1 (9) Osavuosiraportti 1/2015 Kaupunginkanslia ja henkilöstöhallinto Kaupunginsihteeri Pekka Vainikka irtisanoutui viran koeaikana13.2.2015 alkaen. Kaupunginsihteerin virka täytettiin väliaikaisesti sisäisin järjestelyin ja kaupunginkanslia on sen takia toiminut yhden henkilön vajaamiehityksellä. Tämän takia osa valmisteluista on viivästynyt ja osa tehtävistä ruuhkautunut. Kaupunginsihteerin rekrytointiprosessi jatkettuine hakuaikoineen suoritettiin helmi-toukokuussa siten, että uusi kaupunginsihteeri valittiin toukokuun valtuustossa. Joulukuussa 2014 tehdyn henkilöstötyytyväisyyskyselyn vastausaikaa jatkettiin tammikuun loppuun saakka. Kyselystä laadittiin kaupunginkansliassa raportti, joka sisälsi koko kaupungin henkilöstön yhteenvedon sekä yksikkökohtaiset raportit. Vuoden 2014 henkilöstöraportti laadittiin ensimmäisen kerran Populushenkilötietojärjestelmästä saatujen tietojen perusteella. 19.4.2015 pidetyt eduskuntavaalit järjestelyineen ja ennakkoäänestyksineen on työllistänyt kaupunginkansliaa huomattavasti. Ennakkoäänestyksen toimitsijoina oli toimistohenkilökuntaa myös muista hallintokunnista. Kuntamarkkinoinnissa on alkuvuodesta aloitettu jo kesän messu osallistumisten sekä joka kotiin jaettavan Mökkipostin valmistelu. Nurmeksen uusi esite, Nurmes voimakeskus, valmistui. Esite on jaettavissa myös sähköisenä. Työterveyslain ja varhaisen puuttumisen mallin edellyttämää sairauspoissaolojen seurantaa varten on Populus-henkilötietojärjestelmään saatu poissaolohälytykset esimiestyötä helpottamaan. Kaupunginhallitus päätti 7.4.2015 maksaa henkilöstölle 100 euron kertapalkkion kaupungin 40-vuotisjuhlan kunniaksi ja kiitokseksi vuoden 2014 hyvästä tuloksesta. Työsuojelu Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tarkastajat tekivät työsuojelun kuntahankkeeseen liittyviä työsuojelutarkastuksia Nurmeksen veden vesilaitoksiin, jätevedenpuhdistamolle ja pumppaamoille yhteensä 5 kpl. Tarkastuksilla tuli toimintaohjeita lähinnä henkilökohtaisten suojaimien soveltuvuudesta, suojakypäröiden käyttöiästä ja nostoliinojen kunnon tarkastuksista. Turval- kirjaamo@
2 (9) lisuuden osalta laitosten todettiin olevan maakunnan keskiarvoa turvallisempia.uusi työsuojeluvaltuutettu Anneli Kainulainen suoritti jakson aikana työsuojelun peruskurssin, joten kaikilla työsuojelutoimijoilla on asianmukainen koulutus tehtäviinsä. Työterveyshuolto Työterveyshuollon työpaikkaselvityksiä tehtiin jakson aikana yhteensä 3 kpl talonrakennusosaston, keskushallinnon ja kirjaston työpaikoilla. Jakson aikana tehtiin myös suunnattu työpaikkaselvitys työpsykologin toimesta Kirkkokadun koulun koulunkäynninohjaajille. Kaupungin työntekijöiden ensiapuvalmiutta pidettiin yllä aloittamalla huhtikuussa EA 1 koulutusten sarja joka jatkui kesäkuun alkuun saakka. EA 1 kortin suoritti yhteensä 75 työntekijää. Työsuojelutoimikuntana toimiva yhteistyötoimikunta kokoontui jaksolla 2 kertaa. Rahatoimisto Rahatoimisto on raportoinut talousarvion toteutumisen, maksuvalmiuden