5 2015 Korjausrakentamiskeskus Tammelan ulkoväritystutkimus
Historiaa Tammelan korjausrakentamiskeskuksen nykyinen päärakennus on alunperin rakennettu useita huoneistoja käsittäväksi asuinrakennukseksi. Tarkkaa rakennusvuotta ei tiedetä, mutta vuodelta 1857 löytyy palovakuutusasiakirja. Varhaisin rakennuslupapiirustus rakennuksessa löytyy vuodelta 1903. Rakennusta on silloin laajennettu. Lisää tietoa Tammelasta löytyy www.rauma.fi/tammela sivuilta. Nykyinen ulkomaalaus on peräisin 1990- luvun lopulta. Tutkimus Seinäpinnan pääväriä ja listoitusta tutkittiin useasta kohdasta. Tutkimusalueet olivat sisäpihalla ja kadunpuolella. Rakennuksesta tutkittiin seinälaudoitus, listoitus, ovi, ikkuna ja vintin ikkuna. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kadun puolen julkisivusta on poistettu vanhoja maalikerroksia kaapimalla huomattavasti enemmän, kuin sisäpihalta. Kadunpuolen julkisivusta oli erittäin hankalaa saada yhtenäistä väriportaikkoa. Tietoa on kerättä erillistä esiin otoista. Pihanpuolella maalikerrokset ovat säilyneet yhtenäisinä paremmin. Tutkimuksessa löytyi useampia sävyjä, mutta listoituksen ja paneelin sävyjen suhde toisiin on hieman hankalasti arvioitavissa. Nykyinen väritys ei ole alkuperäisen kaltainen. Alkuperäinen sävy on ollut harmaampi. Listoitus on ollut todennäköisesti paneelia tummempi. Tutkimuskohdat on dokumentoitu valokuvaamalla. Löydetyt värisävyt on määritelty lähimmin - koodein, jotka ovat vain suuntaa antavia. Huomioitavaa on, että esiin otettu maalisävy ei sellaisenaan vastaa alkuperäistä sävyä. Erilaiset maali- ja tasoitekerroksen alkuperäisen päällä muuttavat paljon alkuperäisiä maalisävyjä. Seinälaudoitus Kadunpuolen tutkimukset tehtiin ensimmäisen ikkunan kohdalla. Lisäksi paneelia ja listoitusta tutkittiin useammasta kohdasta, koska ehjää ja hyvää väriportaikkoa oli mahdoton saada yhdestäkään tutkimuskohdasta. Kadun puolella julkisivun maalinpoisto on tehty melko perusteellisesti. Lisäksi pintaa on hiottu, jolloin mallikerroksia on vaikea erotella toisistaan. 2
Kadunpuolen paneeli Alimmaisena kerroksena paneelista löytyi vaalea harmaa öljymaali. Esiin tulleet värisävyt olivat osittain hankalasti tulkittavia. Väriportaikko kadun puolen paneelista Värikerros Maalityyppi - koodi 0 puu 1 öljymaali S 2005- R80B Värimalli 2 öljymaali S 2000- N 3 öljymaali? S 4005- Y20R 4 S 1505- Y30R 3
Kadunpuolen listoitus Listoitusta tutkittiin useasta kohdasta, koska hyvää yhtenäistä väri- portaikkoa oli mahdoton saada, koska maalikerrokset olivat niin epätasaisia. Vintin ikkuna Vintin ikkunasta alimmaisena löytyi valkoiseksi tulkittu öljymaali. Sen päällä oli ruskeita sävyjä. Tammelan ikkunat on joskus vaihdettu, mutta vintin ikkunoita ei. Ylin vaakalista 1. S 1000- N valkoinen 2. S 1000- N 3. S 5010- Y30R 4. S 5030- Y30R Ikkunan alla oleva pitkä vaakalista tutkittiin myös. Siitä löytyi samoja maalikerroksia, kun alemmista listoista. Alimmaisena harmaa ja päällä erisävyisiä valkoisia 4
Kadunpuolen ikkuna Ikkunan detaljeita tutkittiin useammasta kohdasta. Tarkoitus oli selvittää alkuperäisten maalikerrosten lisäksi onko ikkuna alkuperäisessä maalauksessa käytetty aikakaudelle tyypillistä tehosteväriä uurteissa ja muissa koristeosissa. Mitään viitteitä tehostevärin käytöstä löytynyt. Kaikista esiinotto kohdista alimmaisena tuli esiin sama vaalea harmaa öljymalli, jota on muissakin listoituksissa. Ikkunan koristeosia, joista ei löytynyt tehosteväriä. Kadunpuolelta tutkittiin myös ikkunakarmi ja puite. Karmista löytyi alimmaisena samaa valkoista öljymaalia, kuin vintin ikkunasta Puitteesta vain nykyinen ruskea öljymaali. Ikkunanpuitteet eivät ole alkuperäiset. 5
