I JALKAPALLON PELAAMISESTA

20

I JALKAPALLON PELAAMISESTA 21

Jussi Antti Saarinen Leikin merkitys jalkapallossa Alkulämmittely Vanhalla mustavalkoisella kuvanauhalla kymppipaitaan pukeutunut poika leikkii Villa Fioriton slummissa. Leikki on yksinkertainen: poika pompottelee palloa jaloillaan ja päällään, keskittyneesti ja hallitusti. Vuosia myöhemmin pojasta on kasvanut aikuinen mies, ja hän lämmittelee Napolin vetimissä kengännauhat rempseästi auki. Kädet lyövät rytmiä stadionilla raikuvan musiikin tahtiin. Lanteet keinuvat, askel on kevyt. Pian napakka isku vasemman jalan kantapäällä lennättää pelivälineen oikean jalan sisäsyrjän ja vasurin sivalluksen kautta suoraan yläilmoihin. Pallo nauraa ja säteilee ilmassa. Hän ottaa sen alas, kuolettaa sen, liehittelee sitä, tanssittaa sitä Hän hellii sitä ja saa sen puhumaan, ja miljoonat mykät ovat mukana tässä kahdenkeskisessä juttutuokiossa. 1 Maradona ja pallo ovat taas kerran lumonneet katsojansa. 2 Ajatus jalkapallon leikkisyydestä yhdistyy helposti Maradonan kaltaisiin yksilöihin, joiden kikat ja harhautukset sujuvat kuin leikkiä vain. Heillä sanotaan myös olevan varaa leikitellä vastustajiensa kanssa. Kun huomio kohdistetaan yksittäisten pelaajien suorituksiin, leikki vaikuttaakin satunnaiselta ja näyttävältä pelin 1 Galeano 2000, 15. 2 Hae YouTubesta hakusanoilla Maradona live is life. 22

Jussi Antti Saarinen piristäjältä. Tällöin se ikään kuin pehmustaa pelin kovinta ydintä, raakaa taistelua maaleista ja voitosta. Mitä totisemmin voitosta kilpaillaan, sitä vähemmän leikille arvellaan jäävän tilaa. Toisinaan myös joukkueiden pelityylejä luonnehditaan leikkisiksi. Brasiliassa käydään jatkuvaa keskustelua eri aikakausien MM-joukkueiden paremmuudesta, ja leikkisyyttä pidetään keskeisenä hyvyyden kriteerinä. 3 Paraatiesimerkki on Pelén johdattama joukkue vuodelta 1970. Sen ihanteellinen yhdistelmä leikkisyyttä ja tehokkuutta herättää edelleen varauksetonta ihailua. Vuoden 1982 futebol arte -joukkue on puolestaan kaikkien jalkapalloromantikkojen suosikki. Sócrates ja Zico puhalsivat keltanuttuihin tuhlailevan leikin hengen, joka tukahtui vasta Paolo Rossin tylyyn hattutemppuun. Vuonna 1994 brasilialaiset saivat himoitsemansa MM-pokaalin jälleen haltuunsa, mutta miten? Romárion ja Bebeton joukkue oli pelannut tehokasta jalkapalloa, mutta runouden suhteen se oli ollut saita. 4 Saavutusta toki kunnioitetaan, mutta vuoden 1982 fantasiajoukkue nousee mielipiteissä kevyesti edelle leikkisyytensä vuoksi. Mutta rajoittuuko leikin osuus jalkapallossa vain yksittäisiin väläytyksiin tai joukkueiden pelityyleihin? Voisiko jalkapallon ja leikin välillä olla myös syvempiä yhteyksiä? Tarvitseeko peli leikkiä? Tässä artikkelissa tarkastelen leikin ja jalkapallon välistä suhdetta käsitteellisistä ja psykologisista lähtökohdista. Havainnollistan, kuinka leikki/leikkisyys ja peli/pelaaminen jakavat paitsi keskeisiä muodollisia piirteitä myös tärkeitä psykologisia ulottuvuuksia. Samalla pohdin, minkälaiset seikat edesauttavat tai uhkaavat leikkisyyden toteutumista jalkapallossa. Lopuksi esitän, että leikki tulisi tunnustaa jalkapalloilun arvokkaaksi elementiksi. Vasta leikin kautta pelistä voi tavoittaa kaiken sen hyvän, jota se tarjoaa. Ilman leikkiä jalkapallosta puuttuu sydän. Leikin ja jalkapallon yhtäläisyyksistä Leikin filosofisissa luonnehdinnoissa viitataan usein kulttuurihistorioitsija Johan Huizingan klassikkotutkielmaan Leikkivä ihminen yritys kulttuurin leikkiaineksen määrittelemiseksi. 5 Siinä Huizinga 3 Campos 2010, 75 76. 4 Galeano 2000, 223. 5 Huizinga 1967. 23

