KORVAUKSET. m Korvaukset on käsiteltävä viran puolesta m Täyden korvauksen periaate m Käypä hinta ennen lunastusta olleen tilanteen mukaan



Samankaltaiset tiedostot
Päristele talven ihmemaassa

Maa Arviointitoimitukset I

KUNNAN TIELAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT

Yksityistietoimitus. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivät Mikko Kuoppala Johtava asiantuntija Maanmittauslaitos

Tien pito käsittää tien tekemisen ja kunnossapidon. Tien tekeminen

Yksityistielain keskeinen sisältö

20 MAASTOLIIKENNELAIN MUKAINEN MOOTTORIKELKKAILUREITTI- JA ULKOILULAIN MUKAINEN ULKOILUREITTITOIMITUS

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet.

REITTITOIMITUS MOOTTORIKELKKAILUREITIT. Harri Mäki REILA-seminaari

HINNASTO KIINTEISTÖTOIMITUKSET 2016

KUNNAN TIELAUTAKUNTA

Maanmittaustoimiston yksityistietoimitukset

Asemapiirros ja / tai rakennuspiirustus, johon rasite/rasitteet on selkeästi merkitty Vuokrasopimuksen jäljennös (vuokratontin osalta)

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot alkaen

11 RASITETOIMITUS 1 (7)

OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET

Kemijärven kaupunki Yt Isännöinti, Mika Rahja

TIEJAOSTON TEHTÄVÄT. Tielautakunnan hallinnolliset tehtävät Tielautakunnan yksityistielain mukaiset tehtävät. Tielautakunnan toimivalta Hakemusasiat

Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy

Laki yksityisistä teistä /358

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle

Kiinteistötoimitusmaksutaksa

Maantien lakkauttaminen Kaduksi muuttaminen

1. Haltuunottokokous ( )

SISÄLLYS. N:o Laki. oikeudesta työntekijän tekemiin keksintöihin annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2000

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 51/2004 vp. Hallituksen esitys laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain sekä kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta.

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti:

Lunastusmenettely. 1 Ilkka Alm

Yksityistielaki. jr

HE 147/2017 vp YKSITYISTIELAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus PL 62, Raahe

Valkeakosken kaupunki ( ), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite:

7 Valitus Lahnaniemen yksityistien tiekunnan vuosikokuksesta

Maanmittaustoimitukset sukupolvenvaihdoksessa

15 KAIVOSTOIMITUS 1 (18)

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

Kiinteistön edustalla oleva vesijättö voidaan liittää sen kohdalla olevaan kiinteistöön laissa säädetyin edellytyksin täyttä korvausta vastaan.

Toimittajan Kohteeseen toimittama kuituverkon liittymä mahdollistaa palvelukuvauksessa tarkoitetut viestintäverkon

Yksityistielaki. jr

Vaalan kunta Ostoliikennesopimuksen liite 3 1 (6)

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS

KAJAANIN KAUPUNGIN TAKSA KIINTEISTÖTOIMITUS-MAKSUISTA SEKÄ KIINTEISTÖINSINÖÖRIN PÄÄTÖKSISTÄ

18 YKSITYISTIETOIMITUS

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun

VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

Valkeakosken kaupunki ( ), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite:

NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET

V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS)

MONIPALVELULIITTYMÄVERKKOON LIITTYMISEN ERITYISEHDOT. 1. Yleistä

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa.

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

Tieoikeus. copyright Yt isännöinti Oy

Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella:

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 1998 N:o Laki. N:o 342. yleisistä teistä annetun lain muuttamisesta

Nousiaisten kunta, Y (jäljempänä Myyjä ) Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( )

Maantietoimitus on maanmittaustoimitus Sellainen voidaan pitää kun:

Vuokrakohde vuokrataan vuokralaiselle antennimaston ja siihen liittyvän laitetilan/tilojen sijoittamiseksi ja käyttämiseksi kiinteistöllä.

