Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalueen toimenpideohjelma pohjavesille vuoteen 2015

Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalueen toimenpideohjelma pohjavesille vuoteen 2015 Tenon-Näätämöjoen-Paatsjoen vesienhoitoalue 2009

Sisällys 1 YLEISTÄ... 4 1.1 Johdanto... 4 1.2 Toimenpideohjelma-alueen kuvaus... 5 1.3 Toimenpideohjelman laatiminen ja yhteistyö... 5 1.4 Tarkasteltavat pohjavedet... 7 1.5 Pohjavesialueiden rajaus ja luokittelu... 7 1.6 Pohjavedet Lapin ympäristökeskuksen alueella... 8 1.7 Pohjavedet Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalueella... 8 2 VESIENHOITOON LIITTYVÄT OHJELMAT JA SUUNNITELMAT... 11 2.1 Kansainväliset ja kansalliset ohjelmat... 11 2.2 Alueelliset ohjelmat ja hankkeet... 14 2.3 Maankäytön suunnittelu ja ohjaus... 15 2.4 Vesihuoltosuunnitelmat... 15 2.5 Vedenottamoiden suoja-alueet... 16 2.6 Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat... 16 3 ERITYISET ALUEET... 17 3.1 Vedenhankintakäytössä olevat pohjavesialueet... 17 3.2 Pohjavesialueet Natura-suojelualueilla... 17 3.3 EU-uimarannat... 17 4 ILMASTONMUUTOS JA MUUT TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOKSET... 17 5 POHJAVETTÄ VAARANTAVA JA MUUTTAVA TOIMINTA... 19 5.1 Maatalous... 19 5.1.1 Peltoviljely... 19 5.1.2 Karjatalous... 19 5.2 Metsätalous... 21 5.3 Turvetuotanto... 21 5.4 Asutus... 21 5.5 Liikenne... 22 5.6 Teollisuus ja yritystoiminta... 23 5.7 Pilaantuneet maa-alueet... 23 5.8 Maa-ainesten otto... 24 5.9 Vedenotto ja tekopohjaveden muodostaminen... 24 6 POHJAVESIEN SEURANTA, RISKINARVIOINTI JA TILAN LUOKITTELU... 26 6.1 Pohjavesien seuranta... 26 6.2 Riskinarviointi... 27 6.3 Tilatavoitteet ja tilan luokittelu... 28 7 VESIENHOIDON TOIMENPITEET... 28 7.1 Toimenpiteiden suunnittelun perusteet... 28 7.2 Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet... 29 7.2.1 Maa- ja metsätalous... 29 7.2.2 Turvetuotanto... 30 7.2.3 Asutus... 31 7.2.4 Liikenne... 31 7.2.5 Teollisuus ja yritystoiminta... 31 7.2.6 Vedenotto ja tekopohjaveden muodostaminen... 32 7.2.7 Maa-ainesten otto ja rakentaminen... 32 7.2.8 Pilaantuneet maa-alueet... 33 7.2.9 Pohjavesien seuranta, selvitykset ja suojelusuunnitelmat... 33 7.2.10 Arvio nykykäytännön toimenpiteiden riittävyydestä... 33 7.3 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi ja ohjauskeinoiksi... 33 7.3.1 Maa- ja metsätalous... 34 7.3.2 Asutus... 34 7.3.3 Liikenne... 34 2

7.3.4 Teollisuus ja yritystoiminta... 34 7.3.5 Vedenotto ja tekopohjaveden muodostaminen... 34 7.3.6 Maa-ainestenotto ja rakentaminen... 35 7.3.7 Pilaantuneet maa-alueet... 35 7.3.8 Pohjavesien seuranta, selvitykset ja suojelusuunnitelmat... 35 7.3.9 Arvio lisätoimenpiteiden riittävyydestä... 35 7.4 Toimenpiteiden seuranta... 35 7.5. Pohjavesien suojelun kustannukset, rahoitusjärjestelmät ja totetusvastuut... 35 8 YHTEENVETO TARVITTAVISTA TOIMENPITEISTÄ... 37 8.1 Tarvittavat toimenpiteet... 37 8.2 Arvio toimenpiteiden vaikutuksista ja niiden kustannuksista... 37 9 SELOSTUS VUOROVAIKUTUKSESTA... 38 9.1 Kuulemiskierrokset... 38 9.1.1 Kuuleminen vesienhoitosuunnitelman laatimisen työohjelmasta ja aikataulusta... 38 9.1.2 Vesienhoidon keskeiset kysymykset... 38 9.2 Vesienhoidon yhteistyöryhmä... 39 VIITTEET... 40 LIITTEET... 42 Liite 1. Pohjavedenotto pohjavesialueittain Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalueella.... 42 Liite 2. Haitta-aineiden raja-arvot... 43 Liite 3. Vesienhoitoalueelta suojelualuerekisteriin valitut Natura 2000 -alueet... 46 Liite 4. Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokoonpano (1.9.2009)... 47 Liite 5. Alueellinen yleisötilaisuus... 49 3

1 YLEISTÄ 1.1 Johdanto Vesipolitiikan puitedirektiivin tavoitteena on vesien hyvän tilan saavuttaminen ja sen säilyttäminen. Vesienhoito on koko Euroopan laajuista, vesipolitiikan puitedirektiiviin (2000/60/EY) pohjautuvaa työtä. Suomessa vesipolitiikan puitedirektiivi on pantu toimeen lailla vesienhoidon järjestämisestä (1299/2004) ja siihen liittyvillä asetuksilla vesienhoitoalueista (1303/2004) ja vesienhoidon järjestämisestä (1040/2006). Lisäksi on soveltuvin osin muutettu ympäristönsuojelulakia (86/2000) ja vesilakia (264/1961). Näillä säädöksillä vesipolitiikan puitedirektiivi on liitetty osaksi suomalaista vesien käyttöön, hoitoon ja suojeluun liittyvää toimintaa. Pohjavesien suojelun olennaisena perustana ovat edelleen pohjaveden pilaamis- ja muuttamiskielto sekä ympäristönsuojelulain ja vesilain mukainen lupajärjestelmä. Vesienhoitotyöhön kuuluva vesien tilan arviointi, tilan seuranta, tilatavoitteiden asettaminen ja tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeelliset toimenpiteet kootaan vesienhoitosuunnitelmaksi, joka tehdään jokaiselle vesienhoitoalueelle. Toimenpiteistä laaditaan erillinen toimenpideohjelma, jonka yhteenveto on osa vesienhoitosuunnitelmaa. Vesienhoitosuunnitelmat hyväksytään valtioneuvostossa vuoden 2009 aikana. Toimenpideohjelma ja vesienhoitosuunnitelmat päivitetään seuraavien kuusivuotisten hoitosuunnitelmakausien aikana. Vesienhoidossa ja toimenpideohjelmien laadinnassa pyritään pohjavesien osalta seuraaviin tavoitteisiin: Pohjavesien tila ei heikkene. Pohjavesien kemiallinen ja määrällinen tila on vuoteen 2015 mennessä vähintään hyvä. Pilaavien sekä muiden haitallisten ja vaarallisten aineiden pääsy pohjavesiin ehkäistään ja rajoitetaan. Lapin ympäristökeskuksen ryhmittelemät pohjavesialueet sijoittuvat kolmelle eri vesienhoitoalueelle, jotka ovat Tornionjoen vesienhoitoalue, Kemijoen vesienhoitoalue, Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalue (kuva 1). Aivan eteläisen Lapin pohjavesialueet kuuluvat Oulujoen Iijoen vesienhoitoalueeseen, ja tälle alueelle sijoittuvien pohjavesialueiden ryhmittelystä vastaa Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. Kuva 1. Lapin läänin vesienhoitoalueet 4