pyrki osoittamaan, kuinka kulttuuri on kehittynyt leikistä ja kuinka leikkiaines on läsnä kulttuurin kehittyneimmissäkin muodoissa, myös jalkapallossa. Huizingan ajattelu tarjoaa otollisen lähtökohdan jalkapallon tarkasteluun, sillä se avaa useita kiinnostavia näkökulmia pelin ja leikin suhteisiin. Leikin olemuksen hän kiteytti seuraavasti: Leikki on vapaaehtoista toimintaa tai askarointia, joka suoritetaan määrätyissä ajan ja paikan rajoissa vapaaehtoisesti hyväksyttyjen, mutta ehdottomasti sitovien sääntöjen mukaan; se on oma tarkoitusperänsä, ja sitä seuraa jännityksen ja ilon tunne sekä tietoisuus jostakin, mikä on toista kuin tavallinen elämä. 6 Huizingan luonnehdinnasta voimme erottaa seuraavat leikin tunnusmerkit: vapauden, erillisyyden, sääntösidonnaisuuden, jännityksen ja autotelisuuden. 7 Avaan seuraavaksi näitä tunnusmerkkejä ja pohdin, miten ne pätevät jalkapallon pelaamiseen. Vapaus Huizinga korosti, että leikki on ensi kädessä vapaata toimintaa. Tällä hän näyttäisi viitanneen ainakin kahteen eri asiaan. Ensinnäkin leikki on vapaata siksi, että se asettuu väistämättömien fyysisten tarpeiden yläpuolelle. Mikään ei pakota leikkimään samalla tavalla kuin nälkä ajaa ravinnon perään tai väsymys vaatii lepäämään. Leikkiin ryhdytään sen tarjoaman huvin ja hauskuuden tähden. Leikin erityisyys piileekin siinä, että se vapauttaa arkisista tarpeista ja vaatimuksista. Yhtä kaikki täysikasvuiselle ja vastuunalaiselle ihmiselle leikki on sellaista, mitä ilman hän yhtä hyvin voisi olla. 8 Edellinen väittämä pätee myös jalkapallon pelaamiseen ja katsomiseen, vaikka lajifanaatikot eivät sitä hevin tunnustaisikaan. Toiseksi leikki on vapaata sikäli kuin se ei ole velvollisuudesta tai pakosta suoritettu tehtävä. Jos leikkiin tai sen jatkamiseen pakotetaan, se menettää hauskan ja houkuttelevan luonteensa. Leikki tulisikin voida keskeyttää tai lopettaa milloin hyvänsä. Niille, joille liikuntatuntien potkupalloilu on alusta loppuun asti ollut pakkopullan nie- 6 emt., 39. 7 Ks. myös Caillois 2012. 8 Huizinga 1967, 17. 24

Jussi Antti Saarinen lemistä, vapaaehtoisuuden merkitystä ei tarvinne erikseen todistella. Pelaamisen vapaaehtoisuutta voidaan valottaa myös harraste- ja ammattijalkapalloilun näkökulmista. Siinä missä kaveriporukoiden tai amatöörien pelit ovat lähtökohtaisesti vapaaehtoista toimintaa, ammattilaiset ovat työsopimuksineen velvoitettuja pelaamaan. Sulkeeko tämä ammattipalloilijat automaattisesti leikin ulkopuolelle? Ei välttämättä. Yhtä epäintuitiivista olisi väittää, että lastentarhanopettaja ei voi leikkiä aidosti työssään, koska leikkiminen kuuluu hänen työnkuvaansa. Näkisin, että olennaisinta on vapaus valita, miten käsillä olevaan toimintaan ylipäätään suhtautuu, sekä vapaus muuttaa asennoitumistaan itse toiminnan aikana. Juuri leikkisään asennoitumiseen ei ketään voida pakottaa, ei liioin pelistä nauttimiseen. Velvollisuus saattaa toki uhata pelin tarjoaman hauskuuden ja nautinnon tavoittamista. Leikkisyyden tukahtuminen ei kuitenkaan ole velvollisuuden vääjäämätön seuraus. Tehdään pieni ajatusleikki. Oletetaan, että Carlos Tévez loikoilee lauantaiaamuna luksuskotinsa sohvalla mate-juomaa hörppien. Paikkoja kolottaa, koti-ikävä painaa ja jäätävä sade piiskaa kaupungin koleita katuja. Iltapäivällä pitäisi pelata fyysistä kovuutta suosivaa pikkuseuraa vastaan. Tévez raahautuu stadionille silkasta velvollisuudentunnosta, sopimuksensa pakottamana. Haastavista lähtökohdista huolimatta hän päättää sulkea mielestään kaiken ylimääräisen ja keskittyä itse pelaamiseen. Parin tehdyn maalin jälkeen hän huomaakin nauttivansa täysin rinnoin. Vaikka pelihaluja ei aluksi liiemmin ollut, Tévez on pian uppoutunut pelin palkitsevaan maailmaan. Erillisyys Huizingan mukaan leikki on tavallisen elämänmenon tilapäistä syrjäyttämistä. Samalla syntyy erillinen maailma, joka oikeuttaa itsensä ja tuottaa oman merkityksellisen todellisuutensa. Tämä leikin maailma rakentuu etukäteen määritettyyn aikaan ja paikkaan, joko tietoisesti tai miltei huomaamatta. Jalkapallossa ajan ja paikan rajat ovat periaatteessa varsin konkreettiset ja täsmälliset: peli pelataan sivu- ja päätyrajoin eristetyllä, viralliset mitat täyttävällä kentällä. Pelin kesto 25

on 2 x 45 minuuttia (plus lisäaika, plus Fergie time ). 9 Käytännössä edelliset rajoitteet eivät aina päde, varsinkin kun kyseessä ovat pihapelien kaltaiset ex tempore -matsit. Tällöin ajan ja paikan määrittely on väljempää, ja pelivälinekin voi olla jokin pallontapainen esine. Tästä huolimatta myös pihapeleissä muodostetaan tilapäinen arjen syrjäyttävä maailma, jossa vallitsee oma sisäinen järjestyksensä. Sen lisäksi, että leikissä muodostuu erillinen maailma, siihen sisältyy ymmärrys kyseisen maailman erillisestä luonteesta. Toisin sanoen leikki ymmärretään vain leikiksi, tilapäiseksi todellisuudeksi arkielämän keskellä. Myös pelaaminen perustuu jaettuun ymmärrykseen pelin keinotekoisuudesta ja väliaikaisuudesta. Tämän ymmärryksen on kuitenkin painuttava aktiivisen tietoisuuden ulkopuolelle, jotta leikkiin tai peliin voisi uppoutua. Kiivaan pelin tiimellyksessä ei useinkaan mietitä, että tämähän on vain peliä. Kun peli kaappaa pelaajan valtaansa, hän pelaa sitä tosissaan. Kuten Huizinga toteaa, urheilija leikkii antaumuksellisen vakavasti ja intomielin ; jopa siinä määrin, että leikin kevyt lennokkuus uhkaa kadota. 10 Kun loppuvihellys viimein soi, kätellään, ja se, mitä pelissä tapahtui, jätetään kentälle. Valitettavasti kaudella 2012 2013 juuri kättely tai pikemmin kaunainen kättelemättä jättäminen herätti Englannin Valioliigassa suurta huomiota. Nähdäkseni peliä edeltävä ja sitä seuraava kättely ovat tärkeitä rituaaleja, jotka sinetöivät tapahtuman nimenomaan peliksi. Kättely ilmaisee paitsi ymmärrystä pelin erillisyydestä myös kunnioittavaa sitoutumista sen yhdessä ylläpidettyyn järjestykseen. Leikkimaailmaan siirtymistä voidaan avittaa niin yksilöllisin kuin kollektiivisin keinoin. Jalkapallossa yksi näkyvimmistä siirtymäkeinoista on peliasuun pukeutuminen. Jokainen, joka näin on tehnyt, ymmärtää sen synnyttämän nosteen ja värinän. Peliasu voi myös toimia rooliasuna, joka häivyttää arkisen persoonan ja kutsuu esiin toisen. Lempeästä hissukasta saattaakin asunvaihdon myötä sukeutua alkukantaista raivoa puhkuva hurjimus. Siirtymäkeinoja ovat myös kaikenlaiset rituaalit, jotka kannattelevat pelaajia kohti 9 Fergie time on Manchester Unitedin ex-manageri Sir Alex Fergusoniin viittaava termi lisäajan jälkeiselle peliajalle. 10 Huizinga 1967, 18, 61. 26

