ESPOON NUORISOPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2011
JOHDANTO JOHDANTO Espoon kaupunki pyrkii muuttamaan mahdollisimman paljon palveluja sähköisiksi. Mm. avustusten hakuprosessia ollaan siirtämässä koko kaupungin tasolla sähköisesti hoidetuksi. Tässä kehittämistyössä nuorisopalvelut on toiminut pilottina. Tutkitun kuntalaispalautteen mukaan kuntalaisten käsitykset lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksista paranivat huomattavasti edellisistä tutkimuksista. Tosin ei ole tarkkaa tietoa, mitä palveluita vastaajat ovat ajatelleet, eikä sitä mikä määrä palveluista on nuorisopalvelujen tuottamaa. Arkiset toiminnot nuorisopalvelujen eri palvelupisteissä toteutuivat normaaliin taattuun tapaan ammattimaisesti toteutettuna. Työt sujuivat suunnitellun mukaisesti, työtä arvioitiin ja asiakkailta pyydettiin palautetta ja palaute otettiin käsittelyyn työn laadun ja vaikuttavuuden parantamiseksi. Palveluja on kertomusvuotena tarkasteltu luomalla palvelupaketteja ja palvelukokonaisuuksia. Samalla palveluprosesseja on kehitetty ja luotu uusia toimintamalleja. Esimerkiksi kohdennetun työn mallia on laadunnettu ja on pohdittu miten nuorten syrjäytymistä voidaan estää nuorten itsenäistymistä tukemalla. Nuorisopalveluissa kehitetty päihdetoimintamalli otettiin koko sivistystoimen päihdetoimintamallin pohjaksi. Leppävaaran alueella yhdessä seurakunnan ja muiden toimijoiden kanssa tehty murrosikäisten vanhempia tukeva julkaisu Vauhdilla aikuisuuteen otettiin oheismateriaaliksi koko kaupungin tasolle perheitä tukevassa toiminnassa. Myös Helsingin kaupunki otti julkaisun käyttöönsä. Yhteistyö pääkaupunkiseudun muiden kaupunkien kanssa sujui entiseen malliin. Yksityiskohtaisempaa tietoa kertomusvuonna 2011 tapahtuneesta on koottu seuraaville sivuille. Lasse Talasma nuorisotoimenjohtaja
ALUEELLISET NUORISOPALVELUT Nuorisopalvelujen alueellisissa palveluissa on yhteensä 17 nuorisotilaa ja kaksi kerhotilaa, joista Mankkaan makasiinilla organisoitiin myös viikonloppuisin nuorisotilatoimintaa. Nuorisotilojen lisäksi alueellisiin nuorisopalveluihin kuuluu lasten ja nuorten loma-aikojen toiminnan organisointi ja yhteiset projektit. Toimintavuoden lopussa nuorisopalvelut luopui Kuitinmäen kerhotilasta. Nuorisotilojen keskeisimmät tavoitteet toimintavuonna olivat nuorten kasvun ja itsenäistymisen tukeminen, nuorten aktiivisen kansalaisuuden edistäminen sekä lasten ja nuorten sosiaalinen vahvistaminen. Osaltaan näitä tavoitteita tukevat käytössä olevat toimintamallit; päihdetoimintamalli, seksuaalikasvatusmalli ja ympäristökasvatusmalli sekä toimintavuonna laadunnettu kohdennetuntyönmalli. Ympäristökasvatusmallin toimivuutta parannettiin vuoden aikana yhteisellä suunnittelu- ja arviointipohjalla. Osallistuakseen nuorisopalveluiden toimintaan nuori tarvitsee jäsenkortin, joka on ilmainen. Espoon nuorisopalveluilla on yhteinen jäsenkortti muiden pääkaupunkiseudun kaupunkien kanssa. Vuonna 2011 Espoon nuorisopalveluiden toiminnassa myönnettiin 3240 jäsenkorttia. Päihdetoimintamallin mukaisia yhteydenottoja tehtiin yhteensä 119. Suurin osa yhteydenotoista koski yläkoululaisten päihteiden käyttöä ja n. 40 % tupakointia. Nuorisotilojen toiminnassa hyödynnetään Selvästi Hot - päihdekasvatusmateriaaleja ja ao. toimintaviikot järjestettiin jokaisella nuorisotilalla. Espoon keskuksen alueella on neljä nuorisotilaa; Juvanpuiston nuorisotila, Kalajärven nuorisotila "Rentola", Kauklahden nuorisotila ja Keski- Espoon asukas- ja nuorisotila Sentteri. Espoonlahden alueella on kolme suomenkielistä nuorisotilaa; Kivenlahden nuorisotila, Nöykkiön nuorisotila, Soukan nuorisotila ja ruotsinkielisille nuorille Sökö Ungdomslokal (remontissa syksystä lähtien). Lisäksi ruotsinkielisille nuorille tarjottiin toimintaa maanantaisin Lagstadin ja Matlidenin kouluilla. Leppävaaran alueella toimii kolme nuorisotilaa; Karakallion nuorisotila, Leppävaaran nuorisotila ja Ruusutorpan nuorisotila. Ruusutorpan nuorisotilan toiminta oli lakkautettuna kevätkaudella 2010 ja toiminta aloitettiin jälleen syksyllä 2010. Matinkylä - Olarin alueella sijaitsee kaksi nuorisotilaa; Matinkylän monitoimitalo ja Olarin nuorisotila. Tapiolan alueella toimii kaksi nuorisotilaa Haukilahden monitoimitalo ja Tapiolan nuorisotila ja lisäksi toimittiin lauantaisin Mankkaan Makasiinilla. Gräsan kädentaitojen keskuksessa toteutetaan toimintoja pienryhmäpainotteisesti. Suuralueiden ja nuorisotilojen keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat lähialueiden koulut, aluetyöryhmät, huoliryhmät ja hyvinvointityöryhmät sekä maahanmuuttajatyöryhmät ja asukasyhdistykset.
