Henkilökohtaisen avun järjestämistavat Eksotessa. Katriina Kunttu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Henkilökohtaisen avun järjestämistavat Eksotessa. Katriina Kunttu"

Transkriptio

1 Henkilökohtaisen avun järjestämistavat Eksotessa Katriina Kunttu

2 Henkilökohtaisen avun järjestämistavat Eksotessa käytössä kaikki 4 vaihtoehtoa: Työnantajamalli Ostopalvelu Palveluseteli Henkilökohtainen apu omana toimintana ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

3 Mitä henkilökohtainen apu on? Vammaispalvelulain mukainen, kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva sosiaalipalvelu Subjektiivinen oikeus vaikeavammaisella henkilöllä Mitään vammaryhmää ei suljeta pois Päivittäisiin toimiin, työhön, opiskeluun, harrastuksiin, yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

4 Mitä henkilökohtainen apu on? Henkilökohtainen apu ei ole hoitoa, hoivaa, eikä valvontaa Edellyttää kykyä määritellä, missä tehtävissä ja toimissa hän apua tarvitsee sekä miten sitä tulisi järjestää Henkilökohtaista apua ei myönnetä pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista johtuvaan avun tarpeeseen ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

5 Vaikeavammaisuuden määrittely Vammainen vaikeavammainen? Ei perustu yksin lääkärin tai terveydenhuoltohenkilöstön arvioon Perustuu toiminnallisten rajoitusten selvittämiseen ja kuvaamiseen Perustuu pysyvyyden arviointiin Mitään vamma/sairausryhmää ei rajata ulkopuolelle Aina yksilöllinen harkinta ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

6 Henkilökohtaisen avun päätös Hakemuksesta päätökseen. Hallintolain mukaiset asian käsittelyajat: selvitys 7 vrk kuluessa ja päätös 3 kk:n kuluessa hakemuksesta. Palvelutarpeen arviossa/palvelusuunnitelmassa määritelty yksilöllinen ja välttämätön tarve. Määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

7 Avustajan rooli Asiakas (=työnantaja/työnjohtaja) on pomo, eli määrittelee itse, mitä avustaja tekee Tavanomaiseen elämään päivittäin kuuluvat asiat kodissa ja kodin ulkopuolella Tavanomaiset asiat, joihin ei tarvita erityistä koulutusta tai erikoisosaamista Avustajan tehtäviin eivät pääsääntöisesti kuulu esim. lääkehoito, terveydenhuollolliset toimenpiteet, suursiivous, ikkunanpesu ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

8 Avustajan rooli Avustaa niissä asioissa, mitä asiakas tekisi itse, mutta ei vammansa vuoksi pysty Avustaja avustaa, ei tee puolesta Asiakas osallistuu omien voimavarojensa mukaan ja on läsnä Henkilökohtainen apu ei ole pääosin hoitoa, hoivaa huolenpitoa tai valvontaa ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

9 Työnantajamalli Asiakas toimii avustajan työnantajana Työnantajan lakisääteiset velvoitteet: 1)Työsopimuksen tekeminen 2)Työnantajan lakisääteisten vakuutusten ottaminen sekä lakisääteisten ilmoitusten tekeminen verottajalle ja vakuutusyhtiöille 3)Ehkäisevän työterveyshuollon järjestäminen työntekijöille 4)Palkanmaksu ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

10 Työnantajamalli Työnantaja voi valtuuttaa tilitoimiston hoitamaan avustajien palkanlaskennan sekä vero- ja vakuutusasioiden hoitamisen Vammaispalvelut myöntää taloudellista tukea avustajakustannuksiin Henkka, Henkilökohtaisen avun keskus neuvoo ja ohjaa työnantajana toimimisessa. Henkilökohtaisia avustajia koskeva työehtosopimus Heta-liitto ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

11 Ostopalvelu Maksusitoumus Kilpailutetut palveluntuottajat, avustajan työnantajana toimii yksityinen palveluntuottaja Asiakas toimii työnjohtajana Henkilökohtaisen avun arviointijaksot ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

12 Henkilökohtaisen avun arviointijakso Jaksoja toteutettu vuodesta 2015 lähtien Lähinnä uusille asiakkaille 2-3 kk mittaisia riippuen henkilön vammasta/avun tarpeesta Asiakkaalla mahdollisuus nähdä konkreettisesti, mistä henkilökohtaisen avun palvelussa on kysymys Tuntimäärän ja avustajan järjestämistavan hahmottuminen ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

13 Palveluseteli Asiakkaalle myönnetään palveluseteli Asiakas valitsee itse palveluntuottajan palvelusetelituottajiksi hyväksytyistä firmoista Palveluntuottaja toimii avustajan työnantajana Asiakas toimii työnjohtajana Pienet tuntimäärät, max 60 tuntia kuukaudessa, äkilliset avuntarpeet esim. vakituisen avustajan sairastuessa Asiakas on kuluttaja-asemassa ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

