10/2011 Vinkkejä värivastaavuuden määritykseen
|
|
- Matti Manninen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sävyvastaavaisuus Hyvä korjaustyö edellyttää joskus että sävyvastaavuus saavutetaan sävyttämällä tai häivytyksen avulla, tai kiillottamalla vanha maali. On siis tärkeää että vertaus alkuperäisen maalin ja uuden maalin kesken on perusteellinen. Kaikki sävyeroavaisuudet tulee korjata ennen maalausta. Sekoituskaavasta on tähän apua. Käytä sävytyksessä vain kaavassa olevia sekoitussävyjä tai sävytysohjeissa olevia pohjasävyjä. Järkevä sävyjen vertaus saadaan aikaiseksi ruiskuttamalla malli (ei käsin maalattu) joka annetaan kuivua (metallisävyissä ruiskutetaan myös kirkaslakka malliin), lisäksi se pitää ruiskuttaa päivänvalossa tai päivänvalolampun avulla. 22- linjan HS 2K pintamaali VOC voidaan verrata jo parin minuutin päästä, kuivumisen jälkeen. Kun on metallisävyt kyseessä, saman henkilön tulee ruiskuttaa malli ja kohde. Sääolosuhteet, ikä ja pesu vaikuttaa lähes kaikkiin maaleihin ja niiden sävyihin. Edelleen likakertymät, ulkoiset olosuhteet (lämpötila, kosteus, UV-säteily, happosade jne. Kaikki nämä vaikutukset voidaan usein poistaa kiillottamalla. Värimassakerrosten korjaus on usein vaikeampaa, koska sävyn kirkkaus ja metalliefekti riippuu ruiskutustavasta. 1. Ruiskun suuttimen koko ja ruiskutuspaine. Pienellä suuttimella ja korkealla paineella atomisointi on hienompaa. Tämä johtaa vaaleampaan sävyyn. 2. Ohennnin ja ruiskutusviskositeetti Nopeammalla ohentimella hopeaefekti on yleensä kirkkaampi kuin hitaalla. Mitä korkeampi viskositeetti, sitä karkeampi jälki mikä lisää pilveilyn riskiä. 3. Ruiskutustapa Ruiskuttamalla kuivasti tai harsokerroksen, sävy on vaaleampi ja metallisempi. Kun ruiskutat märästi, sävy on peittävämpi ja tummempi. Näiden versioiden väliltä löytyy koko valikoima eri sävyjä mitä tulee metalliefektiin ja väriin. 4. Ruiskutusetäisyys kohteeseen Lyhyt etäisyys kohteeseen antaa märän kerroksen ja melko tumman ja kromisen jäljen. Pidempi etäisyys antaa kuivemman pinnan ja vaaleamman, metallisemman sävyn. Sävyeroavaisuudet Sarjatuotantosävyt saattaa poiketa teknisistä tai visuaalisista syistä, ilman, että värikoodia tai nimeä on muutettu. Lisäksi tuotannossa tapahtuneita poikkeamia saatta ilmaantua (esim. maalit eri tuotantoyksiköistä tai valmistuksessa tapahtuneet laatuerot jne.)
2 Sävyversioiden merkinnät Alla oleva taulukko näyttää miten sekoituskaavat voi olla merkitty (tummempi, vaaleampi, sinisempi, punaisempi, karkeampi, hienompi jne.) Merkintä Ominaisuus / 20 karkeampi / 30 hienompi / 40 tummempi /50 sinisempi /60 keltaisempi /70 vihreämpi /80 punaisempi /90 vaaleampi /0A vähemmän krominen, /0B puhtaampi Sekoituskaavoissa voi myös olla yhdistetyt merkinnät, kuten: / 48 tummempi ja punaisempi /7B vihreämpi ja puhtaampi /62 keltaisempi ja karkeampi
3 Sävytysopas Glasurit 22-linja HS-2K Pintamaali Väriryhmä violetimpi sinisempi vihreämpi keltaisempi oranssimpi punaisempi valkoinen A 131 A 168 A 105 A 172 harmaa A 127 M 31 8 M 5 M 43 M 38 M 52 M 96 M 40 M violetti M 31 M 52 M 55 sininen A M 5 M 40 M 96 M 55 vihreä M 52 M 5 M 40 3 keltainen A 131 A 168 A 172 beige M 30 A 131 A 168 M 5 M 40 A 172 M 38 oranssi M 5 M 40 M 326 viininpunainen A 127 M 30 M 31 M 5 M 39 M 43 M 38 M 326 punainen M 30 A 131 M 5 M 40 M 38 Vaaleampi Vain valkoisten pohjien kanssa. Vain mustien pohjien kanssa. * Käytä vain sekoituskaavan antamia pohjia.
4 Sävytysopas Glasurit 55-linja Pintamaali Väriryhmä violetimpi sinisempi vihreämpi keltaisempi oranssimpi punaisempi tummempi violetti A 531 A 552 A 531 A 552 hopea A 427 A 353 A 696 A 640 A 136 M 105 A 548 A 548 A 552 A 552 sininen A 427 A 353 A 696 A 640 A 136 M 105 A 430 A 430 vihreä A 548 A 548 A 136 M 105 A 522 A 552 M 177 M 177 keltainen A 696 A 640 M 177 M 177 A 372 M 306 M 306 M 347 M 306 A 372 A 372 M 306 A 324 oranssi A 136 M 105 A 324 bordeaux A 696 A 640 A 136 M 105 A 372 A 324 M 306 punainen A 430 A 353 A 136 M 105 A 430 A 372 A 427 A 353 A 353 A 430 A 430 A 548 A 548 A 552 A 552 A 696 A 640 A 136 A 372 M 306 vaaleampi edestä Vain alumiinit. Vain mustat pohjat. sivusta Vain valkoiset pohjat. Vain mustat pohjat. * Käytä vain sekoituskaavan pohjia. * Vain yksivärisissä värimassoissa käytettäväksi.