ja lainakannan muutokset talousraportissa 30.4.2015. Hankkeet Laajakaista 2015 hankkeen runkoverkon rakentamiseen on myönnetty jatkoaikaa 31.8.2015 saakka. Kuluvan kesän aikana rakennetaan tilaajaverkkoa. Tilaajaverkon miljoonan euron tietoverkko-osuuskunnan rakentamislainan, josta puolet on vielä nostamatta, laina-aikaa kaupunginhallitus pidensi 31.12.2016 saakka. Kaupunki muutti 70.000 euron lainan pääomalainaksi vuoden 2014 lopussa kuten Lieksa ja Juuka. Osuuskunnan liikevaihto on kasvussa ja osuuskunnan oman pääoman määrä edelleen positiivinen vuoden 2014 tilinpäätöksessä. Ohjelman vaikeasti työllistettävien aktivointitoimet ovat edenneet sosiaalitoimen kuntouttavassa työtoiminnassa kun neljän yhdistyksen kanssa on tehty yhteistyösopimus. Sopimuksen toteutus on alkanut vasta yhden yhdistyksen osalta. Muiden työllistämistoimien osalta aktiivit työnhakijat ovat työllistäneet 24 henkilöä, Kristalli ry keskimäärin 9 henkilöä alkuvuonna. Sotainvalidien Veljesliiton avustajatyöstä silta työmarkkinoille- hanke on työllistänyt keskimäärin 1,5 henkilöä. Kaupunki oli varautunut neljään ja yhdistys sai tuki päätöksen kahdelle Nurmeksen ja Valtimon alueelle. Työllistämistä on haitannut palkkatukimäärärahan vähäisyys ja vaatimus vuoden työmarkkinatuesta palkkatuen ehtona. kirjaamo@
3 (9) Laki työllisyyttä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) tuli voimaan 1.1.2015. Kuntien, te-toimiston ja kelan on perustettava vähintään yksi TYP te-toimiston toimialueelle. Nurmeksen kaupunki suostui maakunnalliseen TYP-ratkaisuun kun naapurikunnat eivät osoittaneet kiinnostusta seudulliseen ratkaisuun. Asuntoasiat Nurmeksen asuntomarkkinoiden arvioinnin osalta keskeinen tekijä on asuntovarauman (ei vakinaisesti asuttujen asuntojen) muutos. Vuoden 2015 osalta tilastokeskus on vienyt läpi tarkistuksen, jonka perusteella Nurmeksen asuntokanta on pienentynyt 118 asunnolla ja asuntovarauma 99 asunnolla. Pielisen Karjalassa asuntokannan vähennys on 597 ja asuntovarauman 487 asuntoa. Muutoksen jälkeen Nurmeksen asuntokanta on 4812 asuntoa ja 4195 asuntokuntaa ja asuntovarauma on 617 asuntoa eli 12,8% asuntokannasta. Nurmeksen asuntovarauma on edelleen seudun alhaisin, mutta tavoitetaso, 5-8 %, on edelleen kaukana. Nurmeksen asuntovarauma oli 8% viimeksi vuonna 1994. Nurmeksessa vuoden 2000 jälkeen valmistuneiden asuntojen (206 kpl) suhteellinen osuus 4,3 % on seudun korkein. Valtimon ja Lieksan uusien asuntojen osuus on 3,1%. Vuokrataloyhtiö on päättänyt poistaa korjauskelvottomana asuntokäytöstä 31.5.2015 mennessä Laamilantie 3:n 18 asunnon kohteen. Kaupunki siirsi kohteen Vuokrataloyhtiölle vuoden 2012 marraskuussa. Konsernihallinto Loma-Nurmes Oy:n omanpääoman vahvistaminen toteutettiin huhtikuussa valtuuston joulukuussa hyväksymän suunnitelman mukaisesti. Valtuuston päätöksestä valitettiin, mutta hallinto-oikeus ei ottanut valitusta käsittelyyn, koska valitus jätettiin vasta valitusajan päättymisen jälkeen. Sosiaalitoimen