14 Eksoten omana toimintana Eksote toimii avustajan työnantajana Asiakas toimii työnjohtajana Kaksi vammaisavustajaa Arviointijaksot Pienet tuntimäärät ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

15 Lisätietoja henkilökohtaisesta avusta: Eksoten vammaispalvelujen työntekijät ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

16 KIITOS! ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

Henkilökohtainen apu mitä se on? Kaisa Pesonen

Henkilökohtainen apu mitä se on? Kaisa Pesonen Henkilökohtainen apu mitä se on? Kaisa Pesonen 21.10.2015 VAMMAISPALVELUT Vammaisten ja kehitysvammaisten henkilöiden palveluiden tavoitteena on mahdollistaa vammaiselle henkilölle mielekäs ja muihin asukkaisiin

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta

Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta Lakimies Mika Välimaa 13.5.2014, Turku Kynnys ry Säädökset Vammaispalvelulaki (8-8 d, 3 a ) subjektiivinen oikeus palvelusuunnitelma Laki sosiaalihuollon

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu Heli Kulmala 1

Henkilökohtainen apu Heli Kulmala 1 Henkilökohtainen apu Heli Kulmala 1 Vammaispalvelulaki Henkilökohtainen apu on subjektiivinen oikeus vaikeavammaisille henkilöille Henkilö, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUOHJAUS JA NEUVONTA

HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUOHJAUS JA NEUVONTA HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUOHJAUS JA NEUVONTA Jyväskylän kaupungin henkilökohtaisen avun palveluohjaus ja neuvonta alkaen 1.6.2012 Palveluohjaaja Jaana Pekkola, (15.10.2015 alkaen sij. Mari Mäkelä),

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu käytännössä

Henkilökohtainen apu käytännössä Henkilökohtainen apu käytännössä Mirva Vesimäki, Henkilökohtaisen avun koordinaattori, Keski-Suomen henkilökohtaisen avun keskus HAVU 24.2.2012 Henkilökohtainen apu vaikeavammaiselle henkilölle, 8 2 Kunnan

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu. Pirjo Poikonen

Henkilökohtainen apu. Pirjo Poikonen Henkilökohtainen apu Pirjo Poikonen Henkilökohtaisen avun tarkoitus Vammaispalvelulain 8 c» Henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella:

Lisätiedot

Lapsen oikeus henkilökohtaiseen apuun Tampere johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto

Lapsen oikeus henkilökohtaiseen apuun Tampere johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto Lapsen oikeus henkilökohtaiseen apuun Tampere 22.5.2017 johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto Ulos kuplasta Asiakassuunnittelu Arvio Suunnitelma Päätös Toteutus 3 Lapsen osallisuus

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja Henkilökohtaisen avun hakeminen Työpaja 10.10.2013 Vammaispalvelulaki - Henkilökohtainen apu liittyy vammaispalvelulakiin. - Vammaispalvelulaki uudistui 1.9.2009. - Vammaispalvelulakia muutettiin, jotta

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN APU VAIKEAVAMMAISELLE HENKILÖLLE SOVELTAMISOHJEET 01.12.2009 LÄHTIEN

HENKILÖKOHTAINEN APU VAIKEAVAMMAISELLE HENKILÖLLE SOVELTAMISOHJEET 01.12.2009 LÄHTIEN Vaasan sosiaali- ja terveystoimi/sosiaalityö ja perhepalvelut/vammaispalvelut HENKILÖKOHTAINEN APU VAIKEAVAMMAISELLE HENKILÖLLE SOVELTAMISOHJEET 01.12.2009 LÄHTIEN YLEISTÄ HENKILÖKOHTAISESTA AVUSTA Henkilökohtaisen

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi

Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi Sosiaalipalvelut -tulosalue 1 Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi Päivi Nurmi-Koikkalainen 21.10.2008 Rovaniemi Oikeudenmukaisuus = normit + käytäntö H.T. Klami 1990

Lisätiedot

ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut

ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut Sosiaaliohjaaja Porin perusturva Vammaispalvelut LAINSÄÄDÄNTÖ Perustuslaki : 6 yhdenvertaisuus, 19 oikeus sosiaaliturvaan Sosiaalihuoltolaki: 1 yksityisen henkilön,

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi

Vammaispalvelulain mukainen Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Vammaispalvelulain mukainen Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2014 Mitä tarkoittaa henkilökohtainen apu? Henkilökohtainen apu tarkoittaa vaikeavammaisen

Lisätiedot

Eri järjestämistapojen valintaprosessit (miten se oikeasti Espoossa tapahtuu)

Eri järjestämistapojen valintaprosessit (miten se oikeasti Espoossa tapahtuu) Eri järjestämistapojen valintaprosessit (miten se oikeasti Espoossa tapahtuu) Anu Autio, asiantuntija Espoon kaupunki, Vammaispalvelut Henkilökohtaisen avun asiakasmäärä sekä nettokustannukset Kuusikossa

