TAIDEMAALAUS TAIDEMAALARILIITTO 2/2008 4 EUROA HUONEESSA JA MAISEMASSA GALLERIOITA EI OLE TARPEEKSI PARIISI MAALAA AINA TAITEEN TEKEMINEN ON UUDEN ETSIMISTÄ
Taidemaalariliiton teosvälitys 2009 -tapahtuman 20. 29.3.2009 yhteistyössä mukana www.intrum.fi
TAIDEMAALAUS Numero 2/2008 Ensimmäinen vuosikerta. PÄÄKIRJOITUS Tiina Lamminen JULKAISIJA Taidemaalariliitto Erottajankatu 9 00130 Helsinki puhelin (09) 6811 0574 faksi (09) 6811 0550 www.artists. /painters PÄÄTOIMITTAJA Tiina Lamminen puhelin 050 3646 674 tiina.lamminen@artists. TOIMITUSKUNTA Terhi Aaltonen, Paula Holopainen, Tiina Lamminen, Mikko Paakkola, Jukka Pohjola PROJEKTISIHTEERI Eeva-Liisa Rautalahti ILMOITUSMYYNTI Taidemaalaus 1/2009 ilmestyy 27.2.2009. Tiedot lehden ilmoitusaikataulusta ja hinnoista löytyvät osoitteesta www.artists. /painters/tmjulkaisu.html tai ne voi tilata projektisihteeri Eeva-Liisa Rautalahdelta, puhelin (09) 6811 0574 KANSI Uusi maalaus -näyttely. Ville-Matti Rautjoki pakkaa. Taustalla Jenni Hiltusen maalaus: A De ent Portrait of Pietari Kaakkomäki, 2007, akryyli, alkydi ja spray kankaalle. Kuvaaja Tiina Rekola, Lahden taidemuseo. ULKOASU Jaana Teräväinen PAINO Painohäme Ylöjärvi 2008 KIRJAIN Garamond Premier Pro PAPERI Galerie Art Gloss 250 g (kansi) Galerie Art Gloss 170 g (sisäsivut) MAALAUSTAITEELLE ON PAIKKA Taidemaalariliiton julkaiseman TAIDEMAALAUKSEN toinen numero keskittyy tilaan ja paikkaan. Tila on perustekijä kuvassa, sillä on keskeinen merkitys teosta rakennettaessa. Moni nykymaalaus näyttää sosiaalisen tilanteen. Teokseen on rakennettu sosiaalisen toiminnan tila, sitä katsoja pääsee aavistamaan ja siihen samaistumaan. Maalaukset näyttävät myös taiteen ei-kerronnallisia sisältöjä. Tällaisessa maalauksessa taiteilijan valitsemat kuvalliset rakenteet tiivistyvät ilmaisuksi, jolle ei näytä löytyvän tai sille ei haluta löytyvän suoraa kielellistä ilmaisua. Tässäkin ääripäässä monet asiat palautuvat tilaan, tuohon metafyysisenä hajoavaan tai tiivistyvään, uskon asiaan. Teoksen esittämisen paikka määrittää taiteilijan ja teoksen arvoa. Asetetaanko teos esille yksityisessä nimigalleriassa tai onko teos kenties paikkasidonnainen ja se on nähtävissä taidepyhättöjen ulkopuolella? Teoksen ostaminen keskeiseen kokoelmaan tai museoon vahvistaa nykytaiteilijan asemaa. Museot ja galleriat ovat taiteilijan työlle tärkeitä yhteistyökumppaneita, teosten esittämisen paikkoja. Gallerian toiminta on nykytaiteen lyhytaikaista esittämistä ja taiteen myyntiä. Museoiden tehtäväksi taas tavallisesti ajatellaan laajempien kokonaisuuksien esittäminen, velvollisuus kertoa ja tehdä näkyväksi taiteen jatkuvuus sekä kulttuurihistoria. Taiteilija on rinnakkainen taidekentän muiden toimijoiden kanssa. Edunvalvontakysymyksissä työnjako ei ole selvä, vaan vaatii sopimista. Tampereella 29.9.2008 Taidemaalari Tiina Lamminen Päätoimittaja ISSN 1797-349X TAIDEMAALAUS 2/2008 3
4 TAIDEMAALAUS 2/2008
HUONEESSA JA MAISEMASSA Markus Tuormaa (ent. Perälä) HUONEESSA JA MAISEMASSA IERAILIN TENEUMISSA kahden tilaa käsittelevän nykytaidemaalarin kanssa katsomassa ILHELM AMMERSHØIN maalausta Sisäkuva taiteilijan kodista. Keskustelu AULA LLIKAISEN ja USANNE OTTBERGIN kanssa synnytti vuoropuhelun heidän viimeaikaisten teostensa ja noin sadan vuoden takaisen maalauksen välille. Tanskalainen taiteilija Wilhelm Hammershøi (1864 1916) teki uransa aikana lukuisan määrän sisätilaa ja maisemaa esittäviä maalauksia. Interiöörit houkuttelevat katsojansa kulkemaan avoimiksi jätettyjen ovien kautta huonetilasta toiseen. Sisäkuva taiteilijan kodista on ollut aiemminkin taiteilijoiden keskustelun kohteena. Suomalainen AUL SIPOW ja ruotsalainen LA ILLGREN kävivät 1993 1994 kirjeenvaihtoa Hammershøin maalauksista. Osipow kirjoitti useassa kirjeessään Ateneumin kokoelmiin kuuluvasta maalauksesta. Hänen näkökulmassaan korostuivat kuvan rakenne, Wilhelm Hammershøi: Sisäkuva taiteilijan kodista, n. 1900, öljy kankaalle, 65,5 x 54,5 cm. Ateneumin taidemuseo. Kuvaaja Hannu Aaltonen, Kuvataiteen keskusarkisto. sommittelu ja maalauksellisuus. Kirjeenvaihto julkaistiin myöhemmin kirjana. Paula Ollikainen: sisälle maalattu maisema Tuormaa: Aivan kuin Hammershøin maalaama tila ei pysyisi maalauksen reunojen sisäpuolella. Ollikainen: Huonetila rajaa Hammershøin maalauksen tilan jollain lailla puitteisiinsa, mutta kun se kuitenkin avautuu maalauksen reunoille sijoitettujen avoimen oven ja tuolin vuoksi kahteenkin suuntaan, jää