Työkyvyttömyyden ehkäiseminen työpaikalla



Samankaltaiset tiedostot
/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet

ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU

Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet

TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA

Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön

Miten rakentaa varhaisen tuen malli? Askeleet kohti sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden hallintaa

Esimiesopas varhaiseen tukeen. Elon työhyvinvointipalvelut 1

Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

AMMATILLISEN KUNTOUTUKSEN MAHDOLLISUUDET

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä

Varhaisen välittämisen malli Pyhäjoen kunnassa

Työeläkekuntoutus työelämässä jatkamisen tukena. Hyte- päivät Merja Valle kuntoutuksen kehityspäällikkö

Hyvä työkyky Työkyvyn tukemisen malli. varma.fi > Työhyvinvointi

VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN. Sari Anetjärvi

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: Tanja Vuorela, ylilääkäri

Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla. Tehy, Työsuojelun teemaseminaari , Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki

Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki

Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää

TYÖKYVYTTÖMYYSRISKIN HALLINTA. Seppo Kettunen

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn ja kuntoutustarpeen arviointiprosessi Liite 1.

Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle

Työssä selviytymisen tuki työterveyshuollon näkökulmasta

Työkyvyn tuki Sastamalan koulutuskuntayhtymässä

SIILINJÄRVEN KUNTA Työkyvyn tuki

Aktiivinen tuki työyhteisössä

TYÖELÄKE- KUNTOUTUKSEN SUUNTAVIIVAT

Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki. Työterveysyhteistyö ja työkyvyn ylläpitäminen korvaamisen edellytyksinä

KEVEYTTÄ TYÖHÖN. Työstressi ja kuormitus haltuun

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki

Hoitohenkilöstön valvonta ja ammattioikeuksien varmistaminen

Sairausvakuutuslaki muuttuu: työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi

Psykososiaalinen kuormitus työpaikalla

Asiakkaan kanssa ajoissa ja aktiivisesti!

RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA Raisio KASVUN PAIKKA

Työterveys Akaasia. Asiakaskysely 2015 Sanallisten vastausten yhteenveto. 1 Akaa Akaa - Ikaalinen - Sastamala

Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely

Varhaisen tuen malli. Hailuodon kunnan työntekijöille, esimiehille ja työterveyshuollolle

Johtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto

Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Miten tuloksiin työterveys- /työkykyneuvotteluissa?

KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA

Valtioneuvoston asetus

Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus eli ASLAK-kurssi 12. Voimassa

ROVANIEMEN KAUPUNKI. Havaintoja sairauspoissaoloista ja analyysi syistä

Työhönpaluun tuki. Itella-konsernin työhyvinvointisäätiö PL 105, itella Y-tunnus:

Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Jyrki Varjonen Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Katsaus työkykyneuvojien arkeen yksilöllistä tukea työhön paluun onnistumiseksi

Työeläkekuntoutus keinoja työssä jatkamiseksi Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri

TYÖKYVYN TUKEMISEN TOIMINTAMALLI. Työpaikan nimi: Yhteystiedot Osoite: Puhelin: Sähköposti:

Perheystävällinen työpaikka. Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto

Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen. Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut

Työn kaari kuntoon. avulla

Pientyöpaikoilla uudistuminen mistyö

Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma

AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina. Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset

Lakimuutokset sisältävät seuraavia määräaikoja:

Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa

Varhaisen tuen malli

Työeläkekuntoutuksen keinot yhteistyön mahdollisuudet. Verkostoseminaari Merja Valle

Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna

Kela kuntouttaja 2009

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä

Hyvinvointia työstä Terveydenhoitajapäivät/KPMartimo. Työterveyslaitos

Työkyvyn ongelmiin on tartuttava ripeästi

Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatilllinen kuntoutus Työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus eli Tykkuntoutus. Voimassa 1.1.

Sosiaaliturvan selvittäminen

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK

Kelan palvelut erityistä tukea tarvitseville nuorille Pohjois-Savossa. Kela Pohjois-Savon vakuutuspiiri Sirpa Oksman apulaisjohtaja

Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella

Osatyökykyisten TE-palvelut

AMMATILLINEN KUNTOUTUS

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Muistisairaana kotona kauemmin

Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto

Työssä jatkaminen kannattaa Henkilöstön arvoa koskeva tieto ja työssä jatkaminen

Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa

ASIAKASKYSELYN 2015 TULOSTEN YHTEENVETO

Siilinjärven seurakunta Varhaisen tuen toimintamalli

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet

Ensiapua. luottamus henkilöiden. jaksamiseen

IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli

Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita

Transkriptio:

Työkyvyttömyyden ehkäiseminen työpaikalla

Työkyvyttömyyden ehkäiseminen työpaikalla Hyvä asiakkaamme 3 Työssä jatkaminen kannattaa 4 Onnistumisen edellytyksiä 6 Luottamus Tiedottaminen Lainmukaisuus Riittävä osaaminen Työkykyä uhkaava ongelma hallintaan 8 Ongelman havaitseminen Ongelman selvittely ja ratkaisu 12 Ongelman selvittely Ratkaisut Vaihtoehtoja tulee olla Sairausloman pitkittymisen ehkäiseminen 16 Tieto sairauslomista työterveyshuoltoon Työhön paluun suunnitelma Työhön paluun tukeminen ja seuranta Työeläkekuntoutus yrityksessä 20 Oikeus työeläkekuntoutukseen Kuntoutussuunnitelma