Espoon keskuksen alueen nuorisotilojen toimintaa Toiminto / Toimipiste Junnutoiminta (alakoulu) Nuorten illat (yläkoulu) Juvanpuiston nuorisotila Kalajärven nuorisotila "Rentola" Kauklahden nuorisotila Keski-Espoon asukas- ja nuorisotila Sentteri 3krt vko (kevät), 4 krt vko (syksy) 3 krt / vko 3krt / vko ja kuutosten ilta perjantaisin 4krt / vko, toimintaan sisällytetty ryhmäharjoitteita, tilakokouksia ja ympäristökasvatusaiheita (ekoarki) 3 / 4 krt / vko 3 krt / vko + kouluvartit 3 krt/vko (ke, pe, la) 4 krt / vko, sisältäen tilakokoukset ja ekoarjen toiminnot Pienryhmätoiminta (kerhot) 4 pienryhmää vuoden aikana, joiden aiheina mm. musiikki ja ekoaskartelu. 7 pienryhmää mm; bändisoitto, askartelu ja perjantai-toiminnot 12 pienryhmää mm; touhu- ja puuhakerhot, kokkikerho, sähly ja askartelu. Tilan itsenäiset pienryhmät tanssi- ja sählyryhmät. Lisäksi 9 muuta pienryhmää, joissa mm. menetelminä liikunta, kädentaidot, ilmaisutaito ja pelit. Osallisuus Teemaillat; mm Tapahtumat/ Turnaukset Nuorisotilan leirija retkitoiminta Kouluyhteistyö/ asukasyhteistyö Nuorten talokokouksia keväällä liittyen tapahtumien järjestämiseen ja syksyllä 1 krt / vko. Nuorten arviointikoulutus (2+1) ja Kontulan nuorisotilan auditointi. Älä ole Urpå, seurustelu- ja kaverisuhteet Ympäristökasvatus (Ekokerho) Earth hour Lasten oikeuksien päivä Isänpäivä-askartelut 112-päivä Mistä tunnet sä ystävän? - viikko Äitien päivä - askartelut 18 tapahtumaa; pingis, biljardi, pöytäfutis- ja minuuttipeliturnaukset sekä halloween-, vappu- ja grillibileet, Speden spelit, kädentaidot Yö-luukku, Parkour-, jääkiekko-ottelu-, MegaZone- ja Reaktori-retki Hiihtolomaviikon toiminnot 7-luokkien ryhmäytykset (luokka kerrallaan) Juvanpuiston ja Niipperin koulun infot Avoimet ovet vanhemmille Juvanaalit Niipperipäivät Partiointivapaaehtoisten kanssa Nuorisotilan sääntöjen teko Talokokoukset (2) Kestävä kehitys Päihteet Joulukalenteri, alakouluikäisille 5 tapahtumaa; mm. pingis- ja minuuttipelikarsinnat, joulujuhlat, grilliparty. Junnujen talokokouksia eli mehuklubeja 9 ja yläkouluikäisten kokouksia 7 sekä ekoklubi ja turnaustyöryhmä. Nuoret suunnittelivat ja toteuttivat mm. turnauksia, vappujuhlan, puuhakerhojen sisältöä, energian käytön valvontaa ja seminuokkuja. Huolehdi kaverista Seksuaalikasvatus Päihdekuukausi (Selvästi Hot) Ekokuukausi (eri teemoja kierrätys, energia, reilukauppa jne) Paloturvallisuus (Kauklahden vpk) Lauantai-leivonnat, terveellinen ruoka Kansainvälisyys ja suvaitsevaisuus Videokuvauspaja alakoululaisille Yhteensä 34 tapahtumaa mm.; Fifaturnaukset, tavaranvaihtopäivät, 112- päivät, bilisturnaukset, minuuttipeliturnaukset, Halloween ja pikkujoulut. Lintsi-retki Semiyönuokut (2), Megazone- ja keilausretket (3) Hiihto- ja syyslomatoiminnot 7- luokkien ryhmäytykset (3) Jatkoryhmäytyksiä (5 eri luokka-asteille) Niipperipäivät Vapaaehtoisryhmän partioinnit (4) 7-luokkalaisten ryhmäytykset (13) Jatkoryhmäytykset (5) Touhutunnit 3 lk:lle nuorisotilalla Koulun vanhempainilta Avoimet ovet; Anna mulle aikaa Katupartioinnit vapaaehtoisten kanssa (4) Hansamarkkinat Osallisuus on sisällytetty osaksi toimintailtoja. Lisäksi nuoret ovat perustaneet omia toimintaryhmiään ja harrastetila oli aktiivisesti käytössä. Selvästi Hot -teemaviikko Energiansäästöviikko Anna mulle aikaa! (nuoria ja vanhempia yht. 86) Seksuaalikasvatus Musiikki- ja tanssi-illat 16 tapahtumaa; peliturnaukset, Laulun taikaa, Vauvasta vaariin, Sentterin synttärit ja Max Vol. 7- luokkalaisten ryhmäytykset 3-luokkalaisten vierailut Vanhempain tapahtuma, karaokelaulua (25-aikuista mukana) Katupartiointi
Espoonlahden alueen nuorisotilojen toimintaa Toiminto / Toimipiste Junnutoiminta (alakoulu) Nuorten illat (yläkoulu) Pienryhmätoiminta (kerhot) Kivenlahden nuorisotila Nöykkiön nuorisotila Soukan nuorisotila Sökö ungdomslokal, väliaikaistiloissa syksystä 2011 3 krt/vko ja joka toinen lauantai To ja pe ohjattua toimintaa kädentaidoissa ja kokkailussa. 3 krt/vko ja joka toinen lauantai To, pe ja la ohjattuja toimintoja kädentaidoissa ja kokkailussa. 10 pienryhmää ja kerhoa mm; tyttökerhot, taidekerho, ympäristökerho ja kokkaus. 3-4krt/vko 4 kr/vko + joka toinen la 3 krt/vko 3-4 krt/vko 3 krt/vko + joka toinen la 3 krt / vko, toiminnot (Chilling klub) yläkouluilla Toimintavuonna 6 pienryhmää/ kerhoa, jossa teemoina mm. kokkailu, askartelu liikunta, sähly, mediakasvatus, skeittaus ja biljardi. Toimintavuonna 5 pienryhmää/ kerhoa teemoina mm; liikunta-, video- ja kokkailu- ja kädentaitokerhot 4 pienryhmää / kerhoa ; kokki- ja liikuntakerhot sekä Disa-ryhmät Osallisuus Teemaillat Tapahtumat / Turnaukset Tilakokoukset 1 krt/kk Tilan palautelaatikko Nuoret järjestivät tapahtumia ja turnaukset. 