Jyväskylän puutyöntekijäin ammattiosasto no 35 on toimikunnan kokouksessaan käsitellyt Toras Oy:n sahan lopettamista.



Samankaltaiset tiedostot
SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

Helsinki, SDP:n Puoluetalon kokoushuone torstaina 15 päivänä lokakuuta 1981 kello 9.00

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 9/04 1 (5)

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, klo 19:00.

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous

Päätösvaltaiset], Läsnäol2~2i!S2yt2tyti \XL)

SEURAKUNTANEUVOSTO 9/2011

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi annettiin Pertti Tenhuselle tälle myönnetty liiton kultainen ansiomitali.

KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNTA (1) Läsnä: Ville Mielonen puheenjohtaja

TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2004 Yhteinen kirkkovaltuusto

3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi.

LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä. Maarit Kuikka GS sihteeri

KUUROJEN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3 14

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/ KIRKKONEUVOSTO Perjantaina klo (alkaen puurolla Mariassa)

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

Messukeskuksen kongressisiipi, Rautatieläisenkatu 3, Helsinki edustettua osakasta Liite 1

Kokoukselle valitaan kolme (3) puheenjohtajaa, kolme (3) sihteeriä sekä kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa.

Paikka NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5B, Kiviharjuntie 11, Oulu. Otsikko Sivu

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali.

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

Varsinainen liittokokous alkaa

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014

Hauhon seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään pappilassa tiistaina klo

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2016. Gammelin Pertti

Hannonen Maiju, edustajiston puheenjohtaja Pölönen Henna, edustajiston varapuheenjohtaja

Kangasalan seurakunta Esityslista 1/2015 1/2

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

SIEVI CAPITAL OYJ - YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 2011

Kalervo Aattela, Uolevi Kaukovaara ja Mauno Forsman. Kaarina Suonio. Jorma Bergholm. Matti Hannula, Antti Siikavirta ja Helge Siren

ASPO PÖYTÄKIRJA 1/ (7) , klo Scandic Marina Congress Centerissä osoitteessa Katajanokanlaituri 6, Helsinki.

HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOHEESIO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA PÖYTÄKIRJA Sivu Ohjausryhmä 4/ :t Liite Asiat Sivu

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2016/5 Hallitus Sivu 2 / 6

Läsnä jäsenet Huovila Juhani kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/ Finlands Kommunförbund rf

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone. Lindholm Matias 2. varapuheenjohtaja. Meriläinen Aapo Jäsen

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011

metallityöväen liiton oikeusapu työsuhderiitoja ratkaistaessa, työturvallisuusvahingoissa ja palkkaturva-asioissa

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(11) Kirkkoneuvosto 4/ OSALLISTUJAT läsnä poissa

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 ) KIRKKONEUVOSTO 8/

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/ Finlands Kommunförbund rf

Lindholm Matias Jäsen. Kervinen Pinja Jäsen. Niskanen Sami Nuorten monitoimiohjaaja

TietoEnator Oyj:n varsinainen yhtiökokous 1/2007

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

. v. C\i. Pöytäkirja Rautatiet-lehden julkaisuvaliokunnan

Isännöitsijätoimisto H & J Viialan neuvottelutila. Otsolahdentie 18 B, Espoo

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta.

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA Aika , klo Valo-talo, Sali I

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2014 Kunnanhallitus. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

NUORTEN KOTKIEN KESKUSLIITTO UNGA ÖRNARS CENTRALFÖRBUND NKK ry. säännöt

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa (sisältää muutokset)

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Peuramaa-Golf-Hjortlandet ry ja kotipaikka on Kirkkonummen kunta.

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen

ORIMATTILAN KAUPUNKI Pöytäkirja 1. Karjalainen Riitta pj. Mölsä Jukka vpj., Venesjärvi Seppo j.

Pöytäkirja 3/ (11)

9.11. Edustajiston juhlakokous ja TYYn vuosijuhlat (juhlallisuudet alkavat klo kulkueella H. G. Porthanin patsaalle)

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA/ PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS. Aika klo Paikka Kokoustila Kataja, Järjestökatu 10

Aika: sunnuntai , klo Paikka: Jyväskylä, Hotelli Scandic, Vapaudenkatu 37

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/ Finlands Kommunförbund rf

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa viraston aukioloaikana.

2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kristian Rasehorn ja Juho-Petrus Nieminen

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/

Suomen Metsäsertifiointi ry:n hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo

Liisa Ilonen-Teivonen jäsen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen jäsen

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2016

Eläinlääkäripalvelujen saavutettavuus ja turvaaminen, työryhmän loppuraportti

NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5b krs., Kiviharjuntie 11, Oulu. Otsikko Sivu

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

Kuopion kaupunki Sääntö 1 (5) Tehtävä Asianro 76/

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2017

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1

Transkriptio:

Jyväskylän puutyöntekijäin ammattiosasto no 35 Jyväskylä 09.09.1981 Í ( u \ t 1 L*. PUUTYOVAENLTON TTOTOMKUNTA Asia: Toras Oy:n Kuohun sahan lakkauttaminen '! Jyväskylän puutyöntekijäin ammattiosasto no 35 on toimikunnan kokouksessaan käsitellyt Toras Oy:n sahan lopettamista. Esitämme, että Puutyöväenliitto käyttäisi sillä olevaa vaikutusvaltaa päätöksien tekijöihin niin, että työttömiksi jääneet puutyöläiset saisivat irtisanomisajan palk kansa ym. saatavansa Töhjan Saha Oy:]tä viipymättä ja etsimään mahdollista uutta yrittäjää tyhjiksi jääviin tiloihin työpaikkojen turvaamiseksi Jyväskylän maalaiskunnan Kuohulla.! \ t i 1! Raimo Niininen ammattiosaston puheenjohtaja % ^ Jyviskylk Piiatyi r'jö Kähkönen aaubattiosasto ammattiosaston sihteeri» ^ ' ' i' U <1 f» Í f: f V

Bwn'iiVMPi ymn) aix Haapaniemenkatu 7 9 B Postiosoile: PL 318 00531 Helsinki 53 Puhelin: 90-70 911 Helsinki m. 9.1981 "Jyväskylän Puutyöntekijäin ao. Puhj. Raimo Niininen Takalankuja 3-5 D 47 U07U0 JYVÄSKYLÄ 7U f. Í i H.T.. k Vastauksena 9.9.1981 päivättyyn kirjeeseen ilmoitamme, että kirjeessä mainittu Toraksen sahan työntekijöitten irtisanomisajan palkka- ym. saatavien kohdalta asia on ratkaistu oheisena jäljennöksenä olevassa kirjeessä mainitulla tavalla.. i -.1 r t, ' Ay-terveisin PUUTYÖVÄEN LTTO r.y. Eino Sailas u Timo Rautarinta i i : < he KV

