1720 Vain omilla käsillä
tekeminen on tärkeää eikä sekään ole kovin tärkeää Lapsuuden kesät Sorolan saaressa Laatokan Karjalassa painuivat erään koulupojan mieleen erityisesti vahvan yhteisöllisyyden ja persoonallisen kylänväen ansiosta. Vuosikymmenten kuluttua muistot muotoutuvat puukon ja kaarnan avulla eläviksi hahmoiksi, joista on pikkuhiljaa syntynyt kokonainen kylällinen veikeää väkeä. Käsillä tekemistä, jonkin uuden taidon opiskelua arkkiatri Risto Pelkonen suosittelee muillekin. Arkkiatri Risto Pelkonen täytti 75 vuotta 19.8.2006. Duodecim onnittelee! 1721
N uorena en juuri nikkaroinut, mitä nyt poikasena veistin kaarnasta veneitä ja puusta laivoja. Parikkalan sahalla naulasin sotakorvauslevyjä urakkapalkalla ja ensiasuntoomme värkkäsin kirjahyllyn, joka romahti. Ikäihmisen käsityöt aloitin joitakin vuosia sitten kesäpaikassamme Ritosaaressa, kun lastenlapseni tarvitsivat kesäleikkeihinsä kaikenlaista rekvisiittaa. Kauppamatka saaresta oli hankala, mutta oli takaraivossa kasvatuksellinenkin näkökulma: oppia tekemään omin käsin, kertoo Risto Pelkonen. Kaarnaprojekti alkoi sattumasta, kun löysin metsästä paksua kilpikaarnaa. Omaksi huvikseni ja tyttöjen riemuksi aloin veistellä kaarnapalasista nukkekotia ja siihen asukkaita. Tytöt puolestaan sepittivät hauskoja tarinoita kahdesta kaarnaperheestä, ja niin tästä kehkeytyi yhteinen lystikäs kesäjuttu. Kun kätten taidot ja tekniikka alkoivat kehittyä, rupesin veistämään kaarnasta ihmishahmoja erilaisissa ammateissa, kuin lasten korttipelin hullunkurisia perheitä. Oli jännä kokemus havaita, miten kaarnapalasesta saattoi syntyä juuri sellainen ihmistyyppi, jota olin ajatellut. Kasvuprosessin aikana hahmo muuttui vähitellen persoonaksi, jolla on nimi, historia ja sosiaaliset sidokset. Lopuksi siitä tuli vanha tuttu. Ja olihan se mukava havaita, että vielä näin vanhanakin voi oppia uutta ja tuntea erilaista luomisen iloa kuin ammatissa, arkkiatri hymyilee. Arkkiatri on luonut omat säännöt kaarnatöilleen, jottei tekninen kikkailu veisi mukanaan. Sallittua on käyttää vain kaarnaa, tuohta ja tappuraa, työvälineinä puukkoa ja saksia, liimaa ja hiekkapaperia. Lisärekvisiittana voi käyttää mitä tahansa kierrätysmateriaalia: viinipullon korkin metalliverkkoja, hammastikkuja, kangastilkkuja jne. Koukussa ITE-taiteeseen Nykykansantaide eli hienostumaton ja karkea art bru, sivullisen taiteilijan outsider art, itse tehty elämä, ITE-taide tai toinen taide on lahjakkaiden taiteilijoiden ansiosta saavuttanut vakiintuneen aseman taiteena taiteiden joukossa. Kun joitakin vuosia sitten kävin Meilahden museoon rakennetussa ITE-taiteen näyttelyssä, elämys oli niin riemastuttava, että jäin heti sen koukkuun, arkkiatri kertoo. Toinen taide kertoo jokaisessa piilevästä luomisen tarpeesta ja syntyy mistä tahansa sattumanvaraisista tarveaineista. Ei tarvita oppiarvoja eikä loppuun saakka hiottua teknistä taituruutta, ei kursseja tai kouluja eikä akateemista syiden ja