1.2 Toimenpideohjelma-alueen kuvaus Noin kaksi kolmannesta vesienhoitoalueen kokonaispinta-alasta sijaitsee Suomen puolella. Kaikki alueen vesistöt laskevat Jäämereen. Tyypillistä subarktisen alueen vesille on niiden karuus, kirkkaus ja vähähumuksisuus. Suurimmat joet ovat Tenojoki, Inarijoki, Näätämöjoki, Utsjoki, Vaskojoki, Ivalojoki ja Juutuanjoki. Teno- ja Näätämöjoen vesistöt ovat merkittäviä merilohen ja taimenen lisääntymisalueita. Suurin osa järvistä on tunturijärviä sekä pieniä ja keskikokoisia vähähumuksisia järviä. Alueen suurin järvi on Inarijärvi, josta vedet laskevat Pohjoiseen jäämereen Norjan ja Venäjän välistä rajajokea, Paatsjokea, pitkin. Väestöä ja asutuskeskittymiä alueella on vähän. Ihmisen aiheuttama kuormitus Suomen puoleisella alueella on verraten pientä, eikä veden laadullisia ongelmia juurikaan ole. Kuormittavia tekijöitä alueella ovat lähinnä metsätalous, yhdyskunnat sekä haja- ja loma-asutus. Loma-asutus kasvanee edelleen. Inarijärveä ja Rahajärveä säännöstellään vesivoimantuotantoa varten. Vesiluonnolle ekologisen uhan muodostaa lohiloisen (Gyrodactylus salaris) mahdollinen pääsy Jäämereen laskeviin jokiin. Kevättulvat voivat nostaa vedenpintaa joinakin vuosina poikkeuksellisen korkealle, mikä korostaa tulvasuojelun merkitystä riskialueilla. Venäjän puolella Nikkelin kaupungissa Paatsjoen varrella sijaitseva Petsenganikel-kombinaatti, jossa tuotetaan kuparia, nikkeliä ja rikkihappoa, on suurin kuormittaja alueella. Kombinaatin päästöt sisältävät erittäin suuria määriä rikkidioksidia ja raskasmetalleja, pääasiassa nikkeliä ja kuparia. 1.3 Toimenpideohjelman laatiminen ja yhteistyö Pohjavesien suojelutarpeiden määrittämisessä tarvitaan tietoa pohjavesien tilasta, kuormituksesta ja muuttavasta toiminnasta. Keskeisimmät sidosryhmät ovat osallistuneet suunnitteluun ja merkittävistä kysymyksistä sidosryhmiä on kuultu laajemminkin. Kuva 2. Tenon-Näätämöjoen-Paatsjoen vesienhoitoalue (Suomen puoli). 5

Vesien tärkeimmät ongelmat on esitetty vuoden 2007 kuulutetussa keskeisten kysymysten asiakirjassa. Pohjavesien suojelun osalta on tullut esille joitain kysymyksiä liittyen pohjaveden laatuun ja määrään. Keskeisistä kysymyksistä saatu palaute on huomioitu toimenpideohjelman laadinnassa. Vesien tilan parantamiseen soveltuvia toimenpiteitä on etsitty portaittain etenevänä prosessina (kuva 3), jossa on tarkasteltu EU:n lainsäädäntöön perustuvat perustoimenpiteet, yleisesti käytössä olevat täydentävät toimenpiteet ja vaativammat täydentävät toimenpiteet. Mikäli riskikohteita ilmenee, niille etsitään tarvittaessa toimenpiteitä pohjavesitilanteen parantamiseksi ja vaihtoehtoja vertailemalla pyritään löytämään kustannuksiltaan kohtuullisimmat ja vaikutuksiltaan parhaimmat toimenpiteet. Mikäli vaihtoehtotarkastelun kautta ei kaikilta osin löytyisi soveltuvia toimenpiteitä hyvän tilan saavuttamiseen vuonna 2015, seuraavaksi tarkastellaan voidaanko hyvä tila saavuttaa seuraavalla kuuden vuoden jaksolla. Jos tavoitteita ei saavutettaisi jatkoajankaan avulla, voidaan tarkastella vähemmän vaativia tavoitteita. Vaiheittainen eteneminen on päätynyt yhteenvetoon ehdotettavista tavoitteista ja toimenpiteistä. Tunnistetaan ja luokitellaan tarkasteltavat vedet. Arvioidaan, riittävätkö nykykäytännön mukaiset toimenpiteet tilatavoitteen saavuttamiseksi viimeistään vuonna 2015 ottaen huomioon toimintojen todennäköinen kehitys. Riittävät Esitetään nykykäytännön mukaisia toimenpiteitä Eivät riitä Suunnitellaan lisätoimenpiteitä. Arvioidaan, saavutetaanko niillä tilatavoite viimeistään vuonna 2015. Saavutetaan Ei saavuteta Esitetään kustannustehokkaita lisätoimenpiteitä Arvioidaan, onko tilatavoitteen saavuttaminen lisätoimenpitein mahdollista viimeistään vuonna 2021 tai 2027. On Esitetään tavoitteen myöhentämistä Ei ole Selvitetään vähemmän vaativien tavoitteiden asettamista Kuva 3. Kaaviokuva toimenpideohjelman laatimisesta. 6

Toimenpideohjelman laadinnassa on noudatettu osallistuvan suunnittelun periaatteita. Varsinainen vesienhoitosuunnitelma on laadittu suunnitelmien ja ohjelmien vaikutusten arvioinnista annetun lain mukaisin menettelytavoin ja siihen sisältyy niin kutsuttu ympäristöselostus. Lain periaatteiden mukainen vuorovaikutus on toteutunut toimenpideohjelmaa laadittaessa osallistumisena ja kuulemisena erilaisissa valintatilanteissa. Toimenpideohjelman laatimisen yhteydessä on syntynyt myös suuri osa vesienhoitosuunnitelman ympäristöselostukseen tarvittavasta aineistosta. Tämän toimenpideohjelman laatimiseen on voinut vaikuttaa Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kautta. Yhteistyöryhmään kuuluu runsaat 30 alueen eri viranomaisen, kuntien, elinkeinojen ja järjestöjen edustajaa. Toimenpideohjelman laatimisen vaiheita on esitelty yhteistyöryhmän kokouksissa ja se on myös osallistunut toimenpideohjelman laatimiseen. Vesilaitosten erityisedustajana työryhmässä on ollut Markku Koivisto Kemijärven kaupungista (liite 4). 1.4 Tarkasteltavat pohjavedet Pohjavesimuodostumalla tarkoitetaan maa- tai kallioperään varastoitunutta kyllästyneessä vyöhykkeessä yhtenäisenä esiintymänä olevaa vettä. Pohjavesimuodostumalle ominaista on merkittävä pohjaveden virtaus, joka mahdollistaa merkittävän pohjavedenoton (keskimäärin vähintään 10 m 3 /d). Käytännössä toimenpideohjelmissa pohjavesimuodostumat sisältyvät ympäristöhallinnon kartoittamiin ja luokittelemiin vedenhankintaa varten tärkeisiin ja vedenhankintaan soveltuviin pohjavesialueisiin. Toimenpideohjelmassa käsitellään kokonaisuutena vedenhankintaa varten tärkeät ja vedenhankintaan soveltuvat pohjavesialueet (I ja II luokka). Tarvittaessa huomioidaan myös tulevaisuuden vedenhankinnan kannalta mahdollisesti merkittävät muut pohjavesialueet (esim. III luokka) ja alueet, joilla on oleellista vaikutusta pintavesien tilaan tai maaekosysteemeihin. Pohjavesialueille on tehty alustava riskinarviointi asiantuntija-arvioon huomioiden pohjavesialueilla sijaitsevat toiminnot. Riskinarvioinnissa on hyödynnetty muun muassa pohjavesitietojärjestelmässä (POVET) käytettyä riskipisteytystä. Riskialueita, joilla pohjaveden hyvä tila on heikentynyt tai uhattuna, tarkastellaan toimenpideohjelmassa yksityiskohtaisemmin. Tällaisten kohteiden osalta tarkennetaan tietoja pohjavesiin kohdistuvista paineista, pohjaveden laadusta ja ihmistoiminnan vaikutuksista pohjaveden laatuun. Pohjavesialuekohtaiset riskinarvioinnit ja ihmistoiminnan vaikutusarviot todennetaan muun muassa suojelusuunnitelmamenettelyn ja seurantatietojen perusteella. 1.5 Pohjavesialueiden rajaus ja luokittelu Suomessa pohjavesialueet sijaitsevat pääosin sora- ja hiekkamuodostumissa, kuten harjuissa ja reunamuodostumissa. Pohjavesialueiden rajaus perustuu alueen maa- ja kallioperän hydrogeologisiin ominaisuuksiin: alueiden rajaamisessa on kiinnitetty huomiota etenkin esiintymän maalajikoostumukseen, hydraulisesti yhtenäisen alueen laajuuteen sekä vedenläpäisevyyteen. Pohjavesialueen ulompi määritysraja osoittaa sitä aluetta, joka voi vaikuttaa pohjavesiesiintymän veden laatuun tai muodostumiseen. Tämän lisäksi on erikseen rajattu pohjavesialueen varsinainen hyvin vettä läpäisevä osa eli muodostumisalue siten, että tällä alueella maaperän vedenläpäisevyys maanpinnan ja pohjavedenpinnan välillä on vähintään hienohiekan läpäisevyyttä vastaava. Pohjavesialueiden luokittelu perustuu muodostuman käyttökelpoisuuteen ja suojelutarpeeseen. Vedenhankintaa varten tärkeäksi, luokan I, pohjavesialueeksi luokitellaan pohjavesialue, jonka pohjavettä käytetään tai tullaan suunnitelmien mukaan käyttämään 20 30 vuoden kuluessa, tai sitä muutoin tarvitaan esimerkiksi kriisiajan vedenhankintaa varten liittyjämäärältään vähintään kymmenen asuinhuoneiston vesilaitoksessa tai hyvää raakavettä vaativassa teollisuudessa. Luokkaan II, vedenhankintaan soveltuvaksi pohjavesialueeksi katsotaan alue, joka on tutkimuksin osoitettu soveltuvaksi yhteisvedenhankintaan, mutta jolle ei ole toistaiseksi osoitettu käyttöä yhdyskuntien, hajaasutuksen tai muussa vedenhankinnassa. Muut pohjavesialueet ovat luokan III pohjavesialueita, 7