5 Sävytysopas Glasurit 90-linja Värimassa Väriryhmä violetimpi sinisempi vihreämpi keltaisempi oranssimpi punaisempi tummempi violetti A 531 A 589 A 531 A 589 hopea A 427 A 359 A 503 A 503 A 696 A 640 A 136 A 105 A 148 sininen A 427 A 359 A 696 A 640 A 136 A 105 A 430 A 430 A 148 vihreä A 503 A 503 A 136 A 105 M 115 A 148 A 115 keltainen A 696 A 640 A 115 A 115 A 372 A 201 A 372 A 201 A 372 A 323 oranssi A 136 A 105 A 323 bordeaux A 696 A 640 A 136 A 105 A 372 A 201 A 323 A 148 punainen A 430 A 359 A 136 A 105 A 201 A 430 A 372 A 427 A 359 A 359 A 430 A 430 A 503 A 503 A 696 A 640 A 136 A 372 A 201 vaaleampi edestä Vain alumiinit. Vain mustat pohjat. sivusta Vain valkoiset pohjat. Vain mustat pohjat. * Käytä vain sekoituskaavan pohjia.
Rullaverhot KUVIOLLISET KANKAAT
KANKAAT PEITTÄVIÄ TAI LÄPINÄKYVIÄ KATSO KANKAAN LUONNE KANKAAN KOHDALTA DL-596 Valkoharmaa DL-597 Hopean ruskea DL-598 Harmaan hopea DL-599 Valkovihreä Maksimi tilausleveys 195cm DL-3308 Pinkki violetti
Tekninen tuotetiedote Marraskuu 2006
Tekninen tuotetiedote Marraskuu 2006 TUOTTEET ON TARKOITETTU VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN H5620V HS+ Täytepohjamaali P565-5301, P565-5305 & P565-5307 Tuote Kuvaus P565-5301 HS+ Täytepohjamaali valkoinen -Spectral
Pohjustettavana on etukansi ja kaksi etusuojaa. Etukannessa on vaurio, joka vaatii kittaamista.
Autonmaalaus 1. POHJUSTUSTYÖ Varattu aika on 2 h 15 min. Yleistä Pohjustettavana on etukansi ja kaksi etusuojaa. Etukannessa on vaurio, joka vaatii kittaamista. Työtehtävä Etukansi ja molemmat etusuojat
2 : % VOC-sovellettu 2 : % Sekoitussuhde 100% til. % HVLP-ruisku: 1.3 mm bar / 0.
Työmenetelmä: Kuivumista nopeuttava lisäaine Glasurit-vakiokirkalakoille (VOC-yhteensopivat ja ei-voc-yhteensopivat), -linjalle, -linja VOC:lle sekä 85 HS-praimerfyllerille/-fyllerille Ominaisuudet: Lyhentää
2 : % VOC-sovellettu 2 : % Sekoitussuhde 100% til. % HVLP-ruisku: 1.3 mm bar / 0.
Työmenetelmä: Kuivumista nopeuttava lisäaine Glasurit-vakiokirkalakoille (VOC-yhteensopivat ja ei-voc-yhteensopivat), -linjalle, -linja VOC:lle, VOC MC600 sekä 85 HS-praimerfyllerille/-fyllerille Ominaisuudet:
2K Häivytysmenetelmä. P Häivytyslisäaine Basecoateille
VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN Julkaisupäivämäärä: Huhtikuu 1999 Korvaa: Toukokuu 1997 A1.4 2K Häivytysmenetelmä Tuotteet P850-1401 2K Häivytysohenne P273-1051 Häivytyslisäaine Basecoateille P850-1471 Häivytysohenne
Kitit S Kovettajat Ohentimet Glasurit RATIO-kitti valkoinen /20K max. 4 % , -50
Kitit S Kovettajat Ohentimet Glasurit RATIO-kitti valkoinen 839-20/20K 948-36 948-52 Glasurit Hienokitti vaaleanharmaa 839-25 948-36 Glasurit Soft-Body Filler 839-55 948-36 948-52 Glasurit Yleiskitti vaaleanharmaa
Kasvinsuojeluruiskun tekniikka ja suutinvalinta. Kasvinsuojelukoulutus
Kasvinsuojeluruiskun tekniikka ja suutinvalinta Kasvinsuojelukoulutus Kasvinsuojelutekniikan ongelmat Alhainen hyötysuhde jopa noin 90 % torjunta-aineesta joutuu hukkaan Ruiskutustekniikan taso heikko
Varmista että maalattava pinta on kauttaaltaan puhdistettu ja kuiva ennen ja jälkeen esikäsittelyn.
GLOBAL REFINISH SYSTEM 2006 D8077 Valkoinen 2K HS Märkää Märälle Pohjamaali D8078 Harmaa 2K HS Märkää Märälle Pohjamaali D8237 HS Express Kovete D8238 HS Nopea Kovete D8239 HS Hidas Kovete D8427 HS Sekoitussävy
WBC Onnistunutta auton viimeistelyä
Tulevaisuus perustuu veteen... Mipa WBC Sekoitusjärjestelmä WBC Onnistunutta auton viimeistelyä Aika ei koskaan pysähdy Vesiperustaiset pintamaalit ovat olleet luokkansa kärkeä siitä lähtien kun VOCsäädökset
Varmista että maalattava pinta on kauttaaltaan puhdistettu ja kuiva ennen ja jälkeen esikäsittelyn.