13 teema iltaa mm. ; Hiljaisuuden päivä, Älä osta mitään -päivä, 112, Autoton päivä ja Anna mulle aikaa. Teemaviikot; ympäristö-, päihde- ja seksuaalikasvatusviikot Biljardi- ja pingisturnaukset (ke ja pe) Joulujuhla, Halloween ja Kauden päättäjäisjuhlat Tilakokoukset 4 krt / vuodessa. Tilapalaverit n. 2 krt / kk. Toiveseinä - malli, jonka kautta tehdään aloitteita. Ympäristökasvatus, siivoustalkoot Selvästi Hot Biljardi- ja sählyturnauksia 8-pallon SM-kisat ja PM-kisat Lani-verkkopelitapahtuma Selvästi Hot- viikko Seksuaalikasvatusviikko Biljardin viikkoturnaukset sekä osallistuminen SM- kisoihin Halloween disco Selvästi Hot- viikko Svenska dagen Seksuaalikasvatusviikko Biljarditurnaukset Halloween Puurojuhla Nuorisotilan leirit/ retket (yönuokut) Hiihtolomaleiri Viikonloppuleirit (3) Soukan päiväleiri kesälomalla PKS- yhteistyöleiri kesällä Tilan yönuokku Kouluyhteistyö / asukasyhteistyö Alueen koulujen 7. luokkien ryhmäytykset (30 luokkaa) Syksystä syksyyn- päihdekasvatustunnit Mainingin koulun 6. ja 8. luokille. Anna mulle aikaa- päivä 7-luokkien ryhmäytykset, 26 luokkaa Syksystä-syksyyn päihdekasvatustunnit Vanhempainilta Luokkavierailut nuorisotilalla Leirikoulu (yhteistyö koulun ja srk:n kanssa) Espoonlahden alueen koulujen 7. luokkalaisten ryhmäytykset 7. luokkien ryhmäytyspäivä (Lagstad, Sököviken ja Mattliden, yhteensä 12 luokkaa) Mattliden koulun päihdeilta Avoimet ovet vanhemmille Kulturen Vid Ån- tapahtuma Koulujen päättäjäisoperaatio ja Uuden Vuoden operaatio
Leppävaaran alueen nuorisotilojen toimintaa Toiminto / Karakallion nuorisotila Leppävaaran nuorisotila Ruusutorpan nuorisotila Toimipiste Junnutoiminta (alakoulu) 4 krt / vko 3 krt / vko + kuutosten illat 3 krt / vko Nuorten illat (yläkoulu) 4 krt / vko 4 krt / vko 3 krt / vko Pienryhmätoiminta (kerhot) Osallisuus Teemaillat Tapahtumat / Turnaukset Nuorisotilan leirit / retket (yönuokut) 15 pienryhmää ja kerhoa, joiden aiheina mm. askartelu, pienoismallit, ilmaisutaito, liikunta, ympäristö ja kokkaaminen. Nuorten tilatoimikunta on vuoden aikana kokoontunut 24 kertaa (ala- ja yläkouluikäisillä omat kokoukset). Käsiteltyjä aiheita mm: tilan tapahtumien organisointi, aloitekanava, vaikuttamismahdollisuudet ja pihatalkoot (ekosuunnitelma). 5 teemailtaa, joiden aiheina mm. seksuaalisuus, ympäristö, ystävänpäivä ja tyttöjen ilta. 4 tapahtumaa ja turnausta, joiden toteuttamisessa nuoret olivat mukana. Aiheina mm. nuorisotilojen sm-biljarditurnaus, konsolipelit, vappupippalot. Raittikarnevaalit, jossa nuorisotilojen toimintapiste. 2 Kattiksen retkeä, Ekotoimintaretki ja Leppävaaran alueen yhteinen talvilomaleiri. 28 pienryhmää ja kerhoa, joiden aiheina mm. kädentaidot, tyttö- ja poikaryhmät, askartelu ja puuhailu, kokkaus sekä mopoilu (yhteistyö srk:n kanssa) ja pyöräily. Nuorten talokokouksia oli vuoden aikana 18 painottuen alakouluikäisiin. Kokouksissa tehtiin päätöksiä hankinnoista, tapahtumien sisällöstä ja toteuttamisesta sekä nuorisotilan säännöistä. Lisäksi nuoret ovat olleet mukana sisustusprojektissa. 33 teemailtaa, joista viikoittain toistuvia olivat puuhaperjantait ja tyttöjen illat. Muita aiheita mm. rasismi, seksuaalisuus ja ystävyys sekä Earth Hour. Lisäksi 3 teemaviikkoa: päihdetoimintavko, rasismin vastainen viikko ja Afrikka - viikko. 15 tapahtumaa ja turnausta; diskoja, fifa-, bilis-, ja sählyturnauksia, vuoden aikoihin liittyviä tapahtumia, kuten halloween, pääsiäinen ja puurojuhlat. Yönuokkari alakoululaisille, ja Bilis-turnausmatka Tampereelle 7 pienryhmää ja kerhoa; mm. liikuntakerho, sarjakuvapaja ja luokkayhteistyön pienryhmät, joissa mm. ryhmätoimintaharjoitteita. Talokokouksia oli yhteensä 14, ala- ja yläkoululaisille erikseen. Talokokouksissa tehtiin päätöksiä mm; teemakeskiviikkojen sisällöstä, hankinnoista ja tapahtumien järjestämisestä. Ekoteko- ryhmä kokoontui 7 kertaa. Nuorten palautepäivä Teemakeskiviikot ala- ja yläkoululaisille, yhteensä 47, joiden aiheina mm. pelit- ja leikit, leffat, seksuaalisuus, rasismi, vuoden aikoihin liittyvät teemat ja ilmaisutaito. Rasismin vastainen viikko, mm. sarjakuvapaja Ehkäisevän päihdetyön viikko ja Aids-päivä 7 tapahtumaa, mm. Halloween, pingisturnaus, ystävänpäivä ja vappujuhlat. 2 leiriä Kattiksella ja 5 retkeä; mm. kotieläintila, kirjastoretki, leffaretket ja luontoretki, Kouluyhteistyö / asukasyhteistyö Kararallaa-tapahtuma ja Syysloma-Hässäkkä yhteistyössä kulttuuripalveluiden kanssa. Nuorisopalveluiden operaatiot: vappu, koulujen loppuminen ja uusi vuosi. 7- luokkalaisten ryhmäytyksiä oli 16. Lähialueen partioinnit n. 1 krt / kk Leppävaaran, Lintumetsän ja Vallivaaran koulujen 7- luokkalaisten ryhmäytykset 3 luokkavierailua nuorisotilaan Välitunti-infoja koulussa Sellopäivystys, yhteistyössä srk:n, Sellon hlökunnan ja poliisin kanssa. Nuorisotilan vanhempainilta Raittikarnevaalit ja Espoo-päivä (toimintapisteet) Ruusutorpan 7. - luokkalaisten ryhmäytykset ja luokkavierailut. Raittikarnevaalit Sellopäivystys (5 krt) Koko perheen illanvietto Uusi vuosi, Vappu ja Koulujen päättymisoperaatiot.