Jussi Antti Saarinen onnistunutta pelitapahtumaa. Tavallisinta lienee pukea suojukset, sukat ja kengät oikeaan ja vasempaan jalkaan tietyssä järjestyksessä. Jalkapalloilijoilla näyttäisi myös olevan tarve suudella asioita ennen peliä. Siinä missä Laurent Blancilla oli tapana moiskauttaa ranskalainen suudelma Fabien Barthezin kupoliin, Cesc Fábregas suukottelee neljästi tyttöystävänsä lahjoittamaa sormusta. Yhteiset alkulämmittelyt ja hengennostatukset puolestaan edesauttavat koko joukkueen siirtymistä toivottuun tilaan. Leikin maailma on hauras ja häilyvä. Se voi luhistua, jos esimerkiksi kiinnostus leikkiin lopahtaa, leikin päämäärä toteutuu tai todellisen maailman realiteetit puhkaisevat sen piirin. Futismatsin tavoite toteutuu, kun peliaika päättyy ja lopputulos on saatu selville. Tällöin pelille saadaan normaali ja ennakoitavissa oleva päätös. Toisinaan reaalimaailma uhkaa pelin onnistumista odottamattomin tavoin. Näin käy esimerkiksi silloin, kun stadionin valot pettävät tai äkillinen rankkasade pilaa pelialustan. Vieläkin karumpi pudotus arkitodellisuuteen koittaa, jos pelaaja saa kesken pelin vakavan sairauskohtauksen. Pikainen paluu leikin maailmaan on tämän jälkeen lähes mahdotonta. Kun Boltonin Fabrice Muamban sydän pysähtyi pelissä marraskuussa 2012, sekä pelaajat että katsojat olivat silmin nähden järkyttyneitä, osa kyynelissä. Peli keskeytettiin, ja kaikki poistuivat stadionilta kammottavan hiljaisuuden vallitessa. 11 Usein tällaisten tapahtumien jälkeen esiintyy jonkinlaista kollektiivista, julkilausuttua havahtumista: jalkapallo todetaan vain peliksi, jonka painoarvo on tosielämän ja kuoleman perspektiivistä melko mitätön. Toisaalta elämän ja kuoleman pohdinta voi myös kohottaa jalkapallon arvoa. Liverpoolin manageri Bill Shankly lausui tunnetusti: Joidenkin mielestä jalkapallossa on kyse elämästä ja kuolemasta. Olen hyvin pettynyt tällaiseen asenteeseen. Voin vakuuttaa, että kyse on jostain paljon, paljon tärkeämmästä. 12 Tarkoittiko Shankly tällä sitä, että jalkapallo on ihan hemmetin vakavaa touhua? Vai voisiko kommentin tulkita oivallukseksi pelin leikkisästä luonteesta? Jos nimittäin jalkapallossa olisi kyse vain elämästä ja kuolemasta, 11 Jones & Lawrence 2012. 12 Ks. Liverpool FC Official Club Website. 27

se olisi osa sitä samaa selviytymishuolten ja vaatimusten raskauttamaa arkielämää, joka kulkee kohti vääjäämätöntä päätöstään. Jos jalkapallossa sen sijaan on kyse leikistä, se katkaisee ajan syöksyn ja nostaa meidät hetkeksi elämän ja kuoleman syrjäyttävään todellisuuteen. 13 Tällöin sen arvo on mittaamaton. Sääntösidonnaisuus Huizinga näki leikin toteutuvan vapaaehtoisesti hyväksyttyjen, mutta ehdottomasti sitovien sääntöjen mukaisesti. Alkeellisimmissa leikeissä sääntöjä on vähän ja ne ovat harvemmin julkilausuttuja. Huizingan mukaan esimerkiksi koiranpennut huomioivat leikeissään säännön, ettei toisen korvaa saa purra. Pienten lasten spontaaneissa leikeissä säännöistä saatetaan puolestaan neuvotella lennossa: Nyt minä menen tänne, ja sinä olisit tässä ja tekisit tätä, ok? Mitä muodollisemmaksi leikki kehittyy, sitä täsmällisemmäksi ja valvotummaksi sen säännöstö muuttuu. Pelaaminen on erityisen sääntösidonnaista toimintaa. Pelit perustuvat siihen, että ennalta määrättyyn tavoitteeseen pyritään sovittujen sääntöjen mukaisesti. Osalla pelisäännöistä on kuitenkin yksi merkittävä piirre muunlaisiin sääntöihin nähden: ne kieltävät tehokkaammat keinot tavoitteen saavuttamiseksi vähemmän tehokkaiden hyväksi. 14 Otetaan esimerkki. Koska liikennejärjestelyjen päämäärä on liikkujien turvallinen perillepääsy, liikennesääntöjen tarkoitus on taata tämän tavoitteen sujuva ja tehokas toteutuminen. Jalkapallossa osa säännöistä palvelee päinvastaista tarkoitusta. Koska päämääränä on voittaa peli tekemällä enemmän maaleja kuin vastustaja, osa säännöistä hankaloittaa maalinteon onnistumista: esimerkiksi palloa ei saa heittää maaliin, paitsioasemasta tehtyä maalia ei hyväksytä, maalivahti saa torjua käsillään ja niin edelleen. Jalkapallo perustuu siis kaikkien pelien tavoin siihen, että määrätyn tavoitteen saavuttaminen edellyttää keinotekoisten ja tarkoin harkittujen esteiden ylittämistä. Näiden esteiden vapaaehtoinen mutta absoluuttinen 13 Ks. Fink 1979. 14 Ks. Suits 1988; Meier 1988. 28

