Seuratuen INFO-tilaisuus. Seurakehittäjä Tapio Saarni

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seuratuen INFO-tilaisuus. Seurakehittäjä Tapio Saarni tapio.saarni@liiku.fi 040-9000843"

Transkriptio

1 Seuratuen INFO-tilaisuus Seurakehittäjä Tapio Saarni

2 Seuratuki 2016 Jaossa on 4,0 miljoonaa euroa, 3 milj. euroa uusiin hankkeisiin Veikkauksen tulouttamaa rahaa jonka Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) jakaa hakemusten perusteella valitsemilleen seuroille Tavoitteena on: Laadukasta toimintaa mahdollisimman monelle kohtuukustannuksin PÄÄOHJE: Tutustukaa tarkasti OKM:n kirjalliseen hakuohjeeseen

3 Mihin tarkoitukseen Seuratoiminnan kehittämistukea (seuratuki) jaetaan seuran toiminnan kehittämiseen. Seuratuki on tarkoitettu valtionavustukseksi silloin, kun seura haluaa kehittää lasten ja nuorten matalan harrastuskynnyksen toimintaa, kokeilla innovatiivisia uusia juttuja, lisätä toimintaan monipuolisuutta uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä. Seuratuen avulla edistetään monimuotoisen liikunnan kansalaistoiminnan toteutumista.

4 Haku Haku avattu Haku päättyy klo Ministeriö tiedottaa päätöksistä huhtikuun loppuun mennessä Hakuohjeet ja lomakkeet löytyvät jo ministeriön sivuilta Lisäohjeet seuroille, jotka saivat seuratukea 2015 kaksivuotiseen hankkeeseen Seurat, jotka saivat 2015 seuratukea kaksivuotiseen hankkeeseen, tekevät toisen vuoden hankehakemuksensa myös sähköisesti Seuraverkossa. Tämän lisäksi hakija täyttää Raportointilomakkeen hankkeen ensimmäisen vuoden toiminnan kuvaamisesta ( seuraverkon viimeinen kohta)

5 Tavoitteena on mahdollistaa liikunnan monipuolinen harrastaminen kaikille lapsille ja nuorille edistää liikunnallisen elämäntavan omaksumista ohjatun seuratoiminnan kautta edistää koko perheen liikkumista (perheliikunta) mahdollistaa syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten harrastaminen urheiluseurassa ehkäistä drop out-ilmiön kehittymistä pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina vahvistaa yhteisöllisyyttä ja vapaaehtoistoiminnan merkitystä, sekä lisätä osaamista.

6 Perheliikunnan eri yksiköt Koko perhe liikkuu yhdessä Toinen vanhemmista liikkuu lapsen/lasten kanssa Toinen tai molemmat vanhemmista mukana lapsen harrastuksessa aktiivisesti/ -passiivisesti Vanhemmat ja lapset liikkuvat eri aikoina Useiden perheiden kombinaatiot Isovanhemmat liikkuvat lastenlastensa kanssa Kummitädit/sedät vanhempien ystävät liikkuvat lasten kanssa

7 Tavoitteena on edistää maahanmuuttajalasten kotouttamista liikunnan avulla vahvistaa yhteisöllisyyttä ja vapaaehtoistoiminnan merkitystä, sekä lisätä osaamista edistää monipuolista ja laadukasta seuratoimintaa hillitä harrastamisen kustannuksia ja osallistumismaksuja lasten ja nuorten liikunnassa lisätä lasten ja nuorten harrastajamääriä ja -ryhmiä seuroissa innovatiivisten, täysin uudenlaisten toimintamallien kehittäminen

8 Lasten urheilun suomalainen malli Lapsi kaiken toiminnan keskiössä

9 Erityisesti huomioitavaa Tuen kohdennus: lapset ja nuoret & perheliikunta Avustuksen tarkoitus: perustoiminnan kehittäminen o perustoimintaa on viikoittainen liikunnan harrastaminen; kilpailuja, kilpailumatkoja ja leirejä ei katsota perustoiminnan hintaan kuuluvaksi. Seuratuen piirissä oleva toiminta ei ylitä 50 /kk / henkilö (henkilö saa rahalla hyvän ohjatun harjoituskerran, mielellään 2 tai 3 sellaista viikossa)

10 Mitä on monipuolinen liikunta/ kustannukset Seurayhteistyö harjoittelussa o Maksu toiselle seuralle valmennuksesta/ ohjelmien vaihdosta/ oheisharjoituksista Monipuolisten harjoitteluvälineiden hankinta ( kirja) Erilaisten tilojen käyttö Valmentajan yhteispalkkaus o Ominaisuusvalmentaja Asiantuntijavalmentajan vierailut ( ei yrityslaskua) Ohjaaja-valmentaja -koulutukset o Aluejärjestöjen VOK superviikonloput Katso myös:

