Anni Sams Oikeus- ja maatietopalvelu 19.8.2010



Samankaltaiset tiedostot
EDUCA SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA. VTT/Sosiologi Hanna Vilkka

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0522/5. Tarkistus. Josef Weidenholzer on behalf of the S&D Group

Opettaja ja seksuaalisuuden kirjo

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt päihdepalvelujen asiakkaina. Marita Karvinen Seta ry

Tasa-arvo ja seksuaalisuus kotoutumisen tueksi. Väestöliitto

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn

Amoral-hanke. - Kunniaan liittyvien konfliktien tapauskissa -vanhemmuutta tukien -

Suomen Ensihoitoalan Liitto ry. Kevätopintopäivät Savonlinna Seksuaalinen väkivalta

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset

Sukupuoli-identiteetti visuaalisessa kulttuurissa ja pedagogiikassa

Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti

1. Lapsen oikeuksien julistus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsen oikeuksien julistuksessa lapsiksi kutsutaan sekä lapsia että nuoria.

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen?

RAISKAUSKRIISIKESKUKSEN TILASTOBAROMETRI

LÄHISUHDEVÄKIVALLAN JA RAISKAUSTEN INDIKAATTORIT POLIISIA JA OIKEUSLAITOSTA VARTEN

HLBT Queer Heteronormatiivisuus

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan. Matti Jutila

Raiskauskriisikeskus Tukinaisen tilastot 2014

Vihapuheesta dialogiin. Salla Kuuluvainen, Plan International Suomi

P7_TA-PROV(2012)0222 Homofobian torjunta Euroopassa

Median sääntely ja sananvapaus. Anna Alatalo

väkivaltainen ero Henkinen väkivalta, vaino ja -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet

Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi Katriina Bildjuschkin / Suvi Nipuli

11 POLIISILAITOSTA POLIISI SUOMESSA POLIISIN TEHTÄVÄT POLIISIN TOIMINNAN YLEISET PERIAATTEET

M I K A L I N D É N

SUKUPUOLISUUDEN JA SEKSUAALISUUDEN MONIMUOTOISUUS. Hanna Vilkka

Työhyvinvointikysely Henkilöstöpalvelut

Seksi ja Seurustelu Sanasto

RAISKAUSKRIISIKESKUS TUKINAINEN Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisipäivystyksen ja juristipäivystyksen tilastobarometri

Nuorten (15-17 vuotta) seurusteluväkivalta. Katriina Bildjuschkin, asiantuntija Suvi Nipuli, projektikoordinaattori

LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN Koulutustilaisuus sosiaalialan ammattilaisille

KUN NUORI KOKEE SEKSUAALISTA VÄKIVALTAA. Opas vanhemmille ja huoltajille

PÄIVÄN PÄIHDETILANNE 2016 SEMINAARI TURUSSA

Ikääntyneiden ihmisten moninaisuus ja yhdenvertaisuus

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.

Vainoaminen rikoksena. Oulu Matti Tolvanen OTT, professori

Seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö

Seta ry Pasilanraitio 5, Helsinki Tampere Lotte Heikkinen, Seta

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

Juristipäivystys Ensipuheluja 240 kpl (vuonna 2016: 210 kpl)

Sateenkaarinuorten hyvinvointi ja huolenaiheet

Mies uhrina kyselytutkimuksen valossa missä ovat väkivallan ehkäisemisen todelliset haasteet

Syrjintäolettama, koulutukseen pääsy, oletettu mielipide, yhdistys YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto

Seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin liittyvien asioiden käsittely YK:n ihmisoikeusneuvostossa

Miina-projektin ohjausryhmän kokous Ensi- ja turvakotien liitto, Päivi Vilkki, varatuomari

Musliminuoret ja sukupolvien kuilu. Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Kemi

Kansalaistutkimus seksuaalisesta häirinnästä STTK /12/2018 Luottamuksellinen 1

OIKEUSPOLIITTINEN TUTKIMUSLAITOS JA TILASTOKESKUS

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain

Luokittelun valta ja voima sukupuoli ja seksuaalisuus. Tuija Pulkkinen Mikkelin Akatemia

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0025/1. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0023/3. Tarkistus. Cristian Dan Preda PPE-ryhmän puolesta

Suomen ev.-lut. kirkon pappien käsitykset samaa sukupuolta olevien avioliitosta

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta

III RIKOLLISUUSKONTROLLI

Carol Ehrlich. 70-luvun naisliike

Vakava väkivalta erotilanteessa ja vaino eron jälkeen

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

SISÄLLYS. N:o Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

(Ministerikomitea on hyväksynyt suosituksen 31 päivänä maaliskuuta 2010 ministerien sijaisten kokouksessa.)

Digitaalinen media ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Mari Laiho Lasten suojelu digitaalisessa mediassa Pelastakaa Lapset ry

JOHDATUS IHMISOIKEUSAJATTELUUN KURSSI OSIO 3: SANANVAPAUS

VÄKIVALTA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVIEN SUHTEISSA

Sexual Education for Adults with Disabilities

TAMMI-KESÄKUUN 2009 SOSIAALIPÄIVYSTYSTILASTOT

Julkisuus ja salassapito. Joensuu Riikka Ryökäs

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.

Nykyisessä suomalaisessa uusnatsitoiminnassa poliittiset uusnatsiryhmät ja natsiskinitoiminta liittyvät vahvasti toisiinsa ja mukana on ainakin kaksi

EUROOPAN PARLAMENTTI

Seurakuntatyö ja #metoo Papiston päivät. Tanja Auvinen Etunimi Sukunimi

Arvoisat ministeri Suvi Lindén

SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS

Ääri-ilmiöt ihmisten kokemuksissa. Sakari Nurmela Risto Sinkko. MPKK ÄÄRIKÄYTTÄYTYMINEN - miten kohdataan, miten johdetaan?

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A

Paljonko maksat eurosta -peli

Globaali Suomi ja arvot olemmeko vaarassa?

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna

KORKEIMMAN OIKEUDEN HIV-TAPAUKSET XVII VALTAKUNNALLINEN HIV- KOULUTUSTILAISUUS, KE , BIOMEDICUM APULAISPROFESSORI SAKARI MELANDER, HY

Aikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus

Suvaitsevaisuudesta yhdenvertaisuuteen -hanke

1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä

Sukupuolisuus ja seksuaalisuus

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Rikosuhridirektiivin vaikutukset Suomessa. Jaana Rossinen Rikosuhripäivystys Itä-Suomen aluejohtaja

Vankien tupakointi vankeuslain muutoksessa

Suuri pappikysely. 1. Sukupuoli. 2. Työtehtävä. 3. Vastaajan ikä. Missä työskentelen pappina? Missä työskentelen pappina? Missä työskentelen pappina?