Laki maakaaren muuttamisesta

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luo edellytyksiä

Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien

Kiinteistöasiamies

Tämä sopimus korvaa Raahen kaupungin ja Tuuliwatti Oy:n välillä allekirjoitetun maanvuokrasopimuksen.

18 YKSITYISTIETOIMITUS

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TEHTÄVÄT OJITUS- ASIOISSA

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5

SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt

1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus PL 62, Raahe

1 SOVELTAMISALA KOKOUSPALKKIOT SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET VUOSIPALKKIOT SIHTEERIN PALKKIO...3

KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000

SISÄLLYS. N:o Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

Voimalinjalunastus. Lunastusharjoitus. syksy 2015 Markku Vuorinen

KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina.

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

Maantietoimitus. Tilaisuus. Kuka Mistä Päivämäärä

3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, Naantali.

Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Tehtävä Asianro 76/

LOHKOMINEN. Mikä lohkominen on?

1. Vuokra-aika on kolmekymmentä (30) vuotta alkaen ja päättyen

ULKOILUREITTISOPIMUS

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: KLO MENNESSÄ.

SISÄLLYS. N:o Laki kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 1996

Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KALVITSA Mikkeli, Vehmaskylä

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

Kaupungin toimielinten kokouksista maksetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1. Valtuusto ja sen valiokunnat sekä kaupunginhallitus ja sen jaostot 95

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli)

Lunastustoimitus länsimetroa varten

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

VÄHÄN ASIAA TIEKUNNAN TOIMINNASTA

Päätös. Laki. vahingonkorvauslain muuttamisesta

Transkriptio:

KORVAUKSET 33 Maan luovuttamisesta sekä vahingosta, haitasta tai kustannuksista, jotka tähän lakiin perustuvasta toimenpiteestä aiheutuvat kiinteistön omistajalle, tieosakkaalle tai 10 :ssä tarkoitetun oikeuden haltijalle, suoritetaan korvaus. Oikeutta korvauksen saamiseen ei kuitenkaan ole, milloin on sovittu tai ilmeisesti edellytetty, ettei korvausta makseta, eikä myöskään tietoimituksessa tietä varten osoitetulla alueella suoritettujen toimenpiteiden johdosta, jos niihin on ryhdytty vasta alueen tietarkoitukseen osoittamisen jälkeen. Tämän lain 19 :ssä säädetystä kiellosta aiheutuvasta haitasta voidaan korvausta määrätä suoritettavaksi vain, jos haitta on erittäin huomattava. (rakennuskielto/liikenneturvallisuus) m Korvaukset on käsiteltävä viran puolesta m Täyden korvauksen periaate m Käypä hinta ennen lunastusta olleen tilanteen mukaan m Kompensaatioperiaatetta ei sovelleta

KORVAUKSISTA ON PÄÄTETTÄVÄ VIRAN PUOLESTA Asianosaisen poissaolo tietoimituksesta ei ole aihetodiste sen puolesta, että hän olisi luopunut oikeudesta saada korvaus Nautinta-, rasite- ja muun käyttöoikeuden haltijalla on oikeus korvaukseen edunmenetyksensä osalta. KORVAUSRATKAISUSTA ON KÄYTÄVÄ ILMI KIINTEISTÖN OMISTAJAN JA OIKEUDENHALTIJOIDEN KORVAUKSIEN SUURUUS TÄYDEN KORVAUKSEN PERIAATE kauppa-, tuotto- tai kustannusarvoperusteinen arviointimenetelmä, jonka mukainen arvo on suurin. arvioidaan pääsääntöisesti nykykäytön mukaan määrätään arvioimishetken hintatasoon Oikeutta korvaukseen ei vähennä tiestä saatava hyöty Odotusarvo korvataan (ranta-alueet/virkistysarvo) Korvaus vain taloudellisista menetyksistä Oikeutta korvaukseen ei ole toimenpiteestä, johon on ryhdytty alueen tietarkoituksiin osoittamisen jälkeen.