Matinkylä - Olari alueen nuorisotilojen toimintaa Toiminto / Toimipiste Matinkylän monitoimitalo Olarin nuorisotila Junnutoiminta (alakoulu) 3 krt/vko 2krt/vko kevätkaudella 3 krt/vko syyskaudella Nuorten illat (yläkoulu) 3 krt/vko + joka toinen lauantai 3 krt/vko + joka toinen lauantai Pienryhmätoiminta (kerhot) Osallisuus Teemaillat Tapahtumat / Turnaukset Nuorisotilan leirit / retket yönuokut) Kuntosaliohjaukset Bändiohjaus Voimaneidot - tyttöryhmä Tanssikerho Kädentaitokerho Audiovisuaalisten laitteiden koulutus, johon osallistuneet nuoret mukana tapahtumien järjestämisessä. Selvästi Hot -viikko Seksuaalikasvatus ilta ja elokuva Ystävänpäivä -disco Biljarditurnaus 3 Bändi - ja discoiltaa Perjantai-klubit 1-2 krt/ kk 2 yönuokkaria Hiihtolomakurssi 4 pienryhmää / kerhoa, joiden aiheina puuha-perjantai, poika- ja tyttökerhot sekä keskiviikko-klubi. Talokokoukset joka toinen kuukausi. 2 omaehtoista bändiä treenaamassa nuorten iltojen aikana. Tyttöjen ja Poikien illat Selvästi Hot - viikko Energiansäästöviikko ja Earth Hour Rasismin vastainen teemaviikko Seksi - ilta yläkoululaisille Puurojuhlat molemmille ikäryhmille Pingis- biljardi- ja pöytäfutisturnaukset Vappuoperaatio Koulujen päättäjäisoperaatio Lasketteluretki ja hiihtoloma-ajan retkitoiminta Kouluyhteistyö / asukasyhteistyö Raittikarnevaalit Monitoimisten vanhempainilta Ryhmäytykset 7- luokille (6) ja vanhempainilta 7-luokkalaisten tutustumiskäynnit Pks- yhteistyönä mopotoiminta- eli miittien seuranta Kuitinmäen ja Olarin koulujen 7 -luokkalaisten ryhmäytykset Jatkoryhmäytyksiä 4 Kouluvierailuja 3-6 -luokkalaisille (9) Uuden Vuoden ja Koulujen päätös -operaatiot Koulujen vanhempainillat (3)
Tapiolan alueen nuorisotilojen toimintaa Toiminto / Toimipiste Gräsan askartelukeskus Haukilahden monitoimitalo (tilan remontointi vaikutti toimintaan syyskaudella) Junnutoiminta (alakoulu) Ei nuorisotilatoimintaa 3 krt/vko 3 krt/vko Tapiolan nuorisotila Nuorten illat (yläkoulu) Ei nuorisotilatoimintaa 3 krt/vko ja lauantaitoiminnot Mankkaalla ja Tapiolassa Pienryhmätoiminta (kerhot) Osallisuus Teemaillat Tapahtumat / Turnaukset Nuorisotilan leirit / retket (yönuokut) Kouluyhteistyö / asukasyhteistyö Kevätkaudella 25 j a syyskaudella 23 kerhoa ala- ja yläkoululaisille: puu- ja metallikerhot, keramiikan alkeis- ja jatkokurssit, moottorikerhot, hopeatyönkurssit, tekstiilin alkeis- ja jatkokurssit ja kuvallisen ilmaisun kerhot. Nuorten toiveet huomioidaan kaikessa toiminnan suunnittelussa ja syksyllä aloitettiin nuorten kanssa WDC-pajojen toiminta. Nuorten omaehtoinen moottoriryhmä Viikonlopun puukkokurssit Hopeasormuskurssit Rakupolttopäivät Kierrätysmateriaalien käyttö kädentaitojen töissä (toistuvasti esillä) Jätteiden lajittelu Joululahjapaja Gräsan perinteinen kevätnäyttely 30. 31.5 Kädentaitojen viikonloppuleiri tytöille Syysloman avoimet ovet ja työpajat 12 loma-ajan kesäkurssia 8-15 -vuotiaille Niittykummun koulun työpajavierailut (3-6 lk ja monterssoriluokat sekä opettajat) Tapiolan Talvitapahtuma (kädentaitojen esittely nuorten kanssa) Tyttökerho Tilakokoukset joka toinen vko. Nuorten ehdottamien ja äänestämien toimintojen toteuttaminen Toiveiden torstai- tapahtumissa Omaehtoinen tanssiryhmä (vanhemmat nuoret ohjaajina) Seksuaalikasvatuksen teemaviikko Tyttöjen ilta Selvästi Hot - viikko 7-luokkalaisten perjantai-illat ja tutustumiskäynnit 8 tapahtumaa mm; Toiveiden torstait, bändi-illat nuorten järjestämät diskot, Ystävän päivä Halloween Liikuntapäivä Joulupajat Linnanmäki-retki juju-toiminnan kävijöille Tyttöjen leffa-retki Koulujen päättymisoperaatio 7-luokkalaisten ryhmäytykset Koulun vanhempainillat 7. ja 8.-luokkalaisille 4 krt / vko Kokkikerho Tilakokoukset 1 krt/kk kummallekin ikäryhmälle Ekokartoitus Pullonkeräys (rahoista päättäminen) 112-päivä Ympäristöviikko Runebergin pvä - runoboksi (kirjoittamista ja tulkintaa) Earth Hour Uutisvisat perjantaisin Aleksis Kiven pvä 8 tapahtumaa mm; Bändi-illat Puuro Juhla Älä Osta mitään - päivä Halloween Pingisturnaus Hop-Lop- retki Yönuokkari 7-luokkalaisten ryhmäytykset (22 luokkaa) ja vierailut Lisäksi yksittäisten luokkien ryhmäytyksiä (sosiaaliset suhteet ja kiusaaminen) Koulujen vanhempainillat Jousenkaaren koulu- Elämä on parasta huumetta Tapiolan kesästartti Vappuoperaatio Hyväntekevääisyyskirpputori Uuden Vuoden Operaatio