siirtymisen valmistelu kuntayhtymään alkoi vasta helmikuussa. Perussopimuksen, jonka valtuusto hyväksyi huhtikuussa ja Valtimon valtuusto vasta toukokuussa, mukaan siirto ja yhteistoiminnan rakentaminen samassa organisaatiossa alkaa vasta vuoden 2016 alusta. Valtimo jää ainoaksi Pohjois-Karjalan kunnaksi, joka ei yhdistä sosiaali ja terveystointa Paras-lainsäädännön vaatimusten mukaiseksi. Valtimon erillisratkaisu luo kuntayhtymälle ja siten myös Nurmekselle lisäkustannuksia. kirjaamo@
4 (9) Työpanoksen muutokset Henkilötyövuodet kolmannesvuosittain 180 175 170 165 henkilötyövuodet 160 155 150 145 1 2 3 2012 156,38 170,13 159,52 2013 159,09 175,79 159,31 2014 156,92 172,72 161,87 2015 157,03 kirjaamo@
5 (9) Vuosi 2014 Vuosi 2015 4 kk I/2014 II/2014 III/2014 2014 I/2015 II/2015 III/2015 2015 htv % 4,42 6,66 6,16 17,24 3,25-1,17-26,49 Ruokahuolto 5,71 6,06 5,74 17,51 6,77 1,06 18,48 Sosiaalipalvelukeskus 6,14 6,25 5,60 17,99 5,90-0,24-3,86 Vammaisten palvelut 7,37 8,09 8,06 23,52 8,10 0,73 9,85 Päivähoito 0,00 Kotipalvelu 14,96 16,16 15,55 46,67 14,54-0,42-2,82 Kyrölän palvelukeskus 27,69 31,60 27,49 86,78 27,13-0,56-2,03 Sivistyspalvelut 6,43 7,05 6,16 19,64 6,18-0,25-3,91 Perusopetus 32,49 30,52 34,41 97,42 36,95 4,46 13,72 Varhaiskasvatus 25,62 26,46 24,08 76,16 23,06-2,56-10,00 Toimitilat 18,34 22,28 18,14 58,76 17,73-0,61-3,32 Kunnallistekniikka 7,75 11,60 10,48 29,83 7,43-0,32-4,11 yht. 156,92 172,72 161,87 491,52 157,03 0,11 0,07 KEHA 10,13 12,72 11,90 34,75 10,01-0,12-1,14 SOPA 56,16 62,10 56,70 174,96 55,66-0,50-0,88 SIPA 64,54 64,03 64,65 193,22 66,18 1,64 2,55 TEPA 26,09 33,87 28,62 88,59 25,16-0,93-3,55 YHT. 156,92 172,72 161,87 491,52 157,03 0,11 0,07 Tuottavuusohjelmatilanne Kaupungin tuottavuusohjelmassa vuodelle 2015 on kaupunginhallituksen osuus 155.500 euroa. Ohjelmasta toteutuu toimistonhoitajan syksyllä 2014 eläkkeelle siirtymisen vaikutus vuonna 2015. Kaupunginhallitus lahjoitti vuosimallia 1935 olevan tikasauton Kuhmon mobilistit ry:lle. Yhdistys sitoutuu auton kunnostukseen ja esittelyyn ja ei voi myydä autoa edelleen. Sosiaalitoimen siirtyminen kuntayhtymään ja yhteistoiminnan rakentaminen terveydenhuollon kanssa arvioitiin tuottavuusohjelmassa 80.000 euron suuruiseksi. Toimitilavalmistelussa kaupunginvaltuuston kiinteistöseminaarin pohjalta valmisteluun tulee toimitilojen myyntiä, vanhan kaupungintalon peruskorjauksen suunnittelu ja yhdistysten toimitilakysymysten jatkovalmistelu. Ratkaisut eivät vaikuta nopeasti tilakustannuksiin kirjaamo@
6 (9) Ruokahuolto Kotipalveluaterioiden takia ruokahuoltoon on tehty lisätalousarvio. Suoritetoteuma on annoksina 203 310 ja ateriasuoritteeksi muunnettuna 150 863 suoritetta. Vastaavana ajankohtana v. 2014 annoksia 200 758 ateriasuoritteiksi kirjattuna 146 501, v. 2013 annokset 202 974, suoritteiksi muutettuna 148 052. Kotipalveluaterioita toimitettiin ensimmäisen aloitus kuukauden aikana 4156 kpl. Mikäli kotipalveluateriat poistetaan ateriamääristä, olisi laskua ollut ensimmäisellä neljänneksellä 1604 ateriaa. Myynnin keskihinta suoritteelle on 3,38 ja kulut/suorite ovat olleet keskimäärin 3,34. Tulot ovat 0,04 /suorite menoja suuremmat. Henkilöstömäärää jouduttiin tarkastelemaan kotipalveluaterioiden takia ja yhdestä osa-aikaisesta on tehty määräaikaisesti kokopäiväinen työntekijä ja organisoinnin ajaksi on otettu määräaikaisena 1 ruokapalvelutyöntekijä ajalle 27.4. -31.8.2015. 