Jussi Antti Saarinen hyväksyntä on pelaamisen välttämätön ehto. Jos sääntöjä ei hyväksy, kyseinen peli ei toteudu, ja jos säännöt tahtovat pelin tiimellyksessä unohtua, paikalla on erotuomari muistuttamassa niistä. Jännitys Leikin tarkkaa kulkua ja lopputulosta ei voida ennalta käsin tietää. Epävarmuus ja arvaamattomuus tuovatkin leikkiin erityislaatuisen jännityksen. Sama jännitys pätee korostetusti pelaamiseen. Kuten Huizinga toteaa, jännitys saa sitä suuremman merkityksen, kuta enemmän leikki saa kilpailun luonteen. 15 Pelin jännitystä voidaan tarkastella kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin se viittaa pelin sisäänrakennettuun ominaisuuteen: pelin luonteeseen kuuluu epävarmuus pelitapahtumista ja voittajasta. Alkuvihellyksen soidessa kaikki on auki ja tunnelma sähköinen. Toisinaan jännite on valitettavasti lähinnä teoreettista. Kun Australia kukisti Amerikan Samoan vuoden 2002 MM-karsinnoissa luvuin 31 0, voittajasta tuskin oli epätietoisuutta missään vaiheessa (olkoonkin, että kuparisen rikkoutumiseen meni 10 minuuttia). Voidaankin kysyä, onko pelin tarkoitus tässä tapauksessa toteutunut lainkaan mielekkäällä tavalla. Jännityksellä voidaan myös viitata pelaajien ja katsojien kokemaan epävarmuuteen siitä, mitä pelissä tapahtuu ja kuka voittaa. Jännittävä kokemus onkin yksi selkeimpiä syitä hakeutua leikin tai pelin pariin yhä uudestaan. Myös voitosta tosissaan taisteleva ammattilainen voi kaivata peliin lisäjännitystä. Arsenalin ex-toppari Tony Adams on paljastanut toivoneensa vastustajan maalaavan tilanteessa, jossa tykkimiehet johtivat FA Cupin finaalia kymmenen minuuttia ennen loppua 2 0-lukemin. Hän koki saavansa itsestään enemmän irti tiukoissa tilanteissa ja siten myös nauttivansa pelistä enemmän. I love all the do-or-die stuff, hän kiteyttää. 16 Adamsille palkitsevinta oli tunne, että kaikki on pelissä. 15 Huizinga 1967, 21. 16 Adams & Ridley 1998, 133. 29

Autotelisuus Huizinga kuvaili leikkiä omaksi tarkoitusperäkseen. Filosofit ovat puolestaan käyttäneet autotelisuuden (auto = itse, telos = loppu, päämäärä) käsitettä kuvatakseen samaista leikin itseisarvoisuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että leikin arvo ei määräydy välineellisesti. Sitä ei käytetä ulkopuolisen päämäärän saavuttamiseen saati hyödykkeiden tuottamiseen. Leikki on siis päämäärä sinänsä: siihen ryhdytään sen itsensä tarjoaman hyvän vuoksi. Jos leikin tai pelin itseisarvoa ei ymmärrä tai hyväksy, koko touhu saattaa vaikuttaa ajan haaskaukselta. Jalkapallo on aivan älytöntä. Aikuiset ihmiset vain juoksevat pallon perässä ja potkivat siinä sivussa toisiaan. Tekisivät ennemmin jotain hyödyllistä! Tällaisen kommentin esittäjä ei todennäköisesti joko tunnista tai halua tunnustaa pelin sisäistä arvoa ja mielekästä erillisyyttä hyötytavoitteiseen maailmanmenoon nähden. Leikin itseisarvo ei kuitenkaan poissulje sen mahdollisia hyötyjä. Leikki voi esimerkiksi kehittää yksilön älyllisiä, fyysisiä ja sosiaalisia taitoja. Se voi myös johtaa uusiin ystävyyssuhteisiin ja sitoa leikkijän vahvemmin yhteisöönsä. Olennaista leikin autotelisuudessa kuitenkin on, ettei siihen ryhdytä vain hyötyä tavoitellen. Leikin vetovoima ja hauskuus piilevät juuri siinä, ettei sen tarvitse johtaa mihinkään hyödylliseen. On ilmeistä, että jalkapallon pelaaminen voi olla joko autotelista tai välineellistä toimintaa. Palataan hetkeksi harrastelija ammattilais-erotteluun. Harrastelijoiden on helppo pelata itse pelin tähden. Heille lienee tärkeintä, että tulee hyvät pelit: jännittävä kamppailu voitosta, onnistuneita suorituksia ja niin edelleen. Huizinga kiteyttää asian hyvin: Jokin on kysymyksessä tällä lauseella on oikeastaan ilmaistu leikin olemus sattuvimmin. Tämä jokin ei ole kuitenkaan leikin materiaalinen tulos, ei esimerkiksi, että pallo osuu maaliin, vaan pelkästään se tosiasia, että leikki onnistuu tai sujuu hyvin. 17 Leikistä tavoitellaan jotain, joka siinä itsessään on hauskaa. Ammattilaisilla tilanne voi olla toinen. Heille jalkapallo on voinut muodostua vain välineeksi saavuttaa rahaa tai mainetta. Leipänsä eteen potkiva pelaaja ei välttämättä edes pidä itse pelistä. Sittemmin 17 Huizinga 1967, 63. 30

