5. Eläimet ja tuotantotilat 5.1. Eläimet Suomessa kasvatetaan nykyään viittä tuotantoon jalostettua turkiseläinlajia: sinikettua, hopeakettua, minkkiä, hilleriä ja suomensupia. Lisäksi tuotetaan nk. laji risteytyksiä, jotka saadaan risteyttämällä sinikettu ja hopeakettu. Suomalaistarhojen siitoseläinmäärät olivat v. 2009 www.stkl-fpf.fi Minkkejä n. 440 000 Sinikettuja n. 400 000 Hopeakettuja n. 32 000 Suomensupeja n. 20 000 Hillereitä n. 300 5.2. Tuotantokaudet Turkistuotannon vuosittainen työkierto noudattaa tuotantoeläinten kehityskaarta. Vuosikierrossa on kaksi tavoitetta; hyvin voivat pentueet keväällä ja hyvien tuotanto-olosuhteiden kautta hyvälaatuiset nahat syksyllä. Rehunkulutus vaihtelee eläinmäärän ja eläinten tarpeiden mukaan eri vuodenaikoina. Rehun vuosiaikavaihtelut ja laatu vaikuttavat typpi- ja fosforipäästöihin. Vuosikierto noudattelee seuraavaa kaavaa: Joulukuu - helmikuu Huolehditaan siitoseläinten kunnosta tavoitteena saada kevään paritukseen hyväkuntoiset ja virkeät eläimet. Helmikuu - toukokuu Parituskausi kestää helmikuusta huhtikuun. Parituksen tavoitteena on saada kaikki jälkeläisten tuottoon jätetyt naaraat paritettua ja kantaviksi. Huhtikuu - heinäkuu Tiineys-, penikointi- ja imetysaika on keväällä. Pentuja syntyy siniketulle keskimäärin 5,5, hopeaketulle n. 3,0 suomensupille 5,9 ja minkille 4,6. Kantavien naaraiden ja syntyvien pentujen terveydentilaa seurataan päivittäin. Hyvinvoivat emot ovat rauhallisia ja terveitä. Imetysaikana pentujen kuuluu olla tasakokoisia, puhtaita, liikkuvia, kiiltäväkarvaisia ja hyvin kehittyneitä. Heinäkuu - marraskuu Kasvatuskauden alkuvaiheessa tapahtuu pentujen vieroitus. Siniketun ja suomensupin pennut vieroitetaan n. 8 viikon ja minkin pennut 8-10 viikon ikäisinä emostaan. Vieroituksen jälkeen emot toipuvat imettämisestä ja pentue jatkaa kasvua. Vierotuksen jälkeen hyvinvoiva pentue kasvaa tasaisesti, pennut ovat virkeitä, hyväkuntoisia ja syövät hyvin. Loppusyksystä valitaan siitokseen jäävät eläimet. T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 5-1
Marraskuu - joulukuu Nahkonta tapahtuu loppusyksystä. Nahkonnassa nahka: kaavitaan puhtaaksi rasvasta pyöritetään sahanpurun kanssa rummussa ylimäärärasvan imeyttämiseksi puruun oiotaan muotoillun tuen eli taanan päälle kuivataan huoneenlämpöisessä kuivassa tilassa irrotetaan taanalta jälkikuivataan viimeistellään kampaamalla Valmiit nahat varastoidaan viileässä tilassa, merkitään ja toimitetaan myyntiin. 5.3. Tuotantotilojen rakentaminen 5.3.1. Turkistilan yleiset vaatimukset Turkistilan yleisiä vaatimuksia (Viite: osio 2 lainsäädäntö, MMM:n lainsäädäntö ja rakentamisohjeet): Turkistila tulee sijoittaa suojatulle alueelle ja aidatulle paikalle, jota moottoriliikenne tai muu melu ei häiritse (MMM-RMO C1.2.7.). Tarhausalue on aidattava tai muutoin estettävä eläinten karkaaminen eristämällä eläintilat verkolla tai laudoituksella (MMM, 16/EEO/1999). Rakennusalueen tulee olla kuivattu sala- tai avo-ojilla, mikäli maa ei ole vettä läpäisevää (MMM-RMO C1.2.7.). Turkistilan on huolehdittava jyrsijöiden ja muiden haittaeläinten torjunnasta (MMM, 16/EEO/1999). Turkistilan nahkomisessa käytettävän tilan tulee olla riittävän kaukana turkiseläinten pitopaikasta (MMM, 16/EEO/1999). Häkit tulee rakentaa ja sijoittaa siten, että eläimet voidaan käsitellä ja tarkistaa helposti ja että kaikille eläimille saadaan hyvät valo- ja ilmasto-olosuhteet (MMM-RMO C1.2.7.). Turkiseläinten häkit, aitaukset ja muut pitopaikat on sijoitettava siten, että eläimillä on kuulo- ja näköyhteys tilalla tapahtuvaan toimintaan. Lisäksi eläimillä on oltava mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen lajitovereidensa kanssa, mikäli se on lajille tyypillistä käyttäytymistä (MMM, 16/EEO/1999). Turkistilalla on varattava tarvittaessa muuntama erillinen häkkiyksikkö karanteenitilaksi (MMM, D 123). Turkiseläinten häkit, pesäkopit sekä juomakupit on pestävä säännöllisesti ja desinfioitava mahdollisen tartuntatautiepidemian yhteydessä. Eläimiä ei saa sijoittaa siten, että rehu, vesi tai lanta tippuu niiden päälle (MMM-RMO C1.2.7.). Ruokinta- ja juomalaitteet tulee muotoilla ja sijoittaa siten, että eläinten, rehun ja veden saastuminen estetään (MMM-RMO C1.2.7.). Turkiseläinten häkkien koolle asetetut vaatimukset muuttuvat vuoteen 1.1.2011 mennessä (tai vuosen 2010 loppuun mennessä). Jos tilalla uusitaan tai lisätään häkkejä tätä ennen, on uusien häkkien täytettävä uudet tilavaatimukset. Uudet häkkikokovaatimukset merkitsevät 30 % lisää varjotaloja samalle eläinmäärälle. (Turkiseläinten pidolle asetettavat eläinsuojeluvaatimukset MMM 16/EEO/1999). 5-2 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A