KORVAUKSISTA SOPIMINEN Jos kaikki asianosaiset, joita korvaus koskee, sopivat sen määräämisessä noudatettavista perusteista taikka korvauksen määrästä, suorittamistavasta ja - ajasta, on sopimusta noudatettava, jollei se ole jonkun asianosaisen kannalta kohtuutonta. (33a ) KORVAUSTEN MAKSAMINEN Maksetaan rahana - 3 kk:n kuluessa toimituksen lopettamispäivästä, ellei muuta määrätä. - jos maksuaika pidempi, yliajalle 6 %:n korko / korkolain mukainen viivästyskorko pääsääntöisesti kertakorvaus esim. soranotto-oikeudesta voidaan korvaus määrätä maksettavaksi /m3 sitä mukaa kun soraa otetaan Korvaus on pääsääntöisesti maksettava valituksesta huolimatta [poikkeukset katso 90 ]

PANTTIOIKEUDEN HALTIJAN ASEMA 36 Oikeus kiinteistön omistajalle kerta kaikkiaan suoritettavaan korvaukseen kuuluu kiinteistöön eikä sitä voida erikseen luovuttaa tai ulosmitata. Korvauksen luovuttaminen tai suorittaminen muulle kuin kiinteistön omistajalle on tehoton kiinnityksen tai maksamattoman kauppahinnan panttioikeuden haltijaa kohtaan. Kiinteistön omistajan oikeutta korvauksen nostamiseen ei kuitenkaan ole rajoitettu [muistettava, ettei tietä saa tehdä niin, että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa rasitetulle kiinteistölle, 8, 49.2 ]

KOHTEENKORVAUS Alueen luovuttamista koskevia korvauksia ovat tiealueeksi luovutetusta maasta suoritettujen korvausten ohella myös korvaukset laskuoja, luovutetulla alueella olleiden puuston, lähteen, rakennuksen, sadon ja kynnöksen menetyksistä (KKO 1974 II 48) maapohjakorvaukset on arvioitava kauppa-arvomenetelmällä, mikäli mahdollista (mutta esim. venevalkamakorvaus voidaan perustaa paikkakunnan käypiin venepaikkavuokriin) Tieoikeuden perustaminen maanomistajan omaan tiehen - korvaus takautuvista tien rakentamiskustannuksista (24 ) ja maapohjasta Tieoikeuden perustaminen sopimustiehen (KKO 1990:91) - ei korvausta maapohjasta

HAITANKORVAUS Kyse on tieoikeuden perustamisen jälkeen jäljelle jäävän omaisuuden arvon alenemisen korvaamisesta. Kohdistuu samaan käyttöyksikköön kuin kohteenkorvaus. Tie on suunnaltaan, leveydeltään ja muutoinkin tehtävä sillä tavoin, että sen tarkoitus saavutetaan mahdollisimman edullisesti ja tuottamatta kenellekään suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin tarve vaatii (7.1 ) puuston ja muun kasvillisuuden poistaminen (tiealueelta/tiealueen ulkopuolelta) kielto pitää veräjää tai puomia kiinteistön käyttö vaikeutuu (pirstoutuminen) imissiohaitat (melu ja pöly, maisemanmuutos (33.1 )) joutuu siirtämään rakennuksen tien läheisyydestä kiellosta rakentaa tien varteen Korvaukseen on oikeutettu myös kiinteistö, joka ei luovuta tiluksia tietarkoituksiin.