iijirrvovmn u m i ) lu: fffi) Haapaniemenkatu 7 9 B Postiosoite: PL 318 00531 Helsinki 53 Puhelin: 90-70 911 Helsinki 14.9.1981 1«u! Plm. Taru Saukko Koskensaari 41920 KNTAUS H.T. J Viitaten 12. elokuuta 1981 päivättyyn Toraksen Sahan työntekijöitten irtisanomismenettelyä koskevaan erimielisyysmuistioon, ilmoitan seuraavaa: f Puutyöväen Liiton sihteeristö hyväksyi 11.9.1981 pitämässään kokouksessa yksimielisesti Pohjan Saha Oy:n tekemän tarjouksen i erimielisyysasian ratkaisemiseksi. Tämän ratkaisumallin mukaan työntekijöitten irtisanomispäivänä pidetään 26.6.1981. Jokaisen. i ; työntekijän työsuhteen pituuden perusteella määräytyvä* irtisanomisaika alkaa näin ollen em. päivästä lukien. Niille työntekijöille, joille työnantaja ei ole järjestänyt tai voinut järjestää irtisanomisajaksi työtä, maksetaan irtisanomisajan palkka. Tämän lisäksi kaikille sillä hetkellä työsuhteessa olleille maksetaan viime kesän vuosilomasta täysi lomaltapaluuraha. Niille työntekijöille, joille Pohjan Saha jo on maksanut lopputilin, mutta jotka em. ratkaisumallin seurauksena saa- vat jälkimaksua, maksetaan myös odotusajan palkka kuudelta päivältä. Pohjan Saha on ilmoittanut aloittavansa em. saatavien laskennallisen selvittämisen maanantaina 1U.9.1981 ja maksavansa kullekin työntekijälle tulevan osuuden niin nopeasti, kuin se laskentateknisesti on mahdollista. Ennen lopullista maksamista liiton edustaja tarkistaa yhdessä Pohjan Saha Oy:n edustajien kanssa, että laskelmat kunkin työntekijän kohdalta on oikein suoritettu. Ay-terveisin PUUTYÖVÄEN LTTO r.y. Eino Sailas Timo Rautarinta ^ 8. 79 KV

PUUTYÖVÄEN LTON (r.y.) sihteeristön kokous PÖYTÄKRJAMUSTO Aika: Paikka: Läsnä: Tekniset sihteerit 12. lokakuuta 19 81, alkaen klo 9.35, päättyen klo 10.55 PTL:n toimisto, Helsinki, Haapaniemenkatu 7-9 B liittotoimikunnan kokoushuone Esko Suikkanen, puheenjohtaja Eino Sailas Viljo Ronkainen Timo Rautarinta Reino Survonen Veikko Pääkkönen Onni Kuutsa Pekka Haverinen Edvin Kenraali Olavi Kujanpää Esko Kotilainen Pirkko Meriluoto, sihteeri Tarja Tuomi Sirkka Korhonen ä «) i KOKOUKSEN AVAUS Kokouksen avauksen suoritti puheenjohtaja Esko Suikkanen klo 9.35. 1 KOKOUKSEN LALLSUUS JA PÄÄTÖSVALTASUUS Kokous todettiin yksimielisesti lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Puutyöväen Liiton sihteeristön kokoukseksi käsittelemään esityslistalle merkityt asiat. 2 KOKOUSVRKALJAT Kokouksen puheenjohtajaksi todettiin liiton puheenjohtaja Esko Suikkanen, sihteeriksi Pirkko Meriluoto ja pöytäkirjan tarkastajiksi Eino Sailas ja Timo Rautarinta. B

' t 2 ; > i 3 ESTYSLSTAN VAHVSTAMNEN KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEKS Kokouksen työjärjestykseksi hyväksyttiin yksimielisesti puheenjohtajan esittelemä esityslista. (Liite 1.) ' i. t,» t ' i 4 LMOTUS- JA VAHVSTUSASAT H.1 Todettiin puheenjohtaja Esko Suikkasen osallistuminen liittotoimikunnan päätöksen mukaisesti Saksan Liittotasavallan Puu- ja Keinokuitualan työntekijäin liiton liittokokoukseen ja kuultiin puheenjohtajan välittämät Saksan veljesjärjestön lähettämät terveiset. Todettiin, että Liittotasavallan veljesjärjestön uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Horst Morich ja varapuheenjohtajaksi Peter Riemer. ; li i )» f 4.2 Todettiin ja vahvistettiin Edvin Kenraalin osallistumine SAK:n ja STK:n rationalisointineuvottelukunnan opintomatkalle Saksan liittotasavaltaan 5...11.1 O.1981. 1 :! 1 '» ' 1 ' f 4.3 Todettiin SAK:n hallintojaoston tiedotteeseen 2.9.1981 liittyvä ilmoitus SAK:n hallituksen hyväksymästä toimistotyöntekijäin vaativuus- ja palkkaryhmittelystä osaksi voimassaolevaa työehtosopimusta. (Liite 2.) 5 "VETERAANLOMAVKON" JÄRJESTÄMNEN SYKSYLLÄ 1981 Lomaviikkojärjestelyt päätettiin käynnistää. Osanottokiintiöt kokonaisuuden ja ryhmien osalta täytetään aikaisemmin päätettyjen kiintiömääritelmien mukaisesti. 6 TOMNTASUUNNTELMA VUODELLE 1982 Liittotoimikunnan jaostot ja toimintasektorit velvoitetaan valmistamaan toimintasuunnitelmaesityksensä vuodelle 1982 niin pian kuin se liittokokouksen ja sen valitseman uuden liittotoimikunnan kokouksen jälkeen on mahdollista. ( 'i

( t. ' r 7 KANSANVÄLSEEN TOMNTAAN LTTYVÄT ASAT 7.1 i> ' f t j Asia: Runö-koulussa 8.-13.11.1981 järjestettävä, toimikunnan jäsenille tarkoitettu kurssi Kutsu otetaan vastaan. Asia jätettiin Ulf Forsmannin hoidettavaksi. 7.2 AKiQ-lSYili 2ston_tiedot Asia: SAK:n - VZSPS:n vaihtosopimus vuosille 1982-83 Kirje todettiin ja samalla vahvistettiin asiaan liittyvä 7. lokakuuta 1981 allekirjoitettu Maaseututyöväen Liiton ja Puutyöväen Liiton yhteisvastaus. (Liite 3.) i f * 1 7.3 26^-27^10^ isoili Päätös : Tilaisuuteen osallistutaan. Molemmat ryhmät valitsevat yhden osanottajan. 8 KRJEET 8.1 Asia: Työllisyysseminaari 6.-7.11.1981 Kiljavalla Liiton edustajiksi valittiin Eino Sailas, Esko Koti lainen ja Reino Survonen. 9 LTTOKOKOUKSEEN LTTYVÄT ASAT 9.1 tiiiiolssisoysyääiiss^iyios Liittotoimikunnalle esitetään yksimielisesti, että liittotoimikunta vahvistaisi PTL:n vaalipiirien keskus vaalilautakuntien päätökset Puutyöväen Liiton liittokokousvaalien tuloksesta 1981 vaaleissa^ Sosialidemokraattisen yhteistyövaaliliiton edustaja-