Vaatimukset ympäristönsuojelutavoitteiden saavuttamiseksi (Turkistarhauksen ympäristönsuojeluohje YM 2000) Turkistilan sijoitus / hyvä sijainti kuiva paikka loivaan rinteeseen kohtisuoraan korkeuskäyriin nähden meluton paikka muutoin tuotantoon sopiva alue ei saa olla tulva-alueella eikä alueella, jota ei voida peruskuivattaa tuotannon uhka pohjavesille pohjavesialueella tulee poistaa (neuvottelu ympäristöviranomaisten kanssa) - siirtämällä tila pois tai - toteuttamalla muut vesiensuojeluratkaisut riittävä etäisyys vesistöstä ja häiriintyvistä kohteista - etäisyys asunnosta, pieni ja keskisuuriturkistila sekä halli, yli 200m - etäisyys asunnosta, suuri turkistila, yli 400 m - etäisyys virkistysalueelta, pieni turkistila ja halli, yli 300 m - etäisyys virkistysalueelta, keskikokoinen turkistila, yli 500 m - etäisyys virkistysalueesta, suuri turkistila, yli 1 000 m Kuivatus, rajaaminen ja vesienkäsittely Kuivatus ympärysvesien pääsyn estäminen turkistilan alueelle ympärysojien avulla peruskuivatus avo - ja / tai salaojituksella lammikoiden syntymisen estäminen maaperän muotoilulla Aitaaminen turkistila on pääsääntöisesti aidattava (16/EEO/1999) Päästövesien käsittely lanta-alustoille kertyneet nesteet imeytetään kuivikkeeseen tai kerätään säiliöön ja hyödynnetään pellolle uusilla varjotaloilla on oltava tiivis pohja ja vesien keruu säiliöön vanhojen turkistilojen vesien käsittely vaihtelee kokoluokan mukaan: Suurimmat turkistilat - kemiallinen käsittely tai vastaava menetelmä - ravinnetiivis alusta Keskisuuret turkistilat, valinta tapauskohtaisesti alueen ympäristöolosuhteet huomioiden - kemiallinen käsittely tai vastaava menetelmä - sorasuodattimet - ravinnetiivis alusta Pienet turkistilat, valinta tapauskohtaisesti - pyritään samaan tasoon kuin keskisuurilla tarhoilla Turkistilan rakenteet Uudet varjotalot vesitiiviit alustat lanta-alustojen korotus yli 30 cm juottolaitteissa tippumisen estot pidennetyt räystäät yli 30 cm juoksuhäkin ulkopuolelle tai vesikourut suositellaan kattovesien poisjohtamista T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 5-3
Vanhat varjotalot lanta-alustojen korotus yli 30 cm, korotuksen ylläpitäminen olkisilpulla 10-30 cm pidennetyt räystäät yli 30 cm juoksuhäkin ulkopuolelle tai vesikourut juottolaitteissa tippumisen estot suositellaan kattovesien poisjohtamista Hallit lannan käsittely kuivalantana vesitiiviit pohjat Ruokintalaitteiden pesuvedet keräily säiliöön käyttö pellolle sulanmaan aikaan, lietekäsittelyyn, turveimeytykseen tai muuhun vastaavaan viranomaisen hyväksymään paikkaan Rehun valmistus turkistilalla pesuvesien ja rehujäämien talteenotto sekä uudelleenkäyttö rehussa pesuvesien keräys umpisäiliöön Turkistilan hoito huolellinen käyttö jyrsijöiden, lintujen ja muiden haittaeläinten torjunta häkkien alla kuivikkeena olki, puru tai turve. Suositellaan käytettäväksi turvetta parempien kuivatusominaisuuksien vuoksi. Turvekerroksen paksuussuositus n. 15 cm. Lannanpoiston yhteydessä 10 cm ja 5 cm lisäys 1-2 kertaa. penkan kulumista estetään olkisilppukerroksella 10-30 cm, jota lisätään tarvittaessa lannanpoiston jälkeen juomalaitteiden kunnon tarkistus säännöllisesti, aina ruokinnan yhteydessä ja korjaus välittömästi lumen poistoa turkistilan alueelta suositellaan tilavesien (=jätevesien) puhdistusprosessin huolellinen hoito itsestään kuolleet eläimet toimitetaan käsittelyluvan saaneeseen laitokseen tai haudataan määräysten mukaisesti (Huom. harvaan asuttu alue ja vähäinen määrä) tuotannon lopetuksen tai keskeytyksen jälkeen lanta tulee poistaa välittömästi ja ilmoittaa lopetuksesta tai keskeytyksestä luvan myöntäneelle viranomaiselle Lannan käsittely ja hyötykäyttö Lantavarasto kettutiloilla lanta tulee poistaa 1-2 kertaa vuodessa ja minkkitiloilla 3-5 kertaa lannan välivaraston suuruus on 0,5 m 3 /sinikettunaaras ja 0,25 m 3 / minkkinaaras. Huom. nykyisin noin 70 % em. määristä. välivarasto on rakennettava, ellei lantaa levitetä välittömästi poiston jälkeen lannoitteeksi tai kompostointia suoriteta 1-2 viikon kuluttua lannanpoistosta Välivarasto ei saa kerätä vettä, tiivispohjainen alue kiinteä kate tai peitto kuivikkeilla nesteen johtaminen virtsakaivoon ellei ole katetta Virtsakaivon tilavuus = 0,1 m x välivaraston pinta-ala 5-4 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A