seurauksien pohtimista. Riittää kun on silmät millä katsella, korvat millä kuunnella, ja kädet millä työskennellä. ITE-taiteella on nyt tukijansa ja yleisönsä. Suomalaisia töitä on kuluneen vuoden aikana esitelty Maaseudun sivistysliiton toimesta niin Kiasmassa, Pariisissa, Moskovassa kuin Juuan kivimuseossakin. Monien sattumien kautta kaarnatyöni kutsuttiin yhteisnäyttelyyn, joka järjestettiin viime syksynä Moskovan taiteiden talossa. Sitä varten piti sitten äkkiä keksiä yhteinen kehyskertomus, joka yhdistäisi yksittäiset hahmot kokonaisuudeksi. Näin syntyi Tuohelan kylä. Ei Tuohelan idyllissä ole mitään vikaa, mutta ei ollut oikein reilua kaarnaväkeä kohtaan järjestää heidän perhe- ja sukulaissuhteensa uudella tavalla. Hyvin on kuitenkin toimeen tultu ja ystävinä pysytty, arkkiatri hymyilee. En suhtaudu tähän lainkaan totisesti tai kunnianhimoisesti. Näen koko ITE-taiteen idean siinä, että tekeminen on hauskaa, kunnianhimoisia tavoitteita ei pidä olla eikä tulosten saavuttaminen ole tärkeää. Tämä on nykyaikana harvinaista. Ennen vanhaan leikistä sekä taiteen ja tieteen tekemisestä nautittiin jo matkan varrella, arkkiatri miettii. Karjalaiset ja savolaiset esikuvat Tuohelan tarinoita kuunnellessa huomaa selvästi, että kyseessä on suvaitsevainen, jäsenistään huolehtiva yhteisö. Samankaltaisessa yhteisössä arkkiatri vietti omat lapsuudenkesänsä. Pelkosten suku omisti Laatokalla Jaakkiman Sorolan saaressa Annalan kartanon. Se oli lapsuuteni satumaa, jossa vietin kesäni siihen saakka, kunnes paikka menetettiin ensin lyhyeksi ajaksi talvisodassa ja sitten pysyvästi (?) jatkosodassa. Tuohelan kirkonkyläkin on luojansa mielen maailmassa jossain Itä-Suomessa. Kaarnaväkeä on nyt kuutisenkymmentä eri-ikäistä ja -näköistä persoonaa, monet sukua toisilleen. Jokaisella kaarnahahmolla on nimi, ammatti ja Ylempi kuva. Tuohelan tarinan keskiössä on Kaskisten maanviljelystila, jonka isännät ovat jo sukupolvien ajan olleet kylän johtohahmoja. Vanhaisäntä Juho Kaskinen ja hänen puolisonsa Saimi joutuvat pikkuhiljaa luopumaan vanhoista perinteistä, kun uudet opit hiipivät Juholan tilalle. Alempi kuva. Tuohelassa suvaitaan erilaisuutta. Romanialaisen sirkustaiteilijan ja paikallisen suntion suhteesta syntyneet Zaida ja Guido ovat keskeiset henkilöt Tuohelan kulttuuri- ja virkistyselämässä. 1722 A. Tavast
1723
Tuohelan terveydenhoidosta vastaavat lääkäriveljekset, joista toinen edustaa nykyaikaista tehokasta toimenpidelääketiedettä ja toinen perinteistä kunnanlääkäriä, joka on mukana ihmisten arjessa syntymästä kuolemaan. oma paikkansa ja tehtävänsä kyläyhteisössä. Joukossa on vahvoja persoonia, joilla on värikkäät ja monipolviset taustat. Hahmojen luoja kertoilee pyynnöstä tuohelalaisten tarinoita mutta on samalla huvittunut aiheesta. Ehkä tähän voisi sanoa, ettei Tuohelan väki ole minulle toista taidetta, koska muuta ei ole, mutta se on minun toista elämääni; yhdenlainen nostalginen retki nuoruuteni maalaiskylien