Myös saranasta ja kulmaraudasta voidaan myös päätellä, että ikkunat eivät ole alkuperäiset. Väriportaikko kadunpuolen listoituksesta ja vuorilaudoista Värikerros Maalityyppi - koodi 0 puu 1 öljymaali S 2500- N Värimalli 2 öljymaali S 3005- Y20R 3 öljymaali S 0502- Y50R 4 öljymaali? S 1002- Y50R 5 öljymaali S 0502- Y50R 6
Pihanpuolella tutkimukset keskittyivät ensimmäisen oven kohdalle. Siitä tutkittiin paneeli ja listoitus. Pihanpuolella oli ehjiä maalikerroksia, joten niistä saatiin tehtyä väriportaikko. Katosten osia ei tutkittu, koska ne eivät ole alkuperäisiä. Eikä niissä ole kuin nykyinen maalikerros. Väriportaikot paneelista ja listasta. 7
Pihan puolen paneeli Väriportaikko pihanpuolen paneelista Värikerros Maalityyppi - koodi 0 puu 1 öljymaali S 2005- R80B Värimalli 2 öljymaali S 1005- R80B 3 öljymaali S 2000- N 4 öljymaali? S 4020- Y20R 5 sama S 4020- Y20R 6 öljymaali S 1505- Y30R 7 sama S 1505- Y30R 8
Pihan puolen listoitus Väriportaikko pihan puolen listoituksesta Värikerros Maalityyppi - koodi 0 puu 1 öljymaali S 2000- N Värimalli 2 öljymaali S 2000- N 3 öljymaali S 0502- Y50R 4 öljymaali? S 1002- Y50R 5 öljymaali S 0502- Y50R 6 öljymaali S 0502- Y50R 9
Pihan puolelta tutkittiin yksi ovi, joka vaikuttaa alkuperäiseltä ovelta. Muut ovet ovat uudempia. Ovesta löytyi alimaisena kerroksen valkoista öljymaalia, joka on pintamaali eikä mikään pohjamaali. Tyypillisesti pinnat on maalattu useamman kerran ohuilla öljymaalikerroksilla käyttäen samaa maalia, jota on ohennettu pohjamaalaukseen. Valkoinen maali alimmaisena ovessa viitaa siihen, että se on ollut aikaisemmin sisäovena. Oven kehykseen tehtiin kaksi portaikkoa, koska ensimmäisestä ei saatu kaikkia kerroksia hyvin esille. Oven maalikerrokset olivat hyvin epätasaiset. Peliin ei tehty portaikkoa, koska peleistä on kaavittu maalikerroksia epätasaisesti. Pelin maalikerrokset ovat samat, kun kehyksessä. Tarkistus tehtiin veitsikraaterilla. 10
Oven väriportaikko Värikerros Maalityyppi - koodi Värimalli 0 puu 1 öljymaali S 1002- Y 2 öljymaali S 3040- Y20R 3 öljymaali S 8010- Y50R 4 öljymaali S 4010- G90Y 5 sama S 4010- G90Y 6 pohjamaali 7 alkydimaali S 6020- Y10R 8 öljyalkydimaali? vaalenee paljon esiin otettuna S 4010- Y30R 9 sama S 6010- Y30R 11
Tammelan väritysehdotus Tammelan nykyinen väritys ei tutkimuksen mukaan perustu vanhoihin värityksiin miltään aikakaudelta. Mitään kirjallista tietoa siitä ei ole löydettävissä. Nykyinen väritys verrattuna alkuperäiseen väritykseen on sävyltään lämpimämpi, kuin alkuperäinen väritys. Ikkunat ovat tutkimuksen mukaan ovat olleet valkoiset. Oven alin varsinainen ulkoväri on okra. Valittaessa Tammelan uutta väritystä on tärkeää miettiä sen sopeuttaminen ympäröiviin rakennuksiin ja värityshistoria. Tähän tutkimukseen on liitetty kaksi väritysehdotusta, joista ensimmäinen perustuu alkuperäiseen väritykseen ja toinen nykyiseen väritykseen pienin muutoksin. Ehdotuksissa on käytetty Ottossonin Färgmakerin värikarttaa. Huomioitavaa on, että väritysehdotus on viitteellinen. Ennen lopullisen värityksen valitsemista on tehtävä värimalleja. 1. Väritysehdotus Paneeli Listat ja vuorilaudat Ovi Ikkuna Silvergrå S 2005- R80B Vitriolgrå S 2500- N Guldockra S 3040- Y20R Ljusgrå S 1000- N 2. Väritysehdotus Paneeli Listat ja vuorilaudat Ovi Ikkuna Umbragrå S 205- Y20R Vetegrå S 1510- Y10R Guldockra S 3040- Y20R Ljusgrå S 1000- N 12