tila hyvin avoimeksi. Tuormaa: Mielestäni Hammershøin maalauksen sisätila muistuttaa maisemamaalausta. Huonetilat jatkuvat reunoiltaan aivan kuin maiseman horisontti jatkuu maalauksen reunoilta. Hammershøin interiöörien ja maisemien välillä ei välttämättä ole kovinkaan suurta eroa. Myös sinun maalauksesi Toisenvaraiset tuntuu jatkuvan voimakkaasti kuvan ulkopuolelle. Miten itse koet maisematilan ja huonetilan välisen yhteyden? Ollikainen: Maalasin aiemmin enimmäkseen ulkona olevaa tilaa. Siirtyminen sisätilan maalaamiseen oli luontevaa, kun ajattelin, että lavastan maiseman huonetilaan. Maisemallisuutta lisää Hammershøin maalauksessa sekin, että tuo maalaukseen kuvattu TAIDEMAALAUS 2/2008 5
Paula Ollikainen: Toisenvaraiset, 2007, öljy kankaalle, 144 x 251 cm. Kuvaaja Paula Ollikainen. nainen on suuntautunut ulkotilaan, ikkunaan, päin. Omassa maalauksessani on päinvastoin; siinä henkilöt ovat suuntautuneet sisätilaan päin. Heidän suuntautumisensa sulkee myös maalaukseni ulos avautuvaa ikkunaa. Mutta kummassakaan maalauksessa ikkunasta ei näy ulos. Sellainen ikkuna ei oikeastaan ole ikkuna vaan heijastuspinta, kuin diaheitinkangas. Ei voi tietää mitä sen takana on. Tuormaa: Kuin maalauspohja. Sekin on pinta, joka piilottaa taakseen tilaa, mutta antaa mahdollisuuden maalatun tilan olemassaololle. Ollikainen: Hammershøin maalauksessa on paljon tuollaista piilotettua. Esimerkiksi tuo oikealla puolella olevan oven taakse jäävä tila. Katsojana kuvittelen aluksi, että maalauksen nainen on yksin, mutta en voikaan olla siitä varma. Ovi on rajattu aivan saranoidensa kohdalta, joten Hammershøi ei anna mitään vihjettä myöskään siitä mitä maalauksen huonetilan viereisessä tilassa on. Ovesta on tullut enemmänkin huoneeseen pystytetty sermi. Tuormaa: Ovi toimii toisella tavoin kuin tavallisesti. Se ei sulje huonetta, vaan piilottaa tahattomasti jotakin taakseen. Keskimmäiseenkin huonetilaan, siihen jossa nainenkin on, jää paljon katsojalle näkymätöntä hämärää tilaa. Myös sinun maalauksessasi jää paljon piiloon. Huonetilassa olevien aikuisten ihmisten kasvotkin ovat lähes näkymättömissä. Maalauksen ihmiset ovat kuvan reunoilla ja he jäävät kuin sivuosaan jokainen. Katsojana koen, että maalauksesi tila syntyy näiden sivussa olevien ihmisten välisistä jännitteistä. Tila hajoaa heidän kauttaan vaikka he samalla myös muodostavat tilan. Hammershøin maalauksessa on vastaavanainen huonetilan hajoaminen maalauksen reunoilla, mutta se on esitetty ovien ja esineiden avulla. Hänen maalauksessaan on päähenkilö, joka voi selkeämmin keskittyä itseensä. Kuvastaisikohan tällainen erilaisuus maalausten tekoajan erilaista luonnetta? Ollikainen: Lainasin maalaukseni nimeksi biologisen termin. Toisenvaraisuus kuvaa eliöiden riippuvuutta toisistaan. Maalauksessani se kuvaa ihmisten riippuvuutta toisistaan ja ympäristöstään. Vaikka ihminen on oman elämänsä pääosassa, hän on samalla myös toisten ihmisten maailmassa sivuosassa. Tätä sivullisuutta pidän oleellisena asiana omissa maalauksissani. Hammershøin aikana toisenvaraisuutta ei luultavastikaan kyseenalaistettu. Silloin se oli päivittäistä; suurperheen jäsenet asuivat saman katon alla ja he olivat toisistaan riippuvaisia. Nykyään korostetaan yksilöllisyyttä ja yksin selviämistä eikä toisenvaraisuutta haluttaisi myöntää. Tuormaa: Ehkä Hammershøin maalauksen rauhallisempi tila kertoo siitä, miten sen ajan ihmiset ovat suhtautuneet luottavaisemmin toisenvaraisuuteen. Ollikainen: Jotain ristiriitaista Hammershøin maalauksessa kuitenkin on. Vaikka se on hyvin rauhallinen, on tuo tila repivän oloinen siinä miten se jatkuu eri suuntiin. 6 TAIDEMAALAUS 2/2008
Tuormaa: Aivan kuin tuo ovi olisi paiskattu auki. Susanne Gottberg: talon hämärä sydän Gottberg: Jos itse olisin maalannut tuon ikkunan, olisin maalannut sen eri tavalla. Olisin korostanut valoa ja maalannut sen selkeämmin ulkovaloksi. Nyt maalauksen viimeinen tila näyttää litteältä. Ikkuna on himmennetty, samea, eikä siitä näy ulos. Se ei päästä ulkotilaa sisälle. Mutta Hammershøi on varmaan tietoisesti maalannut sen noin. Nyt me katsojina pysymme maalauksen sisätilassa. Ikkuna ei vie kiinnostustamme ulkotilaan; huone, jossa maalauksen nainen on, tulee tärkeäksi. Nainen ei seiso suoraan ikkunan ääressä romanttisten maalausten tapaan, vaan hän on huoneessa, josta ei johda ikkunaa ulos. Hän on talon hämärässä sydämessä. Hänen huonetilastaan on vain ovet auki ikkunallisiin