Kohdennettu yksilö- ja pienryhmätoiminta Espoon nuorisopalveluiden kohdennettu yksilö- ja pienryhmätoiminta on suunnattu lapsille ja nuorille, jotka tarvitsevat elämäntilanteessaan ja kasvussaan erityistä tukea ja ohjausta. Kohdennettu yksilö- ja pienryhmätoiminta perustuu nuoren, huoltajien ja oheiskasvattajien kanssa yhteistyössä tehtävään suunnitelmaan, jossa määritellään toiminnalle tavoitteet ryhmä- ja yksilötasolla. Tavoitteiden toteutumista seurataan toiminnan aikana sekä arvioidaan vuosittain yhteistyössä huoltajien ja oheiskasvattajien kanssa. Yhteistyö moniammatillisessa verkostossa sekä huoltajien kanssa on oleellinen osa kohdennettua yksilö- ja pienryhmätoimintaa. Kohdennettuja pienryhmiä toimi 22 vuonna 2011. Yhteensä kohdennetun työn piirissä oli 132 lasta/nuorta, joista poikia oli 72, tyttöjä 60. Yläkouluikäisiä ryhmän jäsenistä oli 30, alakouluikäisiä 102. Ryhmätoiminnan kautta tavoitteena oli vahvistaa lasten ja nuorten sosiaalisia- ja vuorovaikutustaitoja, tukea koulunkäyntiä ja kaverisuhteiden muodostamista, tukea nuorta terveisiin elämäntapoihin sekä tarjota mahdollisuus harrastaa ja kehittyä esim. ilmaisutaidoissa, kädentaidoissa ja soittamisessa. Ryhmät kokoontuivat nuorisotilaympäristössä keskimäärin kerran viikossa. Retkiä ja asiantuntijavierailuja toteutettiin keskimäärin kaksi kertaa syksyn/kevään aikana. Ryhmien toiminnassa käytetyt menetelmät olivat monipuolisia, kuten itsetunto- ja tunneilmaisuharjoitukset, elämänkartoitukset, yksilö- ja ryhmäkeskustelut, kädentaidot, ilmaisutaidon eri lajit sekä monimuotoiset liikunnalliset ja terveellisiin elämäntapoihin liittyvät menetelmät. Loma- ajan toiminnot ja yhteiset projektit Nuorisopalveluiden loma-aikojen toimintoihin kuuluvat päivä- ja yöleirit, kurssit ja retket. Toiminnot saavuttavat pääosin alakouluikäisiä lapsia ja nuoria. Kesätoiminnoista koottiin yhteisesite, joka jaettiin kouluihin ja julkaistiin nuorisopalveluiden Internet-sivuilla. Nuorisopalveluiden lisäksi esite sisälsi mm. nuorisojärjestöjen järjestämät kesätoiminnot. Vuonna 2011 nuorisopalvelut järjesti lasten ja nuorten hiihto- ja kesälomien aikana yhteensä 19 yöleiriä, joista kertyi 1976 leirivuorokautta. Leirien teemoina olivat mm. luonto, erätaidot, teatteri, bänditoiminta, eläinten hoito ja kädentaidot. Päiväleirejä järjestettiin 7 ja kursseja 25, joiden aiheina mm. erilaiset kädentaidot, ilmaisutaidon lajit ja liikunta, joista tuli yhteensä 3 969 käyntikertaa. Leirit järjestettiin Sierlan ja Kattilaniemen leirikeskuksissa, Kirkkonummella, Kauhajoella, Sauvossa, Heinolassa ja nuorisotiloilla. Yhteistyössä seurakuntien kanssa järjestettiin neljä partiointioperaatiota, joissa lapsia ja nuoria tavoitettiin seuraavasti; vappuoperaatio 600, koulujen päätöspäivän operaatio 1386, koulujen aloitus operaatio 407 ja uuden vuoden operaatio 320. Päävastuu operaatioista on nuorisopalveluilla.
KESKITETYT NUORISOPALVELUT Keskitettyihin nuorisopalveluihin kuuluvat kulttuurinen nuorisotyö, nuorten tieto- ja neuvontapalvelut eli yesboxien toiminta sekä vapaaehtoistoiminnan tukeminen, josta vastaa Välkky- nuorten osallisuuskeskus. Lisäksi Välkky hoitaa nuorten kesäseteliprosessin, jolla tuetaan nuorten kesätyöllistymistä. Kulttuurinen nuorisotyö 2011 Kulttuurisen nuorisotyön suurimpien nuorten tapahtumien järjestäminen pohjautuu pääkaupunkiseudun nuorisotointen ja kulttuuritoimien yhteistyösopimukseen. Tapahtumat ovat luonteeltaan nuoria osallistavia; nuoret osallistuvat tapahtumien suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Käytetyt menetelmät vahvistavat nuorten ilmaisutaitoja ja luovaa osaamista. Loistefestarin teemana oli vuonna 2011 tanssi. Avajaisia vietettiin 18.3. Helsingin rautatieasemalla. Katselmukset järjestettiin Vantaalla ja Espoossa. Espoon katselmus pidettiin Kulttuurikeskuksen Louhisalissa ja lajeina oli nykytanssi ja baletti. Espoossa tanssijoita oli 150 nuorta ja yleisöä noin 250 henkilöä. Loistefestari huipentui ke 23.3. gaalaan, joka pidettiin Savoyissa. Loistemestarilta valittiin valtakunnalliseen Nuori Kulttuuri Moves -tapahtumaan 17 tanssiesitystä. Ääni ja Vimma -bändikatselmus järjestettiin kaksi päiväsenä tapahtumana yhteistyössä Kauniaisten kanssa. Bändejä oli kahden päivän aikana 27 kpl ja genrenä pop ja rock. Esiintyjiä kahden päivän aikana oli 140 henkilöä. Tuottajanuoret (20) olivat töissä sekä katselmuksessa että tapahtuman finaaliviikolla Gloriassa. Omnian viestintä- ja videopajoilta oli tapahtumassa nuoria kuvaamassa ja kirjoittamassa tunnelmista Länsiväylän kulttuurisen nuorisotyön kumppanuussivuille. Tapahtumatuottajakoulutukseen osallistui 7 nuorta. Koulutuksen aikana käytiin yleisiä tapahtuman tuottamiseen liittyviä aihealueita lävitse sekä suunniteltiin ja toteutettiin käytännössä yksi tapahtuma, joka oli Max. Vol. tapahtuma. Tapahtuma pidettiin Tapiolan nuorisotilalla lauantaina 28.5., Tapiolan KesäStartin yhteydessä. Tapahtumassa esiintyi viisi bändiä. Loisteleirillä nuoret pääsivät kokeilemaan ja syventämään taitojaan eri taiteenlajeissa. Lajeina olivat tanssi, musiikki, teatteri, visuaaliset taiteet ja media eri muodoissaan. Loisteleirille pystyi osallistumaan niin yhdestä kuin useammastakin taiteenlajista kiinnostunut aloittelija tai jo pidempään harrastanut nuori. Leiripaikkana toimi Vantaan leirikeskus Kukonnotko Heinolassa ja leirijohtajuus oli Espoolla. Leiriläiset olivat 13 17-vuotiaita ja heitä oli yhteensä 58.