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely luokat

Istanbulin yleissopimus

Erityisliikunta OKM/VLN vuonna Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija

ERILAISET AVIOLIITTOKÄSITYKSET RIKKAUTTA JA JÄNNITETTÄ Yliopistonlehtori, dosentti Jouko Kiiski

Lähetystyö & raha. Teksti. Kirkon virallisten lähetysjärjestöjen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslinjaukset

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

sukupuoli a) poika b) tyttö c) muu d) en halua vastata luokka a) 7 b) 8 c) 9 B Viihtyvyys, turvallisuus ja koulun toimintakulttuuri

UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA. Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova

Mitä on sukupuolivaikutusten arviointi ja miten sitä tehdään? Helsingin kaupunki Sinikka Mustakallio WoM Oy

MEDVEDEV JA VENÄJÄN NYKYINEN POLIITTINEN MURROS/Luukkanen

EUROOPAN PARLAMENTTI

4 Seksuaalirikokset Heini Kainulainen & Päivi Honkatukia

Terapeuttinen oikeus vammaisten ihmisten asumisessa

Transkriptio:

TEEMARAPORTTI Anni Sams Oikeus- ja maatietopalvelu 19.8.2010 JULKINEN SEKSUAALISTEN VÄHEMMISTÖJEN ASEMA VENÄJÄLLÄ 2008 2010 Tiivistelmä: Homoseksuaalisuus on ollut Venäjällä laillista vuodesta 1993 lähtien. Vuoden 1999 jälkeen poikkeava seksuaalinen orientaatio ei ole enää ollut mielenterveydellinen diagnoosi. Syrjintä tai vaino tiettyä sosiaalista ryhmää kohtaan on kielletty, mutta seksuaalisia vähemmistöjä ei mainita erityisryhmänä syrjintää koskevissa laeissa. Venäjällä seksuaaliselta suuntautumiseltaan vallitsevasta normista poikkeavat henkilöt salaavat yleensä seksuaalisen identiteettinsä. Seksuaalisten vähemmistöjen edustajia syrjitään terveydenhoidossa, virkamiesten ja poliisin taholta ja heihin kohdistuu väkivallan uhkaa julkisilla paikoilla. Viharikokset seksuaalisten vähemmistöjen edustajia kohtaan ovat yleisiä ja ne jäävät usein rankaisematta. Seksuaalista orientaatiota ei voida lain mukaan kirjata viharikosta motivoineeksi tekijäksi, eikä tämä voi olla raskauttava tekijä rikoksesta tuomittaessa. Seksuaalisten vähemmistöjen edustajien näkökulma on julkisuudessa heikosti esillä ja aiheesta käyty julkinen keskustelu kärjistävää ja yksipuolista. Viranomaiset rajoittavat seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia ajavien ryhmien rekisteröitymistä yhdistyksiksi sekä niiden toimintaa esimerkiksi kieltäytymällä antamasta lupia mielenilmauksille. 1. Yleinen asenneilmasto seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan Venäjällä viharikosten ja vähemmistöihin kohdistuneiden väkivallantekojen määrä on ollut kasvussa viime aikoina. Erityisesti näiden tekojen kohteena ovat olleet homoseksuaalit, lesbot, biseksuaalit ja transsukupuoliset ihmiset sekä siirtolaiset ja etniset vähemmistöt. 1 Venäjällä on tavallista ajatella, että homoseksuaalisuus on moraalitonta ja tuomittavaa, ja tiedotusvälineissä esitetään jatkuvasti avoimen homofobisia lausuntoja. Pidän itseäni vapaamielisenä monien asioiden suhteen, mutta homoseksuaalisuus on iljettävää, totesi 25-vuotias julkaisualalla työskentelevä Marina The Independent lehdelle. 2 1.1. Seksuaalisten vähemmistöjen asema lain edessä Homoseksuaalisuudesta tehtiin laillista vuonna 1993, ja vuodesta 1999 homoseksuaalisuutta ei ole enää pidetty psykiatrisesti diagnosoitavana mielisairautena, kuten oli käytäntönä Neuvostoliiton ajoista lähtien. Käytännössä seksuaaliset vähemmistöt ovat kuitenkin edelleen sosiaalisen syrjinnän kohteena myös poliisin ja oikeusistuimen toimesta. 3 Venäjän perustuslain mukaan henkilön syrjiminen tiettyyn sosiaaliseen ryhmään kuulumisen perusteella on kiellettyä. Seksuaalisia vähemmistöjä ei kuitenkaan syrjinnän tai häirinnän vastaisissa laeissa mainita. Yleisesti ottaen laissa ei oteta kantaa henkilön seksuaalisuuteen. Laki tarjoaa täten suojaa syrjintä- ja häirintätapauksissa vain siinä määrin, kun poikkeava seksuaalinen orientaatio määritellään sosiaaliseksi ilmiöksi, ei esimerkiksi biologiseksi ominaisuudeksi. Myöskään viharikoksissa ei homofobiaa voida pitää raskauttavana asianhaarana. Tämän vuoksi olisi 1 IDMC 12.10.2009, s.282 2 Walker, Shaun 9.5.2009 3 US department of state 11.3.2010

