Luonnonlait pätevät myös nelivetoon, Veikko Huhtinen muistuttaa. Liian kovaa ei silläkään voi mutkaan mennä, eikä neliveto pysähdy muita autoja nopeammin joskus jopa päinvastoin, koska massaa on nelivetotekniikan takia enemmän. Kolmen neljän tunnin harjoittelu ja toistot tuovat tuntumaa, josta on jo hyötyä, sanoo Kai Jäntti. Drive Safety Team Järjestää kursseja yrityksille, ammatikseen ajaville ja muille ryhmille. Kurssi on hyvä idea vaikka yrityksen henkilökunnan virkistyspäiväksi: siitä jää paljon enemmän käteen kuin Ruotsin-risteilystä. 22 V O L V O V I E S T I 1 / 2 0 0 7
Vähän vauhtia ja hallitun vaarallisia tilanteita Tekniikka auttaa, mutta talviautoilun parhaat turvavarusteet ovat oikea asenne ja sopiva tilannenopeus. Osaamista voi hioa liukkaan kelin kurssilla. T E KST I S A M I T U R U N E N K U VAT L AU R A V E S A Puolentoista tonnin painoinen auto kulkee neljällä, vain kämmenen kokoisella kosketuspinnalla. Siksi sillä, millä nopeudella liikutaan, on talviajossa merkitystä, tähdentää Kai Jäntti. Jäntti tuntee aiheensa. Hänellä on pitkä kokemus rallimaailmasta, ja hänen Drive Safety Teaminsa järjestää ajokoulutusta erilaisille asiakasryhmille. Kurssin aluksi puhutaan turvavöiden oikeasta käytöstä, ajotavoista sekä ennen kaikkea renkaista ja rengaspaineista. Varsinkin liian pienillä paineilla ajaminen on vaarallista. Tiukassa väistössä vajaa rengas sortuu alta, ja silloin auto kulkee käytännössä vain kolmella pyörällä. Keliä voi tarkkailla ennen liikkeellelähtöä helpoin kotikonstein. Jos asfaltti luistaa kengän alla, se tekee sitä myös auton renkaan alla. KEULA KOHTI käytäntöä. Paikkana on Nokian ajoharjoittelurata, ja opetusvälineenä automaatilla varustettu Volvo V70 AWD. Viereen istahtaa Veikko Huhtinen, yksi kurssin ajo-opettajista. Umpirauhallinen hämäläinen on entisenä kaupparatsuna kiertänyt Eurooppaa parin miljoonan kilometrin verran, joten tuntumaa tiehen löytyy. Tärkeintä talviajossa on oikea asenne. Kaikilla ei sitä ole, jotkut osaavat mielestään kaiken. Valitettavasti tämä ihmistyyppi löytyy useimmiten keski-ikäisistä miehistä. Kädet ratissa 9:n ja 3:n kohdalla ei enää kymmentä vaille kaksi -asennossa, Huhtinen neuvoo oikeaa ajo-otetta. Penkin oikea etäisyys on sellainen, että täysjarrutuksen yltää tehdä varvistamatta. Selkänoja sen verran pystyssä, että kun käännetään kädet täysin ristiin ratissa kiinni, olkapää pysyy selkänojassa. Ensin havainnollistetaan nopeuden vaikutusta jarrutusmatkaan peilikirkkaalla jäällä. Otan nopeutta 30 kilometriä tunnissa ja lyön jarrut pohjaan: ABS nakuttaa, jarrutusmatkaksi tulee 35 metriä. Seuraavalla kierroksella nostetaan nopeus neljäänkymppiin, ja jarrutusmatka pitenee yli viiteenkymmeneen metriin. Nopeuden vaikutus pysähtymismatkaan kasvaa suhteessa koko ajan isommaksi: 50 kilometrin tuntivauhdilla auto menee kelkkana jo 75 metriä. Autojen ominaisuuksia ei aina tunneta, Jäntti kertoo radan penkalla. Miehellä saattaa olla komea auto, mutta hän ei tunne V O L V O V I E S T I 1 / 2 0 0 7 23
