Heta Laitakari Tapionkatu 13 E TAMPERE laitakari.heta@gmail.com

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com"

Transkriptio

1

2 Heta Laitakari Tapionkatu 13 E TAMPERE laitakari.heta@gmail.com Teen valosta ja veistettävistä materiaaleista toteutettuja teoksia. Valo ja hämärän asteet on väline, jolla johdatan katsojan ja kokijan rauhoittumisen äärelle. Valokuvut piirroksineen ovat eräänlaisia ajatuskuplia puiden muistoista ja toiveita tulevasta. Valokupujen mallin olen poiminut kasvien siemenistä ja siemenkodista. Koska mediassa taannoin uutisoitiin kuusipuiden siemenpulasta, aloin pohtia millaiseksi ympäristö muuttuu ja kuinka nopeasti maailma lakkaisi olemasta jos puut lakkaisivat tekemästä siemeniä. Toinen vastaava artikkeli kertoi siemenestä, jonka ikä oli tuhat vuotta. Siemen oli harvinainen, mutta se saatiin kasvamaan. Näistä uutisista sai alkunsa valoteokseni. Siemenet edustavat mielestäni tietoa ja voimaa. Valo edustaa puolestaan viisautta. Pohdin siemenen muistia ja kasvien mutaatioita taiteen keinoin. Kasvien mutaatiot ovat yleisiä, joihin ihmisen toiminnalla on usein lisäävä vaikutus. Vaikka tarinallisuus ilmaisussani on luontaista ei se vie pois tosiasiaa, jonka ympäristössämme olemme saaneet aikaan. Ihmisen vaikutus ekosysteemiin ja ympäröivään luontoon ei ole keveä teema. Kuitenkin teoksissani on aina kyse toivosta. Yhteys luontoon on yhtä tärkeä side kuin yhteys elämäni tärkeisiin ihmisiin.

3 Heta Laitakari Tapionkatu 13 E TAMPERE laitakari.heta@gmail.com KOULUTUS 2013 Taidevalun perusteet, Valimoinstituutti, Tampere Värivalokuvauksen erikoistumisopinnot, Tampereen ammattikorkeakoulu 2001 Kuvataiteilija, ympäristötaiteen linja, Tampereen ammattikorkeakoulu 1996 Artesaani puuseppä, Ilmajoen käsi- ja taideteollisuusoppilaitos YKSITYISNÄYTTELYT Voipaalan taidekeskus, kutsunäyttely, Valkeakoski 2013 Promenadigalleria, Hyvinkää 2012 VarikkoGalleria, Seinäjoki 2011 Tampere Maja, Tartto 2011 Wärjäämö, Tampere 2011 Taidekeskus Mältinranta, Studio, Tampere 2010 Galleria Ronga, Tampere 2010 Seinäjoen Taidehallin Studio 2009 Galleria Ronga, Tampere YHTEIS- JA RYHMÄNÄYTTELYT (valikoidut) 2013 Taidemessut, Tampere t, Taideikkuna Malkki, Tampere 2013 Pop Up galleria, (heinäkuu), Pori 2012 Pop Up galleria (marras-joulukuu), Tampere 2012 Talo täynnä taidetta, teosmyyntinäyttely, Taidekeskus Mältinranta 2012 Taide-luonto-ekologia, kansainvälinen workshop, Taide Nuuttila, Virrat 2012 Sisko -ryhmänäyttely, Kulttuuritalo Jaatsi, Sastamala 2011 Joulusalonki, Galleria Ronga, Tampere 2011 Metsästä - kutsunäyttely, Haiharan Taidekeskus, Tampere 2011 Naiveja naisia -ryhmänäyttely, Taidekirnu, Mouhijärvi 2010 Valoa -ryhmänäyttely, Galleria Ronga, Tampere 2008 Pispalan nykytaiteenkeskus Hirvitalo, Tampere 2005 Backlight, valokuvatriennaali, Tampere 2004 Galleria Rajatila, Tampere 2004 Näkymä, ympäristötaidetapahtuma, Karu Miina ryhmä, Toijala 2003 Galleria Kipinä, Karu Miina ryhmä, Lahti 2003 Titanik, Kansan galleria tapahtuma, Turku 2002 Kesänäyttely, Kirsti Taiviolan ja Terhi Laitakari kanssa, Viljamakasiini, Ruovesi 2002 Paratiisi, Karu Miina ryhmä, Tartton taidetalo, Viro 2001 Tampereen työväen keskusmuseo, Karu Miina ryhmä, Tampere 2001 Valmistuvien näyttely, Tampereen ammattikorkeakoulu MUU TOIMINTA 2011 opetustehtäviä, Ylöjärven kaupunki opetustehtäviä, Nuorten kulttuuripaja Vuoltsu, Tampere 2010 taidelainaamotyöntekijä ja näyttelyn valvoja, Taidekeskus Mältinranta assistentti kuvataiteilija Tuula Lehtiselle JÄSENYYDET 2012 Pop Up Taide -ryhmä Tampereen taiteilijaseura, jäsen Avarataide ry, perustajajäsen (hallinnoi Galleria Rongaa Tampereella)

4 Metsän uni, (yksityiskohta)2013 Valo, puu, muovi, paperi, metallilanka, puunsuoja, tussi koko: 120cm x 280cm x 70cm Taivaan suoja, (yksityiskohta) 2013 Valo, puu, muovi, paperi, metallilanka, puunsuoja, tussi koko: 70cm x 270 cm x 50cm

5 Kuun vaiheet II, 2013 Valo, puu, muovi, paperi, metallilanka, mdf-levy koko: 50cm x 50cm x 25 cm Kuun vaiheet I, 2013 Valo, puu, muovi, paperi, metallilanka, puunsuoja koko: 140cm x 50cm x 35cm

6 Muisti (sarjasta Eteeriset öljyt), 2012 Valo, paperi, muovi, puu, öljyletku, maali, tussi koko: 90 x 125 x 50cm

7 Tokio (sarjasta Eteeriset öljyt), 2012 Valo, paperi, muovi, puu, öljyletku, maali, tussi koko: 60 x 70 x 40cm

8 Sysi (sarjasta Eteeriset öljyt), 2012 Valo, paperi, muovi, puu, öljyletku, maali, tussi koko: 70 x 35 x 30cm

9 Aarni (sarjasta Eteeriset öljyt), 2012 Valo, paperi, kivi, kuparilanka, muovi, puu, öljyletku, maali, tussi koko: 50 x 70 x 30cm

10 Sense, 2012 Valo, paperi, muovi, puu, vaha, tussi koko: pituus kolme metriä, korkeus 50cm

11 Kaislaranta (sarjasta Metsämuistio), 2011 Valo, paperi, muovi, puu, mdf-levy, maali, värilakka, tussi koko: 60 x 90 x 35cm

Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com

Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com Teen valosta ja veistettävistä materiaaleista toteutettuja teoksia. Valo on väline, jolla johdatan

Lisätiedot

Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com

Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com Teen valosta ja veistettävistä materiaaleista toteutettuja teoksia. Valo ja hämärän asteet on

Lisätiedot

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a ANU TUOMI ANU VAISTO 1950 Kaarina Sillankorvantie 23a taidemaalari 21380 Aura www.anutuomi.fi 0449064950 Taidemaalariliiton jäsen Arte ry:n kunniajäsen Arten gallerioiden Joe s ja Titanik perustajajäsen

Lisätiedot

HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. :

HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. : HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. : EDUSKUNNAN KOKOELMAT AINEEN SÄÄTIÖ SANOMALEHTI KALEVA RAUMAN SEUDUN OSUUSPANKKI RAUMAN KAUPUNKI PORIN KAUPUNKI CEDERCREUTZIN MUSEO, HARJAVALTA TURUN KAUPUNKI

Lisätiedot

Paula Mikkilä. Koulutukset ja kuvataiteelliset kurssit. kuvataiteilija. Pokalankatu 11 A 2 33560 Tampere 040 542 36 55. www.paulamikkila.