GLOBAL REFINISH SYSTEM Joulukuu 2007 D8718 / D8719 ohenteella D8077 Valkoinen 2K HS Märkää Märälle Pohjamaali D8078 Harmaa 2K HS Märkää Märälle Pohjamaali D8237 HS Express Kovete D8238 HS Nopea Kovete
Katso Deltron Cleaners (RLD63V) TDS (tekniset tuotetiedot) sopivien puhdistusaineiden valintaan.
GLOBAL REFINISH SYSTEM Syyskuu 2014 Tuotetiedote 2K GREYMATIC UHS PRIMA (UHS KOVETE - D8302) D8018 Valkoinen D8019 Tummanharmaa D8024 Keskiharmaa TUOTEKUVAUS 2K GreyMatic UHS Prima on 2K pohjamaalien sarja,
Myytävänä olevat tölkinvedin kukkarot
1 MUSTA/HOPEA ISO YMPYRÄ KUKKARO Koko 13 x 13 cm, pronssinvärinen kehys, pronssinvärinen nappi Hinta euroa 30 euroa+ postikulut 3 euroa MUSTA/KULTA ISO YMPYRÄ KUKKARO Koko 13 x 13 cm, pronssinvärinen kehys,
Paneeliverho, Valmispituus 198 cm leveys 70 cm, väri valkoinen, alalatta 40 mm, valoverholaatu, kiinnitys verhokoukuilla 3
HANKITTAVAT VERHOT TUOTERYHMÄ NISSNIKUN PÄIVÄKOTI/ HANKITTAVAT VERHOT Tuote numero Sijoitustila Hankittava verho 1 Aula 2 Neuvotteluhuone 3 Neuvotteluhuone Paneeliverho, Valmispituus 198 cm leveys 70 cm,
Maailman täydeltä efektejä... Mipa Sekoitusjärjestelmä. BC Menestyksekästä pintakäsittelyä
Maailman täydeltä efektejä... Mipa Sekoitusjärjestelmä BC Menestyksekästä pintakäsittelyä Auto ja muotoilu - Maailma on täynnä efektejä Muotoilluista pinnoista ja sävyistä on tullut olennainen osa autojen
Saksanpystykorvien värit
Saksanpystykorvien värit Ruskea: Kauttaaltaan yksivärinen tummanruskea. Ruskeilla esiintyy joskus harmaata karvaa housuissa, hännässä, silmien ympärillä tai lapojen seudulla. Tämä katsotaan virheeksi tai
SUIHKUPUHDISTUSLAITE
SUIHKUPUHDISTUSLAITE J1000 ja J2000 Asennus- ja käyttöohjeet Käännös valmistajan englanninkielisestä materiaalista IS66998 issc ECN 6884 () 4197240, 4197248 SISÄLLYSLUETTELO Turvallisuus...3 Asennusstandardit...3
Oppitunti 4 Värit 2. vaaleanvihreä - Tämä on vaaleanvihreä väri. vaaleanvihreä sammakko - Tämä sammakko on vaaleanvihreä.
Oppitunti 4 Värit 2 musta - Tämä on musta väri. musta salkku - Tämä salkku on musta. musta sähköpistoke - Tämä sähköpistoke on musta. musta kissa - Tämä kissa on musta. Käännä omalle kielellesi. 1 vaaleanvihreä
Peltikattomaalit ja oheistuotteet
Peltikattomaalit ja oheistuotteet Peltikattomaalit ja oheistuotteet Sunchem on johtava kattomaalien valmistaja. Asiakkaiden tarpeisiin voidaan vastata pikaisesti Getingessä sijaitsevan tuotantoyksikön
VÄRI ON: Fysiikkaa: valon osatekijä (syntyy valosta, yhdistyy valoon)
VÄRI VÄRI ON: Fysiikkaa: valon osatekijä (syntyy valosta, yhdistyy valoon) VÄRI ON: Biologiaa: näköaistimus (solut ja aivot) Kemiaa: pigmentti (väriaine, materiaali) VÄRI ON: VÄRI ON: Psykologiaa: havainto
Tuotetiedote Vivid Red Erikois 3-kerrosmaali Käyttömenetelmä
GLOBAL REFINISH SYSTEM Tammikuu 2015 Tuotetiedote Vivid Red Erikois 3-kerrosmaali Käyttömenetelmä D8199 Vivid Red Erikois 3-kerrosmaali TUOTTEET Vivid Red Erikois 3-kerrosmaali D8199 Lisäksi tarvitaan
VÄRIT 12.2.2015 WWW-VISUALISOINTI - IIM60110 - VÄRIT
VÄRIT 12.2.2015 Väri on silmään saapuvan valon aistittava ominaisuus, joka havaitaan näkö- ja väriaistilla. Värin aistiminen riippuu silmään saapuvan valon sisältämistä aallonpituuksista ja niiden voimakkuuksista.
Tilkkuilijan värit. Saana Karlsson
Tilkkuilijan värit Saana Karlsson Tilkkutöissä erivärisiä kangaspaloja ommellaan yhteen ja siten muodostetaan erilaisia kuvioita. Värien valinta vaikuttaa siihen miten suunnitellut kuviot tulevat tilkkutyössä
Tuotetiedote Lokakuu 2014
Premium Surfacer P565-5701, P565-5705 & P565-5707 H5620V Tuotetiedote Lokakuu 2014 TUOTTEET VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN H5672V Premium Pohjamaali P565-5701, P565-5705 & P565-5707 (P210-8815 HS+ Kovetteella) Tuote
Betonilaborantti- ja myllärikurssi, Helsinki Risto Mannonen/Kim Johansson
Betonilaborantti- ja myllärikurssi, Helsinki 10.1.2018 Risto Mannonen/Kim Johansson Kim Johansson Erityisasiantuntija, DI Suomen Betoniyhdistys ry Maabetoni Jyräbetoni Ontelolaattamassa Käytetään yleisimmin
Uutuuksia 2012. by Ofisea Oy
Uutuuksia 2012 by Ofisea Oy Suomalaista tuotanto-osaamista japanilaisen Okamuran mallistoon Piiroisen valmistama T1 -tuoli on näyttö suomalaisen kestävän valmistuksen taidoista. T1 Okamura istuin verhoiltu,
Nukkuminen on kultaa.