tiloihin. Tuormaa: Miksi hän sitten tuntuu kuitenkin katsovan ikkunasta ulos? Gottberg: Minusta nainen ei katso ikkunasta ulos, vaan hänen silmänsä lepäävät siinä ikkunassa. Hän katsoo sisäänpäin. Hän jää meidän katsojien tavoin huonetilaan, itseensä. Hän katsoo ikkunaa samalla tavoin kuin katsomme maalausta yleensä. Katsomme maalausta, mutta kuitenkin katsomme itseemme. Tuormaa: Metsämaalauksissasi tila päättyy syvyyssuunnassa usein voimakkaaseen valoon samalla tavoin kuin Hammershøin maalauksessa. Valo on niin voimakas, että se muuttuu maalauksessa vaaleaksi pinnaksi, jossa itsessään ei ole syvyysvaikutelmaa. Merkitseekö valo omissa maalauksissasi mielestäsi samaa kuin Hammershøin maalauksessa? Gottberg: Sanoin äsken äkkiseltään, että olisin maalannut tuon valon eri tavalla kuin Hammershøi. Olen varmaan aiemmin maa- TAIDEMAALAUS 2/2008 7
Susanne Gottberg: Häikäisty hetki, 2003 2004, öljy puulle, 56 X 22,4 cm. Kuvaaja Esko Koskenranta. lannutkin eri tavalla, mutta en ole varma maalaisinko sitä tällä hetkellä eri tavalla. Jos tuo ikkunasta tuleva valo olisi selkeästi maalattu ulkovaloksi, kokisin, että kuljen noiden huonetilojen läpi ja ikään kuin saavutan ne itselleni. Sitten menisin taas uuteen tilaan, josta ikkunasta tuleva valo kertoo. Nykyään koen kuitenkin niin, että tästä välitilasta, jossa Hammershøin maalauksen nainenkin on, löytyy lopulta kaikki tarpeellinen. Nainen ei olekaan välivaiheessa vaikka onkin välitilassa. Tuormaa: Metsämaalauksiasi katsoessani tunnen kaipausta puiden takaa näkyvää valoa kohti. Tarkoitatko, että sen valoisan metsäaukean saavuttaminen ei ole tarpeellista? Gottberg: Ei. Ajatukseni liittyy menetyksiin ja kuoleman tiedostamiseen. Kun tiedostaa oman kuolemansa, tiedostaa samalla, ettei tila jatkukaan loputtomasti eteenpäin. Myöskään kokemiaan menetyksiä ei tarvitse välttämättä korvata uusilla kokemuksilla, ihmisillä tai asioilla, sillä koko eletty elämä on muistoina oman itsen sisällä. Surutyössä ihminen ymmärtää, että menetetty ei tavallaan olekaan menetettyä, koska sen voi löytää sisältään. Siksi ajattelen, että tuo Hammershøin maalaama nainen katsoo sisälleen, eikä ikkunasta ulos vaikka hänen silmänsä lepäävätkin ikkunan valossa. Onhan tuossa maalauksessa muutakin menetykseen viittaavaa, kuten muotokuva seinällä ja tyhjä tuoli sen alla. Joku on poistunut maalauksesta, mutta on silti läsnä. Se maalauksissani oleva metsän takaa tuleva valo kertoo tilasta, joka on oleellinen, vaikka se ei tavallaan viekään minnekään. En halua antaa sille mitään erityistä merkitystä, mutta haluan antaa sille paljon tilaa. Mitä se tila on, ei oikeastaan voi tarkemmin miettiä. Se vain on. Valo metsän takana merkitsee samaa kuin mitä ikkunasta tuleva valo merkitsee Hammershøin maalauksen naiselle. Nainen ei lähde ulos, mutta sieltä tulee valoa, joka heittää merkityksen sisälle hänen omaan tilaansa. Kirja Osipowin ja Billgrenin kirjeenvaihdosta: Ola Billgren & Paul Osipow: Hammershøi. Edition Bløndal. Hellerup, Denmark 1995. 8 TAIDEMAALAUS 2/2008
ARTISTI MAKSAA Heli Kuparinen ARTISTI MAKSAA STUIN KEVÄÄLLÄ elokuvateatterissa ja odotin lmin alkamista. Valkokankaalla näytettiin mainoksia. Äkkiä kuvaan ilmestyi vuonna 2007 Tanssii tähtien kanssa -kilpailun voittanut ARIKO yhdessä toisen artistin kanssa puolustamaan esiintyvien taiteilijoiden tekijänoikeuksia. Hän sanoi, että jossain vaiheessa harrastus muuttuu työksi, josta on maksettava palkkaa ja ettei taiteilijoiden pidä polkea omia tekijänoikeuksiaan. Esiintyvät taiteilijat ovat jo kauan yhteisessä rintamassa pitäneet huolta Teosto-maksuistaan. Tällainen yhteenliittyminen on kuitenkin toistaiseksi puuttunut kuvataiteilijoiden keskuudesta. Vaikuttaa siltä, että nykyään jokainen ajattelee vain omaa uraansa. Näin sopimukset taidemuseoissa ja muissa julkisissa tiloissa pidettävien näyttelyiden osalta ovat jääneet luomatta. Tekosyitä näyttelykorvausten maksamatta jättämiseen Nykytilanteessa suomalainen taidemuseokenttä käyttää säännönmukaisesti ja säälittä hyväkseen kuvataiteilijoiden keskinäistä kilpailua paikasta auringossa. Usein taiteilijoita kiristetään sillä, että jos taiteilijoille maksetaan, ei ole varaa esitellä heidän taidettaan vaan on koottava näyttelykokonaisuudet vanhoista kokoelmista, edesmenneiden taiteilijoiden teoksista. Kuolleet taiteilijat tulevat museoille halvemmiksi. Toinen kiristyksen keino on vertaaminen galleriatoimintaan. Taiteilijalle sanotaan, ettei museoilla