11 Haku Seuratukea voi nyt hakea vuodeksi tai kahdeksi vuodeksi Kahden vuoden hankkeissa hakemus tulee uusia vuoden 2017 haussa. Alustava hanke- ja taloussuunnitelma molemmille vuosille tulee esittää jo ensimmäisessä haussa Tarkka talousarvioesitys hakemukseen tehdään vain ensimmäisestä hankevuodesta (12kk) mutta ensimmäisessä haussa tulee kuitenkin esittää alustava koko hankkeen kustannusarvio hankesuunnitelman osana. Suunnitelman realistisuus on tärkeää, tavoite- ja talouspuolella Suunnitellaan ensin mitä halutaan tehdä > muutetaan suunnitelmat sitten numeraaliseen muotoon ja korjataan sen mukaan suunnitelmaa

12 Hakija, monta hakijaa yhdessä Seurasta voi tulla useampikin hakemus, mutta seuran tulee ilmoittaa hakemusten priorisointijärjestys Usean seuran yhteishaut ovat kannatettavia Usean seuran yhteishakemuksessa yksi nimetään päävastuulliseksi = varsinainen hakija + ohjausryhmä Tukisumman suuruus euroa vuodessa/seura Omarahoitus vaaditaan (vähintään neljäsosa ) Hankkeeseen sisältyvää toimintaa ei voida tukea muista opetus- ja kulttuuriministeriön määrärahoista

13 Ehdottomat edellytykset: hakija on rekisteröity liikuntaa tai urheilua järjestävä paikallinen yhdistys seuran johto on sitoutunut hankkeeseen hankkeella on nimetty vastuuhenkilö, selkeä toimintasuunnitelma sekä mitattavat, selkeät ja realistiset tavoitteet hankkeella on merkittävää omarahoitusta (vähintään neljäsosa hankkeesta) harrastuksen kohtuukustannukset on huomioitu liikkujalle avustettavan toiminnan tulee alkaa vuoden 2016 aikana

14 yhteistyöverkostojen ja erilaisten kumppanuuksien luominen laadukasta, ohjattua toimintaa ja monipuolista liikuntaa tarjotaan kohderyhmälle enemmän kuin kerran viikossa harrastajaryhmien perustaminen / lisääminen harjoitusvuorojen sijoittaminen lapsille sopivaan vuorokauden aikaan ja lähelle asuinympäristöä ja muuta elinpiiriä (lähiliikunta-ajatus) maahanmuuttajien mukanaolo toiminnassa vapaaehtoistoiminnan kehittäminen ja yhteisöllisyyden tukeminen seuran hallinnon kehittäminen Eduksi hakemukselle hankkeen innovatiivisuus: mitä uutta hanke tuottaa aiemmissa vastaavissa hankkeissa hyväksi havaittujen käytäntöjen ja suosituksien käyttö hakemusta on sparrattu seuratoiminnan kehittäjän, lajiliiton tai muun urheilujärjestön seuratoiminnan asiantuntijan kanssa.

15 Katsotaan video

16 Mitä on laatu lapsen ja nuoren näkökulmasta seuran harjoituksissa? Ilmapiiri, on kivaa, onnistumisia, saa kokeilla eri lajeja Toistojen määrä, toimintaan koko ajan, ei jonotusta Oppimisen varmistaminen, monipuolisuus, vaihtelevuus, saa harrastaa muitakin lajeja Yhteinen käsitys vanhempien kanssa Kilpailua pitää olla, voittoja, omia seurakisoja, ympärivuotisuus Kaverit, oma seura, oma logo, omat verkkarit, kilpailuasu Harjoitusajat, kuljetukset ovat mielekkäitä, välineet iän mukaan Haasteet: mitä niille harrastajille, jotka eivät halua kilpailla tai eivät halua harjoitella 5-7 kertaa viikossa

17 Avustusehdot Tukea voi hakea kohdennetusti lajijaostolle, mutta hakija on aina pääseura ja hakemuksessa tulee ilmoittaa aina seuran päätili Hakijana voi olla useampi seura yhdessä. Rahoitusta haetaan aina vuodeksi kerrallaan (hankekausi 12kk) Hankkeiden kesto voi olla enintään kaksi vuotta. Ensimmäisessä haussa tulee kuitenkin esittää alustava koko hankkeen kustannusarvio hankesuunnitelman osana. Hankekausi tulee ilmetä hakemuksessa selvästi sille osoitetussa paikassa Hankkeelle tulee asettaa ohjausryhmä ja hanketta seurata omalla kustannuspaikallaan. Avustuksen saajan tulee tehdä kirjallinen selvitys sekä talousselvitys avustuksen käytöstä määräaikaan mennessä. Tästä ohjeistetaan päätöskirjeessä.

18 Seuratuen muodot - toiminnallinen tai palkkaustuki Seuran toiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen tai jonkin osa-alueen kehittäminen (sis. koulutuksia, tilaisuuksia, tapahtumia, kampanjoita, yhteistyömuotoja, kotisivut, some, yhteisöllisyys Palkkaus voi olla osa seuratoiminnan kehittämistä o päätoiminen työntekijä o osa-aikainen työntekijä o Kesätyöntekijä, osana 12 kk:n kokonaishanketta Palkattu työntekijä voi tehdä muitakin töitä kuin lasten ja nuorten liikuntaan liittyviä töitä (hallinnollinen työntekijä)