Hyvä asiakkaamme Työssä käyvän väestön ikääntyminen merkitsee sitä, että meistä yhä useammalla on sairaus tai fyysinen rajoite, joka ei varsinaisesti aiheuta työkyvyttömyyttä, mutta jonka aiheuttamia vaikeuksia voidaan helpottaa erilaisilla työhön kohdistuvilla toimenpiteillä. Näillä toimenpiteillä voidaan edistää työntekijän työssä jatkamista mahdollisimman pitkään. Lisäksi voidaan vaikuttaa myös siihen, että työntekijä voi koko työuransa ajan käyttää kapasiteettiaan täysitehoisesti. Työssä jatkaminen sopivissa työtehtävissä on kaikkien osapuolten etu. Tämä opas tarjoaa ideoita sellaisten toimintamallien rakentamiseen, jotka mahdollistavat työkykyä uhkaavien ongelmien varhaisen havaitsemisen. Asioiden hoitaminen onnistuu yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon kesken. Toimintamallit helpottavat yhteisen ajattelutavan löytämistä yrityksen ja työterveyshuollon kesken. VARMA HOITAA LAKI- SÄÄTEISTÄ TYÖELÄKE- VAKUUTTAMISTA Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on Suomen suurin yksityisen alan työeläkevakuuttaja. Yhtiö vastaa yli 700 000 henkilön työeläketurvasta. Varman toiminta perustuu lainsäädäntöön, eläketurvan toimeenpanoon ja suomalaiseen työhön. Yhtiö turvaa eläkkeiden riittävyyden vastuullisella ja pitkäjänteisellä sijoitustoiminnalla. Varman asiantuntijat tarjoavat yrittäjille ja yrityksille räätälöityjä työeläkevakuuttamisen palveluita. Yhtiö edistää asiakkaidensa kanssa ihmisten työhyvinvointia ja työssä jaksamista eri elämänvaiheissa. Mari Antti-Poika Asiantuntijalääkäri Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma VARMA - Työkyvyttömyyden ehkäiseminen 3

Työssä jatkaminen kannattaa Väestön ikärakenteen muuttuessa työelämästä poistuu enemmän väkeä kuin sinne tulee. Sen vuoksi on toivottavaa, että työelämässä jatkettaisiin nykyistä pidempään. Tämä taas edellyttää, että työ on laadullisesti sellaista, että työssä halutaan olla ja ettei työntekoa tarvitse lopettaa liian aikaisin sairauksien vuoksi. Pitkäaikaissairaudet eivät suinkaan aina merkitse työkyvyttömyyttä. Joskus kuitenkin sairaus saattaa aiheuttaa työkyvyn rajoitteita. Lisäksi iän mukana fyysinen suorituskyky usein alenee eikä tuki- ja liikuntaelimistö kestä enää samanlaista kuormitusta kuin nuorempana. Näissä tilanteissa voi olla välttämätöntä muuttaa työnkuvaa joiltakin osin niin, että työntekijä voi jatkaa työelämässä mahdollisimman pitkään ja hänen kapasiteettinsa tulee käytetyksi optimaalisella tavalla. Työssä jatkaminen sopivissa työtehtävissä on kaikkien etu. Työntekijälle se merkitsee - paitsi parempaa toimeentuloa ja aikanaan parempaa vanhuuseläkettä - myös oman itsensä tuntemista tarpeelliseksi, mielekästä tekemistä, sosiaalisia kontakteja ja mahdollisuuksia oppia uusia asioita. Työnantaja taas voi säilyttää Työssä jatkamisen tukeminen on otettu huomioon myös lainsäädännössä Työterveyshuoltolaissa työterveyshuollon uusiksi velvollisuuksiksi on säädetty työntekijöiden työkyvyn arviointi ja seuranta, työkuormituksen selvittäminen tarvittaessa, tarpeelliset toimenpide-ehdotukset työn sopeuttamiseksi työntekijän edellytyksiin ja toimenpide-ehdotusten toteutumisen seuranta. Uudessa työturvallisuuslaissa työnantaja velvoitetaan vähentämään tarvittaessa työntekijään kohdistuvia työn kuormitustekijöitä. Työeläkelakien uudistuksen yhtenä osana ammatillinen kuntoutus on säädetty oikeudeksi henkilöille, joilla on sairaudesta johtuva työkyvyttömyyseläkkeen uhka ja tätä uhkaa voidaan vähentää tai siirtää ammatillisella kuntoutuksella. 4 VARMA - Työkyvyttömyyden ehkäiseminen

osaavan työntekijän, rekrytointitarpeet vähenevät sekä työnantajalta säästyy selvää rahaa sairausloma-, vaihtuvuus- ja eläkekustannuksissa. Esimiehet, työtoverit, työsuojelu ja työterveyshuolto ovat avainasemassa työkykyä uhkaavien ongelmien havaitsemisessa riittävän varhain. Riippumatta siitä, kuka ongelmat ensin havaitsee, yrityksessä tulisi olla sovittu toimintamalli, jonka mukaisesti asioita viedään eteenpäin yhteistyössä. Yhdessä sovitun toimintamallin avulla voidaan aikaisempaa tehokkaammin Havaita työkykyä uhkaavat ongelmat mahdollisimman varhain ja löytää oikeat ratkaisut yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon tai muiden asiantuntijoiden kanssa Estää sairauslomien tarpeeton pitkittyminen Käynnistää tarvittaessa ammatillisen kuntoutuksen toimenpiteet ja Sopia toimintatavoista Varman kanssa ammatillisessa kuntoutuksessa. VARMA - Työkyvyttömyyden ehkäiseminen 5