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 15.5.2018 Taltionumero 2333 Diaarinumero 5817/2/17 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Lapin aluehallintoviraston strateginen tulossopimus ja Kuntakysely kevät 2012

Lapin aluehallintoviraston strateginen tulossopimus ja Kuntakysely kevät 2012 Lapin aluehallintoviraston strateginen tulossopimus 2012 2015 ja Kuntakysely kevät 2012 SOSIAALIHUOLTO 1 Tavoitteen arviointi: Aluehallintovirasto on valvonut seuraavia kuntien toimia: Vammaisen henkilön

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu. Maritta Ekmark Kvtl 10.10.2013

Henkilökohtainen apu. Maritta Ekmark Kvtl 10.10.2013 Henkilökohtainen apu Maritta Ekmark Kvtl 10.10.2013 VpL muutos 2009 Henkilökohtaisesta avusta subjektiivinen oikeus Vaikeavammaisen henkilön oikeus määrärahoista riippumatta Kolme järjestämistapaa Työnantajamalli

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus henkilökohtaiseen apuun , Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl

Ajankohtaiskatsaus henkilökohtaiseen apuun , Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Ajankohtaiskatsaus henkilökohtaiseen apuun 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Palvelusuunnitelman merkitys korostuu! Palvelusuunnitelma Yhteistyössä ja yhteisymmärryksessä asiakkaan ja hänen läheistensä

Lisätiedot

Työ kuuluu kaikille!

Työ kuuluu kaikille! Esteetön ja yhdenvertainen työelämä Työ kuuluu kaikille! Uudenmaan TE-toimisto, Pasila 9.3.2016 Anne Mäki, ry 1 Esteettömyys Esteetön työympäristö on kaikkien etu Laaja kokonaisuus, joka mahdollistaa ihmisten

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 22.11.2016 Taltionumero 4949 Diaarinumero 4302/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN AVUN MYÖNTÄMINEN VAMMAISPALVELULAIN NOJALLA LUKIEN - Uudenkaupungin toimintaohje

HENKILÖKOHTAISEN AVUN MYÖNTÄMINEN VAMMAISPALVELULAIN NOJALLA LUKIEN - Uudenkaupungin toimintaohje 1 HENKILÖKOHTAISEN AVUN MYÖNTÄMINEN VAMMAISPALVELULAIN NOJALLA 1.9.2016 LUKIEN - Uudenkaupungin toimintaohje 1 MITÄ HENKILÖKOHTAINEN APU ON Henkilökohtainen apu on välttämätöntä toisen ihmisen antamaa

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGIN VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN HENKILÖKOH- TAISEN AVUN OHJEET 1.1.2015 ALKAEN

SASTAMALAN KAUPUNGIN VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN HENKILÖKOH- TAISEN AVUN OHJEET 1.1.2015 ALKAEN SASTAMALAN KAUPUNGIN VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN HENKILÖKOH- TAISEN AVUN OHJEET 1.1.2015 ALKAEN 1. Kenelle henkilökohtaista apua myönnetään 1.1 Vaikeavammainen henkilö Henkilökohtaista apua myönnettäessä

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu. Seinäjoki, Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry.

Henkilökohtainen apu. Seinäjoki, Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. Henkilökohtainen apu Seinäjoki, 8.11. 2011 Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. lakineuvonta@kvtl.fi Henkilökohtaisen avun muutokset VPL:ssa 1.9.2009 Henkilökohtainen apu kunnan

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUT. Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo. Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus. Asumispalvelut Katja Vesterelve

VAMMAISPALVELUT. Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo. Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus. Asumispalvelut Katja Vesterelve VAMMAISPALVELUT Vammaispalvelujen palveluesimies Maija Tervo Vammaispalvelun sosiaalityö ja ohjaus Ansala Heli Juupaluoma Sauli Niemi Johanna Rapo Sirpa Asumispalvelut Katja Vesterelve Tiimivastaavat Päivätoiminta

Lisätiedot

Dnro 1101/4/16. Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty HENKILÖKOHTAISEN AVUN JÄRJESTÄMINEN

Dnro 1101/4/16. Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty HENKILÖKOHTAISEN AVUN JÄRJESTÄMINEN 4.11.2016 Dnro 1101/4/16 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty HENKILÖKOHTAISEN AVUN JÄRJESTÄMINEN 1 KANTELU - - - (myöhemmin kantelija) arvosteli A:n kunnan

Lisätiedot

Vammaispalvelun palveluseteliprojekti

Vammaispalvelun palveluseteliprojekti Vammaispalvelun palveluseteliprojekti Hinnoittelu- ja sopimusprojekti 28.10.2010 Projektijohtaja Vammaispalvelujen palveluseteliprojekti Yhteistyössä: Asiakasedustajia Kuntia, erityisesti Helsinki ja Vantaa

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 4.2.2015 Taltionumero 276 Diaarinumero 2783/3/13 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Marjo Rikkinen 2016