19 Palkkaus on aina suunniteltava huolellisesti Millainen toimenkuva? Millaiset osaamisvaatimukset? Toimenkuva oikeassa suhteessa työaikaan? Vapaaehtoisten toimenkuvat on tiedettävä ensin, ennen kuin voidaan suunnitella työntekijän toimenkuvaa Miten rekrytoidaan? Kuka toimii esimiehenä? Kuka perehdyttää? Millaiset työolosuhteet? jne. jne

20 Hyväksyttävät kulukohteet: ohjaaja- ja valmentajapalkkiot ohjaaja- ja valmentajakoulutus, tuomarikoulutus, seurakoulutus ja muut koulutuksesta aiheutuneet kulut (kuten kouluttajalle menevät korvaukset ja materiaalit) tapahtumista, tilaisuuksista tai kampanjoista aiheutuneet kulut (osana muuta toimintaa) kohtuulliset välinekustannukset osana hanketta (enintään 50 % hankkeen kokonaiskustannuksista) kohtuulliset tiedotuskulut ja kohtuulliset matkakustannuskulut osana muuta toimintaa päätoimisen palkkaus, osa-aikaisen työntekijän palkkaus

21 Tukea ei saa kohdentaa: liikuntapaikkarakentaminen ja perusparannuskustannukset seuran oman toimitilan vuokra- tai ylläpitokustannukset jäsenmaksut, lisenssit, vakuutukset, tuomaripalkkiot, kilpailu- ja sarjamaksut joukkueiden tai ohjaajien vaatehankinnat opintomatkat, kilpailumatkat, harjoitusmatkat, ulkomaanmatkat kansalliset lajileirikustannukset ruokailu- tai välipalakulut palkinnot yritystoiminnan kulut

22 Seuralähtöisyys on nyt tärkeää! Mitä seuranne haluaa oikeasti tehdä ensi vuonna? Miten seuratoimintanne kehittyy ensi vuonna? Miten saadaan laatua kehitettyä? Kun laatu lisääntyy, lisääntyy myös toiminnan haluttavuus! Yritetään pitää laadukas toiminta kaikkien saavutettavana! > siinä riittääkin tekemistä > ei lopu työt seuratoimijoilta

23

24 Lisätiedot Hakuohjeet ministeriön sivuille sivu on edelleen myös käytössä Lisätietoja Sari Virta, ylitarkastaja Päivi Wathén, osastosihteeri Sparraus Tapio Saarni, LiikUn seurakehittäjä puh

Seuratuen painopisteet

Seuratuen painopisteet Seuratuki 2013 Seuratuki Urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen Seuratoiminnan laadun vahvistamiseen Perustoiminnan uudistamiseen ja kehittämiseen Liikunnan harrastamisen mahdollistamiseksi

Lisätiedot

SEURATOIMINNAN KEHITTÄMISTUKI 2016

SEURATOIMINNAN KEHITTÄMISTUKI 2016 SEURATOIMINNAN KEHITTÄMISTUKI 2016 Pääpainotukset pysyneet samoina Tarkoituksena ja painopisteenä on - mahdollistaa liikunnan monipuolinen harrastaminen - edistää yhdenvertaisia, tasa-arvoisia ja saavutettavia

Lisätiedot

SEURATUKI 2014 SUL SEURAPALVELUT

SEURATUKI 2014 SUL SEURAPALVELUT SEURATUKI 2014 SUL SEURAPALVELUT Yleistä Laadukasta toimintaa mahdollisimman monelle kohtuukustannuksin Seuratukea jaetaan 5 miljoonaa euroa Pääpainotukset säilyvät samoina perustoiminnan kehittäminen

Lisätiedot

Seuratuki-info urheiluseuroille Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry Kustaa Ylitalo

Seuratuki-info urheiluseuroille Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry Kustaa Ylitalo Seuratuki-info urheiluseuroille 17.10.2017 Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry Kustaa Ylitalo Seuratoiminnan kehittämistuki Kehittämistuki on Veikkauksen tulouttamaa rahaa jonka Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Seuratuki 2013 haku ja arviointi

Seuratuki 2013 haku ja arviointi Seuratuki 2013 haku ja arviointi Seuratuki vuonna 2013 Valtiontalouden tarkastusviraston raportti (VTV 14/2012) OKM jakaa seuratuen eli vastaa koko prosessista Tuen suuruus 3 850 000 euroa (kasvu 2 350

Lisätiedot

Seuratuki. Laura Härkönen Keski-Suomen Liikunta

Seuratuki. Laura Härkönen Keski-Suomen Liikunta Seuratuki Laura Härkönen Keski-Suomen Liikunta Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 Seuratoiminnan kehittämistuki (seuratuki) on tarkoitettu urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen. Seuratuen

Lisätiedot

Seuratuki 2013: Hakuprosessi ja epäsuora tuki seuroille. www.salibandy.net

Seuratuki 2013: Hakuprosessi ja epäsuora tuki seuroille. www.salibandy.net Seuratuki 2013: Hakuprosessi ja epäsuora tuki seuroille www.salibandy.net Seuratuki: tarkoitus Liikunnan harrastaminen kaikille lapsille ja nuorille Liikunnallinen elämäntapa ohjatun seuratoiminnan kautta

Lisätiedot

Hae vuoden 2013 seuratukea!