joiden hyödyntämiskelpoisuuden arviointi vaatii tutkimuksia vedensaantiedellytysten, veden laadun tai likaantumis- tai muuttumisuhan selvittämiseksi. Suomessa on tällä hetkellä noin 6 600 ympäristöhallinnon luokittelemaa pohjavesialuetta. Tutkimusten myötä pohjavesialueiden luokitus tarkentuu vielä nykyisestään; vedenhankintaan soveltuvia alueita otetaan vedenhankintakäyttöön ja ne siirtyvät II luokasta I luokkaan. Muiden (III luokan) pohjavesialueiden soveltuvuus vedenhankintaan selvitetään ja ne siirretään joko I tai II luokkaan. Alueita voidaan myös poistaa kokonaan luokituksesta, mikäli ne todetaan tutkimuksissa soveltumattomaksi vedenhankintaan. 1.6 Pohjavedet Lapin ympäristökeskuksen alueella Lapin ympäristökeskuksen alueella on kaikkiaan noin 2 360 pohjavesialuetta, joista vedenhankintaa varten tärkeitä I-luokan alueita on noin 295 kpl, vedenhankintaan soveltuvia II-luokan alueita on noin 185 kpl ja muita III-luokan alueita on noin 1 880 kpl (taulukko 1, kuva 4)). Taulukko 1. Pohjavesialueet ja muodostuvan pohjaveden määrä Lapin ympäristökeskuksen alueella. Luokka Pohjavesialueet kpl Pinta-ala yhteensä km 2 Osuus LAP:n maapinta-alasta % Muodostuvan pohjaveden määrä m 3 /vrk I 295 356,5 0,39 130 350 II 185 263,0 0,28 60 600 III 1 880 2 554,0 2,76 893 000 Yhteensä 2 360 3 173,5 3,43 1 083 950 1.7 Pohjavedet Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalueella Tenon Näätämöjoen Paatsjoen vesienhoitoalue on kokonaisuudessaan hyvin harvaan asuttua aluetta, keskimääräinen asukastiheys on (0,3) as/km 2. Alueella on kaksi kuntakeskusta, muutamia kyliä ja Saariselän merkittävä matkailukeskus. Pohjavettä käytetään näiden keskusten yleisissä vesilaitoksissa, mutta käytettävän veden määrä koko pohjavesivarannosta on vain noin prosentin luokkaa. Tämän vesienhoitoalueen pohjavesiesiintymistä erittäin pieni osa on I- ja II-luokan alueita, ja suurin osa pohjavesialueista sijaitsee erämaassa. Vesienhoitoalue voidaan jakaa kahteen ryhmään muodostumatyyppien ja sijainnin mukaan Laaksoharjujen ja jokikerrostumien ryhmään sekä Pitkittäisharjujen ryhmään. Maa- ja kallioperän mineraalikoostumus vaikuttaa suuresti pohjaveden kemialliseen peruskoostumukseen. Suomessa pohjavedet ovat yleensä pehmeitä, pienen elektrolyyttipitoisuuden omaavia ja herkkiä happamoitumiselle. Sähkönjohtavuusarvot ovat yleensä Etelä-Suomessa pohjoista suurempia korkeimpien sähkönjohtavuusarvojen esiintyessä Pohjanmaan sulfaattimailla. Suomessa luonnontilainen pohjavesi luokitellaan yleensä hyväksi. (Soveri ym. 2001). Utsjoen ja Ivalon alueella on useita jokilaaksossa olevia pohjavesimuodostumia. Jäätikön perääntyessä kerääntyi laaksoihin glasifluviaalista ainesta, jota jokieroosio on myöhemmin muokannut. Osa jokilaaksoista on jyrkkäpiirteisiä. Ryhmittelyalue sijoittuu vesienhoitoalueen länsi- ja pohjoisosaan seuduille, jossa topografia vaihtelee voimakkaasti. Ryhmittymä koostuu 169 pohjavesialueesta, joista vain seitsemän on tärkeitä pohjavesialueita. Viisi seurantapistettä Utsjoella ja Inarissa edustavat ryhmän pohjavesiä. Seurantapisteitä ovat Utsjoen pohjavesiasema, Karigasniemi (1289002), Törmänen (12148110), Sulaojan lähde (Hannujärvi 1289011) ja Sevettijärvi. 8

S Y K E M a a n m it ta u sla it o s lu p a n ro 7 / M M L / 0 8 Pohjavesiluokka 1 2 3 Vesienhoitoalue VHA5 VHA6 VHA7 Mittakaava 1:3250863 0 40 80 Km N Koo rd in aatisto: yk j Nurk kako ordinaatit: 31 314 65,72 603 61 3735196,78 02 828 //2 3.0 4.2 00 8 Kuva 4. Teno-, Näätämö- Paatjsoen ja muut Lapin pohjavesialueet. 9

Taulukko 2. Teno-, Näätämö- ja Paatsjoen vesienhoitoalueen I luokan pohjavesialueet. I-luokan pohjavesialueiden pinta-ala km 2 19,88 I-luokan pohjavesialueiden osuus koko alueen pinta-alasta (%) 0,08 I-luokan pohjavesialueiden vedenottomäärät m 3 /d 1 542 Muodostuvan pohjaveden määrä (I-luokka) m 3 /d 10 032 Kokoalueen pinta-ala km 2 25 566 Taulukko 3. Teno-, Näätämö- ja Paatsjoen vesienhoitoalueen pohjavesiluokat. I-luokka II- luokka III-luokka Yhteensä 14 13 373 401 Kuva 5. Laaksoharjujen ja jokikerrostumien pohjavesiryhmä. Taulukko 4. Laaksoharjujen ja jokikerrostumien pohjavesialueiden yhteenveto. Kokonaispinta-ala (km 2 ) Muodostumisalueen pinta-ala (km 2 ) Arvio muodostuvan pohjaveden määrästä (m 3 /d) I-luokka 11,23 5,45 5 362 Kaikki alueet 542,27 171,51 146 987 Pohjavesivarannot ovat tässä ryhmässä määrällisesti suuria. Suurin antoisuus on arvioitu Sulaojan (1289043) pohjavesialueelle, jonka lounaispään lähdealueelta vettä purkautuu mittausten mukaan yli 30 000 m 3 /d ympärivuotisesti. Tenojoen seudun (VHA7_01) pohjavesiryhmän alueella kallioperä on enimmäkseen granaattipitoista paragneissiä, mutta paikoin alueella on dioriittiä, gabroja ja anortosiittiä. Pohjoisessa on jonkin verran metavulkaniitteja ja metasedimenttikiviä. Pohjaveden ph on vedenottamotietojen ja havaintopaikkojen mukaan noin 6,5 7,0. Keskimäärin vesi on pehmeää. Vedessä on yleensä runsaasti happea, ja näin ollen rauta- ja mangaanipitoisuudet ovat yleensä pieniä ja vedet siten luontaisesti talousvesikelpoisia. Vesienhoitoalueen toisessa alaryhmässä pitkittäisharjut ovat alueelle tunnusomaisia. Ryhmittymä ulottuu Inarin itä- ja eteläpuolelta Sodankylän pohjoisosiin, ja myös Savukosken koillisen puoleinen osa kuuluu alueeseen. Harjut suuntautuvat lounaasta koilliseen muinaisen jäänjakajan pohjoispuolella ja eteläpuolella luoteesta kaakkoon. Ryhmittelyalueen 231 alueesta vain 8 on tärkeäksi luokiteltuja pohjavesialueita. Neljä seurantapistettä sijaitsee Inarin alueella ja niihin kuuluu Nellimin pohjavesiasema, seurantapiste Sevettijärvellä sekä pohjavesialueiden yhteydessä olevat Alumavaaran (12148147) ja Laanilan (12148104) seurantapisteet. 10