Kompostointi kompostointi taudinaiheuttajien tuhoamiseksi kompostilaatan pinta-ala on vähintään yhtä suuri kuin välivaraston pinta-ala lisättävä lannan joukkoon seosainetta vähintään 50 % lannan määrästä Lannan levitys lannan pääsy vesiin estetään lantaa ei levitetä routaantuneeseen tai lumipeitteiseen maahan maaperän muokkaus tehdään 4 tunnin kuluttua levityksestä vesistöjen, lähteiden ja kaivojen ympärille jätetään vähintään 30-100 metrin suojavyöhyke maastosta riippuen valtaojien varteen jätetään noin 10 m:n suojavyöhyke ennen levitystä teetetään ravinneanalyysit mutta jos niitä ei ole, käytetään seuraavia arvoja: ketun kuivikelanta sisältää 11,5 kg P/m 3 ja minkin kuivikelanta 9,5 kg P/m 3. Huom. fosforin taulukkoarvosta lasketaan kasveille käyttökelpoiseksi 40 % em. määrästä. Pitoisuudet ovat raakalannalle. Käyttömäärien selvittämiseksi lannasta tai kompostista on tarpeen tehdä ravinneanalyysi. lantamäärälle on oltava riittävästi peltoalaa tai solmittuja viljelysopimuksia tai sopimus muun vastaanottajan kanssa (1 ha peltoa / 20 kettuemoa tai 1 ha peltoa / 45 minkkiemoa) Muiden jätteiden käsittely Ruhojen varastointi tiloilla ruhoalustalle laitetaan purua, jotta ilma pääsee kiertämään ruhojen alle jäähtymisen nopeuttamiseksi ja nestekertymien imeyttämiseksi ruhot laitetaan ohuiksi kerroksiksi ruhoalusta tehdään suojaisaan paikkaan pois näkyvistä ruhot on peitettävä työpäivän päätyttyä nouto tulee tapahtua vähintään kerran viikossa kaikki ruhot tulee kuljettaa pois tiloilta ennen helmikuun loppua ja kevätruhot viikon kuluttua nahkonnasta Rasvaisten purujen käsittely poltto riittävän korkeassa lämpötilassa yli 850 astetta kompostointi. Huom. vaatii suljetun reaktorin. Jätevedenpuhdistamon lietteet ja sakokaivolietteet ei saa viedä suoraan pellolle. Käsiteltävä tavalla, jolla voidaan vähentää mahdollisten taudinaiheuttajien määrää (mm. kompostointi, kalkkistabilointi) T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 5-5
5.3.2. Häkkien koko Minkki ja hilleri Pentujen keskimääräinen luku siitosnaarasta kohti on 4,5. Yksi pentu voidaan sijoittaa emon kanssa samaan häkkiin, muut pennut sijoitetaan erillisiin häkkeihin siten, että kuhunkin tulee kaksi pentua. Uroksia tulee olla yleensä yksi viittä naarasta kohti. Minkkien varjokatos jaetaan osastoihin, joiden pituus on yleensä 2-2 450 mm. Yhteen osastoon mahtuu 12-14 häkkiä. Varjokatoksen pituustarve (kaksirivinen) siitoseläintä (urokset + naaraat) kohti on 420 mm ja pituustarve minkkisiitosnaarasta kohti 550 mm. Jälkimmäistä arvoa on käytettävä ohjekustannusta määrättäessä. Minkkejä saa pysyvästi olla vain yksi täysikasvuinen eläin häkkiä kohden, hillereitä saa olla useampia viihtyvyyden parantamiseksi. Pohjaverkon silmäkoko 8,8 cm 2 ja pohjaverkon lankapaksuus 1,8 mm. Pentuja varten on minkkihäkin pohjalle imetyskautena asetettava riittävän tiheäsilmäinen suojaverkko (pentuverkko). Häkin leveyden on oltava vähintään 30 cm, pituuden ilman pesäkoppia vähintään 70 cm ja häkin korkeuden on oltava vähintään 45 cm (taulukko 5.1.). Minkillä sallitaan myös kiipeilyhäkki, jonka mitat ilmenevät alla olevasta kuviosta 5.1. Ylempi häkki voi sijoittua myös ilman porrastusta suoraan alemman päälle. Yläosan tulee olla 2 x 850 cm 2, kahdelle minkille. Kiipeilyhäkissä koko häkin pinta-alan on siis oltava neljälle vieroitetulle pennulle vähintään 4250 cm2. Kulkuaukon ja hyllyjen pintaalaa ei lasketa mukaan häkin pohjapinta-alaan. Hyllyt eivät ole pakollisia, mutta MMM suosittelee niitä minkkien kiipeilyhäkkeihin. Lukuun tulee lisätä vielä kulkuaukon pintaala, koska se ei ole lattiaa. Esim. 12 x 12 cm = 144 neliösenttiä, pohjapinta-ala yhteensä 1 700 cm 2 + cm 2 = 1 850 cm 2. 5-6 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A
Klätterburar för mink Minkkien kiipeilyhäkit 2080 305 50 305 50 305 50 305 50 305 50 305 305 2435 50 305 50 305 50 305 50 305 50 305 50 3 Eläinmäärät häkkipaikkaa kohti: 4 minkkiä tai naaras pentueineen 380 380 460 460 tterburar för mink kkien kiipeilyhäkit 270 Klätterburar för mink Minkkien kiipeilyhäkit 270 Pohjapiirros kuusiosaisesta häkkisarjasta 2080 305 50 305 50 305 50 305 2435 50 305 50 305 Skärning 50 305 305 50 305 50 305 50 305 50 305 50 305 50 305 305 Leikkaus 2435 50 305 50 305 50 305 50 305 50 305 50 305 15"=380 24"=610 460 460 mink yhäkit Skärning 305 460 380 380 270 270 Dansk eller finsk lucktyp Tanskalais- tai suomalaistyyppinen luukku I exemplet fanerlya av dansk typ med ledad topplucka ( kan ställas i olika lägen ) och öppningsbar botten. Esimerkissä tanskalaismallinen vaneripesäkoppi nivelöidyllä luukulla ( säädettävissä eri asentoihin) sekä avattavalla pohjalla. 2435 270 33"=840 Leikkaus 50 305 50 305 50 305 50 305 50 305 50 305 1260 340 380 270 18"=460 18"=460 Skärning Leikkaus 6"= Alternativ / Vaihtoehto Gallerhylla - Verkkohylly (Ej obligatorisk - Ei pakollinen) Nippbevattning - Nippajuotto Pohjapiirros seitsenosaisesta häkkisarjasta 340 A 15"=380 24"=610 Eläinmäärät / Djurmängder 15"=380 24"=610 9"=230 24"=610 g 270 380 460 Leikkaus 33"=840 1260 Tanskalais- Dansk ellertai finsk lucktyp - 4 minkkiä tai naaras pentuineen suomalaistyyppinen Tanskalais- tai suomalaistyyppinen luukku luukku - 4 minkar eller hona med valpar 18"=460 18"=460 I exemplet fanerlya av dansk typ med ledad topplucka ( kan ställas i olika lägen ) och öppningsbar botten. Gallerhylla - Verkkohylly (Ej obligatorisk - Ei pakollinen) Esimerkissä tanskalaismallinen Nippbevattning - Nippajuotto vaneripesäkoppi nivelöidyllä luukulla ( säädettävissä eri asentoihin) sekä avattavalla pohjalla. Esimerkissä tanskalaismallinen vaneripesäkoppi nivelöidyllä luukulla (säädettävissä eri asentoihin) sekä avattavalla pohjalla. 