TEORIA ON TEORIAA, AJAMAAN OPPII AJAMALLA. PAKKAA OIKEIN Älä pakkaa takaikkunalle varsinkaan mitään kovaa ja painavaa. Takaikkunalla oleva esine jatkaa matkaansa, vaikka auto yhtäkkiä pysähtyykin. Tavarat takaikkunalla rajoittavat myös näkyvyyttä. Älä laita mitään, varsinkaan heijastavia tavaroita kojelaudalle. Isot ja painavat tavarat tavaratilaan matalalle ja keskelle autoa, selkänojan taakse. Tavarat kiinni verkoilla ja vöillä. Suksiboksi on vain suksia ja lumilautoja varten, painavat tavarat suksiboksissa muuttavat auton painopistettä. Kattokuorma on mainittu auton ohjekirjassa, suksiboksin myyjät antavat ohjeet ja painorajat aina kyseiselle mallille. Lumi pois auton päältä ja katolta. Vetisen lumen paino katolla voi olla kymmeniä kiloja. Lapset aina turvaistuimessa muista varmistaa ettei turvatyyny aiheuta vaaraa! Kiinnitä myös lemmikit. 24 V O L V O V I E S T I 1 / 2 0 0 7
VOLVON AWD-MALLISTO ON KIERTUEELLA Vauhdilla on väliä. Viidenkin kilometrin lisäys tuntinopeudessa voi muuttaa auton käyttäytymistä ratkaisevasti. Alustavasta aikataulusta näet, milloin kiertue on sinua lähimpänä olevalla jälleenmyyjällä. Tervetuloa tutustumaan. Tarkista aikataulu www. volvocars.fi tai omalta jälleenmyyjältäsi. Viikko 2: Keskusautohalli Oy (Turku, Raisio, Salo, Rauma, Forssa) Viikko 3: Bilia Oy (Helsinki, Espoo, Vantaa) Viikko 4: Autosalpa Oy (Kouvola, Kotka, Porvoo, Kerava, Lahti) Viikko 5: Auto-Ilves Oy (Hämeenlinna, Hyvinkää) Viikko 6: Auto-Kilta Oy (Lappeenranta, Mikkeli, Savonlinna, Imatra) Viikko 7: Hämeen Autovaruste Oy, AutoPalin (Jyväskylä, Pori) Viikko 8: Käyttöauto Oy (Tampere, Seinäjoki) Viikko 10: Ålands Motorcompany (Marianhamina) JÄNTTI JA Huhtinen asettelevat keiloja Nokian Renkaat Oy:n testiradalle, jolla opetellaan auton hallintaa isommissa nopeuksissa. Pujotteluradan jälkeen tehdään vajaan kymmenen metrin äkkijarrutus ja väistetään keiloista rakennettua estettä todellisuudessa se voi olla hirvi, rekka tai jalankulkija. Neljänkympin vauhdissa pujottelussa ei ole ongelmia, ja jarrutuksessa auto pysähtyy jo ennen estettä. Lisätään asteittain vauhtia. Pujottelu sujuu, mutta kuudenkympin vauhdissa homma alkaa vaatia paria harjoituskertaa ennen onnistunutta suoritusta. Sitten tulee muistutus kuolevaisuudesta. Tarkoitus on mennä 80 kilometriä tunnissa, ja vaikeusastetta on nostettu: Jäntti seisoo keilojen takana, ja siinä vaiheessa, kun jarrutus alkaa, hän näyttää kädellään, kummalle puolelle estettä pitää väistää. Pujottesitä tai ei ainakaan kerro vaimolle, miten sillä ajetaan. Yksikin rouva kysyi, kun ABS nakutti, että menikö tämä auto nyt rikki?. SUORALLA RADALLA jarruttelu on helppoa, mutta sitten nostetaan vaikeusastetta: lisää liukkautta ja mutka matkaan. Otan ensin kevyesti tuntumaa siihen, miten auto