2 (12) tärkeää, että seksuaalisen orientaation ja sukupuolen vuoksi tapahtunut syrjintä erikseen mainittaisiin laissa kiellettynä syrjinnän muotona. 4 Parisuhteen rekisteröinti tai avioituminen ei ole mahdollista Venäjällä muutoin kuin miehen ja naisen välisissä suhteissa. Adoptio-oikeutta samaa sukupuolta olevilla pariskunnilla ei ole, mutta yksin elävät henkilöt voivat periaatteessa adoptoida lapsen seksuaalisesta suuntautumisesta riiippumatta. 5 1.2. Seksuaalisuuden kulttuuriset normit ja mielipiteet seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan Venäjällä vallitsee voimakas heteronormatiivinen kulttuuri, jossa kaikki heteroseksuaalisuudesta poikkeava käytös nähdään poikkeavana, epänormaalina ja epätoivottavana. Psykologi Olga Aleksandrovan mukaan heteroseksistiseen ideologiaan kuuluvat tiukat käsitykset sukupuolirooleista heteroseksuaalisissa suhteissa vaikeuttavat myös tästä poikkeavien seksuaalisuuden muotojen hyväksymistä. Ihmisten on jatkuvasti yritettävä sovittaa omaa seksuaalisuuttaan tiukkoihin heteronormatiivisiin raameihin, ja tämän vuoksi poikkeamat näistä raameista koetaan erityisen suurena uhkana omalle seksuaaliselle identiteetille. 6 Public Opinion Foundationin tekemän mielipidetiedustelun mukaan 43 prosenttia venäläisistä ei hyväksy homoseksuaalisuutta tai lesboutta, ja kaksi kolmasosaa vastustaa seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia puolustavia mielenosoituksia. Toisen mielipidetutkimuksen mukaan vain 14 prosenttia vastaajista piti mahdollisena, että voisi äänestää homoseksuaalista henkilöä vaaleissa poliittiseen virkaan. 7 Joidenkin mielipidemittausten mukaan 80 prosenttia venäläisistä pitää homoseksuaalisuutta moraalittomana. 8 Seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat henkilöt salaavat Venäjällä useimmiten seksuaalisen identiteettinsä yleisen asenneilmaston vuoksi. He pelkäävät työpaikan ja tulojen menetystä sekä väkivaltaa. Russian LGBT Networkin mukaan vain 10 prosenttia seksuaalisten vähemmistöjen edustajista ei lainkaan salaa seksuaalista identiteettiään, ja 78 prosenttia salaa sen työpaikallaan. Julkisella sektorilla ja valtion viroissa poikkeava seksuaalinen suuntautuminen johtaa erityisen usein työsuhteen katkeamiseen tai epäämiseen, koska valtion työntekijöistä tehdään ennen palkkaamista taustaselvityksiä. 40 prosenttia homoseksuaaleista ja biseksuaaleista on kokenut väkivaltaa seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. 9 Yleinen asenneilmasto suhteessa seksuaalisiin vähemmistöihin Venäjällä on hyvin kielteinen ja torjuva, jopa vihamielinen. Yleisesti ajatellaan, että homoseksuaalisuus on moraalitonta eikä siitä tulisi julkisesti puhua. Heteronormeista poikkeavaa seksuaalisuutta pidetään pikemminkin henkilökohtaisena sairautena tai salassa pidettävänä ongelmana kuin luonnollisena osana henkilön identiteettiä, ja usein nekin henkilöt, jotka hyväksyvät homoseksuaalisuuden, toivovat sen olevan yhteiskunnallisesti mahdollisimman näkymätöntä. 1.3. Asenteet terveydenhuollossa ja koululaitoksessa 4 Kirichenko, Ksenia & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009, s. 3-5, 11 5 Kirichenko, Ksenia & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009, s. 3-5, 11 6 Kononova 7.6.2010 7 Kononova 7.6.2010 8 Bigg, Claire 26.6.2010 9 Kononova 7.6.2010, US department of state 11.3.2010

3 (12) Homoseksuaalien ja lesbojen on vaikeaa saada terveydenhoitoa jos heidän seksuaalinen suuntautumisensa käy ilmi, sillä terveydenhoitohenkilökunta ei aina suostu hoitamaan heitä ennakkoluulojensa vuoksi. 10 Koululaitoksessa seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistuva syrjintä on yleistä, ja siihen osallistuvat myös henkilökunta sekä opettajat. Koulupsykologit saattavat pyrkiä parantamaan oppilaita homoseksuaalisuudesta viikoittaisissa keskusteluissa, nuoria määrätään psykiatriseen hoitoon seksuaalisen orientaation poikkeavuuden vuoksi, ja homoseksuaalisiin nuoriin kohdistuva psykologinen painostus mukautua vallitseviin normeihin on voimakasta. 11 1.4. Seksuaalisten vähemmistöjen asema armeijassa ja vankilassa Venäläisissä vankiloissa vankien hyväksikäyttötapaukset ovat yleisiä, ja pahoinpitelyt ja raiskaukset ovat tavallisia. Vankiloissa on tiukka hierarkia, jossa tietyt ryhmät, kuten raiskaajat, raiskausten uhrit sekä homoseksuaalit ovat alinta kastia ja heitä kohdellaan erityisen kovakouraisesti. Vankiloiden henkilökunta ei puutu vankien välisiin suhteisiin tai pahoinpitelyihin. 12 Maaliskuussa 2010 nousi julkisuuteen hyväksikäyttötapaus, jossa 4 erään pietarilaisen vankilan henkilökuntaan kuulunutta korkeaa virkamiestä oli pahoinpidellyt ja raiskannut vankeja. Erään vangin rintaan oli kirjoitettu sana Petukh, joka tarkoittaa vankilaslangilla homoseksuaalia. Ihmisoikeusaktivistien mukaan tällaiset tapaukset ovat yleisiä venäläisissä vankiloissa. 13 Venäjällä nuori mies voidaan vapauttaa asepalveluksesta lääketieteellisten syiden perusteella, ja yhtenä tällaisena syynä pidettiin 1.7.2003 asti poikkeavuuksia sukupuoli-identiteetissä ja seksuaalisissa mieltymyksissä. Vuoden 2003 jälkeen homoseksuaalisuutta ei ole enää pidetty sairautena, jonka perusteella henkilö voitaisiin vapauttaa asepalveluksesta. Seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat joutuvat armeijassa usein vainon ja syrjinnän kohteeksi ja Venäjän armeijan lääketieteellinen kenraalimajuri Valeri Kulikov onkin todennut, että poikkeavan seksuaalisen suuntauksen edustajien tulisi pitää sukupuoli-identiteettinsä salassa armeijassa välttääkseen pahoinpitelyjä. 14 2. Seksuaalisten vähemmistöjen yhteiskunnallinen näkyvyys yhdistykset ja mielenilmaukset Seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia puolustavien järjestöjen on vaikea saada virallista asemaa Venäjällä, ja näiden oikeuksia puolustavat julkiset mielenilmaukset saavat harvoin lupia. Julkisuudessa esitetyt syyt mielenilmausten kieltämiselle ovat olleet vuoteen 2010 asti joko avoimesti homofobisia tai tekaistuihin turvallisuusnäkökohtiin liittyviä. Perusteena mielenosoitusten kieltämiselle vuonna 2010 annettiin muun muassa jalankulkijoiden turvallisuuden vaarantuminen. 15 Poliisin tulisi osoittaa kielletylle mielenilmaukselle uusi paikka ja aika, mutta näin ei yleensä tapahdu. Freedom Housen arvion mukaan Venäjä ei ole edustuksellinen demokratia, poliittiset oikeudet toteutuvat maassa heikosti ja sananvapautta ja vähemmistöjen oikeuksia rajoitetaan myös seksuaalisten vähemmistöjen kohdalla. 16 10 US department of state 11.3.2010 11 Kirichenko, Ksenia & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009, s. 19 12 US department of state 11.3.2010 13 Chernov 9.3.2010 14 Pravda 1.12.2003 15 Interfax 21.5.2010 16 Freedom House 3.5.2010