voi olla velvoitteita maksaa tekijänoikeusmaksuja, koska ensimyynnissä gallerioidenkaan ei tarvitse niitä maksaa. Tässä kohtaa kuitenkin unohdetaan, että galleriat ovat myymälöitä, joiden ensisijainen tehtävä on myydä taideteoksia. Näyttelykorvausten maksamatta jättämistä kuvataiteilijalle museot perustelevat yleensä sillä, että taidenäyttely tuo taiteilijalle ilmaista mainosta ja edistää taiteilijan teosmyyntiä. Samalla logiikalla esimerkiksi ÉLINE IONILLE ei pitäisi maksaa lainkaan keikkapalkkiota, sillä tokihan konsertti pienen pohjoismaan pääkaupungissa nostaa laulajattaren maailmanlaajuista levymyyntiä. Kehut eivät elätä Taideteosten julkista esittelyä ja teosmyyntiä ei tulisi sekoittaa keskenään. Taidenäyttely on aina ainutkertainen tapahtuma. Näyttelyripustus on harkittu ja huolellisesti valmisteltu kokonaisuus, aivan samalla tavalla kuin jonkin rockyhtyeen konsertti. Itse taidenäyttely on teos ja se työ, mistä taiteilijoille tulisi maksaa asiallinen korvaus. Taiteilijat syövät samaa leipää kuin muutkin ihmiset, joten heidän työnsä palkkana täytyy olla jotain, jolla leipää saa. On hyvä muistaa, että taidenäyttelyn pitäminen ei ole mitään harrastelijamaista puuhastelua, jota kuka tahansa voi tehdä. Taiteilijat ovat korkeasti koulutettuja huippuammattilaisia, jotka tekevät ankarasti töitä tuodakseen yleisön nautittavaksi huolellisesti valmistellun teoskokonaisuuden. Kuvataiteilijan ammatti edellyttää erikoisosaamista ja pitkää koulutusta siinä kuin oopperalaulajankin. Tosiasia on sekin, että taidemuseonäyttelyistä myydään vain vähän teoksia. Mediajulkisuus on useimmille vain hetkellistä. On ou- Kun näyttelykorvaukset jätetään maksamatta vedoten näyttelyiden tuomaan ilmaiseen mainokseen, ei myöskään Céline Dionille ei pitäisi maksaa keikkapalkkiota, sillä tokihan konsertit nostavat levymyyntiä. TAIDEMAALAUS 2/2008 9
Asuinkunnasta riippuen toiset taiteilijat, museoammattilaiset ja museovieraat ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Nykykäytäntö on epäreilu kaikille. toa, että alan käytännöt perustetaan oletukselle, että kaikki taiteilijat automaattisesti myyvät paljon töitään, kun nimi mainitaan paikallislehdessä. Usein mediajulkisuudesta huolimatta teosmyynti vaatii samanlaista markkinointia ja paneutumista kuin millä tahansa yrityksellä. Vetoaminen tuleviin markkinoihin onkin museoille vain tapa väistää velvoitteita. Näyttelykorvausten kirjavat nykykäytännöt Taidemuseoalalla työskentelevät valittavat usein alhaisia määrärahoja ja alan kehnoja palkkoja. Tämä on tietenkin totta, mutta ei kuitenkaan voi tarkoittaa sitä, että taiteilijoiden täytyisi sillä perusteella tinkiä omista, tekijänoikeuslakiin pohjautuvista oikeuksistaan ja kustantaa ihmisten virkistykseksi tehdyt näyttelyt omasta pussistaan. Kysyin keväällä muutamalta suomalaiselta taidemuseolta, millä tavoin ne järjestävät nykytaidenäyttelyitä. Ainoastaan kahdesta museosta tuli vastaus. Toisessa museossa vakuutettiin, että näyttelystä aiheutuvat kulut korvataan ja Kuvasto-maksut maksetaan. Toisessa oli taas tapana järjestää näyttelyitä taiteilijan kustannuksella puhumattakaan Kuvasto-korvauksista. Tällainen menettely oli käytössä silloin, kun kuvataiteilija itse hakee näyttelyaikaa. Tämän lisäksi samaisessa museossa järjestetään kutsunäyttelyitä, jolloin kaikki kulut korvataan ja tekijänoikeusmaksut maksetaan. Nämä vastaukset edustavat sattumalta menettelytapojen ääripäitä ja kuvaavat alalla nykypäivänä vallitsevaa sekavaa käytäntöä. Kaiken lisäksi toiset ovat alalla tasa-arvoisempia kuin toiset. Jos taiteilija valitaan (usein monen hakijan joukosta) museoon pitämään näyttelyä, on se jo sinällään osoitus siitä, että hänen teoksiaan pidetään riittävän korkeatasoisina julkiseen esittelyyn. On siis melko kohtuutonta, että siinä tilanteessa museo luistaa omista velvoitteistaan. Tekijänoikeusmaksut tulisi maksaa riippumatta siitä, onko taiteilija kutsuttu pitämään näyttelyä vai onko hän itse ollut aktiivinen ja hakenut aikaa. Vaihtelevien menettelytapojen vuoksi eivät ainoastaan taiteilijat eri alueilla ole epätasa-arvoisessa asemassa. Myös museoammattilaisilla on erilaiset resurssit toiminnalleen paikkakunnasta riippuen. Nykykäytäntö on epäedullinen myös museoyleisölle. Toisilla kunnilla on toisia paremmat mahdollisuudet tarjota laadukkaita kotimaisia nykytaidenäyttelyitä. Selkeät pelisäännöt tarpeen Jos kunnassa halutaan pitää yllä taidemuseotoimintaa, ei ratkaisu