toimii, kun joudutaan tekemään jarrutus kaarteessa. Öljytty peltipintainen rata on liukkain mahdollinen, mutta kun ABS ja ajovakauden hallintajärjestelmä DSTC tulevat apuun, auto kääntyy suurin piirtein sinne, minne pitääkin. Kun toisella kierroksella tullaan kolmeakymppiä jarrutuskeilojen kohdalle, on Jäntti yllättäen heitellyt radalle lunta sekä lisännyt vielä keskelle rataa ihmistä mallaavan keilan. Tällä nopeudella ei ongelmia vielä ole, väistö sisäkurvin puolelle onnistuu ja keila pysyy pystyssä. Se on anoppi, Jäntti ja Huhtinen nauravat keilalle. Mutta näin olosuhteet voivat muuttua yhtäkkiä korttelista toiseen. Koskaan ei tiedä, mitä mutkan takana odottaa, Jäntti vakavoituu. Jäntti harmittelee sitä, että suomalaisten talviajotaidot ovat menneet huonompaan suuntaan osin siksi, ettei ole harjoittelumahdollisuuksia. Nuorina pörrättiin ja harjoiteltiin jääradoilla, nyt niitä ei ole. Autokoulun liukkaan kelin tunneilla tositilanteista saa vain pienen aavistuksen. Myös tekniikka tuudittaa helposti vääränlaiseen hyvän oloon ja vääriin ajotapoihin. Oman auton käyttäytymistä pitää opiskella ja harjoitella, Huhtinen muistuttaa. TAKAISIN RADALLE, lisätään vauhtia 35:een. Vaikka pyörien pyörimisnopeuksia ja jarruja tunnusteleva elektroniikka toimii, renkaat eivät enää tässä vauhdissa saa kunnon kosketusta tiehen, vaan auto tahtoo puskea suoraan eteenpäin. Volvo kääntyy vain vaivoin ja anoppi saa kylkikosketuksen. Varpaat rusentuivat, huomauttaa Veikko Huhtinen vieressä. Seuraavaksi nostetaan vauhtia parilla kilometrillä tunnissa, mutta kokeillaan toista tekniikkaa: teen lyhyen ja nopean jarrutuksen ja vapautan jarrut saman tien. Auton ohjattavuus paranee, ja kun DSTC tykyttää toisessa takapyörässä, auto kääntyy nyt paljon paremmin sinne minne pitikin. Tällä kertaa anopin varpaat säästyvät. Mutta onnistuminen on pienestä kiinni. Kun vauhtia nostetaan 40 kilometriin tunnissa ja yritetään samaa, ei mitään ole enää tehtävissä. Tekniikasta, harjoittelusta ja hampaan puremisesta huolimatta anoppi rusentuu armotta kylkimyyryä etenevän auton alle. V O L V O V I E S T I 1 / 2 0 0 7 25
KOKENUTKIN OPPII Tämä kurssi avasi silmiä, sanoo tamperelainen taidekauppias Jouko Rita. Opimme paljon sellaista, jota omalla autolla, liikenteessä ei olisi koskaan voinut edes kokeilla. Rita tietää mistä puhuu. Nyt alla on noin kuudes nelivetoinen Volvo. Kilometrejä tulee vuodessa noin 100 000, joista osa tietysti hyvinkin huonossa säässä. Ihan tarkka autojen määrä ei ole hänellä mielessä, sillä ne vaihtuvat kohtuullisen tiheään. Rita sanookin, että hän ajaa vain sellaisella autolla, jossa on takuut voimassa. Minulla on kotiini melkein kolmen kilometrin mittainen metsätie, joka ei kuulu ensimmäisenä aurattavien joukkoon. Kotiin pitää kuitenkin päästä ja myös pois kotoa töitä hoitamaan, säästä riippumatta. Neliveto on ollut tavaton siunaus, Rita sanoo. Sain Tampereen