' f määräksi esitetään vahvistettavaksi 140 liittokokousedustajaa ja kandandemokraattisen yhteistyövaaliliiton edustajamääräksi 115 edustajaa. f 10 OKEUSAPUHAKEMUKSET 10. t Hyväksyttiin esityslistassa luetellut hakemukset ja niiden lisäksi oikeusapu myönnettiin seuraaville hakijoille: Hakija: Heikki Silvennoinen. Osasto: 91. Työnantaja: Rauma-Repola Oy. Asia: VKL 4:1, T.Turvall. 9. Hakija: Markku Villman. Osasto: 4. Työnantaja: Oy Schauman Ab. Asia: VKL 4:1 ja T.Turval.9 ja 54. i ) 11 MUUT ESLLE TULLEET ASAT 11.1 Seuraava sihteeristön kokous f il Kokous pidetään 16. lokakuuta 1981 t 1 i ) 11.2 _ 1 i i i i 212 iidilsy iis _S9 y s Liittotoimikunta esitetään kutsuttavaksi koolle 5. marraskuuta 19 81. QiJl Kokous päättyj^lo 1^.15 Vakuudeksi: Esko Suikkanen Pirkko Meriluoto puheenjohtaja sihteeri Pöytäkirjan tarkastajat: >444/1 Sall/tA Eino Sailas ^lujeuji Timo Rautarinta 1' i,

f»» PUUTYÖVÄEN LTON (r.y.) sihteeristön kokous PÖYTÄKRJAMUSTO ^ Í t Aika: Paikka: T Lasna: Tekniset sihteerit: 6. lokakuuta 19 81, alkaen klo 9,20, päättyen klo 11.00 PTL:n toimisto, Helsinki, Haapaniemenkatu 7-9 B, liittotoimikunnan kokoushuone Esko Suikkanen Eino Sailas Viljo Ronkainen Timo Rautarinta Reino Survonen Veikko Pääkkönen Onni Kuutsa Pekka Haverinen Kalevi Hölttä Pirkko Meriluoto, sihteeri Tarja Tuomi Sirkka Korhonen. \! J i. «i KOKOUKSEN AVAUS Kokouksen avauksen suoritti puheenjohtaja Esko Suikka- nen klo 9.20. ^ 1 KOKOUKSEN LALLSUUS JA PÄÄTÖSVALTASUUS Kokous todettiin yksimielisesti lailliseksi ja päätös valtaiseksi Puutyöväen Liiton sihteeristön kokoukseksi käsittelemään esityslistalle merkityt asiat. 2 KOKOUSVRKALJAT Kokouksen puheenjohtajaksi todettiin liiton puheenjohtaja Esko Suikkanen, sihteeriksi Pirkko Meriluoto ja pöytäkirjan tarkastajiksi Eino Sailas ja Timo Rautarinta. :il!

3 ESTYSLSTAN VAHVSTAMNEN KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEKS Kokouksen työjärjestykseksi hyväksyttiin yksimielisesti 'i puheenjohtajan esittelemä esityslista. (Liite 1.) H TALOUSASAT 4.1 Hollannin^veljespä minen Todettiin, että kokoukseen osallistuvat aiemmin tehdyn päätöksen mukaan puheenjohtajat Esko Suikkanen ja Viljo Ronkainen. Sihteeristö hyväksyi liiton suoritettavaksi myös puheenjohtajien puolisoiden matkakulut. h 1 5 LTTOKOKOUSASAT 5.1 ; Vahvistettiin liitteen mukaisesti. (Liite 2.) 5.2!ii il9 l_liittyyät_asiat. Liite 2.) 5.2. a Y i i5iii isiiyden_iälkeen_osallistuva^ Tilaisuuteen osallistuvat liiton puheenjohtajat, M sihteerit, valtuuston puheenjohtajat ja kutsuvieraiden "huoltajat". 1», 5.2 b 2 iiistuvat 11 Kohdassa 5.1 a todettujen lisäksi tilaisuuteen osallistuvat myös kaikki muut sihteeristön jäsenet. 5.2 c yikomaisten_kutsuvieraid^ listuvat Liiton puheenjohtajat ja sihteerit puolisoineen 5.2 d tiii2ii_!!i ännät;;_liittokok^^ Puheenjohtajat, sihteerit ja muut sihteeristön jäsenet

entisen käytännön mukaisesti 5.2 e A f Í Jaakko Käyhkö, Edvin Kenraali, Tarja Tuomi ja Sirkka Korhonen. 5.2 f i^2iiii} i5ten_kutsuviera Urho Ottelin ja Hannu Ylitalo. 5.2 g Liiton toimitsijat. Listan ovimiehistä laatii Veikko Pääkkönen. Í i Í! H 5.2 h 5. Muut_esille_tulleet_l^ vät^asiat SAK:n edustajakokouksen hyväksymät ohjelma-asiakirjat päätettiin ostaa ja laittaa liittokokousedustajien salkkuihin, mikäli niitä on riittävästi saatavissa. k»! ^ Todettiin puheenjohtajan esittelemänä sosialidemokraat tisen ryhmän esitykset kokousvirkailijoiksi ja valiokuntien jäseniksi. Kd.-ryhmän osalta todettiin asia avoimeksi. Asia esitetään liittotoimikunnan vahvistettavaksi ryhmien esitysten pohjalta. (Liite U.) i 6 SOPMUSTOMNTAAN LTTYVÄT ASAT 6.1 Uudenkaarlepyyn osaston anomukseen liittyvä liittotoi mikunnan päätöksen mukainen uhkavaatimus todettiin lähetetyksi lupa-anomuksessa todetulle yhtiölle ja työriitojen piirisovittelijalle. 7 OKEUSAPUHAKEMUKSET Oikeusapu myönnettiin esityslistassa mainituille hakijoille.

i': c 8 MUUT ESLLE TULLEET ASAT 8;1 Todettiin SAK:n hallituksen kiertokirje 5.10.1981 ja siihen liittyvä ilmoitus SAK:n valtuuston sääntömääräisestä kokouksesta 18.-19.12.1981. (Liite 5.) 8.2 Todettiin Serlachius-yhtymän työntekijöiden lähetystön käynti liitossa 13.10.1981 ja lähetystön esittämä kirje koskien ja' tkuvan automatisoitumisen seurauksena tapahtuvaa työpaikkojen vähentymistä. (Liite 6.) Samalla todettiin A. Ahlström Osakeyhtiön piirissä toimivien SAK:n jäsenliittoihin kuuluvien ammattiosastojen kirje 3.10.1981 koskien yt-lain kehitystä ja sen antia työntekijöille, työsuhdeturvan kehittämistä ja ns. pelisääntökeskusteluun liittyviä näkemyksiä. (Liite 7. ) \ i! Edelleen todettiin, että Serlachius Osakeyhtiö järjestää 22.10.1981 informatiotilaisuuden, johon pyydettynä osallistuu Reino Survonen ja että Hackman Oy:n työntekijöitä edustava lähetystö tulee esittelemään työllisyystilanteeseen liittyviä näkökantojaan 21.10.1981, johon tilaisuuteen liiton taholta osallistuvat Eino Sailas ja Sihteeristöä.kävi periaatteellisluonteisen keskustelun työllisyysppliittisesta tilanteesta-ja siihen liittyvistä näköaloista ja ammattiyhdistysliikkeen mahdollisuuksista vaikuttaa työllistävien toimien käynnistämiseksi. Kirjelmät merkitään liittotoimikunnan kokouksen esityslistalle. Todettiin, että niihin liittyvä asiakokonaisuus tulee esille ja kannanmäärittelyjen kohteeksi liiton liittokokouksessa. Kokous päättyi/:i?lo^1.00 Vakuudeksi / Esko Suikkanen Pirkko Meriluoto uheen^ohtaj Pöytäkirjan tarjcas sihteeri i Eino Sailas Timo Rautarinta

