Komission tiedonanto: Tekoälyn koordinoitu toimintasuunnitelma. Maikki Sipinen Työ- ja elinkeinoministeriö

Samankaltaiset tiedostot
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM IYR Sipinen Maikki(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Komission tiedonanto: Tekoäly Euroopassa

PPP-kumppanuudet vetovoimaisten ekosysteemien vahvistamiseksi. Antti Valle

Suomi tekoälyohjelmalla kehityksen paalupaikalle. Kehittämispäällikkö Jussi Nissilä Työ- ja elinkeinoministeriö Pori

Valtioneuvoston EUvaikuttamisstrategia Jouni Lind Valtioneuvoston kanslia/eu-sihteeristö

E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen

Asia Euroopan komission tiedonanto - FinTech-toimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden parantamiseksi

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma

Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä. Teollisuuden Palkansaajat Olli Koski

9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell,

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita

Eettistä tietopolitiikka tekoälyn aikakaudella. Syksy 2018

Euroopan datavetoisen talouden rakentaminentiedonanto

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma. Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto

Tieliikenteen automaatio. Päivi Antikainen Yksikön johtaja

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen

Tampere Grow. Smart. Together.

Komission tiedonanto älykkäiden ja yhteentoimivien liikennejärjestelmien strategiaksi EU:ssa

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia

SUOMEN YRITTÄJIEN EUROVAALIOHJELMA KITEYTETTYNÄ

Fiksu kaupunki Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Data liiketoiminnan moottorina tietosuoja kilpailukyvyn vauhdittajana VTT:n media-aamiainen

Kohti seuraavaa sataa

Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan

Yritykset & ihmisoikeudet Työministeri Lauri Ihalainen

Ammatillisen opettajan OSAAMISMERKIT

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Talousvaliokunta Kehittämispäällikkö Asta Wallenius Innovaatiot ja yritysrahoitus-osasto

Smart Tampere

@apoikola. Datan jakaminen Tekoälykiihdyttämö. Kalvot: Antti 'Jogi' Poikola Teknologiateollisuus

Suomen energiakentän innovaatioiden tulevaisuus. Osastopäällikkö Ilona Lundström

Valtioneuvoston periaatepäätös datan hyödyntämisestä liiketoiminnassa. Osaamiskysymykset ja osaamista koskevat toimet

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry

Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä

Työvoimakoulutus osana ammatillista koulutusta-työkokous. Teija Felt, TEM

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla?

Tutkimus- ja innovaationeuvoston visio- ja tiekartta

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

LIITE. Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano. asiakirjaan

Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta. Juho Korteniemi Turku,

Osaaminen kilpailukyvyksi. Jyväskylän ammattikorkeakoulun strategia

#rohkeatuudistajat. Tehdään yhdessä! Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019

Projektien rahoitus.

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI

Kestävää kasvua ja työtä

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue

Ns. standardointipaketti. Kuuleminen talousvaliokunnassa

Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa

Pirkanmaan keskeiset. Hallitusohjelmatavoitteiden tarkentaminen ja täydentäminen, hyväksytty maakuntahallituksessa

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Smart Tampere Tero Blomqvist

Kasvun mahdollisuudet

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

Virittäydy Erasmus+ hakukierroksen 2017 taajuudelle

Elinkeino-ohjelman painoalat

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA Hallinnonalan rakennerahastopäivät Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

Rakennerahastokausi Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari , Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Uudistumisella tuottavuusloikka

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

Briefing 3: Euroopan sisämarkkinat

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen

Click to edit Master title style

Saarijärven elinkeinostrategia.

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

6Aika-strategian esittely

Älykkäitä tekoja Suomelle

Arjen tietoyhteiskunta: Tiedon saatavuuden edistäminen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun

Disinformaation torjunta verkoissa EU-komission tiedonanto Jouni Lind Valtioneuvoston kanslia/eu-sihteeristö

EU:n alue- ja rakennepolitiikan valmistelu miten alueet näkyvät. Johanna Osenius Varkaus

ECVET EQF EQARF EUROPASS

Kiertotalouden innovatiiviset mahdollisuudet. Olli Koski Johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

CREMA- rahoitushaku 2018 ( ) Kaupunkien palvelut ja vetovoimaisuus luovan yritystoiminnan alustana

EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien

KOLERASTA DIGITALISAATIOON Mikko Rusama, Helsingin Kaupungin Digitalisaatiojohtaja Avoin Data

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00)

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

Click to edit Master title style

SOTE-AKATEMIA TEKNOLOGISEN MURROKSEN JOHTAMINEN SOTE-ALALLA

Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko?