Jussi Antti Saarinen nyrkkeilyyn vaihtanut ex-ammattifutaaja Curtis Woodhouse kertoo: Kaikki rakastavat jalkapalloa, mutta minä en. Se tuntui työltä. Pelatessani tunsin itseni tyhjäksi, se teki minut vihaiseksi. Olisin voinut jatkaa pelaamista 35-vuotiaaksi, tienata hyvin ja elää mukavan elämän, mutta en halunnut sitä. 18 Pelaajan suhtautuminen peliin voi myös vaihdella elämäntilanteesta tai mielialasta riippuen. Kun Tony Adams uiskenteli alkoholisminsa syvimmissä syövereissä, hänen isänsä ihmetteli, miksi poika ei enää hymyillyt pelatessaan. Tähän Adams tokaisi, että pelaaminen on työtä, eikä sen kuulukaan olla hauskaa. 19 Leikkisyys oli hänen pelaamisestaan väliaikaisesti kadoksissa. Onko jalkapallo siis leikkiä? Olen edellä tarkastellut Huizingan esittämiä leikin tunnusmerkkejä (vapaus, erillisyys, sääntösidonnaisuus, jännitys ja autotelisuus) ja suhteuttanut niitä jalkapalloon. Tunnusmerkit pätevät jalkapallon pelaamiseen ainakin tietyissä tilanteissa ja olosuhteissa. Leikin ja jalkapallon yhteisten piirteiden luettelointi ei kuitenkaan takaa, että jalkapallon pelaaminen olisi automaattisesti leikkiä. Itse asiassa leikki ja pelaaminen voivat hyvin toteutua täysin erillisinä toimintoina. Leikin ei siis tarvitse olla pelaamista eikä pelaamisen leikkiä. Ei-pelillisiä leikkejä ovat esimerkiksi lasten(mielisten) spontaanit temmeltämiset ja karnevaalihenkiset naamiaiset niissä kun ei pelin tavoin pyritä ennalta sovittuihin päämääriin tarkoin määriteltyjen ja tehokkaimmat keinot kieltävien sääntöjen puitteissa. Kun pelaaminen ei vastaavasti aina ole leikkiä (esimerkiksi silloin, kun se toteutuu täysin välineellisenä tai ulkokohtaisena toimintana), on syytä kysyä, minkälaisten ehtojen vallitessa se täyttää leikin kriteerit. Onko pelaaminen leikkiä silloin, kun löydämme siitä kaikki Huizingan mainitsemat tunnusmerkit? Vai riittäisikö vähempikin määrä ehtoja? Näistä kysymyksistä on väännetty kättä jo vuosikymmenten ajan. 20 Leikin määritelmää pohtineet filosofit ovat yksimielisiä lähinnä siitä, että autotelisuus on leikin välttämätön 18 Dart and Bandini 2007 (kirjoittajan käännös). 19 Adams & Ridley 1988. 20 Ks. esim. Schmitz 1979; Suits 1988; Meier 1988; Morgan 2008; Schmid 2009; Feezell 2010. 31

ehto. Toisin sanoen jos toiminnasta puuttuu itseisarvoisuus, se ei ole leikkiä vaan jotain muuta. Koska autotelisuus on leikin yleisesti hyväksytty kulmakivi, lähden avaamaan jalkapallon leikkisyyttä sen pohjalta. Tiettyjä toimia pidetään miltei luonnostaan itseisarvoisina esimerkiksi seksiin tai peleihin tavataan ryhtyä niiden tarjoaman nautinnon tai mielihyvän tähden. Toiset toiminnat taas tuntuvat päinvastoin minimoivan autotelisuuden mahdollisuuden tai syrjäyttävän sen jopa kokonaan. Esimerkiksi yksitoikkoisen rasittavaa liukuhihnatyötä on vaikeampi pitää itseisarvoisena aktiviteettina. Emme tästä huolimatta voi ykskantaan määrittää, mitkä toiminnat olisivat ehdottomasti autotelisia ja mitkä eivät. Onhan mahdollista, että liukuhihnatyö on jollekulle itsessään palkitsevaa. Seksi voi puolestaan olla epämiellyttävä suoritus, jolla tavoitellaan jotain muuta, esimerkiksi toimeentuloa, perhesopua tai hyväksyntää. Miksi toiset toiminnat kuitenkin tuntuvat otollisemmilta autotelisuudelle kuin toiset? Ensinnäkin ympäröivä sosiaalinen todellisuus käytöstapoineen, arvoineen ja normeineen vaikuttaa käsityksiimme eri toimintojen ominaisuuksista. Kulttuurissamme on tavallista pitää toisia toimintoja itsessään hyvinä (esimerkiksi sivistystoimintaa ja toisten auttamista) ja toisia itsessään pahoina (esimerkiksi pedofiliaa ja insestiä). Näiden väliin jää paljon kaikenlaista tekemistä, jota ei liiemmin arvoteta, tai jonka arvottaminen on tilannesidonnaisempaa (esimerkiksi nenän kaivaminen kotisohvalla on jokseenkin yhdentekevää, kun taas arvokkaassa juhlassa sitä pidettäneen ainakin lievästi paheksuttavana). Jaettujen arvojen ja normien ohella toimintamuodon oma luonne vaikuttaa siihen, kuinka otolliseksi autotelisuudelle se koetaan. Toiminnat, joihin luonnostaan sisältyy tyydytyksen mahdollisuus (esimerkiksi seksi) sekä toiminnat, joiden palkitsevuus on keinotekoisesti sisäänrakennettua (esimerkiksi pelaaminen), ovat houkuttelevia ulkopuolisista hyödyistä riippumatta. Jalkapalloilu on osuva esimerkki toiminnasta, johon on paitsi sosiaalisesti hyväksyttyä myös rakenteellisesti tarkoituksenmukaista suhtautua autotelisesti. Tämä johtuu siitä, että jalkapallon päämäärä on sellaisenaan hyödytön: pelin ulkopuolisessa todellisuudessa on 32