voi olla se, että rahoitus siihen haetaan taiteilijoilta. Kuntien tulisi vuosittain budjetoida riittävästi rahaa taidemuseotoiminnalle näyttelystä aiheutuvat kulut ja tekijänoikeusmaksut mukaan lukien. On aika kummallista, että kaikki muut näyttelyn ympärillä puuhaavat henkilöt saavat työstään palkkaa paitsi tekijä itse. Nykyinen systeemi on löperö ja epätasa-arvoinen. Perussyy sekavaan ja epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen on, että valtio on sälyttänyt kunnille kaiken vastuun taidemuseotoiminnan pyörittämisestä samaan tapaan kuin terveydenhuollon ja opetustoimen puolella on tehty. Kunnilla on taas tähän toimintaan vaihtelevat resurssit, jolloin vastakkain asetetaan kaksi heikossa asemassa olevaa puolta: supistuvien määrärahojen kanssa kamppailevat taidemuseot ja köyhyysrajan alapuolella elävät taiteilijat. Valtion olisi puututtava asiaan ja korvamerkittävä kunnan taidemuseotoimintaan tarkoitetut rahat. Jos halutaan pitää yllä toimivaa taidemuseoverkostoa täytyisi sitä varten luoda realistinen budjetti valtiollisella tasolla niin, että rahat ohjattaisiin suoraan taidemuseotoimintaan. Tässä budjetissa olisi huomioitu näyttelystä aiheutuvat kustannukset ja taiteilijoiden tekijänoikeuspalkkiot. Valtion tulisi myös valvoa taidemuseotoimintaan tarkoitettujen rahojen käyttöä ja estää kuppaaminen taiteilijoiden selkänahasta. 10 TAIDEMAALAUS 2/2008
Tiina Heiska: teos sarjasta Auringonpimennys, 2006, öljy kankaalle, 100 X 130 cm. Kuvaaja Tiina Heiska. TAIDEMAALAUS 2/2008 11
(TAITEILIJOIDEN ARVOSTAMIA) GALLERIOITA EI OLE TARPEEKSI Tiina Lamminen Enoch Bergsten: Odotushuone, 2008, öljy mdf-levylle, 108 X 110 cm. Kuvaaja Enoch Bergsten. (TAITELIJOIDEN ARVOSTAMIA) GALLERIOITA EI OLE TARPEEKSI IRPI UORI- ALTAOJALLA ON yksityinen Galleria Ama Turussa ja Helsingissä. Galleristi Wuori-Valtaojan mukaan gallerian uskottavuus syntyy johdonmukaisuudesta. Houkutus poiketa omasta, pohditusta näyttelypro loinnista on suuri, sillä taiteilijoiden arvostamia gallerioita ei ole tarpeeksi ja hyviä taiteilijoita taas on valtavasti. Miettiessäni monipuolista ja laadukasta näyttelyohjelmaa, pohdin pro lointini äärirajoja, haen teknisesti erilaisia tekijöitä ja erityyppisiä maalareita, Wuori-Valtaoja selvittää. Ohjelman pitää olla sydämellä valittu, ajatuksella: tämä on parasta mitä minä voin antaa ja että tätä on etuoikeus päästä ostamaan. Wuori-Valtaojan mukaan galleristilla on palveltavanaan kaksi yhtä tärkeää asiakaskuntaa. Ne ovat taiteilijat ja ostavat asiakkaat. Toimittaja AULA OLMILA pitkä perspektiivi galleriatoimintaan antaa näkökulman muutoksiin taidekaupassa ja taiteen mediakuvassa. Holmila pitää hölmönä, suorastaan harhaanjohtavana taideneuvontana ohjeita 1, että menkää huutokauppoihin ostamaan halpoja picassoja ja tehkää hyvä sijoitus. Huutokaupoista voi ostaa, jos haluaa vanhaa ja harvinaista ja on ylimääräistä rahaa, mutta jos haluaa ostaa taidetta arvonnousua odottamaan, ainoa kannattava sijoitus on ostaa nuorilta ja tuntemattomilta taiteilijoilta. Tämä vaatii taiteen tuntemusta tai apua siinä. Galleria ja taiteilija Muun muassa Galleria Amassa taiteilijoiden kanssa tehdään kirjalliset sopimukset näyttelyistä, mutta muusta taiteilijan ja galleristin yhteistoiminnasta sopimuksia ei Suomessa yleensä tehdä. Wuori-Valtaoja kertoo, että hänellä ei esimerkiksi ole taloudellisia resursseja solmia pitkäaikaisia yhteistyösopimuksia ja perustaa omaa tallia. Minulla on pari nuorta taiteilijaa, joita kohtaan tunnen erityistä vastuuta, mutta kyllä yhteistyössä on kyse kahden aikuisen välisestä suhteesta. Siitä sovitaan näyttely kerrallaan. Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Amerikassa ja muualla Euroopassa, enemmistö taiteilijoista ei sitoudu mihinkään galleriaan. Euroopassa ei ymmärretä, miten menestynyt, vakiintunut taiteilija voi olla ilman kotimaista galleristia, Virpi Wuori-Valtaoja huomauttaa. Siellä ei myöskään oikein ymmärretä, että galleria voi edustaa taiteilijaa, joka ei ole oma. Suomi Areenan paneelissa galleristi RIS- TA IKKOLA sanoi, että galleristin tehtävä on pitää huolta taiteilijan työrauhasta. Paula Hol- 12 TAIDEMAALAUS 2/2008
