiin arvoihin, urheilun reilun pelin periaatteisiin, tasa-arvon edistämiseen ja hyvän koiranpitotavan vaalimiseen. SUOMALAISUUS Edistämme monipuolista lajiosaamista ja arvostusta kansallisesti sekä kansainvälisesti. Ylläpidämme ja kehitämme kouluttajien, valmentajien, tuomareiden, seuratoimijoiden ja koirakoiden osaamista. LIIKUNNALLISUUS Kannustamme harrastajia aktiiviseen ja monipuoliseen liikuntaharrastukseen yhdessä koiran kanssa. Toiminnan perustana on ihmisten ja koirien kokonaisvaltainen hyvinvointi.
Agilitynvaikuttavuus Agilitynharrastus on voimakkaassa kasvussa. Agilitylla on tulevaisuudessa yhä merkittävämpi rooli hyvinvointipolitiikan kannalta myös liian vähän liikkuvien aktivoinnissa ja koko eliniän mittaisen liikunnallisen elämäntavan tukemisessa. Agilityn harrastaminen vaikuttaa positiivisesti sekä henkisen että fyysisen kunnon ylläpitämiseen. Agilityn SM kilpailuja 2015 seurasi aktiivisesti facebookissa yli 80 000 ihmistä. Suomessa on 771 000 koiranomistajaa (lähde: TNS Atlas 2014) Koirat liikuttavat yli 2,5 miljoonaa suomalaista Agility parantaa ihmisen ja koiran elämänlaatua
Paragility Paragility on agilityn muoto erityisryhmiin kuuluville ohjaajille, joita ovat mm. aistivammaiset, liikuntarajoitteiset sekä neurologisista, neurokirurgisista tai kognition ongelmista kärsivät agilitaajat. Paragilitaaja voi tarvita henkilökohtaisten ominaisuuksien takia erityisjärjestelyjä agilityn harrastamiseen, esimerkiksi apuvälineitä, henkilökohtaista avustajaa ja ulkoista tukea aistitoimintoihin. Erityisryhmiin kuuluville järjestetään Suomessa vuosittain yksi kilpailu, Paragilityn suomenmestaruuskilpailu. Agilityliitto järjestää paragilitaajille erityistarpeet huomioon ottavaa koulutusta. Agilityliitto lähettää vuosittain edustusjoukkueen kansainväliseen paragilityn arvokilpailuun (Paragility Word Cup, PAWC). Agility parantaa myös para-harrastajan elämänlaatua
Paragility erityislupa Parakilpailijat kilpailevat samoissa kansallisissa kilpailuissa muiden agilitykilpailijoiden kanssa. Parakilpailijat voivat hakea Agilityliitolta erityislupaa helpottamaan kilpailemista. Erityislupa oikeuttaa kilpailijan osallistumaan paragilitykilpailuihin (para-sm, PAWC) ja paragilitykoulutuksiin. Erityisluvat eivät ole voimassa SM-kilpailuissa, maajoukkuekarsinnoissa, piirinmestaruuskilpailuissa ja KV-kilpailuissa. Erityisluvassa määritetään ryhmä, johon kilpailija kuuluu, sekä vahvistetaan kilpailijan oikeus tarvittaviin kilpailemista helpottaviin erityisjärjestelyihin: 1. Erityisjärjestelyt rataantutustumisessa 2. Erityisjärjestelyt kilpailusuoritukseen liittyen
Paragility erityislupa Erityisjärjestelyt rataantutustumisessa - Lisäaika normaalin rataantutustumisen jatkoksi 2-5 min, jolloin tutustumassa voi mahdollisesti olla yhtä aikaa myös muita parakisaajia - Avustajan käyttäminen rataantutustumisessa - Oikeus erilliseen rataantutustumiseen (yksin tai yhdessä muiden para-kisaajien kanssa) - Oikeus tutustua ratapiirrokseen ennen rataantutustumista Erityisjärjestelyt kilpailusuoritukseen liittyen - Lisäaika lähdössä - Oikeus lähteä kilpailuluokan ensimmäisenä - Oikeus avustajan käyttöön lähdössä ja/tai maalissa - Oikeus avustajan käyttöön kilpailusuorituksen aikana - Oikeus liikkumiseen vaikuttavien apuvälineiden käyttöön kilpailusuorituksen aikana - Oikeus apuvälineen käyttö koiran ohjaamisessa - Henkilökohtainen ihanneaikakerroin
Paragility erityislupa Erityisluvan/tasoituksen hakuun oikeuttavat tietytdiagnoosit seuraavista neljästä eri ryhmästä: 1) Aistivammat a) Eriasteiset näkövammat b) Tasapainoelimen sairaudet c) Merkittävä kuulovamma 2) Neurologiset/neurokirurgiset sairaudet, joista aiheutuu eriasteisia liikkumisvaikeuksia tai -rajoitteita a) Pyörätuolin käyttö kilpailusuorituksen aikana tai muu liikkumisen apuväline (esim. sauvat), jonka avulla henkilö kykenee liikkumaan korkeintaan hidasta kävelyvauhtia b) muu liikkumisen apuväline (esim. sauvat), jonka avulla henkilö kykenee liikkumaan vähintään normaalia kävelyvauhtia c) liikkumisen vaikea rajoite, jonka vuoksi henkilö kykenee liikkumaan korkeintaan kävelyvauhtia (ei apuvälinettä käytössä) 3) Tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet, joista aiheutuu eriasteisia liikkumisvaikeuksia tai -rajoitteita a) pyörätuolin käyttö kilpailusuorituksen aikana tai muu liikkumisen apuväline (esim. sauvat), jonka avulla henkilö kykenee liikkumaan korkeintaan hidasta kävelyvauhtia b) muu liikkumisen apuväline (esim. sauvat), jonka avulla henkilö kykenee liikkumaan vähintään normaalia kävelyvauhtia c) liikkumisen vaikea rajoite, jonka vuoksi henkilö kykenee liikkumaan korkeintaan kävelyvauhtia (ei apuvälinettä käytössä) 4) Kognition ongelmat a) synnynnäisen kehitysvamman aiheuttama huomattava kognitiivisen suorituskyvyn vaikeus b) tapaturman tai sairauden aiheuttama pysyvä huomattava kognitiivisen suorituskyvyn vaikeus Diagnoosiin tulee merkitä, onko tila pysyvä tai milloin haitan tai rajoitteen vakavuutta ja olemassaoloa tulee arvioida uudelleen. Erityislupa/tasoitus voidaan vastaavasti myöntää määräaikaiseksi tai pysyväksi. Mikäli haitan tai rajoitteen todetaan poistuneen, oikeus sen perusteella myönnettyyn erityislupaan/tasoitukseen lakkaa. Kilpailijan olosuhteiden muuttuessa erityisluvan voimassaoloaikana myönnetty erityislupa/tasoitus voidaan ottaa uuteen tarkasteluun uuden lääkärintodistuksen perusteella.