. / f Jc e j i! r» ^/ftt % Liittokokousta valmistelevan teknisen työryhmän kokouksen PÖYTÄKRJA.! t il r Aika Paikka Lasna päivänä syyskuuta 1981 alkaen klo 8.50 PTL:n toimisto kokoushuone Vilho Hiltunen (p) Esko Kotilainen Karin Aaltonen Annakati Hartikka Tar^a Tuomi Sirkka Korhonen (s) - < ; il f 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Hiltunen avasi kokouksen klo 8.50 2. Kokous virka i 1 i,i at Todettiin, että puheenjohtajana toimii Vilho Hiltunen ja sihteerinä Sirkka Korhonen. i 5. Kokouksen työ.jär.iestys Päätettiin käsitellä seuraavat asiat: - ruokailuihin liittyvien lippujen tilaaminen - majoitusvarauksen vahvistaminen - yalokuvapalvelun järjestäminen - matkatoiraistopalvelujen vahvistaminen, - työryhmän esitykset sihteeristölle vielä avoimista asioista - muut mahdolliset asiat Ruokailulip-Du.ien tilaaminen Päätettiin tilata liitteen 1 mukaisesti ruokakahvi- ja iltapalalippuja Dipolista. t;.«(

5. Majoitusvarauksen vahvistaminen Päätettiin vahvistaa Dipoliin majoitusta varten 155 kpl kahden hengen huoneita ja 106 kappaletta yhden hengen huoneita eli yhteenä 576 vuodepaikkaa, Liite 2. Hotellin taholta oh pyydetty toimittamaan ruuhkien välttämiseksi majoituskortit kokouksen osanottajille etukäteen.kortit lähetetään yhdessä matkustusvarausten kanssa» 2. j i 4 f» h 1 6. Kokouksen aikainen valokuvapalvelu Päätettiin hyväksyä liitteen 5 mukaisesti tarjottu valokuvapalvelu. Kustannukset yhteensä í^.800:- 7. Matkatoimistopalvelu,ien vahvistaminen Hyväksyttiin liitteen ^ mukaiset esitykset edustajien matkustusohjesäännöksi ja lippujen tilaa- miseksi.suoraan Matkatoimisto Matkarenkaalta. 4 8. Esitykset sihteeristölle Päätettiin esittää sihteeristön vahvistettavaksi seuraavat vielä avoinna olevat asiat: 1. ketkä liiton edustajat osallistuvat avajaisten jälkeen kutsuvieraslounaalle 2. liiton edustajat ulkomaisten kutsuvieraiden avajaiscocktailtilaisuuteen Dipolissa 12.9.81 noin klo 7.OO - 18.00 3. Läksijl^äisillalliselle osallistujat yhdessä ulkomaalaisten kutsuvieraiden kanssa 5..8

liittokokousillallisilla kutsuvieraiden isantinä toimivat liiton edustajat 5. ulkomaisten kutsuvieraiden huoltajat 6. kotimaisten kutsuvieraiden huoltajat avajaisissa 9. Muut asiat 1. Vahvistettiin 12.11.81 kokousaikatauluksi seuraava: klo 10.00 aamukahvi, J.OO-l^t-.OO m lounas, klo 17.00 kahvitauko ja n. 19.00 päivällinen. ^ 2. Päätettiin tiedustella mahdollisuutta järjestää kokousedustajille 12.11.81 aamulla bussikuljetuksen lentokentältä suoraan Dipoliin. 5. Painotöiden osalta todettiin, että kaikki painotyöt ovat aikataulun mukaisesti valmiit. Liittokokousaloitteet toimitetaan painoon syyskuun lopussa heti kun liittcfcöimikunta on käsitellyt ne. 10. Kokouksen päättäminen Muita asioita ei kokoukselle ollut. Puheenjohtaja Hiltunen'päätti kokouksen klo 9.50 Kokouksen puolesta: Vilho Hiltunen puheenjohtaja Sirkka Korhonen sihteeri

PUUTYÖVÄEN LTON (r.y.) SHTEERSTÖN KOKOUS Pöytäkirj amuistio 11 Aika: 28. lokakuuta 19 81, alkaen klo 12.00, päättyen klo 13.30. Paikka: PTL:n toimisto, Haapaniemenkatu 7-9,B, Helsinki liittotoimikunnan kokoushuone Läsnä: Tekniset sihteerit: Esko Suikkanen Eino Sailas Viljo Ronkainen Timo Rautarinta Vilho Hiltunen Reino Survonen Veikko Pääkkönen Onni Kuutsa Pekka Haverinen Edvin Kenraali Esko Kotilainen Pirkko Meriluoto Tarja Tuomi Sirkka Korhonen KOKOUKSEN AVAUS Kokouksen avauksen suoritti puheenjohtaja Esko Suikkanen.klo 12.00. 1 KOKOUKSEN LALLSUUS JA PÄÄTÖSVALTASUUS Kokous todettiin yksimielisesti lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Puutyöväen Liiton sihteeristön kokoukseksi käsittelemään esityslistalle merkityt asiat. 2 KOKOUSVRKALJAT Kokouksen puheenjohtajaksi todettiin liiton puheen johtaja Esko Suikkanen ja sihteeriksi Pirkko Meriluoto. Pöytäkirjan tarkastajiksi Eino Sailas ja.1 Timo Rautarinta.

3 ESTYSLSTAN VAHVSTAMNEN KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEKS Kokouksen työjärjestykseksi hyväksyttiin yksimielisesti puheenjohtajan esittelemä esityslista. (Liite 1) U TALOUSASAT 4.1 PyyiYöväen_Liiton_tilitas^ EÖYtäkiria_2 7^10^1981 Tase lausuntoineen esitetään liittotoimikunnan vahvistettavaksi. (Liitteet 3,4 ja 5). 4.2 Sopimus hyväksyttiin yksimielisesti,allekirjoitetta' vaksi Vilho Hiltusen esittelemän Rank Xeroksin 8.10.1981 päivätyn kustannuslaskelman pohjalta. (Liite 2.) 4.3 Avustusanomukset Kiljavan Ay-opiston ja Pohjolan Opiston oppilaskuntien ilmoitusanomukset hylättiin. 4.4 Toimitusneuvoston esitykset esitetään liittotoimikun nan vahvistettavaksi. (Liitteet 6 ja 7). 4.5 niemen_kiinteistöistä Todettiin kiinteistöille tulleen 2.280 markan lisäveron. 5 KRJEET 5.1 SAK: n_talousgoliittisen jaoston lausunto verohalli iylss^iie.liloilssi As la: Lausunto autoetutyöryhmän muistiosta.