Paula Mikkilä. Koulutukset ja kuvataiteelliset kurssit. kuvataiteilija. Pokalankatu 11 A 2 33560 Tampere 040 542 36 55. www.paulamikkila. Paula Mikkilä kuvataiteilija Pokalankatu 11 A 2 33560 Tampere 040 542 36 55 www.paulamikkila.fi paulak.mikkila@gmail.com syntynyt Karviassa 1954 Koulutukset ja kuvataiteelliset kurssit 2015 Taidevalun

Lisätiedot

HANNU RIIKONEN syntynyt 1945 Korpilahdella, työskentelee Tampereella kuvanveistäjä, taidemaalari

HANNU RIIKONEN syntynyt 1945 Korpilahdella, työskentelee Tampereella kuvanveistäjä, taidemaalari HANNU RIIKONEN syntynyt 1945 Korpilahdella, työskentelee Tampereella kuvanveistäjä, taidemaalari YKSITYISNÄYTTELYT 2011 Forssan museon Aulagalleria, Forssa Heinolan taidemuseo 2009 Galleria Katariina,

Lisätiedot

Marje Viitala Kaivantokatu13, Tampere

Marje Viitala Kaivantokatu13, Tampere CV Kuvataiteilija Marje Viitala Kaivantokatu13, 33330 Tampere +35844-2614107 http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/3691 http://www.nic.fi/~marjev/graafikkosivut/kehykset.htm marje.viitala(at)kolumbus.fi

Lisätiedot

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku CURRICULUM VITAE Nimi: Anja Levoranta s.1938, Noormarkku Taidekoulutus Kurssimuotoisia opintoja mm. Vapaassa taidekoulussa, Oriveden opistossa, Kuusamon kansanopistossa ja Helsingin Taiteilijaseuran kursseilla.

Lisätiedot

Yhteisnäyttelyt 2017 State of the Art Valtion taideteostoimikunnan kokoelmanäyttely Riihimäen Vanha Lasitehdas

Yhteisnäyttelyt 2017 State of the Art Valtion taideteostoimikunnan kokoelmanäyttely Riihimäen Vanha Lasitehdas Tuija Lampinen(s.1955 Riihimäki) Kouluntie 71 11710 RIIHIMÄKI 0408352955 tuija.lampinen@elisanet.fi www.tuijalampinen.com CURRICULUM VITAE Taideopinnot Lahden Taideinstituutti 1984-1988 Oriveden Opisto

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto, Honkajoen yhteiskoulu 1974

Ylioppilastutkinto, Honkajoen yhteiskoulu 1974 Paula Mikkilä kuvataiteilija Pokalankatu 11 A 2 33560 Tampere 040 542 36 55 http://www.kotiposti.net/xmikkila/ http://www.paulamikkila.fi paulak.mikkila@gmail.com Syntynyt Karviassa 1954 Naimisissa, kaksi

Lisätiedot

TAIDEOPINNOT Taideteollinen ammattikoulu, iltalinja, yleisellä ja graafisella linjalla 1969 1971 Suomen Taideakatemian koulu, taidemaalaus 1974 1978

TAIDEOPINNOT Taideteollinen ammattikoulu, iltalinja, yleisellä ja graafisella linjalla 1969 1971 Suomen Taideakatemian koulu, taidemaalaus 1974 1978 1 (5) OLLI KOKKONEN s. 1952 Jämijärvi OSOITE: Likolahdenkatu 67 as 3 44150 ÄÄNEKOSKI Puh. 040 324 7171 ANSIOLUETTELO Teoksia ensi kerran esillä v. 1969 TAIDEOPINNOT Taideteollinen ammattikoulu, iltalinja,

Lisätiedot

MUUT OPINNOT Turun yliopisto, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma

MUUT OPINNOT Turun yliopisto, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma Ansioluettelo SARI VUORENPÄÄ s.1966 Kemijärvi Asuu ja työskentelee Porvoossa www.sarivuorenpaa.fi TAIDEOPINNOT 2004 06 Lahden Taideinstituutti (LAMK) 1987 91 Kankaanpään Taidekoulu 1985 86 Joutsenon Opisto

Lisätiedot

Valikoitu CV. Niina Kiiveri (s.1986 Keuruulla) niina.kiiveri(a)gmail.com Asuu ja työskentelee Tampereella

Valikoitu CV. Niina Kiiveri (s.1986 Keuruulla) niina.kiiveri(a)gmail.com  Asuu ja työskentelee Tampereella Valikoitu CV Niina Kiiveri (s.1986 Keuruulla) niina.kiiveri(a)gmail.com www.niinakiiveri.net Asuu ja työskentelee Tampereella Koulutus 2015 Kuvataiteilija (AMK), Tampereen Ammattikorkeakoulu 2011 Taiteen

Lisätiedot

Saimaan ammattikorkeakoulu, Ylempi amk tutkinto, kuvataiteilija

Saimaan ammattikorkeakoulu, Ylempi amk tutkinto, kuvataiteilija LEILA TANSKANEN CV Ylä-kolintie 14 as 2 83960 Koli leila.tanskanen@gmail.com www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi TAIDEOPINNOT Saimaan ammattikorkeakoulu, Ylempi amk tutkinto, kuvataiteilija 2009-2011 Kuvataiteilijan

Lisätiedot

CURRICULUM VITAE. Arvo ARMAS HURSTI Ammatti ja jäsenyydet

CURRICULUM VITAE. Arvo ARMAS HURSTI Ammatti ja jäsenyydet CURRICULUM VITAE Arvo ARMAS HURSTI 1934-2017 Ammatti ja jäsenyydet Kuvataiteilija Taidemaalariliitto, varsinainen jäsen Suomen Taidegraafikot, varsinainen jäsen Taidekoulutus Vapaa Taidekoulu 1959-1961

Lisätiedot

Osoite: Kallentie Järvelä TAIDEOPINNOT:

Osoite: Kallentie Järvelä TAIDEOPINNOT: 1 SATU LOUKKOLA s. 1957 Joensuussa Osoite: Kallentie 2 16600 Järvelä TAIDEOPINNOT: Kuvataiteen erikoistumisopinnot 2010-2011 Kuvanveiston erikoistumisopinnot 2006-2007 Lahden taideinstituutti 1979-83,

Lisätiedot

Paula Mikkilä. Koulutukset ja kuvataiteelliset kurssit

Paula Mikkilä. Koulutukset ja kuvataiteelliset kurssit Paula Mikkilä kuvataiteilija Pokalankatu 11 A 2 33560 Tampere 040 542 36 55 www.paulamikkila.fi paulak.mikkila@gmail.com syntynyt 1954 Koulutukset ja kuvataiteelliset kurssit 2011-2018 Taidevalun jatkokurssit,