Paragility erityislupa Paragilitaajat jaetaan 7 eri ryhmään Ryhmä 1: Kilpailijat joilla on akkukäyttöinen ajoneuvo (kuten sähköinen pyörätuoli, skootteri) - Vakava neurologinen tai neurokirurginen sairaus tai tuki- ja liikuntaelimistön sairaus, joka edellyttää sähköpyörätuolin käyttöä kilpailusuorituksen aikana. Ryhmä 2: Kilpailijat, joilla on käsin toimiva ajoneuvo (manuaalinen pyörätuoli) - Vakava neurologinen tai neurokirurginen sairaus tai tuki- ja liikuntaelimistön sairaus, joka edellyttää pyörätuolin käyttöä kilpailusuorituksen aikana. Ryhmä 3: Liikerajoitteiset kilpailijat, jotka voivat liikkua välttävän (kohtuullisen) nopeasti ja voivat käyttää apuvälineitä (kyynärsauvat, kävelykepit, tuet) - Neurologinen tai neurokirurginen sairaus tai tuki- ja liikuntaelimistön sairaus, joka edellyttää liikkumisen apuvälineen (esim. sauvat) käyttämistä kilpailusuorituksen aikana. Ryhmä 4: Vahvasti kävelyrajoitteiset kilpailijat, jotka voivat liikkua välttävän (kohtuullisen) hitaasti ja voivat käyttää apuvälineitä (kyynärsauvat, kävelykepit, tuet) - Neurologinen tai neurokirurginen sairaus tai tuki- ja liikuntaelimistön sairaus, jonka vuoksi henkilö kykenee liikkumaan korkeintaan kävelyvauhtia ilman apuvälineitä. Ryhmä 5: Kilpailijat, joiden liikkuminen on erittäin vahvasti rajoittunutta ja jotka voivat liikkua hyvin hitaasti ja käyttää apuvälineitä (kyynärsauvat, kävelykepit, tuet) - Vaikea neurologinen tai neurokirurginen sairaus tai tuki- ja liikuntaelimistön sairaus, joka edellyttää liikkumisen apuvälineen (esim. sauvat) käyttämistä kilpailusuorituksen aikana. Ryhmä 6: Kilpailijat, joilla ei ole liikkumiseen liittyviä rajoitteita (kuten näkö, kuulo, halvaantunut käsi) - Aistivammat, kognition vammat. Ryhmä 7: Kilpailijat, joilla on henkinen rajoite.
Paratyöryhmä Paratyöryhmä suunnittelee ja kehittää SAGIssa paragilityn kilpailutoimintaa ja koordinoi koulutuksia. Lisäksi työryhmä osallistuu paragilityn kilpailutoiminnan järjestelyjen ohjeistukseen. Vastuualueet: 1. Valtakunnalliset paragilityharrastajien leirit 2. Alueelliset koulutuspäivät 3. PAWC:n taustatyöt 4. JPS SM-kilpailuiden taustatyöt 5. Paragilityn kehityshankkeet
Parakilpailijoidenmäärät 2010 1 kilpailija 2011 2 kilpailijaa 2012 3 kilpailijaa 2013 3 kilpailijaa 2014 11 kilpailijaa 2015 15 kilpailijaa 2016 määrä jo nyt voimakkaassa kasvussa
Mitä Agilityliitto tarjoaa tällä hetkellä? Seuroille Tukea parakoulutuksen suunnitteluun Ohjeistusta ja opastusta parakilpailijoita koskevissa kysymyksissä Kilpailijoille ja harrastajille Valtakunnallisia ja alueellisia koulutuksia Para-erityisluvat kilpailutoimintaan Para-SM kilpailut PAWC-kilpailumatkan osallistumismaksut, tiedottamisen, edustusasut, edustusjoukkueen leirityksen
Mitä Agilityliitto tarjoaa tulevaisuudessa? Seuroille Rahallista avustusta paragility-koulutus ja kilpailutoiminnan käynnistämiseen, kurssien järjestämiseen ja koulutusohjaajien kouluttamiseen. Kilpailijoille Kilpailijamäärän kasvaessa enemmän valtakunnallista koulutustoimintaa. Vahvempaa panostusta PAWC joukkueen kilpailutoimintaan.
Kiitos! Sirpa Sippola Toiminnanjohtaja Suomen Agilityliitto sirpa.sippola@agilityliitto.fi Puh. 045 1226300