Jussi Antti Saarinen ihan sama, kuinka usein pallo päätyy verkon perukoille. Maalinteosta muotoutuu arvokas ja merkityksellinen päämäärä vasta kun yhdessä niin sovitaan. Jalkapallon mielekäs pelaaminen vaatiikin pelin sisäisen järjestyksen ja sääntöjen ehdotonta hyväksyntää. Tiivistetysti ilmaistuna jalkapallon keinotekoinen rakenne, omalakinen erillisyys sekä perustavanlaatuinen hyödyttömyys luovat toimivan kehikon autotelisuudelle. Jalkapalloilulta on täysin luontevaa odottaa hauskuutta sen tarjoamin ehdoin. Se, että jalkapalloa pidetään myös sosiaalisesti suotavana tapana irtautua arjesta, vain lisää lajin avoimuutta autotelisuudelle. Ympäri maailmaa pidetään itsestään selvänä, että jalkapallo tarjoaa jotain erityistä hyvää, jota muualta ei voi saada. Sen ei näin ollen nähdä vaativan itsensä ulkopuolista oikeutusta. Ulkoa käsin on tosin hankala tunnistaa, milloin tietty toiminta on autotelista ja milloin ei toimijoiden käyttäytymisen tai tekojen havainnointi kun ei välttämättä ratkaise asiaa suuntaan eikä toiseen. Pelissä yksi pelaaja saattaa suhtautua pelaamiseen päämääränä sinänsä, toinen pelkästään välineenä johonkin muuhun. Tästä huolimatta molemmat saattavat pelata ulkoisesti hyvinkin yhteneväisesti, elekieltä myöten. Koska emme voi saavuttaa kokonaiskuvaa autotelisuudesta vain pelin rakennetta tai pelitapahtumia tutkimalla, meidän tulee täydentää käsitystämme pelaajien psykologisella tarkastelulla. Jalkapallon leikkisyys kytkeytyy siis vääjäämättä pelaajien mielenmaisemiin heidän asenteisiinsa, aikeisiinsa ja kokemuksiinsa. Psykologisesta näkökulmasta leikkisyyttä voidaan hahmottaa erityisenä tapana suhtautua käsillä olevaan toimintaan. Leikkisyys perustuu siis lähtökohtaisesti siihen, että toimija suhtautuu toimintaan autotelisesti eli pitää toiminnan tarjoamaa nautintoa päämääränä sinänsä. Lisäksi leikkisä suhtautuminen edellyttää, että toimija on valmis heittäytymään toimintaa kannattelevaan erilliseen ja omalakiseen maailmaan. Usein leikkisyyteen liittyy myös pysyvämpi halu palata houkuttelevan toiminnan pariin yhä uudelleen. Kun edellä kuvailtu suhtautumistapa kaikkine puolineen liittyy tekemiseen, jota pidämme otollisena autotelisuudelle, voimme hyvin perustein todeta leikkisyyden kriteereiden täyttyneen. Suhtautuminen siis ratkaisee, onko jalkapallo pelaajalle leikkiä vai ei. 33

Jos ihminen olisi psykologisesti yksioikoinen olento, leikkisän ja ei-leikkisän suhtautumisen välille voitaisiin vetää selvä raja. Näin ei kuitenkaan ole. Millä tahansa toiminnalla voi käytännössä olla useita motiiveja ja perusteita. Onkin realistista ajatella, että pelaamista voi motivoida sekä pelaamisen nautinto että siitä saatu hyöty. Jos tiedustelisimme ammattijalkapalloilijoilta, pelaavatko he ensisijaisesti palkan vai pelin tähden, yksiselitteiset vastaukset saattaisivat olla kiven alla. Luultavasti yleisin vastaus olisi sekä että. Monilla ammattipelaajilla on oletettavasti ollut leikkisä varhaissuhde peliin. He vakuuttavat tyytyväisyyttään siihen, että saavat rahaa rakkaan harrastuksensa jatkamisesta, ja ilmoittavat samaan hengenvetoon jatkavansa sen parissa, vaikka palkanjuoksu päättyisikin. Toimintaan voi siis suhtautua leikkisästi samalla kun se tuottaa taloudellista, fyysistä tai sosiaalista hyötyä. Miten tämä voisi todentua ammattijalkapalloilussa? Toki ammattilaiset ovat tietoisia ja onnellisia siitä, että saavat palkkaa pelaamisestaan. Taloudellinen hyöty voi motivoida heitä pelaamaan, eikä siinä ole mitään paheksuttavaa. Pelin ulkopuoliset hyödyt ja arvot painunevat kuitenkin taka-alalle, kun pelaaja antautuu pelille. Tällöin itse peli sisäisine arvoineen ja nautintoineen nousee keskiöön. Kiivas voitontaisto, jännitys, luova avoimuus muuttuville pelitilanteille sekä onnistuneiden suoritusten tuottama mielihyvä täyttävät pelaajan kokemusmaailman. Epäilen, että tilipussin pohdinnalle ei pelin tiimellyksessä jää juurikaan aikaa (ellei esimerkiksi taistele putoamista vastaan tai seuran taloudellisen henkiinjäämisen puolesta). Leikkisän pelisuhteen säilyttäminen on siis mahdollista, vaikka pelaamisesta toimeentulonsa ansaitsisikin. Nähdäkseni on luontevinta ajatella, että leikkisyydessä on kyse aste-eroista ja ajallisesta vaihtelusta, ei kiveen hakatusta joko taiasetelmasta. Leikkisä suhtautuminen voi elää pelistä tai tilanteesta toiseen, kuten edellä kuvatusta Tony Adamsin alkoholismiesimerkistä saatamme päätellä. Jari Litmasen leikkisä suhde peliin vaikuttaa puolestaan säilyneen vahvana koko uran ajan. Pelaaminen alkoi, koska se oli mielettömän kivaa. Se on sitä yhä, Kuningas toteaa ja jatkaa: Minulle tärkeintä on, että pääsen kentällä tekemään ratkaisuja joukkueen eteen. Ja kun onnistuu, siitä syntyy 34