2 ruokapalvelutyöntekijää jää syksyllä eläkkeelle, uusien työntekijöiden rekrytointi suoritetaan kesäkuun loppuun mennessä. Henkilöstön kokonaismäärä on 30.4.2015, 14 henkilöä kokoaikaista ja osa-aikatyötä tekeviä työajan ollessa 5h/pv on 4. Ruokahuollossa on kevään aikana ollut kaski isoa kehittämishanketta; 1.4.2015 kaikissa myynti/tarjoilupaikoissa vaaditaan tuoteselosteet tarjottaville tuotteille. Niiden on löydyttävä tarjoilupaikasta. Tuoteselosteet saatiin laadittua määräaikaan mennessä lounas ja päivällisruuista. Toinen iso asia on Kotipalveluaterioiden siirtyminen kaupungin ruokahuollon toimitettavaksi 1.4.2015 alkaen. Kotipalveluaterioiden vaatimiin laite- ja tarvikehankintoihin on käytetty kevään aikana noin 11 000. Kouluilla on keväällä järjestetty asiakastyytyväisyyskysely, tuloksista on yhteenvedot ja palaute toimitettu kouluille ja keittiöiden henkilöstölle. Pääsääntöisesti ruokaa on pidetty hyvänä. Pehmyttä leipää toivotaan olevan tarjolla joka aterialla. Pehmeän leivän tarjontaa on lisätty. kirjaamo@
7 (9) Maaseutuhallinto Sähköinen tukihaku Ympäristökorvaukseen sitoutuminen KUNTA sähköisiä paperi- yht lomake hakemuksia 470 LIEKSA 139 7 146 NURMES 124 5 129 VALTIMO 96 5 101 Yhteensä 359 17 376 Peltotukihakemukset, perustuki KUNTA perustuki sähköisiä paperi- yht lomake hakemuksia 102B LIEKSA 152 12 164 NURMES 132 9 141 VALTIMO 100 8 108 Yhteensä 384 29 413 Pielisen Karjalan maaseutuhallinnon neuvottelukunta Pielisen Karjalan maaseutuhallinnon neuvottelukunta on kokoontunut tähän saakka 2 kertaa. Ensimmäinen kokous pidettiin Lieksassa 19.2 teknisen toimen kokoustilassa. Toinen kokous pidettiin 8.4.2015 Nurmeksessa kaupungintalolla. Opinnäytetyöntekijä Hanna Nevalainen sai valmiiksi opinnäytetyönä. Aini teki maaseutuhallinnon toimeksiannosta lopputyön aiheesta asiakastyytyväisyystutkimus Pielisen Karjalan maaseutupalveluista. Ylä-Karjalan maatalouden kehittäjät Vuoden 2013 lopussa toimintansa aloittanut vapaamuotoinen Pielisen Karjalan maatalouden kehittäjien työryhmä on kokoontunut tähän saakka 3 kertaa. Ensimmäisen kerran kehittäjät kokoontuivat palaveriin 19.1. Palaveri pidettiin Nurmeksessa. Toisen kerran kokoonnuttiin 20.2 Valtimolla ja 3. kerran 10.4 Lieksassa. kirjaamo@