Hae vuoden 2013 seuratukea! Hae vuoden 2013 seuratukea! Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukien hakuaika on 24.1. 15.3.2013 Tuen hakuperiaate on muuttunut aiemmista vuosista! Hakemuksen tulee olla perillä OKM:ssä 15.3.2013! Varaa

Lisätiedot

Lisätietoja osastosihteeri Päivi Wathén, puh. 0295 330 341, ylitarkastaja Sari Virta, puh. 0295 330 377 sähköposti: etunimi.sukunimi@minedu.

Lisätietoja osastosihteeri Päivi Wathén, puh. 0295 330 341, ylitarkastaja Sari Virta, puh. 0295 330 377 sähköposti: etunimi.sukunimi@minedu. 1 (5) SEURATOIMINNAN KEHITTÄMISTUKI hakuohje vuodelle 2016 HUOM! On tärkeää, että hakija lukee nämä ohjeet tarkkaan Hakemuksen tyyppi/aihealue Liikunta Hakuaika päättyy 18 12-2015 Lisätietoja osastosihteeri

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

Lisätietoja osastosihteeri Päivi Wathén, puh. 0295 330 341, ylitarkastaja Sari Virta, puh. 0295 330 377 sähköposti: etunimi.sukunimi@minedu.

Lisätietoja osastosihteeri Päivi Wathén, puh. 0295 330 341, ylitarkastaja Sari Virta, puh. 0295 330 377 sähköposti: etunimi.sukunimi@minedu. 1 (5) SEURATOIMINNAN KEHITTÄMISTUKI hakuohje vuodelle 2015 HUOM! hakijaa pyydetään lukemaan nämä ohjeet tarkkaan Hakemuksen tyyppi/aihealue Liikunta Hakuaika päättyy 12 12 2014 Lisätietoja osastosihteeri

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Päävalmentaja, s (100 %) Päävalmentaja, hs (50 %) NOV / TRE (100 %) + toimintakulut NOV / TKU (100 %) + toimintakulut NOV / HKI (100 %) + toimintakulut

Lisätiedot

SEURAPOSTI 1 / 2013. Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 1 / 2013. Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 1 / 2013 Seurapostissa tällä kertaa Ansiomerkit 2013 haku viimeistään 28.2.2013 Ringeten Tukirahaston avustukset vuodelle 2013 Hae seuratoiminnan kehittämistukea 15.3. mennessä Lähde ringetteleirille!

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalaan seuratukea

Pohjois-Karjalaan seuratukea SEURATUKI 2015 Seuratuki 2014 Pohjois-Karjalaan seuratukea - yhteensä 29 hakemusta, joista 13 hankkeelle myönnettiin seuratukea - 9 palkkausta sisältävää hanketta - 4 toiminnallista hanketta - yhteensä

Lisätiedot

SEURATUET (VEIKKAUSVOITTOVAROISTA)

SEURATUET (VEIKKAUSVOITTOVAROISTA) SEURATUET (VEIKKAUSVOITTOVAROISTA) SEURATUEN PAINOPISTEET edistää yhdenvertaisia, tasa-arvoisia ja saavutettavia liikunnan harrastus-mahdollisuuksia mahdollistaa liikunnan monipuolinen harrastaminen (uudet

Lisätiedot

Seuratoiminnan kehittämistuki 2019

Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 ylitarkastaja Sari Virta sari.virta@minedu.fi päivitetty 31.10.2018 Seuratoiminnan kehittämistuki Valtionavustus paikallistasolle. Hakija voi olla paikallinen liikuntaa

Lisätiedot

Seuratoiminnan kehittämistuki 2019

Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 ylitarkastaja Sari Virta sari.virta@minedu.fi Valtakunnallinen seurapäivä 30.11.2018 Liikunta- ja urheiluseurat Suomessa Historian aikana perustettu noin 30 000 urheiluseuraa

Lisätiedot

Tervetuloa! SEURAFOORUMI LAHTI Kustaa Ylitalo

Tervetuloa! SEURAFOORUMI LAHTI Kustaa Ylitalo Tervetuloa! SEURAFOORUMI LAHTI 14.11.2017 Kustaa Ylitalo Ohjelma klo 17.30-19.30 Tilaisuuden avaus, Erkki Raita, Lahden Hiihtoseura ry Seurojen teettämän seurakyselyn tulokset, Virpi Hurri, Lahden Taitoluistelijat

Lisätiedot

Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 (seuratuki)

Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 (seuratuki) Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 (seuratuki) Seurailta 24.11.2015, SPL Uusimaa & Hki ylitarkastaja Sari Virta Seuratuen myönnöt 2013-2015 Vuosi 2013 3,85M 2014 5,0M 2015 4,5M Hakumäärä Hakemukset Yhteensä

Lisätiedot

Seuratuki ja EU-tuet

Seuratuki ja EU-tuet Seuratuki ja EU-tuet Case Piili Seuratukea vuonna 2014 Seuratuki eli seuratoiminnan kehittämistuki Urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen Seuratoiminnan laadun vahvistamiseen Perustoiminnan

Lisätiedot

Avustusta voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät paikalliset, rekisteröityneet yhdistykset.