Kuva 6. Pitkittäisharjujen pohjavesiryhmä. Taulukko 5. Pitkittäisharjujen pohjavesialueiden yhteenveto. Kokonaispinta-ala (km 2 ) Muodostumisalueen pinta-ala (km 2 ) Arvio muodostuvan pohjaveden määrästä (m 3 /d) I-luokka 8,65 4,78 4 670 Kaikki alueet 311,38 127,17 118 352 Inarin seudun pohjavesiryhmän alueella (VHA7_02) kallioperä on pääosin graniittia, granuliittia ja gneissiä. Varsinkin alueen pohjoisosassa on lisäksi vulkaniitteja ja sedimenttikiviä. Keski-Lapin liuskevyöhyke ulottuu ryhmittelyalueella lounaassa. Vesienhoitoalue ja näin myös ryhmittelyalue mutkittelevasti ulottuu Savukosken koilisosaan, jossa muutama pohjavesialue sijaitsee Soklin karbonaattiesiintymän päällä. Pohjaveden laatua on tutkittu vedenottamoista ja havaintopaikoilta. Veden ottamoiden happamuus vaihtelee yleensä 6-7 välillä. Vesi on pehmeää. Rauta ja mangaania on keskimääräisesti vähän. 2 VESIENHOITOON LIITTYVÄT OHJELMAT JA SUUNNITELMAT 2.1 Kansainväliset ja kansalliset ohjelmat Kansainvälinen yhteistyö ja sopimukset Suomen vesiensuojelun ja -hoidon politiikkaan vaikuttaa kansainvälinen yhteistyö eri tasoilla. Seuraavassa esitellään keskeisimmät vesienhoitoon liittyvät kansainväliset sopimukset. UNECE:n rajavesisopimus (1996) ehkäisee, rajoittaa ja vähentää sellaista vesien pilaantumista, jonka vaikutukset ulottuvat tai todennäköisesti voivat ulottua maasta toiseen. Sopimuksella edistetään ekosysteemien säilymistä ja tarvittaessa niiden tilan palauttamista ennalleen. Tähän sopimukseen liitetyllä "Vesivarat ja terveys" -pöytäkirjalla (2005) tähdätään veden välityksellä leviävien sairauksien ehkäisyyn. Suomella on Venäjän (1964), Ruotsin (1971) sekä Norjan (1980) kanssa rajavesistösopimus, joilla edistetään vesiensuojelua yhteisissä vesistöissä. Kokemuksia hyödynnetään UNECE:n yhteistyössä sekä muussa vesiensuojeluun ja vesivarojen yhdennettyyn suunnitteluun liittyvässä kansainvälisessä yhteistyössä. EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin toimeenpanossa Suomi valmistelee Ruotsin ja Norjan kanssa yhteen sovittaen vesienhoitosuunnitelmat yhteisille vesistöalueille. 11

Suomen ja Norjan välillä on tehty sopimus Suomalais-norjalaisesta rajavesistökomissiosta (32/1981). Rajavesistökomission tehtävänä on toimia Suomen ja Norjan hallitusten välisenä yhteistyö- ja yhteyselimenä rajavesistöjä koskevissa kysymyksissä. Tässä tarkoituksessa rajavesistökomission tehtävänä on tehdä esityksiä ja aloitteita sekä antaa lausuntoja asioista, jotka koskevat Suomen ja Norjan välisten rajavesistöjen hoitoa, niiden tilan ja veden laadun seurantaa ja valvontaa, kalastusoloja, veden pilaantumisen ehkäisemistä, rajavesistöön rakentamista ja rajavesistön säännöstelyä sekä muissa sellaisissa asioissa, joiden vaikutukset ilmenevät rajavesistöissä. Sopimuspuolten asianomaisten viranomaisten tulee ilmoittaa rajavesistökomissiolle suunnitelmistaan, jotka olennaisella tavalla koskevat tai sivuavat rajavesistöjä ja joiden toteuttamisen vaikutukset sanotulla tavalla ilmenevät rajavesistöissä. Sopimusta sovelletaan vesialueilla, jotka käsittävät ne osat Rajajokea, Skietshamjokea, Inarinjokea ja Tenojokea, joita pitkin valtakunnanraja kulkee, sekä ne järvet, joet ja purot, jotka rajaviiva leikkaa. Sopimusta sovelletaan myös niillä vesistöalueilla, joiden osia rajavesistöt ovat, sellaisten toimenpiteiden osalta, jotka voivat aiheuttaa rajavesistöissä vahingollisia ja haitallisia seurauksia. Suomen ja Venäjän välinen rajavesistösopimus käsittää kaikki Suomen itärajan ylittävät vesialueet. Yhteistyötä hoitaa suomalais-venäläinen rajavesistöjen käyttökomissio. EU:n lainsäädäntö ei velvoita Venäjää, mutta direktiivin edellyttämiä toimia pyritään edistämään myös Venäjän kanssa yhteisillä vesistöalueilla. Pohjavesien osalta vesienhoitoalueella tilanne on selkeä, koska rajajoen ylittäviä kahden valtakunnan yhteisiä pohjavesialueita ei ole olemassa. Merkittävää ympäristökuormitusta rajan yli ei myöskään tapahdu esim. ilmansaasteiden osalta, joten pohjavesien suhteen ei ole merkittäviä käytännön tarpeita kansainväliseen yhteistyöhön. Kansalliset ohjelmat ja suunnitelmat Suomessa vesiensuojelua ja -hoitoa ohjaavat useat kansainväliset sopimukset sekä valtakunnallisella että alueellisella tasolla laaditut ohjelmat ja suunnitelmat. Kansainvälisesti sovitut tavoitteet pyritään saavuttamaan toteuttamalla näitä ohjelmia ja suunnitelmia. Pohjavesien suojeluun vaikuttavat erityisesti valtakunnallinen vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 ja muut pohjavesialuekohtaiset suunnitelmat. Vesiensuojelun valtakunnalliset tavoitteet on määritetty ja tavoiteohjelmia on laadittu jo 1960- luvulta lähtien. Vesiensuojelun tavoiteohjelma vuoteen 2005, jonka valtioneuvosto hyväksyi vuonna 1998, painotti pohjavesien suojelussa ennaltaehkäisyä sijoituspaikan valinnan avulla ja suojaamista niissä poikkeustapauksissa, joissa toiminto pohjavesialueelle sijoitetaan. Jo pohjavesialueille sijoittuneet pohjavettä vaarantavat toiminnot tarkastetaan ja toteutetaan riittävät pohjavesien suojelutoimenpiteet. Perusteluosassa esimerkiksi turkistarhauksesta todetaan, että tärkeillä ja muilla vedenhankintaan soveltuvilla pohjavesialueilla olevat tarhat siirretään vähitellen pohjavesialueiden ulkopuolelle nykyisten tarharakenteiden kestoiän päätyttyä, kuitenkin viimeistään vuoden 2005 loppuun mennessä. Vuonna 2006 valtioneuvostossa hyväksytty vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 jatkaa aiempaa vesiensuojelupolitiikkaa. Vesiensuojelun suuntaviivoilla määritellään vesiensuojelun tarpeet ja tavoitteet valtakunnallisella tasolla. Vesiensuojelun suuntaviivojen on tarkoitus tukea alueellista vesienhoitosuunnittelua. Vesiensuojelun suuntaviivoissa on tarkasteltu eri toimenpidevaihtoehtojen vaikutuksia suhteessa vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisiin yleistavoitteisiin. Lainsäädännön asettamina tavoitteina on turvata pohjavesien määrällinen, kemiallinen ja mikrobiologinen hyvä tila kaikilla vedenhankintaa varten tärkeillä ja siihen soveltuvilla pohjavesialueilla. Hyvinä säilyneillä alueilla ei pohjavesien tilaa saa ihmistoiminnan vaikutuksesta heikentää. Keskeisinä tavoitteina 12