Onnistumisen edellytyksiä Onnistuneiden toimintamallien ehdoton edellytys on kaikkien osapuolten sitoutuminen. Ylimmän johdon ja esimiesten on oltava vakuuttuneita siitä, että työntekijöiden pitkään työssä jatkaminen on yrityksen etu. LUOTTAMUS Sitoutuminen edellyttää luottamusta. Työntekijöiden tulee voida luottaa siihen, että toiminnalla aidosti pyritään hyvinvoinnin parantamiseen. Toiminnan tulee olla johdonmukaista niin, että toimitaan sovitulla tavalla ja sovitut toimintatavat koskevat kaikkia. Vaihtoehtoisia toimintatapoja tulee olla riittävästi. Näin jokainen työntekijä tuntee, että työpaikalla on joku, jonka puoleen voi kääntyä ongelmien ilmaantuessa. TIEDOTTAMINEN Toimintamalleista keskustelun ja tiedotuksen täytyy olla riittävän laajaa ja avointa. Eri osapuolten näkemykset tulee ottaa huomioon mahdollisuuksien mukaan. Mitä laajempi osallistujajoukko osallistuu suunnitteluun, sitä helpompi toimintamalli on hyväksyä työpaikalla. Sitoutumista edistää, jos työpaikan vaikuttajahenkilöitä saadaan myötämieliseksi asialle. LAINMUKAISUUS Toiminnan tulee olla kaikilta osiltaan lainmukaista. Asiaan liittyviä lakeja ovat työterveyshuoltolain ja työturvallisuuslain lisäksi muun muassa työterveyshuoltoa koskevat tietosuojasäännökset, laki potilaan oikeuksista, työsopimuslain irtisanomis- ja työsyrjintäsäädökset sekä laki yksityisyyden suojasta työelämässä. RIITTÄVÄ OSAAMINEN Toiminta vaatii riittävää osaamista. Kaikkien toimijoiden on tunnettava sovittu toimintamalli. Lisäksi käsiteltävät asiat ovat usein arkaluonteisia, ja niiden käsittely vaatii hienotunteisuutta. Sairauden psykologinen merkitys on erilainen eri ihmisille, ja ihmis- 6 VARMA - Työkyvyttömyyden ehkäiseminen

ten valmius tuoda esiin ja käsitellä asioitaan muiden kanssa on myös erilainen. Työterveyshuollon ammattihenkilöillä on koulutusta myös vaikeiden asioiden käsittelyyn, mutta esimiehille on hyvä järjestää valmennusta ja ohjausta. Toimintatapojen varmistaminen edellyttää, että mallista tiedotetaan jatkuvasti ja koulutusta järjestetään toistuvasti tarpeen mukaan. Sovitusta toimintamallista tiedottaminen on sisällytettävä myös uusien työntekijöiden ja erityisesti uusien esimiesten perehdytykseen. VARMA - Työkyvyttömyyden ehkäiseminen 7

Työkykyä uhkaava ongelma hallintaan Työkykyä uhkaavan ongelman havaitseminen ja käsittely Ongelman syntyminen Ongelman havaitseminen työntekijä itse työtoveri esimies työterveyshuolto asiakas Ongelman selvittely työpaikalla työterveyshuollossa Ongelman ratkaisu Sairaus tai oire Tyytymättömyys työhön Työhön tai työyhteisöön liittyvät ongelmat Puutteellinen työn organisointi Ristiriita työn vaatimusten ja suorituskyvyn välillä Riittämätön osaaminen Ongelmallinen elämäntilanne Päihdeongelma Koulutus, urasuunnittelu, työkierto Työyhteisön hoito Työn uudelleen organisointi Yksilölliset työjärjestelyt Sairauden hoito Tuki yksityiselämän ongelmissa Ongelmat eivät läheskään aina johdu sairaudesta, vaan taustalla saattaa olla monia muita tekijöitä. Työntekijän työkykyä uhkaava ongelma voi tulla ensimmäisenä esille työterveyshuollossa tai työpaikalla. Koska taustalla saattaa olla hyvin arkaluontoisia tekijöitä, 8 VARMA - Työkyvyttömyyden ehkäiseminen

ongelmien esille ottaminen ja niiden selvittely vaatii hienovaraista ja yksilöä kunnioittavaa lähestymistä, jossa vaaditaan hyviä ihmissuhdetaitoja. Asioihin tarttumista helpottaa työpaikalla yhteisesti sovittu toimintatapa, jota noudatetaan johdonmukaisesti. ONGELMAN HAVAITSEMINEN Ongelma voi tulla esille eri tavoin: Työntekijän oma aloite esimiehelle tai työterveyshuollolle Esimiehen omat havainnot Kehityskeskustelut Työtovereiden havainnot Perheenjäsenten yhteydenotot työpaikalle tai työterveyshuoltoon Asiakaspalaute Työterveyshuollon havainnot terveystarkastuksissa tai sairausvastaanotolla. Sairauspoissaolotilastot Toimintamallissa on hyvä sopia, minkälaisissa tilanteissa asioihin puututaan, niin sanotut hälytysrajat (ks. s. 10-11). Sairauslomapäivien käyttäminen on usein helpointa. Muihin asioihin puuttuminen on usein vaikeampaa ja edellyttää usein esimiesten erityistä valmentamista. Myös sairauslomista keskustelu edellyttää hienotunteisuutta, jotta sitä ei koeta vahtimiseksi, epäilyksi tai syyttelyksi. VARMA - Työkyvyttömyyden ehkäiseminen 9