Avustusta voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät paikalliset, rekisteröityneet yhdistykset. Seuratoiminnan kehittämistuki (seuratuki) Hakemuksen tyyppi/aihealue liikunta Hakuaika päättyy 16-12-2016 16.15 Lisätietoja ylitarkastaja Sari Virta, puh. 0295 330 377, hallinnollinen avustaja Päivi Wathén,

Lisätiedot

Kouvolan Seurafoorumi. Seuratuki INFO Kymenlaakson Liikunta

Kouvolan Seurafoorumi. Seuratuki INFO Kymenlaakson Liikunta Kouvolan Seurafoorumi Seuratuki INFO 26.11.2018 Kymenlaakson Liikunta KYMENLAAKSON LIIKUNTA RY Liikunnan aluejärjestöt toimivat 15 aluejärjestön voimin joka puolella Suomea. Perustehtävämme on suomalaisten

Lisätiedot

Seuratuki-info OKM:n Seuratoiminnan kehittämistuki 2018

Seuratuki-info OKM:n Seuratoiminnan kehittämistuki 2018 Seuratuki-info OKM:n Seuratoiminnan kehittämistuki 2018 Kokkola Sokos Hotel Kaarle Ti 7.11.2017 klo 19.15 Samu Martinmäki Keski-Pohjanmaan Liikunta ry Haku 2018 Haku avautuu 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017

Lisätiedot

Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku ylitarkastaja Sari Virta

Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku ylitarkastaja Sari Virta Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku 2015 ylitarkastaja Sari Virta Väestön liikkuminen Organisoitu liikunta Omaehtoinen liikunta

Lisätiedot

Seuratuki 2014 - yhteenvetoa, havainnot ja huomiot

Seuratuki 2014 - yhteenvetoa, havainnot ja huomiot Seuratuki 2014 - yhteenvetoa, havainnot ja huomiot Järjestöpäivä 26.5.2014 ylitarkastaja Sari Virta Seuratuki 2014 Avustuksen tarkoitus: perustoiminnan kehittäminen - pois projektimaailmasta suunnitelmalliseen

Lisätiedot

Valtion myöntämät seuratuet ennen ja nyt ylitarkastaja Sari Virta

Valtion myöntämät seuratuet ennen ja nyt ylitarkastaja Sari Virta Valtion myöntämät seuratuet ennen ja nyt ylitarkastaja Sari Virta Miniseminaari 28.11.2013 Tampere Kansalaistoiminnan nykytila Liikunta- ja urheiluseurojen määrä on kasvanut 2000-luvulla Yhdistysrekisteritiedot:

Lisätiedot

Seuratuki-info Seuratoiminnan kehittämistuen info- ja koulutustilaisuus

Seuratuki-info Seuratoiminnan kehittämistuen info- ja koulutustilaisuus Seuratuki-info Seuratoiminnan kehittämistuen info- ja koulutustilaisuus 9.11.2016 ylitarkastaja Sari Virta Kansalaistoiminnan nykytila Yhdistysrekisteri: 20 000 liikuntatoimintaan liittyvää yhdistystä

Lisätiedot

Seuratuki-info Valtakunnallinen Sinettiseuraseminaari

Seuratuki-info Valtakunnallinen Sinettiseuraseminaari Seuratuki-info Valtakunnallinen Sinettiseuraseminaari 8.10.2016 ylitarkastaja Sari Virta Kansalaistoiminnan nykytila Yhdistysrekisteri: 20 000 liikuntatoimintaan liittyvää yhdistystä Kunnat: avustusjärjestelmissä

Lisätiedot

Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 (seuratuki)

Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 (seuratuki) Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 (seuratuki) Tiedot halutaan viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa 19.11.2015 klo 13:00 Julkaisu loppuu 18.12.2015 klo 16:15 Kunta Perustiedot Yhdistyksen

Lisätiedot

SEURATUKI Tuettujen hankkeiden hakemusarviointi -raportin tiivistelmä. Janne Pyykönen

SEURATUKI Tuettujen hankkeiden hakemusarviointi -raportin tiivistelmä. Janne Pyykönen SEURATUKI 2015 Tuettujen hankkeiden hakemusarviointi -raportin tiivistelmä Janne Pyykönen LIKES-tutkimuskeskus Viitaniementie 15a, 40720 Jyväskylä www.likes.fi Seuratuen tavoitteet Päätavoite: Laadukasta

Lisätiedot

SEURASEMINAARI 30.11.2014

SEURASEMINAARI 30.11.2014 SEURASEMINAARI 30.11.2014 Seurakäynnit 2015 / haku OKM:n seuratuki ja työllistämistuki Liiton tuet kaudelle 2014 2015 Ringetteviikko 24.1. 1.2.2015 Tie huipulle -tapahtuma MM-kisat ja Ringette Festivaali

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

Päätoimisen tai osa-aikaisen työntekijän palkkaus

Päätoimisen tai osa-aikaisen työntekijän palkkaus Päätoimisen tai osa-aikaisen työntekijän palkkaus Hanketukiaika: 2013-2015 Tukea haetaan aina vuodeksi kerrallaan. Jos tukea haetaan useampivuotisesti, on tässä ensimmäisessä haussa esitettävä alustava