Laatua ja liikettä -juhlaseminaari Tutkimus ja innovaatiot Eurooppa strategian ytimessä

Transkriptio:

Komission tiedonanto: Tekoälyn koordinoitu toimintasuunnitelma Maikki Sipinen Työ- ja elinkeinoministeriö

Tiedonanto kuvaa toimintasuunnitelman eurooppalaisen tekoälyn kehittämiseen ja käyttämiseen Komissio julkaisi 7.12.2018 tiedonannon Tekoälyn koordinoitu toimintasuunnitelma Tavoite on maksimoida tekoälyinvestointien vaikuttavuus, rohkaista synergioita ja yhteistyötä EU:ssa, määrittää yhdessä toimia, jotka varmistavat globaalisti kilpailukykyisen EU:n Toimintasuunnitelman tarkoitus on toimia strategisena kehikkona kansallisille tekoälystrategioille. Jäsenmaita kannustetaan tekemään kansalliset strategiat 2019 puoliväliin mennessä Tekoälytoimia rahoitettaisi Horisontti Eurooppa- ja Digitaalinen Eurooppa ohjelmista. Komissio asettaa tavoitteeksi, että EU:ssa julkiset ja yksityiset investoinnit tekoälyyn nousisivat 20 mrd euron vuosittaiselle tasolle seuraavan vuosikymmenen aikana. Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 20.2.2019 2

Suomi on ollut mukana toimintasuunnitelman työstämisessä Kotimainen konteksti Elinkeinoministeri Lintilä käynnisti toukokuussa 2017 Suomen tekoälyohjelman Työryhmä julkaisi raportin lokakuussa 2017 jossa asetettiin tavoitteeksi luotsata Suomi tekoälyä soveltavien maiden kärkijoukkoon. Loppuraportti luvassa maaliskuussa 2019. Suomi on ollut kansallisen tekoälystrategian suhteen Euroopan etujoukoissa Suomen lisäksi Ranskalla, Ruotsilla, Iso-Britannialla ja Saksalla on jo kohdennetut tekoälystrategiat Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 20.2.2019 3

Tiedonannon keskeinen sisältö Kuusi teemaa Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö, rahoitus Huippuosaaminen ja osaamisen levittäminen Osaaminen ja koulutus Eurooppalainen data-alue Eettiset periaatteet ja lainsäädäntö Turvallisuus Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 20.2.2019 4

Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö, rahoitus Jäsenmaat ja komissio vahvistavat yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa. Komissio edistää teollisuuden ja tutkimuksen välistä yhteistyötä. Komissio aikoo tarjota tekoäly- ja lohkoketjusovelluksia kehittäville startup-yrityksille ja innovoijille resursseja auttamaan liiketoiminnan kasvattamisessa. Huippuosaaminen ja osaamisen levittäminen Osaaminen ja koulutus Jäsenmaat ja komissio aikovat skaalata kansallisia tutkimuskapasiteetteja luomalla tekoälytutkimuksen huippuyksiköiden verkoston. Komissio ehdottaa, että laajamittaisia testausalueita avattaisiin kaikille toimijoille Euroopassa. Jäsenmaat identifioivat 2019 alueillaan tekoälyyn keskittyviä digitaalisia innovaatiokeskittymiä (Digital Innovation Hubs). Työ ja työntekijöiden tarvitsemat taidot tulevat muuttumaan merkittävästi. Elinikäiseen oppimiseen tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota. Jäsenmailla on pulaa ICT-osaajista. Jäsenmaat tulevat vaihtamaan parhaita käytänteitä huippuosaamisen vahvistamiseksi ja osaajien houkutteluun liittyen. Komissio aikoo tukea tekoälyn alan maisterin ja tohtorin tutkintoja. Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 20.2.2019 5