Esimerkkejä hälytysrajoista Merkkejä ongelmista Työterveyshuollon havainnot Terveystarkastustulokset (mm. työkykyindeksi ja uupumismittarit) Pitkäaikaissairaus Oireilu Toistuvat käynnit erilaisin syin Sairauslomat Pitkä sairausloma Toistuvat lyhyet sairauspoissaolot Tiettyihin diagnooseihin esim. mielenterveys- tai tuki- ja liikuntaelinsairauksiin liittyvät poissaolot Epäsuhta diagnoosin ja sairauslomien määrän tai pituuden välillä Tiettyyn vuorokiertoon liittyvät poissaolot Ehdotuksia hälytysrajoiksi Työterveyshuollon arvio toimenpidetarpeesta Esim. yli 30 vrk yhtäjaksoinen sairauspoissaolo Esim. yli 30 vrk sairauspoissaolo kumulatiivisesti vuoden aikana Esim. kolme 1-3 päivän sairauspoissaoloa 4 kk:n aikana Yli 10 päivän poissaolo Esim. kolme viikonloppuun rajoittuvaa 1 päivän poissaoloa 6 kk:n aikana Työterveyshuollon arvion mukaan 10 VARMA - Työkyvyttömyyden ehkäiseminen

Esimiehen havainnot Kehityskeskustelu Työntekijä tuo esiin ongelmia työkyvyssä, jaksamisessa, osaamisessa tai työmotivaatiossa Alentunut työsuoritus Muutokset käyttäytymisessä Keskittymis- ja oppimisvaikeudet Motivaation puute Suoritetilastot, työraportit, asiakaspalaute Esimiehen arvion mukaan Jos nämä näkyvät työsuorituksessa tai häiritsevät työyhteisön toimintaa esimiehen arvion mukaan muutenkin. Asiakasvalitukset Jatkuvat ylityöt, työhön uppoutuminen Esimiehen arvion mukaan Esimiehen arvion mukaan Päihdeongelmat Krapulapäivät Töiden laiminlyönti Terveydelliset viitteet alkoholin liikakäytöstä tai huumeiden käytöstä Päihtyneenä työssä VARMA - Työkyvyttömyyden ehkäiseminen 11

Ongelman selvittely ja ratkaisu Ongelman selvittely ja ratkaisu Ongelma havaittu työpaikalla Mahdollinen terveysongelma Keskustelu esimiehen kanssa Ei terveysongelmaa Keskustelu esimiehen kanssa Työhön liittyvien ongelmien ratkaisu Ongelma havaittu työterveyshuollossa Selvittelykäynti työterveyshuollossa Ei terveysongelmaa Jatkoselvittely Lääketieteelliset ratkaisut Vain terveysongelma Kolmikantaneuvottelut Työhön ja terveyteen tai elämäntilanteeseen liittyvät ratkaisut Ammatillinen kuntoutus ONGELMAN SELVITTELY Työpaikalla havaitun ongelman laatua selvitetään esimiehen ja alaisen keskustelussa niin pitkälle kuin se on mahdollista. Jos ongelman syyksi paljastuvat selvästi itse työhön liittyvät syyt, 12 VARMA - Työkyvyttömyyden ehkäiseminen

kuten puutteellinen osaaminen tai tyytymättömyys työhön tai urakehitykseen, ei työterveyshuollon selvittelyjä luonnollisestikaan tarvita. Jos sen sijaan syntyy epäily terveysongelmasta tai ongelman syy jää epäselväksi, esimies kehottaa työntekijää kääntymään työterveyshuollon puoleen. Paras käytäntö on, että esimies itse varaa ajan työterveyshuoltoon ja samalla selittää, mistä on kyse. Esimiehellä on oikeus pyytää työntekijältä selvitystä tämän työkyvystä, jos hänellä on syytä epäillä työntekijän työkyvyn alentuneen. Jos työntekijä osoittautuu kykenemättömäksi työhönsä, työnantajan tulee ennen työsuhteen päättämistä selvittää, voidaanko työntekijä sijoittaa tai kouluttaa johonkin hänelle sopivaan tarjolla olevaan muuhun työhön. Olennainen ja pitkäaikainen työkyvyn aleneminen voi olla peruste työsuhteen päättämiselle. Jos työntekijä epäilee saavansa työstä oireita tai työn pahentavan hänen sairauttaan, hänellä on työterveyshuoltolain perusteella oikeus saada työterveyshuollon arvio työn kuormittavuudesta. Työnantajalla on työturvallisuuslain perusteella velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin kuormittumisen vähentämiseksi käytettävissä olevin keinoin. Työkykyongelmissa on suositeltavaa sopia työterveyshuoltoon erityinen selvittelykäynti, jolle varataan tavallista vastaanottokäyntiä pidempi aika. Selvittelykäynnillä työterveyshoitaja tai työterveyslääkäri keskustelee työntekijän kanssa. Selvittelyn perusteella voidaan päätyä siihen, että ongelma liittyy vain työhön, jolloin työterveyshuollon jatkotutkimuksia ei tarvita, ja asia palautuu esimiehen ja työntekijän väliseksi. Jos työterveyshuollon jatkoselvittelyjä tarvitaan, niitä voivat olla muun muassa työterveyshuollossa tehtävät lääketieteelliset tutkimukset, mm. sairauden diagnosointi, hoito- ja kuntoutusmahdollisuuksien selvittäminen, sairauden työperäisyyden selvittäminen tai työrajoitteiden selvittäminen lähete muualle tutkimuksiin tai työpaikkakäynti. Useimmat työkykyyn liittyvät ongelmat edellyttävät työntekijän, esimiehen ja työterveyshuollon yhteistyötä. Työterveyshuollon aloitteesta tapahtuvat neuvottelut voivat tapahtua vain työntekijän suostumuksella tietosuojaa loukkaamatta. Paras tapa on, että työntekijä itse osallistuu häntä koskeviin neuvotteluihin (ns. kolmikantaneuvottelut). Pelkästään kirjallisina annetut lausunnot ovat usein liian pintapuolisia, jotta niiden perusteella työpaikalla osattaisiin ryhtyä oikeanlaisiin toimenpiteisiin. VARMA - Työkyvyttömyyden ehkäiseminen 13