Lisätiedot

Lisää laatua, enemmän toimintaa

Lisää laatua, enemmän toimintaa Lisää laatua, enemmän toimintaa Seuratuen toimintavuoden tulokset 2014 2015 Johanna Hentunen Salla Turpeinen Janne Pyykönen LIKES-tutkimuskeskus Viitaniementie 15a, 40720 Jyväskylä www.likes.fi Lukijalle

Lisätiedot

Seuratuki urheiluseuratoiminnan kehittämisessä

Seuratuki urheiluseuratoiminnan kehittämisessä Seuratuki urheiluseuratoiminnan kehittämisessä tuloksia seuratuen seurannasta ja arvioinnista Salla Turpeinen LIKES-tutkimuskeskus LIKES-tutkimuskeskus Rautpohjankatu 8, 40700 Jyväskylä www.likes.fi Seuratuen

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki

Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki Paikallistoiminta vuonna 2017 Vuonna 2014 karateliitto aloitti strategiansa linjassa paikallistoiminnan kehittämisen. Karateliitto hakee paikallisia yhteistyökumppaneita eripuolilta Suomea hyvän toiminnan

Lisätiedot

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Liikunta oppimisen tukena seminaari Virpiniemen liikuntaopisto 30.1.2013 31.1.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus Vastuualueet: Liikenne Ympäristö Elinkeinot Toimipaikka:

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen Jari Lämsä Kommentit: Hannu Tolonen Yleistä arvioinnista Arviointi: liittyy nykyisin vallalla olevaan hallintotapaan on toiminnan arvottamista tiettyjen kriteerien suhteen ei siis arvostelua! jaetaan sisäiseen

Lisätiedot

Urheiluseuran kehittäminen

Urheiluseuran kehittäminen Urheiluseuran kehittäminen seuratuen avulla Havaintoja vuosilta 2013 2016: Hankkeeseen valmistautuminen Janne Pyykönen, Johanna Hentunen, Salla Turpeinen, Miitta Riekki, Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen

Lisätiedot

FC SCJ Strategia 2019

FC SCJ Strategia 2019 FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille

Lisätiedot

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Urheilujohtaminen seminaari 2.9.2015 Tampere ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat liikuntalain uudistamisessa Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN!

TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN! TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN! Keskeisenä tavoitteena tason 1 koulutuksessa on luoda valmentajille ja ohjaajille perusta yksittäisen harjoituskerran laadukkaaseen toteuttamiseen. Uudistetussa koulutuksessa

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 7.12.2016 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen

Lisätiedot

Rahoituksen tukikeinot miten mukaan?

Rahoituksen tukikeinot miten mukaan? Liikkuva koulu kiertue 2012 Rahoituksen tukikeinot miten mukaan? Ilpo Piri Uudenmaan ELY-keskus 13.12.2012 Valtio käyttää liikunnan edistämiseen veikkausvoittovaroja - Kaudelle 2012-2013 määrärahaa lasten

Lisätiedot

Lasten urheilun tärkeät asiat

Lasten urheilun tärkeät asiat Lasten urheilun tärkeät asiat 1) Pohdi itsenäisesti, mitkä arvot *) ohjaavat sinun toimintaasi työskennellessäsi lasten ohjaajana ja valmentajana. 2) Kirjoita yksi asia per tarralappu *) Meille jokaiselle

Lisätiedot

PALKATTU VALMENTAJA / VAPAAEHTOISET Kouvolan Suunnistajat

PALKATTU VALMENTAJA / VAPAAEHTOISET Kouvolan Suunnistajat PALKATTU VALMENTAJA / VAPAAEHTOISET Kouvolan Suunnistajat 2012 2015 Nuorisovalmennuspäällikkö 2015 2016 Nuorisovalmentaja 2016 2018 Nuorisovalmentaja 50% 2019 - Valmennuskoordinaattori 50% - työtehtävät,

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi

LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE 2016-2017 Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi 1 Liikkuvan koulun tavoitteena on aktiivisempi ja viihtyisämpi

Lisätiedot

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1 Liikunnan aluejärjestöt VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1 VOK-työryhmä, Liikunnan aluejärjestöt 2015 Suomalaisen valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen rakenne Liikunnan alejärjestöjen VOK-1 koulutus noudattaa

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 28.9.2017 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU)

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Tehtävä LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais- Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä,

Lisätiedot

Seuratuki- hankkeet

Seuratuki- hankkeet Seuratukihankkeet 2013-2018 Espoon Akilles Seuran nimi: Espoon Akilles ry / Suunnistajat Perustamisvuosi: Espoon Akilles ry 1946 Jäsenmäärä: koko seura n. 650; suunnistus 450 Lajit: Suunnistus, koripallo

Lisätiedot

Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS

Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taustaa SVUL / Lajiliitot -> C, B, A järjestelmä (yleis- / lajiosa) 1990 luvun alun järjestömurros 5 -portainen yleiseurooppalainen koulutusjärjestelmä