26 Nukkuminen on kultaa. Tietysti on välillä ihanaa nousta aikaisin ja nauttia aamun hiljaisesta sarastuksesta, mutta yksi lomapäivien parhaista asioista on se, kun saa nukkua juuri niin pitkään kuin huvittaa.
KULTA/MUSTA RAITA LAUKKU KUKKARON KEHYKSELLÄ
1 KULTA/MUSTA RAITA LAUKKU KUKKARON KEHYKSELLÄ Kukkaron kehys pronssinvärinen Koko 16 x 18 cm Ketju kullanvärinen, pituus noin 100 cm Tölkinvedin kullanvärinen HOPEA/MUSTA/BEIGE RAITA LAUKKU KUKKARON KEHYKSELLÄ
DESIGN MARIAN TUOTE- KUVASTO
DESIGN MARIAN TUOTE- KUVASTO Muut tuotteet MUUT TUOTTEET Tämä katalogi pitää sisällään kaikkea mahdollista kodin koriste-esineistä asusteisiin. Järjestyksessään tästä luettelosta löydät - Käsin maalatuttuja
Tuotetiedote DP6000 2K Pikapohjamaali
GLOBAL REFINISH SYSTEM Lokakuu 2015 Tuotetiedote DP6000 2K Pikapohjamaali D8531 Vaaleanharmaa D8535 Harmaa D8537 Tummanharmaa D8302 UHS kovete D8716 Pikaohenne D8719 IR-kuivaukseen TUOTEKUVAUS DP6000 2K
Graafinen ohjeisto 1
Graafinen ohjeisto 1 Sisältö Tunnuksista yleisesti... 3 Tunnuksen versiot ja rakenne.... 4 Merkin värit.... 5 Tunnuksen värivaihtoehtoja... 7 Tunnuksen suoja-alue.... 8 Tunnuksen sijoittelu.... 9 Pienen
Aquabase TM Plus Vesiohenteinen Basecoat
Aquabase Plus Waterborne Basecoat System I0600 Tekninen tuotetiedote 2011 TUOTTEET TARKOITETTU VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN Product Aquabase TM Plus Vesiohenteinen Basecoat Description P989-sarja Basecoat Sekoitussävyt
IHTE-2100 KaSuper 2007-2008 Luento 2: värit, kuvakkeet
IHTE-2100 KaSuper 2007-2008 Luento 2: värit, kuvakkeet Aiheet tänään Värit käyttöliittymäsuunnittelussa Kuvakkeiden suunnittelu Värit käyttöliittymässä Of all design elements, color most exemplifies the
YRITTÄJÄN. paketointitarvikkeet
YRITTÄJÄN paketointitarvikkeet 2015 LAHJANARUT 01 valkoinen 02 keltainen 05 v.punainen 06 v.sininen 07 punainen 08 sininen 09 petrooli 10 ruohonvihreä 11 vaaleanvihreä 12 oranssi 13 aniliini 14 ruskea
Mattokymppi. Mattokymppi 35 vuotta mattokauppaa SISÄLTÖ
s. 5 s. 9 s. 10 Mattokymppi 35 Mattokymppi 35 vuotta mattokauppaa Perheyrityksemme historia mattojen parissa alkoi vuonna 1975. Vankan kokemuksemme ja ammattitaitomme olemme keränneet vuosien aikana toimimalla
Houkuttele terassille
Houkuttele terassille 2015 Hyvä kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Roltraden valikoimasta löydät kevään 2015 raikkaimmat ratkaisut kevätterassin ilmeen luomiseen. Materiaalimme ovat laadukkaita
PIKEET. Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. Kevyesti muotoonommeltu
66 PIKEET B Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. A Kevyesti muotoonommeltu naisille A. 363 NAISTEN PIKEEPAITA Hieman muotoonommeltu klassinen, kolminappinen naisten pikee. Lyhyet kaitalereunuksiset
Läpihiotut kohdat tulisi pohjustaa D8421 spray pohjamaalilla.
GLOBAL REFINISH SYSTEM Huhtikuu 2008 TUOTEKUVAUS T510 WB Engine Bay Converter D8260 Aktivaattori T494 Ohenne T495 Hidas Ohenne Envirobase High Performance moottoritilan maalausjärjestelmä on suunniteltu
Ennen ja jälkeen hionnan, pinta on puhdistettava huolellisesti rasvanpoistoaineella.