Kirje todettiin kuulluksi. 5.2 SAK:n_iäriestöosaston^kir Asia: SAK:n 7 5-3'uhlavuoden valmistelut Liittotoimikunnalle esitetään, että liittotoimikunta esittää liittokokoukselle annettavaksi liiton jäsenistölle osoitettavan vetoomuksen SAK:n 75-vuotisjuhlaan osallistumiseksi. 5.3 Asia: Ydinaseetonta Pohjolaa vaativan kansalaisadressin allekirjoitusten kerääminen Liittotoimikunnalle esitetään, että liitto yhtyy adressivetoomukseen liittotoimikunnan päätöksellä. Liiton puölesta adressin allekirjoittavat liiton nimenkirjoittajat. 5.14 Asia: Kisa ja työ-arpajäiset vuodelle 1982/arpavas taavan nimeäminen. Arpavastaavaksi nimettiin Esko Kotilainen. 5.5 Asia: Puutyöläisen sisältö Kirje esitetään liittotoimikunnalle 5.6 Asia: Yritysten ja liikelaitosten saneeraus- ja lopettamispäätökset Päätös» Kirje esitetään liittotoimikunnalle. 5.7 Asia: Työttömyystilanne Kirje esitetään liittotoimikunnalle.

1 5.8 Asia: Kutsu em. järjestön uuden toimiston avajaisiin Kutsu todettiin saapuneeksi. Edvin Kenraali poistui kokouksesta klo 12.40. 6 LTTOKOKOUSASAT 6.1 Todettiin, että edellisessä sihteeristön kokouksessa tehdyn päätöksen mukaan otsikkoon liittyvät keskeisimmät tavoiteohjelmat on tilattu ja tullaan laittamaan liittokokousedustajien salkkuihin. 6.2 Työttömyyskassan hallituksen esityksenä lausuntoluonnos esitetään kassan edustajakokouksen käsiteltäväksi ja päätettäväksi. Luonnos jaetaan edustajien salkkuihin. 6.3 Sosiaali-_ia_tYösuoielu vaihdos Sosialidemokraattisen ryhmän edustajana edellisessä sihteeristön kokouksessa valiokuntaan nimettäväksi esitetyn. Paavo Katajarannan tilalle esitetään liittotoimikunnalle ja edelleen liittokokoukselle nimet täväksi Juha Hämäläinen. 6.4 Kansa-yhtiöiden^cokt^ Todettiin, että Kansa-yhtiöiden toimesta on esitetty toivomus saada järjestää coktailtilaisuus liittokokouksen aikana 13.11.1981 klo 17.00 vakuutusvastaavina toimiville liittokokousedustajille. Sihteeristö suhtautuu myönteisesti tilaisuuden järjestämiseen. 6.5 esitys

Kassan hallitukselle esitetään, että se tekisi kassan edustajakokoukselle esityksen kassan sääntöjen 3H :n muuttamiseksi siten, että sääntökohdan toisen kappaleen toisesta virkkeestä poistetaan kohta "hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenet" ja sääntökohta tulisi seuraavaksi: "Kullakin edusltajalla on edustajakokouksessa yksi ääni. Kassan hallituksen puheenjohtaja, vakinaisesti palkatut toimitsijat ja tilintarkastajat eivät voi toimia edustajakokouksessa edustajina, mutta on heillä kokouksessa puhe- ja esitysoikeus". 6.6 yetoomusesitys_liitto Liittotoimikunnalle esitetään, että se antaa liittokokoukselle otsikossa todetun vetoomusesityksen. Luonnostekstin laativat Annakati Hartikka ja Viljo Leinonen. > \ 1 SOPMUSTOMNTAAN LTTYVÄT ASAT 7.1 tiiit^räiälsysysiy^ Todettiin, että liiton ja eräiden SAK:n jäsenliittojen piirissä on sääntöjen ja periaatepäätösten vastai nen liittorajakysymys muodostunut yhä huolestutta- vammaksi. Kielteisimmät konkreettiset PTL:n jäsenkent tään kohdistuneet tapahtumat ovat ilmenneet Metallityöväen Liittoon ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliittoon yhdistyvinä toimina. Heinolan osaston piiriin kuuluneen työhuonekunnan siirtyminen Metallityöväen Liittoon ko. liiton Ristiinan osaston kautta todettiin kaikkein näkyvimmäksi malliesimerkiksi tapahtuneesta liiton perinteistä jäsenrakennetta loukkaavasta toiminnasta. Edelleen todettiin mm., että SAK:n liittoa tukevat järjestömuotopäätökset eivät ole johtaneet edes neuvottelujen käynnistymiseen liittojen kesken.

1 Metallityöväen Liiton liittotoimikunnalle päätettiin osoittaa selväsanainen kirje, jossa todetaan Metallityöväen Liiton velvollisuudeksi estää PTL:n järjestämis- ja sopimuskenttään kuuluvien jäsenten ottaminen Metallityöväen Liittoon. Kirjeessä tiedustellaan myös 5 mihin toimiin Metallityöväen Liitto aikoo ryhtyä järjestämistilanteen palauttamiseksi ennalleen ja nyt tapahtuneen kehityksen estämiseksi jatkossa. Kirjeen laativat järjestösihteeri ja palkkasihteerit. Kirje lähetetään tiedoksi SAK:le. 8 OKEU SAPUHAKEMUK SET Oikeusapu annetaan esityslistassa luetelluille haki joille. 9 MUUT ESLLE TULLEET ASAT 9.1 Aikaisemmin tehtyyn päätökseen liittyven päätettiin liiton toiminnassa ansioituneille jäsenille järjestää nk. veteraanilomaviikko ajalla 16.-21.11.1981. 9.2 yy2den_1982^retkeilypä Todettiin, että kaikki kolme kuopiolaista osastoa ovat ilmoittaneet suhtautuvansa myönteisesti 19 82 retkeilypäivien järjestämiseksi Kuopioon. 9.3 STL SAK:n koollekutsuina ^hteistyöneuvottelukokous Päätös Yhteistyöedellytyksiä teollisuusliittojen kanssa pohtivaan neuvottelukokoukseen 2 9.10.1981 valittiin liiton edustajaksi Veikko Pääkkönen. Puheenjohtaja pä^ti k^ouksen klo Vakuudeksi Esko Suikkanen puheenjohtaja ' n Pirkko Meriluoto sihteeri Pöytäkirjan tarkastajat: Eino Sailas Timo Rautarinta

PUUTYÖVÄEN LTON (r.y.) Sihteeristön kokous PÖYTÄKRJAMUSTO Aika: Paikka: 10. joulukuuta 19 81, alkaen klo 9.55, päättyen klo PTL:n toimisto. Haapaniemenkatu 7-9 B, liittotoimi kunnan kokoushuone Läsnä: Esko Suikkanen Eino Sailas Timo Rautarinta Vilho Hiltunen Reino Survonen Veikko Pääkkönen Pirkko Meriluoto Onni Kuutsa Pekka Haverinen Edvin Kenraali Esko Kotilainen Kalevi Hölttä Tekniset sihteerit: Tarja Tuomi Sirkka Korhonen KOKOUKSEN AVAUS Kokouksen avauksen suoritti puheenjohtaja Esko Suikkanen klo 9.55. 1 KOKOUKSEN LALLSUUS JA PÄÄTÖSVALTASUUS Kokous todettiin yksimielisesti lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Puutyöväen Liiton sihteeristön kokoukseksi käsittelemään esityslistalle merkityt asiat. 2 KOKOUSVRKALJAT Kokouksen puheenjohtajaksi todettiin liiton puheen johtaja Esko Suikkanen ja sihteeriksi Pirkko Meriluoto. Pöytäkirjan tarkastajiksi todettiin Eino Sailas ja Timo Rautarinta.