4 (12) 2.1. Seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia ajavat järjestöt ja näkyvyys tiedotusvälineissä Meidän on edelleen hyvin vaikea saada omaa näkökulmaamme ilmaistuksi tiedotusvälineissä, sillä tapahtumiamme kommentoivat aina homofobiset poliitikot ja uskonnolliset johtajat. Vaikka elämme maallisessa valtiossa, media kutsuu aina kirkonmiehiä homoseksuaalisuuden asiantuntijoiksi ohjelmiinsa, ei esimerkiksi lääketieteen ammattilaisia, jotka voisivat todeta, ettei homoseksuaalisuus ole sairaus tai mielen vajavaisuus (Alex, venäläinen homoseksuaali). 17 Seksuaalisten vähemmistöjen edustus venäläisessä mediassa on heikkoa. A Just Russia puolue on toistuvasti pyrkinyt kieltämään kaiken homoseksuaalisen propagandan eli seksuaalisista vähemmistöistä puhumisen julkisesti, vaikka tämä kielto on useampaan otteeseen todettu oikeudessa perustuslain ja sananvapauden vastaiseksi. 18 Vuonna 2006 Venäjälle perustettiin seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia ajava Russian LGBT Network. Se on kasvanut perustamisensa jälkeen ja nykyisin sillä on 13 paikallistoimistoa, jotka sijaitsevat Pietarissa, Tjumenissa, Pskovissa, Tomskissa, Kemerovossa, Omskissa, Arkangelissa, Permissä, Volgogradissa, Habarovskissa, Krasnojarskissa sekä Tatarstanissa. Myös muilla alueilla toimii liikkeen edustajia. 19 Vuosina 2006-2007 kahden seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia puolustavan järjestön, Rainbow House ja Favorite, rekisteröintianomukset hylättiin. Syinä esitettiin muun muassa se, että epätraditionaalisen seksuaalisen suuntautumisen edistäminen ja homoseksuaalinen propaganda johtaisi yhteisön henkisten arvojen rappioon, perheinstituution heikkenemiseen sekä Venäjän territoriaalisen itsemääräämisoikeuden heikkenemiseen väestön vähenemisen kautta. Perusteena oli käsitys siitä, että seksuaalisten vähemmistöjen aseman paraneminen johtaisi heteronormista poikkeavan seksuaalisen identiteetin yleistymiseen yhteiskunnassa. Sekä Human Rights Watch että Amnesty International ovat raportoineet Rainbow Housen tapauksesta. 20 2.2. Mielenilmaukset seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksien puolesta Seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia ajavat tapahtumat saavat harvoin virallisia lupia, ne johtavat usein väkivaltaisiin yhteydenottoihin ja ne hajotetaan jo ennen alkamistaan viranomaisten toimesta. 21 Mielenilmaukset päättyvät usein vastamielenosoittajien hyökkäyksiin tai viranomaisten hajottaessa tilaisuuden kesken kaiken. 22 Sekä vuonna 2006 järjestetty ensimmäinen seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia puolustanut mielenosoitus että neljä sitä seuraavaa marssia päättyivät kaikki homofobiseen väkivaltaan ja mielenosoittajien kiinniottoihin. Väkivallantekijöitä ei raporttien mukaan tyypillisesti oteta kiinni. 23 Vuosina 2006-2008 Moskovan kaupunki kielsi systemaattisesti kaikki rauhanomaiset seksuaalisten vähemmistöjen asemaa puolustavat marssit, mutta samaan aikaan salli homofobiset mielenilmaukset. Kaupunginhallinnon perusteena oli se, että enemmistö yhteisön jäsenistä ei hyväksy homoseksuaalisuutta tai sen esittämistä julkisesti ja että tällaiset mielenilmaukset vaaran- 17 Kononova 7.6.2010 18 Kirichenko, Ksenia & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009, s. 4-5 19 Kirichenko, Ksenia & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009, s.1-2 20 Kirichenko, Ksenia & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009, s.37-38; Human Rights Watch 13.5.2009; Amnesty International 28.2.2008 21 Freedom House 3.5.2010 22 US department of state 11.3.2010 23 Kononova 7.6.2010

5 (12) taisivat tämän vuoksi kaupungin turvallisuuden. 24 Vuonna 2008 Moskovan pormestari Juri Luzhkov totesi HIV:ta ja AIDS:ia käsitelleessä konferenssissa, että aikoo kieltää seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia ajavat mielenilmaukset homoseksuaalisena propagandana. 25 30.3.2009 useita seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia ajavia aktivisteja pidätettiin Rjazanin kaupungissa, jossa homoseksuaalisen propagandan levittäminen alaikäisille on kielletty. Aktivisteille määrättiin 1500 ruplan (noin 40 euron) sakot tämän kiellon rikkomisesta. Pidätyksen syynä oli mielenilmaus, jossa aktivistit osoittivat mieltään tätä kieltoa vastaan kantamalla kylttejä, joissa luki Homoseksuaalisuus on normaalia. 26 16.5.2009 Project Gay Rights Russia niminen organisaatio yritti järjestää seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia ajavaa kulkuetta, jonka oli tarkoitus tapahtua Venäjän isännöimien Euroviisujen kanssa samanaikaisesti. 27 Viranomaiset pidättivät kaikki 50 osallistujaa kokoontumispaikalla ennen kuin kulkue ehti alkaa. Syyskuussa 2009 Project Gay Rights Russia teki valituksen Venäjän viranomaisille, koska heiltä oli evätty 155 mielenosoituslupaa vuoden 2006 jälkeen. 28 Toukokuussa 2010 Moskovan viranomaiset kielsivät gay pride tapahtuman, eivätkä tarjonneet järjestäjille vaihtoehtoista aikaa tai paikkaa, kuten laki vaatisi. 29 29.5.2010 Moskovassa seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia puolustava tapahtuma Moscow Gay Pride kuitenkin järjestettiin viranomaisten kiellosta huolimatta. Järjestäjien mukaan se oli ensimmäinen tapahtuma viiteen vuoteen, joka sujui rauhanomaisesti ja ilman pidätyksiä. Tapahtuman järjestäjät ovat vedonneet Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen Luzhkovin mielenosoituskiellon kumoamiseksi, ja päätöstä asiaan odotetaan myöhemmin vuonna 2010. 30 26.6.2010 Pietarissa järjestettiin mielenosoitus, jossa puolustettiin homoseksuaalien oikeuksia ja tasa-arvoa seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Järjestäjät ilmoittivat tapahtumapaikan vasta viime hetkellä, koska halusivat välttää aiempiin mielenosoituksiin liittyneen väkivallan poliisien, nationalistien ja ääriortodoksien puolelta. Mielenosoitus hajotettiin kuitenkin nopeasti viranomaisten toimesta. 31 3. Mielipidevaikuttajat: poliittisten ja uskonnollisten päättäjien asenteet seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan Seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistuva vihapuhe on yleistä venäläisessä mediassa, ja monet poliitikot ja uskonnolliset johtajat pitävät homojen ja lesbojen julkista loukkaamista täysin hyväksyttävänä. Venäjän laki ei rajoita tällaisia lausuntoja. 32 3.1. Poliittisten päättäjien lausunnot Moskovan pormestari Juri Luzhkov on vuosina 2008-2010 toistuvasti kutsunut homoseksuaalisuutta saatanalliseksi, sanonut televisio-ohjelmassa että yhteisöllinen moraali ei voi hyväksyä 24 Kirichenko, Ksenia & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009, s. 36-37 25 Dpa International Services in English, (BDGB), 4.12. 2008 26 Interfax 11.2.2010; Walker, Shaun 9.5.2009 27 RFE/RL 7.5.2009, US department of state 11.3.2010 28 US department of state 11.3.2010 29 Amnesty International 28.5.2010 30 Radio Free Europe/Radio Liberty 29.5.2010 31 Bigg, Claire 26.6.2010 32 Kononova 7.6.2010