Lisätiedot

ANSIOLUETTELO. Markku Arantila s. Espoo 1960. Opinnot. Yksityisnäyttelyt

ANSIOLUETTELO. Markku Arantila s. Espoo 1960. Opinnot. Yksityisnäyttelyt ANSIOLUETTELO Markku Arantila s. Espoo 1960 Sairaalantie 13 B 10 35100 Orivesi Opinnot Taideteollinen Korkeakoulu, taiteilijan pedagogiset opinnot 1997-2000 Vapaa Taidekoulu 1978-1982 Yksityisnäyttelyt

Lisätiedot

Mirja Kurri Portfolio 2015

Mirja Kurri Portfolio 2015 Mirja Kurri Portfolio 2015 mirja.kurri@gmail.com +358 50 533 8686 mirjakurri.wordpress.com Artist statement Olen Tampereella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Työskentelen pääasiassa kehittämälläni

Lisätiedot

Ryhmät: Onnelliset ihmiset Ryhmä Puu

Ryhmät: Onnelliset ihmiset Ryhmä Puu TIINAPOUTANEN 220767 Viialassa Vuohenojank. 36 33700 Tampere p. 0465324997 sposti: horus@sci.fi https://tiinapoutanen.wordpress.com/ http://www.saunalahti.fi/~horus/poutane/ (vanhemmat isot teokset) Koulutus:

Lisätiedot

Paula Mikkilä. Koulutukset ja kuvataiteelliset kurssit

Paula Mikkilä. Koulutukset ja kuvataiteelliset kurssit Paula Mikkilä kuvataiteilija Pokalankatu 11 A 2 33560 Tampere 040 542 36 55 www.paulamikkila.fi paulak.mikkila@gmail.com syntynyt 1954 Koulutukset ja kuvataiteelliset kurssit 2011-2018 Taidevalun jatkokurssit,

Lisätiedot

CV Hanna Vahvaselkä (1973)

CV Hanna Vahvaselkä (1973) CV Hanna Vahvaselkä (1973) Päämajankatu 22A as 2 50100 Mikkeli 050 5670803 hanna@vahvaselka.fi www.vahvaselka.fi Taideopinnot: 1994-99 Kuvataideakatemia, kuvanveisto 1999 Kuvataiteen maisterin tutkinto

Lisätiedot

CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM).

CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM). CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM). KOULUTUS 2006 Videotaiteen erikoistumisopinnot, Tampereen Ammattikorkeakoulu TAMK, Taide ja Viestintä, Tampere 1994-1999 Kuva- ja mediataiteilija,

Lisätiedot

PEKKA PURHONEN. KOULUTUS Lahden taideinstituutti Limingan kansanopiston taidekoulu Savonlinnan taidelukio , yo

PEKKA PURHONEN. KOULUTUS Lahden taideinstituutti Limingan kansanopiston taidekoulu Savonlinnan taidelukio , yo 1 CV PEKKA PURHONEN Kuvataiteilija s. Juvalla 1967 Kariniemenkatu 4 A 15140 Lahti p. 040 540 6067 pekkapurhonen@hotmail.com KOULUTUS Lahden taideinstituutti 1990-94 Limingan kansanopiston taidekoulu 1988-90

Lisätiedot

CURRICULUM VITAE / SEPPO TAPIO SALMELA s.1947 HKI

CURRICULUM VITAE / SEPPO TAPIO SALMELA s.1947 HKI CURRICULUM VITAE / SEPPO TAPIO SALMELA s.1947 HKI Merikasarminkatu 8 D 50, 00160 Helsinki Puh: 0414606746 seppot.salmela@gmail.com sepposalmela.fi KOULUTUS Kuvataiteilija Suomen Taideakatemian koulu, loppututkinto

Lisätiedot

C.V. Tapio Haapala, s.1965 Vantaalla sonnilansavi(at)hotmail.com

C.V. Tapio Haapala, s.1965 Vantaalla sonnilansavi(at)hotmail.com C.V. Tapio Haapala, s.1965 Vantaalla 050-3750 586 sonnilansavi(at)hotmail.com www.tapiohaapala.net Taidekoulutus Satakunnan Ammattikorkeakoulu, kuvanveiston erikoistumisopinnot 2006-2007 Taideteollinen

Lisätiedot

VAUVOJEN VÄRIKYLPY ohjaaja Satakunnan lasten kulttuurikeskus.

VAUVOJEN VÄRIKYLPY ohjaaja Satakunnan lasten kulttuurikeskus. CURRICULUM VITAE MERJA ALA-OLLA Syntynyt 1965, Laitila Ihoden Kylätie 70 27320 IHODE Suomi, Finland +358445331718 artmerkut@gmail.com www.artmerkut.fi Ammatti ja jäsenyydet Kuvataiteilija, taidegraafikko,

Lisätiedot

CV - TIEDOT HANNU RIIKONEN. syntynyt 1945 Korpilahdella, työskentelee Tampereella kuvanveistäjä, taidemaalari YKSITYISNÄYTTELYT

CV - TIEDOT HANNU RIIKONEN. syntynyt 1945 Korpilahdella, työskentelee Tampereella kuvanveistäjä, taidemaalari YKSITYISNÄYTTELYT CV - TIEDOT HANNU RIIKONEN syntynyt 1945 Korpilahdella, työskentelee Tampereella kuvanveistäjä, taidemaalari YKSITYISNÄYTTELYT 2015 Galleria G12, Helsinki Seinäjoen taidehalli 2014 Keski-Suomen museo,

Lisätiedot

Kuvataiteen laajamääräinen perusopetus, Sara Hilden Akatemia, Tampere

Kuvataiteen laajamääräinen perusopetus, Sara Hilden Akatemia, Tampere CV (valikoitu) INKA YLIHÄRSILÄ (os. Hannula) Syntynyt Oulussa 1981 Asuu ja työskentelee Tampereella Työhuone: Hallituskatu 27, Tampere inka.yliharsila(at)gmail.com KOULUTUS 2010-2011 Taidehistorian perusopintoja,

Lisätiedot

Leena Karjalainen Kolsilantie 340 49400 Hamina

Leena Karjalainen Kolsilantie 340 49400 Hamina Leena Karjalainen Kolsilantie 340 49400 Hamina Koulutus : Savonlinnan Taidelukio 1967-68 Vapaa Taidekoulu 1969 Suomen Taideakatemian koulu ( nyk. Kuvataideakatemia ) 1970-74 Auskultointi kansalais - ja

Lisätiedot

Paula Mikkilä. Koulutukset ja kuvataiteelliset kurssit

Paula Mikkilä. Koulutukset ja kuvataiteelliset kurssit Paula Mikkilä kuvataiteilija Pokalankatu 11 A 2 33560 Tampere 040 542 36 55 www.paulamikkila.fi paulak.mikkila@gmail.com syntynyt Karviassa 1954 Koulutukset ja kuvataiteelliset kurssit 2016 Taidevalun

Lisätiedot

VAUVOJEN VÄRIKYLPY ohjaaja Satakunnan lasten kulttuurikeskus.