VAHINGON JA KUSTANNUSTEN KORVAUS Vahingonkorvauksessa on kyse tiestä aiheutuvan kertaluonteisen menetyksen korvaamisesta. puuston enneaikainen hakkuu sadon menetys pellolla KORVAUS TIEOIKEUDEN LAKKAUTTAMISESTA Jos tien lakkauttamisesta aiheutuu vahinkoa tai haittaa sille, jolla on ollut oikeus tiehen, on vahinko tai haitta määrättävä korvattavaksi (84.3 ). Tienä lakannut alue siirtyy ilman korvausta alueen omistajan hallintaan (87 ) Korvausvelvollinen on se, joka lakkauttamisesta hyötyy. Jos lakkauttaminen perustuu yleiseen tarpeeseen, on maksaja ja korvaavien kulkuyhteyksien toteuttaja toimituksen hakija.

KORVAUS TIEOIKEUDEN SIITÄMISESTÄ YksTL 8.2 :n mukainen siirto korvaukset kuten perustieoikeutta perustettaessa koskee ennestään olevan tien siirtämistä tai muuta parantamista varten tarpeellisen lisäalueen luovuttamista YksTL 38b :n mukainen siirto - maapohjakorvauksen määräämistä rasitetun kiinteistön omistajalle harkittava Kiinteistön omistajalle johtuvan haitan poistamiseksi tai vähentämiseksi tapahtuva tien siirto

LISÄTIEOIKEUS Lisätieoikeus kohdistuu aina ennestään olevaan tiehen, joka rasitetun kiinteistön omistajan näkökulmasta on luokiteltavissa kitu- ja joutomaahan. Tästä syystä maapohjan korvauksen maksamisvelvollisuus lisätieoikeuden saajalle ei normaalisti ole perusteltua. Lisätieoikeuden haltija voidaan velvoittaa YksTL 24 :n nojalla osallistumaan tien rakentamiskustannuksiin.

YKSITYISTIEN KÄYTÖN RASITTAVUUDEN LISÄÄNTYMINEN A) Vanhojen tieoikeuksien järjestely hakija maksaa korvaukset Jos olosuhteiden muuttumisen johdosta liikenne kiinteistölle tai elinkeinonharjoittajan tienkäyttö on tarkoituksenmukaisemmin järjestettävissä toisen ennestään olevan tien kautta, voidaan kiinteistölle tai elinkeinonharjoittajalle antaa tieoikeus tällaiseen tiehen ja aikaisemmin annettu tieoikeus samalla lakkauttaa (9.2 ja 10.2 ). B) Tienkäytöstä syntyneen lisähaitan korvaus tieosakkaan (9a.2 ) tai elinkeinonharjoittajan (10.3 ) on korvattava tien käytön muutoksesta aiheutunut lisähaitta 9 a (12.4.1995/555) Milloin tieosakkaan tienkäyttö on muuttunut siten, että siitä aiheutuu kiinteistölle, jonka alueella tie on, tai toiselle tieosakkaalle kohtuutonta haittaa, voidaan tieosakkaan kiinteistölle kuuluva tieoikeus lakkauttaa, jos tämän oikeuden sijaan samalla annetaan 8 :n 1 momentissa tai 9 :n 1 momentissa tarkoitettu tieoikeus. Jos kohtuutonta haittaa ei voida poistaa 1 momentissa tarkoitetuin järjestelyin ja jos tieoikeus on välttämätön haittaa aiheuttavan osakkaan kiinteistön tarkoituksenmukaiselle käyttämiselle, on hänen korvattava tien käytössä tapahtuneesta muutoksesta johtuva lisähaitta.

KORVAUS RAJOITETUSTA TAI MÄÄRÄAIKAISESTA TIEOIKEUDESTA A) Tieoikeuden rajoittaminen korvaus kuten pysyvän tieoikeuden perustamisesta B) Määräaikainen tieoikeus määräajan pituus otettava huomioon yli 50 v. pysyvä oikeus esim. pääomitettu vuosivuokra