RATKAISUT Työ Työhön liittyviä ratkaisuja voivat olla muun muassa koulutus, urasuunnittelu, työkierto tai tehtävien vaihto. Joskus osa-aikaeläke 58 vuotta täyttäneelle tai vuorotteluvapaa voi olla sopivin ratkaisu. Jos ongelmien taustalla on tyytymättömyys työhön tai urakehitykseen, joissain tapauksissa voidaan päätyä myös siihen, että työsuhteen päättäminen on paras vaihtoehto. Sairaus Kun sairaus tai muuten alentunut suorituskyky vaikuttaa työkykyyn, keinoja työkyvyn säilyttämiseen voivat olla määräaikaiset tai pysyvät työjärjestelyt ergonomian parantaminen sopivammat työvälineet työn uudelleen organisointi työkierto ammatillinen kuntoutus (uudelleensijoitus uusiin tehtäviin entiselle työpaikalle tai uudelle työpaikalle, uudelleenkoulutus), ks. myös Työeläkekuntoutus yrityksessä s. 20 osatyökyvyttömyyseläke (ks. s. 22) Työterveyshuolto voi joskus katsoa perustelluksi Kelan ammatillisesti syvennetyn lääkinnällisen varhaiskuntoutuksen (ASLAK ) tai työkykyä ylläpitävän ja parantavan valmennuksen (TYK) järjestämisen. Nämä toteutetaan useimmiten kuntoutuslaitoksessa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että laitoskuntoutuksesta on pysyvää hyötyä vain, jos työhön tehdään tarvittavat muutokset. Mahdollisuuksia työn kehittämiseen olisi hyvä pohtia jo kuntoutuksen aikana yhteistyössä työntekijän, esimiesten, työterveyshuollon ja mahdollisesti kuntoutuslaitoksen asiantuntijoiden kesken. Päihdeongelmien käsittelyyn monilla yrityksillä on jo valmiit hoitoonohjausmallinsa. Näille yhteistä on ongelman varhainen puheeksi ottaminen, millä pyritään vaikuttamaan tilanteeseen ennen kuin ongelma pääsee liian vaikeaksi. Hoitoonohjausmallien takana on samanlainen ajattelu kuin tässä oppaassa esitettävässä toimintamallissa. Myös hoitoonohjausmallit edellyttävät jatkuvaa tiedottamista mallista ja riittävää koulutusta. Työyhteisö Joskus yksittäisen työntekijän ongelmat heijastavat koko työyhteisöä koskevaa työn tekemisen häiriötä. Tällöin tarvitaan laajempaa työn kehittämisprojektia. Työyhteisöön liittyvät ongelmat edellyttävät usein laajempaa työyhteisön tutkimista ja erillistä suunnitelmaa työyhteisön kehittämiseksi. Vastuut selvityksestä ja jatkotoimis- 14 VARMA - Työkyvyttömyyden ehkäiseminen

ta vaihtelevat tilanteen mukaan ja riippuvat toisaalta yrityksen, toisaalta työterveyshuollon voimavaroista ja osaamisesta. Kun työyhteisöongelmat tulevat esiin yksittäisen työntekijän ongelman yhteydessä, tietosuojaan tulee kiinnittää erityistä huomiota. Asian esille tuoneesta työntekijästä riippuu, kuinka suoraviivaisesti asiassa edetään. Elämäntilanne Työssä esiin tulevien vaikeuksien takana saattaa olla myös ongelmallinen elämäntilanne, joka sitoo työntekijän voimavaroja. Elämäntilanteeseen työterveyshuolto tai esimies ei voi vaikuttaa, mutta tilanteen aiheuttamaa rasitusta voidaan vähentää. Työterveyshuolto voi auttaa kuuntelemalla ja joskus neuvomalla oikean avun piiriin. Esimies voi auttaa järjestelemällä töitä tilapäisesti. Ymmärtäväinen työyhteisö voi olla tukena elämäntilanteen ongelmissa. Tämä kuitenkin edellyttää, että työntekijä itse on halukas kertomaan ongelmistaan työpaikalla. eivät johda eteenpäin, tulisi henkilöstön käytössä olla muita etenemisteitä. Kolmikantaneuvotteluja voidaan joskus pitää liian raskaina. Tällöin työterveyslääkäri voi keskustella esimiehen kanssa työntekijän työrajoitteista hänen suostumuksellaan. Kolmikantaneuvotteluissa tulevat kuitenkin yleensä kaikkien näkökannat paremmin esille. Joissakin yrityksissä työjärjestelyt käsitellään kuntoutus- ja uudelleensijoitusryhmissä. Niihin kuuluu edustajat työterveyshuollosta, henkilöstöhallinnosta ja linjajohdosta sekä työsuojelusta tai luottamusmiehistä. Työjärjestelyjen onnistumisen kannalta olisi hyvä keskustella työpaikalla yleisemminkin siitä, miksi työjärjestelyjä tarvitaan. Silloin työtoverien on helpompi hyväksyä tilanne. Tämän tulee tapahtua työntekijän suostumuksella. VAIHTOEHTOJA TULEE OLLA Työpaikalla tulisi olla riittävästi vaihtoehtoisia toimintatapoja. Esimerkiksi jos ongelmien syy on huonossa esimiesalaissuhteessa tai jos keskustelut esimiehen kanssa VARMA - Työkyvyttömyyden ehkäiseminen 15