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Marjo Rikkinen 2016 Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Marjo Rikkinen 2016 Millaisiin kysymyksiin esitys hakee vastauksia Mitä tarkoittaa henkilökohtainen apu? Miksi kannattaa

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN APU PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLION ALUEELLA

HENKILÖKOHTAINEN APU PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLION ALUEELLA HENKILÖKOHTAINEN APU PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLION ALUEELLA SISÄLLYS Mitä on henkilökohtainen apu? 1 Kuka voi saada henkilökohtaista apua? 2 Mihin henkilökohtaista apua on mahdollista saada? 3 Miten

Lisätiedot

KYSELY HENKILÖKOHTAISTEN AVUSTAJIEN TYÖNANTAJILLE KESKI-SUOMESSA TAUSTATIEDOT

KYSELY HENKILÖKOHTAISTEN AVUSTAJIEN TYÖNANTAJILLE KESKI-SUOMESSA TAUSTATIEDOT KYSELY HENKILÖKOHTAISTEN AVUSTAJIEN TYÖNANTAJILLE KESKI-SUOMESSA 1/7 TAUSTATIEDOT 1. Sukupuoli mies nainen 2. Syntymävuosi 3. Asumismuoto itsenäisesti omassa asunnossa (esim. vuokralla) vanhempien luona

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE

HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Vanhus- ja vammaispalvelut HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE 0 9 OHJEITA TYÖNTEKIJÄLLE 2 9.1 Vakuutukset... 2 9.2 Työsopimus... 2 9.3 Työaika ja työtuntilistat... 3 9.4

Lisätiedot

Ohje vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toteuttamisesta Keski-Karjalan yhteistoiminta-alueella

Ohje vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toteuttamisesta Keski-Karjalan yhteistoiminta-alueella Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 20.9.2011 98 Ohje vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toteuttamisesta Keski-Karjalan yhteistoiminta-alueella 1 Sisällysluettelo 1. Järjestämisvelvollisuus

Lisätiedot

TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE

TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Olet saanut vammaispalvelutoimistosta päätöksen henkilökohtaisesta avusta työnantajamallilla. Tämä tarkoittaa, että sinä, omaisesi tai edunvalvojasi tulette

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu matkoilla Tanja Alatainio, lakimies Heta-Liitto

Henkilökohtainen apu matkoilla Tanja Alatainio, lakimies Heta-Liitto Henkilökohtainen apu matkoilla 29.4.2017 Tanja Alatainio, lakimies Heta-Liitto Taustaa Vammaispalvelulaki Henkilökohtaista apua myönnetään päivittäisiin toimiin, työhön ja opiskeluun, harrastuksiin, yhteiskunnalliseen

Lisätiedot

KESKUSTEN MERKITYS HENKILÖKOHTAISESSA AVUSSA

KESKUSTEN MERKITYS HENKILÖKOHTAISESSA AVUSSA KESKUSTEN MERKITYS HENKILÖKOHTAISESSA AVUSSA HENKILÖKOHTAISEN AVUN ALUETUKIKESKUS-PROJEKTIN PÄÄTÖSSEMINAARI Turku 14.11.2011 Raija Mansikkamäki Koordinaattori Assistentti.info Sisältö Esittelyssä Assistentti.info

Lisätiedot

Havaintoja henkilökohtaisesta avusta Jyväskylässä Työkokous Säätytalolla Emmi Hanhikoski

Havaintoja henkilökohtaisesta avusta Jyväskylässä Työkokous Säätytalolla Emmi Hanhikoski Havaintoja henkilökohtaisesta avusta Jyväskylässä 2009-2016 Työkokous Säätytalolla 13.10.2016 Emmi Hanhikoski 13.10.2016 Tausta-ajatuksia isossa kuvassa Hallitusohjelman mukaiset rakennepoliittiset uudistukset/

Lisätiedot

V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a

V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a Vammaispalvelulaki Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE

TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Päivitetty 14.12.2015 TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Olette saaneet vammaispalvelutoimistosta päätöksen henkilökohtaisesta avusta työnantajamallilla. Tämä tarkoittaa, että te, teidän

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu. Soveltamisohje

Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu. Soveltamisohje Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu Soveltamisohje Sisällysluettelo Lainsäädäntö ja järjestämisvelvollisuus... 3 Henkilökohtaisen avun sisältö ja määrä... 3 Menettely henkilökohtaista apua

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.9.2016 Taltionumero 3790 Diaarinumero 1816/3/15 1 (8) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE

TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Olet saanut vammaispalvelutoimistosta päätöksen henkilökohtaisesta avusta työnantajamallilla. Tämä tarkoittaa, että sinä, omaisesi tai edunvalvojasi tulette

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009 Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009 Vammaispalvelulakiin tulee muutoksia 1.9.2009. Lakiin on lisätty säädökset vaikeavammaisille henkilöille järjestettävästä