3 ESTYSLSTAN VAHVSTAMNEN KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEKS Kokouksen työjärjestykseksi hyväksyttiin yksimie lisesti puheenjohtajan esittelemä esityslista. (Liite 1.) 4 LMOTUS- JA VAHVSTUSASAT 4.1 Todettiin Lasi- ja Posliinityöväen liitolta ja Kunnallisten Työntekijäin ja Viranhaltijain Liitolta saapuneet kiitokset liittojen vuosijuhlapäivinä osoitetusta huomaavaisuudesta. 4.2 Vahvistettiin liiton historiatoimikunnan päätös puutyöläisten järjestötoiminnan tallentamiseksi järjestetyn muistitiedon keräykseen osallistuneiden palkitsemisesta. Keräykseen aktiivisesti osallistuneina todettiin Mäntymotellin viikonloppulomaan oikatetuiksi: Veikko Pikkarainen Lappeenrannasta, Helmi Haavisto ja Kyllikki Vähähaka Porista ja Veik ko 0. Tuominen Salosta. Asia merkitään tiedoksi liittotoimikunnan esityslis talle. 4.3 SAK:n sosiaalivaliokunnan matka Tukholmaan. Hyväksyttiin Esko Kotilaisen osallistuminen otsikossa todetulle 15.-18.12.1981 tapahtuvalle matkalle. 5 KRJEET 5.1?itii Y 2_PHyi_i _sekatyöläisten Asia: Osaston kannanmäärittely 1.11.1981 vallitsevas ta työmarkkinatilanteesta. Kirje todettiin kuulluksi. 5.2 Asia: Vakuutusalan työtaistelu Vakuutusväen työtaistelutilanteen kehitystä päätettiin seurata. Kirjeen käsittely jätettiin pöydälle.

5.3 Asia: Huonekaluteollisuuden kehitys pohjoismaissa V. 1981. Tiedote merkittiin kuulluksi. 6 LTON TOMNTASUUNNTELMA VUODELLE 1982 JA SHEN LTTYVÄN TAPAHTUMA-AKATAULUN VAHVS TAMNEN Todettiin, että toimintasuunnitelmaluonnokset on lähetetty liittotoimikunnan jäsenille korjaamatto mina. f Luonnokset käsitellään laadittujen esitysten pohjalta ryhmissä ja tuodaan tämän jälkeen liittotoimikunnan käsittelyyn. Samalla liittotoimikunnalle esitetään toimintasuunnitelman kansainväliseen toimintasuunnitelmaosaan liittyvästi liitteessä 3. todetut valtuuskuntavierailut. (Liitteet 2 ja 3.) Liittotoimikunnalle esitetään vahvistettavaksi toimintatapahtumia vuonna 19 82 koskeva aikataulu. (Liite U.) 7 LTON SHTEERSTÖN NMEÄMNEN Ryhmien esitysten mukaisesti liittotoimikunnalle esitetään, että sihteeristöön valitaan sd.-ryhmän edustajina Esko Suikkanen, Eino Sailas, Vilho Hiltunen, Reino Survonen, Veikko Pääkkönen, Onni Kuutsa ja Pirkko Meriluoto varsinaisina jäseninä ja varalle Teuvo Taskinen ja Olavi Kujanpää. Kd.-ryhmän edustajina sihteeristöön esitetään valittavaksi Timo Rautarinta,»Kalevi Hölttä, Esko Kotilainen, Edvin Kenraali ja Pekka Haverinen varsinaisina jäseninä ja varalle Eeva Hakala ja Vilho Tiainen. 8 LTTOTOMKUNNAN JAOSTOT 8.1 Liittotoimikunnalle esitetään te-jaostoon kahdenkymmenenviiden (25) henkilön valitsemista suhteessa 14 sosialidemokraattia ja 11 kansandemokraattia. t 4

Henkilövalinnat esitetään liittotoimikunnan ryhmien esitysten pohjalta. Periaatteena henkilövalintoihin esitetään, ettei jaostoihin valittaisi liittotoimikunnan tai liittovaltuuston jäseniä. Neuvottelukunta nimetään erikseen ja siihen sihteeristö esittää valittavaksi liittotoimikunnan ja myös tes.-jaoston edustuksen. 8.2 Huoltoalojen jaostoon esitetään valittavaksi seitsemän kentän edustajaa suhteessa 4 sosialidemokraattia ja 3 kansandemokraattia. 8.3 Edvin Kenraalin tehtäväksi annettiin selvittää rationalisointineuvottelukunnan kokoonpano. 8.4 tiiion^historiatoim Viljo Ronkaisen tilalle historiatoimikuntaan esi tetään kd.-ryhmän edustajaksi Edvin Kenraali. 8.5 Päätös : Asia jätetään kokonaan liittotoimikunnan ryhmissä käsiteltäväksi. 8.6 Päätös : Tositetarkastajiksi esitetään valittavaksi Kalevi Kuparinen sd.-ryhmän edustajana ja Harri Virtanen kd.-ryhmän edustajana. 8.7 Toimikuntaan esitetään valittavaksi edelleen Onni Kuutsa, Annakati Hartikka, Esko Kotilainen ja Viljo Leinonen. i 8.8 Talousjaostoon esitetään valittavaksi Esko Suikkanen, Timo Rautarinta, Kalevi Hölttä, Eino Sailas ja Vilho Hiltunen. f