Sairausloman pitkittymisen ehkäiseminen Sairausloman pitkittymisen ehkäiseminen Sairausloma esim. yli 1 kk Tieto kaikista sairauslomista työterveyshuoltoon Työterveyshuollon arvio Työhönpaluun suunnitelma Työntekijä Työterveyshuolto Esimies Henkilöstöhallinto Työhön paluun tukeminen ja seuranta Työhön paluu Mitä pidempi sairausloma, sitä vaikeampaa työhön paluu on. Siksi mahdollisimman nopean työhön paluun tukeminen on perustelua. Työhön paluun tukeminen saattaa ehkäistä uusia sairauslomia ja ennenaikaisia eläkkeitä. TIETO SAIRAUSLOMISTA TYÖTERVEYSHUOLTOON Työterveyshuoltolainsäädäntö edellyttää terveystarkastuksia tarvittaessa sairausjaksojen jälkeen. Paras kuitenkin olisi, jos työhön paluusuunnitelma tehtäisiin mahdollisimman pian pitkän, esimerkiksi yli yhden kuukauden sairausloman alkaessa. 16 VARMA - Työkyvyttömyyden ehkäiseminen

Useimmissa tapauksissa työhön paluuseen ei tarvita mitään erityisiä toimenpiteitä. Siitä huolimatta olisi hyvä, jos yrityksen työterveyshuolto arvioisi jokaisessa alkavassa pidemmässä sairauslomassa mahdollisen toimenpidetarpeen. Työterveyshuolto voi harkintansa mukaan kutsua työntekijän vastaanotolle tai muuten ottaa yhteyttä häneen ja seurata hänen vointiaan sairausloman aikana. Työterveyshuollon seuranta on tärkeää myös sellaisten tilanteiden välttämiseksi, joissa tutkimukset ja hoito sairaalassa viivästyvät ja sairausloma pitkittyy joskus tarpeettomastikin. Työterveyshuolto voi tällöin ottaa kantaa sairausloman tarkoituksenmukaiseen pituuteen, kun on selvitetty, mitä työjärjestelyjä on mahdollista tehdä. Työterveyshuollon tehtävä on myös ehkäistä katteettomien eläkeodotusten syntymistä. Työterveyshuolto voi tehdä osuutensa vain jos tieto sairauslomista tulee työterveyshuoltoon silloinkin, kun sairauslomatodistus kirjoitetaan työterveyshuollon ulkopuolella. Menettelytapa edellyttää yritystasoista sopimista osana toimintamallin käyttöönottoa. Työnantaja voi toimittaa muualla kirjoitetun sairauslomatodistuksen työterveyshuoltoon, ellei työntekijä sitä erityisesti kiellä (työterveyshuoltolaki 19 ). Silloin työterveyshuolto voi harkintansa mukaan kutsua työntekijän vastaanotolle tai muuten ottaa yhteyttä häneen. Esimies voi myös kehottaa työntekijää ottamaan yhteyttä työterveyshuoltoon vastaanotettuaan sairauslomatodistuksen. Jos käytössä on kattavat tiedot henkilöstön sairauspoissaoloista, työterveyshuolto voi säännöllisin väliajoin tarkistaa, ketkä ovat olleet pitkähköllä sairauslomalla tai keillä on toistuvia sairauspoissaoloja. Useimmissa työterveyshuollon tietojärjestelmissä on mahdollista määritellä sekä seuranta-aika että hakukriteereinä käytettävä sairauslomapäivien ja -kertojen lukumäärä. Voidaan myös sopia, että henkilöstöhallinnosta tai palkanlaskennasta ilmoitetaan työterveyshuoltoon pitkät tai toistuvat sairauspoissaolot etukäteen sovittujen kriteerien mukaan. Jos yritys ostaa esimerkiksi maantieteellisistä syistä työterveyspalveluita kovin monelta palveluntuottajalta, keskitetty poissaoloseuranta henkilöstöhallinnossa tai yhdellä, niin sanotulla päätyöterveysasemalla voi olla ainoa mahdollisuus hallita sairauslomien pitkittymistä. Päätyöterveysasema voi tällöin tehdä aloitteen selvittelyihin paikallisessa työterveysyksikössä toimintamallissa sovitulla tavalla. VARMA - Työkyvyttömyyden ehkäiseminen 17