vuoteen 2015 on, että pohjavesien laadullinen ja määrällinen tila säilyvät vähintään nykyisellä tasolla. Erityisesti vedenhankinnan kannalta tärkeiden ja muiden vedenhankintaan soveltuvien pohjavesialueiden veden laadun säilymisestä luonnontilaisena huolehditaan. Vesiensuojelun suuntaviivojen taustaselvitys IV (Gustafsson ym. 2006) antaa tietoa valtakunnallisista kehitysnäkymistä vuoteen 2015 ja pohjavesien suojelutoimenpiteiden vaikutuksista ja vaihtoehdoista. Maa- ja metsätalousministeriön laatiman Suomen maaseudun kehittämisstrategian 2007 2013 yksi painopistealue on maa- ja metsätalouden harjoittaminen taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla koko Suomessa. Toimintalinja 2:n ensisijainen vesistöihin vaikuttava tavoite on vähentää maataloudesta maaperään, pinta- ja pohjavesiin sekä ilmaan kohdistuvaa ympäristökuormitusta ympäristöystävällisten tuotantomenetelmien käyttöä edistämällä. Toimintalinjalla 2 käytettävästä yhteisön rahoitusosuudesta kohdennetaan vähintään 50 % luonnonhaittakorvauksiin ja vähintään 40 % maatalouden ympäristötukeen. Maatalouden ympäristötukijärjestelmässä korostetaan pinta- ja pohjavesiin kohdistuvien päästöjen vähentämistä. Ohjelmakautta 2007 2013 koskevan tukijärjestelmäesityksen käsittely on hyväksytty EU:ssa vuonna 2007. Pohjavesien kannalta keskeisiä toimenpiteitä ovat muun muassa suojavyöhykkeiden perustaminen ja hoito sekä pohjavesialueiden peltoviljely. Vesivarojen tulevaisuuden tilaa ja käyttöä käsitellään myös maa- ja metsätalousministeriön laatimissa vesivara- ja luonnonvarastrategioissa sekä ilmastonmuutoksen kansallisessa sopeutumisstrategiassa. Vesivarastrategiassa vuosille 1999 2010 linjataan vesivarojen käytön, vesihuoltopalveluiden ja vesistörakentamisen periaatteita. Yksi visioista on, että vesivarojen käyttö on yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää. Pohjavesien osalta strategian tavoitteena on edistää pohjavesivarojen käyttöä yhdyskuntien talousveden laadun parantamiseksi, tehostaa vedenhankintaan soveltuvien pohjavesialueiden seurantaa ja laatia pohjavesialueiden suojelusuunnitelmia (Vesivarastrategia 1999). Luonnonvarastrategian perusperiaate on uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö ja tavoitteena ihmisen ja luonnon hyvinvointi. Ilmastonmuutoksen kansallisessa sopeutumisstrategiassa tarkastellaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia muun muassa luonnonvarojen käyttöön ja toimialakohtaista sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin. Ilmastonmuutoksen ennustetaan muuttavan vesimääriä, veden laatua ja merenpinnan korkeutta, ja ilmaston ääri-ilmiöiden kuten tulvien ja kuivuuden uskotaan yleistyvän. Tällaiset muutokset vaikuttavat muun muassa vedenhankintaan. Strategian tavoitteena on vahvistaa sopeutumiskykyä ilmastonmuutokseen ja strategiassa esitetään mahdollisia toimenpidelinjauksia eri toimialoille, muun muassa vesivarojen käyttöä ja hoitoa koskien, esimerkiksi vesihuollon suunnitteluun ja pohjaveden tarkkailuun liittyen. Liikenne- ja viestintäministeriön ympäristöohjelmassa Liikenteen toimintalinjat ympäristökysymyksissä vuoteen 2010 määritellään ympäristötyön keskeiset toimintamallit kaikille liikennemuodoille. Yhtenä tavoitteena ympäristöohjelmassa on vesistöjen ja maaperän pilaantumisen ehkäisy ja jo pilaantuneiden alueiden aiheuttamien riskien hallinta siten, että ne eivät aiheuta haittaa ihmiselle eivätkä ympäristölle. Keskeisenä toimenpiteenä pohjavesien osalta on niiden tilan ja mahdollisen kunnostustarpeen arviointi maaperän kunnostushankkeiden yhteydessä. Ministeriön rooli ympäristöohjelman toteuttamisessa vesistöjen ja maaperän suojelussa on pilaantuneita alueita koskevan yhteisen toimintamallin aikaansaaminen yhteistyössä eri ministeriöiden ja muiden toimijoiden kanssa sekä pilaantuneiden alueiden selvittämiseen ja kunnostamiseen tarvittavien resurssien kartoitus. Toimintalinjoja täydennetään alempien liikennesektorin organisaatioiden omilla ympäristöohjelmilla. Tiehallinnon ympäristöohjelmassa 2010 kirjataan keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet tieliikenteestä ympäristöön kohdistuvien haittojen ja kuormituksen vähentämiseksi. Pohjavesien osalta tienpidon haasteena nähdään liukkaudentorjunnan toteuttaminen tärkeillä ja vedenhankintaan soveltu- 13