6"= 340 340 18"=460 18"=460 270 33"=840 6"= 1260 Alternativ / Vaihtoehto Verkkohylly (ei pakollinen) 18"=460 18"=460 Gallerhylla - Verkkohylly (Ej obligatorisk - Ei pakollinen) Nippbevattning - Nippajuotto Nippajuotto Läpileikkaus kiipeilyhäkki vaihtoehto 1. Klätterbur för mink Minkkien kiipeilyhäkki 340 24"=610 Eläinmäärät / Djurmängder 9"=230 24"=610 18"=460 18"=460-4 minkkiä tai naaras pentuineen - 4 minkar eller hona med valpar Gallerhylla - Verkkohylly (Ej obligatorisk - Ei pakollinen) Nippbevattning - Nippajuotto Klätterbur för mink Minkkien kiipeilyhäkki 340 18"=460 18"=460 Klätterbur för mink Minkkien kiipeilyhäkki 6- eller 7 -delad bur, plan och skärning 1:20 6- tai 7Läpileikkaus - osainen häkki, kiipeilyhäkki pohja ja leikkaus 1:20 vaihtoehto 2. 40 6"= Esimerkkikuvat minkkien kiipeilyhäkeistä pohjapiirroksina ja läpileikkauksina T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 5-7
6 p 12/33 6 p 12/33 6 p 12/33 2578 cm2 2578 cm2 2578 cm2 33" 33" 33" 12" 2" 12" 2" 12" 2" 12" 2" 12" 2" 12" 12" 2" 12" 2" 82" 12" 2" 12" 2" 12" 2" 12" 12" 2" 12" 2" 12" 2" 12" 82" 7 p 12/33 2" 12" 2" 12" 7 p 12/33 82" 7 p 12/33 2578 cm2 2578 cm2 2578 cm2 33" 33" 33" 12" 2" 12" 2" 12" 2" 12" 2" 12" 2" 12" 2" 12" 12" 2" 12" 2" 96" 12" 2" 12" 2" 12" 2" 12" 2" 12" 12" 2" 12" 2" 12" 2" 12" 96" 2" 12" 2" 12" 2" 12" 6 p 15/28, vaihtoehto, jos syvempi 96" häkki ei sovi 6 p 15/28, vaihtoehto, jos syvempi häkki ei sovi 6 p 15/28, vaihtoehto, jos syvempi häkki ei sovi 2705 cm2 2705 cm2 2705 cm2 28" 28" 28" 15" 1" 15" 1" 15" 1" 95" 95" 95" Eläinmäärät häkkipaikkaa kohti: naaras pentueineen tai kaksi minkkiä kasvatuksessa. Esimerkkikuvat lainmukaisista minkin kasvatushäkeistä. Kaikkien häkkien korkeus 460 mm tai 18 tuumaa. 5-8 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A
Kettu (MMM rakentamismääräyskokoelma MMM-RMO C1.2.7.) Pentujen keskimääräinen luku siitosnaarasta kohti on 5,5. Yksi pentu sijoitetaan naaraan kanssa samaan häkkiin ja muut erillisiin häkkeihin siten, että kuhunkin tulee kaksi eläintä. Uroksia tulee olla yleensä yksi viittä naarasta kohti. Ketuille tarkoitettu varjotalo jaetaan yleensä 2 400 mm pitkiin osastoihin. Yhteen osastoon mahtuu neljä siitoshäkkiä tai korkeintaan kuusi kasvatushäkkiä. Varjokatoksen pituustarve (kaksirivinen) siitoseläintä (urokset + naaraat) kohti on 2 000 mm ja pituustarve kettusiitosnaarasta kohti 2 400 mm. Jälkimmäistä arvoa on käytettävä ohjekustannusta määrättäessä. Ketun kasvatuksen tilantarvevaatimukset on esitetty taulukoissa 5.2. - 5.4. Pohjaverkon silmäkoko on < 11,5 cm 2 ja pohjaverkon lankapaksuus on > 2,1 mm. Siitoseläinten pohjaverkon tulee olla muovipäällysteinen. Kaikkien kettuhäkkien pohjaverkon on oltava muovipäällysteinen vuoden 2010 loppuun mennessä, kuitenkin siten että jos häkkejä uusitaan tai lisätään, on uusien häkkien pohjaverkon oltava muovipäällysteinen (16/EEO/1999). Pesäkoppien mitoitussuositus: Pituus 700...1100 mm Leveys 400... 500 mm Korkeus 400... 500 mm T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 5-9
5-10 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A
5.3.3. Varjotalot Turkiseläinten tuotantotilojen rakentamisessa on otettava huomioon seuraavat eläinten hyvinvointiin liittyvät näkökohdat: Häkkien pohjaratkaisu, hyvän hygienian takaaminen sekä valvonta- ja hoitomahdollisuuksien huomioiminen (MMM-RMO C1.2.7) Turkiseläimille on oltava järjestetty aurinko- ja sateensuoja Eristämätön, kevytrakenteinen varjotalo katsotaan taloudellisesti ja toiminnallisesti tarkoituksenmukaiseksi. Tällaisessa varjotalossa on kaksi häkkiriviä ja käytävä keskellä. Tilatarve varjotaloyksikköä 2,5 jm kohti uusissa määräyksissä: - minkki 28 kasvatuspaikkaa, 14 siitospaikkaa - kettu 8 kasvatuspaikkaa, 6 siitospaikkaa Kuvio 5.3. Minkkien kaksirivinen varjotalo (MMM:n Rakentamismääräyskokoelma C1.2.7) Kiipeilyhäkkiratkaisussa tulee ottaa huomioon perinteisestä poikkeavat varjotalon mitat. T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 5-11