TYÖHÖN PALUUN SUUNNITELMA Työhön paluuta suunnitellaan jo sairausloman aikana yhteistyössä työntekijän, esimiehen ja työterveyshuollon kesken. Esimiehen voi olla hyvä pitää yhteyttä työntekijään muutenkin sairausloman aikana. Pääosin työjärjestelyt toteutetaan työpaikan omin toimenpitein. Jos työntekijällä todetaan työkyvyttömyyseläkkeen uhka, työhönpaluuta voidaan tukea työkokeilulla työeläkekuntoutuksena. (ks. myös s. 20 Työeläkekuntoutus yrityksessä). Työkokeilun aikana työntekijä voi olla omassa työssään lyhyemmällä työajalla tai rajoitetuissa työtehtävissä, tai hänen työssä selviytymistään voidaan kokeilla kokonaan uusissa työtehtävissä. Työeläkeyhtiö voi maksaa kuntoutusrahaa työntekijälle tai työnantajalle, jos työnantaja maksaa työkokeilun ajalta palkkaa. Myös Kelan kuntoutusrahaa voidaan käyttää työkokeiluun työterveyshuollon kuntoutuspäätöksellä. Kelan kuntoutusrahaa ei kuitenkaan voi käyttää omaan työhön palaamiseen, vaan se edellyttää uusia työtehtäviä tai ainakin selvästi uudelleen muokattua työkokonaisuutta. Kela korvaa myös tietyin edellytyksin vaikeavammaisten työhön tarpeellisia apuvälineitä. Lisätietoa Kelan kuntoutuksesta löytyy osoitteesta www.kela.fi Työhön paluun suunnitelmassa voi olla esimerkiksi seuraavia vaihtoehtoja: Paluu sairauslomalta entiseen työhön ilman erityistoimenpiteitä. Paluu entiseen työhön, mutta työhön paluun tukemiseksi tarvitaan työjärjestelyjä tilapäisesti tai pysyvästi. Näitä ovat esimerkiksi työtehtävien rajaaminen paremmat työvälineet tai apuvälineet ergonomiset parannukset lyhennetty työaika korvaavat työtehtävät. Työhön paluun nopeuttaminen edellä kuvatuin työjärjestelyin. Uudelleensijoitusselvittelyt omalla työpaikalla. Työeläkekuntoutuksen selvittelyt oman työpaikan ulkopuolella, ellei työnantajalla ole osoittaa terveydelle sopivia työtehtäviä. 18 VARMA - Työkyvyttömyyden ehkäiseminen

Työeläkejärjestelmä ja Kela myöntävät etuja vain kuntoutujalle. Työhallinnon työolosuhteiden järjestelytukea sen sijaan voidaan maksaa työnantajalle. Sitä voi hakea muun muassa työvälineiden tai työmenetelmien vaatimiin muutoksiin tai toisen työntekijän antaman avun kustannuksiin. Tuen myöntäminen edellyttää lääkärinlausuntoa sekä työvoimaviranomaisen arviota järjestelyjen tarpeellisuudesta. Arvioinnissa kuullaan työpaikan työsuojeluvaltuutettua. Lisätietoa saa työhallinnon sivuilta www.mol.fi valmentautumista pitkään työssä olleen työntekijän paluuseen. Erityisesti vakavan sairauden tai mielenterveysongelmien jälkeen työhön palaavan vastaanottaminen voi olla vaikeata. Työterveyshuolto voi auttaa tässäkin, kun se tuntee sekä työhön palaajan että työyhteisön. Työhön paluun onnistumista on syytä seurata, kunnes tilanne on vakiintunut. Työterveyshuolto seuraa terveydentilaa ja esimies työssä selviytymistä. Tarvittaessa työntekijä jää työterveyshuollon jatkuvaan seurantaan niin sanottuna vajaakuntoisena työntekijänä. TYÖHÖN PALUUN TUKEMINEN JA SEURANTA Työntekijä tarvitsee usein myös muuta tukea työhön palatessaan. Pehmeä lasku ja työhön opastus ovat sitä tärkeämpiä mitä pidempään poissaolo on kestänyt. Opastusta tarvitaan erityisesti silloin, kun joku tehtävä on muuttunut, työntekijä on voinut jo irtautua työyhteisöstä ja työtoverit ovat voineet vaihtua. Toipumisaikaa on syytä käyttää hyväksi. Sairausloman loppupuolella työterveyshuolto suunnittelee mahdolliset tarvittavat tukitoimet ja esimiehen kanssa suunnitellaan tulevia työtehtäviä. Joskus myös työyhteisö tarvitsee VARMA - Työkyvyttömyyden ehkäiseminen 19

Työeläkekuntoutus yrityksessä Ammatillinen kuntoutus yrityksessä Kuntoutussuunnitelma työterveyshuolto työntekijä esimies henkilöstöhallinto Työkokeilu työpaikalla omassa työssä uudessa työssä Työhönvalmennus Seuranta Epäilty työkyvyttömyyden uhka Työterveyshuollon arvio tarvittavat tutkimukset diagnostiikka hoito Oikeus työeläkekuntoutukseen Kyllä Tarvittavat neuvottelut eläkeyhtiön kanssa Tarvittavat lausunnot Ei Työkokeilu uudella työpaikalla Uudelleenkoulutus Esim. työjärjestelyt työtehtävien vaihto koulutus, urasuunnittelu, työkierto, työyhteisön hoito apu elämäntilanteeseen sairauden hoito Muu ratkaisu 20 VARMA - Työkyvyttömyyden ehkäiseminen