villa pohjavesialueilla liikenneturvallisuus ja pohjaveden laatu huomioiden. Vuoteen 2010 mennessä tiehallinnon tavoitteena on vähentää tiesuolausta pohjavesialueilla osallistumalla muun muassa vaihtoehtoisten liukkaudentorjunta-aineiden tutkimukseen. Tavoitteena on myös saattaa loppuun vuosille 2002 2006 ajoitettu kiireellisten pohjavesisuojausten teemaohjelma. Lisäksi Tiehallinnolla on erilaisia hankkeita yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, esimerkiksi valtakunnallinen pohjaveden kloridipitoisuuden seuranta, sekä piiritasolla tapahtuva pohjaveden laadun ja pohjavesisuojausten seuranta yhteistyössä ympäristöhallinnon kanssa. Metsätalouden ympäristönsuojelua tehostetaan muun muassa metsänhoitosuositusten ja metsäsertifioinnin avulla. Metsähallituksen Metsätalouden ympäristöoppaassa ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion Hyvän metsänhoidon suositukset luovat peruslinjauksen talousmetsien hoitoon ja niiden tavoitteena on taloudellisesti kannattavan puuntuotannon rinnalla turvata metsäluonnon monimuotoisuus ja ottaa huomioon metsien muut käyttömuodot (www.metsakeskus.fi). Sertifioinnin tavoitteena on edistää taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää metsien hoitoa ja käyttöä ja sertifikaatti on siten todistus metsätalouden ympäristöystävällisyydestä. Suomen metsäsertifiointijärjestelmä FFCS on kehitetty soveltumaan Suomen metsänomistuksen oloihin ja koko Suomi kuuluu alueellisen ryhmäsertifioinnin piiriin. Metsäkeskuksittain muodostetut ryhmäsertifikaatit kattavat yli 95 prosenttia Suomen metsäpinta-alasta. Lapissa Metsähallituksen metsien osuus on suhteellisen suuri. FFCS:n vaatimukset ja säännöt on koottu standardeihin, joissa on asetettu kriteerit kestävän metsätalouden edistämiselle. Metsien hoidon ja käytön standardissa on kriteerit myös pohjavesialueilla harjoitettuja metsätalouden toimenpiteitä, kuten torjunta-aineiden ja lannoitteiden käyttöä varten (www.ffcs-finland.org). 2.2 Alueelliset ohjelmat ja hankkeet Lapin ympäristökeskus sijoittuu kokonaisuudessaan Lapin maakunnan alueelle, joka käsittää saman alueen kuin Lapin lääni. Maakunnan kehittämisestä vastaa Lapin liitto. Maakuntakaavat Rovaniemen ja Itä-Lapin osalta ovat lainvoimaisia, Pohjois-Lapin maakuntakaava on ympäristöministeriön vahvistettavana ja Tunturi-Lapin maakuntakaavan laatiminen on aloitettu, Länsi-Lapin osalta on voimassa seutukaava. Maakuntien keskeisiä suunnitteluasiakirjoja maakuntakaavojen lisäksi ovat maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Maakuntasuunnitelma on pitkän aikavälin strateginen suunnitelma, joka osoittaa maakunnan tavoitetilan ja sen saavuttamiseksi tarvittavat strategiset linjaukset. Maakuntasuunnitelmassa määritellään muun muassa tärkeintä ympäristöä, alue- ja yhdyskuntarakennetta sekä alueidenkäyttöä koskevat tavoitteet. Maakuntaohjelma on maakuntasuunnitelmia toteuttava suunnitteluasiakirja, joka sisältää maakunnan keskeiset hankkeet ja muut olennaiset toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Lapin maakuntasuunnitelman 2022 tavoitteena on luonnonvarojen kestävä käyttö, viihtyisän ja terveellisen ympäristön luominen sekä luonnon biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemin toimivuuden turvaaminen. Hyvä ympäristö on tärkeä alueellisen kilpailukyvyn tekijä, ja vastuu tulevista sukupolvista velvoittaa pitämään hyvää huolta ympäristöstä ja luonnonvaroista. Lapin maakuntaohjelman 2007 2010 mukaan vedenhankinnan käytössä olevia tärkeitä I-luokan pohjavesialueita on noin 300 ja vedenottoon tutkimusten perusteella varmuudella soveltuvia II-luokan alueita noin 180 kappaletta. Lapin pohjavesialueet ovat yleensä selvästi rajautuvia hiekka- ja soramuodostumia. Pohjavesialueet ovat käytännössä usein asumattomia ja siten suojassa monilta ihmistoiminnan riskitekijöiltä. Maanrakennukseen käyttökelpoisuudeltaan luontaisesti parhaat hiekat ja sorat ovat yleensä pohjavesien kanssa samoilla alueilla, minkä vuoksi maanoton suunnittelu ja pohjavesien suojelu on tärkeää. Yhtenä ohjelman kärkihankkeena todetaan ilmastonmuutoksen vaikutusten arviointi ja näihin sopeutuminen. Lapin metsäohjelman 2006 2010 metsänhoito- ja perusparannustöiden tavoitteet ovat suuremmat kuin edellisellä ohjelmakaudella 2001 2005. Ohjelmassa on arvioitu, että seuraavan 10-vuoden aikana kunnostusojitusten tarve Lapissa olisi noin 200 000 ha. Nykyisin kunnostusojituksia tehdään 5 000 6 000 ha vuodessa eli tarve olisi noin nelinkertainen nykytasoon verrattuna. 14

Metsäsektori on Lapin metsäohjelman 2006 2010 tavoitteiden mukaisesti sitoutunut huolehtimaan pohjavesien suojelusta metsätalouden harjoittamisen yhteydessä. Toimenpiteiksi metsäohjelmassa esitetään parannettavaksi vesiensuojelusuunnitelmien ja -toimenpiteiden laatua sekä luonnon monimuotoisuudelle tärkeiden kohteiden tunnistamista jatkamalla metsäammattilaisten ja urakoitsijoiden koulutusta, käynnistämällä ohjelmakauden aikana kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisia luonnonhoitohankkeita pää-asiassa vesiensuojelun ja monimuotoisuuden ylläpitämiseen ja lisäämiseen. Lapin Natura 2000 -verkoston hoidon ja käytön yleissuunnitelman tavoitteena on määritellä kohdekohtaisen suunnittelun tarve ja tärkeysjärjestys Natura 2000 -alueittain. Erillisillä Naturaalueilla olevat yleiset maankäyttörajoitteet luovat lisäturvaa pohjavesille ja pohjavesien tilanne on siten niillä hyvä. 2.3 Maankäytön suunnittelu ja ohjaus Maankäytön suunnittelun tavoitteena on luoda edellytykset hyvälle elinympäristölle edistämällä samalla ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Maankäytön suunnittelujärjestelmä koostuu valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista sekä kaavoituksesta. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä on muun muassa auttaa saavuttamaan maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) ja alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet sekä toimia kaavoituksen ennakko-ohjauksen välineenä valtakunnallisesti merkittävissä alueidenkäytön kysymyksissä. Alueidenkäyttötavoitteiden toteutumista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Maakuntakaava on ylin kaavamuoto ja keskeinen maankäytön ohjausväline, joka ohjaa kuntien kaavoitusta ja viranomaisten muuta alueiden käytön suunnittelua. Yleis- ja asemakaavoilla huolehditaan tavoitellun kehityksen toteutumisesta kunnissa ja pienemmillä alueilla. Maakuntakaavat laaditaan ja hyväksytään maakuntien liitoissa ja vahvistetaan ympäristöministeriössä, kunnat puolestaan vastaavat yleis- ja asemakaavojen laadinnasta ja hyväksymisestä. Maankäytön suunnittelussa vesivarojen kestävä käyttö ja suojelu pyritään sovittamaan yhteen muiden alueidenkäyttötavoitteiden kanssa. Pohjavesien suojelua pyritään edistämään osoittamalla kaavoissa yhdyskuntien ja teollisuuden raakavesihuollon kannalta tärkeät pohjavesialueet, eli luokkien I ja II alueet. Myös III-luokan alueet voidaan merkitä varsinkin niiden ollessa osa laajempaa pohjavesialuetta, josta osa kuuluu I- tai II-luokkaan. Näin huolehditaan siitä, että muu alueidenkäyttö kaavoissa osoitetuilla pohjavesialueilla ei uhkaa vesivarojen määrää ja laatua (Maankäyttö- ja rakennuslaki 2000 -sarja, oppaat 6 ja 10). Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaisesti pohjavesien pilaantumis- ja muuttumisriskiä aiheuttavat laitokset ja toiminnot tulisi sijoittaa riittävän etäälle vedenhankinnan kannalta tärkeistä ja vedenhankintaan soveltuvista pohjavesialueista. Tämä saattaa edellyttää näiden alueiden käyttöä koskevien rajoitusten määrittelyä esimerkiksi maakuntakaavassa, jolloin pohjavesialuemerkintään voidaan liittää maakuntakaavamääräys, jolla osoitetaan vesiensuojelun näkökulmasta tarpeelliset reunaehdot alueen muulle käytölle. Yksityiskohtaisempia määräyksiä pohjaveden suojeluun voidaan tarvittaessa antaa yleis- ja asemakaavoissa. Määräykset voivat koskea esimerkiksi jätevesien johtamista; öljysäiliöiden, liikenneväylien ja -alueiden sijoittamista; pohjavesisuojausten rakentamista sekä maa-ainesten ottoa (Maankäyttö- ja rakennuslaki 2000 -sarja, oppaat 11 ja 12). 2.4 Vesihuoltosuunnitelmat Vesihuoltolaki (119/2001) velvoittaa kuntia osallistumaan ylikunnalliseen vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun sekä kuntakohtaisten vesihuollon kehittämissuunnitelmien laatimiseen. Vesihuollon yleissuunnittelun tarvetta korostetaan myös vesipolitiikan puitedirektiivin toteuttamisen kannalta ja 15