Nuorten tieto- ja neuvontapalvelut 2011 Nuorten tieto- ja neuvontapalvelujen toimipiste, yesbox, sijaitsee Iso Omenan kauppakeskuksessa ja lisäksi toimittiin Espoon nuorisopoliklinikan, Nupoli, moniammatillisessa tiimissä. Nuorten tieto- ja neuvontapalvelut vastaa nuorisopalveluiden verkkonuorisotyöstä Netarista sekä Aloitekanavasta, joka antaa nuorille vaikutusmahdollisuuden lähiympäristöönsä. Aloitekanavan markkinointiin liittyvää toimintaa kehitettiin yhteistyössä Humakin opiskelijan kanssa, josta syntyi Mun Espoo- malli. Netari kautta tavoitettujen nuorten määrä väheni, koska valtakunnallisessa toiminnassa tapahtui muutoksia Verken (kansallinen verkkonuorisotyön osaamiskeskus) perustamisen jälkeen ja toiminnot kehittyvät ja osittain siirtyvät uusien toimijoiden tuotettavaksi. Nuorisopalveluissa aloitettiin verkossa tehtävän nuorisotyön linjausten rakentaminen. Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden kautta ylläpidetään nuorisopalveluiden facebook-sivustoa sekä Länsiväylän kumppanuussivustoa, jonne on kirjoitettu artikkeleita ja juttuja n. 2 / kk ajankohtaisista aiheista, kuten erilaisista teemaviikoista (rasismi, päihteet, Euroopan nuorisoviikko jne). Nuorille suunnattu uutiskirje ajankohtaisista tapahtumista ilmestyi kymmenen kertaa vuoden aikana.
Nuorten tieto- ja neuvontapisteiden toimintaa 2011 Toiminto / Toimipiste yesbox Omena ja Nupoli Tieto- ja neuvonta pisteet avoinna 4 krt vkossa aukiolopäiviä 176 Pulmakulma 288 vastausta vuodessa. Netari Facebook Aloitekanava 2216 kontaktia. Toimintamuutokset Netari- yhteistyössä ja toiminnassa vähensivät kontakteja. Facebook-sivut avattiin kesällä 2010.(koko nupan tiedotuskanava) Mun Espoo- mallin käyttö (kehittämishanke), nuorten ideoita 30, joista 16 kommentoitiin aloitteiksi ja aloitteista 6 äänestettiin eteenpäin. Kouluvierailut pisteessä ja kouluilla 9 infotuntia mm; jatko-opinnot, opintososiaaliset edut, opiskelu ulkomailla ja elämän hallinta 4 teema pajaa lukioille 17 kouluryhmää (tiedon etsintä harjoituksia) 3 nuorten ja työntekijöiden vierailua Suomesta ja Euroopasta. Teemapäivät Medialukutaitoviikko Euroopan nuorisoviikko Energiansäästöviikko Rasismin vastainen viikko Liikkujan viikko Vaihtoehtona - maailma Earth Hour Selvästi Hot Nuukuusviikko Tapahtumat Lempibussi Loiste-katselmus Hurrikaani Omniasta eteenpäin Kansainvälinen työleiri Nuoret ja päättäjät Urainfo Nollatoleranssi Kurssit / Leirit 2 Ansiokurssia yhteistyössä Hok-Elannon kanssa (24) Mediakurssi (9 nuorta) Nupoli Nuorisonohjaaja oli tavattavissa Nupolissa 51 päivänä vuodessa. Kohdattuja nuoria 27 ja kohtaamisia 40. EVS /European Voluntear Service vaihtoohjelma Lähettävänä tahona toimiminen, hakuprosessi aloitettu yhden nuoren kanssa ja EVS-mahdollisuutta on esitelty mm. Siton kv-koulutuksessa.