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

HAKEMUS KKI-KEHITTÄMISHANKKEEKSI

HAKEMUS KKI-KEHITTÄMISHANKKEEKSI HAKEMUS KKI-KEHITTMISHANKKEEKSI TIEDOT HAKIJASTA Hakijayhteisön nimi: Mallilan Yritys Hakijayhteisön rekisteritunnus: 123456-1 Hakijayhteisön osoite: Mallilankuja 11 a 1 Postinumero: 12340 Postitoimipaikka:

Lisätiedot

viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa klo 00:01 Julkaisu loppuu klo 14:30

viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa klo 00:01 Julkaisu loppuu klo 14:30 Riihimäki - Liikunnan toiminta-avustus 2018 Tiedot halutaan viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa 03.03.2018 klo 00:01 Julkaisu loppuu 29.03.2018 klo 14:30 Kunta Riihimäki Hakuohje Linkki

Lisätiedot

Lasten ja nuorten liikunnan paikallisten kehittämishankkeiden avustukset 2015

Lasten ja nuorten liikunnan paikallisten kehittämishankkeiden avustukset 2015 TAVOITTEENA terveyden kannalta liian vähän liikkuvien lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuuden lisääminen suositusten mukaiselle tasolle Hankkeiden tulee olla selkeitä kokeilu- ja kehittämishankkeita,

Lisätiedot

Avustukset liikuntatoimintaan 2017

Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Ohje 1 (5) Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Yleiset ehdot ja arviointikriteerit: Sipoolaisen liikuntatoiminnan tukemiseen myönnetään vuosittain avustuksia ja stipendejä. Avustusta myönnetään ensisijaisesti

Lisätiedot

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET

Lisätiedot

Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta

Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta Sivistystoimen johdon päivä Raahe 13.11.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Marie Rautio-Sipilä 19.11.2013 1 Liikuntalain

Lisätiedot

SEURAVERKKO TULEE! Ota koppi! Käyttäjätunnus: seukehi Salasana: seukehi17.

SEURAVERKKO TULEE! Ota koppi!  Käyttäjätunnus: seukehi Salasana: seukehi17. SEURAVERKKO TULEE! Ota koppi! www.seuraverkko.fi/demo www.seuraverkko.fi/demo Käyttäjätunnus: seukehi Salasana: seukehi17 Seuratoiminta on suomalaisen liikunnan ja urheilun kulmakivi Seurojen päätehtävä

Lisätiedot

Luku 3 Lapsuus rakastuminen urheiluun valmiuksia menestymiseen

Luku 3 Lapsuus rakastuminen urheiluun valmiuksia menestymiseen 61 Valmennuksen osa-alueet Asia tarinasta Taito/ tekniikka Taktiikka/ pelikäsitys Fyysiset valmiudet Henkiset valmiudet omassa toiminnassasi Vahvuutesi Kehittämiskohteesi Miten kehität valitsemiasi asioita?

Lisätiedot

JUVAN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

JUVAN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE 1 JUVAN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE 1.1.2018 ALKAEN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2 YLEISTÄ Hyvinvointilautakunta on hyväksynyt nämä avustussäännöt kokouksessaan

Lisätiedot

Satu Sjöholm/Länsi- ja Sisäsuomen Aluehallintovirasto/Liikuntatoimi

Satu Sjöholm/Länsi- ja Sisäsuomen Aluehallintovirasto/Liikuntatoimi 18.2.2014 Satu Sjöholm/Länsi- ja Sisäsuomen Aluehallintovirasto/Liikuntatoimi Painopisteenä lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustuksia jaettaessa ovat koulupäivän monipuoliseen liikunnallistamiseen

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 Järvenpään Voimistelijat ry. pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1950 Jäseniä n. 667 henkilöä (tilanne 24.8.2015) Lapset

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle

SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle Seuratoiminnan kasvupotentiaali Koko väestö Alle 13 v. Laatua ja osaamista nykyiseen toimintaan sekä uusia

Lisätiedot

Lasten ja nuorten liikunnan kustannukset. Harrastamisen hinta seuran, kunnan vai harrastajan kukkarosta? ylitarkastaja Sari Virta

Lasten ja nuorten liikunnan kustannukset. Harrastamisen hinta seuran, kunnan vai harrastajan kukkarosta? ylitarkastaja Sari Virta Lasten ja nuorten liikunnan kustannukset Harrastamisen hinta seuran, kunnan vai harrastajan kukkarosta? ylitarkastaja Sari Virta Väestön liikkuminen Organisoitu liikunta Omatoiminen liikunta Harrastaminen

Lisätiedot

Julkishallinnon liikuntahankkeiden arviointi

Julkishallinnon liikuntahankkeiden arviointi Julkishallinnon liikuntahankkeiden arviointi YT, yksikönjohtaja Kaarlo Laine LM, tutkija Kati Lehtonen LM, tutkija Johanna Paukku Likes-tutkimuskeskus/LINET-yksikkö Yhteiskunta, liiketalous ja liikunta

Lisätiedot

Seurojen tukitoimet. Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma

Seurojen tukitoimet. Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma Seurojen tukitoimet Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma Seurojen tukitoimet strategiset tavoitteet jäsenistölle laadukasta kansalaistoimintaa tukevaa koulutusta seurojen toiminnan

Lisätiedot

Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat

Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat SEURATOIMINTA LAPSET JA NUORET AIKUISET HUIPPU-URHEILU LIIKUNNAN ARVOMAAILMA LIIKUNTALAKI INFRA Tavoite Lappi on maailman kiinnostavin hyvinvointiympäristö

Lisätiedot

Kainuun Liikunta. Seuratuki 2012. Toiminnalliset tuet

Kainuun Liikunta. Seuratuki 2012. Toiminnalliset tuet Seuratuki 2012 Toiminnalliset tuet Hakuaika päättyy 15.3.2012!!!! Taloudellinen tuki Vuonna 2012 toiminnallista tukea on jaossa lasten ja nuorten urheiluun sekä aikuisten terveyttä edistävään liikuntaan.