MUUT KORVAUKSET A) Alueen käyttäminen tilapäisesti tienä Tielautakunta voi YksTL:n 81 :n nojalla myöntää oikeuden tien tilapäiseen käyttämiseen, kun varsinaista tietä ei voida käyttää esim. tietyön takia tai kun tietä tarvitaan esim. puutavaran kuljetukseen. Korvauksen tulee olla kohtuullinen ja sen määrää tielautakunta myöntäessään po. oikeuden (83 ) B) Väliaikainen kulkuoikeus alueen haltijan, mutta ei omistajan (vuokramiehen) kulkuoikeus oikeuden antaa tielautakunta määräalan omistajan kulkuoikeus lain nojalla (82.2 ) C) Väliaikainen kulkuoikeus tietoimituksen yhteydessä

EDUNVALVONTAKULUT Pääsääntö: Ei määrätä yksityistietoimituksessa (ei ole oikeusnormia). Poikkeukset: toimitus tehdään yleistä tarvetta varten, esim. rautatien tasoristeyksen poistamista tarkoittama toimitus (YksTL 86, LunL 82 ) toimitusta on haettu aiheettomasti tai aiheutettu aiheettomia kustannuksia (KML 211 ).

LUVATTOMASTI TAPAHTUNUT TIEN TAI ALUEEN KÄYTTÖ Yksityistien käyttö ilman oikeusperustetta vastoin YksTL 80.1 ja 3 :n säännöksiä johtaa käyttäjän velvoittamiseen maksamaan YksTL:n 26 :n mukaista käyttömaksua. Jos tie on käytön johdosta vaurioitunut, on tietä käyttänyt velvollinen korvaamaan vahingot. Jos käyttömaksusta ja vahingonkorvauksesta ei sovita, tielautakunnan on määrättävä niistä. Korvausasia on kuitenkin käsiteltävä KäO:ssa, jos tien tai venepaikan luvattomalle käyttäjälle samalla vaaditaan rangaistusta (80.4 ).

TILUSJÄRJESTELYT Tietoimituksen yhteydessä toimitusmiehet voivat suorittaa ilman eri määräystä sellaisen tilusvaihdon tai alueen siirtämisen jonka suorittamistarve johtuu tien tekemisestä, tien tai tieoikeuden lakkauttamisesta taikka tieoikeuden muusta muuttamisesta, jos tietoimituksen hakija tai asianomaisen alueen omistaja sitä vaatii, taikka tilusvaihto tai alueen siirtäminen on tärkeää tarkoituksenmukaisen kiinteistöjaotuksen aikaansaamiseksi. Tilusvaihdon edellytyksenä on, että sillä voidaan: 1) välttää sellaisen haitan syntyminen, joka estäisi kulkuyhteyttä koskevan järjestelyn suorittamisen; 2) vähentää huomattavasti niitä kustannuksia tai korvauksia, joita kulkuyhteyden järjestelystä muutoin aiheutuisi; tai 3) vähentää merkittävästi haittaa, joka kulkuyhteyden järjestelystä aiheutuisi kiinteistön tai sen osan tarkoituksenmukaiselle käyttämiselle. Jos tilusvaihtoa ei voida sopivasti suorittaa tai asianomaisten kiinteistöjen omistajat sopivat alueen siirtämisestä, voidaan tilusvaihdon sijasta 2 momentissa mainituin edellytyksin arvoltaan vähäinen alue siirtää kiinteistöstä toiseen rahana suoritettavaa täyttä korvausta vastaan.

Tilusvaihdon ja alueen siirtämisen edellytyksenä on lisäksi, ettei siitä aiheudu kenellekään sanottavaa haittaa. Muutoin tilusvaihdosta ja alueen siirtämisestä on soveltuvin osin voimassa, mitä kiinteistönmuodostamislain 59, 65, 66 ja 200 :ssä säädetään. Tilusvaihdossa ja alueen siirtämisessä arvioidaan kiinteistöstä toiseen siirtyvä alue erikseen luovuttavan ja vastaanottavan kiinteistön kannalta. Jos nämä arvot eroavat toisistaan, erotus on määrättävä sen asianosaisen korvattavaksi, joka hyötyy tällaisen toimenpiteen suorittamisesta.