Kevytrakenteinen varjotalo rakennetaan noin 30 cm korkean hiekkapetin päälle. Keskellä varjotaloa kulkee käytävä ja sen laidoilla sijaitsevat häkit (kuviot 5.3. ja 5.4.). Kevytrakenteisina varjotalojen tulee olla hyvin ankkuroitu perustuksiin tai maahan, jotta rakennus kestää tuulen aiheuttaman paineen. Eläimet kasvatetaan varjotaloihin sijoitetuissa häkeissä, joissa jokaisella on oma tunnistekortein merkitty paikkansa. Eläinten ulosteet pääsevät putoamaan häkistä verkkopohjien läpi. Eläimet pysyvät tällä tavoin kuivina ja puhtaina. Puhtaus pitää loiset ja taudit pois eläimistä ja kuiva, ilmava turkki säilyttää hyvän lämmöneristyskyvyn. Eri eläinlajien häkit eroavat toisistaan. Eroavuuksien lisäksi minkillä ja hillerillä on aina pesäkoppi, mutta kettujen hygieniaan liittyen pesäkoppi on ainoastaan penikointiaikana. Virikkeiden lisäämiseksi kettuhäkkeihin on lisätty lepohylly, josta ne voivat tarkkailla ympäristöänsä. Kuvio 5.4. Kettujen kaksirivinen varjotalo (MMM:n Rakentamismääräyskokoelma C1.2.7) 5-12 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A
5.3.4. Kasvatushallit Isoimmille tiloille on usein taloudellisista, toiminnallista ja ympäristönäkökohdista tarkasteltuna perusteltua rakentaa halli, johon mahtuu useita häkkirivejä. Tällaisen hallin sisäkorkeus tulee olla vähintään 3 m (MMM-RMO C1.2.7). Kettujen hallikasvatusta tutkitaan ja alustavat tutkimustulokset näyttävät lupaavilta. Kettuhallin ohjeellinen pohjapinta-ala on 7...8 m 2 / siitosnaaras. Minkkihallien ohjeelliset pohjapinta-alat on esitetetty taulukossa 5.5. Minkkien hallikasvatus on saavuttanut hyvän vastaanoton tuottajien keskuudessa. Hallikasvatus on todettu toimivaksi tuotannon, ympäristövaikutusten ja työolosuhteiden osalta. Kasvatushalli on myös turvallisuuden ja kulunvalvonnan kannalta parempi vaihtoehto. Haittapuolia ovat varjotalorakentamista korkeammat rakennuskustannukset. Suomeen on rakennettu viimevuosina useita kasvatushalleja minkkitiloille sekä myös muutama ketun kasvatukseen soveltuva halli. Halleissa testataan edelleen erilaisia teknisiä ratkaisuja ja todennäköisesti hallikasvatus on yksi osa turkisalan rakennemuutosta. 5.3.5. Lantalat Lannalle ja kuivikelannalle on oltava niin tilava varasto, että kaikki varastoidut lannat ja lantaseokset on mahdollista levittää sulan maan aikana viljelyksessä oleville pelloille. Turkistiloilta edellytetään 12 kuukauden varastoimisaikaa. Em. lantalamitoituksesta voidaan poiketa, mikäli lanta luovutetaan hyödyntäjälle, jolla on ympäristönsuojelulain mukainen lupa vastaanottaa lantaa, toisille tuottajille varastoitavaksi tai välittömästi hyötykäyttöön, tai lanta varastoidaan asianmukaisesti tehdyssä ja peitetyssä lantapatterissa. Ilmoitus poikkeamasta tulee tehdä hyvissä ajoin kunnan ympäristöviranomaiselle. Lannan varastointitilojen ja lantakourujen tulee olla vesitiiviitä. Lannan välivarastointi Lannan välivarastoinnin tilavaatimus siitosminkkinaarasta kohti on 0,25 m³ ja siitoskettunaarasta kohti 0,50 m³. Käytännössä lantamäärä on osoittautunut 30-50 % aiempia arvioita pienemmäksi. Kuivalantalan ohjeellinen varastointitilavuus eli lantalan koko saadaan kertomalla lantalan pohjapinta-ala seinämäkorkeudella (vähintään 0,5 m) lisättynä yhdellä metrillä. Kattamaton lantala tulee rakentaa 0,5 m korkeilla kiinteillä seinämillä ja ajoluiskan korkeusero pohjaan nähden tulee olla vähintään 0,5 m. Käytännössä seinämien korkeus on 1,0-1,5 m. Avolantalaan suoraan satava vesi ja lumi on myös otettava huomioon. Osa sade- ja sulamisvesistä haihtuu lantalasta ja osa imeytyy kuivikkeisiin. Vuoden aikana kertyväksi nestemääräksi arvioidaan vähintään 0,1 kuutiota/neliömetri, joka tulee ottaa huomioon säiliön mitoituksessa. Neste johdetaan umpikaivoon joko virtsasäiliöön tai erilliseen lantavesisäiliöön, jonka mitoitus on; 0,1 m x lantalan pinta-ala. Virtsasäiliön kattamisella estetään lumen ja sadevesien pääsy säiliöön. Tällöin säiliön tilavuuden mitoituksessa ei tarvitse huomioida säiliöön satavia sadevesiä. T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 5-13
Lantalan pohja täytyy olla vesitiivis, joko vesitiivistä asfalttia tai -betonia. Ulkopuolella täytyy olla kuiva ja kovapohjainen ajoluiska / kuormauslaatta. Sadeveden pintavalunta lantalaan tulee estää. Lantala voidaan perustelluista syistä suunnitella esitettyä suuremmaksi. Kattamaton kuivalantala suositellaan suunniteltavaksi siten, että se voidaan myöhemmin kattaa. Katetun kuivalantalan tulee olla hyvin tuulettuva mitä silmällä pitäen sen ulkovaipan tulisi olla harva tai aukollinen. Käytännöllisistä syistä katetun lantalan tiiviin seinäosan, betonireunojen, tulee olla korkeudeltaan vähintään 1,5 m. Loppuosan seinämän korkeudesta voi toteuttaa esim. harvalla laudoituksella. Ajoluiskan korkeusero tulee katetuissa kiinteän lannan varastoissa olla vähintään 30 cm. (Kuvio 5.5.) Yhteislantalat ja kompostointi Yhteislantalassa tulee mitoitusperusteena käyttää edellä mainittua tilavaatimusta. Yhteislantalassa lanta kompostoidaan yleensä heti. Kompostointialustana voidaan käyttää vesitiivistä kompostointilaattaa, josta lanta puretaan 30-40 cm paksun turve- tai muun kuivikepatjan päälle n. 1,5- kertaiseksi