VAUVOJEN VÄRIKYLPY ohjaaja Satakunnan lasten kulttuurikeskus. CURRICULUM VITAE MERJA ALA-OLLA Syntynyt 1965, Laitila Ihoden Kylätie 70 27320 IHODE Suomi, Finland +358445331718 artmerkut@gmail.com www.artmerkut.fi AMMATTI JA JÄSENYYDET Kuvataiteilija, taidegraafikko,

Lisätiedot

Paula Mikkilä. Koulutukset ja kuvataiteelliset kurssit

Paula Mikkilä. Koulutukset ja kuvataiteelliset kurssit Paula Mikkilä kuvataiteilija Pokalankatu 11 A 2 33560 Tampere 040 542 36 55 www.paulamikkila.fi paulak.mikkila@gmail.com syntynyt 1954 Koulutukset ja kuvataiteelliset kurssit 2011-2017 Taidevalun kevään

Lisätiedot

SALLA LAURINOLLI (o.s. Kajander) s Iittala, asuu ja työskentelee Hämeenlinnassa

SALLA LAURINOLLI (o.s. Kajander) s Iittala, asuu ja työskentelee Hämeenlinnassa SALLA LAURINOLLI (o.s. Kajander) s.15.05.1976 Iittala, asuu ja työskentelee Hämeenlinnassa CV OPINNOT 2016 TaM, Aalto-yliopisto 1998-2002 Kuvataiteilija AMK, SAMK Kuvataide Kankaanpää 1997-98 Taidekoulu

Lisätiedot

CURRICULUM VITAE valikoitu

CURRICULUM VITAE valikoitu MARJA-LIISA TORNIAINEN Kuvataiteilija/valokuvataiteilija/vapaa kirjoittaja Helsinki 19.01.1953 Hälläpyöränkatu 3-5 C 14 33540 TAMPERE marjatorniainen@gmail.com www.marjatorniainen.net puh. 045-1209 453

Lisätiedot

Koulutus. Kutsunäyttelyt. Yhteis- ja ryhmänäyttelyt. Maija Helasvuo

Koulutus. Kutsunäyttelyt. Yhteis- ja ryhmänäyttelyt. Maija Helasvuo Maija Helasvuo Kuvanveistäjä s.1968 Helsinki Asuu ja työskentelee Hyvinkäällä www.maijahelasvuo.com www.artists.fi/sculptors Koulutus Lahden Taideinstituutti 1990-1994 Hyvinkään Taidekoulu 1989-1990 YO

Lisätiedot

ANSIOLUETTELO. Kuvanveistäjä Erkki Kannosto 4. 9.1945 Tampere Asuu ja työskentelee Helsingissä ja Tervakoskella 040-5892825

ANSIOLUETTELO. Kuvanveistäjä Erkki Kannosto 4. 9.1945 Tampere Asuu ja työskentelee Helsingissä ja Tervakoskella 040-5892825 ANSIOLUETTELO Kuvanveistäjä Erkki Kannosto 4. 9.1945 Tampere Asuu ja työskentelee Helsingissä ja Tervakoskella 040-5892825 TAIDEOPINNOT Suomen taideakatemiankoulu 1966 1970 VALTION TAITEILIJA APURAHAT

Lisätiedot

MAURI OLAVI KEINÄNEN, CURRICULUM VITAE. Kuvataiteilija ja maisteri (TM). Mauri Olavi Keinänen / Wikipedia. e-mail. mauri.keinanen@hotmail.

MAURI OLAVI KEINÄNEN, CURRICULUM VITAE. Kuvataiteilija ja maisteri (TM). Mauri Olavi Keinänen / Wikipedia. e-mail. mauri.keinanen@hotmail. MAURI OLAVI KEINÄNEN, CURRICULUM VITAE Kuvataiteilija ja maisteri (TM). Mauri Olavi Keinänen / Wikipedia e-mail. mauri.keinanen@hotmail.com Puh. 044-3299678 OPINNOT - Lahden Taideinstituutti, ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien.

Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien. Tarja Kyllijoki (Helander) Välitie 10 27500 Kauttua 0505896605 tarjakyllijoki@gmail.com Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien. Taidegrafiikka on haastava, moniulotteinen sekä

Lisätiedot

ANNA ALAPURO. Syntynyt 1953 Valkealassa Asuu ja työskentelee Tampereella www.annaalapuro.com annaalapuro@hotmail.com TAIDEOPINNOT

ANNA ALAPURO. Syntynyt 1953 Valkealassa Asuu ja työskentelee Tampereella www.annaalapuro.com annaalapuro@hotmail.com TAIDEOPINNOT ANNA ALAPURO Syntynyt 1953 Valkealassa Asuu ja työskentelee Tampereella www.annaalapuro.com annaalapuro@hotmail.com TAIDEOPINNOT 1997 Lahden Taideinstituutti, kuvataiteilija AMK 1980 1981 Unkarin Kuvataidekorkeakoulu

Lisätiedot

Taideteollinen Oppilaitos kuvat.op. auskultointi Oulun yliopisto, kasvatustieteen appropbatur

Taideteollinen Oppilaitos kuvat.op. auskultointi Oulun yliopisto, kasvatustieteen appropbatur ULLA-MAIJA VAITTINEN 1/5 ullamaija.vaittinen@gmail.com Puh 050 33 827 86 Hilda Flodinin kuja 2 A 7 00300 HELSINKI OPINNOT 1969 74 Taideteollinen Oppilaitos JATKO-OPINNOT 1985 kuvat.op. auskultointi 1985

Lisätiedot

CURRICULUM VITAE. RETROSPEKTIIVINEN NÄYTTELY Seinäjoen Taidehallissa 2003. YKSITYISNÄYTTELY ULKOMAILLA Riika, Latvia 1994

CURRICULUM VITAE. RETROSPEKTIIVINEN NÄYTTELY Seinäjoen Taidehallissa 2003. YKSITYISNÄYTTELY ULKOMAILLA Riika, Latvia 1994 TARJA POLARI Taidemaalari 14.7.2015 30.11.1943 Seinäjoki tarja.polari@kolumbus.fi www.elisanet.fi/tarja.polari http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/1119 CURRICULUM VITAE YKSITYISNÄYTTELYT

Lisätiedot

Asuu ja työskentelee: Myllykoski, Kouvola

Asuu ja työskentelee: Myllykoski, Kouvola CURRICULUM VITAE Jouni Salonen s. 1966 Imatra Asuu ja työskentelee: Myllykoski, Kouvola OPINNOT Imatran kuvataidekoulu 1985 1988 Lahden Taideinstituutti 1989 1993 Kuvataidealan erikoistumisopinnot Lahden

Lisätiedot

HARRO KOSKINEN OPINNOT:

HARRO KOSKINEN OPINNOT: HARRO KOSKINEN OPINNOT: Ylioppilas 1965, Turun Piirustuskoulu 1965-67 (piirustus, maalaus ja grafiikka), 1977 (kuvanveisto), TY:n täydennyskoulutuskeskuksen etätyökurssi 1991-92 (atk-opetus, yrittäjyys

Lisätiedot

Pekka Hepoluhta taidemaalari Yksityisnäyttelyt:

Pekka Hepoluhta taidemaalari Yksityisnäyttelyt: Pekka Hepoluhta taidemaalari Yksityisnäyttelyt: 2008 Galleria Uusitalo, Helsinki 2007 Galleria Aarni, Espoo (yhd.h I Raution kanssa) 2006 Observations, Galleria Aquatinte, Strasbourg, Ranska 2005 Galleria

Lisätiedot

VAUVOJEN VÄRIKYLPY ohjaaja Satakunnan lasten kulttuurikeskus.