8 (9) Tämän lisäksi 13.3.2015 pidettiin TEHO-ohjelmaan liittyvä metsäpäivä Hyvärilässä. Paikalla oli reilusti yli 120 henkeä. Seminaari painottui metsäasioihin, mm. yhteismetsään. 18.3.2015 järjestettiin TEHO-ohjelmaan liittyvä nurmipäivä. Nurmipäivä oli jatkoa viime keväänä järjestetylle nurmesta uroiksi päivään. Tämänkertainen päivä painottui nurmen tuottamiseen. Tavoitteena on jatkaa teemapäivien sarjaa. KEHITTÄMISTOIMINTA Pielisen Karjalan maatalousstrategia Strategian visiona on nostaa Pielisen Karjala maakunnan ykköseksi maidon ja lihan tuotannossa ja olla omavarainen maaseutualue. Kevään 2014 nurmesta uroiksi teemapäivä oli lähtölaukaus maatalousstrategian käynnistämiselle ja joka jatkui kevään 2015 koulutuksilla. Strategiassamme oli tavoitteena myös vuodelle 2016 saada alueellemme pienteurastamo. Lieksan avattiin viime vuonna pienteurastamo lähinnä riistan teurastamista varten, mutta suunnitelmissa on laajentaa teurastamon käyttöä myös mm. nautoihin ja lampaisiin. Pielisen Karjalan maaseutupalvelut on osallistunut aktiivisesti teurastamon toiminnan kehittämiseen yhteistyötahojen ja elintarvikehankkeiden kanssa. TEHO - ohjelma Varsinainen toiminta käynnistyi keväällä 2015 järjestetyillä metsä- ja nurmipäivillä. TEHO-ohjelman kaistoille on nimetty vastuuhenkilöt kehitys- ja tuloskeskustelujen yhteydessä. Muu toiminta Maaseutujohtaja osallistui 13.1 Kahvila Supikkaassa pidettyyn Nurmeksen kyläpäällikköiltaan. 15.1 pidettiin yhteispalaveri P-K:n ELY:n ja ulosottoviranomaisten kanssa Joensuussa. 21.1 pidettiin Lieksassa metsäpäivän suunnittelupalaveri. 23.1, 9.2, 11.3 osallistuimme tulevan kesän Farmari maaseutunäyttelyn suunnittelupalaveriin Joensuussa. 10.3 osallistuimme P-K:n ELY-keskuksen järjestämään seututilaisuuteen. Tilaisuudessa tuotiin läpi uuden ohjelmakauden rahoitusvaihtoehtoja. 23.4 osallistuimme varhainen välittäminen maatalousyrittäjän tueksi-verkostot toimimaan koulutuspäivään. Maaseutujohtaja on mukana nk. maitoryhmässä. Maitoryhmä kokoontui 13.2. kirjaamo@
9 (9) Maaseutujohtaja oli kuultavana myös Lieksan kaupunginhallituksen ja Pielisen Karjalan kehittämiskeskuksen hallituksen kokouksissa. Aiheena maaseuturahan käyttö. Sopimus neuvontapalveluiden ostamisesta ProAgrialta on allekirjoituksia vaille valmis. Lieksa, Nurmes ja Valtimo varasivat maaseudun kehittämisrahan vuodelle 2015 maatilojen neuvontaan ja hankkeisiin. Alkuvuosi on ollut todella kiireistä aikaa maataloustukihallintorintamalla. Ohjelmakauden vaihdos ja lähes täydellinen tukipolitiikan muutos on aiheuttanut suunnattoman paljon lisätyötä Pielisen Karjalan YT-alueen henkilökunnalle. 27.1 pidettiin Joensuussa kevään 2015 viljelijätukien koulutusten suunnittelutilaisuus. 11.-12.2 osallistuimme Leppävirralla järjestetyille maaseutupäiville. 4.-5.3. olimme P-K:n ELY-keskuksessa MAVI:n järjestämässä videokoulutuksessa. 11.3 tukimateriaalin suunnittelupalaveri Ylä-Myllyllä. Mavin järjestämät tukikoulutuspäivät Kuopiossa 19.-20.3. Viljelijätukikoulutuspäivät järjestettiin tänäkin keväänä kaikissa Pielisen Karjalan YT-alueen kunnissa (Lieksa, Nurmes ja Valtimo). Em. lisäksi järjestettiin erityiskoulutus luomusta, ympäristösopimuksista ja puutarha-asioista Nurmeksessa. Kaupunginsihteerin sijainen, kaupunginkamreeri Jari Lampinen kirjaamo@