KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ Ylikorkeat rakennukset Opintomatka Paloesimies Petri Strandberg Helsingin kaupungin pelastuslaitos
Korkean rakentamisen nykytila Suomessa Suomessa on tähän mennessä rakennettu vasta kymmenkunta ylikorkeaa rakennusta Helsingin korkein rakennus Cirrus (86 m, 26 krs) näin ollen ei ole voinut kehittyä riittävää toimintakulttuuria eikä rutiinia ylikorkeisiin rakennuksiin rakennusvalvonta odottaa pelastuslaitokselta asiantuntijuutta, jota toistaiseksi ei ole
Rakennustekniset määreet RakMK E1 tunnistaa kaksi luokkaa: yli 8 krs: RakMK E1: 11.5.2 Kaikkiin yli 8 krs. rakennuksiin tulee kuhunkin porrashuoneeseen asentaa kuivanousujohto sammutustyötä varten. yli 16 krs: RakMK E1: 11.2.4 Yli 16 kerroksisessa rakennuksessa on hissi varustettava sellaisin laittein, että sen käyttö on mahdollista pelastus ja sammutustöissä. RakMK E1: 11.1.2 Mikäli rakennuksen suuri koko tai poikkeukselliset olosuhteet erityisesti vaarantavat henkilö tai paloturvallisuutta, rakennusluvan myöntämisen yhteydessä voidaan vaatia, että rakennus varustetaan paloturvallisuutta parantavilla laitteilla tai järjestelyillä. eli RakMK E1 antaa verrattain väljät raamit korkeille rakennuksille Helsingissä termi ylikorkea yli 16 krs malli Helsinki: yli 16 krs märkänousu
Operatiivinen toiminta Hälytysilmoitus. Rakennuspalo keskisuuri, 31. kerros palomiesten siirtyminen palokohteeseen? veden kuljetus palokohteeseen? ihmisten evakuointi? viestiliikenne, riittääkö kantavuus? kiinteistön paloilmoitin, sammutuslaitokset, hissit, ilmastointi, savunpoisto, kulunvalvonta, kameramonitorit, kuulutukset, tekninen henkilöstö?
Helsingin lähitulevaisuus Kalasataman keskus kauppakeskus, jonka yläpuolelle nousee 6 asuintornia sekä toimisto- ja hotellitorni metro kulkee kauppakeskuksen kolmannen kerroksen läpi 8 tornia, 20 33 kerrosta, korkein torni 126 metriä asuntoja 2000:lle rakentaminen alkoi 2014 alkupuolella ensimmäiset asunnot valmistuvat syksyllä 2015 http://www.uuttahelsinkia.fi/fi/kalasatama/perustietoa/kysymyksiaja-vastauksia
Helsingin lähitulevaisuus Keski-Pasilan Tripla alueelle on suunnitteilla noin kymmenen 20 40-kerroksista tornitaloa nykyään Pasilassa on 8 600 asukasta ja työpaikkoja yli 25 000 Pasilan toteutus jatkuu 2040- luvulle, jolloin osa-alueiden asukasmäärä on yhteensä lähes 20 000 ja työpaikkoja yli 50 000 ihmiselle http://www.uuttahelsinkia.fi/fi/pasila/perustietoa/kysymyksia -ja-vastauksia
Opintomatkan tavoitteet tavoitteena oppia parhaita käytäntöjä mailta, joilla on jo pitkä historia korkeiden rakennusten suunnittelusta, rakentamisesta, käytöstä ja niissä tapahtuneista onnettomuuksista sama taktiikka n. 20 vuotta sitten maanalaisen rakentamisen käynnistyessä Helsingissä paras lopputulos perustuu omaan kokemiseen ja näkemiseen opintomatkojen ja kansainvälisten seminaarien yhteydessä tavoitteena on siirtää ja ottaa sovelletusti käyttöön parhaiten sopivat osat eri maiden hankkimasta osaamisesta Helsingin pelastuslaitoksen ja SPPL:n kautta koko Suomen pelastuslaitosten käyttöön
Opintomatka henkilökohtaisten kontaktien avulla saatiin järjestettyä opintomatka Lontooseen 23. 26.6.2014 osallistujat: kaksi rakenteellisen paloturvallisuuden neuvontaryhmän palotarkastajaa kaksi operatiivisen toimialan edustajaa kaksi henkilöä Suomen Palopäällystöliitolta Helsingin pelastuslaitoksella selkeä oppimistarve ja Suomen palopäällystöliitto valtakunnallisena toimijana jakaa tietoa
London Fire Brigade 7000 työntekijää, joista 5800 operatiivisessa toiminnassa 103 paloasemaa (10 suljettu äskettäin säästösyistä) ensimmäiset korkeat rakennukset 1950 luvulla, korkea rakentaminen alkanut kunnolla 1990 luvulla sammutustaktiikka ylikorkeassa rakennuksessa nojaa paljon rakennuksen omaan turvallisuusorganisaatioon ja kiinteistön tekniikkaan ongelmia asuinkerrostalot, joissa ei ole omaa turvallisuusorganisaatiota (Lakanal House 3.7.2009)
Kiinteistön opastetaulu rakennuksen seinässä palokuntaa varten tärkeä info nopeasti luettavassa muodossa
The Shard korkeus 306 m kerroksia 87 hissejä 44 kpl sisällä mm. 17 krs hotelli jopa 6000 henkilöä sisällä
London Fire Brigade vs. Helsingin pelastuslaitos Lontoo: käytetään kiinteistön omaa tekniikkaa ja henkilöstöä (hissit, kuiva ja märkänousut, kamerat, valvomo ja järjestyksenpito) perustetaan sillanpääasema kaksi kerrosta alemmas kiinteistön opastaulu on loistava apuväline Helsinki: resurssit Lontoossa huikeat, mahdottomuus Helsingissä luottamus kiinteistön tekniikkaan huono
Tulevaisuuden ongelmia kerrosluvun kasvaessa myös tekniikan määrä kasvaa käytettävän tekniikan lisääntyessä järjestelmien ylläpidon merkitys kasvaa (kiinteistön omistajan vastuulla), valvonta? jos haavoittuvaa tekniikkaa jätetään pois, miten kompensoidaan? operatiivisen toiminnan mahdollistamiseksi pitäisi olla perustellut toiveet toteutettavista ratkaisuista kiinteistössä havaitut puutteet (toimimattomat järjestelmät), korjaus ja ilmoitusvastuut?
Opinnäytetyö Helsingin pelastuslaitokselle operatiivinen toimintaohje rakennuspaloon ylikorkeassa rakennuksessa mahdollinen tutustuminen Malmön Turning Torso rakennuksen tai Göteborgin Polstjärna rakennuksen (valmistuu 2019) Turning Torso, Malmö 54 kerrosta 190 m korkea Polstjärnan, Göteborg 64 kerrosta 230 m korkea
KYSYMYKSIÄ? Takana: Markku Ahola, Petri Strandberg, Tomi Timonen, Edessä: Sami Häkkinen, Ian Thompson, Pekka Ronkainen, Juha Rintala ja John Dowsett