milan arvion mukaan sellaisia taiteilijoita ei Suomessa ole kymmentäkään. Kysymykseen, millaiselle gallerialle Suomessa olisi tilaus, Holmila vastaa huomiolla taiteilijakunnan aktiivisuudesta. Jos jokin taiteenlaji ei muuten pääse esille, taiteilijat perustavat oman gallerian. Näin on myös tapahtunut niiden 30 vuoden aikana, jolloin olen gallerioita seurannut: on ammattiliittojen galleriat, mediataidetta ym. edistämään perustettiin Muun galleriat, Forum Box lähti taiteilijoiden tarpeesta jne. Taiteilijat kuuluvat verkostomaisesti gallerian ydinryhmään harvoin virallisten sopimusten kautta. 2 Taiteilija vai galleria Yksityisten galleristien tuen pitää tulla verotuksen kautta, sanoo Virpi Wuori-Valtaoja ja Paula Holmila on samaa mieltä. Välitysprovisiosta menee nyt 22 prosenttia arvonlisäveroa, se pitäisi saada laskemaan, 5 12 prosentin vero olisi sopiva. Galleriatoiminta on riskialtista toimintaa. Laman seurauksena moni galleria lopetti. Myös Galleristit ry:n puheenjohtaja IRSI IEMISTÖN mukaan veroraamin muokkaaminen on paras tapa edistää galleria-alaa. Galleristit ovat tuoneet esille ns. Tanskan mallin, jossa taiteen ensiostoa tuetaan välittäjäportaan arvonlisäveroa laskemalla ja sillä, että yritykset saavat tehdä taiteen ensiostosta käyttöomaisuuden kaltaisen vähennyksen. Vähennykset koskevat myös taidetta, joka on osa rakennusta tai sen välitöntä ympäristöä. Virpi Wuori-Valtaoja lisää, että yksityisiä gallerioita voisi tukea myös työvoimapoliittisin perustein. Galleristi on yrittäjä, jolle on iso taloudellinen kynnys palkata lisäapua. Myös osallistumista ulkomaisille taidemessuille voitaisiin tukea enemmän. Taidemyynnin kulta-aikana, 1980-luvun lopulla, taiteilija myi näyttelyn ja rikastui. Nykyinen tarina on, että taiteilija myy näyttelyn ja jää pari sataa tappiolle. Wuori-Valtaojan mielestä syy voi löytyä laskentatavasta. Jos ei ole apurahaa ja kuluksi laskee elinkustannukset ja materiaalikustannukset, niin menestynytkin näyttely voi jäädä tappiolle. Ilman apurahaa taiteilija ei pärjää Suomessa, tai hyvin harva pärjää, Wuori-Valtaoja sanoo. Voisiko kyse olla gallerian perimistä suurista myyntiprovisioista? Taiteilijalle myönnetty kohdeapuraha näyttelyn järjestämiseen on tavallaan välillistä galleriatukea, Paula Holmila huomauttaa. Wuori-Valtaoja selvittää, että Suomessa galleristilla ja taiteilijalla on yhteistyökäytäntö, jonka mukaan taiteilija osallistuu kulukorvauksiin ja vastaavasti myyntiprovisio on pienempi. Jo Ruotsissa ja Keski-Euroopassa tilanne on toinen. Tämä johtuu Suomen markkinoiden erityisyydestä ja apurahapolitiikasta. Wuori-Valtaoja myöntää kohdeapurahojen olevan välillistä tukea myös gallerioille. Kaupallisesti toimivan gallerian näyttelyohjelman tulisi sisältää sekä taloudellisesti menestyviä näyttelyitä, kohtalaisesti menestyviä näyttelyitä (n tulot = menot) että puhtaasti pro ilinäyttelyitä, joilla pyritään rakentamaan gallerian arvostusta. 3 Galleriatoiminnan kansainvälisyys Jos taiteilija on sidoksissa yhteen galleriaan, kuten UHANA LOMSTEDT Anhavaan, ei museonäyttelyä (Helsingin kaupungin taidemuseo) voi järjestää ilman yhteistyötä galleristin kanssa, Paula Holmila selvittää. Galleriat eivät ole aikaisemmin vaatineet taiteilijoilta kovin tiukkaa sitoutumista, mutta viime aikoina on taidekaupassakin ollut ehtojen ja kilpailun kiristymisen merkkejä. Tämä ei tietenkään koske kuin pientä osaa taiteilijakunnasta. Minulla oli australialaisen AT RASSING- TONIN näyttely elokuussa, Wuori-Valtaoja kertoo. Kun päätin tuoda näyttelyn tänne, etsin museon (Lönnströmin taidemuseo Raumalla), joka voisi esittää retrospektiivisen otoksen taiteilijan tuotannosta. Muuten tuntui hullulta tuoda tänne Suomessa tuntematon taiteilija. Kävijät olivat kiinnostuneita sekä galleria- että museonäyttelystä. Julkisuutta oli, myyntiä ei. Taiteen tuontiprojekteissa ei ole kyse kulttuurihyväntekeväisyydestä. Kun Wuori-Valtaoja tekee yhteistyötä ulkomaisen gallerian kanssa, hän tarjoaa vastavuoroisesti suomalaista taiteilijaa. Kun tällainen galleristien suhde on rakennettu, se voi myös jatkua. Toiminnan potentiaalinen kasvu löytyy ensisijassa ulkomailta, Suomen taiteen mark- TAIDEMAALAUS 2/2008 13