Jussi Antti Saarinen kaikki se ilo ja hauskuus. 41-vuotias konkari lisää: Minähän olen ollut pitkään jatkoajalla. Pidän pelistä kuitenkin yhtä paljon kuin pikkupoikanakin. 21 Maradona on luonnehtinut lapsuutensa ja peliuransa palloilua samassa hengessä: Halusin vain juosta pallon perässä, ottaa sen haltuun, pelata. Jalkapallon pelaaminen tarjosi minulle erityisen rauhan. Ja minulla on aina ollut tuo samainen tunne, vielä tänäänkin: anna minulle pallo niin pidän hauskaa, puolustan asemiani, taistelen Juuri siellä on nautinto: kentällä pallon kanssa. 22 Ammattijalkapalloilun leikkisyyttä uhkaavat seikat Leikkisyyden säilyttämisessä on omat haasteensa raa assa ammattiurheilun maailmassa. Huizingakin oli aikoinaan huolissaan siitä, että ammattilaisuus kaventaa leikkisyyden elintilaa. Hän lausui yhä ajankohtaiset varoituksen sanat: Mutta kun leikki systematisoituu ja säännöittyy, se ennen pitkää menettää jotakin puhtaasta sisällyksestään. Tämä osoittautuu pelaajien jakautumisessa ammattilaisiin ja harrastelijoihin. Ammattipelaajan asenne ei ole enää aito, sillä spontaanisuus ja huolettomuus ovat kadonneet hänestä. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa urheilu vähitellen loittonee yhä kauemmas puhtaasta leikkipiiristä muuttuen tekijäksi sui generis: se ei ole enää leikkiä eikä myöskään totta. Leikistä on tullut liian vakavaa, aito leikin tunnelma on haihtunut. 23 Filosofi Kenneth Schmitzin mukaan (ammatti-)urheilun leikkisyyttä uhkaa pääasiassa kolme asiaa. 24 Ensimmäinen uhka on voiton ylikorostaminen. Tähän liittyen Schmitz huomauttaa, että pakonomainen voiton tavoittelu on eri asia kuin kilpaurheiluun liittyvä vahva voitontahto. Siinä missä tervehenkinen voitontahto syntyy halusta pelata niin hyvin kuin mahdollista, voiton tavoittelu hinnalla millä hyvänsä vähentää suorituksen arvoa, uhkaa sääntöjä kunnioittavaa asennoitumista ja muuttaa kilpailun peittelemättömäksi valtataiste- 21 Ks. Räisänen 2012; Koskinen 2012. 22 Maradona, Arcucci & Bialo 2005, 2 (kirjoittajan käännös). 23 Huizinga 1967, 225 226. 24 Schmitz 1979. 35

luksi. Tällöin pelaaminen uhkaa Schmitzin termein brutalisoitua. Toinen uhka leikkisyydelle on maksimaalinen tehokkuuden tavoittelu sekä sitä palvelevan tekniikan ylivalta. Schmitz pelkää tehokkuuden tyrannian syrjäyttävän leikin keskeisimmät arvot ja kokemukset, kuten vapauden, hyödyttömyyden, mielihyvän sekä spontaanin luovuuden. Jäljelle jää urheilija, jolta vaaditaan kohtuuttomia ponnistuksia tehokkaan suorituksen nimissä. Myös huippujalkapalloilussa tukeudutaan yhä enemmän esimerkiksi tilastollisiin analyyseihin pelaajahankinnoissa ja pelitaktiikoiden laadinnassa. Anonyymin paljastuskirjan ammattijalkapalloilusta kirjoittanut pelaaja kertoo, kuinka kullekin pelaajalle laadittiin jokaista peliä varten tilastotietoihin perustuva ottelukäsikirjoitus. Se antoi tarkat ohjeet siitä, mitä kussakin tilanteessa tuli tehdä. Lisäksi se sisälsi perusteelliset tiedot vastapelaajan fyysisistä ominaisuuksista, pelillisistä vahvuuksista ja heikkouksista sekä siitä, mitä tämä todennäköisesti tekisi pallon saatuaan. Muistiin tuli päntätä paitsi oma osuus erikoistilanteissa myös joukkuekavereille määrätyt paikat ja liikeradat. Anonyymi pelaaja päättää kuvauksensa hieman haikeasti: Jalkapallo on tällä tasolla hyvin shakkimaista, ainakin pelin sisällä oleville. Toisinaan mietin, olisiko hauskempaa pelata alasarjoissa. Kukapa shakkia haluaisi pelata? 25 Sekä voiton että tehokkaan suorittamisen ylikorostaminen ovat pelin sisäisiä uhkia. Kolmas uhka on ulkopuolinen ja käsittää kaiken, mikä uhkaa vieraannuttaa pelaamisen sen leikkisistä arvoista ja tavoitteista. Schmitzin mukaan suurin ulkoinen uhka on urheilun kaupallistuminen. Leikkisyys ei voi toteutua, jos pelaajat pelaavat vain katsojille jotka puolestaan vaativat rahoilleen vastinetta tietynlaisten suoritusten muodossa. Schmitz huomauttaa, että moni asia on ostettavissa, mutta leikin maailma ei. Leikkisyyden säilymisen kannalta onkin tärkeää, että urheilijoiden annetaan pelata peliä sen itsensä tähden, ei vain täyttääkseen ulkoa asetettuja, pelin arvoille vieraita vaatimuksia. Tämä tarkoittaa, että myös katsojien on annettava tilaa pelaajien autotelisuudelle sen sijaan, että suhtautuisivat heihin viihdeteollisuuden palvelijoina. Jalkapallon kaupallistuminen on johtanut myös siihen, että pelejä järjestetään lippu- ja 25 Secret footballer 2012, 79 80. 36