Eurooppalainen data-alue Eurooppalaisen data-alueen luominen eri toimialoilla tulee olemaan tärkeää eurooppalaisille yrityksille. Komissio rohkaisee Euroopan tietosuojaneuvostoa kehittämään suosituksia henkilötietojen käsittelystä tutkimuksen yhteydessä. Eihenkilötietoja koskeva lainsäädäntö tulee voimaan 2019. Komissio tulee luomaan Horisontti 2020 ohjelman kautta yhteisen datapankin anonymisoiduille ja potilaiden vapaaehtoisesti luovuttamille terveyskuville. Komission edistää tutkimusdatojen avointa saatavuutta ja uudelleenhyödyntämistä sekä kokoaa resursseja seuraavan sukupolven supertietokoneen kehitykseen. Eettiset periaatteet ja lainsäädäntö Tekoälyn hyödyntämisen tulee olla ennustettavaa, vastuullista ja todennettavaa, sen tulee kunnioittaa perusoikeuksia ja eettisiä periaatteita. Euroopasta voi tulla globaali suunnannäyttäjä tekoälyn eettisessä hyödyntämisessä ja kehittämisessä. Komission asettama asiantuntijaryhmä julkaisee eurooppalaiset tekoälyn eettiset periaatteet maaliskuussa 2019. Komissio tarkastelee ovatko kansalliset ja EU-tason lainsäädäntöpuitteet toimivia turvallisuus- ja vastuukysymyksissä. Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 20.2.2019 6

Turvallisuus Tekoälyn sovellutusten kasvava potentiaali ja tiedon sensitiivisyys tarkoittavat, että tekoälylle on keskeistä määrittää kyberturvallisuusvaatimukset. Unioni painottaa, että kansainvälinen oikeus, johon sisältyvät humanitaarinen oikeus ja ihmisoikeudet, pätee kaikkiin asejärjestelmiin. Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 20.2.2019 7

Suomen kanta: Toimintasuunnitelma kattaa hyvin keskeiset tekoälyn kehittämisen toimenpidealueet Suomen kanta Suomi pitää tärkeänä, että EU:ssa luodaan tekoälyn soveltamiselle ja yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn kehitykselle suotuisa toimintaympäristö, joka kannustaa investointeihin. Euroopan kilpailukykyä tulee vahvistaa panostamalla EU-tasolla innovaatioihin, tutkimukseen, osaamiseen ja investointeihin. Suomi pitää hyvänä asetettuja konkreettisia yhteisiä tavoitteita tekoälyn kehittämiselle ja laajamittaiselle käyttöönotolle. Suomi kannattaa toimintasuunnitelman vuosittaista päivittämistä, toimille on tärkeä asettaa konkreettiset vaikuttavuustavoitteet. On tärkeää, että EU-tasoiset toimenpiteet tukevat kansallisia vahvuuksia tekoälyn keskeisillä soveltamisalueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 20.2.2019 8

Datan liikkuvuuteen, saatavuuteen, laatuun ja käyttöön panostaminen tärkeää Suomen kanta Suomi näkee, että toimiva datatalous ja tiedon liikkuvuus ovat välttämättömiä edellytyksiä tekoälyn laajamittaiselle käyttöönotolle. Eurooppaan tulee luoda kannustavia data- ja alustatalouden liiketoiminnan kehitys-, kokeilu- ja toimintaympäristöjä. Suomi pitää tärkeänä digitaalisiin taitoihin panostamista ja osaamisen kehittämistä Suomen kanta Suomi pitää tärkeänä digitaalisiin taitoihin panostamista ja osaamisen kehittämistä. Elinikäinen oppiminen on tärkeää. Uudet teknologiat mahdollistavat uudenlaiset oppimisen ja opetuksen järjestämisen tavat. Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 20.2.2019 9

Kansalaisten luottamus teknologiaan on edellytys laajamittaiselle käyttöönotolle Suomen kanta Suomi pitää tärkeänä, että tiedonannossa painotetaan perusoikeuksien ja eettisten periaatteiden kunnioittamista. Tekoälyn hyödyntäminen vaatii lainsäädäntöympäristön, joka on tarpeeksi joustava tukemaan innovaatioita mutta samalla takaa korkean kuluttajansuojan, tietosuojan ja tietoturvan tason. On tärkeää, että komissio tarkastelee eurooppalaisen lainsäädäntökehikon toimivuutta. On pyrittävä parantamaan ihmisten mahdollisuuksia ymmärtää tekoälyn tekemiä päätöksiä ja torjuttava haitallisia vaikutuksia. Kyberturvallisuus yhä merkittävämpi osa tekoälyn hyödyntämisen turvallisuutta Suomen kanta Suomi pitää hyvänä, että tiedonannossa kiinnitetään huomiota kyberturvallisuusinfrastruktuuriin, kyberturvallisuusosaamiseen ja tekoälyn hyödyntämiseen kyberturvallisuuden varmistamisessa. Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 20.2.2019 10

Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 20.2.2019 11