6 (12) homoseksuaaleja ja solvannut heitä julkisesti. 33 Vuonna 2008 Luzhkov syytti homoseksuaaleja AIDSin leviämisestä venäjällä ja sanoi kieltävänsä kaiken homoseksuaalisen propagandan kaupungissa. 34 Luzhkov jatkoi seksuaalisia vähemmistöjä leimaavien mielipiteidensä julkistamista myös vuonna 2009, ja totesi televisiossa, että hintit eivät kuulu moraaliltaan terveeseen yhteiskuntaan. Seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia ajavat järjestöt tekivät vuonna 2009 kantelun Luzhkovia vastaan, ja vaativat tältä julkista anteeksipyyntöä herjaavista lausunnoistaan, mutta vaatimukset kuitenkin hylättiin oikeudessa vuonna 2010. 35 Huhtikuussa 2008 Tambovin alueen kuvernööri Oleg Betin esitti julkisuudessa homofobisia mielipiteitä ja totesi seksuaalisiin vähemmistöihin viitaten, että Moskovassa tulisi lopettaa tällainen häpeällisyys ennen kuin ortodoksisessa kaupungissa ruvetaan järjestämään homoparaateja. Betin myös kannusti väkivaltaan ja rikoksiin homoseksuaaleja kohtaan. 36 Päivää ennen toukokuulle 2009 suunniteltua seksuaalisten vähemmistöjen asemaa puolustavaa kulkuetta Venäjän kommunistisen puoleen internet-sivuilla julkaistiin artikkeli, jossa todettiin, että homoparaatin osanottajat tulisi tappaa samalla tavoin kuin keskiajalla tapettiin leprasairaat, jotta he eivät tartuttaisi muita. 37 Toukokuussa 2009 A Just Russia puolueen varapuheenjohtaja Aleksander Tshujevin esitys homopropagandan kieltämisestä kumottiin jälleen kerran. Esityksen mukaan heidän, jotka avoimesti osoittavat homoseksuaalista elämäntapaa ja orientaatiota ei olisi ollut mahdollista toimia opetustehtävissä tai työskennellä armeijassa. 90 kansanedustajaa äänesti esityksen puolesta, kun sen läpimenoon olisi tarvittu 226 ääntä. 38 Vuosina 2003-2006 Aleksander Tshujev esitti useaan otteeseen homoseksuaalisen propagandan muuttamista rikolliseksi niin, että käytännössä seksuaalisten vähemmistöjen esiintyminen julkisuudessa tai homoseksuaalisuudesta puhuminen olisi määritelty rikoksiksi. Lakiehdotukset kumottiin Venäjän perustuslain vastaisina. 39 3.2. Uskonnollisten johtajien lausunnot Kesäkuussa 2008 ortodoksisen kirkon patriarkka Aleksei totesi, että homoseksuaalisten liittojen siunausta kirkossa ei voida hyväksyä, ja että tällaiset tuhoa aiheuttavat suuntaukset tulisi täysin tukahduttaa. Venäjän ortodoksinen kirkko katkaisi välinsä Ruotsin luterilaiseen kirkkoon, kun tämä alkoi siunata samaa sukupuolta olevien henkilöiden välisiä liittoja. 40 Toukokuussa 2009 Project Gay Rights Russia yritti järjestää seksuaalisten vähemmistöjen asemaa puolustavan kulkueen, jonka tiimoilta aiheesta heräsi kärkevää julkista keskustelua. Neljä päivää ennen kulkuetta Venäjän ortodoksisen kirkon nuoriso järjesti lehdistötilaisuuden kritisoidakseen tapahtumaa, ja kutsui sitä hengelliseksi terrorismiksi. 41 Joulukuussa 2009 Venäjän ortodoksikirkon patriarkka Kirill totesi, että kirkko tuomitsee seksuaalisten vähemmistöjen syrjinnän, mutta pitää homoseksuaalisuutta syntinä. Hänen mukaansa kirk- 33 Bigg, Claire 26.6.2010; United News of India 26.1.2010; US department of state 11.3.2010 34 Dpa International Services in English, (BDGB), 4.12. 2008 35 Interfax 1.7.2010 36 World News Connection, (CJFA), 19.5.2008 37 US department of state 11.3.2010 38 Mosnews 8.5.2009 39 Kirichenko, Ksenia & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009, s. 5 40 Interfax, 19.6.2008 41 US department of state 11.3.2010