8.9 Rakennustoimikuntaan esitetään valittaviksi Esko Suikkanen, Vilho Hiltunen, Eino Sailas, Timo Rautarinta, Kalevi Hölttä ja Esko Kotilainen, 8.10 Liiton ryhmien_välinen_toi^ Ryhmäneuvottelijoiksi esitetään valittavaksi Esko Suikkanen, Eino Sailas, Timo Rautarinta, Kalevi Hölttä ja Esko Kotilainen. 8.11 Työsuojelu- ja sosiaalijaostoon., koulutusjaostoon, naisjaostoon ja nuorisojaostoon esitetään valittavaksi kuhunkin kymmenen nk. kentän jäsentä suhteessa 6 sd.-ryhmästä ja 4 kd.-ryhmästä. Henkilöt valitaan ryhmien esitysten pohjalta. 9 TALOUSARVOESTYS VUODELLE 19 82 Vilho Hiltusen esittelemä talousarvioesitys esitel' lään sellaisenaan liittotoimikunnan kokoukselle. (Liite 5.) 10 MUUT TALOUSASAT 10.1 Liittotoimikunnalle esitetään, että presidentin vaaleihin liittyvänä vaalitukena- annetaan työväenpuolueiden vaalityöhön käytettäväksi yhteensä yhdeksäntoistatuhattamarkkaa jaettuna liittotoimikunnan poliittisten voimasuhteiden mukaan per 1.000:- eli 11.000 mk sd.-ryhmälle ja 8.000 mk kd.-ryhmälle. Lisäksi esitetään, että toimitsijat osallistuvat ryhmiensä vaalityöhön aikaisemmin omaksutun käytännön mukaan siten, etteivät liittokohtaiset työt häiriinny. 10.2 Työsuhdevakuutustar^o^ Vilho Hiltunen esitteli Vakuutusosakeyhtiö Kansan V ( 4 l

1 12,1981 päivättyyn kirjeeseen liittyvän työsuhdeoikeusturvavakuutustarjouksen. Tarjouksen todettiin sisältävän kaksi toteutusrakennetta. Peruusvakuutuksen5 joka on rajattu niihin riitoihin, jotka voidaan saattaa yleisen alioikeuden tutkittavaksi sekä vakuutusoikeuteen tai asunto-oikeuden tutkittavaksi. Peruusvakuutus tarjottiin hintaan 4 mk/jäsen/vuosi. Laajennetun oikeusturvavakuutuksen todettiin kattavan edellisten lisäksi muut työtuomioistuinasiat, paitsi työrauhavelvollisuuden rikkomisesta johtuneet kanteet. Laajennetun vakuutuksen hinnaksi todettiin 4.50 mk/ jäsen/vuosi. Asian käsittely jätettiin pöydälle. Tarjous otetaan käsittelyyn vuoden 19 82 alussa, sen jälkeen, kun toimenkuvat työntekijöiden osalta on tarkistettu. 10.3 Päätös Kalevi Hölttä huolehtii loppuun vireillä olevat oikeusaputoimet. Uudet oikeusaputoimet esitetään hoidettaviksi Kansa-yhtiöiden oikeusapupalvelua käyttäen siten, että palkkasihteerit yhdessä Kalevi Höltän kanssa ohjaavat asiat tapaus kerrallaan yhteistyössä Kansa-yhtiöiden kanssa työmarkkinakysymyksiin erikoistuneille juristeille. Yhdyshenkilönä ulkopuolisten juristien kanssa toimii Kalevi Hölttä. 10.4 onnittelut Molempia päätettiin tervehtiä 16.12.1981 70-vuotispäivän johdosta Kansan Sivitysrahastoon muodostetun, kyseisten henkilöiden nimikkorahaston kautta per 1.0 00 markalla. 10.5 Liitotoimikunnan jäsenille ja liiton toimihenkilöille järjestettävän yritysdemokratiakoulutustilaisuuden kuluiksi todettiin 750 markkaa per osanottaja. 5

10.6 Joulukorttien muodossa tapahtuvien tervehdysten asemesta liitto osoittaa 1.500 markkaa Punaisen Ristin katastrofirahaston puhdasvesikeräykseen. 10.7 Muistokellot_entisille_liittotoi^ Entisen käytännön mukaan myös liittokokouksessa 19 81 liittotoimikunnasta pois jääneille liittotoimikunnan jäsenille hankitaan muistokellot. 10.8 Valtakunnallisen^vuokrata YSilSälSiriäG-YäiiYiSiälUiD^ii Liittotoimikunnalle esitetään, että VVO:n jäsenlainavelkakirja 20.10.1981 vahvistettaisiin aikaisemmin hyväksyttyä käytäntöä noudattaen siten, että erääntyvien korkojen osuus lisätään lainasaataviin. VVO:lle myönnetyn lainan määräksi todettiin 1.60 5,6 0 markkaa. 10.9 Todettiin Viljo Ronkaisen 15.11.1981 päivättyyn kirjeeseen ilmaisema halukkuus ostaa hänen käytössään 1 ollut liiton puhelinosake. Päätös : Puhelinosake päätettiin myydä Viljo Ronkaiselle? verotusarvosta 2.5 50 markalla siten, että Ronkainen ^ suorittaa siirtoleimaveron. i 10.10 Liittotoimikunnalle esitetään, että nk. laivakokous järjestetään 30.1.-2.2.1982 Finnlines'in tarjouksen mukaisesti. Matkan ohjelmaan sisällytetään Kansayhtiöiden vakuutustoiminnan keskittämiskampanjan laajentamista koskeva esittely. 10.11 Liittotoimikunnalle esitetään, että liitto lunastaisi 1 osuutenaan Matkatoimisto Matkarenkaan osakepääoman korotukseen liittyvän uusmerkintäosuuden mukaiset osakemäärät. Todettiin, että lunastettavien uus-

8 osakkeiden maksut erääntyvät maksettavaksi kahdessa erässä eli puolet 18.12.1981 mennessä ja toinen puoli 17.11.1982 mennessä. Liitolle tarjottujen osakkeiden yhteishinnaksi todettiin 15 300 markkaa. 11 SAK:n KÄYNNSTÄMÄN LASTEN PÄVÄHOTOKAMPANJAN TOTEUTTAMNEN (VERS.) PTL:n OSALTA Hyväksyttiin liiton jäsenkenttään lähetettäväksi tarkoitukseen laadittu kirje. (Liite 6.) 12 SOPMUSPOLTTSET ASAT 12.1 Hyväksyttiin esitetty lausuntoluonnos. Asia merkitään tiedoksi liittotoimikunnan kokouksen esityslistalle. (Liite 7.) 12.2 Reino Survosen selostuksen pohjalta todettiin Enso- Gutzeit Osakeyhtiön Kotkan tehtailla syntynyt vaikea neuvottelutilanne työnantajapuolen kieltäydyttyä normaalista neuvottelutoiminnasta väittäen työntekijäpuolen toimeenpanneen kollektiivisen ylityökiellon. Sihteeristö velvoitti Reino Survosen ilmoittamaan ao. ammattiosastolle ja sen toimihenkilöille, että välttämättömät ylityöt tehdään ja että mikäli asia ja tilanne antavat aihetta uudelleen arviointiin, niin asiaan palataan sen mukaisesti. 12.3 Tohmaiärven^Puut^ö Asia: Tohman sahan neuvottelutilanne Liittotoimikunnalle esitetään, että Tohmajärven osastolle lähetetään kirje, jossa osastoa kehotetaan saattamaan tilanne neuvotteluteitse päiväjärjestykseen. Liiton kanta lähetetään tiedoksi työnantajapuolelle. i