GLOBAL REFINISH SYSTEM WB Epoksi Pohjamaali Valkoinen WB Epoksi Pohjamaali Tumman Harmaa Kovete D8067 D8069 D8267 TUOTEKUVAUS Vesiohenteinen Epoksi Pohjamaali on low-voc 2K epoksi täytepohjamaali. Helppokäyttöinen,
. Kaupunginosa / kylä 1288 / 170
SUOJAPELTI, tummanharmaa RR SAUMA: Pallas 5, punainen BETONI, MAALATTU, tummanharmaa RR 5 TEHDANNOITETTU METALLI, tummanharmaa RR TEHDANNOITETTU METALLI, tummanharmaa RR PARVEKEKATON PELLITETTY OTSAPINTA,
. Kaupunginosa / kylä 1288 / 170
0 SUOJAPELTI, tummanharmaa RR SAUMA: Pallas 5, punainen BETONI, MAALATTU, tummanharmaa RR 5 TEHDANNOITETTU METALLI, tummanharmaa RR TEHDANNOITETTU METALLI, tummanharmaa RR PARVEKEKATON PELLITETTY OTSAPINTA,
ALKYDIMAALI METALLIPINNOILLE / PUOLIKIILTÄVÄ
TIKKURILA ALKYDIMAALI METALLIPINNOILLE / PUOLIKIILTÄVÄ TYYPPI KÄYTTÖKOHTEET SOVELTUVUUS Aktiivista ruosteenestopigmenttiä sisältävä alkydimaali. Peltikatot, vesikourut, syöksytorvet, suojapellit, kaiteet
Kestoväri Sekoitussuhde 1:1,5. Vaikutusaika 35-40 min. Vaalennusvärit Sekoitussuhde 1:2. Vaikutusaika 35-40 min
R O C K H A I R about EMMEDICIOTTO on italialainen innovatiivinen yhtiö joka tarjoaa kampaajille ja kuluttajille täydellisen luksus sarjan. Periaatteenamme onkin: kohtele hiuksiasi kuin ihoasi! Hellävarainen
Käyttötekninen tiedote.
Käyttötekninen tiedote. Häivytys Tämä käyttötekninen tiedote kertoo, kuinka Permasolid 2K HS kirkaslakkoja ja Permasolid 2K HS pintamaaleja häivytetään. Yleinen häivytysmenetelmä Tummien värien häivytys
Angry Birds CLASSIC. Angry Birds CLASSIC. Angry Birds CLASSIC. toppasaapas / LIME VIHREÄ. toppasaapas / KELTAINEN. toppasaapas / PINKKI
Angry Birds CLASSIC toppasaapas / LIME VIHREÄ Angry Birds CLASSIC toppasaapas / KELTAINEN Angry Birds CLASSIC toppasaapas / PINKKI Angry Birds CLASSIC toppasaapas / MUSTA Angry Birds STELLA toppasaapas
Lanseeraustiedote. DP6000 2K Pikapohjamaali. Lokakuu 2015
Tuotteen Lanseeraus: Taustaa: Nopea 2K pohjamaali kolmessa harmaan sävyssä ja uusi pikaohenne. D8531/E1 Valkoinen G1 D8535/E3 Harmaa G5 D8537/E1 Tummanharmaa G7 D8716/E1 Pikaohenne DP6000 kehitettiin lyhentämään
PEPOn SARJAPELIT (ja Lappee JK:n kotipelit) syyskaudella 2009
PEPOn SARJAPELIT (ja Lappee JK:n kotipelit) syyskaudella 2009 viikko 30 25.7. la Naiset kakkonen PEPO - FC Futura Slahti nurmi 4-1 26.7. su C kolmonen PEPO Mustat - MP 96 Slahti nurmi 1-6 viikko 31 27.7.
HS Plus Kirkaslakka P
Tekninen tuotetiedote TUOTTEET ON TARKOITETTU VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN HS Plus Kirkaslakka P190-6676 Tuote Kuvaus P190-6676 HS Plus Kirkaslakka P210-870 2K HS Kovete Pika P210-872 2K HS Kovete Nopea P210-875
2. Graafi nen yrityskuva
2. Graafi nen yrityskuva 2.1. Näin käytät tunnisteita 2.2. Liikemerkki / logo ja sen suhteet 2.3. Logon ja sloganin suoja-alueet 2.4. Logon käyttö 2.5. Typografi a 2.6. Värit TULIKIVI OYJ:N GRAAFINEN YRITYSKUVA
RUBBER. Elastinen pinnoite Helppo irrottaa!
RUBBER comp Elastinen pinnoite Helppo irrottaa! RUBBERcomp KUMIMAALISPRAY RUBBERcomp kumimaalispray on helposti levitettävä, monikäyttöinen, ilmakuivuva erikoiskumipinnoite. Se suojaa käsiteltävän pinnan
Design-värien kokoelma
Design-värien kokoelma HARLEKIINIVÄRIESITTELY Vastauksia yleisimpiin kysymyksiin Millainen tuote on kyseessä? Harlekiini Basecoat värit sisältävät ainutlaatuista monikerroksisista pigmenttia, joka antaa
N:o 837 4123 SOVELTAMISALAAN KUULUVAT MAALIT, LAKAT JA AJONEUVOJEN KOR- JAUSMAALAUSTUOTTEET
N:o 837 4123 Liite 1 SOVELTAMISALAAN KUULUVAT MAALIT, LAKAT JA AJONEUJEN KOR- JAUSMAALAUSTUOTTEET 1. Maalien ja lakkojen alaluokat a) Sisäseinien ja -kattojen himmeillä maaleilla ja pinnoitteilla tarkoitetaan
TEOLLISUUSMAALIEN NETTOHINNASTO 2014
TEOLLISUUSMAALIEN NETTOHINNASTO 2014 Sivu 1 TUOTE SÄVY L.hinta 20 10 3/4/5 OHENNE ALKYDIMAALIT PRAIMEX metallin pohjamaali punainen, harmaa 5,33 106,60 20 L 7 PRAIMEX metallin pohjamaali valk, kelt. Vihreä
Sormikkaat, pipo ja huivi, polyesteri - fleece, musta, royal sininen, punainen.