kerrokseksi ja sekoitetaan lisättävään kuivikemäärään välittömästi. Kompostoinnin tarvitsema kuivikemäärä tulee osittain tiloilta lannan mukana. Kompostointilaatalle mahdollisesti kertyvät nesteet imeytetään turpeeseen. Viranomaisten vaatimuksesta laatat tulee olla kallistettuja siten, että vedet virtaavat kompostiaumojen väleistä lannan vastaanottopuolelle ja siitä umpikaivoon. Viimeisimpänä vaatimuksena kompostointialueiden osalta on, että niissä tulee olla selkeästi eroteltuna lannan vastaanotto-, kompostointi- ja jälkikypsytysalue. Kompostiaumat ovat 1-1,5 m korkeita ja 2-3 m leveitä. Aumat käännetään syksyn aikana 3-4 kertaa, jonka jälkeen lokakuulla kompostiaumat kasataan yhdeksi jälkikypsytysaumaksi. Jälkikypystysauma joka on 4-5 m korkea ja 6-8 m leveä. 5-14 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A
5.4. Nahkontatila Nahkontatilat sijaitsevat pääosin turkistilan yhteydessä tuotantoalueella. Nahkontatilan tilantarve määräytyy tuotantosta. Nahkomon toiminta jakautuu kolmeen eri osastoon; alkukäsittelytiloihin 30 %, nahkan jatkokäsittely- ja kuivaustiloihin 40 %, loppukäsittely- / jälkivarastointitiloihin 20 % sekä sosiaalitiloihin 10 % kokonaistilatarpeesta. Nahkontatilaratkaisut vaihtelevat suuresti eri turkistilojen välillä. 5.5. Varastotilat Rehuvarasto Rehu tuodaan rehukeskuksista eristettyihin rehusiiloihin, rehusiilojen koko vaihtelee eläinmäärien mukaan. Siiloista tuorerehu puretaan suoraan ruokintakoneisiin. Siilot on rakennettu vesitiiviille alustoille, joissa on kaivo. Tämä mahdollistaa siilojen ja ruokintakoneiden pesuvesien keräilyn. Tiiviistä kaivoista nesteet ajetaan jäteveden puhdistamoille käsiteltäväksi tai imeytetään turpeeseen ja kompostoidaan. Viime vuosina uutena vaihtoehtona on rakennettu eristettyjä kylmätiloja eläinrehun varastointiin tiloilla. Kylmäsäilytys mahdollistaa suurempien rehuerien ottamisen tilalle. Kuivike- / pesäkoppivarastot Tiloilla on kylmävarastona kuivikkeita ja pesäkoppeja varten erikseen rakennetut kylmäsäilytystilat. Nämä tilat ovat joko erillisiä tai yhteen rakennettuja. Kuiviketilat on mahdollista rakentaa myös kuivalantalan yhteyteen tai hyödyntää muutoin kuivalantalatilaa. Pesäkoppivarasto tulee olla selvästi erillään lannanvarastotiloista. Konesuoja / korjaamo Suuremmilla tiloilla konekanta vaatii erillisen konesuojan ja / tai korjaamotilan. Pienemmissä yksiköissä tällaiset tilat on rakennettu useimmiten nahkomon yhteyteen. Korjaushalli tulee olla rakennettu tiiviillä pohjalla ja öljynerotuskaivolla. Siellä tulee olla asianmukaiset säilytysastiat jäteöljylle ja muille jätejakeille. Jäteöljyastiat tulee olla merkitty vaatimusten mukaisesti. Mustat ja kirkkaat öljyt sekä poltto- ja lasinpesunesteet tulee pitää erillään. Korjaamossa tulee olla purua tai turvetta maahan päässeen öljyisen nesteen imeyttämiseksi. T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 5-15
5.6 Turkistilan perustamis- ja ylläpitokustannukset Turkistilan varjotalon ohjeelliset perustamiskustannukset ovat: Perustamistyöt 17 % Runkotyöt, katto, lattia 25 % Häkit ja ruokintarakenteet 50 % Muut 8 % Perustamiskustannukset vaihtelevat huomattavasti rakentamispaikan olosuhteiden mukaan. Peruskustannus on vuonna 2007 noin 400 eur / jm, alv 0 %. Hallin rakentaminen on 35 % kalliimpaa kuin varjotalon (Sjölund 2002). Turkistilan perustamisessa aiheutuu kustannuksia myös ympäristö- ja rakennusluvista, yrityksen perustamisesta, kulunvalvontarakenteista ja -laitteista, infrastruktuurin rakentamisesta, tilalla tarvittavista koneista ja laitteista sekä varastoista ja muista tuotantotiloista. Myös ensimmäisten siitoseläinten hankintakulut tulee huomioida turkistilaa perustettaessa. Ylläpitokustannukset Turkistilan ylläpitokustannukset ovat huomattavan etupainoisia myyntituloihin nähden. Siitoseläimiä koskevan päätöksen tuottaja joutuu tekemään 1,5-2 vuotta ennen investoinnista saatavaa tulokertymää (Kylmänen 1984). Tilan kulut ilman pääomakuluja ovat noin 50 eur / tuotettu ketun nahka ja myyntitulo 25-100 eur / tuotettu ketun nahka. Minkin tuotantokustannus ilman pääomakuluja on 20 eur / tuotettu minkinnahka ja myyntitulo 20-35 eur / tuotettu minkinnnahka. Turkistilalla rehukustannusten osuus muuttuvista kuluista on noin 70 %, palkkamenojen osuus on noin 25 % ja muiden menojen osuus noin 5 % (Puhakka 1986). Kustannukset painottuvat heinäkuusta marraskuuhun, jolloin turkistiloilla kuluu yli 75 % koko vuoden rehun kulutuksesta. Rehukustannusten osuus turkistilan myyntituloista vaihtelee vuosittain varsin paljon. Turkisnahkojen hinta vaikuttaa rehun hintaan noin vuoden viiveellä, sillä rehukeskuksissa rehunhankintasopimusten perustana on yleensä edellisen kauden nahan myyntihinta (Puhakka 1986). Parhaimpina vuosina ainoas taan 45 % myyntituloista kuluu rehuun, mutta synkimpänä vuonna rehun osuus on yli 80 % (PSTK). Investointituet Investointituet turkistiloille ovat Suomessa laskeneet 1980-luvulta ja varsinkin EU-jäsenyyden aikana. Nykyään tuetaan MMM:n avustuksilla ympäristönsuojeluinvestointeja sekä uusien turkiseläinlajien ottamista tilan tuotantoon. Turkistuotanto on tuotantosuunnista selkeimmin omavaraisin eikä olemassa olevaan turkistilaan ole juuri kohdistunut tuotantotukea. 5-16 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A