VAUVOJEN VÄRIKYLPY ohjaaja Satakunnan lasten kulttuurikeskus. CURRICULUM VITAE MERJA ALA-OLLA Syntynyt 1965, Laitila Ihoden Kylätie 70 27320 IHODE Suomi, Finland +358445331718 artmerkut@gmail.com www.artmerkut.fi AMMATTI JA JÄSENYYDET Kuvataiteilija, taidegraafikko,

Lisätiedot

Curriculum Vitae. Kuvataiteilija, KuM, TaM MOLLU HEINO. s.1967 Tampereella Asuu ja työskentelee Luvialla. www.molluheino.fi

Curriculum Vitae. Kuvataiteilija, KuM, TaM MOLLU HEINO. s.1967 Tampereella Asuu ja työskentelee Luvialla. www.molluheino.fi Curriculum Vitae Kuvataiteilija, KuM, TaM MOLLU HEINO s.1967 Tampereella Asuu ja työskentelee Luvialla www.molluheino.fi OPINNOT 2005 Jatko opinnot, Aalto yliopiston Taiteen ja suunnittelun korkeakoulu

Lisätiedot

ANSIOLUETTELO. JYRKI POUSSU Kuvataiteilija Pajakatu 3 B 3, 90100 Oulu GSM 0400-933873 jyrki.poussu@dnainternet.net. SYNTYNYT 1.6.

ANSIOLUETTELO. JYRKI POUSSU Kuvataiteilija Pajakatu 3 B 3, 90100 Oulu GSM 0400-933873 jyrki.poussu@dnainternet.net. SYNTYNYT 1.6. ANSIOLUETTELO JYRKI POUSSU Kuvataiteilija Pajakatu 3 B 3, 90100 Oulu GSM 0400-933873 jyrki.poussu@dnainternet.net SYNTYNYT 1.6.1960 Kuusamossa TAIDEOPINNOT Lahden Taideinstituutti 1984-1988 Limingan taidekoulu

Lisätiedot

ILKKA VÄÄTTI. Syntynyt 1955 Hyrynsalmella Asuu ja työskentelee Tampereella TAIDEOPINNOT

ILKKA VÄÄTTI. Syntynyt 1955 Hyrynsalmella Asuu ja työskentelee Tampereella TAIDEOPINNOT ILKKA VÄÄTTI Syntynyt 1955 Hyrynsalmella Asuu ja työskentelee Tampereella TAIDEOPINNOT 2012 Lapin yliopisto, taiteen tohtori 2003 Kuvataideakatemia, kuvataiteen maisteri 1996 Lahden taideinstituutti, kuvataiteilija

Lisätiedot

2015 Saimaan Ammattikorkeakoulu, kuvataide, -Master of Culture and Arts, YAMK

2015 Saimaan Ammattikorkeakoulu, kuvataide, -Master of Culture and Arts, YAMK Leena Illukka Helsinki s.1962 Porvoo leenaillukka@hotmail.com http://www.finnishdesigners.fi http://leenaillukka.com http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi http://helsingintaiteilijaseura.fi KOULUTUS 2015

Lisätiedot

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto N ä y t t e l y t i e d o t e J u l k a i s u v a p a a 1-6 Kasnäsin kesä 2015 Leena Halonen: Itää, kasvaa, kukkii 2014, tempera, öljy kankaalle, 80 x 90 Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze

Lisätiedot

JOHANNA SUONPÄÄ, CV s. 24.3.1969 Helsinki

JOHANNA SUONPÄÄ, CV s. 24.3.1969 Helsinki JOHANNA SUONPÄÄ, CV s. 24.3.1969 Taideopinnot 1997-2001 Taiteen maisteri, Tekstiilitaiteen laitos, Taideteollinen Korkeakoulu 1998-1999 Erasmus stipendiaattina, Kuvataideakatemia Krakova, Puola 1994-1997

Lisätiedot

MIRKA JOHANSSON YKSITYISNÄYTTELYT. Galleria In-On, Helsinki 2009. Hämeenlinnan kirjasto, 2009. Taidekeskus Harri, Alavus 2008

MIRKA JOHANSSON YKSITYISNÄYTTELYT. Galleria In-On, Helsinki 2009. Hämeenlinnan kirjasto, 2009. Taidekeskus Harri, Alavus 2008 MIRKA JOHANSSON YKSITYISNÄYTTELYT Galleria In-On, Helsinki 2009 Hämeenlinnan kirjasto, 2009 Taidekeskus Harri, Alavus 2008 Seinäjoen Taidehalli, 2007 Galleria Stenman, Kokkola 2006 Galleria Harmonia, Jyväskylä

Lisätiedot

MOLLU HEINO OPINNOT YKSITYISNÄYTTELYT. s.1967 Tampereella Kuvataiteilija, KuM, TaM Asuu ja työskentelee Luvialla www.molluheino.fi

MOLLU HEINO OPINNOT YKSITYISNÄYTTELYT. s.1967 Tampereella Kuvataiteilija, KuM, TaM Asuu ja työskentelee Luvialla www.molluheino.fi MOLLU HEINO s.1967 Tampereella Kuvataiteilija, KuM, TaM Asuu ja työskentelee Luvialla www.molluheino.fi OPINNOT 2004 Taiteen maisteri, Taideteollinen korkeakoulu 1999 Kuvataiteen maisteri, Kuvataideakatemia

Lisätiedot

ILKKA VÄÄTTI. Syntynyt 1955 Hyrynsalmella Asuu ja työskentelee Tampereella TAIDEOPINNOT:

ILKKA VÄÄTTI. Syntynyt 1955 Hyrynsalmella Asuu ja työskentelee Tampereella TAIDEOPINNOT: ILKKA VÄÄTTI Syntynyt 1955 Hyrynsalmella Asuu ja työskentelee Tampereella TAIDEOPINNOT: 2012 Lapin yliopisto, taiteen tohtori 2003 Kuvataideakatemia, kuvataiteen maisteri 1996 Lahden taideinstituutti,

Lisätiedot

OPINNOT ja Suomen Taideakatemian koulu Turun piirustuskoulu

OPINNOT ja Suomen Taideakatemian koulu Turun piirustuskoulu Olavi Suomela Solbonkatu 5 B 05900 Hyvinkää Puh. 040 701 2731 E-mail: osuomela@gmail.com www. olavisuomela.com Syntymäaika ja -paikka 1948 Virrat titteli: taidemaalari äidinkieli: suomi postiosoite: Solbonkatu

Lisätiedot

HELSINGIN TAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 HALLITUKSEN ESITYS VUOSIKOKOUKSELLE

HELSINGIN TAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 HALLITUKSEN ESITYS VUOSIKOKOUKSELLE 1 HELSINGINTAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA2013 HALLITUKSENESITYSVUOSIKOKOUKSELLE 1.YLEISTÄ HelsinginTaiteilijaseurary:ntarkoituksenaonedistääjavalvoahelsinkiläistenkuvataiteilijoidenyleisiä jayhteisiäammatillisia,taloudellisiajasosiaalisiaetujasekäedistääsuurenyleisönkuvataiteen

Lisätiedot

MINNA HERRALA,kuvataiteilija

MINNA HERRALA,kuvataiteilija MINNA HERRALA,kuvataiteilija CV Heleenkatu 3 a 1, 60120 Seinäjoki Puhelin: 044-9562027 e-mail: minna.herrala@gmail.com http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/2450 YKSITYISNÄYTTELYT, valikoidut

Lisätiedot

Taiteilija Unto Grönberg

Taiteilija Unto Grönberg Taiteilija Unto Grönberg Syntynyt Jokioisilla 5.7.1945, jossa asunut vuoteen 1961. Tämän jälkeen asunut Vantaalla vuoteen 2004 asti, jolloin muuttanut takaisin kotipitäjäänsä, Jokioisten Vaulammin Niemenkylään.