7 (12) ko hyväksyy yksilön henkilökohtaisen vapauden suhteessa omaan seksuaalisuuteensa, eikä heitä, jotka tähän syntiin lankeavat, tulisi rankaista. 42 29.5.2010 Moskovassa seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia puolustavan tapahtuman Moscow Gay Priden jälkeen ortodoksisen kirkon metropoliitta Ilarion totesi televisiossa, että homoseksuaalisuus on synti, jota vastaan tulee taistella kuin tautia vastaan. Hän totesi myös, että kaikki homoseksuaalit eivät ole syntisiä, sillä he voivat myös perustaa perheen ja näin elää terveellistä elämää seksuaalisesta poikkeavuudestaan huolimatta. 43 Ortodoksisen kirkon kanta on selkeästi se, että poikkeava seksuaalisuus on sairaus, jonka voi kuitenkin tukahduttaa ja salata elämällä päällisin puolin heteronormien mukaista elämää. Ortodoksiset seurakunnat painostavat jäseniään salaamaan poikkeavan seksuaalisen suuntautumisensa. Eräs homoseksuaali ortodoksimies kertoo Russian LGBT Networkin raportissa, kuinka hänen tunnustettuaan homoseksuaalisuutensa papille ja muutamalle seurakunnan jäsenelle hänen käskettiin pitää seksuaalisuutensa salassa. Tämän jälkeen hänet erotettiin seurakunnasta ja hänen kotinsa ja naapureidensa postiluukut täytettiin homoseksuaalisuutta vastustavilla lehtisillä, joissa oli myös miestä itseään esittäviä kuvia. Hänelle alkoi tulla uhkauspuheluita ja häntä alettiin vainota asuinalueellaan. 44 Myös sekä juutalaiset että muslimijohtajat ovat tuominneet seksuaaliset vähemmistöt julkisesti. Vuoden 2006 gay pride tapahtuman edellä Venäjän muslimiyhteisön edustaja Talgat Jajuddin totesi, että homoseksuaaleja saatettaisiin pahoinpidellä jos tapahtuma aiottaisiin järjestää. Rabbi Lazar totesi tuolloin, että seksuaaliset perversiot kuten homoseksuaalisuus eivät ansaitse olemassaoloa, ja seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia ajavat tapahtumat olisivat isku moraalisuutta vastaan. 45 16.8.2010 venäläinen oligarkki ja entinen miljonääri German Sterligov, joka kääntyi ääriortodoksiksi viisi vuotta aiemmin, totesi moskovalaisen Echo Moskvi radioaseman lähetyksessä toivovansa, että kaikki homot ja lesbot tapettaisiin. Hän ilmoitti myös, ettei koskaan voisi palkata seksuaalisten vähemmistöjen edustajia alaisekseen. Artikla 282 niminen seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia ajava järjestö yrittää saada Sterligovin tuomittua vihan lietsonnasta sosiaalista ryhmää kohtaan. 46 4. Väkivaltatapaukset, syrjintä ja vaino sekä oikeusistuimien ja poliisin suhtautuminen seksuaalisiin vähemmistöihin Homofobiaan liittyvät rikokset, oikeudenloukkaukset ja syrjintätapaukset vaikuttavat olevan Venäjällä melko yleisiä, mutta niistä on suhteellisen vähän tietoa saatavilla. Niitä salaillaan niin median kuin päättäjienkin toimesta, sillä seksuaaliset vähemmistöt halutaan Venäjällä edelleen vaientaa ja pitää näkymättömissä. Poikkeavan seksuaalisen orientaation vuoksi tehtyjä väkivallantekoja raportoidaan jatkuvasti Venäjällä, ja ne ovat jopa usein johtaneet uhrin kuolemaan. 47 40 prosenttia homoseksuaaleista ja biseksuaaleista on eräässä kyselyssä ilmoittanut kokeneensa väkivaltaa seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. 48 42 RIA Novosti 23.12.2009 43 Radio Free Europe/Radio Liberty 29.5.2010 44 Kirichenko, Ksenia & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009, s.28-29 45 MosNews 16.2.2006 46 Gayrussia.ru 16.8.2010 47 Kirichenko, Ksenia & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009 48 Kononova 7.6.2010

8 (12) 4.1. Syrjintä työpaikalla Työpaikalla seksuaalisten vähemmistöjen syrjintä seksuaalisen orientaation vuoksi on tilastojen mukaan harvinaista, mutta tämä johtunee siitä, että lähes 80 prosenttia homoseksuaaleista salaa seksuaalisen identiteettinsä työympäristössä. 49 Valtion työntekijöiden kohdalla tilanne on hiukan erilainen, sillä valtiolle työskentelevistä tehdään usein taustaselvitys, jonka yhteydessä kuuluminen seksuaaliseen vähemmistöön saattaa tulla työnantajan tietoon. Tämän vuoksi valtion viroissa ja opetustehtävissä työskentelevät henkilöt saattavat kokea syrjintää ja painostusta irtisanoutumiseen, jos heidän seksuaalinen identiteettinsä tulee ilmi työpaikalla. Valtion instituutiot pyrkivät puhdistamaan työpaikat seksuaalisista vähemmistöistä ja valitukset laittomista irtisanomisista ovat yleensä turhia. Vuodelta 2004 tunnetaan tapaus, jossa seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva lastentarhanopettaja sai työnsä takaisin valitettuaan laittomasta irtisanomisesta, ja samoin kävi vuonna 2005 erään yläasteen opettajan tapauksessa. 50 4.2. Väkivalta seksuaalisten vähemmistöjen edustajia kohtaan Vuonna 2008 Shabrovskin kylässä murhattiin eräs kyläläinen, ja murhan syyksi todettiin oikeudessa tämän poikkeava seksuaalinen identiteetti. Habarovskissa hakattiin kuoliaaksi lehtimies Konstantin Borovko tämän poistuttua paikalliselta gay-klubilta tammikuussa 2007. Useita samankaltaisia tapauksia on raportoitu vuosina 2007-2008: seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvien kimppuun hyökätään usein iltaisin ja öisin heidän poistuessa klubeilta, joiden tiedetään olevan heidän suosiossaan. Homometsästys on myös erään lähteen mukaan yleistä rikolliset tutustuvat homomiehiin klubeilla, jonka jälkeen houkuttelevat heidät ulos, jossa hakkaavat tai jopa tappavat heidät. Seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat pelkäävät liikkua sisäpihoilla ja julkisissa liikennevälineissä yöaikaan väkivallan pelossa. Tietyt ryhmät, kuten skinheadit, kohdistavat väkivallantekoja seksuaalisiin vähemmistöihin ideologisista syistä. 51 Venäjällä ajatellaan yleisesti, että heteronormeista poikkeava seksuaalisuus tulee pitää salassa, ja sen julki tuominen johtaa väkivallan uhkaan ja yhteisölliseen paineeseen. Julkisuudessa valtaa käyttävät henkilöt antavat homofobisia lausuntoja ja jopa kannustavat suoraan väkivaltaan seksuaalisten vähemmistöjen edustajia kohtaan. Homofobiaan liittyvät rikokset, oikeudenloukkaukset ja syrjintä eivät ole ainoastaan laajalle levinneitä ilmiöitä, vaan niitä pyritään myös salaamaan viranomaisten, tiedotusvälineiden ja mielipidevaikuttajien toimesta. 52 Poliisi kieltäytyy kirjaamasta seksuaalista suuntautumista väkivallanteon yhteydessä sitä motivoineeksi tekijäksi. 53 Tämä kaikki näyttää johtaneen pelon ja vaikenemisen ilmapiiriin, jossa enemmistö hiljaa hyväksyy ääriryhmien harjoittaman vähemmistöön kohdistuvan väkivallan. 4.3. Poliisin asenteet seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan Viranomaisten syrjivä asenne seksuaalisiin vähemmistöihin käy selkeästi ilmi raportoiduista rikoksista ja niistä langetetuista rangaistuksista. Homofobisten tekojen tekijöitä ei usein rankaista lainkaan, ja mielenosoituksissa pidätykset kohdistuvat vähemmistöjen oikeuksia puolustaviin mielenosoittajiin, eivät homofobisiin ja väkivaltaisiin vastamielenosoittajiin. Vappuaattona 2006 kaksisataa nuorta miestä järjesti homojen vastaisen kulkueen, joka eteni homofobisia lauluja laulaen Renaissance Event Club klubille Moskovassa. He saartoivat klubin sisäänkäynnin ja pahoinpitelivät sekä asiakkaita että henkilökuntaa. Poliisi ei kuitenkaan yrittänyt estää tapahtumia, 49 Kirichenko, Ksenia & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009, s.32 50 Kirichenko, Ksenia & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009, s.33-35 51 Kirichenko, Ksenia & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009, s.16-18 52 Tagankina, Nina & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009 53 Kirichenko, Ksenia & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009