PÄÄHINEET, HUIVIT, HANSIKKAAT: Pipo, 100 % akryyli, navy sininen/royal sininen, musta/punainen, musta/harmaa. Pääpanta, musta. Korvat lämpimäksi. Huivi ja sormikkaat, polyesteri fleeceä, 180*23 cm, punainen,
TOIMINTAVÄLINEIDEN TARJOUSPYYNNÖN TARJOUSKORTTI 2011 TARJOUSKORTTI MYÖS SÄHKÖISENÄ PDF-TIEDOSTONA!
Kiipeily Kiipeilyverkko yli -vuotiaille POSITIO.1 200201 220201 Kiipeilyverkkopyramidi yli -vuotiaille. Alustan tulee olla iskua vaimentavaa materiaalia, esimerkiksi turvasoraa vähintään 300 mm:n kerros.
LEVEÄ NOKKA YLEISKANSI
SÄILYTYSKANSI PITKÄ NOKKA LEVEÄ NOKKA OIL SAFE INNOVATIIVISET VOITELUKANNUT VÄHENTÄVÄT ÖLJYJEN EPÄPUHTAUKSIA SEKÄ ROISKEITA Oil Safe-järjestelmässä on monia etuja öljyn saastumisen estämiseksi: Kaatonokat
Tekninen tuotetiedote Elokuu 2012
Tekninen tuotetiedote Elokuu 2012 TUOTTEET TARKOITETTU VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN H5872V Tuote Täytepohjamaali P565-4501, P565-4505 & P565-4507 (P210-8815 HS+ Kovete) Kuvaus P565-4501 Täytepohjamaali Valkoinen
WSC7 analysointia. 24.2.2013 Vanha-Ulvila
WSC7 analysointia 24.2.2013 Vanha-Ulvila Rastiväli 1 Lyhin valinta on sininen Sininen vai Punainen: sininen voi olla pari sekuntia nopeampi. Kesällä keltainen oikaistaisiin katkoviivalla merkittyä reittiä
AIR-MIX-RUISKUN PERUSKÄYTTÖ
AIR-MIX-RUISKUN PERUSKÄYTTÖ 1. Ruiskun pesu ennen käyttöönottoa 2. Maalin lisäys ja maalaus 3. Ruiskunpesu maalauksen jälkeen RUISKUN KÄYTTÖ MAALAUKSISSA Air-Mix-ruiskua käytetään lähinnä kalusteovien
Oppitunti 3 Värit 1 tumma ja vaalea
Oppitunti 3 Värit 1 tumma ja vaalea 1 valkoinen - Tämä on valkoinen väri. valkoinen luistin - Tämä luistin on valkoinen. valkoinen luuranko - Tämä luuranko on valkoinen. valkoinen kukko - Tämä kukko on
Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka)
sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua
DP3000 on suoraan päällemaalattavissa Deltron UHS Progress tai Envirobase High Performance tuotteilla.
GLOBAL REFINISH SYSTEM Marraskuu 2011 TUOTEKUVAUS D8511 vaalean harmaa G1 D8515 harmaa G5 D8517 tumman harmaa G7 D8225 kovete D8718/19/20 ohenteet DP3000 on 2K hiomapohjamaalien sarja, joka sopii laajalti
SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 ESITYS SUUNNITTELUPERIAATTEISTA 719 SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160
SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 ESITYS SUUNNITTELUPERIAATTEISTA 30.5.2012 SUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT Suunnittelukohteina ovat korttelit 2153, 2155, 2157 ja 2160 Kirkkonummen Kartanonranta Sundet
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä
Tehtävänä kustannusarvion tekeminen maalattavasta ajoneuvosta Cabas- ohjelmaa käyttäen. Tuomari antaa ajoneuvon rekisteri- sekä asiakastiedot.
AUTONMAALAUS 2011 KILPAILUTEHTÄVÄT Kilpailussa maalattava kohde on TOYOTA YARIS etuosa A. Kustannuslaskelma ja suojaustehtävä TEHTÄVÄ A 1. KUSTANNUSLASKENTA Tehtävänä kustannusarvion tekeminen maalattavasta
VERKOSTO GRAAFINEN OHJE
2018 SISÄLTÖ 3 Pikaohje 4 Tunnus ja suoja-alue 5 Tunnuksen versiot 6 Tunnuksen käyttö 7 Fontit 8 Värit 9 Soveltaminen ----- 10 Verkosto Lapset 2 suoja-alue Tunnuksen suoja-alueen sisäpuolella ei saa olla
Elektroniikan kaavoja 1 Elektroniikan Perusteet 25.03.1998 I1 I2 VAIHTOVIRROILLA. Z = R + j * X Z = R*R + X*X
TASAVOLLA Sähkökenttä, potentiaali, potentiaaliero, jännite, varaus, virta, vastus, teho Positiivinen Negatiivinen e e e e e Sähkövaraus e =,602 * 0 9 [As] w e Siirrettäessä varausta sähkökentässä täytyy
Värisuunnitteluopas. www.e-weber.fi
okkelit kuntoon Värisuunnitteluopas Värien antamat mahdollisuudet rakennussuunnittelussa okkeliratkaisut kätevästi eberiltä www.e-weber.fi Värien antamat mahdollisuudet Tervetuloa eberin värimaailmaan.
Oppitunti 7 - osa 1 Numerot 11-26 [yhdestätoista kahteenkymmeneenkuuteen] vaalea ja tumma
Oppitunti 7 - osa 1 Numerot 11-26 [yhdestätoista kahteenkymmeneenkuuteen] vaalea ja tumma 1 yksitoista (11) kaksitoista (12) kolmetoista (13) neljätoista (14) viisitoista (15) kuusitoista (16) seitsemäntoista
TOPIT JA PI- KEEPAIDAT
ASIAKKAIDEN SUOSIKKEJA TOPIT JA PI- KEEPAIDAT 74 TOPIT JA PIKEEPAIDAT 363 NAISTEN PIKEEPAITA Klassinen, kevyesti vartaloa myötäilevä pikeepaita, jossa 3 nappia. Lyhyet hihat, joiden suissa joustinneulos.