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu -hakemus

Henkilökohtainen apu -hakemus Henkilökohtainen apu -hakemus Perusturvatoimi Vammaispalvelutoimisto Sipilän soppi Sipiläntie 3 37830 AKAA Suku- ja etunimet (alleviivatkaa kutsumanimi) Hakemuksen saapumispäivä Henkilötunnus Osoite Puhelinnumero

Lisätiedot

Vammaispalvelut ja vaikeavammaisuus

Vammaispalvelut ja vaikeavammaisuus Vammaispalvelut ja vaikeavammaisuus Lakimies Mika Välimaa, Kynnys ry Salo, 27.2.2014 1 Lait ja asetukset Sosiaalihuoltolaki Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 3.4.1987/380

Lisätiedot

Vammaispalvelulaista. Vammaispalveluraadille Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski

Vammaispalvelulaista. Vammaispalveluraadille Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski Vammaispalvelulaista Vammaispalveluraadille 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski 30.5.2013 Vammaispalvelulaki Ketä laki koskee? Vammaisuus (VpL 2 ) vamma tai sairaus pitkäaikaisuus eli

Lisätiedot

Onni on yksilöllinen, sujuva arki ja turvallinen verkosto

Onni on yksilöllinen, sujuva arki ja turvallinen verkosto Onni on yksilöllinen, sujuva arki ja turvallinen verkosto OPAS HENKILÖKOHTAISEN AVUN HAKIJALLE Henkilökohtainen apu mahdollistaa yhdenvertaisuuden muiden kanssa Vammaispalvelulaki oikeuttaa henkilökohtaisen

Lisätiedot

KYSELY HENKILÖKOHTAISTEN AVUSTAJIEN TYÖNANTAJILLE KESKI-SUOMESSA

KYSELY HENKILÖKOHTAISTEN AVUSTAJIEN TYÖNANTAJILLE KESKI-SUOMESSA KYSELY HENKILÖKOHTAISTEN AVUSTAJIEN TYÖNANTAJILLE KESKI-SUOMESSA Hanna Hiljanen Jyväskylän ammattikorkeakoulu, sosiaalija terveysalan oppilaitos, sosionomin koulutusohjelma 28.8.2008 Taustatietoa kyselystä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 11.8.2011 Taltionumero 2130 Diaarinumero 3246/3/10 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus X:n perusturvalautakunta Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE

TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Olet saanut vammaispalvelutoimistosta päätöksen henkilökohtaisesta avusta työnantajamallilla. Tämä tarkoittaa, että sinä, omaisesi tai edunvalvojasi tulette

Lisätiedot

TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE

TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Olet saanut vammaispalvelutoimistosta päätöksen henkilökohtaisesta avusta työnantajamallilla. Tämä tarkoittaa, että sinä, omaisesi tai edunvalvojasi tulette

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaispalvelut. Henkilökohtaisen avun toimintaohje Kemissä 1.1.2013 alkaen

Vanhus- ja vammaispalvelut. Henkilökohtaisen avun toimintaohje Kemissä 1.1.2013 alkaen Vanhus- ja vammaispalvelut Henkilökohtaisen avun toimintaohje Kemissä 1.1.2013 alkaen Vanhus- ja vammaispalvelut Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUS...1 2. VAMMAISPALVELULAIN SUHDE MUUHUN LAINSÄÄDÄNTÖÖN...

Lisätiedot

Osoite, katu, paikkakunta, postinumero. naimaton naimisissa avoliitossa eronnut leski. Huoltaja/ Asioiden hoitaja/ Edunvalvoja

Osoite, katu, paikkakunta, postinumero. naimaton naimisissa avoliitossa eronnut leski. Huoltaja/ Asioiden hoitaja/ Edunvalvoja Saapunut: Palvelua tarvitsevan henkilötiedot Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Osoite, katu, paikkakunta, postinumero Puhelinnumero Sähköpostiosoite Perhesuhteet naimaton naimisissa avoliitossa eronnut

Lisätiedot

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto Viranomaisesite

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto Viranomaisesite Vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto: Aikuissosiaalityön päällikkö Puh. 044 577 2746, ma-ti, to-pe klo 9.00 10.00 Työnjohto ja hallinto Vakituiset ja tilapäiset asumispalvelusijoitukset (sis. myös Vpl:n

Lisätiedot

Kelhänkatu 3, Jämsä Saapunut:

Kelhänkatu 3, Jämsä Saapunut: Saapunut: Palvelua tarvitsevan henkilötiedot Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Osoite, katu, paikkakunta, postinumero Puhelinnumero Sähköpostiosoite Perhesuhteet naimaton naimisissa avoliitossa eronnut

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015 Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015 Miksi puheenvuoro henkilökohtaisesta avusta? Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu voi olla

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu kuka sitä saa?