Vapaaehtoistoiminnan tukeminen Vapaaehtoistoiminnan tukeminen on keskitetty Välkky - nuorten osallisuuskeskukseen, jossa toteutetaan mm. nuorisoyhdistysten ja nuorten toimintaryhmien avustusten valmistelu, leirikeskukset, lainaamotoiminnot ja kesäseteliprosessi. Välkyssä on ollut yhteensä 4862 asiakaskontaktia, joista sähköisiä oli 3252. Nuorisolautakunnan hyväksymän avustusohjeen mukaisia avustusmuotoja ovat: yleisavustus (58 yhdistystä), kohdeavustus (20 yhdistystä) ja sopimuspohjainen avustus aluenuorisojärjestöille (7). Vuonna 2011 avustuksiin oli varattu 414 000 ja avustuksia myönnettiin yhteensä 406 209. Sopimuspohjaista avustusta saavien aluenuorisojärjestöjen kanssa käytiin kehittämis- ja arviointineuvottelut kaksi kertaa vuoden aikana. Nuorisopalvelut on ollut pilottina sähköisessä avustusjärjestelmässä, jota pilotoitiin kohdeavustuksilla syksyllä 2011. Nuorisoyhdistysten ja toimintaryhmien avustusohjeet päivitettiin ja hyväksyttiin nuorisolautakunnassa joulukuussa. Kattilaniemen, Luukin ja Sierlan leirikeskuksissa järjestettiin nuorisopalveluiden ja nuorisoyhdistysten talkoot, joiden aikana tilat ja ympäristö laitettiin kuntoon kesäleirejä varten ja varustusta parannettiin mm. uusilla veneillä. Luukin käytettävyyttä tulee parantamaan uusi sauna, jonka suunnittelua tehtiin toimintavuoden aikana. Kesäseteliprosessin tarkoituksena on avustaa nuoria kesätyöpaikan saamisessa. Kesäseteli luovutettiin vuonna 1993 1995 syntyneille espoolaisnuorille henkilökohtaisesti työnantajan allekirjoittamaa kesätyöpaikkatodistusta vastaan. Kesäsetelin arvo oli 300 ja niitä oli jaossa 900 kpl (lisäsetelit maaliskuun lopulla). Seteleitä kyettiin jakamaan 551 kappaletta. Kesäseteleiden käyttäjistä tyttöjä oli 56,4 % ja poikia 43,6 % ja ikäryhmien kesken seteleiden käyttö jakautui tasaisesti. Suosituimmat kesätyöpaikat olivat urheilu- ja vapaa-aika alat sekä toimistotyötehtävät. HALLINTO JA KEHITTÄMINEN Talous 2011 Nuorisolautakunnan toimintamenot olivat vuonna 2011 yhteensä 6,1 miljoonaa euroa ja tulot 0,1 miljoonaa euroa. Nuorisolautakunnan tuloja kertyi noin 16 000 euroa yli talousarvion. Henkilöstökuluihin siirrettiin kaupungin keskitetyistä maahanmuuttajien rekrytointiin varatuista määrärahoista 30 262 euroa. Kesäsetelien määrärahaan (135 000 euroa) lisättiin maaliskuun aikana kaupunginjohtajan päätöksellä työllistämismäärärahoista 135 368 euroa, jolloin kesäsetelien kokonaismäärä nousi 900 kappaleeseen. Lisäsetelit tulivat jakoon sen verran myöhäisessä vaiheessa, että kaikkia seteleitä ei saatu jaettua kesään mennessä. Kesäsetelien määrärahaa jäi käyttämättä noin sadantuhannen euron edestä. Vuonna 2011 ei valmistunut uusia eikä peruskorjattuja nuorisopalveluiden rakennuksia, joten investointipuolelle kohtaan koneet ja kalusto ei esitetty, eikä käytetty määrärahaa. Vuoden lopussa nuorisopalvelut luopui Kuitinmäen kerhotilasta.
Talousarvion toteutuminen ja vertailu 2010-2011 (1000 ) TA 2010 TP2010 TA 2011 TP 2011 Toimintatulot yhteensä 87 113 102 118 Henkilöstö 2 990 3 030 3 302 3 412 Toimitilat 1 461 1 421 1 429 1 370 Käyttö- ja toiminta 1 093 739 804 896 Avustukset 414 409 414 406 Toimintamenot yhteensä 5 958 5 599 5 949 6 084 Toimintakate - 5 871-5 486-5 847-5 966 Suunnitelmapoistot 39 33 36 34 Käyttöomaisuuden korko 5 4 4 2 Koneet ja kalusto 30 3 0 0 Vertailu yksiköittäin TP 2008 TP 2009 TP 2010 TP 2011 Alueelliset nuorisopalvelut 3 450 3 745 3 925 4 302 Keskitetyt nuorisopalvelut 1 422 1 317 1 211 1 330 Kehittämispalvelut 192 244 204 222 Hallinto 224 191 210 184 Nuorisovaltuusto 38 49 46 Henkilöstö 2011 Nuorisopalveluiden vakanssien määrä oli kertomusvuoden lopussa 77. Henkilöstön vakanssit jakautuivat eri nimikkeille seuraavasti: nuorisotoimenjohtaja, nuorisoasiainpäällikkö (2), kehittämispäällikkö, suunnittelija, nuorisoasiainsihteeri, johtava nuorisonohjaaja (9), nuorisonohjaaja (60), askartelukeskuksen hoitaja ja askartelunohjaaja (3). Lisäksi nuorisopalveluissa työskenteli henkilöstöä juniorimallilla, oppisopimuskoulutuksella sekä Seuren tuntityöntekijöitä.
Toimintavuoden aikana henkilöstökoulutukseen varattuja resursseja käytettiin mm. seuraaviin koulutustapahtumiin; Voimaneidot -koulutus, melontakoulutus ja ensiapukoulutukset. Lisäksi nuorisotoimen henkilöstö osallistui kaupungin sisäiseen koulutukseen ja asiantuntijaluennoille. Nuorisotoimen työpaikoilla on pidetty säännölliset työpaikkakokoukset kerran kuukaudessa ja kehityskeskustelut. Lisäksi toimintavuoden aikana pidettiin kaksi henkilöstökokousta, joihin oli sisällytetty koulutuksellisia osioita, kuten esim. vuorovaikutteisuus ja dialogi työyhteisössä. Kehittäminen 2011 Toimintavuoden aikana kehitettiin yhteistyössä tietohallinnon kanssa sähköistä avustusjärjestelmää ja sitä pilotoitiin kohdeavustuksilla. Sähköinen avustusjärjestelmä tulee kokonaisuudessaan käyttöön vuonna 2012. Kohdennetun työn laaduntamisprosessi valmistui joulukuussa 2011 ja uusi toimintamalli otetaan käyttöön vuoden alusta lukien. Nuorisopalveluiden päihdetoimintamallia laajennettiin ja päivitettiin koskemaan koko sivistystointa. Nuorisopalveluiden asiakaspalautejärjestelmän käsittelyprosessia laadunnettiin ja malli otetaan käyttöön elokuussa 2012.