Iidu Tikkanen: Huvittava puisto, 2007, öljy kankaalle, 200 x 250 cm. Kuvaaja Iidu Tikkanen. kinat ovat pienet. Galleristeilla on hyvää kokemusta, kielitaitoa ja kyky edustaa. He osaavat valita oikeat taiteilijat. Ensimmäisellä kerralla ulkomaisilla taidemessuilla mitään ei välttämättä vielä tapahdu, toisella kerralla jo jotain, kolmannella on hyvät mahdollisuudet päästä läpi: se on vaan niin pitkäjänteistä. Useimmilla eivät kerta kaikkiaan taloudelliset rahkeet riitä, galleristi Virpi Wuori-Valtaoja toteaa. Kansainvälistymistä voi tapahtua toimintana ulospäin (esim. osallistumalla kansainvälisille taidemessuille), sisäänpäin (tuomalla ulkomaisen taiteilijan näyttelyn Suomeen) tai yhteistyöllä (esim. vaihtamalla näyttelyjä ulkomaisen galleristin kanssa) tai näiden yhdistelmällä. 4 Lähteet: 1 Taidesijoittaminen, katso esimerkiksi Kauppalehti 22.8.22008 / AANA AAHTIO: Taidesijoituksia lompakon mukaan. Tutkija AULIINA AITINEN- AIHO ja toimitusjohtaja ANNU ILDÉN antavat sijoitusvihjeitä. 2 NNUKKA YRÄMÄ ja ERO NHAVA: Vaikutus taidemarkkinoihin taidekauppa ja hinnanmuodostus, s. 197. Teoksessa Mitä meillä oli ennen Kiasmaa? kokoelmatoiminnan vaikuttavuus / toim. Päivi Rajakari. Valtion taidemuseo,, 2008. 3 emt s.192. 4 emt s. 201. 14 TAIDEMAALAUS 2/2008
TAITEILIJAT RAKENTAVAT SILTOJ Leena Kangas TAITEILIJAT RAKENTAVAT SILTOJA KULTTUURIEN VÄLILLE AIDEMAALARILIITON VUOSITTAINEN kansainvälinen taiteilijasymposium Sillat Broar Bridges järjestettiin Karjaalla 1. 10.8.2008. Ensimmäistä kertaa symposiumin yhteydessä toteutettiin seminaari, jossa Hanasaaren kulttuurikeskuksessa keskusteltiin taiteilijoiden kansainvälisestä yhteistyöstä otsikolla Kärkihankkeita vai ruohonjuuritason toimintaa. Läheltä kauas ja takaisin Ruotsalaistaiteilija ARGARETHA ANSSON käynnisti seminaarin puheosuuden kertomalla kokemuksistaan symposiumeista Romaniassa, Unkarissa ja nyt Suomessa. Jansson näkee symposiumit kohtauspaikkoina, joissa voimme luoda yhteyksiä, rakentaa siltoja erilaisten ihmisten ja kulttuurien välille. Tämä on hänen mielestään tärkeä mahdollisuus meille sekä yksilöinä että taiteilijoina, ja tästä laajenevina kehinä myös paremman, iloisemman ja turvallisemman maailman rakentamiseksi. Myös taidemaalari AN ENNETH ECK- MAN lähti puheenvuorossaan liikkeelle henkilökohtaisesta kertomalla Ranskan-vuosistaan. Tuon ajan, jolla ulkopuolisen silmin saattaa olla kansainvälisyyden sädekehä, suurin merkitys taiteilijalle itselleen oli siinä, että se mahdollisti työskentelyyn syventymisen aivan uudella tavalla. Kaikki taide on paikallista, totesi Weckman kokemuksiinsa nojaten. Kansainvälisyyden sijaan hän mieluummin käyttäisi sanaa monikulttuurinen. Taidekenttä tarvitsee monenlaisia toimijoita Tietty kahtiajako kätkeytyy Weckmanin mielestä jo seminaarin otsikkoon: kärkihankkeet liittyvät kulttuuripolitiikkaan ja rahoitukseen, ruohonjuuritaso taas yksittäisten taiteilijoiden toimintaan. Jokainen kulttuurin kentällä toimiva puhuukin aina omasta sijainnistaan käsin, Weckman muistutti. Suomi on perinteisesti tunnettu valtion tuesta nimenomaan yksittäisille taiteilijoille, ja uudet kulttuuripoliittiset linjaukset suurine vientihankkeineen voivat olla taiteilijakunnasta myös hämmentäviä. Silti meidän taiteilijoiden pitää Weckmanin mielestä ymmärtää, että me emme yksin voi ylläpitää vahvaa taidekenttää. Yleisön, kriitikoiden, museoiden ja gallerioiden lisäksi tarvitaan myös entistä vahvempaa välittäjätasoa. Tarvitaan promoottoreita, tuottajia, kuraattoreita. Mitä laajempi tämä välittävä porras on, sitä useampien ja useammanlaisten tai- Taidemaalariliiton yhdeksäs taiteilijasymposium Karjaalla. TAIDEMAALAUS 2/2008 15
Inge Dahl: A Twist, 2008, guassi kankaalle, 60 x 60 cm. Kuvaaja Leena Kangas. teilijoiden työtä se todennäköisesti voi edesauttaa. Tälle kulttuurin alueelle tarvitaan Weckmanin mielestä entistä enemmän myös omaa koulutusta. Hyville ideoille on aina tilausta Opetusministeriön tuore Näin suomalaista kulttuuria viedään -raportti ( :n julkaisuja 2008:15), jonka seminaarin paneelikeskusteluun osallistunut ministeriön projektityöntekijä IRA JÖBERG laittoi jakoon, on Weckmanin kanssa samoilla linjoilla. Julkaisussa todetaan, että välittäjäportaan heikkous on rakenteellinen ongelma, joka vaikeuttaa kulttuurituotteiden ja -palveluiden vientiä. Tilanteen parantamiseksi kulttuuriviennin valmisteluryhmä esittää rahoitusta tuottaja- ja manageritoiminnan kehittämiseen. Ulkoasianministeriön viestintä- ja kulttuuriosaston päällikkö ETRI UOMI- IKULA oli toinen paneeliin osallistunut valtionhallinnon edustaja. Tuomi-Nikula puhui kapulakielen alle usein hautautuvista asioista hyvin selkeästi ja ymmärrettävästi. Lentävän lauseen ainesta on hänen toteamuksessaan, että rahaa on kaikkialla ja hyville ideoille sitä löytyy aina. Sillat Broar Bridges-symposiumiin liittyvä näyttely oli esillä Brinkkalan Galleriassa ja Vanhan Raatihuoneen Galleriassa Turussa elokuussa. Taiteilijasymposiumiin osallistui 25 taiteilijaa Suomesta, Unkarista, Romaniasta, Ruotsista, Liettuasta, Tanskasta ja Norjasta. Symposiumin kotisivu: www.artists. /painters/projects/symposium/index.html 16 TAIDEMAALAUS 2/2008