Lisätiedot

SIRPA LAPPALAINEN. s , Imatralla asuu ja työskentelee Lahdessa

SIRPA LAPPALAINEN. s , Imatralla asuu ja työskentelee Lahdessa SIRPA LAPPALAINEN s. 19.3.1958, Imatralla asuu ja työskentelee Lahdessa TAIDEKOULUTUS 2011 2008 Accademia di Belle Arti di Roma, Italia, erinomainen arvosana 2002 2000 Lahden AMK, taideinstituutti, maalauksen

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jäsenyydet. Yksityisnäyttelyt CV / TARJA UNKARI. S Helsinki.

Yhteystiedot. Jäsenyydet. Yksityisnäyttelyt CV / TARJA UNKARI. S Helsinki. CV / TARJA UNKARI S. 1945 Helsinki Yhteystiedot tarja.unkari@gmail.com Opinnot Kuvataiteilija, Suomen Taideakatemian koulu 1964 68, kuvataiteen loppututkinto 1963 64 Helsingin yliopisto, piirustussali

Lisätiedot

TARJA POLARI Taidemaalari Seinäjoki

TARJA POLARI Taidemaalari Seinäjoki TARJA POLARI Taidemaalari 17.5.2018 30.11.1943 Seinäjoki tarja.polari@kolumbus.fi www.elisanet.fi/tarja.polari http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/1119 CURRICULUM VITAE YKSITYISNÄYTTELYT

Lisätiedot

RYHMÄNÄYTTELYT JÖÖTTI RY: 30-vuotisjuhlanäyttely Turun linna 2020 Muodonmuutoksia Emil Halosen museo, Lapinlahti 2016

RYHMÄNÄYTTELYT JÖÖTTI RY: 30-vuotisjuhlanäyttely Turun linna 2020 Muodonmuutoksia Emil Halosen museo, Lapinlahti 2016 MAARIT NISSILÄ kuvanveistäjä ANSIOLUETTELO SYNTYNYT 1952 Aura TAIDEOPINNOT Kankaanpään taidekoulu 1971-1973 Suomen Kuvanveistäjäliiton pronssivalukurssi YKSITYISNÄYTTELYT Joella Galleria Turku 2018 Auran

Lisätiedot

FINLAND FESTIVALS KÄYNTITILASTOT 2014. Finland Festivals, Kalevankatu 30, 00100 Helsinki info@festivals.fi, www.festivals.fi

FINLAND FESTIVALS KÄYNTITILASTOT 2014. Finland Festivals, Kalevankatu 30, 00100 Helsinki info@festivals.fi, www.festivals.fi April Jazz Festivaali 22.4. 27.4. 6 36 28 64 7 069 13 833 29 16 45 6 100 9 000 16 % 54 % Avantin Suvisoitto 25.6. 29.6. 5 15 9 24 1 494 2 777 12 1 13 1 405 2 428 6 % 14 % Baltic Jazz 4.7. 6.7. 3 14 5 5

Lisätiedot

kuvanveistäjä Syntynyt 20.11.1932, Hollola Taideopinnot Taideteollinen oppilaitos 1951-54 Suomen Taideakatemian koulu 1954-58

kuvanveistäjä Syntynyt 20.11.1932, Hollola Taideopinnot Taideteollinen oppilaitos 1951-54 Suomen Taideakatemian koulu 1954-58 SEIJA RUSTHOLKARHU kuvanveistäjä Ansioluettelo Syntynyt 20.11.1932, Hollola Taideopinnot Taideteollinen oppilaitos 1951-54 Suomen Taideakatemian koulu 1954-58 Kotimaiset yhteis- ja ryhmänäyttelyt Teoksia

Lisätiedot

TULEVAT NÄYTTELYT Yksityisnäyttely 2019 Voipaalan taidekeskus

TULEVAT NÄYTTELYT Yksityisnäyttely 2019 Voipaalan taidekeskus ANSIOLUETTELO CV Kuvataiteilija EERO MARKUKSELA Apollonk.13 E 59, 00100 Helsinki 050 4989531 eero.markuksela@ejm.fi TAIDEOPINNOT Suomen Kuvataideakatemia, Yleisen opetuksen laitos, jatko-op.1988-89 Suomen

Lisätiedot

Jokelantie 743 90840 Haukipudas. Jäsenyydet: Taidemaalariliitto Lapin taiteilijaseura Oulun taiteilijaseura

Jokelantie 743 90840 Haukipudas. Jäsenyydet: Taidemaalariliitto Lapin taiteilijaseura Oulun taiteilijaseura Anssi Hanhela mailto:hanhela@anssi.org http://www.anssi.org/hanhela-art/ http://www.gallerianapa.fi/taiteilija/20 http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/1819 Jokelantie 743 90840 Haukipudas

Lisätiedot

2008 La Regina Di Quadri, Modica, Italia

2008 La Regina Di Quadri, Modica, Italia Pekka Hepoluhta s. 1957, asuu ja työskentelee Espoossa Opinnot Taideteollisen korkeakoulun koulutuskeskus 1979-1981 Vapaa Taidekoulu 1978-1982 Näyttelyt 2012 Galleria Ama, Helsinki 2011-12 Tuttuus, Vantaan

Lisätiedot

Aino-Kaarina Pajari CV Taidegraafikko. s. 9.3.1957 Tervolassa. Hovilantie 4 A 3, 40500 Jyväskylä p. 050-3041062 aino-k.pajari@pp.inet.