Henkilökohtainen apu kuka sitä saa? Henkilökohtainen apu kuka sitä saa? Kehitysvammahuollon yhteistyökokous Jyväskylä, 23.2. 2012 Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. lakineuvonta@kvtl.fi Henkilökohtainen apu Vammaispalvelulaki

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua. KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012

Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua. KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012 Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012 Palvelujen suunnittelun olemassa oleva säädöspohja Perustuslaki yhdenvertaisuus, sosiaaliturva, oikeusturva

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 4.2.2015 Taltionumero 278 Diaarinumero 4064/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Nokian kaupunki, perusturvakeskus Päätös, jota valitus

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun soveltamisohje

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun soveltamisohje Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun soveltamisohje Perusturvalautakunta 16.12.2014 143 1 Sisällysluettelo 1. Järjestämisvelvollisuus 3 2. Henkilökohtaisen avun sisältö ja määrä 3 3. Vammaispalvelulain

Lisätiedot

Asiakaslähtöinen ja kustannustehokas vammaispalvelu

Asiakaslähtöinen ja kustannustehokas vammaispalvelu Asiakaslähtöinen ja kustannustehokas vammaispalvelu Terveys- ja talouspäivät 15.9.2016 erityisasiantuntija Mikko Jaakonsaari 6.9.2016 Page 1 Esimerkkinä henkilökohtainen apu 6.9.2016 Page 2 Henkilökohtainen

Lisätiedot

Päätöksiä henkilökohtaisesta avusta

Päätöksiä henkilökohtaisesta avusta Päätöksiä henkilökohtaisesta avusta Kehitysvammahuollon yhteistyökokous Helsinki, 12.12. 2011 Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. lakineuvonta@kvtl.fi Henkilökohtainen apu Vammaispalvelulaki

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.7.2017 Taltionumero 3515 Diaarinumero 3492/2/16 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Ohjeet henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseksi

Ohjeet henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseksi Ohjeet henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseksi perusturvalautakunta 21.11.2018 Sisällys 1. SOVELTAMINEN 2. HENKILÖKOHTAINEN APU 3. JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUS JA JÄRJESTÄMISTAVAT 4. MAKSUTTOMUUS 5. HENKILÖKOHTAISEN

Lisätiedot

Vammaispalvelut Helsingissä. Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus

Vammaispalvelut Helsingissä. Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus Vammaispalvelut Helsingissä Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus Vammaispalvelulaki Vammaispalvelulain mukaan vammaisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla on vamman tai

Lisätiedot

TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE

TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Päivitetty 27.6.2014 TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Olette saaneet vammaispalvelutoimistosta päätöksen henkilökohtaisesta avusta työnantajamallilla. Tämä tarkoittaa, että te, teidän omaisenne

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN AVUSTAJAKESKUKSEN PERUSTAMISSUUNNITELMA

KESKI-UUDENMAAN AVUSTAJAKESKUKSEN PERUSTAMISSUUNNITELMA 1 5.6.2017 KESKI-UUDENMAAN AVUSTAJAKESKUKSEN PERUSTAMISSUUNNITELMA Yleisperusteet Kunnan on järjestettävä vammaispalvelulain mukaista henkilökohtaista apua vaikeavammaiselle henkilölle, joka tarvitsee

Lisätiedot

TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE

TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE TIEDOTE HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJALLE Olet saanut vammaispalvelutoimistosta päätöksen henkilökohtaisesta avusta työnantajamallilla. Tämä tarkoittaa, että sinä, omaisesi tai edunvalvojasi tulette

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.10.2016 Taltionumero 4293 Diaarinumero 970/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Perusturvalautakunta Päätös, jota valitus koskee Asian

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI

HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Hakemus 5.4.2019 HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Saapunut: Käsitelty: PALVELUNTUOTTAJAA KOSKEVAT TIEDOT 1. Palvelun tuottajan tiedot Palvelutuottaja (yhteisön rekisteriotteen mukainen nimi) Y-tunnus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.9.2016 Taltionumero 4075 Diaarinumero 1045/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus ja hallintoriita-asia A Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN AVUN TOIMINTAOHJE. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon ky Hamina Imatra Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti

HENKILÖKOHTAISEN AVUN TOIMINTAOHJE. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon ky Hamina Imatra Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti HENKILÖKOHTAISEN AVUN TOIMINTAOHJE Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon ky Hamina Imatra Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti HENKILÖKOHTAISEN AVUN TOIMINTAOHJE Kaakkois-Suomen kuntien (Eksote,

Lisätiedot

AURAN KUNNAN VAMMAISPALVELUJEN MYÖNTÄMISOHJEET ALKAEN

AURAN KUNNAN VAMMAISPALVELUJEN MYÖNTÄMISOHJEET ALKAEN Liite nro 2: Perusturvalautakunta 3.12.2014, 97 1 AURAN KUNNAN VAMMAISPALVELUJEN MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 ALKAEN Vammaispalvelulain (1987/380) perusteella kunnan on huolehdittava siitä, että vammaisille

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle

Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle TURKU Hyvinvointitoimiala Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle - kaupunki sijaismaksajana Vammaispalvelut PL 364 20101 Turku Puh. 02 330 000 Yhteisösähköposti: vammaispalvelut@turku.fi

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu - oikeuskäytäntöä. 12.4. 2011 Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. lakineuvonta@kvtl.