TAIDEMAALAUS 2/2008 17
PARIISI MAALAA AINA Mikko Paakkola ARIISI MAALAA AINA YKYHETKEN ARIISI EI TUNNU epäilevän maalaustaidetta, vaikka muutama vuosi sitten saattoi siltä näyttääkin, etenkin kaupunginosan betoniblokkeihin hakeutuneissa trendigallerioissa. Juuri nämä galleriat esittävät niitä kansainvälisiä tuotteita, jotka tulevat vastaan kaikkialla muuallakin, ja jos ei aivan kaikkialla muualla, niin ainakin Taschenin kirjoissa ja taidemessuilla. Jo pelkän runsaslukuisuutensa vuoksi pariisilaiset galleriat ovat aina kyenneet tarjoamaan laajan ja moninaisen kirjon taiteesta. kaupunginosan trendihakuiset galleriat eivät ole onnistuneet hallitsemaan kenttää yksin. Vaikka aiemmin näyttikin siltä, että maalin käyttö olisi käymässä harvinaiseksi, niin Pariisin kokoisessa kulttuuriympäristössä on erittäin vaikea ajaa taidemuotoa alas pelkästään käytetyn välineen vuoksi. On muistettava, että 80-luvun nuoret maalaritähdet eivät ehtineet kuluvan vuosituhannen alkuun mennessä pitemmälle kuin keski-ikään, eivät he kadonneet. Eivätkä keräilijätkään kadonneet mihinkään. Maalareille on aina löytynyt oma galleriatila, vaikka kuraattorikenttä olisikin ollut hylkivämpi. Pariisista katsottuna ajoittain pintaan nouseva puhe maalaustaiteen kuolemasta on tuntunut lähes käsittämättömältä. Sitä jauhettiin jo 70-luvulla, Hullun vuoden -68 perintönä, ja jatkettiin niin ikään 80-luvulla, vaikka vuosikymmenen lopulla mitään muuta ei markkinoilta voinut enää löytää. Kuin maalauksia. Maalaustaide saikin 80-luvulla kauppatavaran leiman. Valokuva, suurikokoisina silikonilaminaatteina, on onnistunut myöhemmin valtaamaan tilaa nykytaiteen markkinoilta. Valokuva ei ole kuitenkaan saanut samaa helposti myytävän leimaa kuin mitä maalaustaide sai. Sen sijaan se on saanut poliittisen korrektiuden leiman, mikä on samalla taannut myös kaupallisen korrektiuden leiman. Pariisissa maalaustaiteen arvoa on saattanut osaltaan ylläpitää perinnettä arvostava laaja-alaisuus. Onhan Pariisin taide-elämä muutakin kuin gallerioita, Pariisi on myös museoita. Ainutlaatuinen museokolmio Louvre Musée d Orsay Centre Georges-Pompidou sukeltaa syvälle taiteen ja länsimaisuuden olemukseen. Osaltaan kyse on ollut suurkaupungin avarakatseisuudesta. Väitänkin, että mitä sulkeutuneempi yhteisö, sitä varmemmin maalaustaidetta on oltu ajamassa alas. Provinsiaalinen mielenlaatu on kokenut maalauksen uhkana. Maalaustaide ja diktatuurit tuntuvat hylkivän toisiaan, mikä on maalaustaiteesta keskusteltaessa hyvä pitää mielessä. Nuorten galleristien esittämä taide ja heidän tuottamansa näyttelyt ovat hyvä nykytaiteen mittari. Näissä konseptuaalisuus hallitsi 2000-luvun alussa. Tämä ei sinällään sulkenut maalausta pois, mutta se tarjosi tilan valokuvalle ja installaatiolle. Nykyään yhä useampi uusi galleristi keskittyy esittelemään nimenomaisesti maalaustaidetta. Ja lähteilleen palanneena: vaikka maalaus voidaankin aina ja kaikkialla palauttaa väriin ja muotoon, nuo- 18 TAIDEMAALAUS 2/2008
Silja Rantanen: Ihminen tarvitsee Pariisin, 1996, öljy ja gra ittimaali kankaalle, 200 x 200 cm. Kuvaaja Terho Aalto, Hämeenlinnan Taidemuseon kuva-arkisto. Kokoelma: Henna ja Pertti Niemistön nykytaiteen kokoelma, Hämeenlinnan Taidemuseo. ret galleristit haluavat esitellä esittävää maalaustaidetta, ei pelkästään abstraktia, ei pelkkää väriä ja muotoa. Todellisen näytön maalaustaiteen voimasta Pariisi tarjosi runsas vuosi sitten. Tai ei siihen tarvittu maalaustaidetta. Siihen tarvittiin NSELM IEFER, taidemaalari. Grand Palais, 1900-luvun maailmannäyttelyyn alkujaan rakennettu lasihalli, on luonut uuden näyttelysarjan, joka on hieman provosoivasti nimeltään Monumenta. Näyttelysarja juhlistaa 12 vuotta korjaustöiden vuoksi suljettuna ollutta rakennusta. Sarjan ensimmäiseksi kutsuttiin Anselm Kiefer. Kerrankin hänen suuruudenhulluutensa sai riittävästi tilaa. Massiivisuudellaan Kiefer jyräsi kaiken alleen, niin epäilyt maalaustaiteesta ja sen kohtalosta kuin teoriat postmoderneista ulottuvuuksista. Se oli näyttely, jonka jälkeen ei voi enää muuta kuin mennä saunaan. Siihen suomalaiseen. Jota Pariisissa on yhtä vaikea kaivata kuin löytää. TAIDEMAALAUS 2/2008 19
Arthur Aillaud: Tiilitalo, 2006, öljy kankaalle, 89 x 116 cm. Kuvaaja A. Ricci. 20 TAIDEMAALAUS 2/2008