Käyttöautosta vinkin tästä kurssista, ja ilmoittauduin heti. Oppimiseen vaikutti paljon se, että sain ajaa ensimmäisen oppimisajon opastettuna ja vieraalla autolla, pelkäämättä oman auton rikkomista. Jäihän se opettajienkin kalusto toki ihan ehjäksi. Rita korostaa, että parasta kurssilla oli pätevien opettajien antama välitön palaute. Sai heti kuulla, mitä teki väärin ja miten pitäisi tehdä. Näin oppii, Rita kertoo. TE KSTI JA KUVAT MATTI SOVIJÄRVI Vielä ehdit talviturvallisuus - kursseille! Team Drive Safetyn talviturvallisuuskurssi ajetaan omalla autolla, jolloin sen talviajo-ominaisuudet tulevat tutuksi. Mukana on myös aina uusia Volvon henkilöautoja koeajoa varten. lu sujuu edelleen, neliveto istuu tiessä kuin liimattu. Mutta kun jarrutus alkaa, nopea vilkaisu mittariin kertoo nopeudeksi 85 ja ylinopeus koituu kohtalokkaaksi. Vaikka poljen jarrua minkä jaksan, keilat tulevat pelottavan nopeasti vastaan. Jäntti näyttää väistöä vasemmalle. Pari keilaa mahdollista jalankulkijaa menee auton alle kolisten, sitten auto kääntyy vauhdin ja nopean väistön takia poikittain, eikä oikaisuliike pure jäiseen rataan. Auto muuttuu hallitsemattomaksi massaksi, joka menee sinne, Paikat: Nokian Testikeskus ja Tahkovuori, Nilsiä Kurssipäivät: su 4.2.2007 Nokia ja su 11.2.2007 Tahkovuori Hinta: 150 euroa ajoneuvo / 1 henkilö ja 170 euroa ajoneuvo / 2 henkilöä. Lisätietoja sekä kurssisisältö: www.drivesafety.fi Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Kai Jäntti, puh. 0400 810 350, kaijantti@kotiposti.net minne fysiikan lait sitä kuljettavat. Ehdin syrjäsilmällä nähdä Huhtisen tiukentavan otettaan penkistä, ja sitten Pirkanmaan pehmeä lumi pöllyää. Kaikki tämä tapahtuu sekunnissa. Tämän takia tätä harjoitellaan, Kai Jäntti lohduttaa, kun autoa kiskotaan alas penkan päältä. Parempi tehdä virheitä täällä kuin oikeassa elämässä. Tilanteista selviäminen on pienestä kiinni kahdeksankympin nopeudessa tämän olisi vielä pitänyt onnistua. PELKKÄÄ KIITOSTA Tampereen Käyttöauton Timo Toivonen kertoo, että liukkaan kelin kursseja järjestetään aika ajoin asiakkaille. Onneksi olen saanut käydä itsekin kurssin. Kun aamulla ajoin koeradalle Nokialle, oli kuivaa, tiet paljaita. Pelkäsin, että kurssi jää vähän puolittaiseksi. Mutta tuskin olin perille päässyt, kun lunta alkoi tulla taivaan täydeltä, ja sitä tuli paljon. Meillä oli karmea keli, mutta oikein tyytyväiset opettajat ja oppilaat myös. Toivonen sanoo, että asiakkailta saatu palaute on ollut yksimielisen kiittävää. Etenkin opettajien erinomaista ammattitaitoa on kehuttu. Ja vaikka itse katson olevani autoalan ammattilainen, opin sinä päivänä todella paljon. Juuri olosuhteet ovat tärkeitä: on tilaa ja turva-alueita eikä muita kärsimässä mahdollisten töppäysten seurauksista. Maanteillä ei pidä kokeilla muuta kuin korkeintaan jarrujen pitävyyttä, Toivonen sanoo. 26 V O L V O V I E S T I 1 / 2 0 0 7