Seuraavia investointitukia on saatavissa turkistilojen investointeihin vuonna 2010: tilan rakentamiskustannuksiin siirryttäessä pois pohjavesialueelta, avustus 45 % uusiin eläinsuojelusäädösten mukaisiin häkkeihin, avustus 22 % varjotalojen, eristämättömien eläinhallien, rehunsäilytystilojen ja lantaloiden uudisraken tamiseen, peruskorjaukseen ja laajentamiseen sekä tarhan ympäröimiseen sellaisella aidalla, jolla voidaan estää eläinten pääsy tarhan ulkopuolelle, avustus 10 % ympärivuotista juottojärjestelmää ja kahden tai useamman tarhan yhteislantalaa koskeviin rakentamisinvestointeihin sekä olemassa olevien varjotalojen varustamiseen vesitiiviillä alustalla, avustus 20 % investoinnit työympäristön parantamiseen, avustus 15 % varjotalojen, eristämättömien eläinhallien, rehunsäilytystilojen ja lantaloiden uudisraken tamiseen, peruskorjaukseen ja laajentamiseen sekä tarhan ympäröimiseen sellaisella aidalla, jolla voidaan estää eläinten pääsy tarhan ulkopuolelle, korkotukilaina 70 % investoinnit työympäristön parantamiseen, korkotukilaina 70 % Lisätietoa investointi- ja aloitustuista saa paikallisten ELY-keskusten maaseutuosastoilta. (Kokkola, Sakari Virta, sähköposti: sakari.virta@ely-keskus.fi, puh. 050 312 8672, Soini Kattilakoski, sähköposti:soini.kattilakoski@ely-keskus.fi, puh. 050 312 8575 ja Heikki Rautio, sähköposti: heikki.rautio@ely-keskus.fi, puh. 050 312 8627. Vaasassa Stig-Göran Bonn, sähköposti: stig-goran.bonn@ely-keskus.fi, puh. 050 312 8537 ja Maria Swanljung, sähköposti: maria. swanljung@ely-keskus.fi, puh. 050 312 8654). 5.7. Turkiseläinrehusekoittamo Turkistuotannon ollessa pientä, tilojen rehut sekoitettiin käsin. Kulutuksen lisääntyessä tarvittiin rehumyllyjä, yhä suurempia rehunvalmistuslaitteita ja niiden voimanlähteitä. Tuotannon kasvaessa rehun raaka-aineita oli alettava tuomaan ulkomailta ja sekoittamaan koneellisesti. Turkiskasvatuksen keskittyminen Vaasan lääniin mahdollisti alueellisten organisaatioiden, mm. rehukeittiöiden synnyn (Westermarck 1991). Pohjois-Suomen alueelle perustettiin rehutoimikunta vuonna 1968. Rehukeskusverkoston kehittyminen mahdollisti turkistuotannon rationalisoinnin ja laajentamisen (Weijola 1989). Tällä hetkellä Suomessa toimii 10 rehukeskusta, jotka ovat tuottajien omistamia osakeyhtiöitä. Näistä 6 sijaitsee SÖP:n alueella ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, 3 PSTK:n alueella ja 1 Savo-Karjalan alueella. Lisäksi turkiselinkeinon rehustusta palvelee useita keskusvarastoja ja pakastamoita, jotka toimivat Porissa, Maarianhaminassa, Kustavissa, Uudessakaupungissa ja Korsnäsissä. Destruktiolaitokset, jotka toimivat Honkajoella, Uudessakaarlepyyssä, Kaustisella ja Kortesjärvellä, valmistavat teurasjätteistä ja turkiseläinruhoista valkuaispitoista jauhoa sekä eläinrasvaa. Rehukeskusten omistuspohja on osakeyhtiömuotoista, mutta siihen liittyy aimo annos osuustoiminnallista aatteellisuutta ja tuottajien yhteistyöhalua. Rehukeskusten tehtävänä on ollut raaka-aineiden hankinta ja varastointi, rehun valmistus, varastointi ja jakelu turkistiloille. Turkiseläinten rehunkulutuksen huippu on syksyllä, mutta valkuaisrehun tarjontahuippu kevätsilakasta on keväällä ja teurasjätettä syntyy tasaisesti ympäri vuoden, joten rehukeskuksilla tarvitaan pakastustiloja ja kylmävarastoja. Rehukeskukset ovat myös rahoittaneet turkistilojen toimintaa myöntämällä niille laskuluottoa. T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 5-17
Pieni osa tiloista, reilut 50 tilaa, valmistaa edelleen rehun itse ja turkistuotannon reuna-alueilla osa käyttää teollisesti valmistettuja kuivarehuja. Teollisesti valmistetut kuivarehut ovat rakeisia täysrehuja. Rehu syötetään joko automaatista tai imeytetään veteen ja tarjotaan tuorerehun kaltaisena puurona. Valtaosa turkistuottajista noin 98 % 1 400 tiloista käyttää rehukeskusten valmistamaa tuoretta turkiseläinrehua. Rehukeskusten vuosittain valmistama rehumäärä on noin 400 milj. kg. Rehukeskusten toimintaa valvotaan Eviran hyväksymän omavalvontaohjelman (HACCP) mukaisesti. Evira suorittaa valvontakäyntejä kaksi kertaa vuodessa ja EU tarkastajat tarkastuskäynneillään. Valvonta liittyy asetukseen no 1774/2002, jonka perusteella tarkastetaan asetuksen mukainen toiminta mukaanlukien eläinperäisten aineiden jäljiteltävyys. 