Henkilökohtainen apu - oikeuskäytäntöä. 12.4. 2011 Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. lakineuvonta@kvtl. Henkilökohtainen apu - oikeuskäytäntöä 12.4. 2011 Lakimies Sampo Löf-Rezessy, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. lakineuvonta@kvtl.fi Henkilökohtaisen avun muutokset VPL:ssa 1.9.2009 Henkilökohtaisesta avusta

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 4.2.2015 Taltionumero 280 Diaarinumero 3170/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Päätös,

Lisätiedot

Vammaispalvelulain muutokset

Vammaispalvelulain muutokset Vammaispalvelulain muutokset Tavoitteet Uusien säännösten tavoitteena on lisätä vaikeavammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja itsenäisyyttä. Tavoitteena on parantaa heidän mahdollisuuksiaan osallistua

Lisätiedot

Palvelut autismin kirjon henkilöille Vammaisten palvelut. Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt 14.1.2014

Palvelut autismin kirjon henkilöille Vammaisten palvelut. Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt 14.1.2014 Palvelut autismin kirjon henkilöille Vammaisten palvelut Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt 14.1.2014 SOSIAALITYÖ neuvonta ;lanteen arvioin; palvelutarpeen kartoitus palvelusuunnitelman tekeminen sopivien

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELI

HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELI HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELI Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on rahallinen avustus kunnalta. Palvelusetelillä voi ostaa palveluita, jotka kunnan kuuluu järjestää asukkailleen. Henkilökohtaisen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2016 Taltionumero 5073 Diaarinumero 3512/3/15 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.8.2018 Taltionumero 3803 Diaarinumero 953/2/18 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Päätös, jota valitus

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI

HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Hakemus 24.8.2015 HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Saapunut: Käsitelty: PALVELUNTUOTTAJAA KOSKEVAT TIEDOT 1. Palvelun tuottajan tiedot Palvelutuottaja (yhteisön rekisteriotteen mukainen nimi)

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti maakuntauudistuksessa

Henkilökohtainen budjetti maakuntauudistuksessa Henkilökohtainen budjetti maakuntauudistuksessa Henkilökohtaisen budjetin pilotointi Tampereella 2016-2019 1 Mitä kokemuksia henkilökohtaisesta budjetista on saatu? Tampereella henkilökohtaista budjettia

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN AVUN TOIMINTAOHJE. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon ky Hamina Imatra Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti

HENKILÖKOHTAISEN AVUN TOIMINTAOHJE. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon ky Hamina Imatra Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti HENKILÖKOHTAISEN AVUN TOIMINTAOHJE Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon ky Hamina Imatra Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti HENKILÖKOHTAISEN AVUN TOIMINTAOHJE Kaakkois-Suomen kuntien (Eksote,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 20.12.2018 Taltionumero 6100 Diaarinumero 5422/2/17 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Riittävä tuki henkilökohtaisen avun käyttöön. Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö

Riittävä tuki henkilökohtaisen avun käyttöön. Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö Riittävä tuki henkilökohtaisen avun käyttöön Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 13.10.2016 Sanna Ahola 1 Periaatteita henkilökohtaisessa avussa ja muussa yksilölliseen

Lisätiedot

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina 2015 LAKI Vammaispalvelulaissa on määritelty ne palvelut ja taloudelliset tukitoimet, joita kunnan sosiaalitoimi järjestää Vammaisille henkilöille. Lain tarkoituksena on edistää vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 30.4.2013 Taltionumero 1561 Diaarinumero 873/3/12 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Naantalin kaupungin vammaispalvelun toimintaohje henkilökohtaisen avun myöntämiselle 2018

Naantalin kaupungin vammaispalvelun toimintaohje henkilökohtaisen avun myöntämiselle 2018 Naantalin kaupungin vammaispalvelun toimintaohje henkilökohtaisen avun myöntämiselle 2018 Sosiaali- ja terveyslautakunta 19.4.2018 1 Sisällys Henkilökohtaisen avun tavoitteet... 2 Sovelletut oikeusohjeet...