Aino-Kaarina Pajari CV Taidegraafikko. s. 9.3.1957 Tervolassa. Hovilantie 4 A 3, 40500 Jyväskylä p. 050-3041062 aino-k.pajari@pp.inet. Aino-Kaarina Pajari CV Taidegraafikko s. 9.3.1957 Tervolassa Hovilantie 4 A 3, 40500 Jyväskylä p. 050-3041062 aino-k.pajari@pp.inet.fi www.akpajari.com OPINNOT 1978-80 Lahden taideinstituutti, taidegrafiikka

Lisätiedot

Taideakatemia/täydennyskoulutus,

Taideakatemia/täydennyskoulutus, CURRICULUM VITAE Anastasia HELMI Maria LEPPÄKOSKI GSM 0400 444499 helmi2.leppakoski@gmail.com www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/2555 Syntymäpaikka: Impilahti OPINNOT Taideakatemia/täydennyskoulutus,

Lisätiedot

Juha Metso artist photographer 27.9.1965. vuorelankulma 2 48100 Kotka +358 500 708883 juha.metso@gmail.com www.juhametso.com

Juha Metso artist photographer 27.9.1965. vuorelankulma 2 48100 Kotka +358 500 708883 juha.metso@gmail.com www.juhametso.com Juha Metso artist photographer 27.9.1965 vuorelankulma 2 48100 Kotka +358 500 708883 juha.metso@gmail.com www.juhametso.com Yksityisnäyttelyt kotimaassa Solo Exhibitions in Finland 2013 Helsinki Galleria

Lisätiedot

TARJA POLARI Taidemaalari Seinäjoki

TARJA POLARI Taidemaalari Seinäjoki TARJA POLARI Taidemaalari 12.5.2019 30.11.1943 Seinäjoki tarja.polari@kolumbus.fi http://www.elisanet.fi/tarja.polari https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/tarja-polari CURRICULUM VITAE YKSITYISNÄYTTELYT

Lisätiedot

1969 1974 Taideteollinen Oppilaitos (nyk. Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu)

1969 1974 Taideteollinen Oppilaitos (nyk. Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu) 1 / 4 Ulla-Maija Vaittinen ullamaija.vaittinen@gmail.com Puh 050 33 827 86 Hilda Flodininkuja 2 A 7, 00300 HELSINKI OPINNOT 1969 1974 Taideteollinen Oppilaitos (nyk. Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun

Lisätiedot

www.taito.fi Käsillä taitoa iloa muotoa -näyttelyt 2012

www.taito.fi Käsillä taitoa iloa muotoa -näyttelyt 2012 Käsillä taitoa iloa muotoa -näyttelyt 2012 Käsi ja taideteollisuusyhdistysten ylläpitämät Taito käsityökoulut järjestävät käsityön taiteen perusopetusta 5 16 vuotiaille lapsille ja nuorille sekä aikuisille

Lisätiedot

Ammatti ja jäsenyydet. Taidekoulutus. Luottamustoimet. Harrastukset. ISOMÄKI AHTI Taidemaalari Vihtavuorentie 72 13430 Hämeenlinna puh.

Ammatti ja jäsenyydet. Taidekoulutus. Luottamustoimet. Harrastukset. ISOMÄKI AHTI Taidemaalari Vihtavuorentie 72 13430 Hämeenlinna puh. ISOMÄKI AHTI Taidemaalari Vihtavuorentie 72 13430 Hämeenlinna puh. 044 289 3343 HENKILÖTIEDOT Syntynyt 12.5.1948, Hämeenlinna. Ammatti ja jäsenyydet Taidemaalari, kuvataiteilija Taidemaalariliitto, varsinainen

Lisätiedot

1993 lähtien toiminut ammattikuvataiteilijana, erikoistumisalana taidegrafiikka

1993 lähtien toiminut ammattikuvataiteilijana, erikoistumisalana taidegrafiikka 1 Taidegraafikko Juha Laakso Lautatarhankatu 2 92180 LAPALUOTO +358 40 551 8605 juha.laakso@kotinet.com juha@grafiikanpaja-aava.fi www.grafiikanpaja-aava.fi www.facebook.com/grafiikanpajaaava ANSIOLUETTELO

Lisätiedot

Opinnot. Jäsenyydet. Yksityisnäyttelyt CV / TARJA UNKARI

Opinnot. Jäsenyydet. Yksityisnäyttelyt CV / TARJA UNKARI CV / TARJA UNKARI Opinnot Kuvataiteilija, Suomen Taideakatemian koulu 1964-1968, kuvataiteen loppututkinto 1963-64 Helsingin yliopisto 1964-68 Suomen Taideakatemian koulu,taideyliopisto Kuvataideakatemia

Lisätiedot

MARJA-LIISA TORNIAINEN

MARJA-LIISA TORNIAINEN MARJA-LIISA TORNIAINEN Kuvataiteilija / vapaa kirjoittaja Helsinki 19.01.1953 Hälläpyöränkatu 3 C 14 33540 TAMPERE marjatorniainen@gmail.com www.marjatorniainen.net puh. 045-1209 453 CURRICULUM VITAE KOULUTUS:

Lisätiedot

ANSIOLUETTELO 7.1.2013

ANSIOLUETTELO 7.1.2013 1 ANSIOLUETTELO 7.1.2013 IRMELI MÄKILÄ TAIDEMAALARI / KUVATAITEILIJA S. 1957, Janakkala Asuu ja työskentelee Pornaisissa www.irmelimakila.fi TAIDEOPINNOT 2011 Saimaan ammattikorkeakoulu Kuvataide / kuvataiteilija

Lisätiedot

MARJA-LIISA TORNIAINEN

MARJA-LIISA TORNIAINEN MARJA-LIISA TORNIAINEN Kuvataiteilija/valokuvataiteilija/vapaa kirjoittaja Helsinki 19.01.1953 Hälläpyöränkatu 3 C 14 33540 TAMPERE marjatorniainen@gmail.com www.marjatorniainen.net puh. 045-1209 453 CURRICULUM

Lisätiedot

MOLLU HEINO (Marjo Heino-Fihlman)

MOLLU HEINO (Marjo Heino-Fihlman) MOLLU HEINO (Marjo Heino-Fihlman) s.1967 Tampereella Kuvataiteilija, KuM, TaM Branderinkuja 7 29100 Luvia 044 5581240 marjohf@gmail.com kotisivut www.mursu.net/mollu OPINNOT 2005- Jatko-opinnot, Aalto

Lisätiedot

CV SEPPO J. TANNINEN JÄSENYYDET YKSITYISNÄYTTELYT

CV SEPPO J. TANNINEN JÄSENYYDET YKSITYISNÄYTTELYT CV SEPPO J. TANNINEN Taidemaalari, s. 9.6.1948, Alavus Villenraitti 8 60200 Seinäjoki 050-4631348 sjtann@gmail.com www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/1446 www.netikka.net/seppo.j.tanninen Saatchi

Lisätiedot

MINNA HERRALA,kuvataiteilija

MINNA HERRALA,kuvataiteilija MINNA HERRALA,kuvataiteilija CV Luomanranta 9 B 45, 60100 Seinäjoki Puhelin: +358417512948 e-mail: minna.herrala@gmail.com http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/2450 minnaherrala.com YKSITYISNÄYTTELYT,

Lisätiedot

Ansioluettelo. Kuvanveistäjä ja valjasseppä. s. 30.5. 1957 Nakkilassa eevaliisa.sorainen@gmail.com

Ansioluettelo. Kuvanveistäjä ja valjasseppä. s. 30.5. 1957 Nakkilassa eevaliisa.sorainen@gmail.com Ansioluettelo Kuvanveistäjä ja valjasseppä Eeva-Liisa Sorainen (1987-2007 Mölsä) Liimattalantie 364, 44150 Äänekoski s. 30.5. 1957 Nakkilassa eevaliisa.sorainen@gmail.com Puhelin 050 467 1674 www.laajavaljas.net