Lisätiedot

Norppaposti 8.8.2008

Norppaposti 8.8.2008 8.8.2008 Norppaohjaajakortin ja nimikkeen voimassaoloaika muuttuu Kaikesta Norppapostiin liittyvästä lisätietoja: nuorisopäällikkö Heli Laukkarinen (09) 3481 3190 tai 040-764 1157 heli.laukkarinen@sukeltaja.fi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Toimijalle, joka järjestää ja kehittää työttömille työnhakijoille työmahdollisuuksia tai työkokeiluja sekä niihin liittyviä palveluja ja toimintamalleja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Tässä toimintasuunnitelmassa esitellään seuran eri toimialojen tärkeimmät kehityskohteet kaudelle 2016-2017. Erityisesti näihin kehityskohteisiin halutaan panostaa laadukkaan

Lisätiedot

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY VIRTAIN KAUPUNKI Liikunta- ja nuorisotoimi 15.02.2012 LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY Virtain kaupungin liikunta- ja nuorisotoimi myöntää vuosittain liikuntatoimintaan

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 117 15.11.2016 Kulttuurilautakunta 42 11.04.2017 Kaupunginhallitus 102 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 45 09.05.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite lasten harrastustakuusta 3492/12.05.00/2016

Lisätiedot

Nuoren urheilijan voimaharjoittelu

Nuoren urheilijan voimaharjoittelu Tavoitteena terve ja menestyvä nuori urheilija Nuoren urheilijan voimaharjoittelu 20.10.2009 Varalan Urheiluopisto, Tampere TERVE URHEILIJA -ohjelma Taustalla: Liikuntavammojen Valtakunnallinen Ehkäisyohjelma

Lisätiedot

Nurmijärven urheiluseurojen toiminta- ja tila-avustus hakemus

Nurmijärven urheiluseurojen toiminta- ja tila-avustus hakemus Nurmijärven urheiluseurojen toiminta- ja tila-avustus hakemus Tiedot halutaan viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa 1.3.218 klo 12: Julkaisu loppuu 3.4.218 klo 15: Kunta Nurmijärvi Hakuohje

Lisätiedot

JoenVoLi telinevoimistelujaosto Palautekysely vanhemmille keväällä 2011 (vastauksia 40)

JoenVoLi telinevoimistelujaosto Palautekysely vanhemmille keväällä 2011 (vastauksia 40) JoenVoLi telinevoimistelujaosto Palautekysely vanhemmille keväällä 2011 (vastauksia 40) Mikä toiminnassa on onnistunut? (yhteenveto) - innostuneisuus, monipuolisuus - pienet tai pienehköt ryhmät -

Lisätiedot

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden

Lisätiedot

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON. Suomen ensimmäinen Golfgaala Kalastajatorpalla 27.11. Vuoden golfseura palkitaan gaalassa

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON. Suomen ensimmäinen Golfgaala Kalastajatorpalla 27.11. Vuoden golfseura palkitaan gaalassa MARRASKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: Suomen ensimmäinen Golfgaala Kalastajatorpalla 27.11. Vuoden golfseura palkitaan gaalassa Golfliitto järjestää valmennusseminaarin 28.11. Seurojen mestaruuskilpailut

Lisätiedot

Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja

Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi 2016-2017, 2017-2018 ja 2018-2019 Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja strategiset painopisteet Strategian osana on määritelty myös seuran

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

Tähtiseura-ohjelma Suunnistusseminaari

Tähtiseura-ohjelma Suunnistusseminaari Tähtiseura-ohjelma Suunnistusseminaari 2.2.2019 Hyödyt seuralle Helpottaa toiminnan kehittämistä Laatuohjelma on seurakehittämisen työväline Seura saa tukea seuran kehittämiseen, joka mahdollistaa entistä

Lisätiedot

Urheilevien lasten ja nuorten fyysis-motorinen harjoittelu

Urheilevien lasten ja nuorten fyysis-motorinen harjoittelu Hämeenlinna 25.4.2009 Tampere Urheilevien lasten ja nuorten fyysis-motorinen harjoittelu 1.Selvityksen tuloksia ja johtopäätöksiä 2.Mistä ongelmat ovat syntyneet? 3.Miten harjoittelua ja urheilua voisi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma, vuosi 2016

Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus... 2 2 Arvot... 2 3 Visio... 2 4 Yleistä... 2 5 Painopistealueet... 3 6 Harrastus- ja kilpailutoiminta... 4 7 Pallokoulu ja PerheFutis...

Lisätiedot