idylliin ja niiden ihmisten pariin, jotka olen oppinut tuntemaan eri puolilla Suomea. Aikuiselämän kesänviettopaikkana, Tuohelan hahmojen ja tarinoiden syntypaikkana, on jo yli puolivuosisataa ollut Kristiina-vaimon suvun pieni huvilatila Ritosaaressa, Sydän-Savossa. Varmaan on Tuohelan kylässä savolaisiakin aineksia. Luonnon yksityiskohdissa riittää ihmeteltävää Ympärillämme on paljon jännittäviä yksityiskohtia, joiden ohi huomaamattamme kuljemme. Kaarnankin kauniit värisävyt huomaa vasta, kun sitä alkaa veistää. Poikasesta saakka olen valokuvannut ahkerasti ihmisiä, luontoa ja ulkomaanmatkoillani kaupunkikulttuuria. Aikoinaan kävimme kevätaamuisin kuvaamassa lintuja lankoni kansleri Lauri Saxénin kanssa. Saimme lainaksi eläintieteellisen laitoksen kameran, joka ei tekniikaltaan ollut nykykameroihin verrattuna kaksinen. Kuvauspaikalle Laajalahdelle kuljettiin polkupyörillä ja vanerinen kuvauskoppi rakennettiin paikalla. Sitten kun saatiin auto ja paremmat välineet, ei kuvaamiselle enää ollutkaan aikaa. Reportaasin tapaisia kuvakertomuksia tein aikanaan Lapin kylistä ja monista kongressimatkojen kaupungeista. Ideana on ollut dokumentoida jotain olennaista kylästä tai kaupungista, niiden ihmisistä ja elämästä kaikesta siitä, jota olen kutsunut kylän tai kaupungin ilmeeksi tai sieluksi. Otsa kurtussa en ole ottanut kuvia vaan aina etsinyt piilossa olevia huvittavia yksityiskohtia. Nyt kuvaan vain elämää kesäpaikassamme ja tietenkin kaarnaväkeä. Muutamat tuttavat ja kollegat, jotka ovat saaneet tutustua Tuohelan tarinoihin, ovat patistelleet arkkiatria kokoamaan kaarnakuvat ja tarinat kirjaksi. Rajatapaus, sillä kaarnatyöt eivät ole mitään mestariteoksia, arkkiatri tokaisee. Ainoa syy olisi kertoa, miten lystiä on istua kannolla ja veistää ruskeankirjavaa kaarnaa, hän myöntyy ja nauraa epäilevästi. Sitä paitsi olen äärettömän huono tekemään valmiiksi mitään, mitä ei ole pakko. Eikä kylä koskaan valmistu niin kauan kuin käsi käy ja kaarnaa riittää. Teksti: Annakaisa Tavast Kuvat: Risto Pelkonen 1724
Tuohelan kaarnahahmoja on jo kymmenittäin, ja suurimman osan arkkiatri on myös valokuvannut hahmojen synnyinmaisemissa Ritosaaressa. Mitä on ITE-taide? ITE-taide on jäljittelemätöntä nykykansantaidetta, jonka aiheet, tekniikat ja materiaalit ovat hyvin moninaisia. Teokset ovat yksilöllisiä ja ottavat usein kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. ITE-taiteen tekijät ovat yleensä itseoppineita ja taiteen alalla kouluttamattomia harrastelijoita. ITE-taiteelle tyypillisiä materiaaleja ovat metalliromu, luonnonkivi, puu, betoni, muovi ja vaikkapa käytöstä poistetut taloustavarat. Teokset voivat olla veistoksia, maalauksia, piirroksia, käyttöesineitä, itse keksittyjä soittimia, puutarhoja, maisemia, arkkitehtuuria, keksintöjä, koristeltuja koneita tai laitteita jne. ITE-taiteen tunnusmerkkejä ovat myös huumori ja älykäs oivallus. Lähde: Juuan Kivikeskuksen ITE-näyttelyn esittelysivut. 1725