Express Plus Kirkaslakka P
express Express Plus Kirkaslakka P190-8000 J3070V Tuotetiedote Kesäkuu 2016 TUOTEET TARKOITETTU VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN J3070V HS Plus Kirkaslakka P190-8000 Tuote Kuvaus P190-8000 HS Plus kirkaslakka P210-8817
Korjausrakentamiskeskus Tammelan ulkoväritystutkimus
5 2015 Korjausrakentamiskeskus Tammelan ulkoväritystutkimus Historiaa Tammelan korjausrakentamiskeskuksen nykyinen päärakennus on alunperin rakennettu useita huoneistoja käsittäväksi asuinrakennukseksi.
TV-TASON MAALAUS. Copyright Isto Jokinen
TV-TASON MAALAUS LÄHTÖTILANNE TV-taso on laadukas, hyväkuntoinen ja aidolla tammiviilulla pinnoitettu. TV-taso ei kuitenkaan sovi väriltään omistajan sisustukseen, joten se halutaan maalata kiiltävän valkoiseksi
Värinkestostandardeja
Värinkestostandardeja Erja Parviainen Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia Värinkestostandardeja SFS-EN ISO 105-A01 Tekstiilit. Värinkestot. Osa A01: Testauksen yleiset SFS-EN 20105-A02 Tekstiilit. Värinkestot.
Hinnasto silmille. Tämä hinnasto on päivitetty 16.3.2011. Ajantasaiset hinnat löydät verkkokaupastamme osoitteesta www.tayttotarvike.
Hinnasto silmille Tämä hinnasto on päivitetty 16.3.2011. Ajantasaiset hinnat löydät verkkokaupastamme osoitteesta www.tayttotarvike.fi Mustat pallosilmät Koko mm Hinta 6 0,80 7 1,00 8 1,20 9 1,40 10 1,60
TERVETULOA VÄRIANALYYSIIN!
TERVETULOA VÄRIANALYYSIIN! www.imagokoulu.fi VÄRIANALYYSI & VÄRIKARTAT 10/21/15 Värianalyysi - Syksy Värianalyysi - Kevät Värianalyysi - Talvi Värianalyysi - Kesä Sopimattomat värit voivat: Tehdä väsyneen
MESSUMARKKINAT JA POISTOMYYNTI to 1.10 la 3.10.2015
MESSUMARKKINAT JA POISTOMYYNTI to 1.10 la 3.10.2015 Tiedostoa päivitetty viimeksi 22.9.2015 Alla luetellut tuotteet ovat myynnissä vain paikan päällä messumarkkinoillamme to 1.10 3.10.2015. Huom! Emme
METALLITUOTTEIDEN MAALAUS
METALLITUOTTEIDEN MAALAUS PINNALLA 2. 27.3.2014 Isto Jokinen 1 MAALAUKSEN TAVOITE Kaikkia tuotteita maalataan haluttaessa muuttaa niiden pinnan sävyä ja kiiltoa ja parannettaessa pinnan pitämistä puhtaana.
Elämäsi helpoin komerohankinta Smart. Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta Smart.
K A I K E N V O I T E H D Ä F I K S U M M I N L i u k u o v i k a a p i s t o t 1 Elämäsi helpoin komerohankinta Smart Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta
May 2006 TUOTTEET TUOTEKUVAUS. D8141 Premium UHS Kirkaslakka. Deltron Premium UHS Kirkaslakka. Deltron Käyttöajan pidentäjä
GLOBAL REFINISH SYSTEM May 2006 D8141 Premium UHS Kirkaslakka TUOTTEET Deltron Premium UHS Kirkaslakka Deltron UHS Kovetteet Deltron Ohenteet Deltron Käyttöajan pidentäjä D8141 D8216, D8217, D8218, D8219
Giovanni Capraro Donna Capraro. Corporate Fashion
Giovanni Capraro Donna Capraro Corporate Fashion 903 kaulus: 2- nappi /chicago kaulus laatu: 55/45% puuvilla/polyester koot: S - 3XL leikkaus: miesten modern fit color: - 10 valkoinen mustavalkoruutu tehoste
GRAAFINEN OHJEISTO. Päivitetty:
Päivitetty: 8.2.2016 Liikemerkki - vaaka Woikosken liikemerkki muodostuu aina tekstilogosta ja sen yhteydessä olevasta tunnuksesta. Liikemerkin muotoja tai niiden suhteita ei saa venyttää tai vääristää
ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM SILEÄLLE, UUDELLE POHJALLE MÄRKÄTILAAN
Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer + verkko, kuivumisaika
Reittianalyysi Osakilpailu 8 Eurajoki, Kaharinmäki. RTM Riku Juhala ja Saku Asikainen
Reittianalyysi Osakilpailu 8 Eurajoki, Kaharinmäki 16.3.2014 RTM Riku Juhala ja Saku Asikainen K-1 Heti alussa tarkkavaisuutta! Punainen reitti on lyhin ja tässä tapauksessa myös nopein reitti. Selkeä
päättely jatkuva sarja. Päättele miten sarja jatkuu. Jatka sarjaa ainakin kahdella luvulla tai kuviolla. A. 7 8 9 0 0-00 99 98 97 - - - 0 B. 8 0 0 0 9 0 8 00 80 0 0 C. PÄÄT TELY 9 jatkuva sarja. Päättele
VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI
VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI ESITTELYN YLEISKATSAUS Carl Rehnborg ja NUTRIWAYn tarina Tasapainoisen ruokavalion haasteet Lisää väriä ruokavalioosi Tasapainoinen ruokavalio. Tasapainoinen
TAPETIT LAATAT LAMINAATIT PARKETIT
TAPETIT LAATAT LAMINAATIT PARKETIT 2014-2015 SEINÄLAATAT VAKIOHINTAISET SEINÄLAATTA TRIPOLI, 20 x 30 cm 1,56 m 2 /pkt Kiiltävä 500794766 Matta 500806031 SEINÄLAATTA LUMI, 20 x 40 cm 1,2 m 2 /pkt Kiiltävä
Tuotetiedote Maaliskuu 2013
Tuotetiedote Maaliskuu 2013 VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN H4700V Tuote Eco+ hiomapohjamaali P565-4471, P565-4475 & P565-4477 Kuvaus P565-4471 Eco+ hiomapohjamaali vaalean harmaa SG01 P565-4475 Eco+ hiomapohjamaali
SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y Pvm Kello Sarja Kotijoukkue Vierasjoukkue Pelipaikka Kenttä Paikkakunta Vastuujoukkue
G-JUNIORIT, 5. KIERROS, RYHMÄ A 19.03.2017 10:00 SS G Classic musta Sport white Pirkkahalli 1 Tampere Nokian KrP Sininen 19.03.2017 10:15 SS G Nokian KrP Sininen YPA Valkoinen Pirkkahalli 1 Tampere Nokian
Kanarialinnun perintötekijät Spalt = Saksankielinen sana ja tarkoittaa perityvä mutta ei näkyvä ominaisuus
Kanarialinnun perintötekijät Spalt = Saksankielinen sana ja tarkoittaa perityvä mutta ei näkyvä ominaisuus Koodit eli kansain väliset tunnukset muuttuvat koko ajan, mutta ovat euroopassa laajasti käytössä,
LpR. Maksu käteisellä (tasaraha) tilauksen noudon yhteydessä. Ajankohta ilmoitetaan tekstiviestillä, joten muista ilmoittaa puhelinnumerosi!
LpR Lakeudenportin Ratsastajat ry Itselle tai vaikka joulupukin pussiin: Tilaa Lakeudenportin Ratsastajat ry:n tiimivaatteita! Tilaukset 10.11. mennessä Etelä-Pohjanmaan Valmennustallilla olevaan listaan,
4023 Korkeus: 150 cm Leveys: 40 cm Teho: 1 x E27 max60w
4020 teho: 1 x E27 max60w 4023 Korkeus: 150 cm 4022 4018 4025 Leveys: 24,5 cm 4030 Leveys: 32 cm 4028 Leveys: 32 cm 4031 Leveys: 22,5 cm 4027 Leveys: 22,5 cm 4026 Leveys: 32 cm 4016 Leveys: 36 cm 4015
Kalusteovet. Brillo Mocca & Bella savutammi
Kalusteovet Brillo Mocca & Bella savutammi Treviso valkoinen Integra harmaa 2 Painoteknisistä syistä värit saattavat poiketa alkuperäisestä Luxe oliivi & Luxe latte korkeakiilto Integra vitivalkoinen kiiltävä
TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA
TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA 16.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Kuvakerho 2 Tahrojen poisto Photoshop Elements 6:n avulla Valokuviin tulee vuosien kuluessa usein pieniä tahroja
ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN
Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer laatta saumoihin,
Tunnus. Tunnusta käytetään ensisijaisesti valkoisella pohjalla vihreä-mustana. Hyrräkuvio on aina vihreä. Tunnuksen minimileveys on 30 mm.
Tunnus Tunnusta käytetään ensisijaisesti valkoisella pohjalla vihreä-mustana. Hyrräkuvio on aina vihreä. Tunnuksen minimileveys on 30 mm. Tunnuksen negatiivi-versiota käytetään vain, jos tunnus on pakko
D819 matta tai satiinivaikutelma joustaville pinnoille
GLOBAL REFINISH SYSTEM Toukokuu 2008 TUOTTEET Deltron UHS Kirkaslakka Deltron UHS Kovetteet Deltron Häivytysohenne D8130 D8242, D8243, D8244 D8730 D8130 UHS kirkaslakka D8242 UHS kovete nopea D8243 UHS
Oppitunti 3 Värit 1 tumma ja vaalea
Oppitunti 3 Värit 1 tumma ja vaalea 1 valkoinen - Tämä on valkoinen väri. valkoinen luistin - Tämä luistin on valkoinen. valkoinen luuranko - Tämä luuranko on valkoinen. valkoinen kukko - Tämä kukko on
COLOR HORIZONS CANDY TIIVISTEET
COLOR HORIZONS CANDY TIIVISTEET LUE UE OHJEET ENNENKUIN KÄYT YTÄT T TUOTTEIT TTEITA! A! Ei ole suositeltavaa maalata alle 21 C asteen lämpötilassa. COLOR OR HORIZONS CANDY Y TIIVISTEET ovat universaaleja
TOIMINTAVÄLINEIDEN TARJOUSPYYNNÖN TARJOUSKORTTI 2011. Keinumisvälineet ja karusellit Keinumisvälineet POSITIO NRO 2.1.1
40 cm Havainnekuva TARJOUSKORTTI 011.1.1.1 Keltainen levy UV-suojattua läpivärjättyä HDPE kovapuristemuovia takuu 0 v. Istuin UV-suojattua HPL korkeapainelaminaattia takuu 0 v. Piilotettu jousimekanismi