Lisätiedot

OSTAJAN OPAS Henkilökohtaista apua palvelusetelillä

OSTAJAN OPAS Henkilökohtaista apua palvelusetelillä Assistentti.info OSTAJAN OPAS Henkilökohtaista apua palvelusetelillä - opas palvelusetelin käyttäjälle Sanna Ahola 2011 Tässä oppaassa käsitellään henkilökohtaisen avun järjestämistä palvelusetelin avulla

Lisätiedot

Uudistuva vammaislainsäädäntö. Helsinki Jaana Huhta, STM

Uudistuva vammaislainsäädäntö. Helsinki Jaana Huhta, STM Uudistuva vammaislainsäädäntö Helsinki 12.5.2017, STM Vammaislainsäädännön uudistaminen Pitkäaikainen hanke yhteensovittaa vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki; kirjaukset useassa hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Vammaispalvelulain ja asetuksen perusteella myönnettävien palveluiden ja tukitoimien ohjeet vuodelle 2016

Vammaispalvelulain ja asetuksen perusteella myönnettävien palveluiden ja tukitoimien ohjeet vuodelle 2016 1(10) Vammaispalvelulain ja asetuksen perusteella myönnettävien palveluiden ja tukitoimien ohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki,vammaispalvelut (Sote-lautakunta, 16.12.2015, 165) Ohj 2(10) SISÄLTÖ JOHDANTO

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN PERUSTEELLA JÄRJESTETTÄVIEN PALVELUIDEN JA TUKITOIMIEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET v. 2011

VAMMAISPALVELULAIN PERUSTEELLA JÄRJESTETTÄVIEN PALVELUIDEN JA TUKITOIMIEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET v. 2011 VAMMAISPALVELULAIN PERUSTEELLA JÄRJESTETTÄVIEN PALVELUIDEN JA TUKITOIMIEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET v. 2011 1. YLEISET PERUSTEET Vammaispalvelulain soveltamisen tavoitteena on a) edistää vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

45 Henkilökohtaisen avun taloudellisen tuen korotus ja työaikakorvausten tarkistaminen (Yhteistoiminta-alueen asia)

45 Henkilökohtaisen avun taloudellisen tuen korotus ja työaikakorvausten tarkistaminen (Yhteistoiminta-alueen asia) Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 45 Henkilökohtaisen avun taloudellisen tuen korotus ja työaikakorvausten tarkistaminen (Yhteistoiminta-alueen asia) TRE:890/05.01.00/2017 Valmistelija / lisätiedot:

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN OHJE VAMMAISPALVELULAIN MUKAAN MYÖNNETTÄVÄSTÄ HENKILÖKOHTAISESTA AVUSTA 1.11.2015 ALKAEN (Vammaispalvelulaki 19.12.

LAPINLAHDEN KUNNAN OHJE VAMMAISPALVELULAIN MUKAAN MYÖNNETTÄVÄSTÄ HENKILÖKOHTAISESTA AVUSTA 1.11.2015 ALKAEN (Vammaispalvelulaki 19.12. Liite nro 1 Peruspalvelultk 16.9.2015 LAPINLAHDEN KUNNAN OHJE VAMMAISPALVELULAIN MUKAAN MYÖNNETTÄVÄSTÄ HENKILÖKOHTAISESTA AVUSTA 1.11.2015 ALKAEN (Vammaispalvelulaki 19.12.2008/981 8 c ) 1. YLEISTÄ HENKILÖKOHTAISEN

Lisätiedot

Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen. Soveltamisohje

Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen. Soveltamisohje Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen Soveltamisohje Sisällysluettelo Lainsäädäntö ja järjestämisvelvollisuus... 3 Menettely palveluasumista haettaessa... 3 Myöntämisen perusteet... 4 Palveluasumisen

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2014 Mitä tarkoittaa henkilökohtainen apu? Henkilökohtainen apu tarkoittaa vaikeavammaisen ihmisen avustamista

Lisätiedot

Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa

Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa 2/2014 1 ( 5 ) PALVELUSETELI Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa Palvelusetelin käyttöalueet - Henkilökohtainen apu ja kodin ulkopuolinen avustaminen vpl:n mukaan - Säännöllinen kotihoito, -

Lisätiedot

Vammaispalvelulain ja asetuksen perusteella myönnettävien palveluiden ja tukitoimien ohjeet vuodelle 2019

Vammaispalvelulain ja asetuksen perusteella myönnettävien palveluiden ja tukitoimien ohjeet vuodelle 2019 1(9) 3351/05.21.00/2018 Vammaispalvelulain ja asetuksen perusteella myönnettävien palveluiden ja tukitoimien ohjeet vuodelle 2019 Salon kaupunki, vammaispalvelut Sosiaali- ja terveyslautakunta 7.11.2018

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Tampereella toukokuussa 2009 Vammaispalvelulaki uudistuu mikä muuttuu? Kysymyksiä ja vastauksia henkilökohtaisesta avusta Sisältö Mihin tarvitaan uutta vammaispalvelulakia (VPL)? 1 uudistetut säännökset

Lisätiedot

Vammaispalvelun palveluseteliprojekti henkilökohtaista apua palvelusetelillä

Vammaispalvelun palveluseteliprojekti henkilökohtaista apua palvelusetelillä Vammaispalvelun palveluseteliprojekti henkilökohtaista apua palvelusetelillä Henkilökohtaisen avun päivät 21.-22.9.2010 Projektin puitteet Osana Sitran valtakunnallista palvelusetelihanketta Kesto 02/10-12/10

Lisätiedot