12.1+ Sosiaalietuuksien verottaminen Asiasta lähetetään kirje pääluottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille. 13 JÄRJESTÖPOLTTSET ASAT 13.1 Kansa-yhtiöitä koskeva vakuutustoiminnan keskittämis kampanjan laajentaminen PTL:ssa. Hyväksyttiin liittotoimikunnalle esitettäväksi Kansa-yhtiön asiasta tekemä esitys. (Liite 8.) r 13.2 Päätös : Asia viedään liittotoimikunnan ryhmien käsittelyyn. 1 Päätös Liittotoimikunnan vahvistettavaksi esitetään Sulkavan osaston toiminnan purkaminen. 13.4 Liittotoimikunnalle esitetään, että liiton osastoille lähetetään tiedonantokirje, jossa todetaan liittokokouksessa hyväksyttyjen uusien sääntöjen voimaantulon ajankohdaksi 1.1.1982 mm. yksityisen jäsenen jäsenoikeuksia koskevien säädösten osalta. 13.5 Asia: Puheenjohtajan menettely syyskokoukseen liittyvässä asiakäsittelyssä. Päätös : Juvan osastolle lähetetään asiaa koskeva tiedustelukirje. 13.6 Todettiin, että osaston perustamiseksi Kirkkonummelle on liittoon otettu tiedusteluluonteisesti yhteyttä. Asiaan palataan mahdollisten perustamistoimien jälkeen f, i

10 m TOMHENKLÖKYSYMYKSET Uuden väliaikaisen^työntekijän^pal^ Liittotoimikunnalle esitetään, että välikaiseksi työntekijäksi palkataan 1.1,1982 alkaen Ritva-Liisa Tuominen, synt. 6.10.1948. Palkaksi esitetään 3 kk koeajalta 3 pr.-v. 2.882,- ja 1.4.1982 alkaen 4 pr. -vuosi. m.2 Liittotoimikunnalle esitetään, että sosiaalisihteerin avoinna ollut paikka täytetään 1.1.19 82 alkaen. Kd.-ryhmän toimitsijakiintiöön liittyvästi tehtävään esitetään valittavaksi Matti Kauppila Lahdesta...sihteerin tehtäviä hoitaa Kalevi Hölttä. sihteerille vahvistetun, voimassa olevan työnjakokuvauksen mukaisesti. Pöylinniemen toiminnanohjaajaksi esitetään valittavaksi 1.1.19 82 alkaen Matti Lund. Alkupalkaksi esitetään vahvistettavaksi 5.610 markkaa/kk, johon tulevat korotukset kenttätoimitsijoiden palkankorotusten suuruisina. Lundiin sovelletaan nk. entisen työntekijän sosiaalietuoikeudet. Matti Lundille laaditaan myös toimenkuva. Sihteeristö esittää, ettei Pöylinniemen toiminnanohjaajaa lasketa kummankaan ryhmän toimitsijakiintiöön. Pöylinniemen talonmiespalvelut esitetään ostettavaksi Lomaliitolta. Matti Lund valtuutetaan valitsemaan Pöylinniemeen muut nk. sesonkityöntekijät. Edelleen esitetään liittotoimikunnalle, että liitto perustaa piiritoimistot Seinäjoelle ja Ouluun siten, että Seinäjoen toimistoon palkataan sosialidemokraattinen aluetoimitsija ja Ouluun kd.-ryhmään lukeutuva aluetoimitsija. Liittotoimikunnalle esitetään myös, että Seinäjoelle hankintaan liiton omistukseen toimistotilat suoritetun alustavan varauksen pohjalta. Toimistotilojen

11 todettiin sijaitsevan Seinäjoen keskustassa ja käsit- 2 tävän 69,5 m suuruisen tilan. Kauppahinnaksi todettiin 157.200 mk. Liittotoimikunnalle esitetään, että piiritoimitsijain henkilövalintoihin palataan myöhemmin. Nykyisen väliaikaisen toimistotyöntekijän palkka tarkistetaan tes.-määräysten edellyttämälle tasolle. 15 LTON HSTORANKRJOTUKSEEN LTTYVÄT JATKOTOMET Historiatoimikunnan esityksestä liittotoimikunnalle esitetään, että liiton historiankirjoittajan palvelusaika pidennetään vuoden 19 82 loppuun ja että asi aan palataan tilanteen niin edellyttäessä vuoden 1982 lopulla. 16 OKEUSAPUHAKEMUKSET Liiton oikeusapu myönnettiin kaikille esityslistassa luetelluille hakijoille. Sen lisäksi päätettiin liiton toimin viedä oikeuteen Pohjoiskalotti Oy:ssä tapahtunut osaston puheenjohtajaa ja sihteeriä koskenut irtisanominen sikäli, kuin asia antaa asiantuntijoiden tarkistuksen jälkeen aihetta. Samoin annettiin valtuudet oikeuskäsittelyyn Harjavalta Oy:n kohdalla sopimusmääräysten rikkomisesta, mikäli heuvottelut eivät johda tulokseen. Sihteeristö myönsi oikeusavun myös Vaajakosken Puutyöväen ammattiosaston anomuksesta Seppo Tahvanaisen irtisanomista koskevassa asiassa Metsä-Koski Oy:n Vaajakosken sahaan liittyvässä oikeudenkäynnissä. 17 MUUT ESLLE TULLEET ASAT 17.1 5i iä-savon Piiriiär^ As la: Asuntokustannusten jatkuva kohoaminen As la merkitään liittotoimikunnan kokouksen esitys listalle.

12 17.2 Asia ja siihen vaikuttavien toimien käynnistäminen jätettiin pöydälle. 17.3 Hyvinkäällä 12.-14.1.1982 järjestettävään seminaariin valittiin osanottajiksi Reino Survonen ja Pekka Haverinen ja Haverisen varamieheksi Edvin Kenraali. Kokous päättyi 14.40. A Vakuudeksi Esko Suikkanen Pirkko Meriluoto Pöytäkirjan tarkastajat: Eino Sailas Timo Rautarinta

Kultainen kaimani, Poistuessani työpaikaltani 11.11.-81 jätin työhuoneeseeni kaikki käytössäni olleet työkalut ja esineet. Kotonani on käytössäni ollut "romun" arvoinen pieni lävistäjä ja nitoja. Oletan, että niitä ei enää kukaan käyttäisi. Tarvittaessa palautan ne. Samoin käyttööni jää liiton puhelinkone. Olen halukas ostamaan sen käyttöön oikeutetun osakkeen samalla hinnalla, jolla liitto saa ostaa puhelinosakkeita Helsingin kaupungin puhelinyhd. Osakkeen hinnan saa vähentää minulle mahdollisesti maksettavasta lomakorvauksesta. Jos liitto ei puhelin- osaketta myy, palautan koneen. Suoritan kaikki aiheuttamani puhelinlaskut siltä ajalta, jolloin en ole PTL:n palkka- 9 listoilla;» Otaniemi, 15.11.1981 i (La f Viljp Ronkainen ^Sfo,

SUOMEN PUU JA ERTYS ALOJEN L TON PÖYTÄKRJAT 1978 198 RULLA 700 L O P P U 1997 OY