suunnitelmissa tuotettua tietoa voidaankin hyödyntää myös vesienhoitoalueiden hoitosuunnitelmissa (Vikman & Santala 2001). Vesihuollon alueellisten yleissuunnitelmien toteutuksesta huolehtivat kunnat yhteistyössä alueen tärkeimpien vesihuoltolaitosten ja alueellisten ympäristökeskusten kanssa. Vesihuoltosuunnitelmien laadinnassa huomioidaan alueen vesihuollon kehittämistarpeet pohjautuen esimerkiksi asutuksen ja elinkeinoelämän, vedenkulutuksen sekä jäteveden määrän kehitysennusteisiin suhteutettuna nykyisten vesihuoltolaitosten kapasiteetin riittävyyteen ja hyödynnettävissä oleviin pohja- ja pintavesivaroihin. Vesihuollon nykytilan pohjalta laaditaan kehittämistavoitteita ja esitetään toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Vesienhoitoalueen kaikkiin kuntiin on vuosina 2002 2004 laadittu vesihuoltolain (119/2001) mukainen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma. Kehittämissuunnitelmassa kiinnitetään erityistä huomiota vesihuollon järjestämiseen alueilla, joilla on voimassa maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettu yleis- tai asemakaava tai joilla em. kaavojen laatiminen on vireillä sekä alueilla, joita koskevat ympäristönsuojelulain 19 :n nojalla annetut ympäristönsuojelumääräykset. Kehittämissuunnitelma ei kuitenkaan ole kuntaa sitova oikeusvaikutteinen suunnitelma vaan se on tarkoitettu joustavaksi kunnan vesihuollon suunnittelun välineeksi. Sen sisältö ja tarkkuus riippuvat kunkin kunnan tarpeista. Suunnitelmassa esitetään mm. alueet, jotka kunnan on tarkoitus saattaa vesihuoltolaitosten vesijohto- ja viemäriverkoston piiriin. Jätevesien osalta pääpaino on kyläkeskusten ja niiden lähialueiden jätevesien käsittelyn parantaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa viemäriverkostojen laajentamista keskusten läheisyydessä sekä keskitettyjen jätevesijärjestelmien rakentamista. Vedenhankinnan osalta pääpaino on laatuvaatimukset täyttävän talousvedenveden jakelun turvaamisessa ja pienten vesilaitosten organisoinnin kehittämisessä. 2.5 Vedenottamoiden suoja-alueet Vesilain voimaantulosta 1963 lähtien pohjaveden suojelua on toteutettu perustamalla vesilain mukaisia suoja-alueita vedenottamoiden ympärille. Suoja-alueet määrätään ympäristölupaviraston päätöksellä terveydellisistä syistä tai pohjaveden puhtauden säilyttämiseksi. Pohjaveden laatua vaarantava toiminta suoja-alueella on siten kielletty ilman ympäristölupaviraston päätöstä. Suojaaluepäätökset ovat ottamokohtaisia. Varsinkin vanhemmat suoja-alueet on jaettu lähi- ja kaukosuojavyöhykkeisiin veden virtauksen ja virtausajan mukaan, mutta nykyisin suojavyöhykejaosta on osin luovuttu pohjaveden pilaamis- ja muuttamiskieltojen koskiessa koko pohjavesialuetta. Vedenottamoiden suoja-alueita on Suomessa noin 220 kappaletta. Vesienhoitoalueella vedenottamot sijoittuvat yleensä varsin luonnontilaisille alueille ja siten erityisille suoja-alueille ei ole olut tarvetta. 2.6 Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat Nykyisin yhä merkittävämpi väline pohjavesien suojelussa suoja-alueiden rinnalla on pohjavesialue tai -muodostumakohtainen suojelusuunnitelmamenettely, jonka tarkoituksena on suojella pohjavesivaroja rajoittamatta kuitenkaan tarpeettomasti muita maankäyttömuotoja pohjavesialueella. Suojelusuunnitelmia on laadittu mm. riskinalaisille vedenhankintaa varten tärkeille ja soveltuville pohjavesialueille jo yli 15 vuoden ajan. Suojelusuunnitelmamenettely poikkeaa suoja-alueen muodostamisesta muun muassa siten, että suojelusuunnitelmia ei vahvisteta ympäristölupavirastossa eikä niillä ole sitovia juridisia seurausvaikutuksia. Suojelusuunnitelmien laadinnasta tai laadituttamisesta vastaavat pääasiassa kunnat ja muut pohjavedenottajat. Suojelusuunnitelmien yhteydessä kerätyt tiedot antavat hyvän pohjan riskien hallintaan. Valtakunnallisella tasolla suojelusuunnitelmia on tehty noin 260 kappaletta ja ne kattavat yhteensä noin tuhat pohjavesialuetta. Alueellisten ympäristökeskusten tekemien arvioiden mukaan noin 240 vedenhankintaa varten tärkeällä pohjavesialueella on todettu olevan pohjavedelle riskiä aiheuttavaa 16

toimintaa siinä määrin, että suojelusuunnitelman laatiminen olisi kiireellinen tehtävä. Lähivuosien tavoite onkin laatia suojelusuunnitelmat ainakin kaikille riskialueille. Lisäksi on esitetty, että kaikki ennen vuotta 2000 laaditut suojelusuunnitelmat tulisi päivittää. Vesienhoitoalueella ei ole todettu sellaisia riskitekijöitä, että suojelusuunnitelmia olisi lähdetty toteuttamaan. 3 ERITYISET ALUEET 3.1 Vedenhankintakäytössä olevat pohjavesialueet Suomessa on noin 6 600 pohjavesialuetta. Näillä alueilla muodostuu yhteensä lähes kuusi miljoonaa kuutiometriä pohjavettä vuorokaudessa. Pohjavedellä on suuri merkitys Suomen vesihuollossa: Pohjaveden ja tekopohjaveden osuus vesilaitosten jakamasta vedestä on 60 % ja pohjavettä käyttää noin 3,5 milj. asukasta. Lapin ympäristökeskuksen alueella on yhteensä noin 470 vedenhankintaa varten tärkeää ja vedenhankintaan soveltuvaa pohjavesialuetta. Lapin ympäristökeskuksen alueella on noin 470 vedenhankintaa varten tärkeää ja vedenhankintaan soveltuvaa pohjavesialuetta. Kaikkien vesilaitosten jakama talousvesi on pohjavettä. Teno- Paatsjoen vesienhoitoalueella I-luokan pohjavesialueita, joissa on vedenottamo, on 15 kpl. Vesienhoitoalueen pohjavesialueita on tarkasteltu perusteellisemmin luvussa 1.7. 3.2 Pohjavesialueet Natura-suojelualueilla Lapin Natura 2000 -verkostoehdotus sijoittuu kahdelle luonnonmaantieteelliselle vyöhykkeelle, alpiiniselle ja boreaaliselle vyöhykkeelle. Verkostoon kuuluu 161 aluetta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on yli 3 milj. ha. Suurin osa Natura-alueista on jo kansallisilla päätöksillä perustettuja luonnonsuojelualueita tai ne kuuluvat kansallisiin suojeluohjelmiin tai muilla tavoin suojeltuihin alueisiin. Yhtä aluetta lukuun ottamatta kaikki Lapin Natura verkostoehdotukseen sisältyvät alueet ovat luontodirektiivin mukaisia SCI-alueita. Alueista 55 on ilmoitettu myös lintudirektiivin mukaisina SPA-alueina. Vesienhoitoalueella ei ole sellaisia Natura-alueita, joiden suojelulliset arvot perustuvat pääosin pohjavesivaikutukseen, mutta pohjavesistä riippuvat luontotyypit voivat olla osa suojeluperusteita. Liitteessä 3 on esitetty vesienhoitoalueelta suojelualuerekisteriin valitut Natura 2000 -alueet. 3.3 EU-uimarannat Suomessa EU-uimarannaksi luokitellaan ranta, jonka suurin päivittäinen kävijämäärä on vähintään 100 henkilöä. Vesienhoitoalueella ei ole tällaisia EU-uimarantoja. 4 ILMASTONMUUTOS JA MUUT TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUU- TOKSET Vuoteen 2015 mennessä ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät ilmeisesti ole merkittäviä, mutta ennusteiden mukaan joitain pieniä muutoksia alkaisi todennäköisesti näkyä pohjavesienkin osalta tulevalla vuosikymmenellä. Pitemmällä aikavälillä Suomen ilmaston odotetaan lämpenevän ja tulevan kosteammaksi kaikkina vuodenaikoina. On odotettavissa, että ilmaston ääri-ilmiöt yleistyvät. Hellepäivien määrä lisääntyy ja rankkasateet voimistuvat ja muodostavat kesäisin nykyistä suuremman osan 17