Jos työkykyongelmien syynä on sellainen sairaus, että se aiheuttaa lähivuosina työkyvyttömyyden uhan, työntekijällä on oikeus tarkoituksenmukaiseen ammatilliseen kuntoutukseen työeläkejärjestelmän kustantamana. Työeläkekuntoutus edellyttää yhteistyötä yrityksen, työterveyshuollon ja työeläkeyhtiön eli Varman kesken. OIKEUS TYÖELÄKE- KUNTOUTUKSEEN Työterveyshuolto tekee arvionsa työkyvyttömyyden uhasta. Varma tekee valituskelpoisen päätöksen siitä, täyttyvätkö työeläkekuntoutuksen vakuutuslääketieteelliset. Varma ratkaisee sen, minkä laajuisia kuntoutustoimia pidetään tarkoituksenmukaisina, toisin sanoen mitä ammatillisen kuntoutuksen toimenpiteitä tuetaan. Kuntoutuksen sisällöstä ei ole valitusoikeutta. Jos edellytykset näyttävät täyttyvän, työterveyslääkäri laatii Varmalle B-lausunnon. Sitä ennen hänen on hyvä olla yhteydessä Varman kuntoutussuunnittelijaan tai kuntoutusasioita käsittelevään asiantuntijalääkäriin. Samanaikaisesti käynnistetään kuntoutussuunnitelman valmistelut työpaikalla. Parasta olisi, jos Varmassa voitaisiin ottaa kantaa Työeläkekuntoutuksen vakuutuslääketieteelliset edellytykset Sairaus, vika tai vamma aiheuttaa objektiivisesti todettavissa olevan uhkan lähivuosina todennäköisesti joutua työkyvyttömyyseläkkeelle. Ammatillisella kuntoutuksella voidaan siirtää tai estää työkyvyttömyyden uhkaa. Ammatillisella kuntoutuksella on todennäköisesti eläkemenoa säästävä vaikutus. myös kuntoutussuunnitelmaan samalla, kun ratkaistaan oikeus työeläkekuntoutukseen. Omalla työpaikalla tehtävät toimenpiteet ovat useimmiten ensisijaisia uudelleenkoulutusratkaisuihin nähden. KUNTOUTUS- SUUNNITELMA Työterveyslääkäri arvioi, mihin työhön työntekijä vielä pystyy ja mihin ei. Esimiehen kanssa pohditaan työn vaatimuksia ja sitä, minkälainen työnkuva saattaisi olla mahdollinen. Mahdollisessa uudelleensijoitustilanteessa henkilöstöhallinnolla tuli- VARMA - Työkyvyttömyyden ehkäiseminen 21

si olla käsitys siitä, minkälaisia tehtäviä yrityksessä ylipäänsä on tarjolla. Tavoitteena on löytää mielekäs työ, jossa työntekijä voi antaa täyden työpanoksen. Monissa yrityksissä toimii kuntoutus- tai uudelleensijoitusryhmä, jonka jäseninä on tavallisesti työterveyslääkäri, henkilöstöhallinnon ja linjajohdon sekä työsuojelun tai luottamusmiesten edustajat. Ellei oikeutta työeläkekuntoutukseen ole, on löydettävä muu ratkaisu joko työpaikan omin keinoin tai esimerkiksi työvoimahallinnon keinoja käyttäen. Onnistunut kuntoutus edellyttää työntekijältä itseltään motivaatiota sekä valistunutta esimiestä. Työkyvyttömyyseläkkeistään omavastuisen yrityksen talouden kannalta kuntoutus on aina eläkeratkaisua edullisempi. Tätä ei kuitenkaan aina yksittäisissä työyksiköissä ymmärretä, sillä työkyvyttömyyskustannukset eivät aina näy työyksikön kustannuksissa, vaan niitä tarkastellaan koko yrityksen tai konsernin tasolla. Uudelleensijoitustilanteissa kuntoutusraha mahdollistaa työntekijälle harjoitteluajan uudessa työpisteessä, jolloin häneltä ei odotetakaan täyttä työpanosta. Joissakin yrityksissä on myös tapoja, joilla uudelleensijoitusta rahoitetaan sisäisin siirroin (esimerkiksi kuntoutuspalkka, jossa osa kustannuksista rahoitetaan keskushallinnosta, tai kustannusten jakaminen luovuttavan ja vastaanottavan yksikön välillä). Uusi työ voi edellyttää koulutusta tai kurssitusta, joka voidaan myös kustantaa työeläkekuntoutuksena. Myös oppisopimuskoulutus tai räätälöidyt työhönvalmennusohjelmat ovat mahdollisia. Lisäksi osaaikaista opiskelua voidaan tukea osakuntoutusrahalla, jolloin työntekijä voi opiskella osa-aikaisen työn ohella. Joissain tapauksissa kuntoutuksen lopputuloksena voi olla osatyökyvyttömyyseläke. Tämä edellyttää, että osatyökyvyttömyyseläkkeen lääketieteelliset kriteerit täyttyvät. Lisätietoa työeläkekuntoutuksesta löydät osoitteesta www.varma.fi tai saat soittamalla numeroon 010 514 7021. 22 VARMA - Työkyvyttömyyden ehkäiseminen

Varma eläkkeiden turvaaja

1095/01.06 4 VARMA Muutos haastaa työhyvinvoinnin Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Puhelin 010 515 13 Postiosoite PL 1, 00098 VARMA Käyntiosoite Annankatu 18, Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0533297-9 w w w. v a r m a. f i