9 (12) vaan seurasi niitä sivusta ja syytti niistä klubin omistajia. Tutkintaa ei ole edelleenkään suoritettu loppuun. 54 Seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia puolustavassa mielenosoituksessa Moskovan kaupungintalon edustalla vuonna 2007 poliisi silminnäkijöiden mukaan provosoi ja mahdollisti väkivallantekoja ohjaamalla mielenosoittajat ja vastamielenosoittajat kohti toisiaan. 55 Vuosina 2007-2008 on raportoitu useita tapauksia, joissa poliisi on satunnaisesti pidättänyt ja kuulustellut seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä liittyen rikoksiin, joihin heillä ei ole ollut mitään selvää yhteyttä. 56 Maaliskuussa 2008 kaksi nuorta tappoi miehen, jota pitivät homoseksuaalisena. Poliisi pidätti tekijät, mutta vielä vuoden kuluttua tapauksesta sen tutkinta oli kesken. Syyttäjä piti tekoa viharikoksena, mutta Venäjän laki ei tunnusta seksuaalista orientaatiota viharikoksen syyksi, eikä tätä voida pitää raskauttavana asianhaarana. 57 1.6.2008 järjestetyssä seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia puolustavassa mielenilmauksessa aktivisti Aleksei Davidov joutui väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi. Poliisi keskeytti pahoinpitelyn, pidätti sekä hyökkääjät että Davidovin itsensä, ja vei heidät samalle poliisiasemalle kuulusteltaviksi. Hyökkääjiä vastaan ei nostettu syytteitä. 58 Tutkimusten mukaan homot ja lesbot kokevat enemmän väkivaltaa miliisin ja viranomaisten taholta kuin heteroseksuaalit. Fyysinen väkivalta seksuaalisen orientaation vuoksi näyttää olevan yhtä yleistä maaseudulla ja kaupungissa. Homofobisissa viharikoksissa uhrit eivät uskalla kertoa rikosilmoituksen yhteydessä olevansa homoseksuaaleja, koska pelkäävät poliisin asenteita. Useissa raportoiduissa tapauksissa poliisi on uhannut syrjinnästä tai homofobisista rikoksista ilmoituksen tehneitä seksuaalisten vähemmistöjen edustajia väkivallalla, eikä ole suostunut kirjaamaan rikosilmoitusta. 59 Suurimpia ongelmia viharikosten kohdalla on se, että homofobiset rikokset jäävät usein rankaisematta, sillä niistä nostetaan harvoin syytteitä koska uhrit pelkäävät myös poliisin asenteita. Tämän vuoksi rikollisia harvoin rangaistaan homoseksuaaleihin kohdistuneista viharikoksista. 60 Seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia ajavat järjestöt ovatkin vedonneet Venäjän presidentti Medvedeviin, että tämän ehdottamaan poliisivoimien uudistukseen ja nimeämiseen miliisin sijaan poliisiksi yhdistettäisiin myös se, että seksuaalisten vähemmistöjen asema turvattaisiin heidän asioidessaan poliisissa. 61 5. Yhteenveto Seksuaalisten vähemmistöjen asema Venäjällä on heikko. Homoseksuaalisuus ei ole rikos ja virallisesti syrjintä sosiaaliseen ryhmään kuulumisen perusteella on kielletty, mutta seksuaalisia vähemmistöjä ei erikseen mainita syrjintää koskevissa laeissa. Tämä on johtanut vaihteleviin laintulkintoihin, koska seksuaalisten vähemmistöjen luokitteleminen sosiaalisiksi ryhmiksi ei ole 54 Kirichenko, Ksenia & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009, s. 20-21 55 Kirichenko, Ksenia & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009, s.21 56 Kirichenko, Ksenia & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009, s.23-24 57 US department of state 11.3.2010; Human Rights First 2008, s. 2-3 58 Human Rights FIrst 2008, s.5 59 Kirichenko, Ksenia & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009, s.15-16; 20 60 Kononova 7.6.2010; Gayrussia.ru 10.8.2010 61 Gayrussia.ru 10.8.2010