kokonaissademäärästä. Lumipeite ohenee etenkin Etelä-Suomessa ja roudaton kausi pitenee. Merivirtojen muuttumisen aiheuttama ilmaston viileneminen on mahdollista, mutta sen katsotaan olevan epätodennäköistä tällä vuosisadalla. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia Suomen ilmastoon ja ilmastonmuutokseen sopeutumista on tarkasteltu esimerkiksi FINSKEN- ja FINADAPT -hankkeissa. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohjavesivaroihin on tutkittu paljon vähemmän kuin pintavesiin kohdistuvia vaikutuksia. Ääriolojen toistuvuus voi näkyä pohjaveden laadussa ja varsinkin määrässä. Kuivien kausien pituus kasvaa, haihdunta lisääntyy ja kevätvalunta pienenee. Lämpenevässä ilmastossa voi pohjavettä muodostua loppusyksyllä ja alkutalvesta runsaammin, mutta tämä ei välttämättä riitä kompensoimaan kesäkauden vajetta. Kevätkaudella pohjavesien pinnat voivat pysyä Lapissa hieman korkeammalla, koska routa-aika lyhenee ja lumensulamiskauden jälkeen pohjavedenpinnat eivät nouse yhtä voimakkaasti kuin nykyään ja kesällä pohjavedenpinta olisi hieman alempana kuin aiemmin (kuva 7). Kuva 7. Ilmastonmuutoksen arvioitu vaikutus pohjavesien pintoihin Keski-Lapin alueella. (Lähde Risto Mäkinen 2008, Hydrologisen neuvottelupäivän luentomateriaali). Pohjaveden pinnan aleneminen ja erityisten kuivuusjaksojen aikana saattaa aiheuttaa ongelmia myös veden laadulle aikaansaamalla hapen puutetta sekä liuenneen raudan, mangaanin ja metallien korkeampia pitoisuuksia pohjavedessä. Tästä saatiin viitteitä vuosien 2002 2003 kuivuuden aikana. Hapen puute saattaa myös lisätä muiden haitallisten ja pahaa hajua ja makua aiheuttavien aineiden kuten ammoniakin, metaanin ja rikkivedyn pitoisuuksia pohjavedessä, joskin Lapissa murtovedeksi luokiteltavan meriveden suolapitoisuus on melko vähäinen. Pohjavedenpinnan aleneminen voi aikaansaada myös pohjavesien suolaantumista merirannikolla. Rankkasateet ja tulvien yleistyminen ja voimistuminen lisäävät riskiä pohjaveden satunnaiseen bakteerisaastumiseen. Talviaikaiset pohjavedenkorkeudet näyttäisivät nousevan, kesäaikaiset laskevat hieman loppukesästä. Kesän ja syksyn alimmat pohjavedenkorkeudet painuvat entistä alemmas. Tämä kuivien kausien paheneminen lisää hieman pohjavesivarojen varassa olevan vesihuollon riskejä ja ongelmia. Suurissa pohjavesimuodostumissa sadannan ja sulannan vuodenaikaisrytmi vaikuttaa vähemmän kuin pienissä. Alimmat korkeudet ovatkin esiintyneet kaikkein suurimmissa pohjavesimuodostumissa vasta pintavesien kuivakausien päätyttyä. Kesäsateet päätyvät pitemmällä viiveellä pohjaveteen saakka eivätkä näin ollen ole niin tehokkaita pohjaveden muodostumisen kannalta kuin vesisateet syksyllä ja sulamisvedet loppusyksyllä vielä roudattomaan aikaan ja keväällä, kun maassa ei ole enää kosteusvajetta ja suotovedet nostavat silloin tehokkaasti pohjaveden pintaa. 18

5 POHJAVETTÄ VAARANTAVA JA MUUTTAVA TOIMINTA Yhdyskuntien vedenhankinnan kannalta runsaimmat ja laadukkaimmat pohjavesivarat sijaitsevat pääosin sora- ja hiekkamuodostumissa. Samoille alueille on usein keskittynyt myös paljon ihmistoimintaa näiden maaperämuodostumien tarjotessa hyvän rakennuspohjan ja hyvää rakennusmateriaalia. Pohjavesialueilla sijaitsee paikoin runsaasti erilaisia riskiä aiheuttavia toimintoja, ja alueille tyypillistä onkin moniongelmaisuus. Ihmistoiminta on paikoin voinut aiheuttaa muutoksia pohjaveden laadussa ja määrässä. Varsinaiset pohjaveden pilaantumistapaukset ovat Suomessa olleet kuitenkin suhteellisen harvinaisia ja paikallisia (Gustafsson ym. 2006). 5.1 Maatalous 5.1.1 Peltoviljely Suomessa tärkeiden ja vedenhankintaan soveltuvien pohjavesialueiden yhteenlasketusta pinta-alasta noin 7 prosenttia luokitellaan pelloiksi. Peltoviljelyn pohjavesivaikutukset riippuvat suuresti alueen hydrogeologisista olosuhteista. Peltoviljelyyn liittyviä pohjavedelle mahdollista riskiä aikaansaavia toimintoja ovat lähinnä lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttö. Keinolannoitteiden lisäksi käytetään orgaanisia lannoitteita. Lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttö on selkeästi vähentynyt ja tarkentunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Pohjavesien kannalta typpilannoitteiden käyttö voi olla ongelmallista ja yleisin maatalouden aiheuttama pohjavesihaitta onkin nitraattipitoisuuden nousu. Lannoituksen seurauksena myös pohjaveden happipitoisuus voi laskea, orgaanisen aineen määrä kasvaa ja fosforin, kloridien, veden kovuuden, sähkönjohtavuuden ja kokonaissuolapitoisuuden arvot kohota. Lapin maatalous on maitotilavaltaista ja tilojen keskikoko valtakunnalliseen tasoon nähden pieni. Maatilojen määrän kehitys on ollut aleneva ja vuonna 2010 arvioidaan tiloja olevan noin 1 800. Tilojen määrän vähenemisestä huolimatta maataloustuotannon volyymi ei ole Lapissa juurikaan laskenut. Peltoviljely on pääasiassa nurmiviljelyä. Suhteellisen viileän ilmaston alueella heinän viljelyssä torjunta-aineiden käyttö on vähäistä, siten torjunta-aineista ei aiheudu myöskään ongelmia pohjaveden otolle. Karjatalousvaltaisilla alueilla lietelannan ja kuivikkeiden käyttö pelloilla on yleistä. Peltoja on pohjavesialueilla hyvin vähän, ja kun orgaanisia lannoitteita ei käytetä vedenottamoiden läheisyydessä, ei veden hygieeniselle laadulle muodostu siten uhkaa. Maatalous on keskittynyt Lapissa Etelä- ja Lounais-Lappiin, missä luonnonolosuhteet ovat suotuisimmat maatalouden harjoittamiselle. Lapin ympäristökeskuksen alueella I- ja II-luokan pohjavesialueita on noin 470 kpl, niiden pintaalasta keskimäärin noin 1 % on peltoa. III-luokan pohjavesialuetta on noin1880 kpl, vastaavasti keskimäärin noin 0,5 % niiden pinta-alasta on peltoa. Teno-Paatsjoen vesienhoitoalueella on I ja II-luokan pohjavesialueilla keskimäärin pinta-alasta noin 0,5 % peltoa. III-luokan pohjavesialueilla vastaavasti vain 0,3 % pohjavesialueiden pinta-alasta on peltoa (Corine -aineisto). Pellot sijaitsevat tyypillisesti pohjavesialueen laidoilla muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. 5.1.2 Karjatalous Pohjavesialueille sijoittuvia eläinsuojia on Lapin vesienhoitoalueilla 62 kpl. Teno Näätämö Paatsjoen vesienhoitoalueella tällaisia eläinsuojia on 6 kpl (kuva 8). Tiloista 5 kpl on nautatiloja ja yksi on hevostila. 19