Jussi Antti Saarinen tv-tulojen toivossa yhä enemmän. Vaarana on, että väsyneet pelaajat eivät ehdi palautua ja pelata kykyjensä mukaisesti. Leikkisyyttä on vaikea ylläpitää, jos pelaamisesta tulee puurtamista. Myös katsojat leipiintyvät ja valittavat pelin heikosta tasosta. Päätän pohdintani ammattipalloilun leikkisyydestä kahteen anekdoottiin. Ensimmäinen on kirjailija Eduardo Galeanolta: Kerran eräs toimittaja kysyi teologi Dorothee Sölleltä: Miten selittäisitte lapselle onnellisuuden? Sölle vastasi: En selittäisi sitä. Heittäisin hänelle pallon jolla pelata. Jatkoksi Galeano huomauttaa, kuinka ammattilaisjalkapallo tekee kaikkensa kastroidakseen tuon onnellisen tarmon, mutta silti se vain kaikesta huolimatta säilyy. Ja ehkä siksi jalkapallo aina vain kykenee hämmästyttämään. 26 Newcastlen manageri Alan Pardew ilmaisee saman asian hieman toisin. Hän kertoo ökyrikkaiden palloilijoiden valmentamisesta seuraavaa: Miljonäärien motivoiminen ei eroa 10-vuotiaiden motivoinnista. Anna heille pallo jalkaan, ja jos he pitävät siitä, mitään ongelmia ei ole. 27 Loppuvihellys Kuten on käynyt ilmi, jalkapallo ei välttämättä vaadi leikkiä toteutuakseen. Mitä väliä sillä sitten on, onko jalkapallon pelaamisessa leikkisyyttä vai ei? Näkisin, että jalkapalloilun leikkisyys kytkeytyy olennaisesti kysymykseen hyvästä elämästä. Jos tunnustamme, että leikki koostuu arvokkaina pitämistämme asioista (kuten spontaanista luovuudesta, vapaudesta ja hauskuudesta), on perusteltua raivata sille enemmän tilaa elämässämme. Jos lisäksi ymmärrämme, että jalkapalloilu tarjoaa luontevan väylän leikin maailmaan, on tarkoituksenmukaista pitää tätä väylää mahdollisimman avoimena ja houkuttelevana. Erästä filosofia mukaillen meidän tulisi muistaa, että jalkapallo asustaa leikin naapurustossa. Jos havaitsemme, että se on eksynyt liian kauas leikin piiristä, meidän on pikimmiten ohjattava se takaisin kotiinsa. 28 Näin ylläpidämme paitsi jalkapallon myös elämän lumoa. 26 Galeano 2000, 225. 27 FourFourTwo 2012 (2), 84. 28 Feezell 2010, 163. 37

Leikkisyys siis tekee jalkapallosta antoisampaa niin pelaajille kuin katsojille. Leikkisyyden puute vastaavasti köyhdyttää peliä ja uhkaa alistaa sen ulkopuolisten tavoitteiden ja arvojen palvelukseen. Vasta leikin kautta pelistä voi tavoittaa kaiken sen hyvän, jota se tarjoaa. Ilman leikkiä jalkapallosta puuttuu sydän. Kirjallisuus Adams, T. & Ridley, I. (1998). Addicted. London: CollinsWillow. Anonyymi (2012). I am the Secret Footballer: Lifting the Lid on the Beautiful Game. London: Guardian Books. Caillois, R. (2012). Pelin määritelmä (Définition du jeu; suom. T. Kilpeläinen & M. Valkama). Niin & näin, 2, 73 75. Campos, D. (2010). On the Value and Meaning of Football: Recent Philosophical Perspectives in Latin America. Journal of the Philosophy of Sport, 37, 69 87. Dart, J. & Bandini, P. (2007). The footballers that don t really like football. The Guardian, 25.4.2007. [http://www.guardian.co.uk/football/2007/ apr/25/theknowledge.sport]. Luettu 12.11.2012. Feezell, R. (2010). A Pluralist Conception of Play. Journal of the Philosophy of Sport, 37, 147 165. Fink, E. (1979). The Ontology of Play (Oase des Glucks Gedanken zu einer Ontologie des Spiels, 1960; käänn. S. M. Delphine). Teoksessa E. W. Gerber & W. J. Morgan (toim.), Sport and the Body: A Philosophical Symposium (2. painos), 73 83. Philadelphia: Lea & Febiger. Galeano, E. (2000). Jalkapallo valossa ja varjossa (El fútbol a sol y sombra; suom. J. Koskelainen). Helsinki: Nemo. Huizinga, J. (1967). Leikkivä ihminen. Yritys kulttuurin leikki aineksen määrittelemiseen (Homo Ludens. Versuch einer Bestimmung des Spielelements der Kultur, 1938; suom. S. Salomaa). Helsinki: WSOY. Jones, C. & Lawrence, A. (2012). Shocked fans leave in silence after Fabrice Muamba s collapse on pitch. The Guardian, 17.3.2012. [http://www. theguardian.com/football/2012/mar/17/fabrice-muamba-collapse-pitch] Luettu 12.11.2012. 38

Jussi Antti Saarinen Koskinen, A. (2012). Kuningas Litmanen -dokumenttielokuva. Marianna Films. Liverpool FC Official Club Website. [http://www.liverpoolfc.com/news/ latest-news/bill-shankly-in-quotes] Luettu 12.11.2012. Maradona, D., Arcucci, D. & Bialo, E. C. (2005). El Diego (2000; käänn. M. M. Y. Araujo). London: Yellow Jersey Press. Meier, K. V. (1988). Triad Trickery: Playing With Sport and Games. Journal of the Philosophy of Sport, 15, 11 30. Morgan, W. J. (2008). Some Further Words on Suits on Play. Journal of the Philosophy of Sport, 35, 120 141. Räisänen, K. (2012). Mitä tapahtui Litmaselle? Helsingin Sanomat, 28.9.2012, B9. Schmid, S. E. (2009). Reconsidering Autotelic Play. Journal of the Philosophy of Sport, 36, 238 257. Schmitz, K. (1979). Sport and Play: Suspension of the Ordinary. Teoksessa E. W. Gerber & W. J. Morgan (toim.), Sport and the Body: A Philosophical Symposium (2. painos), 22 29. Philadelphia: Lea & Febiger. Stewart, R. (2012). Motivating millionaires is no different to motivating 10-year-olds. FourFourTwo, 2, 81 85. Suits, B. (1988). Tricky Triad: Games, Play, and Sport. Journal of the Philosophy of Sport, 15, 1 9. 39