10 (12) itsestään selvää. Seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia ajavat järjestöt ovat vuosia kampanjoineet sen puolesta, että lainsäädäntöä tältä osin tarkennetaan. Venäläisessä yhteiskunnassa vallitseva asenneilmasto on heteroseksistinen ja seksuaalisten vähemmistöjen julkinen herjaaminen on yleistä poliittisten ja uskonnollisten mielipidevaikuttajien taholta. Valtion virkamiehet ovat usein ennakkoluuloisia seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan ja seksuaalisten vähemmistöjen edustajat kokevat syrjintää niin koululaitoksessa, terveydenhuollossa kuin valtionhallinnon taholtakin. Poliisin toiminta on syrjivää ja usein vihamielistä seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvia henkilöitä kohtaan. Seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva henkilö ei voi luottaa siihen, että häntä kohdeltaisiin tasa-arvoisesti ja puolueettomasti valtionhallinnon tai oikeusjärjestelmän taholta. Seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia puolustavat mielenosoitukset saavat harvoin lupia hallinnon virkamiehiltä, ja ne hajotetaan usein nopeasti heti tapahtumien alettua. Mielenosoituspaikoille kokoontuu lähes aina vastamielenosoittajia, jotka käyttävät rajua väkivaltaa mielenosoittajia kohtaan. Venäjällä toimii seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia puolustavia järjestöjä, kuten Russian LGBT Network, mutta näiden edustajat välttävät usein julkisuutta koska pelkäävät väkivaltaa. Järjestöjen rekisteröintianomuksia on myös hylätty homofobisin perustein. Näin ollen voidaan todeta että seksuaalisten vähemmistöjen edustajien ja näiden oikeuksia puolustavien henkilöiden sananvapaus on rajoitettua Venäjällä. Venäjällä seksuaaliselta suuntautumiseltaan vallitsevasta normista poikkeavat henkilöt salaavat yleensä seksuaalisen identiteettinsä, koska sen julkistaminen aiheuttaa vaikeuksia niin yksityiselämässä kuin työurallakin. Yhteisön paineen lisäksi syynä salailuun on arkinen väkivallan pelko, sillä viharikokset seksuaalisten vähemmistöjen edustajia kohtaan ovat yleisiä, ja ne jäävät usein rankaisematta. Poikkeava seksuaalinen identiteetti on aiheena vaiettu ja siitä käyty julkinen keskustelu vastakkain asettelevaa ja yksipuolista. Seksuaalisten vähemmistöjen edustajat eivät useinkaan pääse puhumaan omista kokemuksistaan tiedotusvälineissä. Raporttien ja lehtikirjoittelun perustella vaikuttaa siltä, että seksuaalisten vähemmistöjen edustajat voivat elää tavallista ja turvallista arkea Venäjällä vain salaamalla seksuaalisen identiteettinsä. He eivät voi vapaasti toteuttaa seksuaalista suuntautumistaan tai ilmaista identiteettiään avoimesti ilman syrjinnän tai väkivallan pelkoa. Homoseksuaalisuus on Venäjällä laillista ja suurimmissa kaupungeissa on seksuaalisille vähemmistöille suunnattuja klubeja ja tapahtumia, mutta seksuaalisten vähemmistöjen syrjintä ja oikeudenloukkaukset niiden edustajia kohtaan ovat maassa yleisiä. 6. Lähteet: Amnesty International 28.2.2008: Russia: Freedom of speech 'shrinking' in Putin's Russia- new report. Osoitteessa (12.8.2010): http://www.amnesty.org.uk/news_details.asp?newsid=17680 Amnesty International 28.5.2010: Amnesty International Report 2010 - Russian Federation. Osoitteessa (18.8.2010): http://www.unhcr.org/refworld/docid/4c03a806c.html Bigg, Claire 26.6.2010: Russian Gay Rights Activists Defy Ban On St. Petersburg Rally. Osoitteessa (5.8.2010): http://www.rferl.org/content/russian_gay_rights_activists_defy_ban_on_st_petersburg_rally/ 2083427.html

11 (12) Chernov, Sergey 9.3.2010: Officers go on Trial for Raping Prisoners. The St. Petersburg Times. (Factiva) Dpa International Services in English (BDGB) 4.2.2008: Moscow forbids homosexual propaganda. Freedom House 3.5.2010: Freedom in the World 2010 Russia. Osoitteessa (5.8.2010): http://www.freedomhouse.org/template.cfm?page=22&country=7904&year=2010 Gayrussia.ru 10.8.2010: Gay Activists ask Sexual Orientation to be included in the new law on the Russian Police. Osoitteessa (18.8.2010): http://www.gayrussia.ru/en/news/detail.php?id=16346 Gayrussia.ru 16.8.2010: Kill Gays, Lesbians Call by Former Russian Billionaire on Russian Radio. Osoitteessa (18.8.2010): http://www.gayrussia.ru/en/news/detail.php?id=16383 Human Rights First 2008: The Russian Federation 2008 Hate Crime Survey. Osoitteessa (18.8.2010): http://www.humanrightsfirst.org/pdf/fd/08/fd-080924-russia-web.pdf Human Rights Watch 13.5.2009: Russia: Revise NGO Law to Protect Rights. Osoitteessa (12.8.2010): http://www.hrw.org/en/news/2009/05/13/russia-revise-ngo-law-protect-rights IDMC, Internal displacement monitoring centre 12.10.2009: RUSSIAN FEDERATION: Monitoring of IDPs and returnees still needed A profile of the internal displacement situation. Osoitteessa (5.8.2010): http://www.unhcr.org/refworld/docid/4ad43ae92.html Interfax, 19.6.2008: Patriarch Crotocizes Homosexual Marriages. Interfax 11.2.2010: Russian gay activists file 2nd complaint with Strasbourg court. Interfax 21.5.2010: Moscow authorities ban pickets in support of gay rights. Interfax 1.7.2010: Moscow City Court upholds court ruling against gay pride parade organizers. Kirichenko, Ksenia & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009: Discrimination based on sexual orientation and gender identity in Russia. Osoitteessa (5.8.2010): http://www.lgbtnet.ru/news/detail.php?id=4336 Kononova, Svetlana 7.6.2010. The Flying Colors of Pride. Russia Profile. (Factiva) MosNews 16.2.2006: Russian Chief Rabbi Echoes Muslim Leader in Protesting Gay Pride in Moscow. Osoitteessa (17.8.2010): http://web.archive.org/web/20061222092137/http://www.mosnews.com/news/2006/02/16/rabbyto o.shtml Mosnews 8.5.2009: Russian parliament refuses to make gay propaganda criminal offence. Osoitteessa (5.8.2010): http://www.mosnews.com/society/2009/05/08/gaypropaganda/ Pravda 1.12.2003: Gays are not Willingly Accepted in the Russian Army. Osoitteessa (5.8.2010): http://english.pravda.ru/main/18/90/362/11406_gayarmy.html

12 (12) Radio Free Europe/Radio Liberty 29.5.2010: Gay Pride March Held in Moscow despite Ban. Osoitteessa (18.8.2010): http://www.unhcr.org/refworld/docid/4c172b242d.html RFE/RL 7.5.2009: Moscow Bans Gay Rights Parade On Eurovision Day. (Tellus) RIA Novosti 23.12.2009: Russian Church leader condemns discrimination of homosexuals. (Factiva) Tagankina, Nina & Igor Petrov/Russian LGBT Network 5.4.2009: Discrimination based on sexual orientation and gender identity in Russia. Osoitteessa (18.8.2010): http://www.lgbtnet.ru/news/detail.php?id=4336 United News of India 26.1.2010: Moscow mayor bans 'satanic' gay parades. U.S. Department of State 11.3.2010: 2009 Human Rights Report: Russia. Osoitteessa (5.8.2010): http://www.state.gov/g/drl/rls/hrrpt/2009/eur/136054.htm Walker, Shaun 9.5.2009: Kitsch song contest is Russian gays' secret weapon against hatred. The Independent. World News Connection, (CJFA), 19.5.2008: Russian regional governor's words cause protest from sexual minorities.