TILASTOT Nuorisopalveluiden resurssit vuosina 2006-2011 Arviointikohde / vuosi Nuorisopalveluiden resurssit 2006-2011 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Nuorisotoimen menot, tilinpäätös 4 550 000 4 993 946 5 287 984 5 535 410 5 599 003 6 084 000 Asukkaat 1.1. 231 704 235 019 238 047 244 220 244 330 252 439 9-17-vuotiaat asukkaat 27 502 27 664 27 690 27 672 27635 27 386 0-28-vuotiaat asukkaat 91 544 92 045 92 920 93 602 94 085 96 116 Menot / asukas 19,64 21,25 22,21 22,66 22,90 24,10 Menot / 9-17-vuotiaat 165,44 180,52 190,97 200 202,60 222,16 Menot / 0-28-vuotiaat 49,7 54,26 56,91 59,1 59,51 63,30 Nuorten vapaaehtois- toiminnan tukeminen (avustukset ja nimikkotilat) 353 378 381 310 409 704 416 504 411 314 408 295 Avustussumma tilinpäätöksessä (rahallinen tuki) 351 000 378 870 407 200 414 000 408 810 406 209 Tuki nimikkotiloina 2 378 2 440 2 504 2 504 2 504 2 086 Kokonaistuki / asukas 1,53 1,62 1,72 1,7 1,68 1,62 Kokonaistuki / 0-28-v. 3,86 4,14 4,41 4,45 4,37 4,25 Avustukset /asukas 1,51 1,61 1,71 1,69 1,70 1,61 Avustukset / 0-28-vuotiaat 3,83 4,12 4,38 4,42 4,30 4,23 Avustusten %-osuus toimintamenoista 7,7 7,6 7,7 7,5 % 7,3 6,7
Alueellinen nuorisokasvatustyö ja kulttuurinen nuorisotyö 2008-2011 Vaihtelu käyntikerroissa johtuu nuorisotilojen perusparannuksista ja remonteista. Vuonna 2011 remontoinnin takia suljettuna ovat olleet mm. Haukilahden monitoimitalo ja Sökö Ungdomslokal (toiminta siirretty väistötilaan syksyllä) Espoo ARVIOINTIKOHDE 2008 2009 2010 2011 1. Nuorisotilatoiminnan käyntikerrat, nuorten käyntikerrat* 93 572 152 598 145 272 141 604 2. Nuorisotilatoiminnan käyntikertoja/ ohjaaja 1 835 2 934 2 794 2 672 3. Yksilöllisesti ja ryhmätoiminnassa tavoitetut nuoret 2 073 2 707 3 295 3 891 4. Tavoitettujen nuorten lkm/ ohjaaja 41 52 63 73 5. Suunnitelmallisesti tuetut nuoret 145 174 186 132 6. Tuettujen nuorten lkm/ ohjaaja 3 3 4 3 9. Leirivuorokaudet 2 573 1 832 2 218 2 254 10. Leirivuorokausia/ ohjaaja 51 35 43 43 11. Loma-aikoina tavoitettujen nuorten käyntikerrat 2 038 2 482 2 683 4 376 12. Käyntikerrat/ ohjaaja 40 48 52 83 13. Nuoriso-ohjaajia 51 52 52 53
Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden asiakaskontaktit vuosina 2008-2011 Arviointikohde / vuosi 2009 2010 2011 Tietopalvelut; fyysiset asiakaskontaktit Nuorten yksilökäynnit (alle 13 v) 111 Nuorten yksilökäynnit (13-25-v.) 2097 1147 893 Nuorten ryhmäkäynnit (13-25 v.) 577 Nuorten läheiset /edustajat 313 Muut asiakkaat 239 yht. 3226 Neuvontapalvelut; fyysiset asiakaskontaktit Nuorten yksilökäynnit (13-25-v.) 213 Nuorten ryhmäkäynnit (13-25 v.) 380 Nuorten läheiset /edustajat 72 Muut asiakkaat * 17 yht. 682 Fyysiset asiakaskontaktit yhteensä 3908 Ohjaajien lkm 6 Fyysisiä asiakaskontakteja / ohjaaja 651 Sähköiset tieto- ja neuvontapalvelut Nuorten tietopalvelukontaktit 38 Nuorten neuvontapalvelukontaktit 32 Nuorten läheiset/ edustajat 58 Muut asiakkaat 18 Pulmakulma, informaatiokontaktit 189 Pulmakulma, neuvontakontaktit 259 Sähköiset asiakaskontaktit yhteensä 594 Sähköiset kontaktit / ohjaaja 99 Kaikki asiakaskontaktit yhteensä 4502 Kaikki asiakaskontaktit /ohjaaja 750 152 43 150 215 202 120 1651 1382 139 135 691 688 58 105 26 467 914 1395 2565 2777 6 6 428 463 43 64 32 33 43 81 10 14 199 128 208 160 535 480 89 80 3100 3257 516 543
Vapaaehtoistoiminnan tukeminen vuosina 2007-2011 Arviointikohde 2007 2008 2009 2010 2011 Avustettujen nuorisoyhdistysten ja toimintaryhmien jäsenmäärä/jäseniin verrattavien toimijoiden määrä 8749 9388 8735 8833 9819 Avustussumma 378870 407200 414000 408810 406209 Avustusta/ jäsen 43 43 47 46 41 Tuki nimikkotiloina 2440 2504 2504 2504 2504 Tuki yhteensä 381310 409704 416504 411314 408713 Tuet yhteensä/jäsen 44 44 48 47 42 Toimintaan aktiivisesti osallistuneiden alle 29- vuotiaiden käyntikerrat 88827 89150 93829 112189 112435 Muut osallistujat 19427 37077 21901 25508 41193 Tuettujen nuorisoyhdistysten ja toimintaryhmien toimintavuorokaudet 23663 49793 43483 37841 36584 Leirikeskusten käyttö 2006-2011 Käyttövuosi/Leirikeskus Kattilaniemi Luukki Sierla Yhteensä Käyttövuorokaudet 2006 162 183 133 478 Käyttövuorokaudet 2007 232 216 140 588 Käyttövuorokaudet 2008 162 202 124 488 Käyttövuorokaudet 2009 155 191 130 450 Käyttövuorokaudet yht. 2010 167 182 142 491 Käyttövuorokaudet yht. 2011 165 176 137 478 Henkilökäyttövuorokaudet 2006 3602 5745 2697 12044 Henkilökäyttövuorokaudet 2007 3347 7863 3394 14604 Henkilökäyttövuorokaudet 2008 4824 7965 3476 16265 Henkilökäyttö vuorokaudet 2009 4118 6875 3469 14462 Henkilökäyttövuorokaudet yht. 2010 4237 6456 3971 14664 Henkilökäyttövuorokaudet yht. 2011 4446 7198 4230 15874
* Henkilökäyttövuorokausi = asiakasryhmien toimintavuorokausi