Lisätiedot

JUKKA LEHTINEN Säkkijärventie 10 C ESPOO

JUKKA LEHTINEN Säkkijärventie 10 C ESPOO JUKKA LEHTINEN Säkkijärventie 10 C 02140 ESPOO 0400-468980 studio.jukka@saunalahti.fi www.jukkalehtinen.com www.flickr.com/photos/idlevalley CV studio: STUDIO JUKKA LEHTINEN Tallberginkatu 1 C 100 00180

Lisätiedot

DOMINIK WLODAREK PORTFOLIO

DOMINIK WLODAREK PORTFOLIO DOMINIK WLODAREK PORTFOLIO DOMINIK WLODAREK Orioninkatu 13-15 C 30, 00550 Helsinki +358 44 55 66 478 www.dominikwlodarek.com dominik.wlodarek@gmail.com Syntynyt; 1976, Lodz, Puola AMMATTI JA JÄSENYYDET

Lisätiedot

Matkalla. Anna-Maija Rissasen pysäyttävät ja mielenrauhaa tuovat maalaukset kutsuvat katsojan matkalle vuorille ja kaupunkeihin

Matkalla. Anna-Maija Rissasen pysäyttävät ja mielenrauhaa tuovat maalaukset kutsuvat katsojan matkalle vuorille ja kaupunkeihin Matkalla Anna-Maija Rissasen pysäyttävät ja mielenrauhaa tuovat maalaukset kutsuvat katsojan matkalle vuorille ja kaupunkeihin Näyttely on avoinna 05.08.2010 31.08.2010 Ma-pe klo 9-19 ; la-su klo 9-15

Lisätiedot

PORTFOLIO LAURA LAUKKANEN 2017

PORTFOLIO LAURA LAUKKANEN 2017 PORTFOLIO LAURA LAUKKANEN 2017 SISÄLLYS BIO BIO CV TEOKSET 1. Laura Laukkanen, Kiven rooli, 2017, videoinstallaatio (6 videomonitoria, betonilaatat, aukiokivet, käsinjauhettu hiekka, roskapussit), 12 videoperformanssia

Lisätiedot

PÄIVI SAARELMA. Aikaisempi koulutus Ylioppilas 1984 Luovan toiminnan peruskurssi 1984-85 Viittomakielen tulkki 1986

PÄIVI SAARELMA. Aikaisempi koulutus Ylioppilas 1984 Luovan toiminnan peruskurssi 1984-85 Viittomakielen tulkki 1986 PÄIVI SAARELMA Kuvataiteilija kuvataiteen opettaja Saaristotie 26a Pesolansaari 83160 Tutjunniemi 050-5767 257 amleraas@hotmail.com s. 1965 Aikaisempi koulutus Ylioppilas 1984 Luovan toiminnan peruskurssi

Lisätiedot

Riikka Viinikanoja. Kuvataiteilija AMK s. Porvoossa 1973

Riikka Viinikanoja. Kuvataiteilija AMK s. Porvoossa 1973 ANSIOLUETTELO Riikka Viinikanoja Kuvataiteilija AMK s. Porvoossa 1973 Osoite: Piispantie 66 as1, 71130 Kortejoki puh. 040-5745054 e-mail: riikkaviinikanoja@gmail.com http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi

Lisätiedot

Johanna Pihlajamaa. Koulutus:

Johanna Pihlajamaa. Koulutus: Johanna Pihlajamaa s. 1973 Nivala Koulutus: 2000 2003 Kuvataiteilija AMK, Tampereen Ammattikorkeakoulu 1993 1997 Kuvataiteilija, Imatran Taideoppilaitos 1990 1993 Kankaankutoja-artesaani, Nivalan Käsi-

Lisätiedot

PROJEKTISUUNNITELMA. Meri 2012

PROJEKTISUUNNITELMA. Meri 2012 PROJEKTISUUNNITELMA Projektisuunnitelma Sivu 2/6 Sisällysluettelo 1. Lyhyt projektikuvaus 3 2. Projektin pohjoismainen ulottuvuus.3 3. Kohderyhmät 4 4. Toteutustapa.4 5. Työsuunnitelma 5 6. Riskienhallinta.5

Lisätiedot

SANNA KOIVISTO ANSIOLUETTELO

SANNA KOIVISTO ANSIOLUETTELO SANNA KOIVISTO ANSIOLUETTELO Kuvataiteilija, kuvanveistäjä 9.2.2011 Kauppilantie 15 B FIN-91100 Ii GSM +358-(0)40-553 0088 sanna.koivisto@kulttuurikauppila.fi www.sannakoivisto.fi www.pronssitaidetta.net

Lisätiedot

Pekka Hepoluhta taidemaalari. Näyttelyt

Pekka Hepoluhta taidemaalari. Näyttelyt Pekka Hepoluhta taidemaalari Näyttelyt 2012 Galleria AMA, Helsinki tulossa elokuussa 2011-12 Tuttuus, Vantaan Taidemuseo 2011 Still und doch leben dig, Galerie Classico, Berlin 2011 Roma - Varese, Galleria

Lisätiedot

CURRICULUM VITAE KOULUTUS APURAHAT

CURRICULUM VITAE KOULUTUS APURAHAT CURRICULUM VITAE KOULUTUS 2015- Kuvataiteen ja taiteen tuottamisen ammatilliset erikoistumisopinnot (60op) Päivölän opisto 2015- Käsityömestarin erikoisammattitutkinto (28ov), Mynämäen käsi- ja taideteollisuusopisto

Lisätiedot

KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013

KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013 KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013 Näyttely Kaapelin Puristamossa 2012 pj. Pentti Saksala Yhdistyksemme yli 40-vuotisen taipaleen jatkumisen edellytys o n o s a l

Lisätiedot

Opetustoiminta: Porin taidekoulu 1986 1997 Kankaanpään taidekoulu 1990 1999 Satakunnan ammattikorkeakoulu, Kuvataiteen yksikkö 1999

Opetustoiminta: Porin taidekoulu 1986 1997 Kankaanpään taidekoulu 1990 1999 Satakunnan ammattikorkeakoulu, Kuvataiteen yksikkö 1999 Nimi: Esko Railo Ansioluettelo 1/4 Syntynyt: 1.5.1961 Osoite: Maaherrankatu 26 as. 2 28100 PORI Puhelin: 02-6337 828, 050-5284 967 Sähköposti esko.railo@dnainternet.net Koulutus: Oriveden opisto, kuvataidelinja

Lisätiedot

TAIDE VIIKKO kesätaidetta

TAIDE VIIKKO kesätaidetta TAIDE VIIKKO KANKAANPÄÄN TAIDEKOULU KAUPUNKITAIDETTA TAPAHTUMIA NÄYTTELYITÄ FOORUMEJA YHTEISÖ-JA LUONTOTAIDETTA 13.-19.5.2019 + kesätaidetta RUNOKEHÄ / ELLI FLINK TATTOOGALLERY/ TORIKATU 7 OPEN MIC / METSÄ

Lisätiedot

CURRUCULUM VITAE. AURA JYLHÄ-VUORIO s.1931 Helsinki

CURRUCULUM VITAE. AURA JYLHÄ-VUORIO s.1931 Helsinki CURRUCULUM VITAE AURA JYLHÄ-VUORIO s.1931 Helsinki Os.13130 Hämeenlinna Eino Leinon katu 16 puh.03 6759067 Puh.:03 6759067 käsip.050 560 3 560 e-mail

Lisätiedot