5.8. Jäädyttämö Rehunkulutuksen huippu ajoittuu heinä-marraskuulle, jolloin valmistetaan 75 % turkiseläinrehuista. Rehuraaka-aineita tulee tasaisesti ympäri vuoden ja rehukalaa pääosin keväällä ja syksyllä. Turkiseläinten rehustuksen turvaamiseksi tarvitaan pakastuskapasiteettia ja jäähdyttämöitä, joissa rehuraaka-aineet saadaan säilymään. Osa pakastus- ja varastointikapasiteetista on rakennettu rehusekoittamoiden yhteyteen. Pakkasvarastot ovat täysiä yleensä kesäkuun lopulla ja tyhjiä kulutuksen lopulla marraskuussa. Virusten ja bakteerien sekä eräiden parasiittien (loiset) tuhoamiseksi varastot puhdistetaan ja desinfioidaan ennen uudelleen täyttöä. Muutoin nämä voisivat säilyä tartuntakykyisinä jäädyttämötiloissa vuosikausia ja rehun mukana taudinaiheuttajat saattaisivat helposti levitä tilan / tilojen eläimiin aiheuttaen tautiepidemian. Taudinaiheuttajien saastuttamat jäädyttämöt voisivat toimia tehokkaasti tartuntalähteenä ja erilaisten tartuntatautien ylläpitäjänä. Jäädyttämöiden ja rehunvalmistustilojen puhdistus- ja desinfiointitoimenpiteet tulee siksi kuulua vuosittain rutiinitoimenpiteisiin. Erityisesti nämä toimenpiteet ovat välttämättömiä silloin, kun rehu- ja nahkomiskeskuksen jäsentiloilla on esiintynyt tarttuvia tauteja. Perusteellisen desinfioinnin tekeminen on esitetty yksityiskohtaisesti ministeriön ohjeissa. Desinfiointiaine voidaan ruiskuttaa seiniin tai levittää kaasuttamalla. Desinfiointi voidaan tehdä myös kuumalla vesihöyryllä, joka tulee riittävällä paineella (Turkiseläinten tarttuvien tautien leviämisen estäminen, MMMn yleisohjeet D 134). 5-18 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A
5.9. Nahkontakeskus Minkki- ja kettunahkontakeskukset Nahkonta on ollut turkistuotannon pullonkaula. Yhteisnahkomon rakentaminen tuo lisää tehokkuutta tuotantoprosessiin, samoin kuin aikanaan turkiseläinten rehua valmistavat rehukeskukset. Turkistuottajat Oyj käynnisti turkistiloja palvelevan minkkien nahkontakeskuksen toiminnan Kaustisella syksyllä 2002. Turkistuottajat Oyj:n omistama tytäryhtiö Furfix Oy vastaa sen toiminnasta. Minkinruhot kuljetetaan tiloilta keskitetysti Kaustiselle, jossa ne jatkokäsitellään. Nahkontakeskuksen kapasiteetti on tällä hetkellä noin 700.000 minkinnahkaa vuodessa. Suuri osa suomalaisista turkistiloista sijaitsee noin 100 kilometrin säteellä Kaustiselta. Ketunnahkontaan keskittyneitä nahkontakeskuksia on perustettu viime vuosina useita eri puolelle Pohjanmaata. Niiden vuosittainen kapasiteetti vaihtelee muutamasta tuhannesta yli 100.000:n yksiköihin. Pakastuksen avulla nahkontakautta jatketaan helmi-maaliskuulle saakka. Jos nahkontakeskukseen toimitetaan tarttuvaa tautia sairastaneita eläimiä, ruhot tai käsittelemättömät nahat on toimitettava nahkomiskeskukseen erillisenä lähetyksenä ja erikseen sovittuna aikana. Pakkauksiin on selvästi merkittävä varoitus tartunnasta. Sen jälkeen, kun nahkontakeskus on käsitellyt infektoitunutta tavaraa, on nahkomiskeskuksen tilat desinfioitava (Turkiseläinten tarttuvien tautien leviämisen estäminen, MMMn yleisohjeet D 134). 5.10. Polttolaitos Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus no 1774/2002 mahdollistaa itsekuolleiden turkiseläinruhojen suoran polttamisen. Ympäristö- sekä maa- ja metsätalousministeriön viranomaiset eivät luokittele nahoitettua turkiseläinruhoa jätelain mukaiseksi jätteeksi, johon tulisi soveltaa jätteenpolttodirektiiviin 2000/76/EY perustuvaa jätteenpoltto asetusta no 362/2003. Asetus olisi edellyttänyt jätteen poltolta tiukempia vaatimuksia ja polttolaitoksen luvittamista turkiseläinruhojen poltolle. Turkiseläinruhot luokitellaan ehjiksi ruhoiksi ja niiden polttaminen voidaan toteuttaa EU asetuksen 1774/2002 mukaisesti yli 850 asteen lämpötilassa 2 sekunnin polttoajan. Polttolaitoksilla Suomessa ei ole suoranaisia valmiuksia ottaa vastaan käsittelemättömiä ruhoja tai ruhomassaa. Ruhomassa voitaisiin teknisesti polttaa leijupetipolttolaitoksissa. Polton aloittaminen vaatii laitoksilta noin 0,5-0,8 milj.euron investoinnit vastaanottosiiloihin ja syöttöjärjestelmiin. Laitosten tulisi investoida höyrylämmitteiset eristetyt vastaanottosiilot sekä syöttöjärjestelmät suoraan kattilaan. Isommat jätteenpolttolaitokset eivät ole olleet kiinnostuneita näin pienestä erästä. Tekniikan kehittyessä kiinteiden polttoaineiden leijupetikattiloissa tultaneen muutamien vuosien kuluttua polttamaan myös turkiseläinruhoja. Sulan ruhon lämpöarvo on noin 25 MJ/kg, kun se turpeella on 20 MJ/kg. Arvio perustuu ruhon koostumukseen; rasvaa n. 40 %, vettä n. 40 % ja muuta kuiva-ainetta n. 20 % sekä rasvan lämpöarvoon 40 MJ/kg. T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 5-19
5-20 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A