Liikkumisen tuki Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 18.-19.2.2016
Liikkumisen tuki pilotti, miksi? Asiakkaiden tarve joustavampaan ja yksilöllisempään liikkumisen tukeen Liikkumisen tuen /kuljetuspalveluiden laajempi kehittäminen Alueelliset erot Sosiaalihuoltolain uudistus Vammaislainsäädännön uudistustyö 16.2.2016 2
Toteutus Huhtikuu 2015 tapaaminen Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen kanssa Kesäkuu 2015 ideointipaja Eksotessa (mukana THL:n edustajia, Eksoten työntekijöitä, pilotointiin ja ohjausryhmään lupautuneita asiakkaita). Elokuussa 2015 ensimmäisiä pilotointeja käydään virittelemään ja ohjausryhmä ja kehittäjäasiakkaat aloittavat toimintansa. Joulukuu 2015 ohjausryhmän tapaaminen. Helmikuu 2016 ohjausryhmän tapaaminen. 16.2.2016 3
Toteutus Liikkeelle lähdetään pienellä asiakasryhmällä (4-6) Jokainen case katsotaan prosesseineen ja päätöksentekoineen yksilöllisesti. Alueellinen hanke Sosiaalihuoltolain mukaista palvelua kokeiluun mukaan Kokeiluun malleja THL:n työpaperista 24/2014 Kuljetuksesta liikkumiseen. 16.2.2016 4
Case 1 Asiakas iäkkäämpi, maaseudulla asuva henkilö Käyttänyt oikeuttaan kuljetuspalveluun vähän Taksin saaminen syrjäisellä seudulla ollut hankalaa Tarve käyttää matkoja tavanomaisen kuljetuspalvelualuemäärittelyn ulkopuolella Asiakas itse haluaa lähteä kokeilemaan kilometrikukkaroa Yhteisesti asiakkaan kanssa määritellyt kilometrit 3500 km/vuosi, jaettu 3 kk:n mittaisiin jaksoihin, joista ensimmäinen jakso ajalla 1.11.2015-31.1.2016 16.2.2016 5
Jatkuu Asiakas maksaa omasta toiveestaan matkat itse ja laskuttaa sitten Eksotea. Seuraa itse kilometrien toteutumista. Ensimmäisen jakson päättymisen jälkeen asiakas ilmoittanut olevansa tyytyväinen ko. malliin ja haluaa jatkaa kokeilua. 16.2.2016 6
Case 2. Nuorehko, yhteiskunnallisesti aktiivinen henkilö, joka tarvitsee joustavaa ratkaisua työhön ja harrastukseen liittyen koko Suomessa. Tavanomaisen kuljetuspalvelupäätöksen lisäksi hänellä on ollut tarvetta erikseen haettuihin lisämatkoihin. Asiakkaan kanssa yhteisesti sopien tehty päätös 54 yhdensuuntaisesta matkasta 3 kk aikana. Matkat käytettävissä koko Suomessa, julkisen joukkoliikenteen asemilta 50 km säteellä. Asiakkaan oma näkemys on, että lisämatkojen tarve poistuu kyseiseen päätökseen liittyvällä joustolla. 16.2.2016 7
Case 3 Perheellinen, nuorehko henkilö, jolla tarvetta käyttää kuljetuspalvelua myös tavanomaisen käyttöalueen ulkopuolella Asiakkaan kanssa sovittu kokeilusta, jossa hänellä on mahdollisuus käyttää kuljetuspalvelumatkoja omalla käyttöalueella 30 yhdensuuntaista matkaa/kk ja sen lisäksi käyttöalueen ulkopuolella kilometrikukkaro 500 km/kk. Asiakas seuraa itse kilometrit. Asiakkaalla vahvat perusteet lisämatkoihin, jotka hakenut erikseen Lisää joustavuutta vaativassa elämäntilanteessa. 16.2.2016 8
Caset 4 ja 5 Nuori opiskelija, tarvitsee kuljetuspalvelumatkoja opiskelupaikkakunnalla, kotipaikkakunnalla, niiden välisiin siirtymiin. Lisäksi yhdistysaktiivi, jonka vuoksi matkojen tarve koko Suomessa (tavanomaiset kuljetuspalvelut + kilometrikukkaro) Yhdistysaktiivi, jolle nykyinen peruspäätös 18 kuljetuspalvelumatkasta ei riitä. Asiakas itse haluaa lähteä kokeilemaan kilometrikukkaroa. 16.2.2016 9
Mitä jatkossa? Kokeiluun otetaan vielä lisää asiakkaita ja nykyisten asiakkaiden kokemuksia kerätään ja dokumentoidaan. Toive päästä kokeilemaan vielä erilaisia vaihtoehtoja ja eri vaihtoehtojen yhdistämisiä, nyt kilometrit, ajallinen jousto sekä tavanomainen kuljetuspalvelu. Lupa johdolta lähteä kokeilemaan myös Leasingautoa (THL:n kuljetuksesta liikkumiseen), kunhan sopiva asiakas löytyy. Seurannan ja laskutuksen kehittäminen. 16.2.2016 10
Jatkuu Taksikorttijärjestelmän monipuolistaminen ja joustavuus, valtakunnallisuus. Mahdolliset arviointijaksot liikkumisen tukeen. Kuljetuspalveluoikeus jo olemassa ja jaksolla arvioidaan parasta mahdollista järjestämistapaa Taksiyrittäjien tiedottaminen. Asiakaskysely, jolla kartoitetaan syytä käyttämättä jääneisiin matkoihin (kuljetuspalvelun toimivuus). 16.2.2016 11